TOIMEENTULOA ERI ELÄMÄNTILANTEISSA

TOIMEENTULOA ERI ELÄMÄNTILANTEISSA Helsingin yliopiston opiskelijoiden kokemuksia toimeentulon järjestämisestä Opiskelijabarometrin aineistossa Juhani Saari Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus Työpapereita 2/2015

Copyright: Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Juhani Saari Taitto: Jaakko Karvonen (HYY) Julkaisija: Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus Lapinrinne 2 00180 HELSINKI www.otus.fi ISSN: 2341-7323 Otus työpapereita 2/2015

TOIMEENTULOA ERI ELÄMÄNTILANTEISSA Helsingin yliopiston opiskelijoiden kokemuksia toimeentulon järjestämisestä Opiskelijabarometrin aineistossa Juhani Saari Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus Työpapereita 2/2015

Sisältö 1. Johdanto 2. Aineisto 5 3. Toimeentulon mittarit aineistossa 8 4. Puuttuvat arvot 9 5. Asumismuodot 12 6. Erilaisia toimeentulotyyppejä metsästämässä 15 7. Miltä tukikuukausien riittävyys näyttää eri elämäntilanteissa? 22 8. Keitä tukikuukausia nostamattomat ovat ja miten he järjestävät toimeentulonsa? 28 9. Tukikuukausien riittävyys ja opintojen eteneminen 31 10. Miten eri elämäntilanteessa opiskelevat aikovat rahoittaa opintonsa? 37 11. Tulevaisuudennäkymät 39 12. Paljonko on sata euroa kuussa? 44 13. Lopuksi 49 Liite 1: Ordinaalisen regression parametriestimaatit 50 Liite 2: Elämänhallinta, stressi ja tulevaisuususko eri elämäntilanteissa 51 Liite 3: Korrespondenssianalyysi asumismuodon, työssäkäynnin ja toimeentulon kokemuksen suhteista 53 Lähteet 55 6

1. Johdanto Opiskelijabarometri 2014 oli Otuksen toinen valtakunnallinen kyselytutkimus, jossa opintotukikuukausien riittävyys ja opintojen rahoittaminen tulevana lukuvuonna olivat kärkiteemoina. Otuksen aikaisemmassa Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa yhteistyönä toteutetussa toimeentulotutkimuksessa Monituloiset selvitettiin toimeentulon rakentumista eri elämäntilanteessa opiskelevien keskuudessa. Nyt käsillä olevan tutkimuksen voi katsoa jatkavan toimeentulon tarkastelua suhteessa opiskelijan elämäntilanteeseen, tällä kertaa Helsingin yliopiston opiskelijoiden erityispiirteistä lähtien. Opiskeleminen Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla eroaa merkittävästi muusta maasta sekä elämiskustannusten että työssäkäynnin suhteen. Asumismenojen suhteellinen osuus opiskelijan käytettävissä olevasta tulosta on pääkaupunkiseudulla erityisen suuri niillä opiskelijoilla, jotka joutuvat etsimään asuntonsa vapailta markkinoilta. Lisäksi pääkaupunkiseudulla opiskelevien työssäkäynti on muuta maata yleisempää: vuoden 2013 korkeakouluopiskelijoiden työssäkäyntitilaston mukaan Uudellamaalla opiskelevien työssäkäyntiaste oli 57 ja muiden opiskelijoiden 46 prosenttia (alempaa korkeakoulututkintoa opiskelevista). Helsinki näyttäytyy siten opiskelijan toimeentulon ja työssäkäynnin osalta selvästi muusta Suomesta eroavana opiskelupaikkakuntana. Tässä tutkimuksessa selvitetään Helsingin yliopiston opiskelijoiden toimeentuloa eri elämäntilanteissa. Eräs tutkimuksen tärkeimmistä tavoitteista on luoda eksploratiivinen tyypittely opiskelijoiden elämäntilanteille, joiden suhteen toimeentulon ja asumisen palapeliä tarkastellaan tutkimusaineistolla. Opiskelijan elämäntilanteiden luokittelua käytetään raportin toisessa osassa selittävänä muuttujana opintotuen käytön, toimeentulon järjestämisen sekä sen kokemisen suhteen. Tutkimuksen kunnianhimoisimpana tavoitteena on päästä arvioimaan sitä, kuinka arvokas sadan euron1 kuukausittainen lisä toimeentuloon on missäkin elämäntilanteessa. 1. Summa on itsessään mielivaltainen ja valinta perustuu ennen kaikkea erilaisten malliperusteisten parametrien tulkittavuuteen: Parametrin antama estimaatti vaikkapa toimeentulon kokemuksen paranemiselle on helppo laskea päässä, kun parametrin kantalukuna on pyöreä kokonaisluku. 5

2. Aineisto 6 Tutkimuksen toteuttamisessa hyödynnetään syksyllä 2014 kerättyä valtakunnallista opiskelijabarometrin aineistoa. Kaikki tässä raportissa esiteltävät tilastolliset tarkastelut suoritetaan painotetulla aineistolla, jossa on korjattu kyselyn vastauskadon aiheuttamaa tulosten vinoumaa. Opiskelijabarometrin painotus on kaksiosainen, joista ensimmäisessä vaiheessa huomioidaan opiskelijoiden korkeakoulukohtaisesta otanta-asetelmasta johtuen vaihtelevat sisältymistodennäköisyydet otokseen (otannassa painotettiin pieniä koulutusaloja) (ks. esim. Meinck 2005). Ensimmäisen vaiheen otanta-asetelman huomioivan painotuksen jälkeen tutkittiin kyselyn vastauskatoa yliopiston opiskelijarekistereistä saatujen taustatietojen (sukupuoli, ikä, koulutusala) suhteen. Vastauskato (alkuperäisen kyselyn sekä erilliskyselyn) on kyselytutkimuksissa merkittävä tuloksia vääristävä ongelma silloin, kun kyselyyn vastaaminen tai vastaamattomuus on luonteeltaan systemaattista. Näitä vääristymiä korjataan aineistossa vastauskadon oikaisevalla painokertoimella, joka perustuu vastauskadon malliperusteiseen estimointiin2. Se antaa tilastollisissa analyyseissä suuremman painoarvon sellaisille opiskelijaryhmille, jotka vastasivat muita laiskemmin kyselyyn. Näin vastauskadon kyselytuloksia vinouttava vaikutus pystytään suurelta osin oikaisemaan tuloksista. Vastauskadon oikaiseva painotus yhdistettiin lopulta otanta-asetelman oikaisevaan paino- kertoimeen, jota on käytetty kaikissa tilastollisissa tarkasteluissa. Kysely toteutettiin Helsingin yliopiston opiskelijoilla marras-joulukuussa 2014 internet-kyselynä, johon opiskelijat kutsuttiin postitse yliopiston opiskelijarekisteristä saatuun kotiosoitteeseen lähetetyllä kirjeellä, jossa opiskelijoille kerrottiin kyselyn toteutuksesta ja tavoitteista, sekä siitä, millä perusteella nämä olivat päätyneet tutkimusotokseen. Kyselykutsu lähetettiin yhteensä 3002 Helsingin yliopiston opiskelijalle, joista yhden kyselykutsun ja yhden muistutusviestin jälkeen tavoitettiin 954 (31,8 %) vastaajaa. Taulukossa 1 on esitetty otoksen ja vastanneiden jakautuminen tiedekunnittain. Taulukon toisessa sarakkeessa on kuvattu otanta-asetelmaa tiedekuntakohtaisesti otannan asetelmapainokertoimen avulla. Asetelmapainon suuret arvot kuvaavat väljempää ja pienemmät tiheämpää opiskelijoiden poimintaa otokseen. Otannalla tavoiteltiin pientä suhteellista aineiston yliedustusta pienemmiltä opintoaloilta (lääketiede, maa- ja metsätaloustiede sekä farmasia- ja biotieteet). Kyselyaineistoa, jonka aineisto on kerätty osittamalla perusjoukko tutkimuksellisesti mielekkäisiin ositteisiin, joiden sisältä tutkittavia poimitaan kustakin ennalta määriteltävä määrä satunnaisotannalla, kutsutaan ositetuksi otannaksi. Perusjoukon opiskelijat jakautuvat luontevasti ositteisiin korkeakoulunsa ja opintoalansa suhteen, sillä kukin opiskelija kuu- 2. Painotuksessa käytettiin nk. propensiteettimenetelmää, jossa vastanneille ja ei-vastanneille estimoidaan rekisteritaustatietoja käyttäen logistisella regressiomallilla malliperusteinen vastaustodennäköisyys, joka toimii sitä paremmin, mitä laadukkaampaa käytettävä taustatieto on (Särndal & Lundström 2005). Siinä peruspainot lasketaan yksinkertaisesti vastauspropensiteettien käänteislukuna ja yhdistetään sitten otanta-asetelman oikaisevaan nk. asetelmapainoon (Betlehem et al. 2009). 3. Tarkoituksenmukaisella tarkoitetaan tässä sitä, että ositerakenteella pystytään selittämään jotakin tutkimuksellisesti relevanttia ilmiötä. Opiskelijat voitaisiin myös jakaa ositteisiin näiden puhelinnumeron perusteella jakamalla heidät parillisiin ja parittomiin numeroihin, mutta tällaisella osituksella ei saavuteta tutkimuksellisesti yhtään mitään, sillä puhelinnumeron parillisuus/parittomuus ei ole tilastollisessa yhteydessä mihinkään.

