PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Kokkola/Karleby Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 16.4.2009 LSU-2008-Y-727 (113) ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen hakemus, joka koskee turkistarhan nykyistä toimintaa ja toiminnan laajentamista Kokkolan kaupungin Lohtajan kaupunginosassa Lohtajan kylässä. Kettuvaara Oy Yhteyshenkilö: Simo Hihnala Pohjoinen satamatie 236 68100 HIMANKA TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Turkistarha sijaitsee Kokkolan kaupungin Lohtajan kaupunginosassa Lohtajan kylässä tilalla Kettuvaara RN:o 223:3. Turkistarhalla pidetään nykyisin 1 000 siitosnaaraskettua pentuineen. Toiminnan laajennuksen jälkeen tarhalla pidetään 700 siitosnaaraskettua ja 1 000 siitosnaarasminkkiä pentuineen. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Toiminta on ympäristölupavelvollinen ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentin ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n kohdan 11 b mukaan, koska kyseessä on turkistarha, joka on tarkoitettu vähintään 250 siitosnaarasminkille tai 50 siitosnaarasketulle. Asia on tullut vireille toiminnanharjoittajan 28.9.2001 ympäristönsuojelun tietojärjestelmään merkityn ilmoituksen perusteella. Toiminnan sijaintipaikalla on tehty vuonna 2003 tarkastus, jolloin on havaittu, että turkistarhaa koskevat määräykset eivät täytä ympäristönsuojelulain vaatimuksia ja toiminnasta saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Toiminnanharjoittajaa on kuultu ympäristöluvan tarpeen arvioinnista 20.4. 30.6.2004 välisenä aikana. Toiminnanharjoittaja on 29.7.2004 antanut asiassa selityksen. Länsi-Suomen ympäristökeskus on päätöksellään 13.10.2008 velvoittanut toiminnanharjoittajaa ympäristöluvan hakemiseen. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Alueellinen ympäristökeskus on toimivaltainen viranomainen käsittelemään turkistarhan ympäristölupahakemuksen ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 1 momentin kohdan 10 b mukaan,... Koulukatu 19 PL 262, 65101 Vaasa / Skolhusgatan 19 PB 262, 65101 Vasa Puh. / Tfn 020 610 109 Torikatu 40 PL 77, 67101 Kokkola / Torggatan 40 PB 77, 67101 Karleby Puh. / Tfn 020 610 109 Torikatu 16 PL 156, 60101 Seinäjoki / Torikatu 16 PB 156, 60101 Seinäjoki Puh. / Tfn 020 610 109 kirjaamo.lsu@ymparisto.fi www.ymparisto.fi/lsu www.miljo.fi/lsu
2 koska kyseessä on turkistarha, joka on tarkoitettu vähintään 2 000 siitosnaarasminkille tai 600 siitosnaarasketulle. HAKEMUKSEN VIREILLETULO JA TÄYDENNYKSET Ympäristölupahakemus on tullut vireille Länsi-Suomen ympäristökeskukseen 31.12.2008. Hakemusta on täydennetty 16.3.2009 ja 9.4.2009. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Turkistarhalle on 19.9.1996 Lohtajan rakennus- ja ympäristölautakunta myöntänyt 1 000 siitosnaarasketun tarhaukseen ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan. Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Turkistarha-alueelle on tehty vuonna 2002 maankäyttösuunnitelma. SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Turkistarha sijaitsee Kokkolan kaupungin Lohtajan kaupunginosassa Lohtajan kylässä. Alueella on kuusi toimivaa turkistarhaa. Lohtajan kyläkeskus sijaitsee tarha-alueen pohjoispuolella noin 5,8 kilometrin etäisyydellä. Lähin naapurin asuinrakennus sijaitsee tarha-alueen pohjoispuolella n. 300 metrin etäisyydellä. Turkistarha-alueen ja asuinrakennuksen välinen maasto on pääosin metsää ja peltoa. Seuraavat asuinrakennukset sijaitsevat pohjoisessa noin 530 metrin etäisyydellä. Tarha-alueen pinta-ala laajennuksineen on 2,5 hehtaaria. Tarha-alueen maaperä on hiekkaa. Turkistarha ei sijaitse pohjavesialueella eikä sen läheisyydessä ole tiedossa olevia talousvesikaivoja. Karhinkankaan pohjavesialue sijaitsee noin 1,6 kilometrin etäisyydellä tarha-alueesta länteen. Tarhan käyttövesi hankitaan Lohtajan kunnan vesilaitokselta. Lähimpään vesistöön, Lohtajanjokeen, on etäisyyttä noin 580 metriä. Tarha-alueella sijaitsee nykyisin varjotalojen lisäksi huoltorakennus. Laajennuksen yhteydessä alueelle rakennetaan varjotaloja ja kuivikevarasto. TURKISTARHAN TOIMINTA Nykyinen toiminta käsittää 1 000 siitosnaaraskettua pentuineen. Eläimet on sijoitettu 18 varjotaloon. Varjotalojen yhteispituus on 1 512 metriä. Laajennus toteutetaan rakentamalla nykyisten varjotalojen itäpuolelle viisi uutta varjotaloa, joiden yhteispituus on 455 metriä. Tarhan varjotalojen yhteispituus tulee laajennuksen jälkeen olemaan 1 967 m, ja siellä tullaan pitämään enintään 700 siitosnaaraskettua ja 1 000 siitosnaarasminkkiä pentuineen. Tarhalla tullaan tuottamaan vuosittain 3 800 ketunnahkaa sekä 5 000 minkinnahkaa. Tarha-alue on aidattu. Turkistarhalla käytettävän rehun toimittaa Kalajoen Jäähdyttämö Oy. Tarha-alueen kuivatus ja valumavesien käsittely Tarha-alue on ympärysojitettu. Tarha-aluetta ei ole kuivatettu salaojituksella / avo-ojituksella, koska alueen maaperä on vettä läpäisevää. Hakija on ilmoittanut, että valumavesiä ei tarhalla synny, koska alueen maaperä on hiekkaa ja valumavedet imeytyvät maaperään.
