Parikymmentä vuotta vain engcon-rototilttejä. engcon jälleen suurin. Täyshydrauliset pikakiinnikkeet. Pihakaivuri Oy:llä uutta kalustoa.
|
|
- Anna Myllymäki
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 # Parikymmentä vuotta vain engcon-rototilttejä Täyshydrauliset pikakiinnikkeet Sivu 6-8 engcon jälleen suurin Sivu 9 Pihakaivuri Oy:llä uutta kalustoa Sivu 10-11
2 EC-Oil mahdollistaa kaivupuomin keventämisen Tämän sanominen tuntuu oikeastaan hieman merkilliseltä, mutta kehotan kaikkia asiakkaitamme irrottamaan rototiltin kaivukoneestaan silloin kun sitä ei tarvita. Rototiltti tehostaa kaivukoneella työskentelyä useimmiten merkittävästi: Se mahdollistaa pääsyn muutoin saavuttamattomissa oleviin paikkoihin. Se vähentää työmaan eristämisen ja käsin tehtävän työn tarvetta. Se antaa mahdollisuuden käyttää lukuisia älykkäitä työlaitteita. Sen ansiosta kaivukonetta ei tarvitse siirtää koko ajan paikasta toiseen, mikä puolestaan vähentää kaivukoneen polttoainekustannuksia ja kulumista. engconin rototiltti tarjoaa kaivukoneessasi näin ollen monia etuja. Kaikista näistä hyödyistä huolimatta kehotan teitä kuitenkin irrottamaan rototiltin kaivukoneesta tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi kun tarvitset nämä lisäkilot erittäin raskaita nostoja varten, suuremman kauhan suuria massansiirtoja tai kaivutöitä varten tai lisää murtovoimaa roudan tms. rikkomiseksi, meillä on sinulle ratkaisu. Älykkään, EC-Oililla varustetun työlaitekiinnikkeemme ansiosta voit kymmenessä sekunnissa irrottaa rototiltin ja kiinnittää kauhan tai muun työlaitteen suoraan kaivukoneen työlaitekiinnikkeeseen ohjaamosta poistumatta. Näin saat vahvemman kaivukoneen, kun tarvitset lisävoimaa. Lue lisää EC-Oilin toiminnasta seuraavalta sivulta. Palaamisiin olipa rototilttisi kiinni koneessa tai irrotettuna :) Stig Engström engconin omistaja ja perustaja engcon myöntää rototilteilleen jatkossa kahden vuoden takuun engcon, maailman johtava rototilttivalmistaja, antaa asiakkailleen kahden vuoden takuun kaikkiin 1. tammikuuta 2018 jälkeen toimitettuihin uusiin rototiltteihin. Vuoden 2015 syksystä lähtien engcon on tarjonnut vuoden lisätakuun asiakkaille, jotka ovat rekisteröineet rototilttinsä ja noudattaneet määrättyä huolto-ohjelmaa. Tästä on ollut yrityksen mukaan paljon hyötyä asiakkaille. Olemme vakuuttuneita siitä, että rototiltti, jonka huoltohistoria on dokumentoitu samaan tapaan kuin henkilöauton huollot huoltokirjassa, tulee säilyttämään arvonsa jälleenmyyntimarkkinoilla, sanoo engcon Groupin viestintävastaava Sten Strömgren. Asiakkaiden toiveiden mukaisesti takuun saaminen ei kuitenkaan enää edellytä rekisteröitymistä, ja kaikki asiakkaat saavat rekisteröitymättä kahden vuoden takuun kaikkiin 1. tammikuuta 2018 jälkeen toimitettuihin rototiltteihin. Tästä huolimatta engcon kehottaa loppuasiakkaita rekisteröimään rototilttinsä. Rototiltin rekisteröiminen ei tarkoita ainoastaan, että asiakkaan rototiltin tiedot dokumentoidaan. Myös palvelu nopeutuu asiakkaan soittaessa tukipalveluumme, koska tällöin meillä on jo valmiina kaikki tarvitsemamme rototilttiä koskevat tiedot. Näin asiat hoituvat helpommin kummankin osapuolten kannalta, Sten Strömgren sanoo. engconin huolto-ohjelma säilyy ennallaan Sten Strömgren kertoo myös, että yrityksen tarjoama huolto-ohjelma pysyy edelleen käytössä. On itsestään selvää, että tarjoamme huolto-ohjelman myös jatkossa. Loppuasiakkaat voivat siis myös tulevaisuudessa halutessaan huoltaa rototilttinsä huolto-ohjelmamme mukaisesti ja rekisteröidä sen. Dokumentoitu huoltohistoria nostaa rototiltin jälleenmyyntiarvoa, kerrotaan engconilta. engconin sivustolla osoitteessa www. engcon.com on lisätietoa takuusta, mahdollisuus rekisteröidä rototiltit ja kirjata suoritetut huollot. TWO YEAR WARRANTY 2 engcon news Tilt&Rotate
3 Jari Niemelän tavoite - erinomainen suorituskyky PARIKYMMENTÄ VUOTTA VAIN ENGCON-ROTOTILTTEJÄ Maatalon poikana syntynyt ja kasvanut Jari Niemelä hankki ensimmäisen koneensa maatalousopintojensa päätteeksi 80-luvun lopulla. Salaojatyömailla maakunnissa tuli pyörittyä kymmenen vuotta. Konemerkkeinä oli Ukkomestari, James ja Hymas. Sitten tuli ensimmäinen kaivukone ja salaojatyömailta siirryttiin vähitellen rakennuspuolelle. 3
4 Jari Niemelän Hyundai HX140L ja engcon EC219 sekä MIG2 ohjaussauvat ja DC2 ohjausjärjestelmä. Yrityksen neljästoista Hyundai ja kahdeksas engcon. Tällä työmaalla rakennettiin pohjia tulevaa rivitaloa varten. Savipitoisesta maasta löytyi runsaasti räjäytettävän kokoisia kiviä. engconilla sijoitetaan kivet penkan pohjaksi. Ilman rototilttiä se on vähän sama kuin tekisi töitä kädet taskussa. JARI NIEMELÄ 4 engcon news Tilt&Rotate
