Palvelijoiksi vihityt

Palvelijoiksi vihityt 1 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 2000 asettaman virkarakennekomitean mietintö Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto Sarja A 2002:1

2 Kirkkohallitus Helsinki 2002 Kansi ja taitto: Soile Nummela-Kannusmäki Painopaikka: Hakapaino Oy 2002 ISSN 1237-184X ISBN 951-789-105-9

Kirkolliskokoukselle 3 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous asetti 11. tammikuuta 2000 komitean, jonka tehtäväksi se antoi koota yhteen nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat ja selvittää siinä yhteydessä 11 erikseen lueteltua kysymystä. Komitean puheenjohtajaksi kirkolliskokous nimitti kirkkoherra, TT Jaakko Ripatin. Jäseniksi nimettiin dos. Risto A. Ahonen, DU, MuM Marjukka Andersson, diakoni, YTM Jukka-Pekka Fabrin, pastori, diakonissa Raija Ikonen, dos. Yngvill Martola, pääsihteeri Ouri Mattila, nuorisotyönohjaaja Risto Rasimus, uskonnon lehtori Salme Savo ja dos. Seppo Suokunnas. Ensimmäisessä kokouksessaan komitea otti nimekseen virkarakennekomitea ja kutsui sihteerikseen TT Matti Revon. Komitea on kokoontunut 26 kertaa. Komitea on kuullut seuraavia asiantuntijoita: Porvoon tuomiokapitulin notaari Gunnar Grönblom, Kirkon ulkoasiain osaston teologisten asiain sihteeri, dos. Juhani Forsberg, piispainkokouksen sihteeri, TT Hannu Juntunen, lehtori Tuovi Leppänen DIAK:n Pieksämäen yksiköstä ja seurakuntakasvatussihteeri, pastori Marja-Leena Toivanen Kirkon kasvatusasiain keskuksesta. Komitea on pitänyt kaksi istuntoa yhdessä käsikirjakomitean vihkimysjaoston kanssa, ja sen henkilöstöhallintotyöryhmä on työskennellyt yhdessä juristien kanssa. Erityisen mahdollisuuden teologisten asiantuntijoiden sekä kirkon eri työntekijäryhmien edustajien kuulemiseen tarjosi komitean järjestämä virkateologinen kutsusymposium Karjaan Lärkkullassa 21.-22.9.2001. Kokouksessa esitelmöivät piispa Kalevi Toiviainen, professori Hans-Olof Kvist, pääsihteeri Kaarlo Kalliala, kouluttaja Lasse Erkkilä sekä komiteasta Risto A. Ahonen ja Matti Repo (ks. liitteet). Komitea on ollut aktiivisessa vuorovaikutuksessa kirkon työntekijäryhmien kanssa ja ottanut vastaan suoraa palautetta. Päätoimisena työskennellyt komitean sihteeri sekä puheenjohtaja ja eri jäsenet ovat esitelmöineet useissa kokouksissa: Pappisliiton valtuustossa Helsingissä, Pappisliiton alaosastossa Oulussa ja Mikkelin hiippakunnan kirkkoherrain kokouksessa; diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivillä Tampereella, Diakoniatyöntekijöiden liiton valtuustossa Helsingissä, diakoniatyöntekijöiden hiippakunnallisessa lisäkoulutuspäivässä Järvenpäässä ja diakonian virkaan vihittyjen päivässä Oulussa; kanttorien neuvottelupäivillä Järvenpäässä, Espoon ja Helsingin kanttorien kokouksissa sekä kanttorien neuvotteluissa Lahden urkuviikoilla ja Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla; lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden neuvottelupäivillä Jyväskylässä sekä nuorisotyönohjaajien ja lastenohjaajien hiippakunnallisessa kokouksessa Turussa. Kirkon virkaan opiskeleville on esitelmöity teologian, kirkkomusiikin, diakonian ja nuorisotyön opiskelijoiden yhteisessä semi-

4 naarissa Helsingissä, DIAK:in Järvenpään ja Oulun yksikössä sekä Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa Raudaskylässä. Lisäksi komitean työtä on esitelty hiippakuntien pääsihteerien kokouksessa. Näissä on tiedotettu komitean valmistelujen suuntaviivoista ja kuultu keskusteluissa käytettyjä puheenvuoroja. Komitea on seurannut tiiviisti kansainvälistä ja ekumeenista virkateologista keskustelua. Risto A. Ahonen on toiminut jäsenenä Porvoon sopimuksen piirissä olevien kirkkojen diakonaattiuudistusta tutkivassa ANDREP-projektissa. Yngvill Martola sekä Matti Repo ovat osallistuneet pohjoismaiseen ekumeeniseen ordinaation teologiaa ja terminologiaa käsittelevään projektiin. Marjukka Andersson on esitellyt komitean työtä pohjoismaisessa ammattiyhdistyskonferenssissa Porvoossa. Komitea on tutustunut myös Saksan ja Yhdysvaltain luterilaisten kirkkojen diakonaatin uudistamishankkeisiin. Komitean saamaan monitahoiseen tehtävään on tuonut oman ongelmansa käsitteiden moniselitteisyys. Suomen kielen sana virka ymmärretään kirkollisissa yhteyksissä monella tavalla. Ruotsin kielessä on mahdollista erottaa teologisessa mielessä virka (ämbete) ja seurakunnissa eri tehtäviä varten perustetut virat palvelussuhteina (tjänst) toisistaan. Suomessa viralla on sekä teologinen että virkamiesoikeudellinen merkitys, eikä kumpaakaan voi sulkea käytöstä saattamatta komitean tehtävän toteuttamista mahdottomaksi. Virkarakenteen uudistamisessa on kysymys teologisesta ratkaisusta, jolla on käytännöllisiä ja kirkkooikeudellisia seurauksia. Komitean on pitänyt käsitellä asian molemmat puolet. Virkarakennekomitea käyttää tässä mietinnössä käsitteitä kirkon virka, hengellinen virka, kolmisäikeinen virka, Kristuksen asettama virka teologisena terminä, kun taas sanat seurakunnan virka, papin virka, diakonian virka jne. ilmentävät konkreettisia palvelussuhteita. Edelliseen vihitään, kun taas jälkimmäiseen kiinnittämisestä käytetään muita ilmaisuja (viran haku, virkaan asettaminen, virkasuhteen aloittaminen jne.). Edellisessä merkityksessä käytetään myös sanaparia erityinen virka, eikä sitä tule sekoittaa kirkolliskokouksen perustevaliokunnan ehdottamaan yhteen koottuja diakonian, musiikin ja kasvatuksen virkoja kuvaavaan käsitteeseen erityisen palvelun virka. Komitea on pohtinut yhteen koottujen virkojen kutsumista perustevaliokunnan ehdottamalla nimellä erityisen palvelun virat, mutta päätynyt kannattamaan käsitettä diakonaatti. Kysymys on kolmisäikeisen viran yhdestä säikeestä papin ja piispan viran ohella. Diakonaatin alaan kuuluvat diakonian virat, kanttorit, lehtorit, nuorisotyönohjaajat, lapsityön ohjaajat sekä päätoimiset lähetyssihteerit. Diakonaatti yhteisnimikkeenä ei merkitse virkojen keskinäistä rinnastamista niin, että niiden erityisluonteet hämärtyisivät. Käsitettä ei tule myöskään lukea liian tiukasti seurakuntien diakoniatyöstä eikä diakonian virasta käsin. Komitean työssä ei ole ollut kysymys diakonian uudistuksesta vaan koko kirkon hengellisen viran uudesta hahmottamisesta Jumalan kansan yhteisessä tehtävässä. Viranhaltijat ovat tiiviissä yhteydessä ja vuorovaikutuksessa kaikkien kirkon jäsenten kanssa. Viran uudistus voi parhaimmillaan johtaa koko kirkon hengelliseen uudistumiseen. Virkarakennekomitea kokoaa mietintönsä otsikkoon työnsä teologisen sisällön. Kaikki kirkon jäsenet ovat saaneet kasteessa vihkimyksen, joka tekee heistä Kristuksen ja lähimmäisen palvelijoita. Kristus, joka omassa kasteessaan astui palvelijan kutsumukseensa, kutsuu kastettujen joukosta seuraajiaan, jotka hän itse vihkii kirkkonsa palvelukseen. Kirkon virka (kr. diakonia) on palvelua, joka perustuu Kristuksen omaan virkaan Isän lähettämänä. Kun Kristus lähettää omansa, hän ei ainoastaan anna heille tehtäviä toimitettaviksi, vaan kutsuu heidät sitoutumaan Hänen kutsumukseensa.

