TOIMINTAKERTOMUS 2015

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016

Ainejärjestölehti Asiasanaan on suunniteltu uudistusta, ja uudistusta varten tullaan perustamaan työryhmä.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2019

AINEJÄRJESTÖ UDK ry TOIMINTAKERTOMUS

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Fokus ry:n toimintakertomus kaudelta 2011

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin

Puheenjohtajana toimii Pauliina Baltzar ja sihteerinä Julle Kuusisto. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: klo Paikka:Kauppakatu 23, Joensuu. Paikalla:

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

Läsnä: Topias Mattinen (PJ), Eero Mäkipää (Sihteeri), Jesse Rahkola, Serafia Kari, Viveka Laaksonen

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintäsuunnitelma

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

Puheenjohtajana toimii Pauliina Baltzar ja sihteerinä Julle Kuusisto. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Ainejärjestöt Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Turun Kasvatustieteiden Klubi Katko ry Kasvatustieteiden laitos Assistentinkatu Turku

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Viestintävastaavien koulutus

Toimintakertomus. vuodelta 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Ainejärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit Ainejärjestön jäsenet. 2. Koulutuspoliittinen edunvalvonta

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

TUUTOROINTI. Järjestökoulutus

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Toimintakertomus vuodelta 2011

Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa

TOIMINTAKERTOMUS

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous 4/2019

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi.

Edunvalvonta ainejärjestöissä

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

REMPAN JÄSENKYSELY- TULOKSET JA HALLITUKSEN KOMMENTIT

TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus

Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt

Pinni A, huone 5094 Liite 1 Kanslerinrinne 1 Toimintasuunnitelma Tampereen yliopisto

Joukkueenjohtajien opas

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Toimintasuunnitelma Konsulttinuoret

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Koulutuksen tavoitteena on...

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat

3. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori

Toimintasuunnitelma 2011

Fokus ry:n osavuositoimintakertomus kaudelta 2015

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: Paikka: Kirkkokatu 18, Joensuu

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry

1. Kokouksen avaus. 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien sekä tarvittaessa kahden ääntenlaskijan valinta

Transkriptio:

Ainejärjestö UDK ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMIKAUSI 1.1.2015-31.12.2015 HALLITUS Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Talousvastaava Tiedotusvastaava Koulutuspoliittinen vastaava Sosiaalipoliittinen vastaava Tuutorvastaavat KV-vastaavat Tapahtumavastaavat Kulttuurivastaavat Liikuntavastaava Ympäristövastaava Tasa-arvovastaava Pelivastaava Webmaster Asiasanan postitusvastaava Asiasanan toimitus Haalarivastaavat Serafia Kari Jasmiina Sillanpää Shan Luolin Tuomas Riekkinen 9.11.2015 asti Viveka Laaksonen Jasmiina Sillanpää Hanna Isola Amma Björn Fanni Häkkinen 31.5.2015 asti Anni Ala-Piirto Ari Löhönen Salla Pajunen Shan Luolin Jaana Viskari 31.5.2015 asti Tuomo Seppänen Ari Löhönen Tuomo Seppänen Heidi Länsipuro Tuomas Riekkinen Tanja Hintsanen Amma Björn Viveka Laaksonen Shan Luolin Jaana Viskari 31.5.2015 asti Juuso Nousiainen Samppa Penttinen

TOIMINNANTARKASTAJAT Hannu Terävä ja Vikke Niemi YLIOPISTON HALLINTOELIMIEN OPISKELIJAEDUSTAJAT: Tieteenalayksikön johtokunta: varsinainen jäsen Tuomas Riekkinen Koulutuksen ohjausryhmä: Jasmiina Sillanpää INFIM:n tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmatyöryhmä: Serafia Kari ja Jasmiina Sillanpää TOIMINTA KAUDELLA 2015 Ainejärjestö UDK ry on Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoiden ainejärjestö, joka järjestää opintoihin ja vapaa-ajanviettoon liittyvää toimintaa ja pyrkii vaikuttamaan opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen sekä toimimaan opiskelijoiden etujärjestönä. Toiminnassa noudatettavat periaatteet ovat avoimuus, tasa-arvo sekä ympäristönäkökulmien huomiointi. Näihin toimintasuunnitelmaan kirjattuihin lähtökohtiin on toimintakaudella kiinnitetty huomiota muun muassa huolehtimalla tiedottamisen avoimuudesta ja ajantasaisuudesta, järjestämällä monipuolisesti tapahtumia jäsenistölle sekä kiinnittämällä huomiota mm. avoimuuteen ja kierrätykseen yhdistyksen tapahtumissa. Yhdistyksen toimintaa on organisoitu hallituksen jäsenten sekä muiden vapaaehtoisten voimin. Hallitus on kokoontunut toimintasuunnitelman mukaisesti toimintakaudella noin kerran kuukaudessa lukuun ottamatta kesäkautta. Tapahtumia on pyritty järjestämään vähintään kerran viikossa kesäkautta lukuunottamatta. Sääntömuutoksesta johtuen toiminta- ja tilikausi jatkuivat ensimmäistä kertaa vuoden alusta 1.1.2015 vuoden loppuun 31.12.2015 saakka.

