METSÄMANTEREET. Miksi koolla on väliä? Suomen luonnonsuojeluliitto Luonto-Liitto Greenpeace

METSÄMANTEREET Miksi koolla on väliä? Suomen luonnonsuojeluliitto Luonto-Liitto Greenpeace

Julkaisijat: Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luonto-Liitto ry Greenpeace Teksti: Ulkoasu: Harri Hölttä Jyrki Heimonen /Aarnipaja Ky Painopaikka: Nordmanin kirjapaino, Forssa 2009 ISBN: 978-9529693-43-6 Kiitokset: Liisa Hulkko, Kaisa Junninen, Tuire Laurinolli, Jyri Mikkola, Sini Saarela ja Keijo Savola 2

Riittävän suuria suojelualueita tarvitaan J okainen meistä ymmärtää, että kuusikerroksiseen kerrostaloon mahtuu enemmän ihmisiä asumaan kuin kahdeksantoista neliön mummonmökkiin. Tuon kerrostalon suojiin mahtuisi paitsi monta mummoa, myös nuoria pareja, lapsiperheitä, sinkkuja laajempaa elämän kirjoa. Samasta asiasta, laajemmasta elämän kirjosta ja sen säilyttämisestä, on kyse myös pienten ja isojen luonnonsuojelualueiden välisessä vertailussa. Suurikokoisten suojelualueiden metsämannerten vähäisyys on yksi luonnonsuojelumme keskeisimmistä puutteista varsinkin Lapin eteläpuolella. Tällä alueella luonnonsuojelualueet ovat tyypillisesti kooltaan pieniä ja sijaitsevat kaukana toisistaan. Metsien lajit eivät pienimmissä näistä alueista säily eivätkä ne pääse liikkumaan eristyneeltä suojelualueelta toiselle. Suurten, yhtenäisten suojelualueiden merkitystä selittäviä ekologisia lainalaisuuksia on tutkittu jo pitkään, lähes sadan vuoden ajan. Silti suurikokoisten suojelualueiden tärkeys asetetaan edelleen säännöllisesti kyseenalaiseksi. Tämän raportin yhtenä tarkoituksena on tuoda esille perusteluja sille, miksi tarvitsemme välttämättä myös suurikokoisia suojelualueita. Samalla esittelemme esimerkkejä tällaisiksi metsämantereiksi soveltuvista alueista valtion ja metsäyhtiöiden omistamilla mailla. Näille alueille on keskitettävä erilaisia suojelutoimia. Kyse ei ole pelkästään uusien suojelualueiden luomisesta, vaan alueille on suunnattava muitakin monimuotoisuuden suojelukeinoja. Alun mummonmökkivertausta jatkaaksemme: joillekin meistä riittää hyvin se mummon mökkikin. Sama koskee myös monia eliö lajeja, koska kaikilla lajeilla on toisistaan hieman poikkeavat vaatimukset asuinpaikalleen. Pelkästään näiden pienten mummonmökkien varaan emme kuitenkaan voi rakentaa sen enempää ihmisten asumista kuin eliölajien suojeluakaan siihen tarvitaan niin mummonmökkejä, omakotitaloja, rivitaloja, kerrostaloja, isoja asutuskeskuksia kuin haja-asutusalueitakin. Luonnonsuojelussa painopiste on toistaiseksi kuitenkin ollut noissa mummon mökeissä. Nyt kaivataan lisää niitä kerrostaloja. Suurikokoisilla alueilla, kuten kansallis puistoilla, on usein myös huomattava merkitys metsien virkistyskäytölle ja matkailulle. SEPPO LEINONEN Helsingissä 15.4.2009 HARRI NURMINEN Risto Sulkava Mauno Särkkä Sini Harkki puheenjohtaja puheenjohtaja metsäasiantuntija Suomen luonnonsuojeluliitto Luonto-Liitto Greenpeace 3

Miksi koolla on väliä? L aajempien suojelualueiden merkitys syntyy siitä, että niillä on monista eri syistä suurempia laji- ja yksilömääriä, laajempaa vaihtelua ja kokonaisuutena moni muotoisempaa luontoa kuin pienillä alueilla. Pelkistäen kyse on siis siitä, että suureen metsään mahtuu enemmän tikkoja, liito-oravia, sammalia, naavaa, pöllöjä ja päästäisiä kuin pieneen metsään. Tällaisten suurten populaatioiden säilyminen on myös pääsääntöisesti varmempaa kuin pienten. Laajojen ja yhtenäisten alueiden ekologista merkitystä on tutkittu ennen kaikkea suhteessa niitä pienempiin, erillisiin ja eristyneisiin alueisiin. Myös elinympäristön pinta-alan vaikutusta alueen lajimäärään on tutkittu jo lähes sadan vuoden ajan. Näissä tutkimuksissa on todettu muun muassa, että yksi yhtenäinen tai suuri suojelualue on ekologisesti tehokkaampi kuin kaksi erillistä tai pientä aluetta. Alueen pinta-alan kasvu kasvattaa aina myös sen lajimäärää. 1 Etelä- ja Keski-Suomessa uhanalainen kuukkeli (Perisoreus infaustus) on riippuvainen laajoista metsäalueista. 4