3 Varjotalorakenteet Nykyisten varjotalojen lanta-alustat on korotettu keskimäärin 30 cm. Varjotalojen räystäät häkin ulkoreunasta ovat 30 cm. Hakija on ilmoittanut, että koko tarhalla on käytössä ns. nippajuotto kesäaikaan, joka on erittäin toimintavarma ja jossa vesivuodot ovat minimaaliset sekä vesi on aina puhdasta. Lisäksi siitoseläimillä on käytössään lämmin juottojärjestelmä talvikautena. Rakennettaviin varjotaloihin asennetaan myös ympärivuotinen juottojärjestelmä. Uudet ja peruskorjattavat varjotalot varustetaan voimassaolevien rakentamismääräysten mukaisesti tiivisalusratkaisuilla (tiivisaluskalvo, salaojaputket ja umpisäiliöt). Nykyisissä varjotaloissa tiivisalusratkaisut (tiivisaluskalvo ja salaojaputket) on asennettu noin 250 metrin matkalle. Lannan ja jätevesien käsittely Lanta poistetaan kettuhäkkien alta kerran vuodessa syyskuussa. Kuivikkeet vaihdetaan lantaalustoilta kerran vuodessa. Kuivikkeena käytetään olkea 60 m 3 vuodessa. Kuivikekerroksen paksuus on noin 10 15 cm. Yksikön laskennallisesti tuottama lanta haetulle eläinmäärälle on 600 m 3 vuodessa. Lanta poistetaan ja kuljetetaan suoraan alueella sijaitsevaan ympäristöluvan omaavaan kompostointilaitokseen (Lohtajan Laatukomposti Oy), jossa tarhaaja on osakkaana ja johon matkaa alle 1 kilometri. Kompostointialustan pinta-ala on 4 900 m 2. Kompostointilaitokselle valmistui uusi tie, joten liikennöinti tapahtuu varsinaisella tarhausalueella. Kompostoinnin jälkeen lanta käytetään peltolannoitteena. Hakijalla on käytettävissä sopimuksiin perustuvaa lannanlevityspeltoa yhteensä 71,63 hehtaaria. Tarhalla on käytössä olkipaalisilppuri, jolla lanta-alustat kuivitetaan lannan poiston jälkeen ja välillä tarpeen vaatiessa. Rehunjakolaitteiden pesuvedet johdetaan 3 m 3 :n umpisäiliöön, joka tyhjennetään ulkopuolisen urakoitsijan toimesta ja toimitetaan jätevedenpuhdistamolle. Huoltorakennuksen pesu- ja wcvedet johdetaan sakokaivoihin (2 kpl). Muut varastot Tarha-alueella säilytetään polttoainetta maanpäällisessä säiliössä, jonka tilavuus on 2 000 l ja joka on varustettu ylitäytönestolaitteella. Säiliö siirretään tyhjentymisen jälkeen betonialustalle sille varattuun paikkaan muiden nestemäisten jätteiden kanssa sekä varustetaan valumaaltaalla. Tarhalla on enintään 300 l muita öljytuotteita, joita säilytetään nykyisin varastokatoksessa. YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Syntyvät jätteet ja niiden käsittely Toiminnassa syntyviä jätteitä ovat kokonaiset minkit, ketun ruhot ja rasvat sekä kasvatuskauden aikana itsestään kuolleet eläimet. Jätteet välivarastoidaan turkistarhalla ja toimitetaan käsittelylaitoksiin (Furfix Oy, E-P:n Minkinrehu Oy). Eläimistä syntyvä häntäjäte toimitetaan Ekokem Oy:lle Riihimäelle käsiteltäväksi. Toiminnassa syntyvä rasvainen kaavintapuru poltetaan Stenfors Steelin lämpökeskuksessa. Pilaantunut rehu toimitetaan luvan omaavaan laitok-
4 seen käsiteltäväksi (Lohtajan Laatukomposti Oy). Muovijäte välivarastoidaan tarhalla ja toimitetaan Jätehuolto Niemelälle käsiteltäväksi. Jäteöljyt, akut, vanhat loisteputket ja muut ongelmajätteet toimitetaan kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti niille osoitettuihin paikkoihin. Metalliromu toimitetaan EP-Romulle Lohtajalle käsiteltäväksi. Toiminnasta aiheutuva liikenne Turkistarhan liikenne muodostuu pääosin rehun kuljetuksista; tammi-huhtikuussa kolme kertaa viikossa, touko-heinäkuussa seitsemän kertaa viikossa ja elo-joulukuussa 14 kertaa viikossa. Lannan kuljetus tapahtuu alueen sisällä omaan kompostointilaitokseen kettutarhoilla kerran vuodessa ja minkkitarhoilla kaksi kertaa vuodessa. Ruhojen keräys tapahtuu pääasiassa nahkonta-aikana viikoittain. Keräilyn järjestää rehukeittiö. Nahkarekat hakevat myös valmiit nahat viikoittain nahkonta-aikana huutokauppoihin. Muu liikenne perustuu tarhoille tuotaviin rakennus-, korjaus- ja hoitotyöhön liittyvään liikenteeseen. Haittaeläinten torjunta Hakija on ilmoittanut, että rakennettavat minkkivarjotalot tulevat olemaan suljettuja ns. pakovarmoja, mikä vähentää tautiriskiä kun lintujen pääsy varjotaloon estyy. Arvio parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltamisesta Hakijan mukaan varjotalorakenteiden osalta parasta käyttökelpoista tekniikkaa edustaa uusien ja peruskorjattavien varjotalojen tiivisalusratkaisut (tiivisaluskalvo, salaojaputket ja umpisäiliöt). Nykyisissä varjotaloissa tiivisalusratkaisut on asennettu noin 250 metrin matkalle. Parasta käyttökelpoista tekniikkaa edustaa myös tarhalla käytössä oleva ns. nippajuotto. Lisäksi siitoseläimillä on käytössään lämmin juottojärjestelmä talvikautena. Rakennettaviin minkkivarjotaloihin asennetaan myös ympärivuotinen juottojärjestelmä. Rakennettavat minkkitalot tulevat olemaan suljettuja ns. pakovarmoja mikä vähentää tautiriskiä kun lintujen pääsy varjotaloon estyy. Tarha on osakkaana alueella toimivassa kompostointilaitoksessa. Lanta poistetaan ja kuljetetaan suoraan alueella sijaitsevalle kompostointilaitokselle. Tarhalla on käytössään olkipaalisilppuri, jolla lanta-alustat kuivitetaan lannan poiston jälkeen ja välillä tarpeen vaatiessa. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksesta tiedottaminen Lupahakemuksen vireilläolosta on kuulutettu Kokkolan kaupungin ja Länsi-Suomen ympäristökeskuksen Kokkolan toimipaikan virallisilla ilmoitustauluilla 15.1. 13.2.2009 välisenä aikana. Hakemusta koskevat asiakirjat ovat olleet nähtävillä kuulutusajan Kokkolan kaupungin ympäristötoimistossa. Hakemuksen vireilläolosta on lähetetty tieto turkistarhan lähinaapureille hakemusasiakirjoihin liitetyn tiedonantokirjelmän mukaisesti. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksen johdosta ei esitetty muistutuksia tai mielipiteitä. Lausunnot Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on 11.2.2009 ympäristökeskukseen saapuneessa lausunnossa todennut muun muassa, että turkistarhojen osalta on tärkeää, että toimin-
