VOIMAlainen 7 / 2018
|
|
- Tarja Marjut Laaksonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1/7 VOIMAlainen 7 / 2018 VOIMAlainen on Hyvinkään VapaaehtoisVoimalan omille vapaaehtoisilleen ja yhteistyökumppaneilleen toimittama julkaisu, jossa tiedotetaan mm. tärkeistä tapahtumista, koulutuksista ja avoinna olevista vapaaehtoistehtävistä.
2 VOIMAlainen 2/7 Kansikuvassa ollaan ilon ja toimeliaisuuden huumassa Seniorimessuilla Messujen pääesiintyjä, siilinjärveläinen eläkeläenen Tyyne Kettunen tempaisi runsaslukuisen yleisön mukaansa ryhmäsukkestioon. Tyyne kertoi kuulumisia kotiseudultaan Pöljän kylästä sekä pohti ansiokkaasti nykyeläkeläisen roolia ja yhteiskunnan heille asettamia vaatimuksia. Yleisö sai maistiaiset sote-jumpasta ja suorastaan riehaantui ryhmäsukkestion voimasta: ei-ole-mittäänhättää -yhteishokema lohdutti sote-uudistusta hämmentyneenä odottavia hyvinkääläisiä ja jätti naurunkuplat vatsanpohjalle varmasti koko loppupäiväksi. Kaupunginjohtaja Jyrki Mattila vastaanotti kaupungin palvelutalojen asukkailta kerätyistä elämänviisauksista koostetun Värssykirjan. VapaaehtoisVoimalan Tiina Leiskamo toivoi siitä Mattilalle tukea kunnalliseen päätöksentekoon. Elämänviisauksia kerättiin palvelutalojen asukkailta pitkin kesää yhteistyössä hoitohenkilökunnan ja seurakunnan työntekijän kanssa. Ne kertovat eletystä elämästä ja toimisivat varmasti itse kullakin ohjenuorana tänäkin päivänä. Vai miltäs kuulostaa seuraava, 78-vuotiaan Elvin kommentti: Tämä vuosituhannes on ristiriitojen aikaa. Omaan napaan tuijotusta. Perheissä pitäisi olla joka päivä hetki, missä ongelmat käsitellään. Messuilla työstettiin myös lasten ja nuorten kuvataidekoulun pohjustamaa taideteosta ILO. Kuvataidekoululaiset keräsivät ikääntyneiltä asiakkailtaan asioita ja esineitä, jotka ovat tuottaneet heidän elämäänsä iloa. Messuvieraat pääsivät lisäämään siihen värejä. Teosta viimeistellään vielä Onnensillassa, kunnes sille löydetään koti.
3 VOIMAlainen 3/7 Vuoden Vanhustekona palkittiin Lepovillassa asuva Helve Heino. Hänen aktiivisuutensa ja energiansa on uskomattoman valovoimaista niin Lepovillan asukkaiden keskuudessa kuin monessa muussakin vapaaehtoistehtävässä. Lepovillan Elli on tuttu toimija mm. seurakunnassa, Tykönä kerhossa sekä lukuisissa yhdistyksissä. Seniorimessujen palaute oli pääsääntöisesti positiivista. Vierailijoita kävi kaupungintalolla päivän mittaan kokeneimpien järjestäjien arvion mukaan Messut koetaan tarpeelliseksi ja parasta tällä kertaa taisi olla tapahtuman positiivinen ilmapiiri, tuttujen tapaaminen ja ilo. Kaupungintalon aulatilat olivat monen mielestä ahtaat liikkua apuvälineiden kanssa. Järjestelyt ja osallistava ohjelma saivat kiitosta, mutta mm. näytteilleasettajia toivottiin mukaan enemmän. Palautteen mukaan Seniorimessujen järjestäjät saattavatkin joutua vakavasti pohtimaan suuremman tilan käyttöönottoa ja messujen huomattavaa laajentamista! Vanhustenviikko piti sisällään ohjelmaa eri puolilla Hyvinkäätä. Seurakunnan ja Vanhusneuvoston yhdessä järjestämä Vanhustyön juhla veti