Opintotuen takausvastuuperintä



Samankaltaiset tiedostot
Opintolainan takausvastuuperintä

Takaisinperintä

Nuorten talous- ja velkaneuvonta. Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016

HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

Vuokra- ja vastikesaatavien perintä

Sosiaalisen luoton myöntämisen yleinen este on maksuvaran puuttuminen, mutta tämän ohella esteenä voi olla esimerkiksi se, että

Takaisinperintä

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) Työmarkkinat Antti Kondelin

Nuoret ulosotossa VALTAKUNNANVOUDINVIRAS TO / KF 2012

ULOSOTTOSHOW Kihlakunnanulosottomies Matti Aalto Kihlakunnanulosottomies Jesse Hohka Helsingin ulosottovirasto

Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Perintätoimiston rooli osana talousja velkaneuvonnan kokonaisuutta

Laki. ulosottokaaren muuttamisesta

Takaisinperintä

Oikaisuvaatimus henkilöstöjohtajan tekemästä päätöksestä, palkan takaisinperintä

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Voimaantulo

VÄLIMIESMENETTELYN KESKEYTTÄMINEN...

HE 273/2004 vp. vanhentumisaikaa ehdotetaan myös aiheettomasti

Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet

Hallintolaki Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty

ESPOON KAUPUNGIN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET

Takausehdot 1 (6) Luonnollinen henkilö takaajana. Käytössä alkaen.

Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle

Oikeusapua annetaan kaikenlaisissa oikeudellisissa asioissa, joita ovat esimerkiksi:

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö

SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 15 1 JOHDANTO Yleistä Velkajärjestelylain mukaisista käsitteistä 21

Takaisinperintä

Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn?

ULOSOTTO. Olipa kerran velka Asiaa nuorten talous- ja velkaneuvonnasta sekä ulosotosta. Oulussa

OIKEUSMINISTERIÖ OHJE 1(7) PL 1, HELSINKI Puhelin (09) /36/98 OM OHJEKOKOELMA

Takaisinperintä

Rintamalisät

Velallisena ulosotossa Velka-päivä Joensuu Antti Soininen

Töihin ja työnhakuun ulkomaille

Perinnän peruskoulu: termit ja prosessi tutuksi. VT Sanna-Mari Mannila ja VT Laura Peltonen Lindorffin webinaari

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan?

Opintolainan takausvastuuperintä

88/2010. Palkan ulosmittauksen kehittäminen

Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 3/2007 ===================================================================== 1 (7)

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala

ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti.

Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen

Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016

Vientisaatavatakuun yleiset ehdot

Valtakunnanvoudinvirasto Riksfogdeämbetet. Tilastot kertyvät... Tilastot kertovat. valtakunnanvoudinvirasto et. Ulosottotoimen tilastoja vuodelta 20

Valtakunnanvoudinvirasto Riksfogdeämbetet. Tilastot kertyvät... Tilastot kertovat. valtakunnanvoudinvirasto et. Ulosottotoimen tilastoja vuodelta 2009

Tilastot kertyvät... Tilastot kertovat

Perusturvakeskus Liuhtarintie Lapua Hakemus saapunut..20

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Lapsikorotus

Tilitysjärjestys: o velkojan korko o velkojan pääoma perintätoimiston palkkio (ei tilitetä kaupungille, näkyy vain raporteissa)

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä

Sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutuminen

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö

Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle

SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEITÄ 15 1 JOHDANTO 19

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS F. G. JACOBS 20 päivänä marraskuuta "17 artikla

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

Opintotuki. Opintotukisihteeri Päivi Piiroinen, Joensuun kampus. Opintotukilautakunnan sihteeri Ulla Pitkänen, Kuopion kampus

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta /2015 Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta

Rovaniemen talous- ja velkaneuvonta 12/2/2016 1

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI

Kankaanpään kaupunki Versio: 1.0 Tukipalveluyksikkö Pvm:

Ulosottokaari. EDUSKUNNAN VASTAUS 275/2006 vp

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Lomakustannuskorvaus

TOIMEENTULOTUKIOPAS Tietoa toimeentulotuesta

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp

Velan vanhentuminen. ALMA TALENT 2016 Helsinki

Luotto-oikeus. Luottotyypit, perintäprosessit ja takaisinsaanti. Marja-Leena Niemi

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 137/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulosottokaaren ja velan vanhentumisesta annetun lain 11 :n muuttamisesta

Omistusasuntolainojen valtiontakaukset

SOPIMUKSEN OSAPUOLET SOPIMUKSEN TARKOITUS SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3

Elatusapuvelan perintä. Heikki Launiemi Lakimies, varatuomari Kela, Eläke- ja toimeentuloturvaosasto

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012

Vanhan kansan velkaviisautta

Jäsenmaksuohjesääntö 2014

Näin ilmoitat työnantajan suostumuksen sähköisten päätösten vastaanottoon Työnantajan asiointipalvelussa

JULKAISU 2013:1. Tilastot kertyvät... Tilastot kertovat. Ulosottotoimen tilastoja vuodelta Valtakunnanvoudinvirasto Riksfogdeämbetet

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Elatusapuvelan perintä

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

Olipa kerran velka Pirkanmaan ulosottovirasto kihlakunnanulosottomies Mila Riekki kihlakunnanulosottomies Petri Lilja

Isyyslain kokonaisuudistus pähkinänkuoressa. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö

Transkriptio:

