1 Esiopetuksen, esiopetuksen varhaiskasvatuksen, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä esi- ja perusopetuksen avustamispalveluiden järjestäminen Kauhavan kaupungissa Selvityksen laatijat: sivistysjohtaja ja vs sivistysjohtaja, opetuspäällikkö, esi- ja perusopetuksen ohjauspalvelujen koordinaattori, varhaiskasvatusjohtaja, elämänlaatupalveluiden esimies. Tehtävänanto Konserni- ja henkilöstöjaosto on päättänyt 24.10.2016 22 vuoden 2017 henkilöstösuunnitelman käsittelyn yhteydessä, että ohjaaja- ja avustajahenkilöstön määrän kriittinen kokonaistarkastelu tulee toteuttaa vuoden 2017 aikana. Jaosto on käsitellyt 22.8.2017 19 em. asiasta annettua selvitystä ja päättänyt, että henkilöstöresurssin määrään vaikuttavien asioiden selvittelyä sekä järjestämis- ja toimintatapojen uudelleentarkastelua jatketaan sivistystoimessa siten, että toimenpiteet tulee toimittaa jaostolle tiedoksi 28.2.2018 mennessä. Koulunkäynninohjaajien monipuolinen tehtäväkuva Koulunkäynninohjaajat tekevät kouluilla hyvin monenlaisia tehtäviä. Niitä ovat: 1) esiopetuksen avustavat tehtävät mikäli ryhmässä on 13 tai enemmän lapsia, tarvitaan ohjaaja 2) esiopetuksen varhaiskasvatus (ent. päivähoito) lapsilla oikeus hoitoon 3) koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta klo 7.00-17.00 välillä 4) koulunkäynninohjaajan tehtävät perusopetuksessa sekä ala- että yläkoulussa 5) koulunkäynninohjaajan tehtävät erityisopetuksessa pienryhmät ja muut vastaavat Kohtia 1) 4) ja 5) voisi kutsua myös esi- ja perusopetuksen avustamispalveluiksi.
2 Koulunkäynninohjaajien työpanos jakautuu lukuvuoden 2017 2018 aikana seuraavasti: Esiopetuksen koulunkäynninohjaajan tehtävät 242,68 tuntia = 11,0 % josta ensisijainen ryhmäavustajatehtävät 39,38 tuntia = 16,2 % (242,68 tunnista) Esiopetuksen varhaiskasvatus (ent. päivähoito) 419,35 tuntia = 19,0 % Aamu- ja iltapäivätoiminta 382,59 tuntia = 17,3 % Perusopetuksen koulunkäynninohjaajan tehtävät 780,69 tuntia = 35,3 % josta ensisijainen ryhmäavustajatehtävät 222,53 tuntia = 28,5 % (780,69 tunnista) Erityisopetuksen koulunkäynninohjaajan tehtävät 385,65 tuntia = 17,4 % josta ensisijainen ryhmäavustajatehtävät 96,66 tuntia = 25,1 % (385,65 tunnista) Koulunkäynninohjaajien resurssi oli 58,3 htv keväällä 2017, henkilömäärä oli enimmillään 72. Kesällä 2017 sivistyshallinnossa on tehty resurssinjakoa huomattavasti aiempaa tarkemmin ja lukuvuoden 2017 alkaessa ohjaajia on 66. Näistä alakouluissa on 58 ohjaajaa. Henkilötyövuosiksi muutettuna resurssi pieneni 54,6 htv:een. Koordinointityön tekivät päivähoidon ohjaaja Suvi Pitkänen sekä opetuspäällikkö Maria Seppä. Talousarviossa 2018 tämän resurssin volyymi on tarkoitus saada 49,5 htv:een 1.8.2018 alkaen. Tämä edellyttää resurssinjaon entistä tarkempaa koordinointia. Aamu- ja iltapäivätoiminta on ollut suosittu ja kiitelty palvelu, mutta sen järjestäminen kovin pieniin ryhmiin pienimmissä yksiköissä on johtanut joissain tapauksissa epätarkoituksenmukaisiin tilanteisiin, joissa yhdellä ohjaajalla on saattanut olla minimaalinen määrä lapsia jossain vaiheessa toimintapäivää. Koulunkäynninohjaajien resurssien jakautuminen viikkotuntimäärittäin: Kauhavan yläkoulu 119,54 h Alahärmän yläkoulu 60,78 Ylihärmän yläkoulu 25 Yläkoulut yhteensä 205,32 Alakoulut yhteensä 2005,64 Kortesjärven yhtenäiskoulu 179,06 Nahkala 445,24 Kosola 271,25 Pernaa 62 Ruotsala 116,25 Alahärmä Kk: 421,84 Hakola 129,92 Voltti 139,64 Kangas 53,69 Ylihärmä Kk 186,75
