Muistisairaan kohtaaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muistisairaan kohtaaminen"

Transkriptio

1 KUUKAUSIKIRJE 3/2018 1/5 VapaaehtoisVoimala on käynnistänyt läheislämpöpumpun oikein toden teolla, kun koulutukset ja uusien vapaaehtoisten jalkautuminen on päässyt vauhtiin. Uudet riksapyöräkuskit ovat aloittaneet Kauniston palvelukeskuksessa ja vapaaehtoista ulkoiluseuraa odottaneiden jonoa on saatu lyhyemmäksi. Uusien koulutusten myötä VapaaehtoisVoimalassa keskustellaan myös siitä, mikä on vapaaehtoiselle itselleen mielekäs tapa olla mukana toiminnassa. Tätä pohditaan uusien vapaaehtoisten kanssa peruskoulutuksen jälkeen tehtävässä haastattelussa, mutta asian tiimoilta kuka tahansa voi tulla tapaamaan VapaaehtoisVoimalan ohjaajia. Kaikki VapaaehtoisVoimalan koulutukset ja tapaamiset ovat maksuttomia ja avoimia niin uusille kuin vanhoillekin toimijoille. Voit aina ottaa mukaasi myös ystävän, naapurin tai muun asiasta kiinnostuneen! Muistathan seuraavan koulutuksemme Lepovillassa klo Muistisairaan kohtaaminen Millaista on hyvä vuorovaikutus muistisairaan kanssa? Miten voin ymmärtää muistisairaan maailmaa? Mukana Minna Heikkilä OmaisOivasta. Ilmoittaudu mukaan p

2 KUUKAUSIKIRJE 3/2018 2/5 Kesäretki Miinan Montun kesäteatteriin! Jos olet mukana VapaaehtoisVoimalan toiminnassa, voit tulla mukaan yhteiselle kesäretkelle. Lähdemme kesäteatteriin Turkhaudalle Miinan Monttuun, jossa esitetään Sinikka Nopolan kirjoittama EILA, RAMPE JA PALVATTU ONNI. Näytelmän on ohjannut Sanna Saarela. Eila, Rampe ja palvattu onni on kahden sukupolven perhekomedia, missä tutustutaan tavallisuuden esikuviin, Eilaan ja Rampeen, sekä heidän kaikkea muuta kuin tavalliseen tyttäreensä Likkaan ja vävyehdokas Pirkkaan. Onnellisuuden tavoittelu on trendikästä. Hidasta elämää, joogaa, mindfullnesia tarjotaan joka tuutista. Mutta mitä onnellisuus on oikeasti? Mikä saa sinut onnelliseksi? Löytyykö tavallinen onnellisuus ihan tavallisista asioista? Vävyehdokas Pirkan onnellisuustutkimus vie Eilan ja Rampen pohjanmaan sydämeen tutkimaan omaa onnellisuuttaan ja ydinminäänsä. Mistä löytyvät onnellisuuden avaimet? Saako Pirkka tutkimuksensa valmiiksi ja kuinka onni loppujen lopuksi määritellään? Valmistaudumme lähtöön kohti Turkhautaa noin klo Näytös alkaa katetun katsomon suojissa klo 19. Tarkempi aikataulu varmistuu elokuun aikana, mutta sitä ennen tar- Ilmoittaudu mukaan kesäretkelle! Sitovat ilmoittautumiset tulee tehdä mennessä sähköpostilla tai tekstiviestillä / soittamalla numeroon

