JOULUN MAUT Pikkujoulukausi ja joulu ovat yhdessäolon ja herkuttelun aikaa. Kattavasta joulunajan valikoimastamme saat kaiken, mitä onnistuneeseen joulupöytään kaivataan.
Pikkujoulukausi ja joulu ovat yhdessäolon ja herkuttelun aikaa. Kattavasta joulunajan valikoimastamme saat kaiken, mitä onnistuneeseen joulupöytään kaivataan. Joulupöydän kunkku on perinteisesti kinkku, josta tarjoamme useita eri vaihtoehtoja. Kinkun sijasta joulupöydän kruunaa yhtä lailla myös kalkkuna, valitse vaikkapa kätevä valmiiksi viipaloitu kalkkunafilee. Perinteiset laatikot sekä erityisesti joulun sesonkituotteet täydentävät joulupöytää. Suosittelemme kokeilemaan esimerkiksi uutta mausteista juureslaatikkoa, jossa lanttu ja porkkana on yhdistetty joulun suosikkimakuihin, kaneliin, kardemummaan, neilikkaan ja inkivääriin. JOULU 2019 TILAUKSET JOULUUN Pyydämme tilaukset joulun sesonkituotteista 8.11. mennessä. Odotamme tällöin erityisesti tilauksia joululaatikoista, salaateista, kinkuista ja kalkkunoista niin viipaleina kuin kokonaisinakin. Huomioithan tilaamisessa myös muut joulukattauksesi keskeiset tuotteet. Toimituspäivän ollessa loka- tai marraskuussa, edellytämme tilauksien saapuvan Atrialla kaksi viikkoa ennen haluttua toimituspäivää. TILAUKSET VUODENVAIHTEESEEN Joulun jälkeiselle ajalle 27.12-3.1. pyydämme tilaukset torstaihin 5.12. mennessä erityisesti määräpainoisista naudan ja porsaan pihveistä sekä siipikarjan fileistä, unohtamatta nakkeja, salaatteja ja muuta naposteltavaa. TILAUSTEN MUUTTAMINEN Atrialle annettujen ja järjestelmäämme siirrettyjen pakasteisten joulukinkkujen ja joululaatikkotilausten muutoksia voidaan tehdä vain rajoitetusti. Keräämme ennakolta kaikki hyväksytyt tilaukset asiakaskohtaisiksi toimituksiksi. Tällä menettelyllä varmistamme jokaisen toimituksen oikea-aikaisuuden ja täysimääräisen toimittamisen. TUOTERAJOITUKSIA Porsaan tuoreen kinkun ja naudan maksan saatavuus on rajallista koko joulukuun ajan. Toimituspäiville 16. 31.12.19 ei ole saatavissa alla olevia tuotteita: 5720 Atria 2,6kg Jauhelihapihvi pintapaisto 55g (Ean 6407850057200) 5589 Atria n.2,9kg Jauhelihapihvi pintapaisto n.145g (Ean 237855890003) 5768 Atria 2,5kg Jauhelihapihvi n.63g (Ean 6407850057682) KULJETUKSET Mahdollisista ylimääräisistä toimituspäivistä voit kysyä omalta jakeluorganisaatioltasi tai omalta puhelinmyyjältäsi. TILAUS-TOIMITUSRYTMI JA POIKKEVAT TILAUSPÄIVÄT Joulun ja vuodenvaihteen aikana tilaus-toimitusrytmi on normaali 48 h, mutta pyhistä johtuvat asiat on huomioitava erityisen tarkasti. Huomioithan, että jos normaali toimituspäiväsi on alla mainituissa niin: perjantaina 6.12. ei ole jakelua. maanantain 9.12. tilaus on annettava keskiviikkona 4.12. tiistain 10.12. tilaus on annettava torstaina 5.12. tiistaina 24.12. torstaina 26.12. ei ole jakelua. perjantain 27.12. tilaus on annettava perjantaina 20.12 maanantain 30.1. tilaus on annettava maanantaina 23.12. tiistain 31.1. tilaus on annettava perjantaina 27.12. keskiviikkona 1.1. ei ole jakelua. torstain 2.1. tilaus on annettava maanantaina 30.12. perjantain 3.1. tilaus on annettava tiistaina 31.12. Neuvomme mielellämme joulutilaus- ja toimitusasioissa. Tavoitat meidät numerosta Food Service-myynti 0800 198 500.
