1/10 VOIMAlainen 6 / 2018
VOIMAlainen 2/10 Kansikuvassa riemuitsevat käynnissä olevan vapaaehtoistoiminnan peruskoulutuksen ikäihmisten moduulin iloiset osallistujat. Vapaaehtoistehtäviin ja toimijoihin tutustumisen lisäksi ensimmäisessä moduulin koulutusillassa perehdyttiin yleisimpiin ikääntyneiden käyttämiin apuvälineisiin fysioterapeutti Karoliina Peuran johdolla. Karoliina työskentelee Hyvinkään kaupungin Kotikuntoutuksessa ja oli erittäin tyytyväinen yhteistyöhön; vapaaehtoisten rooli kotona asuvan ikääntyneen liikuntakaverina on erittäin tärkeä! VapaaehtoisVoimala on mukana Valikko-verkoston yhteisessä vapaaehtoistoiminnan peruskoulutuksessa. Koulutukseen osallistujien määrä noin 70 hyvinkääläistä! - on yllättänyt kaikki järjestäjät ja todistaa sitä, että ihmiset haluavat tehdä hyvää. Kaikille yhteisiä vapaaehtoistoiminnan periaatteita käytiin läpi kahtena yhteisenä koulutusiltana. Monikulttuurisuus, Lapset-, nuoret ja perheet, Onnensillan Olohuonetoiminta, Sairaalasielunhoito ja saattohoito, Erikoissairaanhoito sekä Ikäihmiset muodostavat kukin oman moduulinsa, jonka erityispiirteisiin paneudutaan monissa koulutusilloissa syys lokakuun aikana. Ikäihmisten moduulin järjestäjiä ovat Siskot&Simot, OmaisOiva, Seurakunta ja VapaaehtoisVoimala. Yhteinen moduuli sisältää kolme koulutusiltaa, joissa paneudutaan vapaaehtoistehtävien ja toimijoiden esittelyyn sekä apuvälineisiin, ensiaputaitoihin ja muistisairaan kohtaamiseen. Ikäihmisten moduulissa on mukana 19 osallistujaa! Kummitoiminta yhteistyössä Hyrian lähihoitajaopiskelijoiden kanssa on käynnistynyt. Kummiopiskelijoiden työelämäyhteys toteutetaan syksyn ja kevään aikana tutustumalla VapaaehtoisVoimalan toimintaan. Opiskelijat saavat kokemuksen ryhmänohjaamisesta vastaamalla Tykönä toiminnasta Lepovillassa ja Kaivopihalla. OmaisOivan kanssa yhteistyössä kummiopiskelijoita ohjataan myös kohtaamaan omaishoitajia ja järjestämään heille lyhyitä vapaita arjen keskelle. Omaishoidettavat ikääntyneet kohdataan heidän omissa kodeissaan. Vanhustenviikko 7.-14.10. on yksi vuoden kohokohtia! VapaaehtoisVoimala on ollut mukana suunnittelemassa viikon tapahtumia yhdessä Seurakunnan, Vanhusneuvoston, Kaupunkiyhdistyksen, OmaisOivan, Hyvinkään Opiston ja Villa Artun kanssa. Ilon ja toimeliaisuuden teemalla ollaan liikkeellä myös Seniorimessuilla 11.10., kun pääsemme seuraamaan lavalle nousevia artisteja ja osallistumaan itsekin tapahtumien kulkuun. Päivän tähtivieras Tyyne Kettunen tulee Siilinjärveltä mukanaan uusimmat sote-kuulumiset. Tyyneen pääset tutustumaan jo etukäteen osoitteessa www.facebook.com/tyynekettunen. Tervetuloa mukaan Vanhustenviikon tapahtumiin! Jos haluat toimia vapaaehtoisena ja mahdollistaa tapahtumiin pääsyn myös palvelukeskuksen asukkaalle, ilmianna itsesi VapaaehtoisVoimalaan!