3 Mitä on jo tehty avustamis- ja ohjauspalveluissa? Kasvatus- ja opetuslautakunta on linjannut pienryhmien henkilöstömitoitukset ja siinä määritellään myös lisäohjaajien anomisen periaatteet kouluille kokouksessaan 16.12.2015 133: Vaikeimmin kehitysvammaisten ryhmä, maksimiryhmäkoko 6, enintään 3 kko / ryhmä Pidennetyn oppivelvollisuuden ryhmä, maksimiryhmäkoko 8, enintään 2 kko / ryhmä pienryhmä, erityisen tuen oppilaat, maksimiryhmäkoko 10, enintään yksi kko / ryhmä Lisäohjaajat Henkilökohtaiset koulunkäynnin ohjaajat on osoitettu ensisijaisesti koulun laskennallisesta resurssista, mutta koulu on voinut anoa sen lisäksi henkilökohtaista koulunkäynnin ohjaajaa oppilaalle, jonka kohdalla seuraavat kriteerit täyttyvät: Oppilaalla on erityisopetussiirto (myös HOJKS). Oppilaalla on vammansa tai sairautensa (esim. liikuntavamma tai näkövamma) vuoksi jatkuva henkilökohtaisen tuen tarve tai oppilas uhkaa omaa tai toisten terveyttä. Anomuksen liitteenä on oltava koulun oma suunnitelma laskennallisen resurssin käytöstä kyseisenä lukuvuonna. Erityisopetuksen oppilaille on osoitettu ensisijaisina avustajina toimivia koulunkäynninohjaajia. Näitä myönnetään lääkärin ja psykologin ja muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden lausuntojen ja koulujen esimiesten lausuntojen perusteella harkinnanvaraisesti. Kauhavan kaupungin sivistyshallinnossa täytettiin määräaikainen päivähoidon ohjaajan virka 1.8.2016 31.12.2017. Tehtäväalueena on ollut esiopetuksen päivähoito (nyk. varhaiskasvatus) ja aamu- ja iltapäivätoiminta. Käytännössä tehtävään on liittynyt myös koulunkäynninohjaajien koko työkentän koordinointia. Perusopetuksen opetuspäällikön virka on täytetty 1.4.2017 alkaen. Kahden uuden tehtävän myötä on pystytty aloittamaan laajamittainen koordinointityö, jonka seurauksena koulunkäynninohjaajien henkilöstöresurssia on tulevaisuudessa helpompi hallita. Vuodeksi 2018 on saatu täyttölupa esi- ja perusopetuksen ohjauspalvelujen koordinaattorin tehtävälle, jonka tehtäväalueena on aamu- ja iltapäivätoiminta sekä esi- ja perusopetuksen avustamispalvelut. Kasvatus- ja opetuslautakunta tarkensi eräitä periaatteita 1 2-luokkalaisten APIP-toiminnan järjestämisestä 12.12.2017 ( 142): Lapsiryhmän koko Lisätty lisämääre, joka on linjassa varhaiskasvatuslain muotoilun kanssa: "Kauhavan kaupunki järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa ensisijaisesti 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille, joiden huoltajat joko työskentelevät kokoaikaisesti, opiskelevat päätoimisesti tai osallistuvat työllistymistä edistävään palveluun." Toimintapaikat ja -tilat Määritelty vähimmäismäärä uudelleen: "Aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmiä yhdistetään esiopetukseen liittyvän varhaiskasvatuksen aamu- ja iltapäiväryhmiin. Toimintaryhmä perustetaan, jos palveluun oikeutettuja oppilaita ilmoittautuu vähintään seitsemän (7)." Nämä rajaukset ja se, että esiopetusta järjestetään seitsemässä koulussa (Voltti, Alahärmän kirkonkylän alakoulu, Hakola, Ylihärmän kirkonkylän alakoulu, Kosola, Nahkala ja Kortesjärven yhtenäiskoulu) lukuvuonna 2018-2019, saattavat hieman vähentää aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvien lasten lukumäärää. Tätä kautta resurssia vapautuu hieman esi- ja perusopetuksen avustamispalveluihin.