3 KUUKAUSIKIRJE 3/2018 3/5 Viisi visaista kysymystä Tällä palstalla mukaan haastettu henkilö vastaa viiteen visaiseen kysymykseen ja haastaa puolestaan mukaan seuraavan. Nyt vuorossa on virike ja vapaaehtoistyön ohjaaja Tiina Leiskamo. 1. Kuka olet ja mitä teet työssäsi? Olen Tiina Leiskamo, ja toimin Hyvinkään kaupungilla virike ja vapaaehtoistyön ohjaajana 50%:n työajalla. VapaaehtoisVoimalassa työsarkaani ovat markkinointi ja koulutusten suunnittelu sekä toteutus yhdessä Sari Turpeisen kanssa. Lisäksi teen yhteistyötä palvelutalojen kanssa viriketoiminnan tiimoilta. Ensimmäiseltä ammatiltani olen lähihoitaja ja vanhustyötä tein lähes 17 vuotta ennen kuin opiskelin ohjaustoiminnan artenomiksi (AMK). Kotonani Tervakoskella minua odottavat 6 ja 14 vuotiaat ihanat tyttäret sekä kaksi kissaa. 2. Millaisia kokemuksia sinulla itselläsi on vapaaehtoistyöstä? Olen ollut mukana pienestä pitäen monenlaisessa seuratoiminnassa. Vanhan musiikin yhdistys, Ryttylän kyläkirjastoyhdistys, Iso-Tuomiston junnutiimi Viime vuodet olen aktiivisesti ollut mukana nuorisoseura Silmun toiminnassa, jonka myötä niin näyttämö kuin johtokunnan puuhat, teatterin tuottaminen ja markkinointi erilaisine tehtävineen ovat tulleet erittäin tutuiksi. Opiskellessani tutustuin läheisesti Riihimäellä toimivan vapaaehtoiskahvila Virsun toimintaan. Naapuripitäjästä onkin tullut poimittua mukaan monta hyvää ideaa ja kokemusta! 3. Mitä muut eivät sinusta vielä tiedä? Olen intohimoinen historiafriikki. Lapsena toiveammattini oli kulttuuriantropologi ja viime kesänä toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja osallistuin arkeologisille yleisökaivauksille Pirkkalan Tursiannotkossa. Saa nähdä mitä innostun tulevana kesänä ruopsuttelemaan! Minulla on myös harvinaisen notkeat varpaat ja voin heilutella niitä yksi kerrallaan. En ole vielä keksinyt miten hyödyntäisin tätä taitoa. 4. Mikä eläin olisit ja miksi? Olisin siili. Eläimet, joita voi kutsua eläviksi fossiileiksi ovat niin mielenkiintoisia! Lisäksi siili on yöeläin tai ainakin illanvirkku niin kuin minäkin! Ehkäpä myös siilin tuhiseva uteliaisuus tuntuu jotenkin tutulta. Joskus myös toivon, että voisin vain käpertyä palloksi odottamaan, että myrskytuulet ja pakkaset hellittävät. 5. Keneltä haluat kysyä Viisi visaista kysymystä? Haastan seuraavaksi Minna Heikkilän Omaisoivasta.

4 KUUKAUSIKIRJE 3/2018 4/5 Akut laturiin Kuukausikahvilassa! Tervetuloa VapaaehtoisVoimalan Kuukausikahvilaan joka kuukauden ensimmäisenä parittoman viikon maanantaina Onnensiltaan. Kuukausikahvilassa on mahdollista vaihtaa kuulumisia muiden kaupungin vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Virike- ja vapaaehtoistyön ohjaajat Sari Turpeinen ja Tiina Leiskamo järjestävät ohjelmaa voimautumisen ja virkistymisen hengessä; osa kerroista on varattu vapaaehtoisten vapaamuotoiselle kohtaamiselle. Kuukausikahvilan ovet ovat avoinna kaikille toiminnassa jo mukana oleville ja heidän mukanaan tuleville ystäville! Seuraava Kuukausikahvila I Maanantaina 4.6. klo Onnensilta, Siltakatu 6, Kaarisilta MARJATTA HIETALA TUO TERVEISET ELÄKELIITON Missä menet tunnista tilanteesi koulutuksesta llmoittaudu ohjaajille 1.6. mennessä. Yhteystiedot kirjeen lopussa klo Onnensilta, Kaarisilta klo Onnensilta, Kaarisilta klo Onnensilta, Kaarisilta klo Onnensilta, Tietosilta klo Onnensilta, Kaarisilta

