INFOKIRJE Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut 1/2014



Samankaltaiset tiedostot
Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

INFOKIRJE Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut 14. huhtikuuta 2/2014

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

Kokemuksia Tampereen kuntakokeilusta Työllisyysfoorumi hotelli Rosendahl Palvelupäällikkö Mari Toivonen

Kiinni työelämässä -seminaari

INFOKIRJE Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut 19. joulukuuta 5/2014

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Mistä lähdettiin liikkeelle vuonna 2012?

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Kestävä ja inhimillinen työllisyyspolitiikka? Tampereen keinot vaikeasti työllistettävien työllisyydenhoitoon ja työllisyyspalveluihin

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus Toimisto Otsikko

Suunni elutehtävä Suunni elutehtävässä määritellään vertaissuunni elun tavoi eita ja suunnitelmien arvioin perusteita.

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Sosiaalinen kuntoutuminen Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

ARVI ovi Työllisyydenhoidon palveluihin

Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke Sanna Rautio

Työllisyyskatsaus/ Tampere , tilastojen taakse

Hyvät historiatiedot auttavat Mika Itästä näkemään tulevaisuuteen

Nuorisotakuun määritelmä

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS , Eveliina Pöyhönen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Työllistymisen kumppanuusfoorumi Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään

Kokemuksia työhönvalmennuksesta: kenelle, miten ja millaisin tuloksin? Leena Toivonen Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Urasuuntapalvelut

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

107 Asiakirjojen allekirjoitusoikeuksien delegointi Työllisyydenhoidon palveluyksikössä

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Työllisyyspoliittinen avustus Petri Lehtimäki

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Osatyökykyisten TE-palvelut

Nokianvaltatie 25 C NOKIA Puh (03)

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014

Varsinais-Suomen kummiyritysrengas

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa. Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita

Nuorisotakuun toteuttaminen

TE-palvelut työnantajille Toimisto Otsikko

Ohjaamo-päivät Lahdessa

Suomen Akatemian kysely tohtorintutkinnon suorittaneiden roolista yhteiskunnassa

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja

AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma klo Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi

KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen

Kotona Suomessa -hanke

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström

Pirjo Oksanen

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari

SATAOSAA työhönvalmennus

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän

Muutos 22! -koulutus

Transkriptio:

