Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Samankaltaiset tiedostot
Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus

TAE 2016: Tiede- ja innovaatiopolitiikka

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

MUISTIO Johdanto

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus

Ajankohtaista tiedepolitiikassa. Tiedeasiainneuvos, ryhmän päällikkö Erja Heikkinen

Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Muuttuva tutkimus- ja koulutusjärjestelmä tutkimuslaitosuudistus käytännössä. Kokkolan yliopistokeskuksen 10-vuotisjuhla

Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry. Jukka Mönkkönen 1

Asiakirjayhdistelmä 2015

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari Marianne Kaplas Tilastokeskus

Tekesin tutkimushaut 2012

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa

Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus , Tieteiden talo, Helsinki

Muutama teema. Heikki Mannila

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto Ari Leppälahti

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto

Asiakirjayhdistelmä 2015

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin

Hallituksen budjettiriihi valtion talousarvioesityksestä

Tekesin lausunto, Talousvaliokunta

Kommenttipuheenvuoro. Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy Finlandia-talo VTT beyond the obvious 1

Tutkimus- ja kehittämisrahoitusta valtion talousarviossa leikattu

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS STRATEGISEN TUTKIMUKSEN TEEMA-ALUEISTA JA PAINOPISTEISTÄ

Ajankohtaista tiedepolitiikassa

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes

Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa

Tekes on innovaatiorahoittaja

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,

Asiakirjayhdistelmä 2014

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi Rovaniemi

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

Vuoden 2016 talousarvioesitys TEM, pääluokka 32 - yleisesittely -

Suomen edellytykset talouden uudistumiseen innovaatiotoiminnan kautta heikentyneet

Business Finlandin lausunto

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

Tiedolla johtamista arvoviidakossa: valtioneuvoston tiedolla johtaminen ja kunnat. Kaisa Lähteenmäki-Smith, VNK Kunnallistieteen päivät

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari

Valtioneuvoston periaatepäätös datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Osaamiskysymykset ja osaamista koskevat toimet

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari

Tutkimus- ja innovaatiopoliittinen linjaus Tutkimuslaitokset

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille. Kimmo Kanto / Markku Lämsä , Helsinki

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

ClimBus Business Breakfast Oulu

Metsäklusterin innovaatioympäristön kehittäminen ja linkittyminen metsien käytön arvoketjuihin

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari

Innovaatiopolitiikan vaikuttavuus ja kehittämishaasteet

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö. DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko?

Tekesin innovaatiorahoitus

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

Tekes, Vesi-ohjelma

Toimialakohtaisten vähähiilitiekarttojen valmistelu - katsaus budjettiriiheen Teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

T&k-toiminnan menojen kehitys 2000-luvulla (milj. )

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2018

Yhteiset palvelut 1/20/2016 Tuula Vieru DM Tämä asiakirja on allekirjoitettu sähköisesti

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Transkriptio:

Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016

T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan rahoitusta on tarkasteltu kootusti talousarvioesityksen yleisperustelujen luvussa 5.3 Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka: Valtion talousarvioesitykset Hallitusohjelman tavoitteena kääntää tutkimus- ja innovaatiotoiminnan laatu ja vaikuttavuus nousuun Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen ja profiloituminen Tutkimustulosten hyödyntäminen, elinkeinoelämäyhteistyö Valtion tutkimuslaitosjärjestelmän ja t&k-rahoituksen uudistuksen jatkaminen Tutkimus- ja pääomarahoittajien työnjaon kirkastaminen ja yhteistyö 2

