Vammaisten pysäköintilupa Euroopan unionissa: ehdot jäsenvaltioissa Euroopan komissio
Aseta kansio ikkunalle pysäköintiluvan viereen niin, että matkustusmaan kieli tai kielet ovat näkyvissä. Käytä kansiota kirjasen kantena.
Vammaisten pysäköintilupa Euroopan unionissa: ehdot jäsenvaltioissa Euroopan komissio Työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden pääosasto Yksikkö G.3 Vammaisten sopeutuminen Käsikirjoitus on valmistunut helmikuussa 2008.
Neuvoston suosituksen 2008/205/EY pohjalta laadittu asiakirja. Euroopan komissio tai kukaan komission nimissä toimiva henkilö ei ole vastuussa tämän julkaisun sisältämien tietojen mahdollisesta käytöstä. Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset Euroopan unioniin liittyviin kysymyksiisi. Yhteinen maksuton palvelunumero (*): 00 800 6 7 8 9 10 11 (*) Jotkin matkapuhelinoperaattorit eivät salli pääsyä 00 800 -alkuisiin numeroihin, tai niistä voidaan laskuttaa. Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista on käytettävissä internetissä Europa-palvelimen kautta (http://europa.eu). Euroopan yhteisöt, 2009 Tekstin jäljentäminen on sallittua, kunhan lähde mainitaan. Luettelointitiedot ovat teoksen lopussa. Luxemburg: Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto, 2009 ISBN 978-92-79-10561-6 doi: 10.2767/75206 Printed in Luxembourg Painettu kloorivalkaisemattomalle paperille
Yleisiä tietoja ja neuvoja Tämä esite on tietolomake, joka kuvaa vammaisten pysäköintiluvan käyttöehdot Euroopan unionin eri jäsenvaltioissa. Ennen kuin matkustat toiseen maahan, lue kyseisessä maassa voimassa olevat säännöt. Joissakin tapauksissa on pyydettävä lisätietoja paikan päällä. Käytä kansiossa olevia tietoja matkustusmaan kielellä asettamalla kansio näkyviin pysäköintiluvan viereen. Nämä tiedot osoittavat paikallisille viranomaisille, että lupa pohjautuu yhteisön yhdenmukaistettuun malliin ja että luvan haltijalle on myönnettävä kaikki vammaisille tarjottavat pysäköintimahdollisuudet kyseisessä maassa. 3
SISÄLLYS BELGIA............................... 6 BULGARIA............................ 7 TŠEKKI................................ 8 TANSKA............................... 9 SAKSA............................... 10 VIRO................................. 11 IRLANTI.............................. 12 KREIKKA............................. 13 ESPANJA............................. 14 RANSKA............................. 15 ITALIA............................... 16 KYPROS.............................. 17 LATVIA.............................. 18 LIETTUA............................. 19 LUXEMBURG......................... 20 UNKARI.............................. 21 MALTA............................... 22 ALANKOMAAT....................... 23 ITÄVALTA............................. 24 PUOLA.............................. 25 PORTUGALI.......................... 27 ROMANIA............................ 28 SLOVENIA............................ 29 SLOVAKIA........................... 30 SUOMI............................... 31 RUOTSI.............................. 32 YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA....... 33 5
BELGIA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Älä pysäköi teille, joilla pysäköinti on kielletty. Voit pysäköidä useimmilla alueilla maksutta ja ilman aikarajaa, kun pysäköinti on maksullista. Voit pysäköidä ilman aikarajaa, kun pysäköinti on maksutonta mutta aikarajoitteista. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille. Joillakin pysäköintialueilla pysäköintiluvalla varustetut ajoneuvot voidaan pysäköidä maksutta mutta vain vammaisille varatuille paikoille. ÂÂ Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 6