HANNU SIITONEN Suuret vs. pienet alueet Laajoilla alueilla on enemmän erilaisia elinympäristöjä ja usein myös erilaisia lajeja kuin pienillä alueilla. Tämän lisäksi lajien säilyminen laajemmilla alueilla on varmempaa. Tätä selittävät seuraavat tekijät: 1. Laajemmilla alueilla elävien lajien kannat (populaatiot) ovat yleensä suurempia ja siten elinkykyisempiä kuin pienillä alueilla. 2. Metsissä harvinaisten rakennepiirteiden, kuten suurten haapojen ja niistä riippuvaisen lajiston esiintyminen ja säilyminen, on todennäköisempää suurilla kuin pienikokoisilla alueilla. 3. Laajoja elinpiirejä vaativat lajit, kuten kuukkeli, valkoselkätikka tai metso, edellyttävät riittävän laajoja metsäisiä alueita säilyäkseen elinvoimaisina. 4. Lajien pitkäaikaisen säilymisen kannalta on oleellista, että ne pystyvät levittäytymään uusille alueille esimerkkeinä tästä ovat vaikkapa kuukkelin tai metson poikaset, joiden on löydettävä itselleen omat pesimisalueensa. Laajoilla alueilla tähänkin on yleensä paremmat mahdollisuudet. 5. Ja jos nämä alueet ovat vielä mahdollisimman luonnontilaisia, niillä pystyvät esiintymään myös ne vaativammat eliölajit, jotka eivät menesty esimerkiksi yksipuolisissa talousmetsissä. Pienikokoiset elinympäristöt puolestaan mahdollistavat usein vain pienten populaatioiden tai lajien yksittäisten esiintymien olemassaolon. Tällaisia pieniä kohteita voivat olla esimerkiksi avohakkuiden ympäröimä vanhan metsän saareke, avainbiotooppi tai pieni suojelualue. Ensimmäisinä niistä häviävät harvinaisimmat lajit. 1. Pienet ja eristyneet populaatiot ovat lähtökohtaisesti suuremmassa häviämisvaarassa kuin suuret jo pelkkien satunnaistekijöiden (esimerkiksi metsäpalo tai metsän kaatuminen myrskyssä) vuoksi. 2. Eristyneestä, pienestä metsälaikusta lajien on vaikea levittäytyä minnekään, jos ympärillä on vain hakkuuaukkoa. 3. Pieniin alueisiin kohdistuu lajien elinolosuhteita heikentäviä reunavaikutuksia, mikä kasvattaa lajien häviämisriskiä. 4. Pienillä alueilla ei välttämättä ole säännöllisesti myöskään tarjolla lajien vaatimia rakennepiirteitä, kuten tietynlaisia kuolleita puita, varsinkin jos lajien leviämiskyky on heikko ja tarvittavat piirteet ovat harvalukuisia. Kokonaisten ekosysteemien suojelun näkökulmasta pinta-alaltaan suurien kohteiden etuna on, että esimerkiksi metsäpalot ja myrskyt pääsevät muokkaamaan metsien rakennetta luonnontilaisen kaltaiseksi. Samalla syntyy lajeille sopivia elinympäristöjä. Laajemmilla alueilla suurempi ekosysteemien kirjo monipuolistaa lajistoa. Laajat alueet edistävät myös suojelualueverkoston ekologista eheyttä. TIMO NIEMINEN 5