luu ensisijaisen pääaineensa mukaisesti aina yhteen tietyn koulutusalan (OPH:n luokitus) luokkaan, jonka suhteen aineiston poiminta on toteutettu. Tällaisen tutkimuksellisesti tarkoituksenmukaisen3 osituksen etuna tilastollisen estimoinnin kannalta on se, että hyvin ositettu otanta tuottaa tarkempaa tilastollista tietoa. Koska opiskelijan koulutusala on joissain määrin yhteydessä opiskelijan toimeentuloon (eri alojen opiskelijoiden työssäkäynti ja työllistymisodotukset vaihtelevat), on tutkimuksen 954 vastaajan aineiston tilastollinen voima suurempi kuin yksinkertaisen satunnaisotannan tilanteessa4, jossa kullakin opiskelijalla on opintoalasta riippumatta jokin laskennallinen todennäköisyys päätyä otokseen, eikä esimerkiksi pienten koulutusalojen edustusta pystytä näin varmistamaan. Tilastollista estimointia, jossa aineiston otanta-asetelma otetaan huomioon, kutsutaan asetelmaperusteiseksi, ja sitä tullaan hyödyntämään tässä tutkimuksessa niissä tilastollisissa tarkasteluissa, joissa se käytettävien tilasto-ohjelmien puitteissa mahdollista. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset keskiarvoestimaatit ja suorat jakaumat opiskelijoiden toimeentulon mittareita tarkasteltaessa. Tilastollisten ajojen asetelmaperusteisuus ilmoitetaan kussakin kuviossa ja taulukossa erikseen. TAULUKKO 1. HELSINGIN YLIOPISTON OTOKSEN JAKAUTUMINEN TIEDEKUNNITTAIN, VASTAUSAKTIIVISUUS SEKÄ OTANTA-ASETELMAN POIMINTATIHEYS. Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 12,12 39 121 32,2% Eläinlääketieteellinen tiedekunta 13,53 24 47 51,1% Farmasian tiedekunta 12,10 21 68 30,9% Humanistinen tiedekunta 14,51 136 411 33,1% Käyttäytymistieteellinen tiedekunta 11,26 86 275 31,3% Lääketieteellinen tiedekunta 10,75 66 257 25,7% Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 10,65 87 243 35,8% Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 12,12 106 410 25,9% Oikeustieteellinen tiedekunta 11,61 58 181 32,0% Svenska social- och kommunalhögskolan 4,63 23 51 45,1% Teologinen tiedekunta 11,00 52 151 34,4% Valtiotieteellinen tiedekunta 4,63 256 787 32,5% Yhteensä 9,91 954 3002 31,8% * Asetelmapainon voidaan ajatella kuvaavan otoksen poimintatiheyttä tiedekunnittain. Otannalla tavoiteltiin tietoisesti pientä yliedustusta pieniltä koulutusaloilta, jotta valtakunnallisessa otoksessa kukin koulutusala olisi riittävästi edustettuna tilastollisten vertailujen kannalta. Yhteiskunta-ala on otoksessa yliedustettuna Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen kanssa toteutetun tutkimusyhteistyön johdosta. 4. Lisää ks. esim Lehtonen & Pahkinen 2004 7

3. Toimeentulon mittarit aineistossa 8 Kyselyssä opiskelijan toimeentuloa ja asumista selvitettiin kysymysmoduulilla, joka koostuu toimeentulon määrällisten sekä subjektiivisen tyytyväisyyden mittareista, joilla pyritään erottelemaan erilaiset tulonlähteet, niiden yhdistelmät sekä suhteuttamaan nämä opiskelijan elämäntilanteeseen. Tiedot opiskelijan perhestatuksesta, työssäkäynnistä sekä opintojen vaiheesta saadaan kyselyn muista osioista, ja näitä käytetään tässä tutkimuksessa tilastollisten analyysien taustamuuttujina sekä opiskelijan elämäntilanteen tunnistamisessa käyttäen hyväksi aikaisempien tutkimusten tuloksia. Keskeisimpänä laadullisena toimeentulon indikaattorina käytetään kolmiluokkaista subjektiivisen toimeentulon mittaria, jonka kysymysmuotoilu opiskelijoille oli Miten käytettävissäsi olevat rahat riittivät viimeisen kuluneen vuoden (12 kk) aikana?. Opiskelija saattoi valita vastauksensa kysymykseen vaihtoehdoista 1) Tulin hyvin toimeen, 2) Tulin toimeen, kun elin säästäväisesti ja 3) Toimeentuloni oli niukka ja/tai epävarma. Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö on aikaisemmin tutkinut vuonna 2012 toteutetulla valtakunnallisella teemallisella toimeentulokyselyllä korkeakouluopiskelijoiden tulonlähteitä ja kokemusta toimeentulosta erilaisissa elämäntilanteissa. Keskeiset mittarit olivat samat kuin tässä tutkimuksessa käytettävät. Aikaisemmassa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa tutkimuksessa opiskelijan elämäntilanteesta muodostettiin seitsemän niin sanottua ideaalityyppiä, joilla pyrittiin osoittamaan euromääräisen toimeentulon tarkoittavan erilaisissa elämäntilanteissa oleville opiskelijoille hyvinkin erilaista toimeentulon kokemusta (Mikkonen et al. 2013). Tämä typologia pyritään tämän tutkimuksen osalta rakentamaan uudelleen paremmilla kyselymittareilla, ja tuloksia on tietyssä määrin mahdollista vertailla aikaisempiin valtakunnallisiin tuloksiin. Lisäksi hiljattain toteutetun opiskelijabarometrin syksyn 2014 kyselykierroksella toimeentulon ja asumisen osalta uutta oli erityisesti se, että opiskelijoita pyydettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisella kyselyllä arvioimaan toimeentuloaan prospektiivisesti, alkavan lukuvuoden näkymiä ja tulonlähteitä reflektoiden. Erityisenä intressinä kyselyä laadittaessa oli selvittää, miten opiskelijat, joiden opintotukikuukausien riittävyys ennen valmistumista huolettaa, aikovat järjestää toimeentulonsa opintojen loppuajaksi. Kyselyllä pystytään siten erottamaan vastaajista ne, joille tukikuukausien loppuminen ei ole ajankohtaista tai ei aiheuta huolia niistä, joiden tukikuukaudet ovat kenties jo loppuneet tai jotka rahoittavat opintonsa yksinomaan työssäkäynnillä tai säästöillä. Syitä opintotuen nostamatta jättämiseen kartoitettiin lisäksi avoimella kysymyksellä, jossa erilaisissa tilanteissa painivat opiskelijat pääsivät kuvaamaan tilannettaan tarkemmin.