Palveleminen yhdistetään sanana helposti johonkin vähän arvostettuun tehtävään korkeampien toimien rinnalla. Kirkon virassa palvelu ei kuitenkaan ensi sijassa merkitse pyyteetöntä itsensä alentamista, vaan osallistumista Jumalan työhön Kristuksessa. Lähetetty on osallinen lähettäjänsä auktoriteetista. Kristityt saavat korkeimman mahdollisen kutsumuksen ja valtuutuksen tullessaan palvelijoiksi vihityiksi. Saatuaan tehtävänsä suoritetuksi virkarakennekomitea jättää mietintönsä kunnioittavasti kirkolliskokoukselle. 5 Turussa 28.8.2002 Jaakko Ripatti Risto Ahonen Marjukka Andersson Jukka-Pekka Fabrin Raija Ikonen Ouri Mattila Yngvill Martola Risto Rasimus Salme Savo Seppo Suokunnas Matti Repo

Sisällysluettelo 6 I Virkarakenneuudistuksen taustaa 1 Johdanto 1.1 Komitean asettaminen ja tehtävänanto 12 1.2 Asian aiempi käsittely 13 1.2.1 Virkarakennetyöryhmä 1993 13 1.2.2 Perustevaliokunta 1994 15 1.2.3 Diakonaattikomitea 1997 16 1.2.4 Piispainkokous 1999 17 1.2.5 Perustevaliokunta 1999; kirkolliskokous 2000 18 1.3 Virkarakennekomitean tehtävän täsmentäminen 19 1.3.1 Muodostaa koota selvittää 19 1.3.2 Tunnustuksen ja kirkkolain antamat edellytykset 21 2 Erityisen palvelun virkojen taustaa 2.1 Diakonian virka 24 2.2 Musiikin virka 27 2.3 Kasvatuksen virat 29 3 Kirkon tarpeet virkarakenteen uudistamiselle 3.1 Kaikkien kirkon jäsenten hengellinen vahvistaminen 34 3.2 Työntekijöiden tukeminen 35 3.2.1 Hengellisen identiteetin vahvistaminen 35 3.2.2 Virka-aseman selkiyttäminen 37 3.3 Ekumeeninen vastuullisuus 40

II Virkarakenneuudistuksen teologinen perusta 4 Virkateologian raamatullisia ja vanhakirkollisia lähtökohtia 4.1 Vanha testamentti: papit, leeviläiset ja vanhimmat 43 4.2 Uusi testamentti: Kristuksen virasta kirkon virkoihin 45 4.2.1 Kristuksen ja kristittyjen pappeus 45 4.2.2 Seurakuntavirkojen moninaisuus apostolisena aikana 47 4.2.3 Jerusalemin alkuseurakunnan seitsemän avustajaa 50 4.2.4 Virkaan vihkiminen 51 4.3 Varhaisen kirkon virkakehitys 56 4.3.1 Diakoni piispan työtoverina 56 4.3.2 Viran jakautuminen kolmeen tai useampaan 58 4.3.3 Opettajan virka 59 4.3.4 Kanttorin viran vanhakirkollinen tausta 61 7 5 Luterilaisen virkakäsityksen piirteitä 5.1 Yhteinen virka erityinen virka 63 5.1.1 Pappiskeskeisyys keskiajan perintönä 63 5.1.2 Kaikkien kastettujen yhteinen pappeus 64 5.1.3 Kristuksen ja sanan yhteys 67 5.1.4 Sanan virka saarnavirka? 68 5.1.5 Yksi virka erilliset tehtävät 70 5.1.6 Yhden viran jakaminen erillisiin virkoihin 72 5.2 Kristuksen virka kirkon virka 77 5.2.1 Kristuksen kolminainen virka 77 5.2.2 Virka Kristuksen ja kirkon edustamisena 80 5.2.3 Kirkon olemusmääreet ja virka 82 5.2.4 Luterilaiset kirkon tuntomerkit ja virka 86 5.2.5 Virka kirkon elämänmuodon ilmentäjänä 89 5.2.6 Vihkiminen Jumalan sanan palvelemiseen 90 5.3 Viran asteiden ero ja yhteenkuuluvuus 96 5.3.1 Kolmisäikeinen virka ja hierarkia 96 5.3.2 Reformaation hierarkiakritiikki 98 5.3.3 Voiko luterilaisen kirkon virka olla kolmisäikeinen? 100

6 Virkauudistus osana kansainvälistä kehitystä 6.1 Kirkon virka ekumeenisena ongelmana 103 6.1.1 Kolmijakoinen virka roomalaiskatolisessa kirkossa 103 6.1.2 Kolmisäikeinen virkakäsitys ekumeenisena tavoitteena 104 6.1.3 Ordinaatio ekumeenisissa keskusteluissa 105 6.2 Viran kolmannen säikeen ekumeenisia kehityspiirteitä 109 8 6.2.1 Diakonian ja sen viran historian uudelleen arvioiminen 109 6.2.2 Diakonian viran ekklesiologinen luonne 110 6.2.3 Muuttuvan maailman vaatimukset kirkkojen virkarakenteelle 112 6.2.4 Diakonian ja todistuksen yhteys 113 6.2.5 Kirkon virka vai maallikkovirka? 114 6.3 Neljä diakonaattiuudistuksen perustelua 115 6.3.1 Kristologinen perustelu 115 6.3.2 Ekklesiologinen perustelu 116 6.3.3 Sananteologinen perustelu 117 6.3.4 Pneumatologinen perustelu 117 III Virkarakenneuudistuksen toteuttaminen 7 Erityisen palvelun virka pappisviran yhteydessä ja siitä erotettuna 7.1 Yhteen kootun viran muodostaminen 119 7.2 Jumalan kansan yhteinen tehtävä 119 7.3 Kirkon virka ja sen olemus 122 7.4 Papin ja piispan virat 124 7.5 Erityisen palvelun virat vai diakonaatti? 127 7.6 Diakoni/diakonissa: rakkauden palvelija, sielunhoitaja, sanan julistaja 128 7.7 Kanttori: musiikillinen julistaja, esirukoilija, opettaja ja sielunhoitaja 131 7.8 Katekeetta: kasvattaja, opettaja, julistaja, sielunhoitaja 132 7.9 Kaikkien kastettujen hengellinen varustaminen 134

8 Mitä virkojen yhteen kokoaminen edellyttää? 8.1 Koulutusten vertailukelpoisuus 138 8.2 Yksi vihkimys 139 8.3 Yhteiset viran tehtävät 141 8.4 Yhteinen osallisuus kirkon hallinnosta 143 9 Kirkolliskokouksen komitealle yksilöimät kysymykset 9 9.1 Yhtenäinen orientaatiokoulutus 146 9.1.1 Tarvitaanko virkaan hakeutuville orientaatiokoulutusta? 146 9.1.2 Miten laajaksi orientaatiotoiminta tulisi muodostaa? 147 9.1.3 Mihin vaiheeseen opintoja orientaatiotoiminta sijoitetaan? 148 9.2 Ordinaatiokoulutus 149 9.2.1 Millaista ordinaation edellyttämää koulutusta vaaditaan? 149 9.2.2 Kuka järjestää ordinaatiokoulutuksen? 149 9.3 Vihkiminen ja viranhaku 150 9.3.1 Mihin vihkiminen ajoitetaan? 150 9.3.2 Vihitäänkö kaikki kouluttavista laitoksista valmistuvat? 151 9.4 Vihkiminen ja vokaatio: kuka voi antaa kutsun virkaan? 152 9.5 Vihkijä 153 9.5.1 Kuka toimittaa ordinaation? 153 9.5.2 Tuomiokapitulien työmäärän lisäys 154 9.6 Millainen on ordinaation liturginen muoto? 156 9.7 Virkaan vihkiminen ja siunaaminen 157 9.7.1 Mikä on vihkimisen ja virkaan siunaamisen suhde? 157 9.7.2 Mitä vihkiminen antaa enemmän kuin siunaus? 158 9.7.3 Mitä oikeuksia ja velvollisuuksia ordinaatiosta seuraa? 160 9.7.3.1 Sitoutuminen kirkon uskoon 160 9.7.3.2 Tehtävät jumalanpalveluksessa ja rippikoulussa 161 9.7.3.3 Yksityinen ehtoollinen sielunhoitotilanteessa 161 9.7.3.4 Avioliiton siunaaminen ja hautaan siunaaminen 163 9.8 Miten vihkimyksen saaneet ja vihkimättömät sovitetaan? 165 9.9 Mitkä kaikki nykyiset toimet kootaan erityisen viran piiriin? 166 9.9.1 Mitkä virat tulisi paikallisseurakunnassa olla? 166 9.9.2 Miten laajaksi kirkollisen kasvatuksen ala katsotaan? 167 9.10 Edellyttävätkö virat edustajakiintiöitä sekä äänioikeuksien laajentamisia? 168 9.11 Miten hoidetaan kirkon viranhaltijoiden henkilöstöhallinto? 170

