Preivari. Alisuoriutuminen. Jaksaminen puhutti. perusjakeluun. Vuosikokous 2015: - tuomitsemme jyrkästi



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Raportointi: Vuoden 2015 tulokset

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Työhyvinvointikysely 2015

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

Doodle helppoa aikatauluttamista

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Tervetuloa selkoryhmään!

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

T: Joo, mutta Itella antoi ohjeet kimppulappuihin. SAA: Mistä te sen tiedätte? T: Olen istunut Itellan kanssa samassa pöydässä ja käynyt läpi

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

Tunneklinikka. Mika Peltola

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika alkaen klo 19.

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia.

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Puhelinpalvelutyön työolokysely 2011

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

ISSN / Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kyselytutkimus työajan käytöstä

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Löydätkö tien. taivaaseen?

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Ulos pätkävankilasta

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Aika: klo Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry

Työelämän pelisäännöt

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Transkriptio:

Preivari Alisuoriutuminen - tuomitsemme jyrkästi SIVU 17 Korjausliike perusjakeluun Vuosikokous 2015: Jaksaminen puhutti SIVU 8 SIVU 13 Numero 2/2015 PAU HELSINGIN OSASTO RY 107 JÄSENLEHTI

Kannen kuvassa Emmanuel John vuosikokouksessa. Kuva: Aki Korhonen SISÄLLYSLUETTELO 4 03 Päätoimittajalta 04 Nopeat ja lyhyet 06 Puheenjohtajalta: Paras vai pahin työpaikka vuonna 2020 18 25 08 Korjausliike perusjakeluun! 10 Vuosikokouskysely 13 Vuosikokous 2015 16 Vuosikokouksen kannanotto 17 Toimikunnan kannanotto 18 Postin osoitepalvelut 21 Hyllyyn, ei hyllyyn Mainosjakelua Vantaalla 22 Työsuojavaltuutetulta: Hälyttäviä huomioita 15 24 Vahtikoira 25 Ajatelmia 26 Harrastus vai elämäntapa? 28 Tietoa vai tuuria? 29 Krypto 30 100 vuotta sitten 31 Sarjakuva: Posteljooni Partanen 8 30 2 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto

PÄÄTOIMITTAJALTA Lähitulevaisuus vaikuttaa postilaisten kannalta varsin ohdakkeiselta, sillä Posti Groupissa on käyty läpi konsernin kerta toisensa jälkeen yt-neuvotteluita jo vuosia. Yhteistoimintaneuvottelut alkoivat juuri Opus Capitan Helsingin toimipisteessä, jossa yt:n piiriin kuuluu 60 vakituista työntekijää ja arvioitu vähennystarve on enintään 21 henkilöä. Päätoimittaja Samaten Postin omien myymälöiden henkilöstöllä yhteensä 477 henkilöllä ovat yt:t parhaillaan menossa. Irtisanomistarve on korkeintaan 380 vakituista henkilöä. Se tarkoittaa, että käytännössä melkein jokainen Postin oma myymälä suljetaan. Asiamiespostit eivät tule koskaan korvaamaan menetettyä asiantuntevaa pitkän linjan palveluosaamista, eivätkä varsinkaan pakettiautomaatit kauppojen hämyisissä nurkissa. Posti irtisanoi eniten työntekijöitä Suomessa vuonna 2014. Potkut sai 1 132 työntekijää. Jakelussa on tehty jatkuvia reittimuutoksia ja reittejä on kasvatettu epäinhimillisiksi. Jakajien huoli jaksamisestaan on suuri. Työajat eivät riitä ja postia jää jakamatta päivittäin. Tunnollisimmat jakajat käytännössä uhraavat itsensä postityön alttarille tehden jatkuvasti ylitöitä, koska pelkäävät työnantajan kostoa, jos ylitöistä kieltäytyy. Termi alisuoriutuja kuulostaa kenen tahansa korviin erittäin alentavalta nimitykseltä. Kaikesta huolimatta kesä tulla jolkottaa jokavuotiseen tapaan. Jokaisella meillä taitavat olla päällimmäisenä mielessä lomaasiat. Kuka miettii menoa mökille, kuka ulkomaille, joku ei minnekään. Kieltämättä joskus on vain mukava olla ja tuijotella vaikkapa taivaan sineen tai aavalle merelle. Jos suunnittelet matkaa kotimaassa, muistanet, että PAU tarjoaa kotimaan matkaajille huomattavaa lomatukea. Tuesta kerrotaan lyhyesti tämän lehden takakannessa ja laajemmin PAU:n omilla verkkosivuilla. Nauttikaa kesästä ja ottakaa lomilla rennosti, sillä se on hyvästä! Julkaisija: PAU:n Helsingin Osasto ry 107 Postiosoite: Preivari / PAU:n Helsingin Osasto Siltasaarenkatu 4, 6. kerros 00530 HELSINKI Puhelin: 0400 773 577 Sähköposti: preivari.pauhki@gmail.com Yhteydenotot ja aineistot ensisijaisesti sähköpostitse. Päätoimittaja: Aki Korhonen Toimituskunta: Maija Inkinen, Ari Komulainen, Niina Kiiski, Johanna Pajuniemi, Riitta Pesonen Taitto: Mediafactory Helsinki, Sauli Takavainio Paino: Erweko Oy, Helsinki ISSN 2342-8252 (painettu lehti) ISSN 2342-8260 (verkkojulkaisu) Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto 3

