OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE MAATALOUS-METSÄTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 007 TUTKINNON SUORITTANEET Helsingin yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekuntien ja hallinnon sovelluspalvelut -yksikön kanssa opinto- ja työelämäpalautejärjestelmää, jota varten tutkintoon valmistuvia/vastavalmistuneita on pyydetty täyttämään työelämään sijoittumista ja yliopistoopintoja koskeva kyselylomake. Lomakkeen on voinut täyttää joko web- tai paperiversiona. Palautteesta on aiemmin koottu tietoja Helsingin yliopistossa vuosina 004, 005 ja 006 tutkinnon suorittaneiden osalta. Käsillä oleva tilastokooste perustuu vuonna 007 maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneiden vastauksiin. Kukin vastaaja esiintyy aineistossa ylimmän Helsingin yliopistossa vuonna 007 suorittamansa tutkinnon perusteella. Palautteen yleinen vastausprosentti pysytteli samalla tasolla kuin aiempina vuosina. Edellisvuosien tapaan vastausaktiivisuus jäi joidenkin tiedekuntien ja tutkintoasteryhmien kohdalla varsin vaatimattomaksi; tämän vuoksi tilastokoosteen tuloksia ei tule yleistää koskemaan kaikkien vuonna 007 valmistuneiden työllisyystilannetta tai mielipiteitä. Tilastokoosteen tulokset ovat osa opinto- ja työelämäpalaute -järjestelmän kehittämisvaihetta. Jatkokehityksen kannalta olennaista on erityisesti passiivisesti palautteeseen vastanneiden ryhmien vastausaktiivisuuden lisääminen luotettavien ja vertailukelpoisten tulosten mahdollistamiseksi. Vastausaktiivisuuden lisääntyminen tarjoaisi paremmat edellytykset muun muassa pääaineittaisten yhteenvetojen tekemiseen. Vastaajamäärää voisi osaltaan kartuttaa myös palautejärjestelmän sisällöllinen ja tekninen jatkokehitystyö. Tilastokooste pohjautuu Helsingin yliopiston hallinnon sovelluspalveluiden tietokannasta poimittuun dataan. Aineisto on analysoitu SPSS 13.0 tilastoohjelmalla. Opinto- ja työelämäpalautteen rinnalle suunnitellaan automaattista raportointijärjestelmää, jonka on tarkoitus tulevaisuudessa korvata tilasto-ohjelman avulla tehdyt analyysit. URA- JA REKRYTOINTIPALVELUT 008
KOOSTEESEEN SISÄLTYVÄT TAULUKOT Taulukko 1. Helsingin yliopistossa vuonna 007 suoritetut tutkinnot, opinto- ja työelämäpalautteeseen vastanneiden lukumäärä sekä palautteen vastausprosentti sen tiedekunnan mukaan, jossa vastaaja suoritti tutkintonsa vuonna 007... 1 Taulukko. Helsingin yliopistossa vuonna 007 suoritetut tutkinnot, opinto- ja työelämäpalautteeseen vastanneiden lukumäärä sekä palautteen vastausprosentti vastaajan Helsingin yliopistossa vuonna 007 suorittaman tutkinnon asteen sekä tiedekunnan mukaan... Taulukko 3. Vastaajien maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 suorittama ylin tutkinto sukupuolen mukaan. N=58.... 3 Taulukko 4. Opintojen hidastumiseen jonkin verran tai paljon vaikuttaneet syyt maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=55 57... 4 Taulukko 5. Muodollisen valmistumisen siirtämiseen jonkin verran tai paljon vaikuttaneet syyt maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=6... 4 Taulukko 6. Yliopisto-opintojen kehittämät tieto- ja taitoalueet maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=57 58... 5 Taulukko 7. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työtilanne palautteeseen vastaamishetkellä tutkintoasteen mukaan. N=55... 6 Taulukko 8. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työnhakutilanne palautteeseen vastaamishetkellä tutkintoasteen mukaan. N=55... 6 Taulukko 9. Työnhakumenetelmä, jonka avulla maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneet saivat/löysivät nykyisen työnsä. N=5... 7 Taulukko 10. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden ammatti-/tehtävä- tai virkanimike nykyisessä työssä. N=38... 8 Taulukko 11. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn työnantajaorganisaatio. N=38... 8 Taulukko 1. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden tärkeimmät työtehtävät nykyisessä työssä. N=38.... 9 Taulukko 13. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden tärkeimmät työtehtävät nykyisessä työssä ainelaitoksen/osaston mukaan. N=38... 10 Taulukko 14. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn työnantajaryhmä. N=38.... 11 Taulukko 15. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden asema nykyisessä työssä/organisaatiossa. N=38... 11 Taulukko 16. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työsuhteen laatu nykyisessä työssä. N=38.... 1 Taulukko 17. Nykyisessä työssä viihtyminen maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=38.... 1 Taulukko 18. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn ja opiskelualan vastaavuus. N=38... 13 Taulukko 19. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn vaatimustason ja akateemisen koulutuksen vastaavuus. N=37... 13 Taulukko 0. Yliopistossa opitun hyödynnettävyys nykyisessä työssä maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=38.... 13 Taulukko 1. Nykyiseen työhön valituksi tulemiseen vaikuttaneet tekijät maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=19 39.... 14 Taulukko. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden näkemys aiemmin suoritetun saman alan tutkinnon hyödyistä... 15 Vastaajien arvio suoritettuun tutkintoon johtaneen koulutuksen parhaista puolista sekä koulutusta koskevat korjaus- ja kehitysehdotukset... 16 OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE 007 MAATALOUS-METSÄTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA TUTKINNON SUORITTANEET URA- JA REKRYTOINTIPALVELUT Mari Pulkkinen 008
1 VASTAUSAKTIIVISUUS JA VASTAAJIEN PERUSTIEDOT Opinto- ja työelämäpalautteeseen vastasi 1 683 henkilöä, joiden publiikkipäivä sijoittui vuodelle 007. Helsingin yliopistossa suoritettiin vuonna 007 4 488 tutkintoa. 1 Opinto- ja työelämäpalautteen kokonaisvastausprosentiksi muodostui siis vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden osalta 37,5. Edellisvuosien tapaan vastausaktiivisuus vaihteli merkittävästi tiedekunnittain tarkasteltuna. Maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneiden vastausprosentti jäi selvästi keskimääräisestä vastausaktiivisuudesta ollen ainoastaan 1,4. Muita selvästi aktiivisemmin palautteeseen vastasivat totuttuun tapaan teologisessa ja humanistisessa tiedekunnissa tutkinnon suorittaneet. Vuonna 007 tutkinnon suorittaneista teologeista noin 68% ja humanisteista kaksi kolmannesta vastasi kyselyyn. Ainoastaan käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneet ylsivät teologien ja humanistien ohella yli 50%:n vastausaktiivisuuteen. Passiivisimpia vastaajia olivat lääketieteellisestä ja valtiotieteellisestä tiedekunnasta valmistuneet, joista kyselyyn vastasi vuonna 007 tutkinnon suorittaneista vain noin joka kymmenes tai hieman useampi. Myös aiempina vuosina passiivisimmin vastanneiden lääketieteilijöiden kohdalla erääksi syyksi alhaiseen vastausintoon voidaan arvioida lomakkeen osittaista sopimattomuutta vastaajien tilanteen kuvaamiseen sekä vastaajien verrattain hyvää valmistumisenjälkeistä työtilannetta. Opinto- ja työelämäpalautteen tiedekunnittaiset vastausprosentit käyvät ilmi seuraavasta taulukosta. Taulukko 1. Helsingin yliopistossa vuonna 007 suoritetut tutkinnot, opinto- ja työelämäpalautteeseen vastanneiden lukumäärä sekä palautteen vastausprosentti sen tiedekunnan mukaan, jossa vastaaja suoritti tutkintonsa vuonna 007. tiedekunta vuonna 007 