10 Ehdotus lainmuutoksiksi 10.1 Yleisperustelut 171 10.1.1 Diakonaatti osana kirkon hengellisen viran kokonaisuutta 171 10.1.2 Opinnot 172 10.1.3 Vihkiminen 172 10.1.3.1 Kutsu virkaan 172 10 10.1.3.2 Ordinaatiokoulutus 172 10.1.3.3 Virkaan vihkiminen 173 10.1.4 Vihkimisestä seuraavat oikeudet ja velvollisuudet 173 10.1.5 Henkilöstöhallinto 175 10.1.5.1 Viran täyttäminen henkilöstöhallinnollisena toimenpiteenä 175 10.1.5.2 Hengellisestä virasta eroaminen ja erottaminen sekä kurinpitoasiat 176 10.1.6 Hiippakuntaan kuuluminen, äänioikeus ja vaalikelpoisuus 176 10.1.6.1 Hiippakuntaan kuuluminen 176 10.1.6.2 Äänioikeus 177 10.1.6.3 Edustuskiintiöt ja vaalikelpoisuus 177 10.1.7 Siirtymäsäännökset 177 10.1.8 Taloudelliset vaikutukset 178 10.2 Yksityiskohtaiset perustelut 180 10.2.1 Kirkkolaki 180 10.2.2 Kirkkojärjestys 185 10.2.3 Kirkon vaalijärjestys 191 10.3 Kirkkolaki 193 10.4 Kirkkojärjestys 203 10.5 Kirkon vaalijärjestys 215 10.6 Rinnakkaistekstit 218

LIITTEET Kirkon virkanimikkeitä Uudessa testamentissa ja Apostolisilla isillä 255 Käytettyjä lyhenteitä 256 11 Valikoima kirjallisuutta 257 Risto A. Ahonen: Diakonian virka eri kirkoissa 261 Lasse Erkkilä: Musiikin virka kirkon virkana 270 Hans-Olof Kvist: Onko luterilainen sanan ja sakramenttien virka laajennettavissa? 276 Kalevi Toiviainen: Pappisvirasta erillinen virka ekumeenisena haasteena 290

I Virkarakenneuudistuksen taustaa 12 1 Johdanto 1.1 Komitean asettaminen ja tehtävänanto Kirkolliskokous käsitteli diakonaattikomitean mietintöä Yhdessä kirkon virassa marraskuussa 1997 sekä toisen kerran tammikuussa 2000. Jälkimmäiseen kokoukseen oli perustevaliokunta laatinut komitean mietinnöstä oman mietintönsä (6/1999), jonka pohjalta kirkolliskokous asetti uuden komitean jatkamaan kirkon virkarakenteen uudistuksen valmistelua. Mietinnön mukaan perustevaliokunta pitää mahdollisena muodostaa kirkon erityisen viran yhteyteen pappisvirasta erillinen virka, johon kootaan nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat. Uudelle komitealle annettiin perustevaliokunnan ehdotuksen mukaisesti tehtäväksi koota nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat yhteen ja tässä yhteydessä selvittää ainakin seuraavat avoimet kysymykset: 1 Tarvitaanko kirkon virkaan hakeutuville yhtenäistä orientaatiokoulutusta, miten laajaksi se tulisi muodostaa ja mihin vaiheeseen opintoja se sijoitetaan? 2 Millaista ordinaation edellyttämää koulutusta vaaditaan? Kuka sen järjestää, kirkon koulutuskeskus, tuomiokapitulit vai rovastikunnat? 3 Mihin vihkimys ajoitetaan? Vihitäänkö kaikki kouluttavista laitoksista valmistuvat, kuten nyt on laita diakonien osalta, vai vihitäänkö vain osa ja osa voi hakea seurakunnan virkaa ilman ordinaatiota? 4 Mikäli virkaan vihitään vasta vokaation perusteella, kuka voi antaa kutsun virkaan? 5 Kuka toimittaa ordinaation? Piispan toimittama vihkimys ei voi olla vain hetkellinen toimitus, vaan hänellä on vastuu ordinoitavan koulutuksesta ja hänen on kaitsettava vihittyjä. Tämä merkitsee sekä piispan että tuomiokapitulin tehtävien lisäämistä ja edellyttää voimavarojen kasvattamista. 6 Millainen on ordinaation liturginen muoto, miten se liittyy papin ja piispan vihkimykseen ja toisaalta poikkeaa niistä? 7 Mikä on ainutkertaisen vihkimisen ja usein toistettavan virkaan siunaamisen suhde? Mitä vihkimys antaa enemmän kuin siunaus? Mitä oikeuksia ja velvollisuuksia ordinaatiosta seuraa? 8 Miten nykyisen vihkimyksen saaneiden diakonien ja lehtorien oikeudet ja toisaalta nykyiset virkaan vihkimättömät viranhaltijat (kanttorit, nuorisotyön ohjaajat) sovitetaan suunniteltuun vihkimykseen?

9 Miten laajaksi kirkollisen kasvatuksen ala katsotaan? Mitkä kaikki nykyiset toimet kootaan erityisen viran piiriin? Tämä johtaa myös pohtimaan nykyisen kaltaista virkojen priorisointia: mitkä virat tulisi paikallisseurakunnassa olla? 10 Edellyttävätkö kolmannen säikeen virat edustajakiintiöitä kirkolliskokouksessa ja tuomiokapituleissa sekä äänioikeuksien laajentamisia? 11 Miten hoidetaan kirkon viranhaltijoiden henkilöstöhallinto? Siirretäänkö diakonian, kasvatuksen ja musiikin virkojen hallinta tuomiokapituleihin, vai säilytetäänkö osa seurakunnissa? Miten tuomiokapitulien voimavarojen lisäys hoidetaan, jos ordinoitujen lukumäärä moninkertaistuu nykyisestä? 13 1.2 Asian aiempi käsittely 1.2.1 Virkarakennetyöryhmä 1993 Virkarakennekomitean työ liittyy kirkossamme jo vuosikymmenten ajan käytyyn virkateologiseen keskusteluun. Komitean saama tehtävä tulee nähdä osana pitkään valmisteltua uudistusta. Tässä ei ole tarpeen kerrata kaikkia varhaisempia vaiheita. Riittää, kun luodaan katsaus viimeisimpien kymmenen vuoden työskentelyyn. Sen esittelyssä käytetään niitä käsitteitä, joita kukin aiempi työryhmä, valiokunta, komitea tai kokous on omassa mietinnössään käyttänyt. Piispainkokous asetti helmikuussa 1992 työryhmän, jonka tuli laatia ehdotus selvityksiin perustuvaksi, teologisesti kestäväksi ja seurakuntaelämän uudistamisen kannalta käytännössä mahdolliseksi virkarakennemalliksi. Tehtävänannon taustalla olivat aina 1970-luvulta lähtien kirkossa käynnissä ollut virkateologinen keskustelu sekä useat 1980-luvun lopulla tehdyt diakonian ja nuorisotyön kehittämistä koskevat aloitteet. Piispainkokous oli niiden herättämän keskustelun nojalta pyytänyt Kirkon tutkimuskeskukselta kokoavaa katsausta kirkon kolmisäikeistä virkaa koskevasta teologisesta keskustelusta sekä muiden kirkkojen virkateologisista ratkaisuista (Risto A. Ahonen: Diakonaatin uudistus. Diakonian viran kehittäminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja muissa luterilaisissa kirkoissa, 1991). Aloitteiden ja selvityksen pohjalta piispainkokous katsoi, että sen tulee esittää oma kantansa kirkon virkarakenteesta samalla kun se tulisi esittämään kirkolliskokoukselle komitean asettamista valmistelemaan kirkon virkareformia. Piispainkokous täydensi saman vuoden 1992 syyskuussa toimeksiantoaan kirkolliskokouksen yleisvaliokunnalta saamallaan mietinnöllä, joka käsitteli diakonissojen ja diakonien ehtoollisenjakooikeutta koskevaa edustaja-aloitetta. Tehtävään ryhtyessään virkarakennetyöryhmä katsoi, että 70-luvun virkakeskusteluun oli vaikuttanut huomattavasti kysymys pappisviran avaamisesta naisille, mutta 90-luvulle tultaessa keskustelun lähtökohtana olivat lähinnä diakonaattiin liittyvät uudistustarpeet. Työryhmä totesi, että vastaavaa keskustelua käydään useissa muissakin kirkoissa ja ekumeenisissa yhteyksissä. Eri tahoilla oli päädytty pohtimaan viran vanhakirkollisen kolmisäikeisyyden toteuttamista nykyajassa.