4 Mitä on jo tehty esiopetuksessa ja esiopetuksen varhaiskasvatuksessa? Esiopetuksen järjestämisen periaatteet Kauhavan kaupungissa ovat olleet erilaiset eri kaupunginosissa. Nämä erot periytyvät kuntaliitoksen tehneistä entisistä kunnista ja niiden erilaisista käytännöistä. Jatkossa on uuden kaupunkistrategian mukaisesti syytä yhtenäistää erilaiset käytännöt ja samalla päättää hyvissä ajoin, missä esiopetusta on mielekästä järjestää ja millaisilla tuntimäärillä. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti 12.12.2017 ( 148), että Esiopetuksen oppilaan saama viikkotuntimäärä on kaikilla 20 tuntia viikossa Esiopetuksen opettajan viikkotuntimäärä on vähintään OVTES:ssa määritelty opetusvelvollisuustuntimäärä (23 vkt) Esiopetuksen enimmäisryhmäkokosuositus on 23 oppilasta Yli 12 oppilaan esiopetusryhmään osoitetaan koulunkäynninohjaaja Jakotunteja voidaan käyttää perusopetuksen alkuopetusluokkien malliin Esiopetusta järjestetään lukuvuonna 2018-2019 seuraavissa kouluissa: Alahärmän kirkonkylän koulu, Nahkalan koulu, Kortesjärven yhtenäiskoulu, Kosolan koulu, Ylihärmän kirkonkylän koulu, Voltin koulu ja Hakolan koulu Esiopetuksen järjestämispaikat vähenevät lukuvuonna 2018 2019 kolmella toimipisteellä (Pernaa, Ruotsala ja Kangas), mutta jatkuvat seitsemässä muussa koulussa (Voltti, Alahärmän kirkonkylän alakoulu, Hakola, Ylihärmän kirkonkylän alakoulu, Kosola, Nahkala ja Kortesjärven yhtenäiskoulu) Kauhavan keskustaajamassa opetusta on järjestetty nk. kiertävän esiopettajan mallilla ja näin kaksi opettajaa ovat vastanneet kolmen esiopetusryhmän opettamisesta. Oppilaiden tuntimäärä on ollut pienempi kuin muissa kaupunginosissa. Oppilailla on myös saattanut vaihtua opettajat viikon aikana ja esiopetusryhmän toiminta on ollut joko aamu- tai iltapäiväpainotteinen. Malli ei ole enää tarkoituksenmukainen. Vaihtoehtoja esiopetuksen ja esiopetuksen varhaiskasvatuksen järjestämiseksi Esiopetuksen ja esiopetuksen varhaiskasvatuksen järjestäminen voidaan tehdä kolmella eri tavalla: 1) jatketaan nykymallilla 2) esiopetus järjestetään kokonaan päiväkodeissa 3) esiopetus ja varhaiskasvatus päiväkodeissa ja vain esiopetus kouluilla Selvityksessä tuli huomioida eri järjestämistapojen henkilöstökustannuksia. Henkilöstökustannukset on laskettu tällä hetkellä esiopetuksessa olevien lasten määrän ja palvelutarpeen mukaan kaikissa vaihtoehdoissa. Palkkakustannukset on laskettu peruspalkan mukaan. Esiopetuksen opettajan palkka on huomioitu täydellä opetusvelvollisuudella, eli 23 h/viikko. Lisäksi on huomioitu sotu- ja eläkemaksut 23 %. Lomarahoja ei ole huomioitu laskelmassa. Henkilöstömenot on laskettu huomioiden varhaiskasvatuslain mukaiset henkilöstömitoitukset vaihtoehdoissa 2. ja 3. Peruspalkat: esiopetuksen opettaja koulunkäynninohjaaja lastentarhanopettaja lastenhoitaja 2 190,62 /kk 1 877,25 /kk 2 323,48 /kk 2 059,05 /kk