Luonnonsuojelun tavoitteena tulee olla lajien elinkykyisten populaatioiden suojelu pitkällä tähtäimellä, ei vain niiden yksittäisten esiintymien tai yksilöiden suojelu väliaikaisesti. Koska laajempia, luonnontilaisia alueita ei ole enää merkittävässä määrin jäljellä, on yhdisteltävä pienempiä, luonnontilaisimpia alueita ja ennallistettava niiden välialueet. Geneettinen monimuotoisuus ja ilmastonmuutos Laajempien suojelualueiden ja kattavan suojelualueverkoston perustaminen on tarpeen myös lajien geneettisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Fennoskandiassa laajalti levinneillä lajeilla esiintyy perinnöllistä erilaistumista Etelä- ja Pohjois-Suomen sekä Itä- ja Länsi-Suomen välillä. Tämä on osoitettu monien lajien geeniaineksen tutkimuksissa ja on erityisen hyvin tunnettua metsiemme tärkeimpien puulajien osalta. 2 Uudet suomalaisten perimää koskevat tutkimukset ovat osoittaneet suuria eroja myös itäja länsisuomalaisten ihmisten välillä. Pirstoutuneiden metsien Suomessa suojelualueverkostomme on oltava maantieteellisesti kattava ja tasapainoinen. Esimerkiksi Pohjois-Suomen metsien suojelulla ei voida turvata Etelä-Suomen metsälajien tulevaisuutta tai lajien geneettisen monimuotoisuuden säilymistä. Tästä syystä eliölajien perimän monimuotoisuuden säilyttämiseksi ei riitä ainoastaan, että aiemmin laajalle levinnyt laji säilyy vain Pohjois- tai Itä-Suomen suojelualueilla. Monien itäisten metsälajien perinnöllinen muuntelu on maassamme vähäistä, mikä voi tehdä näiden lajien kannoista erityisen herkkiä ympäristömuutoksille. Ne eivät pysty sopeutumaan esimerkiksi metsätalouden aiheuttamiin muutoksiin yhtä hyvin kuin laajalle levinneet yleislajit. 3 Pienissä populaatioissa uhkana voi olla myös sisäsiitos ja sen aiheuttama rappeutuminen. Suuremmissa populaatioissa tämäkin uhka on pienempi. Ilmastonmuutokseen varauduttaessa laajat ja toisiinsa kytköksissä olevat alueet ovat erityisen tärkeitä. Muuttuvissa ilmasto-oloissa lajien liikkumis- ja leviämismahdollisuudet niille soveliaalta alueelta toiselle ovat entistäkin tärkeämpiä. Tämä edellyttää täydennyksiä suojelualueverkostossa. Geneettisen monimuotoisuuden ja vaihtelun säilyttäminen onkin tärkeä varotoimi ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhkan vuoksi. FRED BJÖRKSTEN VALOKUVA: TIMO NIEMINEN 6

Metsämantereet valtion ja metsäyhtiöiden metsissä V altiolla ja sen maita hallitsevalla Metsähallituksella on useita lakisääteisiä velvoitteita ja sitoumuksia monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Valtion ohella myös metsäyhtiöt omistavat Suomessa laajoja maa-alueita ja arvokkaita luontokohteita. Pitkäaikaisina metsävarojen käyttäjinä niillä on suuri vastuu metsäluontomme hyvinvoinnista. Hämeenlinnassa sijaitseva Evon alue on yksi tärkeimpiä metsälajiston turvapaikkoja Etelä-Suomessa. Kuvassa Kotisten aarnialueella sijaitseva Valkea-Kotisen järvi. Valtion ja metsäyhtiöiden maat ovat luonnonsuojelun kannalta arvokkaita seuraavista syistä: Ydinalueet Valtion mailla on niin lajien kuin luontotyyppienkin suojelun kannalta runsaasti ns. ydinalueita. Ydinalueilla on erityisen runsaasti uhanalaisia lajeja tai luonnontilaisia metsiä ne ovat siis suojelualueista arvokkaimpia ja edustavimpia. Myös metsäyhtiöiden mailla on varsin monia tällaisia kohteita. Juuri näiden ydinten ympäristöön uusia suojelutoimia kannattaa nykyisen tutkimustiedon valossa keskittää, koska silloin ne toimivat nopeimmin ja tehokkaimmin. 7