INFOKIRJE Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut 1/2014 Vastuullista työllisyydenhoitoa Tampereella Tampere on tullut tunnetuksi siitä, e ä työllisyydenhoitoa tehdään tavoi eellises, työelämälähtöises ja kumppanuudessa. Tämä näkyy keskeises myös kaupunkistrategiassa. Kansainvälinen taantuma ja elinkeinoelämässä meneillään oleva rakennemuutos ovat johtaneet Suomessakin työ ömyyden voimakkaaseen kasvuun ja työpaikkojen merki ävään vähentymiseen myös Tampereella, jossa on erityisen paljon perus- ja vien teollisuuden työpaikkoja. Vaikeassa työ ömyys lanteessa (1/2014: 16,7%) Tampere on pää änyt toteu aa merki ävän työllisyyspake n, joka on iso arvovalinta inhimillisyyden puolesta. Työllisyyspake n ansiosta lisätään sosiaalista kuntoutusta, kuntouttavaa työtoimintaa ja palkkatukityöllistämistä. Noin 1000 pitkäaikaistyötöntä saa uuden mahdollisuuden. Tämä voidaan tehdä hallitus. Tavoite on, e ä työllisyydenhoidossa vähintään 30 40 % etenee työllistymispolullaan koh avoimia työmarkkinoita. Asiakasmäärä TYPAn palveluissa on tämän vuoksi n. 4000. Nuorten työllisyyspalvelut vakinaistetaan toukokuussa, mikä osaltaan kertoo kaupungin vastuullisuudesta. Uusiakin avauksia tarvitaan hyväksi havai ujen keinojen lisäksi. Esim. oppisopimustyöllistämisen mukaan o aminen nykyistä suuremmassa määrin on ajankohtainen, samoin kuin 3.sektorin toimijoiden poten aalin hyödyntäminen. Kuntakokeilussa on aloite u tuella palka ujen siirtäminen yrityksiin toiminta, jossa annetaan valmennustukea työ ömälle ja yhteistyöyritykselle. Tutkimusten mukaan tämä osaltaan edistää pysyvää työllistymistä. Vuosi 2015 on muutosten vuosi työllisyydenhoidossa, edunvalvonnan paikka Val o on toteu amassa laajaa pitkäaikaistyö ömien ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien palveluiden uudistusta. Se sisältää mm. kaksi laajempaa työllisyydenhoidon kokonaisuu a: i) Kun en rahoitusvastuun kasva aminen työllisyydenhoidossa Työmarkkinatukiuudistus lisää kun en velvollisuuksia v. 2015 lukien arviolta ainakin 150 M / v, varovainen arvio nyky lanteen pohjalta on Tampereen kaupungille n. 10 miljoonaa lisäkustannuksia. ii) Kun en ja val on tasapainoinen yhteistyö Työvoiman palvelukeskuksia (= moniamma- llinen, seudullises toteute ava työllisyydenhoito val o-kuntayhteistyönä) koskeva lainsäädäntö on valmistelussa ja tulee voimaan 1.1.2015. Kaupunki on o anut huomioon em. uudistukset mm. edunvalvonnassaan, jo a toimintaedellytykset tarkoituksenmukaiseen kunnalliseen työllisyydenhoitoon ovat jatkossakin olemassa. Olennaista on myös se, mikä tulee olemaan val on rooli ja vastuu Mika Itänen tulevaisuudessa, koska sillä on iso merkitys työllisyydenhoidon kokonaisuuteen ja kustannuksiin. Celkee-kehi ämispilo edistää hyvää henkilöstöpoli ikkaa ja edolla johtamista Typassa on hilja ain käynnistynyt Celkee -henkilöstön kehi ämispilo, jolla haetaan ideoita ja tukea mahdollisimman hyvälle johtamiselle. Tavoi eena on avoin, hyviin tuloksiin tähtäävä ja yhteistyöhön kannustava, pysyvä toimintakul uuri. Osallistamalla koko henkilöstö, ei pelkästään johto, on löyde ävistä uusia ratkaisuja ja vaikutuskeinoja, jotka edistävät koko työyhteisön toimintaa. Tunnetun ruotsalaisen, Örebron yliopiston professorin Per Frankeliuksen mukaan useimmat innovaa ot syntyvät, kun tu uja asioita ajatellaan uudella tavalla, toimintaympäristö on kannustava ja etoa on rii äväs tarjolla. Mika Itänen Palveluyksikön johtaja Tampereen kaupunki, työllisyydenhoidon palveluyksikkö Kuva: Ari Järvelä