5 - Nyt tehdään monipuolisia maarakennustöitä kolmella omalla koneella ja sesongin mukaan töissä on 3-5 vierasta konetta. Ensimmäinen Hyundai tuli taloon vajaa parikymmentä vuotta sitten ja siitä lähtien Niemen Pekan kanssa on hoidettu konekaupat. Neljästoista Hyundai on nyt alla. Nykyisten koneiden engcon-rototiltit ovat Jarin mukaan täysin välttämättömiä töiden suorittamiseksi, eikä työmaille juurikaan enää pääse ilman niitä. - Ilman rototilttiä se on vähän sama kuin tekisi töitä kädet taskussa. Talviaikaan myös energiapuuta - Nämä engconin 219 rototiltit ovat puoltaneet paikkaansa talviajan hiljaisimmille kuukausille, jolloin tehdään energiapuuta metsissä. engconin suuriläpivirtauksinen liitin mahdollistaa energiakouran käytön talviaikaan. Meidän toinen kone, lyhytperäinen Hyundai 145 on varustettu myös engcon EC219:llä. Kesäisin se on metsänmuokkauksissa ja tietyömailla, talvella energiapuun korjuussa. Kolmas kone, 30-tonninen Hyundai oli aiemmin varustettu engcon 30:llä, mutta siitä luovuttiin kun kone tekee pääosin massanpoistoja ja lastausta. engcon-historia - En oikein tiedä, mistä engconiin päädyin. Se taitaa johtua siitä, että rototilttien alkuaikoina näin työmailla monia eri merkkejä ja engcon näytti niistä toimivan ja kestävän parhaiten. Ensimmäinen oma engcon EC15 oli kyllä liian pieni koneeseen ja työtehtäviin nähden, mutta se vaihdettiinkin sitten kaksikymppiseen. Tuotekehitys näyttää olevan engconilla melko vauhdikasta edelleen ja uusia innovaatioita syntyy koko ajan. Kun Jari hyppää koneeseensa ja siistii kaivannon luiskan kuntoon, näkee että engconin sauvat istuvat käteen ja rullat pyörivät tottuneesti. Kauha kulkee juohevasti ja vauhdilla täsmälleen siinä missä sen pitääkin. Kahdeksan engconia parissakymmenessä vuodessa Neljätoista uutta konetta on tullut taloon tuona aikana ja niissä on pyörinyt kahdeksan eri engcon rototilttiä. Mitään muita merkkejä Jari ei ole hankkinut. Kokemukset ovat sen verran vakuuttavia. - Jos varusteet toimivat hyvin, ei muita merkkejä kannata kokeilla vain kokeilun vuoksi. Me tunnemme nämä engconit ja niiden ylläpidon, eikä varaosien tai huollon saamisessa ole ongelmia. Miksi vaihtaisi merkkiä? Sellainen ei välttämättä kannata lainkaan. Meiltä urakoitsijoilta täältä maakunnista tulee myös tärkeitä vinkkejä rototilttien tuotekehitykseen ja niiden hyödyntäjät ovat aina tuotekehityksessään etulyöntiasemassa. engconin edustajien kanssa on mekin keskusteltu ja välitetty omia kokemuksia. Tuotteet paranevat koko ajan. Jarin koneissa engconit on tappikiinnitteisiä, koska rakennekorkeus saadaan näin pieneksi ja myös hiukan painoa pois. - engconissa on pysytty ja vaikka vaihtoehtoja on moniakin, ei varmasti kuitenkaan parempia, päättää Jari. 5
6 KYLLÄSTYTTÄÄKÖ OHJAAMOSTA NOUSEMINEN HYDRAULIIKAN VAIHTAMISEKSI? Parempi vaihtoehto on tullut Täyshydraulisten engconpikakiinnikkeiden avulla voit vaihtaa hydrauliset työlaitteet tarvitsematta nousta istuimelta VANHA TAPA Kytkentää/päivä ENGCONIN TAPA Kytkentää/päivä Hydrauliikan yhdistäminen manuaalisesti Yhdistä hydrauliikka Q-Safe EC-Oil -ratkaisun avulla 64 min säästöä päivässä Yhteensä/ päivä sek 72 min Yhteensä/ päivä sek 8 min engconin täyshydraulisten pikakiinnikkeiden avulla yhdistän hydrauliset työlaitteet vain 10 sekunnissa tarvitsematta poistua hytistä. Aikaa, rahaa ja vaivaa säästyy! Holger Herzberg Albert Brechtiltä vaihtaa iskuvasaran kauhaan ja takaisin jopa 50 kertaa päivässä. 6 engcon news Tilt&Rotate
7 Täyshydrauliset pikakiinnikkeet 6 33 tonnin kaivukoneisiin Voit vaihtaa hydrauliset työlaitteet tarvitsematta poistua hytistä. Kaikki hydrauliset työlaitteet yhdistetään automaattisesti 6 33 tonnin koneisiin. Voidaan jälkiasentaa kaikentyyppisiin hydraulisiin työlaitteisiin valmistajasta riippumatta.* Ei vaadi paluuöljyasennusta. Erittäin kestävät liittimet mahdollistavat työlaitteen yhdistämisen täydellä järjestelmäpaineella. Pisaroimaton järjestelmä on ympäristöystävällinen. Taloudellisin hydrauliikkajärjestelmä Ehkäisee manuaalisten hydrauliikkaliitosten ongelmat * Tarkista tekniset tiedot ja virtausvaatimukset Säästä aikaa, säästä rahaa! 7
8 Täyshydrauliset pikakiinnikkeet Yhdistele tarpeidesi mukaan: TM Käytä työlaitekiinnikettä ja rototilttiä (1) tai irrota rototiltti ja kytke työlaite suoraan kaivukoneen työlaitekiinnikkeeseen, kun tarvitset suurinta murto- tai nostovoimaa (2). Kaikki onnistuu ohjaamosta poistumatta! 1 Kivi- ja lajittelukourat 2 Monitoimikourat Tärylevyt Työlaitteet Luiskakauha Kuokkakauha VA-kauha Haarukkarungot/ trukkihaarukat Hydrauliset Kaapelioja- Routapiikki Asfalttileikkauha kuri Työlaitteet Tasauspalkki Mekaaniset Hydraulinen sovituslevy 8 Harjalaitteet Sovita se olemassaoleviin työlaitteisiisi engcon news Tilt&Rotate
