Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2010/4 Dnro ESAVI/97/04/09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 19.3.2010 ASIA HAKIJA Vesijohtojen rakentaminen mereen välille Vuosnaisten kalasatama - Engisholminniemi - Krooknaistenniemi sekä töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Kustavi Jarmo Viitala myöhemmin perustettavan vesiosuuskunnan lukuun MERKINTÄ HAKEMUS Suunnitelma Ympäristölupavirastot on lakkautettu 31.12.2009. Valtion aluehallinnon uudistamista koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (903/2009) 4 :n 1 momentin mukaan ympäristölupavirastoissa vireillä olevat asiat, jotka aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) nojalla kuuluvat aluehallintovirastoille, siirtyivät 1.1.2010 vastaavalle alueellisesti toimivaltaiselle aluehallintovirastolle. Jarmo Viitala myöhemmin perustettavan vesiosuuskunnan lukuun on 7.7.2009 Länsi-Suomen ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa vesijohtojen rakentamiseen merialueelle välille Vuosnaisten kalasatama Engisholminniemi Krooknaistenniemi sekä töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista Kustavin kunnassa. Hankkeessa perustettava vesiosuuskunta rakentaa vesijohdot Vuosnaisten kalasatamasta Engisholminniemen kautta Krooknaistenniemeen. Johdot rakennetaan lisäksi Ranta-aukon lahteen sekä Lyyskerin ja Puuskerin saariin. Runkojohdoista rakennetaan yhdysjohtoja rantakiinteistöille. Hanke toteutetaan Kustavin kunnan Etelä-Vartsalan ja Pohjois-Vartsalan kylissä. Hanke on tarpeen saaristoalueen kiinteistöjen vesihuollon järjestämiseksi. Alueen porakaivovesi on laadultaan erittäin huonoa. Rakennettava johtoverkko liitetään kunnan vesijohtoverkostoon. Vesijohdot ovat tyypiltään PE 75 ja PE 63 ja ne painotetaan vähintään 100 %:n painotuksella betonipainoilla. Johdot kaivetaan rannoilla routarajan alapuolelle ja tarvittaessa lämpöeristetään ja asennetaan suojaputkeen. Vesisyvyys hankealueella on 3,7 10,0 m. Vesiliikenne hankealueella on pääosin pienveneilyä. Alueella harrastetaan virkistyskalastusta. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh. 020 636 1040 fax 03 570 8002 kirjaamo.etela@avi.fi www.avi.fi/etela YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE Helsingin toimipaikka Asemapäällikönkatu 14 PL 115, 00231 Helsinki
HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN MUISTUTUKSET JA VAATIMUKSET Johtojen rantautumiskohdat sijaitsevat Kustavin kunnan Etelä-Vartsalan kylässä AA:n ja BB:n omistamalla kiinteistöllä Pertinmaa RN:o 6:45, CC:n ja DD:n omistamalla kiinteistöllä Hongankolo RN:o 6:43, EE:n omistamalla kiinteistöllä Ollinkallio RN:o 6:17, FF:n omistamalla kiinteistöllä Hannunkivi RN:o 1:10, GG:n, HH:n, II:n, JJ:n ja KK:n omistamalla kiinteistöllä Myllylä RN:o 5:12, LL:n ja MM:n omistamalla kiinteistöllä Kallisranta RN:o 5:34, NN:n omistamalla kiinteistöllä Salmenoksa RN:o 5:77, OO:n ja PP:n omistamalla kiinteistöllä Engisholm RN:o 5:67, QQ:N ja RR:n omistamalla kiinteistöllä Ukuli RN:o 5:69, SS:n ja TT:n omistamalla kiinteistöllä Erjama RN:o 5:37, UU:n, VV:n ja WW:n omistamalla kiinteistöllä Riuttaranta RN:o 5:40, XX:n ja YY:n omistamalla kiinteistöllä Willa Filloora RN:o 5:55, ZZ:n omistamalla kiinteistöllä Hiulu RN:o 1:14 sekä ÅÅ:n ja ÄÄ:n omistamalla kiinteistöllä Siikari RN:o 3:65. Johtojen rantautumiskohta sijaitsee Pohjois-Vartsalan kylässä Kustavin kunnan omistamalla kiinteistöllä Takaniitty RN:o 1:106. Vesialueella johtolinja kulkee Etelä-Vartsalan kylän yhteisillä vesialueilla RN:ot 876:14, 876:28, 876:23, 876:13, 876:6 ja 876:11, kiinteistöllä Hiulu RN:o 1:14, ÖÖ:n ja AAA:n omistamalla kiinteistöllä Kalliosaari RN:o 2:30, JBBB:n, CCC:n ja DDD:n omistamalla kiinteistöllä Aurinkoranta RN:o 7:38, EEE:n ja FFF:n perikunnan omistamalla kiinteistöllä Kestikievari RN:o 5:39, GGG:n omistamalla kiinteistöllä Kotimäki RN:o 10:3, HHH:n ja III:n omistamalla kiinteistöllä Haukela RN:o 9:1 ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän omistamalla kiinteistöllä Pelli RN:o 3:73. Vesialueella johtolinja kulkee Pohjois-Vartsalan kylässä JJJ:n, KKK:n, LLL:n ja MMM:n omistamalla kiinteistöllä Likitalo RN:o 2:70 sekä Kustavin kunnan omistamalla kiinteistöllä Heikintalo RN:o 5:103. Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Kustavin kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään 31.12.2009. Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. 1) Lounais-Suomen ympäristökeskus on katsonut, että hankkeelle voidaan myöntää lupa ottaen huomioon hakijan lupahakemukseen tekemä täydennys, jonka mukaan vesijohto rakennetaan myös Lyyskerin ja Puuskerin saariin sekä Ranta-aukon lahteen. Hanketta koskevissa lupamääräyksissä hakija on velvoitettava ilmoittamaan töiden aloittamisesta ja hankkeen valmistumisesta Lounais-Suomen ympäristökeskukselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä kartta, josta selviää vesijohtojen lopullinen sijainti vesialueella. Putket on rakennettava 2
vesialueelle siten, että ne upotetaan painoineen pohjan alapuolelle aina, kun vesisyvyys on enintään +1,5 m keskivedenkorkeudesta MW mitattuna. Käytettävien painojen on oltava pyöreitä ja sileäpintaisia, eikä niissä saa olla ulokkeita (esimerkiksi kiiloja), joihin kalaverkot saattavat tarttua. Vesijohtojen sijainti vesialueella on merkittävä rantautumiskohtiin asennettavilla asianmukaisilla varoitustauluilla. Hakijalle voidaan myöntää töidenaloittamislupa. 2) Merenkulkulaitoksen Lounais-Suomen väyläyksikkö on todennut, että alueella on virallisia väyliä, yleisiä vesiliikennereittejä sekä vesialueita, joita voidaan käyttää vesiliikennereitteinä. Kalasataman laiturille johtaa 4,0 m syvä julkinen väylä, jolla on 5,2 m:n haraussyvyys. Muillakin matalammilla veneväylillä ja reiteillä on vähintään 1 m:n varavesi, joka on lisätty väylän/reitin kartalla ilmoitettuun viralliseen syvyyteen. Vesijohto tai sen asennukseen tarvittavat painot eivät saa mataloittaa yleisesti käytettäviä vesiliikennereittejä. Asennustyön haitatessa vesiliikennettä asiasta on ilmoitettava väyläyksikölle sekä kuulutuksin paikallislehdissä. Valmistuneesta hankkeesta on välittömästi toimitettava karttaote, mistä ilmenee putken sijainti sekä putken sijaintikoordinaatit taulukkomuodossa Merenkulkulaitoksen Lounais-Suomen väyläyksikköön. Väyläyksikkö on lisäksi ilmoittanut muistutuksesta lähemmin ilmeneviä periaatteita, joita on noudatettava suunnittelu- ja asennustyössä.. 3 LISÄKUULEMINEN Aluehallintovirasto on varannut vesilain 16 luvun 19 :n nojalla kiinteistön Heikintalo RN:o 5:103 vuokramiehelle Taimen Oy:lle, kiinteistön Pelli RN:o 3:73 omistajalle Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle, kiinteistön Engisholm RN:o 5:67 omistajille OO:lle ja PP:lle sekä kiinteistön Pertinmaa RN:o 6:45 omistajille AA:lle j BB:lle tilaisuuden esittää muistutuksia ja vaatimuksia hakemuksen johdosta viimeistään 26.2.2010. Muistutuksia ei ole aluehallintovirastoon toimitettu. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Jarmo Viitalalle myöhemmin perustettavan vesiosuuskunnan lukuun luvan vesijohtojen rakentamiseen merialueelle hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti Kustavin kunnassa. Aluehallintovirasto myöntää luvan saajalle pysyvän käyttöoikeuden hanketta varten tarvittaviin osiin Kustavin kunnan Etelä-Vartsalan kylän yhteisistä vesialueista RN:ot 876:14, 876:28, 876:23, 876:13, 876:6 ja 876:11 sekä kiinteistöistä Hiulu RN:o 1:14, Kalliosaari RN:o 2:30, Aurinkoranta RN:o 7:38, Kestikievari RN:o 5:39, Kotimäki RN:o 10:3, Haukela RN:o 9:1 ja Pelli RN:o 3:73 sekä Pohjois-Vartsalan kylän kiinteistöistä Likitalo RN:o 2:70 ja Heikintalo RN:o 5:103.