Opintotuen takausvastuuperintä 03.03.2016

Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Opintolainan maksaminen pankille... 2 1.4 Osamaksusuunnitelma... 2 1.4.1 Osamaksusuunnitelman harkinta Perintäkeskuksessa... 2 1.4.2 Osamaksusuunnitelman kuukausierä ja kesto... 2 1.4.3 Osamaksusuunnitelman muuttaminen... 3 1.4.4 Osamaksusuunnitelman laiminlyönti ja raukeaminen... 3 1.4.5 Osamaksusuunnitelman aikana syntyvä uusi velka... 3 1.4.6 Osamaksusuunnitelma ja vähävaraisuus... 4 1.4.7 Määräaikainen osamaksusuunnitelma... 4 1.5 Kuittaaminen... 5 1.6 Velkajärjestely... 6 1.7 Ulosotto... 7 1.7.1 Ulosoton peruminen ja rajaaminen... 7 1.7.2 Toimenpiteet... 7 1.7.3 Ulosoton maksut... 8 1.8 Perinnästä luopuminen... 8 1.9 Maksuvapautus takausvastuusaatavan perinnästä... 9 1.9.1 Täysi maksuvapautus... 9 1.9.2 Osittainen maksuvapautus... 9 1.10 Saatavan vanhentuminen... 9 1.10.1 Vanhentumisaika 5 vuotta... 10 1.10.2 Vanhentumisaika 15 vuotta... 10 1.10.3 Saatavan lyhentäminen vanhentumisajan jälkeen... 10 1.10.4 Vanhentumisajan jatkaminen... 10 1.10.5 Ilmoitus vanhentumisesta... 11 1.11 Ulkomaan perintä... 11 i

1. Etuusohje Etuusohje on toimintaohje, jota käytetään apuna etuuksien ratkaisutyössä ja neuvonnassa. Ohje on ensisijaisesti tarkoitettu Kelan sisäiseen käyttöön. Ohjeen pdf-tiedosto muodostuu automaattisesti Kelan intranetissä olevan etuusohjeen verkkosivuista. Teknisestä toteutuksesta johtuen sekä ohjeen sisällysluettelossa että ohjetekstissä on muutamia otsikoita kahteen kertaan. Ohjeen pdf-tiedoston teknistä toteutusta parannetaan tältä osin myöhemmin. Pdf-muotoisesta etuusohjeesta puuttuvat kaikille ohjeille sisällöltään samanlaiset ohjeet päätöksen oikaisu ja poistaminen takaisinperintä muutoksenhaku. Näistä on tehty omat pdf-ohjeet. 1.1. Hyvä hallinto Kela on osa julkishallintoa ja viranomaistoimintaa. Hyvän hallinnon periaatteita tulee noudattaa myös Kelassa. Hyvään hallintoon kuuluvia perustuslaissa turvattuja perusoikeuksia ovat oikeus saada asiansa käsitellyksi toimivaltaisessa viranomaisessa asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä tulla kuulluksi saada perusteltu päätös ja hakea muutosta päätökseen. Hyvään hallintoon kuuluu myös hyvän kielenkäytön vaatimus ja neuvontavelvollisuus. Etuusasioissa kuten muissakin Kelan käsiteltävissä asioissa on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Asiakkaalle on annettava etuusasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. asiakirjojen käsittelyn periaatteet. Jos Kelalle on erehdyksessä toimitettu asiakirja sen toimivaltaan kuulumattoman asian käsittelemiseksi, se on viipymättä siirrettävä oikealle viranomaiselle ja siirrosta ilmoitettava asiakkaalle. Jos Kelalle sen toimivaltaan kuuluvassa asiassa toimitettu asiakirja on puutteellinen, lähettäjää on kehotettava määräajassa täydentämään asiakirja. Muuten asia ratkaistaan käytettävissä olevin tiedoin. käsittelyn objektiivisuus, jota varmistavat etenkin esteellisyyssäännökset. Esteellinen toimihenkilö ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä. Toimihenkilö on esteellinen, jos kyse on esimerkiksi hänen omasta tai hänen läheisensä etuusasiasta. Toimihenkilön on itse havaittava esteellisyytensä. Myös Kelan asiantuntijalääkäri voi olla esteellinen. Näillä esteellisyyssäännöksillä suojataan menettelyn puolueettomuutta ja objektiivisuutta. Toiminnan tulee paitsi olla puolueetonta, myös näyttää puolueettomalta ulkopuolisenkin silmin. selvittämisvelvollisuus. Kelan on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Asianosaisen eli asian vireille panneen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista ja muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen. Näitä ja muita yleisiä hyvän hallinnon perusteita ohjeistetaan tarkemmin hallintolain soveltaminen etuusasioissa -ohjeessa 1