Tampereen kuntakokeilu Työllisyyden kuntakokeilu, jota rahoitetaan 75% val on avustuksena (Ely työllisyyspolii nen avustus) ja 25% Tampereen kaupunki. Kuntakokeilu on osa Tampereen kaupungin Työllisyydenhoidon palveluyksikköä. Tampereen kuntakokeilun tavoi eena on kehi ää kaikista kaupungin ja TE-hallinnon tarjoamista työllisyydenhoidon palveluista yhtenäinen, halli u ja toimenpiteiltään vaikuttava palveluiden kokonaisuus. Kehi ämistyössä ovat mukana Tampereen kaupungin työllisyydenhoidon palveluyksikkö, aikuissosiaalityö, Pirkanmaan TE-toimisto ja Kela. Uusina palveluina Arvi-palvelu on ovi Työllisyydenhoidon palveluihin. Asiakkaat ohjautuvat TE-toimiston ryhmäinfoista tai palvelulinjoilta. Asiakkaalle tehdään yhdellä tapaamiskerralla (1 tun ) palvelutarvearvio ja hänet ohjataan soveltuvaan palveluun. Tarvi aessa asiakkaalle tehdään ak voin suunnitelma. Jatkopolu ava työhönvalmennus on jatkopolku Tampereen työtoiminnan asiakkaille (kuntou ava työtoiminta). Yksilö- ja ryhmävalmennusta sekä asiakkaan työelämätaitojen ja työhakuvalmiuksien hiominen. Palvelun tavoi eena on tue u siirtyminen seuraavaan palveluun, avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen. Maahanmuu ajien työhönvalmennus maahanmuu ajataustaisille asiakkaille, jotka tarvitsevat henkilökohtaista tukea työllistymispolulla etenemiseen. Arvioiva työhönvalmennus on asiakkaille, jotka tarvitsevat laajempaa palvelutarpeen selvi elyä. Avoimille!-palvelu on suunna u asiakkaille, joilla on selvä urasuunnitelma, jonka toteu amiseen työnhakijat tarvitsevat yksilöllistä tukea ja ohjausta.työnhakijan itsenäisen työnhaun tukena toimii työhönvalmentaja, joka tukee asiakasta työpaikan tai koulutuspaikan etsimisessä. Palveluun sisällytetään työnhakuvalmiuksien hiomista ja koulutusta. Palvelun kes to on puoli vuo a. Lukuina 2013 Arvi-palvelussa on 1310 asiakasta, joista 57 % ohja u Typan palveluihin. Asiakkaille on anne u neuvontaa terveys-, mielenterveys, päihde-, sosiaalityön ja TE-palveluista. 139 asiakasta jatkopolu avassa työhönvalmennuksessa, joista 61,5% edennyt työllistymispolullaan. 283 asiakasta on Avoimille!-palvelussa, joista 62% työllistynyt tai aloi anut koulutuksen. Kehi ämisenä Kuvassa: Avoimille-palvelun yrityskoordinaa ori Marja Salminen, työhönvalmentajat Timo Riipinen, Tarmo Kaikkonen, edessä Jenni Santanen, Iida Ruoranen ja vastaava työhönvalmentaja Pia Vallenius. 97 uu a yrityskumppania. Täsmä-palvelu (tuella palkatun työntekijän siirtäminen muun työnantajan tehtäviin), työsuhde Tampereen kaupungilla suori a-

va työ yrityksessä. Asiakkaalle tue uja koulu autumisen ja työhön pääsyn polkuja yhteistyössä TE-palvelujen kanssa: Koulutusvalmennus ja Laaja palvelukokonaisuus; henkilöstön koulutuksia kaupunkiseudun laajuisessa kumppaniverkostossa mm. asiakastyöhön lii yen Asiakkaiden tamperelaisen palveluverkoston kuvaaminen asiakasohjaamisen tueksi. Välityömarkkinoiden kehi äminen palkkiokokeilu. Työ ömän asiakkaan palvelut yhtenäinen palvelupolku. Lisä etoja: Hankepäällikkö Mari Toivonen Puh. 040 8063682, mari.toivonen@tampere. Sähköiset palveluiden kehi äminen viranaomaisyhteistyössä ja asiakastyössä. Tulevaisuuden kehi ämisen kärkinä Palveluseteli yri äjät palvelun tuo ajina. Tampereen työllistämistuki Tampereen kaupunki tukee työnantajia palkkauskustannuksissa heidän työllistäessään tamperelaisen henkilön, jonka työ ömyys on pitki ynyt. Tukea voidaan myöntää työsuhteisiin, joihin TE-toimisto on myöntänyt palkkatukea. Tuen kesto on 6-12 kk, oppisopimuksiin koko ajalle. Tuen tavoi eena on edistää välityömarkkinoiden toimivuu a ja ehkäistä rakenteellista työ ömyy ä. Viime vuonna tukea makse in noin 300 eri henkilön työsuhteen tukemiseen. Lisä etoja osoi eesta http://www.tyollisyysportti.fi/tampere/tyonantajille/ taloudellinen-tuki-tyonantajalle/tampereen-tyollistamistuki/ Tampereen työllistämistuen tukisummia ja hakubyrokra aa uudistetaan 1.3 alkaen seuraavas : tukisummat nousseet 60 eurolla/kk (360-660 ) uusi sähköinen hakemus tukea voidaan myöntää myös Tampereen kaupunkiseudulla toimiville yhdistyksille päätös voidaan tehdä koko palkkatukijaksolle, mu a tukea maksetaan 6 kuukauden jälkeen vain mikäli työllistämisjakso on edennyt suunnitellus ja etenemisestä on raportoitu asianmukaises TYPA:lle minimipalkka työajasta riippuma a 1350 ennen 1.3. alkaneissa työllistämisjaksoissa sovelletaan vanhoja ehtoja ja tukisummia, mu a minimipalkan ehdon täy yessä, päätös tehdään 1.3. alkaen uusilla tukisummilla mikäli palkkaa myöhemmin nostetaan vähintään minimipalkkaan, tukea voi hakea uudelleen 1.3. alkaen toimi amalla uuden hakemuksen lii eineen vaadittujen liitteiden määrää vähennetty (kopiota yhdistys- tai yritysrekisteriotteesta, eikä kopiota toimintakertomuksesta ja -suunnitelmasta ei enää vaadita)