SUOLATUT PAKASTEKINKUT Toimituksissa 23.10.2019 24.12.2019 ATRIA PERHETILAN 3 x n. 7 kg VILJAPORSAAN JUHLA- KINKKU, PAKASTE (harmaasuolattu, verkossa, sis. potkaluun) 2849 Tilausyksikkö: 3 x n. 7 kg SUOMALAISTA VILJAPORSAAN LIHAA, RAAKALIHAVALMISTE LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. Valo-tilauskoodi: 2843 Kesko: 21141729 2DHSMIO*jaaaab+ ATRIA PERHETILAN 4 x n. 5 kg VILJAPORSAAN LUUTON JUHLA- KINKKU, PAKASTE (harmaasuolattu, verkossa) 2848 Tilausyksikkö: 4 x n. 5 kg SUOMALAISTA VILJAPORSAAN LIHAA, RAAKALIHAVALMISTE LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. Valo-tilauskoodi: 2844 Kesko: 21141731 2DHSMIO*iaaaae+ 3
ATRIA 2 x n. 10,5 kg VILJAPORSAAN JOULUKINKKU, PAKASTE (harmaasuolattu, ilman verkkoa, sis. luun, silavan ja nahan) 2324 Tilausyksikkö: 2 x n. 10,5 kg SUOMALAISTA VILJAPORSAAN LIHAA, RAAKALIHAVALMISTE LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. Valo-tilauskoodi: 2334 Kesko: 20139220 Metro: 219675 2DHSMDM*eaaaad+ ATRIA 3 x n. 7 kg VILJAPORSAAN JUHLAKINKKU, PAKASTE (harmaasuolattu, verkossa, sis. potkaluun) 2837 Tilausyksikkö: 3 x n. 7 kg SUOMALAISTA VILJAPORSAAN LIHAA, RAAKALIHAVALMISTE LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. Valo-tilauskoodi: 2842 Kesko: 20029512 Metro: 850131 2DHSMIN*haaaai+ ATRIA 4 x n. 5 kg VILJAPORSAAN LUUTON JUHLAKINKKU, PAKASTE (harmaasuolattu, verkossa) Valo-tilauskoodi: 2850 Kesko: 20468692 Metro: 840686 2855 Tilausyksikkö: 4 x n. 5 kg SUOMALAISTA VILJAPORSAAN LIHAA, RAAKALIHAVALMISTE LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. 2DHSMIP*faaaac+ ATRIA 5 x n. 2,5 kg VILJAPORSAAN KINKKURULLA, NAHATON, PAKASTE (verkossa) 2851 Tilausyksikkö: 5 x n. 2,5 kg RAAKALIHAVALMISTE SUOMALAISESTA SIANLIHASTA LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. Aineosat: sian kinkku (87 %), vesi, suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Valo-tilauskoodi: 2852 Kesko: 20468693 2DHSMIP*caaaab+ ATRIA 6 x n. 3,5 kg VILJAPORSAAN MESTARIN KINKKU, PAKASTE (verkossa) Valo-tilauskoodi: 2834 Kesko: 21486490 2835 Tilausyksikkö: 6 x n. 3,5 kg SUOMALAISTA VILJAPORSAAN LIHAA, RAAKALIHAVALMISTE LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. ATRIA 6 x n. 2,5 kg VILJAPORSAAN PIENI JUHLAKINKKU, PAKASTE Valo-tilauskoodi: 2667 2668 Tilausyksikkö: 6 x n. 2,5 kg SUOMALAINEN PAKASTETTU VILJAPORSAAN KINKKU, LISÄTTY VETTÄ Aineosat: viljaporsaan kinkku (86 %), vesi, suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Viljaporsaanlihan alkuperä Suomi. 4
TUORESUOLATUT KINKUT Toimituksissa 12.12.2019 24.12.2019 ATRIA 6 x n. 2,5 kg VILJAPORSAAN PIENI JUHLAKINKKU, TUORE Valo-tilauskoodi: 2951 2952 Tilausyksikkö: 6 x n. 2,5 kg SUOMALAINEN TUORESUOLATTU VILJAPORSAAN KINKKU, LISÄTTY VETTÄ. Aineosat: viljaporsaan kinkku (86 %), vesi, suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Viljaporsaanlihan alkuperä Suomi. ATRIA 6 x n. 3,5 kg VILJAPORSAAN MESTARIN KINKKU, TUORE Valo-tilauskoodi: 2331 Kesko: 21541723 2332 Tilausyksikkö: 6 x n. 3,5 kg SUOMALAISTA VILJAPORSAAN LIHAA, RAAKALIHAVALMISTE LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, TUORESUOLATTU. (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Viljaporsaan alkuperä Suomi. ATRIA 5 x n. 2,5 kg VILJAPORSAAN KINKKURULLA, NAHATON, TUORE 2200 Tilausyksikkö: 5 x n. 2,5 kg RAAKALIHAVALMISTE SUOMALAISESTA SIANLIHASTA LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, TUORESUOLATTU. Aineosat: sian kinkku (87 %), vesi, suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Valo-tilauskoodi: 2194 Kesko: 21049496 Metro: 791772 2DHSMCK*aaaaaa+ ATRIA 4 x n. 5 kg VILJAPORSAAN LUUTON JUHLAKINKKU, TUORE (harmaasuolattu, verkossa) 2347 Tilausyksikkö: 4 x n. 5 kg SUOMALAISTA VILJAPORSAAN LIHAA, RAAKALIHAVALMISTE LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, TUORESUOLATTU. Valo-tilauskoodi: 2350 Kesko: 20455243 Metro: 158592 Meira: 2450 2DHSMDO*haaaac+ ATRIA 2 x n. 10,5 kg VILJAPORSAAN JOULUKINKKU, TUORE (harmaasuolattu, sis. nahan ja silavan, ilman suoliluuta) 2338 Tilausyksikkö: 2 x n. 10,5 kg SUOMALAISTA VILJAPORSAAN LIHAA, RAAKALIHAVALMISTE LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, TUORESUOLATTU. Valo-tilauskoodi: 2337 Kesko: 20015488 Metro: 796532 2DHSMDN*iaaaaa+ 5