etuusohjeen kohdissa Hakeminen ja Ratkaiseminen. Lue lisää hallintolaista (434/2003). 1.2. Tavoite 1.3. Opintolainan maksaminen pankille 1.4. Osamaksusuunnitelma Kun Kela on takauksen perusteella maksanut opintolainan takaajana pankille, tulee Kela pankin sijaan opintolainan velkojaksi. Takausvastuumaksulla tarkoitetaan Kelan pankille suorittamaa velan maksua. Takausvastuupäivällä tarkoitetaan päivää jona takausvastuumaksu suoritettiin. Asiakkaan kanssa voidaan sopia osamaksusta. Perintäkeskus päättää osamaksusta ja tekee osamaksusuunnitelman. 1.4.1. Osamaksusuunnitelman harkinta Perintäkeskuksessa Asiakas voi ehdottaa osamaksusuunnitelmaa suullisesti tai kirjallisesti. Maksuehdotus käsitellään Oiwassa Maksujärjestely-työnä tai Toimeksianto-työnä. Osamaksuun ei suostuta, jos asiakas pystyy maksamaan perittävän määrän kerralla. Perinnässä pyritään saamaan suoritus velalle vapaaehtoisesti. Mikäli asiakas ei voi maksaa velkaa kertasuorituksena, Kela pyrkii saamaan velan maksetuksi osamaksulla. Osamaksusuunnitelma tulee tehdä siten, että velka saadaan perittyä takaisin mahdollisimman nopeasti. 1.4.2. Osamaksusuunnitelman kuukausierä ja kesto Nostetun opintolainan takaisinmaksuaika pankille on asiakkaan ja pankin välillä sovittavissa. Pääsääntöisesti takaisinmaksuaika on kaksi kertaa opintolainan nostoaika. Jos asiakkaalla ei ole ollut mahdollisuutta tai kykyä maksaa opintolainaa pankille, Kela maksaa takauksen perusteella lainan pankille ja perii takausvastuuvelan asiakkaalta. Perintäkeskus voi sopia asiakkaan kanssa opintolainan takausvastuuvelan maksamisesta osamaksulla. Takaisinmaksuaikataulukossa on enimmäisaika velan takaisinmaksulle. Mikäli asiakkaan ehdottama maksuerä ylittää kuukausierän vähimmäismäärän, voidaan osamaksusopimukseen suostua. Kuukausierä ei voi olla pienempi kuin 30 e/kk. Velan määrä korkoineen takausvastuupäivänä Takaisinmaksuaika enintään 2000 20 kk 3600 36 kk 7200 72 kk 2

10800 108 kk 14 400- max 10 v Osamaksusuunnitelman voi ja se tulee tehdä enimmäisaikaa lyhyemmälle ajalle asiakkaan maksuvaran ja ehdotuksen mukaisesti. Osamaksusopimuksen kesto ei voi pääoman ja sille kertyvän koron osalta ylittää kymmentä vuotta takausvastuupäivästä. Osamaksusopimusta, jonka aikana velan pääoma tai korko vanhenee, ei voi tehdä. Perintäkeskus ei voi suostua osamaksuun silloin, jos saatava on jo ulosottoperinnässä samasta velasta on jo aikaisemmin tehty osamaksusuunnitelma, joka ei ole toteutunut sovitusti, tai on ilmeistä, että asiakas ei tule noudattamaan osamaksusuunnitelmaa. Esimerkki: Takausvastuu 15.1.2015. Velan pääoma ja korot 2.255,65e. Lainan ensimmäinen nostopäivä on ollut lokakuussa 2010. Korko takausvastuuvelalle on 7 % vuotuista korkoa. Takaisinmaksuaika voi olla enintään 36 kuukautta. Asiakas esittää lainan takaisinmaksua ja lyhennystä 80 euroa/kk. Takaisinmaksuajaksi korkoineen tulee 31 kuukautta, jolloin osamaksusopimukseen voidaan suostua. 1.4.3. Osamaksusuunnitelman muuttaminen Osamaksusuunnitelmaa voidaan muuttaa sen keston aikana asiakkaan ehdotuksen perusteella tai Perintäkeskuksen aloitteesta. Muuttaminen voi koskea kuukausierää tai maksuaikaa. Muuttamisesta huolimatta maksusuunnitelman tulee täyttää aiemmin kuvatut ehdot eikä se saa ylittää kymmenen vuoden enimmäiskestoa. Perintäkeskuksen aloitteesta tapahtuva osamaksusuunnitelman muuttaminen (esim. asiakkaan parantuneen maksukyvyn johdosta suurempien maksuerien sopiminen), edellyttää asiakkaan kanssa käytävää keskustelua. Asiassa pyritään asiakkaan kanssa sopimaan vapaaehtoisesti osamaksusuunnitelman muuttamisesta. Sovittua osamaksusuunnitelmaa, jota asiakas on noudattanut, ei muuteta ilman asiakkaan suostumusta. 1.4.4. Osamaksusuunnitelman laiminlyönti ja raukeaminen Osamaksusuunnitelmien toteutumista seurataan ohjelmallisesti. Jos asiakas laiminlyö suunnitelman mukaisen maksuerän maksamisen, lähetetään asiakkaalle kaksi maksukehotuskirjettä. Toinen maksukehotuskirje sisältää huomautuksen asian siirtämisestä ulosottoperintään laiminlyönnin jatkuessa. Mikäli laiminlyönti jatkuu, perintä lähetetään ulosottoon. 1.4.5. Osamaksusuunnitelman aikana syntyvä uusi velka Asiakkaalle mahdollisesti maksusuunnitelman aikana syntyvää uutta velkaa peritään normaalisti. Asiakkaan ehdotuksesta myös uudelle velalle voidaan tehdä osamaksusuunnitelma. 3

