SISÄLLYS 1 OHJEEN KÄYTTÖ 3

SISÄLLYS 1 OHJEEN KÄYTTÖ 3 2 TIETOJEN HANKINTA 3 2.1 Tehtävään perehtyminen 3 2.2 Tiedonhaku 4 2.3 Lähdetiedot 5 2.3.1 Nimi-vuosijärjestelmä eli Harvardin järjestelmä 6 2.3.2 Numeroviitejärjestelmä 6 2.3.3 Viitemerkinnät 7 2.3.4 Lähdeluettelo 8 3 DOKUMENTOINTI 8 3.1 Kirjallisen raportin rakenne 8 3.1.1 Nimiö 8 3.1.2 Tiivistelmä 8 3.1.3 Vieraskielinen tiivistelmä, abstract 9 3.1.4 Alkusanat tai esipuhe 9 3.1.5 Sisällysluettelo 9 3.1.6 Merkit, lyhenteet ja termit 10 3.1.7 Johdanto 10 3.1.8 Käsittely 10 3.1.9 Tulosten tarkastelu ja päätelmät 10 3.2 Ulkoasu 11 3.2.1 Tekstisivut 11 3.2.2 Otsikot 12 3.2.3 Kappalejako 12 3.2.4 Tehotus 12 3.3 Kieliasu 13 3.3.1 Luettavuus ja tyyli 13 3.3.2 Lauserakenne 14

3.3.3 Numeroilmaukset 14 3.3.4 Lyhenteet 16 3.3.5 Yhdysmerkki 17 3.3.6 Nimien taivutus 18 3.4 Kuvat, taulukot ja kaavat 18 3.5 Liitteet 20 LIITTEET Liite 1. Nimiön malli Liite 2. Tiivistelmän malli Liite 3. Ohjeita abstractin kirjoittamisesta ja malli Liite 4. Kuvan ja taulukon malleja Liite 5. Lähdeluettelomalleja 2 kpl Liite 6. Opinnäytetyön suoritusohje Liite 7. Kypsyysnäytteen kirjoitusohje

3 1 OHJEEN KÄYTTÖ Tähän ohjeeseen on koottu keskeisiä asioita opinnäytetyön raportoinnista. Koulutusohjelman mahdollisia erityisohjeita tulee lisäksi noudattaa. Opinnäytetyön tavoitteita, prosessin kulkua, arviointia ym. selvitetään koulutusohjelmien omissa ohjeissa. 2 TIETOJEN HANKINTA 2.1 Tehtävään perehtyminen Opinnäytetyöhön kuuluva tutkimus- ja selvitystyö opiskelijan on tehtävä omin voimin, mutta työn ohjaajat neuvovat tarvittaessa. Ensiksi työn tekijän on syytä kriittisesti tutustua aihetta käsitteleviin aikaisempiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Jo tehtyä tutkimusta ei kannata tehdä uudestaan, ellei siinä ole virheitä. Aiheeseen kuuluvat peruskäsitteet on selvitettävä alan peruskirjallisuudesta. Muina kirjallisuuslähteinä ovat yleensä parhaita alan aikakaus- ja sarjajulkaisut, koska niissä uusi tieto julkaistaan nopeammin kuin esim. oppikirjoissa. Kannattaa aloittaa uusimmista julkaisuista, koska niissä on viittauksia vanhempiin. Luettaessa on syytä tehdä muistiinpanoja. Todennäköisesti siteerattavista tai muuten tärkeiltä tuntuvista kohdista on hyvä ottaa kopio. Lähdeteoksista kannattaa heti käytettäessä tehdä riittävän tarkat lähdeviitemuistiinpanot. 2.2 Tiedonhaku Työn aiheen ja tavoitteiden rajaamisen jälkeen selvitetään, mitä aiheesta ennestään tiedetään, jotta ei tutkittaisi jo tunnettuja asioita. Tiedonhakua voi usein parhaiten ohjata ammattiaineiden opettaja, joka myös ohjaa oman alan lähdekirjallisuuden käytössä. Parhaita kirjallisuuslähteitä ovat alan aikakaus- ja sarjajulkaisut, sillä niistä saadaan uusinta tutkimustietoa. Myös oman alan käsikirjoihin ja standardeihin on syytä tutustua. Kirjallisuutta voi tilata kaukolainoina korkeakoulujen kirjastoista. Ammattikorkeakoulun kirjastosta saa ajantasaiset tiedot siitä, mihin tietokantoihin oppilaitoksesta