5 nanharjoittajat joutuvat noudattamaan samoja pelisääntöjä. Toiminta kuuluu eläinmäärien nojalla alueellisen ympäristökeskuksen tai Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan valvonnan piiriin. Rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa, että on toiminnanharjoittajien tasapuolisuuden vuoksi tärkeää, että lupamääräykset ovat yhteneväisiä. Erityisen tärkeitä ovat jätteiden sekä lannan levittämistä tai käsittelyä koskevat määräykset. Tasapuolisuuden vuoksi lannan levittäminen tulee rajata ympäristölupien ulkopuolelle. Näin lannan levitystä ohjaa nitraattiasetus (931/2000) ja voimassa olevat kunnalliset ympäristönsuojelumääräykset. Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset eivät ole toistaiseksi voimassa Kälviän, Lohtajan ja Ullavan alueella. Koko Kokkolan aluetta koskevat ympäristönsuojelumääräykset valmistellaan vuoden 2010 loppuun mennessä. Lupapäätöksissä olisi kuitenkin toiminnanharjoittajien tasapuolisen kohtelun vuoksi hyvä mainita velvoite noudattaa voimassa olevia kunnallisia ympäristönsuojelumääräyksiä. Mikäli lannan levitystä koskevissa periaatteissa tapahtuu muutos, esim. ympäristönsuojelumääräysten tarkistamisen yhteydessä, astuvat ne samanaikaisesti voimaan kaikkien alan toiminnanharjoittajien keskuudessa lupaviranomaisesta tai tilan koosta riippumatta. Muussa tapauksessa jokaisen tilan ympäristöluvat olisi tarkistettava erikseen, mikäli levityksen suhteen tulee muutoksia. Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa myös, että ongelmana turkiseläinlannan jatkokäsittelyssä aiempina vuosina on ollut turkistarhan lantaa oman peltonsa lannoitteeksi sopimuksella vastaanottavalla maanviljelijällä se, että lannan varastoinnista ja levityksestä on aiheutunut kohtuuttomasti hajuhaittoja Perttulan alueella asuville. Hajuhaitat ovat syntyneet lannan välivarastoinnista ja pitkästä levitysajasta sekä siitä, että lantaa ei ole käännetty peltoon heti levityksen jälkeen. Rakennus- ja ympäristölautakunta on todennut muun muassa, että Länsi-Suomen ympäristökeskuksen tulee rajata lannan levittämistä koskevat määräykset lupapäätöksen ulkopuolelle. Lupapäätökseen tulee kuitenkin kirjata informatiivisena toiminnanharjoittajan velvollisuus noudattaa lannan levityksessä, mitä nitraattiasetuksessa (931/2000) asiasta on sanottu. Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa myös, että lannan levittämiseen vaadittava levityspinta-ala tulee kirjata päätökseen. Hakijan esittämä 21 hehtaaria ei ole riittävä esitetty kokonaiseläinmäärä huomioiden. Ympäristölupapäätökseen tulee kirjata luovutettavan lannan maksimipaino/tilavuus ko. peltopinta-alalle ja toiminnanharjoittajalla tulee olla lisäksi voimassa oleva sopimus lannan toimittamisesta asianmukaisen luvan omaavan vastaanottajan kanssa puuttuvaa levityspinta-alaa vastaavan lantamäärän verran. Rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa, että tarhan jätevesien käsittely on toiminnan muutoksen yhteydessä järjestettävä siten, että se täyttää hajajätevesiasetuksen vaatimukset. Sosiaalijätevedet tulee käsitellä siten, että se vastaa hajajätevesiasetuksen vaatimuksia. Saostuskaivoihin kertyvää lietettä samoin kuin umpisäiliön lietettä ei saa levittää pellolle vaan se on toimitettava asianmukaisen luvan omaavalle laitokselle (esim. Kokkolan kaupungin jätevedenpuhdistamolle). Lietteen toimittamisesta tulee olla sopimus vastaanottajan kanssa. Saostuskaivot on tyhjennettävä vähintään kerran vuodessa. Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on todennut, että maanpäällisten yli 1 m 3 :n polttonestesäiliöiden sekä nestemäisten kemikaalisäiliöiden on oltava kaksivaippaisia tai ne on vaihtoehtoisesti sijoitettava riittävän suuriin ja tiiviisiin suoja-altaisiin. Polttonesteen jakelu yli 1 m 3 :n säiliöistä ajoneuvoihin ja muihin työkoneisiin tulee järjestää tiiviillä alustalla. Jakelupisteen luona on myös oltava riittävä määrä imeytysaineita ja työkaluja mahdollisten
6 polttonesteiden valumien talteen korjaamiseksi. Yli 1 m 3 :n säiliöt suositellaan varustettavan ylitäytön estolaitteella. Tarhalla oleva 2 m 3 :n polttonestesäiliö tai jakelualue ei täytä em. vaatimuksia. Vaatimukset on täytettävä vuoden 2011 loppuun mennessä. Em. vaatimukset ja siirtymäaika puutteiden korjaamiseksi vastaavat sisällöltään Kokkolan kaupungin voimassa olevia ympäristönsuojelumääräyksiä. Vaatimukset on siten syytä kirjata lupamääräyksiin. Kappaletavarana säilytettävät kemikaalit ja nestemäiset jätteet tulee varastoida siten, että niiden leviäminen ympäristöön on asianmukaisin suojarakentein estetty myös mahdollisen vuodon sattuessa. Rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa myös, että tarha-alueen valumavedet on tarvittaessa käsiteltävä ennen tarha-alueen länsipuolella sijaitsevaan ojaan johtamista. Suunnitelma vesien käsittelemiseksi on toimitettava ympäristölupaviranomaisen hyväksyttäväksi 31.12.2009 mennessä. Suunnitelmassa on myös esitettävä tarkkailusuunnitelma, jossa analysoidaan ravinteet (kok-p, kok-n) ja bakteerit, ennen ja jälkeen käsittelyn. Vesinäytteet tulee ottaa syys- ja kevätvalunnan aikana. Vesien käsittely- ja tarkkailusuunnitelma voi olla myös koko turkistarhaalueella olevien tarhojen yhteistarkkailusuunnitelma. Lautakunta on todennut lausunnossaan myös, että jätteet tulee toimittaa asianmukaisen luvan omaavalle laitokselle käsiteltäväksi. Nahoitusjätteen osalta ilmoitettu toimituspaikka ei ole luvallinen. Lanta on poistettava tarhalta 2 kertaa vuodessa. Lanta on kompostoitava asianmukaisesti ennen sen mahdollista luovuttamista maanviljelijälle. Kompostoimatonta turkislantaa ei saa luovuttaa toiminnanharjoittajalle tai laitokselle, jolla ei ole asianmukaista ympäristölupaa vastaanottoon. Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on todennut, että toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa toiminnastaan: - Tuotanto: siitoseläinten, tuotettujen nahkojen sekä kuolleiden eläinten määrä vuodessa. - Jätteet: jätelajit, jätemäärät, kuljettajat, toimituspaikat ja ajankohdat. - Kuivikkeiden käyttö lanta-alustoilla: käytetty kuiviketyyppi, kuivikkeen lisäysajankohdat, lannanpoistoajankohdat, lisäysmäärät ja kuivikekerroksen paksuus. - Lannankäsittely: lannanpoistoajankohdat, lantamäärät, lannan vastaanottopaikka ja lannanluovutussopimukset. - Tarhalla tehdyt korjaus- ja ympäristönsuojelutoimet. Kirjanpito on toimitettava vuosittain myös Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Hakijan kuuleminen ja vastine Lausunnon johdosta hakijalle annettiin 25.2.2009 kirjeellä mahdollisuus antaa vastine 12.3.2009 mennessä. Hakija ei jättänyt lausunnosta vastinetta. Tarkastus Turkistarhalla on lupaharkinnan johdosta tehty tarkastus 19.3.2009. Tarkastuksesta laadittu pöytäkirja on liitetty lupahakemusasiakirjoihin ja tarkastusta koskevat tiedot on viety ympäristöhallinnon vahti-tietojärjestelmään.
