Taimistopohjoinen-hanke 8.3.2018 Yritystyöpajat ja tilaaja-tuottajapäivä Hanke järjestää maaseutuyrittäjille 1-2 viheralan työpajaa per vuosi. Niistä puolet toteutetaan Lapissa ja puolet Pohjois-Pohjanmaalla. Ensimmäinen järjestetään huhtikuussa 2018. Työpajoissa kehitämme pohjoisen viheralalle uutta toimintakulttuuria ja yhteistyömuotoja. Työpajoista voi saada apua esimerkiksi tuottajarenkaan ja taimitarhayrityksen perustamiseen. Jaamme työpajoissa myös lajitietoa uusista koristekasveista, joita hankkeessa lisätään. Laadimme suunnitelmat lajien jatkokasvatuksesta taimistoilla ja havaintoistutuksista Kemin ja Oulun puistoissa. Lisäksi arvioimme lajeille sopivia käyttökohteita ja tuotantokustannuksia. Yritystyöpajoja koordinoi ja vetää Puutarhaliiton taimitarhatuotannon erikoisneuvoja ja Taimistoviljelijöiden toiminnanjohtaja Jyri Uimonen. n kestävien työpajojen aihepiirit käyvät ilmi alta. Ensimmäinen paja huhtikuussa on tarkoitettu Pohjois-Suomessa jo toimiville taimitarhoille. Muihin pajoihin ovat heidän lisäkseen tervetulleita taimitarhayrittämisestä kiinnostuneet henkilöt. Hanke järjestää tilaaja-tuottajapäivän marraskuussa 2018. n aikana jaetaan tietoa tulevista isoista viherrakennuskohteista. Viheralan yritysten on mahdollisuus esitellä torilla tuotteitaan ja palvelujaan sekä rekrytoida uutta työvoimaa. Siellä voi tehdä ennakkotilauksia tai jopa viljelysopimuksia. Voit olla yhteydessä pajoihin ja tilaaja-tuottajapäivään liittyvissä asioissa Jyri Uimoseen: jyri.uimonen@puutarhaliitto.fi 040 827 4833. TERVETULOA! Ilmoittautuminen hankkeen tilaisuuksiin tapahtuu sähköisesti hankkeen kotisivuilla osoitteessa https://www.luke.fi/projektit/taimistopohjoinen/ Ensimmäisen työpaja Ilmoittautumisaika: 19.3.-4.4.2018 Sähköinen lomake: ks. Linkit kotisivun oikeassa reunassa: Ilmoittautuminen: Yritystyöpaja 1 1
Yritystyöpaja 1 Ajankohta: Keskiviikko 11.4.2018 Ammattiopisto Lappia, Tervolan yksikkö (maaseutuyrittäjyys), Kätkävaarantie 69, 95340 Loue 1 Yhteistyön mahdollisuudet, menetelmät ja organisoituminen Alustava ohjelma (teemat): - Taimistojen ja tuotannon määrä - Nykyinen yhteistyö - Puutteet nykytilanteessa - Riittävätkö rahkeet pohjoisessa - Yhteistyö tuotannossa - Yhteistyö markkinoinnissa - Organisoitumisen muodot - Luonnonkasvien lisäys, millaisia lajeja kaivataan - Alihankinnan tarpeet - Virtuaalisen taimipörssin tarpeet - Ekskursio Pohjois-Ruotsiin 1 Karttalinkki: https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=custommarker&n=7339072.0740366215&e=409401.3409633789&title= Louen%20oppilaitos&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D%5D 2
Yritystyöpaja 2 Ajankohta: Muuta: Marraskuu 2018 (ajankohta tarkentuu ensimmäisen yritystyöpajan jälkeen) OSAO Kempeleen yksikkö (puutarha-ala) Piriläntie 145, 90440 Kempele 2 Taimitarhayrityksen perustaminen, painottuu opiskelijoille ja tuotantosuuntaansa muuttaville kasvinviljelytiloille Tilaaja-tuottajapäivän yhteydessä - Lähtökohdat o viljelypaikka o osaaminen ja työvoima o pääoma o markkinoiden kartoitus - Toiminnan mitoitus - Tuotevalikoima - Tyypilliset viljelykierrot - Investointitarpeet - Riskien hallinta - Markkinointi - Yrityksen perustaminen (hankintaesimerkki) 2 Karttalinkki: https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=custommarker&n=7200312.242012207&e=428592.515&title=kempelee n%20oppilaitos&desc=&zoom=10&layers=%5b%7b%22id%22%3a2%2c%22opacity%22%3a100%7d%5d 3
Yritystyöpaja 3 Ajankohta: kevät 2019 Louen/Kempleen oppilaitos Uudet kasvilajit, lisäystekniikat ja tuotantosuunnitelmat - Uusien kasvilajien esittely - Lajien arviointi tuotannon ja käyttötarpeiden kannalta - Lajien mahdollinen karsinta - Lajien lisäystekniikat - Lajien tuotantosuunnitelmien laadinta - Tuotannon kannattavuuden arviointi - Matkailukeskukset viheralan asiakkaina o Erityisvaatimukset kasvillisuudelle - Pohjoisen viheralan kehityksen arviointia o Viheralan kyselystä saatu palaute - Virtuaalisen taimipörssin testaus 4
Yritystyöpaja 4 Ajankohta: syksy 2019 Louen/Kempeleen oppilaitos Uusien kasvien käyttöarviointi, soveltuvuus pohjoiseen viherrakentamiseen, tuotantokustannukset, havaintoistutukset - Uusien kasvilajien käyttöarviointi o Soveltuvuus pohjoiseen viherrakentamiseen o Menestymisvyöhykkeiden määrittely o Kasvupaikkavaatimukset o Istutustiheyksien määrittely - Havaintoistutukset o Istutusten toteutus o Ylläpidon ohjeistus o Rakentamisen ja ylläpidon kustannukset - Jatkosuunnitelmat 5
Tilaaja-tuottajapäivä Ajankohta: Marraskuu 2018 OSAO Kempeleen yksikkö (puutarha-ala) Piriläntie 145, 90440 Kempele Runsaan puolen päivän ohjelma Esitellään isojen tilaajien 3-4 vuoden päästä toteutukseen tulevia viherrakennushankkeita Pohjois-Suomessa Lisänä yritystori sekä opiskelijoiden ja työnantajien rekrytapahtuma Muuta: Edeltävänä tai seuraavana päivänä Yritystyöpaja 2 - Tilaajapuolelta tulevien viherhankkeiden esittely painottuen kasvitarpeisiin o Kaupunkirakentaminen o Väylärakentaminen o Seurakuntien rakentaminen o Paikallisuus julkisissa hankinnoissa - Taimistojen mahdollisuudet varautua tulevaan kysyntään ja saatavuuden varmistaminen o Puheenvuoroja onnistuneen ennakoinnin edellytyksistä o Yritystyöpajan pohjalta taimistojen yhteistyön organisoituminen - Mahdollisuus koko viherketjun verkostoitumiseen o Suunnittelu o Viherurakointi o Materiaalitoimitukset - Tilaaja-tuottajapäivien jatkuvuus ja tarpeet tulevaisuudessa 6