Hankkeesta ja vähäisistä pysyvistä käyttöoikeuksista ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja jäljempänä olevia lupamääräyksiä. 4 Lupamääräykset 1) Vesijohdot on laskettava merialueen pohjaan niin, että ne painuvat sinne tasaisesti ja painotettava suunnitelman mukaisesti siten, että ne pysyvät tyhjinäkin paikoillaan. Alueilla, missä vesisyvyys keskivedenkorkeudesta mitattuna on enintään 2,0 metriä, johdot painoineen on upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä. Vesijohdot tai niiden asennukseen tarvittavat painot eivät saa mataloittaa yleisesti käytettäviä vesiliikennereittejä. Käytettävien painojen on oltava pyöreitä ja sileäpintaisia, eikä niissä saa olla ulkonevia osia. 2) Rakennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Jos työ tehdään vesialueen ollessa jäässä, on kohdat, joissa työn vuoksi jäätä on rikottu tai jään kantavuus on huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 3) Luvan saajan on selvitettävä työalueella mahdollisesti olevat johdot ja kaapelit. Rakennustyöt on toteutettava niitä vaurioittamatta. 4) Johdot on pidettävä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. 5) Johtojen sijainti vesialueella on merkittävä Liikenneviraston ohjeiden mukaisesti. Merkintään käytettävät rakenteet on pidettävä kunnossa. 6) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 7) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. 8) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun neljän vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa ja myönnetyt käyttöoikeudet raukeavat. 9) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Varsinais- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Kustavin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 10) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti aluehallintovirastolle, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, Kustavin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä Liikenneviraston Lounais-Suomen väyläyksikölle.
Valmistumisilmoitukseen on liitettävä vesijohdon lopullista sijaintia vesialueella KKJ-koordinaatein osoittava kartta ja pituusleikkauspiirustus sekä selvitys johtojen merkintätavasta. Liikenneviraston Lounais-Suomen väyläyksikölle paikannustiedot on toimitettava myös numeerisina. 5 Perustelut Lainkohdat Töidenaloittamislupa Perustelut Hanke on tarpeen saaristoalueen kiinteistöjen vesihuollon järjestämiseksi. Lupamääräysten mukaisesti toteutettuna hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti ja 7 :n 2 momentti Aluehallintovirasto myöntää Jarmo Viitalalle myöhemmin perustettavan vesiosuuskunnan lukuun luvan aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajan on ennen töihin ryhtymistä talletettava Lounais-Suomen aluehallintovirastoon tuhannen (1 000) euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan määräysten muuttaminen voi aiheuttaa. Kysymys on hankkeesta, johon aluehallintovirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26 Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Aluehallintovirasto ottaa Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ja Merenkulkulaitoksen muistutukset huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU 440 euroa LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Lasku lähetetään erikseen myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Joensuusta. Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1145/2009) mukaisesti. Asetuksen 7 :n 2 momentin mukaan suoritteesta, jota koskeva asia on tullut vireille ennen 1.1.2010, peritään maksu asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan. Tämän hakemuksen vireille tullessa voimassa olleen ympäristölupaviraston maksullisia suoritteita koskevan ympäristöministeriön asetuksen (1388/2006) mukaan vesilain 2 luvun mukaisen johtoa koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 440 euroa.
6 Päätös Jarmo Viitala Jäljennös päätöksestä Kustavin kunta Kustavin kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / ympäristö ja luonnonvarat (sähköisesti) Liikennevirasto/Lounais-Suomen väyläyksikkö Ilmoitus päätöksestä Listan dpoesavi-97-04-09-2010 mukaan. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksestä julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen sekä Kustavin kunnan ilmoitustauluilla.
7 MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Liite Valitusosoitus Jukka Leinonen Saku Hurskainen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Jukka Leinonen. Asian on esitellyt esittelijä Saku Hurskainen. SH/tr
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 19.4.2010. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Etelä-Suomen aluehallintovirastolle sen ympäristölupavastuualueen Helsingin toimipaikkaan. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen Helsingin toimipaikan yhteystiedot käyntiosoite: Asemapäällikönkatu 14, 00520 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: (vaihde) 020 636 1040 telekopio: (09) 726 0233 sähköposti: kirjaamo.etela@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 89 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.