5 KUUKAUSIKIRJE 3/2018 5/5 Kuukauden runo Jok ainut kesä minut valtaa vastustamatta halu olla mehiläinen. Niityltä niitylle minä lentäisin hoilaten, hoippuen, hyräillen ja jäisin kukkaan aina kunnes olisin uuvuksissa. Ja tuuli kumppanini hyväilisi otsaani kunnes tulisi se yksi johon jäisin iäksi. -Tommy Tabermann YHTEYSTIEDOT: VapaaehtoisVoimala Jussilankatu Hyvinkää Sari Turpeinen Tiina Leiskamo ohjaustoiminnan artenomi (AMK) ohjaustoiminnan artenomi (AMK) virike- ja vapaaehtoistyön ohjaaja virike ja vapaaehtoistyön ohjaaja puhelin: puhelin: sari.turpeinen@hyvinkaa.fi tiina.leiskamo@hyvinkaa.fi

mukaan toimintaan. KUUKAUSIKIRJE 2/2018

mukaan toimintaan. KUUKAUSIKIRJE 2/2018 KUUKAUSIKIRJE 2/2018 1/5 VapaaehtoisVoimala tempaisi Hyvinkään Suurmarkkinoilla lauantaina 14.4. Mukana oli useita vapaaehtoisia, jotka toivat loistavaa näkyvyyttä uudelle kaupungin toimipisteelle. Lämmin

Lisätiedot

VOIMAlainen 5 / 2018

VOIMAlainen 5 / 2018 VOIMAlainen 5 / 2018 VOIMAlainen 2/6 VapaaehtoisVoimalalla on tiedossaan vauhdikas syksy! VapaaehtoisVoimalan syksyn koulutukset alkoivat TYKÖNÄ-ryhmänohjauskoulutuksilla. Tykönä-kerhot ovat taloyhtiöiden

Lisätiedot

VOIMAlainen 4/2018 1/6

VOIMAlainen 4/2018 1/6 VOIMAlainen 4/2018 1/6 VapaaehtoisVoimalalla on takanaan aikamoinen alkuvuosi! Ensimmäisten kuukausien kiihkeä markkinointi ja toiminnan näkyväksi tekeminen tiivistyi kevään koulutuksiin, jotka ovat tuoneet

Lisätiedot

KUUKAUSIKIRJE 1/2018 1/4

KUUKAUSIKIRJE 1/2018 1/4 KUUKAUSIKIRJE 1/2018 1/4 VapaaehtoisVoimalan ensimmäinen kuukausikirje on tässä! Se suhahtaa Hyvinkään kaupungin vanhustyön vapaaehtoistoimijoiden sähköpostiosoitteeseen aina kerran kuukaudessa. Kirjeessä

Lisätiedot

1/10. VOIMAlainen 6 / 2018

1/10. VOIMAlainen 6 / 2018 1/10 VOIMAlainen 6 / 2018 VOIMAlainen 2/10 Kansikuvassa riemuitsevat käynnissä olevan vapaaehtoistoiminnan peruskoulutuksen ikäihmisten moduulin iloiset osallistujat. Vapaaehtoistehtäviin ja toimijoihin

Lisätiedot

VOIMAlainen 7 / 2018

VOIMAlainen 7 / 2018 1/7 VOIMAlainen 7 / 2018 VOIMAlainen on Hyvinkään VapaaehtoisVoimalan omille vapaaehtoisilleen ja yhteistyökumppaneilleen toimittama julkaisu, jossa tiedotetaan mm. tärkeistä tapahtumista, koulutuksista

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja)

Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) HARJOITUS: MIKÄ SINULLE ON ONNEA? Johtopäätös: Onnen hetket ovat hyvin henkilökohtainen

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Toimintaviesti. maaliskuu 2019

Toimintaviesti. maaliskuu 2019 Toimintaviesti maaliskuu 2019 Onnensillan toimintaviesti julkaistaan kerran kuukaudessa. Se on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa Onnensillan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminta Hyvinkään seudulla.