5 Esiopetus ja siihen liittyvä esiopetuksen varhaiskasvatus ja 1-2 luokkalaisten aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään Kauhavalla seuraavissa alakouluissa lukuvuonna 2017 2018 seuraavasti: Esiopetus Esiopetuksen varhaiskasvatus 1 2 YHTEENSÄ Opettajia APIP VAKA + APIP Ohjaajia Alahärmä Kk 27 20 25 45 3,8 2 Hakola 14 8 9 17 1,4 1 Kangas 3 2 5 7 0,6 Kortesjärvi 22 10 9 19 1,6 1 Kosola 36 25 35 60 5,0 2 Nahkala 31 18 25 43 3,6 2 Pernaa 8 4 4 8 0,7 Ruotsala 6 4 11 15 1,3 Voltti 20 14 7 21 1,8 1 Ylihärmä Kk 21 6 15 21 1,8 2 Yhteensä 188 111 145 256 21,3 11 Ylläolevassa taulukossa on kouluittain esiopetukseen osallistuvien lasten määrä, esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatukseen (päivähoitoon) osallistuvien määrä, APIP-toimintaan osallistuvien lasten määrä sekä yhteensä varhaiskasvatukseen ja apip-toimintaan osallistuvien lasten määrä ilman esiopetusta. Taulukossa on merkitty ohjaajien laskennallinen määrä, joiden työpanos vaaditaan esiopetuksen varhaiskasvatukseen sekä APIP-toiminnan järjestämiseen. Tähän työpanokseen ei ole laskettu perusopetuslain mukaista esiopetusta ja perusopetusta. Vain 77 lasta on pelkässä esiopetuksessa. Esiopetuksessa on 11 opettajaa. Jotta kouluilla kyetään hoitamaan esiopetuksen varhaiskasvatus ja koululaisten APIP-toiminta, tarvitaan kouluilla yhteensä 21,3 ohjaajaa. Kun tästä henkilöstömäärästä erotetaan vain esiopetuksen avustamiseen sekä esiopetuksen varhaiskasvatukseen tarvittava henkilöstö, on henkilöstömäärä tässä palvelussa 12. (Huom! avustamispalveluissa henkilöstön kokonaismäärä on 66, alakoulut 58) Kauhavalla on valittu malli, jossa esiopetus järjestetään koulujen yhteydessä. Viimeinenkin päiväkodissa järjestettävä esiopetusryhmä siirtyi koulun yhteyteen, kun Voltin päiväkodin esiopetusryhmä siirtyi uuteen esiopetusta varten suunniteltuun rakennukseen 1.8.2017 alkaen. Siihen asti kaikki muut esiopetusryhmät olivat olleet muissa kouluissa perusopetuksen yhteydessä. Kauhavalla on tehty valinta, että järjestetään ja tarjotaan aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä aamusta että iltapäivästä 1. ja 2. luokan oppilaille. Tämä työllistää 7 koulunkäynninohjaajaa kouluille pelkästään aamu- ja iltapäivätoiminnan vuoksi ja lisäksi kahden ohjaajan aamu- ja iltapäivätoiminnan työtunnit täydentyy 1. ja 2. luokkalaisten lisäksi esikoululaisista. Aamu- ja iltapäivätoiminta ei ole lakisääteistä toimintaa, mutta esikoululaisten varhaiskasvatuksen vuoksi kouluilla olisi joka tapauksessa aamu- ja iltapäiväryhmiä, joten siitä syystä on tarkoituksenmukaista tarjota mahdollisuus osallistua näihin ryhmiin myös 1. ja 2. luokkalaisille.