4. Puuttuvat arvot Puuttuvien arvojen problematiikalla tarkoitetaan kyselytutkimuksessa nk. erävastauskatoa. Erotuksena yksikkövastauskadolle, jossa kyse on kyselyn kokonaan tavoittamattomista vastaajista, erävastauskadolla viitataan yksittäisten kysymysten tai taustamuuttujien arvojen puuttuvuuteen. Kyselyteknisesti tämä tarkoittaa useimmin vastaajalle kognitiivisesti raskaan, vaikeaselkoisen, arkaluontoisen tai huonosti muotoillun kysymyksen vastauksen puuttumista, joskus myös eos- eli en osaa sanoa -vastauksia. Kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan kuukausittain käytettävissä olevia tulojaan ja asumismenojaan mittarilla, jonka yhteydessä vastaajille tarjottiin kysymyksen arkaluontoisuuden (ja vaikean arvioitavuuden) vuoksi mahdollisuus jättää vastaamatta. Siten opiskelijoiden itsearvioidun euromääräisen toimeentulon osalta aineistossa on paljon puuttuvia arvoja, jotka voivat aiheuttaa tulosten vinoumaa, jos niihin ei kiinnitetä huomiota. On nimittäin niin, että tulojen arvioinnin vaikeus tai vastaamatta jättäminen voi olla yhteydessä toimeentulon kokemukseen, jolloin keskiarvoestimaatit jättävät tällaisten opiskelijoiden osuuden huomioimatta. Opiskelijoiden käytettävissä oleva tulo on tällaisten puuttuvien arvojen problematiikan kannalta mielenkiintoista, sillä tämä on jo arkijärjellä ajateltuna varmasti tilastollisessa yhteydessä moneen muuhun aineistossa mitattuun asiaan: työssäkäynti ja työssäkäynnin kokoaikaisuus sekä työn laatu selittävät varmasti opiskelijan ansiotasoa. Samaten asumiskustannukset ovat yleensä korkeammat niillä, joilla niihin on varaa, tai jotka ovat pidemmälle työelämässä ehtineitä varttuneempia opiskelijoita, ehkä omistusasujia. Tällöin on mahdollista paitsi arvioida sitä, kuinka suuri ongelma puuttuvien arvojen systemaattisuus on (tilastollisen päättelyn kannalta toivottavaa olisi, että puuttuminen ei olisi yhteydessä kolmansiin tekijöihin, vaan olisi luonteeltaan mahdollisimman satunnaista), niin myös ryhtyä toimenpiteisiin puuttuvien arvojen imputoimiseksi5 (Little et al. 2014). Imputoinnilla tarkoitetaan tässä puuttuvien arvojen korvaamista tilastollisesti mahdollisimman luotettavilla estimaateilla, joiden laskennassa käytetään hyväksi kaikki muu aineistosta saatavilla oleva tieto. Puuttuvan vastauksen korvaaminen esimerkiksi aineiston keskiarvolla on paljon huonompi ratkaisu, kuin korvata tiedossa olevan työssäkäyvän opiskelijan puuttuva vastaus muiden samantasoisia töitä ja samaa työaikaa tekevien keskiarvolla. Puuttuvien arvojen korvaamiseen käytetään hyvinkin erilaisia, joskus hyvinkin kehittyneitä imputointialgoritmeja, joilla pyritään myös huomioimaan proseduuriin liittyvä tilastollinen epävarmuus (esim. moninkertainen imputointi, Rubin 2004). Näissä ideana on se, että algoritmilla korvattu arvo ei ole koskaan tilastollisesti yhtä luotettava kuin aito mitattu muuttujan arvo, ja että tämä tilastollinen epävarmuus pyritään ottamaan tilastollisessa päättelyssä huomioon. Ongelmaa havainnollistetaan taulukossa 2, jossa on esitelty opiskelijoiden käytettävissä olevan tulon keskiarvoja sekä puuttuvien arvojen suhteellista osuutta luokan sisällä (prosenttia vastausvaihtoehdon valinneista) tarkoituksena havainnollistaa puuttuvuuden systemaattisuutta ja sen mukanaan tuomaa harhaa: tieto käytettävissä olevasta kuukausitulosta puuttuu useammin parempituloisilta opiskelijoilta, jol- 5. Imputointi tarkoittaa puuttuvan tai puuttuvaksi määritellyn epäkelvon tiedon paikkaamista sellaisella korvikearvolla joka parantaa estimaatin laatua verrattuna siihen mikä saataisiin ilman imputointia eli jättämällä tuo tieto käsittelystä pois. Seppo Laaksonen, luento. 9

loin puuttuvien arvojen huomiotta jättäminen tuottaisi alakanttiin osuvia estimaatteja. Pieni sukupuolivaikutus lienee myös havaittavissa, sillä naisista hieman useampi kuin miehistä ei osannut tai halunnut arvioida kuukausittaista tuloaan kyselyssä. Puuttuvien arvojen imputoinnissa sovellettiin nk. regressioimputointia, jossa tulonsa arvioimatta jättäneiden opiskelijoiden käytettävissä olevaa kuukausiansiota pyrittiin mahdollisimman tarkasti estimoimaan käyttämällä hyväksi aineiston tietoja työssäkäynnin määrästä, laadusta sekä toimeentulon kokemuksesta (selitysaste R²>0,5). Yleisesti suositellaan, että regressioimputoituihin puuttuvien arvojen estimaatteihin lisättäisiin satunnaisuutta vastaamaan tilastollista epävarmuutta, jota imputoitujen arvojen käyttöön väistämättä liittyy (imputoitua arvoa ei voi pitää todellisen mittauksen kanssa samanarvoisena tietona). Tämän raportin puitteissa tehdään tähän nyrkkisääntöön kuitenkin poikkeus, sillä imputoinnissa käytetty malli on sekä sisäisesti6 että ulkoisesti7 erittäin validi ja perusteltu. Kuviossa 1 on esitetty Helsingin yliopiston opiskelijoiden jakautuminen itseraportoidun kuukausittain käytettävissä olevan tulon luokkiin. Luokittelu on tehty aineistolle, jossa edellä käsitellyt puuttuvat arvot on imputoitu malliperusteisesti8. Puuttuvien arvojen ohella itsearvioituun mittariin liittyvät omat epävarmuustekijänsä, joiden suhteen käytettävissä olevaa tuloa koskeviin tuloksiin on syytä suhtautua pienillä varauksilla. Erityisesti opiskelijoiden, joiden työssäkäynti on keikka- tai kausiluonteista voi olla hyvinkin vaikea arvioida käytettävissä olevaa kuukausituloaan. TAULUKKO 2. TULOTASON TIETOJEN PUUTTUVUUS TOIMEENTULON KOETUN TASON JA TYÖSSÄKÄYNNIN SUHTEEN SEKÄ KESKIMÄÄRÄINEN ANSIOTASO (KAIKKI TULONLÄHTEET) LUOKAN SISÄLLÄ. 10 Tieto ansiotasosta puuttuu Keskimääräinen (% luokan sisällä) kuukausiansio ( /kk) Toimeentulon taso 12,12 39 Tuli hyvin toimeen 13,53 24 Pärjäsi, kun eli säästeliäästi 12,10 21 Toimeentulo niukka ja/tai epävarma 14,51 136 11,26 86 Työssäkäynnin määrä 10,75 66 Päätoiminen työ 10,65 87 Osa-aikatyö 12,12 106 Ei työssäkäyvä 11,61 58 4,63 23 Sukupuoli 11,00 52 Miehet 4,63 256 Naiset 9,91 954 N = 649 (aineisto ilman puuttuvia arvoja) 6. Sisäisellä validiteetilla tarkoitetaan tässä korkeaa selitysastetta ja siten ennustekykyä. 7. Ulkoisella validiteetilla tarkoitetaan puolestaan sitä, että opiskelijan käytettävissä olevaa tuloa päästään estimoimaan erittäin perustelluilla mittareilla työssäkäynnin määrästä ja laadusta. 8. Malli estimoi vastauksen antaneiden tulotasoa erittäin tarkasti (selitysaste R²>0,5), kun tulotasoa estimoitiin työssäkäyntiä, perhestatusta, asumismuotoa, työn luonnetta sekä työtuntimäärää koskevilla taustatiedoilla.