TOIMINNAN KEHITTÄMINEN UDK:n toimintaa on kehitetty kaudella 2015 uudistamalla verkkosivuja ja UDK:n logoa, monipuolistamalla tapahtumatoimintaa, perustettu jäsenrekisteri sekä kehitetty yhteistyötä yksikön kanssa. Jäsenrekisteri perustettiin syksyllä, ja siihen kerättiin tämän hetkinen jäsenmäärä sekä jäsenten kotipaikkakunta. Ensi kaudella jäsenrekisteriä tullaan edelleen kehittämään, sillä muutamia tietoja jäi puuttumaan rekisteristä. Jäsenistöä on rohkaistu osallistumaan tapahtumien ja toiminnan toteuttamiseen sekä kertomaan mielipiteensä toiminnan kehittämisestä. Ainejärjestötilassa on palautelaatikko. Uusilta verkkosivuilta löytyy myös sähköinen yhteydenottolomake, jonka kautta palautetta voi antaa. Jäsenistöä onkin saatu aktivoitua erilaisten tapahtumien toteuttamiseen tiimitoiminnan avulla ja ainejärjestön tapahtumissa on ollut hyvin osallistujia. OPINTOTOIMINTA JA EDUNVALVONTA Kauden 2015 suurin koulutuspoliittinen ponnistus on ollut 55 opintopisteen ohjelma, jota on käsitelty yksikön koulutuspoliittisessa johtoryhmässä. Johtoryhmässä opiskelijoita edustavat Luupin ja UDK:n koulutuspoliittiset vastaavat. Johtoryhmässä esiin nousi kysymyksiä siitä, miksi opiskelijat eivät saavuta 55 op tavoitetta. UDK:n koulutuspoliittinen vastaava ehdotti, että yksikkö ja ainejärjestöt toteuttavat yhteistyönä kyselyn opiskelijoille. Luupin koulutuspoliittinen vastaava ja johtoryhmä hyväksyivät hankkeen ja kysely toteutettiin IIperiodissa vuonna 2015. Vastauksia kyselyyn saatiin ennätysmäärä. Koulutuspoliittinen vastaava organisoi yhteistyössä Luupin kanssa ständin ja ainejärjestön edustajat "Korkeakouluopiskelijaksi Tampereelle" -tapahtumaan Tampere-talolle. UDK on pyrkinyt saamaan edustajat kaikkiin työryhmiin ja kokoonpanoihin, joissa käsitellään jäsenistöön vaikuttavia asioita. Koulutuspoliittinen vastaava ja tieteenalayksikön johtokuntaan valittu UDK:n edustaja ovat pitäneet yhdistyksen hallitusta ja jäseniä ajan tasalla käsittelyssä olevista asioista. UDK:lla on ollut edustaja myös sekä yksikön, että INFIM:n tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmatyöryhmissä. UDK:n sosiaalipoliittinen vastaava on tiedottanut opiskelijoita toimialueelleen kuuluvista opiskelijoiden toimeentuloon, asumiseen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tuutortoiminta Ainejärjestön hallituksesta valittiin kaksi tuutorvastaavaa vastaamaan ainejärjestön tuutoroinnista ja tuutoreiden rekrytoinnista. Tuutoreita oli vastaavat mukaan lukien 12