BULGARIA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Asuttujen alueiden ulkopuolella pysäköitäessä ajoneuvot on pysäytettävä ajoradan ulkopuolelle. Ajoradalle pysäköinti on kielletty. Asutuilla alueilla tien omistaja tai tietä hallinnoiva viranomainen voi määrittää alueita, teitä tai teiden osia lyhytaikaista pysäköintiä varten tiettyinä aikoina. Tämä aika ei saa olla alle 30 minuuttia tai yli 3 tuntia. Pysäköintialueet on merkitty liikennemerkeillä, tiemerkinnöillä ja kylteillä, jotka antavat kuljettajalle pysäköintiohjeita. Paikallinen kunnanvaltuusto voi määrittää pysäköintimaksun. 7
TŠEKKI Vain O1-tunnuksen haltijat voivat pysäköidä ajoneuvonsa vammaisille varatuille pysäköintialueille, jotka on merkitty O1-tunnuksella. Yksittäistapauksissa ja silloin, jos se on välttämätöntä, O1-tunnuksen haltijoiden ei tarvitse noudattaa pysäköinti kielletty -merkkejä tarpeen mukaan (tieliikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta ei saa heikentää). Yksittäistapauksissa ja silloin, jos se on välttämätöntä, O1-tunnuksella varustettujen autojen kuljettajien ei tarvitse noudattaa seuraavia merkkejä: Pääsy kielletty (Zákaz vjezdu) Vain läpikulku (Průjezd zakázán) Vain huoltoajo (Zásobování vjezd povolen) Vain poikkeusluvalla (Vjezd povolen pouze pro) Vain asukkaille (Dopravní obsluze vjezd povolen) Kulku vain asukkaille (Mimo dopravní obsluhu) Yksittäistapauksissa ja silloin, jos se on välttämätöntä, O1-tunnuksella varustetuilla autoilla voi ajaa alueille, jotka on merkitty jalankulkualueiksi. Tarkista paikan päällä, onko yksityisillä pysäköintialueilla eri säännöt vammaisille. O1-tunnuksen haltija voi pyytää hallintoviranomaisia varaamaan hänelle pysäköintipaikan asuinpaikastaan. 8
TANSKA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Seuraavat aikarajat koskevat pysäköintiluvalla varustettuja ajoneuvoja useimmilla alueilla: Paikoissa, joissa pysäköinti on kielletty, voit pysäköidä enintään 15 minuutiksi mutta vain, jos et estä liikennettä. Paikoissa, joissa pysäköinti on sallittu 15 30 minuutiksi, voit pysäköidä enintään tunniksi. Paikoissa, joissa pysäköinti on maksutonta, mutta rajoitettu 1 3 tuntiin, voit pysäköidä rajoittamattomaksi ajaksi. Joillakin alueilla pysäköinnistä on maksettava. Jos maksat saapuessasi sallitun enimmäisajan, pysäköinti voi olla sallittua ilman aikarajaa. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille, elleivät paikalliset säännöt sitä erikseen salli. Pysäköintialueilla ei ole eri sääntöjä pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille. 9
SAKSA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Älä pysäköi paikalle, joka on merkitty henkilön nimellä tai ajoneuvon rekisterinumerolla. Voit pysäköidä enintään kolmeksi tunniksi pysäköintipaikoille teillä tai alueilla, joilla pysäköinti on muuten kielletty. Voit ylittää pysäköintiajan pysäköintipaikoilla teillä tai alueilla, joilla pysäköintiaikaa on rajoitettu. Voit pysäköidä maksutta pysäköintipaikoille, jotka on maksettava automaatilla tai pysäköintimittarilla. Voit pysäköidä asukkaille varatuille paikoille enintään kolmeksi tunniksi. Voit pysäköidä rajoitetun liikenteen alueille ja varsinaisten pysäköintipaikkojen ulkopuolelle, jos et haittaa läpikulkuliikennettä. Pysäköi jalankulkualueille vain, jos paikalliset säännöt sen erikseen sallivat. Tarkista paikallinen tilanne. Vaikka tämä olisi sallittua, alueelle voi ajaa ja pysäköidä vain tiettyinä aikoina. Huom. Nämä pysäköintisäännöt ovat voimassa vain, jos lähellä ei ole muuta pysäköintimahdollisuutta. Pysäköinnin enimmäisaika ei voi ylittää 24:ää tuntia. Pysäköintialueiden säännöt vaihtelevat. Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 10
VIRO on merkitty pyörätuolitunnuksella. Pysäköinti voi olla sallittua paikoissa, joissa pysäköinti on kielletty, mutta vain, jos pysäköit auton kokonaan jalkakäytävälle etkä estä liikennettä. ÂÂ Suosittelemme tarkistamaan asian paikan päällä. Voit pysäköidä maksutta ja ilman aikarajaa, kun pysäköinti on maksullista. Voit pysäköidä ilman aikarajaa teillä, joilla pysäköinti on maksutonta mutta aikarajoitteista. Vammaisella kuljettajalla ei pitäisi olla pysäköinnin aikarajaa. Vammaisen henkilön kuljettaja voi pysähtyä hakemaan tai jättämään hänet. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille. Joillakin pysäköintialueilla pysäköintiluvalla varustetut ajoneuvot voidaan pysäköidä maksutta. Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 11