seurakuntasalin täyteen ja kertoo messusuosion rinnalla omaa viestiään siitä, että kaupungin ikääntyneet kaipaavat ja tarvitsevat itselleen suunnattua kulttuuritarjontaa. Monen toimijan yhteistyössä suunniteltu ja toteutettu tapahtumaviikko on osoitus tahtotilasta nostaa näkyville ikääntyneemmän väestön tarpeita. VapaaehtoisVoimalan rinnalla viikon järjestelyissä ahersivat Vanhusneuvosto, Hyvinkään yhdistykset, Hyvinkään seudun Omaishoitajat ja läheiset ry, Hyvinkään seurakunta sekä Hyvinkään kaupunkiyhdistys. Seniorimessujen ensiapupisteellä oli valmiustilassa Aarrehoivan ammattilaisia ja Hyvinkään palloseuran Concariklubi järjesti paikalle järjestysmiehet. Sydämelliset kiitokset kaikille teille, joiden työpanos mahdollisti tämän upean viikon! Jussinmäen Jukeboksin luotsaama Vanhustenviikon yhteislaulutilaisuus sai liikkeelle ikääntyneitä niin kotoa kuin palvelukeskuksista. Sydämeni laulut oli monipuolinen, mukaansatempaava ja viihdyttävä kokonaisuus, jossa ammattilaiset tarjoilivat tasokasta, kaikille sopivaa musiikkiherkkua!
4 VOIMAlainen 4/7 Tony Dunderfelt luennoi tunteista uusien vapaaehtoisten valmistujaisjuhlassa Psykologi, tietokirjailija ja tvkasvo Dunderfeltin vierailu oli mahdollista vapaaehtoisten koulutukseen ja virkistykseen sekä verkostoyhteistyöhön myönnetyn Eskola-rahan avustuksella. Kutsuvieraina luennolla oli Valikkoverkoston yhteisestä peruskoulutuksesta valmistuneiden lisäksi jo toiminnassa mukana olevia konkareita sekä yhteistyökumppaneita. Dunderfeltin sanoma oli, että jonkun tapahtuman seurauksena syntynyt tunne on aina henkilökohtainen kokemus ja sellaisenaan aina hyvä. Sen sijaan sitä, miten tunnettaan ilmaisee, joutuu hieman miettimään. Vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa on hyvä harkita, miten toimii ärtyneenä, mitä sanoja ja ilmaisuja käyttää. Haitallinen huolestuminen on tunne, joka jäätyään päälle jää jäytämään mieleen ja alkaa vähitellen viemään meiltä toimintavalmiutta ja elämänvoimaa. Se nostaa esille vanhoja negatiivisia tunnekokemuksia, kelaa ja kasvattaa huolestumista aina peloksi saakka, jolloin alkuperäinen tunne jää sen jalkoihin. Dundelfelt käytti ilmiöstä sanaa römpiö, joka kuvaa hyvin sen vellovaa luonnetta. Hyvinkään Valikkoverkoston yhteinen vapaaehtoistoiminnan peruskoulutus oli kokonaisuudessaan onnistunut, kehittämiskelpoinen ja varmasti uudelleen toteutettava kokonaisuus. Uusia vapaaehtoisia valmistui koulutuksessa mukana olleille toimijoille yhteensä vajaat 50. VapaaehtoisVoimala saa haastateltavakseen näistä kuusi. Koulutuksen syventäviä moduuleita olivat monikulttuurisuus / lapset, nuoret ja perheet / ikäihmiset / saattohoidon tukihenkilötoiminta / vapaaehtoisena erikoissairaanhoidossa / Onnensillan olohuonetoiminta. Vapaaehtoisia itselleen etsivät VapaaehtoisVoimalan lisäksi Siskot&Simot, MLL, Hyvinkään Nuorisoasuntoyhdistys, ry Hyvinkään Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, Hyvinkään seurakunta, Hyvinkään yhdistykset, Järjestökeskus Onnensilta, Koti Hyvinkäällä hanke, Potilasoppimiskeskus Soppi ja SPR.