henkilöä. Kevään aikana tuutorointia suunniteltiin sekä yhteisissä tapaamisissa, että tuutoreille perustetussa yksityisessä Facebook-ryhmässä. Tuutorit osallistuivat myös Tamyn tuutorikoulutuksiin. Kevään ja kesän aikana suunniteltiin tapahtumia erityisesti ensimmäisen periodin ja ensimmäisten viikkojen ajalle. Tapahtumien suunnittelussa nimettiin tuutoreiden vastuulle omia tapahtumia tasapuolisesti. Keväällä tuutorit myös osallistuivat aktiivisesti Avoimet ovet-tapahtumaan. Uusia opiskelijoita oli yhteensä 53, mukaan lukien maisteriopiskelijat. Heidät jaettiin viiteen eri pienryhmään, joilla oli kaksi vastuutuutoria. Maisteriopiskelijat jaettiin omaan pienryhmäänsä, josta vastasivat kaksi maisterituutoria. Maisterien oma pienryhmä koettiin hyödylliseksi opiskelijoiden taholta vertaistuen takia. Hyväksymiskirjeen mukana uusille opiskelijoille lähetettiin tervehdyskirje, tuutorien esittely ja yhteystiedot sekä tietoa ainejärjestöstä. Ennen opintojen alkua tuutorit lähettivät omille pienryhmilleen vapaamuotoisen sähköpostitervehdyksen. Fukseille perustettiin myös Facebookiin oma ryhmänsä, ja ensimmäisellä viikolla kerättiin myös halukkaiden sähköpostiosoitteet fuksien sähköpostilistalle liittämistä varten. Syksyllä ilmestyi myös Asiasanasta oma fuksinumeronsa. Pienryhmät kokoontuivat ensimmäisten viikkojen aikana kaksi kertaa, ja kolmannella tapaamisella pienryhmät kokoontuivat jälleen yhteen. Pienryhmien ohella uusille opiskelijoille oli tarjolla paljon muutakin ohjelmaa ensimmäisten viikkojen aikana, kuten esimerkiksi lukujärjestystalkoot, kampussuunnistus, kaupunkikierros, Luupin sivuainesauna sekä vohvelibileet ja muut illanistujaiset. Tapahtumiin oltiin pääosin tyytyväisiä ja ne koettiin tarpeellisiksi, mutta pienryhmätoimintaa voitaisiin kehittää seuraaville vuosille. Suurin tapahtumahitti oli tutustumisbileet, joihin osallistui noin 60 henkilöä. Syksyn edetessä uusia opiskelijoita kannustettiin yhä enemmän osallistumaan ainejärjestön järjestämään toimintaan. Koko syksyn ajan jatkettiin tuutor-toimintaa ja fuksien tapaamisia esimerkiksi illanistujaisten muodossa. Syksyn lopulla toteutettiin myös tuutoroinnin palautekysely sähköisesti, ja sitä kautta saatiin arvokasta tietoa tuutortoiminnan kehittämiseen. Kv-tuutortoiminta Syksyllä vaihto-opiskelijoita ei tullut INFIM-tutkintoa varten ollenkaan, joten UDK otti siipiensä suojiin puolisen tusinaa Luupin tuutoroitavista. Kv-tuutorointia hoidettiin kolmen hengen voimin. Tuutoreiden keskinäistä yhteyttä pidettiin lähinnä Facebook-ryhmän kautta sillä tuutoritkaan eivät välttämättä törmänneet toisiinsa kampuksella. Kv-tuutorointi keskittyi orientaatiopäiviin ja niiden ympäristöön, jolloin tulijat toivotettiin tervetulleiksi, saatettiin uusiin koteihinsa, hoidettiin opiskelijaksi ilmoittautumiset, käytiin TOASilla ja näytettiin paikkoja kampuksella ja kaupungilla.

