1 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Toiminta- ja taloussuunnitelma 2015 2018 Talousarvioesitys 2015400 13.11.2013
2 KANSAINVÄLISEN LIIKKUVUUDEN JA YHTEISTYÖN KESKUS CIMON TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2018 1) CIMO EDISTÄÄ SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN KANSAINVÄLISTYMISTÄ CIMO on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen asiantuntija- ja palveluorganisaatio, jonka perustehtävänä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä erilaisten liikkuvuus- ja yhteistyöinstrumenttien avulla. CIMOlla on valtion virastona erityinen rooli, koska CIMOn ainoa tehtävä on kansainvälistymisen edistäminen. CIMO on rohkea, rikastava ja reilu kumppani. CIMOn arvoissa yhdistyy kolme periaatetta. Olemme ennakkoluuloton suunnannäyttäjä suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymisessä. Luomme mahdollisuuksia ihmisten väliselle yhteistyölle ja edistämme asiantuntijuuden ja osaamisen kasvua. Toimimme vastuullisesti ja yhdenvertaisesti. 2) TOIMINTAYMPÄRISTÖ Julkisen sektorin talous on tulevina vuosina tiukka. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle kohdistuu merkittäviä säästöjä, joista CIMOn kannettavaksi tulee oma osuus. Koko valtionhallinto osallistuu Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaan, jonka myötä kaikkia toimintoja arvioidaan kriiittisesti uudestaan. CIMO on esittänyt osaltaan, että voimme ottaa hoidettavaksi perustehtävämme mukaisesti kansainvälistymisen tukitoimia hallinnonalan muilta toimijoilta. Tämä selkeyttää työnjakoa toimialalla ja mahdollistaa resurssien tehokkaamman käytön. Nykyisten päätösten mukaisesti valtiontalouden kehys supistuu, mutta samanaikaisesti Euroopan unionin ohjelmien voimakkaasti kasvava rahoitus 2016-2020 luo uusia mahdollisuuksia tämän suunnittelujakson tavoitteiden toteuttamiseksi. Euroopan unionin laajentuminen ja globalisaatio lisäävät työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta. Maailmalla talouskasvu on voimakkainta uusissa nousevissa talouksissa, joihin myös suomalaisten yritysten kiinnostus kohdistuu. Suomi on pieni ja avoin talous, jonka kansantuotteesta yli 40 prosenttia muodostuu ulkomaankaupasta. Suomalainen yrityselämä on verkostoitunut maailmanlaajuisesti ja siksi riippuvainen kansainvälisistä osaajista. Globalisaation myötä riippuvuussuhteet korostuvat. Ihmisten tietoisuus maailman tilasta ja maailmaa uhkaavista vaaroista on kasvanut, ja huoli myös omasta elinympäristöstä lisääntyy. Erityisesti nuoret ovat omaksumassa kestävän kehityksen mukaisen elämäntavan. Ekologisesti kestävämmästä elämäntavasta ja vihreästä teknologiasta on tulossa tulevaisuuden menestystekijöitä. Suomelle tärkeän arktisen alueen strateginen merkitys korostuu ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyvien kysymysten sekä alueen taloudellisen potentiaalin ja uusien kuljetusreittien vuoksi. On oletettavissa, että EU-ohjelmakauden jälkimmäisellä puoliskolla kansainvälistymisohjelmiin