9 engcon jälleen suurin liikevaihto lähes kaksi kertaa suurempi kuin lähimmällä kilpailijalla engcon jatkaa vakaassa asemassaan maailman suurimpana rototilttien valmistajana. Vuonna 2016 liikevaihto oli noin 780 miljoonaa Ruotsin kruunua, mikä tarkoitti lähes 200 miljoonan kruunun kasvua verrattuna vuoteen Tämä tarkoittaa, että engcon on liikevaihdoltaan lähes kaksi kertaa suurempi kuin lähin kilpailija. Syitä liikevaihdon kasvuun ovat suurempi markkinaosuus, hyvä kasvu sekä Pohjoismaissa että niiden ulkopuolisilla markkina-alueilla sekä nopealla tahdilla esiteltävät tuoteuutuudet. Kun tehdään yhteenveto toimintavuodesta 2016, engcon voi todeta liikevaihdon kasvaneen noin 32 prosenttia verrattuna vuoteen Tuolloin engconin liikevaihto oli noin 580 miljoonaa kruunua, minkä jälkeen vuonna 2016 saavutettiin lähes 780 miljoonan kruunun liikevaihto. Nämä ovat ehdottomasti vahvoja lukuja. Kun liikevaihtomme ylitti puoli miljardia kruunua, olimme todella tyytyväisiä. Nyt voimme todeta, että tavoitteet on ylitetty. Luvut puhuvat selkeää kieltään. Me olemme suurin, toteaa Krister Blomgren, engcon Groupin toimitusjohtaja, ja jatkaa: Yrityksemme laajeni voimakkaasti 2016, kun perustimme toimistot sekä Hollantiin että Ranskaan. Lisäksi esittelimme useita mielenkiintoisia tuotteita, jotka toivat meille lisäetua kilpailijoihimme nähden. Krister Blomgrenin mielestä EC-Oil on saavuttanut hyvin suosiota ja pitää sitä yrityksen tulevaisuuden kasvun kannalta yhtenä avaintekijänä. EC-Oil on engconin ratkaisu, jonka avulla hydrauliset työlaitteet voi liittää automaattisesti tarvitsematta poistua ohjaamosta. Turvallinen ja älykäs, EC-Oil-käyttöön soveltuva työlaitekiinnike Q-Safe-D. Uusi irrotettava GRD-koura. SWD-kaapeliharja. Standardisoitu lukitusjärjestelmä. Mobiiliverkon kautta etätuettu DC2-proportionaaliohjausjärjestelmä, jossa on monia älykkäitä toimintoja. Nämä antavat meille valtavaa teknistä etumatkaa, kertoo Krister Blomgren suunta ylöspäin engcon näkee toimintavuoden 2018 valoisana. Tavoitteena on edelleen kasvattaa liikevaihtoa ja pitää yritys edelleen kärkisijalla maailman johtavana valmistajana. Krister Blomgren mainitsee vuodelta 2017 muutamia tapahtumia, jotka ennakoivat vähintäänkin yhtä hyvää tulosta. Olemme avanneet viime vuonna toimiston Pohjois-Amerikkaan, esitelleet EC233:n, joka on enintään 33 tonnin kaivukoneisiin tarkoitettu tehokkain rototilttimme tähän mennessä. Lisäksi olemme tehneet miljoonainvestoinnit Strömsundin tehtaaseen. Vuosi täyttä toimintaa, sanoo Krister Blomgren. Hän arvioi, että engcon on todennäköisesti miljardin kruunun luokassa seuraavaan tilinpäätökseen mennessä. Osoituksena vahvasta taloudellisesta kehityksestä engconin perustajalle Stig Engströmille myönnettiin Vuoden Perustaja palkinto. engcon tukee nyt Trimblen uutta koneohjausjärjestelmää Maailman johtava rototilttivalmistaja engcon tekee yhteistyötä useimpien tunnettujen koneohjausjärjestelmien valmistajien kanssa, jotta asiakkaamme saisivat suurimman mahdollisen hyödyn. Koneohjausjärjestelmien valmistaja Trimble päivitti äskettäin järjestelmänsä ja toi markkinoille uuden sukupolven Earthworks-koneohjausjärjestelmän. engcon on jo nyt sovittanut tuotteensa uuteen Earthworks-järjestelmään. Trimblen koneohjausjärjestelmän päivityksen johdosta engcon on mukauttanut suositun eps (engcon Positioning System) -järjestelmänsä niin, että se on täysin yhteensopiva Trimble Earthworksin kanssa. engconin nopean mukautuksen ansiosta pyöritystasoa on nyt mahdollista seurata Trimblen päivitetyn koneohjausjärjestelmän kautta. Teemme erittäin hyvää yhteistyötä useimpien koneohjausjärjestelmien valmistajien kanssa, joten voimme synkronoida tuotteemme nopeasti valmistajien järjestelmien kanssa, sanoo Micropropin paikallisjohtaja Roberth Jonsson. Microprop valmistaa engconin ohjausjärjestelmät ja tekee niihin tarvittavat sovellukset koneohjausjärjestelmiä varten. Trimble Earthworksiin liittyvissä kysymyksissä engcon pyytää ottamaan yhteyttä Trimblen jälleenmyyjiin. engcon vastaa mielellään mahdollisiin eps-järjestelmää koskeviin kysymyksiin. 9
10 Pihakaivuri Oy:llä uutta kalustoa Yksinyrittäjän koneen tärkein varuste löytyy kauhapuomin päästä Juha Tanskanen siirtyi aiemmasta ammatistaan harrastuksen kautta piharakentamisen urakoitsijaksi. Hotellien ja ravintoloiden kalustamisen kanssa uransa tehnyt Juha hankki sattumalta kaivukoneen perheen hevosharrastuksen vaatimiin rakennuskohteisiin ja jäi sille tielle. - Kaivutöitä tontillani kymmenkunta vuotta sitten tehdessäni totesin, että voisi sitä varmaan leipänsä näinkin ansaita. Kun ympäristöstä tuli kyselyjä kaivutöille, perustin toiminimen, ostin uuden koneen ja kuorma-auton ja ryhdyin päätoimisesti töihin vuonna Ehdin jo myydä koko kaluston poiskin mutta sitten opiskelin puutarharakentamisen puolella täydet ammattivalmiudet ja ryhdyin uudelleen täysipäiväisesti urakoimaan tällä erikoisalalla. Nyt