14 Jättäessään mietintönsä Kirkon virkarakenteen kehittäminen (1993) työryhmä päätyi esittämään viran jäsentämistä kolmisäikeisenä siten, että siihen sisältyvät piispuus, pappeus ja diakonaatti. Diakonaatti uudistettaisiin laaja-alaiseksi palveluviraksi. Siihen sisältyisivät luonnollisesti nykyiset diakonian viran haltijat, mutta myös lehtorit sekä muut erityistehtävissä toimivat teologit, jotka eivät ole pappeja. Muiden hengellistä työtä tekevien työntekijöiden liittämistä laaja-alaiseen diakonaattiin virkarakennetyöryhmä piti periaatteessa mahdollisena. Näitä olisivat kanttorit, nuorisonohjaajat sekä lapsityössä toimivat. Työryhmä katsoi, että kirkon virkaan kuuluvat liturgiset, katekeettiset ja karitatiiviset tehtävät. Työryhmän esitykseen liittyi sen puheenjohtajan, piispa Erik Vikströmin eriävä mielipide, jonka mukaan kirkon virkaa ei tulisi hahmottaa kolmisäikeisenä eikä diakonian virkaa tulisi liittää kirkon erityiseen virkaan. Eriävän mielipiteen mukaan diakonian virkaa voidaan kyllä laajentaa liturgiseen suuntaan ja kehittää elinikäiseksi karitatiivis-katekeettiseksi palveluviraksi sen perusidentiteettiä muuttamatta. Tähän diakonin virkaan, joka pidettäisiin erillään pappeudesta ja säilytettäisiin maallikkoutena, kuuluisivat nykyiset diakonian viranhaltijat ja nuorisotyön ohjaajat, mutta ei lehtoreita eikä kanttoreita. Virkarakennetyöryhmän enemmistön esittämä ratkaisu perustui ajatukseen kirkosta Kristuksen ruumiina ja Jumalan kansana. Kirkko on uskon ja rakkauden yhteisö. Kirkon viralla on vastuu kerygmasta, koinoniasta ja diakoniasta, jotka hahmottavat kirkon perustehtävät. Kirkon viran olemukseen kuuluu yhteys jumalanpalveluselämään. Vaikka kirkko menettäisi lähes kaikki työnsä ulkonaiset edellytykset, messun viettäminen Jumalan kansan juhlana jäisi jäljelle. Tähän liittyen kirkossa ei pitäisi olla mitään merkittävää tehtävää, jolla ei olisi yhteyttä jumalanpalvelukseen. Diakonialla on kiinteä yhteys kerygmaan eli sanaan ja sakramenttehin, jumalanpalvelukseen, missioon, sielunhoitoon ja opetukseen. Diakonia ilmentää koinoniaa eli keskinäisen yhteyden vaalimista. Virkarakennetyöryhmän mukaan diakonian virkaan vihkiminen tulee uudistaa siten, että kysymyksessä on kirkon virkaan (ministerium) vihkiminen. Tällöin diakoniksi vihkimistä edeltää tuomiokapitulin järjestämä koulutus ja tutkinto. Vihkimisen edellytyksenä on vokaatio seurakunnan virkaan. Vihkimisen yhteydessä tuomiokapituli antaa virkamääräyksen. Nimike diakoni tulisi yläkäsitteenä käyttöön jo siirtymävaiheen aikana, vaikka diakonaattiin liitettävillä työntekijöillä ennestään olisikin aikaisempien tutkintojen ja virkasuhteiden mukaiset virkanimikkeet. Työryhmä ehdotti, että jatkotyöskentelyssä olisi hahmotettava kokonaisnäkemys uudistetun diakonaatin liturgisista, katekeettisista ja karitatiivisista tehtävistä. Laaja-alaisella diakonaatilla ei tarkoiteta kaikkien diakonaattiin kuuluvien tehtävien liittämistä jokaisen diakonian viranhaltijan toimenkuvaan. Kaikilla diakonaattiin kuuluvilla tulee kuitenkin olla yhteys jumalanpalveluselämään. Diakoniksi vihitylle voitaisiin antaa oikeus toimittaa saarnajumalanpalvelus ja siihen verrattavat toimitukset, kuten hautaan siunaaminen, sekä oikeus antaa opetusta rippikoulussa sekä pysyvä oikeus avustaa ehtoollisen jaossa. Aloitteeseen diakonin ja diakonissan oikeudesta toimittaa yksityinen ehtoollinen työryhmä suhtautui kielteisesti. Kolme työryhmän jäsentä ehdotti sen sijaan, että diakonian viranhaltijoille annettaisiin oikeus viedä ja jakaa seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa konsekroidut ehtoollisaineet sellaisille seurakunnan jäsenille (esim. vanhuksille ja sairaille), jotka eivät pääse osallistumaan jumalanpalvelukseen. Virkarakennetyöryhmän mietinnön pohjalta piispainkokous esitti kirkolliskokoukselle, että se asettaisi komitean selvittämään diakonian viran kehittämiseen liittyviä teologisia ja