IRLANTI on merkitty pyörätuolitunnuksella. Älä pysäköi teille, joilla pysäköinti on kielletty. Pysäköintiluvalla varustettujen ajoneuvojen pysäköintimaksut ja pysäköintiaikojen säännöt vaihtelevat. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille. Joillakin pysäköintialueilla on eri maksusääntöjä pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille. ÂÂ Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 12
KREIKKA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Älä pysäköi paikalle, joka on merkitty henkilön nimellä tai ajoneuvon rekisterinumerolla. Pysäköintiluvan käyttäminen sallii pysäköinnin julkisilla teillä tai liikenteelle, jalankulkijoille tai eläimille tarkoitetuilla alueilla tärkeyden mukaan. Älä pysäköi teille, joilla pysäköinti on kielletty. Useimmilla alueilla pysäköinnistä on maksettava, jos pysäköinti on maksullista. Useimmilla alueilla voit pysäköidä ilman aikarajaa paikoissa, joissa pysäköinti on maksutonta mutta aikarajoitteista. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille. Joillakin pysäköintialueilla pysäköintiluvalla varustetut ajoneuvot voidaan pysäköidä maksutta. Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 13
ESPANJA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Älä pysäköi teille, joilla pysäköinti on kielletty, elleivät paikalliset säännöt sitä erikseen salli. Pysäköintiluvalla varustettujen ajoneuvojen pysäköintimaksut ja pysäköintiaikarajoitusten säännöt vaihtelevat. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille, elleivät paikalliset säännöt sitä erikseen salli. Useimmissa paikoissa pysäköintialueilla on eri säännöt pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille. ÂÂ Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 14
RANSKA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Vaikka käytössä on kansallinen pysäköintisääntöjärjestelmä, paikallisia eroja saattaa ilmetä. ÂÂ Tarkista paikallinen tilanne. Lainsäädäntö vaatii vammaisille maksuttoman pääsyn varatuille pysäköintipaikoille ja kieltää laitteet, jotka rajoittavat heidän pääsyään. Älä pysäköi teille, joilla pysäköinti on kielletty. Pysäköinnistä on maksettava, jos pysäköinti on maksullista. Pariisissa ja joissakin muissa kaupungeissa pysäköintiluvalla varustetut ajoneuvot voidaan pysäköidä maksutta. Monilla alueilla voit pysäköidä ilman aikarajaa paikoissa, joissa pysäköinti on maksutonta mutta aikarajoitteista. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille. Pysäköintialueilla ei ole eri sääntöjä pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille. ÂÂ Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 15
ITALIA on merkitty keltaisella viivalla ja pyörätuolitunnuksella. Älä pysäköi paikalle, joka on merkitty henkilön nimellä tai ajoneuvon rekisterinumerolla. Voit pysäköidä teille, joilla pysäköinti on kielletty, mutta vain hätätapauksissa ja estämättä liikennettä. Useimmilla alueilla pysäköinnistä on maksettava, jos pysäköinti on maksullista. Voit pysäköidä ilman aikarajaa, kun pysäköinti on maksutonta mutta aikarajoitteista. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueelle tai rajoitetun liikenteen alueelle (ZTL), elleivät paikalliset säännöt sitä erikseen salli. Julkisilla pysäköintialueilla yksi 50 paikasta on merkitty pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille. Pysäköintiluvalla varustetut ajoneuvot voidaan pysäköidä kyseisille paikoille maksutta. ÂÂ Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 16