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ Saara Bitter 9.4.2015 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit 75-vuotiaille. Asiakkaalle lähetettiin kirje, jossa oli ilmoitettu aika palveluneuvojan kotikäynnistä. Tämä malli ei

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju

Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Emma & Elias Tuhti-ryhmän kysely Tavoitteena kerätä keskitetysti raportointiin tarvittavat tiedot vapaaehtoisilta Kerätä aineisto, joka tarjoaa

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

syksy 2019 Riihimaen Nuorisoteatteri

syksy 2019 Riihimaen Nuorisoteatteri syksy 2019.. Riihimaen Nuorisoteatteri Kattilakosken perhe lähtee lomalle, mutta saavat kesänaapurikseen eriskummallisen parivaljakon. Vauhtia ja koomisia tilanteita ei tästä tarinasta puutu, kun lapset

Lisätiedot

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Jaettua iloa! Vapaaehtoisena toimit tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, ilman ammattityön vaatimuksia. Vapaaehtoistoiminta ei korvaa ammattilaisten työtä vaan täydentää

Lisätiedot

Miten teet vaikutuksen työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina

Miten teet vaikutuksen työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina 23.1.2018 Osuuskauppa Arinalla on 174 toimipaikkaa ja työllistää yli 2600 työntekijää Marketkauppaa Hakemusvaihe Ota selvää työantajasta Panosta työhakemukseen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin digineuvonnan opastuspisteet

Helsingin kaupungin digineuvonnan opastuspisteet Helsingin kaupungin digineuvonnan opastuspisteet Ari Tammi Asukasyhteistyön erityissuunnittelija Kaupunginkanslia Margit on 73-vuotias leskirouva Oulunkylästä. Hän haluaisi ostaa tietokoneen tai pienemmän

Lisätiedot

Ohje suunnistajalle, osa 1 Näin teet Rastilippuun profiilin, eli rekisteröidyt käyttäjäksi

Ohje suunnistajalle, osa 1 Näin teet Rastilippuun profiilin, eli rekisteröidyt käyttäjäksi Näin teet Rastilippuun profiilin, eli rekisteröidyt käyttäjäksi Päivitetty 16.5.2018 www.rastilippu.fi #rastilippu Rastilippu on uusi palvelu kuntorastikävijöille Rastilippu on Suomen Suunnistusliiton

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON!

TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON! TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON! TUUTORIT Henna Hämäläinen Outi Ekebom henna-leena.hamalainen@student.uwasa.fi Sairaanhoitaja AMK Sosiaali- ja terveyshallintotieteen aineopinnot Itä-Suomen yliopistossa

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

Yhdistysviesti

Yhdistysviesti 1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA

KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA Tervehdys täältä Kuopion kaupungin rekrytointipalvelusta. Kiitämme Sinua jättämästäsi hakemuksesta sijaispankkiimme sekä jo mahdollisista tekemistäsi sijaisuuksista Kuopion kaupungille. Syksy on tulossa

Lisätiedot

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiverkoston haastattelut Haluttiin selvittää mallin nykyistä käyttöä ja kehittämistarpeita panostaminen oikeisiin kehittämiskohteisiin Haastattelut touko-elokuussa

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,

Lisätiedot

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin Työkirja TiiaKonttinen Hei, ihan huippua, että latasit tämän oppaan ja haluat oppia, miten voit suunnitella ja tehdä oman verkkokurssisi. Tämän työkirjan

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Tule mukaan kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Diakonissa, sairaanhoitaja (AMK) Johanna Saapunki Työpaikka: Kuusamon seurakunta Työtehtävät: perusdiakonia, kehitysvammatyö Mikä on parasta työssä?

Lisätiedot

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe 24.3.2017 Metropolia Ammattikorkeakoulussa Aika Paikka: Metropolian toimipiste Sisältö (HUOM! Muutokset mahdollisia) Ma 20.3. klo

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Kohtaamisesta osallisuuteen, osallisuudesta toimijuuteen Parhaimmillaan osallisuus (engagement) johtaa toimijuuteen

Lisätiedot

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Lukijalle Vuorovaikutus toimimaan on kolmevuotinen hanke (2018 2020), jonka päätavoitteena on vanhemman ja nuoren välisen vuorovaikutuksen parantaminen. Hankkeen

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

TARINARINKI POHJOIS-HAAGAN SETLEMENTTIASUNNOT 15 B

TARINARINKI POHJOIS-HAAGAN SETLEMENTTIASUNNOT 15 B TARINARINKI POHJOIS-HAAGAN SETLEMENTTIASUNNOT Eliel Saarisen tie 15 B Huom. Kysy ohjaajalta ovikoodi. joka parittoman viikon KESKIVIIKKO KLO 14.00 15.30 Senioritoiminta järjestää kaikille ikääntyneille

Lisätiedot

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 8.5.2017 Kouvola, Suomalaisten yksinäisyys -työpaja Maaret Alaranta Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Terveyden ja hyvinvoinnin yksikkö

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe 13.4.2018 Metropolia Ammattikorkeakoulussa Aika Paikka: Metropolian toimipiste Sisältö (HUOM! Pienet muutokset mahdollisia) Ma 9.4.