7 YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Länsi-Suomen ympäristökeskus myöntää Kettuvaara Oy:lle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan turkistarhan toiminnalle Kokkolan kaupungin Lohtajan kaupunginosassa Lohtajan kylässä tilalla Kettuvaara RN:o 223:3 hakemuksen mukaisesti ja seuraavin lupamääräyksin. Toiminnanharjoittajan tulee lähettää kuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta turkistarha-aluetta koskeva asemapiirros Länsi-Suomen ympäristökeskukseen. Vastaus yksilöityihin vaatimuksiin Kokkolan rakennus- ja ympäristölautakunnan lausunto on otettu huomioon lupamääräyksissä esityksen mukaisesti. Ympäristökeskus on määrännyt, että tarhan jätevesien käsittely on tarhan toiminnan muutoksen yhteydessä järjestettävä siten, että se täyttää hajajätevesiasetuksen vaatimukset. Umpisäiliöihin kertyvä liete on määrätty toimitettavaksi luvan omaavaan laitokseen. Ympäristökeskus on määrännyt, että lannan levitykseen vaadittavan levityspinta-alan tulee olla riittävä lupamääräyksen 3 mukaisesti. Ympäristökeskus on huomioinut lupamääräyksessä 6, että polttonestesäiliöiden vaatimusten tulee vastata sisällöltään Kokkolan kaupungin voimassa olevia ympäristönsuojelumääräyksiä. Vaatimus valumavesien tarkkailusuunnitelman esittämisestä ei ole tarpeen, koska ympäristökeskus on määrännyt toiminnanharjoittajan varustamaan varjotalot vesitiivisalusratkaisuilla (tiivisaluskalvo, salaojaputket ja umpisäiliöt). Jätteiden käsittely ja loppusijoitus sekä toiminnan tarkkailu on huomioitu lupamääräyksissä 5 ja 8. LUPAMÄÄRÄYKSET 1. Eläinmäärä ja varjotalometrit Turkistarhassa saa pitää enintään 700 siitosnaaraskettua ja 1 000 siitosnaarasminkkiä pentuineen kuitenkin siten, että kaikkien eläinten yhteenlaskettu eläinmäärä 4 500 kettua ja 6 000 minkkiä. Eläimet tulee sijoittaa 23 varjotaloon, joiden yhteispituus saa olla enintään 1 967 metriä. Tästä kettuvarjotalojen yhteispituus saa olla enintään 1 567 metriä. Minkkivarjotalojen yhteispituus saa olla enintään 400 metriä, josta kerroshäkein varustettujen varjotalojen yhteispituus on 200 metriä. Toiminnanharjoittajan tulee pitää kirjaa tarhalta muualle kasvatettavaksi ja siitoseläimiksi myydyistä eläimistä lupamääräyksessä 8 edellytetyllä tavalla. 2. Varjotalojen rakenne ja virtsan varastointi ja hyödyntäminen Uudet ja peruskorjattavat varjotalot tulee rakentaa maa- ja metsätalousministeriön rakennusmääräysten ja ohjeiden mukaisesti. Varjotalot tulee varustaa vesitiiviillä lanta-alustalla (0,5 mm paksu HDPE-kalvo tai muu vastaava hyväksytty materiaali), ja alustoille kertyvät nesteet tulee johtaa salaojissa vesitiiviisiin umpisäiliöihin hakemuksen mukaisesti. Varjotalojen räystäiden tulee ulottua vähintään 30 cm häkin ulkoreunan ulkopuolelle. Lanta-alustoja tulee ko-
8 rottaa vähintään 30 cm ympäröivästä maanpinnasta ja korotusta tulee ylläpitää. Uudet varjotalot tulee varustaa ympärivuotisella automaattijuottojärjestelmällä ja järjestelmää tulee huoltaa säännöllisesti. Peruskorjattavien varjotalojen tiivisalusratkaisut (tiivisaluskalvo, salaojaputket ja umpisäiliöt) tulee olla rakennettuna viimeistään vuoden 2016 loppuun mennessä. Vesitiiviiltä lanta-alustoilta kertyvä virtsa tulee varastoida vesitiiviissä umpisäiliöissä, jotka tulee varustaa kannella sadevesien pääsyn estämiseksi säiliöihin. Virtsa tulee käyttää pellolla lannoitteena ja levittää siten kuin maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevassa valtioneuvoston asetuksessa (931/2000) on määrätty ja lisäksi siten, mitä levittämisestä on lupamääräyksessä 3 määrätty. 3. Lannan poisto, varastointi ja hyödyntäminen sekä hajuhaittojen torjunta Lanta tulee poistaa varjotalojen alta ketuilta vähintään kaksi kertaa vuodessa siten, että lannan poistoajankohdat ajoittuvat sekä keväälle että syksylle. Minkeillä lanta tulee poistaa varjotalojen alta neljä kertaa vuodessa. Lannan poisto tulee suorittaa ajankohtana, jolloin varjotalojen välit ovat mahdollisimman kuivia ja kantavia. Lannan poistossa tulee noudattaa tarkkuutta niin, ettei lantaa pääse varisemaan varjotalojen väleihin. Lanta-alustoilla tulee käyttää runsaasti kuivikkeita. Lanta-alustat, jotka eivät ole varustettu tiiviisti tulee käyttää myös turvetta. Kuivikkeita tulee lisätä aina lannanpoistojen yhteydessä ja turvetta myös lannanpoistojen välillä. Kuivikekerroksen paksuus tulee jatkuvasti olla vähintään 15 cm. Lanta tulee toimittaa välittömästi lannan poiston jälkeen alueella sijaitsevaan ympäristöluvan omaavaan kompostointilaitokseen (Lohtajan Laatukomposti Oy) varastoitavaksi ja käsiteltäväksi. Kompostoinnin jälkeen lanta tulee käyttää peltolannoitteena. Hakijalla tulee olla käytettävissä lannan levitykseen peltoa yhteensä vähintään 57,2 hehtaaria. Lannan kuormaukset ja kuljetukset tulee järjestää siten, että