HY:ssa suoritetut tutkinnot* palautteeseen vastanneet vastausprosentti Biotieteellinen tiedekunta 38 51 1,4 Eläinlääketieteellinen tiedekunta 51 8 15,7 Farmasian tiedekunta 1 37 16,7 Humanistinen tiedekunta 1 067 709 66,4 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta 3 647 379 58,6 Lääketieteellinen tiedekunta 4 49 31 1,4 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 91 58 19,9 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta** 5 113 1,6 Oikeustieteellinen tiedekunta 31 64 0,5 Teologinen tiedekunta 48 169 68,1 Valtiotieteellinen tiedekunta 5 64 64 10,0 4 488 1 683 37,5 * Lähde: Helsingin yliopiston tilastot 007 [http://notes.helsinki.fi/halvi/tilast07.nsf] ** Lähde: Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 1 Luku ei sisällä erikoislääkärin, erikoishammaslääkärin eikä erikoiseläinlääkärin ammatillisia erikoistumistutkintoja, joita suoritettiin vuonna 007 1 eikä erilliset erityisopettajan opinnot suorittaneita, joita oli vuonna 007 73. Matemaattisluonnontieteellisen tiedekunnan osalta alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä perustuu ko. tiedekunnasta saatuun tietoon. Lähde: Helsingin yliopiston tilastot 007 [http://notes.helsinki.fi/halvi/tilast06.nsf] sekä matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ja käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneisiin eivät sisälly erikoiseläinlääkärin tutkinnon suorittaneet. 3 Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneisiin eivät sisälly erilliset erityisopettajan opinnot suorittaneet. 4 Lääketieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneisiin eivät sisälly erikoislääkärin eivätkä erikoishammaslääkärin tutkinnon suorittaneet. 5 Valtiotieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneisiin sisältyvät myös Svenska Social- och Kommunal Högskolanissa tutkinnon suorittaneet. Palautteeseen vastanneista seitsemän ilmoitti suorittaneensa vuonna 007 alemman korkeakoulututkinnon Svenska Social- och Kommunal Högskolanissa. 1
Tarkasteltaessa palautteen vastausprosentteja sekä tiedekunnan että tutkintoasteen tasolla, vastasivat kyselyyn aktiivisimmin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet humanistit, teologit ja käyttäytymistieteilijät: kahdesta ensinmainitusta ryhmästä yli kolme neljännestä vastasi palautteeseen ja käyttäytymistieteilijöistäkin useampi kuin seitsemän kymmenestä. Passiivisimmin kyselyyn vastasivat ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista farmasian tiedekunnassa sekä valtiotieteellisessä ja eläinlääketieteellisessä tiedekunnissa tutkinnon suorittaneet. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneista aktiivisimpia vastaajia olivat samat tiedekuntaryhmät kuin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden kohdalla ja passiivisimpia eläinlääketieteellisessä 6, maatalous-metsätieteellisessä ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneet. Sekä lisensiaatin että tohtorin tutkinnon suorittaneiden vastausprosentit jäivät kauttaaltaan hyvin alhaisiksi. Useiden tiedekuntien kohdalla jatkotutkinnon suorittaneista kyselyyn ei vastannut kukaan. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista palautteeseen vastasi hieman yli neljännes ja alemman korkeakoulututkinnon suorittaneista vain 4,5%. Tohtorin tutkinnon suorittaneista palautteeseen vastasi hieman yli 6% ja lisensiaatin tutkinnon suorittaneista ei kukaan. Opinto- ja työelämäpalautteen vastausprosentit tiedekunnan ja tutkintoasteen mukaan käyvät ilmi seuraavasta taulukosta. Taulukko. Helsingin yliopistossa vuonna 007 suoritetut tutkinnot, opinto- ja työelämäpalautteeseen vastanneiden lukumäärä sekä palautteen vastausprosentti vastaajan Helsingin yliopistossa vuonna 007 