osallistujien määrä kasvaa merkittävästi. CIMO edistää kansalaisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja tuo esille kansainvälistymisen merkitystä eri kohderyhmille jakamalla hyviä esimerkkejä ohjelmiin osallistumisesta. Tavoitteena on, että Suomessa on tulevaisuudessa nykyistä merkittävästi enemmän ulkomaalaisia opiskelijoita. Tämä on tärkeää suomalaisen koulutuksen ja yhteiskunnan kehitykselle. Pohjoismaiset esimerkit osoittavat että mahdolliset lukukausimaksut vaikuttavat tulijoiden määrään ja lähtömaihin. Asetettujen määrällisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää tällöin eri-
3 tyisiä toimenpiteitä. Huomiota on kiinnitettävä myös kansainvälisten opiskelijoiden integroitumiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. 3) YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUS JA STRATEGISET PAINOPISTEET CIMOn toiminnan tavoitteena on aidosti avarakatseinen Suomi. Avarakatseisuus edellyttää laajojen kokonaisuuksien ymmärtämistä, avoimuutta uudelle, erilaisuuden näkemistä rikkautena, omien ennakkoluulojen tiedostamista ja valmiutta olla vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. CIMO toimii yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa tavoitteen saavuttamiseksi. Kansainvälinen osaaminen Eurooppa ja Pohjoismaat ovat kansainvälistymisen keskeisiä kohdealueita. Lisäksi kansainvälisen osaamisen kehittymistä korostetaan Venäjän, Kiinan, Brasilian ja Pohjois-Amerikan alueiden suuntaan. CIMO seuraa kansainvälisen osaamisen ja siihen liittyvien tietojen, taitojen ja asenteiden kehittymistä eri toimijoiden keskuudessa. Tavoitteena on, että kansainvälinen liikkuvuus ja yhteistyö nähdään keskeisinä keinoina yksilön ja yhteisön osaamisen ja luovuuden kehittämisessä. Globaalivastuu Globaalivastuun perustana on ymmärrys oikeudenmukaisesta ja ihmisoikeuksia kunnioittavasta maailmasta ja sen toteuttamisesta. Siihen liittyy painotus kaikille kuuluvien ihmisoikeuksien sekä oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman maailman puolesta. Toiminnalla tuetaan yleisten kehitystavoitteiden saavuttamista sekä edistetään liikkuvuutta ja yhteistyötä kehittyvien maiden kanssa. Samalla edistetään ulkoasianministeriön hyvän hallinnon käsikirjan tavoitteiden mukaisia käytäntöjä sekä suomalaisissa että kohdemaiden korkeakouluissa. Uudistava vuorovaikutus Tämän painopisteen tavoitteena on kannustaa uudistavaan ja rikastavaan vuorovaikutukseen niin organisaation sisällä kuin sidosryhmien kanssa, mukaan lukien työelämän edustajat, sekä edesauttaa kansallisten ja kansainvälisten verkostojen syntymistä ja toimintaa. Yhteistyötä pohjoismaisten kumppaneiden kanssa vahvistetaan ja kansalliseen keskusteluun sekä tiedon jakamiseen osallistutaan aktiivisesti. Suomalainen osaaminen ja kulttuuri CIMO edistää suomalaisen koulutuksen, kulttuurin ja nuorisotoimen tunnettuutta maailmalla ja etsii uusia keinoja lisätä kiinnostusta suomen kieltä ja kulttuuria sekä suomalaista osaamista ja koulutusta kohtaan.