6 Vaihtoehto 1: Esiopetus ja varhaiskasvatus kouluilla (nykymalli) Henkilöstömenot Ohjaajat: 1 877,25 x 23 % x 12 kk x 12 hlö = 334 269,72 Esiopetuksen opettajat: 2 190,62 /kk x 23 % x 12 kk x 11 hlö = 355 669,06 Yhteensä: 689 938,78 /vuosi Positiiviset ja negatiiviset vaikutukset + esiopetuksen ja perusopetuksen jatkumo koulujen tilankäyttö tehokasta yhteistyö esiopetuksen, perusopetuksen sekä esiopetuksen varhaiskasvatuksen ja 1 2 luokan APIP-toiminnan kanssa henkilöstöresurssien käytössä pienemmilläkin kouluilla on muodostunut aamu- ja iltapäivähoitoa varten ryhmä, kun esiopetuksen varhaiskasvatusta ja koululaisten APIP-toimintaa on yhdistetty - esiopetuksen varhaiskasvatuksessa ei kaikkien osalta täyty henkilöstön varhaiskasvatuslain mukaiset kelpoisuusehdot (ohjaaja lastenhoitaja) selkeä ohjaava lainsäädäntö puuttuu, kunta voi päättää esiopetuksen varhaiskasvatuksen järjestämisestä esim. kerhotoimintana Nykymallissa esiopetuksen opettajat ovat OVTES:n piirissä. Jos opetus olisi järjestetty päiväkodeissa, esiopettajat työskentelisivät KVTES:n piirissä. KHO toteaa tuoreessa päätöksessään, että esiopettajien palvelussuhteen ehdot voitiin irtisanomisperusteella muuttaa OVTES:sta KVTES:n soveltamisalalle, kun kunta siirsi esiopetuksen palvelujen järjestämisen päivähoidon yhteyteen. Tarkemmin asiasta voi lukea: https://www.kuntatyonantajalehti.fi/2016/2/esiopettajien-siirtaminen-ovtes-kvtes http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/muitapaatoksia/muupaatos/1455109013954.html
7 Vaihtoehto 2: Esiopetus päiväkodeissa Laskelma tehty esiopetuksen lukuvuoden 2017-2018 oppilasmäärillä siten, että alueen lapset on sijoitettu päiväkoteihin (kuvitteelliset uudet päiväkodit koulujen lähialueilla, nykyisten päiväkotien lisäksi) Lapsia Lastentarhanopettajat Lastenhoitajat Alahärmä pk 27 3 1 Kortesjärvi pk 22 2 1 Kauhava pk 81 8 4 Voltti pk 20 2 1 Ylihärmä pk 38 3 2 Yhteensä 188 18 9 Henkilöstömitoitus: Mikäli esiopetus ja esiopetuksen varhaiskasvatus kokonaisuudessaan siirretään varhaiskasvatukseen, on laskennallinen henkilöstötarve 18 lastentarhanopettajaa ja 9 lastenhoitajaa. Henkilöstömenot: Lastentarhanopettajat 2 323,48 x 23 % x 12kk x 18 hlö = 617 302,16 Lastenhoitajat 2 059,05 x 23 % x 12 kk x 9 hlö = 273 524,20 Yhteensä: 890 826,36 /vuosi Positiiviset ja negatiiviset vaikutukset + esiopetus ja siihen liittyvä varhaiskasvatus järjestetään samassa toimipaikassa mahdollisesti muun varhaiskasvatuspalvelujen yhteydessä esiopetus ja varhaiskasvatus on joustava kokonaisuus henkilöstö KVTES:n piirissä, lastentarhanopettajan työaika 38,75h/vk - uudet toimitilat 188 lapsen tarpeisiin eri kaupunginosiin? henkilöstöä tarvitaan enemmän kuin nykymallissa ja henkilöstömenot ovat suuremmat; kustannus on 200 888,36 suurempi kuin nykymallissa koululaisten APIP-toiminta tulee supistumaan, linjauksen mukaan ryhmä perustetaan vähintään 7 lapselle. Nykymalliin verrattuna toiminta päättyisi kolmelta koululta avustajamäärä ei vähene kuin vain 12 työntekijällä, kouluille jää edelleen APIP-toiminta ja koulujen avustamis- ja ohjauspalvelut tässä mallissa henkilöstömäärä kasvaa 4 työntekijällä
