30 vuotta suojelualueiden linnuston linjalaskentoja

30 vuotta suojelualueiden linnuston linjalaskentoja Ari Rajasärkkä Laajentuneen kansallispuistoverkoston linnustoselvityksiä Suomen kansallispuistoverkoston merkittävin kertalaajennus tapahtui vuoden 1982 alussa, jolloin yhdellä kertaa perustettiin 11 uutta kansallispuistoa ja viittä vanhaa puistoa laajennettiin. Sen jälkeen maassamme oli yhteensä 20 kansallispuistoa aiemman yhdeksän sijaan. Samaan aikaan perustettiin lisäksi viisi luonnonpuistoa ja laajennettiin neljää vanhaa. Niiden lukumäärä kasvoi 15:sta 20:een. Sittemmin ei Suomeen ole luonnonpuistoja enää perustettu ja Jussarön luonnonpuisto lakkautettiin Tammisaaren saariston kansallispuiston perustamisen yhteydessä. Kansallispuistoja on Suomessa nykyisin 37. Tietämys uusien kansallispuistojen luonnosta, linnusto mukaan lukien, oli 1980- luvun alussa melko puutteellista. Niinpä Metsähallituksen silloinen Helsingissä sijainnut luonnonsuojelualuetoimisto aloitti kesällä 1980 kansallispuistojen linnuston perusinventoinnit. Ensimmäisenä kesänä inventontimenetelmänä käytettiin lähinnä lintuatlastyyppistä lajiston kartoitusta. Seuraavana kesänä otettiin atlaskartoituksen lisäksi käyttöön linjalaskentamenetelmä (Väisänen & Järvinen 1974), jolla oli tarkoitus saada tietoa lajiston runsaussuhteista ja tiheyksistä. Kustannustehokkaalla linjalaskennalla pyrittiin saamaan vertailukelpoista ja luotettavaa aineistoa isoista kansallispuistoista, jollaisten perusteellinen linnustokartoitus on käytännössä mahdoton tehtävä. Tuoreen tiedon oli tarkoitus auttaa alueiden hoidon ja käytön suunnitelua sekä tuottaa puistojen kävijöitä palvelevaa opastus- ja opetusaineistoa. Lisäksi kerättävä aineisto oli myös ornitologisen tutkimuksen käytettävissä ja se muodosti pohjaa suojelualueiden linnuston muutosten seurantaan. Varsinainen ohjeistus suojelualueiden linnustoselvityksiin ilmestyi vuonna 1983 (Kallonen 1983). Ensimmäisenä linjalaskentakesänä 1981 kohteina olivat Seitsemisen, Liesjärven ja Lauhanvuoren kansallispuistot. Maastotöihin pestattiin Pertti Rasp ja Markku Vickholm, joista jälkimmäinen kirjoitti heti tuoreeltaan ensimmäisen Metsähallituksen lin- Linjalaskija etenee maastossa mahdollisimman suoraviivaisesti. Kuvassa kirjoittaja Liminganlahden linjalaskennassa kesällä 1992. HELMI KUITTINEN 75

30 VUOTTA SUOJELUALUEIDEN LINNUSTON LINJALASKENTOJA Suojelualueiden linjalaskennoissa pääsee Suomen upeimpiin maisemiin. Kuusamon Hyöteikönsuolla linja sijoittuu hyville pitkospuille. Taustalla Närängänvaara. ARI RAJASÄRKKÄ ja-aineistosta laaditun julkaisun (Vickholm 1982). Siinä käsiteltiin kolmen eteläsuomalaisen kansallispuiston linnustoa ja verrattiin niitä julkaistuun tietoon keskimääräisestä eteläsuomalaisesta maalinnustosta (Järvinen & Väisänen 1980). Kesällä 1982 linjalaskijajoukko täydentyi Erkki Virolaisella. Laskentapaikkoina olivat samat alueet kuin kesällä 1981 ja niiden lisäksi Helvetinjärven, Pyhä-Häkin ja Salamajärven kansallispuistot sekä Salamanperän luonnonpuisto. Hanke laajeni siis koskemaan luonnonpuistojakin jo toisena kesänä. Oma kauteni Metsähallituksen linjalaskijana alkoi kesällä 1984, jolloin laskennat olivat edenneet Pohjois-Karjalan ja Kainuun kansallis- ja luonnonpuistoihin. ntyyppisille luonnonsuojelualueille kuin kansallis- ja luonnonpuistoihin linjalaskennat levittäytyivät kesällä 1988, jolloin laskentakohteiden joukossa olivat perusteilla olevat suojelualueet Kuhmon Elimyssalolla ja Kuusamon Valtavaaralla. Kansallispuistojen linnustoselvityksistä suojelualueverkon seurantaan Vuoden 2010 loppuun mennessä on linjalaskentoja kertynyt 30 vuodessa Metsähallituksen luontopalveluiden arkistoon lähes 600 suomalaiselta suojelualueelta. Aineistosta valtaosa on Metsähallituksen keräämää. Osa materiaalista on peräisin muista lähteistä, joita ovat mm. Luonnontieteellinen keskusmuseo, kuhmolainen Ystävyyden puiston tutkimuskeskus, BirdLife Suomi (IBA-hanke), eri tutkimusasemat eri puolilla Suomea sekä lukuisat yksittäiset tutkijat ja lintuharrastajat. Näistä laskennoista osa on tehty ennen vuotta 1981, jolloin Metsähallituksen laskennat vasta alkoivat. 1970-luvun laskentojen osuus koko aineistosta on kuitenkin erittäin pieni. Laskentoja on tehty kaikentyyppisillä suojelualueilla koko maan mitassa. Lisäksi aineistossa on hieman linjoja myös Viron suojelualueilta, Venäjän Karjalan vanhoista metsistä sekä eri suojeluohjelmien valmistelussa mukana olleilta alueilta, jotka eivät koskaan päätyneet suojeluun. Kaikkiaan aineistossa on 20 650 linjakilometriä ja lähes 700 000 lintupariksi tulkittua havaintoa. Suomalaisten suojelualueiden osuus linjamäärästä on yli 18 000 km, joten kokonaisuutena Suomen suojelualueverkko on linnustoltaan melko edustavasti tutkittu. Tällä hetkellä aineisto on jaettu ajallisesti kahteen osaan. Hieman vajaa 10 000 km edustaa 1980 1990-lukujen tilannetta ja 2000-luvulla laskettuja linjoja on lähes 8 500 km (kuvat 1 ja 2). Vaikka aineisto ei täysin täytäkään tarkalta seurannalta edellytettävää tasoa (samoja linjoja ei juuri ole toistettu eri ajanjaksoina eivätkä edes kaikki tutkimusalueet ole olleet samoja), voidaan kuitenkin melko luotettavasti laskea eri lajien kannanarviot Suomen suojelualueverkolle kummallekin ajanjaksolle ja tarkastella lajien kannanmuutoksia suojelualueilla sekä kannan alueellista jakautumista. Kuvista 3 6 ilmenee muutamien esimerkkilajien kannanarviot suojelualueilla yhtenäiskoordinaatiston 100 km x 100 km kokoisissa ruuduissa. Eri ajankohdan karttoja vertailemalla saa käsityksen näiden lajien kannanmuutoksista. Vuonna 2008 käynnistyi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma eli METSO-ohjelma, johon liittyy eräiden eliöryhmien selvittämistä suojelualueverkon eteläosassa. Yhtenä selvitettävänä ryhmänä on metsälinnut. Tässä hankkeessa hyödynnetään suojelualueiden linjalaskenta-aineistoa, jota on Etelä-Suomessa täydennetty METSO-ohjelmaa silmälläpitäen vuodesta 2009 alkaen. Tarkoituksena on kuvien 3 6 esimerkkikarttojen tapaisesti tarkastella lintulajien suojelualuekantojen jakautumista maan eteläosan METSOalueen ja sen pohjoispuolelle jäävän muun Suomen välillä. Luonnontieteellisen keskusmuseon keräämästä valtakunnallisesta linja-aineistosta on lisäksi mahdollista las- 76