Muu opintotoiminta UDK osallistui Tampereen korkeakoulujen yhteiseen Avoimet ovet tapahtumaan Tampere-talossa. SIS:n esittelypisteellä esiteltiin tutkinto-ohjelmia ja ainejärjestöjä lukiolaisille, joille jaettiin tietoa ja esitteitä. Esittelypisteellä oli muun muassa Asiasanoja, haalarimerkkejä sekä erilaisia syötäviä houkuttimia lukiolaisille. Varsinaisena vetonaulana esittelypisteellä oli Oculus Rift -vuoristoratasimulaattori. Esittelypiste ja valmistelut tehtiin yhteistyössä Luupin kanssa. Opintopiiri on UDK:n järjestämä uusille opiskelijoille suunnattu kurssimuotoinen vertaisoppimistapahtuma, jonka tarkoituksena on tutustuttaa opiskelijat yliopistoon, opiskelukäytäntöihin ja muihin opiskelijoihin. Vuonna 2015 opintopiiri kokoontui kuusi kertaa ja käsitteli muun muassa vaihto-opiskelua & opiskelijan hyvinvointia. Yhtenä tapaamisena toimi UDK:n hallituksen kokous, jossa kokouskäytänteitä ja päätöksentekoa ainejärjestössä pyrittiin tekemään opiskelijoille tutummaksi. Opintopiiriin osallistui? opiskelijaa. Ammattijärjestö Kumulan kanssa järjestettiin yhteistyössä työelämätapahtuma maaliskuun alussa. Yliopistolla kolme puhujaa kertoi kokemuksiaan työelämästä kaikilta UDK:n aloilta: kirjasto, arkisto ja interaktiivinen media olivat kaikki edustettuina. Ilta jatkui vapaamuotoisemmin Kumulan esittelyn pohjustamana Koskikeskuksen saunatiloissa. BOBCATSSS-konferenssi Yksi UDK:n perinteistä on osallistua informaatioalan kansainväliseen konferenssiin BOBCATSSS:iin, joka järjestetään joka vuosi eri maassa. UDK:laiset ovat osallistuneet vuosittain konferenssiin ja Tampereen yliopisto on ollut yhteistyöyliopistona järjestämässä BOBCATSSS:ia useita kertoja, viimeksi vuonna 2015. Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoiden työryhmä toimi yhteistyökumppanina BOBCATSSS 2015 konferenssissa pääjärjestäjän, Masarykyliopiston kanssa. Konferenssi järjestettiin Brnossa Tšekissä tammikuussa 2015. Konferenssin järjestelyihin osallistui Tampereelta noin kymmenen hengen tiimi. Tiimin vastuulla oli mm. konferenssin teemojen suunnittelu, call for papers -kutsu, kansainvälinen sponsorihankinta, abstraktien arviointi ja keynote-puhujien hankinta. Tapaamisia oli pääsääntöisesti pari kuukaudessa, ja Brnon porukkaan pidettiin yhteyttä Skypen ja Facebookin avulla. Google Drivessa työstettiin yhteisesti konferenssissa tarvittavia dokumentteja. Brnon konferenssissa anoimme mahdollisuutta järjestää BOBCATSSS 2017 Tampereella. Konferenssin järjestäminen on pitkä ja monivaiheinen prosessi ja se tarjoaa opiskelijoillemme erittäin arvokasta projektityö- ja kansainvälistymiskokemusta.