4 4) VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET JA TOIMINNAN PAINOPISTEET Suomi on osaamisen, osallistumisen ja luovuuden kärkimaa on opetus- ja kulttuuriministeriön 2020 strategian tavoite, jonka saavuttamista CIMO omalla toiminnallaan tukee. Tavoitteena on, että CIMOn toiminta on mahdollisimman vaikuttavaa niin yksilöiden kuin organisaatioidenkin tasolla. CIMO edistää suomalaisten toimijoiden kattavaa ja tasa-arvoista osallistumista toimeenpanemiinsa ohjelmiin. Rahoitettujen hankkeiden tuloksia ja niistä saatuja kokemuksia hyödynnetään paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Toiminnan vaikuttavuutta yksilö-, organisaatio- ja yhteisötasolla mitataan indikaattorien avulla. Toiminnan tavoitteena on aidosti avarakatseinen yhteiskunta, jonka jäsenet osaavat ja haluavat toimia monikulttuurisissa yhteisöissä ja näkevät erilaisuuden rikkautena. CIMO tukee suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä eri kohderyhmille tarjoamillaan ohjelmilla ja tiedottamalla kansainvälistymisen mahdollisuuksista ja vaikutuksista. CIMO osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun oman toimialansa asiantuntijana. CIMO tukee myös informaation ja tiedon tuottamista ja levittämistä koskien ulkomaalaisten ja suomalaisten toimijoiden liikkuvuutta ja yhteistyötä. Liikkuvuuden esteiden poistaminen ja kansainvälisen yhteistyön edellytysten vahvistaminen on CIMOn strategisten tavoitteiden saavuttamisen edellytys. Tavoitteena on, että entistä useampi voisi osallistua tarjolla oleviin kansainvälistymisen mahdollisuuksiin. Tarjolla olevat ohjelmat eivät kuitenkaan välttämättä sovi kaikille tai ole kaikkien saavutettavissa, erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa toiminnan kohteena ei ole puhtaasti koulutus, nuorisotoimi tai kulttuuri. CIMO tukee kunnista ja maakunnista käynnistyvää kansainvälistä toimintaa, joka tähtää nuorten aktivoimiseen, ehkäisee eriarvoistumista ja edistää suvaitsevaisuutta. Toimintaa tuetaan uudella nuoria koskevalla kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön tukimuodolla vuodesta 2016 eteenpäin. 4.1 Organisaatioiden toiminnan kansainvälisyys ja ohjelmiin osallistuminen lisääntyy CIMO tukee suomalaisten korkeakoulujen, toisen ja perusasteen oppilaitosten toimintojen kansainvälistymistä sekä edistää kansainvälistä yhteistyötä nuoriso-, kulttuuri- ja urheilusektorilla. Vuosi 2014 on uusien EU-ohjelmien ensimmäinen toimintavuosi. EU-ohjelmien budjetti kasvaa ohjelmakauden loppua kohden. CIMO varmistaa, että suomalaisten osallistuminen ohjelmiin on täysipainoista. Ohjelmien hallintoa kehitetään komission kanssa sovittujen toimintasuunnitelmien mukaisesti. CIMO on valmis hallinnoimaan koko Luova Eurooppa ohjelmaa. Nykyisen Mediadeskin mahdollisesta siirrosta CIMOon pitää neuvotella riittävän ajoissa. CIMO toimeenpanee pohjoismaisia ohjelmia ja on mukana aktiivisesti kehittämässä ohjelmia yhdessä muiden ohjelmia hoitavien toimistojen ja Pohjoismaiden ministerineuvoston kanssa. CIMOlla on valmius vastaanottaa uusia pohjoismaisia tehtäviä. CIMOn kansallisesti rahoittamien ohjelmien maantieteellisinä painopistealueina ovat Venäjä, Kiina, Brasilia ja Pohjois-Amerikka. Toiminta painopistealueilla kootaan suurempiin kokonaisuuksiin, joka kattaa apurahaohjelmat, paikallisen läsnäolon ja viestintätoimet näillä alueilla. Suuremmat ohjelmat painopistealueilla lisäävät toiminnan vaikuttavuutta. CIMO osallistuu suomalaisen korkeakouluasiantuntijan kustannuksiin Suomen Pekingin suurlähetystössä Kiinassa yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön ja ulkoasiainministeriön kanssa ja ylläpitää yhteistyötä edistävää toimistoa Shanghaissa.
