SAFETY FIRST #4 2018 Voimme nostaa turvallisuuden uudelle tasolle Nollatoleranssi epävarmoille kiinnikkeille! Sivu 6-7 ECM 85 ja Engcon pihatöissä Pirkanmaalla Sivu 8-9 Kolmekymmentä vuotta urakointia, parikymmentä vuotta Engconeita Sivu 13-15
Nollatoleranssi epävarmoille kiinnikkeille! On sanottu, että politiikka on tahdon asia. Mielestäni sama pätee myös yrittäjyyteen. Meillä on yrityksiä, koska haluamme jotakin. Engcon sai alkunsa vuonna 1990 rototiltistä, joka syntyi, koska halusin ratkaista teknisen ongelman. Näin usean vuosikymmenen kuluttua voin todeta, että tuon jälkeen on tapahtunut paljon niin yrityskonsernin kehittämisen kuin ympäri maailmaa tarjoamiemme tuotejärjestelmien suhteen. Tiedän kuitenkin myös, että emme ole vielä lähestulkoon valmiita. Haluamme enemmän. Työtapaturmien nollatoleranssista on keskusteltu paljon jo pitkään. Nollassa ovat kuitenkin tähän mennessä olleet ainoastaan keskustelujen konkreettiset tulokset. Omalla erikoisalallani, kaivukoneissa ja työlaitekiinnikkeissä, ei ole myöskään tapahtunut tässä paljoakaan. Syynä tähän voi olla se, että päätöksentekoprosessit ovat laajoja, toimijat raskaita ja mielipiteet moninaisia. Jos todella haluamme edistää asiaa, emme voi sallia yksimielisyyden puutteen luoda turhia esteitä, jotka jatkavat kehityksen jarruttamista. Sillä välin kun me Ruotsissa poljemme paikoillamme, Norjan konetukkukauppiaiden liitto on ottanut tärkeän askeleen oikeaan suuntaan laatimalla suositukset, joiden mukaan järjestelmille on asetettava tiukemmat turvallisuusvaatimukset kuin mitä kansainvälisessä standardissa edellytetään. Esimerkit autoteollisuudesta osoittavat osaltaan, että suuret muutokset ovat mahdollisia lyhyessä ajassa, jos vain tahtoa löytyy. Vaikka useimmat meistä auton ostajista eivät olleet kuulleet muutama vuosi sitten tutkan avulla toimivasta mukautuvasta vakionopeussäätimestä, tämä tekniikka on jo nykyään vakiona lähes kaikissa uusissa autoissa, niin pienissä kuin suurissa. Asiassa ollaan edistytty nopeasti ja mikä tärkeämpää: turvallisuustyö on keskittynyt oikeisiin asioihin, nimittäin poistamaan inhimillisen tekijän, joka aiheuttaa useimmat onnettomuudet. Myös tästä voimme ottaa oppia. Lanseeraamalla vastuuta kantavan työlaitekiinnikkeen haluamme Engconilla tehdä voitavamme edistääksemme kehitystä kohti kaivukoneisiin liittyvien työtapaturmien nollatoleranssia. Kehittämämme järjestelmän avulla työlaitekiinnike tarjoaa koneenkuljettajalle saman kuin mitä mukautuva vakionopeussäädin tarjoaa autonkuljettajalle: se puuttuu peliin ja laittaa stopin, ennen kuin onnettomuus ehtii tapahtua. Järjestelmä ottaa kantaakseen osan kuljettajan vastuusta ja minimoi vaaratilanteiden määrän. Työlaitteiden vaihdon turvallisuutta voitaisiin parantaa myös monella muulla tavalla, jos vain meillä kaikilla on siihen tahtoa. Ja meillä sitä on. Ei kannata myöskään ajatella, että nykyään käytössä olevat turvallisuusjärjestelmät ovat lopullisia. Meitä ajaa edelleen eteenpäin myös tahto olla ongelmanratkaisija ja jatkaa innovatiivisten polkujen löytämistä myös tulevaisuudessa niin oman itsemme kuin myös ennen kaikkea turvallisuuden vuoksi. Stig Engström Engconin omistaja ja perustaja VOITA MATKA BAUMA 2019 -MESSUILLE! Sinulla on mahdollisuus voittaa matka Baumaan, maailman suurimmille konemessuille Müncheniin huhtikuussa 2019. Voittajille tarjoamme lennot, hotellin ja kahden päivän vierailun messuille, jossa pidämme huolen sinun ja muiden voittajien messuvierailusta. Ilmoittaudu arvontaan osoitteessa: www.engcon.com/bauma2019 Ilmoittautumalla olet mukana kevään tuhdeimman matkapaketin arvonnassa. Kisa alkaa joulukuun ensimmäinen päivä 2018 ja päättyy tammikuun viimeisenä päivänä 2019. ONNEA ARVONTAAN! Ps. Tätä arvontaan osallistuminen ei vaadi, mutta halutessasi voit ladata kuvan koneestasi omalle FB- tai Insta-sivullesi ja liittää siihen hästägin #engconbauma19. 2 engcon news Tilt&Rotate