lantaa ei joudu ympäristöön, teille, ojiin, vesistöön tai pohjaveteen ja ettei siitä aiheudu kohtuutonta haittaa naapureille, tien varrella asuville asukkaille, muille tien käyttäjille tai tiestön kunnolle. Lannan levitys tulee hoitaa siten, että lannan levitysalojen läheisyydessä asuville asukkaille ei aiheuteta kohtuutonta hajuhaittaa. Toiminnanharjoittajien tulee huomioida, että pohjavesialueella sijaitseville pelloille ei tule levittää lantaa, virtsaa, pesuvesiä, jätevesiä tai muutakaan nestemäistä orgaanista lannoitetta. Muodostumisalueen ja pohjavesialueen rajan väliselle vyöhykkeelle voidaan levittää kuivalantaa keväisin, kun lanta mullataan välittömästi levityksen jälkeen. Muu lannan levittäminen pohjavesialueilla on sallittua vain, mikäli toiminnanharjoittaja maaperätutkimusten tai vastaavien luotettavien selvitysten perusteella osoittaa, että siitä ei aiheudu pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Luovutettaessa lantaa lannanluovutussopimuksella, toiminnanharjoittajan tulee varmistaa, että lannan vastaanottajat ovat tietoisia siitä, mitä lannan levityksestä on maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevassa asetuksessa (931/2000) määrätty. 4. Jätevesien varastointi ja käsittely Huoltorakennuksen WC- ja pesuvedet, rehunjakolaitteiden sekä ruhoalustan pesusta muodostuvat jätevedet tulee johtaa umpisäiliöihin, josta ne toimitetaan ympäristöluvalliseen vastaanottopaikkaan käsiteltäviksi. Rehusiilot tulee vesitiiviin umpisäiliön lisäksi olla varustettu tiiviillä betonialustalla. Säiliö tulee tyhjentää tarvittaessa ja jätevedet tulee toimittaa edelleen laitok-
9 seen tai paikkaan, jolla on voimassa oleva ympäristölupa kyseisen jätteen vastaanottamiseen ja käsittelemiseen. 5. Jätehuolto Jätteiden varastointi alueella ja niiden kuljetus käsittelyyn tai loppusijoituspaikkaan tulee järjestää niin, että varastoinnista tai kuljetuksesta ei aiheudu terveyshaittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai maaperän tai pohjaveden pilaantumisvaaraa tai muutakaan haittaa ympäristölle. Jätettä kuljetettavan henkilön tulee olla rekisteröitynyt ympäristökeskuksen ylläpitämään jätteen ammattimaista kuljettamista koskevaan rekisteriin. Nahoitusjätteet, kuten ruhot, rasvat, rasvainen nahkontapuru, yksittäiset kuolleet eläimet sekä pilaantuneet rehuerät tulee mahdollisimman nopeasti toimittaa laitokseen, jolla on lupa vastaanottaa ja käsitellä kyseisiä jätteitä. Kasvatuskauden aikana kuolleille eläimille tulee turkistarhalla varata asianmukainen kylmäsäilytystila, kuten esimerkiksi varastoon sijoitettava pakastin. Rasvaista kaavintapurua ei saa polttaa hakemuksessa esitetyllä tavalla. Rasvainen kaavintapuru tulee toimittaa luvan omaavaan laitokseen käsiteltäväksi tai se tulee kompostoida kompostointilaitoksessa. Turkistarhalla muodostuvat ongelmajätteet tulee toimittaa ongelmajätteiden vastaanottopisteeseen. Hyötyjätteet kuten paperit, pahvit, metallit ja lasit tulee kerätä erikseen ja toimittaa ne ensisijaisesti hyötykäyttöön kaupungin jätehuoltomääräysten mukaisesti. Hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet tulee toimittaa hyväksyttävään keräyspaikkaan. Nahkotut ruhot tulee välittömästi siirtää tiiviistä materiaalista rakennettuun ruhoalustaan, jossa on riittävän korkuiset reunat. Ruhoalusta tulee varustaa tiiviillä umpikaivolla ja katoksella vuoden 2009 loppuun mennessä. Ruhoja ei saa varastoida tarha-alueella pidempiaikaisesti. Ruhot tulee toimittaa mahdollisimman nopeasti käsittelyyn luvan omaavaan laitokseen. Kaikki ruhot tulee toimittaa käsiteltäväksi viikko sen jälkeen, kun nahkonta turkistarhalla on päättynyt, viimeistään kuitenkin helmikuun loppuun mennessä. Syömättä jäänyt rehu tulee kerätä pois ja säilyttää niin, että haittaeläimet eivät pääse siihen käsiksi. 6. Polttonesteiden varastointi Mikäli polttoneste- ja öljysäiliöt eivät ole kaksoisvaippaisia, on ulkona sijaitsevat maanpäälliset polttonestesäiliöt sijoitettava suoja-altaaseen siten, että mahdolliset vuodot eivät pääse maaperään. Sadeveden pääsy suoja-altaaseen tulee estää katoksella tai muulla vastaavalla järjestelyllä. Polttonestesäiliöt tulee varustaa myös ylitäytön estävällä järjestelmällä ja laponestolaitteella tai muilla vastaavilla laitteilla. Polttonesteen jakelu yli 1 m 3 :n säiliöstä ajoneuvoihin ja muihin työkoneisiin tulee järjestää tiiviillä alustalla Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti. Säiliöiden laitteet tulee lukita tankkausten väliaikoina ja säiliöt tulee pitää hyvässä kunnossa. Varastointipaikan läheisyyteen tulee varata riittävä määrä imeytysturvetta tai vastaavaa materiaalia mahdollisten öljyvuotojen imeyttämistä varten. Säiliö tulee tarkastaa säännöllisesti ja mahdollisista vuodoista tulee ilmoittaa välittömästi palo- pelastusviranomaisille.