KUVIO 1. HELSINGIN YLIOPISTON OPISKELIJOIDEN JAKAUTUMINEN KUUKAUSITTAIN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAN TULON LUOKKIIN (VASEMMANPUOLEINEN AKSELI), TOIMEENTULON KOKEMUS TULOLUOKAN SISÄLLÄ (OIKEANPUOLEINEN AKSELI). ASETELMAPERUSTEINEN ESTIMOINTI, TULOJEN PUUTTUVAT ARVOT REGRESSIOIMPUTOITU. % Opiskelijoista Hyvä toimeentulo Tuli toimeen, kun eli säästäväisesti Toimeentulo niukka/ epävarma 11

5. Asumismuodot Opiskelijoista vain hieman yli neljännes asuu Helsingin opiskelija-asuntosäätiö Hoasin tai muiden opiskelijoille edullisesti asuntoja välittävien säätiöiden tai järjestöjen asunnoissa. Noin kolmannes asuu kyselyn tulosten mukaan yksin, hieman vajaa puolet parisuhteessa ja loput hieman alle viidennes vastaajista erilaisissa yhteisöllisissä kimppa- tai muissa asunnoissa. Asumismuodon ja työssäkäynnin suhteen tarkasteluna heikon toimeentulon kokemus oli yleisintä yksinasuvilla ei-työssäkäyvillä sekä ei-työssäkäyvillä lapsiperheillä. 12 Opiskelijan asumista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksellä, jolla pyrittiin luokittelemaan erilaiset asumismuodot mahdollisimman informatiivisiin ja samalla tiiviisiin kategorioihin, jotta kunkin luokan tietosisältö ja vastaajamäärän riittävyys tilastollista päättelyä varten kohtaisivat. Seikkaperäisen asumismuotojen erottelun lisäksi asumista tarkastellaan kahden yleisemmän tason luokittelun suhteen: eri asumismuodot tyypitellään niiden yhteisöllisyyden sekä rahoitusmuodon suhteen kumpikin kolmeen luokkaan, joiden yhdistelmistä muodostuu yhteensä 9-luokkainen typologia. Asumisen yhteisöllisyyden tunnistamisessa käytettiin opiskelijabarometrin kysymyksiä perhestatuksesta, joilla tunnistettiin puolison kanssa asuvat ja perheelliset opiskelijat. Muut yhteisöasujat puolestaan tunnistettiin asumismuotoa kartoittavan kysymyksen kimppakämpässä -vastausluokkien perusteella ja loput opiskelijat katsottiin näiden jälkeen yksinasuviksi. Huomionarvoista tässä on vielä, että yksin lapsen kanssa asuvat luokitellaan tässä yksinasuviksi, koska keskeistä toimeentulon kannalta on asumiskulujen jakautuminen kahden maksajan mukaan, eikä niinkään talouden pääluku. Toisaalta luokkaan lasketaan myös vanhempien luona asuvat, joiden kohdalla kyse on muihin luokkiin nähden verrattain pienistä (jopa olemattomista) asumiskustannuksista. Asumisen rahoitusmuoto puolestaan jaettiin suoraviivaisesti kolmeen luokkaan asumismuodon tarkemman luokittelun perusteella. Opiskelija-asumiseksi katsotaan kaikki opintososiaaliset asumismuodot (opiskelijayksiö, opiskelijaperheasunto ja opiskelijasolu) ja vastaavasti markkinaehtoiseksi muut vuokraasunnot, omistus- ja osaomistusasunnot. Muu asuminen (vanhempien tai puolison omistamassa asunnossa asuvat sekä vailla vakinaista asuntoa olevat) luokiteltiin tässä kolmanteen luokkaan. Vaikka opiskelijoiden asunnottomuus on teemana erittäin tärkeä, on tässä kohdin syytä tiedostaa, että raportissa on tarkoitus tuottaa toimeentuloon liittyviä tilastollisia yleistyksiä, joihin pieni asunnottomien opiskelijoiden määrä aineistossa ei valitettavasti riitä. Taulukossa 3a on esitetty tutkimusotoksen jakautuminen eri asumismuotoihin asetelmaperusteisesti asumismuotoa kartoittavan kysymyksen suhteen. Taulukossa 3b puolestaan on esitetty asumismuotojen luokittelu edellä kuvatun 3x3-tyypittelyn suhteen. Näitä kahta vertailtaessa on huomioitava, että opiskelijat voivat edellä mainitun taulukon luokissa kuulua käytännössä useampaan kuin yhteen 3x3-taulukon luokkaan, sillä asumismuodon yhteisöllisyyttä tai opiskelijan parisuhdetta (yhteisen asumisen kannalta) ei erotella kysymyksessä suoraan. Taulukon 3b perusteella opiskelijoista kenties yllättävänkin suuri osa, lähes puolet, jakaa asumiskustannuksensa puolison kanssa, yksinasuvien edustaessa reilua kolmannesta opiskelijoista. Tarkastelu ei tässä tietenkään erottele kahden opiskelevan henkilön parisuhdetta parisuhteesta, jossa vain toinen osapuoli on opiskelija, eikä aineisto sisällä tietoja puolison työssäkäynnistä tai ansiosta. Toimeentulon kokemusta Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa tarkastellaan seuraavassa kuviossa 2 suhteessa opiskelijoiden asumismuotoon ja työssäkäyntiin.

Tämä siksi, että toimeentulon kokemus pelkästään jommankumman suhteen jättäisi liikaa toisen tekijän selittämästä vaihtelusta piiloon. Työssäkäynti on myös yhteydessä asumismuotoon (ottamatta kantaa yhteyden suuntaa), sillä työssäkäyvien ja työssäkäymättömien asumisratkaisut varmastikin eroavat toisistaan. Kun tyytyväisyyttä toimeentuloon tarkastellaan asumismuodoittain, tyytyväisimpiä toimeentuloonsa näyttäisivät tulosten perusteella olevan vanhempiensa luona opintojen aikana asuvat, joiden kohdalla työssäkäynti/käymättömyys ei tuota suuria eroja. Yli puolet vanhempiensa luona asuvista opiskelijoista ilmoittaa olevansa tyytyväinen toimeentuloonsa. Näistä opiskelijoista tyytymättömien osalta kausaalisuuden suhde voi toki kulkea toiseenkin suuntaan: vanhempien luo päädytään asumaan heikosta toimeentulosta johtuen. Vastaavasti vähiten tyytyväisiä ovat yksin tai yksin lapsen kanssa asuvat ei-työssäkäyvät opiskelijat, joista yksin lapsen kanssa asuvista joka neljäs kokee toimeentulonsa niukaksi. Kuten kuvitella saattaa, työssäkäymättömien yksin lapsen kanssa asuvien toimeentulo on vastaajien keskuudessa on yksin asuviakin niukempi, mutta yksin lapsen kanssa asuvien vastaajajoukko on tilastollisen estimoinnin kannalta turhan pieni aineistossa ja jätetty omana ryhmänään siksi kuvion ulkopuolelle. Kimppakämpässä tai yhteistaloudessa asuvista ei-työssäkäyvistä suurin osa, yli 50 prosenttia, ilmoittaa tulevansa toimeen kunhan elää säästeliäästi. Säästeliäästi eläen toimeentulevia oli myös paljon niistä, jotka ilmoittivat asuvansa yhdessä puolison kanssa, käymättä kuitenkaan itse töissä. TAULUKKO 3A. OPISKELIJOIDEN ASUMISMUOTO, ASETELMAPERUSTEINEN ESTIMOINTI. Osuus Asumismuoto Osuus Asumismuoto opiskelijoista opiskelijoista Vuokralla opiskelijasolussa 8,7 % Kaupungin vuokra-asunnossa 6,9 % Vuokralla opiskelijayksiössä 7,2 % Itse omistamassani asunnossa 18,0 % Vuokralla perheopiskelija-asunnossa tai opiskelijakaksiossa 11,2 % Puolison, vanhempien tai sukulaisten omistamassa asunnossa 9,6 % Vapailta markkinoilta hankitussa vuokra-asunnossa 21,9 % Asumisoikeusasunnossa 0,8 % Vapailta markkinoilta hankitussa kimppakämpässä 5,5 % Osaomistusasunnossa 1,3 % Vanhempien tai sukulaisten luona 6,4 % Minulla ei ole vakituista asuntoa 0,2 % Yhteensä 100 % Jotenkin muuten 2,5 % TAULUKKO 3B. OPISKELIJOIDEN JAKAUTUMINEN ASUMISMUODON RAHOITUKSEN JA YHTEISÖLLISYYDEN Asumismuodon yhteisöllisyys 3X3-LUOKKIIN, ASETELMAPERUSTEINEN ESTIMOINTI. Asumismuodon rahoitus kolmessa luokassa Opiskelija-asunnot Vapaarahoitteiset vuokra- ja omistusasujat Muun omistamassa asunnossa (vanhemmat tai puoliso) + ilman vakinaista Yhteensä Yksinasuvat 8,0 % 17,0 % 9,8 % 34,8 % Yhteisöllisesti asuvat 9,5 % 6,6 % 0,6 % 16,6 % Puolison kanssa asuvat 9,6 % 30,8 % 8,1 % 48,5 % Yhteensä 27,1 % 54,4 % 18,5 % 100 % 13

