M 17 / Mh, Oj -51 / 1 / 84 Muhos ja Oulunjoki E. Aurola 14.6.51. Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. Oulu OY:n puolesta tiedusteli maisteri K. Kiviharju kevättalvella 1951 allekirjoittaneelle mahdollisuuksia tutkituttaa Muhoksen kalkkikiviä, joita oli irtolohkareina tavattu Muhos- Yli- Kiiminki maantien varrelta (9.6 km Laitasaaresta) ja jota oletettiin esiintyvän kiintokalliossa sanotulla seudulla. Sovittuamme tutkimustöistä aloitettiin kenttätyöt toukokuussa 1951 ja jatkettiin kesäkuussa 1951. Tutkimussuunnitelma oli seuraava: 1. Tarkastetaan alueen kaikki irtokivet ja sijoitetaan niiden paikat sopivan kokoiselle kartalle jotta lohkareiden ryhmitys mannerjäätikön liikuntasuuntaan nähden voitaisiin selvittää. 2. Tutkitaan kalkkikivien kokoomus analyyseillä silmällä pitäen erikoisesti puhtaita kalsiittikiviä. 3. Kaivauksilla selvitetään lohkareiden ympäristön maalajit ja mikäli mahdollista paljastetaan kallioperä kriitillisellä alueella. 4. Lohkaretutkimuksilla rajoitetaan emäkallio mahd. suppealle alueelle. 5. Jos paljastumia ei ole, on Smithin vaa alla pyrittävä kivilajien rajavyöhykkeet määrittelemään. Tutkimuksia suoritti geologian ylioppilas A. Vesasalo toukokuussa aikana 21.5-26.5 ja tri E. Aurola ja A. Vesasalo yhdessä aikana 6.6-12.6.51. Tutkimuksen tulokset olivat, seuraavat: Kalkkikivilohkareet: Kalkkikivilohkareita tavattiin yhteensä 124 kpl ja olivat ne kaikki hyvin samanlaisia ruskehtavan harmaata, keskikarkeaa kiveä. Lohkareissa oli paikoin serpentiinejä ja melko
2 yleisesti tremoliittiä. Liuskeisuus oli selvästi havaittavissa. Lukuun ottamatta silikaattien määrän vähäisiä vaihteluita, olivat lohkareet siinä määrin samankaltaisia, että melkoisella varmuudella voidaan olettaa itse esiintymän olevan kokoomukseltaan sellaista dolomiittistä kalkkikiveä kuin niitä seuraavat kaksi analyysiä osoittavat. Analyysit tehnyt Aulis Heikkinen. Helsingissä, kesäkuun 6 päivänä 1951. Kuten analyyseista ilmenee, on kysymyksessä dolomiittinen kalkkikivi, jossa CaO:n ja MgO:n suhde on lähes 3:2. Kokoomuksensa puolesta tällainen kalkkikivi soveltuu mm. maanviljelyskalkiksi, rautasulattamoihin ym., mutta ei tyydytä Oulu Oy:n vaatimuksia. Lohkareiden ryhmittyminen: Oheinen kartta antaa hyvän kuvan kalkkikivilohkareiden sijainnista tutkimusalueella. Tässä yhteydessä on kumminkin syytä huomauttaa, että tutkimusmaasto on erittäin epäkiitollinen
3 lohkaretutkimuksille, sillä tämän tästä on alueella paksuturpeisia, vetisiä soita, joista ei kiviä löydä ja soita reunustaa monessa tapauksessa hiekkaiset rantakerrostumat. Useita lohkareita löydettiinkin muinaisista rantakivikoista, jonne ne ovat saattaneet kulkeutua jäätikön häviämisen jälkeen, ei mielestäni kuitenkaan kovin kaukaa siitä paikasta, jonne jäätikkö aikoinaan on kivet jättänyt Ehkäpä maaston vaihtelevasta laadusta johtuu se karttakuvassa näkyvä ilmiö, että kalkkikivilohkareet muodostavat selviä tihentymiä määrätyille paikoille. Kun tutkimuksemme tarkoituksena oli koettaa päästä emäkallion sijainnista mahdollisimman pian perille, emme lohkarevastan itäosaan kiinnittäneet kovinkaan paljon huomiota, joten myöhemmissä tutkimuksissa voitaneen sieltä päin löytää toistaiseksi tuntemattomia kalkkikivilohkareita. Läntisimmät dolomiittilohkareet sijaitsivat Rekisuon pohjoislaidalla ja tääl1ä ovat myöskin kooltaan kaikkein suurimmat yksilöt hyvin kulmikkaat, parin metrin läpimittaiset dolomiittikivet. Lohkareviuhkan kärkeä kohti mentäessä löytyi karttaan karsikiviksi merkityt irtokivet, nekin suuria ja teräväsärmäisiä, jotka liittyvät kaiken todennäköisyyden mukaan kalkkikivijaksoon. Etsimisestä huolimatta emme enää näiden karsikivien länsipuolelta tavanneet kalkkikiviä, jos kohta maasto ei täällä ollut tutkimuksiin sopivaa, vaan pääasiassa avointa suota. Rekisuon pohjoisreuna, karsikivien lähistöllä, on kasvillisuutensa puolesta hyvin rehevää, mikä viittaa kallioperän muuttumiseen Rekisuon pohjoispuolella kalkkirikkaammaksi. On hyvin luultavaa, että varsinainen kalkkikivijakso sijaitsee pääasiassa Rekisuon alla. Tätä käsitystä tukee osittain sekin havainto, että Rekisuo juuri tällä vyöhykkeellä on runsaasti heinää kasvavaa lettoa. Kun sen sijaan lähisuot ovat karuja rahkarämeitä. Emäkallion löytämiseksi koetimme kaivattamalla poistaa irtomaita, mutta tämä työ ei onnistunut maastovesiperäisyyden ja kivikkoisuuden takia. Dolomiittiesiintymän lopullinen löytäminen jää tämän vuoksi syväkairauksella suoritettavaksi. Kairausreiät tulisivat suunnata pohjoisesta etelään 45 kulmassa. Rekisuon pohjoislaidan graniittimassiivia on syväporauksessa hyvä pitää tutkimusten lähtökohtana ja jatkaa siitä etelää kohti profiiliporauksena.