5 CIMO edistää globaalia vastuuta ulkoasiainministeriön rahoittamien korkeakouluille suunnattujen North-South-South - ja HEI-IKI- ohjelmien avulla. CIMO esittää, että suunnittelukauden aikana kehitysyhteistyön määrärahoista katetut ohjelmat yhdistetään yhdeksi ohjelmaksi, jotta voidaan taata entistä parempi synergia ja vaikuttavuus. Suunnittelukauden aikana laajennetaan ohjelmia koskemaan myös ammatillista koulutusta. CIMOn toiminnan tavoitteena on luoda yhtäläiset mahdollisuudet kaikille käyttää tarjoamiamme kansainvälistymispalveluita. Toimintaa suunnataan Suomessa niille kohderyhmille, joilla ohjelmiin osallistuminen on ollut suhteellisesti vähäisempää. Tavoitteen toteutumista seurataan alueellisten tilastojen ja kohderyhmäanalyysien avulla. 4. 2 Asiantuntijana vaikuttaminen lisääntyy Vaikuttaminen edellyttää täsmällisten ja luotettavien tilastojen kehittämistä ja kokoamista sekä ajankohtaisten ja asiakkaiden tarpeita palvelevien selvitysten ja analyysien tekemistä. CIMO pyrkii asiantuntijuudellaan vaikuttamaan myös kansallisten politiikkasektorien ja kansainvälisten ohjelmien jatkuvaan kehittämiseen. CIMO kehittää kansainvälistymisen asiantuntijuutta järjestämällä konsultointi- ja koulutuspalveluita kohderyhmilleen. CIMOlla on käytössä asennemittaus, jonka avulla seurataan toiminnan vaikuttavuutta. Saatavien tulosten perusteella työkalua kehitetään edelleen. CIMO varmistaa, että sen rahoittama toiminta on mahdollisimman vaikuttavaa. EU:n uudet ohjelmat edellyttävät, että kansallinen toimisto panostaa hyvien tulosten ja käytäntöjen levittämiseen. CIMO osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun kansainvälistymisen haasteista ja mahdollisuuksista sekä suomalaisen yhteiskunnan kehittämisestä. CIMO edistää osaltaan kansainvälisen osaamisen hyödyntämistä ja kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista suomalaisille työmarkkinoille ja tuo esiin kansainvälistymisen taloudellisia vaikutuksia. CIMO kokoaa tilastot eri koulutussektorien kansainvälisestä liikkuvuudesta.
6 Taulukko 1. Liikkuvuus- ja yhteistyöhankkeiden osallistujamäärät 2012-2018 Toteuma Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite 2012 2012 2013 2014 2015 2016 Rahoitus EU-ohjelmista Elinikäisen oppimisen ohjelma* 21 998 19 995 20 250 26 000 28 000 30 000 - Suomesta lähteneet/toimintaan osallistuneet 15 236 13 400 13 400 - Suomeen saapuvat 6 762 6 850 6 850 Tavoite Tavoite 2017 2018 EU:n nuorisotoimintaohjelmaan osallistuvat 3 744 2 500 2 500 Erasmus+ 26 000* 28 000* 30 000* 32 000 34 000 - Suomesta lähteneet/toimintaan osallistuneet 19 000 21 000 23 000 25 000 27 000 - Suomeen saapuvat 7 000 7 000 7 000 7 000 7 000 Rahoitus Pohjoismaiden ministerineuvoston ohjelmista Nordplus Högre utbildning ** vain opiskelijoiden ja opettajien yksilöliikkuvuus 3 800 3 800 3 800 3 800 3 800 3 800 Rahoitus kansallisesta budjetista 1 867 2 620 2 420 2 670 2 730 2 730 2 590 2 590 - Eurooppa*** - - 390 290 300 300 400 400 - Venäjä (sis. FIRST) 889 500 500 850 850 850 600 600 - Aasia (vain Kiina vuodesta 2013 eteenpäin) 