VOIMAlainen 3/10 Villa Artun työpajat käynnistyvät lokakuussa. Työpajat ovat Lasten ja nuorten taidekeskuksen kokeilevaa taidekasvatustoimintaa, jossa kaksi eri ryhmää kohtaavat taiteen äärellä. Kansainvälisestä arkistosta koottu näyttely Kamelitori ja muita pehmeitä teoksia on lähtökohtana toiminnallisille työpajoille, joihin VapaaehtoisVoimala saattelee asukkaita kaupungin palvelutaloista. Kulttuurituokiossa vanhukset kohtaavat päiväkoti-ikäisiä lapsia. Työpajapäiviä ovat perjantai-iltapäivät 2.11., 9.11. ja 13.11. ja näihin VapaaehtoisVoimala pyytää mukaan omia vapaaehtoisia saattajiksi. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan! Kunnan Pojat keikkailevat Hyvinkään kaupungin palvelutaloissa, päiväkeskuksessa, terveyskeskusosastoilla ja Tykönä kerhoissa koko loppuvuoden. Keikkakalenteria on laadittu yhteistyössä VapaaehtoisVoimalan kanssa. Hyvinkään, Lopen, Hausjärven ja Riihimäen kohteissa Kunnan Pojat esiintyvät yhteensä 140 kertaa! Sosiaali-, kulttuuri ja työvoimapalvelujen kanssa yhteistyössä toteutetun hankkeen rahoittaa ministeriö ja sen tarkoitus on tarjota musiikillisia elämyksiä kulttuurisessa katveessa oleville ihmisille.
VOIMAlainen 4/10
VOIMAlainen 5/10
VOIMAlainen 6/10 Tähän luentomainos
VOIMAlainen 7/10 Viisi visaista kysymystä Tällä palstalla mukaan haastettu henkilö vastaa viiteen visaiseen kysymykseen ja haastaa puolestaan mukaan seuraavan. Nyt vuorossa on SPR:n ystävätoiminnan koordinaattori, Birgit Kaistinen. Kuka olet ja mitä teet työssäsi? Olen Birgit Kaistinen,66-vuotias -eläkeläinen ja vapaaehtoisaktiivi. Synnyin Jämsässä ja muutin Hesinkiin 17-vuotiaana. Viimeisin työpaikka oli valtion virkailijana Helsingissä. Taiteen parissa tuli työtä tehtyä, osastosihteeri/virastomestarina, eli ihan kaikkea laidasta laitaan. Olen sitä ikäluokkaa, että ilman koulutustakin oli mahdollista työllistyä ihan mukaviin hommiin, kunhan oli ahkera ja avoin. Ennen vanhaan työpaikat kurssittivatkin työntekijöitään aika kivasti. Millaisia kokemuksia Sinulla itselläsi on vapaaehtoistöistä? Jäin 1995 ensimmäisen kerran elämässäni työttömäksi,lama-aika alkoi silloin. Pari viikkoa taisin istua nojatuolissa ja ihmetellä asian tilaa. Sitten marssin Suursuon sairaalaan ja Kerroin, että tulisin sinne tekemään vapaaehtoistyötä. Mitähän se sellainen voisi olla, kysyivät. Kerroin, että voisin vaikka lauleskella ja jutella potilaiden kanssa. Siitä se alkoi, SPR- ystävätoiminnan kurssinkin kävin ja toimin vapaaehtoisena pääasiassa laitoksissa. Muutin Helsingistä Hyvinkäälle, koska lääkäri suositteli muuttoa Helsingistä. Sairastuin astmaan ja se tuntui pahenevan koko ajan, Helsingin ilman epäpuhtaudet ja työpaikan huono sisäilma olivat osasyy. Liityin täälläkin SPR-ystävätoiminnan joukkoihin. Aluksi kävin yksinäisen iäkkäämmän ihmisen luona kotona. Kerroin ystävätoiminnan vetäjälle, että olisi kiva kyllä käydä laitoksissa, se sopisi minulle paremmin. Sain ohjeen, että se sopii, kunhan löydät jonkin laitoksen ja polkaiset toiminnan käyntiin. Niin siinä kävi, perustin laitosystävätoiminnan ja nyt vapaaehtoisemme käyvät jo viidessä eri hoivakodissa. Toimintamme kasvoi koko ajan, joten aloin avustamaan vetäjää toiminnan pyörittämisessä. Mietin, miten voisimme saada näkyvyyttä, siitä syntyi KahvilaYstävät-toiminta; olemme joka kuukausi Coffee Housen edustalla. Juttelemme ihmisten kanssa, kerromme toiminnastamme jne. Turuilla ja toreilla on hyvä olla esillä.