HARRI HÖLTTÄ Suojelemattomat arvokohteet Kaikkia suojelun arvoisia alueita, kuten uhanalaisten luontotyyppien ja lajien esiintymiä, ei ole koskaan kattavasti selvitetty ja suojeltu. Tämä koskee myös valtionmaita, vaikka niiden luontoarvoja onkin selvitetty monissa yhteyksissä. Tilanne johtuu osittain tiedon puutteesta, osin siitä että alueet halutaan pitää hakkuiden piirissä. Ympäristöjärjestöjen selvityksissä niin valtion kuin metsäyhtiöidenkin mailta löytyy säännöllisesti arvokkaita kohteita, joita hakkuut uhkaavat. Pieksämäellä sijaitseva Kivimäensalon alue on yksi esimerkki suojelemattomista, kansallispuistotasoisista valtionmaiden metsäja järvialueista. Suuret metsätilat ja metsäkokonaisuudet Yksityisomistuksessa olevat metsätilat ovat yleensä pieniä, niiden keskikoko on noin 30 hehtaaria. Tämä on eteläisessä Suomessa merkittävä metsiensuojelun kehittämisen ongelma, koska laajojen suojelualueiden muodostaminen on hankalaa. Valtion ja metsäyhtiöiden metsätilojen koko on keskimääräistä suurempi, ja ne ovat usein yksityismaita yhtenäisempinä kokonaisuuksina. Tämä helpottaa suojelusuunnittelua, varsinkin kun alueet ovat yhden suuren omistajan hallinnassa. Metsähallituksen tietotaito ja työvoima Valtion maita hallinnoivalla Metsähallituksella on suunnitteluun ja ennallistamiseen tarvittavaa tietotaitoa sekä työvoimaa toteuttaa nämä toimenpiteet, kunhan niihin on varattu riittävä rahoitus. 8

Mutta eihän valtionmetsiä ole Etelä-Suomessa... Vaikka valtion ja yhtiöiden metsien osuus metsäalasta on maamme eteläisimmissä osissa verraten pieni, niiden merkitys on luonnonsuojelulle siis suhteellisesti paljon suurempi. Monissa maakunnissa valtio ja yhtiöt omistavat merkittäviä maaomaisuuksia (taulukko alla). Mihin luontotyyppeihin voidaan vaikuttaa? Valtion ja yhtiöiden metsien lisäsuojelulla voidaan parantaa ennenkaikkea kangasmetsien, erilaisten soiden (korvet, rämeet, nevat) ja pienvesien (purot, lammet, lähteet) suojelutilannetta. Tällaisia luontokohteita on tyypillisesti valtion ja yhtiöiden metsissä. Pienemmässä mittakaavassa valtion ja yhtiöiden maat sopivat hyvin myös harjumetsien ja rehevien soiden suojeluun sekä metsien tiettyjen rakennepiirteiden (esimerkiksi haavan ja lahopuun) lisäämiseen. Sen sijaan esimerkiksi lehtoja tai jalopuumetsiä valtion ja yhtiöiden mailla ei juurikaan ole. HARRI NURMINEN Tässä julkaisussa mainituilla alueilla voitaisiin lisätä palaneen puun määrää ennallistettaessa ja metsätaloudellisten kulotusten yhteydessä. Tällaiset toimenpiteet tulisi ensisijaisesti keskittää ns. palojatkumoalueille, jotka ovat osittain päällekkäisiä tämän esityksen kohteiden kanssa. On kuitenkin hyvä huomata, että kangasmetsissä elävien uhanalaisten lajien määrä on kolminkertainen ja silmälläpidettävien lajien määrä viisitoistakertainen metsäpaloalueilla elävien uhanalaisten lajien määrään verrattuna. Paitsi tuhansille metsissä eläville lajeille, metsät ovat äärimmäisen arvokas hyvinvoinnin lähde myös ihmisille. Valtio ja yhtiöt omistavat paljon metsätalousmaata myös Lapin ja Kainuun eteläpuolella Aluejako metsäkeskuksittain, luvut hehtaareja. Lähde: Metsätilastollinen vuosikirja 2005, s. 49 50. 4 Alue Valtio Yhtiöt ha ha Rannikko 29 000 43 000 Lounais-Suomi 34 000 65 000 Häme-Uusimaa 45 000 70 000 Kaakkois-Suomi 14 000 97 000 Pirkanmaa 91 000 88 000 Etelä-Savo 69 000 138 000 Etelä-Pohjanmaa 64 000 23 000 Keski-Suomi 139 000 254 000 Pohjois-Savo 58 000 260 000 Pohjois-Karjala 298 000 300 000 Pohjois-Pohjanmaa 575 000 117 000 Yhteensä 1 416 000 1 455 000 Valtiolla ja yhtiöillä on kymmeniä tuhansia hehtaareita maata aivan maamme eteläisimpiä metsäkeskuksia myöten. 9