KYPROS on merkitty pyörätuolitunnuksella. Älä pysäköi teille, joilla pysäköinti on kielletty. Voit pysäköidä maksutta ja ilman aikarajaa teillä, joilla pysäköinti on maksullista. Joillakin julkisilla pysäköintialueilla pysäköintiluvalla varustetut ajoneuvot voidaan pysäköidä maksutta. ÂÂ Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta 17
LATVIA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Voit pysäköidä autosi maksutta erityisesti vammaisille merkityille pysäköintipaikoille. Vammaisten pysäköintiluvan haltijoiden ei tarvitse noudattaa seuraavia merkkejä: Pysäköinti kielletty (Stāvēt aizliegts) Odottaminen kielletty (Apstāties aizliegts) Pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille ei ole eri sääntöjä. 18
LIETTUA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Voit pysäköidä paikoissa, joissa pysäköinti on kielletty, mutta vain estämättä liikennettä. Voit pysäköidä maksutta ja ilman aikarajaa, kun pysäköinti on maksullista, mutta vain pyörätuolitunnuksella merkityille paikoille. Voit pysäköidä ilman aikarajaa, kun pysäköinti on maksutonta mutta aikarajoitteista. Saat ajaa alueella, jolla liikenne on kielletty. Joillakin pysäköintialueilla pysäköintiluvalla varustetut ajoneuvot voidaan pysäköidä maksutta mutta vain vammaisille varatuille paikoille. Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 19
LUXEMBURG on merkitty pyörätuolitunnuksella. Pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille ei ole eri sääntöjä. Pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille ei ole eri sääntöjä. 20
UNKARI on merkitty pyörätuolitunnuksella. Voit pysäköidä maksutta, kun pysäköinti on maksullista. Voit ylittää aikarajan, kun pysäköinti on maksutonta mutta aikarajoitteista. Joillakin pysäköintialueilla pysäköintiluvalla varustetut ajoneuvot voidaan pysäköidä maksutta. ÂÂ Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 21
MALTA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Tietoja vammaisia koskevista pysäköintisäännöistä saa Maltan viranomaisilta seuraavasta osoitteesta: The Director Kummissjoni Nazzjonali Persuni b'diżabilita' Centru Hidma Socjali Santa Venera Malta Sähköposti: helpdesk@knpd.org http://www.knpd.org 22
ALANKOMAAT on merkitty pyörätuolitunnuksella. Älä pysäköi paikalle, joka on merkitty henkilön nimellä tai ajoneuvon rekisterinumerolla. Voit pysäköidä enintään kolmeksi tunniksi, kun pysäköinti on kielletty, mutta vain, jos et estä liikennettä. Sinun on maksettava pysäköinnistä, jos pysäköinti on maksullista, ja noudatettava aikarajaa. Paikallisia eroja saattaa ilmetä. Voit pysäköidä ilman aikarajaa, kun pysäköinti on maksutonta mutta aikarajoitteista (sininen alue). Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille. Pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille ei ole eri sääntöjä. 23
ITÄVALTA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Älä pysäköi paikalle, joka on merkitty henkilön nimellä tai ajoneuvon rekisterinumerolla. Älä pysäköi teille, joilla pysähtyminen ja pysäköinti on kielletty. Voit pysäköidä useimmilla alueilla maksutta ja ilman aikarajaa paikoilla, joilla pysäköinti on maksullista. Voit pysäköidä ilman aikarajaa, kun pysäköinti on maksutonta mutta aikarajoitteista. Voit ajaa ja pysäköidä jalankulkualueille, mutta vain aikoina, jolloin huoltoajo on sallittu. Julkisilla pysäköintialueilla ei ole eri sääntöjä pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille. 24