nautin työstäni. Teen töitä kahdella koneella pääosin yksin, joskus ulkopuolisten apuvoimien kanssa. Tärkein yksintekijän koneen varuste on engcon rototiltti - Tarttujalla varustettu engcon rototiltti säästää koneesta hyppäämistä paljon, verrattuna jäykkään puomiin. Lähes kaikesta selviää kouralla ja erilaisilla kauhoilla. Tämän Wacker Neuson EZ 53:n mukana ostin myös engconin kuokkakauhan ja luiskakauhan. WN teladumpperilla kuljetan useimmiten rakennemateriaalit työmailla. Vanhempi kaivuri on Yanmar ja siinäkin on engcon puomin päässä. Lisäksi kalustoon kuuluu reilun kahden tonnin painoinen WN pyöräkuormaaja. Lisäksi pari täryä ja muutamia hemmetin hyviä lapioita, heittää Juha. Juha tekee pääosin pihoja, pihojen pohjia, kiveysten pohjia, istutusalueita ja hiekkarantoja. Kaikkea mitä voi tehdä kaivukoneella. Yhteistyökumppaneina on tarvittaessa suunnittelijoita, viherrakentajia ja muita alan ammattilaisia. Konemerkit ovat vaihtuneet nykyiseen Wacker Neuson kalustoon mutta engcon on ollut mukana aina. - Tämä uusin EC 206 on nyt neljäs engcon. Kymmenkunta vuotta niiden kanssa on pelattu, eikä moitteen sanaa tarvitse antaa. Yksinyrittäjä tarvitsee kaikkein varmatoimisimmat koneet ja varusteet. Kokemukset on hyvät. Engconin kahvat on mainiot, koska näissä töissä ranteet rasittuu ja engconin käsituet ja kahvan muoto auttavat siinä ettei vaivat pääse esille konetta ajettaessa. Vuoden suurin urakka Juhan tämän vuoden suurin urakka oli neljän kuukauden mittainen pihaurakka, joka sisälsi paljon konetyötä. Siinä tarvittiin jo muitakin työmaalle jotta mittavat rakenteet ja viimeistelyt saatiin kuntoon. - Nyt talvella toivottavasti työmaat rauhoittuvat että pääsee pitämään pienen loman. Keväälle on töitä jo niin paljon tiedossa, että lisää ei juuri enää uskalla ottaa. Työmäärä kertoo siitä että Juha Tanskasen konekalusto ja työn jälki ovat optimikunnossa. 10 engcon news Tilt&Rotate
11 11
12 Vastaanottaja: ENGCONIN KOKONAISRATKAISU SINUN TURVAKSESI Yhden toimittajan käyttö yksinkertaistaa tuki- ja huoltopalveluita Hallintakahva Hallintakahva engconilla on tarjota muutakin kuin vain markkinoiden laajin tuotevalikoima kaivukoneeseesi. Vuosi toisensa jälkeen saamme asiakkailtamme kiitosta myös ainutlaatuisista tuki- ja jälkimarkkinointipalveluistamme. Olemme itse kehittäneet kaikki tuotteemme, joten otamme niistä myös täyden vastuun. Asiakkaillemme on aina tarjolla puhelintukea tai käytännön huoltopalvelua asiantuntevan henkilöstömme, jälleenmyyjiemme tai huoltoedustajiemme kautta. Jos olet valinnut älykkään DC2-ohjausjärjestelmämme, voimme lisäksi tehdä etäsäätöjä mobiiliyhteyden kautta, on koneesi sitten missä tahansa. Yksi tuotetoimittaja, yksi kokonaisratkaisu tämän helpommin asioita ei voi hoitaa. Ohjausjärjestelmä Työlaitekiinnike Telaohjaus Pyöräohjaus Puomi ja kääntö EC-Oil Ota yhteyttä lähimpään jälleenmyyjään, huoltoedustajaan tai meihin engcon-tiimin jäseniin: Soita meille eps Harjalisävaruste Tuki Tuki Varaosat eps Rototiltit Tartuntakoura Jan Henri Torbjörn Kauhat Harja Kourat Tärylevy engcon Finland Oy AB Kauppatie 25-27, FI Mustasaari Puh Sähköposti Web facebook.com/engconfi 12 engcon news Tilt&Rotate
ENGCON ASETTAA ALAN UUDEN STANDARDIN KAIVUKONEIDEN AUTOMAATTISILLE TYÖLAITEKIINNIKKEILLE
ENGCON ASETTAA ALAN UUDEN STANDARDIN KAIVUKONEIDEN AUTOMAATTISILLE TYÖLAITEKIINNIKKEILLE AUTOMAATTISESTA, EC-OILILLA VARUS- TETUSTA PIKAKIINNIKEJÄRJESTELMÄSTÄ MARKKINOIDEN UUSI VAKIOVARUSTE ILMAN LISÄKUSTANNUKSIA
LisätiedotAUTOMAATTISET TYÖLAITEKIINNIKKEET KAIVUKONEISIIN AUTOMAATTINEN PUOMIKIINNIKE UUSI VAKIOVARUSTE ENGCONILLA
AUTOMAATTISET TYÖLAITEKIINNIKKEET KAIVUKONEISIIN AUTOMAATTINEN PUOMIKIINNIKE UUSI VAKIOVARUSTE ENGCONILLA AUTOMAATTISET TYÖLAITEKIINNIKKEET UUSI VAKIOVARUSTE ENGCONILLA Otamme nyt tärkeän askeleen ottamalla
LisätiedotQSC QUICK HITCH STANDARD CONTROL STANDARDISOITU LUKITUSJÄRJESTELMÄ
QSC QUICK HITCH STANDARD CONTROL STANDARDISOITU LUKITUSJÄRJESTELMÄ Lukitusjärjestelmä QSC Standardisoitu pikakiinnikkeiden hallinta lisää turvallisuutta Nykyään noin parillakymmenellä suurella kaivukonevalmistajalla
LisätiedotErkkiheikkilä Oy -maanrakennusta ja insinööriosaamista. Engconilta tulossa järeä automaattinen työlaitekiinnike
#3 2018 Erkkiheikkilä Oy -maanrakennusta ja insinööriosaamista Engconilta tulossa järeä automaattinen työlaitekiinnike Sivu 3 Martelius Oy tunnetaan täsmällisyydestään Sivu 6-7 Letkuton moduulijärjestelmä
LisätiedotCAMILLA KUIVALAINEN KUCA KAIVAA NAISENERGIAA MAANRAKENNUKSEEN. Engcon investoi 90 miljoonaa uusiin koneisiin. Meidän standardimme, toimialan standardi
#2 2019 CAMILLA KUIVALAINEN KUCA KAIVAA NAISENERGIAA MAANRAKENNUKSEEN Meidän standardimme, toimialan standardi Sivu 2 Engcon investoi 90 miljoonaa uusiin koneisiin Sivu 13 Mitä työlaitteita tarvitset?