on yhteydet. Myös yleisten kirjastojen tietopalveluja kannattaa käyttää apuna. Katso kirjaston kotisivut, http://www.kyamk.fi/kirjasto. 4 Tietoja voi hakea eri alojen tietokannoista. Viitetietokannoissa on dokumenteista bibliografiset tiedot (tekijä, nimeke, julkaisuvuosi jne.). Joissakin tietokannoissa on myös tiivistelmät (abstract) niissä mainituista artikkeleista. Tietokantojen käyttö antaa vasta vihiä siitä, mistä varsinainen tieto kannattaa etsiä; tekstitietokantojen määrä kuitenkin lisääntyy nopeasti. Ne sisältävät mm. aikakauslehtien artikkeleita kokonaisina. Tietokantojen selaaminen on usein melko työlästä ja aikaa vievää. Siksi on välttämätöntä etukäteen miettiä oman tutkimusalan avainsanoja (asiasanoja, hakusanoja), joiden avulla useimmat tietokannat on järjestetty. Avainsanat (yhteensä 1-7) ovat aihetta kuvaavia, keskeisiä sanoja. Tiedonhaun tuloksiin on suhtauduttava kriittisesti: usein saa pitkän luettelon artikkeleista, mutta lopulta vain muutama niistä sisältää tarvittavaa tietoa. Verkkotiedonhaun avulla voi kuitenkin löytää harvinaisia artikkeleita, joista omassa tutkimuksessa on apua. 2.3 Lähdetiedot Työssä käytettyjen tietolähteiden esittäminen lisää tekstin luotettavuutta. Lähteitä on kuitenkin käytettävä kriittisesti. Perusperiaatteena lähteiden merkitsemisessä on se, että lukijan on saatava joko tekstistä tai lähdeviitteestä selville, kenen tietoja tai ajatuksia lainataan ja mistä tiedon voi tarkistaa. Lähteeksi merkitään ensisijaisesti alkuperäinen tutkimus, artikkeli tms. Kirjoittajan kannalta on tärkeätä tehdä tarkat lähdeviitemerkinnät työn alusta alkaen. Tietoverkoista saatuihin tietoihin on syytä suhtautua kriittisesti, koska julkaistu aineisto voi olla tieteellisesti epäpätevää. Yhtä ainoata vakiintunutta käytäntöä lähdetietojen merkitsemiseksi ei ole. Eri alojen ja jopa saman alan asiantuntijat suosittavat toisistaan poikkeavia tapoja. Opinnäytetöihin soveltuvia lähdetietojärjestelmiä ovat nimi-vuosijärjestelmä ja numeroviitejärjestelmä. Tärkeätä on johdonmukaisesti noudattaa valittua tapaa. Yksityiskohtaiset ohjeet erilaisten lähdetietojen merkitsemisestä on annettu standardissa SFS 5342, Kirjallisuusviitteiden laatiminen. Helsinki: Suomen Standardisoimisliitto, 1992. Myös tässä esitetyt tiedot perustuvat siihen.

5 Opinnäytetöihin soveltuvia lähdetietojärjestelmiä ovat nimi-vuosijärjestelmä ja numeroviitejärjestelmä. Tärkeätä on johdonmukaisesti noudattaa valittua tapaa. Yksityiskohtaiset ohjeet erilaisten lähdetietojen merkitsemisestä on annettu standardissa SFS 5342, Kirjallisuusviitteiden laatiminen. Helsinki: Suomen Standardisoimisliitto, 1992. Myös tässä esitetyt tiedot perustuvat siihen. 2.3.1 Nimi-vuosijärjestelmä eli Harvardin järjestelmä Harvardin järjestelmässä käytetyt lähteet kirjataan lähdeluetteloon joko tekijän, vastuuhenkilön, vastuuyhteisön tai, ellei näitä tunneta, julkaisun nimen mukaisesti aakkosjärjestykseen. Saman tekijän eri teokset merkitään aikajärjestyksessä. Lainatun tiedon käyttö osoitetaan tekstissä tekstiviitteellä eli lyhyellä merkinnällä, jolla viitataan lähdeluettelossa olevaan täydellisempään lähdetietoon, esimerkiksi (Suominen 2004, 31) tai (Suominen 2004: 31) (SFS 3855). Viittaus tekijään voi sisältyä myös itse tekstiin: Ilmiö on Suomisen (2004, 31) mukaan tunnettu... Joillakin aloilla on syytä käyttää suoria sitaatteja. Jos kyseessä on sitaatti, sen tulee olla ehdottoman sanatarkka. Omaiset ilmaisivat elämänvaiheensa raskautta mm. seuraavasti: Raskainta on mielestäni se, kun mä en itse jaksa. Että kun mä hermostun liian usein. Ja mulla on siitä henkinen taakka ja paha mieli. (Voutilainen - Korpiniitty 1997, 28.) Harvardin järjestelmän etuna voi pitää sitä, että se tarjoaa lukijalle välitöntä tietoa siitä, minkä tyyppisiin ja minkä ikäisiin lähteisiin tukeudutaan tai keneltä saadusta tiedosta on kyse.

6 2.3.2 Numeroviitejärjestelmä Numeroviitejärjestelmässä lähteet numeroidaan siinä järjestyksessä, kuin ne esiintyvät itse tekstissä, esimerkiksi (3, 7) tai (3: 7). Myös numeroviitejärjestelmässä on mahdollista osoittaa tekijä tekstissä: Suomisen (3, 7) mukaan... Lähdeluetteloon lähteet kirjataan numerojärjestyksessä ja myös järjestysnumero merkitään näkyviin. Numeroviitejärjestelmän etuna on tekstiviitteiden lyhyys. Sitä suositetaan usein silloin, kun lähteitä on vain vähän tai ne ovat muodoltaan erityyppisiä (esitteet, monisteet yms.). 2.3.3 Viitemerkinnät Suoria lainauksia tekstissä voi käyttää vain silloin, kun tiedon referoiminen ei ole mahdollista tai mielekästä. Lainattu teksti on kursivoitava ja siihen on merkittävä lähdeviite. Jos viite koskee vain yhtä virkettä, se merkitään sulkeisiin ennen loppupistettä, esimerkiksi (Järvinen 2003, 27) tai (3, 27). Jos viite taas koskee useita edeltäviä virkkeitä, se merkitään jakson viimeisen virkkeen loppupisteen jälkeen ja myös viitteeseen tulee piste sulkeiden sisään: Kirjoittaminen on valintojen tekemistä ja päätöksentekoa. Kielellisten valintojen skaala on suuri: vain pieni osa kieltä koskevista kriteereistä on ehdottomia sääntöjä, suuri osa valinnoista perustuu tarkoituksenmukaisuuteen tilanteessa. (Kangasharju - Majapuro 1995, 35.)