UDK:sta erillinen konferenssityöryhmä aloitti vuoden 2017 konferenssin järjestelytyön elokuussa 2015. Käynnistimme BOBCATSSS-konferenssityöryhmän kanssa myös matkustusjärjestelyt vuoden 2016 BOBCATSSS-konferenssiin Lyoniin. SUHDETOIMINTA Tiivistä yhteistyötä INFIM:n ja SIS:n kanssa jatkettiin kuluneella toimikaudella. Opiskelijat osallistuivat kerran kuukaudessa järjestettäville INFIM-kahveille, joilla on käyty läpi ajankohtaisia asioita puolin ja toisin. Perinteinen henkilökunta vs. ainejärjestö -jalkapalloottelu pelattiin sekä keväällä että syksyllä. Henkilökunnan ja ainejärjestön yhteistyö oli tiivistä etenkin tuutoroinnin yhteydessä sekä 55 opintopisteen selvitystyötä tehdessä. Kuluneella kaudella UDK jatkoi INFIMin paras hyvä tyyppi henkilökuntapalkinnon perinnettä, joka jaetaan vuosittain INFIM:n opiskelijoiden kanssa työskentelevälle ja jollain palkinnon kriteereissä mainitulla tavalla ansioituneelle infimiläiselle. Tänä vuonna tunnustus myönnettiin tutkijatohtori Paavo Arvolalle. Ammattijärjestö Kumulan kanssa jatkettiin yhteistyön tekemistä. Kumulan kanssa järjestettiin työnhaku-ilta ja Kumula tarjosi 20 UDKlaiselle liput Helsingin kirjamessuille. Kumula myös sponsoroi UDK:n matkaa Brnoon. Yhteistyötä Luupin kanssa pidettiin yllä yhteisten liikuntavuorojen sekä yhteisten tapahtumien (mm. SIS-olympialaiset, videopelisitsit, peli-illat) myötä. UDK:n ja Luupin yhteinen joukkue Sissit osallistui yösählyyn ja futsal-turnaukseen. UDK:n edustajia kävi kertomassa informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelusta Luupin sivuainesaunalla syyskuussa. Hallitus järjesti myös erillisen tapaamisen Luupin hallituksen kanssa Koskikeskuksen saunalla. Luupin kanssa tehtiin yhteistyötä myös 55 opintopisteen selvitystyön yhteydessä. Oululaisen sisar-ainejärjestömme Indexin kanssa elvytettiin yhteistyötä kutsumalla heidän meidän ja Kumulan järjestämään työelämätapahtumaan. VIESTINTÄ UDK:n ensisijainen tiedotuskanava on kaudella 2015 ollut ainejärjestön sähköpostilista (UDK-lista), jolle kenen tahansa on mahdollista liittyä. UDK-listan kautta on tiedotettu UDK:n toiminnasta, informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median oppiainetta koskevista uutisista sekä yliopistolta tai yhteistyötahoilta tulevasta viestinnästä. Avoimen UDK-listan lisäksi on olemassa sähköpostilistat hallitukselle, tapahtumatiimille, ainejärjestölehti Asiasanan parissa työskenteleville henkilöille, tuutoreille sekä fukseille. Sähköpostilistoja hallinnoi kauden aikana webmaster.

Hallituskauden aikana tapahtumien tiedottamisessa käytetään viikoittaista tapahtumakirjettä, johon kootaan seuraavan viikon tapahtumat. Tämä korvasi aiemman käytännön, jossa jokaisesta tapahtumasta tiedotettiin sähköpostilistalle erikseen. Käyttöön otettiin myös Google Calendar -alustalla toimiva tapahtumakalenteri, joka on esillä yhdistyksen verkkosivuilla. Tapahtumakalenterin rooli on tukea viikkokirjeen koostamista ja toimia jäsenille helppona tapana saada kokonaiskuva tulevista tapahtumista. Ainejärjestön verkkosivuilla on tiedotettu automaattisesti informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median oppiaineen verkkosivuillaan julkaisemat ajankohtaiset uutiset. Ainejärjestön sivuilta löytyvät myös ainejärjestön tekemisiin ja tapahtumiin liittyvät ajankohtaiset ilmoitukset tapahtumakalenterin muodossa. Verkkosivuilta löytyy myös tietoa yhdistyksestä, hallituksesta, tuutor-toiminnasta sekä mm. kokousten pöytäkirjat. Toimintasuunnitelmassa mainittu tiimi ainejärjestön verkkosivujen ylläpitoon perustettiin kauden aikana, ja sen seurauksena verkkosivujen rakenne ja ulkonäkö uusittiin täysin. Uudistuksen yhteydessä järjestettiin logokilpailu, jonka ansioista UDK:n logo uusittiin. Tämä näkyy UDK:n ilmeessä muutenkin. Englanninkielistä sisältöä sivuilla ei vielä tällä hetkellä ole. Epävirallisempia viestintäkanavia ovat UDK:n Facebook-ryhmä sekä IRC-kanava, jotka toimivat jäsenistön keskinäisinä, vapaamuotoisina keskustelufoorumeina. Facebookin UDKryhmää on hyödynnetty myös ajankohtaisista tapahtumista tiedottamiseen. Kaikista tapahtumista on tiedotettu kuitenkin myös ensisijaisen viestintäkanavan, UDK-listan kautta. Uusi some-vastaavan pesti perustettiin hallitukselle, ja sen yhteydessä perustettiin myös UDK:n Instagram-tili. Tenttiarkistoon on kauden aikana lisätty muutamia tenttejä. Tenttiarkistoa on ylläpitänyt webmaster. Ainejärjestölehti Asiasanaa ilmestyi toimintakauden aikana neljä numeroa. Numero 3/2015 oli perinteinen fuksinumero, joka jaettiin syksyn fukseille. Hallituslaiset osallistuivat lehden tekemiseen kirjoittamalla vuorollaan hallituspalstalle. Myös muut opiskelijat osallistuivat lehden sisältöjen tuottamiseen. TAPAHTUMAT Kaudella 2015 UDK on järjestänyt jäsenilleen monipuolista virkistystoimintaa viikoittain lukuun ottamatta kesäkuukausia. Virkistystoimintaa on järjestetty kulttuurin, urheilun, ympäristöasioiden ja viihdetapahtumien saroilla kyseisten vastaavien sekä tiimien järjestämänä.