VOIMME NOSTAA TURVALLISUUDEN UUDELLE TASOLLE Vuosi sitten työntekijä menetti neljä sormea, koska kauha irtosi ollessaan nostettuna ylös. Silloin yritys hankki heti Engcontyölaitekiinnikkeen. www.engcon.com 3
Kaivinkonetta lastattiin kuorma-autoon. Yhtäkkiä kauha irtosi. Kaikkia määräyksiä oli noudatettu, mutta kauha ei ollut lukittunut kunnolla. Se putosi konetta maan pinnalla seisten ohjanneen kuorma-autonkuljettajan päälle. Toisesta kädestä leikkautui irti neljä sormea. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä, kertoo Sartor Maskin AS:n työmaa- ja projektipäällikkö Bjørn Ove Hetlevik. Tämä tapahtui syksyllä 2017. Silloin yritykseen päätettiin ostaa Engconin Q-Safe-työlaitekiinnike ja QSCjärjestelmä. Turvallisesti töissä Meillä ei ole varaa enempiin onnettomuuksiin. Haluamme pitää huolen koko henkilöstömme työturvallisuudesta, kertoo Hetlevik. Q-safe varmistaa, että työlaitteen voi vaihtaa vain kun kauha on maassa. Anturi tunnistaa, onko työlaite laskettu maahan. Sen lukituksen voi avata ja sen voi vaihtaa vasta tällöin. Jos työlaitetta ei ole lukittu, kuuluu hälytys ja tehokas hälytysvalo vilkkuu. Tällöin työlaitetta ei voi myöskään siirtää. Luullakseni jokainen kaivinkoneen kuljettaja on joutunut tilanteeseen, jossa kauha tai muu työlaite irtoaa. Minultakin on irronnut kauha sen ollessa nostettuna ylös. Silloin lähellä oli mies vain 1 2 metrin etäisyydellä. Silloin pelästyin oikein kunnolla. Nyt olo tuntuu paljon turvallisemmalta. Nyt voimme ennen työlaitteen nostamista olla varmoja siitä, että Q-safe varmistaa sen lukituksen, kertoo Sartor Maskinin työkoneiden kuljettaja Stein Arve Fagerholt. 500 kiloa painava kauha Hän osallistuu Sotrassa Sartorin keskustassa Bergenin lähistöllä tehtävään tietyöhön. Tietä levennetään 900 metrin matkalta, ja sen viereen rakennetaan uusi kävelyja pyörätie. Lisäksi rakennetaan uusi bussipysäkki. Tänään hän on vaihtanut kauhoja jo 8 9 kertaa. Ne painavat noin 500 kiloa. Kapealla vanhalla tiellä kulkee koululaisia, pyöräilijöitä ja autoilijoita. Työlaitteen irrottaminen edellyttää erilaisten painikkeiden painamista. Toimenpiteet vaihtelevat sen mukaan, mikä työlaite on irrotettava ja millaista konetta käytetään. Siksi erehtyminen on inhimillistä, varsinkin kun siirrytään toisen koneen ohjaamoon. Siksi Engcon on kehittänyt täysin uuden Quick Hitch Standard Control -ratkaisun (QSC). Se toimii helppokäyttöisenä ja selkeänä ohjauspaneelina ohjaamossa. Sitä voidaan käyttää työlaitteesta riippumatta. Paneeli sijaitsee kuljettajan oikealla puolella. Sitä on helppo käyttää yhdellä kädellä. Lukitus avataan ja suljetaan painamalla kahta vierekkäistä painiketta, kertoo Hetlevik. Mahtava uudistus Urakointiyritys Veidekke on yksi Sartor Maskinin asiakkaista. On mahtava uudistus, että Sartor Maskin on ottanut käyttöön turvallisuusjärjestelmän, joka varmistaa, että työväline ei irtoa. Meidän näkökulmastamme se merkitsee sitä, että alihankkija ajattelee turvallisuutta. Meidän alallamme on tärkeintä lisäarvon tuottaminen ja sen varmistaminen, että kaikki lähtevät työpäivän päätyttyä kotiin ehjin nahoin. Meillä urakoitsijana on rutiineja vaarojen välttämiseksi, mutta meille on äärettömän tärkeää, että yhteistyökumppanimme keskittyvät turvallisuuteen ja tekniikan kehittymiseen, kertoo Veidekken työmaapäällikkö Ørjan Hatlevik. Sartor Maskinin viimeksi ostamaan kaivinkoneeseen on asennettu sekä QSC että Q-safe. Kaivinkoneen työvälineen vaihtaminen on yksi vaarallisimmista tehtävistä. Meille on äärimmäisen tärkeää, että turvallisuus asetetaan etusijalle, kertoo Hetlevik. 4 engcon news Tilt&Rotate
QSC-järjestelmän avulla kaivinkone lukitaan rototilttiin tai työvälinekiinnikkeeseen. Kaivinkoneen integroitu lukitusjärjestelmä korvataan sen avulla. Painikkeet ovat aina tutuilla paikoillaan, ja niistä se selkeän yleiskatsauksen. Uusien turvajärjestelmien ansiosta kauha ei voi irrota, kun se on nostettu ylös. Tämä parantaa ohikulkijoiden ja kaivinkoneiden kuljettajien turvallisuutta. www.engcon.com 5