Keskeisten tutkimus- ja kehittämismäärärahojen muutos, milj. euroa 1 2016 varsinainen talousarvio 2017 esitys 2016 2017 muutos 2016 2017 muutos, % Korkeakoulut 2 581 561-20 -3 Valtion tutkimuslaitokset 3 197 186-11 -6 josta VTT 4 78 76-2 -2 Tutkimusorganisaatioiden tutkimusmäärärahat, yhteensä 778 747-31 -4 Suomen Akatemia 441 450 +9 +2 josta strateginen tutkimus 56 56 0 0 Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus 486 487 +1 0 josta t&k-rahoitus 5 381 378-3 -1 Rahoitusorganisaatiot yhteensä 927 936 +10 +1 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 11 11 0 0 Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille erikoissairaanhoitolain mukaiseen tutkimustoimintaan 18 15-3 -17 Yhteensä 1 734 1 710-24 -1 vain t&k-rahoitus, yhteensä 1 629 1 601-28 -2 Arvio valtion koko t&k-rahoituksesta 1 845 1 820-25 -1 1) Metodologisista ja muista muutoksista johtuen vuosien 2016 ja 2017 t&k-rahoitusluvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia aiempien vuosien tietojen kanssa. 2) T&K-rahoituksen kehityksen vertailukelpoisuuden parantamiseksi yliopistojen valtionrahoitukseen ei ole laskettu mukaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksua ja arvonlisäverokompensaatiota. Tutkimukseen kohdentuvaa osuutta valtionrahoituksesta on nostettu vuodesta 2016 alkaen kahdella prosenttiyksiköllä. Tämä parantaa taulukon tietojen verrattavuutta Tilastokeskuksen t&k-budjettianalyysin tietoihin. 3) Tutkimuslaitosten voimavarojen väheneminen selittyy valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksella. 4) VTT:n t&k-rahoitus on arvioitu vähentämällä talousarvion mukaisesta valtionavustuksesta siihen sisältyvä arvonlisävero-osuus VTT:ltä ja Tilastokeskukselta saatujen tietojen perusteella. 5) Osa Tekesin rahoituksesta kohdistuu muuhun kuin kansainväliset tilastokriteerit täyttävään t&k-toimintaan kuten innovaatio- ja pääomasijoitustoimintaan. Taulukkoon on merkitty erikseen vain t&k-rahoitus. 3

%/BKT T&K-intensitetti ja julkisen T&K-rahoituksen osuus vuosina 2011-2015, sekä arvio vuosille 2016-2018, %/BKT 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 2011 2012 2013 2014 2015 2016* 2017* 2018* T&K-intensiteetti 3,6 3,4 3,3 3,2 3,1 2,9 2,9 2,9 Julkinen T&K-rahoitus 1,1 1,0 1,0 1,0 1,0 0,9 0,8 0,8 4

Innovaatioita voidaan edistää myös yritysten toimintaympäristöä kehittämällä Sääntelyn kehittämisellä voidaan mahdollistaa uudet innovaatiot liiketoiminnassa Esim. HE 161/2016 Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi: Tavoitteena on luoda edellytykset uuden teknologian, digitalisaation ja uusien liiketoimintamallien käyttöönotolle liikennesektorilla. Tätä kautta voitaisiin saavuttaa entistä paremmin käyttäjien tarpeisiin vastaavia liikennepalveluita ja mahdollistaa uutta liiketoimintaa sektorilla. Lupaprosesseja kehittämällä uusia teknologioita voidaan kokeilla ketterämmin Yhden luukun periaate Digitalisaatio mahdollistaa uudenlaisen innovaatiotoiminnan Oman T&K-toiminnan lisäksi on tärkeää oppia muiden maiden kokemuksista 5

Tulevia raportteja Käynnissä OECD:n kokonaisarvio Suomen innovaatiopolitiikasta: Laaja, Suomen koko innovaatiojärjestelmää, sen kokonaistoimivuutta ja vaikuttavuutta käsittelevä raportti julkaistaan kesäkuussa 2017 Tutkimuslaitos- ja rahoitusuudistuksen arviointi (VNK-TEAS 2017) Haku hankkeen toteuttajasta käynnissä, tavoiteaikataulu 2017-2018 6