ATRIA 3 x n. 7 kg VILJAPORSAAN JUHLAKINKKU, TUORE (harmaasuolattu, sis. potkaluun, verkossa) 2352 Tilausyksikkö: 3 x n. 7 kg SUOMALAISTA VILJAPORSAAN LIHAA, RAAKALIHAVALMISTE LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, TUORESUOLATTU. Valo-tilauskoodi: 2353 Kesko: 20028885 Metro: 553735 2DHSMDP*caaaag+ KYPSÄT KINKUT Toimituksissa 30.10.2019 31.12.2019 ATRIA n. 6 kg JUHLAKINKKU, HARMAASUOLATTU, KYPSÄ, LUUTON Valo-tilauskoodi: 8358 8360 Tilausyksikkö: n. 6 kg Aineosat: viljaporsaan kinkku (98 %), vesi, jodioitu suola, stabilointiaineet 2DHSSDO*baaaae+ (E 450, E 451). ATRIA n. 6 kg JUHLAKINKKU, PUNASUOLATTU, KYPSÄ Valo-tilauskoodi: 8340 8340 Tilausyksikkö: n. 6 kg Aineosat: viljaporsaan kinkku, vesi, jodioitu suola, stabilointiaineet E 450, dekstroosi, hapettumisenestoaine E 301, säilöntäaine natriumnitriitti. 100 g tuotetta on käytetty 104 g lihaa. Sianlihan alkuperämaa Suomi. ATRIA 1,0 kg PIKKUKINKKU 8345 Tilausyksikkö: 1 kg Aineosat: kinkku (70 %), vesi, stabilointiaineet (E 1420, E 451, E 450), suola, sakeuttamisaineet (E 407a, ksantaanikumi), glukoosi, aromit, hapettumisenestoaineet (E 316, E 315), säilöntäaine natriumnitriitti, savuaromi. Viljaporsaanlihan alkuperä Suomi. Valo-tilauskoodi: 8345 Kesko: 20542331 Metro: 634592 6EKRSIA*aidefd+ ATRIA n. 5,5 kg VAASAN KINKKU, KYPSÄ 8320 Tilausyksikkö: n. 5,5 kg Aineosat: kinkku (83 %), vesi, suola, glukoosi, stabilointiaineet (E 450, E 451), hapettumisenestoaine E 316, säilöntäaine natriumnitriitti. Valo-tilauskoodi: 8320 Kesko: 20009914 Metro: 427427 Meira: 16766 2DHSSDM*aaaaaj+ 6
ATRIA n. 2,5 kg VAASAN KINKKU 1/2 8324 Tilausyksikkö: n. 2,5 kg Aineosat: kinkku (83 %), vesi, suola, glukoosi, stabilointiaineet (E 450, E 451), hapettumisenestoaine E 316, säilöntäaine natriumnitriitti. Valo-tilauskoodi: 8324 Kesko: 20135837 2DHSSDM*eaaaah+ KYPSÄT VIIPALOIDUT KINKUT Toimituksissa 30.10.2019 31.12.2019 Viipalepaksuus n. 3 mm. ATRIA n. 1,6 kg HERKKUKINKKU VIIPALOITU HARMAASUOLATTU RASVAREUNUKSELLA 8399 Tilausyksikkö: n. 1,6 kg Aineosat: viljaporsaan kinkku (98 %), vesi, jodioitu suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Sianlihan alkuperämaa Suomi. Viljaporsaanlihan alkuperä Suomi. Valo-tilauskoodi: 8398 Kesko: 21459360 Meira: 8399 ATRIA n. 1,6 kg VIIPALOITU HARMAASUOLATTU PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 40 g / viipale 8394 Tilausyksikkö: n. 1,6 kg Aineosat: viljaporsaan kinkku, vesi, jodioitu suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Viljaporsaanlihan alkuperä Suomi. 100 g tuotetta on käytetty 102 g lihaa. Valo-tilauskoodi: 8394 Kesko: 20035881 Meira 8394 2DHSSDT*eaaaaa+ ATRIA n. 1,6 kg VIIPALOITU PUNASUOLATTU PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 40 g / viipale 8396 Tilausyksikkö: n. 1,6 kg Aineosat: kinkku (98 %), vesi, suola, glukoosi, stabilointiaine E 450, hapettumisenestoaine E 315, säilöntäaine natriumnitriitti. Valo-tilauskoodi: 8396 Kesko 20055192 Meira 8396 2DHSSDT*gaaaae+ ATRIA n. 1,6 kg PIKKUJOULUKINKKUVIIPALE HARMAASUOLATTU n. 20 22 g 8374 Tilausyksikkö: n. 1,6 kg SAVUSTETTU KOKOLIHAVALMISTE. VALMISTETTU SUOMALAISESTA LIHASTA. Aineosat: viljaporsaan kinkku (88 %), vesi, jodioitu suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Viljaporsaanlihan alkuperä Suomi. Valo-tilauskoodi: 8373 Kesko: 21297616 Meira: 8374 7