126 200 200 200 250 250 250 250 - Pohjois-Amerikka 166 250 250 250 250 250 250 250 - Muut apurahat ja kv-harjoittelu 686 1 100 510 360 360 360 500 500 - North-south-south kehitysmaaohjelma 492 300 300 450 450 450 320 320 Suomen kielen ja kulttuurin edistäminen - kesäkurssi-apurahat ja opetusvierailut 223 270 270 270 270 270 270 270 Yhteensä 28 324 25 370 28 970 32 470 34 530 34 360 34 360 36 360 * Erasmus+ ohjelma korvaa aiemman Elinikäisen Oppimisen Ohjelman ja Nuorisotoimintaohjelman. Tilastointiperusteet tulevat muuttumaan. Tässä esitetyt luvut perustuvat aiempaan tilastointitapaan. Luvut täsmennettän ennen tulossopimuksen 2014 2016 allekirjoitusta. ** Pohjoimaiden ministerineuvoston ohjelmista tässä esitetään vain CIMOn hallinoima Nordplus Högre Utbildning. Rahoitus on nettobudjetoitu CIMOn toimintamenoihin. Luvut sisältävät liikkuvuuden kaikissa Pohjoismaissa ja Baltian maissa. *** Eurooppa (poislukien Venäjä) on nostettu omaksi luvuksi. Aiemmin mukana muut apurahat ja kv-harjoittelu 5) TUOTOKSET JA TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS CIMO toimeenpanee vastuullaan olevat ohjelmat asiakasystävällisesti, tehokkaasti ja luotettavasti. CIMO arvioi toimintansa ympäristövaikutuksia,ottaa käyttöön uusia virtuaalisia mahdollisuuksia omassa toiminnassaan ja rohkaisee asiakkaitaan uusiin yhteistyömuotoihin. Toiminnan ydinprosessit on kuvattu, ja toimintaprosesseja yhtenäistetään. Valmistaudutaan ottamaan käyttöön valtion yhteinen talous- ja henkilöstöjärjestelmä KIEKU huhtikuussa 2015. Toiminnan laadun kehittämisessä käytetään CAF-laatutyökalua. CAF arviointi toteutetaan joka kolmas vuosi. Suunnittelujakson aikana itsearvioinnin tulokset annetaan ulkopuoliseen arviointiin ja suunnittelukauden lopulla osallistutaan laatupalkintokilpailuun. Asiakastyytyväisyyttä seurataan joka kolmas tai neljäs vuosi toteutettavan asiakas- ja sidosryhmä-
7 kyselyn avulla. Asiakastyytyväisyyskyselyssä on tarkoitus säilyttää nykyinen asiakkaiden odotuksia vastaava julkishallinnon huipputasoa oleva palvelu. 6) HENKISTEN VOIMAVAROJEN HALLINTA JA KEHITTÄMINEN 6.1 Kehittyvä osaaminen CIMO panostaa henkilöstön osaamiseen, henkilöstökoulutukseen ja osaamisen kehittämiseen 2011 hyväksytyn henkilöstöstrategian mukaisesti. Tätä työtä tehdään strategialähtöisen henkilöstö- ja osaamissuunnitelman mukaisesti. 6.2 Rikastava työyhteisö CIMO on työyhteisönä avoin, kannustava ja turvallinen. Aktiivisen henkilöstöpolitiikan päätavoitteena on ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö, joka on sitoutunut CIMOn arvoihin, toiminta-ajatukseen ja tavoitteisiin. Päämääränä on ammatillisesti korkeatasoinen rikastava työyhteisö, jossa jokaisen oma asiantuntijuus kasvaa vuorovaikutuksen ja osallisuuden avulla. CIMOn tehtävät muuttuvat ja tehtävien organisointia ja työkäytäntöjä joudutaan jatkuvasti arvioimaan ja muokkaamaan uudelleen. Esimiesten kykyä viedä läpi muutokset tuetaan hyödyntämällä inhimillisen pääoman suunnitelmaan sisältyviä työvälineitä. Henkilöstön aikaansaannoskykyä vahvistetaan osaamisen kehittämisellä