Osamaksusuunnitelmaa tehtäessä tulee aina ottaa huomioon myös asiakkaan mahdolliset elatusapu- ja takaisinperintävelat. Asiakas voi neuvotella osamaksusuunnitelman tekemisestä Perintäkeskuksen kanssa. Uudelle velalle tehtävä osamaksusuunnitelma edellyttää Perintäkeskuksen tekemää kokonaisharkintaa. Kokonaisharkinnassa tulee ottaa huomioon Osamaksusuunnitelman harkinta Perintäkeskuksessa - kohdassa mainitut seikat. Lisäksi tulee ottaa huomioon takaisinperinnän- ja elatusapuvelan perinnän ohjeissa mainitut seikat näiden perintälajien osalta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää asiakkaan kokonaisvelan määrään, jonka asiakas on velkaa Kelalle. Asiakkaan kanssa pyritään näissä tilanteissa ensisijaisesti neuvottelemaan suuremmasta kuukausierästä, jotta kokonaisvelka tulisi suoritettua mahdollisimman pian. Jos asiakkaalla on Kelan velkaa tai muiden velkojien velkaa ulosotossa ei maksusopimusta tehdä, vaan uusi velka siirretään ulosottoon. Eri järjestelmistä johtuen velat tulee kuitenkin käsitellä erillisinä. Jos asiakkaalla on aiemmasta velasta tehtynä osamaksusopimus ja asiakas noudattaa tehtyä maksusopimusta, ei tällaista velkaa voi ilman asiakkaan suostumusta siirtää ulosottoon. 1.4.6. Osamaksusuunnitelma ja vähävaraisuus Osamaksusuunnitelman tekeminen ei saa aiheuttaa asiakkaalle tarvetta hakea toimeentulotukea. Toimeentulotuella olevan tai osamaksusuunnitelman perusteella toimeentulotuen varaan joutuvan asiakkaan kanssa ei pääsääntöisesti tehdä osamaksusuunnitelmaa. Perintä siirretään ulosottoon, joka varmistaa asiakkaan tosiasiallisen maksuvaran ja maksukyvyn. Maksusuunnitelma voidaan poikkeuksellisesti tehdä myös toimeentulotukiasiakkaalle ja vähävaraiselle silloin, kun asiakas on itse yhteydessä Kelaan ja vaatii maksusuunnitelman tekemistä. Osamaksusuunnitelman tulee tällöin täyttää kohdan Osamaksusuunnitelman kuukausierä ja kesto mukaiset edellytykset osamaksuerän suuruudesta ja maksuohjelman kestosta. 1.4.7. Määräaikainen osamaksusuunnitelma Osamaksusuunnitelma tulee laatia siten, että velka tulee kokonaisuudessaan maksetuksi Osamaksusuunnitelman kuukausierä ja kesto kohdan mukaisessa määräajassa. Poikkeuksellisesti ja perustellusta syystä osamaksusuunnitelma voidaan tehdä määräajaksi pienemmällä summalla seuraavin ehdoin. Asiakkaan kanssa tulee määräaikaista maksusuunnitelmaa tehdessä sopia samalla koko velan hoitamisesta. Määräaikaisuuden kesto voi olla enimmillään kuusi kuukautta, määräaikaisia sopimuksia ei voi ketjuttaa eikä niitä näin voi käyttää osamaksun kuukausierää pienemmän maksusopimuksen tekemiseen. Varusmies- ja siviilipalvelusta suorittavien osalta määräaikainen sopimus voidaan tehdä palveluksen keston ajaksi. Määräaikaiseen osamaksuun ei voi sisältyä kuukausia, jolloin velkaa ei lyhennetä lainkaan eli takaisinmaksua ei voi lykätä. Minimikuukausierä on 30 euroa/kk. Määräaikaisuudelle tulee aina olla peruste, jonka päättymisajankohta tulee olla tiedossa (lomautus, tiedossa oleva työllistyminen, vanhempainrahakauden päättyminen, varusmiespalvelun päättyminen tms) Määräajan peruste tulee kirjata Oiwaan. Määräaikaisen osamaksun päättyessä tapauksesta nousee Oiwa-työ ja käsittelijä päivittää toistaiseksi voimassa olevan osamaksun sovitun mukaisesti ja lähettää asiakkaalle päivitetyn osamaksusuunnitelman. Esimerkki: Takausvastuu vuodelta 2009, velkaa jäljellä 7.775,15 euroa. Asiakas juuri muuttanut Itävallasta takaisin Suomeen ja haluaa elämäntilanteen 4