ATRIA N. 1,2 KG PERINTEISESTI KYPSENNETTY JA SIIVUTETTU JOULUKINKKU Valo-tilauskoodi: 8280 8280 Tilausyksikkö: n. 1,2 kg KYPSÄ KOKOLIHAVALMISTE. VALMISTETTU SUOMALAISESTA LIHASTA Aineosat: viljaporsaan kinkku (98 %), vesi, jodioitu suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Viljaporsaanlihan alkuperä Suomi. ATRIA PERHETILAN 4X800G PERINTEINEN JOULUKINKKUVIIPALE Valo-tilauskoodi: 8359 8362 Tilausyksikkö: 4 x 800g Aineosat: viljaporsaan kinkku, vesi, jodioitu suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Viljaporsaanlihan alkuperä Suomi. 100 g tuotetta on käytetty 103 g lihaa. KYPSÄT KALKKUNAT 24.10. 2019 31.12.2019 ATRIA 1,0 kg KALKKUNAJOULURULLA 1862 Tilausyksikkö: 1,0 kg KYPSÄ LIHAVALMISTE KALKKUNAN- JA BROILERINLIHASTA. VALMISTETTU SUOMALAISESTA LIHASTA. Aineosat: kalkkunanliha (41 %), vesi, broilerinliha (24 %), perunatärkkelys, suola, stabilointiaineet (E 450, E 451), sakeuttamisaine E 407a, dekstroosi, aromit, hapettumisenestoaineet (E 316, E 315), säilöntä-aine natriumnitriitti. Kalkkunan- ja broilerinlihan alkuperä Suomi. Valo-tilauskoodi: 1862 Kesko: 20653228 Metro: 192591 6EKRSBA*abigcd+ ATRIA n. 900 g KYPSÄ KALKKUNAFILEE 1872 Tilausyksikkö: n. 900 g Aineosat: kalkkunanfilee (87 %), vesi, jodioitu suola, perunatärkkelys, sakeuttamisaine E 407a, stabilointiaineet (E 451, E 450), dekstroosi, aromit, hapettumisenestoaine E 301, säilöntäaine natriumnitriitti. Kalkkunanlihan alkuperä Suomi. Valo-tilauskoodi: 1872 Kesko: 20028781 Metro: 890780 2DHSLIR*baaaad+ KYPSÄ VIIPALOITU KALKKUNA Viipalepaksuus n. 3 mm. ATRIA n. 1,4 kg KALKKUNAFILEE VIIPALE KYPSÄ 1887 Tilausyksikkö: n. 1,4 kg KYPSÄ KOKOLIHAVALMISTE. VALMISTETTU SUOMALAISESTA LIHASTA. Aineosat: kalkkunanfilee (94 %), vesi, suola, perunatärkkelys, sakeuttamisaine E 407a, stabilointiaineet (E 451, E 450), dekstroosi, aromit, hapettumisenestoaine E 316, säilöntäaine natriumnitriitti. Valo-tilauskoodi: 1887 Kesko: 20886242 Metro: 487736 Meira: 1887 2DHSLIS*haaaae+ 8
ROSOLLIT ATRIA 2,5 kg ROSOLLI Toimituksissa 30.09.2019-31.12.2019 6311 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: säilykeporkkana, -punajuuri ja -kurkku, sipuli, suola, säilöntäaineet (natriumbentsoaatti, kaliumsorbaatti), sokeri, happamuudensäätöaine maitohappo, makeutusaine sakariini, aromit (mm. sinapinsiemen). Porkkana, kurkku ja sipuli sekoitettu keskenään. Punajuuri pakattu pakkauksen toiseen päähän erikseen. Sekoitus tarjoilutilanteen yhteydessä. Valo-tilauskoodi: 6311 Kesko: 21155660 6EKRSGA*agdbbg+ Metro: 498667 Meira: 6311 ATRIA 3 x 550 g ROSOLLI Toimituksissa 1.11.2019 31.12.2019 6534 Tilausyksikkö: 3 x 550 g Aineosat: säilykeporkkana, -punajuuri ja -kurkku, sipuli, etikka, suola, sokeri, säilöntäaineet (natriumbentsoaatti, kaliumsorbaatti), makeutusaine sakariini, aromit (mm. sinapinsiemen). Valo-tilauskoodi: 6321 Kesko: 20052434 Metro: 54023 6EKRSGA*agfdej+ ATRIA 18 x 550 g ROSOLLI 6535 Tilausyksikkö: 18 x 550 g Kesko: 20068503 VALMIIT SURVOKSET Toimituksissa 30.9.2019 31.12.2019 Monikäyttöiset, valmiit survokset sopivat keittoihin, laatikkoruokiin ja leivonnaisiinkin. Tuotteet sisältävät 100%:sti lanttua tai porkkanaa. Aitoa hyvää makua ruokiin. ATRIA 2,5 kg LANTTUSURVOS 6788 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: suomalainen lanttu (100 %). Vakuumipakattuna kypsäksi haudutettu. Valo-tilauskoodi: 6788 Kesko: 20035102 Metro: 845768 Meira: 40270 6EKRSGA*aghiig+ ATRIA 2,5 kg PORKKANASURVOS 6789 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: suomalainen porkkana (100 %). Vakuumipakattuna kypsäksi haudutettu. Valo-tilauskoodi: 6789 Kesko: 20035095 Metro: 845784 Meira: 40271 6EKRSGA*aghijd+ 9