ja työilmapiirin luottamusta edistävillä toimenpiteillä. Työyhteisön kehittymisen mittareina käytetään henkilökunnan työtyytyväisyyttä ja koulutuspäiviä/htv. Taulukko 2. Työyhteisöindeksit Vuosi 2012 Toteuma 2013 tavoite 2013 toteuma 2014 tavoite 2015 tavoite 2016 tavoite 2017 tavoite 2018 tavoite Työhyvinvointi-indeksi 3,3 3,6 3,6 3,6 3,7 3,7 3,7 3,7 Koulutuspäiviä/HTV 1,3 1,9 1,9 1,9 2,0 2,0 2,0 CIMO on osaltaan mukana valtion uudessa Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmassa, jonka tavoitteena on julkisen talouden kestävyysvajeen supistaminen. Ohjelman mukaiset talousarvion kehykset edellyttävät tarkkaa taloudenpitoa ja erityistä huomiota tulee kiinnittää mahdollisuuksiin parantaa tuottavuutta. CIMO on nimetty hallinnoimaan Euroopan unionin ja Pohjoismaiden ministerineuvoston ohjelmia ja samalla olemme sitoutuneet turvaamaan näille ohjelmille riittävät henkilöstöresurssit. Mahdollinen henkilöstön vähentämistarve hoidetaan pääosin eläköitymisen kautta ja toimia suunnattaessa tehdään yhteistyötä henkilöstöjärjestöjen kanssa. 7) VOIMAVARAT VUONNA 2015-2018 7.1. Määrärahaesitykset 2015 7.1.1. CIMOn toimintamenot 29.01.03. Momentille 290103 myönnetään nettomäärärahaa yhteensä 8 486 000 euroa Määrärahasta käytetään:
8 1) 1 582 000 Suomen kielen ja kulttuurin opetuksen järjestämiseen ja tunnettuuden lisäämiseen mukaan lukien ulkomaisissa yliopistoissa palvelevien yliopisto-opettajien sekä muiden asiantuntijoiden, yhteensä 47 henkilön palkkaukseen 2) 2 800 000 opiskelija-, harjoittelija-, opettaja, nuoriso- ja asiantuntijavaihtoon myönnettäviin stipendeihin, apurahoihin ja avustuksiin Laskelmassa varsinaisten toimintamenojen osuus on 4 104 000. Laskelmassa on otettu huomioon nettobudjetoitu ulkopuolinen rahoitus (yhteisrahoitteinen toiminta). Laskelmaan eivät sisälly keskitetysti neuvotellut palkankorotukset. 7.1.2 Perustelut määrärahan muutoksiin Vertailu edellisvuosiin: 2015 esitys 8 486 000 2014 talousarvioennuste 8 635 000 2013 talousarvio 8 807 000 2012 tilinpäätös 8 836 000 8.1 Esitys opetus- ja kulttuuriministeriön täydentävästä erillis- ja hankerahoituksesta 2015 Taulukko 5. CIMOn esitys täydentävästä rahoituksesta vuodelle 2015 yhteensä2.282.000 Tarkoitus 1 167 000 Euroopan Unioni EU-ohjelmien toimeenpanon ja tiedotustoiminnan kansallinen rahoitusosuus Luova Eurooppa yhteyspiste ja koordinointi (100 000 ) Kansalaisten Eurooppa (30 000 ) Management Partnership (50 000 ) Erasmus+ -ohjelma (937 000) Erasmus+ urheilun toiminnot (50 000 ) 920 000 Euroopan Unioni Täydentävä rahoitus hankkeiden määrän lisäämiseksi Kansallinen täydentävä rahoitus Erasmus+ yleissivistävän koulutuksen hankkeisiin (800 000 ) ja aikuiskoulutuksen hankkeisiin (120 000 ) 75 000 Pohjoismainen yhteistyö Nordplus Juniorin toimeenpanoon (200 000 ) Nordkurs-toiminnan tuki (75 000 ) Kansalliset ohjelmat 60 000 Suomen lehtoraatti Kiinassa 10 000 Ammatillisen peruskoulutuksen tilastointi 50 000 Opettajat ilman rajoja Opettajien vapaaehtoistyö toiminnon hallinto. Muu ohjelman rahoitus Ulkoasiainministeriöstä.