Nollatoleranssi epävarmoille kiinnikkeille! Haluaisitko, että kaasu- ja jarrupoljin olisivat eri automalleissa eri paikoissa? On tietysti itsestään selvää, ettet pitäisi sitä, sillä se olisi hengenvaarallista ja täysin mahdoton ajatus. Tämä ajatusmalli oli lähtökohtana kehittäessämme QSC:tä, joka on kaivukoneiden kiinnikkeiden standardisoitu lukitusjärjestelmä. Käyttämällä sitä yhdessä Q-Safe-työlaitekiinnikkeen kanssa saat maailman turvallisimman työlaitekiinnikkeen, jossa järjestelmä on standardisoitu kaivukoneen merkistä ja mallista riippumatta ja joka estää kuljettajaa tekemästä virheitä. Lukitset ja avaat koneen ja rototiltin työlaitekiinnikkeen toisin sanoen aina samalla tavalla. Järjestelmä opastaa lisäksi kuljettajaa painamaan oikeita painikkeita, eikä kuljettajan mahdollisilla virheillä ole merkitystä. Järjestelmä on varmistettu täydellisesti virheellisen käytön estämiseksi, eikä työlaitetta yksinkertaisesti voi kytkeä väärin. Lisäksi työlaitelukitusta ei voi myöskään avata kauhan tai työlaitteen ollessa ilmassa. Sen on oltava maata vasten, ennen kuin se voidaan kytkeä irti. Se täytyy myös kytkeä asianmukaisesti niin, että molemmat kauha-akselit ovat oikeassa kohdassa ja lukittuina, ennen kuin kaivukonetta voidaan käyttää. Näin olemme poissulkeneet virheellisen käytön riskin ja kauhan lukituksen tahattoman aktivoinnin, mikä aiheuttaisi kauhan putoamisen. Engconin Q-Safe-kiinnikkeen ja QSC-lukitusjärjestelmän avulla virheiden tekeminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Lue lisää, mitä Engconin perustaja ja omistaja Stig Engström kirjoittaa aiheesta pääkirjoituksessaan sivulla 2. Tervetuloa kohti turvallisempaa työpaikkaa! QSC Lukitusjärjestelmä Kauhan akselien merkkivalo Maakosketuksen merkkivalo Koneen kiinnikkeen lukitustoiminto Kääntymisen eston poiskytkentä Liukukansi takaa oikean kiinnikkeen valinnan ja estää väärän työlaitelukituksen avaamisen 6 engcon news Tilt&Rotate
Q-SAFE Automaattinen työlaitekiinnike Vakiona QLMvaroitusjärjestelmä, joka varoittaa äänija valomerkillä Takimmainen akselilukitus pitää myös etummaisen akselin oikeassa kohdassa, jolloin työlaite ei voi riippua vain etummaisesta akselista ja aiheuttaa heilumalla onnettomuusriskiä Nostokoukun turvallisuusluokitus: EN ISO 12100-1/A1:2009 ja EN ISO 12100-2/A1:2009 Kaksinkertaiset elektroniset anturit varmistavat etummaisen ja takimmaisen akselin kiinnittymisen Lukkokielekkeiden ainutlaatuinen muoto pitää työlaitteen työlaitekiinnikkeessä, vaikka muut turvatoiminnot vaurioituisivat Työlaitteen on oltava maata vasten, jotta työlaitelukitus voidaan aktivoida Q-Safe -kiinnikkeessä on vakiona EC-Oil, joka on Engconin automaattinen hydrauliikan kytkentäjärjestelmä Voimakkaat jouset ylläpitävät lukituksen jopa paineenlaskun yhteydessä Takaiskuventtiili estää lukitussylintereiden paluuliikkeen myös painehäviön aikana Kytke hydrauliikka automaattisesti - se on veloitukseton vakiovarustemme 1. toukokuuta 2018 alkaen olemme tarjonneet automaattisen öljy-, sähkö- ja keskusvoiteluliitännän EC-Oilin veloituksetta vakiovarusteena, kun ostat turvallisen Q-Safe-työlaitekiinnikkeemme, vastaavalla yläosalla varustetun rototiltin ja älykkään DC2-ohjausjärjestelmämme. Toisin sanoen sinun ei tarvitse poistua ohjaamosta kiinnittääksesi tai irrottaaksesi rototilttisi tai hydrauliset työlaitteesi sen hoitaa puolestasi Q-Safetyölaitekiinnike ja siihen liitetty EC-Oil, joka kytkee myös sähkön ja keskusvoitelun (mikäli käytössä). Automaattinen öljy-, sähköja keskusvoiteluliitäntä Lisävarusteena myös rototiltin alla olevan Q-Safe-työlaitekiinnikkeen voi varustaa EC-Oililla. Näin voit rauhallisin mielin ottaa kengät pois jaloista, säätää lämmitystä isommalle, laittaa suosikkilistasi soimaan ja nauttia työstäsi tarvitsematta poistua ohjaamosta jatkuvasti hydraulisten työlaitteidesi kytkentää varten. Lue lisää EC-Oilista kotisivuiltamme ja katso videoita YouTubekanavaltamme. VAKIONA KAIKISSA Q-SAFE TYÖLAITEKIINNIKKEISSÄ (S-KIINNIKKEISSÄ) www.engcon.com 7