1. 2. 2. NOPEAT ja LYHYET Pieniä poimintoja, havaintoja, lainauksia ja uutisia sieltä täältä Teksti ja kuvat: Riitta Pesonen 1. JANI HARJULA tuomaroi menneellä kaudella salibandyn alue-erotuomarina, pääsääntöisesti miesten 3. divisioonassa. Postityöntekijänä Jani aloitti vuonna 2001. Nykyinen toimipaikka on Helsingin Kontula, mutta myös Herttoniemi on tullut tutuksi. Postilaisia tapaa sählypiireissä, varsinkin pelaajien joukossa. Jani itse aloitti pelaamisen 14-vuotiaana ja päätyi pelaamaan kakkosdivariakin. Nykyisiä vislaushommia hän on tehnyt jo kymmenen vuotta. Tuomarointiin innosti eri näkökulman löytäminen peliin. Miksi dumari tekee päätöksensä? Tätähän kentällä ja yleisössäkin usein kritisoidaan. 4 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto

Janin pelipaikka oli maalivahti. Näin ollen hän on aikoinaan toiminut myös maalivahtivalmentajana Hakunilan Kisan B-junioreissa. enemmän aikaiseksi. Kun ihmisten käytös ja tapa suhtautua hankaliin asioihin muuttuu kyyniseksi, pitäisi hälytyskellojen soida työpaikalla. Postinjakotyö ylläpitää peruskuntoa ja tästä on hyötyä, sillä tuomarit joutuvat säännöllisesti kuntotestiin. Palkkaakin tuomaroinnista saa. Raha ei Janin mukaan ole tärkein motivaattori, mutta mukava lisätienesti kylläkin. Naisten pääsarjassa Jani vihelsi kolme vuotta ympäri Suomea. Tuolloin työnantaja tuli vastaan lomapäivien sijoittelulla pelimatkojen jälkeisiksi päiviksi. Viikonlopulle saattaa osua jopa kymmenen peliä ja arkiilloiksi treenimatseja. Ensi kaudella Jani tuomaroi miesten 2. divisioonassa ja naisten 1. divisioonassa. Parannus saadaan aikaan kohentamalla työnjohtoa ja järjestelemällä työtä mielekkäämmällä tavalla. Ei ole enää nykypäivää johtaa töitä niin, että käsketään pitämään turpa kiinni ja hoitamaan tehtävänsä. Innostuneita ihmisiä saadaan niin, että arvostetaan työntekijöitä ja käydään aitoa vuorovaikutusta heidän kanssaan, työhyvinvoinnin ja johtamisen dosentti Marja-Liisa Manka Tampereen yliopistolta kertoo. Voisi sanoa, että alamaisuus käsitteenä on mennyttä aikaa. Tuomarityöstä Jani on oppinut malttia ja itsehillintää, jotka ovat tärkeitä ominaisuuksia myös työelämässä. 4. Lainattua: Operaatio Vakiduuni tiedottaa verkkosivuillaan 7.5.2015: 2. LATAAMOSSA voit ladata akkusi. Lataamo on postilaisille ilmainen kuntosali Postintaival 7:n C-talossa. Kulkuoikeuden kulkuavaimeesi (flexiin) saat esimieheltäsi. Pidä myös henkilökortti mukanasi. Sali on auki arkisin 5.30-22.30 ja viikonloppuisin 9-18. Ja mikä parasta, treeni-ikäiset perheenjäsenet ovat tervetulleita postilaisen seurassa arkisin alkaen klo 17 ja viikonloppuisin koko aukioloajan. Postinjakajille asiakkaat usein sanovat: Ei tarvi mennä kuntosalille! Nykypäivän reitillä voisi kyllä vastata: Pakko mennä salille, että selvii tästä työstä. No - jokaisella meistä on omat hyvät keinot jaksamiseen, mutta tutustumisen arvoinen paikka tuo Lataamokin on, jos mielii laittaa salihousut heilumaan! Operaatio Vakiduuni -aktiivien vireille laittaman kansalaislakialoitteen nollatuntisopimusten kieltämiseksi on allekirjoittanut yli 50 000 ihmistä, eli aloite etenee eduskunnan käsittelyyn syksyllä, toteaa aloitteen edustaja Mika Kolehmainen. Kolehmaisen mukaan osana hallitusneuvotteluita voitaisiin sopia jo nyt nollatuntisopimusten kieltämisestä aloitteen esittämällä tavalla. Tämä olisi uudelta hallitukselta kädenojennus heikossa työmarkkina-asemassa olevia kohtaan, ehdottaa Mika Kolehmainen. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan 83 000 ihmistä työskentelee nollatuntisopimuksilla, eli odottaa lisätunteja ja on käytännössä jatkuvalla koeajalla. Yleisen työajan pidentämisen sijaan voidaan nopeasti varmistaa kymmenille tuhansille työntekijöille lisätunteja kieltämällä nollatuntisopimukset. 3. Lainattua: YLE Kotimaa 25.3.2015 Huono johtaja ja riidankylväjät pilaavat työyhteisön arjen - alamaisuus käsitteenä on mennyttä aikaa Oma työyhteisö voi olla työntekijälle siunaus tai kirous. Omalla toiminnallaan voi kuitenkin vaikuttaa työhyvinvointiinsa paljon. Työmaailmasta on tullut entistä hektisempää. Resurssit pienenevät. Risaisemmalla ja rikkonaisemmalla pitäisi saada Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto 5