7 Jos useampi peräkkäinen kappale on otettu samasta lähteestä, lähdeviite merkitään jokaisen kappaleen perään. Lähteen voi mainita myös tekstissä heti luvun alussa tai omana kappaleena luvun lopussa. Viitemerkinnöissä tavanomaisia lyhenteitä ovat ks. = katso, mts. = mainitun teoksen sivu(illa), s. = sivu(illa), vrt. = vertaa, ym. = ja muut. 2.3.4 Lähdeluettelo Lähdeluettelo tulee varsinaisen tekstin jälkeen ja sen voi otsikoida: LÄHTEET. Lähteet muodostavat oman lukunsa ja ne sisällytetään tekstin sivunumerointiin. Lähdeluettelossa tulee mainita kaikki ne lähteet, joita on käytetty ja joihin on viitattu. Sanakirjoja, kielioppaita ja standardeja, joita on käytetty vain tekstin tuottamiseen, ei ole tapana mainita. Jos sen sijaan esimerkiksi Nykysuomen sanakirjasta tai standardista otetaan määritelmä, lähde otetaan luetteloon ja siihen viitataan. Myös painamattomista lähteistä, haastatteluista, esitelmistä yms. annetaan lähdetiedot aakkosjärjestyksessä tai numerojärjestyksessä. Ne esitetään yleensä lähdeluettelon lopussa kirjallisten lähteiden jälkeen. Periaatteena näissäkin on osoittaa lukijalle, mistä tieto on mahdollista tarkistaa. Jonkin yksittäisen suullisesti saadun tiedon lähde voidaan ilmoittaa vain tekstissä kyseisen kohdan jälkeen sulkuihin merkitsemällä: tiedon antaja, toimipaikka, ajankohta. Luentomuistiinpanot voidaan merkitä joko kirjallisten tai muiden lähteiden yhteyteen. Käytettyjen esitteiden merkitsemisestä sovitaan erikseen. Tietoverkosta saatu lähde merkitään seuraavasti: Tekijä. Vuosi. Julkaisun otsikko. Saatavuustiedot (paikka, josta aineisto löytyy tai palvelu, jonka kautta tieto on saatu, esim. sähköposti, www-sivu tms.). Päiväys, jolloin tietoon viitataan. Tarkempia ohjeita merkintätavoista saa mm. Heinisuon - Ekholmin teoksista Elektronisen viittaamisen opas tai Tee gradu! Tästä aiheesta on myös standardi SFS 5831 Viittaaminen sähköisiin dokumentteihin. Tämän ohjeen lähdeluetteloesimerkeissä on malleja. Esimerkeiksi lähdeluettelon laatimisesta on tämän ohjeen loppuun koottu lähteiden kaksi erilaista esitystapaa. Ensimmäinen on Harvardin järjestelmän mukainen ja toinen numeroviitejärjestelmän mukainen. Tarkat ohjeet esimerkiksi erityisaineistoon,

kuten patentteihin, standardeihin, lakeihin tms. viittaamisesta saa standardista SFS 5342, 1992. 8 3 DOKUMENTOINTI 3.1 Kirjallisen raportin rakenne Opinnäytetyö noudattaa normaalin tutkimusraportin kaavaa. Jäsentelyrunko muodostuu seuraavista kohdista, jotka ovat kuitenkin vain rakenteen yksityiskohtia, eivät välttämättä otsikoita. 3.1.1 Nimiö Nimiösivu on usein myös työn kansilehti. Nimiössä mainitaan ainakin oppilaitos, koulutusohjelma, tekijä(t), työn nimi, työn laji (esim. insinöörityö, merikapteenin työ) ja tekoaika. Tämän ohjeen liitteenä (liite 1) on nimiösivun malli. Koulutusohjelmien viralliset nimet voi tarkistaa koulun kotisivuilta kohdasta Tietoa AMK:sta -> AMK:n perustiedot -> Esittelykalvot. 3.1.2 Tiivistelmä Tiivistelmä (liite 2) on mahdollisimman tiivis, n. 250 sanaa, objektiivinen selostus työn sisällöstä; siinä todetaan raportin ydinsisältö. Yksikön ensimmäisen persoonan käyttöä tulee välttää. Tiivistelmän avulla pitäisi saada selville työn tarkoitus, menetelmät, tulokset, luotettavuus ja päätelmät. Tiivistelmän tulee toimia yksinäänkin, ilman varsinaisen työn mukanaoloa. Tiivistelmän tulee sopia yhdelle sivulle, ja siksi riviväli voi olla 1. Tiivistelmässä ei viitata raportin sivuihin, yhtälöihin, kuviin tai taulukoihin, sillä tiivistelmä on tarkoitettu käytettäväksi opinnäytetyön itsenäisenä esittelynä. Tiivistelmän avulla lukijan pitää pystyä arvioimaan, sisältääkö raportti hänen tarvitsemaansa tietoa ja kannattaako siihen tutustua.