kea lajien koko maan kannanarviot ja eritellä ne METSO-alueen ja muun Suomen arvioihin. Niiden pohjalta voidaan tehdä päätelmiä suojelualueverkon merkityksestä eri lintulajeille. Suojeluarvon mittareita ja linnuston esittelyjä Alkuvuosina laskentakesien jälkeen laadittiin virkakäyttöön tarkoitettuja raportteja, joissa esiteltiin laskentojen tulokset suojelualueittain. Niitä ei varsinaisesti julkaistu missään. Ensimmäisen laskentakesän jälkeisen julkaisun (Vickholm 1982) jälkeen saatiin seuraavaa painettua artikkelia odottaa vuoteen 1989 saakka. Tuolloin kiisteltiin Vieremän ja Vuolijoen kuntien rajamailla sijaitsevan Talaskankaan metsäalueen suojelusta ja Metsähallituksen laskuun tehtiin linjalaskentoihin perustuva vertailu Talaskankaan ja ympäristön suojelualueiden linnustoista (Rajasärkkä & Virolainen 1989). Vertailussa Talaskankaan todettiin olevan linnustoltaan keskimääräistä kansallispuistotasoa. Jälkikäteen on vaikea arvioida, kuinka paljon linnustotulokset lopulta painoivat alueen suojelupäätöksessä, mutta ei niiden perusteella voitu ainakaan vaatia alueen jättämistä ilman suojelua. 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa laskentoja suunnattiin erityisen paljon soidensuojelualueille, joiden metsät olivat alkuperäisten suojelupäätösten mukaisesti melko vapaasti metsätalouden käytössä. Linjalaskentojen yhteydessä alueiden metsäluonnosta kerättiin muutakin luontotietoa, jolla Pääsarkakoppelo Tetrao urogallus Elimyssalon pitkospuilla Kuhmossa. ARI RAJASÄRKKÄ. lintutietojen ohella voitiin osoittaa suuren osan soidensuojelualueiden metsistä olevan luonnonsuojelun kannalta arvokkaita. Lopulta vuonna 1994 aika oli kypsä Metsähallituksen päätökselle jättää soidensuojelualueiden metsät kokonaan hakkuiden ulkopuolelle. Päätös koski myös muita sellaisia valtion suojelualueita, joilla hakkuut olivat perustamissäädöksissä sallittuja. Tällä perusteella esim. Lieksassa sijaitsevan Ruunaan luonnonsuojelualueen metsät suojeltiin lopullisesti (Rajasärkkä & Virolainen 1994b). Suojelualueiden linjalaskenta-aineisto oli tärkeässä roolissa, kun 1990-luvun loppupuolella BirdLife Suomen vetämässä hankkeessa valittiin Suomen kansainvälisesti tärkeitä lintualueita eli IBA-alueita (Leivo 2000). Etenkin pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsä- ja suolinnuston kannalta tärkeiden pesimäalueiden valinnassa aineisto oli erityisen merkittävä, vaikka tämä seikka onkin unohtunut mainita aiheeseen liittyvissä julkaisuissa. IBA:n tuoreimmassa vuosina 2007 2010 tehdyssä päivityksessä asiantila on korjaantunut ja Metsähallituksen ja BirdLifen tekemät IBA-alueiden linjalaskennat ovat olleet hyvän yhteistyön hengessä molempien organisaatioiden käytettävissä (Ellermaa 2008). 1980 90-luku LINJAN PITUUS km 2000-luku LINJAN PITUUS km 1980 90-luku ALUEITA 2000-luku ALUEITA Kuva 1. Suojelualueilla laskettujen linjojen pituus yhtenäiskoordinaatiston 100 km x 100 km ruuduittain 1980-,1990- ja 2000-luvuilla. METSO-alue on kartoissa merkitty vihreällä. Fig. 1. Total transect length (km) on Finnish nature reserves in 100 km x 100 km grid squares in 1980 1999 and 21st century. Kuva 2. Tutkittujen suojelualueiden määrä yhtenäiskoordinaatiston 100 km x 100 km ruuduittain 1980-, 1990- ja 2000-luvuilla. Fig. 2. Number of Finnish nature reserves where line transects has been censused in 100 km x 100 km grid squares in 1980 1999 and 21st century. 77

30 VUOTTA SUOJELUALUEIDEN LINNUSTON LINJALASKENTOJA Vuosina 1993 1996 Linnut-lehdessä julkaistiin suojelualue-sarjaa, jossa esiteltiin linnustopainotteisesti suomalaisia suojelualueita (esim. Rajasärkkä 1993, Rajasärkkä & Tynjälä 1996). Kahdentoista artikkelin joukkoon mahtui mukaan myös yhden virolaisen suojelualueen, Lahemaan kansallispuiston esittely (Rajasärkkä & Virolainen 1994a). Lahemaan linnustoesittely perustui virolaisten suojelualueiden kanssa tehtyyn yhteistyöhön, jolla maahan vietiin suomalaista linjalaskentaoppia vuosina 1990 1995. Venäjän tai silloisen Neuvostoliiton valloitusta yritettiin kesällä 1991, kun laskentoja tehtiin Karjalassa Kostamuksen luonnonpuistossa. Venäjän laskennat jatkuivat kesinä 1999 ja 2000 suuntautuen Paanajärven kansallispuistoon. Linnut-lehden kirjoitussarjan lisäksi Metsähallitus julkaisi muutamasta kansallispuistosta yleisölle tarkoitetun alueen lintuja esittelevän lehtisen (esim. Virolainen ym. 1992, Virolainen & Kostet 1992). Linnustotietoja käytettiin hyväksi myös muissa suojelualueita käsittelevissä opastusaineistoissa kuten luontopolkujen opasteissa sekä luontokeskusten ja -tupien näyttelyitä tehtäessä. Opinnäytteitä, tutkimusta ja uhanalaisarvointia Tärkeä suojelualueiden linjalaskentojen käyttömuoto on ollut suojelualueverkon arvioinnissa eli SAVA-hankkeessa, jossa arvioitiin verkoston edustavuutta (Virkkala 1996, Heikkinen ym. 2000, Virkkala & Rajasärkkä 2001). Aineistoa käytettiin myös arvioitaessa metsien suojelun tarvetta Etelä- Suomessa ja Pohjanmaalla (Ruuhijärvi ym. 2000). Tämä ns. ESSU-työryhmän mietintö loi pohjan nykyiselle METSO-ohjelmalle. Myös ennallistamisen ja muiden luonnonhoidon toimien vaikutuksia on joillakin suojelualueilla seurattu linnuston linjalaskentojen avulla (esim. Rajasärkkä 2011). Suojelualueiden linjalaskenta-aineistoa on hyödynnetty myös tieteellisemmässä työssä. Aineistoa on käytetty hyväksi opinnäytetöissä pro graduista