Kaikki UDK:n tapahtumat ovat avoimia kaikille yhdistyksen jäsenille. Tapahtumien tiedottamista pyrittiin tiedottamaan ajankohtaisesti viikottaisella tapahtumauutiskirjeellä sekä UDK:n Facebook-ryhmässä edeltävinä päivinä. Spontaanisti järjestetyistä tapahtumista tiedotettiin myös sähköpostilistalla erikseen. Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, että fuksit pääsevät mukaan ainejärjestön toimintaan myös alkusyksyn fuksitapahtumien jälkeen mm. kannustamalla ja kysymällä fukseja mukaan tapahtumiin sekä tiedottamalla tapahtumista erikseen myös fuksien viestintäkanavilla (Facebook-ryhmä, fuksilista). Alkoholittomat tapahtumat (mm. ainejärjestökahvit, kulttuuri- ja liikuntatapahtumat) kuuluvat olennaisena osana yhdistyksen toimintaan. Viihdetapahtumien yhteydessä on painotettu sitä, että alkoholinkäyttö ei ole edellytys osallistumiselle. Ainejärjestön sponsoroimissa bileissä, kuten tutustumisbileet, varmistamme aina, että tarjolla on sekä alkoholillista että alkoholitonta juotavaa. Osallistuimme syksyllä Tamyn järjestämään ainejärjestökilpailuun, jossa aiheena oli päihteettömyys ainejärjestötoiminnassa ja meidät palkittiin toisella sijalla. Tapahtumatarjontaa pidettiin monipuolisena ja tapahtumatiimi kehitti uusia tapahtumia, kuten pääsiäisen munajahti ja erinäiset teemabileet. Muita, useammin toteutettuja uusia tapahtumia olivat sulkapallo- ja satupiiri. Yleisesti osallistumiskynnys tapahtumiin pyrittiin pitämään mahdollisimman matalana. Ainejärjestön viestinnän on oltava välitöntä ja avointa. Kannustamme opiskelijoita järjestämään tapahtumia, koska uskomme että yhdessä tekeminen kehittää opiskelijoiden vuorovaikutus ja tiimityöskentelytaitoja. Mitä enemmän on ihmisiä tekemässä, sitä helpompaa on tarjota jokaiselle jotain. Tapahtumien järjestämistä kannustetaan muun muassa sillä, että siitä on tehty helppoa. Sähköpostilistalle voi postata omia tapahtumia tai tapahtumatiimille voi ehdottaa tapahtumia. Kulttuuritapahtumat Kulttuuritiimi aloitti alkuvuodesta kahden hallituslaisen johdosta, joista toinen lopetti syksyksi hallitustoiminnan valmistumisen vuoksi. Tästä huolimatta kulttuuritoiminta jatkui aktiivisena.. Kirjapiiri kokoontui loma-aikoja lukuun ottamatta edelleen kuukausittain, ja muutenkin tapahtumavalikoima pysyi melko lailla entisen kaltaisena. Mukana kirjapiirissä oli sekä vakiokasvoja että satunnaisia kävijöitä. Leffakerhokin kokoontui muutaman kerran kauden aikana. Teatterissa käytiin alkuvuodesta paljon. Lisäksi uutena kokeiluna oli satupiiri, jossa pääsi kuuntelemaan ääneen luettua satua ja samalla värittämään värityskuvia. Liikuntatapahtumat Liikuntatapahtumat on pyritty pitämään monipuolisina tälläkin toimintakaudella. Liikuntatiimin toiminta on jatkunut aktiivisena ja se pystyy itsenäisesti organisoimaan