10 7. Rehun varastointi Rehun varastointi ja käyttö turkiseläimille eivät saa aiheuttaa epäsiisteyttä taikka terveyshaittaa. Rehu tulee varastoida tarkoitukseen soveltuvissa tiivisrakenteisissa umpisiiloissa tai säiliöissä, jotka tulee tarvittaessa puhdistaa ja desinfioida. Rehunjakelussa tulee noudattaa huolellisuutta. Toiminnanharjoittajan tulee estää haittaeläinten pääsy käsiksi rehuun kaikissa tilanteissa. 8. Toiminnan tarkkailu ja raportointi Lanta-alustoilta umpisäiliöihin kertyvästä virtsasta tulee vähintään kerran viidessä vuodessa analysoida kokonaisfosfori (kok-p), liukoinen fosfori (liuk-p), kokonaistyppi (kok-n) ja liukoinen typpi (liuk-n). Ensimmäiset näytteet tulee ottaa ja analysoida ennen kuin virtsaa levitetään ensimmäisen kerran pellolle lannoitteeksi. Mikäli virtsa toimitetaan luvan omaavaan laitokseen, on ravinneanalyysi tarpeeton. Toimintaa, kuten juottolaitteiston sekä valumavesien käsittelylaitteiston kuntoa, tulee tarkkailla riittävän usein ja havaitut ongelmat, kuten vuodot, tulee korjata välittömästi. Toiminnanharjoittajan tulee pitää kirjaa turkistarhan toiminnasta. Kirjanpidosta tulee ilmetä vuosittaiset tiedot seuraavista: - siitoseläintenmäärä ja kokonaiseläinmäärä - siitoseläimiksi ja muualle kasvatettaviksi myytyjen eläinten määrä, luovutusajankohta ja tiedot eläinten toimituspaikoista (myyntisopimukset tms.) - lantamäärä, lannanpoistoajankohta ja toimituspaikat - uudet tai muuttuneet lannan levityspinta-alat ja toimituspaikat - virtsan ravinneanalyysin tulokset - umpisäiliönesteiden ja jätevesisäiliöiden tyhjennyskerrat, ajankohdat ja toimituspaikat - virtsamäärä ja toimituspaikat - turkiseläinruhojen, rasvan ja rasvaisen kaavintapurun määrät ja toimituspaikat - itsestään kuolleiden eläinten määrät ja toimituspaikat - muiden jätteiden määrät ja toimituspaikat - poikkeukselliset tilanteet Kirjanpito edellä mainittuine tietoineen tulee lähettää vuosittain aina helmikuun loppuun mennessä ympäristökeskukseen ja Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 9. Muut määräykset Tarha-alueen laajennusosa tulee hakemuksen mukaisesti myös ympärysojittaa ja aidata. Uudet varjotalot tulee rakentaa pakovarmoiksi. Tarha-alue tulee pitää siistinä ja puhtaana. Tuhoeläimiä tulee tarvittaessa torjua, kuitenkin niin, ettei torjunta aiheuta haittaa ympäristölle tai muille eläimille tai linnuille. Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä aiheuttamiensa haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista ja seurattava parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä toimialallaan sekä varauduttava tällaisen tekniikan käyttöönottoon. Jos päästöjä voidaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisen vuoksi vähentää ilman kohtuuttomia kustannuksia, voidaan lupapäätöstä vaatia muutettavaksi.
11 10. Käyttöönottotarkastus Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa uusien varjotalojen käyttöönottoajankohta viimeistään kuukautta ennen käyttöönottoa ympäristökeskukselle. 11. Toiminnan muutokset Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa ympäristökeskukselle välittömästi toimintaa koskevista sellaisista muutoksista sekä tavanomaisesta toiminnasta poikkeavista tapahtumista ja onnettomuuksista, joilla voi olla vaikutuksia ympäristöön. Toiminnan olennainen muuttaminen edellyttää uutta ympäristölupaa. RATKAISUN PERUSTELUT Luvan myöntämisen edellytykset Ympäristönsuojelulain 41 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Ympäristönsuojelulain 42 :n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa 1) terveyshaittaa, 2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, 3) ympäristönsuojelulain 7-9 :ssä kiellettyä seurausta (maaperän tai pohjaveden pilaantumista), 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella tai 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Pykälän 2 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä ympäristönsuojelulain 6 :ssä säädetään. Ympäristönsuojelulain 8 :n 1 momentin mukaan ainetta tai energiaa ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että 1) tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai sen laatu muutoin olennaisesti huonontua, 2) toisen kiinteistöllä oleva pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin käyttää, 3) toimenpide vaikuttamalla pohjaveden laatuun muutoin saattaa loukata yleistä tai toisen yksityistä etua (pohjaveden pilaamiskielto). Ympäristönsuojelulain 43 :n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi muun muassa päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta, päästöpaikan sijainnista sekä jätteistä ja niiden synnyn ja haitallisuuden vähentämisestä. Päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Ympäristönsuojelulain 46 :n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset muun muassa toiminnan käyttötarkkailusta sekä päästöjen, jätteiden ja jätehuollon sekä toiminnan vaikutusten tarkkailusta. Lupaharkinnan perusteet Lupahakemus käsittää toiminnan laajennuksen niin, että laajennuksen jälkeen tarhalla pidetään 700 siitosnaaraskettua ja 1 000 siitosnaarasminkkiä pentuineen kuitenkin siten, että kaikkien eläinten yhteenlaskettu eläinmäärä 4 500 kettua ja 6 000 minkkiä, kun otetaan huomioon että