Piha- ja maanrakennus Koski ECM 85 ja Engcon pihatöissä Pirkanmaalla Ylöjärveläinen yritys lähti liikkeelle yhdellä koneella ja yhdellä miehellä. Nyt vakituisia on kuusi ja koneita viisi, nelitonnisesta viiteentoista tonniin. Uusin kone on kasitonninen ECM, joka on yrityksen ensimmäinen tätä merkkiä. Kymmenen vuotta sitten hankittu Sunward on vieläkin työmailla. Siinä välissä on vaihtunut erimerkkisiä koneita toistakymmentä. - Vaari aloitti urakoinnin ja autoilun ja kotitilallakin oli metsä-, pyörä- ja kaivukoneita. Koneyrittäjänä olen siis kolmannessa polvessa. Ja neljäs polvi istuu tuossa ECM:n puikoissa kertoo yrittäjä Petro Koski. Yrityksellä on kuvaushetkellä koneita viidellä työmaalla, joista neljä on omia. Yksi kone on muilla tuntitöissä. Kaivukoneiden lisäksi on kolme pyöräkuormaajaa ja kolme nuppiautoa. Konehalli on Nokialla. Engconeita kymmenen vuoden takaa Kolmessa yrityksen koneessa on nyt Engcon. Vanhin kone, Petron ensimmäinen, on kymmenen vuoden takaa. Sunward oli alkavan yrittäjän koneeksi sopivan edullinen. - Silloin Sunwardeja oli myyty yksi tai kaksi Suomeen ja se on ollut mun elämässä paras konekauppa. Kone oli halpa ja Engcon vähän kalliimpi. Aluksi emmin että pystynkö ostamaan Engconin samaan kauppaan. Onneksi sen ostin. Kun se on vieläkin koneessa kiinni eikä suurempia murheita ole lainkaan ollut, sekin kauppa oli kannattava. Letkurikkoja on tietenkin tullut ja aivan alussa oli takuuna hoidettu tiivistevuoto. Mutta kun kymmenvuotiaassa koneessa on yli 10 000 tuntia, eikä ongelmia ole ollut, Engcon saa siitä pisteet. Nytkin kone on sokkelihommissa ja Engcon pyörii puomin päässä. ECM ja Engcon muodostavat hyvän yhdistelmän Petro osti aikanaan ensin Eurocomachin ja kun ECM on sen jälkeläisiä, niin ensimmäisen koneen hyvät kokemukset toivat myös tämän uuden kaupan. Koneessa on rasvari, ilmastointi ja kumilapuilla pinnoitetut terästelat. - Siihen halusin myös Engconin, koska niistä kokemukset ovat vuosien varrella hyviä. ECM:n hydrauliikka ja Engcon muodostavat hyvän parin. Pojasta urakoitsijapolvi paranee Valtteri Koski on vasta seitsemäntoista mutta jo kokenut konekuski. Nokialla maanrakennusalaa opiskelevana Valtteri tekee koulun ohella työharjoittelua ja on ollut jo pari kesää kesätöissä. Kone istuu hyvin ja vauhti on kova mutta tarkka. Sen taustalla lienee muutenkin nopeaa reagointia ja hyvää motorista valmiutta vaativa autourheilu. Valtteri oli juttua kirjoitettaessa juuri voittanut jokkiksen nuorten Suomen mestaruuden. Isänsä on ajanut jokamiesluokassa jo lähes 20 vuotta. Pirkanmaalla täyttä vauhtia Petro Koski on tehnyt pitkän uran ja asiakaskunta alkaa olla melko vakio. Hyvin tehty työ tuo lisää työtä. - Meillä on töitä jatkuvasti ja vaikka kiirettä pitää, laadusta ei ole tingitty. Sillä tavalla kuitataan mainoskulut. Mainoksia kun ei tarvita. Asiakkaat tuovat lisää työtä. Juuri on ratkaisuvaiheessa uuden koneen osto. Kaksi merkkiä kilpailee kaupasta. Mutta kumpi tahansa niistä tulee, puomin päässä on Engcon. Nyt EC- Oililla varustettuna. Louhetta kun sillä joudutaan välillä siirtelemään, niin Engconin saa siksi aikaa irti ohjaamosta käsin. Se on taas yksi edistysaskel kuskin ja koneen säästämiseksi, päättää Petro Koski. 8 engcon news Tilt&Rotate
Isä ja poika, Petro ja Valtteri Koski nokialaisella omakotitalon pihatyömaalla. Kohta valmista. Uusi ECM on vasta muutaman sata tuntia ajettu. Engcon on yrityksen kolmas. ECM:n saa myös tyvitaitolla, mutta Engcon korvaa sen hyvin, osin jopa paremmin. Puikoissa Valtteri Koski. www.engcon.com 9