väitöskirjoihin. Joidenkin gradutöiden tuloksia on julkaistu Metsähallituksen omassa julkaisusarjassa (Mäkelä 1994, Kuokkanen 1997). Toistaiseksi on valmistunut yksi väitöskirja (Honkanen 2011), jossa suojelualueiden lintulinjat ovat olleet merkittävänä aineistona, ja toinen on valmistumaisillaan Oulun yliopistossa. Ensimmäinen Metsähallituksen linjalaskennoista laadittu varsinainen tieteellinen julkaisu näki päivänvalon vuonna 1994. Siinä ja muutamassa myöhemmässä artikkelissa pohdittiin suojelualueiden merkitystä linnuston, etenkin metsälinnuston suojelussa (Virkkala ym. 1994a ja b, Virkkala & Rajasärkkä 2006 ja 2007). Aineistoa on käytetty myös yksittäisten lintulajien suojelutilanteen arviointeihin niin tieteellisemmässä (Lampila ym. 2009) kuin kansantajuisemmassakin julkaisumuodossa (esim. Rajasärkkä 2010). Muita aihepiirejä, joihin liittyviin tieteellisiin julkaisuihin on käytetty suojelualueiden linja-aineistoa ovat pirstoutuneiden metsien linnuston koostumusta selvittävät työt (Brotons ym. 2003, Honkanen ym. 2010) sekä ilmastonmuutoksen vaikutusten tutkiminen (Virkkala & Rajasärkkä 2010). Suojelualueiden linjatuloksia on myös käytetty verrokkeina muiden alueiden lintututkimuksissa (esim. Solonen ym. 2011). Vuoden 2011 aikana on tarkoitus ilmestyä vielä vähintään neljä tieteellistä artikkelia kansainvälisissä julkaisusarjoissa. Myös lintujen uusimman uhanalaisluokituksen (Mikkola-Roos ym. 2010) yhtenä lähdeaineistona käytettiin suojelualueilta kerättyä linjalaskenta-aineistoa. Toistaiseksi aineistosta ei ole julkaistu ainuttakaan suolinnustoa käsittelevää kansainvälistä tieteellistä artikkelia. Suojelualueverkon merkitystä suolintulajistolle on kuitenkin selvitetty suomenkielisessä julkaisussa (Virkkala & Rajasärkkä 2001). Linjalaskennan tulosten laskentaa Linjalaskentamenetelmällä kerätyn aineiston perusteella on helppo laskea lintutuloksia yksittäisille suojelu- tai muillekin tutkimusalueille. Menetelmän maasto-ohjeita on julkaistu useissa yhteyksissä (esim. Väisänen & Järvinen 1974, Koskimies & Väisänen 1988, Rajasärkkä 2005). Perusideana linjalaskennassa on se, että yhden aamun aikana kuljettavan yleensä noin 5 6 km:n pituisen linjan varrelta tehdyt havainnot eritellään 50 metriä leveältä pääsaralta (25 m kulkulinjan molemmin puolin) ja sen ulkopuoliselta apusaralta kertyviin havaintoi- 1980 90-luku METSÄKIRVINEN 2000-luku METSÄKIRVINEN Minimi Maksimi Minimi Maksimi Kuva 3. Metsäkirvisen minimi- ja maksimikannanarviot suojelualueilla yhtenäiskoordinaatiston 100 km x 100 km ruuduittain 1980-, 1990- ja 2000-luvuilla. N = havaintomäärä. Laji on yksi taantuneista yleisistä metsälajeista. Fig. 3. Minimum and maximum estimates of population size of Tree Pipit (Anthus trivialis) on Finnish nature reserves in 100 km x 100 km grid squares in 1980 1999 and 21st century. N = number of observations. 78

Järripeippo Fringilla montifringilla on Suomen luonnonsuojelualueverkon toiseksi runsain laji heti pajulinnun jälkeen. ANTTI BELOW hin. Pää- ja apusarka yhdessä muodostavat tutkimussaran, jolta tehtyjen havaintojen määrän ja linjan pituuden (100 metrin tarkkuus) avulla varsinaiset tulokset lasketaan. Tulosten laskennassa tarvittava kaava ja siinä käytettävät kuuluvuuskertoimet on esitetty mm. Järvisen & Väisäsen (1983) julkaisussa. Kullekin lajille lasketaan ti heys (D) kaavalla D = K x SB / L, jossa K = lajikohtainen kuuluvuuskerroin, SB = tutkimussarka (survey belt) -havaintojen määrä ja L = linjan pituus kilometreinä. Tiheyden yksiköksi saadaan pareja / km 2. Myöhemmin on julkaistu uudemmat isompaan aineistoon perustuvat kuuluvuuskertoimet (Väisänen ym. 1998). Lajikohtaisen K-kertoimen laskentatapa on esitetty esim. Järvisen & Väisäsen (1983) ja Virkkalan & Rajasärkän (2007) julkaisuissa. Koska em. kuuluvuuskertoimet on laskettu keskimääräiseen suomalaiseen elinympäristöön sijoittuvien linjojen perusteella, eivät ne sovellu kovin hyvin melko luonnontilaisilta suojelualueilta kerätyn aineiston käsittelyyn. Niinpä Metsähallituksessa onkin laskettu omat lajeittaiset kuuluvuuskertoimet, jotka perustuvat pelkästään suojelualueilta tai vastaavilta lähes luonnontilaisilta alueilta kerättyyn linjalaskenta-aineistoon. Sellaisille lajeille, joille ei Metsähallituksen aineiston perusteella ole mahdollista laskea kerrointa (ei pääsarkahavaintoja tai kaikki havainnot pääsaralta), on lisänä käytetty Luonnontieteellisen keskusmuseon linja-aineistoa tai kerroin on arvioitu lähisukuisen lajin perusteella. Viimeksi tällaiset kertoimet on julkaistu vuonna 2005 (Rajasärkkä 2005). Koska suojelualueaineistoa on tuon jälkeen kertynyt melkoisesti lisää, uudet vuoteen 2010 asti kertyneen aineiston (20 650 km) perusteella lasketut kertoimet on esitetty taulukossa 1. Metsävarpuslintujen tiheyden laskennassa käytetään lintujen itsensä aiheuttaman hälyvaikutuksen korjaamiseksi y-kerrointa, jolla yllämainitulla kaavalla saatu tiheys vielä kerrotaan. Tämän kertoimen alkuperäisen kaavan ovat laskeneet Järvinen & Väisänen (1976 ja 1983), joiden aineiston perusteella laskennassa havaittujen pääsarkahavaintojen määrän ja pääsarkahavaintojen odotusarvon välisen suhteen riippuvuus pääsarkatiheydestä (pääsarkahavaintojen määrästä / linja-km) on lineaarinen. Kyseisen suoran yhtälön perusteella lasketaan käytetty y-kerroin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mitä vähemmän laskennassa on pääsarkahavaintoja linjakilometriä kohti, sitä pienemmällä luvulla (< 1) pelkkä alkuperäisellä kaavalla saatu luku kerrotaan, ja vastaavasti, mitä enemmän pääsarkahavaintoja on, sitä suurem- 1980 90-luku TILHI 2000-luku TILHI Minimi Maksimi Minimi Maksimi Kuva 4. Tilhen minimi- ja maksimikannanarviot suojelualueilla. Laji on runsastunut voimakkaasti ja pesimäalue on laajentunut etelään. Fig. 4. Minimum and maximum estimates of population size of Waxwing (Bombycilla garrulus) on Finnish nature reserves. 79