5 VOIMAlainen 5/7 Viisi visaista kysymystä Tällä palstalla mukaan haastettu henkilö vastaa viiteen visaiseen kysymykseen ja haastaa puolestaan mukaan seuraavan. Nyt vuorossa on MLL:n perhetoiminnan koordinaattori Gazale Giray-Öngörür. Kuka olet ja mitä teet työssäsi? Olen Gazale Giray-Öngörür ja toimin MLL Uudenmaan piirissä perhetoiminnan koordinaattorina Keski- Uudellamaalla. Rakastan työtäni, koska siinä saa olla tekemisissä kaikenikäisten kanssa ja tarjoamme vapaaehtoistoimintoja eri-ikäisille. Lähellä sydäntäni ovat lapsiperheille suunnattu Perhekummi -toiminta sekä Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminta. Voi sitä ilon määrää, kun yksinäisen perheen lapset saavat vuodeksi ikioman varamummin. Olen itse kasvanut kaukana omista juuristani ja sukulaisistani, siksi iloitsen suuresti, kun saan lapsiperheen arkeen vapaaehtoisen. Synnyin Turkissa ja olen etnisesti kurdi. Muutimme perheeni kanssa Suomeen minun ollessani kahdeksan vuotias. Nyt asun kahden poikani ja puolisoni kanssa Tuusulassa. Millaisia kokemuksia Sinulla itselläsi on vapaaehtoistöistä? Ensimmäinen muistamani vapaaehtoistyö oli MLL:n tukioppilastoiminta. Muistan kuinka otin sen työn vakavasti ja olin reippaana monen hiljaisen oppilaan tukena välitunneilla ja koulun käytävillä. Hyvin pitkään aikaan olin aina koulun näkyvin maahanmuuttaja, mikä antoi kiusaajille tilaisuuden häiritä minuakin. Mutta sain vapaaehtoistyöstäni voimaa ja yksinoikeuden taistella heitä vastaan. Myöhemmin jatkoin heti lukiossa eri toiminnoissa, oppilaskunnassa ja paikallisessa politiikassa mukana olemisella vapaaehtoistoimintojani. Tällä hetkellä työni ohella leivon vapaaehtoisesti 6-vuotiaan poikani eskarin myyjäisiin ja eri juhliin mokkapaloja:) Vapaaehtoistyö tulee aina olemaan osa minua. Mitä muut eivät sinusta vielä tiedä? Tämä on vaikea kysymys. Olet aina jossain -sanoi eräs tuttavani. Hän ei tiedä, etten osaa istua ja olla tekemättä mitään kotonani. Osaan rentoutua vain, jos pyydän kavereita kahvittelemaan tai menen itse lasten kanssa johonkin, missä heidänkin on kivaa olla. Mikä eläin olisit ja miksi? Luulen, että niin minä kuin varmasti moni muukin kurdi haluaisi olla lintu. Olla vapaa ja lentää keksittyjen rajojen yli tervehtimään muita sukulaisiaan. Keneltä haluat kysyä 5 visaista kysymystä? Yhdistysohjaaja Heidi Kokko Hyvinkään Yhdistyksistä, sinut on haastettu!