Kobelco Construction Machinery, yksi maailman suurimmista kaivukonevalmistajista, on yhdessä maailman johtavan rototilttien valmistajan Engconin ja Leica Geosystemin kanssa kehittänyt koneisiinsa soveltuvan ainutlaatuisen, automaattisen korkeus- ja kallistustoiminnon. Yhteistyön tuloksena Kobelco ilmoittaa nyt varustavansa ensi keväästä lähtien SK200/SK210-10 mallinsa Engconin rototiltillä ja Leican koneohjausjärjestelmällä. Ne tekevät kaivukoneesta tehokkaamman ja kannattavamman. Kobelcon kaivukoneisiin Engconin rototiltit ja automaattiset kallistustoiminnot Japanilainen Kobelco on yhdessä Engconin ja Leica Geosystemin kanssa kehittänyt ainutlaatuisen ominaisuuden joka mahdollistaa automaattisen kallistustoiminnon Engconin rototiltin avulla ja ohjaa samalla automaattisesti kaivuuja pääpuomin sekä kauhan toimintoja. Tämä merkitsee, että kaivukone yhdessä ICT-järjestelmän kanssa (Information and Communication Technology) määrittää automaattisesti kauhalle oikean korkeuden ja kallistuskulman. Tämä tulee nostamaan dramaattisesti Kobelcon kaivukoneiden tehokkuutta. Olemme uskomattoman ylpeitä ja iloisia saadessamme olla mukana tässä projektissa yhdessä Kobelcon ja Leica Geosystemin kanssa. Olen varma että tämä ensiaskel tulee johtamaan johonkin suurempaan koko kaivukonealalla, sanoo Japanista tiedotteen julkaisun yhteydessä tavoitettu Krister Blomgren, Engcon Holdingin toimitusjohtaja. Kobelco ilmoittaa, että malli SK200/ SK210-10 tulee markkinoille ensimmäisenä, varustettuna uudella ICT-järjestelmällä. Toimitukset alkavat Japanissa keväällä 2019. Muilla markkinoilla ei vielä ole toimituspäätöstä. Kobelco promo video: https://youtu.be/ymhbf6oekoy Engcon julkistaa uuden lajittelukouran minikaivureille vastaus markkinoiden suureen kysyntään UUTUUS Maailman johtava rototilttien valmistaja, Engcon, on kehittänyt uudentyyppisen lajittelukouran, joka on tarkoitettu erityisesti minikaivureille. Uusi lajittelukoura, SK02, painaa hieman yli 100 kg, minkä ansiosta se soveltuu erityisen hyvin pienille, 1,5 3 tonnin kaivukoneille. Lisäämällä valikoimaan SK02:n Engcon kasvattaa jo ennestään laajaa lisävarustevalikoimaansa. Engcon on investoinut voimakkaasti viime vuosina lisävarustevalikoiman laajentamiseen. Se on tällä hetkellä suurin toimija, kun on kyse erilaisten työlaitteiden kehityksestä ja valmistuksesta enintään 33 tonnin kaivukoneille. - Periaatteemme on tarjota parhaita ja eninten kysyttyjä työlaitteita, jotka voidaan kytkeä rototilttiin. Niinpä uusin lajittelukoura sopii asiakkaillemme erittäin hyvin, sanoo suunnittelija Johan Johansson Engconilta. Nykyisin minikaivuria käyttävät Engconin asiakkaat ovat pyytäneet jo pidemmän aikaa uutta ja pienempää kouraa. Heidän mielestään suurempi malli, SK05, on ollut liian suuri heidän koneisiinsa. Uusi SK02 soveltuu 1,5 3 tonnin kokoluokan kaivukoneisiin. Se painaa vain 109 kg, sen leveys on 400 mm ja maksimitartuntavoima on 5,7 kn. Sovituslevy/kiinnike on ruuvikiinnitteinen, kuten useimmilla muillakin Engconin hydraulisilla työlaitteilla, ja siten se on helppo sovittaa peruskoneessa käytetyn kiinniketyypin mukaan. SK02-kourassa on myös ruuvikiinnitteinen säästöterä ja siinä on valmius hampaiden kiinnitykseen. Se voidaan toimittaa myös tiiviillä kylkiosilla, jolloin sitä voidaan käyttää myös massansiirtoon. Engcon ilmoittaa, että SK02 on tilattavissa. 10 engcon news Tilt&Rotate