8 Vaihtoehto 3: Esiopetus ja varhaiskasvatus päiväkodeissa ja vain esiopetus kouluilla Tässä vaihtoehdossa kouluilla järjestetään vain esiopetusta 20 tuntia viikossa. Jos lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi myös varhaiskasvatusta, järjestetään esiopetus ja varhaiskasvatus päiväkodeissa. Allaolevassa taulukossa on eritelty lapset kouluittain sen mukaan onko lapsi esiopetuksessa tai esiopetuksessa sekä varhaiskasvatuksessa. Esiopetusryhmä koululla Alahärmä Kk 7 20 Hakola 6 8 Kangas 1 2 Kortesjärvi 12 10 Kosola 11 25 Nahkala 13 18 Pernaa 4 4 Ruotsala 2 4 Voltti 6 14 Ylihärmä Kk 15 6 Yhteensä 77 111 Esiopetus ja varhaiskasvatus päiväkodissa Tässä vaihtoehdossa esiopetusta sekä esiopetusta ja varhaiskasvatusta keskitetään nykyisiin kouluihin ja päiväkoteihin seuraavasti: Alahärmän kirkonkylän koulu Alahärmä kk Voltti Ylihärmän kirkonkylän koulu Ylihärmä KK Hakola Kangas Kauhava Nahkalan koulu Nahkala Ruotsala Kauhava Kosolan koulu Kosola Pernaa Kortesjärvi Yhtenäiskoulu Metsäkulman päiväkoti Alahärmä KK Voltti 13 lasta 1 ryhmä 1 opettaja ja 1 ohjaaja 22 lasta 1 ryhmä 1 opettaja ja 1 ohjaaja 15 lasta 1 ryhmä 1 opettaja ja 1 ohjaaja 15 lasta 1 ryhmä 1 opettaja ja 1 ohjaaja 12 lasta 1 ryhmä 1 opettaja 34 lasta 2 ryhmää (21 ja 13 + 5 -vuotiaat) 4 lto ja 2 lh päiväkodista siirtyy 34 lasta perhepäivähoitoon tai yksityisiin palveluihin
9 Ylihärmän päiväkoti Ylihärmä KK Kangas Hakola Kirkkorannan päiväkoti Päiväkoti Sateenkaarentupa (toimitilaratkaisut vielä kesken) 16 lasta 1 ryhmä + 5 vuotiaat 2 lto ja 1 lh päiväkodista siirtyy 16 lasta perhepäivähoitoon tai yksityisiin palveluihin 51 lasta 3 ryhmää + 5 vuotiaat 6 lto ja 3 lh päiväkodista siirtyy 51 lasta perhepäivähoitoon tai yksityisiin palveluihin 10 lasta 1 ryhmä + 5-vuotiaat 2 lto ja 1 lh Tässä vaihtoehdossa tulee löytyä n. 100 uutta hoitopaikkaa päiväkodista siirrettäville lapsille, jos esiopetus järjestetään nykyisissä päiväkodeissa. Tämä lapsimäärä edellyttäisi mm. n. 25 uuden perhepäivähoitajan palkkaamista, uusien ryhmisten tai päiväkotien perustamista tai yksityisen palvelutuotannon lisäämistä. Nämä kustannukset tulevat tässä vaihtoehdossa esiopetuksen henkilöstökustannusten lisäksi. Henkilöstökustannukset: Esiopettajat: 2 190,62 x 23 % x 5 x 12 kk = 161 667,76 /v Ohjaajat: 1 877,25 x 23 % x 4 x 12 kk = 110 832,84 /v