12 siitoseläinten enimmäispentumäärä on ketulla 6 ja minkillä 5. Eläimet tulee sijoittaa 23 varjotaloon, joiden yhteispituus saa olla enintään 1 967 metriä. Tästä kettuvarjotalojen yhteispituus saa olla enintään 1 567 metriä. Minkkivarjotalojen yhteispituus saa olla enintään 400 metriä, josta kerroshäkein varustettujen varjotalojen yhteispituus on 200 metriä. Turkistarhan on täytettävä päätöksen MMM 16/EEO/1999 mukaiset häkkien tilavaatimukset vuoden 2010 loppuun mennessä. Toiminnan sijoituspaikka on maankäyttösuunnitelmassa osoitettu turkistarhaukselle sopivaksi, jolla turkistarhauksen harjoittamisen voidaan katsoa alueelle tyypilliseksi ja soveltuvaksi toiminnaksi. Alueella on kuusi toimivaa turkistarhaa. Lähin häiriintyvä kohde on asuinrakennus tarha-alueesta n. 300 metrin etäisyydellä. Seuraavat asuinrakennukset sijaitsevat n. 530 metrin etäisyydellä turkistarhasta. Toiminta ei sijoitu pohjavesialueelle. Hakemuksen johdosta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. Virtsan keruu tarha-alueella on esitetty järjestettäväksi asettamalla tiivisaluskalvot ja salaojaputket varjotalojen alle, joista vesi johdetaan umpisäiliöihin. Osalle varjotaloista tiivisaluskalvot ja salaojaputket on jo asennettu. Ympäristökeskus katsoo, että ottaen huomioon varjotalojen ikä ja kunto, tulee kaikki nykyiset varjotalot varustaa tiivisalusratkaisuin vuoden 2016 loppuun mennessä. Ympäristökeskus katsoo, että tällä tekniikalla toteutettuna lanta ei pääse kosketuksiin maaperään eikä virtsaa imeydy ja pohjaveteen eikä huuhtoudu ympäristöön. Edellä mainitut seikat, turkistarhaustoiminnan sijaintipaikka ja sen ympäristö, riittävät etäisyydet lähimpiin häiriintyviin kohteisiin, alueen maaperä ja esitetyt ympäristönsuojelutoimenpiteet sekä asetetut lupamääräykset huomioiden ympäristökeskus katsoo, että turkistarhan lupamääräysten mukainen toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset ja siten ympäristöluvan myöntämisen edellytykset. Lupamääräysten perusteet Ympäristöluvan mukaisen eläinmäärän laskemisessa on huomioitu turkistarhan varjotalojen yhteispituus ja häkkikoko, kahden minkkitalon kerroshäkit ja siten turkistarhassa pidettävä kokonaiseläinmäärä hakemuksen mukaisella tavalla. Toiminnanharjoittajan tulee ottaa eläinmäärän pitämisessä huomioon, mitä siitä on säädetty ympäristölupamenettelyn sääntelyyn piiriin kuulumattomissa säännöksissä. Hyvän pentutuloksen omaavana vuonna toiminnanharjoittajan tulee järjestää kokonaiseläinmäärästä ylimenevälle osalle tilat toisesta tarhasta ja esittää ympäristökeskukselle tähän liittyvät myyntisopimukset tms. vuosittain. (Lupamääräys 1) Rakentamalla varjotalot hakemuksen mukaisesti voimassa olevia maa- ja metsätalousministeriön rakennusmääräyksiä ja ohjeita noudattaen varmistetaan, että sade- ja sulamisvedet eivät pääse kosketuksiin lannan kanssa ja, että lanta-alustoilta ei pääse tapahtumaan ympäristökuormitusta vesistöön, maaperään tai pohjaveteen. Ympäristökuormituksen estämiseksi ja vähentämiseksi uudet ja peruskorjattavat varjotalot tulee varustaa vesitiiviillä lantaalusratkaisulla (tiivisaluskalvo, salaojaputket ja umpisäiliöt) sekä riittävän pitkillä räystäillä, lanta-alustojen riittävillä korotuksilla ja automaattijärjestelmällä. Peruskorjattavat varjotalot tulee varustaa tiivisalusratkaisuin (tiivisaluskalvo, salaojaputket ja umpisäiliöt) vuoden 2016 loppuun mennessä. (Lupamääräys 2) Vesitiiviiltä lanta-alustoilta kertyvä virtsa tulee varastoida tiiviissä säiliöissä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. Virtsan ravinteet tulee hyödyntää ensisijaisesti peltolannoitteena ja lannoituksen tulee tapahtua nitraattien vesiin pääsyn rajoittamiseksi valtioneuvoston asetuksen (931/2000) mukaisesti. (Lupamääräys 2)
13 Poistettaessa lanta säännöllisesti ja siihen soveltuvimpana ajankohtana sekä käyttämällä riittävästi kuivikkeita, erityisesti turvetta, vähennetään vesistöön, pohjavesiin, ilmaan ja maaperään kohdistuvaa ympäristökuormitusta. Riittävä turpeen käyttö varjotalojen lanta-alustoilla vähentää lannasta aiheutuvaa hajuhaittaa ja ympäristöön kulkeutuvaa typpikuormitusta. Tärkein lannanpoistoajankohta on syys-marraskuu, jolloin lantaa muodostuu eläinmäärän vuoksi eniten. (Lupamääräys 3) Toiminnanharjoittaja on hakemuksessaan esittänyt toimittavansa lantaa voimassaolevaan luovutussopimukseen perustuen ympäristöluvan omaavaan laitokseen sekä hyödyntävänsä sitä sen jälkeen pellolla lannoitteena. Hakemuksessa on esitetty koko vuoden lantamäärää vastaava lannan luovutussopimus kompostointilaitokseen ja 71,63 hehtaaria lannanlevityspeltoa. Ympäristökeskus on hyväksynyt lannan varastointi ja hyödyntämistavan ja katsonut, että lannan 12 kuukauden varastointitarve ei ole tarpeen kompostointilaitoksen sijaitessa noin 1 kilometrin läheisyydessä, mikäli siitä pidetään kirjaa lupamääräyksen 7 edellytetyllä tavalla. Tarvittava lannan levityspeltoala hakemuksen mukaiselle eläinmäärälle on yhteensä 57,2 hehtaaria (1 ha = 45 siitosnaarasminkkiä, 1 ha = 20 siitosnaaraskettua). Lannan levityksestä annetut määräykset vähentävät nitraatin huuhtoutumista vesistöihin ja määräyksessä on huomioitu valtioneuvoston asetus 931/2000. (Lupamääräys 3) Eläinperäisten jätteiden asianmukaisella käsittelyllä estetään maaperän ja pohjaveden pilaantuminen ja rajoitetaan mahdollisten eläintautien leviäminen turkistarhan ulkopuolelle ja tästä aiheutuvaa ihmisten tai eläinten terveyteen kohdistuvaa vaaraa. Johtamalla huoltorakennuksen ja ruokintalaitteiden jätevedet umpikaivoihin varmistetaan, että vesistön kuormitusta tai maaperän taikka pohjaveden pilaantumisen vaaraa ei pääse tapahtumaan. (Lupamääräys 4) Toiminnanharjoittajat ovat jätelain perusteella velvollisia mahdollisuuksien mukaan huolehtimaan, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja, että jätteestä ei aiheudu haittaa tai vaikeutta jätehuollon järjestämiselle eikä vaaraa tai haittaa terveydelle taikka ympäristölle. Toiminnanharjoittajat ovat velvollisia huolehtimaan jätteiden asianmukaisesta varastoinnista niin, että maaperän, pinta- ja pohjavesien pilaantuminen ehkäistään. Eläinperäisten jätteiden asianmukaisella käsittelyllä estetään maaperän ja pohjaveden pilaantuminen sekä haittaeläinten ravinnonsaanti. Lisäksi sillä rajoitetaan mahdollisten eläintautien leviäminen tarhan ulkopuolelle ja tästä aiheutuvaa ihmisten tai eläinten terveyteen kohdistuvaa vaaraa. Nahoitusjätteen polttoon sovelletaan valtioneuvoston asetusta jätteen polttamisesta (362/2003). Kyseisen jätteen poltto on tällä perusteella kielletty, koska ilmoitettu lämpökeskus ei täytä asetuksen vaatimuksia. (Lupamääräys 5) Polttonesteiden asianmukaisella varastoinnilla ja käsittelyllä sekä noudattamalla voimassa olevia Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä estetään maaperän, pinta- tai pohjavesien pilaantuminen. Varastointipaikan läheisyyteen on tarpeen varata riittävä määrä imeytysturvetta tai vastaavaa materiaalia mahdollisten vuotojen imeyttämistä varten. (Lupamääräys 6) Varastoimalla turkiseläimille tarkoitettu rehu huolellisesti, pitämällä rehut suljetuissa astioissa ja noudattamalla rehun jakelussa huolellisuutta pidetään tarha-alue siistinä ja ehkäistään ja vähennetään haittaeläinten mahdollisuutta ruokailla alueella. (Lupamääräys 7) Tarkkailemalla ja valvomalla laitteistojen kuntoa säännöllisesti voidaan varmistua niiden toimivuudesta ja suorittaa tarvittavat huolto- ja korjaustoimenpiteet ripeästi. Määräys turkistarhaustoiminnan vuosittaisesta kirjanpidosta, kuten lannan ja virtsan hyödyntämisestä ja muiden jätteiden määristä ja toimituspaikoista on annettu toiminnan valvontaa koskevan tiedonsaannin turvaamiseksi. (Lupamääräys 8)