muuttumisen ja muuton vuoksi pienentää kuukausierää 50 euroon kuukaudessa. Asiakkaan pyyntöön voidaan suostua, jos asiakas kahden kuukauden määräajan jälkeen sitoutuu maksamaan 110 e/kk 90 kuukauden ajan. Asiakkaalle tehdään määräaikainen osamaksusuunnitelma kahdeksi kuukaudeksi, jonka jälkeen nousee Oiwa-työ. Oiwa-työn yhteydessä osamaksusuunnitelma päivitetään toistaiseksi voimassa olevaksi kuten asiakkaan kanssa on sovittu. Asiakkaalta ei edellytetä yhteydenottoa määräaikaisen ja toistaiseksi voimassa olevan osamaksun välissä. Loppuvelka tulee kokonaisuudessaan maksetuksi 13,5 vuodessa. Osamaksusuunnitelman tekemiseen liittyvä muistilista Perintäkeskukselle varmista puhelinpalvelussa asiakkaalta kysymällä, että pystyykö hän maksamaan saatavan kertasuorituksena pyri tekemään osamaksusuunnitelma mahdollisimman isolla kuukausierällä ja mahdollisimman lyhyeksi aikaa asiakkaan maksukyky kuitenkin huomioiden tarkista takausvastuuvelan suuruus tutki asiakkaan kokonaisvelkatilanne, onko Kelalle muuta velkaa, onko ulosottoperinnässä Kelan tai muiden velkojien velkoja tutki asiakkaan maksuvara, nettokuukausitulot, tulon säännöllisyys, odotettavat muutokset maksuvarassa mikä on asiakkaan ehdotus maksusuunnitelmaksi ja miten asiakas on ehdotukseen päätynyt, onko suunnitelma realistinen ottaen huomioon asiakkaan maksuvara, missä ajassa velka tulisi asiakkaan esityksen mukaisesti maksettua varmista, että asiakkaan maksuvara ja sovittu kuukausierä kohtaavat, jotta suunnitelma voi toteutua kirjaa toimet Oiwaan mikäli asiakkaan maksuvara ei riitä hyväksyttävän ja ohjeenmukaisen osamaksusuunnitelman laatimiseen, ei asiakkaan kanssa tehdä maksusuunnitelmaa, vaan asia siirretään ulosottoon Muistuta asiakasta puhelinpalvelussa siitä, että Kela voi oma-aloitteisesti (ohjeessa aikaisemmin kuvatulla tavalla) ottaa maksusuunnitelman uuteen harkintaan, jos asiakkaan maksuvara osamaksusuunnitelman aikana huomattavasti paranee. Esim. työtön asiakas on sopinut huomattavan pienen kuukausimaksuerän ja työllistyy osamaksusuunnitelman aikana. Tällöin Perintäkeskus voi havaitessaan sopia asiakkaan kanssa uuden suunnitelman isommilla erillä. velka peritään ulosoton kautta, jos asiakas laiminlyö osamaksusuunnitelman mukaisen maksamisen ottaa ajoissa Kelaan yhteyttä, jos tietää, että ei kykene maksamaan sovitun mukaista erää kerro asiakkaalle mahdollisuudesta maksuvapautukseen tai osittaiseen maksuvapautukseen, mikäli vaikuttaa siltä että asiakkaalla on terveytensä, tulojensa ja elämäntilanteensa perusteella tähän mahdollisuus 1.5. Kuittaaminen Jos Kela maksaa asiakkaalle jotain etuutta, Kela voi kuitata liikamaksun vähitellen tästä etuudesta. Kuittaaminen edellyttää etuudensaajan antamaa suullista tai kirjallista suostumusta. Jos perintään halutaan käyttää myös etuuden takautuvat korotukset, myös siitä on sovittava etuudensaajan kanssa pyytämällä suostumus. Suostumus tulee kirjata Oiwaan. Suostumus voidaan antaa kirjallisesti joko lomakkeella tai Kelan asiointipalvelussa tai suullisesti. Suullinen suostumus tulee kirjata Oiwaan yhteydenoton lisätietoon ja yhteydenotosta luodaan maksujärjestelytyö. Asiakkaalle tulee suullisen suostumuksen yhteydessä lähettää kirje, jossa kerrotaan mihin asiakas 5

on suullisesti suostunut ja miten kuittaus toteutetaan. Jos asiakkaan suostumus on Kelassa kirjattu/ymmärretty väärin, niin asiakkaan yhteydenoton perusteella kuittaamistapaa voidaan muuttaa tai kuittaus voidaan peruuttaa. Kuittaus on tehtävä maksuvaatimuksena. Maksuvaatimuksen tietoihin on rekisteröitävä perintäasian viitenumero, jotta palautus kirjautuu oikeaan asiaan. Kuittaus on aina kohdistettava etuudensaajaan omaan etuuteen. Perintää ei saa kuitata toisen henkilön etuudesta, vaikka hän olisi antanut suostumuksensa kuittaamiseen. Opintolainojen takausvastuuvelat ovat yleensä niin suuria, että kuittaamalla velkaa etuudesta ei voida laatia pätevää maksusuunnitelmaa. Kuittausta käytettäessä kuittaus tulee pyrkiä kohdistamaan ensisijaisesti sellaiseen etuuteen joka on maksussa pitkäaikaisesti, esimerkiksi lapsilisään. Kuittaus voidaan tehdä myös osana maksusuunnitelmaa. Etuuden keston ajaksi sovitaan kuittauksesta ja siitä, että asiakas kuittauksen päätyttyä jatkaa maksua sovitun mukaisesti. Koko velan hoitamisesta, eli kuittauksesta ja osamaksusta, on sovittava samanaikaisesti. Kuittauksen määrä Kuukausittaisen kuittauksen määrässä noudatetaan soveltuvin osin samoja määriä ja aikarajoja kuin osamaksusuunnitelmaa tehtäessä. Takausvastuuperintää toimeenpantaessa on huolehdittava siitä, että etuudensaajan käyttöön jää toimeentuloa varten tarvittava välttämätön tulo. Arvioitaessa lähtökohtana pidetään toimeentulotuen määrää. Kuittauksen määrää harkittaessa on huolehdittava siitä, ettei kuittaus aiheuta etuudensaajalle välttämätöntä tarvetta hakea toimeentulotukea. Kuittaukseen ei ryhdytä silloin, kun asiakas on jo toimeentulotuen saaja. Kuittauksen vähimmäismäärä on aina 30 euroa/kk. Suojaosuus Työttömyysetuuksien (peruspäiväraha, työmarkkinatuki) sekä vuorottelukorvauksen kuittaamista rajoittavat ulosottokaaren 4 luvun 48 50 :n palkan ulosmittausta koskevat säännökset (TTL 1290/2002 11 luku 13 ). Maksuerän nettomäärästä on jätettävä kuittaamatta vähintään suojaosuus, joka on maksukauden kutakin päivää kohti laskettu rahamäärä. Suojaosuus jätetään paitsi velallisen omaan elatukseen, myös hänen elatuksensa varassa olevien aviopuolison sekä omien ja puolison lasten elatukseen. Suojaosuuden pitää jäädä velallisen käyttöön viikon kaikkina päivinä. Jos velallinen saa palkkaa tai muuta ulosmittauskelpoista etuutta (esim. osaeläkettä), suojaosuus lasketaan tulojen yhteenlasketusta nettomäärästä. Katso suojaosuudet. 1.6. Velkajärjestely Kun tuomioistuin on antanut päätöksen velkajärjestelyn aloittamisesta, se on otettava huomioon takausvastuuvelan perinnän täytäntöönpanossa. Perintää ei saa panna täytäntöön tai perintä on keskeytettävä, kun Kela saa tiedon velkajärjestelyn aloittamisesta. Samalla on huolehdittava siitä, että kaikki velkajärjestelyn piiriin kuuluvat Kelan saatavat otetaan huomioon maksuohjelmaehdotuksessa. Velkajärjestelyn piiriin kuuluvat kaikki sellaiset velat, joiden peruste on syntynyt ennen tuomioistuimen päätöstä velkajärjestelyn aloittamisesta. Jos velan peruste on syntynyt vasta aloittamispäätöksen jälkeen, velka ei kuulu velkajärjestelyyn. 6