9 Tiivistelmän alkuun merkitään työn bibliografiset tiedot ja sisältöä kuvaavat avainsanat. Avainsanojen valintaan saa apua mm. Yleisestä suomalaisesta asiasanastosta, joka löytyy Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kirjaston sivuilta kohdasta VESAverkkosanasto. Tiivistelmän muodosta on myös standardi SFS 3855, Tiivistelmien laatiminen ja käyttö, 1978. Työn ohjaajista mainitaan ensin työtä ohjannut opettaja ja sen jälkeen toimeksiantajan nimeämä henkilö. 3.1.3 Vieraskielinen tiivistelmä, abstract Vieraskielinen tiivistelmä esittelee raportin kansainväliselle yleisölle. Sen ei tarvitse olla suora suomenkielisen tiivistelmän käännös. Sopiva pituus on n. 200 sanaa. Tämän ohjeen liitteenä (liite 3) on abstractin malli. 3.1.4 Alkusanat tai esipuhe Mikäli alkusanoja pidetään tarpeellisina, niissä esitellään taustaorganisaatio, työn ohjaajat sekä mahdollinen ulkopuolinen apu. Kiitokset avusta ja tuesta esitetään myös tässä yhteydessä. Jos raportti sisältää salassa pidettäviä tietoja, se myös mainitaan alkusanoissa. Alkusanojen loppuun merkitään päiväys ja allekirjoitus. 3.1.5 Sisällysluettelo Sisällysluettelon tehtävänä on auttaa sisällön hahmottamista ja helpottaa lukemista. Sen vuoksi otsikkohierarkia osoitetaan porrastamalla. Sisällysluetteloon merkitään otsikkosanojen lisäksi niiden sivujen numerot, joilta kunkin otsikon osoittama teksti alkaa. Loppuun merkitään liitteet omana sarjanaan. Luettelon numerointi ja otsikot ovat identtisiä tekstin kanssa. Jos sisällysluettelo tehdään tekstinkäsittelyohjelman avulla suoraan, päivittyvät tekstiosaan tehdyt otsikko- ja numerointimuutokset automaattisesti luetteloon. Tämän ohjeen lopussa on sisällysluettelon malli.

10 3.1.6 Merkit, lyhenteet ja termit Harvinaisista merkeistä, termeistä, omatekoisista symboleista ja lyhenteistä laaditaan selitysluettelo, joka sijoitetaan sisällysluettelon jälkeen seuraavaksi. Standardinmukaisia merkintöjä ei tarvitse selittää. 3.1.7 Johdanto Johdannossa esitellään työkokonaisuutta: asiaan liittyvät taustat, tutkimusongelmat, työn rajaus ja tavoite, myös esim. aiheen löytyminen, virikkeet, työn vaiheet, tekopaikka ja taustaorganisaatiot. Muita vastaavia tutkimuksia tai kokeiluja sekä tarvittavaa teoriaa voidaan esittää johdannossa, mutta siinä ei kuitenkaan kuvata eikä kommentoida oman tutkimuksen tuloksia. Johdannossa on syytä selvittää tutkimuksen keskeiset käsitteet. Johdannon suositeltava pituus on 1-2 sivua. 3.1.8 Käsittely Käsittely on tutkimuksen runko. Se jakaantuu useihin lukuihin, joiden otsikot määräytyvät kunkin työn yksilöllisten tarpeiden mukaan. Siksi käsittelytapa, esiteltävien asioiden järjestys sekä jako lukuihin riippuvat kulloisenkin tehtävän sisällöstä. Raportin käsittelyosan alussa esitellään taustatietoina teoriaa ja alan aikaisempi tietämys, johon työssä tukeudutaan. Tekninen tehtävä kuvataan usein ns. määritelmässä eli spesifikaatiossa. Siitä käy ilmi, mitkä ovat työlle asetetut vaatimukset. Sen jälkeen selostetaan, miten määritelmän edellyttämät tavoitteet tai toiminnot on pyritty saavuttamaan eli miten ongelmat on ratkaistu. Mikäli tehtävä edellyttää myös testausta, kuvataan järjestelmän testiympäristö, testit ja testitulokset tarkasti ja havainnollisesti. 3.1.9 Tulosten tarkastelu ja päätelmät Tulosten luotettavuuden ja käyttökelpoisuuden sekä työn tavoitteiden saavuttamisen arviointi on tärkeä ja usein persoonallisin raportin osa. Tulosten tarkastelun yhteydessä luodaan yleiskatsaus työhön, pohditaan sen ongelmia, tuloksia ja päätelmiä, esitetään tulosten käyttökelpoisuus ja jatkotutkimustarpeet. Tekijä selvittää, mihin työn