9 8.2 Esitys CIMOn hankerahoituksesta vuodelle 2015. Taulukko 6. CIMOn esitys hankerahoitus 2015 205 000 Pohjois- Amerikka Tuetaan oppilaiden, opiskelijoiden ja harjoittelijoiden liikkuvuutta Suomen, Yhdysvaltain ja Kanadan välillä. Tehdään tunnetuksi suomalaista koulutusta Pohjois-Amerikassa. 300 000 Venäjä Tuetaan opiskelijoiden, harjoittelijoiden ja korkeakouluopettajien liikkuvuutta Suomen ja Venäjän välillä sekä suomalais-venäläisiä intensiivikursseja. Liikkuvuuden painopisteenä on Luoteis-Venäjä. Tehdään tunnetuksi suomalaista koulutusta laajemmin Venäjällä. 280 000 Kiina Tuetaan opiskelijoiden, harjoittelijoiden, nuorten tutkijoiden ja korkeakouluopettajien liikkuvuutta Kiinan ja Suomen välillä. Tehdään tunnetuksi suomalaista koulutusta Kiinassa. 50 000 Brasilia Osallistutaan Brasilian Science without Borders ohjelmaan ja tehdään suomalaista korkeakoulutusta tunnetuksi Brasiliassa. Kuvaus vuoden 2013 mää 9. CIMOn ulkopuolinen rahoitus CIMOn toimintaa rahoitetaan opetusministeriön pääluokan ulkopuolelta. Päärahoittajatahot ovat Euroopan unionin komissio, Pohjoismaiden Ministerineuvosto, ulkoasiainministeriö, valtiovarainministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Ulkopuolisen rahoituksen osuus on ollut lähes 70 % (tilinpäätöstieto 2012). 9.1 Ulkopuolinen Rahoitus (arvio): Nettobudjetoidut toimintamenot mom. 29.01.03.1 Taulukko 7. Nettobudjetoidut toimintamenot 2015 Tarkoitus 1 700 000 Erasmus+ komissiolta 35 000 Luova Eurooppa 40 000 Eurodesk 80 000 Euroguidance 25 000 Kansalaisten Eurooppa 150 000 Nordplus hallinto (PMN)
10 9.2. Ulkopuolinen rahoitus (arvio): Nettobudjetoidut apurahat ja hanketuet mom 290103.4 Taulukko 8. Nettobudjetoidut apurahat ja hanketuet 2015 Nettobudjetoidut Tarkoitus apurahat ja hanketuet 24 300 000 EU-komissio Erasmus for All 3 705 000 Pohjoismaiden ministerineuvosto 70 000 Pohjoismaiden ministerineuvosto Nordplus apurahat Pohjoismainen virkamiesvaihto 9.3 Yhteisrahoitteiset hankkeet 2015 (630-tili) Taulukko 9. Yhteisrahoitteiset hankkeet 2015 Rahoittaja Käyttötarkoitus 400 000 Ulkoasianministeriö Uusi yhdistetty kehitysyhteistyöohjelma North-South-South ja Korkeakoulujen IKIinstrumentti hallinto 6 000 000 Ulkoasianministeriö Uusi yhdistetty kehitysyhteistyöohjelma North-South-South ja Korkeakoulujen IKI- instrumentti hankkeet ja apurahat 280 000 Ulkoasianministeriö YK:n järjestöt /apulaisasiantuntijat/hallinto 76 000 Työministeriö Euroguidance-tuki 200 000 Valtiovarainministeriö Virkamiesvaihto