4 Koekaivaukset: Tutkimusten aikana suoritettiin koekaivauksia useassa paikassa. Nämä kaivaukset osoittivat, että kalkkikivilohkareet sijaitsevat hiekka- ja sorapitoisissa pintakerroksessa. Lohkareiden ympärillä ja alla oli selvästi huuhtoutunutta soraa, joka lähinnä vastaa rantamuodostumaa. Rantamuodostuman alta tuli vastaan sinertävän harmaa hiesusavi. Tämä kerrosjärjestys viittaa siihen, että aikaisemmin on paikalla ollut syvempää vettä, paikan joutuessa myöhemmin rantavoimien käsiteltäväksi. Suurien kivenjärkäleiden liikkumisen yksityiskohtainen seuraaminen näissä olosuhteissa vaatisi vielä lisätutkimuksia, joihin ei tässä yhteydessä ole kumminkaan syytä puuttua. Joka tapauksessa kaivaukset osoittivat että kalkkikivilohkareet ovat kulkeutuneet lyhemmän tai pitemmän matkan. Eräät niistä sijaitsivat välittömästi graniittisen peruskallion päällä. Monet seikat tukivatkin käsitystäni, että tutkimusalueen kalkkikivilohkareet voisivat kaikki olla samasta esiintymästä peräisin ja että nyt laadittu lohkareviuhka esittäisi niiden kulkeutumista. Kivien kuljetuksen on epäilemättä suorittanut aluksi mannerjäätikkö, mutta sen jälkeen ovat rantavoimat niitä vielä voineet jonkin verran siirrellä. Emäkallion sijaitseminen Rekisuon pohjoislaidalla on sopusoinnussa myös sen havainnon kanssa että juuri täältä on löydetty kaikkein suurimmat lohkareet, jotka näyttävät päältäpäin tarkasteltaessa hyvin paikallisilta.
5 Mittaukset Smithin vaa-alla. Eräissä kohdissa suoritettiin herkillä magneettisilla mittausvälineillä ( Smithin vaaka ja Arvelan uusi pienoismagnetometri) liuskeisuuden kulkua vastaan kohtisuorilla linjoilla mittauksia yllämainituilla laitteilla. Anomaliat olivat kuitenkin niin vähäisiä ja vaikeasti tulkittavia, että menetelmän laajemmasta käytöstä luovuttiin. Syväkairausten ohella saattaa näillä mittauksilla kumminkin olla merkitystä. Muita kenttätutkimuksia: Erillisenä tutkimuksena suoritettiin maaston haravointia k.o. tutkimusalueen länsipuolella Sanginjoen ja Sanginjoen maantien varrella. Sikäläisten paikallisten asukkaiden kertoman mukaan olisi kalkkikivilohkareita täältäkin tavattu, mutta ei oppaamme nyt näitä lohkareita löytänyt. Geologiselta kannalta saattaisi hyvinkin olla mahdollista, että joitakin vähäisiä kalkkikivipuhkeamia esiintyisi nyt tutkitun alueen ulkopuolella. Myöskään oppaamme kertomusta löytämästään kalkkikivilohkareesta ei toistaiseksi ole voitu tarkistaa. Sanginjoelle menevän maantien varrelta ei kalkkikivilohkareita sen sijaan löytynyt.
6 Yhteenveto tutkimuksista: Muhoksen Laitasaaresta Yli-Kiiminkiin menevän tien varrella ( 9,6 km Laitasaaresta) ja täältä n. 4 km länsi-luoteeseen on laajahkolla alueella dolomiittilohkareita, joiden emäkallio on ilmeisesti vain syväporauksella löydettävissä. Irtolohkareiden koko ja suuri lukumäärä viittaa kooltaan melko huomattavaan esiintymään. Kemialliselta kokoomukseltaan on tämä, toistaiseksi tuntematon esiintymä melko varmasti yksinomaan dolomiittista kalkkikiveä, jonka käyttö teollisuudessa on rajoitettu. Oulussa, kesäkuun 14 päivänä 1951. Valtiongeologi, fil.tri Lohkarekartta M11.4/Mh,Oj-51/1/84 Päiväkirja A.Vesasalo 1951, havainnot 2. Näyte 2/AVo/-51. Raportissa on kaksi analyysiä kalkkikivistä.