Lisätiedotengcon Group kolme johtavaa tuotemerkkiä
engcon Group kolme johtavaa tuotemerkkiä VAHVA KUMPPANI engcon Group koostuu kolmesta markkinoiden johtavasta tuotemerkistä engcon, Mählers ja Drivex ja yrityksellä on pitkä kokemus laadukkaiden työlaitejärjestelmien
LisätiedotTUOTEUUTUUDET 2017 EC233. Maailmanuutuus GR20R2 EC02B QSC. EC-Oil Päivitetään uudella sähköliittimellä TGHD
TUOTEUUTUUDET 2017 EC233 GR20R2 EC02B QSC TGHD Uusi rototiltti enintään 33 tonnin kaivukoneisiin Maailmanuutuus Uudistettu rautatietartuntakoura Uusi koneen painoluokka Standardoitu lukitusjärjestelmä
LisätiedotLännen Tractors panostaa turvallisuuteen. Maailmanuutuus! engcon kallistaa automaattisesti. Uusi rototiltti kaivukoneisiin 33 tonniin saakka
#2 2017 Lännen Tractors panostaa turvallisuuteen Uusi rototiltti kaivukoneisiin 33 tonniin saakka Sivu 3-5 Maailmanuutuus! engcon kallistaa automaattisesti Sivu 8-9 Teuvo Tikkakosken täydellisesti varusteltu
Lisätiedot2. MAANRAKENNUS- KONEET
30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla
LisätiedotVoimme nostaa turvallisuuden uudelle tasolle SAFETY FIRST. ECM 85 ja Engcon pihatöissä Pirkanmaalla. Nollatoleranssi epävarmoille kiinnikkeille!
SAFETY FIRST #4 2018 Voimme nostaa turvallisuuden uudelle tasolle Nollatoleranssi epävarmoille kiinnikkeille! Sivu 6-7 ECM 85 ja Engcon pihatöissä Pirkanmaalla Sivu 8-9 Kolmekymmentä vuotta urakointia,
LisätiedotAsennusohje. Q-Safe. Versio Asiakirja
Asennusohje Q-Safe Versio 201504 Asiakirja 841684 SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 6 1.1. Yleistä 6 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 6 1.3. Ympäristö 6 1.4. Termit 7 2. Toimituksen sisällön tarkistus
Lisätiedotengcon Tuoteuutuudet 2016
TUOTEUUTUUDET 2016 UUTUUDET QSC Standardisoitu lukitusjärjestelmä GRD Irrotettava tartuntakoura SWD Irrotettava harjalaite eps engcon Positioning System Ny kouraan sovitettu kauhasarja SS9-2 Uusi ohjausjärjestelmä
LisätiedotKAIKKI PUHUVAT TAPATURMIEN NOLLATOLERANSSISTA, MUTTA HARVAT ROHKENEVAT TEHDÄ JOTAKIN. Pohjavesisuojaus Kokkolan satamaradalle
#1 2019 KAIKKI PUHUVAT TAPATURMIEN NOLLATOLERANSSISTA, MUTTA HARVAT ROHKENEVAT TEHDÄ JOTAKIN Tervetuloa Engconille Baumaan Sivu 4 Pohjavesisuojaus Kokkolan satamaradalle Sivu 6-7 Turvallisuus on työmaiden
LisätiedotKÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2
TARKISTETTU VERSIO: 201501 ASIAKIRJA: 841702 SUOMI KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2 ALKUPERÄINEN KÄYTTÖOHJE SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 8 1.1. Yleistä 8 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 8 2. Käyttö 10
LisätiedotKÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2
VERSIO: 201302 ASIAKIRJA: 841701 SUOMI KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2 ALKUPERÄINEN KÄYTTÖOHJE SISÄLLYS 1. Turvallisuusmääräykset 8 1.1. Yleistä 8 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 8 2. Käyttö 10 2.1. Symbolit
LisätiedotAsennusohje. Q-Safe. Versio 201502. Asiakirja 841684
Asennusohje Q-Safe Versio 201502 Asiakirja 841684 SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 6 1.1. Yleistä 6 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 6 1.3. Termit 6 2. Toimituksen sisällön tarkistus 7 2.1. 841373 Koneen
LisätiedotUUTUUDET 2015. EC204 Parannettu harjalaite. Irrotettava koura engcon Positioning System
UUTUUDET 2015 EC204 Parannettu harjalaite Irrotettava koura engcon Positioning System SR800B-SR2000B HARJALAITE UUTUUS! Vuonna 2009 engcon esitteli kaivukoneisiin tarkoitetun harjalaitesarjan. Siitä tuli
LisätiedotYksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.
Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino
LisätiedotASENNUSOHJE engcon DC2
ASENNUSOHJE engcon DC2 Versio 201602 Tuotenro 841605 KONEKOHTAINEN CATERPILLAR 311D 329D 303,5E 329E Alkuperäinen käyttöohje Ohjekirja 1 Johdanto 1.1 Yleistä Tämän asennusohjeen tarkoituksena on antaa
LisätiedotKÄYTTÖOHJE. engcon DC2. Version Tuotenro Alkuperäinen käyttöohje
KÄYTTÖOHJE engcon DC2 Version 201602 Tuotenro 841701 Alkuperäinen käyttöohje Ohjekirja Yleistä Tämä käyttöohje täydentää engcon DC2 -ohjausjärjestelmällä varustettujen rototilttien käyttöohjeita. Tämän
LisätiedotTyövälineet. Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat
Työvälineet Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat Täydellinen yhteensopivuus. Volvo-minikaivukoneiden uuden kauhavalikoiman esittely. Nämä kestävät työvälineet on suunniteltu toimimaan
Lisätiedot302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb
302.7D CR Hydraulinen minikaivukone Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb Pieni koko Vähemmän vaurioita takuuvarma parempi tuottavuus Pieni säde
LisätiedotASENNUSOHJE engcon DC2
ASENNUSOHJE engcon DC2 Versio 201602 Tuotenro 841606 KONEKOHTAINEN CATERPILLAR M313D M322D Alkuperäinen käyttöohje Ohjekirja 1 Johdanto 1.1 Yleistä Tämän asennusohjeen tarkoituksena on antaa tarvittavat
LisätiedotKÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2
TARKISTETTU VERSIO: 201502 ASIAKIRJA: 841701 SUOMI KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2 ALKUPERÄINEN KÄYTTÖOHJE SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 8 1.1. Yleistä 8 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 8 1.3. Ympäristö
LisätiedotVUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.