Engcon lanseeraa suurissa kaivukoneissa käytettävän kaapeliojakauhan UUTUUS 30 tonnin painoluokkaan kuuluvat kaivukoneet tekevät yhä useammin töitä, joita tehtiin aiemmin pienemmillä kaivukoneilla. Tämä edellyttää kuitenkin entistä enemmän erilaisia työlaitteita, ja vastatakseen tähän vaatimukseen maailman johtava rototilttivalmistaja Engcon tuo nyt markkinoille CB29-kaapeliojakauhan 27 31 tonnin kaivukoneisiin. Engconin uuden CB29-kaapeliojakauhan lanseeraus tuo monia etuja niin töiden tilaajille kuin urakoitsijoille. Ymmärtääksemme tilaajat eivät ole aina halukkaita maksamaan usean koneen kuljetuksesta ja käyttötunneista, jos he voivat käyttää suurta konetta, jota käytetään usein suurissa rakennus- tai tienrakennushankkeissa. Sama pätee käänteisesti myös urakoitsijaan, joka on osoittanut tietyn kaivukoneen projektia varten. Jos hän saa koneelle enemmän tunteja, kyseessä on win-win-tilanne, sanoo Engconin tuotekehittäjä John Lundqvist. Suurten kaivukoneiden seisokkiajat voidaan hyödyntää John Lundqvist kertoo, että massansiirto ja kaivutyöt aloitetaan rakennus- ja tiehankkeissa yleensä 30 tonnin painoluokkaan kuuluvalla kaivukoneella ja että nämä kaivukoneet joutuvat joskus odottelemaan käyttämättöminä kuorma-autoja, materiaaleja tai muuta vastaavaa. Odotusaikana niitä voidaan käyttää esimerkiksi tasaukseen ja kaapeliojien kaivamiseen. Vaikka kaivukoneelle ei syntyisikään odotusaikoja, voi silti tulla edullisemmaksi käyttää 30-tonnista konetta kuin kuljettaa paikalle toinen kone. Tämä pätee erityisesti silloin, kun suoritettavat projektit eivät ole suuria. Emme usko, että tämä konsepti tulee korvaamaan tavallisinta 15 20-tonnisten kokoluokkaa, eli yleensä pyöräalustaisia kaivukoneita, sillä niillä voidaan työskennellä erittäin ketterästi ja joustavasti. Me ja asiakkaamme katsomme, että CB29 on hyvä lisä, jota voi hyödyntää tilaisuuden tullen, John Lundqvist sanoo. Engcon kertoo, että CB29-kaapeliojakauha on lujarakenteinen ja vahvistettu korkealujuusteräksisillä kulutus- ja huuliterillä, joiden kovuus on jopa 500 Brinelliä. CB29 voidaan varustaa valinnaisella kiinnikkeellä. Vakiona se on saatavilla S70-, S80- ja S2-kiinnikkeillä. CB29 on tilattavissa heti kaikilla markkina-alueilla. Engcon esittelee uuden erikoismuotoillun seulakauhasarjan Maailman johtavalta rototilttivalmistajalta Engconilta satelee tuoteuutuuksia. Se on kehittänyt nyt täysin uuden seulakauhasarjan, joka on tarkoitettu 1,5 33 tonnin kaivukoneisiin. Kauhojen mallinimi on SKB, ja ne on kehitetty Hollannin markkinoiden pyynnöstä, sillä siellä on suuri kysyntä tämäntyyppisille kauhoille. Toisin kuin perinteisessä seulakauhassa, jossa kauhan sivulevyt voivat estää esimerkiksi huulilevyn työntämisen suurten asfalttipalojen tai muiden materiaalien alle, tässä uudessa erikoismuotoillussa kauhassa on avoimemmat kyljet. Pyyntö tämäntyyppisen kauhan kehittämisen tuli alun perin Hollannin tiimiltämme, mutta olemme saaneet kyselyjä myös muilta markkina-alueilta. Huomattuamme, että tarve oli niin suuri, päätimme aloittaa tuotannon heti, kertoo Jonas Johansson, joka työskentelee Engconilla suunnittelijana. Eri kauhat eri tarpeisiin Uutta seulakauhaa valmistetaan kahdeksaa eri kokoa. Pienin seulakauha on 70-litrainen ja 600 mm leveä ja suurin 1 550-litrainen ja 1 500 mm leveä. Kauhat ovat tilattavissa heti, ja ne täydentävät Engconin nykyistä seulakauhamallia, joka tuotiin markkinoille vuonna 2016. Vuonna 2016 lanseeraamamme seulakauhan malli on sama kuin luiskakauhassa, mutta siinä on kauhan pohjassa poikittain kulkevat terästangot. Uusi kauha on hieman kapeampi ja syvempi, ja tangot ovat siinä syvyyssuunnassa. Tässä on kaksi koulukuntaa, emmekä voi sanoa, että jompikumpi sulkee toisen pois. Siksi tarjoamme asiakkaillemme nyt näitä molempia seulakauhatyyppejä. Yksinkertaisesti erilaisia ratkaisuja eri tarpeisiin, Johan Johansson sanoo. Engconin seulakauhat eivät vaadi hydrauliikkaa, joten ne sopivat erinomaisesti yksinkertaisiin seulontatöihin, joissa on esimerkiksi tarpeen seuloa hienoa ainesta täyttöä tai muuta käyttötarkoitusta varten. Huuliterä, alemmat sivulevyt ja tangot ovat korkealujuuksista kulutusterästä, jonka kovuus on jopa 500 Brinelliä, mikä takaa pitkän käyttöiän. www.engcon.com 11