alussa esitettyihin kysymyksiin ja ongelmiin hän on saanut vastaukset. Myös ratkaisematta jääneet kohdat selvitetään. 11 3.2 Ulkoasu Tekstin tulostamisessa pyritään ensisijaisesti noudattamaan seuraavien SFS-standardien ohjeita: SFS 2486 Lomakkeen perusrakenne. 2003. SFS 2487 Asiakirjan tekstin asettelu. 2000. SFS-ISO 31-11 Suureet ja yksiköt. Osa 11: Matemaattiset merkinnät fysikaalisissa tieteissä ja tekniikassa. 1999. 3400 Mittayksikköjen tunnukset tietoliikenteessä ja tietojenkäsittelyssä. 1984. 3855 Tiivistelmien laatiminen ja käyttö. 1978. 4175 Numeroiden ja merkkien kirjoittaminen. 1998. 5342 Kirjallisuusviitteiden laatiminen. 1992. 3.2.1 Tekstisivut Teksti kirjoitetaan rivivälillä 1,5. Kaikki otsikot alkavat vasemman reunuksen jälkeen (2,3 cm) ja tekstirivit yhdellä sarakkeella sisennettyinä, kuten tässä ohjeessakin. Yhden sarakkeen leveys on n. 2,3 cm. Kirjoitettaessa tulee käyttää tavutusta. Sopiva merkkilaji on esimerkiksi Times New Roman, pistekoko 12. Koska kyseessä on osoitteeton asiakirja, tekstin ylätunnisteita ei tarvitse toistaa joka sivulla. Sivut numeroidaan automaattista numerointia käyttäen niin, että numero tulee noin 1 cm:n päähän paperin yläreunasta oikeaan yläkulmaan; teksti jatkuu siitä tekstinkäsittelyohjelman mukaisesti. Jos teksti kopioidaan paperin molemmille puolille, sivunumero sijoitetaan ylös keskelle ja sivun asetuksista valitaan peilikuvareunus. Sivut lasketaan nimiölehdeltä alkaen, vaikka sivunumero merkitäänkin näkyviin vasta johdannosta lähtien. Tekstiosassa ei jätetä vajaita sivuja.

12 3.2.2 Otsikot Pääotsikot kirjoitetaan suuraakkosin, alemman tason otsikot normaalisti. Kaikkien otsikoiden edelle ja jälkeen jätetään aina tyhjä rivi. Otsikot numeroidaan. Sama numerointi näkyy myös sisällysluettelosta, jossa otsikoiden hierarkian saa näkyviin käyttämällä samoja kirjasintyyppejä kuin tekstin otsikoinnissa. Otsikkohierarkiassa riittää yleensä kolmen tason porrastus; jos porrastus jatkuu pitkälle, on vaarana, että teksti pilkkoutuu liian pieniin yksiköihin ja muuttuu luettelomaiseksi. On huomattava, että numeroitu otsikko on aina uuden luvun aloitus. Vain muutaman rivin pituiset otsikoidut kappaleet ovat liian lyhyitä. Yksinäistä numeroitua alaotsikkoa ei pidä käyttää; jos on 7.2.1, pitää olla myös 7.2.2. Joskus käytetään numeroitujen otsikoiden lisäksi numeroimattomia, ns. ohjaavia otsikoita, jotka eivät ole mukana otsikkohierarkiassa. Nämä otsikot sisennetään yhtä saraketta varsinaista otsikkoa sisemmäksi. Ohjaavia otsikoita kannattaa käyttää silloin, kun numeroituja otsikoita olisi muuten kovin paljon ja luvut olisivat liian lyhyitä. 3.2.3 Kappalejako Kappaleiden väliin jätetään tyhjä rivi, eikä ensimmäistä riviä sisennetä. Lukemisen helpottamiseksi kappaleiden tulee olla vaihtelevan pituisia eikä yhtä riviä jätetä eri sivulle kuin muu kappale. Yhteen kappaleeseen kuuluu vain yksi pääasia. 3.2.4 Tehotus Tekstiä voidaan tehottaa monin eri keinoin, mutta niiden käyttö ei saa olla itsetarkoitus. Esim. seuraavia tehokeinoja voidaan käyttää säästeliäästi ja johdonmukaisesti: Painokas asia voidaan lihavoida, alleviivata tai kursivoida. Teksti voidaan sisentää eli aloittaa seuraavasta sarkainkohdasta. Tekstin tämän osan voi myös tiivistää (kirjoittaa pienemmällä kirjasinlajilla tai tiheämmällä rivivälillä).

