Kainuun lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman seurantaseminaari 4.6.2015, Kajaani Matti Heikkinen, perhepalvelujohtaja, YTL 4.6.2015
Tunnetko nykyajan haasteet? Hikikomori Hikikomero Digiajan aikamiespoika Ks. Haasio & Zechner 2014. Identiteettipuhetta hikikomero keskustelufoorumilla. Teoksessa Gissler ym. Nuoruus toisin sanoen.
Perheiden kurjistamisen lyhyt historia Yhden sukupolven aikana (n. 30 v. Suomessa): 1990-luvulla Suomen kunnissa säästettiin lasten, nuorten ja perheiden palveluissa, mikä on heijastunut korjaavien palveluiden tarpeen kasvuun 2000-luvulla palveluiden ohjaus on kuntia sitovia säännöksiä, joissa palvelupistettä on pyritty siirtämään korjaavista ehkäiseviin palveluihin esim. lastensuojelulaki täsmennyksineen, uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki, uusi sosiaalihuoltolaki (palvelutakuu, nuorisotakuu) 2000-luvulla on tullut hankkeilla kehittämisen haasteellisuus (määräaikainen rahoitus, toiminnan lyhytjänteisyys, heikko arviointi) onko rakenteellinen työttömyys tullut jäädäkseen? investoinnit (sekä leikkaukset) lasten ja nuorten peruspalveluihin näkyvät vasta pitkällä aikavälillä lapsiperheiden tulonsiirrot ovat edelleen reaaliarvoltaan alle 1990-luvun tason onko 12,5 e kuukaudessa liikaa vai liian vähän lapsen harrastusmenoihin? (Kainuun soten toimeentulotuen soveltamisohje)
Terveydenhuollon erikoispalvelut ja kuntoutus apuvälinepalvelu erikoissairaanhoito fysioterapia kotisairaanhoito lasten ja nuorten psykiatria lääkärin vastaanotto perhe-, ryhmä-, ravitsemus- ja puheterapiat vammaispalvelut Kohdennettu tuki ehkäisevä päihdetyö ehkäisevä toimeentulotuki erityisryhmien palvelut erityisvarhaiskasvatus perheneuvola Arjen tuki ja yhteisöllinen toiminta Korjaavat palvelut Kohdennettu tuki Sosiaalihuollon erityispalvelut ensi- ja turvakotipalvelut lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu (avo-, sijais- ja jälkihuolto) tukihenkilö tai -perhe perhetyö ja perhekuntoutus päihde- ja mielenterveyspalvelut toimeentulotuki työvoimapalvelut Kohdennettu tuki varhainen tuki päivähoidossa etsivä nuorisotyö oppilas- ja opiskelijahuolto perhetyö erityis- ja lisäopetus tuki opetuksessa Lakisääteiset universaalit palvelut Kun on tavoitteena ollut varhaisen ja ehkäisevän tuen palveluiden kehittäminen, korjaavien palveluiden kustannukset ovat kasvaneet osin erittäin rajusti. Kuntien taloudelliset säästöpaineet kohdistuvat osin hyvinvointia ylläpitäviin rakenteisiin (vrt. kuntalaisten subjektiiviset oikeudet). Arjen tuki ja yhteisöllinen toiminta aamu- ja iltapäivätoiminta avoin varhaiskasvatus järjestöjen ja yhdistysten toiminta kansalaisopisto ja kirjasto kotiapu, siivousapu kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-ajan palvelut oppilas- ja opiskelijahuollon yhteisöllinen toiminta Universaalit palvelut äitiys- ja lastenneuvola päivähoito oppilas- ja opiskelijahuoltopalvelut kouluterveydenhuolto opiskeluterveydenhuolto psykososiaaliset palvelut suun terveydenhuolto (Lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuus ryhmiteltyinä, mukailtu Perälä ym. 2012, 56)
Kustannuksissa on huomioitu vain Kainuun soten perhepalveluiden tulosalueen kustannuskehityksen (ei sisällä esim. kotikuntakorvauksia, erityisopetusta, eikä koulukuraattoreja). Kustannusten kasvu v.2005-2012 on yhteensä 11,4 M (+ 60 %), vuosittain keskimäärin 1,6 M (14,7 %). Vuosien 2013 ja 2014 luvuista puuttuu Puolanka (ei vertailukelpoinen aikaisempaan).