KUVIO 2. TOIMEENTULON KOKEMUS TYÖSSÄKÄYNNIN JA ASUMISMUODON9 MUKAAN. SULUISSA PROSENTTIOSUUS OPISKELIJOISTA (ASETELMAPERUSTEISESTI ESTIMOITU, VIRHEMARGINAALIT LUOKKAA +/-2,5). Vanhempien luona, työssäkäyvät (5) 54,1 %3 5,5 % Vanhempien luona, ei-työssä (4) 58,4 % 26,1 % Lapsen kanssa, työssäkäyvät (7) 46,1 %4 Lapsen kanssa asuvat, ei-työssäkäyvät (6) Puolison kanssa, työssäkäyvät (18) 14 10 % 13,6 % 41,9 % 20 % 30 % 40 % 50 % Tuli toimeen, kun eli säästäväisesti Toimeentulon kokemusta Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa voi myös tarkastella suhteessa opintolainan käyttöön. Kuvion 3 jakauman perusteella opintolainan nostajat ovat toimeentuloonsa keskimäärin tyytyväisempiä kuin heidän työssäkäymättömät, lainaa nostamattomat kanssaopiskelijansa. Erona 3,6 % 40,5 % 35,4 % 0% 17,7 % 55,5 %1 45,8 % Yksinasuvat, ei työssä (11) 18,2 % 42,2 % 31,0 % Yksinasuvat, työssäkäyvät (18) 14,0 % 49,9 % 40,1 % Kimppakämpässä, ei-työssäkäyvät (10) Hyvä toimeentulo 24,3 % 38,8 % 31,9 % Kimppakämpässä, työssäkäyvät (8) 10,7 % 44,7 % 47,3 % Puolison kanssa, ei työssäkäyvät (30) 15,5 % 3,2 % 30,9 % 10,4 % 22,6 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Toimeentulo niukka/epävarma työssäkäyviin opiskelijoihin korostuu tulosten mukaan säästäväisesti eläminen. Opintolainan käyttöä toimeentulon järjestämisessä tarkastellaan vielä seikkaperäisemmin myöhemmin tässä raportissa suhteessa siihen elämäntilanteiden tyypittelyyn, joka toteutetaan seuraavassa osiossa. KUVIO 3. TOIMEENTULON KOKEMUS TYÖSSÄKÄYNNIN JA OPINTOLAINAN NOSTAMISEN SUHTEEN. SULUISSA PROSENTTIOSUUS OPISKELIJOISTA (ASETELMAPERUSTEISESTI ESTIMOITU, VIRHEMARGINAALIT LUOKKAA +/-2,5). Työssäkäyvät (57 %) 48,2 % Ei työssäkäyvät, ei lainaa (32 %) 29 % 0% 10 % 20 % 14,7 % 44 % 39 % Ei työssäkäyvät, lainaa nostavat (12 %) Hyvä toimeentulo 37,1 % 26 % 46 % 30 % 40 % Tuli toimeen, kun eli säästäväisesti 50 % 60 % 70 % 16 % 80 % 90 % 100 % Toimeentulo niukka/epävarma 9. Luokat eivät ole tässä toisensa poissulkevia. Opiskelija voi esimerkiksi asua vanhempiensa luona yhdessä kouluikäisen lapsen kanssa, ja kuulua siten useampaan luokkaan.

6. Erilaisia toimeentulotyyppejä metsästämässä Opiskelijoista löydettiin algoritmipohjaisella eksploratiivisella ryhmittelyanalyysillä seitsemän toimeentulon järjestämisen reunaehdoilla merkittävästi eroavaa opiskelijatyyppiä: tyypilliset loppuvaiheen opiskelijat, yksinasuvat, puolison kanssa opiskelija-asunnossa asuvat, kimppa-asujat, varttuneet lapsiperheet, kolmekymppiset opintojen puolivälissä olevat opiskelevat, sekä vanhempien luona tai näiden omistamassa asunnossa asuvat. Nämä ryhmät muodostavat tutkimuksessa käytettävän elämäntilanteiden tyypittelyn. Toimeentulon järjestämisen suhteen eniten pelivaraa oli tulosten perusteella kimppa-asujien elämäntilanteessa, ja vastaavasti vähiten lapsiperheillä ja loppuvaiheen opiskelijoilla, joilla kuukausittaisen käytettävissä olevan tulon hajonta oli myös suurinta aineistossa. Tutkimuksen tässä osassa etsitään erilaisia toimeentulon kokemisen tyyppejä Helsingin yliopiston opiskelijoista. Toimeentulon kokemuksen kannalta euromääräinen toimeentulo on toki merkittävä tekijä, joka täytyy tosin aina suhteuttaa opiskelijan elämäntilanteeseen. Sadan euron kuukaudessa tarkoittaa kaupungin vuokra-asunnossa asuvalle yksinhuoltajalle hyvinkin erisuuruista lisää toimeentuloon verrattuna esimerkiksi soluasunnossa asuvalle opintojen alkuvaiheen opiskelijalle, joka pystyy hyvinkin tarkkaan suunnittelemaan kuukausittaiset menonsa. Tärkeitä toimeentulon kokemusta määrittäviä taustatekijöitä aineistossa ovat erityisesti asumismuoto, asumiskustannusten jakaminen (puolison kanssa tai yhteisöllisesti), perheellisyys, asumismenot ja opiskelijan ikä. Lisäksi koulutusalan ja työssäkäynnin voisi ajatella vaikuttavan erityisesti prospektiiviseen toimentulon järjestämiseen, sillä osa toimeentulon kokemuksesta (erityisesti loppuvaiheen opiskelijoilla) voi liittyä lähitulevaisuuden odotuksiin suhteessa työllistymismahdollisuuksiin. Näkökulmamme tässä tutkimuksessa on kuitenkin ajallisen staattinen (poikkileikkaus tämänhetkisestä toimeentulon järjestämisestä) eikä opiskelijan työllistymisodotuksia siten sisällytetä tyypittelyyn. Toimeentulon järjestämisen kannalta tyypittelyn tai ryhmittelyn taustalla on ajatus etsiä näiden tekijöiden suhteen luokittelu, joka jakaa opiskelijat sisäisesti mahdollisimman yhteneviin ja keskenään toisistaan eroaviin ryhmiin, joille samansuuruinen kuukausittainen euromäärä näyttäytyy toimeentulon kannalta samansuuruisena kyselyn toteuttamisen ajankohtana. Tässä vaiheessa on aiheellista vielä hieman pohtia tällaisen algoritmipohjaisen tyypittelyn mielekkyyttä, sillä usein yksinkertaisin ratkaisun kuvailu on tiedonhyödyntäjän kannalta myös paras. Aineistossa olisi helposti toteutettavissa luokittelu edellä esiteltyjen tekijöiden mukaan niin, että kukin opiskelija voitaisiin kategorisoida kunkin tekijän luokkiin ja lopulta näiden yhdistelmään (esimerkiksi ei-työssäkäyvä, perheellinen, opintojen keskivaiheen opiskelija soluasunnossa). Tällaisen periaatteessa helppotajuisen ratkaisun ongelmana on kuitenkin näin saatavien luokkien suuri määrä10 sekä toisaalta aineiston riittävyys11. Näistä syistä aineiston sisältämän opiskelijan elämäntilannetta koskevan tiedon tiivistäminen on aiheellista ja hyödyllistä, sillä tiivistämisen ohella saadaan tietoa muuttujien keskinäisestä suhteesta, kuten kohta tulemme näkemään. Tyypittelyssä käytettävä TwoStep-klusterianalyysi soveltuu aineistoon, jossa etsitään vastaajaryhmiä usean eri mitta-asteikollisen muuttujan avulla. Eskploratiivisena työkaluna menetelmä ei tee eroa selitettävien ja selit- 10. Luokkien määrä kasvaa eksponentiaalisesti muuttujia lisättäessä. 11. Sellainen ryhmittely, jonka suhteen vastaajamäärä on kunkin ryhmän sisällä riittävä tilastollisiin analyyseihin, on tarkoituksenmukainen jatkoanalyysin kannalta. Käytännössä ryhmiä ei saisi olla enempää kuin 10. 15