suorittaman tutkinnon asteen sekä tiedekunnan mukaan. alempi korkeakoulututkinto vuonna 007 HY:ssa suoritetut tutkinnot* palautteeseen vastanneet ylempi korkeakoulututkinto vuonna 007 HY:ssa suoritetut tutkinnot* vastausprosentti palautteeseen vastanneet vuonna 007 HY:ssa suoritetut tutkinnot* lisensiaatin tutkinto vastausprosentti palautteeseen vastanneet vuonna 007 HY:ssa suoritetut tutkinnot* tohtorin tutkinto vastausprosentti palautteeseen vastanneet * Lähde: Helsingin yliopiston tilastot 007 [http://notes.helsinki.fi/halvi/tilast07.nsf] ja matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. vastausprosentti BIO 19 3 15,8 143 33 3,1 1 50,0 74 14 18,9 ELÄIN 4 0 0 41 7 17,1 6 1 16,7 FARM 166 31 18,7 45 4 8,9 1 0 0 9, HUM 514 314 61,1 499 391 78,4 8 0 0 46 4 8,7 KÄYT 107 48, 375 69 71,7 17 0 0 33 3 9,1 LÄÄK 151 31 0,5 98 0 0 MM 44 4,5 08 54 6,0 7 0 0 3 6,3 ML 61 18 9,5 3 80 4,8 70 3 4,3 69 1 17,4 OIK 3 8,7 63 6 3,6 13 0 0 13 0 0 TEOL 55 35 63,6 169 130 76,9 9 1 11,1 15 3 0,0 VALT 33 17 7,3 346 43 1,4 15 0 0 48 4 8,3 KOKO HY 1 341 59 39,4 56 1104 43,1 14 5 3,5 443 45 10, 6 Eläinlääketieteellisen peruskoulutuksen tutkintorakenne on ollut syksystä 005 alkaen kaksiportainen. Eläinlääkärin opinnot koostuvat eläinlääketieteen kandidaatin tutkinnosta (180 op.) ja eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinnosta (180 op.). Ammatilliseen laillistumiseen vaaditaan eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinto (ELL), jonka laajuus on 360 opintopistettä. [http://www.vetmed.helsinki.fi/opiskelu/perustutkinto]
Taulukko 3. Vastaajien maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 suorittama ylin tutkinto sukupuolen mukaan. N=58. vuonna 007 suoritettu ylin tutkinto alempi korkeakoulututkinto ylempi korkeakoulututkinto tohtori n % n % n % n % sukupuoli mies nainen 100,0% 100,0% 15 39 54 7,8% 7,% 100,0% 1 1 50,0% 50,0% 100,0% 16 4 58 7,6% 7,4% 100,0% Käsillä oleva raportti ei sisällä tutkintoasteittaisia yhteenvetoja alemman korkeakoulututkinnon ja tohtorin tutkinnon suorittaneiden alhaisen lukumäärän vuoksi. 3
OPINTOJEN HIDASTUMINEN JA VALMISTUMISEN SIIRTÄMINEN Taulukko 4. Opintojen hidastumiseen jonkin verran tai paljon vaikuttaneet syyt maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=55 57. koulutusta vastaavan tai siihen liittyvän ansiotyön tekeminen 7 riittämätön ohjaus opintojen suunnitteluun opiskelumotivaation puute 3 4 koulutusta vastaamattoman ansiotyön tekeminen 1 ylimääräiset opinnot 15 kotityöt, lastenhoito tmv. 10 sairaus tai vamma 8 tutkintoni suorittamiselle välttämättömiä kursseja ei järjestetty 7 opiskelijajärjestöissä tai yliopiston hallinnossa toimiminen 6 äitiys- tai isyysloma, vanhempainvapaa varusmies- tai siviilipalveluksen suorittaminen 5 5 0 5 10 15 0 5 30 mainintaa Taulukko 5. Muodollisen valmistumisen siirtämiseen jonkin verran tai paljon vaikuttaneet syyt maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=6. Yhteensä 6 eli 10,3% maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneista vastaajista ilmoitti jonkin syyn/joidenkin syiden nojalla siirtäneensä muodollista valmistumistaan. työpaikan puuttuminen 4 halu hyödyntää opintososiaalisia etuja koulutusta vastaamattoman ansiotyön tekeminen koulutusta vastaavan tai siihen liittyvän ansiotyön tekeminen ylimääräiset opinnot halu lykätä opintolainan takaisinmaksua 1 0 1 3 4 5 mainintaa 4