PARAS VAI PAHIN TYÖPAIKKA VUONNA 2020 PUHEENJOHTAJAN PALSTA P osti haaveilee olevansa paras työpaikka vuonna 2020. Nyt keväällä ilmestyneessä tutkimuksessa listattiin työnantajia paremmuusjärjestykseen. Posti oli listan häntäpäässä, eikä ihme. Viimevuotiset irtisanomiset sekä työnmäärän ja työajan kohtaamattomuus vaikuttavat asiaan, eikä parannuksesta ole tietoakaan. Kesäksi on kaavailtu jälleen kesäreitityksiä eli jakelureittien pituus kasvaa todella paljon. Vaikka postia olisi vähän ja sää hyvä, pitkän reitin kulkeminen viitenä päivänä viikossa käy jakajien fysiikan päälle. Etenkin jos jo nyt on jaksamisen rajoilla. Kesällä pitää myös juoda lämpimällä ilmalla enemmän, joten pitäisi huomioida, että reiteiltä löytyy paikka, jossa voi käydä vessassa. Työnantaja suunnittelee syksyllä ottavansa alueellamme koekäyttöön uusia lajittelukoneita, joiden pitäisi kyetä lajittelemaan postit jakelujärjestykseen asti. Tämä tietää fyysisen rasituksen kasvua jälleen. Todennäköisesti näiden koneiden hankinnan takia, ei työnantaja ole halunnut tehdä tarvittavia korjaavia toimenpiteitä, jotta työnmäärä ja työaika saataisiin paremmin kohtaamaan toisensa. Mieluummin rikotaan työntekijöiden fysiikka syksyä odoteltaessa. Siinäpä sitä on hyvän työnantajan tunnusmerkki. Tavoitehan oli tosiaan olla paras työnantaja vuonna 2020, ei siis sitä ennen. Eli vuosina 2015 2019 voi Postin johdon suunnitelmien mukaan työntekijöitä kohdella kuin vierasta sikaa. Viidessä vuodessa kerkeää monesta hankalasta ja vaivaisesta duunarista pääsemään eroon. Eroon pääsee, joko rikkomalla heidän fysiikkansa, ytneuvotteluiden kautta tai syyttämällä jakajia vedättäjäksi ja antamalla kenkää liian hitaan työtahdin takia. Viimemainittua menetelmää työnantaja näyttää yrittävän käyttää Espoon puolella. Teimmekin siitä osastomme vuosikokouksen julkisen kannanoton, joka laitettiin tiedotusvälineille vuosikokouksen jälkeen. Kannanotto huomioitiin ainakin Demari-lehden verkkosivuilla. Tilanne ei ole parantunut kyseisten tapausten kohdalla. Tapaukset on viety aluehallintoviraston tutkittavaksi edunvalvonnan toimesta. Postin johdon mukaan työnmäärässä ja työaikojen riittävyydessä ei ole vikaa. Työajat kuulemma ylittyvät siksi, että työntekijät sairastavat tai vedättävät. PAU 6 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto

toteutti suuren jäsenkyselyn tänä keväänä. Siihen vastasi lähes 2 400 jäsentä. Kyselyyn vastanneista alle puolet koki päivittäisen työmäärän olevan riittävä ja sopiva. Kolmasosa vastanneista totesi, että työvuoron jälkeen ei jaksa tehdä enää mitään. Kolmasosa on valtava määrä. Se kertoo, ettei Postin johto todellakaan välitä oikeasti työntekijöistään vaan ainoastaan tulostavoitteistaan. Postin teot ja tavoitteet eivät voisi olla enempää ristiriidassa keskenään kuin mitä ne nyt ovat. Valitettavasti välinpitämättömyys työntekijöistä maksaa talolle rahaa pidemmällä ajanjaksolla ja työntekijöille se tietää inhimillisiä kärsimyksiä. Lopputuloksena saattaa olla pahin työpaikka vuonna 2020, jollei johdon toimintatavoissa tapahdu muutosta. Lopuksi mennään hieman mukavampiin asioihin. Tänäkin vuonna osaston on tarkoitus järjestää jäsenilleen jokin vapaa-ajanvietto tapahtuma kuten viime vuonna. Tätä kirjoitettaessa päätöstä millaisesta tapahtumasta olisi kyse, ei vielä ole, mutta lehden ilmestyessä todennäköisesti on. Toivottavasti keksimme jälleen kiinnostavan tapahtuman, johon mahdollisimman moni ottaa osaa. Toivotan kaikille osaston jäsenille sopivan lämmintä ja mukavaa kesää. Postin johdon suunnitelmien mukaan työntekijöitä voi kohdella kuin vierasta sikaa ARI KOMULAINEN Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto 7

