Klusteri esiintyi ystävänpäivän happeningin huipennukseksi kirjastoauton tallissa. Kuva: Laura Venäläinen



Samankaltaiset tiedostot
Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina klo Tampereella

BIG DATA KIRJASTOJEN KOKOELMATYÖSSÄ JA PROFILOINNISSA. Viljami Marjomäki Jyväskylän kaupunginkirjasto

Lucia-päivä

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry osa

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 11/ KIRKKONEUVOSTO

Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen. Katariina Ervasti ja Paula Puustinen

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

PÖYTÄKIRJA 4/ Viestintätiimi. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 ( )

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Tekninen ja ympäristötoimiala

Aikuisten museo

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Tuusulan kunta Pöytäkirja 6/ (7) Lapsi- ja perheasiainneuvosto Aika , klo 18:00-20:15. Lahelan Tertun nuorisotila

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

VENÄJÄN KIELI VALLOITTAA. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Kysely Celian äänikirjapalveluista Kyselyn tulokset:

Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet ja 2014

RUHA WOLLEY ry seurana.

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Asiakaskyselyn tuloksia

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa euroa mitä sillä saatiin?

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

Toimintakertomus 2016

7 Palvelualueiden lääkäripalvelujen terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti klo Kuusa, Varjolan tila

Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset

MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

Viestintävastaavien koulutus

Savonian opiskelijaintra Reppu. Viestintäpäällikkö Petteri Alanko

Ei-käyttäjäkysely Nokian kaupunginkirjaston palveluista 2010

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

Jalkojen omahoito -aiheesta luennoimassa Marjut Ahonen Sydän-Laukaan koululla klo 18:00 Tule kuuntelemaan, mitä jalkasi sinulle merkitsevät.

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden

Marraskuun tapahtumat

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

VIEREMÄN KUNNAN YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT

Maakuntakirjaston tiedote 1/ Julkaisija: Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto ISSN

Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään

Pääkirjastossa tapahtuu

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

Sivistyslautakunta 6/

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Päijänne unescon biosfäärialueeksi

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI

Opinnäytetyö, Johanna Riihimäki, SeAMK

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna Lainaus Kirjaston lainaajat toimipisteittäin

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

Kulttuurit kuuluviin! Monikulttuurinen kirjastotyö Turun kaupunginkirjastossa

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

Nykytilan selvittämisestä kohti jätehuollon tiekarttaa. Tiina Karppinen Keski-Suomen liitto

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Transkriptio:

1 Maakuntakirjaston tiedote 1/2013 19.4.2013 Julkaisija: Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto ISSN 1797-0075 Sisältö: Kaisa Hallikas (Äännekoski), Minna Koivisto (Jyväskylä), Nina Kuikka (Joutsa), Pekka Termonen (Kannonkoski), Suvi Perttula (JAMK), Sari Kanniainen (Hankasalmi), Tiina Teijonsalo (Jyväskylä) Toimitus: Minna Koivisto (Jyväskylä) Taitto: Mikael Seidler (Jyväskylä) Hankasalmen kuulumisia Sari Kanniainen Klusteri esiintyi ystävänpäivän happeningin huipennukseksi kirjastoauton tallissa. Kuva: Laura Venäläinen Nuorten ystävänpäivän happening Hankasalmen pääkirjastossa järjestettiin 14.2.2013 Nuorten ystävänpäivän happening. Ohjelma alkoi rennolla yhdessäololla ja mutakakkutarjoilulla, jonka Hankasalmen nuorisovaltuustolaiset loihtivat kirjaston nuorisotiedotuspiste Vinkkeliin. Ilta huipentui paikallisen bändin, Klusterin keikkaan kirjastoauton tallissa. Ystävänpäivän happeningiin osallistui noin 50 nuorta.