3 OPINTOJEN KEHITTÄMÄT TIETO- JA TAITOALUEET Taulukko 6. Yliopisto-opintojen kehittämät tieto- ja taitoalueet maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=57 58. tiedolliset ja taidolliset valmiudet tutkimus- ja ammattietiikan taju selkeä kuva oman alan työmarkkinoista luovan ajattelun taito valmius toimia oman alan asiantuntijana valmius soveltaa opittua käytäntöön valmius hankkia lisätietoja ja -taitoja oman alan teoreettinen osaaminen kielitaito tietotekniikan käyttötaito oman alan käytännön taidot valmiudet kansainväliseen vuorovaikutukseen sosiaaliset taidot viestintä- ja kommunikaatiotaidot joustavuus ja sopeutumiskyky yritystoiminnan perusteiden tuntemus tiimityötaidot oppimiskyky ongelmanratkaisukyky analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot erilaisten tutkimusmenetelmien tuntemus oma-aloitteisuus 0 % 10 % 0 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % ei lainkaan jonkin verran melko paljon paljon 5
4 VASTAAMISHETKEN TYÖTILANNE JA TYÖNHAKUTILANNE Taulukko 7. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työtilanne palautteeseen vastaamishetkellä tutkintoasteen mukaan. N=55. työtilanne vastaamishetkellä työssä päätoiminen jatko-opiskelija päätoiminen aikuisopiskelija (täydennyskoulutus tms.) työpaikka tiedossa työtön työnhakija muu tilanne n % 39 70,9 5 9,1 3,6 3 5,5 5 9,1 1 1,8 55 100,0 Taulukko 8. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työnhakutilanne palautteeseen vastaamishetkellä tutkintoasteen mukaan. N=55. Työnhakutilannetta koskevia lukuja tarkasteltaessa on syytä huomioida, että esimerkiksi jatko-opiskelijat ja äitiys- /vanhempainvapaalla työstään olevat ovat saattaneet työnhakutilannetta koskevissa kysymyksissä tulkita kuuluvansa työssä olevien joukkoon. Tästä syystä työssä olevien määrä vaikuttaa suuremmalta kuin esimerkiksi työtilannetta kuvaavassa taulukossa. työnhakutilanne vastaamishetkellä ei hae työtä, koska on jo työssä työssä, mutta hakee uutta työtä ei ole saanut työtä, vaikka on hakenut ei ole hakenutkaan työtä ei ole vielä aloittanut työnhakua n % 7 49,1 16 9,1 6 10,9 5 9,1 1 1,8 55 100,0 6
Taulukko 9. Työnhakumenetelmä, jonka avulla maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneet saivat/löysivät nykyisen työnsä. N=5. sanomalehti-ilmoittelun seuraaminen 5 itse luodun verkoston/kontaktien (esim. työ-/opiskelukaverit) kautta 4 muut verkkorekrytointipalvelut (esim. aarresaari.net, oikotie.fi, mol.fi) ottamalla yhteyttä entiseen kesätyöpaikkaan 3 3 ammattiliittojen palveluiden avulla jättämällä tiedot erilaisiin tietokantoihin (cv-pankit tmv.) ottamalla yhteyttä sopiviin/mielenkiintoisiin organisaatioihin yliopiston/tiedekuntien/laitosten tmv. ilmoitustaulut yritysten ja organisaatioiden internetsivut 0 1 3 4 5 6 mainintaa 7
5 NYKYINEN TYÖ Taulukko 10. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden ammatti- /tehtävä- tai virkanimike nykyisessä työssä. N=38. Ammatti-/tehtävä-/virkanimike tutkija 3 Analyst/analyytikko toimittaja tutkimusapulainen tutkimusavustaja ylitarkastaja agrologi 1 aluemyyntipäällikkö 1 Assistant Programme Coordinator 1 dokumenttiassistentti 1 hankintaesimies (operaatiot) 1 kenttäkoulutettava 1 kouluttaja 1 kuluttajaneuvoja 1 laboratorionhoitaja 1 lehtori, va. 1 maatalousyrittäjä 1 markkinoinninharjoittelija 1 ohjelmistoarkkitehti 1 ostaja 1 projektityöntekijä/ostologistikko 1 ravintohaastattelija 1 riskianalyytikko 1 suunnittelija 1 tallentaja 1 terveystarkastaja 1 tuntiopettaja 1 tuotantopäällikkö 1 tuotekehitys 1 tutkijatohtori 1 työnjohtaja 1 n Taulukko 11. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn työnantajaorganisaatio. N=38. Työnantajaorganisaatio MTT 3 Helsingin yliopisto Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus Stora Enso Ge Money Oy 1 Helsingin Kaukokiito 1 HTG-Stevedoring Oy / Tallink-konserni 1 HUSLAB 1 Hyvinkään kaupunki 1 Kansanterveyslaitos 1 Koulutuskeskus Salpaus 1 n 8
