Istanbulin pöytäkirja

Istanbulin pöytäkirja Käsikirja kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti ULKOASIAINMINISTERIÖ UTRIKESMINISTERIET

HUOMAUTUS Tässä julkaisussa käytetyt nimitykset tai tapa, jolla tiedot on esitetty, eivät kuvasta millään tavoin Yhdistyneiden kansakuntien sihteeristön mielipidettä minkään maan, alueen, kaupungin tai muun paikallisyhteisön tai niiden viranomaisten juridisesta asemasta eivätkä niiden maantieteellisten rajojen sijainnista. Tähän julkaisuun sisältyvää aineistoa saa lainata vapaasti tai painaa uudelleen, mikäli lähde mainitaan ja julkaisu, johon sisältyy uudelleen painettu aineisto, lähetetään osoitteeseen: Office of the High Commissioner for Human Rights, United Nations, 1211 Geneva 10, Switzerland Käsillä oleva teos on epävirallinen käännös, josta julkaisija kantaa täyden vastuun. Teos on julkaistu Yhdistyneitä kansakuntia varten ja sen puolesta. (c) 2004 Yhdistyneet kansakunnat (englanninkielinen painos) (c) 2015 Yhdistyneet kansakunnat (suomenkielinen painos) Maailmanlaajuisesti kaikki oikeudet pidätetään. ISBN 978-952-281-409-8 PDF ISBN 978-952-281-410-4 e-julkaisu ISBN 978-952-281-411-1 Paino: Lönnberg Print & Promo, Helsinki Taitto: Sami Saukko, Lönnberg Print & Promo Kansi: Algro Design Card 255 g/m2 Sisus: G-Print 100 g/m2 Julkaisussa käytetyt paperit täyttävät Joutsenmerkin ja FSC-sertifikaatin vaatimukset.

SISÄLTÖ Käsikirjan laatijat ja muut osanottajat... VIII Johdanto... 15 Kappale Kohdat/sivu I. ASIAANKUULUVAT KANSAINVÄLISET OIKEUSNORMIT 1-47.. 18 A. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus... 2-6... 19 B. Yhdistyneet kansakunnat... 7-24... 19 1. Oikeudelliset velvoitteet kidutuksen estämiseksi...10... 21 2. Yhdistyneiden kansakuntien elimet ja asiakirjat... 11-24... 23 C. Alueelliset järjestöt... 25-46... 30 1. Amerikan valtioiden ihmisoikeustoimikunta ja Amerikan valtioiden ihmisoikeustuomioistuin... 26-32... 30 2. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin... 33-38... 32 3. Eurooppalainen komitea kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun taikka rangaistuksen estämiseksi... 39-43... 35 4. Afrikan ihmisoikeuksien ja kansojen oikeuksien toimikunta sekä Afrikan ihmisoikeuksien ja kansojen oikeuksien tuomioistuin... 44-46... 36 D. Kansainvälinen rikostuomioistuin...47... 38 II. ASIAANKUULUVAT EETTISET SÄÄNNÖSTÖT...48-73.. 39 A. Oikeusalan ammattien etiikka... 49-50... 39 B. Terveydenhuollon etiikka... 51-56... 40 1. Yhdistyneiden kansakuntien terveydenhuollon ammattilaisia koskevat julkilausumat... 52-53... 41 2. Kansainvälisten ammattijärjestöjen julkilausumat... 54-55... 42 3. Lääketieteen etiikan kansalliset säännöstöt...56... 44 C. Terveydenhuollon etiikan kaikkien säännöstöjen yhteiset periaatteet... 57-65... 44 1. Velvollisuus tarjota empatiaa osoittavaa hoitoa... 58-62... 44 2. Tietoinen suostumus... 63-64... 47 3. Vaitiolovelvollisuus...65... 48 D. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden kaksinkertainen velvoite... 66-73... 49

1. Kaikkia lääkäreitä, joilla on kaksinkertainen velvoite, ohjaavat periaatteet...67... 49 2. Kaksinkertaisesta velvoitteesta johtuvat ongelmatilanteet... 68-73... 50 III. KIDUTUKSEN OIKEUDELLINEN TUTKINTA...74-119.. 54 A. Kidutusta koskevan tutkinnan tarkoitukset...77... 55 B. Periaatteet kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti... 78-84... 55 C. Kidutusta koskevat tutkimusmenetelmät... 85-106... 59 1. Asianmukaisen tutkintaelimen määrittäminen... 85-87... 59 2. Väitetyn uhrin ja muiden todistajien kuuleminen... 88-101... 60 3. Fyysisten todisteiden hankkiminen ja turvaaminen... 102-103... 67 4. Lääketieteelliset todisteet... 104-105... 68 5. Valokuvat...106... 69 D. Tutkimuskomissio... 107-119... 69 1. Tutkimuksen laajuuden määrittäminen...107... 69 2. Komission toimivalta...108... 70 3. Jäsenyysvaatimukset... 109-110... 70 4. Komission henkilökunta...111... 71 5. Todistajien suojelu...112... 72 6. Käsittelyt...113... 72 7. Ilmoitus tutkimuksesta...114... 72 8. Todisteiden vastaanotto...115... 72 9. Osapuolten oikeudet...116... 73 10. Todisteiden arviointi...117... 73 11. Komission raportti...118-119... 74 IV. KUULEMISTEN YLEISET NÄKÖKOHDAT...120-160.. 75 A. Tutkimuksen tavoite, selvitystyö ja dokumentointi... 121-122... 75 B. Menettelytakeet pidätettyjen osalta... 123-126... 76 C. Viralliset käynnit pidätyskeskuksiin... 127-134... 78 D. Kuulustelutekniikat...135... 81 E. Taustatietojen dokumentointi... 136-141... 82 1. Psykososiaalinen tausta ja pidätystä edeltänyt aika...136... 82 2. Yhteenveto pidätyksestä ja pahoinpitelystä...137... 82 3. Pidätysolosuhteet...138... 83

4. Pidätyspaikka ja sen olosuhteet...139... 83 5. Kidutus- ja pahoinpitelymenetelmät... 140-141... 83 F. Taustatietojen arviointi... 142-143... 84 G. Kidutusmenetelmien käsittely... 144-145... 85 H. Kuultavan uudelleen traumatisoitumisen vaara... 146-149... 88 I. Tulkkien käyttö... 150-153... 89 J. Sukupuoleen liittyvät kysymykset... 154-155... 91 K. Lähetteet...156... 92 L. Tulkinta havainnoista ja päätelmistä... 157-160... 92 V. KIDUTUKSEN FYYSISET TODISTEET...161-233.. 94 A. Haastattelun rakenne... 163-167... 94 B. Lääketieteelliset taustatiedot... 168-172... 96 1. Akuutit oireet...170... 97 2. Krooniset oireet...171... 97 3. Yhteenveto haastattelusta...172... 98 C. Fyysinen tutkimus... 173-186... 98 1. Iho...176... 99 2. Kasvot... 177-182. 100 3. Rinta ja vatsa...183. 102 4. Tuki- ja liikuntaelimistö...184. 102 5. Sukupuoli- ja virtsaelimet...185. 103 6. Keskus- ja ääreishermosto...186. 103 D. Tutkinta ja arviointi erityisten kidutusmenetelmien perusteella... 187-232. 104 1. Lyönnit ja muunlaiset tylpällä esineellä aiheutetut vammat... 189-202. 104 2. Jalkoihin lyöminen... 203-205..110 3. Riiputtaminen... 206-209..112 4. Muu asentokidutus... 210-211..115 5. Sähköiskuilla kiduttaminen...212..115 6. Hampaisiin kohdistuva kidutus...213..116 7. Tukehduttaminen...214..116 8. Seksuaalinen kidutus mukaan lukien raiskaus... 215-232..117 E. Erikoistuneet diagnostiset testit...233. 125 VI. KIDUTUKSEN PSYKOLOGISET TODISTEET...234-315 126 A. Yleisiä näkökohtia... 234-239 126 1. Psykologisen arvioinnin keskeinen merkitys... 234-23 7. 126