Nuorille paikkoja! Seutunuo a tsemppaa Tampereen kaupunkiseudun nuorisotakuutoimijoiden yhteistyötä ja vies ntää. Lokakuussa 2013 käynnistyi Seutunuo a projek, kun Minna Helynen aloi sen koordinaa orina. Lähtökohtana ESR-rahoi eisessa projek ssa on hyödyntää nykyisiä resursseja tehokkaammin koulutukseen hakeutumisen, koulutuksen keskey ämisen ehkäisyn ja työllistymisen näkökulmasta. Seutunuo a-verkostoon kuuluvat Tampereen kaupunkiseudun työllisyydenhoito, TE-toimisto, ELY-keskus, Kela, toisen asteen oppilaitokset sekä alueen kunnat ja kaupungit. Seutunuotan toiminnan y menä on työstää verkostoon kuuluvien asiantun joiden kanssa nuorisotakuun toteu amiseen lii yviä teemoja, kuten palveluvajeiden tunnistamista ja lastojen hyödyntämistä. Verkkovies ntää hyödynnetään sekä alueen uuden verkkotoimijakartan synny ämisellä e ä asiantun jaryhmien työskentelyn tukena. Toiminta on nyt käynnistynyt reippaas ak ivisen verkoston avulla. Toimijakar aa verkkoon on tehnyt organisaa- o- ja kuntarajat yli ävä noin 15 hengen imi ja kar a tullaan julkistamaan kevään aikana. Verkkokar a palvelee alueen nuoria ja nuorten kanssa toimivia löytämään juuri oikea palvelu nuoren sen hetkisiin tarpeisiin työllistymisen, koulutuksen ja uravalinnan suhteen. Palveluvajeasiantun ja imi on kokoontunut poh maan alueen nuorisotakuun toteutumista estäviä palveluvajeita ja tavoi eena on nostaa esiin muutamia palveluvajeita ja tehdä niille jotain. Tilasto imi kurkistaa nuorisotakuuseen lii yvien lastojen taakse ja poh i yhtenäistä linjausta lastojen hyödyntämiseen alueella. Seutunuo a toteutetaan yhteistyössä osallistuvien tahojen kanssa ajanjaksolla 1.9.2013-31.3.2015. Projek n strategisen viitekehyksen muodostavat Tampereen kaupunkiseudun työllisyydenhoidon kehi ämisohjelma 2012-2016, jonka yhtenä painopisteenä on nuorten yhteiskuntatakuun toimeenpanon edistäminen sekä Pirkanmaan ELY-keskuksen Pelisuunnitelma nuorten työllistämisen edistämiseksi Tampereella, jossa päälinjaukset ovat nuorten työnvälityksen tehostaminen, nuorten ohjauspalveluiden tehostaminen ja edotuksen tehostaminen. Lisä etoja: www.tyollisyyspor. /seutunuo a Töissä työllisyydenhoidon parissa Tällä palstalla esi elemme työllisyydenhoidon amma - laisia eri puolilta Tampereen seutukuntaa. Esi elyssä ole henkilö pää ää kuka on esi elyssä seuraavassa infokirjeessä. Nimi, eli, työpaikka ja keskeiset tehtävät? Olen Katja Kuorikoski, vastaava sosiaalityöntekijä Tampereen kaupungin työllisyydenhoidon palveluyksiköstä TYPA:sta. Toimin kuntou avassa työtoiminnassa 10 työntekijän esimiehenä. Heistä kahdeksan on sosiaalityöntekijöitä, yksi palvelukoordinaa ori ja yksi toimistosihteeri. Työhöni kuuluvat lähiesimiestehtävät eli käytännön tuen antaminen asiakas lanteissa, linjausvastuu sekä toimiminen erilaisissa verkostoissa ja työryhmissä. Työajastani 30 prosen a on asiakastyötä. Olen koulutukseltani YTM pääaineenani sosiaalipedagogiikka. Olen valmistunut Tampereen yliopistosta 2003. Aloi n kuntou avassa työtoiminnassa sijaisena vuon- na 2003. Lähiesimiehenä olen työskennellyt huh kuusta 2011. Mikä on parasta työssäsi? Parasta työssäni on hyvä työyhteisö. Kaikki ovat omistautuneita työlleen. Parasta on, e ä saamme onnistumisia ja asiakkaat polutetaan eteenpäin. Haasteita työssä rii ää. Mikä on työssäsi tällä hetkellä akuuteinta? Työssä ovat pinnalla Tampereen kaupungin työllisyyspake ja sen mukanaan tuomat tavoi eet. Saamme nähdä, miten pystymme vastaamaan työllisyyspake ssa asetettuun asiakasmäärään. Ja asiakkaita on pysty ävä ohjaamaan laadukkaas eteenpäin. Heille on oltava aikaa ja palvelun on oltava asiakaslähtöistä. Millainen lanne teillä Tampereen työtoiminnassa on nuorten työnhakijoiden osalta? Meillä on nuorten osalta hyvä lanne. Alle 25-vuo aissa ei ole jonoa ja alle 30-vuo aatkin pääsevät nopeas jonosta vastaanotolle. Alle 30-vuo aita on asiakkaistamme