Engcon kallistuu nyt automaattisesti Trimblen ohjaamana - tehokkuus lisääntyy Engcon, maailman johtava rototilttien valmistaja, on kehittänyt yhdessä koneohjausjärjestelmien valmistajan Trimblen kanssa toiminnon, jonka avulla kauhan kallistus pysyy automaattisesti oikeana. Kaivukoneen kuljettajan tarvitsee toisin sanoen vain pitää oikea korkeus ja pyöritystaso. Toiminto lisää asiakkaiden tehokkuutta ja kannattavuutta. Engcon ja Trimble ovat jo vuosia pyrkineet integroimaan ja hyödyntämään toistensa tuotteita ja ominaisuuksia. Viime vuosina yritysten asiakkaat ovat voineet käyttää Engcon Positioning System (eps) -järjestelmää yhdessä Trimblen Earthwork-koneohjausjärjestelmän kanssa. Järjestelmä on opastanut kuljettajaa, ja kuljettaja on voinut nähdä samalla kauhan tarkan asennon kaivukoneen ohjaamoon sijoitetulta näytöllä. Nyt yritykset ottavat seuraavan askeleen yhteistyössään, sillä Trimble tarjoaa nyt automaattisen kallistustoiminnon eps pyörintäanturilla sekä DC2-ohjausjärjestelmällä varustetuissa Engconin rototilteissä, alkaen mallista EC209. Kun käytössä on Trimblen Earthworks-koneohjausjärjestelmä, joka sisältää GS5x0-anturit ja ohjelmistoversion v1.7.0. tai uudemman, kuljettajan opastus ja automaattinen ohjaus voidaan ottaa käyttöön. - Yhteistyö Engconin kanssa on sujunut erittäin hyvin, ja automaattista kallistustoimintoa koskeva projekti onnistui erinomaisesti, sanoo Fredrik Eklind, joka työskentelee Product Managerina Trimblen Machine Control, Civil Engineering and Construction Division -osastolla. - Markkinoiden asettamat tuottavuus-, kannattavuusja automatisointivaatimukset kasvavat urakointialalla, ja yhdistämällä sekä rototiltin että koneohjausjärjestelmän automaattista kallistustoimintoa varten emme vain vastaa markkinoiden vaatimuksiin vaan myös lisäämme kuljettajien työskentelymukavuutta, Fredrik Eklind sanoo. DC2:n integrointi luo uusia mahdollisuuksia Engconin ja Trimblen yhteensopivuuden ansiosta asiakas saa käyttöönsä Engconin etähallinnan mahdollistavan appsin Trimblen Android-näytöltä, Trimble App Centralin kautta. Etätukea on tällöin mahdollista saada suoraan suuren Trimble-näytön ja koneohjausjärjestelmän internetyhteyden kautta. Näin DC2 on täysin riippumaton asiakkaan käytössä olevasta puhelinmallista. - Tämä on suuri askel kohti alustariippumattomuutta, ja Trimble on ollut erittäin herkkäkorvainen kehitystyössä, sanoo Peter Huczkowsky, Engconin ohjausjärjestelmän kehitysvastaava ja Trimble-projektin vastuuhenkilö. Automaattinen kallistustoiminto on saatavissa jo nyt. Automaattisen, Engconin ja Trimblen tuotteilla toteutettavan kallistustoiminnon järjestelmävaatimukset: Trimblen koneohjausjärjestelmä: Earthworks, jossa on GS5x0-anturit ja ohjelmistoversio v1.7.0. tai uudempi. Aiempia hybridijärjestelmiä ei tueta. Engconin rototiltit: Kaikki eps-pyörintäanturilla ja DC2- ohjausjärjestelmällä varustetut rototilttimallit mallista EC209 alkaen. 12 engcon news Tilt&Rotate
Arto Mäkelä, Toholampi Kolmekymmentä vuotta urakointia, parikymmentä vuotta Engconeita www.engcon.com 13
Toholammilta kun piirtää parinsadan kilometrin säteen, Mäkelän kaivukonetta kuljettava Scania saattaa tulla vastaan. Lavalla kone voi vaihtua, mutta kuski on aina sama. Traktorikaivurin kuljettajana 1978 Helsingissä uransa aloittanut mies on sen verran kerryttänyt kalustoa, että nyt löytyy aina sopiva työmaalle. 