käytännöllisiä kysymyksiä (esitys 1/1994). Selvittämistä vaativia asioita olisivat mm. kysymykset diakonian virkaan vihkimisestä, diakonian viranhaltijoiden ehtoollisenjakooikeuden laajentamisesta sekä eräiden työntekijäryhmien (nuorisotyönohjaajien, lehtorien) suhde diakonian virkaan. Piispainkokous ei sinänsä ehdottanut, että komitean tulisi tavoitella kolmisäikeistä virkaratkaisua, vaikka katsoikin sen edistävän parhaiten esityksen tavoitteiden toteuttamista. 1.2.2 Perustevaliokunta 1994 15 Kirkolliskokouksen perustevaliokunta käsitteli mietinnössään 1/1994 piispankokouksen esitystä diakonian viran kehittämisestä. Mietinnössä liityttiin asian aiemman käsittelyn perusteluihin ja pohdiskeltiin kanttorien, lehtorien, nuorisotyönohjaajien sekä lapsityön virkojen asemaa diakonaatin uudistuksen yhteydessä. Perustevaliokunta ei kuitenkaan ehdottanut viran hahmottamista kolmisäikeisenä, vaan kiinnitti huomiota siihen, että piispainkokouksen tekemän esityksen perusideana oli irtautuminen kolmisäikeisen viran ja luterilaisten tunnustuskirjojen kuvaaman yhden viran muodon (saarnaviran) vaihtoehdoista. Valiokunta katsoi, että piispainkokouksen esitys on keskittynyt diakonaatin uudistamiseen kirkon olemuksesta ja tehtävästä käsin nojautuen luterilaiseen käsitykseen Jumalan sanasta. Diakonaatin uudistamisen teologisia lähtökohtia pohtiessaan valiokunta puuttuikin erityisesti kysymykseen siitä, mikä on diakonian viran suhde Augsburgin tunnustuksen 5. artiklassa luonnehdittuun sanan ja sakramenttien virkaan. Valiokunta katsoi, että diakonian viran uudistumista voi vaikeuttaa yksipuolinen käsitys Jumalan sanasta. Sana, jota kirkon virka palvelee, on nimenomaan Jumalan sanaa. Kirkon viran tehtävään kuuluva sanan saarna ei kuitenkaan ole vain informaatiota ja tiedottamista. Sanan julistaminen on teko ja tapahtuma, joka tuo varsinaisen Sanan eli itse Kristuksen todellisesti läsnäolevaksi. Saarnatussa sanassa ja jaetuissa sakramenteissa läsnäoleva Kristus on yhtäältä Jumalan lahja ihmisen uskolle, toisaalta ihmiselle annettu esimerkki eli rakkauden tehtävä. Perustevaliokunta tähdensi, että Jumalan sanan julistaminen on sekä uskon että rakkauden todeksi tulemista. Koska Kristus itse on Sana ja Rakkaus, ei sanan julistaminen milloinkaan voi olla irrallaan rakkaudesta. Sen vuoksi sanan ja sakramenttien virka on samalla uskon ja rakkauden virka. Tällaisen virkakäsityksen perusteella sananpalvelus ei ole pelkästään jumalanpalvelussaarnaa, kasteopetusta tai sakramenttien toimittamista. Jumalan sanaa palvellaan aina, kun rakkauden evankeliumi toteutuu tämän maailman aistittavassa todellisuudessa. Tästä sana- ja virkakäsityksestä perustevaliokunta teki johtopäätöksiä erityisen viran käytännön järjestämiseen. Diakonian virka ei ole irrallinen liitännäinen Jumalan sanaan nähden, vaan kuuluu sisältönsä ja tarkoituksensa puolesta samaan yhteyteen kuin saarnavirka ja sakramenttien toimittamisen virka. Diakonaattia voidaan ajatella osana sanan ja sakramenttien virkaa, paitsi jumalanpalvelus- ja kasvatustehtäviensä puolesta, myös käytännöllisessä rakkaudenpalvelussaan. Perustevaliokunta katsoi, että yhtäältä diakonaatti ja toisaalta pappeus ja piispuus ovat yhden, kirkon erityisen viran samanarvoisia osia erilaisissa tehtävissä. Vastuu sakramenttien hoidosta on aina kuulunut papeille ja piispoille, kun taas diakonaatilla olisivat omat kirkon uskon kannalta luovuttamattoman tärkeät vastuualueensa. Valiokunnan mukaan diakonaat-

16 tia voidaan kehittää pappisvirasta erillisenä mutta kuitenkin kirkon erityisen viran olennaisena osana. Jatkotyöskentelyn yhteydessä tulisi mm. hahmottaa uudistettavan diakonaatin liturgiset, katekeettiset ja karitatiiviset tehtävät sekä selvittää keskeisenä erityiskysymyksenä diakonian virkaan vihkimisen merkitys, diakonian viranhaltijoiden oikeus jakaa ehtoollista sekä eräiden työntekijäryhmien suhde diakonian virkaan. Valiokunnan esityksen perusteella kirkolliskokous asetti komitean selvittämään diakonian virkaan liittyvät teologiset, kirkko-oikeudelliset ja käytännölliset kysymykset sekä tekemään tämän selvityksen pohjalta diakonian viran kehittämistä koskevat esitykset ja säädösmuutokset. Komitean tuli myös tehdä esitys kirkkokäsikirjaan mahdollisesti tarvittavista muutoksista sekä osoittaa, millaisia koulutuksellisia ja virka- ja työehtosopimusratkaisuja tarvitaan diakonian viran kehittämisen yhteydessä. 1.2.3 Diakonaattikomitea 1997 Diakonaattikomitea esitti mietinnössään Yhdessä kirkon virassa (1997) kirkon viran järjestämistä kaksiosaisena siten, että toisen osan muodostaisi pappeus eli papin ja piispan virat, toisen osan laaja diakonaatti. Diakonaattiin kuuluisivat nykyiset diakonian virat, kanttorin virka sekä kasvatuksen virat. Viimeksi mainitussa olisivat lehtorit ja nuorisotyönohjaajat. Virkarakennetyöryhmän tavoin diakonaattikomitea katsoi, että diakonin viralla on ollut traditionaalisesti kolmenlaisia tehtäviä: liturgisia, karitatiivisia ja katekeettisia. Viittaamalla viran funktioihin komitea liittyi pitkään käytyihin kansainvälisiin ja ekumeenisiin keskusteluihin. Virkarakennetyöryhmän, piispainkokouksen ja perustevaliokunnan mietintöjä seuraten diakonaattikomitea pyrki yhdistämään diakonaattiin kaavaillut virat toisiinsa takaamalla kaikille vihkimyksen virkaan sekä antamalla yhteisiä tehtäviä, jotka koskivat etenkin jumalanpalvelusta. Näitä olisivat oikeus saarnata ja avustaa ehtoollisen vietossa, oikeus opettaa rippikoulussa ja oikeus viedä jumalanpalveluksessa konsekroitu ehtoollinen kotiin sidotuille. Diakonaattikomitean teologinen perustelu nojautui perustevaliokunnan mietinnössään 1/1994 esittämään ajatukseen Jumalan sanan palvelemisen laaja-alaisuudesta. Ehdotusta laajasta diakonaatista vastasi näkemys laajasta Jumalan sanasta. Komitea liitti virkakäsityksensä luterilaisten tunnustuskirjojen näkemykseen virasta sanan ja sakramenttien virkana esittämällä, että sanan julistaminen ei ole vain informaatiota ja tiedottamista, vaan sana on teko ja tapahtuma, joka tuo varsinaisen Sanan eli itse Kristuksen todellisesti läsnäolevaksi tässä aistein havaittavassa maailmassa. Koska Kristus itse on Sana ja Rakkaus, ei sanan julistaminen voi olla irrallaan rakkaudesta. Sanan ja sakramenttien virka on näin uskon ja rakkauden virka. (s. 97) Komitean näkemys kirkon erityisestä virasta uskon ja rakkauden virkana rakentui yhtäältä ajatukseen Kristuksen omasta palveluvirasta ja toisaalta ajatukseen kirkon olemuksesta uskon ja rakkauden yhteisönä. Mietinnön mukaan tällainen virkakäsitys on sovitettavissa luterilaisten tunnustuskirjojen käsitykseen sanan virasta siten, että kaikilla viran osa-alueilla säilytetään elimellinen yhteys evankeliumin julistamiseen ja sakramenttien jakamiseen