2. Psykologisen arvioinnin olosuhteet... 238-239. 128 B. Kidutuksen psykologiset seuraukset... 240-259 129 1. Huomiota vaativat näkökohdat...240. 129 2. Yleiset psykologiset reaktiot... 241-249. 130 3. Diagnostiset luokittelut... 250-259. 134 C. Psykologinen/psykiatrinen arviointi... 260-315 140 1. Eettiset ja kliiniset näkökohdat... 260-262. 140 2. Haastatteluprosessi... 263-274. 141 3. Psykologisen/psykiatrisen arvioinnin osat... 275-291. 146 4. Neuropsykologinen arviointi... 292-309. 152 5. Lapset ja kidutus... 310-3 15. 159 LIITTEET I. Periaatteet kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti... 163 II. Diagnostiset testit... 167 III. Anatomisia piirroksia kidutuksen ja pahoinpitelyn dokumentointia varten... 174 IV. Kidutuksen ja pahoinpitelyn lääketieteellistä arviointia koskevat ohjeet... 182

Käsikirja kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti Istanbulin pöytäkirja Toimitettu Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusvaltuutetulle 9 päivänä elokuuta 1999 OSALLISTUVAT JÄRJESTÖT Action for Torture Survivors (HRFT), Geneve Amnesty International, Lontoo Association for the Prevention of Torture, Geneve Behandlungszentrum für Folteropfer, Berliini British Medical Association (BMA), Lontoo Center for Research and Application of Philosophy and Human Rights, Hacettepe University, Ankara Center for the Study of Society and Medicine, Columbia University, New York Centre Georges Devereux, University of Paris VIII, Pariisi Kidutuksen vastainen komitea, Geneve Danish Medical Association, Kööpenhamina Department of Forensic Medicine and Toxicology, University of Colombo, Colombo Ethics Department, Dokuz Eylül Medical Faculty, Izmir, Turkki Gaza Community Mental Health Programme, Gaza German Medical Association, Berliini Human Rights Foundation of Turkey (HRFT), Ankara Human Rights Watch, New York Indian Medical Association and the IRCT, New Delhi Indochinese Psychiatric Clinic, Boston, Yhdysvallat Institute for Global Studies, University of Minnesota, Minneapolis, Yhdysvallat Instituto Latinoamericano de Salud Mental, Santiago Punaisen Ristin kansainvälinen komitea, Geneve International Federation of Health and Human Rights Organizations, Amsterdam, Alankomaat Kansainvälinen kidutusuhrien kuntoutusneuvosto (IRCT), Kööpenhamina Johannes Wier Foundation, Amsterdam, Alankomaat Lawyers Committee for Human Rights, New York 9

Physicians for Human Rights Israel, Tel Aviv Physicians for Human Rights Palestine, Gaza Physicians for Human Rights USA, Boston Program for the Prevention of Torture, Inter-American Institute of Human Rights, San José Society of Forensic Medicine Specialists, Istanbul, Turkki Kidutusta käsittelevä erityisraportoija, Geneve Survivors International, San Francisco, Yhdysvallat The Center for Victims of Torture (CVT), Minneapolis, Yhdysvallat The Medical Foundation for the Care of Victims of Torture, Lontoo The Trauma Centre for Survivors of Violence and Torture, Kapkaupunki, Etelä-Afrikka Turkish Medical Association, Ankara Maailman lääkäriliitto, Ferney-Voltaire, Ranska KÄSIKIRJAN LAATIJAT JA MUUT OSANOTTAJAT Hankekoordinaattorit Tri Vincent Iacopino, Physicians for Human Rights USA, Boston, Yhdysvallat Tri Önder Özkalipçi, Human Rights Foundation of Turkey, Istanbul, Turkki Caroline Schlar, Action for Torture Survivors (HRFT), Geneve Toimituskunta Tri Kathleen Allden, Indochinese Psychiatric Clinic, Boston ja Department of Psychiatry, Dartmouth Medical School, Lebanon, New Hampshire, Yhdysvallat Tri Türkcan Baykal, Human Rights Foundation of Turkey, Izmir, Turkki Tri Vincent Iacopino, Physicians for Human Rights USA, Boston, Yhdysvallat, Tri Robert Kirschner, Physicians for Human Rights USA, Chicago, Yhdysvallat, Tri Önder Özkalipçi, Human Rights Foundation of Turkey, Istanbul, Turkki Tri Michael Peel, The Medical Foundation for the Care of Victims of Torture, Lontoo Tri Hernan Reyes, Center for the Study of Society and Medicine, Columbia University, New York James Welsh, Amnesty International, Lontoo 10

Raportoijat Tri Kathleen Allden, Indochinese Psychiatric Clinic, Boston ja Department of Psychiatry, Dartmouth Medical School, Lebanon, New Hampshire, Yhdysvallat Ms Barbara Frey, Institute for Global Studies, University of Minnesota, Minneapolis, Yhdysvallat Tri Robert Kirschner, Physicians for Human Rights USA, Chicago, Yhdysvallat Tri Sebnem Korur Fincanci, Society of Forensic Medicine Specialists, Istanbul, Turkki Tri Hernan Reyes, Center for the Study of Society and Medicine, Columbia University, New York Ann Sommerville, British Medical Association, Lontoo Tri Numfondo Walaza, The Trauma Centre for Survivors of Violence and Torture, Kapkaupunki, Etelä-Afrikka Kirjoittajat Tri Suat Alptekin, Forensic Medicine Department, Istanbul, Turkki Tri Zuhal Amato, Ethics Department, Doküz Eylul Medical Faculty, Izmir, Turkki Tri Alp Ayan, Human Rights Foundation of Turkey, Izmir, Turkki Tri Semih Aytaçlar, Sonomed, Istanbul, Turkki Tri Metin Bakkalci, Human Rights Foundation of Turkey, Ankara, Tri Ümit Biçer, Society of Forensic Medicine Specialists, Istanbul, Turkki Tri Yesim Can, Human Rights Foundation of Turkey, Istanbul, Turkki Tri John Chisholm, British Medical Association, Lontoo Tri Lis Danielsen, Kansainvälinen kidutusuhrien kuntoutusneuvosto, Kööpenhamina Tri Hanan Diab, Physicians for Human Rights Palestine, Gaza Jean-Michel Diez, Association for the Prevention of Torture, Geneve Tri Yusuf Doùgar, Human Rights Foundation of Turkey, Istanbul, Turkki Tri Morten Ekstrom, Kansainvälinen kidutusuhrien kuntoutusneuvosto, Kööpenhamina Professori Ravindra Fernando, Department of Forensic Medicine and Toxicology, University of Colombo, Colombo Tri John Fitzpatrick, Cook County Hospital, Chicago, Yhdysvallat Camile Giffard, University of Essex, Yhdistynyt kuningaskunta Tri Jill Glick, University of Chicago Children s Hospital, Chicago, Yhdistynyt kuningaskunta 11