Kun tuomioistuin on vahvistanut maksuohjelman, Kela panee perinnän täytäntöön maksuohjelman mukaisesti. Maksuohjelman noudattamista on seurattava vuosittain. Jos henkilö laiminlyö maksuohjelman noudattamisen, maksuohjelma voi keskeytyä ja velkajärjestely tästä syystä raueta. Tämän jälkeen takausvastuuvelan perintä pannaan täytäntöön normaalisti eikä velkajärjestely enää vaikuta. Jos maksuohjelma hoidetaan loppuun asianmukaisesti ja velkajärjestely päättyy, maksuohjelmaan sisältyneen saatavan perintä on lopetettava maksuohjelman päätyttyä. Velkajärjestely ei vaikuta sellaisten saatavien perintään, jotka eivät kuulu velkajärjestelyn piiriin. Velkajärjestelyyn kuulumatonta saatavaa peritään velkajärjestelystä huolimatta ja perinnässä käytetään kaikkia tarvittavia perintätoimenpiteitä. 1.7. Ulosotto Jos perittävää määrää ei ole maksettu takaisin annetussa määräajassa eivätkä maksukehotukset tai muut perintätoimet ole tuottaneet tulosta, opintolainan takausvastuuvelka lähetetään perittäväksi ulosottoon. Kelan ja ulosottoviranomaisten välillä on käytössä sähköinen ulosotto. Pääasiassa opintolainan takausvastuuvelat lähetetään ulosottoon sähköisesti. Kun velka siirretään sähköisesti ulosottoon, on kyseessä aina tavallinen ulosotto ja samalla pyydetään passiivirekisteröintiä. Silloin kun velka lähetetään ulosottoon manuaalisesti, ulosottoa haetaan tavallisena ulosottona ja samalla pyydetään passiivirekisteröintiä. Jos asiakas asuu ulkomailla ja perintää on mahdollisen varattomuusmerkinnän jälkeen tarkoitus jatkaa ulkomailla, passiivirekisteröintiä ei pyydetä. Kela ei vaadi velallisen kotinaan käyttämän omistusasunnon realisointia, jos ulosoton perinnässä on ainoastaan Kelan velkaa (pl. elatusapuvelka). 1.7.1. Ulosoton peruminen ja rajaaminen Kela ei pääsääntöisesti peru ulosottoperintää. Ulosottoperintä voidaan poikkeuksellisesti perua niissä tilanteissa, joissa velallinen ehdottaa velkasovintoa tai velkajärjestelylain mukaista vapaaehtoista velkajärjestelyä, johon voidaan suostua. Ulosotto voidaan perua myös tilanteessa, jossa velan ulosottoon lähettämisessä on Kelassa tapahtunut virhe. Tästä on kysymys esimerkiksi silloin, kun asiakas on ennen ulosottoon lähettämistä esittänyt sellaisen osamaksusuunnitelman johon voidaan suostua mutta asiakkaan esitystä ei ole ehditty käsitellä eikä osamaksusta sopia ennen ulosottoon siirtämistä. Perusteet perumiselle tulee kirjata Oiwaan. Kelasta ei koskaan rajata ulosottoa, eikä anneta ulosottoon liittyen maksuvapaita kuukausia. Maksuvapaiden kuukausien myöntämisestä päättää ulosottoviranomainen. 1.7.2. Toimenpiteet Ulosottohakemus lähtee ulosottoon pääsääntöisesti sähköisen ulosoton määrittelyjen mukaisesti. Jos ulosottohakemus täytyy poikkeuksellisesti lähettää manuaalisesti, hakemus lähetetään velallisen asuin- tai kotipaikan ulosottoviranomaiselle. Yksi ulosottomies vastaa saman velallisen kaikkien ulosottoasioiden hoitamisesta koko maassa. Paikallinen viranomainen siirtää tarvittaessa hakemuksen asiaa hoitavalle ulosottomiehelle. Tällöin ulosottoviranomainen ilmoittaa ulosoton vireille tulosta velallisen lisäksi myös velkojalle (Kelalle). Manuaalisessa ulosottohakemuksen teossa on otettava huomioon mm. seuraavat seikat. 7