PUOLA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Vammaisten pysäköintiluvan haltijoiden ei tarvitse noudattaa seuraavia liikennemerkkejä, jos he noudattavat erityistä varovaisuutta: Ajoneuvolla ajo kielletty (Zakaz ruchu w obu kierunkach) Moottoriajoneuvolla ajo kielletty mopoja lukuun ottamatta (Zakaz wjazdu pojazdów silnikowych, z wyjątkiem motocykli jednośladowych) Linja-autolla ajo kielletty (Zakaz wjazdu autobusów) Moottoripyörällä ajo kielletty (Zakaz wjazdu motocykli) Mopolla ajo kielletty (Zakaz wjazdu motorowerów) Pysäköinti kielletty (Zakaz postoju) Pysäköinti kielletty parittomina päivinä (Zakaz postoju w dni nieparzyste) Pysäköinti kielletty parillisina päivinä (Zakaz postoju w dni parzyste) Rajoitetun pysäköinnin alue (Strefa ograniczonego postoju) Yllä mainittu ehto koskee myös seuraavia: ajoneuvoa ajavaa henkilöä, joka kuljettaa liikkumisesteistä henkilöä sellaisten laitosten henkilökuntaa, joissa hoidetaan, kuntoutetaan tai koulutetaan vammaisia kuljettajia, joiden ajoneuvo on varustettu ulkomailla myönnetyllä pysäköintiluvalla. 25
Älä pysäköi teille, joilla pysäköinti on kielletty. Voit pysäköidä maksutta ja ilman aikarajaa, kun pysäköinti on maksullista, mutta vain pyörätuolitunnuksella merkityille paikoille. Voit pysäköidä kummalle puolelle tahansa teitä, joilla pysäköintiä on rajoitettu parittomina ja parillisina päivinä, mutta vain estämättä liikennettä. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille, elleivät paikalliset säännöt sitä erikseen salli. Pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille ei ole eri sääntöjä. Paikallisia eroja saattaa kuitenkin ilmetä. 26
PORTUGALI on merkitty tunnuksella, jossa on pyörätuoli, raskaana oleva nainen tai lasta pitelevä nainen. Älä pysäköi paikalle, joka on merkitty nimellä tai ajoneuvon rekisterinumerolla. Älä pysäköi teille, joilla pysäköinti on kielletty, ellei se ole välttämätöntä. Pysäköinnin on oltava lyhytaikaista, eikä se saa estää ajoneuvojen tai jalankulkijoiden liikkumista. Sinun on maksettava pysäköinnistä, kun pysäköinti on maksullista, etkä saa ylittää maksettua aikaa. Et voi ylittää aikarajaa, kun pysäköinti on aikarajoitteista. Vammaisten asuinpaikkojen läheltä voidaan varata pysäköintipaikkoja. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille. Pysäköintialueilla ei yleensä ole eri sääntöjä vammaisten pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille. Osa paikallisviranomaisista määrittää varatun pysäköintipaikan vammaisen asuinpaikkaan. 27
ROMANIA Julkisten palveluiden lähellä olevilla pysäköinti alueilla ja järjestetyillä pysäköintialueilla vähintään 4 % kaikista paikoista ja vähintään 2 paikkaa on muutettu, varattu ja merkitty kansainvälisellä merkillä vammaisten maksutonta käyttöä varten. Pysäköintialueita hallinnoiva viranomainen jakaa maksuttomia pysäköintipaikkoja vammaisille, jotka ovat pyytäneet ja jotka tarvitsevat pysäköintipaikan mahdollisimman läheltä asuinpaikkaansa. 28
SLOVENIA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Voit pysäköidä enintään kahdeksi tunniksi, kun pysäköinti on kielletty, mutta vain, jos et estä liikennettä. Sinun on maksettava pysäköinnistä, kun pysäköinti on maksullista, ja noudatettava aikarajaa. Paikoissa, joissa voit pysäköidä jalkakäytävälle, sinun on varmistettava, että jalankulkijoille jää vähintään 1,6 metriä tilaa. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille. Joillakin pysäköintialueilla pysäköintiluvalla varustetut ajoneuvot voidaan pysäköidä maksutta. ÂÂ Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 29
SLOVAKIA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Rajoitettujen pysäköintialueiden käyttö on sallittu ajoneuvoille, jotka on varustettu O1-tunnuksella. Älä pysäköi paikalle, joka on merkitty ajoneuvon rekisterinumerolla. O1-tunnuksella varustetun ajoneuvon kuljettajan, joka kuljettaa yksityiskuljetusten varassa olevaa vaikeasti vammaista, ei tarvitse noudattaa pysäköintikieltoja, mikäli kuljettaja ei estä läpikulkuliikennettä. O1-tunnuksella varustetun ajoneuvon kuljettajan ei tarvitse noudattaa seuraavia merkkejä: Vain huoltoajo (Neplatí pre zásobovanie) Huoltoajo (Iba zásobovanie) Vain kuljetuspalvelut (Neplatí pre Prepravné služby) Kuljetuspalvelut (Prepravné služby) Joillakin pysäköintialueilla pysäköintiluvalla varustetut ajoneuvot voidaan pysäköidä maksutta tai alennetulla hinnalla. ÂÂ Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 30