Tri Emel Gökmen, Department of Neurology, Istanbul University, Istanbul, Turkki Tri Norbert Gurris, Behandlungszentrum für Folteropfer, Berliini Tri Hakan Gürvit, Department of Neurology, Istanbul University, Istanbul, Turkki Tri Karin Helweg-Larsen, Danish Medical Association, Kööpenhamina Tri Gill Hinshelwood, The Medical Foundation for the Care of Victims of Torture, Lontoo Tri Uwe Jacobs, Survivors International, San Francisco, Yhdysvallat Tri Jim Jaranson, The Center for Victims of Torture, Minneapolis, Yhdysvallat Cecilia Jimenez, Association for the Prevention of Torture, Geneve Karen Johansen Meeker, University of Minnesota Law School, Minneapolis, Yhdysvallat Tri Emre Kapkin, Human Rights Foundation of Turkey, Izmir, Turkki Tri Cem Kaptanoğlu, Department of Psychiatry, Osmangazi University Medical Faculty, Eskişehir, Turkki Professori Ioanna Kuçuradi, Center for Research and Application of Philosophy and Human Rights, Hacettepe University, Ankara Basem Lafi, Gaza Community Mental Health Programme, Gaza Tri Elizabeth Lira, Instituto Latinoamericano de Salud Mental, Santiago Tri Veli Lök, Human Rights Foundation of Turkey, Izmir, Turkki Tri Michèle Lorand, Cook County Hospital, Chicago, Yhdysvallat Tri. Ruchama Marton, Physicians for Human Rights-Israel, Tel Aviv Elisa Massimino, Lawyers Committee for Human Rights, New York Carol Mottet, oikeudellinen neuvonantaja, Bern Tri Fikri Öztop, Department of Pathology, Ege University Medical Faculty, Izmir, Turkki Alan Parra, kidutusta käsittelevän erityisraportoijan toimisto, Geneve Tri Beatrice Patsalides, Survivors International, San Francisco, Yhdysvallat Tri Jean-Pierre Restellini, Human Rights Awareness Unit, Directorate of Human Rights, Euroopan neuvosto, Strasbourg, Ranska Nigel Rodley, kidutusta käsittelevä erityisraportoija, Geneve Tri Füsun Sayek, Turkish Medical Association, Ankara Tri Françoise Sironi, Centre Georges Devereux, University of Paris VIII, Pariisi Tri Bent Sorensen, Kansainvälinen kidutusuhrien kuntoutusneuvosto, Kööpenhamina ja Kidutuksen vastainen komitea, Geneve Tri Nezir Suyugül, Forensic Medicine Department, Istanbul, Turkki 12

Asmah Tareen, University of Minnesota Law School, Minneapolis, Yhdysvallat Tri Henrik Klem Thomsen, Department of Pathology, Bispebjerg Hospital, Kööpenhamina Tri Morris Tidball-Binz, Program for the Prevention of Torture, Inter-American Institute of Human Rights, San José Tri Nuray Türksoy, Human Rights Foundation of Turkey, Istanbul, Turkki Hülya Üçpinar, Human Rights Office, Izmir Bar Association, Izmir, Turkki Tri Adriaan van Es, Johannes Wier Foundation, Amsterdam, Alankomaat Ralf Wiedemann, University of Minnesota Law School, Minneapolis, Yhdysvallat Tri Mark Williams, The Center for Victims of Torture, Minneapolis, Yhdysvallat Osanottajat Alessio Bruni, Kidutuksen vastainen komitea, Geneve Tri Eyad El Sarraj, Gaza Community Mental Health Programme, Gaza Tri Rosa Garcia-Peltoniemi, The Center for Victims of Torture, Minneapolis, Yhdysvallat Tri Ole Hartling, Danish Medical Association, Kööpenhamina Tri Hans Petter Hougen, Danish Medical Association, Kööpenhamina Tri Delon Human, Maailman lääkäriliitto, Ferney-Voltaire, Ranska Tri Dario Lagos, Equipo Argentino de Trabajo e Investigación Psicosocial, Buenos Aires Tri Frank Ulrich Montgomery, German Medical Association, Berliini Daniel Prémont, Yhdistyneiden kansakuntien vapaaehtoisrahasto kidutuksen uhreille, Geneve Tri Jagdish C. Sobti, Indian Medical Association, New Delhi Trevor Stevens, Eurooppalainen komitea kidutuksen estämiseksi, Strasbourg, Ranska Turgut Tarhanli, International Relations and Human Rights Department, Bogazici University, Istanbul, Turkki Wilder Taylor, Human Rights Watch, New York Tri Joergen Thomsen, Kansainvälinen kidutusuhrien kuntoutusneuvosto, Kööpenhamina Tähän hankkeeseen tarjosivat rahoitustukea Yhdistyneiden kansakuntien vapaaehtoisrahasto kidutuksen uhreille, Sveitsin liittovaltion ulkoministeriön ihmisoikeuksien ja humanitaarisen politiikan yksikkö, Euroopan turvallisuus- ja 13

yhteistyöjärjestön demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimisto, Ruotsin Punainen Risti, Turkin ihmisoikeussäätiö ja Lääkärit ihmisoikeuksien puolesta järjestö. Täydentävää tukea tarjosivat Center for Victims of Torture -järjestö, Turkin lääkäriliitto, Kansainvälinen kidutusuhrien kuntoutusneuvosto, Sveitsin Amnesty International ja Christian Association for the Abolition of Torture Switzerland -järjestö. Tämän käsikirjan tarkistetun version painaminen rahoitettiin Euroopan komission rahoitustuella. Tarkistetun version kansilehdellä näkyvän taideteoksen kidutuksen uhreja koskevalle Yhdistyneiden kansakuntien vapaaehtoisrahastolle lahjoitti Nepalissa toimiva kidutuksen uhrien keskus (Centre for Victims of Torture, CVICT). 14

JOHDANTO Kidutus määritellään tässä käsikirjassa vuonna 1984 tehdyn kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen YK:n yleissopimuksen mukaisesti seuraavasti: Kidutuksella tarkoitetaan kaikkia tekoja, joilla aiheutetaan jollekulle tahallisesti kovaa kipua tai kovaa joko henkistä tai ruumiillista kärsimystä tietojen tai tunnustuksen saamiseksi häneltä tai kolmannelta henkilöltä, hänen rankaisemisekseen teosta, jonka hän tai kolmas henkilö on tehnyt tai epäillään tehneen, hänen tai kolmannen henkilön pelottelemiseksi tai pakottamiseksi taikka minkälaiseen tahansa syrjintään perustuvasta syystä, kun virkamies tai muu virallisessa asemassa toimiva henkilö aiheuttaa sellaista kipua tai kärsimystä, yllyttää tai suostuu niiden aiheuttamiseen tai hyväksyy sen hiljaisesti. Kidutusta ei ole sellainen kipu tai kärsimys, joka saa alkunsa pelkästään laillisista seuraamuksista, joko niihin kuuluvana tai niihin liittyvänä. 1 Kidutus on merkittävä huolenaihe maailmanyhteisölle. Sen tarkoituksena on tuhota tarkoituksellisesti yksilöiden fyysinen ja henkinen hyvinvointi ja joissakin tapauksissa kokonaisten yhteisöjen arvo ja tahto. Se koskee kaikkia ihmiskunnan jäseniä, koska se on olemassaolomme tarkoituksen ja paremman tulevaisuuden toiveidemme vastainen. 2 1 Vuodesta 1982 lähtien kidutuksen uhreja koskevan Yhdistyneiden kansakuntien vapaaehtoisrahaston johtokunnan Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerille esittämät suositukset YK:n tuesta kidutuksen uhreille perustuvat kaikkien ihmisten suojelemista kidutukselta tai muulta julmalta, epäinhimilliseltä tai alentavalta kohtelulta tai rangaistukselta koskevan julistuksen 1 artiklaan, jonka mukaan kidutuksella tarkoitetaan vakavaa ja tahallista julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta ja että kidutusta ei ole sellainen kipu tai kärsimys, joka saa alkunsa pelkästään laillisista seuraamuksista, joko niihin kuuluvana tai niihin liittyvänä, yhdenmukaisesti vankien kohtelun minimitasoa koskevien sääntöjen ja muiden asiaankuuluvien kansainvälisten välineiden mukaisesti. 2 V. Iacopino, Treatment of survivors of political torture: commentary, The Journal of Ambulatory Care Management, nide 21 (2) (1998), s. 5 13. 15

