Tekesin tutkimushaut 2012
|
|
- Armas Jurkka
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes
2 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin
3 Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Jotakin tuttua. Tekesin julkisen tutkimuksen rahoitus on painottunut vahvasti siihen, mitä elinkeinoelämä tarvitsee. Tämä on tärkeä asia ja tulee jatkossakin säilymään. Tekesin ohjelmat ja rahoitus strategisen huippuosaamisen keskittymiin (SHOK) jatkuvat osana uudistettua julkisen tutkimuksen rahoitusta. Myös vierailevien huippututkijoiden rekrytointi Suomeen eli FiDiPro- rahoitus jatkuu osana uudistettua julkisen tutkimuksen rahoitusta. jotakin uutta Edellä esitetyn lisäksi tarvitaan uudenlaisia toimintamalleja ja avauksia, joissa tutkimuksen rinnalla tavoitellaan uusia tutkimuslähtöisiä kasvuyrityksiä tai uusia liiketoiminta-alueita. joiden kautta tärkeiksi ennakoiduille osaamisaloille kehittyy uutta osaamista ja kyvykkyyksiä.
4 Keskeiset periaatteet säilyvät Tekesin asiantuntijat arvioivat projektia, tavoiteltavia hyötyjä ja hakijaa kokonaisuutena. Tärkeitä arviointikohteita ovat kehitettävä innovaatio ja osaaminen kehitettävä ja hyödynnettävä yhteistyö tulosten hyödyntäminen käytettävät resurssit edistettävät yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointitekijät Tekesin rahoituksen ja asiantuntijatyön vaikutus Arvioinnissa otetaan huomioon muut rahoitushakemukset ja projektin välilliset vaikutukset muissa organisaatioissa.
5 Tutkimusprojektityypit 2012 lukien Elinkeinoelämän kanssa verkottunut julkinen tutkimus kehitetään osaamista ja ratkaisuja elinkeinoelämän tunnistettuihin tarpeisiin yhdessä sen kanssa Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa tutkimusprojekteissa edistetään idean kehittymistä ja samanaikaisesti valmistellaan sen kaupallistamista uutena liiketoimintana Strategiset tutkimusavaukset strategiset tutkimusavaukset synnyttävät uutta huippuosaamista elinkeinoelämässä tärkeiksi ennakoiduille osaamisaloille, tai erityistapauksena innovaatioympäristöä palveleva tutkimus
6 Tutkimusprojektityypit 2012 lukien FiDiPro-rahoitus on mahdollinen kaikissa tutkimusprojektityypeissä tutkimusprojektin erityispiirteenä on tuoda Suomeen kansainvälistä huippuosaamista tutkimuksen käyttöön Tutkimusorganisaatiot voivat osallistua myös strategisten huippuosaamisen keskittymien (SHOK) tutkimusohjelmiin
7 Rahoitustasot Tutkimusprojektin tyyppi Laajat, tiiviin kansainvälisen yhteistyön projektit Muut projektit Ulkopuolisten hyödyntäjien rahoitus projektille Elinkeinoelämän kanssa verkottunut julkinen tutkimus 70 % 60 % 10% * - Innovaatioläheinen julkinen tutkimus (erityistapaus) 70% 70 % 25 % + muu panostus Strategiset tutkimusavaukset ** 70 % 60 % ei vaadita Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa 70 % 70 % ei vaadita * Asetetaan hakukohtaisesti **Innovaatioympäristöä palvelevassa tutkimuksessa rahoitustaso voi poikkeustapauksessa olla 95 %. Tieteen suurhankkeiden ja avaruuslaitteiden toimitushankkeissa Tekesin rahoitusosuus voi olla 100%.