Uhanalaiset luontotyypit Suomen luontotyyppien ensimmäinen uhanalaisuusarviointi julkistettiin kesäkuussa 2008. Arvioinnin tulokset paljastavat erityisesti soiden heikon suojelutilanteen: 77 % kaikista suotyypeistä on Rovaniemi Suomussalmi -linjan eteläpuolella uhanalaisia, 19 % silmälläpidettäviä ja vain 4 % suotyypeistä on arvioitu elinvoimaisiksi. Monien suotyyppien kehnoa suojelutilannetta voitaisiin parantaa valtionmailla. Metsistä nousivat monien ennestään taantuneeksi tiedettyjen luontotyyppien lisäksi esiin muun muassa karukkokankaiden ja nuorten luonnontilaisten metsien kriittinen tilanne. Kolme neljästä metsäluontotyypistä todettiin uhanalaisiksi. Myös pienvesien tilanne on huolestuttava erityisesti eteläisessä Suomessa. 5 KANSALLISPUISTOT Tunnetuimpia suojelualueitamme ovat kansallispuistot, joita on 35. Niiden vähimmäispinta-ala on 1000 hehtaaria, joten ne ovat suojelualueiksi suurikokoisia. Tämä on yksi syy sille, miksi ne ovat luonnonsuojelun kannalta arvokkaita. Puistojen toinen päätarkoitus on esitellä suomalaisille kotimaan arvokkaimpia luontokohteita. Kansallispuistot ovat myös suosituimpia suojelualueitamme. Vuonna 2007 niissä vierailtiin yhteensä 1,6 miljoonaa kertaa ja kävijämäärät ovat olleet kasvussa koko 2000-luvun. Suosituimpia puistoja ovat pohjoisessa Pallas-Ylläs (312 000 käyntiä vuonna 2007), Oulanka (185 500) ja UKK-puisto (180 000) sekä etelässä Nuuksio (170 000). Monista puistoista on tullut merkittäviä matkailukohteita, ja niillä on huomattavaa taloudellista merkitystä alueillaan. Kansallispuisto voidaan perustaa vain valtion omistamalle maalle. Moniin kansallispuistoihin rajautuu suoraan valtionmaata ja alueita, joilla puistoja voitaisiin laajentaa. Esimerkkejä ovat Koloveden, Salamajärven, Seitsemisen sekä Helvetinjärven kansallispuistot. Lisäksi esimerkiksi Evon alueelle voitaisiin perustaa kokonaan uusi kansallispuisto. TIMO NIEMINEN Sekä kansallispuistojen kävijämäärät ja samalla myös niiden taloudellinen merkitys lähikunnille ovat jatkuvassa kasvussa. 10

TIMO NIEMINEN Uhanalaiset lajit Metsissä elävät 690 uhanalaista lajia kattavat 46 % uhanalaisista lajeistamme. Lukuisten etenkin Etelä-Suomen vanhoissa metsissä elävien lajien häviämistodennäköisyys on uusimman uhanalaisarvioinnin mukaan selvästi kasvamassa. Pääosa näistä erillisissä metsäsaarekkeissa elävistä lajeista tulee ilmeisesti häviämään Suomesta, ellei suojelutoimia saada nopeasti lisättyä. 6 Esimerkiksi Etelä-Suomen kangasmetsien suojelusta riippuvaisista lajiryhmistä voidaan ottaa uhanalaiset (115 lajia) ja silmälläpidettävät (75 lajia) kääväkkäät. Näistä lajeista vain kuusi lajia esiintyy pelkästään Kai nuussa tai Pohjois-Suomessa. Vastaavasti kaikkein uhanalaisimmista kääväkkäistä yli puolet esiintyy em. alueen eteläpuolella. Uhanalaisista kääväkkäistä 93 % ja silmälläpidettävistä 97 % on metsälajeja ja näistä lajeista selvästi yli puolet esiintyy kangasmetsissä. Metsätalous on vaikuttanut merkittävästi kanalintujemme voimakkaaseen taantumiseen viime vuosikymmeninä. Kuvan metso (Tetrao urogallus) on nykyään alueellisesti uhanalainen Etelä- ja Keski-Suomessa. Sille laajojen metsäisten alueiden säilyminen on erityisen tärkeää. Tärkein uhanalaisten kääväkkäiden isäntäpuu on kuusi, jolla kasvaa 29 % kaikista uhanalaisista kääväkkäistä. Seuraavaksi tärkeimpiä ovat mänty (21 % lajeista) ja haapa (6 % lajeista). 7 Esimerkiksi voidaan nostaa järeästä mäntymaapuusta riippuvaiset lajit. Ne ovat laajalti häviämisvaarassa, koska keloja ja isoja, vanhoja mäntyjä on suojelualueillakin vähän. Niiden tilanteen parantamiseen olisi näillä metsämanneralueilla monia mahdollisuuksia. 11