16 tävien muuttujien välillä. Ratkaisun validius testataan usein jälkikäteen nk. diskriminanttianalyysillä, koska klusterianalyysi ei itsessään ota kantaa ratkaisun selityskykyyn. Algoritmi päätyy opiskelijoiden elämäntilanteen suhteen seitsemän luokan ratkaisuun12. Ryhmittelyn tuloksena saatujen luokkien lukumäärä perustuu käytännössä siihen, että tietyn pisteen jälkeen uusien luokkien lisääminen ratkaisuun ei tuota lisäarvoa mallin selitysasteeseen. Lukumäärä on siten eräänlainen trade off, jossa etsitään pienintä mahdollista ryhmien lukumäärää jolla saadaan kuvailtua muuttujien yhteisestä vaihtelusta mahdollisimman suuri osa. Ratkaisuun vaikuttavien muuttujien painoarvoa voi tarkastella taulukossa 4a, josta huomataan ryhmittelyn kuvaavan ennen kaikkea opiskelijan asumistilannetta, vaikka ratkaisusta löytyy muitakin yksittäisiä ryhmiä karakterisoivia, asumisen taustatekijöitä tärkeämpiä, määrittäviä tekijöitä. Taulukko 4a kuvaa ryhmittelyanalyysin tulosta, jonka sisällöllistä tulkintaa täydentää perheiden ja asumismuotojen ryhmäkohtaisen jakautumisen osalta taulukko 4b. Seitsemän klusterin ratkaisu on järjestetty taulukossa ylhäältä alas klusterin koon mukaiseen järjestykseen niin, että klusteri numero 4 käsittää hieman yli joka viidennen, ja klusteri 1 noin kahdeksan prosenttia opiskelijoista. Kukin rivi taulukossa kuvaa elämäntilannetta kuvaavan klusterin ominaispiirteitä niin, että elämäntilannetta kuvaavat muuttujat on esitetty niiden kontribuution suhteen laskevassa järjestyksessä vasemmalta oikealle. Tämä tarkoittaa sitä, että kunkin klusterin kannalta ominaisimmat piirteet, jotka erottavat tietyn elämäntilanteen muista kuudesta elämäntilanneryhmästä, on esitetty ensimmäisessä ja toisessa sarakkeessa vasemmalta, vähemmän merkityksellisten enemmän sisäistä hajontaa sisältävien tekijöi- den löytyessä oikeammalta. Taulukon kussakin solussa on kuvattu kunkin muuttujan yleisin vastausluokka klusterin sisällä (esimerkiksi ensimmäisen rivin ensimmäisessä solussa käy ilmi, että kyseinen klusteri numero 4 kuvaa loppuvaiheen opiskelijoita, joita on 100 % klusterin opiskelijoista, ja joista 41 % asuu vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa). Muiden kuin luokitteluasteikollisten muuttujien (ikä, asumiskustannukset) kohdalla solussa esitetty arvo kuvaa keskiarvoa klusterin sisällä13. Tarkastelua varten opiskelijan opintojen eteneminen on luokiteltu kolmeen vaiheeseen (alku-, keski- ja loppuvaihe) siten, että loppuvaiheen opiskelijaksi määritellään opiskelija, jolla täyttyy vähintään kaksi seuraavista: a) ilmoittaa valmistuvansa seuraavan puolentoista vuoden sisällä, b) ei ilmoita jatkavansa opintoja kandidaatin tutkintoa pidemmälle, c) on suorittanut yli 200 opintopistettä tai d) opiskelee jo maisterivaiheessa. Alkuvaiheen opiskelijaksi puolestaan lasketaan opiskelijat, joilla opintojen alkamisesta (nykyisessä koulutusohjelmassa) on alle kaksi vuotta (kyselyn toteuttamisajankohtana syksyn 2013 jälkeen aloittaneet), ja keskivaiheen opiskelijaksi puolestaan näihin kahteen luokkaan kuulumattomat opiskelijat. Alle kolmessa vuodessa (arvioitu valmistumisaika miinus aloitusvuosi) valmistuva opiskelija luettiin loppuvaiheen opiskelijaksi, jos tällä oli yli 200 opintopistettä kyselyhetkellä (esimerkiksi avoimessa tai muissa korkeakouluissa suoritettuja opintoja). Huomioitavaa on, että tästä määrittelystä ei seuraa, että opiskelijoiden jakautuminen opintojen vaiheen mukaan kolmeen luokkaan olisi tasaista (33-33-33)! Alkuvaiheen opiskelijoita on väistämättä perusjoukossa suhteellisesti vähemmän, vaikka nämä ovatkin keskimäärin toisaalta aktiivisempia opiskelijoita ja paremmin edustettuna aineistossa (estimaatit näiden osalta siis luotettavampia). 12. Ratkaisun sopivuus aineistoon testattiin diskriminanttianalyysillä. Wilkin lambda saa ryhmittelyssä tilastollisesti merkitsevän arvon 0,001-tasolla, joten ratkaisua voidaan pitää erottelukykyisenä ja stabiilina. 13. Klusterit on numeroitu yhdestä seitsemään niin, että klusteriin 1 luokitellut opiskelijat ovat keskenään kaikkein homogeenisin joukko, kun taas klusteri 7 on vähiten homogeeninen joukko opiskelijoita. Numerointi on muodostunut automaattisesti tyypittelyyn käytetyn algoritmin pohjalta.

TAULUKKO 4A. TOIMEENTULON KOKEMISEN ELÄMÄNTILANTEET. RYHMITTELYANALYYSIN SEITSEMÄN KLUSTERIN RATKAISU. KLUSTERIN KOKO, MUUTTUJIEN PAINOARVO RATKAISUSSA JÄRJESTYKSESSÄ OIKEALTA VASEMMALLE KLUSTERIN SISÄLLÄ, VÄRIKOODI KOKONAISRATKAISUN PAINOARVON SUHTEEN. Elämäntilan- NRO teen tyyppi Yleisyys Ominaisuudet. Karakterisoivimmat tekijät vasemmalla (painoarvon väri- (%) koodi koko ryhmittelylle). Tyypillinen loppuvaiheen 4 21,7 Loppuvaiheen opiskelijat (100) Miten asuu: Vapailta markkinoilta hankitussa (41 %) Asumiskustannusten jakaminen: Puolison kanssa 65 %) Vastaajan ikä: 30,7 Lapsia: Ei (100) Asumismenot: 589 /kk Puolison kanssa vuokralla asuva opintojen keskivaiheen opiskelija 3 17,8 Miten asuu: Vuokralla perheopiskelija-asunnossa Asumiskustannusten jakaminen: Puolison kanssa (98 %) Vastaajan ikä: 25,0 Asumismenot: 427 /kk Lapsia: Ei (100) Opintojen vaihe: Keskivaihe (55 %) Kimppa-asujat 5 17,1 Asumiskustannusten jakaminen: Kimppaasujat Miten asuu: vuokralla opiskelijasolussa (42 %) Asumismenot 367 /kk Vastaajan ikä: 23,6 Lapsia: Ei (100) Opintojen vaihe: Keskivaihe (51 %) Yksinasuvat opiskelijat 2 13,8 Asumiskustannusten jakaminen: Yksin Miten asuu: vuokralla opiskelijayksiössä (43,8%) Vastaajan ikä: 23,9 Opintojen vaihe: Keskivaihe (46 %) Lapsia: Ei (99) Asumismenot: 494 /kk Perheelliset, varttuneet omistusasujat 6 12 Lapsia: Opiskelijalla lapsia (93,8 %) Miten asuu: Itse omistamassa asunnossa (55 %) Vastaajan ikä: 34,9 Asumiskustannusten jakaminen: Puolison kanssa (90 %) Asumismenot: 945 / kk Opintojen vaihe: Loppuvaihe (43 %) Kolmikymppinen lapseton puolison kanssa omistusasuja 7 9,5 Miten asuu: Itse omistamassa asunnossa Opintojen vaihe: Keskivaihe (100 %) Asumiskustannusten jakaminen: Puolison kanssa 54 %) Lapsia: Ei (100) Vastaajan ikä: 30,8 Asumismenot: 595 /kk Vanhempien luona asuvat 1 8,1 Asuu vanhempien tai sukulaisten omistamassa tai luona (100) Miten asuu: Vanhempien tai sukulaisten luona (78 %) Asumiskustannusten jakaminen: Yksin (91 %) Vastaajan ikä: 22,3 Asumismenot: 262,6 / kk Opintojen vaihe: Alkuvaihe 39 % Tyypillinen loppuvaiheen opiskelija Yksittäisistä elämäntilanteiden tyypeistä yleisin on ratkaisun mukaan klusteri, joka kuvaa tyypillistä opintojen loppuvaiheen opiskelijaa (kaikki loppuvaiheen opiskelijat eivät kuulu tähän ryhmään, vaikka ryhmä koostuukin vain näistä), jolle tyypillistä on vapailta markkinoilta hankitussa asunnossa (yli 40 % ryhmän sisällä) yhdessä puolison kanssa asuminen. Toiseksi yleisin asumismuoto tässä ryhmässä on omistusasuminen. Opiskelijoiden keski-ikä ryhmän sisällä on noin 31 vuotta ja keskimää- 17