Korjausliike perusjakeluun! Alueelliselta pääluottamusmieheltä Perusjakelun työajassa ei SAADA töitä tehtyä. K atsotaanpa tässä kirjoituksessa aikaa taaksepäin. Työnantaja suoritti TUPAmallin aikana pääkaupunkiseudulla määrätietoisesti jakelureittimäärien vähentämistä. Koska pääkaupunkiseudulla perinteisesti työntekijöiden vaihtuvuus on suurta, väheni työntekijöiden määrä reittivähennysten myötä pelkästään sillä, että työnantaja ei enää palkannutkaan pois lähteneen tilalle uutta vakituista työntekijää. Kirjoitin vuonna 2009 Hepomieheen seuraavasti: Kun menetät vieressäsi olevan työtoverin, niin hänen työsi siirtyy sinulle. On kaikkien työntekijöiden etu, että työnkuva saadaan vastaamaan siihen tarvittavaa työaikaa. Oikea työnkuva koostuu siitä, että työ tehdään oikein työohjeiden mukaisesti, pidetään tauot ja työntekoa ei aloiteta ennen työajan alkua. Tauot kuuluvat postinjakelussa työaikaan. Pitäkää taukonne täysimääräisinä! Vuonna 2011 kirjoitin Hepomieheen: Työnantaja näyttää muuttavan henkilöstörakenteen työsuhteita epätyypillisiksi työsuhteiksi. Enää ei palkata henkilöstöä pääsääntöisesti toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Uudet työsuhteet ovat määräaikaisia. Lisäksi käytetään postiekstraajia ja työ- ja elinkeinotoimiston sivuilla haetaan pääkaupunkiseudulle osaaikaisia postinjakajia. Vuonna 2012 kirjoitin: Työajan riittämättömyyskeskusteluun on tuotava mukaan toimipaikan resurssitarkastelu. Työnantaja käyttää tällä hetkellä muutamassa toimipaikassa postiekstraajia sellaisella tuntimäärällä, että niiden kautta voidaan kyseenalaistaa jo vakituisten työntekijöiden määrä. Postiekstraajia ei sopimuksen mukaan tule käyttää korvaamaan vakituista henkilöstöä. Poissaolotkin tulisi pystyä paikkaamaan ensisijaisesti toimipaikan omalla resurssilla ja vasta sitten äkillisen poissaolon paikkaamiseen voidaan käyttää postiekstraajaa. Näin ei nyt ole ja työnantaja on ruvennut käyttämään postiekstraajaa pääsääntöisenä keinona poissaolojen paikkaamiseen. Vakituista henkilöstöä on siis liian vähän. Lopulta liitto sanoi postiekstrasopimuksen irti. Jakelureittimäärät olivat vähentyneet, työntekijämäärät olivat laskeneet. Kaiken tämän kiristävän toiminnan lisäksi työnantaja tuijotti eurovirtaa ja päätti keväällä 2014 tuotannollisista ja taloudellisista syistä vähentää perusjakajia. Metsään meni ja rankasti. Vähentyneistä lähetysmääristä huolimatta perusjakelun työajassa ei saada 8 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto

töitä tehtyä. Kaikki kasvut on lisätty jakelureitteihin ja kuljetut matkat ovat lisääntyneet huomattavasti. Sitten työnantaja keksi käyttää Postin omaa henkilöstöä paikkaamaan ylisuurta työmäärää jakelussa sanomalehden varhaisjakajilla. Työnantaja patsasteli pitkään vähentyneillä ylityötuntimäärillä. Varhaisjakelun tekemiä tuntimääriä ei perusjakelun puolella näyttänyt kukaan seuraavan. Varhaisjakajille tulee maksaa 20 prosentilla korotettua tuntipalkkaa, joten pitemmän päälle työnantaja haluaa tästäkin eroon. työstä selvitään työajassa. Samoin kausiavun ulkopuoliset lomat, muut poissaolot tulisi hoitaa toimipaikan omalla riittävällä henkilöstöresurssilla. Henkilöstön syyllistämisellä ja painostamisella ei tätä korjata. Vain työnantaja voi tämän asian korjata, koska työnantajalle kuuluu oikeus johtaa ja jakaa työtä. Tauot kuuluvat postinjakelussa työaikaan. Pitäkää taukonne täysimääräisinä! Taas haikaillaan uutta puskurityövoiman mallia. En usko, ettei jälleen alettaisi käyttämään tilapäistyövoimaa vakituisen työvoiman mukaisesti. Mielestäni tällaisen puskurityövoiman käyttäminen ei ole toimivaa. Ainoa korjausliike perusjakelun osalta on tutkia työ toimipaikkakohtaisesti, järjestää henkilöstö- ja jakelureittimäärät sille tasolle, että ASMO JUVANOJA Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto 9

Jari Jokela Henna Hietala VUOSIKOKOUS- KYSELY Kysymykset ja kuvat: Aki Korhonen Jari Jokela Pähkinärinne, 01710 Vantaa 1. Tämä on kolmastoista kerta minulla vuosikokouksessa. Olenkin ollut täällä joka vuosi postiurani aikana. Vähän on jäsenenä ja edunvalvojana velvollisuus tullakin. 2. Osasto on järjestänyt hyvin toimintaa, niin kuin hiirenkorvajuhlia ja harrastustoimintaa. Kokouksia on ollut kyllä vähemmän. Olisi hyvä, että saataisiin päättäviä henkilöitä kokouksiin näytille, kuten ministeri Krista Kiuru oli taannoin. 3. Kokonaisuudessa ei ole mitään negatiivista. Lehden sisällössä sinänsä ei ole kovin suurta muutosta, mutta värikkyys on plussaa. Eniten itseäni kiinnostavat matkajutut ja kannanotot. Henna Hietala Hakaniemi, 00530 Helsinki 1. Ajankohtaiset aiheet ja liiton puheenjohtajan vierailu saivat minut tulemaan kokoukseen. Kieltämättä myös ruokatarjoilu. 2. Osasto saisi järjestää enemmän toimintaa muillekin kuin vain edunvalvojille. 3. Uudistettu lehti on parempi kuin entinen. Kieliasu on parantunut, eikä lehti ole muutenkaan niin harrastelijamainen kuin edeltäjänsä. Ensimmäisessä numerossa pidin jakelupäällikkö Anna Sampon haastattelusta, mutta uusi nimi on kyllä outo! 10 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto

Linda Lundström Hiski Haapoja Kysymykset: 1) Mikä sai sinut tulemaan Helsingin Osaston vuosikokoukseen? 2) Mitä mieltä olet osaston toiminnasta? 3) Miltä osaston uudistettu lehti Preivari vaikuttaa? Linda Lundström Itäkeskus, 00930 Helsinki 1. Halusin tulla kokoukseen ottamaan selvää ja kuulemaan missä mennään, koska olen ollut äitiyslomalla vuoden. Ja onhan kokous ollut minulle kuitenkin perinne. 2. En osaa oikein sanoa osaston toiminnasta, kun en ole ollut niin aktiivinen. 3. Olen viime aikoina siis keskittynyt vähän muuhun kuin työasioihin, joten en ole kovin perehtynyt lehteenkään, mutta noin äkkiä selailtuna se on selkeä. Hiski Haapoja Niittykumpu, 02200 Espoo 1. Joka vuosi olen kokouksessa ollut, koska täällä kuulee kehitystrendeistä ja saa tietoa, jota ei muualta saa. 2. Pääluottamusmies Asmo Juvanoja varsinkin tekee parhaansa ja selvittelee hyvin eri asioita, kuten palkka-asioitakin jo vuonna 2005-2006. Toimikunnasta en muuta tiedä, kuin että se valitaan joka vuosi. 3. Tuli selkeä parannus aikaisempaan lehteen varsinkin ulkoasu. Nyt sitä kehtaa lukea, on niin ammattimaisen näköinen. En välttämättä pidä uudesta nimestä, mutta nimenmuutos oli silti hyvä. Parempi tämä uusi nimi on kuin entinen heroinistilehti. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto 11

12 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto

VUOSIKOKOUS HELSINGIN OSASTO 28.3.2015 Hotelli Arthur KaisaniemI. T ulevaisuus ja jaksaminen aiheuttivat paljon keskustelua ja suuren kritiikin tästä saikin työnantajamme Posti Group Oyj. Näyttää siltä, että inhimillisyys on kadonnut tyystin Postin johtamisesta, ja ammattiliiton sekä työntekijöiden kannalta tilanne on erittäin tukala. Postivolyymit laskevat, mutta suurelta osin alamäki on aiheutunut huonosta johtamisesta. PAU:n Helsingin osaston vuosikokous pidettiin 28.3. tuttuun tapaan Hotelli Arthurissa Kaisaniemessä. Tunnelma kokouksessa oli hyvä, vaikkakin osallistujia oli huomattavasti vähemmän kuin edellisvuonna. Paikalle oli saapunut 81 äänioikeutettua jäsentä ja lisäksi kutsuvieraina: Posti- ja logistiikka-alan Unionin, PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen, PAU:n Etelä-Suomen aluejärjestöstä Jarmo Tuominen, PAU:n Pasilan osastosta Isto Kuusisto, Posti- Telen eläkeläisistä Onni Karesalmi ja Posti- ja logistiikka-alan työttömyyskassasta Annika Skogberg. Puheenjohtajana kokouksessa toimi PAU:n Helsingin osaston puheenjohtaja Ari Komulainen ja sihteerinä osaston toimitsija Juha Jaatinen. Kokouksen avasi puheenjohtaja Ari Komulainen. Hän toivotti osallistujat tervetulleiksi, jonka jälkeen hiljennyttiin muistamaan osaston poismenneitä jäseniä. Puheenvuorossaan Komulainen nosti esille mm. jaksamisvaikeudet, joita jatkuva tehostaminen ja jakelureittien kasvattaminen aiheuttaa. Kaikkien on syytä tehdä työtään jaksamisen rajoissa ja ylityöt ovat vapaaehtoisia. Tämän jälkeen PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen jakoi liittohallituksen myöntämän liiton hopeisen ansiomerkin Tuula Karille ja Martti Suhoselle. Asmo Juvanoja ei päässyt vastaanottamaan omaansa vuosiloman vuoksi. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteamisen jälkeen valittiin kokousvirkailijat. Sihteeriksi valittiin toimikunnan esityksen mukaisesti osaston toimitsija Juha Jaatinen ja puheenjohtajaksi Ari Komulainen. Pöytäkirjantarkastajiksi kokous valitsi Rita Hietalan ja Hannu Lipposen. Ääntenlaskijoiden koollekutsujaksi valittiin Jarmo Pakkanen ja äänten- TUNNELMA KOKOUKSESSA OLI HYVÄ. Kaiken kaikkiaan kokouksesta sai hyvän käsityksen siitä missä mennään ja mitä tuleva pitää sisällään. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto 13