Vaikka kidutus kielletään johdonmukaisesti kansainvälisen ihmisoikeuden ja humanitaarisen oikeuden perusteella kaikissa olosuhteissa (ks. luku I), kidutusta ja pahoinpitelyä harjoitetaan yli puolessa maailman valtioista. 3, 4 Kidutuksen ehdottoman kiellon ja sen esiintyvyyden välillä tällä hetkellä esiintyvä silmiinpistävä ero merkitsee, että jäsenvaltioiden on määriteltävä tehokkaita toimenpiteitä ja pantava ne täytäntöön, jotta ihmisiä suojeltaisiin kidutukselta ja pahoinpitelyltä. Tämä käsikirja laadittiin, jotta valtiot pystyisivät puuttumaan yhteen keskeisimmistä huolenaiheista, joka liittyy henkilöiden suojelemiseen kidutukselta: tehokkaaseen dokumentointiin. Tehokkaan dokumentoinnin avulla tuodaan esiin todisteet kidutuksesta ja pahoinpitelystä niin, että syylliset voidaan saattaa vastuuseen teoistaan, ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen varmistetaan. Tähän käsikirjaan sisältyviä dokumentointimenettelyitä sovelletaan myös muissa yhteyksissä, kuten ihmisoikeuksiin liittyvässä tutkinnassa ja seurannassa, poliittisen turvapaikan arvioinneissa, kidutuksen yhteydessä rikoksia tunnustavien henkilöiden puolustamisessa ja kidutuksen uhrien hoitamiseen liittyvissä tarvearvioinneissa. Tässä käsikirjassa tarjotaan myös kansainvälinen viitekehys terveydenhuollon ammattilaisille ja tuomareille niitä tapauksia varten, joissa terveydenhuollon ammattilaisia on pakotettu lyömään laimin, vääristelemään tai väärentämään todisteita kidutuksesta. Kidutuksesta ja sen seurauksista on saatu paljon tietoa kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana, mutta minkäänlaisia kansainvälisiä dokumentointiohjeita ei ole ollut käytettävissä ennen tämän käsikirjan laadintaa. Istanbulin pöytäkirja: käsikirja kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti on tarkoitettu kansainväliseksi ohjeistoksi, jonka perusteella arvioidaan kidutuksesta tai pahoinpitelystä väitteen esittäneitä henkilöitä, tutkitaan väitetyt kidutustapaukset ja esitetään tulokset tuomioistuimelle tai muulle tutkintaelimelle. Tähän käsikirjaan sisältyvät periaatteet kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tehokkaasta tutkimisesta ja dokumentoinnista (ks. liite I). 3 Amnesty International, Amnesty International Report 1999 (Lontoo, AIP, 1999). 4 M. Basoglu, Prevention of torture and care of survivors: an integrated approach, The Journal of the American Medical Association (JAMA), nide 270 (1993), s. 606 611. 16

Näissä periaatteissa esitetään valtioille vähimmäisvaatimukset kidutuksen tehokkaan dokumentoinnin varmistamiseksi. 5 Tähän käsikirjaan sisältyviä ohjeita ei esitetä sitovan pöytäkirjan muodossa. Kyse on pikemminkin periaatteisiin perustuvista vähimmäisvaatimuksista, ja niitä olisi sovellettava ottaen huomioon käytettävissä olevat resurssit. Käsikirja ja periaatteet ovat syntyneet kolme vuotta kestäneen selvitystyön, tutkimuksen ja suunnittelun pohjalta, ja siihen on osallistunut yli 75 oikeus-, terveydenhuolto- ja ihmisoikeusalan asiantuntijaa 40 järjestöstä tai laitoksesta 15 eri valtiosta. Tätä käsikirjaa luonnosteltiin ja valmisteltiin Chilessä, Costa Ricassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Intiassa, Israelissa, Alankomaissa, Etelä-Afrikassa, Sri Lankassa, Sveitsissä, Turkissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Yhdysvalloissa ja miehitetyillä palestiinalaisalueilla toimivien oikeuslääketieteen tutkijoiden, lääkäreiden, psykologien, ihmisoikeuksien tarkkailijoiden ja asianajajien välisessä yhteishankkeessa. 5 Periaatteet kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti on liitetty 4. joulukuuta 2000 yleiskokouksen antamaan päätöslauselmaan 55/89 ja 20. huhtikuuta 2000 ihmisoikeustoimikunnan antamaan päätöslauselmaan 2000/43, jotka hyväksyttiin ilman äänestystä. 17

I LUKU ASIAANKUULUVAT KANSAINVÄLISET OIKEUSNORMIT 1. Kansainväliseen oikeuteen on vakiinnutettu oikeus olla joutumatta kidutuksen kohteeksi. Kidutus kielletään nimenomaisesti yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa sekä kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisessa yleissopimuksessa. Vastaavasti monissa alueellisissa säädöksissä taataan oikeus olla joutumatta kidutuksen kohteeksi. Amerikan ihmisoikeussopimukseen, Afrikan ihmisoikeuksien ja kansojen oikeuksien peruskirjaan sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn eurooppalaiseen yleissopimukseen sisältyy nimenomaisesti kidutusta koskeva kielto. 5. Kidutusta käsittelevä erityisedustaja Nigel Rodley on todennut seuraavaa: Kidutusta tai muunlaista pahoinpitelyä tuskin voidaan muotoilla täydentävämmin. Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) asiakirjasta esittämän virallisen näkemyksen mukaan minkäänlaista takaovea ei ole jäljellä, ei ole minkäänlaista tekosyytä eikä lieventäviä olosuhteita. 6 6. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja ihmisoikeusnormiston välillä voidaan panna merkille toinenkin yhdysside muita kuin kansainvälisiä aseellisia konflikteja (kuten täysimittaisia sisällissotia) koskevan pöytäkirjan II johdannossa, jossa todetaan, että... ihmisoikeuksiin liittyvillä kansainvälisillä asiakirjoilla tarjotaan perusturvaa ihmisille. 7 6 N. Rodley, The Treatment of Prisoners under International Law, toinen painos, (Oxford, Clarendon Press, 1999), s. 58. 7 Lisäpöytäkirjan II toinen johdantokappale (1977), liitetty vuoden 1949 Geneven yleissopimuksiin. 18

A. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus 2. Aseellisia konflikteja koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa vakiinnutetaan kansainvälinen humanitaarinen oikeus tai sodan oikeussäännöt. Kidutuksen kielto kansainvälisessä humanitaarisessa oikeudessa on ainoastaan pieni mutta tärkeä osa laajempaa suojaa, jota näillä sopimuksilla tarjotaan kaikille sodan uhreille. Yhteensä 188 valtiota on ratifioinut vuonna 1949 tehdyt neljä Geneven yleissopimusta. Niissä vahvistetaan säännöt menettelyistä kansainvälisissä aseellisissa selkkauksissa ja erityisesti niiden henkilöiden kohtelusta, jotka eivät osallistu tai eivät enää osallistu vihollisuuksiin, kuten haavoittuneet, vangitut ja siviilihenkilöt. Kaikissa neljässä yleissopimuksessa kielletään kidutus ja muunlainen pahoinpitely. Vuonna 1977 annetuilla Geneven yleissopimuksiin liittyvillä kahdella lisäpöytäkirjalla laajennettiin näiden yleissopimusten suojaa ja soveltamisalaa. Lisäpöytäkirja I (jonka on tähän mennessä ratifioinut 153 valtiota) koskee kansainvälisiä konflikteja. Lisäpöytäkirja II (jonka on tähän mennessä ratifioinut 145 valtiota) koskee muita kuin valtioiden välisiä konflikteja. 3. Nyt käsiteltävän asian kannalta tärkeämpi on kuitenkin niin sanottu yhteinen 3 artikla, joka sisältyy kaikkiin neljään yleissopimukseen. Yhteinen 3 artikla koskee kansainvälistä luonnetta vailla olevia selkkauksia, ja muunlaista täydentävää määritelmää ei esitetä. Sen tarkoituksena on määritellä keskeiset velvoitteet, joita on noudatettava kaikissa aseellisissa selkkauksissa eikä vain maiden välisissä kansainvälisissä sodissa. Tämän katsotaan yleensä tarkoittavan, että tiettyjä perussääntöjä ei voida kumota sodan tai selkkauksen luonteen perusteella. Yksi niistä on kidutuksen kielto, ja se on yhteinen näkökohta humanitaarisessa oikeudessa ja ihmisoikeusnormistossa. 4. Yhteisessä 3 artiklassa todetaan seuraavaa:... Sen takia ovat ja pysyvät, aikaan ja paikkaan katsomatta, mainittujen henkilöiden suhteen kiellettyinä [ ] henkeen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvat loukkaukset, erittäinkin murha kaikissa muodoissa, silpominen, julmuutta osoittavat piteleminen ja kidutus; [ ] henkilökohtaisen arvon loukkaukset, erittäinkin nöyryyttävät ja alentavat kohtelut [ ]. B. Yhdistyneet kansakunnat 7. Yhdistyneet kansakunnat on pyrkinyt jo vuosia kehittämään yleispäteviä normeja sen varmistamiseksi, että kaikkia henkilöitä suojellaan riittävästi kidutuk- 19

selta tai julmalta, epäinhimilliseltä tai halventavalta kohtelulta. Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioiden hyväksymissä yleissopimuksissa, julistuksissa ja päätöslauselmissa todetaan selkeästi, että kidutuskiellosta ei voida poiketa, ja niissä asetetaan muita velvoitteita, joilla varmistetaan suoja tällaisilta väärinkäytöksiltä. Tärkeimmät näistä asiakirjoista ovat ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 8 kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, 9 vankien kohtelun minimitasoa koskevat säännöt, 10 kaikkien ihmisten suojelemista kidutukselta tai muulta julmalta, epäinhimilliseltä tai alentavalta kohtelulta tai rangaistukselta koskeva julistus (kaikkien ihmisten suojelemista kidutukselta koskeva julistus), 11 lainvalvontaviranomaisten menettelytapasäännöstö, 12 lääketieteen etiikan periaatteet terveydenhuoltoalan henkilöstön roolista vankien ja pidätettyjen suojelemiseksi kidutukselta tai muulta julmalta, epäinhimilliseltä tai alentavalta kohtelulta tai rangaistukselta (lääketieteen etiikan periaatteet), 13 kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus (kidutuksen vastainen yleissopimus), 14 8 Yleiskokouksen päätöslauselma 217 A (III), annettu 10. joulukuuta 1948, 5 kohta; ks. Yleiskokouksen viralliset asiakirjat, kolmas istunto (A/810), s. 71. 9 Tuli voimaan 23. maaliskuuta 1976; ks. yleiskokouksen päätöslauselma 2200 A (XXI), annettu 16. joulukuuta 1966, liite, 7 kohta; Yleiskokouksen viralliset asiakirjat, 21. istunto, Liite 16 (A/63 16), s. 52, ja Yhdistyneet kansakunnat, sopimuskokoelma, nide 999, s.171. 10 Ensimmäinen rikosten ehkäisemistä ja rikosten tekijöiden kohtelua koskeva YK:n kokous hyväksyi sen 30. elokuuta 1955. 11 Yleiskokouksen päätöslauselma 3452 (XXX), annettu 9. joulukuuta 1975, liite, 2 ja 4 kohta; ks. Yleiskokouksen viralliset asiakirjat, 13. istunto, liite 34 (A/10034), s. 91. 12 Yleiskokouksen päätöslauselma 34/169, annettu 17. joulukuuta 1979, liite, 5 kohta; ks. Yleiskokouksen viralliset asiakirjat, 34. istunto, liite 46 (A/34/46), s. 186. 13 Yleiskokouksen päätöslauselma 37/194, annettu 18. joulukuuta 1982, liite, periaatteet 2 5; ks. Yleiskokouksen viralliset asiakirjat, 37. istunto, liite 51 (A/37/5 1), s. 211. 14 Tuli voimaan 26. kesäkuuta 1987; ks. Yleiskokouksen päätöslauselma 3 9/46, annettu 10. joulukuuta 1984, liite, 2 kohta; Yleiskokouksen viralliset asiakirjat, 39. istunto, liite 51 (A/ 39/51), s. 197. 20

pidätettyjen tai vangittujen henkilöiden suojelua koskevat periaatteet 15 ja vankien kohtelun perusperiaatteet 16. 8. Kidutuksen vastaisen YK:n yleissopimuksen soveltamisalaan ei kuulu sellainen kipu tai kärsimys, joka saa alkunsa pelkästään laillisista seuraamuksista, joko niihin kuuluvana tai niihin liittyvänä. 17 9. Muut Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusalan elimet ja mekanismit ovat ryhtyneet toimiin sellaisten normien luomiseksi, joilla estetään kidutus ja joilla valtiot velvoitetaan tutkimaan väitteet kidutuksesta. Näihin elimiin ja välineisiin sisältyvät kidutuksen vastainen komitea, ihmisoikeuskomitea, ihmisoikeustoimikunta, kidutusta käsittelevä erityisraportoija, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tutkiva erityisraportoija ja ihmisoikeustoimikunnan nimittämät maakohtaiset erityisraportoijat. 1. Oikeudelliset velvoitteet kidutuksen estämiseksi 10. Edellä mainituissa kansainvälisissä asiakirjoissa otetaan käyttöön tiettyjä velvoitteita, joita jäsenvaltioiden on noudatettava kidutukselta suojelemisen varmistamiseksi. Niihin sisältyvät (a) Tehokkaiden lainsäädännöllisten, hallinnollisten, oikeudellisten tai muiden toimien toteuttaminen kidutuksen ehkäisemiseksi. Minkäänlaisia poikkeuksel- 15 Yleiskokouksen päätöslauselma 43/173, annettu 9. joulukuuta 1988, liite, periaate 6; ks. Yleiskokouksen viralliset asiakirjat, 43. istunto, liite 49 (A/43/49), s. 298. 16 Yleiskokouksen päätöslauselma 45/111, annettu 14. joulukuuta 1990, liite, periaate 1; ks. Yleiskokouksen viralliset asiakirjat, 45. istunto, liite 49 (A/45/49), s. 200. 17 Katso laillisen seuraamuksen tulkinnan osalta ihmisoikeustoimikunnan 53. istuntoon laadittu kidutusta käsittelevän erityisraportoijan raportti (E/CN.4/1997/7, 3 11 kohta), jossa erityisraportoija esitti, että kuoliaaksi kivittämisen, ruoskimisen ja amputoinnin kaltaisten seuraamuksien toteuttamista ei voida pitää lainmukaisena pelkästään sen vuoksi, että rangaistus on sallittu menettelyllisesti legitiimillä tavalla. Erityisraportoijan tulkinta, joka on yhdenmukainen ihmisoikeuskomitean ja Yhdistyneiden kansakuntien muiden elimien kantojen kanssa, hyväksyttiin ihmisoikeustoimikunnan päätöslauselmassa 1998/3 8, jossa muistutetaan hallituksia, että ruumiillinen rangaistus voi merkitä julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai jopa kidutusta. 21