SEPPO LEINONEN Havu- ja sekametsien linnuista (32 uhanalaista, vanhoja metsiä suosivaa tai taantuvaa lajia) nykyinen suojelualueverkosto ei ole riittävä niille lajeille, joiden esiintymisen painopiste on linjan Rovaniemi Suomussalmi eteläpuolella. Tällaisia lajeja oli tutkituista lajeista yhteensä 17. Kahdeksan lajin tiheydet olivat maan itäosan suojelualueilla merkitsevästi korkeampia kuin länsiosassa. 8 Jäljempänä on esitetty uusia suojelukokonaisuuksia myös Itä-Suomeen, missä suojelualueverkosto on Etelä- ja Länsi-Suomea parempi. Suojelun lisääminen Itä-Suomessa on perusteltua erityisesti siksi, että siellä on säilynyt sellaista metsälajistoa, joka on kadonnut laajalti muualta Suomesta. Itä-Suomen merkitystä kasvattaa edelleen se, että Venäjällä tehtyjen laajojen metsähakkuiden vuoksi rajantakaisten alueiden merkitys lajiston turvapaikkoina on ilmeisimmin laskussa. Kynnysarvo voi kertoa lajien esiintymisalueiden vaatimuksista: pienessä puolen hehtaarin metsässä ei esiinny sellaisia lajeja, joiden esiintymisen kynnysarvona on kymmenen hehtaarin kotimetsä. Yhteenveto Valtion ja yhtiöiden mailla tehtävillä lisäsuojelutoimenpiteillä voidaan selkeästi parantaa eri lajiryhmien suojelutasoa. Tällaisiin metsissä (lehdot poislukien) ja metsäpaloalueilla sekä soilla (letot poislukien) esiintyviin lajeihin kuuluu yhteensä 368 valtakunnallisesti uhanalaista ja 301 valtakunnallisesti silmälläpidettävää lajia. 9 Pienvedet mukaan lukien lajimäärä olisi vieläkin korkeampi. 12

ENNALLISTAMINEN Ennallistamisella tarkoitetaan sitä, että jonkin alueen luonnon nykytila pyritään palauttamaan lähemmäksi sitä, mikä se olisi ilman ihmisvaikutusta. Monilla suojelualueilla on nimittäin merkkejä ihmisen aikaisemmasta toiminnasta, kuten ojituksista. Ne vahingoittavat luontoa edelleen, vaikka alue onkin jo suojeltu. Tällaiset virheet kannattaakin korjata. Soita ennallistetaan yleensä suolle tehtyjä ojia tukkimalla, jolloin ne eivät enää kuivata suota. Metsissä ennallistaminen voi tarkoittaa esimerkiksi pienten aukkojen hakkaamista tiheään, yksitoikkoiseen metsään tai puiden kaatamista paikoilleen lahopuumäärien lisäämiseksi. Pieniä määriä metsää myös poltetaan ennallistamisen nimissä, jolloin metsän kehitys alkaa alusta ja sen rakenteeseen saadaan vaihtelua. Metsää poltettaessa syntyy myös palanutta puuta, joka on tärkeää useille uhanalaisille lajeille. Ennallistamista on kokeiltu Suomessa jo vuosikymmeniä, mutta varsinaiseen vauhtiin se pääsi vasta METSO-ohjelman myötä 2000-luvulla. Tavoitteena on, että jo suojeltujen alueiden luonnontila kannattaa saada mahdollisimman hyväksi. Näin suojelu alueista saadaan eniten hyötyä luonnonsuojelulle. Maastossa ennallistettu alue voi ulkonäöltään olla hyvinkin ruma ja ennallistamisen nimissä tehdyt toimet voivat vaikuttaa järjettömiltä ja tuhlailevilta. Luonto korjaa onneksi tällaiset jäljet varsin nopeasti. Tarkoitus on ohjata luontoa kehittymään oikeaan, luonnolliseen suuntaansa ja korjata ihmisen aiheuttamia häiriöitä luonnossa. Jos metsänhoitoa ei jollain alueella enää harjoiteta vaan siellä panostetaan ennallistamiseen, metsien ja soiden luonnontila hiljalleen paranee. Vähitellen luonnon tilaisten alueiden pinta-alakin kasvaa, minkä seurauksena luonnontilaiset alueet yhdistyvät aiempaa laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Luonnontilaisten alueiden määrän kasvaessa myös niillä elävien lajien leviämis- ja elinmahdollisuudet pääsääntöisesti paranevat. Lajit säilyvät nykyistä todennäköisemmin, koska uudet luonnontilaiset alueet elättävät suurempia populaatioita ja leviämismahdollisuudet uusille alueille kasvavat. Lajeihin kohdistuvat satunnaiset häviämisriskitkin pienenevät, ja laaja-alaisia elinympäristöjä vaativat lajit menestyvät. HARRI NURMINEN Metsää voidaan ennallistaa myös puu kerrallaan: tässä tehdään mäntyyn koloja. Metsän polttamisen tavoitteena on uuden, luonnontilaisemman metsän ja uhanalaisille lajeille tärkeän palaneen puun luominen. Luonto korjaa metsäpalon jäljet varsin nopeasti. Metsien polttaminen on aina suunnitelmallista ammattilaisten työtä, ja lopulta palo sammutetaan tehokkaasti. TIMO NIEMINEN 13