1982 alkaneen yrittäjäuran ensimmäinen kone oli Valmet 612. Puomin päässä oli ensimmäisiä kallistavia kauhoja ja kolmikaatokauha keulassa oli vuonna 1984 sekin ensimmäisiä alalla. Edistyksellinen yrittäjä. Tie vei takaisin Pohjanmaalle 1988 Veren perintöä maanrakennus on Artollakin, niin kuin monilla maanrakennusalan yrittäjällä. Ojan siirtoa ja perkausta kuvatessamme Arto teki työtä uusimmalla, 1700 tuntia ajetulla Hitachi Zaxis 180LC:llä toholammilaisella metsäautotiellä. Vanhempia koneita ovat 2008-malliset Komatsun PC:t, 35 ja 180. Kaikki Engconeilla varustettuja. - Käytän näitä kaikkia aina tilanteen mukaan. Jos vanhemmat koneet käyvät työmaalle, niin säästän joskus tätä uudempaa, mainitsee Arto. Varusteina koneista löytyy mm. Allu, idig, kaapeliaura, kantojyrsin ja hydraulivasara sekä Engcon rototiltit ja Engcon purkukoura. Ensimmäinen Engcon tuli taloon parikymmentävuotta sitten - Olin Hemmingin veljeksillä kaapelihommissa silloin ja näin miten Engcon toimii. Hankin sen sitten itsellekin. Pienemmissä koneissa Engcon tuntuu jopa tehokkaammalta koneen koko huomioon ottaen kuin suuremmissa. Tehoja niissä on ja kestävyyttä kokonaispainoon nähden enemmän kuin ulkoapäin voisi arvata. Näissä vanhemmissa koneissa on nappiohjaus, uudemmassa Engconin propot. Kun nappiohjausta osaa käyttää, ulkopuolelta on vaikea arvata onko koneessa napit vai propot. - Kun peukalolla pyörittää päivän, niin kyllä siinä alkaa rasitusta tuntua, sivuttaisliike kun ei ole meikäläisen peukalolle aivan luonnollisin. Se vuoksi tein omia käyttäjäasetuksia, jolloin voin päivän kuluessa vaihtaa Engconin pyörityksen peukalolta etusormelle ja päinvastoin. Sormia saa näin lepuuteltua. Paljon kehitystä Engconeissa kahdessakymmenessä vuodessa - Kun Engconia katsoo ja arvioi siihen käytettyä materiaalimäärää, laite on siihen nähden aivan älyttömän luja. Ne on näissä töissä kyllä sen näyttäneet. Engconit on olleet melkein aina kiinni koneissa, kaapeliaurauksissa ja louheen kuormauksessa. Parinkymmenen vuoden takaiset ensimmäiset Engconit olivat kestävyydeltään erilaisia, mutta nytkin tämä uusin Hitachissa oleva EC226 on 1700 tuntia ajettu, eikä siinä ole edes pientäkään väljää. Saati mitään ongelmia. Nyt Arto tekee pääosin töitä rakennustyömailla ja niitä on riittänyt. Aiempi metsäteiden ja -ojien tekeminen on jäänyt vähitellen pois. Jo parikymmentä vuotta käytössä ollut kuorma-autokalusto vie jonkun kolmesta Engconilla varustetusta telakoneesta nopeasti uusille työmaille. Hyvät varusteet ja työn huolellisuus ovat tavaramerkki, jonka Arton asiakkaat hyvin tuntevat. Pitkien päivien rasitusta vaimentavat Engconin sauvat Arto on tehnyt vielä lisääkin säätöjä omien tarpeiden mukaan. Pienempi Arton kahdesta vanhemmasta koneesta, kummassakin Engconit. 14 engcon news Tilt&Rotate
Kolme traktoriperäkärryä ja yksi kaivukone. Tällä tiimillä lähtevät ojasavet pois työmaalta. Vasemmalta Pekka Rahkonen, Raimo Jäväjä, Sakari Hukari ja Arto Mäkelä. Tehoja niissä on ja kestävyyttä kokonaispainoon nähden enemmän kuin ulkoapäin voisi arvata. ARTO MÄKELÄ KAIVUUTYÖT.FI www.engcon.com 15
Vastaanottaja: ENGCONIN KOKONAISRATKAISU SINUN TURVAKSESI Yhden toimittajan käyttö yksinkertaistaa tuki- ja huoltopalveluita Hallintakahva Hallintakahva engconilla on tarjota muutakin kuin vain markkinoiden laajin tuotevalikoima kaivukoneeseesi. Vuosi toisensa jälkeen saamme asiakkailtamme kiitosta myös ainutlaatuisista tuki- ja jälkimarkkinointipalveluistamme. Olemme itse kehittäneet kaikki tuotteemme, joten otamme niistä myös täyden vastuun. Asiakkaillemme on aina tarjolla puhelintukea tai käytännön huoltopalvelua asiantuntevan henkilöstömme, jälleenmyyjiemme tai huoltoedustajiemme kautta. Jos olet valinnut älykkään DC2-ohjausjärjestelmämme, voimme lisäksi tehdä etäsäätöjä mobiiliyhteyden kautta, on koneesi sitten missä tahansa. Yksi tuotetoimittaja, yksi kokonaisratkaisu tämän helpommin asioita ei voi hoitaa. Ohjausjärjestelmä Työlaitekiinnike Telaohjaus Pyöräohjaus Puomi ja kääntö EC-Oil Ota yhteyttä lähimpään jälleenmyyjään, huoltoedustajaan tai meihin engcon-tiimin jäseniin: Soita meille eps Harjalisävaruste Tuki Tuki Varaosat eps Rototiltit Tartuntakoura Jan 050 411 2441 Henri 0400 126 982 Torbjörn 050 572 3008 Kauhat Harja Kourat Tärylevy engcon Finland Oy Kauppatie 25, 65610 MUSTASAARI Puh 06-3222 815 Sähköposti finland@engcon.fi Web www.engcon.fi facebook.com/engconfi 16 engcon news Tilt&Rotate