2 Kalevalaa, puuveistoksia ja paperikukkia Yksityiskohta Paavo Variksen puureliefistä nimeltä Metso. Kalevalanpäivän tapahtuman järjestelyissä 28.2. kirjasto yhdisti voimansa Hankasalmen Kalevalaisten naisten kanssa. Paikallinen harrastajakirjoittaja ja suullisen kerronnan mestari Olavi Viikki luki katkelmia Matti Lehmosen kiäntämästä savonkielisestä Kalevalasta. Lisäksi Olavi Viikki näytti, miten puusta työstetään puureliefejä. Samalla osallistujat saattoivat tutustua tarkemmin maaliskuun alussa pääkirjastossa avattuun Antti Pietiläisen ja Paavo Variksen Puureliefejä -näyttelyyn. Kalevalaiset naiset olivat kattaneet tilaisuuteen kahvipöydän ja neuvoivat, miten paperista taitellaan paperikukkia. Väriä elämään pukeutumisen illasta Valoisia vuodenaikoja kohden mentäessä kaipaamme energiaa ja kirkkaampia värejä vaatteisiin ja asusteisiin. Pukeutumisen asiantuntija Sari Ahonen antoi 6.3. Hankasalmen pääkirjastossa vinkkejä vaatehankintoihin. Ahonen kertoi muun muassa, mitä malliin ja tyyliin liittyviä asioita kannattaa huomioida vaatehankinnoissa ja mihin väreihin voi vaihtaa talven tummat sävyt. Pukeutumisneuvoja osoitti käytännön esimerkkien avulla, kuinka sopivan mallisilla vaatteilla voi korostaa kehon kauniita puolia ja tasapainottaa vartalon mittasuhteita. Työpajassa opittiin myös, miten sopivan mallisista ja värisistä vaatteista voi koota itselleen 11 vaatekappaleen toimivan vaatekaapin. Pukeutumisneuvoja Sari Ahonen näytti, miten monella eri tavalla huivin voi solmia. Kuva: Marjo Tiihonen

3 Kuulumisia Joutsasta Nina Kuikka Tämän kevään tapahtumiemme teemana on erikoiset ammatit. Kutsumme vieraiksi joutsalaislähtöisiä tai lähistöllä asuvia kiinnostavia henkilöitä. Ensimmäinen ammatti-ilta oli helmikuussa,ja paikalla olivat Otto Suuronen, joka työskentelee Suomen elokuvasäätiössä kulttuuriviennin assistenttina lyhyt- ja dokumenttifilmien parissa, ja Johanna Soilu, perustamansa Fashion Unitin toimitusjohtaja. Toisessa illassa maaliskuussa kuultiin Ylen ulkomaantoimittaja Erja Tuomaalaa, joka paljasti ammattikuntansa pääasiallisen työtehtävän: saada tekstitys mahtumaan ruutuun! Toki ulkomaanmatkojakin tehdään joitakin vuosittain. Toisena esiintyi Tapio Mattar, perinnemaisematilan hoitaja Hartolasta. Maatilan päätuotantosuunta on perinne-aiseman hoito, mikä Mattlarin ukaan on ainutlaatuista inakin Suomen mittakaavassa. Leivonmäen lähikirjastohoitaja Jaana Elsilä lähti vuodeksi vuorotteluvapaalle, ja sijaiseksi saimme Tampereelta Outi Hämäläisen. Kaikki muut jutut eivät sitten olekaan sujuneet näin mallikkaasti: Rutalahden lainausasemalta löytyi kosteusvaurioita ja rakennus on nyt käyttökiellossa. Aineisto joudutaan todennäköisesi puhdistamaan, toistaiseksi asemalta ei saa hakea edes varattua aineistoa. Pääkirjaston näyttelytila on tavallisesti aina varattuna. Nyt alkuvuoden tila kuitenkin kumisi surullisena tyhjyyttään, ja kun maaliskuukin näytti yhtä ankealta, piti kirjaston kehitellä näyttely. No, tokihan me moisen aikaan saimme: parhaillaan esillä on Taidetta kotien kätköistä. Tarpeeksi moni kirjaston asiakas kiinnostui ajatuksesta ja näyttelyssä on esimerkiksi lasten tekemää taidetta ja 1960-luvulla maalattuja maisemakuvia Joutsasta. Erikoisuutena saimme mukaan myös maailmanmainetta niittänyttä taidetta: pari vuotta sitten joutsalainen koululainen Ella Keihäsniemi voitti Osuuspankkien maailmanlaajuisessa kuvataidekilpailussa oman sarjansa. Voittajatyö Perhepitsa nyt siis nähtävillä Joutsan kirjastossa! Mutta vain rajoitetun ajan! Erja Tuomaala esittelee uutisjuttua, jossa kerrotaan merenpinnan nousun vaikutuksista Malediiveihin. Kuva: Nina Kuikka

