Kuntouttava hoitotyö ja viriketoiminta. TPA: kuntouttava hoitotyö ja viriketoiminta

Samankaltaiset tiedostot
työseminaari Alice Pekkala Kartanonväkikoti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka Anni Pentti

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas

Virkeyttä ja Voimaa vanhuuteen ft Kirsi Pölönen

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä Moduli III

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001.

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija

Eniten lukijoita tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Lähde: KMT AL + total 2015 n=9 986, est.

Pidempiä työuria työkaarimallin avulla. Päivi Lanttola,VM Työelämän risteyksissä teematilaisuus ikäjohtamisesta työuran eri vaiheissa 30.1.

Kommenttipuheenvuoro Turun kaupungin vanhuspalveluiden näkökulmasta

Toimintakyvyn edistäminen

IKINÄ-MALLI OSANA ARJEN HOITOTYÖTÄ LEPOLAKODISSA Elisabet Siirilä, Elina Taipale, Taru Hakulinen

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

ASIAKKAAN VOIMAVARAT KÄYTTÖÖN RAI-seminaari

Eniten kohderyhmää tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Kevät 2017

Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa

Fyysinen kuntoutuminen

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen

Kotikuntoutuksen kehittäminen Heli Vesaranta

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna Hoitokoti Päiväkumpu tarjoaa Elämäniloa tuottavia hoito- ja asumispalveluja.

Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas.

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Seudullinen ikäihmisten perhehoito. Satakunnan Vanhusneuvosto Maarit Haverinen

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI

F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus

Esperi Hoivakoti Tilkka. Asumista ikääntyneille historiallisessa ympäristössä

Ikääntyneiden fysioterapia päivittäisten toimintojen tukena

Palmian virtuaalipalvelu

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA JUHA RANTALAINEN

Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat?

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Hyvän hoidon kriteeristö

Ohjeistus palvelu- ja hoitosuunnitelman laatimiseen TPA Tampere: PAHOSU

Elämän eliksiirit iäkkäänä

Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote

Ikääntyneiden fyysinen toimintakyky ja turvallisuuden tunne Ilkka Väänänen. Lahden tiedepäivä Fellmannia, Lahti

Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki

Ohjeistus palvelu- ja hoitosuunnitelman laatimiseen. TPA Tampere: PAHOSU

CP-vammaisen aikuisen kokonaisvaltaisen kuntoutusprosessin tukeminen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.

Palvelukeskus Maijala

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Kaatumisten ehkäisyn toimintamalli Kuntoutumisen tukemisen prosessissa

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?

Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Ravitsemuksen ammattilainen kotihoidossa

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE

TARKISTUSLISTA MUISTISAIRAILLE JA LÄHEISILLE. Ota kuntoutus, hoiva ja hoito rohkeasti puheeksi.

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12. Voimassa

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli alkaen

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (11 )

Eniten kohderyhmää tavoi1avat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Lähde: KMT AL + total 2016 n=9 557, est.

Tiedon ja valtaistumisen kautta hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kohentamiseen

TYÖT TAKANA LOMA 5 VRK

RAI PEREHTYMINEN. Kontulan monipuolinen palvelukeskus Maija Hyttinen Pirjo Myllymäki

Profiloivimmat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Kevät Prosenttia lukijoista

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti

Edullisuusvertailun ja tuotteistamisen periaatteet palveluasumisessa

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi

Asiakasyhteistyö toimintakyvyn arvioinnissa

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija

Ethän tee karhunpalvelusta? Opas kuntouttavasta työotteesta omaishoitajille

Minun arkeni. - tehtäväkirja

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

Apuvälinetarpeen ja kiireellisyyden arviointi ICF mallin viitekehyksessä

Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen.

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa

Optimimalli. Viitasaari

JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ

Lastensuojelun tehostettu perhetyö LASTEN KASTE , Lapin osahanke, Ranuan kunnan kehittämispilotti

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUUSAMOSSA - ONKO LIIKUNNALLA ROOLIA?

Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Profiloivimmat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015

Tähtelä ja Sointula. Tähtelä ja Sointula. Asukkaana ryhmäkodissa. Yhteistä elämää

Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Transkriptio:

Kuntouttava hoitotyö ja viriketoiminta

Perustieto Tietää, miksi kuntoutetaan ja vahvistetaan toimintakykyä myös elinkaaren loppuvaiheessa Tietää, miten kuntouttavaa hoitotyötä ja viriketoimintaa toteutetaan Kuntouttava hoitotyö ja viriketoiminta

Fyysinen terveys Henkinen toimintakyky Osallistuminen Mikä luo hyvän elämän vanhuudessa?

Ihmisen vanhetessa eri elinten ja elinjärjestelmien rakenne ja toiminta heikkenee. Muutokset heikentävät suorituskykyä. Fysiologisten vanhenemismuutosten lisäksi pitkäaikaissairaudet heikentävät toimintakykyä. Kuntouttava hoitotyö on asukkaan tukemista niin, että hän pystyy käyttämään mahdollisimman hyvin jäljellä olevat fyysiset, henkiset ja sosiaaliset voimavaransa. Kuntouttava työote tukee joka vaiheessa asiakkaan omia voimavaroja ja sitä toteuttaa jokainen työntekijä päivittäisessä hoitotyössä. Perustieto: miksi kuntouttava hoitotyö ja viriketoiminta?

Asukkaan kokonaistilanteen selvittäminen, palvelu- ja hoitosuunnitelman laatiminen, toteutumisen etenemisen seuraaminen ja arviointi Asukkaan elämänhistorian tunteminen, omien tottumusten huomiointi Toimintakyvyn kartoitus, RAI- toimintakykymittariston hyödyntäminen. Tavoitteet ja toimintatavat valitaan niin, että asiakkaan voimavarat riittävät niiden toteuttamiseen Tavoitteina mm. kaatumisen ehkäisy, fyysisen kunnon parantaminen ja toimintakyvyn laskun ehkäisy sekä yksilö että yksikkötasolla. Perustieto: Miten kuntouttavaa hoitotyötä ja viriketoimintaa toteutetaan?

Mitä enemmän yksikössä asukkaita sitä enemmän myös mielipiteitä siitä, mikä on sopivaviriketoiminnan määrä Yleisenä tavoitteena on luoda kaikille asukkaille tasa-arvoinen, säännöllinen ja monipuolinen virkistystoiminta Tärkeä pyrkiä järjestämään asukkaiden jokaiseen päivään hyvää oloa yhteisen toiminnan/ toimintatuokioiden kautta Annetaan vaihtoehtoja, joista voi valita mieleistä toimintaa Perustieto: Miten kuntouttavaa hoitotyötä ja viriketoimintaa toteutetaan?

Fyysinen terveys: Sisältö: 1. hyvä sairaanhoito 2. mielekäs tekeminen 3. kivunhoito 4. ravitsemuksen turvaaminen 5. oikea lääkitys 6. näön ja kuulon varmentaminen 7. rajoitteiden välttäminen Perustieto: Miten kuntouttavaa hoitotyötä ja viriketoimintaa toteutetaan, fyysinen terveys?

Toteutus: Hyvä yhteistyö eri ammattihenkilöiden kanssa Geriatrinen lääketieteellinen osaaminen ja geriatrisen hoitotyön osaaminen Terveyden ja sairauden seuranta, toimenpiteiden vaikutusten seuranta Hyvä ravitsemus, lisäravinteet, ravitsemuksen seuranta Kivun havainnointi ja hoito: lääkehoito, psykologinen hoito, liikehoito, asentohoito, lämpö- ja kylmähoidot aistien toiminnan turvaaminen rajoitteiden harkittu/vähäinen käyttö, apuvälineet suunnitelmallinen viriketoiminta (oma ja vierailijat): liikunta, musiikki, muistelu ja tietokilpailut, onnenpyörä, tarinat, retket, sanomalehdet, kuulokirjat, musiikki, leivonta, asukaskokous, kävely, liikunta, tasapainoryhmä, allas- ja tuolijumppa, ulkoilu osallistuminen ruoanlaittoon ja ruokailuun osallistuminen kodinhoitoon, puutarhan hoitoon, lumityöt ympäristön suunnittelu: melu, valaistus, esteettömyys, viihtyisä, virikkeellinen mahdollisuus toimia voimien ja kykyjen mukaan lepoa unohtamatta Perustieto: Miten kuntouttavaa hoitotyötä ja viriketoimintaa toteutetaan, fyysinen terveys?