liikuntatapahtumia. Suunnittelukokouksia pidettiin kaksi kertaa vuoden aikana. Tiimin Facebook-ryhmä on toiminut hyvin organisoinnissa sekä tapahtumista ja liikuntamahdollisuuksista informoimisessa. Monipuolisesta liikuntatarjonnasta esimerkkinä ovat tällä kaudella esimerkiksi ratsastus, lavatanssit, pesäpallo ja biljardi-illat. Sulkapalloa varten perustettiin kerran viikossa pyörivä Sulkapiiri, jossa on aktiivinen kävijäkunta. Yhteistyö ainejärjestö Luupin kanssa on tällä toimikaudella entisestään lujittunut. Toteutimme kolme yhteistä liikuntatapahtumaa: SIS-olympialaiset syksyllä, jossa mukaan oli kutsuttu myös SIS-henkilökunta, sekä SIS-henkilökunnan ja ainejärjestöjen välisen jalkapallo-ottelun keväällä ja syksyllä. Lisäksi Luupilla ja UDK:lla on yhteinen joukkue, Sissit, joka osallistui jälleen syksyllä yliopiston Futsal-sarjaan ja myös yösählyyn. Viihdetapahtumat Hallitukseen nimettiin kaksi tapahtumavastaavaa kuten yleensä on tapana. Tapahtumavastaavat hoitivat itse tiedotusta ja sopivat keskenään työnjaosta. Tapahtumatiimi kokoontui pääsääntöisesti kerran kuussa suunnittelemaan tulevia tapahtumia. Tapahtumaraportointia jatkettiin tekemällä merkittävistä tapahtumista raportti jälkikäteen ja arkistoimalla se tulevia tapahtumia varten. Tapahtumat tuli myös kirjata jälkikäteen Tamypediaan tarvittavine lisätietoineen. Vastaavien ja etukäteen sovittujen ryhmien lisäksi (esimerkiksi pikkujoulut järjestivät perinteen mukaisesti fuksit) oli tapahtumien järjestämisessä mukana ilahduttavan moni udklainen. Tapahtumia toteutettiin sekä spontaanisti että perustamalla tapahtumaa varten oma suunnittelutiimi, kuten sitsien tapauksessa. Yhteistyötä tehtiin esimerkiksi Luupin kanssa Videopelisitsien ja peli-iltojen muodossa ja Kumulan kanssa työelämätapahtuman merkeissä. Suuri osa tapahtumista oli perinteisiä tai ne noudattivat jokseenkin perinteistä kaavaa. Uutena lisäyksenä järjestettiin erinäisiä teemabileitä, jotka olivat suosittuja. Tapahtumat joita laajennettiin kaudella 2014 pidettiin samana kaudella 2015. Vapun juhlintaa varten järjestettiin vuosittainen piknik, iltatapahtuma sekä silliaamiainen ja toinen Kintulammen mökkireissuista pidettiin kaksipäiväisenä tapahtumana.

Sosiaalisen median vastaava Kaudelle 2015 perustettiin Some-vastaavan pesti. Some-vastaava päivittää Udk:n Instagram-tiliä. Pelivastaava Myös pelivastaava oli uusi pesti, joka hallitukseen tällä kaudella otettiin. Pelivastaava järjesti pelitapahtumia, sekä välitti tietoa UDKlaisille muista pelitapahtumista, esimerkiksi Akateemisiin pelaajiin liittyen. EKO-tiimi Ympäristövastaavan toimenkuvaksi määrittyivät kaikki ympäristöön-, eläimiin-ja ekologiaan liittyvät kysymykset. Toimi UDK:n sisällä keskittyi Ekotiimin lisäksi Gaian listan maltilliseen välittämiseen. Ekotiimille luotiin fb-ryhmä, jota mainostettiin perustamisen ja uusien fuksien saapumisen jälkeen. Tiimin puitteissa pidettiin kokous, jonka anti kirjattiin ylös myös fb-sivuille. Tapahtumia pidettiin mm. kirppiskierros, pöytä Tamyn kirpputoritapahtumassa sekä Lahjoitustavaroiden lajittelua SPR:llä. Ekotiimin aktiivisuuteen vaikutti ympäristövastaavan toukokuusta lähtien yllättävästi lisääntynyt työmäärä. Tasa-arvovastaava Tasa-arvovastaava otti kantaa UDK:n tapahtumiin liittyviin tasa-arvokysymyksiin, sekä vastasi UDK:n jäsenten kysymyksiin aktiivisesti kautensa aikana.