Lastentarhanopettajat: 2 323,48 x 23 % x 14 x 12 kk = 480 123,90 /v Lastenhoitajat: 2 059,05 x 23 % x 7 x 12 kk = 212 741,04 /v Yhteensä: 965 365,54 /vuosi Positiiviset ja negatiiviset vaikutukset + esiopetuksen ja siihen liittyvän varhaiskasvatuksen järjestäminen on keskitettyä ja tehokasta esiopetus kouluilla vain esiopetuksessa oleville lapsille, hoidon järjestäminen esikoululaisille päättyisi kouluilla päiväkodeissa esiopetus ja varhaiskasvatus esiopetus ja varhaiskasvatus nivoutuvat toisiinsa joustavaksi kokonaisuudeksi päiväkodeissa lastentarhanopettajan työpanos kohdistuu myös esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatukseen - koulun esiopetus järjestetään keskitetysti, ei omalla koululla. Tutustuminen omaan perusopetuksen paikkaan ja tuleviin koulukavereihin ei ole mahdollista kaikille lapsille esiopetuksen aikana esiopetus päättyisi kokonaan pieniltä kouluilta ja esiopetus keskittyisi isompiin keskustaajamien alakouluihin koululaisten APIP-toiminnan järjestäminen päättyisi pienillä kouluilla, koska ryhmistä ei muodostu riittävän isoja (7 lasta) ilman esikoululaisia korvaavien hoitopaikkojen järjestäminen on haastavaa, uusien perhepäivähoitajien rekrytointi vaikeaa esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiskustannukset ovat tässä vaihtoehdossa 275 426,76 kalliimmat kuin nykymallissa lisäksi uusien hoitopaikkojen järjestäminen esim. perhepäivähoidosta maksaisi vuositasolla n. 800 000
10 Yhteenveto ja johtopäätökset Tässä selvityksessä on huomioitu vuonna 2011 syntyneiden lasten (188) ikäluokan mukainen lapsimäärä. Kauhavalla syntyvyys on laskusuunnassa, vuonna 2017 syntyi 132 lasta. Mikäli syntyvyydessä ei tapahdu muutosta positiivisempaan suuntaan, tarkoittaa se myös tarkastelutarpeita palveluiden järjestämisen tapoihin ja laajuuteen. Syntyvyyden laskun myötä on myös mahdollista arvioida ja suunnitella esiopetuksen järjestämistapojen monimuotoistumista ja sen tuomia mahdollisuuksia. Syntyvyyden lasku alentaa myös palveluiden järjestämisen kokonaiskustannuksia kaikissa eri järjestämistapojen vaihtoehdoissa (vaihtoehdot 1 3). Mikäli syntyvyys edelleen laskee, voi esiopetuksen järjestäminen päiväkodeissa tulevaisuudessa olla mahdollista ilman merkittäviä lisäkustannuksia. Palvelujen järjestämistapaa ei voi kuitenkaan muuttaa kaikissa kaupunginosissa samaan aikaan. Alueellisesti syntyvyydessä on vaihtelua ja sitä kautta eri kaupunginosissa esiopetuksen siirtyminen päiväkoteihin tulisi myös toteutumaan eri aikoihin. Henkilöstökustannukset Muut mahdolliset lisäkustannukset Vaihtoehto 1: Esiopetus ja siihen liittyvä varhaiskasvatus kouluilla (Nykymalli) 689 938,78 Vaihtoehto 2: Esiopetus kokonaan päiväkodissa 890 826,36 Uusien toimitilojen rakentaminen tai yksityisten