30 VUOTTA SUOJELUALUEIDEN LINNUSTON LINJALASKENTOJA Lapin satakielen, sinirinnan Luscinia svecica kanta on säilynyt suojelualueilla vakaana, vaikka laji onkin muuten taantunut niin paljon, että uusimmassa uhanalaislistassa se on luokiteltu silmälläpidettäväksi. ANTTI BELOW malla luvulla (> 1) tiheys kerrotaan. Järvisen ja Väisäsen (1976 ja 1983) y-kerroin kasvaa siten suoraviivaisesti pääsarkatiheyden kasvaessa. Luonnonsuojelualueiden linjalaskentaaineistossa on runsaasti mukana toisaalta sellaisia tutkimusalueita, joilla linnuston tiheys ja sen myötä myös pääsarkatiheys on hyvin alhainen, ja toisaalta sellaisia alueita, joilla tiheydet ovat erittäin korkeita. Kun suojelualueaineistolle tehdään samantapainen tarkastelu, mitä Järvinen & Väisänen (1976 ja 1983) ovat tehneet Suomen ja lähialueiden luonnonmaantieteellisille suuralueille (Heikinheimo & Raatikainen 1971), em. pääsarkatiheyden ja pääsarkahavaintojen määrän suhde ei olekaan lineaarinen. Tämän seurauksena y-kertoimen kaava muuttuu logaritmiseksi (kuva 7). Ero Järvisen & Väisäsen (1976 ja 1983) kaavaan selittyy sillä, että heidän käyttämästään aineistosta puuttuivat sekä hyvin alhaisen että myös hyvin korkean tiheyden alueet. Keskimääräisillä tiheyksillä suhde näyttääkin hyvin lineaariselta ja alkuperäisen y-kertoimen kaavan käyttö on siten usein perusteltua. Luonnosuojelualueiden aineistosta laskettu y-kertoimen kaava on muotoa: y = 0,8826 x log X + 0,3165. Kaavassa X = pääsarkahavaintojen määrä jaettuna linjan pituudella (km). Tätä kaavaa samoin kuin taulukon 1 kuuluvuuskertoimia suositellaan käytettäväksi, kun linjalaskentoja tehdään lähes luonnontilaisilla alueilla keskimääräisen suomalaisen elinympäristön sijaan. Käytännön erona Järvisen & Väisäsen (1976 ja 1983) y-kertoimeen logaritmisen kaavan käyttö tarkoittaa sitä, että linnuston tiheyden kasvaessa hyvin korkeaksi, apusarkahavaintojen hiipuminen pääsarkatiheyden kasvaessa hidastuu, ja toisaalta sitä, että hyvin alhaisissa tiheyksissä puolestaan apusarkahavaintojen osuus kaikista havainnosta kasvaa nopeammin kuin itse linnuston tiheys pienenee. Erittäin alhaisissa linnuston tiheyksissä y-kertoimen arvo lähestyy nollaa, jolloin y:llä korjatuista tiheyksistä tulee myös lähellä nollaa olevia arvoja. y-kertoimen nollaraja tulee kuitenkin vastaan vasta alle 10 parin / km 2 pääsarkatiheydessä (< 0,5 pääsarkahavaintoa / linja-km). Näin alhaisia linnuston tiheyksiä Suomesta tuskin löytyy ja vaikka löytyiskin, silloin oltaisiin joka tapauksessa aivan jossain muunlaisessa elinympäristössä kuin metsässä. Koska y-kerrointa käytetään vain metsävarpuslinnuille (y:llä merkityt lajit taulukossa 1), ei y-kertoimen käytön aiheuttamia nollatiheyksiä ole mahdollista löytyä. Kun lasketaan parimääräarvioita yksittäisille suojelualueille, linjalaskennalla saadut kunkin lajin tiheydet kerrotaan alueen maapinta-alalla. Koska näin saatu parimäärä on useimmiten aliarvio todellisuuteen 1980 90-luku POHJANSIRKKU 2000-luku POHJANSIRKKU Minimi Maksimi Minimi Maksimi Kuva 5. Pohjansirkun minimi- ja maksimikannanarviot suojelualueilla. Laji on vähentynyt erittäin voimakkaasti ja se on luokiteltu uusimmassa uhanalaislistauksessa vaarantuneeksi taantumansa vuoksi. Fig. 5. Minimum and maximum estimates of population size of Rustic Bunting (Emberiza rustica) on Finnish nature reserves. 80

verrattuna, kerrotaan tämä minimiarvio vielä kullekin lajille arvioidulla tehokkuuskertoimella T (ks. taulukko 1). T-kertoimella korjataan sitä tosiasiaa, että yhden laskentakerran menetelmällä kuten linjalaskennalla havaitaan aina vain osa linjan varrella olevista linnuista. T-kertoimen avulla saatuja parimääräarvioita on suojelualueita käsittelevissä tuloksissa nimitetty maksimiarvioiksi, vaikka useimpien lajien kohdalla se onkin lähempänä todellista kantaa kuin minimiarvio. MB hav / MB od 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0 0 5 10 15 20 25 30 MB hav / km Kuva 7. Pääsarkahavaintojen havaittujen ja odotusarvon mukaisen määrän suhteen (MB hav / MB od) riippuvuus pääsarkatiheydestä (MB havaintoja / km) suojelualueilla. Viivat kuvaavat lineaarista ja logaritmista regressiota, joista jälkimmäinen selittää suhdetta huomattavasti paremmin. Käyrää kuvaavan yhtälön perustella lasketaan metsävarpuslintujen tiheyden laskennassa käytetty y-kerroin. Fig. 7. Main belt density (MB hav / km = number of main belt observations / transect-km) and the ratio of observed (MB hav) and expected (MB od) number of main belt observations on each nature reserve. The lines indicate linear and logarithmic regressions. From the equation of the logarithmic curve the density dependent y-coefþcient (see explanation of table 1) is calculated. Tulevaisuudessakin tutkijoiden käytössä Tähän mennessä suojelualueiden linjalaskenta-aineistoa on käytetty erilaisten tutkimusten ja seurantojen aineistona paitsi Metsähallituksessa niin myös mm. eri yliopistoissa, Suomen ympäristökeskuksesssa (SYKE), Luonnontieteellisessä keskusmuseossa, Metsäntutkimuslaitoksessa sekä BirdLife Suomessa. Myös yksittäiset lintututkijat ja esimerkiksi paikallisten linnustooppaiden ja -käsikirjojen (esim. Lehikoinen ym. 2003) tekijät ovat hyödyntäneet aineistoa. Vuosittain täydentyvä aineisto on jatkossakin vastaavanlaisessa käytössä. Koska Metsähallituksen omat resurssit eivät riitä esimerkiksi aineiston perusteelliseen tieteelliseen hyödyntämiseen, on erityisen tärkeää, että pätevät tutkijat voivat käyttää aineistoa mielenkiintoisten ja ajankohtaisten tutkimusongelmien ratkomisessa. Mikäli sinulle, arvoisa tämän jutun lukija, tulee mieleen ideoita ja tutkimusaiheita, joihin suojelualueiden linnuston linjalaskennat voisivat tarjota sopivaa aineistoa, ole hyvä ja ota yhteyttä artkkelin kirjoittajaan. Mietitään yhdessä, millä tavalla aineistoa voisi käyttää hyödyksi muissakin kuin jo käynnissä olevissa tutkimushankkeissa. Mikäli oman tutkimuksesi aineistossa tai vaikkapa vain pöytälaatikossasi on suojelualueilla laskettuja lintulinjoja eivätkä ne vielä ole täydentämässä Metsähallituksen aineistoa, ollaan Metsähallituksessa erittäin kiitollisia, jos voit luovuttaa niitä myös yleishyödylliseen käyttöön kuten suojelualueiden linnuston tilan arviointiin. Pienikin linjanpätkä voi olla kullanarvoinen! Linjojen käyttöoikeudesta sovitaan aina erikseen, joten tapauskohtaisesti voidaan määritellä millaisiin tarkoituksiin Metsähallitus voi aineistoa käyttää ja onko sitä esimerkiksi mahdollista luovuttaa edelleen muiden tutkijoiden käyttöön. 