8 Julkisen tutkimuksen rahoituksen hakeminen Julkisen tutkimuksen rahoitus kohdennetaan pääosin suunnattujen hakujen kautta (hakuajat) Ohjelmien hakuajat FiDiPro-haut Vakiohakuajat vuosittain helmikuu/kesäkuu/lokakuu Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoiminta Strategiset tutkimusavaukset Em. hakuajat koskevat myös Tekesin myöntämää EAKR-rahoitusta. Tekes tiedottaa seuraavan vuoden hauista hyvissä ajoin syksyllä julkisen tutkimuksen hakuajat
9 Julkisen tutkimuksen rahoituksen hakeminen Hakuaikojen ulkopuolella voidaan hakea Yritysvetoiset yhteishankkeet Kun tutkimusprojekti kuuluu yritysten ja tutkimuslaitosten yhdessä toteuttamaan hankekokonaisuuteen, jossa yritysten kehitysprojektien yhteensä lasketut budjetit ovat suuremmat kuin tutkimusprojektien yhteensä lasketut budjetit, tutkimusrahoitusta tulee hakea samanaikaisesti kun yritykset hakevat omien t&k-projektiensa rahoitusta. Julkisen tutkimuksen hakuajat eivät siis rajoita näiden projektien tutkimusrahoituksen hakemista - Yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteilla on jatkuva rahoitushaku Innovaatioläheinen julkinen tutkimus Jatkuva haku
10 Tutkimusrahoituksen sisällölliset painopisteet Tekes suuntaa valtaosan julkisen tutkimuksen rahoituksesta valitsemilleen painopistealueille Sisällölliset painopisteet näkyvät ennen kaikkea Tekesin ohjelmissa ja strategisen huippuosaamisen keskittymien (SHOK) tutkimusohjelmissa ja strategisissa tutkimusavauksissa. Tutkimusprojekteja voidaan rahoittaa myös painopistealueiden ulkopuolella silloin, kun kyseessä on 1. Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa -projekti tai 2. Innovaatioläheinen julkinen tutkimus -projekti tai 3. kun tutkimusprojekti kuuluu yritysten ja tutkimuslaitosten yhdessä toteuttamaan hankekokonaisuuteen (rinnakkaishanke), jossa yritysten kehitysprojektien yhteensä lasketut budjetit ovat suuremmat kuin tutkimusprojektien yhteensä lasketut budjetit, rinnakkaisiin tutkimusprojekteihin voi hakea rahoitusta myös sisällöllisten painopistealueiden ulkopuolella
11 Tutkimushaku 1/2012, dl Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Hakemusten ei tarvitse olla strategian sisällöllisten painopisteiden alueella voivat toki olla Strategiset tutkimusavaukset Hakemusten aihepiirit rajattu ao. teemoihin: Yksilöllinen terveys ja hyvinvointi Palvelujen kokemuksellisuus arvonmuodostuksessa Kysyntä edelläkävijämarkkinoiden synnyttäjänä Sisäisten ja ulkoisten resurssien strateginen hallinta julkisen tutkimuksen hakuajat
12 Tutkimushaku 2/2012, dl Tutkimushaku 3/2012, dl xx Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Hakemusten ei tarvitse olla strategian sisällöllisten painopisteiden alueella voivat toki olla Strategiset tutkimusavaukset Hakujen otsikoina tarkastellaan ainakin seuraavia aihepiirejä: Tekesin strategian painopiste Elinvoimainen ihminen Bioinformaatioteknologian uudet mahdollisuudet Tekesin strategian painopiste Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Analytiikka ja algoritmit datan jalostaminen ja hyödyntäminen Tekesin strategian painopiste Luonnonvarat ja kestävä talous Arktinen toimintaympäristö: Haasteet ja mahdollisuudet Uudet avaukset uusiutuvassa energiassa Uudet hiilimateriaalit julkisen tutkimuksen hakuajat
13 Lisätietoa uudistuneesta julkisen tutkimuksen rahoituksesta Tekesin strategiasta Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta: Julkisen tutkimuksen uudistuksesta Tutkimusorganisaatioiden rahoitus ja sen uudistukset: aatiot/575 julkisen tutkimuksen hakuajat: usrahoituksen_hakuajat/2645 Tutkimusorganisaatiosi tutkimuspalveluista apua projektien suunnitteluun