1400 1200 10 11 36 92 9 48 36 1000 35 33 65 97 800 158 600 70 400 376 10 12 74 2 27 36 34 36 67 94 135 61 83 64 1 11 9 26 27 37 66 79 108 57 110 64 448 412 435 Lapsen vammaistukea saaneet sairauspääryhmittäin Kainuussa (shp), v. 1996-2013 (KELASTO) 73 6 51 14 34 20 6 11 9 19 28 28 23 29 36 50 59 78 77 91 68 464 17 24 61 0 5 19 33 29 46 76 86 70 420 Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt olivat lapsen vammaistuen näkökulmasta yleisin sairauspääryhmä v. 2013. 3 18 7 20 15 34 23 39 73 58 64 10 25 30 6 30 20 36 73 57 70 5 23 0 15 7 6 10 65 30 21 29 4 31 23 21 34 36 72 62 54 60 75 80 45 2 30 23 96 26 33 56 64 84 10 5 0 26 1 31 32 37 55 54 86 0 5 8 2 0 42 26 14 95 1 23 30 33 39 40 45 43 46 30 82 77 243 189 149 123 132 110 95 114 03 54 0 6 34 52 0 24 16 8 43 7 2 23 18 16 18 35 42 48 38 48 51 37 33 34 22 27 27 73 81 76 99 02 45 1 9 24 9 39 54 30 23 76 110 97 64 I A00-B99 Tartunta- ja loistaudit XIV N00-N99 Virtsa- ja sukupuolielinten sairaudet XIX S00-T99 Vammat, myrkytykset ja muut ulk. syiden seur. VII H00-H59 Silmän ja sen apuelinten sairaudet III D50-D99 Veren ja vertamuodostavien elinten sairaudet IX I00-I99 Verenkiertoelinten sairaudet II C00-D49 Kasvaimet VIII H60-H99 Korvan ja kartiolisäkkeen sairaudet Muut pääryhmät (XV,XVI,XVIII,XX) XIII M00-M99 Tuki- ja liikuntael. sekä sidekudoksen sair. XI K00-K99 Ruoansulatuselinten sairaudet XVII Q00-Q99 Synnynn. epämuod. ja kromosomipoikkeavuudet VI G00-G99 Hermoston sairaudet 200 167 169 174 177 200 192 229 245 254 272 294 288 290 284 261 242 258 270 0 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 XII L00-L99 Ihon ja ihonalaiskudoksen sairaudet IV E00-E99 Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasair. X J00-J99 Hengityselinten sairaudet V F00-F99 Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt
Nuorisotyöttömyys ja työttömyys on ollut 1990-luvulta alkaen Kainuussa koko maata yleisempää. THL / SOTKAnet
Hyvinvointi eriytyy ja pahoinvointi kasautuu Suomessa suuri osa lapsista ja nuorista voi hyvin, mutta merkittävällä osalla nuorista (n. 20-25 %) on erilaisia hyvinvoinnin ongelmia Hyvinvointi eriytyy ja hyvinvoinnin ongelmat kasaantuvat (kouluttamattomuus, mielenterveys- ja toimeentulo-ongelmat) (Paananen ym. 2012) TOP 10 syyt lastensuojeluilmoituksissa 1. vanhempien päihteiden käyttö 14,3 % 2. lapsen päihteiden käyttö tai käyttöepäily 8,9 % 3. lapsen turvattomuus 6,8 % 4. perheväkivalta tai sen uhka 6,3 % 5. lapsen rikollisuus 5,7 % 6. lapsen psyykkinen vointi 4,3 % 7. vanhempien psyykkinen terveys 3,3 % 8. vanhempien jaksaminen 3,0 % 9. lapsen väkivaltainen käyttäytyminen 2,7 % 10. vanhemman / vanhempien kasvatustapa 2,6 % (Karvinen 2015) Paananen ym. 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Karvinen 2015. Kainuulainen lapsi lastensuojelutarpeen selvityksessä vuosina 2013 2014
Kuntien lakisääteisten suunnitteluvelvoitteiden samansuuntaisuus Esitys yhdessä laadittaviksi (OKM 2012:6) Kunnat kunnan hyvinvointikertomus paikallinen lapsi- ja nuorisopoliittinen tavoite- ja toimintaohjelma paikallinen lapsipolitiikan toimintaohjelma/suunnitelma Kainuun sote suunnitelma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi lastensuojelusuunnitelma opetussuunnitelmat (varhaiskasvatus, esi-, perus-, yhtenäinen toimintaohjelma lukio- ja ammatillinen opetus) neuvolatoiminnalle, koulu- ja opiskeluhuollon opiskeluterveydenhuollolle sekä hyvinvointisuunnitelma (uusi lasten ja nuorten ehkäisevälle opiskeluhuoltolaki) suun terveydenhuollolle terveydenhuollon terveydenhuollon järjestämissuunnitelma järjestämissuunnitelma aamu- ja iltapäivätoimintaa varten erikoissairaanhoidon toimintasuunnitelma järjestämissopimus terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen alueellinen strategia ja suunnitelma suunnitelma terveydenhuollon laadunhallinnasta ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta ks. Perälä ym. 2012, 44. Lasten, nuorten ja perheiden palveluja yhteensovittava johtaminen. )
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman indikaattorit THL:n Sotkanet.fi tilastopalvelu uudistui ks. tilastolinkki
Kiitos! Matti Heikkinen perhepalvelujohtaja Kainuun sote p. 044 750 2424 matti.heikkinen@kainuu.fi http://twitter.com/mj_heikkinen http://fi.linkedin.com/in/mattiheikkinen Kiitos!