1980 90-luku SINIPYRSTÖ 2000-luku SINIPYRSTÖ Minimi Maksimi Minimi Maksimi Kuva 6. Sinipyrstön minimi- ja maksimikannanarviot suojelualueilla. Laji on runsastunut voimakkaasti. Suojelualueiden kannanarvion ja reviirimäärien vuotuisen vaihtelun perusteella koko maan kannan vaihteluväliksi on 2000-luvulla laskettu 100 4500 paria. Fig. 6. Minimum and maximum estimates of population size of Red-ßanked Bluetail (Tarsiger cyanurus) on Finnish nature reserves. In the 21st century the total population in whole Finland has varied between 100 4500 pairs. 81

30 VUOTTA SUOJELUALUEIDEN LINNUSTON LINJALASKENTOJA Suokukko Philomachus pugnax on yksi eniten taantuneita suolintuja. Suojelualueiden kanta on romahtanut neljäsosaan 1980- ja 1990-luvuilta. ARI RAJASÄRKKÄ Taulukko 1. Suojelualueiden linjalaskenta-aineistosta (20 650 km) lasketut kuuluvuus- (K) ja tehokkuuskertoimet (T) sekä Suomen suojelualueverkon 2000-luvun kannan minimi- (Min) ja maksimiarviot (Max). Arviot on laskettu linjalaskentojen tulosten perusteella eikä niitä ole mitenkään järkiperäistetty. MB = pääsarkahavaintojen määrä ja SB = tutkimusarkahavaintojen määrä. tos-sarakkeessa on 2000-luvun suojelualuekannan koko suhteutettuna 1980-1990-lukujen kantaan. y-sarakkeeseen on merkitty lajit, joiden tiheyden laskennassa käytetään pääsarkatiheydestä riippuvaista y-kerrointa. Teerellä käytetään kahta eri kerrointa riippuen laskennan ajankohdasta. Kotkalajeille käytetään kaikkien kotkalajien yhdistetystä aineistosta laskettua kerrointa. Table 1. Correction coefþcients (K) for line transect censuses (see e.g. Järvinen & Väisänen 1983) calculated from the data of Finnish nature reserves (total transect length 20 650 km). MB = number of main belt (50 m wide) observations, SB = number of survey belt observations. T = efþciency coefþcient for calculating maximum estimates of pair numbers for a study area. y indicates forest passerine species for which the density dependent y-coefþcient is used in density calculating (based on the nature reserve data y-coefþcient is calculated from the equation: y = 0,8826 x log X + 0,3165, where X = number of main belt observations / transect-km). Min & Max = minimum and maximum estimates for population size of the whole Finnish nature reserve network in 21st century data. Change = 21st century population size compared to the average population size of 1980 1999. Laji / Species MB SB K T y Min Max tos / Change Kaulushaikara Botaurus stellaris 1 38 0,530 1,4 28 39 350 % Harmaahaikara Ardea cinerea 2 71 0,567 1,4 8 12 133 % Kattohaikara Ciconia ciconia 2 28 1,455 1,4 Mehiläishaukka Pernis apivorus 10 43 4,958 1,5 140 220 116 % Haarahaukka Milvus migrans 2 2,000 1,4 Merikotka Haliaeetus albicilla 4 29 1,254 1,4 200 280 639 % Ruskosuohaukka Circus aeruginosus 5 91 1,114 1,4 60 80 167 % Sinisuohaukka Circus cyaneus 6 115 1,057 1,4 160 230 45 % Niittysuohaukka Circus pygargus 7 1,000 1,4 Kanahaukka Accipiter gentilis 31 142 4,635 1,5 600 850 84 % Varpushaukka Accipiter nisus 21 77 5,888 1,6 310 500 57 % Hiirihaukka Buteo buteo 24 125 4,044 1,5 210 320 66 % Piekana Buteo lagopus 21 191 2,263 1,4 1000 1400 31 % Pikkukiljukotka Aquila pomarina 1 1,254 1,4 Maakotka Aquila chrysaetos 1 51 1,254 1,4 150 200 56 % Kalasääski Pandion haliaetus 15 168 1,827 1,4 400 550 89 % Tuulihaukka Falco tinnunculus 10 96 2,141 1,4 300 420 177 % Punajalkahaukka Falco vespertinus 1 2,000 1,4 4 6 Ampuhaukka Falco columbarius 19 98 4,086 1,5 1200 1900 145 % Nuolihaukka Falco subbuteo 19 129 3,063 1,5 300 450 113 % Tunturihaukka Falco rusticolus 4 1,000 1,4 11 15 100 % ttohaukka Falco peregrinus 5 71 1,434 1,4 150 200 118 % Pyy Bonasa bonasia 613 1233 11,636 1,9 12000 22000 139 % Riekko Lagopus lagopus 453 1042 9,927 1,8 41000 75000 115 % Kiiruna Lagopus mutus 31 118 5,654 1,6 3000 4800 103 % Teeri -15.6. Tetrao tetrix -15.6. 345 2883 2,470 Teeri 16.6.- Tetrao tetrix 16.6.- 172 468 8,189 Teeri, yhteensä Tetrao tetrix, total 1,4 16000 22000 160 % Metso Tetrao urogallus 622 1037 14,696 2,0 25000 50000 134 % Peltopyy Perdix perdix 1 1 16,000 2,0 Viiriäinen Coturnix coturnix 1 4,223 1,4 0 % Fasaani Phasianus colchicus 15 319 0,952 1,4 20 28 22 % Luhtakana Rallus aquaticus 1 10 2,053 1,4 1 2 4 % Luhtahuitti Porzana porzana 3 25 2,477 1,4 2 3 3 % Ruisrääkkä Crex crex 2 25 1,633 1,4 1 2 50 % Kurki Grus grus 111 3281 0,682 1,4 3300 4600 150 % Meriharakka Haematopus ostralegus 17 206 1,686 1,4 260 370 114 % Avosetti Recurvirostra avosetta 3 1,000 1,4 Pikkutylli Charadrius dubius 13 29 10,289 1,8 100 190 34 % Tylli Charadrius hiaticula 77 274 6,083 1,6 3700 6000 30 % Keräkurmitsa Charadrius morinellus 29 95 6,660 1,6 2600 4100 57 % Kapustarinta Pluvialis apricaria 582 5294 2,263 1,4 55000 80000 104 % Tundrakurmitsa Pluvialis squatarola 1 2,000 1,4 0 % Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus 166 1838 1,849 1,4 2600 3600 62 % Pikkusirri Calidris minuta 1 1 2,053 1,6 1 2 Lapinsirri Calidris temminckii 29 114 5,460 1,6 1200 2000 19 % Suosirri Calidris alpina 53 214 5,305 1,5 7000 11000 82 % Jänkäsirriäinen Limicola falcinellus 155 683 4,830 1,5 8500 13000 71 % Suokukko Philomachus pugnax 356 1686 4,473 1,5 10000 15000 26 % 82