PAISTOVALMIIT LAATIKOT Toimituksissa 28.10.2019 31.12.2019 Valmiiksi kypsennetyt ja maustetut paistovalmiit laatikot helpottavat keittiöiden esivalmistusprosessia. Erinomainen vaihtoehto sellaisenaan käytettäväksi tai tuunattavaksi eteenpäin. Tuotteet pakattu 2,5 kg vakuumipakkaukseen, josta laatikkoainekset on helppo siirtää valmistusastiaan. ATRIA 2,5 KG LANTTULAATIKKO PAISTOVALMIS, TUORE 5866 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: lanttu 81 % (Suomi), vesi, laktoositon ruokakerma, siirappi, suola, valkopippuri. Laktoositon. Gluteeniton. Valo-tilauskoodi: 5866 Kesko: 21297617 ATRIA 2,5 KG PORKKANALAATIKKO PAISTOVALMIS, TUORE 5981 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: porkkana 56 % (Suomi), vesi, riisi, laktoositon ruokakerma, sokeri, munnettu maissitärkkelys, suola, siirappi, margariini (palmurasva, rypsiöljy, emulgointiaine auringonkukkalesitiini, aromit), mausteet (muskottipähkinä, valkopippuri). Laktoositon. Gluteeniton. Valo-tilauskoodi: 5981 Kesko: 21297619 VEGYU 2,5 KG BATAATTINEN PERUNA-AINES Toimituksissa 2.9.2019 5484 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: peruna 38 %, bataatti 28 %, porkkana 14 %, vesi, laktoositon ruokakerma, laktoositon voi, jodioitu suola. Valo-tilauskoodi: 5484 PAKASTELAATIKOT Toimituksissa 30.09.2019 31.12.2019 ATRIA 2 X 2,6 KG MAUSTEINEN JUURESLAATIKKO PAKASTE ATRIA 2 X 2,8 KG LANTTULAATIKKO, KYPSÄ, PAKASTE ATRIA 2 X 2,8 KG PORKKANALAATIKKO, KYPSÄ, PAKASTE ATRIA 2 X 2,8 KG MAKSALAATIKKO, KYPSÄ, PAKASTE 10 5897 Tilausyksikkö: 2 x 2, 6 kg Aineosat: porkkana, lanttu, laktoositon kerma, peruna, siirappi, jodioitu suola, mausteet (kaneli, kardemumma, neilikka, inkivääri). Laktoositon. Gluteeniton. Säilytys alle -18 asteessa. Valo-tilauskoodi: 5897 5842 Tilausyksikkö: 2 x 2,8 kg Aineosat: lanttu 96 % (Suomi), vesi, laktoositon ruokakerma, siirappi, jodioitu suola, valkopippuri. Laktoositon. Gluteeniton. Valo-tilauskoodi: 5842 Kesko: 20675768 Meira: 1059869 6EKRSFA*afiecj+ 5843 Tilausyksikkö: 2 x 2,8 kg Aineosat: porkkana 68 % (Suomi), vesi, riisi, laktoositon ruokakerma, sokeri, munnettu maissitärkkelys, suola, siirappi, margariini (palmuras-va, rypsiöljy, emulgointiaine auringonkukkalesitiini, aromit), mausteet (muskottipähkinä, valkopippuri). Laktoositon. Gluteeniton. 5893 Tilausyksikkö: 2 x 2,8 kg SUOMALAISTA NAUDAN-, SIAN- JA BROILERINMAKSAA. Aineosat: vesi, maksa 18 % (nauta, broileri, sika), riisi, siirappi, deks- troosi, muunnettu maissitärkkelys, margariini (palmurasva, rypsiöljy, emulgointiaine auringonkukkalesitiini, aromit), suola, maitoproteiinivalmiste, sokeri, mausteet (sipuli, valkopippuri, maustepippuri, timjami), rypsiöljy. Laktoositon. Gluteeniton. Valo-tilauskoodi: 5843 Kesko: 20675769 Meira: 1059868 Valo-tilauskoodi: 5893 Kesko: 20555001 Meira: 1059863 6EKRSFA*afiedg+ 6EKRSFA*afijdb+
TUORE, KYPSÄ PERUNALAATIKKO Toimituksissa 28.10.2019 31.12.2019 Perinteinen, hyvänmakuinen sekä -rakenteinen valmis tuote tarjottavaksi. ATRIA 2,6 KG JOULUPERUNALAATIKKO, KYPSÄ 5867 Tilausyksikkö: 2,8 kg Aineosat: peruna 57 % (Suomi), vesi, siirappi, laktoositon kuohukerma, sokeri, laktoositon voi, suola, muskottipähkinä. Laktoositon. Gluteeniton. Valo-tilauskoodi: 5867 Kesko: 21297618 Meira: 5867 PIENET JOULULAATIKOT Toimituksissa 1.11.2019 31.12.2019 ATRIA 6 X 400 G LANTTULAATIKKO, KYPSÄ 5829 Tilausyksikkö: 6 x 400 g Aineosat: lanttu (Suomi), vesi, laktoositon ruokakerma, siirappi, suola,valkopippuri. Laktoositon. Gluteeniton. Valo-tilauskoodi: 5926 Kesko: 20016115 Metro: 598748 6EKRSFA*aficja+ ATRIA 42 X 400 G LANTTULAATIKKO, KYPSÄ 5828 Tilausyksikkö: 42 x 400 g Kesko: 20564420 6EKRSFA*aficid+ ATRIA 6 X 400 G PORKKANALAATIKKO, KYPSÄ 5833 Tilausyksikkö: 6 x 400 g Aineosat: porkkana 56 % (Suomi), riisi, vesi, sokeri, maitojauhe, siirappi, soijaproteiinivalmiste, suola, margariini (rapsiöljy, kovetettu rapsiöljy, emulgointiaineet (E 471, auringonkukkalesitiini), aromi), valkopippuri. Gluteeniton. Valo-tilauskoodi: 5927 Kesko: 20020809 Metro: 598649 6EKRSFA*afiddh+ ATRIA 42 X 400 G PORKKANALAATIKKO, KYPSÄ 5832 Tilausyksikkö: 42 x 400 g Kesko: 20357260 6EKRSFA*afidca+ ATRIA 6 X 400 G JOULUN MAKEA PERUNALAATIKKO 5825 Tilausyksikkö: 6 x 400 g Aineosat: peruna (Suomi), vesi, siirappi, kananmuna, maitojauhe, margariini (rapsiöljy, kovetettu rapsiöljy, emulgointiaineet (E 471, auringonkukkalesitiini), aromi), muunnettu