30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR
LisätiedotDC2:lla saan huipputarkkaa tasaustyötä
8 NRO 1 2016 NORDIC DC2:lla saan huipputarkkaa tasaustyötä 14 Halusin, että uusi kone olisi täydellinen Uusi tuote yksinkertaistaa ja nopeuttaa suunnittelutyötä Simon toivoi EC219 Silver Edition -mallia
Lisätiedot4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA
4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA Liikkuvuus Tuottavuus Monitoimisuus Ympäristövastuu Luo mahdollisuuksia www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. Tähän eivät muut pysty. Kaiva, kuormaa, nosta ja
LisätiedotASENNUSOHJE MICROPROP DC2
VERSIO: 201401 ASIAKIRJA: 841618 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 MICROPROP L8 CAT M3XX, CAT 3XX SISÄLLYS 1. Turvallisuusmääräykset 4 1.1. Yleistä 4 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 4 2. Asennusohjeen
LisätiedotTyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN
Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 2 Suunnittelu & tuotanto Kuljetustoiminnassa erikoistuminen tuo säästöjä. Oikein suunniteltu kalusto tehostaa merkittävästi
LisätiedotMarkkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy
Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä
LisätiedotQ-Safe ja EC-Oil tekevät työstä turvallista ja nopeaa
Q-Safe ja EC-Oil tekevät työstä turvallista ja nopeaa engcon Q-Safe Q-Safe on uudenlaisen ajattelun tulos Kantava idea Q-Safen takana oli kristallinkirkas. Kuljettajalla ei saa olla mahdollisuutta kytkeä
Lisätiedot301.4C. Minikaivukone
301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla
LisätiedotASENNUSOHJE MICROPROP DC2
VERSIO: 201204 ASIAKIRJA: 841652 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 L8 DANFOSS SISÄLLYS 1. Turvallisuusmääräykset 4 1.1. Yleistä 4 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 4 2. Asennusohjeen symbolit 6 3. Toimituksen
LisätiedotTyömaapalvelut. Timanttiporaus Vaijerisahaus Roilot. Hionnat Jyrsinnät Betonin purku. Brokk-työt Konetyöt
Työmaapalvelut Timanttiporaus Vaijerisahaus Roilot Hionnat Jyrsinnät Betonin purku Brokk-työt Konetyöt Käy katsomassa hinnat ja lisätiedot - www.gles.fi SOITA JA KYSY Toimimme pääkaupunkiseudulla sekä
Lisätiedot1. Alkusanat. 2. Käyttötarkoitus. 3. Turvallisuusohjeet
Minikaivurit Tuotenumero Avant 200-sarjaan A33153 Tuotenumero Avant 500- ja 600-sarjaan 250 mm kauhalla A32393 Tuotenumero Avant 500- ja 600-sarjaan 400 mm kauhalla A32394 2 1. Alkusanat Avant Tecno Oy
LisätiedotASENNUSOHJE MICROPROP DC2
VERSIO: 201301 ASIAKIRJA: 841615 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 DANFOSS SISÄLLYS 1. Turvallisuusmääräykset 4 1.1. Yleistä 4 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 4 2. Asennusohjeen symbolit 6 3. Toimituksen
LisätiedotASENNUSOHJE MICROPROP DC2
TARKISTETTU VERSIO: 201601 ASIAKIRJA: 841616 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 MICROPROP MIG2 SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 4 1.1. Yleistä 4 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 4 1.3. Ympäristö 6 2. Asennusohjeen
LisätiedotKolmen vuoden takuu. Hiab Loglift- ja Hiab Jonsered -puutavara- ja kierrätysnosturit
Kolmen vuoden takuu Hiab Loglift- ja Hiab Jonsered -puutavara- ja kierrätysnosturit Pysy huipulla Mikään ei voita kunnon yöunia kovan työpäivän jälkeen. Nukut hyvin, kun tiedät, että aamulla edessäsi on
LisätiedotASENNUSOHJE MICROPROP DC2
TARKISTETTU VERSIO: 201501 ASIAKIRJA: 841616 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 MICROPROP MIG2 SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 5 1.1. Yleistä 5 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 5 2. Asennusohjeen symbolit
LisätiedotUudenlainen R-sarja AVANT R20 AVANT R35 AVANT R28 S AUX S AUX AUX
Suomi R-sarja Uudenlainen R-sarja Avantin R-sarja eroaa muista Avantin mallisarjoista ohjaustapansa vuoksi. R-sarjassa kuljettaja istuu kuormaajan takarungossa kun taas muissa Avantin mallisarjoissa istutaan
LisätiedotASENNUSOHJE MICROPROP DC2
TARKISTETTU VERSIO: 201402 ASIAKIRJA: 841617 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 MICROPROP MIG2 CAT M3XX, CAT 3XX SISÄLLYS 1. Turvallisuusmääräykset 4 1.1. Yleistä 4 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 4 2.
LisätiedotTilt& Karlströms ensimmäinen rototiltin käyttäjä
Tilt& engcon news ROTATE Teema: Strömsund Täyttä vauhtia eteenpäin! Kunta kuin kunta unelmoi kukoistavasta elinkeinoelämästä ja hyvästä yritysilmastosta. Strömsundissa ei tyydytä pelkästään unelmoimaan.
LisätiedotLuo mahdollisuuksia HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN. www.lannencenter.com
Luo mahdollisuuksia HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN www.lannencenter.com FI LIIKKUVUUS Lännen monitoimikoneella on hyvä liikkuvuus työmaalta työmaalle, itse työmailla
Lisätiedotkaivinkoneet u volvo ec18
Let s solve it 3 3 OSA 3, SIVUT 72-81 maarakennuskoneet 3 maarakennuskoneet kaivinkoneet u volvo ec18 1760 kg 2,64 m 4,05 m Tela-alustainen minikaivinkone pieniin kaivuutöihin ja ahtaisiin tiloihin. Voidaan
LisätiedotKerrankin jotain uutta! AVANT heittää haasteen AVANT kehitti kokonaan uuden koneen, jollaista markkinoilla ei ole ollut. Nykyaikaista hydrauliikkaa hyödyntäen syntyi edullinen, kompakti nelivetoinen peli,
LisätiedotASENNUSOHJE MICROPROP DC2
VERSIO: 201401 ASIAKIRJA: 841608 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 ROTOTILTIN OHJAUS HALLINTAVIPUEMULOINNILLA SISÄLLYS 1. Turvallisuusmääräykset 5 1.1. Yleistä 5 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 5 2. Toimituksen
LisätiedotAIKA ON RAHAA. VARSINKIN TYÖAIKA. CAT PRODUCT LINK TM
AIKA ON RAHAA. VARSINKIN TYÖAIKA. CAT PRODUCT LINK TM NYT TIEDÄT. Nyt tiedät, mitä koneellesi kuuluu. Tarkka, ajantasainen tieto koneesi sijainnista, käytöstä ja kunnosta tehostaa toimintaasi ja pienentää
LisätiedotVahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!
ENTREPOT TRADE OY Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 08-8 Uutuus, 1 ton sarjaan
LisätiedotSepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE
Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka
LisätiedotSilent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi
Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille
LisätiedotICS uuden sukupolven ohjausjärjestelmä
FI ICS uuden sukupolven ohjausjärjestelmä SecureLock TM on meille hyvin tärkeä, sillä se auttaa meitä välttämään onnettomuuksia. Tiedämme, että se on markkinoiden turvallisin työlaitelukitus. Morten Hoff,
LisätiedotTyövaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä
Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää
LisätiedotENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan.
ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan. MAXIMUM CARE Jatkotakuu FIAT DUCATO alustaisiin matkailuautoihin SINUN FIAT DUCATO MATKAILUAUTOSI ON VARUSTETTU
LisätiedotKaivosalaan investoidaan
Kaivosalaan investoidaan Suomessa tapahtuu kaivosalalla paljon hyviä asioita. Toukokuun lopulla nähtiin taas merkittävää panostusta tulevaisuuteen kun Suomen Rakennuskone Oy luovutti E. Hartikainen Oy:lle
LisätiedotTUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016
TUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016 Gjerstad Oy on vuodesta 1977 toiminut Suomalainen maarakennuskoneiden työlaitevalmistaja. Tuotteemme tunnetaan kestävyydestään ja korkeasta laadustaan kaikkialla ammattilaisten
LisätiedotKÄÄNTÖPUOMINOSTURIT. TEOLLISUUSNOSTURIT Ydinvoimalanosturit. Raskaat haarukkatrukit KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT
TEOLLISUUSNOSTURIT Ydinvoimalanosturit SATAMANOSTURIT Raskaat haarukkatrukit KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT 2 Konecranes Kääntöpuominosturit TYÖPISTEEN SELKÄRANKA
LisätiedotHYBRIDIEN INVAASIO. Tutkimus Euroopan liikkuvan työvoiman laitevalinnoista
HYBRIDIEN INVAASIO Tutkimus Euroopan liikkuvan työvoiman laitevalinnoista Hybridit horjuttavat kannettavien tietokoneiden valta-asemaa Euroopassa Tablet-laitteisiin kohdistuneista odotuksista huolimatta
LisätiedotHiab T-nosturit Nostokapasiteetti 0,9 3,3 tm
Hiab T-nosturit Nostokapasiteetti 0,9 3,3 tm Tuote-esite Kevyitä vaan ei höyhensarjalaisia Hiab T-nosturit Nostokapasiteetti 0,9 3,3 tm Kevyet ja tehokkaat T-nosturit Hiab T-nosturit ovat painoltaan kevyitä
LisätiedotKÄYTTÖOHJEKIRJA. KAUHANPYÖRITTÄJÄ Rotozi
KÄYTTÖOHJEKIRJA 1 KÄYTTÖOHJEKIRJA KAUHANPYÖRITTÄJÄ Rotozi Tämä ohjekirjan tarkoitus on varmistaa tuotteen toimivuus, kestävyys ja käyttöturvallisuus. On erittäin tärkeää, että ymmärrät ohjekirjassa annetut
LisätiedotMittausverkko Finland WSN-TUTKIMUSTULOSTEN KAUPALLISTAMINEN. Wirepas Oy. Jarmo Lehto Toimitusjohtaja
WSN-TUTKIMUSTULOSTEN KAUPALLISTAMINEN Wirepas Oy Jarmo Lehto Toimitusjohtaja YITYS Wirepas Oy (Mittausverkko Finland) on 4.5.2010 perustettu suomalainen spin-off Tampereen Teknillisestä Yliopistosta. Omistajat
LisätiedotTriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi
TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,
LisätiedotATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND
ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta
LisätiedotVäyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki
Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana
LisätiedotTOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915
TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP 1252 C Neliroottorinen keskelle karhottava karhotin Korjuuketjun pullonkaulojen poistaminen vaatii käytettäviltä koneilta suurta tehokkuutta. Panostamalla
LisätiedotMONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE
SCdefault 900 Asennusohje SITdefault MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Date Instruction Part No. Replaces 32 025 666 Sep 05 32
LisätiedotÄlykästä tehokkuutta ammattilaiselle
JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka
LisätiedotOnspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN
Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Kaukana kotoa, ja sitten sääkin heittäytyy hankalaksi. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi alkaa tuiskuta. Tuuli
LisätiedotMaailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan
Paikallisesta keksinnöstä urakointialan mullistajaksi: Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan 30 vuotta sitten syntyi tuote, joka sittemmin muutti koko alaa. 80-luvun puolivälissä keksittiin
LisätiedotTYÖLAITELUETTELO Kaivukone
TYÖLAITELUETTELO Kaivukone engcon Työlaiteluettelo Varustele koneesi kannattavuuden varmistamiseksi Tämänvuotinen tuoteluettelo sisältää tavalliseen tapaan joukon tuoteuutuuksia paremman tehokkuuden ja
Lisätiedot4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com
4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus Tuottavuus Ympäristövastuu www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. OMINAISUUS 1 LIIKKUVUUS Markkinoiden nopein monitoimikone.
LisätiedotKokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle.
PUUNKORJUUPAKETIT Puunkorjuupaketit, kannolta tienvarteen Metsäperävaunu varustettuna puutavarakuormaimella on tuttu näky monen maatalon pihassa. Tällainen paketti on kuitenkin kohtalaisen iso investointi,
LisätiedotAUTOMAATTINEN VOITELUJÄRJESTELMÄ TAKALAITANOSTIMILLE SUOMEN KIERT UE 2015 MOVALUBE OY, JUVANTASKU 7, ESPOO, FINLAND VAT
AUTOMAATTINEN VOITELUJÄRJESTELMÄ TAKALAITANOSTIMILLE SUOMEN KIERT UE 2015 Ongelma Käytäntö on osoittanut, että huollon puute vaurioittaa vakavasti yhtä kolmesta takalaitanostimesta niiden kolmen ensimmäisen
LisätiedotKuorma-auto ja nosturi (Hiab 2,3 tn Palfinder)... 2. Traktori Kramer Allrad 750... 3. Kaivinkone Yanmar Mini-excavator Vi038U... 4
KALUSTOKUVAUS 2016 Sivu 01 Sisällysluettelo Kuorma-auto ja nosturi (Hiab 2,3 tn Palfinder)... 2 Traktori Kramer Allrad 750... 3 Kaivinkone Yanmar Mini-excavator Vi038U... 4 Kuormaaja Avant 635... 5 Lahonetsintälaite
LisätiedotGlydea. Moottoroidut verhot. www.sunsystems.fi
Glydea Moottoroidut verhot www.sunsystems.fi Moottoroi verhot...... ja nauti! Tunnet olevasi kuin teatterissa aina kun Glydea -moottoroitu verho liukuu silkinpehmeästi kiskollaan. Sopii täydellisesti kotiteatteriin!
LisätiedotTARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.
TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös
LisätiedotHiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm
Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm Tuote-esite Toimiva ja suorituskykyinen Hiab XS 022 helpottaa päivittäistä työtä Hiab XS 022 on pieni, kompakti ja joustava nosturi monenlaisiin käyttötarkoituksiin.