Laji / Species MB SB K T y Min Max tos / Change Jänkäkurppa Lymnocryptes minimus 50 856 1,186 2,0 2500 5000 66 % Taivaanvuohi Gallinago gallinago 571 6601 1,769 1,4 20000 28000 83 % Lehtokurppa Scolopax rusticola 164 276 14,519 2,0 2600 5000 110 % Mustapyrstökuiri Limosa limosa 8 92 1,779 1,4 45 65 65 % Punakuiri Limosa lapponica 16 134 2,464 1,4 3200 4500 153 % Pikkukuovi Numenius phaeopus 250 3703 1,374 1,4 13000 18000 167 % Isokuovi Numenius arquata 129 3262 0,799 1,4 2400 3400 110 % Mustaviklo Tringa erythropus 88 843 2,145 1,4 6000 8000 67 % Punajalkaviklo Tringa totanus 130 1062 2,528 1,4 2400 3400 98 % Lampiviklo Tringa stagnatilis 2 2,000 1,4 1 2 50 % Valkoviklo Tringa nebularia 269 4427 1,234 1,4 7000 10000 128 % Metsäviklo Tringa ochropus 234 2391 2,008 1,4 4300 6000 118 % Liro Tringa glareola 2139 15203 2,921 1,5 100000 150000 95 % Rantakurvi Xenus cinereus 2 7,340 1,4 Rantasipi Actitis hypoleucos 158 894 3,706 1,5 2700 4100 60 % Karikukko Arenaria interpres 8 55 3,023 1,5 190 290 34 % Vesipääsky Phalaropus lobatus 107 418 5,497 1,6 11000 18000 49 % Merikihu Stercorarius parasiticus 1 8 2,583 1,4 41 55 103 % Tunturikihu Stercorarius longicaudus 45 448 2,062 1,4 7500 11000 74 % Kesykyyhky Columba livia 2 26 1,569 1,4 2 3 Uuttukyyhky Columba oenas 28 227 2,548 1,4 210 290 86 % Sepelkyyhky Columba palumbus 171 2313 1,507 1,4 3400 4700 170 % Turkinkyyhky Streptopelia decaocto 6 1,270 1,4 Turturikyyhky Streptopelia turtur 2 30 1,356 1,4 0 % Käki Cuculus canorus 455 17805 0,514 1,4 12000 17000 121 % Huuhkaja Bubo bubo 1 8 2,583 1,4 14 20 74 % Tunturipöllö Nyctea scandiaca 9 1,000 1,4 150 200 Hiiripöllö Surnia ulula 29 81 7,951 1,7 1500 2600 84 % Varpuspöllö Glaucidium passerinum 8 15 12,675 1,7 130 230 60 % Lehtopöllö Strix aluco 6 9 16,906 1,7 0 % Viirupöllö Strix uralensis 12 39 6,718 1,7 300 500 193 % Lapinpöllö Strix nebulosa 9 18 11,716 1,7 18 30 11 % Sarvipöllö Asio otus 3 4,838 1,7 0 % Suopöllö Asio ßammeus 21 186 2,326 1,4 2100 3000 205 % Helmipöllö Aegolius funereus 5 16 6,834 1,7 200 340 169 % Kehrääjä Caprimulgus europaeus 3 9 7,340 2,0 290 600 505 % Tervapääsky Apus apus 65 1175 1,122 1,4 750 1100 85 % Kuningaskalastaja Alcedo atthis 3 3,485 1,4 Käenpiika Jynx torquilla 37 464 1,628 1,4 350 490 36 % Harmaapäätikka Picus canus 7 35 4,223 1,5 160 240 214 % Palokärki Dryocopus martius 51 1087 0,950 1,4 1100 1500 147 % Käpytikka Dendrocopos major 994 5277 3,964 1,5 20000 30000 166 % Valkoselkätikka Dendrocopos leucotos 1 3 7,340 1,6 21 34 Pikkutikka Dendrocopos minor 16 61 5,644 1,6 270 430 171 % Pohjantikka Picoides tridactylus 220 891 5,288 1,5 7000 11000 136 % Kangaskiuru Lullula arborea 4 28 2,967 1,5 y 500 750 1460 % Kiuru Alauda arvensis 144 1369 2,162 1,4 1400 2000 66 % Tunturikiuru Eremophila alpestris 2 2 5,746 1,4 0 % Törmäpääsky Riparia riparia 19 341 1,130 1,4 110 150 16 % Haarapääsky Hirundo rustica 98 1014 1,982 1,4 900 1300 65 % Räystäspääsky Delichon urbica 76 467 3,399 1,5 450 650 46 % Metsäkirvinen Anthus trivialis 4857 36908 2,725 1,5 y 80000 120000 83 % Niittykirvinen Anthus pratensis 4732 21112 4,767 1,5 230000 350000 82 % Lapinkirvinen Anthus cervinus 27 66 9,252 1,5 2000 3100 50 % Luotokirvinen Anthus petrosus 1 6 3,485 1,5 100 160 429 % Keltavästäräkki Motacilla ßava 3487 12470 6,050 1,6 130000 210000 69 % Virtavästäräkki Motacilla cinerea 4 13 6,718 1,6 60 85 83 % Västäräkki Motacilla alba 673 2205 6,659 1,6 12000 20000 71 % Tilhi Bombycilla garrulus 245 1410 3,641 1,5 y 10000 15000 544 % Koskikara Cinclus cinclus 8 24 7,340 1,6 150 240 61 % Peukaloinen Troglodytes troglodytes 292 1617 3,791 1,5 y 4200 6000 131 % Rautiainen Prunella modularis 530 3143 3,528 1,5 y 12000 18000 112 % Punarinta Erithacus rubecula 2584 12307 4,446 1,5 y 48000 70000 129 % Satakieli Luscinia luscinia 75 572 2,714 1,5 70 100 11 % Sinirinta Luscinia svecica 464 2158 4,560 1,5 49000 75000 117 % Sinipyrstö Tarsiger cyanurus 31 206 3,132 1,5 y 550 800 607 % Leppälintu Phoenicurus phoenicurus 2983 24885 2,474 1,4 y 110000 160000 164 % Pensastasku Saxicola rubetra 407 2259 3,782 1,5 9000 14000 122 % Mustapäätasku Saxicola torquata 1 2 11,716 1,5 0 % Kivitasku Oenanthe oenanthe 396 1564 5,433 1,6 24000 38000 70 % Sepelrastas Turdus torquatus 8 60 2,762 1,5 12 17 15 % Mustarastas Turdus merula 513 2229 4,904 1,5 y 11000 17000 205 % Räkättirastas Turdus pilaris 817 3593 4,841 1,5 y 23000 34000 155 % Laulurastas Turdus philomelos 1923 15927 2,492 1,4 y 50000 70000 142 % Punakylkirastas Turdus iliacus 2617 16960 3,215 1,5 y 130000 190000 114 % Kulorastas Turdus viscivorus 376 3452 2,241 1,4 y 11000 15000 205 % 83

30 VUOTTA SUOJELUALUEIDEN LINNUSTON LINJALASKENTOJA Laji / Species MB SB K T y Min Max tos / Change Pensassirkkalintu Locustella naevia 9 61 3,069 1,5 13 19 25 % Viitasirkkalintu Locustella ßuviatilis 2 22 1,861 1,4 0 % Ruokosirkkalintu Locustella luscinioides 2 2,000 1,4 Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus 1416 5452 5,584 1,6 18000 29000 72 % Viitakerttunen Acrocephalus dumetorum 11 39 6,107 1,6 130 210 79 % Luhtakerttunen Acrocephalus palustris 18 55 7,192 1,6 32 50 43 % Rytikerttunen Acrocephalus scirpaceus 41 196 4,429 1,5 0 % Rastaskerttunen Acrocephalus arundinaceus 1 14 1,455 1,4 0 % Pikkukultarinta Hippolais caligata 1 3 7,340 1,6 22 35 Kultarinta Hippolais icterina 49 163 6,548 1,6 y 190 300 29 % Kirjokerttu Sylvia nisoria 10 37 5,830 1,6 0 % Hernekerttu Sylvia curruca 359 1769 4,289 1,5 y 5000 7500 72 % Pensaskerttu Sylvia communis 281 1135 5,303 1,5 950 1500 46 % Lehtokerttu Sylvia borin 819 4419 3,897 1,5 y 8500 13000 62 % Mustapääkerttu Sylvia atricapilla 145 601 5,158 1,5 y 1200 1700 66 % Idänuunilintu