noin 35 prosen a. Millaisia paikallisia työllisyydenhoidon haasteita teillä on Tampereen työtoiminnassa? Viime vuonna on ollut eniten haasteita TE-toimistoyhteistyössä. Toimintakäytännöissä on ollut epäselvyy ä ja lausunnoissa viive ä. Tällä on ollut yleensä suora vaikutus asiakkaan toimeentulon turvaamiseen. Toimintakäytännöissä on si emmin päästy yhteisymmärrykseen, mikä on helpo anut asiakkaiden lanne a. Minkälaista vastapainoa sinulla on vapaa-ajallasi työllisyydenhoidon asioille? Minulla on kolme lasta, 10-, 5- ja kohta 4-vuo as. Kuljetan heitä harrastuksiin, laitan ruokaa ja pesen pyykkejä. Heidän seurassaan ulkoillessani ja liikkuessani pääsen hyvin ir työasioista. Kenet haluat, e ä esitellään seuraavassa infokirjeessä ja miksi? Haluan, e ä seuraavaksi esitellään vastaava työhönvalmentaja Pia Vallenius Avoimille-palvelusta. He luovat uu a mallia. Pia on saanut imin toimimaan hienos. Kuva: Päivi Vännilä Katja Kuorikoski Nimityksiä Tampereen työtoiminnassa on aloi anut 10.2. Johanna Tyrväinen ja 17.2. Anu Mäkelä. He tulevat sosiaalityöntekijän määräaikaisiin kahden vuoden vakansseihin (pää yy 31.5.2013). Tuetun työllistämisen imissä on aloi anut ohjaaja Sini Kwok. Jaana Pen käinen ja Terhi Parvela vaihtavat paikkaa. TYP:in TE-toimiston moniamma llises tuetun työnvälityksen asiantun jat Jaana Pen käinen ja Terhi Parvela vaihtavat toimipaikkoja 10.2.2014. Terhi siirtyy työhön TYP Tullintorille ja Jaana siirtyy TYP:in Nokian toimipisteeseen. Heidät tavoi aa nykyisistä puhelinnumeroista eli Terhin puh. 0295 045 521 ja Jaanan puh. 0295 045 713. Terhi sijoi uu Vuok si- imiin. Työvoiman palvelukeskuksessa aloi vat Ka Mielonen urasuunni elijana 7.2. ja Katja Lempinen palveluohjaajana 10.2. Tuetun työllistämisen imissä aloi Laura Suomalainen toimistosihteerinä 17.2. typa. Hammareninkatu 8 B 33100 TAMPERE