räiset asumismenot 590 euroa kuussa. Ryhmän sisällä kaksi kolmesta opiskelijasta kuvaa puolison kanssa jaettujen asumismenojen osuutta. Aineistossa muut loppuvaiheen opiskelijat löytyvät käytännössä ripoteltuina muihin sellaisiin elämäntilanteisiin, joissa tärkein määrittävä tekijä on joku muu elämäntilanteen karakterisoiva tekijä. Puolison kanssa vuokralla asuva opintojen keskivaiheen opiskelija Aineistossa toiseksi yleisin elämäntilanteen tyyppi on taulukossa klusteri, joka kuvaa vuokralla puolison kanssa opiskelija- tai vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa asuvia, tyypillisesti opintojen keskivaiheen opiskelijoita, joiden keski-ikä on 25 vuotta. Keskeisenä erona edelliseen klusteriin 4 on se, että näillä opiskelijoilla asumiskustannukset ovat merkittävästi alhaisemmat ja elämäntilanne enemmän opinnoissa kiinni. 18 Kimppa-asujat Kolmanneksi yleisin toimeentuloa määrittävän elämäntilanteen tyyppi erottelee kimppaja soluasujat muista opiskelijoista. Näiden opiskelijoiden elämäntilannetta eivät juuri määritä muut tekijät kuin heidän asumismuotonsa, jonka myötä asumiskustannukset ovat luokittelun toiseksi matalimmat (vanhempien luona tai omistamassa asunnossa asuvat pääsevät vähemmällä). Nämä ovat nuoria ja poikkeuksetta lapsettomia opiskelijoita. Yksinasuvat opiskelijat Neljänneksi yleisin elämäntilanne pitää sisällään yksinasuvat opiskelijat, joilla yleisimmät asumisratkaisut ovat opiskelijayksiö tai vapailta markkinoilta hankittu asunto. Keskeistä toimeentulon kannalta on, että nämä opiskelijat eivät jaa asumiskustannuksiaan kenenkään kanssa. Nämä opiskelijat ovat keskimäärin 24-vuotiaita, mutta heitä löytyy tasaisesti opintojen kaikista vaiheista. Perheelliset, varttuneet omistusasujat Kuukausittaisten asumismenojen suhteen selvästi kalleimmin asuvat perheelliset varttuneemmat (keski-ikä noin 35 vuotta) opiskelijat, joiden yleisin asumismuoto on itse omistettu asunto. Heistä suurin osa (90 prosenttia) jakaa asumiskustannuksia puolison kanssa (aineistosta ei pysty erottamaan, kuvaako asumiskustannus omaa osuutta vai yhteisiä asumiskustannuksia). Kolmikymppinen lapseton puolison kanssa omistusasuja Toiseksi pienin elämäntilanteen ryhmä kuvaa omistusasunnossa tai kaupungin vuokraasunnossa asuvia noin 30-vuotiaita lapsettomia opiskelijoita, joista joka toinen kuitenkin ilmoittaa asuvansa parisuhteessa. Yksinasuvien klusterista tämän porukan erottaa korkeampi keski-ikä sekä se, että nuorempien yksinasuvien klusterissa ei ole lainkaan parisuhteessa eläviä tai asuntonsa omistavia (sinkkuus on yksinasuvien luokassa elämäntilannetta määrittävä tekijä, kun taas tässä ryhmässä korkeampi keski-ikä painaa enemmän). Vanhempien luona asuvat Viimeinen ja pienin elämäntilanteen tyyppi koostuu opiskelijoista, joiden toimeentuloa helpottaa vanhempien tai sukulaisten omistamassa asunnossa edullisesti asuminen. Ryhmään kuuluvat useimmiten opintojen alkuvaiheessa olevat lapsettomat melko nuoret (keski-ikä 22 vuotta) opiskelijat. Tälle ryhmälle asumiseen liittyvät kulut ovat toimeentulon järjestämisen kannalta pienin rasite. Kussakin elämäntilanteessa on pyritty tiivistämään tietoa, joka selittää elämiskulujen rakennetta. Tyypit kuvaavat käytännössä yksinkertaisimmillaan pelivaraa, joka opiskelijalla on toimeentulonsa säätelyssä asumiskustannusten jakamisen, niiden korkeuden ja joustavuuden sekä kotitalouden pääluvun suhteen. Opiskelijoiden käytettävissä oleva kuukausitulo sen sijaan voi vaihdella näissä elämäntilanteissa suuresti. Kuviossa 4 on esitetty käytettävissä olevan kuukausitulon hajontaa kussakin elämäntilanteessa kuvaava boxplot (joskus suomennetaan laatikkokaaviona ) -jakauma14. Kuviossa elämäntilanteet on järjestetty keskimäärin käytettävissä olevan tulon suhteen nousevaan järjestykseen. Huomionarvoista on, että 14. Laatikon alareuna vastaa alaneljännestä ja yläreuna yläneljännestä, joiden kummankin ulkopuolelle jää neljännes havainnoista. Laatikon sisään jää siis puolet havainnoista. Viiksien päät kuvaavat pienintä ja suurinta arvoa ilman nk. outlier-tapauksia, jotka esitetty yksittäisinä pisteinä jakauman ulkopuolella.

TAULUKKO 4B. ASUMIS- JA PERHEMUODOT SEKÄ OPINTOJEN VAIHE ELÄMÄNTILANTEIDEN TYYPITTELYN LUOKISSA. Yleisimmät asumismuodot Vanhempien tai sukulaisten luona 80 % Puolison tai vanhempien omistamassa asunnossa 11 % Vuokralla opiskelijayksiössä 44 % Vapailta markkinoilta hankitussa vuokraasunnossa 40 % Vuokralla perheopiskelija-asunnossa 46 % Vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa 40 % Vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa 37 % Itse omistamassa asunnossa 27 % Vuokralla opiskelijasolussa 42 % Vapailta markkinoilta vuokratussa kimppakämpässä 27 % 30-vuotiaat opintojen keskivaiheessa, lapsettomat, usein puolison kanssa Perheelliset, varttuneet omistuasujat Kimppa-asujat Tyypillinen loppuvaiheen opiskelija Puolison kanssa opiskelija-asunnossa Yksinasuvat Vanhempien luona tai omistamassa asunnossa asuvat KESKIMÄÄRIN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA TULO, ASUMISKUSTANNUKSET SEKÄ OPISKELIJOIDEN KESKI-IKÄ. Itse omistamassa asunnossa 55 % Itse omistamassa asunnossa 45 % Puolison omistamassa asunnossa 13 % Puolison tai sukulaisten omistamassa asunnossa 27 % Kenen kanssa Kouluikäisen lapsen kanssa 6% Alle kouluikäisen lapsen/lasten kanssa 2% Kimppakämpässä 4% 6% 2% Puolison kanssa 8% 99 % 66 % Yksinasuvia 13 % 97 % 5% 37 % Alku- 39 % 30 % 22 % 1% Keski- 28 % 45 % 52 % Loppuvaihe 33 % 25 % 26 % 22,6 24,4 Asumiskustannusten keskiarvo 288 Käytettävissä olevan tulon keskiarvo 843 1% 36 % 19 67 % 100 % 1% 88 % 47 % 4% 3% 54 % 24 % 25 % 1% 52 % 33 % 99 % 99 % 24 % 42 % 25,6 32,6 24,0 35,9 35,3 481 431 593 371 959 652 941 910 1424 791 1639 1346 Opintojen vaihe Ryhmäkeskiarvot Keski-ikä