13 Myös luetelmaa voidaan käyttää korostamaan jotakin tekstin osaa. Sillä ei aloiteta eikä lopeteta kappaletta. Luetelma alkaa johdantolauseella, ja sen osat ovat keskenään symmetrisiä; jos esim. yksi on predikaatillinen lause, toisetkaan eivät saa olla pelkkiä yksittäisiä sanoja tai vaillinaisia lauseita. 3.3 Kieliasu 3.3.1 Luettavuus ja tyyli Opinnäytetyössä selkeys ja luettavuus ovat kielen tärkeimpiä tavoitteita. Kielen tulee olla sujuvaa ja ymmärrettävää asiatyyliä, jossa ei ole koukeroita eikä kapulailmauksia. Asiatyylin mukaisesti pyritään havainnolliseen ja tiiviiseen esitystapaan. Tieteellisesti sävyttyneellä tekstillä on sekä sisällöllisiä että tyylillisiä ominaisuuksia, joista voidaan mainita kriittisyys, objektiivisuus, tieteellisten käsitteiden ja termien täsmällinen ja yksitulkintainen käyttö, lähteiden tarkka osoittaminen sekä riittävien perustelujen esittäminen. Opinnäytetyössä tulee olla ammatillinen ote, niin myös sen kielessä. Kerronta ei saa olla lavertelevaa eikä tuttavallista. Kovin pitkiä ja monimutkaisia lauserakenteita tulee välttää. Toisaalta ns. konekivääritekstin eli hyvin lyhyiden lauseiden lukeminen on raskasta. Lyhyet virkkeet helpottavat kuitenkin kirjoittamista ja vähentävät sekä muoto- että välimerkkivirheitä. Passiivin käyttö on yleistä, mutta aktiivimuotoakin voi käyttää aina, kun se asian kannalta on luontevaa: tutkin, mittasin, tutkimme, mittasimme. Aikamuotona käytetään imperfektiä työn vaiheiden ja koetulosten kerronnassa, mutta päätelmät esitetään preesensissä. Ammattialan termejä tulee käyttää täsmällisesti (ei ammattislangia). Jos käsitteestä on vakiintunut suomenkielinen termi, käytetään sitä. Keskeiset ja harvinaiset termit selitetään tai niistä laaditaan luettelo raportin alkuun. Työssä käytetään yksinomaan SIyksiköitä ja standardien mukaisia suureita. Kieliasua tarkistaessaan tekijän pitää erityisesti huolehtia lauserakenteesta, välimerkeistä, numeroilmauksista, lyhenteistä ja yhdyssanoista. Painovirheitä voi välttää käyttämällä oikolukuohjelmaa.

14 3.3.2 Lauserakenne 1 Jokaisessa lauseessa on oltava predikaatti. 2 Jokaisessa virkkeessä on oltava ainakin yksi päälause; pelkkä sivulause, saati lauseenvastike, ei ole virke. 3 Välimerkkien käytön tulee olla asiatekstin normien mukaista. Pää- ja sivulauseen väliin tulee yleensä pilkku. Lauseenvastikkeen yhteydessä ei käytetä pilkkua. 4 Substantiivitautia on varottava. Vältä myös ilmauksia koskien, johtuen, ollen, riippuen, suorittaa. 3.3.3 Numeroilmaukset Numeroiden ja merkkien kirjoittamisesta on standardi 4175, uusin versio on vuodelta 1998. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tiedotuslehdessä Kielikello 3/1998 on esitetty standardin sisältö selityksin ja lisäesimerkein laajennettuna. 1 Matemaattisessa ja tilastollisessa esityksessä luvut kirjoitetaan numeroin sekä suureet ja yksiköt standardinmukaisin symbolein. Numeroita käytetään myös mittayksiköiden lyhenteiden ja tunnusten yhteydessä. Osien korkeus on 2 m, leveys 3 m ja pituus 5 m. 2 Teknisessä tekstissä on aina selvyyden vuoksi merkittävä lyhenteiden sijapääte näkyviin (ellei sija ilmene seuraavasta sanasta). EU:lla 25 m:iin 100 kpl:n erä 3 Luku erotetaan välilyönnillä mittayksiköstä tai sen lyhenteestä tai symbolista.

15 20 min 500 m/s 10 m:n matka 50 %:iin 37 C (mutta 37 ) 4 Lukujen sijamuotoja merkitään seuraavaan tapaan: 2:n 12:n 12:een 12:nteen Perusluvuissa merkitään kaksoispiste ja sijapääte, järjestysluvuissa kaksoispiste, tunnus ja sijapääte. Numeroin merkityn luvun lukutapa on kirjoitettava näkyviin, jos numeromerkinnän perässä ei ole samasijaista sanaa: Tapaamme Liisankatu 16:ssa. Avoinna kello 20:een. Yleensä lukutapa ymmärretään seuraavasta sanasta, jolloin järjestyslukua riittää osoittamaan piste. 23 miestä (perusmuotoinen ilmaus) 23 miehellä (kahdellakymmenelläkolmella miehellä) 3. kerrokseen (kolmanteen kerrokseen) Poikkeus: Luku ja seuraava sana ovat partitiivissa: Jos työssäoloaika on 100:aa päivää pitempi... (sataa) Jos lasku on 200 mk:aa suurempi...(kahtasataa) 5 Luku ja yksikön lyhenne on pidettävä samalla rivillä: 2 500 km. Ellei merkintä sovi samalle riville, kirjoitetaan yksikkö kokonaisena sanana. 6 Nelinumeroiset ja suuremmat luvut ryhmitetään lopusta lähtien kolmen numeron ryhmiin: 23 456, 1 550 800. Luvun desimaaliosa ryhmitellään kolmen numeron ryhmiin desimaalipilkusta alkaen: 2,718 281. Suomenkielisessä tekstissä käytetään desimaalipilkkua, ei pistettä.