KTL 1 Maatila Pasola 1 Meira Nova Oy Hankintapalvelu 1 Metso Automation 1 Metsälehti 1 Nordkalk Oyj 1 Orion Pharma 1 Osuuskauppa Ympyrä (S-ryhmä) 1 Oulun yliopisto 1 Outokumpu Oyj 1 Porvoon kaupunki, terveydensuojelu 1 Pöyry Forest Industry Consulting Oy 1 rahoitusala 1 Ruokakesko 1 Savonia-amk 1 Six Oy 1 Soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos, elintarvikekemian osasto 1 Suomen Sydänliitto 1 TietoEnator oyj 1 Transparency International 1 Uudenmaan TE-keskus 1 Viestilehdet oy 1 Taulukko 1. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden tärkeimmät työtehtävät nykyisessä työssä. N=38. alkoholijuomien tuotevalvonta (pakkausmerkintöjen valvonta, tuote-analyysit, luomualkoholit) Analyysien teko, suunnittelu, kromatografialaitteiden ylläpito elintarvikevalvonta kaupoissa, ravintoloissa ym. Erilaiset avustavat työt markkinointikampanjoissa/tapahtumissa Erilaiset projekteihin liittyvä koordinointi- ja suunnittelutehtävät sekä internet-sivujen sisällön uudelleenluonti ja päivitys folaattimääritysten tekeminen EU-hankkeeseen. hankintaan liittyvät tukitoimenpiteet, selvitykset ja kouluttautuminen vaativimpiin tehtäviin itsenäinen tutkimustyö ja tuotekehitys sekä markkinointi jalostusarvojen mallintaminen juttujen kirjoittaminen lehteen ja lehden verkkosivuille kotieläintuotannon opettaminen kuluttajien neuvominen ristiriitatilanteessa elinkeinonharjoittajan kanssa luottoriskien analysointi, toiminnan kehittäminen. Maanparannuskalkin markkinointi Maatalousaiheiden toimittaminen Maatila yrityksen johtaminen ja töiden tekeminen Menetelmien kehitys Määrittely, suunnittelu ja ohjelmointi Opetus ja sen kehittäminen Osallistuminen REACH-neuvontapalvelun pystyttämiseen ja pyörittämiseen osaston vastaava perehdytys, uusien ohjeiden laatiminen, parempien toimintatapojen kehittäminen, rekrytointi Puunhankinnan korjuun ja kuljetusten suunnittelu rahtikirjojen tarkistus/tallennus Suunnittelu, palkkahallinnon ylläpitäminen, työturvallisuudesta vastaaminen Tiedon kerääminen, tuottaminen ja muokkaaminen Tiedonhallinta, tutkimuksen koordinointitehtävät tutkimuskeskusten välillä Tukihallinto 9
tuotantosuunnitelman toteutus tuotekehitys/laatu tutkimus ( vastaajaa) tutkittavien ravinnonkäytön haastattelu Tutustuminen toimialoihin valikoimista ja hinnoittelusta vastaaminen Venttiilien laatu- ja testaustodistusten valmistaminen sekä Metso Automationin myyntiorganisaation tukena toimiminen viestinnälliset tehtävät, aineistojen tuottaminen Ympäristöhallinto, materiaalivirtojen arvoanalyysi Taulukko 13. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden tärkeimmät työtehtävät nykyisessä työssä ainelaitoksen/osaston mukaan. N=38. Ainelaitos Elintarvike-ekonomia Elintarvikekemia Elintarviketeknologia Tärkeimmät työtehtävät hankintaan liittyvät tukitoimenpiteet, selvitykset ja kouluttautuminen vaativimpiin tehtäviin valikoimista ja hinnoittelusta vastaaminen Analyysien teko, suunnittelu, kromatografialaitteiden ylläpito folaattimääritysten tekeminen EU-hankkeeseen. tuotantosuunnitelman toteutus Kansantaloudellinen metsäekonomia Erilaiset projekteihin liittyvä koordinointi- ja suunnittelutehtävät sekä internet-sivujen sisällön uudelleenluonti ja päivitys Kasvinviljelytiede itsenäinen tutkimustyö ja tuotekehitys sekä markkinointi Kotieläinten jalostustiede Kotieläinten ravitsemustiede Kuluttajaekonomia jalostusarvojen mallintaminen osaston vastaava kotieläintuotannon opettaminen Maatalousaiheiden toimittaminen kuluttajien neuvominen ristiriitatilanteessa elinkeinonharjoittajan kanssa luottoriskien analysointi, toiminnan kehittäminen. perehdytys, uusien ohjeiden laatiminen, parempien toimintatapojen kehittäminen, rekrytointi Lihateknologia tuotekehitys/laatu Liiketaloudellinen metsäekonomia Venttiilien laatu- ja testaustodistusten valmistaminen sekä Metso Automationin myyntiorganisaation tukena toimiminen Maatalouden liiketaloustiede tutkimus Maatalouspolitiikka Tukihallinto Maatalousteknologia Maatila yrityksen johtaminen ja töiden tekeminen Opetus ja sen kehittäminen Markkinointi Metsäekologia Maanparannuskalkin markkinointi Tutustuminen toimialoihin Puunhankinnan korjuun ja kuljetusten suunnittelu 10