laskijoiksi Karoliina Malmikankare, Jussi-Petteri Lappi, Juhani Rajala, Elisa Alanko, Mika Kukkola ja Eino Meri. Seuraavaksi hyväksyttiin esityslista ja päästettiin PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen ääneen. Kattavassa ajankohtauskatsauksessaan Heidi kävi läpi mm. Postin huonoa henkilöstöpolitiikkaa ja postilaisten tilannetta tässä avautuvan kilpailun ympäristössä. Jatkuvassa irtisanomiskierteessä jäsenmäärä laskee ja uusia aktiivisia jäseniä tarvitaan. syytä muistaa luottamusmies Aki Korhosen lausahdus: Se on vain työ, ei siellä hulluna tarvitse rehkiä. Me emme ole ammattiurheilijoita, vaan työntekijöitä. Helsingin alueellinen pääluottamusmies Satu Ollikainen taas muistutti, ettei postin määrä ole vähentynyt kuten työnantaja on olettanut. Helsingissä lisätyöt ovat kasvaneet erittäin rajusti, joten viime kevään irtisanomisilla ei ole juuri säästöä saatu. Lisäksi nimenmuutosmiljoonat olisi Tämän jälkeen käytiin läpi osaston tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto menneeltä vuodelta. Toimitsija Jaatinen esitteli tilikertomuksen ja taseen. Tilinpäätös osoitti 14 949,58 euron ylijäämää, joka päätettiin käyttää osaston vuoden 2015 toimintaan ja osaston toimiston remonttiin. Toiminnantarkastuskertomuksen ja toiminnantarkastajien lausunnon jälkeen kokous myönsi tili- ja vastuuvapauden tilivelvollisille. Seuraavaksi suoritettiin henkilövalinnat. Osaston puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti pääkaupunkiseudun työsuojeluvaltuutettu Ari Komulainen. Toimikunnan kooksi päätettiin kahdeksan varsinaista ja neljä varajäsentä. Koska ehdokkaita oli enemmän kuin toimikunnan varsinaisten jäsenten paikkoja, suoritettiin vaali. Menettelytavaksi päätettiin, että kahdeksan eniten ääniä saanutta tulevat varsinaisiksi toimikunnan jäseniksi. Seuraavat neljä valitaan varajäseniksi äänimäärän mukaisessa järjestyksessä. Vaalin tulos oli seuraava: Uusi toimikunta Viime vuoden aikana lähes kaikki jäsenet olivat yt:n kohteena, vaikkei olisi ehkä tarvinnut. Heidi kertoi lähihistorian näyttävän siltä, että aina kun Posti ryhtyy säästämään, tulee se todella kalliiksi. On sääli, että virheet johtamisessa koituvat henkilöstön maksettavaksi. Lisäksi Heidi kertoi liiton aikeista saada ääntään enemmän näkyviin julkisesti ja hän kiitteli jäsentutkimukseen osallistuneita. Niemisen puheenvuoron jälkeen käytiin vilkas keskustelu, jossa erityisesti nostettiin esille tahdonvastaiset ylityöt ja työssäjaksaminen. Seuraako Posti Tanskan mallia, jossa on jo käytössä 6-7 tuntiset jakelureitit? Jaksamista ajatellessa on voitu käyttää vaikkapa työntekijöihin. Toki Posti on ehkä jotenkin sopivampi nimi kuvaamaan Postia kuin Itella. Seuraavaksi Preivari-lehden päätoimittaja Aki Korhonen kertoi uudesta lehdestä ja sen tekemisestä. Samalla hän toivoi paljon rehellistä palautetta - niin hyvää kuin huonoakin. Keskustelun jälkeen esiteltiin osaston toimintakertomus vuodelta 2014. Kokous hyväksyi toimintakertomuksen muutoksitta. Tässä yhteydessä jaettiin myös vuoden 2014 edunvalvontapalkinto. Palkinnon sai Kilon terminaalin luottamusmies Ilona Tolonen. Perusteena oli työntekijöiden palkkasaatavien perintä. Äänestyksessä jätettiin 66 äänestyslippua, joista yksi hylättiin Toimikunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin: (suluissa äänimäärä) Satu Ollikainen (52) Aki Korhonen (48) Hannu Sjöman (38) Petri Tähtinen (32) Teemu Neuvonen (31) Soile Järvelä (29) Tuula Kari (35) Ilona Tolonen (35 Varajäsenet järjestyksessä: Pertti Pohjanvuori (25) Joonas Korhonen (25) Timo Väisänen (22) Wilma Puroila (21) 14 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto

Koska Pertti Pohjanvuori ja Joonas Korhonen saivat vaalissa yhtä monta ääntä, suoritettiin heidän välillään arvonta, jonka onnettarena toimi Riitta Pesonen. Pohjanvuori oli onnekkaampi, joten hän on toimikunnan 1. varajäsen. Henkilövalintojen jälkeen kokous vahvisti toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2015. runoja ja käytiin jälleen vilkasta keskustelua työssä jaksamisesta. Näyttää siltä, että kun postimäärä laskee, jakelureitin rappumäärä kasvaa. Tämä tuo jaksamiseen suuret haasteet lähitulevaisuudessa. Näinä aikoina on hyvä myös muistaa, että postilaisen työ on tehdä postityötä työvuorolistaan merkitty tuntimäärä, oli piiri kuinka suuri tahansa. Eikä ylityöstä kieltäytyminen saa aiheuttaa työnjohdon painostusta, eikä sen perusteella ketään tulla irtisanomaan. Jos kohtelu työpaikalla ylityöstä kieltäytymisen johdosta muuttuu negatiiviseksi, on syytä ottaa välittömästi edunvalvojiin yhteyttä. Lisäksi nyt viimeistään alkaa jo olla korkea aika jättää hosuva työntekomalli hamaan historiaan. Palkitut Tuula Kari ja Martti Suhonen Toiminnan tarkastajiksi vuodelle 2015 kokous valitsi Ville Wallinin ja hänen henkilökohtaiseksi varaksi Juha Pöyryn. Toiseksi varsinaiseksi toiminnantarkastajaksi valittiin Annika Skogberg ja hänen varaksi Lena Lahti. Tämän jälkeen toimitsija Juha Jaatinen esitteli esityksen kokouksen kannanotoksi, jonka kokous hyväksyi esitetyssä muodossa. Kannanotossaan kokous halusi nostaa esille työntekijöiden huonoa kohtelua, joka joissain paikoissa on äitynyt jopa työpaikkakiusaamiseksi. Tehostaminen ja työntekijöiden painostus sekä hoputus ovat jo menneet liian pitkälle. Osasyy tällaiseen toimintaan on yksinkertaisesti työntekijöiden liian vähäinen määrä. Kokouksen lopuksi Erkki Kraft lausui Ari Komulainen, osaston pj. edelleen Kokous päättyi kello 14:15 jonka jälkeen siirryttiin ravintolan puolelle aterioimaan. Kaiken kaikkiaan kokouksesta sai hyvän käsityksen siitä missä mennään ja mitä tuleva pitää sisällään. Tulevaisuus ei näytä järin ruusuiselta, joten jatkossa jokaista liittolaista varmasti tarvitaan. Toivottavasti kaikki kantavat kortensa kekoon, jotta voimme pitää puolemme tässä kiristyvässä tilanteessa! Teksti: Tero Vainikka Kuvat: Riitta Pesonen ja Aki Korhonen Tulevaisuus ei näytä järin ruusuiselta, joten jatkossa jokaista liittolaista varmasti tarvitaan. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto 15