4 Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) uutispalat Suvi Perttula Uusia JAMKin verkkojulkaisuja: Hyvinvointia ja terveyttä kunnassa. 2012. EUhankkeen toteutus Hankasalmella ja Jämsässä vuosina 2009 2012. Http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-230-1. Vastuullisen ja kestävän tapahtumatuotannon elementit. 2012. Vinkkejä tapahtumien järjestämiseen ympäristöystävällisesti ja sosiaalisen vastuullisuuden periaatteita noudattaen, mutta taloudelliset näkökulmat huomioiden. Http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-241-7. Osuva. 2012. Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät. Monitieteellinen näkökulma. Http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-247-9. Yhteisellä matkalla: aikuisten ohjauksen vaikuttavuutta etsimässä. 2013. Http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-255-4. Uusia JAMKin julkaisuja Tähtijulkasut-verkkokirjakaupassa. Fuel peat production technology: training material. 2013. Kirja sopii opettajille, bioenergiaeksperteille ja biopolttoaineen tuottajille sekä opiskelijoiden itseopiskelumateriaaliksi. 102 sivua. Hinta: 37,50. Innovate or die. 2013. Tiimiakatemialaisten yrittäjyystarinoita. 204 sivua. Hinta 35,00. Kananen, Jorma. 2013. Case-tutkimus opinnäytetyönä. 152 sivua. Hinta 39,50. Opastusta tapaustutkimuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja raportoinnissa.

5 Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto Tiina Teijonsalo, Minna Koivisto Tee kirjasto näkyväksi! Kevään maakuntakirjastokokouksessa 14.3. käsiteltiin kirjastojen näkyvyyttä ja viestintää. Esitykset toivat kiinnostavia näkökulmia asiaan. Mietittiin muun muassa, miksi kirjastotäti-mielikuva on niin tiukassa, olisiko Aku Ankalla osuutta asiaan? Kirjaston mielikuva on usein lapsuuden kirjasto. Mutta miten näyttää asiakkaalle digitaalinen kirjasto? Viestit tulisi aina kohdentaa, vaikka yleisten kirjastojen kohderyhmä on laaja. Kirjaston takahuoneen työtä tulisi avata asiakkaille. Nuorison tiedonhaku tapahtuu älypuhelimella ja tabletilla. Niillä haluttu sisältö tuotetaan ja kulutetaan välittömästi. Tarvitaanko aakkosia muualla kuin kirjastossa? Voisiko Suomen kirjastoilla olla yhteinen logo? Voisiko kirjasto ottaa oppia Ikeasta siinä, miten asiakas opastetaan oikeaan hyllypaikkaan? Maakuntakirjastokokousta 14.3. pystyi seuraamaan myös etäyhteydellä. Kuva: Tiina Teijonsalo Esitykset ovat verkkosivulla http://www.jyvaskyla.fi/kirjasto/maakunta/koulutukset/maakuntakirjastokokous1_2013 Kokouksessa kokeiltiin ensimmäistä kertaa etäyhteydellä seuraamista ja etäosallistujia olikin mukavasti. Kirjasto kaipaa palautetta tekniikan toimivuudesta, joten vastaa lyhyeen kyselyyn osoitteessa http://www.webropolsurveys.com/s/4c2c63f5d80e2186.par. Kirjastotoimenjohtajan paikka vapaana hakuaikaa 19.4.2013 saakka Johanna Vesterinen irtisanoutui kirjastotoimenjohtajan virasta 25.3.2013 alkaen. Virka on ulkoisesti haettavana, ks. http://careers.fi/jyvaskyla/careers.cgi. Seija Laitinen-Kuisma toimii kirjastotoimenjohtajana 22.4. 31.7.2013. Juha Hälinen jatkaa 31.7.2013 saakka Seijan sijaisena.