palvelujen lisääminen koko ikäluokalle, n. 140 lasta (synt.2017) Kustannukset huomioitu palvelusetelin arvon mukaisena: perhepäivähoito n. 1 140 000 ryhmäpph n. 1 400 000 päiväkotihoito n. 1 200 000 Vaihtoehto 3: Vain esiopetus kouluissa ja esiopetus ja siihen liittyvä varhaiskasvatus päiväkodeissa 965 365,54 Uusien korvaavien hoitopaikkojen löytyminen n. 100 lapselle Yksityisen palvelun kustannukset/ palveluseteli: perhepäivähoito n. 800 000 /v ryhmäpph n. 1 000 000/v päiväkotihoito n. 850 000 /v
11 Ehdotus esiopetuksen ja siihen liittyvän varhaiskasvatuksen järjestämisestä Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen siirtäminen joko osittain tai kokonaan varhaiskasvatuspalveluihin näyttää laskelmien valossa olevan kalliimpi vaihtoehto kuin nykymalli, eli esiopetus ja varhaiskasvatus kouluilla. Ylläolevassa taulukossa on esitetty tiivistäen henkilöstökustannukset ja muut mahdolliset lisäkustannukset. Kun esiopetusta järjestetään varhaiskasvatuslain mukaisena toimintana, tulee noudatettavaksi varhaiskasvatuslain mukaiset henkilöstön ja lasten väliset mitoitukset, sekä tiloille asetettavat vaatimukset ja henkilöstön tiukemmat kelpoisuusvaatimukset. Esiopettajia tarvitaan enemmän varhaiskasvatuksessa ja ohjaajien kelpoisuus ei täytä hoitajan kelpoisuusvaatimuksia. Varhaiskasvatuslain mukaan kunta voi päättää itse, kuinka se järjestää esiopetukseen osallistuvan lapsen varhaiskasvatuksen. Se voidaan järjestää joko päiväkodeissa, perhepäivähoidossa tai kerhotoimintana. Kerhotoimintaa varten ei ole säädetty omaa lakiaan, vaan kunta voi päättää kerhotoiminnan periaatteista ja asiakasmaksuista itse. Nykymalli vastaa toteuttamistavaltaan kerhotoimintaa. Esiopetuksen varhaiskasvatus tulee muuttaa 1.8.2018 alkaen kerhotoiminnaksi, josta voidaan periä asiakasmaksu joko noudattaen samoja sääntöjä ja ohjeistuksia kuin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuissa tai periä maksu kunnan päättämällä tavalla ja summalla. Kerhotoimintaa ei myöskään sido varhaiskasvatuslain mukaiset tiukemmat henkilöstön kelpoisuusehdot. Kerhotoimintaa ei sido varhaiskasvatuslain mukainen ryhmäkoko, vaan tällöin voidaan noudattaa koululaisten APIP-toiminnan mukaisia ryhmäkokoja (= ryhmäkoko on maksimissaan 15 lasta yhdellä ohjaajalla). Mikäli perhe haluaa valita esiopetuksen ja varhaiskasvatuslain mukaisen aamuja iltapäivähoidon, voidaan perheelle osoittaa tällöin paikka Metsäkulman, Ylihärmän ja Kirkkorannan päiväkodeista, jossa esiopetus ja varhaiskasvatus voidaan järjestää 3 5-vuotiaiden ryhmissä. Kerhotoimintaan osallistuvat lapset voivat tarvittaessa saada koulun loma-aikoina varhaiskasvatuslain mukaisen hoitopaikan. OKM valmistelee esiopetuksen kerhotoimintaan liittyvää tarkempaa lainsäädäntöä.