11 10. Talousuunnitelma 2015-2018 29.01.03 CIMOn toimintamäärärahat (siirtomääräraha 2 v) Kehys 2015-2018 yhteensä 2013 TA 2014 TAE 2015 2016 2017 2018 Kehysehdotus 8 865 8 635 8486 8644 8644 8644 OKM-n kehyksissä 8 865 8 635 8644 8644 8644 8644 OKM täydentävä rahoitus (eri momenteilta) 2013 TA 2014 TAE 2015 2016 2017 2018 EU LLP-koulutusohjelmat kansallinen osuus 722 Erasmus Mundus ja EILC-kielikurssit, 60 EU-nuoriso-ohjelma kansallinen rahoitus 195 Erasmus + (ml. urheilu 50.000) 987 987 987 987 987 EU- Kulttuuri ohjelma kansallinen rahoitus 80 Luova Eurooppa ohjelman kansallinen rahoitus 100 100 100 100 100 EU-kansalaisten Eurooppa 30 30 30 30 30 30 Kansallinen lisärahoitus yleissivistävä koulutus 800 800 800 800 800 Kansallinen lisärahoitus aikuiskoulutus 120 120 120 120 120 120 Kiinan yliopistonlehtori* 60 60 60 60 60 60 Pohjoismainen yhteistyö ( tämä niputus 2013 alkaen, sis, Nordplus Junior 180th + Nordkurs 70 th) 250 270 270 270 270 270 Ammatillisen koulutuksen tilastointi 10 10 10 10 10 10 Management partnership/erasmus+ koulussa 40 20 50 50 50 50 Yhteensä 1567 2387 2417 2417 2417 2417 OKM hankerahoitus (eri momenteilta), Pohjois-Amerikka -yhteistyö ( USA & Kanada) 205 205 205 205 205 205 Venäjä yhteistyö 300 300 300 300 300 300 Kiina ja muu Aasia yhteistyö 280 280 280 280 280 280 Brasilia Science without borders 35 50 50 50 50 50 Yhteensä 820 835 835 835 835 835 2013 TA 2014 TAE 2015 2016 2017 2018
12 ULKOPUOLINEN RAHOITUS 2013 TA 2014 TAE 2015 2016 2017 2018 Nettobudjetoidut toimintamenot mom. 290103.1 - LLP komissiolta 1 235 - Youth in Action komissiolta 253 - Erasmus+ komissiolta 1 604 1 700 1 800 1 900 2 000 - Eurodesk- komissiolta 50 40 40 40 40 40 - Kulttuuri-ohjelma komissiolta 35 - Luova Eurooppa 35 35 35 35 35 - Kansalaisten Eurooppa komissiolta 25 25 25 25 25 25 - Euroguidance komissiolta 85 80 80 80 80 80 - Nordplus hallinto (PMN) 150 150 150 150 150 150 Yhteensä 1 833 1 934 2 030 2 130 2 230 2 330 Nettobudjetoidut apurahat ja hanketuet mom. 290103.4 - LLP apurahat ja hanketuet komissiolta 19 000 - Youth in Action, apurahat 3 300 - Erasmus+ apurahat ja hanketuet komissiolta 24 000 24 300 25 000 28 000 32 000 - Nordplus apurahat 3 705 3 705 3 705 3 705 3 705 3 705 - Pohjoismainen virkamiesvaihto 70 70 70 70 70 70 - Management Partnership apurahat 350 Yhteensä 26 425 27 775 28 005 28 705 31 705 35 705 Yhteisrahotteiset hankkeet (630-tili) Ulkoministeriö IKI-instrumentti hallinto 200 IKI-instrumentti apurahat North-South-South hallinto 200 North-South-South hankkeet ja apurahat 2 000 Uusi yhdistetty kehitysyhteistyöohjelma North-South-South ja Korkeakoulujen IKIinstrumentti hallinto 400 400 400 400 400 Uusi yhdistetty kehitysyhteistyöohjelma North-South-South ja Korkeakoulujen IKIinstrumentti hankkeet ja apurahat 6 000 6 000 6 000 6 000 6 000 YK:n järjestöt/apulaisasiantuntijat/hallinto / 215 280 280 294 305 305 Työministeriö Euroguidance-tuki 76 76 76 76 76 76 Valtiovarainministeriö Virkamiesvaihto 120 200 200 200 200 200 Yhteensä 2 811 6 956 6 956 6 970 6 981 6 981 KAIKKI YHTEENSÄ 42 208 48 522 48 729 49 701 52 812 56 912
13 11 RAPORTOINTI CIMO raportoi edellä esitettyjen tavoitteiden saavuttamisesta ja määrärahojen käytöstä vuosittain toimintakertomuksessaan.