lisia oloja, kuten sotatilaa, ei saa käyttää oikeutuksena kidutukselle (kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 2 artikla ja kaikkien ihmisten suojelemista kidutukselta koskevan julistuksen 3 artikla) (b) Ketään ei saa karkottaa, palauttaa tai luovuttaa toiseen valtioon, jos on perusteltu syy uskoa, että hän olisi siellä vaarassa joutua kidutetuksi (kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 3 artikla) (c) Siitä huolehtiminen, että kidutusteot ja niihin osallistuminen tehdään rangaistaviksi (kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 4 artikla, pidätettynä tai vangittuna olevien henkilöiden suojelua koskevien periaatteiden periaate 7, kaikkien ihmisten suojelemista kidutukselta koskevan julistuksen 7 artikla ja vankien kohtelun minimitasoa koskevien sääntöjen 31 33 kohta) (d) Kidutuksen saattaminen rikokseksi, jonka johdosta rikoksen tekijä voidaan luovuttaa toiseen valtioon, ja muiden sopimusvaltioiden avustaminen kidutuksesta käytävien rikosoikeudenkäyntien yhteydessä (kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 8 ja 9 artikla) (e) Pidätettyjen eristämistoimien rajoittaminen; sen varmistaminen, että vankeja pidetään virallisesti tunnustetuissa vankiloissa; sen varmistaminen, että vankien pidätyksestä vastanneiden henkilöiden nimet pidetään helposti saatavilla ja käytettävissä olevissa rekistereissä asianomaisia, kuten sukulaisia ja ystäviä varten; kaikkien kuulustelujen aika ja paikka sekä läsnä olevien nimet tallennetaan; lääkäreiden, asianajajien ja perheenjäsenten pääsy vankien luo sallitaan (kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 11 artikla, pidätettynä tai vangittuna olevien henkilöiden suojelua koskevien periaatteiden periaatteet 11 13, 15 19 ja 23 sekä vankien kohtelun minimitasoa koskevien sääntöjen 7, 22 ja 37 kohta) (f) Siitä huolehtiminen, että kidutuskiellosta valistaminen ja tiedottaminen sisällytetään lainkäytöstä vastaavan henkilöstön (siviili- ja sotilashenkilöstön), terveydenhoitohenkilöstön, virkamiesten ja muiden asiaan liittyvien henkilöiden koulutukseen (kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 10 artikla, kaikkien ihmisten suojelemista kidutukselta koskevan julistuksen 5 artikla, vankien kohtelun minimitasoa koskevien sääntöjen 54 kohta) (g) Siitä huolehtiminen, ettei mitään lausuntoa, joka todetaan saadun kidutuk- 22

sen seurauksena, käytetä todisteena oikeudenkäynneissä, paitsi kidutuksesta syytettyä vastaan todisteena siitä, että kyseinen lausunto on annettu (kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 15 artikla, kaikkien ihmisten suojelemista kidutukselta koskevan julistuksen 12 artikla) (h) Siitä huolehtiminen, että toimivaltaiset viranomaiset aloittavat viipymättä puolueettoman tutkimuksen aina, kun on perusteltua syytä olettaa, että on käytetty kidutusta (kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 12 artikla, pidätettynä tai vangittuna olevien henkilöiden suojelua koskevien periaatteiden periaatteet 33 ja 34, kaikkien ihmisten suojelemista kidutukselta koskevan julistuksen 9 artikla) (i) Siitä huolehtiminen, että kidutuksen uhreilla on oikeus valittaa ja oikeus riittävään korvaukseen (kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 13 ja 14 artikla, kaikkien ihmisten suojelemista kidutukselta koskevan julistuksen 11 artikla, vankien kohtelun minimitasoa koskevien sääntöjen 35 ja 36 kohta) (j) Sen varmistaminen, että väitettyä rikoksentekijää vastaan aloitetaan rikosoikeudenkäynti, jos tutkimuksessa käy ilmi, että kyseinen henkilö on syyllistynyt ilmeiseen kidutukseen. Jos väitettä muusta julmasta, epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta tai rangaistuksesta pidetään perusteltuna, väitettyä rikoksentekijää vastaan aloitetaan rikosoikeudellinen, kurinpidollinen tai muu asianmukainen oikeudenkäynti (kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 7 artikla, kaikkien ihmisten suojelemista kidutukselta koskevan julistuksen 10 artikla). 2. Yhdistyneiden kansakuntien elimet ja asiakirjat (a) Kidutuksen vastainen komitea 11. Kidutuksen vastainen komitea valvoo kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen täytäntöönpanoa. Komitea muodostuu 10 asiantuntijasta, jotka on nimitetty heidän korkean moraalinsa ja ihmisoikeuksien alan tunnustetun pätevyytensä perusteella. Kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 19 artiklan perusteella sopimusvaltiot antavat komitealle YK:n pääsihteerin välityksellä selvityksen 23

siitä, mihin toimiin ne ovat yleissopimuksen mukaisten sitoumustensa toteuttamiseksi ryhtyneet. Komitea tarkastelee, miten yleissopimuksen säännökset on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä ja valvoo, miten tämä toimii käytännössä. Komitea käsittelee jokaisen selvityksen, ja se voi esittää yleisiä huomautuksia ja suosituksia ja sisällyttää nämä tiedot sopimusvaltioille ja yleiskokoukselle annettavaan vuosikertomukseensa. Nämä menettelyt toteutetaan julkisissa kokouksissa. 12. Kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 20 artiklassa todetaan, että jos komitea saa luotettavia tietoja, jotka sen mielestä perustellusti osoittavat, että jonkin sopimusvaltion alueella käytetään järjestelmällisesti kidutusta, komitean on pyydettävä kyseistä sopimusvaltiota tutkimaan tietoja yhteistyössä kanssaan ja antamaan tätä varten lausunto tiedoista. Komitea voi, jos se toteaa olevan aihetta, määrätä yhden tai useamman jäsenensä tekemään luottamuksellisen tutkimuksen ja luovuttamaan sen tulokset komitealle viipymättä. Jos sopimusvaltio suostuu, tutkimukseen voi kuulua käynti sen alueella. Käsiteltyään jäsenensä tai jäsentensä tekemän tutkimuksen tulokset komitea toimittaa ne kyseiselle sopimusvaltiolle samoin kuin mahdolliset huomautukset ja ehdotukset, jotka näyttävät kyseisessä tilanteessa asianmukaisilta. Kaikki komitean 20 artiklan mukaiset oikeudelliset menettelyt ovat salassa pidettäviä, ja sopimusvaltion kanssa pyritään yhteistyöhän menettelyn kaikissa vaiheissa. Kun käsittely on päättynyt, komitea voi keskusteltuaan asiasta kyseisen sopimusvaltion kanssa päättää julkaista tiivistelmän käsittelyn tuloksista vuosikertomuksessaan, joka annetaan muille sopimusvaltioille ja yleiskokoukselle. 18 13. Kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 22 artiklan nojalla sopimuspuolena oleva valtio voi milloin tahansa tunnustaa komitean toimivallan ottaa vastaan ja käsitellä ilmoituksia sellaisilta lainkäyttövaltaansa kuuluvilta yksityishenkilöiltä tai näiden puolesta, jotka väittävät joutuneensa sopimusvaltion taholta yleissopimuksen määräysten rikkomisen uhriksi. Komitea käsittelee sen jälkeen nämä ilmoitukset luottamuksellisesti ja ilmoittaa kantansa asianomaiselle sopimusvaltiolle ja yksityishenkilölle. 18 On kuitenkin huomautettava, että 20 artiklan soveltaminen voi olla rajallista tietyn sopimusvaltion sopiman varauman vuoksi, missä tapauksessa 20 artiklaa ei sovelleta. 24