VOIMAlainen 8/10 Meillä on nyt 60 vapaaehtoista, eli töitä on paljon. Suurin osa vapaaehtoisista käy jonkun luona kotona, reilut kymmenen vierailee laitoksissa. Iso osa omasta työstäni koostuukin asiakkaiden ja vapaaehtoisten haastattelusta ja heidän yhdistämisestä. Tällä hetkellä etsimme Ystävätoiminnalle vetäjää, edellinen on jäämässä pois toimittuaan seitsemän vuotta todella ammattimaisesti, ja täysin vapaaehtoisena oman työnsä ohella. Ystäväpyyntöjä tulee koko ajan enemmän, jotkin pyynnöistä ovat aika haasteellisia. Kotona asuu yhä huonokuntoisempia, monisairaita ihmisiä. Joskus on täytynyt todeta, että emme voi valitettavasti auttaa. Teemme tätä työtä tavallisen ihmisen taidoin kuitenkin. Kauniiksi lopuksi tähän lyhyeen:) vuodatukseen: vapaaehtoistyö on ihanaa, siinä voi käyttää kaikkia niitä taitoja ja kokemuksia, joita on työssä ja elämässä hankkinut. Missä muualla tapaa uusia ihmisiä koko ajan, kuulee ihmeellisiä elämäntarinoita, voi olla todella lähellä toista ihmistä. Saa suunnitella ja ideoida aivan vapaasti, oppia ottamaan vastuuta, oppii itsestään jne. Vaarana on ainoastaan uupuminen, pitää olla tarkkana, että ei pala loppuun tässäkään työssä. Ikää on jo sen verran, että pitää pikkuhiljaa miettiä näidenkin töiden vähentämistä. Olen mukana myös Seurakunnan organisoimassa saattohoitotyössä. Mitä muut eivät sinusta vielä tiedä? Puhun itsekseni, aika paljon. Niin ja se, että olen tosiaan aika nuori Hyvinkääläinen, muutin tänne 2010. En tuntenut täällä ketään, mutta tiesin että täällä on hyvä ilmanlaatu kiitos isojen havumetsien- ihana uimala ja junalla pääsee. Nyt kun menen kylille, on ihme jos en törmää 2-4 tuttuun. Ihan kuin olisi kotiinsa tullut? Mikä eläin olisit ja miksi? Iso lintu, joka lentää korkealla. Silloin näkisi asioiden laidan ja kokonaisuuden, eikä olisi niin juuttunut lillukanvarsiin. Sitähän voi tietysti olla mielessään, kuka estää? Keneltä haluat kysyä 5 visaista kysymystä? Tanja Aakko - MLL.
VOIMAlainen 9/10 Akut laturiin Kuukausikahvilassa! Tervetuloa kaikki uudet ja entiset vapaaehtoiset Kuukausikahvilaan joka kuukauden ensimmäisenä parittoman viikon maanantaina Onnensiltaan, Siltakatu 1. Kuukausikahvilassa on mahdollista vaihtaa kuulumisia muiden VapaaehtoisVoimalan toimijoiden kanssa. Virike- ja vapaaehtoistyön ohjaajat Sari Turpeinen ja Tiina Leiskamo järjestävät ohjelmaa voimautumisen ja virkistymisen hengessä; osa kerroista on varattu vapaaehtoisten vapaamuotoiselle kohtaamiselle. Kuukausikahvilan ovet ovat avoinna kaikille toiminnassa jo mukana oleville ja heidän mukanaan tuleville ystäville! Seuraava Kuukausikahvila 5.11.2018 klo 15-17 Tietosilta Vuoden viimeinen Kuukausikahvila 3.12.2018 klo 15-17, Kaarisilta
VOIMAlainen 10/10 Kuukauden voimasanat Kaksi vanhaa, vanhaa varista Nuokkuu hiljaa pellon laidalla. Ruskea on rinta kaisliston, Taivas harmaa. Sataa. Syksy on. Kurkikin jo lähti, veljelleen toinen virkkaa niin kuin itsekseen. Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin niin maar; lähti, sanoo takaisin. Sitten vanhukset taas vaikenee. Järven pintaan sade soittelee. Lauri Pohjanpää VapaaehtoisVoimala on suljettu syyslomaviikolla 15.-21.10. Vapaaehtoistehtäviin liittyvissä kiireellisissä tapauksissa ota yhteyttä ma-pe klo 9-15 palveluohjauksen numeroon 019 459 4930. YHTEYSTIEDOT: VapaaehtoisVoimala Jussilankatu 6 05880 Hyvinkää Sari Turpeinen Tiina Leiskamo ohjaustoiminnan artenomi (AMK) ohjaustoiminnan artenomi (AMK) virike- ja vapaaehtoistyön ohjaaja virike ja vapaaehtoistyön ohjaaja puhelin: 040 865 1496 puhelin: 040 847 9593 sari.turpeinen@hyvinkaa.fi tiina.leiskamo@hyvinkaa.fi