SUOMI on merkitty pyörätuolitunnuksella. Älä pysäköi paikalle, joka on merkitty henkilön nimellä tai ajoneuvon rekisterinumerolla. Joillakin alueilla voit pysäköidä teille, joilla pysäköinti on kielletty, mutta vain estämättä liikennettä. Voit pysäköidä maksutta ja ylittää aikarajan alueilla, joilla pysäköinti on maksullista. Voit ylittää aikarajan alueilla, joilla pysäköinti on maksutonta mutta aikarajoitteista. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille. Pysäköintialueiden säännöt vaihtelevat. Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 31
RUOTSI Pysäköintilupa vapauttaa haltijat vain noudattamasta pysäköintiä koskevia paikallisia tieliikennesääntöjä. Paikalliset liikennesäännöt määrittää yleensä alueellinen viranomainen, ja ne osoitetaan liikennemerkeillä. Pysäköintiluvan saaneille vammaisille varatut pysäköintipaikat teillä ja pysäköintialueilla on merkitty pyörätuolitunnuksella. Joillakin alueilla pysäköinti on maksutonta pysäköintiluvan haltijoille. Enintään kolmen tunnin pysäköinti on sallittu alueilla, joilla pysäköinti on kielletty tai sallittu alle kolmen tunnin ajaksi paikallisten tieliikennesääntöjen mukaan. Enintään 24 tunnin pysäköinti on sallittu alueilla, joilla pysäköinti on sallittu 3 24 tunnin ajaksi paikallisten tieliikennesääntöjen mukaan. Pysäköinti jalankulkualueelle on sallittu enintään kolmeksi tunniksi. Pysäköinti on sallittu pysäköintiluvan saaneille vammaisille varatuilla paikoilla paikallisten tieliikennesääntöjen mukaan. Kyseisen pysäköintipaikan enimmäispysäköintiaika on huomioitava. Et voi pysäköidä pysäköintipaikoille, jotka on varattu tiettyyn tarkoitukseen tai tietyntyyppiselle ajoneuvolle. Yllä mainitut teillä pysäköintiä koskevat säännöt koskevat myös pysäköintialueita. Maanomistajat saattavat kieltää pysäköinnin tai pysähtymisen. 32
YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA on merkitty pyörätuolitunnuksella. Pysäköintilupaa käytetään yhdessä pysäköintikiekon kanssa. Muista maista tuleviin henkilöihin, jotka käyttävät pysäköintilupaa ilman pysäköintikiekkoa, pätevät kuitenkin samat säännöt. Pysäköintiluvalla varustetuille ajoneuvoille ei ole eri sääntöjä Lontoon keskustassa. Voit pysäköidä pysäköintipaikoille teillä, joilla pysäköinti on kielletty, ellei tiellä ole merkintää ei lastausta tai purkua, ja vain, jos et estä liikennettä seuraavin ehdoin: enintään kolme tuntia Englannissa ja Walesissa ilman aikarajaa Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa, ellei voimassa ole paikallisia rajoituksia. 33
Voit pysäköidä maksutta ja ilman aikarajaa, kun pysäköinti on maksullista, ellei merkeillä muuta osoiteta. Voit pysäköidä ilman aikarajaa, kun pysäköinti on maksutonta mutta aikarajoitteista, ellei merkeillä muuta osoiteta. Älä aja tai pysäköi jalankulkualueille, elleivät paikalliset säännöt sitä erikseen salli. Joillakin pysäköintialueilla pysäköintiluvalla varustetut ajoneuvot voidaan pysäköidä maksutta. Tarkista pysäköintialueen kylteistä tai kysy henkilökunnalta. 34
Euroopan komissio Vammaisten pysäköintilupa Euroopan unionissa: ehdot jäsenvaltioissa Luxemburg: Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto 2009 34 s. 9,9 x 21 cm ISBN 978-92-79-10561-6 doi: 10.2767/75206
EU-julkaisujen tilaukset EU-julkaisuja voi ostaa EU Bookshopista (http://bookshop.europa.eu) kirjakaupasta julkaisun nimen, julkaisijan ja/tai ISBNnumeron perusteella suoraan myyntiedustajiltamme, joiden yhteystiedot ovat saatavissa internetistä http://bookshop.europa.eu tai faksitse numerosta +352 2929-42758. Ilmaisjulkaisuja voi tilata EU Bookshopista (http://bookshop.europa.eu) Euroopan komission edustustoista tai lähetystöistä, joiden yhteystiedot ovat saatavissa internetistä http:// ec.europa.eu/ tai faksitse numerosta +352 2929-42758.
Lisätietoja: http://parkingcard.europa.eu KE-30-08-401-FI-C