maissitärkkelys, suola, mausteet (mm. muskottipähkinä). Gluteeniton. Valo-tilauskoodi: 5993 Kesko: 20016113 Metro: 597781 6EKRSFA*aficfc+ ATRIA 42 X 400 G JOULUN MAKEA PERU- NALAATIKKO 5824 Tilausyksikkö: 42 x 400 g Kesko: 20555004 6EKRSFA*aficef+ ATRIA 6 X 400 G MAKSALAATIKKO 5901 Tilausyksikkö: 6 x 400 g Aineosat: riisi, vesi, sianmaksa (12 %), siirappi, maitojauhe, rypsiöljy,suola, rusina, muunnettu perunatärkkelys, sipuli. Gluteeniton. Valo-tilauskoodi: 5905 Kesko: 20009651 Metro: 133355 6EKRSFA*afjabd+ ATRIA 42 X 400 G MAKSALAATIKKO 5839 Tilausyksikkö: 42 x 400 g Kesko: 20028459 6EKRSFA*afidjj+ MUISTA MYÖS NÄMÄ: ATRIA 3 KG RIISIPUURO VEGYU 2,5 KG SÄRÄJUURESAINEKSET VEGYU 2,5 KG MAUSTETTU PUNAJUURILOHKO 6892 Tilausyksikkö: 3 kg Aineosat: vesi, laktoositon ruokakerma, riisi (18 %), jodioitu suola, sokeri. Laktoositon. Punajuuri pakattu pakkauksen toiseen päähän erikseen. Sekoitus tarjoilutilanteen 5571 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: juurekset 97 % (porkkana, lanttu, palsternakka), rypsiöljy, sokeri, jodioitu suola, rosmariini. Laktoositon. Gluteeniton. 5572 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: punajuuri (97 %), rypsiöljy, jodioitu suola, sokeri, mausteet (timjami, mustapippuri). Laktoositon. Gluteeniton. yhteydessä. Valo-tilauskoodi: 5571 Valo-tilauskoodi: 5572 Valo-tilauskoodi: 6892 Meira: 6892 Kespro: 21260302 Metro: 40196 11
RIDDERHEIMS JOULU SESONKITUOTTEET Joulun juhlapöytään sopivat laadukkaat belgialaiset Tante Juliette -maksapatéet, jotka on pakattu kauniiseen ja juhlavaan pakkaukseen. Patée-pakkausten monipuoliset koko- ja makuvaihtoehdot mahdollistavat niiden monipuolisen käyttämisen eri käyttökohteissa. Patéet sopivat alkupaloiksi, buffetpöytään, aamiaiselle tai vaikka cocktailpalojen täytteiksi. Patéiden kumppaniksi sopii erinomaisesti punasipuli-cumberlandkastike. Cumberlandia on perinteisesti käytetty tumman lihan, kuten peuran, hirven, lampaan ja kinkun kanssa. Herkullinen ja käyttövalmis kastike antaa hillityllä makeudellaan patéelle juuri sopivan kontrastin. TANTE JULIETTE -MAKSAPATÉET 220 G TANTE JULIETTE ANKKA & APPELSIINIPATÉ 6 X 220 G 9837 Tilausyksikkö: 6 x 220 g Aineosat: sianrasva, sianmaksa (30 %), kerma (maito), sianliha (7 %), ankanmaksa (4 %), broilerinmaksa, suola, appelsiinisiirappi (4 %) (glukoosi-fruktoosisiirappi, sakkaroosi, appelsiini, sitruunamehu), tomaatti, mausteet, hapettumisenestoaineet (E301, E326), riisijauho, säilöntäaineet (E250, E261), koristehyytelö (vesi, sakkaroosi, glukoosisiirappi, liivate (sikaperäinen), appelsiini, aprikoosi, suola, sakeuttamisaine (E407), aromi, väriaine (E160a), säilöntäaineet (E260, E270)). Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä. Valo-tilauskoodi: 9837 TANTE JULIETTE KARPALOPATÉ 6 X 220 G 9857 Tilausyksikkö: 6 x 220 g Aineosat: sianmaksa (32 %), sianrasva, maito, sianliha (11 %), karpalo (4 %), kamara, dekstroosi, tomaatti, riisijauho, suola, hapettumisenestoaine (E301), sipuli, stabilointiaineet (E450, E452), emulgointiaine (E472c), mausteet, aromi, hiivauute, säilöntäaineet (E250, E261), koristehyytelö (vesi, karpalo, glyseroli, liivate (sikaperäinen), glukoosisiirappi, sokerisiirappi, suola, emulgointiaine (E407), karpaloaromi, säilöntäaineet (E260, E270)). Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä. Valo-tilauskoodi: 9857 TANTE JULIETTE METSÄKAURISPATÉ & ARMANJAKKI 6 X 220 G 9476 Tilausyksikkö: 6 x 220 g Aineosat: sianmaksa (28 %), kauriinliha (19 %), sianrasva, maito, sianliha (8 %), kastanja (8 %), kamara, tomaatti, riisijauho, suola, hapettumisenestoaine (E301), armanjakki (0,5 %), dekstroosi, sipuli, stabilointiaineet (E450, E452), emulgointiaine (E472c), mausteet, aromi, hiivauute, säilöntäaine (E250), koristehyytelö (vesi, karpalo, glyseroli, liivate (sikaperäinen), glukoosisiirappi, sokerisiirappi, suola, sakeuttamisaine (E407), karpaloaromi, säilöntäaineet (E260, E270)). Saattaa sisältää pähkinöitä. Valo-tilauskoodi: 9476 12