Ainoastaan 39 valtiota 112:sta yleissopimuksen ratifioineesta sopimusvaltiosta on tunnustanut 22 artiklan sovellettavuuden. 14. Komitea on tuonut esiin yleiskokoukselle esittämissään vuosikertomuksissa muun muassa sen, että jäsenvaltioiden on noudatettava kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 12 ja 13 artiklaa, jotta varmistetaan, että kaikista kidutusta koskevista valituksista tehdään viipymättä puolueeton tutkimus. Komitea on esimerkiksi todennut, että sen mielestä 15 kuukauden viive kidutusta koskevien väitteiden tutkinnassa on kohtuuttoman pitkä eikä se ole 12 artiklan mukainen. 19 Komitea on todennut myös, ettei 13 artikla edellytä virallisen valituksen esittämistä kidutuksesta, vaan pelkästään uhrin esittämä väite kidutuksesta on riittävä peruste sille, että [sopimusvaltio] on velvollinen tekemään viipymättä puolueettoman tutkimuksen väitteestä. 20 (b) Ihmisoikeuskomitea 15. Ihmisoikeuskomitea perustettiin kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 28 artiklan ja yleissopimuksen täytäntöönpanon valvontaa sopimusvaltioissa koskevan velvoitteen mukaisesti. Komitea koostuu 18 riippumattomasta asiantuntijasta, joilla on korkea moraali ja jotka tunnustetaan päteviksi ihmisoikeuksien alalla. 16. Yleissopimuksen sopimusvaltioiden on toimitettava viiden vuoden välein raportit toimenpiteistä, joihin ne ovat ryhtyneet yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi, ja edistymisestä oikeuksien käyttämisessä. Ihmisoikeuskomitea tarkastelee raportteja vuoropuhelussa, johon osallistuu sen sopimusvaltion edustajia, jonka raporttia tarkastellaan. Komitea esittää sen jälkeen loppuhuomautuksensa, jossa tiivistetään sen keskeiset huolenaiheet ja esitetään asianmukaiset ehdotukset ja suositukset sopimusvaltiolle. Komitea valmistelee myös yleiskommenteja, joissa tulkitaan yleissopimuksen tiettyjä artikloja, jotta sopimusvaltioita ohjataan raportoinnissa ja yleissopimuksien määräyksien täytäntöönpanossa. Komitea selvensi eräässä tällaisessa yleiskom- 19 Ks. tiedonanto 8/1991, 185 kohta, kidutuksen vastaisen komitean raportti yleiskokoukselle (A/49/44), 12. kesäkuuta 1994. 20 Ks. tiedonanto 6/1990, 10.4 kohta, kidutuksen vastaisen komitean raportti yleiskokoukselle (A/50/44), 26. heinäkuuta 1995. 25

mentissa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 7 artiklaa, jossa todetaan, ettei ketään saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmalla, epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla. Komitea totesi nimenomaisesti yleissopimuksen 7 artiklaa koskevassa yleiskommentissaan, että kidutuksen kieltäminen tai sen tekeminen rangaistavaksi ei merkitse, että 7 artikla on pantu riittävällä tavalla täytäntöön. 21 Komitea totesi, että valtioiden on varmistettava tehokas suojelu jonkinlaisella valvontajärjestelmällä ja että toimivaltaisten viranomaisten on tutkittava tehokkaasti pahoinpitelyjä koskevat valitukset. 17. Komitea hyväksyi 10. huhtikuuta 1992 7 artiklaa koskevat uudet yleiskommentit, joilla täydennettiin edellisiä kommentteja. Komitea vahvisti tulkintaansa 7 artiklasta toteamalla, että toimivaltaisten viranomaisten on tutkittava valitukset viipymättä ja puolueettomasti, jotta korjaavista toimenpiteistä saadaan tehokkaat. Kun valtio on ratifioinut kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän ensimmäisen valinnaisen pöytäkirjan, yksityishenkilö voi lähettää ilmoituksen komitealle siitä, että hänen yleissopimuksen mukaisia oikeuksiaan on loukattu. Jos asia otetaan tutkittavaksi, komitea antaa siitä päätöksen, ja se julkaistaan komitean vuosikertomuksessa. (c) Ihmisoikeustoimikunta 18. Ihmisoikeustoimikunta on Yhdistyneiden kansakuntien pääasiallinen ihmisoikeuselin. Se muodostuu talous- ja sosiaalineuvoston kolmivuotista toimikautta varten valitsemista 53 jäsenvaltiosta. Ihmisoikeustoimikunta kokoontuu Genevessä vuosittain kuuden viikon ajaksi ratkaisemaan ihmisoikeuskysymyksiä. Toimikunta voi käynnistää tutkimuksia ja tiedonkeruutehtäviä, laatia yleissopimuksia ja julistuksia Yhdistyneiden kansakuntien korkeampien elinten hyväksyttäväksi sekä käsitellä tiettyjä ihmisoikeusloukkauksia julkisissa istunnoissa tai suljetuin ovin. Talous- ja sosiaalineuvosto valtuutti 6. kesäkuuta 1967 antamallaan päätöslauselmalla 1235 ihmisoikeustoimikunnan tutkimaan syytöksiä räikeistä ihmisoikeusloukkauksista sekä tekemään perusteellisen tutkimuksen 21 Yhdistyneet kansakunnat, asiakirja A/37/40 (1982). 26