Phylloscopus trochiloides 88 361 5,215 1,5 y 1600 2400 113 % Lapinuunilintu Phylloscopus borealis 10 51 4,135 1,5 y 250 380 102 % Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix 1011 4838 4,424 1,5 y 8500 13000 51 % Tiltaltti Phylloscopus collybita 305 2153 2,941 1,5 y 4000 6000 105 % Pajulintu Phylloscopus trochilus 17889 126391 2,939 1,5 y 550000 800000 95 % Hippiäinen Regulus regulus 2192 6740 7,142 1,6 y 37000 60000 94 % Harmaasieppo Muscicapa striata 6045 15066 9,048 1,7 y 120000 210000 114 % Pikkusieppo Ficedula parva 65 285 4,856 1,5 y 1000 1500 195 % Kirjosieppo Ficedula hypoleuca 1967 10763 3,839 1,5 y 32000 48000 105 % Viiksitimali Panurus biarmicus 10 18 13,333 1,5 230 350 Pyrstötiainen Aegithalos caudatus 14 44 6,971 1,6 y 650 1000 726 % Viitatiainen Parus palustris 7 16 10,000 1,6 y Hömötiainen Parus montanus 1376 4648 6,439 1,6 y 24000 38000 108 % Lapintiainen Parus cinctus 285 524 12,986 1,6 y 17000 27000 88 % Töyhtötiainen Parus cristatus 810 2237 8,052 1,7 y 18000 30000 146 % Kuusitiainen Parus ater 100 381 5,648 1,6 y 1900 3000 169 % Sinitiainen Parus caeruleus 318 819 8,715 1,7 y 12000 21000 442 % Talitiainen Parus major 1943 7520 5,553 1,6 y 46000 75000 211 % Pähkinänakkeli Sitta europaea 3 6 11,716 1,6 y Puukiipijä Certhia familiaris 783 2166 8,037 1,7 y 17000 29000 187 % Pussitiainen Remiz pendulinus 1 1 11,716 1,5 Kuhankeittäjä Oriolus oriolus 6 77 1,590 1,4 y 44 60 23 % Pikkulepinkäinen Lanius collurio 63 196 7,050 1,6 600 950 56 % Isolepinkäinen Lanius excubitor 20 120 3,485 1,5 1100 1600 136 % Närhi Garrulus glandarius 138 498 5,991 1,6 y 2300 3700 103 % Kuukkeli Perisoreus infaustus 414 1134 8,127 1,7 y 18000 30000 123 % Harakka Pica pica 62 443 2,905 1,5 400 600 60 % Pähkinähakki Nucifraga caryocatactes 5 18 6,007 1,6 85 140 89 % Naakka Corvus monedula 15 199 1,537 1,4 36 49 54 % Mustavaris Corvus frugilegus 13 2,560 1,4 0 % Varis Corvus corone 215 3762 1,160 1,4 4300 6000 106 % Korppi Corvus corax 69 1965 0,709 1,4 2200 3100 84 % Kottarainen Sturnus vulgaris 84 517 3,393 1,5 470 700 71 % Varpunen Passer domesticus 30 136 4,686 1,5 0 % Pikkuvarpunen Passer montanus 8 12 16,906 1,5 16 24 Peippo Fringilla coelebs 13512 76435 3,707 1,5 y 220000 340000 111 % Järripeippo Fringilla montifringilla 9797 65367 3,119 1,5 y 370000 550000 90 % Viherpeippo Carduelis chloris 138 555 5,328 1,6 2400 3900 208 % Tikli Carduelis carduelis 9 42 4,544 1,5 0 % Vihervarpunen Carduelis spinus 4014 29124 2,859 1,5 y 70000 110000 151 % Hemppo Carduelis cannabina 11 53 4,392 1,5 0 % Vuorihemppo Carduelis ßavirostris 13 23 13,625 1,5 0 % Urpiainen Carduelis ßammea 2051 16657 2,543 1,4 y 85000 120000 75 % Kirjosiipikäpylintu Loxia leucoptera 122 693 3,691 1,5 y 3600 5500 51 % Pikkukäpylintu Loxia curvirostra 598 3792 3,289 1,5 y 23000 34000 193 % Isokäpylintu Loxia pytyopsittacus 224 832 5,806 1,5 y 8000 12000 151 % Käpylintulaji Loxia sp. 484 9818 0,998 1,5 y Punavarpunen Carpodacus erythrinus 275 1796 3,190 1,5 1400 2100 45 % Taviokuurna Pinicola enucleator 117 317 8,228 1,7 y 4700 8000 43 % Punatulkku Pyrrhula pyrrhula 805 4418 3,827 1,5 y 10000 15000 79 % Nokkavarpunen Coccothraustes coccothraustes 4 19 4,459 1,5 Lapinsirkku Calcarius lapponicus 958 3595 5,742 1,6 170000 270000 99 % Pulmunen Plectrophenax nivalis 58 246 5,032 1,5 3300 5000 40 % Keltasirkku Emberiza citrinella 308 1898 3,389 1,5 3300 5000 80 % Peltosirkku Emberiza hortulana 14 93 3,133 1,5 4 6 2 % Pohjansirkku Emberiza rustica 1316 3567 8,224 1,7 y 12000 20000 35 % Pikkusirkku Emberiza pusilla 36 161 4,755 1,5 600 900 38 % Kultasirkku Emberiza aureola 12 28 9,763 1,5 19 29 21 % Pajusirkku Emberiza schoeniclus 1454 6699 4,606 1,5 47000 70000 96 % Yhteensä Total 114790 695615 3 400 000 5 000 000 97 % 84

Kiitokset Suurimman kiitoksen ovat ansainneet ne noin 270 maasto-ornitologia, jotka ovat vuosikymmenten saatossa keränneet suojelualueiden linjalaskenta-aineistoa. Luku sisältää myös ne useat tutkijat ja lintuharrastajat, jotka ovat suoraan antaneet omia aineistojaan tai joiden linjoja on muuta kautta päätynyt Metsähallituksen käyttöön. Aineistoa ovat hyödyntäneet monet tutkijat kiinnostavissa tutkimuksissaan. Merkittävimmät yksittäiset henkilöt, jotka ovat vaikuttaneet aineiston kertymiseen ja käsittelyyn ovat Luonnontieteellisestä keskusmuseosta eläköitynyt Risto A. Väisänen, Raimo Virkkala Suomen ympäristökeskuksesta ja Margus Ellermaa BirdLife Suomesta. Raimo Virkkala ja Erkki Virolainen kommentoivat käsikirjoitusta. Kaikille kiitos! Kirjoittajan osoite / Author s address Metsähallitus, Pohjanmaan luontopalvelut, PL 81, 90101 Oulu ari.rajasarkka@metsa.þ Kirjallisuus Brotons, L., Mönkkönen, M., Huhta, E., Nikula, A. & Rajasärkkä, A. 2003: Effects of landscape structure and forest reserve location on oldgrowth forest bird species in Northern Finland. Landscape Ecology 18:377 393. Ellermaa, M. 2008: IBA-vuosi 2007. Linnut-vuosikirja 2007:140 144. Heikinheimo, O. & Raatikainen, M. 1971: The recording of localities of biological Þnds in Finland. Ann. Ent. Fenn. 37 (1a):1 27. Heikkinen, R.K., Punttila, P., Virkkala, R. & Rajasärkkä, A. 2000: Suojelualueverkon merkitys metsälajistolle: lehtojen putkilokasvit, metsien lahopuukovakuoriaiset, havu- ja sekametsien linnut. Suomen ympäristö 440:1 132. Honkanen, M. 2011: Perspectives on variation in species richness. Area, energy and habitat heterogeneity. Jyväskylä Studies in Biol. and Env. Science 219:1 46. Honkanen, M., Roberge, J.M., Rajasärkkä, A. & Mönkkönen, M. 2010: Disentangling the effects of area, energy and habitat heterogeneity on boreal forest bird species richness in protected areas. Global Ecol. Biogeogr. 