Jos sama asia on 1.3.2004 jälkeen jo ollut ulosotossa, hakemukseen on merkittävä ulosottoviranomaisen antama asianumero. Annettua asianumeroa käytetään aina silloin kun ulosottoviranomaisen kanssa asioidaan saman saatavan vuoksi. Hakemukseen on merkittävä se säännös, jonka perusteella saatava voidaan periä ulosottoteitse. Hakemuksen saatuaan ulosottoviranomainen merkitsee ulosoton vireille, antaa saatavalle asianumeron sekä ilmoittaa samalla asianumeron ja vireilläolon. Lue lisää ulosotosta. Ulosottokaari. 1.7.3. Ulosoton maksut Velkoja joutuu maksamaan käsittelymaksun, jos ulosotto päättyy varattomuus- tai varattomuus- ja tuntemattomuusesteeseen tai velkoja peruu hakemuksensa. Jos velka saadaan perityksi, ulosottoviranomainen perii velalliselta taulukkomaksun. Velkojalta peritään tilitysmaksu. Katso ulosottomaksut. 1.8. Perinnästä luopuminen Arviointi Opintolainan valtiontakaukseen perustuvan takaussaatavan sekä sille kertyneiden korkojen takaisinperinnästä voidaan luopua kokonaan, kun takaisinperittävä määrä on vähäinen. Opintolainan valtiontakaukseen perustuvan takaussaatavan perimisestä voidaan tapauskohtaisen harkinnan jälkeen luopua myös, jos toistuvat perintätoimenpiteet ovat osoittautuneet tuloksettomiksi ja on todennäköistä, että saatavaa ei velallisen taloudellisen tilanteen vuoksi saada jatkossakaan perittyä tai perinnän jatkamisesta aiheutuisi jäljellä olevan saatavan määrään nähden kohtuuttomat perintäkustannukset. Luopuminen voi tulla harkittavaksi Kelan aloitteesta tai asiakkaan vaatimuksesta. Jos perinnästä luovutaan Kelan aloitteesta, asiakkaalle ilmoitetaan luopumisesta kirjeellä. Jos asiakas on vaatinut takaisinperinnästä luopumista, asiakkaalle annetaan luopumisesta tai vaatimuksen hylkäämisestä perusteltu päätös valitusosoituksin. Päätöksestä valittaminen ei estä saatavan perinnän jatkamista. Luopuminen vähäisen määrän perusteella Jos opintolainan määrä on takausvastuumaksun maksamishetkellä ollut 150 euroa tai vähemmän korkoineen ja kuluineen, siitä luovutaan vähäisen määrän perusteella. Luopuminen tehdään siinä yhteydessä kun asia tulee ensimmäisen kerran käsiteltäväksi. Luopuminen perintätoimien tuloksettomuuden perusteella Perinnästä luopuminen ennen saatavan vanhentumista on poikkeus pääsäännöstä. Perinnässä olevan velan määrällä ei ole merkitystä perinnästä luopumista harkittaessa. 8

Perintätoimenpiteiden tuloksettomuutta arvioitaessa perinnän on tullut kestää useita vuosia ja tänä aikana on tullut tehdä useita perintäyrityksiä. Arvioinnissa otetaan huomioon jo suoritetut perintätoimenpiteet sekä velallisen taloudellinen asema ja olosuhteet. Jos perintätoimenpiteistä ja velallisen taloudellisesta asemasta käytössä olevien tietojen perusteella on nähtävissä, ettei saatavaa saada tulevaisuudessakaan perityksi, perinnästä voidaan luopua. Pääsääntöisesti saatavaa on tullut yrittää periä ulosoton kautta vähintään kaksi kertaa ja perintä on tullut todeta tuloksettomaksi. Jos edellisestä perintäyrityksestä on kulunut jo pitkä aika, saatava annetaan tarvittaessa ulosottoviranomaisen perittäväksi, minkä jälkeen perinnän tuloksellisuus arvioidaan uudelleen. Perinnästä luopuminen perinnän tuloksettomuuden perusteella tulee harkita kaikkien opintolainan takausvastuusaatavien ja etuussaatavien osalta samalla kertaa. Jos luopumisen edellytykset täyttyvät yhden saatavan osalta, voidaan perinnästä luopua muidenkin sellaisten saatavien osalta, joita on yritetty periä ulosoton kautta ainakin kerran. Jos saatavaa ei ole yritetty periä ulosoton kautta, saatavasta ei luovuta perinnän tuloksettomuuden perusteella. Ulosotossa täytäntöönpanossa olevasta saatavasta ei luovuta perinnän tuloksettomuuden perusteella. Ulosoton passiiviperinnän aikana saatavasta voidaan luopua, mikäli luopumisen edellytykset täyttyvät. Luopumisesta tulee tällöin ilmoittaa ulosottoviranomaiselle. Perinnästä ei voida luopua pelkästään sillä perusteella, että takaisinmaksaminen tapahtuu hitaasti. Esimerkiksi säännöllisesti vähissä erissä takaisinmaksettavan tai kuitattavan saatavan perinnästä ei pääsääntöisesti pidä luopua. Luopuminen perintäkustannusten perusteella Jos perintätoimien jatkaminen kasvattaisi perintäkulut niin suuriksi, että ne tulisivat ylittämään jäljellä olevan saatavan määrän, perinnästä voidaan luopua. 1.9. Maksuvapautus takausvastuusaatavan perinnästä 1.9.1. Täysi maksuvapautus 1.9.2. Osittainen maksuvapautus 1.10. Saatavan vanhentuminen Takausvastuuperinnän täytäntöönpanossa on otettava huomioon saatavan vanhentuminen. Vanhentunutta saatavaa ei saa periä. Kaikki perintätoimenpiteet tulee keskeyttää, kuten esim. kuittaaminen etuudesta kuittaamiseen liittyvien kuulemis- ja suostumiskirjeiden lähettäminen maksukehotusten lähettäminen manuaalisesti tai ohjelmallisesti ulosoton hakeminen. Jos saatavaan palautuu rahaa vanhentumisen jälkeen, raha käytetään saatavan lyhentämiseen vain, jos se on maksettu ennen vanhentumista (esim. asiakas on maksanut rahan pankkiin tai kuittaus etuudesta on tehty ennen vanhentumista). Myöhemmät palautukset maksetaan takaisin. 9