14 Kiitos!
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012. Copyright Tekes
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012 Tekesin rahoittama julkinen tutkimus Tekes rahoittaa tutkimusorganisaatioiden teknologian, palveluiden, liiketoiminnan ja työelämän tutkimusta, jolla on merkittävää
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Copyright Tekes
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012 Tekesin rahoittama julkinen tutkimus Tekes rahoittaa tutkimusorganisaatioiden teknologian, palveluiden, liiketoiminnan ja työelämän tutkimusta, jolla on merkittävää
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012 Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa hakuinfo 14.9.2011 Asko Vesanto DM 832640 Miksi julkisen tutkimuksen rahoitusta uudistetaan? Innovaatiojärjestelmän
Mitä Tekesin Pharmaohjelman
Mitä Tekesin Pharmaohjelman jälkeen HealthBIO terveyden bioklusteri Vuosiseminaari 13.9.2011 Minna Hendolin Pharma Kilpailuetua uusista toimintatavoista Ohjelman kesto: 2008-2011 Ohjelman laajuus: 58 miljoonaa
Yliaistillinen havaitseminen
Strateginen tutkimusavaus Keskustelutilaisuus Tekesissä 21.1.2013 Marko Heikkinen Manu Setälä DM 1071101 Keskustelutilaisuus 21.1.13 klo 13-15 Tilaisuuden avaus, Marko Heikkinen, Tekes Tekesin julkisen
Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa
Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT
Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa
DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,
Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes
Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena
Julkisen tutkimuksen rahoitustuotteet, -kriteerit ja prosessi
Julkisen tutkimuksen rahoitustuotteet, -kriteerit ja prosessi Itä-Suomen EAKR seurantakomitea 10.12.2010 Tekesin rooli riskien jakajana Tekes on tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaan kuuluvia riskejä
Tekes on innovaatiorahoittaja
Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-
Tekesin rahoitus tutkimusorganisaatioille
Tekesin rahoitus tutkimusorganisaatioille Visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Juha Korkeila Rahoituspäällikkö 24.10.2013 Tekesin strategian mukaiset sisällölliset painopisteet Kuusi
Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus
Strateginen tutkimusavaus Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Keskustelutilaisuus Tekesissä 21.8.2012 Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Keskustelutilaisuus
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,
Strategiset tutkimusavaukset 2012-2013
Strategiset tutkimusavaukset 2012-2013 Eemeli-työpaja 12.11.2012 Marko Heikkinen, Tekes 11-2012 Sisältö Strategisten tutkimusavausten piirteet Strateginen haku 1/2013 Pienet ja isot strategiset avaukset
TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013
TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013 KUOPIO 22.3.2013 Kari Venäläinen, Tekes teknologia-asiantuntija, Pohjois-Savon ELY-keskus OTO Golden Gavia kv-palvelun
FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu
FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa suomalaisen tutkimuksen ja elinkeinoelämän osaamista ja kilpailukykyä
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes
Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
Tekesin innovaatiorahoitus
Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja
Elinvoimainen ihminen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kajaanin yliopistokeskuksen lukuvuoden avajaiset 10.9.2014 Minna Hendolin
Elinvoimainen ihminen kokonaisvaltaista hyvinvointia Kajaanin yliopistokeskuksen lukuvuoden avajaiset 10.9.2014 Minna Hendolin 08-2013 Suomen ja suomalaisten hyvinvointi rakentuu elinkeinojemme menestyksestä
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen
Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa
Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten
Kriittiset infrastruktuurit
Strateginen tutkimusavaus Kriittiset infrastruktuurit Keskustelutilaisuus Tekesissä 27.8.2012 Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT DM 996022 Keskustelutilaisuus 27.8.12 klo 13-16 Tekesin odotukset strategisille
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat
Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa. Julkisen tutkimuksen haku Nuppu Rouhiainen 2.6.
Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa Julkisen tutkimuksen haku 1.9.2014-28.11.2014 Nuppu Rouhiainen 2.6.2014 DM1291371 Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku,
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden
Strategiset tutkimusavaukset Mielihyvätasapaino. Pekka Kahri Palvelujohtaja, Tekes Hakuinfo,
Strategiset tutkimusavaukset Mielihyvätasapaino Pekka Kahri Palvelujohtaja, Tekes Hakuinfo, 10.6.2013 DM xx-2013 Agenda Tilaisuuden avaus, Pekka Kahri, Tekes Ideaa elämäntapamuutokseen, Patrik Borg, Helsingin
Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus
Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan
Strategiset tutkimusavaukset kuulumisia Tekesistä EEMELI-työpaja #14 @ VTT, Micronova 20.8.2013. Markku Heimbürger Asiantuntija
Strategiset tutkimusavaukset kuulumisia Tekesistä EEMELI-työpaja #14 @ VTT, Micronova 20.8.2013 Markku Heimbürger Asiantuntija Strategiset tutkimusavaukset - tavoite Tavoitteena edelläkävijäprojekteja,
Tekesin hakuohje FiDiPro Professori- ja FiDiPro Fellow -rahoitukselle
OHj Ohje 1 (5) Tekesin hakuohje FiDiPro Professori- ja FiDiPro Fellow -rahoitukselle 1 Perustiedot FiDiPro-rahoituksesta Suomen Akatemia ja Tekes avaavat FiDiPro-hakuja säännöllisin väliajoin. Hauissa
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serven julkisen tutkimuksen haun 2012 tiedotustilaisuus
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serven julkisen tutkimuksen haun 2012 tiedotustilaisuus Sanna Piiroinen 1.2.2012 Esityksen sisältö 1. Tekesin julkisen tutkimusrahoituksen uudistuksen suhde
FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu
FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -info aiehakemuksia valmisteleville 15.1. 2014 Hanna Rantala FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa
Ideasta Liiketoimintaan
Ideasta Liiketoimintaan Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Metsäalan ennakointiyksikön järjestämä aamukahvitilaisuus 17.2.2009 Kalevi Pölönen DM 375387 04-2008 Copyright Tekes DM 125809 01-2005 Copyright
Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes
Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global
Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Sokos Hotel Pasila
Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Tutkimushaun infotilaisuus 13.6.2014 Sokos Hotel Pasila Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku, jossa haetaan 1) Yritysten
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden
Ajankohtaista Tekesistä
Ajankohtaista Tekesistä Martti Korkiakoski 30.1.2014 VII Liekkipäivä, Hotelli Victoria, Tampere DM 1190768 Tekes 1.12.2013 Pääjohtaja Pekka Soini Nuoret yritykset Jukka Häyrynen Kasvuyritykset Martti Äijälä
SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes
SHOK infotilaisuus 17.2.2014 Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes DM xx-2013 SHOK-johtoryhmän linjaukset uudistuksiksi Fokusoidaan toimintaa nykyistä terävämpiin osaamiskärkiin tähtäimenä uusien liiketoimintojen
Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK)
Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) Tekes on sitoutunut keskittymiin Tekes on auttanut keskittymien syntymistä kehittää niiden toiminnan edellytyksiä tukee niitä toiminnan kehittämisessä
Luonnonvarat ja kestävä talous
Luonnonvarat ja kestävä talous - Tekesin toimet jatkossa BioRefine ja Vesi loppuseminaari 26.11.2012 Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Tekesin sisällölliset painopisteet Liiketoiminta globaaleissa arvoverkoissa
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään
Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Minna Suutari
Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Minna Suutari 28.5.2014 Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku, jossa haetaan 1) Yritysten ja tutkimusorganisaatioiden rinnakkaishankekokonaisuuksia
Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Helsingin Messukeskus
Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Tutkimushaun infotilaisuus 13.8.2014 Helsingin Messukeskus Uusi arvonluonti tutkimushaun kuvaus Uusi arvonluonti-haussa Tekes hakee 1) Yritysten
Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.
Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013
Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa
Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra
Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen. Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu
Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut tutkimusorganisaatioille
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA DM 1880115 031117 Miksi tutkimusrahoitusta uudistetaan? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus
Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland. Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset
Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset Business Finland -rahoituspalvelut DM 1880115 031117 Innovaatiot vaikuttavat laajasti Yritykset ja tutkimusorganisaatiot
Tekesin tuoreet strategialinjaukset FIHTAn kevätseminaari Pia Harju-Autti Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi
Tekesin tuoreet strategialinjaukset FIHTAn kevätseminaari 7.4.2011 Pia Harju-Autti Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi Esityksessä Tekesin uuden strategian esittely Mitä strategia voisi tarkoittaa
BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi
BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä
Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa
Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista ikk i t Elint. alan tuottavuustalkoot 1.10.200910 Teknologia-asiantuntija Jussi Toivonen jussi.toivonen@tekes.fi 050 5577 826 DM 492975 06-2009 Copyright
Toimintakokonaisuuksien kehittäminen ja Tekesin rooli siinä
Toimintakokonaisuuksien kehittäminen ja Tekesin rooli siinä Martti Äijälä Ydinenergia-alan toimittajat, toimialaryhmän hallitus Helsinki 28.5.2013 Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla
EAKR-rahoitus ja Tekes
EAKR-rahoitus ja Tekes - EAKR-rahoituksen rooli Tekesissä - Rahoituksen hakeminen - Rahoituksen periaatteet ja rahoitustasot - Hankinnoista Marita Virtanen Jari Toivo EAKR-rahoituksen rooli Tekesissä Euroopan
Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö
Tekesin innovaatiorahoitus Anne Turula Palvelupäällikkö Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot
Akatemian rahoitusinstrumentit
Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville
BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT
BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT 2.5.2018 Miksi tutkimusrahoitusta on uudistetettu? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta Suomessa parannettava kykyä luoda ja hyödyntää uusia ideoita
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä
Arktiset meret- tutkimushaku 2014
Arktiset meret- tutkimushaku 2014 Hakuohjeet Tuomas Lehtinen Mitä arvioimme kaikissa projektityypeissä Kehitettävä innovaatio ja osaaminen sekä tulosten hyödyntäminen Käytettävät voimavarat ja hyödynnettävä
Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus
TEKES 25.6.2013 Jukka Laakso Arvoverkkohankkeiden erityispiirteet Arvoverkkohankkeiden tavoitteena on laaja kansainvälinen liiketoiminta tai merkittävä kansallinen järjestelmätason muutos. Yleisenä tavoitteena
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus
Tekesin strategia. Innovaatiotoiminnasta eväitä ihmisten, yritysten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin
Tekesin strategia Innovaatiotoiminnasta eväitä ihmisten, yritysten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin Toiminta-ajatus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian ja innovaatioiden
Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet
OHJE 1 (5) 4.8.2009 Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet Suomen Akatemia ja Tekes avaavat omia FiDiPro-hakuja säännöllisin väliajoin ja noudattavat omia hakukäytäntöjään. Hakuprosessi on kaksivaiheinen.
Tutkimuspalvelupäivät / Vaasa 22.-23.8.2013 Työpaja 6. Tapio Siik Head of ACE
Tutkimuspalvelupäivät / Vaasa 22.-23.8.2013 Työpaja 6 Tapio Siik Head of ACE Tapio Siik Koulutus: DI, Ohjelmistotekniikka (TUT), IMD Työkokemus: Softplan, ABB, Intergraph, Nokia, XN-Ventures, Aalto, Harrastukset:
Projektien rahoitus.
Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto
Tero Oinonen
Tekes ja Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä -ohjelma 15.6.2011 Tero Oinonen DM 797721 Tekesin strategia DM 797721 Tekesin strategia Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Tekes rahoittaa
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä
Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan
Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan Jussi Kivikoski 9.4.2010 Taustaa Keskittymissä on tehtävä valintoja Kaikkea tekemistä ei ole ollut tarkoitus siirtää keskittymiin. Rahoituksen vaikuttavuus on parempi
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema
Ihmiset bisneksen uudistajina. Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa
Ihmiset bisneksen uudistajina Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa Tutkimushaun infotilaisuus 30.9.2014 Finlandia-talo Haun kuvaus
Mitä kehittämistoimintaa Tekes voi rahoittaa? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013
Mitä kehittämistoimintaa Tekes voi rahoittaa? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013 DM 1083525 03-2013 Esityksen sisältö Mitä ja ketä rahoitamme ja miksi? Mitä ja miten arvioimme? Rahoitus yrityksille Tutkimus-
Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.
Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan
Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011
Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Kehitysmaat ja kehittyvät maat avoinna uusiutuvan energian liiketoiminnalle DM 819060 06-2011 Groove - ohjelman tavoite Nostaa suomalaisten
Älykäs ostaminen, fiksut kaupungit, ja biotalous Tekes haastaa uudistumaan eli miten ympäristö näkyy Tekesin strategiassa ja ohjelmissa
Älykäs ostaminen, fiksut kaupungit, ja biotalous Tekes haastaa uudistumaan eli miten ympäristö näkyy Tekesin strategiassa ja ohjelmissa Elina Uitamo Varsinais-Suomen ELY-keskus/Tekes DM 926686 01-2013
BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes
BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
Tekesin tunnusluvut DM
Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54
Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Innovaatiotoiminnan edistämisen edelläkävijä Strategia pähkinänkuoressa Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Tekes rahoittaa edelläkävijöiden tutkimus-,
Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan?
Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan? Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Risto Mäkikyrö Teknologia-asiantuntija 1/18 Esityksen sisältö Hakemuksen kokonaisuus (kalvot 2-5) NABC (kalvot 7-11) Projektin
Tekesin innovaatiorahoitus
Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-
UUSI ARVONLUONTI Verkottumistilaisuus klo
UUSI ARVONLUONTI Verkottumistilaisuus 19.8.2014 klo 12.30-16 Finlandia-talo, Veranda 2 Mannerheimintie 13e, sisäänkäynti M4/K4 00100 Helsinki klo 12.30-16.00 Ohjelma 12.30-16.00 12:30 Tervetuloa ja iltapäivän
Iskun sisältö. Mitä Tekes tarjoaa. Tekesin ohjelmat työkaluna. Fiiliksestä fyrkkaa ohjelman tavoitteet ja tarjonta
Iskun sisältö Mitä Tekes tarjoaa Tekesin ohjelmat työkaluna Fiiliksestä fyrkkaa ohjelman tavoitteet ja tarjonta Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
SHOK uusien tutkimusohjelmien haku 1/2014
1 (5) SHOK uusien tutkimusohjelmien haku 1/2014 Tekes pyytää hakemuksia strategisten huippuosaamisen keskittymien (SHOK) uusiksi tutkimusohjelmiksi. Tekes on vuonna 2014 siirtynyt hakumenettelyyn uusien
Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva
Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.
TUTL- tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa. Tutkimukseen sijoitetut panostukset tuottamaan lisää uusia yrityksiä.
TUTL- tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Tutkimukseen sijoitetut panostukset tuottamaan lisää uusia yrityksiä Jälkiteollisen yhteiskunnan haasteet; taloutta kiihdyttävä lisäarvo ja vaurauden
Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011
Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011 9:30 Johdanto Mikko Utriainen, teknologia-asiantuntija, Tekes 9:40 Uudistuva julkisen tutkimuksen rahoitus Asko
Strategiset tutkimusavaukset. Pekka Kahri, Palvelujohtaja
Strategiset tutkimusavaukset Pekka Kahri, Palvelujohtaja 28.1.2014 Tekesillä aina innovaationäkökulma julkisen tutkimuksen rahoitukseen Innovaatiojärjestelmän keskeisiä haasteita ovat tutkimustulosten
Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin
Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Tekesin Vapaa-ajan palvelut -ohjelma 2006-2009 (2012) Ihmisten vapaa-aika lisääntyy ja sitä myötä myös vapaa-ajan palvelujen kulutus kasvaa. Suomen vapaa-ajan
BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto
BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä
Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille. Kimmo Kanto / Markku Lämsä , Helsinki
Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille Kimmo Kanto / Markku Lämsä 21.9.2016, Helsinki Hallituksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
Suomi nousuun. Aineeton tuotanto
Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on