Sisältö: 1. dementian torjunta, hidastaminen 2. depression torjunta tai helpottaminen 3. hengellisyys 4. elämyksellisyys 5. muu viriketoiminta Perustieto: Miten kuntouttavaa hoitotyötä ja viriketoimintaa toteutetaan, henkinen terveys?

Toteutus: oikea lääkehoito: muistilääkitys, depressio ja harhat mahdollisuus lääkkeettömien hoitojen antamiseen yhteisöllisyys, viriketoiminta ja kannustaminen osallistumaan tilaisuuksiin henkilökohtainen ystävä, vapaaehtoiset (omaystävät), oma päiväkoti, oma koulu, omahoitajuus henkisen vireyden ylläpito: ristikot, muistelu, lukeminen, TV, laulaminen kauneuden hoito hengellinen / elämänkatsomuksellinen toiminta lemmikit huumori, elämyksellisyys vuorokausi- ja vuosirytmin ylläpito omaisten huomiointi Perustieto: Miten kuntouttavaa hoitotyötä ja viriketoimintaa toteutetaan, henkinen terveys?

Sisältö: 1. päivittäinen, viikoittainen ja kuukausittainen yksilötoiminta ja yhteinen toiminta 2. yksinäisyyden ehkäisy 3. ruokailu 4. matkailu Perustieto: Miten kuntouttavaa hoitotyötä ja viriketoimintaa toteutetaan, osallistuminen yhteiskuntaan ja yhteisön toimintaan?

Toteutus: yhteisökokous ryhmätoiminta teatterit, konsertit, ravintolat, torit, kauppahalli, museot, pelit, päivätanssit omaisten huomioiminen (esim. yöpymismahdollisuus), omaisten illat tapahtumine järjestäminen yhteiskunnallisiin velvoitteisiin osallistuminen, vaalit, työllistäminen tet- toiminta Perustieto: Miten kuntouttavaa hoitotyötä ja viriketoimintaa toteutetaan, osallistuminen yhteiskuntaan ja yhteisön toimintaan?

TIIKERI- ryhmän (v. 2010-2011) tuotos: 1. päivittäin ulos (jos haluaa), mahdollisuus ulkoiluun päivittäin kerran viikossa osallistuminen yhteiseen ohjelmaan (jos haluaa) 2. kahdesti viikossa esim. lihaskuntoa ylläpitävää liikuntaa 3. hoitajien kuntouttava työote! -> aikaa asukkaan auttamiseen 4. kerran kuukaudessa retki mielenkiintoisiin kohteisiin (hyvin organisoituja) 5. kerran viikossa mahdollisuus asioida talon ulkopuolella 6. kahdesti viikossa liikuntaa vaihtelevasti jumpasta luonnossa liikkumiseen -> elämyksiä 7. toive, että kosketus tavalliseen arkeen säilyisi 8. viihtyisä, kaunis, virikkeellinen ympäristö 9. mahdollisuus kuunnella mieleistä musiikkia, seurata TV:tä sekä lukea lehtiä ja kirjoja 10. kivaa ohjattua viriketoimintaa päivittäin (esim 30-45 min) 11. yksilölliset kuntoutukseen ja hyvinvoinnin ylläpitoon tähtäävät toiminnot tärkeitä (mm. fysioterapia) 12. huomiointi yksilönä, mahdollisuus toimia voimien ja kykyjen mukaan lepoa unohtamatta 13. ajankohtaislehden lukemista päivittäin ja ajankohtaisista asioita keskustelua 14. suihku/ sauna ainakin 1 x vko ja kauneudenhoitoa sen jälkeen Perustieto: Kuntoutus- ja virkistystoiminnan tavoitteista, minimi, jonka hyväksyisit itse asukkaana?