rahtikirjojen tarkistus/tallennus Metsäeläintiede juttujen kirjoittaminen lehteen ja lehden verkkosivuille Metsänarvioimistiede Mikrobiologia Puumarkkinatiede Ravitsemustiede Määrittely, suunnittelu ja ohjelmointi Menetelmien kehitys Erilaiset avustavat työt markkinointikampanjoissa/tapahtumissa Tiedon kerääminen, tuottaminen ja muokkaaminen alkoholijuomien tuotevalvonta (pakkausmerkintöjen valvonta, tuoteanalyysit, luomualkoholit) elintarvikevalvonta kaupoissa, ravintoloissa ym. Tiedonhallinta, tutkimuksen koordinointitehtävät tutkimuskeskusten välillä tutkittavien ravinnonkäytön haastattelu viestinnälliset tehtävät, aineistojen tuottaminen Viljateknologia tutkimus Ympäristöekonomia Osallistuminen REACH-neuvontapalvelun pystyttämiseen ja pyörittämiseen Suunnittelu, palkkahallinnon ylläpitäminen, työturvallisuudesta vastaaminen Ympäristöhallinto, materiaalivirtojen arvoanalyysi Taulukko 14. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn työnantajaryhmä. N=38. työnantajaryhmä yliopisto, korkeakoulu tai Suomen Akatemia muu valtion virasto, laitos tai liikelaitos kunta tai kuntainliitto järjestö tai säätiö yksityinen yritys olen itsenäinen yrittäjä/freelancer muu n % 5 13, 8 1,1 4 10,5 5,3 17 44,7 1,6 1,6 38 100,0 Taulukko 15. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden asema nykyisessä työssä/organisaatiossa. N=38. asema nykyisessä työssä johto keskijohto asiantuntija, tutkija, opettaja tms. toimihenkilö työntekijä harjoittelija n % 1,6 1,6 13 34, 13 34, 8 1,1 5,3 38 100,0 11
Taulukko 16. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työsuhteen laatu nykyisessä työssä. N=38. työsuhteen laatu määräaikainen työsuhde jatkuva työsuhde oma yritys n % 3 60,5 14 36,8 1,6 38 100,0 Taulukko 17. Nykyisessä työssä viihtyminen maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=38. 1=en viihdy lainkaan; 5=viihdyn erinomaisesti nykyisessä työssä viihtyminen 3 4 5 = viihdyn erinomaisesti n % 1,6 11 8,9 18 47,4 8 1,1 38 100,0 1
6 TYÖN JA OPINTOJEN VASTAAVUUS Taulukko 18. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn ja opiskelualan vastaavuus. N=38. miten nykyinen työ vastaa opiskelualaa ei lainkaan jonkin verran täysin n % 4 10,5 14 36,8 0 5,6 38 100,0 Taulukko 19. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn vaatimustason ja akateemisen koulutuksen vastaavuus. N=37. miten nykyinen työ vastaa akateemista koulutusta ei lainkaan jonkin verran täysin n % 4 10,8 11 9,7 59,5 37 100,0 Taulukko 0. Yliopistossa opitun hyödynnettävyys nykyisessä työssä maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=38. yliopistossa opitun hyödynnettävyys nykyisessä työssä opitusta ei juurikaan hyötyä voi hyödyntää oppimaansa jonkin verran käyttää hankkimiaan tietoja/taitoja jatkuvasti n % 5,3 13 34, 3 60,5 38 100,0 13
7 TYÖLLISTYMISEEN VAIKUTTANEET TEKIJÄT Taulukko 1. Nykyiseen työhön valituksi tulemiseen vaikuttaneet tekijät maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=19 39. akateeminen tutkinto pääaine sivuaineet tutkielman/pro gradun aihe opinnäyteyhteistyö opintomenestys muut opinnot tai muu koulutus opiskeluaikainen harjoittelu oman alan työkokemus muu työkokemus aikaisempi työsuhde samaan työnantajaan ulkomailla työskentely tai opiskelu kielitaito atk-taidot suhteet (esim. perheenjäsenet, suku, tuttavat) itse luotu verkosto ja kontaktit (esim. työ-/opiskelukaverit) harrastukset henkilökohtaiset ominaisuudet ja persoona oma aktiivinen työnhaku suosittelijat sattuma ja/tai hyvä onni 0 % 10 % 0 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % vaikutti paljon vaikutti hieman ei merkitystä en osaa arvioida/ei relevantti kysymys 14