(s. 73). Teologisen perustelun jälkeen mietinnössä ehdotettiin Kristuksen pappeuteen perustuvaa ja kristittyjen yhteisestä pappeudesta nousevaa virkaratkaisua (s. 96-97). Sekä erityinen virka että maallikkotehtävät saivat näin teologisen motivointinsa Kristuksen omasta tehtävästä. Mietinnön jättämisen jälkeen komitean työ sai toisaalta kannatusta, mutta toisaalta sitä myös kritisoitiin. Diakonaattiin suunnitellut työntekijäryhmät suhtautuivat pääsääntöisesti myönteisesti ajatukseen vihkimyksestä, joka vahvistaisi viran hengellistä identiteettiä ja tukisi henkilön kasvua nimenomaan kirkon työntekijänä. Uudistus selventäisi viran asemaa: sen jälkeen muitakin kuin papin ja piispan virkoja pidettäisiin aidosti kirkon virkoina eikä maallikkoutena. Tähän liittyi myös ajatus viran tuntomerkeistä: eräät diakoniatyöntekijät ja nuorisotyönohjaajat ovat jo ottaneet käyttöön virkapaidan. Odotettiin, että myös virkojen asema kirkon hallinnossa kohentuisi. Toisaalta kuitenkin ajatus virkojen yhdistämisestä arvellutti: menetetäänkö nyt virkojen erityislaatu? Sekoitetaanko virkoja toisiinsa? Joudutaanko ottamaan vastaan tehtäviä, jotka eivät kuulu nykyisiin virkoihin, ts. joudutaanko oman viran nykyinen identiteetti tulkitsemaan aivan uudella tavalla? Myös sana diakonaatti herätti epäilyksiä: toiset pelkäsivät, että sanan laaja käyttö johtaa siihen, että varsinaista diakoniatyötä ei enää tunnisteta eikä arvosteta; toiset puolestaan epäilivät, että diakonian alaan kuuluvia tehtäviä tullaan antamaan muillekin. Myös kaavaillut jumalanpalvelustehtävät nostattivat kritiikkiä: uudistuksen katsottiin siirtävän seurakuntadiakonian painopistettä rakkauden palvelusta liturgisiin palveluksiin. 17 1.2.4 Piispainkokous 1999 Piispainkokous käsitteli diakonaattikomitean mietintöä helmikuussa 1999. Piispainkokouksen mukaan uudistus tulisi aloittaa nykyisistä diakonian ja nuorisotyön viroista ja selvittää niiden yhteydessä vokaatioon, vihkimykseen ja hallintoon liittyvät kirkko-oikeudelliset ja pastoraaliset kysymykset. Näin diakonaatin piiri laajenisi nykyisestä diakoniasta kasvatuksellis-katekeettiseen suuntaan. Piispojen mukaan komitean esittämät teologiset perustelut olivat johdonmukaiset ja riittävät, joskin niitä olisi toisaalta voitu työstää pitemmällekin ja siten helpottaa asiasta käytävää keskustelua. Samalla kuitenkin esitettiin, että komitean tavoittelemaan lopputulokseen olisi päästy myös muuta tietä. Piispainkokous hahmotteli itse teologisen perustelun, joka nojautui kirkon viran tehtävään Kristus-yhteyden välittäjänä sekä uskossa että rakkaudessa. Piispainkokous katsoi, että sekä diakonian viralla että myöhemmin kehittyneillä nuorisotyönohjaajan ja lehtorin viroilla on yhteys sanan julistamiseen ja että ne ovat edistämässä uskon syntyä ja kasvua. Kanttorin viralla se katsoi olevan diakonaattiin kaavailluista viroista selkeimmät yhteydet jumalanpalvelukseen. Mutta piispainkokous muistutti, että uskon ja rakkauden palvelu toteutuu myös monissa sellaisissa tehtävissä, jotka ovat yhtei-

18 sen jumalanpalveluksen ulkopuolella. Tästä syystä ei eri virkoja yhdistäväksi tekijäksi riitä vain yhteiset tehtävät jumalanpalveluksessa. Sen sijaan piispainkokous tähdensi papinviran jumalanpalveluskeskeisyyttä. Se piti tärkeänä, että palveluviran eri muotojen omintakeisuus turvataan ja esimerkiksi papinviran ja diakonaatin tehtävät pidetään työnjaossa erillisinä. Samoin olisi piispainkokouksen mukaan huolehdittava siitä, että vaikka eri työntekijäryhmien yhteyttä jumalanpalvelukseen vahvistetaan, se ei tapahtuisi syrjäyttämällä maallikoita, eikä sen rakkaudenpalvelun kustannuksella, jota nyt toteutetaan arkielämässä. Johtopäätöksenä piispainkokous katsoi, että diakonaattikomitean esittämä pappisvirasta erillinen palveluvirka on luterilaisen tunnustuksen mukaan mahdollinen ja että komitean mietinnön pohjalta voidaan tehdä asiaa koskeva periaatepäätös. Piispainkokouksen mielestä käyty laaja keskustelu oli kuitenkin osoittanut, että käytännön sovellutuksiin tulisi edetä komitean esitystä pienemmin askelin. 1.2.5 Perustevaliokunta 1999; kirkolliskokous 2000 Perustevaliokunnan lokakuussa 1999 diakonaattikomitean ehdotuksesta antaman mietinnön mukaan kirkkomme virka voidaan muodostaa kolmisäikeiseksi siten, että siihen kuuluvat piispuus, pappeus ja laaja-alainen kolmas säie. Tässä valiokunta liittyi osin piispainkokoukseen ja poikkesi komiteasta sikäli, että se näki piispuuden ja pappeuden erillisinä säikeinä. Komiteasta se poikkesi myös siinä, ettei se antanut kolmannelle säikeelle kattavaa yhteistä nimeä diakonaatti eikä esittänyt virkoja yhdistäväksi tekijäksi jumalanpalvelustehtäviä. Toisaalta valiokunta erosi piispainkokouksesta sikäli, että se näki tärkeäksi koota kolmanteen säikeeseen diakonian ja kasvatuksen virkojen lisäksi myös musiikin viran. Perustevaliokunta katsoi, että kirkon viran kolmisäikeisyys on historiallisesti, teologisesti ja ekumeenisesti perusteltu näkemys. Kuten piispainkokouksen lausunnossa todettiin, diakonian ja kasvatuksen viroilla on yhteys sanan palvelemiseen ja ne ovat edistämässä uskon syntyä ja kasvua. Perustevaliokunta katsoi kuitenkin, että sama tunnustus voidaan antaa diakonaattikomitean tavoin myös kanttorin viralle, jolla piispainkokouskin myönsi olevan selkeän yhteyden jumalanpalvelukseen. Piispan, papin ja kolmannen säikeen tehtävät on valiokunnan mukaan syytä pitää selkeästi erillisinä niin, että niiden omat keskeiset funktiot ja erityisalat säilyvät. Uudistus ei saisi hämärtää pappisviran erityisluonnetta saarnaamisen ja sakramenttien jakamisen virkana. Toisaalta uudistus ei saisi heikentää maallikkouden merkitystä ja sen mahdollisuuksien kehittämistä kirkon tehtävissä. Kaikkia kirkon viran piiriin kuuluvia virkoja yhdistäväksi tekijäksi muodostuu valiokunnan mukaan ordinaatio, jonka edellytyksenä on seurakunnan tai yhteisön antama vokaatio. Perustevaliokunnan mielestä oli syytä luopua yleiskäsitteestä diakonaatti, sillä se voidaan yhtäältä kokea liian kattavaksi ja toisaalta sanan kantamuoto diakonia lienee monien ammattiryhmien omassa kielenkäytössä sidottu jo suppeampaan sisältöön. Osa uudistusta kohtaan tunnetuista epäilyistä saattoi kohdistua tämän käsitteen mukanaan tuomiin mielikuviin. Perustevaliokunta ehdotti sanan korvaamista käsitteellä erityisen palvelun virat.

Erityisen palvelun virat voidaan valiokunnan mielestä jakaa kolmeen ryhmään: diakonia, musiikki ja kasvatus. Ensin mainitun ryhmän tehtäviä voidaan luonnehtia klassisen diakonian viran karitatiivis-katekeettisen funktion mukaisiksi, toisen liturgis-katekeettisiksi ja kolmannen katekeettis-karitatiivisiksi. Virkoja yhdistäväksi sisällölliseksi tekijäksi muodostuisi näin diakonaattikomitean esittämien jumalanpalvelustehtävien (liturgisen funktion) sijasta kasvatus ja opetus (katekeettinen funktio), jotka ilmentävät kirkon hengellisen viran luonnetta evankeliumin julistamisena uskon syntymiseksi. Perustevaliokunnan mietintöön kuuluvien ponsien perustelussa katsotaan, että kirkon erityisen viran yhteyteen voidaan muodostaa pappisvirasta erillinen virka, johon kootaan nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat. Kirkolliskokous asetti tämän pohjalta tammikuussa 2000 uuden komitean jatkamaan työtä. 19 1.3 Virkarakennekomitean tehtävän täsmentäminen 1.3.1 Muodostaa koota selvittää Kirkolliskokouksen virkarakennekomitealle antamassa tehtävässä näyttää olevan kaksi tasoa. Komitean edellytetään ensinnäkin kokoavan yhteen nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat ja toiseksi selvittävän siinä yhteydessä 11 erikseen mainittua kysymystä. Yhteen kokoaminen tulee ymmärtää tehtäväksi, jossa kirkon viran teologia hahmotellaan siten, että diakonian, musiikin ja kasvatuksen viroilla nähdään olevan niin tiivis keskinäinen yhteenkuuluvuus, että niitä voidaan pitää teologisesti yhtenä virkana. Erilliskysymysten selvittäminen puolestaan tulee ymmärtää periaatteellisen yhteen kokoamisen johtopäätöksiksi ja niiden ratkaiseminen teologisen selvitystyön seuraamuksiksi. Uudistuksen teologisten perustelujen voi tämän suppean tehtävänannon mukaan nähdä koskevan ensisijaisesti sitä, miten nykyiset virat kootaan yhteen, kun taas luetellut erilliskysymykset näyttävät koskevan teologisesta rakenteesta johdettuja käytännöllisiä ja hallinnollisia päätelmiä. Tällä tavoin ymmärrettynä tehtävä on kuitenkin liian kapealle pohjalle asetettu. Virkauudistuksen ensimmäinen teologinen ongelma ei koske sitä, miten diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat kootaan yhteen. Huomion kiinnittäminen pääosin siihen voi johtaa virhepäätelmiin koko uudistuksen luonteesta. Teologisen selvitystyön tulee keskittyä ensin siihen, miten mainitut kolme virkaa liittyvät ylipäätään kirkon erityiseen virkaan. Kirkolliskokouksen tehtävänannon taustalla on perustevaliokunnan mietintö, jonka ensimmäisessä ponnessa lausutaan: Perustevaliokunta pitää mahdollisena muodostaa kirkon erityisen viran yhteyteen pappisvirasta erillinen virka, johon kootaan nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat. Vasta tämän jälkeen määritellään toisessa ponnessa tehtävä, jonka kirkolliskokous antoi virkarakennekomitealle. Ensimmäisen ponsi, vaikkei se sisällykään varsinaiseen tehtävänantoon, tulee ottaa teologisen selvitystyön lähtökohdaksi. Muutoin diakonian, musiikin ja kasvatuksen virkojen kokoaminen yhdeksi kokonaisuudeksi nousee ensimmäiseksi päämääräksi, ja niiden liittäminen kirkon erityiseen virkaan ei saa sille kuuluvaa huomiota. Sen seurauksena kootta-

20 vienkin virkojen keskinäinen yhteys jää hataraksi ja vaille syvempää teologista perustelua. Se puolestaan vaikeuttaa uudistuksen vastaanottoa kirkossa. Niin ikään olisi odotettavissa, etteivät eritellyt kysymyksetkään saisi tyydyttävää vastausta. Diakonaattikomitea painotti diakonian, musiikin ja kasvatuksen virkojen keskinäistä yhteyttä. Diakonin viran klassiset tehtävät nähtiin karitatiivisiksi, liturgisiksi ja katekeettisiksi, ja näihin kolmeen nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat tuntuivat omilta tehtäviltään sopivan luontevasti. Kun kolmikko kootaan yhteen, sitä saattaa diakonaattikomitean mukaan pitää kirkon erityisen viran osana pappeuden ja piispuuden ohella, sillä kussakin on pohjimmiltaan kysymys Jumalan sanan palvelemisesta. Komitea näki kaikkia virkoja yhdistäväksi tekijäksi myös vihkimyksen ja tehtävät jumalanpalveluksessa (saarnaoikeus sekä oikeus avustaa ehtoollisen vietossa). Kirkolliskokouksen perustevaliokunta totesi kuitenkin komitean virkateologisen selvitystyön puutteelliseksi. Diakonaattikomitean esittämä laaja käsitys Jumalan sanasta pyrki yhtäältä kytkemään kaikki virat luterilaisten tunnustuskirjojen määritelmään virasta sanan virkana ja toisaalta yhdistämään diakonaattiin kaavaillut kolme virkaryhmää toisiinsa. Kaikki virat tulisi diakonaattikomitean mukaan nähdä sanan palveluna. Tämän näkemyksen ongelmana on kuitenkin ensinnäkin se, että sanan palvelu ymmärretään moniselitteisesti sekä saarnaamiseksi, rakkauden palvelukseksi, musiikin johtamiseksi että kasvatustyöksi. Näin laajasta kuvauksesta on kunkin nykyisen virkaryhmän vaikea tunnistaa omien erityistehtäviensä teologista motivaatiota. Toiseksi laaja-alaisen diakonaatin kokoaminen saattoi herättää mielikuvia, joiden mukaan erillisten virkojen käytännön toimia laajennettaisiin olennaisesti siitä, miten niitä nyt hoidetaan. Kolmanneksi virkojen yhteys jumalanpalvelukseen ei tullut selväksi, kun sitä tarkasteltiin viroille annettavista irrallisista liturgisista tehtävistä käsin eikä lähtien liikkeelle jumalanpalveluksen luonteesta kristityn elämäntapana ja kirkon elämän lähteenä. Vaikka viroille pyrittiin antamaan oikeuksia, niiden käyttöön ottaminen herätti hämmennystä. Perustevaliokunnan mietinnössä tämä käy ilmi kysymyksestä, jossa aprikoidaan, miksi diakonin tulisi palvella sanalla myös liturgisesti jumalanpalveluksessa, kun hänen rakkauden palvelunsa arkisessa elämässäkin nähdään jo sanan palveluna. Eri virkojen suhdetta jumalanpalvelukseen ei tule ensisijaisesti tarkastella seurakunnan työnjaon kysymyksenä. Jumalanpalvelus ei ole yksi seurakunnallisten aktiviteettien muoto monien joukossa, vaan se on koko kirkon elämän keskus ja kaiken toiminnan hengellisen motivaation lähde. Seurakunnan jäsenen ja työntekijän suhde jumalanpalvelukseen ei siten ole kuvattavissa yksinomaan ajankäytön tai tehtävien organisoinnin valossa, vaan kysymys on syvemmästä suhteesta kirkon varsinaiseen olemukseen. Diakonaattikomitean teologisen perusratkaisun voi nähdä vaikuttaneen koko komiteamietinnön vastaanottoon. Diakonaattiin kaavailtujen virkojen nykyistä suhdetta kirkon hengelliseen olemukseen ja elämäntapaan ei oltu otettu riittävästi huomioon. Sekä diakonaatin viroille kaavaillut jumalanpalvelustehtävät että virkojen kokoaminen yhteen saivat osakseen kritiikkiä, koska mietinnöstä ei käynyt kyllin selvästi ilmi virkojen teologinen yhteys kirkon olemukseen. Virkarakennekomitean näkemys selvitystyön etenemisjärjestyksestä ja virkauudistuksen teologisesta menetelmästä on toinen. Erityisen palvelun virkoja ei tule ensin yrittää yhdistää keskenään ja sitten syntyneenä kokonaisuutena hahmottaa samalla tavoin ja yhdellä teologisella siteellä kerralla kirkon erityisen viran osaksi, vaan tulee edetä toisin päin. En-