VUOSIKOKOUKSEN KANNANOTTO PÄÄKAUPUNKISEUDUN POSTILJOONIT SYYTTÄVÄT: henkilöstöpula vienyt työpaikkakiusaamiseen 28.3.2015 P osti- ja logistiikka-alan Unionin Helsingin Osasto antoi 28. maaliskuuta pitämästään kokouksesta seuraavan kannanoton: Posti- ja Logistiikka-alan työehtosopimus päättyy ensi syksynä. Tällä käytöksellään työnantaja kasaa hiiliä päälleen syksyn neuvotteluiden edellä. Postinjakelussa tehdyt raskaasti ylimitoitetut irtisanomiset ovat aiheuttaneet postinjakelun häiriöitä, asiakkaat eivät ole saaneet postiaan oikeaan aikaan. Liian vähäinen postinjakajien määrä on johtanut osaston saamien tietojen mukaan ylitöistä kieltäytyvien, tai muuten työnantajien silmissä epäkelpojen postinjakajien painostamiseen, äärimmillään suoranaiseen työpaikkakiusaamiseen. Kyseisiä työntekijöitä hiostetaan tarkkailemalla heidän työntekoaan huomattavasti muita työntekijöitä tarkemmalla silmällä. Myös suoranaisia irtisanomisuhkauksia esiintyy. Edellä mainitut luonnollisesti kahdenkeskisessä keskustelussa. PAU:n Helsingin Osasto muistuttaa, että työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan huolehtimaan siitä, että työntekijän terveys ja turvallisuus eivät vaarannu työssä ja puuttumaan tietoonsa tulleeseen epäasialliseen kohteluun ja kiusaamiseen. Postinjakelu tulisi jatkossakin hoitaa kokoaikaisella ja vakituisella sekä määrältään riittävällä työvoimalla, vaatii osasto kannanottonsa lopuksi. PAU:n Helsingin Osasto on Posti- ja Logistiikka-alan Unionin suurin ammattiosasto. Osasto edustaa enimmäkseen pääkaupunkiseudulla työskenteleviä postinjakajia. Lisätietoja: Juha Jaatinen Toimitsija PAU:n Helsingin Osasto ry. 0400 773 577 Ari Komulainen Työsuojeluvaltuutettu, pääkaupunkiseutu 040 315 4357 Mikäli työnantaja ei täytä velvollisuuttaan puuttua kiusaamisepäilyihin kohtuullisessa ajassa, joka on kaksi viikkoa, on käännyttävä työsuojeluviranomaisen puoleen. 16 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto

TOIMIKUNNAN KANNANOTTO PAU:n HELSINGIN OSASTO: POSTIA TUHOTAAN otamme kaikki keinot tarvittaessa käyttöön 19.5.2015 P AU:n Helsingin Osasto otti toimikuntansa kokouksessa kantaa Postin nykyiseen tilaan. Toimikunnan mukaan Postin perinteistä toimintaa ollaan tuhoamassa. Toimintoja ajetaan alas, postityötä ollaan muuttamassa osa-aikatyöksi. Tämän kaiken päälle postin jakeluun ollaan luomassa työntekijöiden hiostusja kiusaamisjärjestelmä. Edellä mainittu tarkoittaa esimiehille suunnattua koulutusta työntekijöiden alisuoriutumisen tunnistamiseksi. On ilmiselvää, että alisuoriutujiksi valikoituvat ne, jotka eivät suostu tekemään jatkuvaa ylityötä. Jatkuvan ylityön tarve postinjakelussa johtuu liian vähäisestä henkilöstömäärästä sekä ylimitoitetusta jakeluhenkilöstö-yt vähennyksestä keväällä 2014. Posti huononsi jakelupalvelujaan irtisanomalla lähes 500 postityöntekijää. Nyt irtisanominen uhkaa liki 400 myymälätyöntekijää ja tämä on toinen vakava esimerkki Postin alasajosta. Myymälöiden alasajolla Posti teurastaa perinteisen suomalaisen ammatin. Palveluiden ulkoistaminen ruokakauppoihin ja kioskeihin huonontaa kuluttajien saamaa ammattimaista palvelua ja laatua. Tätä ei pystytä korvaamaan kasvottomilla pakettiautomaateilla, eikä asiakkaiden juoksuttamisella toimipisteestä toiseen. Asiamiesposteista (kaupat ym.) ei saa kaikkia postin tarjoamia palveluja. PAU:n Helsingin Osaston toimikunta tuomitsee myymälöiden sulkemiset ja jakelun työntekijöiden jahtaamisen alisuorittajina. Osasto tukee irtisanomisuhan alla olevia myymälöiden työntekijöitä ja hiostuksen kohteeksi joutuvia postinjakajia kaikin käytettävissä olevin keinoin. Alan työehtosopimus tulisi sopia tulevana syksynä, PAU:n Helsingin Osasto ennustaa vaikeaa neuvottelutilannetta. Kansalaisilla on oltava oikeus saada lain mukaisia palveluja, joita posti tuottaa postipalvelujen muodossa. Posti tuottaa edelleen voittoa, eikä syö verovaroja. lisätietoja: Ari Komulainen osaston puheenjohtaja 040 315 4357 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto 17