1.10.1. Vanhentumisaika 5 vuotta Opintolainan takausvastuusaatava vanhentuu 5 vuoden kuluttua siitä päivästä, jolloin Kela on maksanut lainan pankille, ellei vanhentumista sitä ennen katkaista. Vanhentumisen katkaisusta alkaa kulua uusi 5 vuoden vanhentumisaika. Myös sellaisten saatavien vanhentuminen on huomattava katkaista, joiden perimistä ei seurata ohjelmallisesti. Kun vanhentuminen katkaistaan, saatava tulee yksilöidä riittävästi ja velallisen tulee saada tieto katkaisutoimesta ennen vanhentumisajan umpeen kulumista. Vanhentuminen katkeaa mm. seuraavilla tavoilla: velallinen maksaa saatavaa takaisin (osamaksu, kuittaus, ulosotto) velalliselle lähetetään maksukehotus, jonka hän todistettavasti on saanut. Jos velallinen ottaa yhteyttä Kelaan kehotuksen johdosta, velallisen yhteydenotot tulee dokumentoida, jotta vanhentumisen katkeaminen voidaan myöhemminkin osoittaa ulosotto ilmoittaa ulosoton vireille tulosta asiakkaalle ulosotto päättyy esteeseen (tavallinen tai suppea ulosotto) saatava otetaan huomioon velkajärjestelymenettelyssä. Katso myös velan vanhentumisesta annettu laki (728/2003) 10 ja 11 1.10.2. Vanhentumisaika 15 vuotta 1.1.2008 voimaan tulleen ulosottokaaren mukaan luonnollisen henkilön velka vanhentuu lopullisesti 15 vuoden kuluttua. Tämän vanhentumisajan kulumista ei voida katkaista. Tänä aikana vanhentuminen on kuitenkin katkaistava siten, ettei saatava pääse vanhentumaan 5 vuoden vanhentumisajan umpeen kulumisen vuoksi. Opintolainan takausvastuusaatavan vanhentuminen lasketaan päivästä, jolloin Kela on maksanut opintolainan pankille. Takausvastuusaatavissa 15 vuotta vanhentuvat saatavat poimitaan ja poistetaan ohjelmallisesti. Tapauksista muodostuu Oiwa-työ silloin kun velallisella on useita saatavia, velassa on velkajärjestelytieto tai velka on ulkomaan perinnässä taikka ulkomaan ulosotossa. 1.10.3. Saatavan lyhentäminen vanhentumisajan jälkeen Vanhentumisen jälkeen maksettuja saatavan lyhennyksiä ei pääsääntöisesti oteta vastaan. Kuitenkin, jos saatavan perimiseksi on vanhentumisen määräajan kuluessa toimitettu ulosmittaus tai saatava on ilmoitettu ulosottokaaren 5 luvussa tarkoitetussa myynnissä (ulosottomiehen toimittama julkinen huutokauppa tai muu myyntitapa), ulosmitatut varat saadaan käyttää saatavan lyhentämiseen vanhentumisajan jälkeenkin. 1.10.4. Vanhentumisajan jatkaminen Vanhentumisaikaa voidaan tuomioistuimen päätöksellä jatkaa 10 vuodella alkuperäisen vanhentumisajan päättymisestä, jos velallinen on alkuperäisen vanhentumisajan kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia eikä tuomioistuin pidä jatkamista velallisen kannalta kohtuuttomana. Jatkamiskanne on nostettava 2 vuoden kuluessa alkuperäisen vanhentumisajan päättymisestä. 10

1.10.5. Ilmoitus vanhentumisesta Velalliselle ilmoitetaan asiakaskirjeellä OGI06 saatavan vanhentumisesta. Ks. lopullisesta vanhentumisesta ulosottokaari 705/2007. Takausvastuusaatavissa kirje lähetetään ohjelmallisesti. Manuaalisesti kirje lähetään vain niistä tapauksista, joista on muodostettu Oiwa-työ ja jotka käsittelijä poistaa manuaalisesti. 1.11. Ulkomaan perintä 11