TANTE JULIETTE MAALAISPATÉ 6 X 220 G 9753 Tilausyksikkö: 6 x 220 g Aineosat: sianmaksa (33 %), broilerinrasva, broilerinliha (21 %), paprika (7 %), perunatärkkelys, suola, hapettumisenestoaineet (E301, E326), maitoproteiini, sipuli, valkosipuli, dekstroosi, tomaatti, mausteet, persilja, hiivauute, riisijauho, säilöntäaineet (E250, E261), koristehyytelö (vesi, sokeri, glukoosisiirappi, glyseroli, liivate (sikaperäinen), aprikoosi, suola, sakeuttamisaine (E407), hiivauute, säilöntäaineet (E260, E270), paprikauute, vihannes- ja mausteuute). Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä. Valo-tilauskoodi: 9753 TANTE JULIETTE PUNASIPULI CUMBERLANDKASTIKE 6 X 220 G 9416 Tilausyksikkö: 6 x 220 g Aineosat: sipuli (42 %), sokeri, vesi, viinietikka, vadelmasiirappi (glukoosisiirappi, fruktoosisiirappi, sokeri, vesi, vadelmamehu (10 %), happamuudensäätöaine (E 330), aromi, väri (E 120), säilöntäaine (E 211)), väri (E 162), rusina, sakeuttamisaineet (E 440, E 401), rosépippuri. Valo-tilauskoodi: 9416 TANTE JULIETTE PUNASIPULI- CUMBERLANDKASTIKE 1 X 1,5 KG 9374 Tilausyksikkö: 1 x 1,5 kg Aineosat: sipuli (42 %), sokeri, vesi, viinietikka, vadelmasiirappi (glukoosisiirappi, fruktoosisiirappi, sokeri, vesi, vadelmamehu (10 %), happamuudensäätöaine (E 330), aromi, väriaine (E 120), säilöntäaine (E 211)), väriaine (E 162), rusina, sakeuttamisaine (E 440,E 401), rosépippuri, säilöntäaine (E 202, E 211). Valo-tilauskoodi: 9374 TANTE JULIETTE -MAKSAPATÉET 400 G TANTE JULIETTE MAALAISPATÉ 8 X 400 G 9297 Tilausyksikkö: 8 x 400 g Aineosat: sianmaksa (33 %), broilerinrasva, broilerinliha (21 %), paprika (7 %), perunatärkkelys, suola, hapettumisenestoaineet (E301, E326), maitoproteiini, sipuli, valkosipuli, dekstroosi, tomaatti, mausteet, persilja, hiivauute, riisijauho, säilöntäaineet (E250, E261), liivate (sikaperäinen). Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä. Valo-tilauskoodi: 9297 TANTE JULIETTE VIHERPIPPURIPATÉ 8 X 400 G 9402 Tilausyksikkö: 8 x 400 g Aineosat: sianmaksa (35 %), broilerinrasva, broilerinliha (22 %), viherpippuri (4 %), perunatärkkelys, suola, hapettumisenestoaineet (E301, E326), maitoproteiini, sipuli, dekstroosi, tomaatti, mausteet, hiivauute, riisijauho, säilöntäaineet (E250, E261), liivate (sikaperäinen). Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä. Valo-tilauskoodi: 9402 TANTE JULIETTE -MAKSAPATÉET 1,05 KG 1,5 KG TANTE JULIETTE KARPALOPATÉ 2 X 1,05 KG 9839 Tilausyksikkö: 2 x 1,05 kg Aineosat: sianrasva, sianmaksa (31 %), kerma (maito), sianliha (7 %), karpalo (5 %), broilerinmaksa, suola, tomaatti, mausteet, hapettumisenestoaineet (E301, E261), riisijauho, säilöntäaineet (E250, E261), koristehyytelö (vesi, sakkaroosi, glukoosisiirappi, liivate (sikaperäinen), karpalosose, sakeuttamisaine (E407), suola, karpaloaromi, säilöntäaineet (E260, E270)). Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä. Valo-tilauskoodi: 9839 UUTUUS TANTE JULIETTE ANKKA & APPELSIINIPATÉ 2 X 1,5 KG 9424 Tilausyksikkö: 2 x 1,5 kg kg Aineosat: sianmaksa (29 %), broilerinrasva, broilerinliha (18 %), ankanmaksa (9 %), vesi, appelsiinisiirappi (2%) (glukoosisiirappi, inverttisokerisiirappi, appelsiinitäysmehutiiviste), suola, riisijauho, hapettumisenestoaineet (E301, E326), emulgointiaine (E472c), sipuli, maitoproteiini, mausteet, aromi, sakeuttamisaineet (E407, E410), dekstroosi, tomaatti, stabilointiaineet (E450, E452), hiivauute, säilöntäaineet (E250, E261), liivate (sikaperäinen). Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä. Valo-tilauskoodi: 9424 TANTE JULIETTE MAALAISPATÉ 2 X 1,5 KG 9368 Tilausyksikkö: 2 x 1,5 kg Aineosat: sianmaksa (33 %), broilerinrasva, broilerinliha (21 %), paprika (7 %), perunatärkkelys, suola, hapettumisenestoaineet (E301, E326), maitoproteiini, sipuli, valkosipuli, dekstroosi, tomaatti, mausteet, persilja, hiivauute, riisijauho, säilöntäaineet (E250, E261), liivate (sikaperäinen). Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä. Valo-tilauskoodi: 9368 TANTE JULIETTE VIHERPIPPURIPATÉ 2 X 1,5 KG 9763 Tilausyksikkö: 2 x 1,5 kg Aineosat: sianmaksa (35 %), broilerinrasva, broilerinliha (22 %), viherpippuri (4 %), perunatärkkelys, suola, hapettumisenestoaineet (E301, E326), maitoproteiini, sipuli, dekstroosi, tomaatti, mausteet, hiivauute, riisijauho, säilöntäaineet (E250, E261), liivate (sikaperäinen). Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä. Valo-tilauskoodi: 9763 13
UUTUUS TUOTTEET ATRIA 5XN1KG TAKUUMUREA NAUDAN PETITE TENDER PAKASTE 4569 Tilausyksikkö: 5 kg Alkuperämaa: Suomi Ainekset: Naudanliha 100% Elintarvikenimi: Suomalaista naudanlihaa Säilytys: alle -18 C Pakkaus: Vakuumi ja aaltopahvilaatikko Leikataan naudan lavan mureimmasta osasta Tunnetaan myös nimillä Jewish Fillet, Bistro Fillet, Mocket Tender ja Shoulder Tender Yksi Petite Tender painaa noin 300-600g, yhdessä vakuumissa 2-3 kpl. Yhden vakuumin paino n1kg ja laatikossa 5 vakuumia. Petite Tender takuumureutetaan -1 C asteessa Jatko erikoisempien ruhonosien sarjaan ATRIA N1,6KG KANAPALVI LEIKKELE 10G 8532 Tilausyksikkö: 1,6kg Alkuperämaa: Suomi Ainekset: broilerinliha (65 %), vesi, perunatärkkelys, jodioitu suola, sakeuttamisaineet (E 407a, johanneksenleipäpuujauhe), perunakuitu, stabilointiaineet (E 450, E 451), dekstroosi, hapettumisenestoaine E 301, maltodekstriini, happamuudensäätöaine kaliumkloridi, inkivääri, aromit, säilöntäaine natriumnitriitti Elintarvikenimi: Leikkelemakkara Säilytys: alle +6 C Pakkaus: Muovirasia Edullinen kanasta valmistetusta arkituote, jota voi käyttää monipuolisesti erilaisten leipätuotteiden valmistukseen, aamiaisella ja lisäkkeenä Markkinassa siipikarjapohjaiset leikkeletuotteet ovat kasvussa ja kuluttajat valitsevat mielellään siipikarjapohjaisia leikkeleitä Sydänmerkkituote VEGYU 5X1KG VEGAANINEN LINSSIMUREKE PAKASTE 5399 Tilausyksikkö: 5 kg Alkuperämaa: Ruotsi Ainekset: vihreät linssit (48 %), grillattu munakoiso, kurpitsansiemenet, vesi, rypsiöljy, aurinkokuivattu tomaatti, grillattu paprika, perunajauho, kuivattu sipuli, basilika, valkosipuli, suola, auringonkukkaöljy, sakeuttamisaine (E 461),mustapippuri Elintarvikenimi: Linssimureke vegaaninen ja muotoiltava pakaste Säilytys: alle -18 C Pakkaus: Vakuumi Karkea, kypsä, muotoiltava ja helposti jatkojalostettava kasvismassa Tuote pakattu 1kg:n vakuumiin, myyntierässä viisi vakuumia Luonnollisesti tuotteessa käytettyjen kasvisten värinen Tuotteen sisältämät linssit ja siemenet tuovat rustiikkisen suutuntuman ATRIA ARTESAANI 1,2 KG KUORELLINEN BRATVURSTI 23 G 7494 Tilausyksikkö: 1,2kg Ainekset: viljaporsaanliha, vesi, silava, mausteet (korianteri, meirami, valkopippuri, kirveli), jodioitu suola, perunakuitu, stabilointiaineet (E 1412, E 450), sokeri, aromit, hapettumisenestoaine E 301, dekstroosi, säilöntäaine natriumnitriitti, luonnonsuoli (lammas). Elintarvikenimi: Makkara Säilytys: alle +6 C Pakkaus: Pussi Kypsä tuote Karkeampi suutuntuma tuo maalaismaisuutta Lihapitoisuus 78% Erinomainen perinteisen bratwurstin maku Väritykseltään vaalea Nakin pituus 10 cm ATRIA ARTESAANI 1,2KG MAKKARA 40G 7395 Tilausyksikkö: 1,2kg Alkuperämaa: Suomi Ainekset: liha (viljaporsas, nauta), silava, vesi, jodioitu suola, mausteet (valkopippuri, korianteri, valkosipuli, meirami, viherpippuri), dekstroosi, stabilointiaine E 450, aromit, hapettumisenestoaine E 301, säilöntäaine natriumnitriitti, luonnonsuoli (lammas). Elintarvikenimi: Makkara Säilytys: alle +6 C Pakkaus: Pussi Kypsä tuote Karkeampi suutuntuma tuo maalaismaisuutta Lihapitoisuus 85% Savustettu Makkaran pituus n 10 cm 14
ATRIA SUOMI OY PL 900, 60060 ATRIA Vaihde 020 472 8111 Fax 010 316 0102 Food Service -myynti 010 316 8712, 0800 198 500 Kuluttajapalvelu 0800 128 742 www.atria.fi/ammattilaiset