6 VOIMAlainen 6/7 Akut laturiin Kuukausikahvilassa! Tervetuloa kaikki uudet ja entiset vapaaehtoiset Kuukausikahvilaan joka kuukauden ensimmäisenä parittoman viikon maanantaina Onnensiltaan, Siltakatu 1. Kuukausikahvilassa on mahdollista vaihtaa kuulumisia muiden VapaaehtoisVoimalan toimijoiden kanssa. Virike- ja vapaaehtoistyön ohjaajat Sari Turpeinen ja Tiina Leiskamo järjestävät ohjelmaa voimautumisen ja virkistymisen hengessä; osa kerroista on varattu vapaaehtoisten vapaamuotoiselle kohtaamiselle. Kuukausikahvilan ovet ovat avoinna kaikille toiminnassa jo mukana oleville ja heidän mukanaan tuleville ystäville! Seuraava Kuukausikahvila klo Tietosilta TULE MUKAAN PYYDÄ MYÖS YSTÄVÄSI! Vuoden viimeinen Kuukausikahvila klo 15-17, Kaarisilta
7 VOIMAlainen 7/7 Kuukauden voimasanat YHTEYSTIEDOT: Sari Turpeinen Tiina Leiskamo ohjaustoiminnan artenomi (AMK) ohjaustoiminnan artenomi (AMK) virike- ja vapaaehtoistyön ohjaaja virike ja vapaaehtoistyön ohjaaja puhelin: puhelin: (tavoitettavissa ma, to-pe) Hyvinkään VapaaehtoisVoimala Jussilankatu Hyvinkää
VOIMAlainen 5 / 2018
VOIMAlainen 5 / 2018 VOIMAlainen 2/6 VapaaehtoisVoimalalla on tiedossaan vauhdikas syksy! VapaaehtoisVoimalan syksyn koulutukset alkoivat TYKÖNÄ-ryhmänohjauskoulutuksilla. Tykönä-kerhot ovat taloyhtiöiden
Lisätiedot1/10. VOIMAlainen 6 / 2018
1/10 VOIMAlainen 6 / 2018 VOIMAlainen 2/10 Kansikuvassa riemuitsevat käynnissä olevan vapaaehtoistoiminnan peruskoulutuksen ikäihmisten moduulin iloiset osallistujat. Vapaaehtoistehtäviin ja toimijoihin
LisätiedotMuistisairaan kohtaaminen
KUUKAUSIKIRJE 3/2018 1/5 VapaaehtoisVoimala on käynnistänyt läheislämpöpumpun oikein toden teolla, kun koulutukset ja uusien vapaaehtoisten jalkautuminen on päässyt vauhtiin. Uudet riksapyöräkuskit ovat
LisätiedotVOIMAlainen 4/2018 1/6
VOIMAlainen 4/2018 1/6 VapaaehtoisVoimalalla on takanaan aikamoinen alkuvuosi! Ensimmäisten kuukausien kiihkeä markkinointi ja toiminnan näkyväksi tekeminen tiivistyi kevään koulutuksiin, jotka ovat tuoneet
Lisätiedotmukaan toimintaan. KUUKAUSIKIRJE 2/2018
KUUKAUSIKIRJE 2/2018 1/5 VapaaehtoisVoimala tempaisi Hyvinkään Suurmarkkinoilla lauantaina 14.4. Mukana oli useita vapaaehtoisia, jotka toivat loistavaa näkyvyyttä uudelle kaupungin toimipisteelle. Lämmin
LisätiedotKUUKAUSIKIRJE 1/2018 1/4
KUUKAUSIKIRJE 1/2018 1/4 VapaaehtoisVoimalan ensimmäinen kuukausikirje on tässä! Se suhahtaa Hyvinkään kaupungin vanhustyön vapaaehtoistoimijoiden sähköpostiosoitteeseen aina kerran kuukaudessa. Kirjeessä
LisätiedotVapaaehtoistoiminta antaa iloa!
Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten
LisätiedotHyvinkään sairaanhoitoalueen II Järjestöfoorumi
Hyvinkään sairaanhoitoalueen II Järjestöfoorumi Soile-Maria Linnemäki Yhteisökoordinaattori 30.9.2013 Taustaa Vapaaehtoistoiminta esillä mediassa ja ihmisten huulilla Tutkimuksia: puolet suomalaisista
LisätiedotSELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
LisätiedotSELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
LisätiedotSELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
LisätiedotVapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018
Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia
LisätiedotMonikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
LisätiedotVapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko
Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti
LisätiedotTERVETULOA JÄRVENPÄÄN VAPAAEHTOISTOIMINNAN PERUSKOULUTUKSEEN!
TERVETULOA JÄRVENPÄÄN VAPAAEHTOISTOIMINNAN PERUSKOULUTUKSEEN! Maksuton vapaaehtoistoiminnan koulutus järjestetään 24.1-14.3.2019 välisenä aikana kouluttajien eri toimipisteissä Järvenpäässä klo 17-20.
LisätiedotVUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
LisätiedotIkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö
IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen
LisätiedotEi tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi
Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.
LisätiedotEläkeläistilojen käyttövaraukset , vanhusneuvoston www-sivujen tarkistaminen.
Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2014 1 Toimintakertomus 2014 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja
LisätiedotKaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan
Suunnittelija Laura Sormunen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Itä-Suomen Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 6.5.2014 Toimenpideohjelman taustat Terveytensä kannalta
LisätiedotJuttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
LisätiedotVAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA
VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan
LisätiedotVapaaehtoistoiminnan periaatteet
Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan
LisätiedotParemman vanhuuden puolesta
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Paremman vanhuuden puolesta Joulu on lämpimien ajatusten aikaa "Sydämeeni joulun teen" sanotaan joululaulussa. Lämmin ja hyvä joulumieli syntyy monesta
LisätiedotPALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI
PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.
LisätiedotHelsingin kaupungin digineuvonnan opastuspisteet
Helsingin kaupungin digineuvonnan opastuspisteet Ari Tammi Asukasyhteistyön erityissuunnittelija Kaupunginkanslia Margit on 73-vuotias leskirouva Oulunkylästä. Hän haluaisi ostaa tietokoneen tai pienemmän
LisätiedotToimintaviesti. maaliskuu 2019
Toimintaviesti maaliskuu 2019 Onnensillan toimintaviesti julkaistaan kerran kuukaudessa. Se on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa Onnensillan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminta Hyvinkään seudulla.
LisätiedotETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja
ETSIVÄ VANHUSTYÖ koulutuskokonaisuus Aika ja paikka Kouluttaja Sisältö 1. Etsivä vanhustyö 2. Verkostoyhteistyö 3. Osallisuuden vahvistaminen Etsivä vanhustyö koulutuksen tavoite Laaditaan etsivän vanhustyön
LisätiedotVapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry
Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen
LisätiedotSukupolvia yhdistävä. toiminta
Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen
Lisätiedot1. Mitä kautta sait tietää MLL:n Perhekeskus Keltasirkusta? Voit valita useita vaihtoehtoja.
MLL:n Uudenmaan piirin perhekeskus Keltasirkun kävijäkysely kevät 2017 1. Mitä kautta sait tietää MLL:n Perhekeskus Keltasirkusta? Voit valita useita vaihtoehtoja., valittujen vastausten lukumäärä: 37
Lisätiedot1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa
IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan
LisätiedotSeniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere
Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen
LisätiedotMannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen
LisätiedotVapaaehtoistoiminnanperuskoulutus #yhdistysverkosto
Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Päätös 8.3.2016 @yverkosto @smlinnemaki #yhdistysverkosto Vapaaehtoistoiminnan messut Kiertelyä ja jutustelua, yhteystietojen vaihtamista ja jatkosuunnitelmien tekoa.
LisätiedotSUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET
SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä
LisätiedotLAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)
LisätiedotPelkistetty ilmaus Alakategoria Yläkategoria Potilaille suunnattuja taidekokemuksia. potilaiden hyvinvointia lisääviä kokemuksia
LIITE 3 1(5) Odotuksia taidehankkeesta Potilaille suunnattuja taide potilaiden lisääviä odotuksia Potilaille sopivaa kattogalleriaa Uutta sisältöä potilaiden elämään Virkistystä potilaille Taide-elämyksiä
LisätiedotKahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi
Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi Peurunka3 -seminaari 27.10.2015 Keski-Suomen Sosiaaliturvayhdistys ry Kehitytään kimpassa hanke/tuija Seppänen www.kssotu.fi www.facebook.com/kehitytaankimpassa
Lisätiedot9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)
Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys
LisätiedotAvoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
LisätiedotILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!
ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.
LisätiedotTervetuloa Teinilän Lastenkotiin
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa
LisätiedotYhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry
Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo
LisätiedotYhdistysviesti
1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...
LisätiedotKetterän kokeilun nimi:perhekummitoiminnan käynnistäminen Kokeilun toteutusalue (maantieteellinen):_ Raasepori Kokeilun ajanjakso: syksy
Uudenmaan LAPE / Ketterät kokeilut tuloskortti Ketterän kokeilun nimi:perhekummitoiminnan käynnistäminen Kokeilun toteutusalue (maantieteellinen):_ Raasepori Kokeilun ajanjakso: syksy 2017-2018 Päivämäärä:
Lisätiedot15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017
15/11/2016 Kaisa Raninen Toimintasuunnitelma 2017 Toimintaympäristö - valtakunnallinen MLL on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on
LisätiedotTule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan
Tule mukaan kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Diakonissa, sairaanhoitaja (AMK) Johanna Saapunki Työpaikka: Kuusamon seurakunta Työtehtävät: perusdiakonia, kehitysvammatyö Mikä on parasta työssä?
LisätiedotVerkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava
Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen
LisätiedotSairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti
Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti 2013-2015 Muut kaikki hylkää, Yhteisen seurakuntatyön ja seurakuntien mahdollisuudet vanhusten avohoidon ja kotisairaalan asiakkaiden henkisiin ja hengellisiin
LisätiedotEpilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt
Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,
LisätiedotTekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
LisätiedotTekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi
MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja
LisätiedotArvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
LisätiedotKuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?
Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten
LisätiedotVAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ
VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ Parasta Lapsille ry @marjukkak @taru69myth 1. TAVOITE JA SISÄLLÖT KUNTOON MITÄ JA MIKSI? KENELLE MISSÄ, MILLOIN? tavoite vastaanottaja välineet MITEN? viestin sisältö ja formaatti,
LisätiedotIkäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?
Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun
LisätiedotMLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,
LisätiedotYHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013
YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA Haasteet ja mahdollisuudet Liisa Reinman 27.11.2013 Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa Puolet suomalaista tekee vapaaehtoistyötä Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita olisi enemmänkin,
LisätiedotRyhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019
Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019 Sisällys Lukijalle... 3 Aijjoos-toiminta... 4 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 4 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 4 Järviseudun
LisätiedotYhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011
Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7
LisätiedotTervetuloa ODL Vapaaehtoistoiminnan piiriin!
Tervetuloa ODL Vapaaehtoistoiminnan piiriin! Minna Ruokangas Uskomme hyvään Yhteisöllisyyden, lähimmäisyyden ja hyvyyden puolesta yksinäisyyttä, syrjäytyneisyyttä ja eriarvoisuutta vastaan. Haluamme antaa
LisätiedotEtsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti
Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli 2012-2016 -projekti Etsivä vanhustyö on Yhteisölähtöistä ja sosiaalista toimintaa, jolla tavoitetaan
LisätiedotVertais- ja vapaaehtoistoiminta tarvitsee tuekseen toimivia rakenteita
Vertais- ja vapaaehtoistoiminta tarvitsee tuekseen toimivia rakenteita teksti: Ronja Kuokkanen haastattelu: Sari Koivumäki Rakenteet ovat tärkeitä vapaaehtoistoiminnassa. Ilman niitä järjestöissä tehtävä
LisätiedotOma elämä läpi elämän
Oma elämä läpi elämän Me kaikki olemme luovia. Kun yhteinen luovuus otetaan käyttöönvanhustyössä, syntyy vanhuksille ja hoitohenkilökunnalle parempaa arkea. Yhdessä laadukkaan ja oman näköisen elämän puolesta!
LisätiedotSosiaaliset suhteet - ohje
Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan
LisätiedotKartoitus sijaisisien asemasta. Hakala, Joonas Murtonen, Veikka
Kartoitus sijaisisien asemasta Hakala, Joonas Murtonen, Veikka Tutkimuksen taustaa Idea sijaisisiä koskevasta opinnäytetyöstä syntyi PePPihankkeen toimesta, kyseltyämme sähköpostitse opinnäytetyön aihetta
LisätiedotOLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?
OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule
LisätiedotVuoden Kerttu ja Perttu palkittiin
Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus
LisätiedotJUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia
JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen
LisätiedotLisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.
27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen
LisätiedotNäin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere
10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen
LisätiedotArvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina.
Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Vaikuttavaa vanhustyötä Vanhustyön keskusliitto ry, VTKL edistää ikääntyvien ihmisten ja vanhusten hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta vanhuuspoliittisella
LisätiedotVirtaa vapaaehtoistoimintaan
Virtaa vapaaehtoistoimintaan Miten tehdä yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa tunnetummaksi ja kiinnostavammaksi? Miten kertoa toiminnasta, niin, että siihen innostuisi mukaan uusia henkilöitä? Heli Laurikainen
LisätiedotKEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (14 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2018 1 (14 ) Vanhusneuvosto 30.11.2018 AIKA 30.11.2018 klo 10:00-11:45 PAIKKA Mainiokoti Vihtori, Rovankatu 1, 94600 KEMI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 58 Kokouksen avaus 3
LisätiedotTurun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!
Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki -toiminta on tarkoitettu eläkeikäisille (60+), jotka ovat kokeneet elämässään muutoksia ja luopumisia
LisätiedotTERVETULOA JÄRVENPÄÄN VAPAAEHTOISTOIMINNAN PERUSKOULUTUKSEEN!
TERVETULOA JÄRVENPÄÄN VAPAAEHTOISTOIMINNAN PERUSKOULUTUKSEEN! Maksuton vapaaehtoistoiminnankoulutus järjestetään 25.1-15.3.2018 välisenä aikana kouluttajien eri toimipisteissä Järvenpäässä. Koulutuksessa
LisätiedotLapsellanne synt. on varattu aika neuvolan
Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa
LisätiedotOllaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA
28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.
LisätiedotLUOVAT RAKENTEET. Selvitys kulttuurisen vanhustyön rakenteista yli asukkaan kaupungeissa sekä Pukkilan kunnassa. Kuvaaja Vicente Serra
LUOVAT RAKENTEET Selvitys kulttuurisen vanhustyön rakenteista yli 50 000 asukkaan kaupungeissa sekä Pukkilan kunnassa. Kuvaaja Vicente Serra AILI = Kulttuurisen seniori- ja vanhustyön valtakunnallinen
LisätiedotTavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
LisätiedotKysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016
Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 8.5.2017 Kouvola, Suomalaisten yksinäisyys -työpaja Maaret Alaranta Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Terveyden ja hyvinvoinnin yksikkö
LisätiedotTÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi
v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on
LisätiedotVAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN
VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN Perusedellytys vapaaehtoistoiminnalle VAPAAEHTOINEN ITSE (1/2) Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on tuoda iloa ihmisten elämään, myös vapaaehtoiselle itselleen. Mukaan
LisätiedotLasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin
Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin Vattumadon talo päiväkotiprojekti eskareille Valoveistos ja Varjoteatteri Merja Isomaa-James, Tuija Mettinen LÄHTÖTILANNE
LisätiedotTervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon
LisätiedotMiten suomalaiset lapset ja nuoret voivat?
Miten suomalaiset lapset ja nuoret voivat? Niina Junttila, kasvatuspsykologian apulaisprofessori Opettajankoulutuslaitos, SOTE-Akatemia, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus, Laituri Lasten palvelujen monitieteinen
LisätiedotPYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
LisätiedotSAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
LisätiedotHyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta
Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,
LisätiedotTERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu
TERVEISENI AMMATTILAISILLE Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu AIKUISTUMISEN HAASTEET Teini-ikä mullistaa nuoren elämää
LisätiedotKohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo
LisätiedotHyvinvointikysely oppilaille
Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa
LisätiedotLiite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %
1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:
LisätiedotApua, tukea ja toimintaa
Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan
LisätiedotVaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha
Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Vaikuttaja-päivä Vaikuttaja-päivän tarkoituksena on lisätä tietoa vaikuttamismahdollisuuksista
LisätiedotKoillisen aluetoimijaverkoston ratkaisuja tapahtumiin ja neuvontaan
Koillisen aluetoimijaverkoston ratkaisuja tapahtumiin ja neuvontaan Aluetoimijaverkoston tapaaminen 25.11.2015 1 11.12.2015 Hyvinvointikeskus Palvelukeskittymä, johon on koottu keskeisiä hyvinvointipalveluja
LisätiedotVapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju
Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Emma & Elias Tuhti-ryhmän kysely Tavoitteena kerätä keskitetysti raportointiin tarvittavat tiedot vapaaehtoisilta Kerätä aineisto, joka tarjoaa
LisätiedotYhdistyksen toiminnan esittely
Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat
LisätiedotHyvät omaishoitajien parissa toimivat,
30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta
Lisätiedot