sin kytketään diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat kirkon erityiseen virkaan ja sitten vasta tarkastellaan, millaiset teologiset ja käytännölliset siteet yhdistävät niitä toisiinsa. Kummassakin suhteessa on syytä avata viran teologia siitä, millainen yhteys sillä on kirkko-oppiin. Virkarakennekomitea ei siten pyri laatimaan diakonaattiuudistusta pappeuden ja piispuuden rinnalle synnytettävän diakonaatin kokoamiseksi, vaan sen tehtävänä on ensisijaisesti hahmotella erillisten virkojen suhde kirkon konstituutioon eli nähdä niiden yhteys kirkon perusteisiin. Kirkon hengellisestä olemuksesta käsin voidaan löytää myös niiden keskinäinen yhteys. Ei myöskään ole tarkoituksenmukaista yrittää ratkaista yhtätoista erikseen lueteltua ongelmaa irrallaan uudistuksen teologisesta perusratkaisusta, vaan ottaa ne käsiteltäviksi vasta sen valossa. Silloin ne saavat luontevasti teoriasta vedettyjen johtopäätösten kaltaiset ratkaisunsa. Virkarakennekomitea pitää välttämättömänä täsmentää kirkolliskokouksen tehtävänantoa siten, että se luetaan kolmiosaisena, lähtien liikkeelle perustevaliokunnan mietinnön ensimmäisestä ponnesta. Ensin tulee muodostaa kirkon erityisen viran yhteyteen siitä erillinen virka, ja toiseksi koota tähän virkaan nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat, ja kolmanneksi käsitellä erilliskysymykset. 21 1.3.2 Tunnustuksen ja kirkkolain antamat edellytykset Kirkkomme virkarakenteen uudistamista sitovat kirkkolain ja kirkkojärjestyksen ensimmäiset pykälät. Niissä määritellään kirkon tunnustus ja kirkon tehtävä. Tunnustuksen osalta viitataan Raamatun ja vanhan kirkon tunnustusten ohella Augsburgin tunnustukseen ja muihin luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otettuihin tunnustuskirjoihin (KJ 1:1). Tehtävästä sanotaan: Tehtävä. Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. (KL 1:2) Näissä pykälissä ensin ilmaistaan kirkon teologisen itseymmärryksen lähde ja toiseksi määritellään, miten kirkon siihen nojautuen tulee toimia. Kirkkolain toinen pykälä näyttää viittaavan Augsburgin tunnustuksen 5. ja 7. artiklan sanoihin jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka ja kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkkolaki kuitenkin laajentaa Augustanan saarnaamiseen ja sakramenttien jakoon keskittyneitä sanoja muutenkin tapahtuvaan kristillisen sanoman levittämiseen ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseen. Kirkkolain määritelmä sekä asettaa rajat virkarakennekomitean pyrkimyksille että tukee niitä. Laissa määritellään kirkon tehtävä ensinnäkin sitomalla se pappisviran toimittamiin tehtäviin ja toiseksi avarretaan sitä ja ulotetaan sen toteuttaminen kaikkiin kirkon jäseniin. Samalla avautuu mahdollisuus tulkita muukin sanoman levittäminen ja lähimmäisenrakkauden toteuttaminen tehtäviksi, joiden hoitamisen edistämiseksi voidaan nähdä tarpeelliseksi asettaa erillisiä virkoja.

22 Kirkkolain neljännessä luvussa käsitellään seurakunnan tehtäviä. Niiden lähtökohtana on lain ensimmäisessä luvussa määritelty kirkon tehtävä. Kirkon tehtävää toteutetaan paikallisissa seurakunnissa: Seurakunnan tehtävät. Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä. (KL 4:1). Nämä sanat ilmaisevat sen, mitä virkauudistuksella ollaan tavoittelemassa. Koska seurakunnan tehtäviin kuuluvat luetellut asiat, lainsäätäjän intentiona lienee niiden tiivis yhteys kirkon olemukseen. Siksi niiden voidaan katsoa kuuluvan myös kirkon viran alaan. Virkaratkaisun lähtökohdan tulee siten olla luterilaisessa tunnustuksessa, mutta sen ei tarvitse rajoittaa kirkon tehtävää vain pappisviran hoitamien saarnan ja sakramenttien alaan. Yhtä tärkeäksi nousevat kirkkolaissa muukin kristillisen sanoman levittäminen ja lähimmäisenrakkauden toteuttaminen. Näiden voi nähdä luterilaisen teologian pohjalta olevan kaikkien kristittyjen tehtävä yhteisen pappeuden mukaan heillä on oikeus lähestyä rukouksessa Jumalaa ja heidän tehtävänsä on sanoin ja teoin viedä Kristus lähimmäisensä luo. Nykyisen tilanteen mukaan kirkkomme muut kuin papin virassa olevat työntekijät toteuttavat tehtäviään lain piirissä mutta eivät osana kirkon hengellistä virkaa. Virkauudistus kuitenkin tähtää siihen, että heidän työnsä nähdään liittyvän sanan ja sakramenttien viran piiriin. Jos nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat on toistaiseksi nähty rakentuvan yhteisen pappeuden pohjalle, miten ne liitettäisiin erityisen viran osaksi? Keskeisin teologinen ongelma koskee siten kirkolliskokouksen tehtävänannon ensimmäistä tasoa: millä tavoin erityisen palvelun virka liittyy erityisen viran yhteyteen ja on samalla pappisvirasta erillinen? Avainkohta on käsitteiden yhteys ja erillisyys välisessä jännitteessä. Millainen teologinen nivel kytkee pappisviran ja muut virat yhteen ja säilyttää ne kuitenkin erillään? Virkarakenneuudistuksen teologisen perustan selvittäminen valaisee uudistuksen sisältämiä käytännön ongelmia. Sen tulee antaa suuntaviivat, joita noudattamalla uudistukselle asetetut odotukset täyttyvät. Ratkaisun teologisen perustan selvittäminen on edellytys sille, että uudistus ei tuota uusia, entistä vaikeammin ratkaistavia kirkon viranhaltijoiden itseymmärrykseen liittyviä ongelmia. Diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat tulee liittää keskenään samalla tavoin kirkon erityiseen virkaan. Vaikka ne ovat keskenään erilaisia, uudistuksessa niitä ei voi käsitellä toisistaan irrallisina ja kunkin viran kohdalla kovin erilaisiin käytännön johtopäätöksiin päätyen. Tällöin virkarakennekomitea ei ainoastaan jättäisi tehtäväänsä täyttämättä, vaan hankaloittaisi kirkkoamme lisää ja sekoittaisi sen virkarakennetta luomalla uusia erityisvihkimyksiä erillisiin virkoihin. Yhteen koottavista diakonian, musiikin ja kasvatuksen viroista ei silti ole tarkoituksenmukaista tehdä papinviran kaltaisia eikä toistensa kaltaisia virkoja, vaan niiden omaleimaisuus ja erityisalat on mielekästä säilyttää. Toisaalta tiiviimpi yhteys kirkon erityiseen virkaan edellyttää, että viroilla on selkeä yhteys siihen, mitä pidetään kirkon virassa olennaisena. Tällöin myös tavoitetaan se, mikä kokoaa erityisen palvelun virat yhteen.

Virkarakennekomitean saaman tehtävän taustalla on pitkään vireillä ollut uudistushanke, jossa on ollut kysymys yhtäältä diakonian virasta, mutta toisaalta tarkasteltavaksi on noussut myös kanttorien, lehtorien, lapsi- ja nuorisotyönohjaajien sekä lähetyssihteerien asema. Edelliset työryhmät ja komiteat ovat eri tavoin osallistuneet kirkon viran säikeiden lukumäärästä käytyyn teologiseen keskusteluun ja pyrkineet selvittämään seurakuntien erilaisten hengellisten palveluvirkojen suhdetta pappisvirkaan. Piispainkokouksen asettama virkarakennetyöryhmä, perustevaliokunta, diakonaattikomitea, piispainkokous sekä kirkolliskokous ovat ohjanneet kirkon virkarakenteen uudistamista suuntaan, jossa papin ja piispan virkojen rinnalle, niiden yhteyteen mutta kuitenkin niistä erilliseksi kirkon erityisen viran (ministerium) osaksi muodostetaan virka, johon kootaan nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat. Virkojen kokoamisen on kussakin edellä mainitussa elimessä nähty edellyttävän sekä syvällistä teologisiin kysymyksiin paneutumista että lukuisten juridisten ja käytännöllisten kysymysten ratkaisemista. Asian laajuudesta johtuen monet kysymykset ovat jääneet avoimiksi. Virkarakennekomitea katsoo tehtävänsä jakautuvan kolmeen osaan: ensin sen tulee muodostaa pappisviran yhteyteen siitä erillinen virka, toiseksi koota tähän virkaan nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat, ja kolmanneksi selvittää samassa yhteydessä yksitoista erikseen lueteltua ongelmaa. Lähtökohdakseen komitea ottaa kirkkolain ja kirkkojärjestyksen sekä kirkon tunnustuksen antamat edellytykset. 23