tilanteista, joissa ihmisoikeuksia on jatkuvasti rikottu. 22 Toimikunta on antanut tämän valtuutuksen perusteella päätöslauselmia muiden menettelyjen ohella joissa se ilmaisee huolensa ihmisoikeusrikkomuksista, ja se on nimittänyt erityisraportoijia, jotka käsittelevät tietyntyyppisiä ihmisoikeusloukkauksia. Ihmisoikeustoimikunta on myös antanut päätöslauselmia kidutuksesta ja muusta julmasta, epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta tai rangaistuksesta. Toimikunta korosti päätöslauselmassaan 1998/38, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen olisi tutkittava viipymättä ja puolueettomasti kaikki syytökset kidutuksesta tai julmasta, epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta tai rangaistuksesta. (d) Kidutusta käsittelevä erityisraportoija 19. Ihmisoikeustoimikunta päätti vuonna 1985 antamassaan päätöslauselmassa 1985/33 nimittää kidutusta käsittelevän erityisraportoijan. Erityisraportoijan tehtävänä on etsiä ja vastaanottaa luotettavaa tietoa kidutukseen liittyvistä kysymyksistä ja vastata näihin tietoihin viipymättä. Ihmisoikeustoimikunta on jatkanut erityisraportoijan toimeksiantoa myöhemmissä päätöslauselmissaan. 20. Erityisraportoijan valvontavaltuudet ulottuvat kaikkiin Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioihin ja kaikkiin tarkkailijan asemassa oleviin valtioihin riippumatta siitä, onko valtio ratifioinut kidutuksen vastaisen yleissopimuksen. Erityisraportoija on yhteydessä valtioihin ja pyytää niiltä tietoja kidutuksen estämiseksi toteutetuista lainsäädännöllisistä ja hallinnollisista toimenpiteistä, kehottaa niitä korjaamaan mahdolliset seuraukset sekä pyytää niitä vastaamaan ilmoituksiin, joissa väitetään kidutuksen tapahtuneen. Erityisraportoija saa myös pikaisia toimia vaativia pyyntöjä, jotka hän saattaa asianmukaisten valtioiden tietoon, jotta turvattaisiin yksityishenkilön oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Lisäksi erityisraportoija neuvottelee valtioiden edustajien kanssa, jotka haluavat tavata hänet, ja hän käy toimeksiantonsa mukaisesti paikan päällä tietyissä osissa maailmaa. Erityisraportoija toimittaa raportit ihmisoikeustoimikunnalle ja yleiskokoukselle. Näissä raporteissa esitetään erityisraportoijan toteuttamat toimenpiteet 22 Sama kuin edellä, E/4393. 27

hänen toimeksiantonsa aikana ja kiinnitetään painokkaasti huomiota siihen, että kidutusväitteet on tärkeä tutkia viipymättä. Erityisraportoija Nigel Rodley esitti 12. tammikuuta 1995 antamassaan kidutusta käsittelevän erityisraportoijan raportissa useita suosituksia. Hän totesi raportin 926 kohdan g alakohdassa seuraavaa: Kun vanki tai sukulainen tai asianajaja tekee valituksen kidutuksesta, asiasta olisi aina tehtävä tutkimus [...] Valitusten vastaanottoa ja tutkintaa varten olisi perustettava riippumaton kansallinen viranomainen, kuten kansallinen toimikunta tai oikeusasiamies, jolla on toimivalta tutkia asiaa ja/ tai esittää syyte. Kidutusta koskevat valitukset olisi käsiteltävä välittömästi, ja niitä pitäisi käsitellä riippumaton viranomainen, joka ei ole minkäänlaisessa kanssakäymisessä sen tahon kanssa, joka tutkii asiaa tai toimii syyttäjänä väitettyä uhria vastaan. 23 21. Erityisraportoija korosti tätä suositusta 9. tammikuuta 1996 antamassaan raportissa. 24 Erityisraportoija huomautti tarkastellessaan huolenaiheita kidutuksesta 136 kohdassa, että valtioilla on velvollisuus tutkia väitteet kidutuksesta yleisen kansainvälisen oikeuden sekä kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen nojalla. (e) Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tutkiva erityisraportoija 22. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tutkivan erityisraportoijan toimi perustettiin vuonna 1994 ihmisoikeustoimikunnan päätöslauselman 1994/45 nojalla, ja toimeksianto uusittiin päätöslauselmassa 1997/44. Erityisraportoija on ottanut käyttöön menettelyjä, joilla pyydetään humanitaarisessa hengessä selvennystä ja tietoja hallituksilta erityisistä väitetyistä väkivaltatapauksista, jotta erityistilanteet ja väitteet naisiin kohdistuvasta väkivallasta tunnistettaisiin ja tutkittaisiin kaikissa valtioissa. Näissä voi olla kyse yhdestä tai useammasta yksityishenkilöstä, jotka tunnistetaan nimen perusteella, tai yleisluonteisemmista tiedoista, jotka liittyvät tilanteeseen, jossa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa suvaitaan tai jossa sitä harjoitetaan. Erityisraportoijan käyttämä määritelmä sukupuoleen perustuvasta naisiin kohdistuvasta väkivallasta on peräisin naisiin kohdistuvan väkivallan poistamista koskevasta julistuksesta, jonka yleiskokous hyväksyi 20. joulukuuta 1993 antamassaan päätöslauselmassa 48/104. Erityisraportoi- 23 Sama kuin edellä, E/CN.4/1995/34. 24 Sama kuin edellä, E/CN.4/1996/35. 28

jalle voidaan toimittaa kiireellisiä toimintapyyntöjä tilanteissa, joissa on kyse sukupuoleen perustuvasta väkivallasta, johon liittyy tai saattaa liittyä henkilön oikeuteen elää tai fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuva välitön uhka tai pelko. Erityisraportoija kehottaa toimivaltaisia kansallisia viranomaisia tarjoamaan kattavaa tietoa asiasta ja suorittamaan riippumattoman ja puolueettoman tutkimuksen hänelle toimitetusta asiasta sekä toteuttamaan välittömästi toimia, joilla varmistetaan, että naisten ihmisoikeuksia ei enää loukata. 23. Erityisraportoija laatii ihmisoikeustoimikunnalle vuosittain raportin hallituksille lähetetyistä viesteistä ja saamistaan vastauksista. Erityisraportoija tekee hallituksilta ja muista luotettavista lähteistä saamiensa tietojen perusteella suosituksia asianomaisille hallituksille, jotta naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi löydettäisiin kaikissa valtioissa kestäviä ratkaisuja. Erityisraportoija voi lähettää uusia viestejä hallituksille, jos vastausta ei saada tai jos sille ei ole toimitettu riittävästi tietoja. Jos naisiin kohdistuva väkivaltainen tilanne jatkuu tietyssä valtiossa ja erityisraportoijan saamat tiedot osoittavat, ettei hallitus ole toteuttanut minkäänlaisia toimenpiteitä naisten ihmisoikeuksien suojelun varmistamiseksi, erityisraportoija voi harkita vierailuluvan pyytämistä asianomaiselta hallitukselta voidakseen hankkia tietoja paikan päällä. (f) Yhdistyneiden kansakuntien vapaaehtoisrahasto kidutuksen uhreille 24. Kidutuksen fyysiset ja psyykkiset jälkivaikutukset voivat olla tuhoisia ja kestää vuosia. Ne vaikuttavat uhrien lisäksi myös heidän perheenjäseniinsä. Apua traumasta toipumiseen voidaan saada järjestöiltä, jotka ovat erikoistuneet kidutuksen uhrien auttamiseen. Yleiskokous perusti joulukuussa 1981 Yhdistyneiden kansakuntien vapaaehtoisrahaston kidutuksen uhreille. Se saa vapaaehtoisia lahjoituksia, joilla rahoitetaan kansalaisjärjestöjä, jotka tarjoavat psykologista, lääkinnällistä, sosiaalista, taloudellista, oikeudellista ja muunlaista humanitaarista apua kidutuksen uhreille ja heidän perheenjäsenilleen. Rahasto voi käytettävissä olevista vapaaehtoisesti lahjoitetuista varoista riippuen rahoittaa noin 200 kansalaisjärjestöjen hanketta ja auttaa noin 80 000 kidutuksen uhria ja heidän perheenjäsentään noin 80 maassa eri puolilla maailmaa. Rahasto rahoitti tämän käsikirjan laadinnan ja kääntämisen ja suositteli, että se julkaistaan Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusvaltuutetun toimiston ammatillisen koulutuksen kokoelmassa sen johtokunnan suosituksen julkaisemisen jälkeen. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto tukee tiettyjä hankkeita, joilla 29