Yksisarviset kanssamme Kanavointi Anu Markoff Yksisarviset alkoivat ilmentyä minulle erään voimallisen auttajan kautta. Hän on kirjoittamassa myös kurssia, joka toivottavasti tulee Rakkaudentähteenkin meidän kaikkien iloksi. Viritysten myötä olen saanut vähän omaakin tietoa Yksisarvisista ja Rakkaudentähden Unelman toteuttamiseksi kanavoin sen tiedon nyt Sinulle tähän pdfmateriaaliin. Maksutiedot: Tili: FI28 5744 7720 0322 47 ja BIC OKOYFIHH Saaja: Tmi Virna Viesti: Yksisarvinen + oma nimesi Maksuaika 7 päivää. Summa: oman harkintasi mukaan alkaen 11 euroa. (Jos tahdot tukea toimintaamme enemmän, voit maksaa myös enemmän)
Vuosi 2011 on voimallinen yksisarvisten vuosi. Olemme menossa kohti uutta aikaa, jossa havaintokykymme ei rajoitu enää vain pääaisteihimme, vaan viritymme yhä herkemmin aistimaan ympäröiviä todellisuuksia. Yksisarvinen on oivallinen kanssakulkija ja kumppani ulottuvuuksien väliselle matkalle ja vuoden 2011 aikana meille jokaiselle on luvattu oma yksisarvinen kumppaniksemme uuteen aikaan aivankuin aiemmin meillä oli jokaisella oma suojelusenkelimme. Näin voimallisesti eivät yksisarviset ole koskaan ennen tehneet töitä ihmisen kanssa! Miten oma yksisarvisesi Sinua auttaa? Se tulee unimaailmasta valkoisen valon siivin valon uljaana olentona luoksesi. Meillä jokaisella on otsallamme oma valon sarvi, jota yksisarvinen aktivoi. Valon sarvi on kolmannen silmän ja kruunuchakran yhdistävä voimallinen energiapyörre, joka sijoittuu hiusrajaan suurin piirtein keskelle otsaamme. Sen avulla voimme saavuttaa kyvyn nähdä ja ymmärtää korkeampien ulottuvuuksien maailmoja ja valon maailmojen olentoja. Tietoisuuden valospiraali laskeutuu luokseme valon sarven kautta ja näin meissä syntyy universaali käsityskyky, jota ei sen kummemmin nyt tässä postissa lähdetä selittämään, koska se avautuu hyvin luonnollisella tavalla askel askeleelta meille jokaiselle sitä mukaa, kun tietoisuuden uutta valon sarvea aktivoidaan meissä itsessämme. Tuo universaali käsityskyky tulee korvaamaan maallisen tietoisuutemme ja tulemme vain luonnollisella tavalla huomaamaan, miten ajattelemme arjen elämästä ja sen ilmiöistä tulevaisuudessa, tulevina vuosina, aivan toisin. Saatamme vain äkkiä huomata, miten entinen maailma tuntuukin aika pieneltä ja tämä uusi paljon todellisemmalta. Kyseessä on sisäisten voimavarojemme aktivoiminen niin, että voimme saada myös yhä voimallisempaa sisäistä ohjausta. Kun aloin kirjoittaa tätä kanavointia, minulle itselle tehtiin voimallinen kolmannen silmän avaaminen ja valon sarven aktioviminen. Tunsin viileän ilmavirran otsallani, kun yksisarviseni tuli luokseni kuiskaten, että nyt on aika raottaa hieman verhoa jotta saamme Rakkaudentähden Unelmasta totta sekä pystymme myös toteuttamaan muiden unelmia. Yksisarvisen yhteistyön yksi ulottuvuus on, että he auttavat meitä toteuttamaan
unelmiamme. He auttavat meitä ilmentämään kaiken rakkaudellisen todeksi fyysiseen muotoon. Kaikki se, mikä toimii kauttamme pyyteettömästi ja minkä nöyrällä sydämellä ja mielellä kykenemme pyytämään, sen yksisarvinen auttaa luomaan todeksi fyysisessä ja arkisessa maailmassa. Kyseessä on palvelustyö, jota teemme maa-planeetan ja universumin hyväksi. Koska tätä palvelustyötä tarvitaan, meille annetaan välineitä tehdä sitä. Meille annetaan myös tietoa ja näkemystä tehdä sitä. Viesti on, että juuri nyt kaikista tavallisimpiakin ihmisiä kutsutaan valon työhön. Ei tarvitse olla ylösnoussut mestari ja tehdä kaikkea itse, sillä kanssamme on uskomaton joukko valon auttajia ja siksi myös kaikki ne, joilla muussa tapauksessa olisi jäljellä vielä pitkä matka koulutusta, otetaan