6 Jyväskylän kaupunginkirjasto juhlii 150-vuotista taivaltaan Kirjastomme juhlii tasavuosiaan koko vuoden ajan. Virallisesti 150 vuotta tulee täyteen marraskuussa. Kirjailijailtoja ja muita yleisötilaisuuksia on järjestetty huomattavasti normaalia enemmän. Tähän mennessä kirjastossamme ovat vierailleet muun muassa Vilja-Tuulia Huotarinen, Aki Ollikainen, Pirjo Hassinen, Ismo Puhakka, Juha Virkki, Keijo Siekkinen ja Jussi Laitinen. Jyväskylän Kirjamessuilla esiintyivät Katriina Ahonen ja Sari Kanala. Toukokuun Pyöräilyviikolla 14.5. saamme kanssamme pyöräilemään ja kirjoistaan kertomaan vuoden pyöräilijän 2012, sarjakuvapiirtäjä Kaisa Lekan. Lisätietoa pyöräilyviikosta: http://jyps.info/tapahtumat-ja-toiminta/pyorailyviikko Tulkaahan mukaan myös maakunnasta! Kesälläkin tapahtuu, kun kirjastoautomme Wivi parkkeeraa keskustaan Aren aukiolle kolmeksi päiväksi 1. 3.7. kaupunkilaisten ja turistien iloksi. Kirjastoauto Aino lähtee vuorostaan 4.7. lasten pariin puistoihin. Ensi syksylle on kaavailtu runsaasti ohjelmaa, mm. elokuulle ajoittuva muovitusviikko, jolloin kirjastoon voi tulla muovittamaan kirjansa Pelloplastin tarjoamilla kirjamuoveilla. Perinteinen kirjamyynti pidetään jo syyskuun lopulla. Kirjailijavieraitakin saadaan useita, tunnetuin nimi on vielä salaisuus... Kannattaa seurata nettisivua www.jyvaskyla.fi/kirjasto/tapahtumat/tilaisuudet. Vuoden pyöräilijä 2012, sarjakuvapiirtäjä Kaisa Leka vierailee 14.5. klo 18 pääkirjastossa. Kypärämäen pienkirjaston aukioloajat laajenevat Jyväskylän kaupunginkirjasto on tehnyt Kypärämäen-Köhniön asukasyhdistyksen kanssa sopimuksen kirjaston aukioloajan lisäämisestä yhdistyksen vapaaehtoisten valvojien turvin. Tällaista kirjaston aukioloaikoihin liittyvää yhteistyötä kokeillaan nyt Suomessa ensimmäistä kertaa. Sopimus on tehty toukokuun 2013 loppuun asti. Ensimmäinen asukasilta Kypärämäen pienkirjastossa pidettiin torstaina 11.4.2013. Yhteistyön myötä Kypärämäen pienkirjasto voidaan pitää avoinna maanantaista perjantaihin. Aukioloaikaa on viikossa kuusi tuntia aiempaa enemmän. Kaupungin tämän vuoden talousarviossa kirjaston tavoitteeksi asetettiin kehittää pienkirjastojen aukioloa ja tilojen käyttöä yhteistyössä alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa. Kypärämäen pienkirjaston aukiolojen laajentaminen on askel kohti tämän tavoitteen saavuttamista. Lisätietoa uutisessa: http://www.jyvaskyla.fi/kirjasto/ajankohtaista/1/0/60811 Muusikko ja musiikkipedagogi Minja Niiranen pitää Kelttiläisen musiikin illan 6.5. klo 18.00 pääkirjastossa. Hän veti samansisältöisen illan helmikuun lopulla Vaajakosken aluekirjastossa. Kuva: Julia Autio