ESIMERKKEJÄ METSÄMANNERKOHTEISTA Seuraavassa on tiivis listaus sellaisista metsämanneralueista, joihin suojelutoimia pitäisi ympäristöjärjestöjen mielestä keskittää. Yhteenvetoon on sisällytetty järjestöjen viime vuosina valtiolle ja metsäyhtiöille tekemistä suojelualoitteista laajimmat aluekokonaisuudet ja keskittymät. Kyseessä ei siis ole systemaattinen selvitys metsämantereista, vaan lähinnä niistä alueista, joita on mahdollista laajentaa valtion ja metsäyhtiöiden mailla. Yksityismetsiä näihin nimenomaisiin kohteisiin ei sisälly. Kaikki alueet eivät myöskään ole yhtenäisiä, vaan joukossa on myös useamman lähekkäisen kohteen muodostamia keskittymiä. Kohteet ovat 36 erilaisia luontokokonaisuuksia, joissa on mukana metsien lisäksi runsaasti soita ja vesistöjä. Valintaperusteina ovat olleet muun 35 muassa kohteiden tämänhetkiset luontoarvot sekä sijainti suojelualueiden lähellä tai suojelualuekeskittymissä. Tarkempia tietoja kohteista sekä niiden rajaukset löytyvät 34 29 osoitteesta http://www.forestinfo.fi/ 32 Oheisessa listauksessa kohteiden nimien jälkeen oleva numerointi (V122, Y19 yms.) viittaavat näiltä sivuilta löytyviin esityksiin. V-alkuiset koodit viittaavat 9.6.2008 järjestöjen tekemään esitykseen valtionmaille ja Y-alkuiset 4.11.2008 tehtyyn esitykseen metsäyhtiöille. Forestinfo-sivuilla on lisätietoa myös siitä, millä tavoin kyseiset alueet on tarkoitus suojella. Valtion 33 31 omistamat alueet on yleensä ehdotettu suojeltaviksi 25 27 joko uusina suojelualueina (suojelumetsät) 6 4 tai monikäyttöalueina, joilla sekä suojellaan luonto arvoja että harjoitetaan metsätaloutta 5 erillisen suunnitelman mukaan (ympäristöarvometsät). Metsäyhtiöiden 2 omistamat pienemmät alueet on yleensä 3 esitetty suojeltaviksi luonnonsuojelualueina. 7 Järjestöjen tiedot metsäyhtiöi- den omistamista alueista eivät ole vielä 1 8 yhtä tarkkoja kuin valtionmaista. Tästä syystä yhtiöiden omistamia alueita löytynee tulevaisuudessa lisää. Esimerkiksi Evon (kohdenumero 1), Pyhä-Häkin kansallispuiston (5) sekä Luotosen (4) ja Polvelan (15) alueilla on luonnonsuojelullisesti merkittäviä, metsäyhtiöiden omistamia metsiä ja soita. Osa kohteista voitaisiin suojella esimerkiksi kansallispuistoja laajentamalla. MAUNO SÄRKKÄ Näkymä Toivakan Haukkavuorelta Päijänteelle (kohdenumero 2, Y23). 30 28 26 14 11 24 17 13 12 15 10 9 23 20 21 22 16 19 18 14