LisätiedotKÄYTTÖOHJE INVANOSTIN LIFTMAN 400
KÄYTTÖOHJE INVANOSTIN LIFTMAN 400 Laitteen osat 1. Kädensija 2. Päänostotaso 3. Nostotaso 4. Sähköyksikkö jossa päävirtakatkaisija 5. Kiinnityselementti 6. Sähkösylinteri 7. Sisäänajoluiska 8. Sisäänajoluiskanohjaus
LisätiedotHiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm
Hiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm Tuote-esite Ylivoimaista ulottuvuutta Hiab XS 044 on täydellinen nosturikokemus Hiab on aina yhdistetty korkeaan laatuun ja jatkuvaan kehitykseen. Erityisen ulottuvaksi
LisätiedotUUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ
Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT
LisätiedotMistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?
Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.
LisätiedotKONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.
Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset
LisätiedotRakennusteollisuus TALONRAKENNUS
Rakennusteollisuus TALONRAKENNUS SISÄLLYS 1. TALONRAKENNUS Talonrakennus...3 Edut...4 Ominaisuudet...4 Yhteyshenkilö...5 2 Talonrakennus esite - 15.08.2019 www.makron.com TALONRAKENNUS Makronin mobiilisovellus
LisätiedotJalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy
Jalat maassa, tavoitteet korkealla MSK Group Oy 6.9.2016 Sisältö 01 MSK Groupin historia 02 MSK Group korkean teknologian perheyhtiö 03 MSK lukuina 04 Tytäryhtiöt 1. Sukupolvi - perustaja "Ville Isosaari
LisätiedotPohjoismaiden joulukauppa 2015
Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.
LisätiedotKourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita
Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita FOREST LINE Master-sarja Valitse valmiiksi harkittu Nokkayhdistelmä, erillinen kuormain tai vaunu käyttötarpeidesi mukaan HK 4372HR
LisätiedotElektroninen ohjaus helposti
Elektroninen ohjaus helposti Koneiden vankka ja yksinkertainen ohjaus älykkään elektroniikan avulla IQAN-TOC2 oikotie tulevaisuuteen Helppo määritellä Helppo asentaa Helppo säätää Helppo diagnosoida Vankka
LisätiedotWoodForce metsänhoidossa ja -parannuksessa
Pekka Valtonen 20.03.2018 WoodForce metsänhoidossa ja -parannuksessa Agenda Kalvot 15 min ja sovellus 45 min. Esittäytyminen Trimble Forestry WoodForce Yleiskuva Suunnittelusovellus Android-sovellus Metsänhoito
LisätiedotReturnMe FIKSU OMISTUSMERKINTÄ
Ensimmäinen kadottaa avaimet. Toinen löytää avaimet. Löytääkö ensimmäinen toisen? ReturnMe FIKSU OMISTUSMERKINTÄ Löytötavaroiden ongelma Ihmiset kadottavat tavaroitaan vuosittain miljoonien eurojen arvosta.
LisätiedotFuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote
Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote 23.5.2013 Vuoden 1963 jälkeen, jolloin Canter esiteltiin, on sitä myyty 3,7 miljoonaa kappaletta. Canter kärkenään
LisätiedotDanielin Q-Safe kytkee turvallisesti
#2 2014 NORDIC GROUP Danielin Q-Safe kytkee turvallisesti 8 9 Easygrader tekee traktorista monipuolisemman DC2 toimii täydellisesti 4 5 11 000 tuntia ilman ongelmia 6 7 12 13 Kohti valoisampaa ja turvallisempaa
LisätiedotVUOKRAA KUROTTAJA KUROTTAJAPALVELUT KULJETTAJALLA TAI ILMAN.
VUOKRAA KUROTTAJA 8 KUROTTAJAPALVELUT KULJETTAJALLA TAI ILMAN www.ramirent.fi RAMIRENTILTÄ VOIT VUOKRATA KUROTTAJAT KULJETTAJALLA TAI ILMAN! Yksi kone - monta käyttötapaa Monipuolinen mallistomme takaa
LisätiedotOnspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN
Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Kaikki näyttää hyvältä ja leppoisalta. Kunnes sää muuttuu ja pyry on totta. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi
LisätiedotHomCare FINLAND SIISTIÄ! SIISTIÄ! Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä
Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä Parempi elämä helposti! Toteuta itseäsi ja unelmiasi HomCare- jälleenmyyjänä. Tervetuloa! HomCare Finland Oy HomCare Finland Oy on 30 vuoden ajan parantanut suomalaisten
LisätiedotPYÖRÄALUSTAISET KAIVUKONEET
PYÖRÄALUSTAISET KAIVUKONEET Liite 8 Tekninen ltk 21.10.2015 KKHp 08 (< 8,0 tn) tarjoaja kone vm. tuntihinta peruslaitteet lisälaitteet miestyö huom. ei urakoitsijoita KKHp 10 (< 11,0 tn) tarjoaja kone
LisätiedotPikaohje Neuvottelupuhelin Konftel 200W
Pikaohje Neuvottelupuhelin Konftel 200W Suomi Conference phones for every situation Kuvaus Konftel 200W Konftel 200W on DECT-neuvottelupuhelin, jonka toiminta-alue on jopa 30 m 2. Konftel 200W voidaan
LisätiedotTakeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset
Takeina turvallisuus ja järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA 1982 Nostetta korkeuksiin Nostamisen ammattilaiset 1 Nykyaikainen kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta. Takeina turvallisuus ja järkkymätön
LisätiedotDYNAFLEET TUOTTAVUUDEN EHDOILLA
DYNAFLEET TUOTTAVUUDEN EHDOILLA Tehokkaampaa työskentelyä Dynafleetin avulla. Ei ole väliä kuinka monta kuorma-autoa omistat tai mitä kuljetat Dynafleet auttaa sinua kehittämään kuljetusten tuottavuutta.
LisätiedotINVESTOI AJOAIKAAN VOLVO PENTA HUOLTOSOPIMUS TURVALLISEMPAA JA VAIVATTOMAMPAA OMISTUSTA
INVESTOI AJOAIKAAN VOLVO PENTA HUOLTOSOPIMUS TURVALLISEMPAA JA VAIVATTOMAMPAA OMISTUSTA NELJÄ PALVELUTASOA LIIKETOIMINTASUHDE VOLVO PENTA JÄLLEENMYYJÄN KANSSA Olet juuri investoinut Volvo Penta tuotteeseen.
LisätiedotUnleash the Potential
Unleash the Potential HEVOSTEN KILPAKÄRRYT STAR MASTER ja PRO STAR MASTER Voimakkaasti nostattavat jenkkikärryt Star Master on voimakkaasti nostattava, ns. jenkkikärry jossa hevosen nostatus ja kärryn
Lisätiedot