7 Kannonkosken kohinoita Pekka Termonen Keski-Suomen päivä oli torstaina 18.4. Laulaja-trubaduuri Leena Pyylampi esiintyi meillä koko päivän. Lisätietoja tapahtumistamme täällä: http://kepri.verkkokirjasto.fi/web/arena/kannonkoski/kirjastossasi-tapahtuu Väsäsin tammikuussa karttasivuston. Vain karttafriikit vaivautukoon tänne: http://kepri.verkkokirjasto.fi/web/arena/kannonkoski/kulttuuri/historialliset-kartat Aurinkoista ja kiireistä kevättä! t. Pekka ja Riitta Kepri-kimppakokous Kannonkoskella 7.2.2013. Kuva: Pekka Termonen Toppujen iltapäivä Leppäveden kirjastossa Laukaassa Laura Hekkala-Vatula Leppäveden toista luokkaa käyville lapsille järjestettiin 6.3.2013 toiminnallinen iltapäivä kirjastossa. Kirjastoon tuli tuttuja kasvoja, mutta myös sellaisia lapsia, jotka asuvat kauempana eivätkä siksi voi tulla useinkaan kirjastoon vaikkapa koulun jälkeen. Lumimyräkästä huolimatta lapset saapuivat paikalle olipa joku innokas yrittänyt tulla jo aiempina päivinä Tiedotus iltapäivästä tavoitti hyvin lapset koululta, kun Hanna Hietanen vinkkauksen yhteydessä mainosti tapahtumaa ja koululle jätettiin ilmoituksia. Myös opettajat muistuttelivat tapahtumasta, ja tokihan kirjastossa oli juliste huomiota herättämässä. Lapsia oli paikalla parikymmentä, mikä on mukava määrä Leppäveden lähikirjaston tiloihin. Tapahtuman päävastuussa oli Hanna Hietanen Leppäveden kirjastosta, Minna Pollari tuli Vihtavuoresta ja Laura Hekkala-Vatula Laukaan pääkirjastosta auttelemaan.

8 Toppuluokkalaiset kisasivat pienimuotoisissa kilpailuissa. Legojen heitto ämpäriin osoittautui haastavaksi mutta hauskaksi, tornin rakentamisessa nähtiin monenlaisia tyylejä, tietokilpailussa jokunen vastaus yllätti kuulijat ja todella lisäsi tietoa, Arvaa hahmo -sarjiskisassa koettiin tietämisen iloa. Tietokirjapöytä viehätti muutamia lapsia siinä määrin, että heidät piti suorastaan häätää ulos kirjastosta! Parin tunnin kesto oli sopiva, koska nyt kaikki pääsivät kokeilemaan kilpailupisteissä muutamaan kertaan ja omaan tahtiin. Kilpailuista oli voittajille luvassa palkinnot, mutta kilpailuvoittojen lisäksi arvottiin iso määrä palkintoja. Muutaman kirjan lisäksi palkintoina oli muun muassa elokuvalippuja, Angry Birds -lippalakkeja. Elokuvalippuaan pitelevä tyttö sai leveältä hymyltään sanottua, ettei ole koskaan ennen voittanut mitään. Siinä hetkessä oli kirjaston tädeillä kyynel jo vierähtämässä. Kaikki osallistujat saivat tikkarit! Ja kirjaston väki onnistumisen kokemuksen! Tällaisia tietylle luokka-asteelle kohdennettuja toiminnallisia iltapäiviä on tarkoitus tulevaisuudessa järjestää lisää. Äänekoskella lukupiirit kokoontuvat suomeksi ja venäjäksi Kaisa Hallikas Äänekoskella jatkuvat viime syksyltä Mari Moision vetämät kirjaillat. Kevätkaudella syvennytään Naiskohtaloita-teemalla kotimaiseen naiskirjallisuuteen (Riikka Ala-Harja, Päivi Alasalmi, Katja Kettu, Riikka Pulkkinen, Anja Snellman). Tarkastelun keskiössä on naisena oleminen ajan ja historiallisten tapahtumien pyörteissä sekä eri kulttuurien risteyskohdissa. Uudenlaista kaksikielistä lukupiiritoimintaa kokeillaan suomalais-venäläisillä kirjailloilla, joista ensimmäinen järjestettiin 6.3. Avausillassa kierrettiin ensin läpi kirjaston osastot sekä esiteltiin peruspalvelut suomeksi ja avustajamme Galina Estafeevan tulkkaamana, minkä jälkeen siirryimme kahvin ja teen ääreen. Ensimmäisellä kerralla ideoitiin piirin jatkoa yhteistyössä Äänekosken Suomi-Venäjä-seuran kanssa, suunnitelmissa on mm. venäjänkielisten kirjojen ja elokuvien bookcrossing ja elokuva-iltoja. Osallistujilta keräsimme myös hankintaehdotuksia kaunokirjallisuuden venäjä-osaston kehittämiseen sekä lehtitilaustoiveita. Vieraskielisen aineiston osuuden kasvattaminen on meillä lähitulevaisuudessakin erityisen huomion kohteena kaikilla osastoilla.

9 Kirjailtojen esitteen teki Pia Ronkanen. Uutuksia ja käännöksiä venäjäksi. Kuva: Kaisa Hallikas