mukaan työhön. Voimme toimia valon ohjauksen ja joukkojen alaisina ja saada neuvoja meiltä ylemmiltä valon olennoilta tavalla, jollaista ei ole ennen tunnettu missään päin universumia. Tämä on tärkeä kokeilu, joka mahdollistaa vuoden 2012 ylösnousemuksen aktivoinnin. Yksisarviset ovat tärkeässä asemassa tässä kaikessa. Oma yksisarvisesi on jo vierelläsi. Tätä viestiä kirjoittaessani minulle tulee tieto, että on erittäin tärkeää oivaltaa, että yksisarvinen on kulkenut vierelläsi jo tovin aikaa. Se itseasiassa on johdattanut Sinut lukemaan tätä postia ja se on soittanut sydämesi syvyydestä tulevia ilmpulsseja, jotta tunnistaisit, mihin suuntaan Valo kutsuu Sinua. Tämä on oltava Sydämesi tahto ja tunnistat sen, kun hiljennyt kuuntelemaan sydäntäsi. Ei ole enää aika ottaa vastaan mitään ulkopuolelta, vain kuunnella sisintä ja sisäistä johdatusta. Yksisarvisesi tulee luoksesi valona ja valon spiraalissa. Se tavoittaa Sinua aina sellaisessa muodossa, että Sinä et pelkää. Se voi tulla aivan näkyvänä hahmona, unessa tai vain mielikuvissa luoksesi. Luota siihen, että se on, kuten on suojelusenkelisikin. Voit puhua sille, kuten puhuisit enkelille. Voit esittää sille pyyntöjä. Voit ottaa siltä vastaan opetusta. Sillä on Sinulle paljon asiaa. Olette tunteneet ennenkin. Kauan aikaa sitten kuljitte yhdessä ja nyt jälleen näkeminen tuntuu ihanalta. Palaset loksahtelevat kohdalleen yksisarvisen
energiassa. Se on täällä auttaakseen Sinua! Sen äärettömän voimakkaat kaviot ilmentävät kvanttihyppyjä ajan ja paikan taakse. Kun nouset mielikuvissasi sen selkään, voit saavuttaa äärimmäisen nopean ja voimallisen kyvyn matkata maailmojen ja todellisuuksien halki. Voit kurkistaa sen kanssa niin sanotusti verhon toiselle puolelle. Sillä on voima ja valta johdattaa Sinut lukemaan akaashisia aikakirjoja ja universaalia tietoisuutta. Yksisarviset tulevat rinnakkaisesta todellisuudestamme ja ovat eräänlaisia ylösnousseita hevosia. Viime aikoina olen saanut yhä voimallisemmin viestiä siitä, että maan päälliset hevoset osaavat kanavoida yksisarvisen energiaa meille. Jos olet tekemisissä hevosten kanssa vaikka ratsastajana, on Sinun mahdollista pyytää ratsuasi kanavoimaan Sinulle oman yksisarvisesi energian ja voit kokea upean matkan ykseyden tilaan. Aina yksisarvisen ei tarvitse näyttää hevoselta, vaan ne voivat tulla luoksesi energiana, valona ja valopalloina. Jos siis näet valokuvissa erityisiä valopalloja, joissa on erityisen paljon valkoista valoa, voit ajatella, että tapasit oman yksisarvisen. Ne tekevät töitä enkelikunnan kanssa ja ovat erittäin kiinnosteita auttamaan meitä ihmisiä. Tässä mainitaan, että olemme tietyillä alueilla edistyneet nopeammin, kuin meiltä odotettiin alun perin ja siksi apuakin tarjotaan meille paljon. Ne henkiset muutokset, joita nimenomaa henkisistä asioista kiinnostuneet ihmiset ovat osoittaneet teoillaan todeksi ovat saavuttaneet yhä uusien valon maailmojen kiinnostuken meistä ja nyt koko universaali tietoisuus suuntaa huomionsa maan asukkaisiin uudella tavalla. Olemme luoneet jotain jopa vielä parempaa tuleville vuosillemme, mitä aiemmin saatoimme edes kuvitella todeksi. Muutos alkaa sisimmästä ja sisäisiltä tasoilta. Se ei heti tule, eikä voi, olla totta fyysisillä tasoilla, mutta kun jaksamme uskoa ja kulkea sitä kohti, tulemme viimein jonain päivänä toteamaan, että myös fyysinen todellisuutemme on tempautunut mukaan muutoksen spiraalin pyörteisiin. Myöhemmin tämän kuukauden aikana tulen myös julkaisemaan toisen kanavoinnin sairastamisesta ja uuden ajan enerigoista. Se annettiin ikäänkuin sivutuotteena ja lisäselvityksenä tähän tekstiin.