Länsi-Suomi 1. Evo (V192, Y5) 2. Pohjois-Päijänne (V111 114, Y22 24) 3. Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen välialueet (V94 ja 95) 4. Luotonen (V122 ja 123, Y21) 5. Pyhä-Häkin kansallispuiston ympäristö (V118) 6. Salamajärven kansallispuiston ympäristö (V141 ja V144 149) 7. Siikaneva Musturi (V98 99) Itä-Suomi 8. Kuijärvi Sonnanen (V001) 9. Lohikoski (V004) 10. Kolovesi (V005, Y25) 11. Kivimäensalo (V008) 12. Kermajärven alue (V006 ja 007) 13. Pumpulikirkko (V023) 14. Talaskankaan Pikkulammet (V030) 15. Polvela (V014) 16. Ritosärkkä Vankonvaara (V052) 17. Murtovaara Salmijärvi (V032) 18. Koitajoki (V069, V071, V072, V076, V079) 19. Patvinsuo (V068, V073, V074, Y49) 20. Hiidenportti Jonkerinsalo (V034 037, V039 042, V045, V047, V050, Y50 51) 21. Rasvasuo Kitkasuo (V064) 22. Ruunaa (V053, V054, V058, V063) 23. Viitalamminsalo (Y044, Y045) 24. Etelä-Kainuun vaarametsät (Y33, Y37 40, Y52 sekä V160 161) Pohjanmaa 25. Linjasalmenneva Lehtosenjärvi (V142 143) 26. Itämäki-Kaakkurisuo (V162) 27. Sydänmaa (V150) 28. Liperinsuo (V179) 29. Iso Heposuo Tuuliaapa (V168) 30. Susisuo Hanhivaara (V176) 31. Haudanneva Vihtaneva (V153) 32. Kärppäsuo (V171) 33. Kivineva Isoneva (V152) Lounais-Lappi 34. Runkaus (V189) 35. Kilsiaapa Mustiaapa Louevaara (V190) 36. Koutuskero Ritavuoma (V185) Viitteet 1) Sivujen 4 5 ekologisista taustoista voi lukea tarkemmin esimerkiksi seuraavista: Hanski, Ilkka; Lindström, Jan; Niemelä, Jari; Pietiäinen, Hannu & Ranta, Esa 1998. Ekologia. WSOY Oyj, Juva. Hänninen, Riitta; Penttilä, Reijo; Punttila, Pekka & Sievinen, Tuija 2006. Suojelualueet. Teoksessa: Horne, Paula; Koskela, Terhi; Kuusinen, Mikko; Otsamo, Antti & Syrjänen, Kimmo 2006. METSOn jäljillä. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman tutkimusraportti. Sivut 16 24. Maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Metsäntutkimuslaitos ja Suomen ympäristökeskus. Siitonen, Juha & Hanski, llkka 2004. Metsälajiston ekologia ja monimuotoisuus. Teoksessa: Kuuluvainen, T., Saaristo, L., Keto-Tokoi, P., Kostamo, J., Kuuluvainen, J., Kuusinen, M., Ollikainen, M. & Salpakivi-Salomaa, P. (toim.): Metsän kätköissä Suomen metsäluonnon monimuotoisuus. Sivut 76 113. Edita Publishing Oy, Helsinki. 2) Ympäristöministeriö 2000. Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve työryhmän mietintö. Sivu 40. Suomen ympäristö 437. Ympä ristöministeriö, Helsinki. 3) Ympäristöministeriö 2000. Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve työryhmän mietintö. Sivut 40 42. Suomen ympäristö 437. Ympäristöministeriö, Helsinki. 4) Metsätilastollinen vuosikirja 2005. Sivut 49 50. Metsäntutkimuslaitos. Vammalan Kirjapaino Oy. 5) Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim). 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. Osat 1 ja 2, 264 + 572 sivua. 6) Rassi, Pertti; Alanen, Aulikki; Kanerva, Tiina & Mannerkoski, Ilpo (toim.) 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Sivut 340 343 sekä 360. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 7) Kotiranta, Heikki 2000. Uhanalaiset kääväkkäät metsien suojelutarpeen arvioinnissa. Teoksessa: Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve työryhmän mietintö. Sivut 59 61. Suomen ympäristö 437. Ympäristöministeriö, Helsinki. 8) Virkkala, Raimo 2000. Havu- ja sekametsien lintujen suojelutilanne. Teoksessa: Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve työryhmän mietintö. Sivut 61 64. Suomen ympäristö 437. Ympäristöministeriö, Helsinki. 9) Rassi, Pertti; Alanen, Aulikki; Kanerva, Tiina & Mannerkoski, Ilpo (toim.) 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Sivut 340 343. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 15

SEPPO LEINONEN Monet uhanalaiset ikimetsälajit elävät puun ja kuoren välissä. Suurikokoisten suojelualueiden lisääminen helpottaisi niiden elämää. Tässä raportissa kerromme, miksi näin on ja minne metsiensuojelua kannattaisi keskittää. Kotkankatu 9, 00510 Helsinki puh. (09) 228 081 www.sll.fi Annankatu 26 A, 00100 Helsinki puh. (09) 68 444 20 www.luontoliitto.fi Iso Roobertinkatu 20 22 A, 00120 Helsinki puh. (09) 6229 2200 www.greenpeace.fi TIMO NIEMINEN