Emma Roth-Niskala tekemässä osoiteselvitystä jakelutoimipaikassa. POSTIN OSOITEPALVELUT Tärkeää työtä postinjakelun sujumiseksi jo O 25 vuotta. soiteongelmien tullessa eteen, käännytään tavallisesti Postin Osoitepalveluiden eli epävirallisemmin OTS:in puoleen. Mutta mitä nämä yksiköt ovat ja mitä ihmiset niissä oikein puuhaavat? Ennen osoitetietojärjestelmä oli nimeltään OTS, josta osoitepalveluiden lempinimikin juontaa juurensa, mutta nykyään järjestelmä on nimeltään CMS. Osoitepalveluiden yksiköitä on tällä hetkellä kolme: Turussa, Tampereella ja Helsingissä ja tällä hetkellä niissä työskentelee 19 henkilöä. Osoitepalvelut ovat toimineet jo vuodesta 1990, mutta tokihan tehtävät ja ihmiset ovat vaihtuneet vuosien varrella. 18 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto

Oikea osoite vaikuttaa olennaisesti postinjakelun lisäksi myös esimerkiksi pelastuslaitoksen toimintaan. Osoitepalvelut perustettiin, koska havahduttiin oikean osoitteen merkitykseen ja haluttiin sitä kautta vaikuttaa myös kustannuksiin. Alussa yksiköitä oli 55 kappaletta, joiden palkkalistoilla oli noin 120 ihmistä ympäri Suomea. Pääkaupunkiseudullakin oli useita yksiköitä. Alussa osoitehuoltajan toimenkuvaan kuuluivat osoitteenmuutosten tallennuksen ja osoitetietojen ylläpidon lisäksi myös edelleenlähettämistarrojen tulostus ja postitus sekä jakelujärjestyslistojen ylläpito ja tulostus. Hieman myöhemmässä vaiheessa mukaan tulivat myös tiedotuspalvelun tallennustyöt. Mitä tapahtuu kun ihminen tekee osoitteenmuutoksen? Nykyäänhän suuri osa osoitteenmuutoksista tehdään internetissä. Näistä muutoksista ei osoitehuoltajalle jää tehtäväksi kun tarkistaa ja korjata osoite, mikäli se on virheellinen. Muuten nämä niin sanotut nettimuutot menevät CMSjärjestelmän kautta automaattisesti läpi ja jakelu saa osoitteenmuutostiedot edelleenlähetystarroineen. Jos muuttoilmoituksessa on jotain epäselvää, osoitehuoltaja saa CMSjärjestelmään tiedon virheestä, hän tarkistaa osoitteen ja korjaa tiedot järjestelmään ja sitten tieto lähtee eteenpäin. Henkilön tehdessä muuton paperisella lomakkeella, lomake menee ensin skannaukseen, jossa tieto muutetaan sähköiseen muotoon. Tässäkin tapauksessa, mikäli osoitteessa ei ole mitään poikkeavaa, muutto menee automaattisesti läpi, kuten internetissä tehdyssä muutossa. Jos poikkeavuuksia on, tulee tieto taas osoitehuoltajalle CMS-järjestelmään. Silloin hän tarkistaa tiedot, korjaa ne, ja tallentaa oikeat tiedot. Jos lomake on skannauskelvoton, se tallennetaan järjestelmään käsin. Yritysmuuttoja koskevatkin sitten eri käsittelytavat. Yritysmuutot käsi- Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto 19

tellään ja tallennetaan aina käsin. Osoitehuoltajille tulevat päivittäin käsiteltäviksi yritysten tekemät paperiset muuttoilmoitukset, sekä internetissä tehdyt ilmoitukset. Osoitehuoltaja tarkistaa ne ja tarpeen vaatiessa korjaa mahdolliset virheet ennen tallentamista järjestelmään. Jos osoitteenmuutoksen virheellisiä tietoja ei saada heti selvitettyä, tulee jakeluun tieto selvitettävänä olevasta osoitteenmuutoksesta. Tiedot joko selviävät ja niistä tulee uusi tieto jakeluun, tai joissakin tapauksissa jos osoitetta ei saada selvitettyä, osoitteenmuutos perutaan. Osoitteenmuutosten perumiset ja muutokset hoidetaan yhdessä asiakaspalvelun kanssa. CMS-järjestelmä nostaa virhelistalle myös päällekkäiset toimeksiannot, joista pitää tarkistaa, mihin osoitteeseen asiakas todella on muuttamassa. Jokaisella osoitteenmuutoksella on oma toimeksiannon tunnus, joka löytyy jakeluun tulevista tulosteistakin suluissa olevana. Samalla tunnusnumerolla tulostetaan jakelutoimipaikoissa lisätarroja edelleenlähettämiskuoriin. Tiedotuspalvelutallennus on nykyään siirretty jakelutoimipaikkoihin pois osoitepalveluilta, kuin myös reittimuutoslistojen ja edelleenlähetystarrojen tulostus. Jakelujärjestyslistojen ylläpitokaan ei kuulu enää osoitepalveluille, mutta vielä jää hyvin tärkeä työ jäljelle: osoitetietokannan ylläpito. Osoitehuoltajat pitävät myös yllä koko Suomen osoitteistoa yhdessä kuntien ja maistraatin kanssa. Näin pidetään huoli, että jokaisella talolla on virallinen ja oikeassa muodossa oleva osoite. Oikea osoite vaikuttaa olennaisesti postinjakelun lisäksi myös esimerkiksi pelastuslaitoksen toimintaan tai vaikkapa sähkösopimusten tekemiseen. Osoitepalveluissa lisätään myös syntyneet ihmiset järjestelmään. Tällainen on osoitteenmuutoksen tie asiakkaalta jakeluun ja osoitehuoltajien toimenkuva pääpiirteittäin. Teksti: Emma Roth-Niskala Kuva: Aki Korhonen Palautetta? Juttuvinkkejä? Valokuvia? Muuta aineistoa? Kerro ja tarjoa. Ota reilusti ja rohkeasti yhteyttä: preivari.pauhki@gmail.com 20 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Helsingin osasto