Nyt on tärkeää olla yhdessä ja löytää saman henkisiä ihmisiä tuekseen. On tärkeää keskittyä valoon. Tästä syystä myös Rakkaudentähden Unelma (ajatus yhteisestä paikasta) tuotiin ideana luokseni. Meissä kaikissa oleva kaksinaisuus kilpailee vielä jonkin aikaa siitä, kumpi puoli voittaa. Me valitsemme joka hetki, kummalle puolelle annamme voimaa ja ruokaa. Heitämmekö itsemme sisäisesti muutoksen ja rakkauden tuleen vai jäämmekö mielen tasoille ylläpitämään vahoja, jo sortuviakin rakenteita. Ykseys on kaiken lopputulos, jolloin saatamme nähdä, että jokainen tie oli yhtä Pyhä ja tärkeä. Maailmassa on kuitenkin paljon enemmän niitä, jotka käyvät mielen polulle, siksi on tärkeää, että ne, joilla on kyky ja ymmärrys, valitsevat valon. Moni teistä kyselee henkistä tehtäväänstä, mutta yksisarviset tässä näyttävät, että se on mitä suuremmissa määrin sisäistä tehtävää. Sisäiset tasot ovat monesti niin unimaailman kaltaisia, että meidän on vaikea hyväksyä niillä oleva tehtävä todelliseksi. Mutta se vahvistuu kaiken aikaa, mitä lähemmäs menemme uuden ajan maailman energiaa. Yhä useampi näkee unia, joille ei ole paikkaa maan päällä. Yhä useampi tulee tietoiseksi, että voi matkata tässä elämässä sisäisille tasoille ja työskennellä siellä aivankuin työskentelisimme tässä maailmassa. Oletko nähnyt unia hoitohuoneesta tai tiloista, jotka ovat Sinulle? Et tiedä, miten se olisi mahdollista toteuttaa fyysisessä maailmassa. Ehkä ei ole tarkoituskaan, ehkä onkin niin, että se huone on valmistettu fyysisillä tasoilla? Huone, jossa lepattavat kynttilät. Ikkunoista tulee sisään viileää ilmaa ja tunnelma on buddhinen ja kaunis. Sinä saavut huoneen ovelle ja huomaat, miten siellä on jo sieluja odottamassa Sinua. He odottavat yhteistä työskentelyä. Kuulet enkelimusiikkia, ikuista soittoa, joka luo fyysisen maailman. Istut lattialle omalle paikallesi ja tunnet suuren ykseyden muiden kanssa. Vielä hetki odotellaan, vielä eivät kaikki ole löytäneet kotiin, mutta pian aloitamme. Yksisarviset ovat mukana, ne käyskentelevät ulkona ja näyttävät hymyilevän. Lauma yksisarvisia, niistä jokainen kuuluu yhdelle teistä. Ne ovat tietoisia siitä, mitä tulee tapahtumaan, mutta vielä eivät kaikki salaisuudet saa aueta. Yksisarvinen hymyilee kuin Mona Lisa, salaperäisesti. Se saa minut tuntemaan innostusta. Huoneessa on odotuksen tuntu.
Lopuksi, ota vastaan hoito yksisarviselta. Tunne, miten Valon voimakas valkoinen pyörre laskeutuu otsallesi ja aktivoi Sinussa olevaa tietoisuutta. Tunnet selvemmin oman yksisarvisesi läsnäolon ja tiedostat ehkä hänen värinsä, nimensä, äänensä ja muita tärkeitä ominaisia merkkejä, joista voit hänet tuntea! Hoito otetaan vastaan sanomalla, että sen saa toimittaa Sinulle enkeleittesi välityksellä. Tapahtukoon Korkeimman Itseni Tahto, Tapahtukoon Korkeimman Itseni Tahto,Tapahtukoon Korkeimman Itseni Tahto! Näihin sanoihin lopetan tämän kertaisen kanavoinnin. Tämä annettiin meille kaikille, jotta jaksaisimme uskoa huomiseen ja uuteen aikaan. Se on tulossa, olemme luoneet sitä pitkään ja hartaasti. Tehkäämme Sydämen Valon työtä nyt!