8 SAMAN ALAN ALEMMAN TUTKINNON HYÖDYT Taulukko. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden näkemys aiemmin suoritetun saman alan tutkinnon hyödyistä. Alemman korkeakoulututkinnon avulla sain alaan käytännön näkökulman. Lisäksi minun on ollut huomattavasti helpompi päästä alan töihin alemmalla tutkinnolla kuin sillä, että olisin ollut pelkkä yliopistossa opiskeleva ylioppilas. Antanut käytännön näkökannan asioihin, jotka ovat usein edellytys asioiden ymmärtämiselle. Asiantuntemus Käytännön taidot, jotka olen hankkinut aiemmin, tukevat hyvin näiden opintojen mukana saatuja teoriatietoja. laajempi tutkimuksellinen tausta Valmistuin 19.1.007. Olen ollut tutkimusharjoitteluni jälkeen samassa työpaikassa koko ajan... hyötynä kenties että nimikkeeni muuttuu tutkijaksi.. 15
9 PALAUTE YLIOPISTO-OPINNOISTA Vastaajien arvio suoritettuun tutkintoon johtaneen koulutuksen parhaista puolista sekä koulutusta koskevat korjaus- ja kehitysehdotukset Opinto- ja työelämäpalautelomakkeessa vastaajia pyydetään vapaamuotoisesti arvioimaan koulutuksensa parhaita puolia sekä tuomaan esiin koulutustaan koskevia korjaus- ja kehitysehdotuksia. Yhteensä 58:sta maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneesta vastaajasta kysymykseen koulutuksensa parhaista puolista jotakin vastasi 50 (noin 86% palautteeseen vastanneista maatalousmetsätieteilijöistä). Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneiden mielestä koulutuksen parhaita puolia edusti erityisesti koulutuksen ja sen myötä saavutettavan tutkinnon monipuolisuus ja poikkitieteellisyys sekä niiden laaja-alaisuus. Myös koulutuksen yhdistäminen työntekoon ja käytäntöön koettiin positiiviseksi, samoin kuin omaan alaan liittyvän teoria- ja asianpohjan omaksuminenkin. Maatalousmetsätieteilijät arvostivat myös koulutuksen myötä kehittynyttä kriittisyyden ja ajattelukyvyn kasvua sekä alansa yleistä mielenkiintoisuutta. Kiitosta sai myös innostunut ja osaava henkilökunta, hyvä opetus sekä vuorovaikutus opetushenkilökunnan kanssa. Niinikään koulutuksen kansainvälisyys sekä muun muassa kokemukset opiskelijavaihdosta olivat vastaajille tärkeitä. Kysymykseen, jolla kartoitettiin koulutusta koskevia korjaus- ja kehitysehdotuksia vastasi maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneista niinikään 50 vastaajaa. Vastaajat kaipasivat koulutukseensa enemmän käytännöntaitoja kartuttavaa sisältöä muun muassa harjoittelun muodossa. Toisaalta osa vastaajista toivoi koulutukseensa lisää myös teoriapohjaa ja muun muassa metodien tuntemusta vahvistavaa koulutusta. Maatalous-metsätieteilijöiden toiveissa olikin käytännön ja teorian hedelmällisempi yhdistäminen koulutuksessa. Ehdotetuksi tuli myös muun muassa erillisten opintolinjojen perustaminen tutkijoiksi tähtääviä ja muita opiskelijoita varten. Vastaajat peräsivät myös enemmän opintojen ohjausta opiskelun tehostamiseksi. Maatalous-metsätieteilijät peräänkuuluttivat myös opetuksen päällekkäisyyksien poistamista sekä sitä, että koulutuksen sisältöjä päivitettäisiin aktiivisesti nykypäivää vastaaviksi. Jotkut vastaajista totesivat koulutuksen sinänsä positiivisen laaja-alaisuuden johtavan pahimmillaan siihen, että opitut asiat jäävät joiltakin osin varsin pintapuolisiksi. Koulutukseen toivottiin lisää myös kansainvälistä ulottuvuutta samoin kuin muun muassa esiintymis- ja viestintätaitojen sekä kieli- ja tietotekniikkaosaamisen kehittymiseen tähtäävää opetusta. 16