14 Tarha-alueen ympärysojittamisella estetään ympäristöstä virtaavien vesien pääsy alueelle. Aitaamalla koko tarha-alue ja rakentamalla varjotalot pakovarmoiksi estetään eläinten karkailu ympäristöön. Pitämällä tarha-alue siistinä lisätään yleistä viihtyvyyttä. Toiminnanharjoittajien on oltava riittävästi tietoinen toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. Jos ympäristökuormitusta voidaan vähentää parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisen vuoksi, voidaan lupapäätöstä vaatia muutettavaksi. (Lupamääräys 9) Ilmoitus käyttöönottotarkastusta varten on tarpeen valvonnan järjestämiseksi. (Lupamääräys 10) Ilmoituksella varmistetaan tiedonkulku ympäristöviranomaiselle toiminnassa tapahtuvista muutoksista. Toiminnanharjoittajien on ilmoitettava myös muista valvonnan kannalta olennaisista muutoksista kuten suunnitelmista muuttaa lannan hyödyntämistä. Ilmoituksen perusteella viranomainen tarkastelee muutoksen vaikutuksia nykyisessä luvassa annettuihin määräyksiin ja arvioi onko lupaa tarpeen muuttaa. (Lupamääräys 11) LUPAMÄÄRÄYKSIÄ ANKARAMMAN ASETUKSEN NOUDATTAMINEN Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla jo myönnetyn luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. (Ympäristönsuojelulaki 56 ) LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Päätöksen voimassaolo Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Mikäli toiminnassa tapahtuu päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävä tai muu olennainen muutos, on toiminnalle haettava uusi ympäristölupa. Tämä päätös on voimassa, kunnes uudesta lupahakemuksesta tehty päätös on saanut lainvoiman. Lainvoimaiseksi tultuaan tämä päätös korvaa 19.9.1996 Lohtajan kunnan rakennus- ja ympäristölautakunnan myöntämän ympäristöluvan. Lupamääräysten tarkistaminen Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä viimeistään 31.12.2016 mennessä. Hakemukseen on liitettävä voimassa olevien säädösten edellyttämät ja mahdolliset muut myöhemmin tarpeelliseksi katsotut selvitykset ja tässä päätöksessä edellytetyn raportoinnin vuotta 2015 koskevat tiedot. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 4 8, 28 29, 31, 35 38, 41 43, 45 46, 52 59, 96, 100 ja 105 Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 6, 8 11, 16 19, 21 23, 30 ja 37 Jätelaki 4, 6, 15, 19, 51 ja 52 Jäteasetus (1390/1993) 3, 5
15 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamiseksi (931/2000) Valtioneuvoston asetus talousvesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (542/2003) Valtioneuvoston asetus jätteen polttamisesta (362/2003) Valtion maksuperustelaki (150/1992) Ympäristöministeriön asetus alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1387/2006) LISÄKSI ON OTETTU HUOMIOON Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja ohjeet (MMM-RMO-C4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä (1774/2002) Ympäristöministeriön työryhmä ehdotus (31.5.2000) turkistarhauksen ympäristönsuojeluohjeesta Paras käytettävissä oleva tekniikka kotieläintaloudessa (Suomen ympäristö 564) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Käsittelymaksu 1 570 euroa. Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) perusteella annetussa ympäristöministeriön asetuksessa (1387/2006) alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista perittävistä maksuista esitetyn maksutaulukon mukaan. Käsittelymaksu on taulukon perusmaksun suuruinen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta haetaan muutosta samassa järjestyksessä kuin pääasia. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakijalle Jäljennös päätöksestä Kokkolan kaupunginhallitus Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta Suomen ympäristökeskus Ilmoitus päätöksestä Tieto päätöksen antamisesta ilmoitetaan erikseen niille, joille on annettu tieto hakemuksen jättämisestä sekä niille, jotka ovat esittäneet hakemuksen johdosta muistutuksia ja vaatimuksia. Ilmoittaminen ilmoitustaululla Tieto päätöksestä julkaistaan Kokkolan kaupungin ja Länsi-Suomen ympäristökeskuksen Kokkolan toimipaikan virallisilla ilmoitustauluilla.
16 MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Muutosta saavat hakea kirjallisella valituksella: luvan hakija; ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea; rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristö-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; laitoksen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; alueellinen ympäristökeskus sekä laitoksen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen; muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus on liitteenä. Ylitarkastaja Anne Polso Insinööri Tiia Aalto Liitteet Valitusosoitus Huomautus: Verkkopalveluun vietäviin ympäristölupapäätöksiin sovelletaan ympäristöministeriön 29.4.2004 päivättyä ohjetta. Sen mukaan päätöksiä verkkopalvelussa julkaistaessa otetaan henkilötietolain (523/1999) tavoitteet yksityisyyden suojasta huomioon siten, että verkkopalveluun vietävistä päätöksistä poistetaan muistuttajana, mielipiteen ilmaisijana tai korvauksen saajana olevien yksityisten henkilöiden nimet. Korvausluettelon voi nimien muokkaamisen sijaan kokonaan jättää julkaistavasta päätöksestä pois. Tässä päätöksessä yllä tarkoitetut yksityisten henkilöiden nimet on korvattu kirjaimilla A, B, C jne. ja päätöksen lopussa olevan otsikon Ilmoitus päätöksestä alla oleva luettelo poistettu.