16 7 Päiväys merkitään Kielitoimiston suosituksen mukaan ylenevästi 15.9.2000 tai Suomen Standardisoimisliiton ohjeen mukaan 2003-09-15. 8 Rajakohtailmauksissa käytetään yleensä konekirjoitus- tai tietokoneteksteissä ajatusviivana yhdysmerkkiä, jonka molemmin puolin on välilyönti, esim. 25-30. Tekniikan teksteissä voidaan käyttää lukujen välissä kolmea pistettä etenkin, jos sekaannuksen vaara on olemassa: -5...-20. 9 Laskutoimituksissa tulee merkkien molemmin puolin välilyönti. Katso tarkemmat ohjeet standardista SFS-ISO 31-11. 10-7 = 3 2 4 = 8 10 + 7 = 17 10 000 : 40 = 250 10 Negatiivisen ja positiivisen luvun etumerkin ja numeron väliin ei jätetä välilyöntiä. -10 ja +10 ±2 C 3.3.4 Lyhenteet 1 Jos sana on lyhennetty lopusta, lyhenteen loppuun tulee piste. mm. jne. tark. dipl.ins. (ei välilyöntiä) fil. maist. (eri sanat, tulee välilyönti) 2 Mittayksiköiden lyhenteissä ja isokirjainlyhenteissä ei käytetä pisteitä. mk kpl MM YK

17 3 Piste katoaa kaksoispisteen edeltä. alv. alv:ineen ALV ALV:ineen 3.3.5 Yhdysmerkki Yhdysmerkkiä käytetään mm. seuraavissa tapauksissa: 1 Yhdysmerkkiä käytetään tavuviivana rivin lopussa. Yhdyssana jaetaan mieluiten yhdysosien välistä. Riville ei pidä jättää vain yhtä kirjainta (esi-merkki, ei e-simerkki). 2 Yhdysmerkkiä käytetään, kun yhdyssanan osana on erisnimi: Pohjois-Suomi, Pohjois-Karjala-projekti, Nokia-konserni 3 Yhdysmerkki tarvitaan, kun yhdyssanan toisena osana on lyhenne, kirjain tai numero: atk-opetus, A-vitamiini, 50-vuotisjuhla, 10-vuotias, %-merkki HP-IL/RS-232C-liitäntä Huom! Yhdyssanoja eivät ole seuraavat: 3 hengen huone, 75 vuotta. 4 Kun määriteosana on sanaliitto, yhdysmerkin eteen jätetään välilyönti osoittamaan, että määriteosana on koko sanaliitto: Pro CAD/CAM -ohjelmisto avaimet käteen -kauppa Jos sanaliiton sisältävä yhdyssanailmaus pitää jakaa kahdelle riville, yhdysmerkki tulee samalle riville sen yhdysosan kanssa, josta sitä ei ole erotettu välilyönnillä:

18 MS Windows Paint -sovellusohjelmisto 5 Yhdyssanan osat ovat samanarvoiset: maatalous-metsätieteellinen kupari-tina-wolframiseos happo-emästasapaino hinta-laatusuhde pilari-palkkirakenne 6 Ajatusviivalla erotetaan rajakohtasanoja (numeroin tai kirjaimin merkittyjä), joita seuraa yhteinen yhdysosa: 3-6-vuotiaat A - C-vitamiinit Helsinki - Pietari-tie 3.3.6 Nimien taivutus Vokaaliloppuisiin nimiin taivutuspääte liitetään suoraan, konsonanttiloppuisiin yleensä sidevokaalin i avulla. Huomaa, että loppukonsonantti ei kahdennu. Kaksoispistettä ei käytetä muissa kuin nimien kirjainlyhenteissä. Stevecolla Primalcon UPM:n Microsoftia Ahlströmillä IBM:lle Jos nimen kirjoitusasu päättyy konsonanttiin, jota ei äännetä, sijapääte liitetään heittomerkin avulla. Fermat n väittämä Foucault n heiluri

19 3.4 Kuvat, taulukot ja kaavat Esitystä voi havainnollistaa kuvien ja taulukoiden avulla. Kuvilta vaaditaan sekä informatiivisuutta että teknistä moitteettomuutta. Kuviksi sanotaan kuvioita, valokuvia, piirroksia ja graafisia esityksiä. Ne sijoitetaan tekstin yhteyteen, jos ne liittyvät olennaisesti tekstiin ja jos niitä ei ole kovin paljoa. Jos aineistoa on runsaasti tai se on isokokoista, se sijoitetaan liitteeksi tekstin loppuun. Suurikokoiset kuvat ja kaaviot voivat olla taitettuina erillisessä kansiossa. Havainnollistettaessa taulukot ovat tarkempia, kuvat ilmaisevampia. Piirrokset ovat havainnollisempia kuin kuvat tai taulukot. Piirtämisessä noudatetaan kunkin alan ohjeita ja standardeja. Taulukot ja kuvat numeroidaan erikseen arabialaisin numeroin juoksevasti läpi tekstin ja varustetaan selostein. Seloste koostuu yhdestä tai useammasta lauseesta. Siinä on esitettävä kuvassa tai taulukossa esiintyvät symbolit. Kuvan seloste sijoitetaan kuvan alapuolelle ja taulukon seloste taulukon yläpuolelle. Selosteteksti voidaan kursivoida tai kirjoittaa pienemmällä. Tekstissä viitataan taulukoihin ja kuviin niiden numerolla. Yksivirkkeisen otsikon perään ei panna pistettä. Mikäli kuva on lainattu, lähde merkitään näkyviin. Taulukoita ja kuvia on aina kommentoitava tekstissä. Luku ei saa alkaa kuvalla tai taulukolla, vaan asiaa on ensin sanallisesti pohjustettava. Kuva tai taulukko ei voi yksinään muodostaa lukua. Taulukoissa esitetään numerosarjoja ja laajoja tietoja. Tiedon on oltava taulukossa tai kuvassa itsessään sekä sen selosteessa. Sarakkeet otsikoidaan. Käytettyjen symbolien tulee olla standardien mukaiset ja samat kuin tekstissä. Taulukkoa on pystyttävä lukemaan pelkästään sen omien rivi- ja saraketekstien sekä selosteiden avulla. Sarakkeisiin on liitettävä riittävästi selostusta, jotta taulukko on itsenäisesti ymmärrettävissä. Kuva tai taulukko sijoitetaan alkamaan samasta kohdasta kuin tekstikin, jos mahdollista. Toisaalta voidaan tekstiä kuvan yhteydessä kirjoittaa kapeammalla palstalla tai kuva voidaan sijoittaa leveämmälle alueelle.