kaikkiin elämäntilanteisiin mahtuu opiskelijoita, joilla käytettävissä oleva kuukausitulo muodostuu pelkästä opintorahasta tai on muuten erityisen pieni. Vastaavasti elämäntilanteisiin mahtuu myös verrattain suurista kuukausiansioista nauttivia opiskelijoita, erityisesti kuviossa oikeanpuolimmaisina esitetyissä elämäntilanteiden tyypeissä. Suuri vaihtelu on odotettua, sillä elämäntilanteiden tyypittely ei ota suoraan kantaa toimeentulon järjestämiseen (työssäkäynnin, opintorahan tai pääomatulojen suhteen) vaan keskittyy kuukausittaisia menoja selittäviin tekijöihin. Erot ovat kuitenkin helposti tulkittavia ja selviä erityisesti verrattaessa opintojen alkuvaiheen tyypillisiä elämäntilanteita varttuneempien tai loppuvaiheen opiskelijoiden tilanteisiin, joissa opiskelu tapahtuu usein päätoimisen työssäkäynnin ohella tai pitkänkin työuran yhteydessä. Näillä myös hajonta on vastauksissa varsin suurta, kun taas opintojen alkuvaiheessa olevien elämäntilannetyypeissä yli puolet opiskelijoista mahtuu käytettävissä olevan tulon haarukassa 500:n ja tuhannen euron välimaastoon. KUVIO 4. BOXPLOT-HAJONTAKUVA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVASTA KUUKAUSITULOSTA ELÄMÄNTILANTEIDEN SEITSEMÄSSÄ TYYPISSÄ. 3000 20 Kuukausittain käyttettävissä oleva tulo 2500 2000 1500 1000 500 0 Kimppa-asujat Vanhempien luona asuvat Puolison kanssa opiskelijaasunnossa Yksinasuvat 30-vuotiaat opinto- Tyypillinen jen keskivaiheessa, loppuvaiheen opiskelija lapsettomat, usein puolison kanssa Elämäntilanteen tyyppi Perheelliset, varttuneet omistuasujat

KUVIO 5. ASUMISMENOJEN JÄLKEEN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA TULO ELÄMÄNTILANTEIDEN TYYPEISSÄ. 2000 Asumismenojen jälkeen käytettävissä oleva tulo 1500 1000 500 0-500 -1000 Kimppa-asujat Yksinasuvat Puolison kanssa opiskelijaasunnossa Vanhempien 30-vuotiaat opinto- Perheelliset, luona asuvat jen keskivaiheessa, varttuneet lapsettomat, usein omistuasujat puolison kanssa Tyypillinen loppuvaiheen opiskelija Elämäntilanteen tyyppi Käytettävissä olevaa tuloa on hyödyllistä tarkastella myös asumismenojen jälkeen käytettävissä olevan rahamäärän suhteen. Tätä tarkoitusta varten aineistossa lasketaan kullekin opiskelijalle tulojen ja asumismenojen erotus kuvaamaan tätä summaa (joka ei tietenkään pysty ottamaan huomioon mahdollisia muita pakollisia menoja). Asumismenojen jälkeen käteen jäävän tulon jakauma on esitetty elämäntilanteiden tyypeissä kuviossa 5 jälleen ryhmäkeskiarvon mukaan nousevassa järjestyksessä. Kenties huomionarvoisin ero edellisen kuvion järjestykseen on perheellisten opiskelijoiden sekä yksinasuvien tippuminen yhdellä pykälällä järjestyksessä alas, ja vanhempien luona asuvien kahden pykälän nousu järjestyksessä korkeammalle. Toinen merkittävä havainto on, että kaikissa elämäntilanteissa on löydettävissä opiskelijoita, jotka tulosten mukaan elävät täysin kädestä suuhun (tulojen ja asumismenojen erotus lähellä nollaa tai negatiivinen). Tulokset perustuvat toki itsearvioon eikä voida täysin sulkea pois sitäkään vaihtoehtoa, että osa vastaajista ei ole mieltänyt esimerkiksi opintolainaa käytettävissä olevaksi tuloksi. Ryhmäkeskiarvojen vertailun kannalta tällainen määrittelyvirhe ei ole kuitenkaan ongelma, sillä kysymys on kuitenkin esitetty opiskelijoille samalla tavoin. On myös muistettava, että kuviossa esitetystä jakaumasta osa on imputoitu aineistoon korvaamaan puuttuvia arvoja (regressioimputoinnin mallin selitysaste oli erittäin hyvä, mutta imputoitujen arvojen tilastollinen voima on aina pienempi kuin mitattujen todellisten arvojen kohdalla). 21

7. Miltä tukikuukausien riittävyys näyttää eri elämäntilanteissa? Helsingin yliopiston opiskelijoissa on muiden korkeakoulujen opiskelijoita useammin niitä, joilla opintotukikuukaudet ovat loppuneet kesken sekä vähemmän niitä, jotka uskovat kuukausien riittävän loppuun. Mahdollinen selitys tälle on siinä, että Helsingin yliopiston opiskelijoissa on muita korkeakouluja useammin toista tutkintoa opiskelevia. Lisäksi noin joka kymmenes kaikista opiskelijoista ilmoittaa, ettei ole nostanut koskaan opintotukea. 22 Opiskelijabarometrin kyselyaineistolla on mahdollista vertailla opintotukikuukausien riittävyyttä korkeakouluittain ja korkeakoulusektoreittain tilastollisesti edustavalla aineistolla. Tarkastelun aluksi esitetään pieni vertailu tukikuukausien riittävyyden kokemuksista niin, että Helsingin yliopiston opiskelijoiden kokemusta on mahdollista verrata muiden yliopistojen sekä ammattikorkeakouluopiskelijoiden kokemuksiin. Korkeakoulusektoreittain tarkasteltuna on huomioitava, että ammattikorkeakouluopiskelijoissa on yliopistoa huomattavasti yleisempää opiskella tutkinto työssäkäynnin lomassa myöhemmällä aikuisiällä erityisesti aikuisille suunnatuissa koulutusohjelmissa. Tämä selittää kuviossa merkittävän eron opintotukea koskaan nostamattomien osuudessa vertailtaessa amk-opiskelijoita yliopisto-opiskelijoihin. Vastaavasti vertailtaessa Helsingin yliopiston opiskelijoita muihin opiskelijoihin (jakauma kuviossa 6) saadaan esiin tilastollisesti merkitsevä ero tukikuukausien riittävyyden kokemuksessa, jolloin ero on merkittävä muiden korkeakouluopiskelijoiden eduksi. Vastaavasti Helsingin yliopistossa on tulosten perusteella merkittävästi yleisempää se, että tukikuukaudet ovat kokonaan loppuneet opiskelijoilta. KUVIO 6. OPINTOTUKIKUUKAUSIEN RIITTÄVYYS HELSINGIN YLIOPISTOSSA VERRATTUNA MUIHIN YLIOPISTOIHIN JA AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJOIHIN. Muut yliopistot 45,6 % Helsingin yliopisto 19,0 % 39,4 % Ammattikorkeakouluopiskelijat 19,9 % 56,0 % 0% 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 11,5 % 12,7 % 11,2 % 12,4 % 18,6 % 9,6 % 10,5 % 7,4 % 6,8 % 19,3 % 60 % 90 % 100 % 70 % 80 % Opintotukikuukauteni eivät lopu kesken. Opintotukikuukauteni voivat loppua tai ovat loppumassa kesken, mutten ole asiasta huolissani. Opintotukikuukauteni voivat loppua tai ovat loppumassa kesken. Olen asiasta huolissani. Tukikuukauteni ovat loppuneet. En ole koskaan nostanut opintotukea.