19:61 71. Järvinen, O. & Väisänen, R.A. 1976: Estimating relative densities of breeding birds by the line transect method. IV. Geographical constancy of the proportion of main belt observations. Ornis Fennica 53:87 91. Järvinen, O. & Väisänen, R.A. 1980: Quantitative biogeography of Finnish land birds as compared with regionality in other taxa. Ann. Zool. Fenn. 17:67 85. Vanhoja metsiä suosiva pikkusieppo Ficedula parva on runsastunut suojelualueilla. Kanta on kaksinkertaistunut 1980-1990-lukuihin verrattuna. ANTTI BELOW Järvinen, O. & Väisänen, R.A. 1983: Correction coefþcients for line transect censuses of breeding birds. Ornis Fennica 60: 97 104. Kallonen, S. (toim.) 1983: Luonnonsuojelualueiden linnustoselvitykset. Metsähallitus, SU 5: 17:1 52. Koskimies, P. & Väisänen, R.A. (toim.) 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. 2 painos. Helsingin yliopiston eläinmuseo. Helsinki. 56 s. Kuokkanen, P. 1997: Pinta-alan, maiseman ja habitaattirakenteen merkitys vanhojen metsien lintuyhteisöille. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja A 73:1 38. Lampila, P., Mönkkönen, M. & Rajasärkkä, A. 2009: The ability of forest reserves to maintain original fauna why has the Chiffchaff (Phylloscopus collybita abietinus) disappeared from eastern central Finland? Ornis Fennica 86:71 80. Lehikoinen, E., Gustafsson, E., Aalto, T., Alho, P., Laine, J., Klemola, H., Normaja, J., Numminen, T. & Rainio, K. 2003: Varsinais-Suomen linnut. Turun lintutieteellinen yhdistys. Turku. 416 s. Leivo, M. 2000: Suomen kansainvälisesti tärkeät lintualueet. Linnut-vuosikirja 1999:79 90. Mikkola-Roos, M., Tiainen, J., Below, A., Hario, M., Lehikoinen, A., Lehikoinen, E., Lehtiniemi, T., Rajasärkkä, A., Valkama, J. & Väisänen, R.A. 2010: Linnut. Birds. Aves. Teoksessa: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. s. 320 331. Mäkelä, J. 1994: Kuusamon Valtavaaran seudun maalinnusto linnuston rakenne ja vuosivaihtelu vuosina 1988 1992. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja A 20:1 52. Rajasärkkä, A. 1993: Patvinsuo kansallispuistojemme helmi. Linnut 28 (5): 40 43. Rajasärkkä, A. 2005: Linjalaskenta. Oulun yliopisto, Biologian laitoksen monisteita 1/2005:31 38. Rajasärkkä, A. 2010: Sinipyrstön 60 vuotta Suomessa rariteetista ilmentäjälajiksi. Linnutvuosikirja 2009:62 69. Rajasärkkä, A. 2011: Soiden ennallistaminen ja linnusto. Teoksessa: Aapala, K., Similä, M., Penttinen, J. & Lindholm, T. (toim.): Ojitettujen soiden ennallistamisopas ekologia ja käytäntö. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja B (painossa). Rajasärkkä, A. & Tynjälä, M. 1995: Luonnonsuojelua oululaisittain. Linnut 30(6):28 31. Rajasärkkä, A. & Virolainen, E. 1989: Talaskankaan linnusto. Lintumies 24:257 262. Rajasärkkä, A. & Virolainen, E. 1994a: Lahemaan kansallispuisto etelän ihmeitä lähellä. Linnut 29(3):20 23. Rajasärkkä, A. & Virolainen, E. 1994b: Ruunaa metsiensuojelun merkkipaalu. Linnut 29(4):24 27. Ruuhijärvi, R., Kuusinen, M., Raunio, A. & Eisto, K. 2000: Metsien suojelun tarve Etelä Suomessa ja Pohjanmaalla. Etelä Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve työryhmän mietintö. Suomen ympäristö 437:1 284. Solonen, T., Rajasärkkä, A. & Virolainen, E. 2011: Vantaan metsälinnuston muutokset kahden vuosikymmenen aikana. Linnut vuosikirja 2010:122 129. Vickholm, M. 1982: Liesjärven, Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistojen pesimälinnusto. Lintumies 17: 2 13. Virkkala, R. 1996: Metsien suojelualueverkon rakenne ja kehittämistarpeet ekologinen lähestymistapa. Suomen ympäristö 16:1 53. Virkkala, R. & Rajasärkkä, A. 2001: Suojelualueverkon merkitys suolintulajistolle. Suomen ympäristö 490: 59 282. Virkkala, R. & Rajasärkkä, A. 2006: Spatial variation of bird species in landscapes dominated by old growth forests in northern boreal Finland. Biodiversity and Conservation 15:2143 2162. Virkkala, R. & Rajasärkkä, A. 2007: Uneven regional distribution of protected areas in Finland: Consequences for boreal forest bird populations. Biological Conservation 134:361 371. Virkkala, R. & Rajasärkkä, A. 2010: Climate change affects populations of northern birds in boreal protected areas. Biology Letters 6 (painossa), doi:10.1098/rsbl2010.1052. Virkkala, R., Rajasärkkä, A., Väisänen, R.A., Vickholm, M. & Virolainen, E. 1994a: Conservation value of nature reserves: do hole nesting birds prefer protected forests in southern Finland. Ann. Zool. Fennici 31:173 186. Virkkala, R., Rajasärkkä, A., Väisänen, R.A., Vickholm, M. & Virolainen, E. 1994b: The signi- Þcance of protected areas for the land birds of southern Finland. Conservation Biology 8:532 544. Virolainen, E., Forsman, D. & Kostet, J. 1992: Oulangan kansallispuiston linnut. Metsähallitus SU 5: 42:1 20. Virolainen, E. & Kostet, J. 1992: Karhunkierroksen linnut. Metsähallitus SU 5: 43:1 18. Väisänen, R.A. & Järvinen, O. 1974: Suomen pesimälinnuston linja arviointi. Lintumies 9:1 6. Väisänen, R.A., Koskimies, P. & Lammi, E. 1998: ttuva pesimälinnusto. Otava. Helsinki. 567 s. Summary: 30 years line transect censuses of land birds on Finnish nature reserves. Metsähallitus (former Finnish Forest and Park Service) started line transect censuses of land birds on nature reserves in 1981. During 30 years (1981 2010) almost 600 reserves have been studied. The total length of transects is 20 650 km including also some transects from neighboring countries and Finnish areas not included in the Þnal list of protected areas even though they were inventored in preparation of different conservation programs. The dataset includes almost 700 000 bird observations. Data has been used e.g. in management planning of nature reserves, in producing material for guiding and teaching, in evaluating representativeness of reserve network and conservation status of different bird species. It has also produced material for environmental monitoring and for ornithological and ecological research. 85