20 Työssä esiintyvät kaavat ja yhtälöt numeroidaan juoksevasti merkitsemällä numero sulkumerkkien sisään tekstin oikeaan reunaan. Käytetyt lyhenteet ja symbolit selitetään kaavan alla. Tarkempia ohjeita löytyy esim. Olli Nykäsen kirjasta Toimivaa tekstiä. Opas tekniikasta kirjoittaville. 3.5 Liitteet Liitteisiin sijoitetaan sellainen aineisto, joka tuntuu tarpeelliselta, muttei kokonaan sovi tekstiin sijoitettavaksi (laskelmaesimerkit, tulostusliuskat, poikkeavan kokoiset graafiset esitykset). Asiaan olennaisesti liittyvä tieto esitetään tekstisivulla eikä liitteessä. Liitteet luetellaan sisällysluettelossa pääotsikon LIITTEET jälkeen. Myös liitettä on aina kommentoitava tekstissä. Sellaista liitettä ei pidä käyttää, johon ei ole tekstissä viitattu. Sekä tekstin että liitteiden tulee olla sellaisenaan itsenäisesti ymmärrettävissä. Liitteissä itsessään tulee olla kaikki niiden tulkintaan tarvittava informaatio: otsikko ja kuvan tai taulukon seloste. Tekstin sivunumerointi voi jatkua liiteosassa. Liitteet numeroidaan erikseen juoksevasti siinä järjestyksessä kuin niihin tekstissä viitataan: Liite 1, Liite 2 jne. Sana liite numeroineen kirjoitetaan liitteeseen riville 4 sarakkeeseen 7 (R4C7). Jos liite on useasivuinen, sen sivut numeroidaan, esim. Liite 3/1, Liite 3/2.

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Koulutusohjelman nimi / suuntautumisvaihtoehto Liite 1 Matti Meikäläinen TYÖN NIMI SUURAAKKOSIN Opinnäytetyö 2004

TIIVISTELMÄ Liite 2 KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Automaatiotekniikka TELLA, MIKKO Insinöörityö Työn ohjaaja Toimeksiantaja Toukokuu 2004 Avainsanat Kartongin päällystemäärän mittauksen modernisointi 61 sivua + 3 liitesivua Yliopettaja Merja Mäkelä Stora Enso, Tainionkosken tehtaat absorptio, infrapuna, profiili, päällystemäärä Kartongin tai paperin suora päällystemäärän mittaus perustuu infrapunavalon absorptioon merkkiaineessa. Merkkiaineina voidaan käyttää päällystyspastan sisältämää kalsiumkarbonaattia, kaoliinia tai lateksia. Mittaus tapahtuu yhdeltä puolelta rataa, lähi- ja keski-infrapuna-alueella. Työn tarkoituksena oli selvittää suoran päällystemäärän mittauksen soveltuvuus kartongille Stora Enson Tainionkosken tehtailla Imatralla. Työssä esitetään mittaukseen liittyviä seikkoja ja kolmen eri valmistajan mittareiden vertailu. Myös mittauksen toimintaperiaate, kalibrointi ja tarvittavat muutokset mittapalkeissa käydään läpi. Mitta-anturien sijoitusta on pohdittu myös poikkiprofiilin säädön kannalta. Suora päällystemäärän mittaus soveltuu erinomaisen hyvin kartonkikone viidelle. Kartongin suuri neliömassa ja suhteellisen pieni päällysteaineen osuus tekevät mittauksen kuivapainoerolla varsin hankalaksi. Poikkiprofiilin säätöä ajatellen IR-mittauksen profiilit ovat tarkkoja ja nopeita. Täyteaineen kompensointimittaus ennen ensimmäistä päällystystä on otettava huomioon. Päällystemäärän mittaus infrapunamenetelmällä on hyvin luotettava. Vain merkkiaineen osuuden muutos tai kompensointimittauksen puuttuminen voivat heikentää mittaustarkkuutta. Laitteen kalibrointiin on myös kiinnitettävä huomiota, ja se on tehtävä riittävän säännöllisesti.