Lisätiedot

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013 YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA Haasteet ja mahdollisuudet Liisa Reinman 27.11.2013 Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa Puolet suomalaista tekee vapaaehtoistyötä Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita olisi enemmänkin,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Kirjastoautopäivä Muistisairauteen sairastunut ihminen kirjastopalvelujen asiakkaana

Pohjois-Suomen Kirjastoautopäivä Muistisairauteen sairastunut ihminen kirjastopalvelujen asiakkaana Pohjois-Suomen Kirjastoautopäivä 15.6.2017 Muistisairauteen sairastunut ihminen kirjastopalvelujen asiakkaana Kuva: Muistiliitto Annika Väihkönen, muistiasiantuntija Lapin Muistiyhdistys ry / Lapin Muistiluotsi

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Seniori- ja vanhustyö - Olohuoneverkosto

Seniori- ja vanhustyö - Olohuoneverkosto Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 0 Seniori- ja vanhustyö - Olohuoneverkosto Setlementti Louhela ry Päätavoite KEHITTYVÄ OLOHUONEVERKOSTO VAHVISTAA TOIMINTAKYKYÄ, OSALLISUUTTA JA YHTEISÖLLISYYTTÄYTTÄ

Lisätiedot

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Raportti Tutkimusraportti 3.2.2010 23.3.2010 TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Tutkimusjohtaja Tutkija Suvi Kovero Mikko Kesä Innolink Research Oy Oy. 2009-2010 2010 Perustiedot

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Viikko 32 (3.8.-9.8.) Ma 3.8. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja!

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja! KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE Hyvä vastaaja! Opiskelen Therapeia-säätiön ja Helsingin Psykoterapiayhdistyksen yhteistyössä toteuttamassa 4- vuotisessa psykoanalyyttisen paripsykoterapian

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Eliksiiriä elämään. seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla

Eliksiiriä elämään. seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla Eliksiiriä elämään seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla Eliksiiriä ja osallisuutta elämään Yksin, kaksin ja toisten kanssa opiskellen ja osallistuen kurssilla tai täysihoidossa. Peräpohjolan Opistolla

Lisätiedot

Sukupolvia yhdistävä. toiminta

Sukupolvia yhdistävä. toiminta Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen

Lisätiedot

Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan?

Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan? Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan? Vapaaehtoistoiminta on mittaamattoman arvokas voimavara yhteiskunnassamme, ja meidän on syytä ymmärtää sitä syvemmin ja paremmin. Tässä pohdinnassa

Lisätiedot

Luosto, Sodankylä

Luosto, Sodankylä Alustava ohjelma OHJELMA Tiistai 2.10. klo 10.30 Ilmoittautuminen ja majoittuminen hotelli Luostotunturiin (Luostontie 1, 99555 Luosto) Lounas hotelli Luostotunturin ravintolassa (kokouspaketti /omakustanne)

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

kansalaisosallisuusprosessi 25.3.2013

kansalaisosallisuusprosessi 25.3.2013 Ikäihmisten i palvelut kansalaisosallisuusprosessi 25.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Omahoito ja oman vastuun osuus: Ilmaiset kuntoilumahdollisuudet 75 vuotta täyttäneille Liikuntapassi yli 70 vuotiaille

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus #yhdistysverkosto

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus  #yhdistysverkosto Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Päätös 8.3.2016 @yverkosto @smlinnemaki #yhdistysverkosto Vapaaehtoistoiminnan messut Kiertelyä ja jutustelua, yhteystietojen vaihtamista ja jatkosuunnitelmien tekoa.

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA Tervetuloa vastaamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten opetushenkilöstön kiinnostusta sosiaalisen median

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot