KOMMENTTIKOOSTE Määräys TRAFI/18934/03.04.03.00/2018 1(26) Perustelumuistion liite Kohta Kommentti Lausunnon antaja Trafi Yleistä SKAL pitää tarpeellisena koulutusten sisältöjen täsmentämistä, koska laissa ja asetuksessa annetaan koulutusten sisällöstä vain ylimalkaiset vaatimukset. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Määräyksen tarkoituksena on määritellä koulutuksessa vähintään käytävät sisällöt, mutta jättää tarkempi sisältö ja toteutustapa koulutuksen järjestäjän harkittavaksi. Tämä mahdollistaa opetuksen toteuttamisen joustavammin oppilaan tarpeet huomioon ottaen. Yleistä Yleistä Autokoululiitto pitää tarpeellisena koulutusten sisältöjen täsmentämistä, koska laissa ja asetuksessa annetaan koulutusten sisällöstä vain reunaehdot. Ajokorttilain mukaan voi antaa tarkempia määräyksiä koulutuksen sisällöstä ja käytännön toteutuksesta. Haluamme kiinnittää huomiota myös mahdollisuuteen olla antamatta tarkempia määräyksiä. Uuden ajokorttilain muutoksen tarkoituksena on laskea ajokortin hintaa, keventää toteutuksen vaatimuksia, lisätä digitaalisuutta ja ennen kaikkea lisätä ajokorttien suoritettavien valinnanvapautta miten ja millä tavalla tarvittavan ajotaidon hankkii. Osaamisen taso mitataan kuljettajatutkinnossa. Me allekirjoittaneet katsomme, että edellä mainitut lausunnot tulee olla linjaus, jolla kuljettajaopetuksen määräyksen sisältöjä laaditaan. Määräyksessä pitää olla erilaisten opetusmenetelmien ja yksilöllisen osaamistarpeen paremmin huomioivia elementtejä sekä kannustimia valinnanvapauteen ja vaihtoehtoisuuteen. Määräyksessä ei pidä kirjata opetussisältöjä kovin tarkaksi. Esimerkiksi AM121 ja A1 ajokortin omaavalla on jo laaja osaamisen taso risteysajamiseen liittyvissä aiheissa. Valinnanvapauteen Suomen Autokoululiitto ry Autokoulu Proway- Koulutus; Liikenneopetus Niina Kansikas Oy; Autokoulu Aulis Oy; Korsisaari-Yhtymä, E. Korsisaari & Co Ky; Ylästön autokoulu
2(26) Yleistä kannustaisi ja oman ajotaidon kehittämistarpeet huomioisi, jos hän saisi valita esimerkiksi kaksi ajo-opetustuntia ohittamiseen liittyviä riskejä. Sisältöjen tulee mahdollistaa ajokorttia suorittavan liikenneympäristölliset vaatimukset. Osaamisen taso mitataan aina tutkinnossa. Lain muutostarve perustui kuljettajakoulutusalan kehitystarpeelle, alan kilpailun lisäämiseksi, asiakkaiden valinnanvapaudelle ja ajokortin hinnan laskulle. Tällä tarpeettoman tiukalla sääntelyllä Trafi menettelee hallituksen tavoitteiden vastaisesti ja niillä suora negatiivinen vaikutus autokoulun kuluttajahintoihin. Autokoulu Proway- Koulutus; Liikenneopetus Niina Kansikas Oy; Autokoulu Aulis Oy; Korsisaari-Yhtymä, E. Korsisaari & Co Ky; Ylästön autokoulu Määräyksellä annetaan yleisesti velvoittavia oikeusnormeja vain sellaisista asioista, joiden osalta sisällöllisiä tavoitteita ei voida saavuttaa vähemmän sitovilla keinoilla. Määräyksellä mahdollistetaan joustavuus teknisten ja sisällöllisten tavoitteiden saavuttamisessa, mikä tarkoittaa vaihtoehtoisten toteutustapojen sallimista mahdollisimman laajalti. Yleistä Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa ajokorttiuudistuksen toteutumista erityisesti liikenneturvallisuuden ja yhtäläisten kilpailuedellytysten osalta ja tarvittaessa ryhtyy toimenpiteisiin kilpailuvääristymien korjaamiseksi. Trafin määräys luonnoksen mukaisena aiheuttaa edellä mainituista syistä kilpailuvääristymää paikkakuntien välille ja heikentää pienten toimijoiden kilpailuedellytyksiä rajaamalla paremman palvelukokemuksen ja yksilöllisemmän palvelutuotteen tarjoamisen mahdolliseksi vain osaksi vuotta. Määräyksellä täsmennetään lain vaatimuksia, mikä yhtenäistää eri tahojen tarjoaman koulutuksen sisältöä ja laatua. Tavoitteena on kuitenkin sallia koulutukseen vaihtoehtoisia toteutustapoja mahdollisimman laajalti siten, että sääntelyn tekniset ja sisällölliset tavoitteet voidaan saavuttaa joustavasti. Tarpeettoman ja turhan sääntelyn keventäminen on hyvä asia, mutta se pitää toteuttaa hallitusti niin, että liikenneturvallisuus ei vaarannu. Opetuksessa keskitytään varmistamaan kuljetta- Suomen Autokoululiitto ry Nuorten liikennekäyttäytymiseen ja asenteisiin liittyvät opetuskokonaisuudet sisältyvät sekä EAS-koulutukseen että riskikoulutukseen. Toimijat voivat opetussuunnitelmissaan täsmentää koulutuksen sisältöjä ja toteutusta. Tämä mahdollistaa opetuksen toteuttamisen joustavammin oppilaan tarpeet huomioon ottaen.
3(26) jien keskeisten osaamisalueiden niitä taitoja, joihin liittyy eniten riskitekijöitä muun muassa onnettomuustietojen perusteella. Liikenneturvallisuuden näkökulmasta esitetyt uudistukset ovat erittäin merkittäviä useasta syystä. Vakavissa liikenneonnettomuuksissa nuoret kuljettajat ovat selkeästi yliedustettuina. Tätä kautta voidaan arvioida, että ajo-opetuksella ja ajotaidolla on vaikutusta nuorten vakaviin liikenneonnettomuuksiin. Onkin varmistettava, että myös nuorten liikennekäyttäytymiseen ja asenteisiin liittyvät asiat huomioidaan uudistusta toteutettaessa ja määräyksiä annettaessa. Koska liikenneonnettomuudet ovat merkittävä kansantaloudellinen ongelma ja erityisesti nuoria koskettava ongelma, määräykset on tehtävä turvallisuusnäkökulmasta. Yleistä Määräysluonnos täydentää hyvin säädösvalmistelussa olevaa lakia ja asetusta. 2 Ajokorttisäädöksissä valmisteltu neljän tunnin mittainen koulutus ennen ensimmäistä ajokorttia on uudistus, joka sisällöiltään vastaa hyvin yleisessä liikennekasvatuksessa tarpeellisia asioita. Opetushallitus Opetushallitus Nykyisin eri kouluasteilla toteutetaan liikennekasvatukseen liittyvää koulutusta monin tavoin. Liikenteen pelisääntöjen ja liikenteessä turvallisen toimimisen osaaminen on tärkeää. Perusopetuksella on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lukio rakentuu pe-
4(26) rusopetuksen oppimäärälle. Lukiokoulutusta järjestetään lukioissa, aikuislukioissa ja muissa oppilaitoksissa, jotka ovat saaneet lukiokoulutuksen järjestämisluvan. Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena on kohottaa väestön ammatillista osaamista, kehittää työelämää ja vastata sen osaamistarpeisiin. Opetushallitus esittää näkemyksenään, että valmistelussa olevilla säädöksillä onkin hyvä turvata formaalin opetuksen yhteydessä annattavan liikennekasvatuksen mahdollisuus toimia osana ensimmäiseen ajokorttiin vaadittavana neljän tunnin koulutuksena. Tämä lisäisi myös opiskelumotivaatiota, koska oppilaat ja opiskelijat saisivat näin ajokortin hankintaan tarvittavan todistuksen muun opiskelun ohella. Miten koulut ja oppilaitokset tarttuvat tähän mahdollisuuteen, on vaikea ennakoida, mutta tämä on ehdottomasti ennemmin mahdollisuus kuin uhka. Kyseessä olisi jatkossakin opetussuunnitelman paikallisiin opintoihin sijoitettava osio, jonka mahdollinen toteuttaminen olisi koulujen omassa harkinnassa: kouluttavatko ne omasta opettajakunnasta liikennekasvattajan, käyttävätkö ulkopuolista asiantuntijaa vai toimivatko yhteistyössä autokoulujen kanssa. Olisi myös mahdollista järjestää paikallisesti liikennekasvatuksen teemapäiviä, joiden yhteyteen ko. liikennekasvatuksen osio voisi sopia. Tämäkin olisi paikallisesti päätettävissä. Perusopetuksessa tällaista opetusta voisi toteuttaa esimerkiksi kerhotoiminnassa, osana monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Koulutus voi myös
5(26) lisätä oppilaan laaja-alaisen osaamisen "Itsestä huolehtiminen ja arjentaidot" -taitoja. Ammatillisessa koulutuksessa usealla koulutuksen järjestäjällä on autokoululupa, joka mahdollistaa neljän tunnin koulutuksen toteutuksen joustavasti. Eri kouluasteiden opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteissa ei kyseistä koulutusta ole otettu huomioon, jonka johdosta asiaa tulisi selvittää jatkossa. 2 LIITU kannattaa ensimmäisen ajokortin saamiseksi ehdotettuja aihekokonaisuuksia. Sisältövaatimuksilla otetaan huomioon liikenneturvallisuuden vaatimukset. 2 CAP kannattaa ensimmäisen ajokortin saamiseksi ehdotettuja aihekokonaisuuksia. Sisältövaatimuksilla otetaan huomioon liikenneturvallisuuden vaatimukset riittävän joustavasti, jotta yksilölliset opetustarpeet voidaan toteuttaa vaihtoehtoisesti. 2 Määräysluonnoksen 2 kohdan perusteluissa todetaan, että liikennesääntöjä koskevassa opetuksessa olisi otettava huomioon kuljettajana toimiminen erityisesti niissä ajokorttiluokissa, jotka voisi suorittaa ensimmäisenä ajokorttiluokkana. Tällaisia ajoneuvoja olisivat mopo, mopoauto, traktori ja henkilöauto. Ilmeisesti myös moottoripyörä tulisi lisätä tähän luetteloon. 2 Määräysluonnoksen 2 kohdan perusteluissa todetaan, että liikennesääntöjä koskevassa opetuksessa olisi otettava huomioon kuljettajana toimiminen erityisesti niissä ajokorttiluokissa, jotka voisi suorittaa ensimmäisenä ajokorttiluokkana. Tällaisia ajoneuvoja olisivat mopo, mopo- Liikenteen turvallisuuskouluttajat ry (LIITU) CAP-Group Oy Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Suomen Autokoululiitto ry Moottoripyörän maininta lisätään perustelumuistioon.
6(26) auto, traktori ja henkilöauto. Moottoripyörä puuttuu tästä listasta. 2 Ajokorttilain uudistuksen tarkoitus on, että siirrytään koulutuspainotteisesta järjestelmästä tutkintopainotteiseen järjestelmään. Ensimmäistä 1 ryhmän korttia suorittavalta vaaditaan ajokorttilain 35 :n 1 momentin mukainen ns. neljän tunnin teoriaopetus. Sen tarkoituksena on antaa perustiedot liikennejärjestelmästä, liikenteen vuorovaikutteisuudesta ja riskeistä, eri tienkäyttäjäryhmien turvallisuuteen liittyvistä tekijöistä, moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettamiseen liittyvistä vastuista ja velvollisuuksista sekä muista turvallisen ja ympäristön huomioon ottavan ajotavan vaatimuksista. Liikenneturva Liikenneturvan näkemyksen mukaan määräysluonnoksen 2 kohdassa yksityiskohtainen liikennesääntöjen sisällyttäminen koulutuksen sisältöihin ei ole tarkoituksenmukaista tutkintopainotteiseen järjestelmään siirryttäessä. Liikennesäännöt on mahdollista suurelta osin opetella esimerkiksi itseopiskeluna kyseistä ajoneuvoluokkaa suorittaessaan, ja niiden osaaminen varmistetaan tutkinnossa. Sen sijaan Liikenneturva pitää tärkeänä, että tässä koulutuksessa olisivat keskeisessä osassa tieliikenteen tärkeät periaatteet kuten yleinen varovaisuusvelvollisuus, velvollisuus liikennesääntöjen noudattamiseen sekä erityinen varovaisuusvelvollisuus jalankulkijoita, pyöräilijöitä sekä muita tieliikennelaissa määritettyjä erityisryhmiä kohtaan. Lisäksi koulutuksessa tulisi painottaa ennakoinnin merkitystä liikenteen riskien havaitsemiseen ja liikenteen vuorovaikutuksen lukemi- Liikennesäännöt sisältyvät EAS-koulutukseen yhtenä monesta aihealueesta. Koulutuksessa on tarkoitus antaa perusteet itsenäiselle tai ammattiopettajan kanssa tapahtuvalle osaamisen vahvistamiselle. EAS-koulutuksen rajallinen aika ei todennäköisesti riitä liikennesääntöjen yksityiskohtaiseen käsittelyyn, mutta kaikille on kuitenkin tarkoituksenmukaista antaa niitä koskevat perustiedot. Kohdan 2 sisältövaatimuksiin lisätään turvalaitteiden oikea käyttö. Muut esitetyt sisällöt sisältyvät jo EAS-koulutukseen. Havainnointi- ja ennakointitaitoja vahvistetaan riskikoulutuksessa.
7(26) seen. Myös ajonopeuden vaikutus turvallisuuteen sekä turvalaitteiden käytön merkitys olisivat tärkeitä aiheita käydä läpi tässä koulutusvaiheessa. Tämän vuoksi määräysluonnoksen kohdassa 2 tulisi koulutuksen vaadittavia sisältöjä määritellä ehdotettua tarkemmin sen sijaan, että ne nyt ovat kopioitu ajokorttilain 35 :n 1 momentista lähes sellaisenaan (kohdat 1 3). Neljäs numeroitu sisältöaihe Asenteet ja suhtautuminen liikenteen haasteisiin on ajokorttilain kyseiseen momenttiin verrattuna uutta. Oletettavasti neljän tunnin koulutus tulee useimmilla ajoittumaan selvästi ennen muuta kuljettajakoulutusta. Siinä vaiheessa asenteiden vaikutuksen tai osaamispuutteiden tunnistamisen sisäistäminen teoriaopetuksella voi olla haastavaa, eikä tämän kohdan opetussisällöllinen tavoite kovin hyvin selviä määräysluonnoksen tekstistä. Siten myös tämä kohta kaipaisi tarkempaa kuvausta tai vastaavasti selventämistä perustelumuistiossa, mikä tältä osin onkin kovin suppea. 2 Ehdotan, että Trafi harkitsisi voisiko määräyksen sanamuodon kirjoittaa niin, että Ajokorttilain 35 1 momentin vaatimaksi 4 tunnin koulutukseksi voitaisiin hyväksyä myös sellainen koulutus, jossa liikenneopettaja valmentaisi tulevaa opetuslupaopettajaa ja -oppilasta opetuslupaopetuksen saloihin. Tmi Karvatassu Määräyksen tarkoituksena on määritellä koulutuksessa vähintään käytävät sisällöt, mutta jättää tarkempi sisältö ja toteutustapa koulutuksen järjestäjän harkittavaksi. Tämä mahdollistaa opetuksen toteuttamisen joustavammin oppilaan tarpeet huomioon ottaen. Erityisesti ensimmäistä ajokorttia suorittavan on tärkeä tiedostaa muun muassa uuden kuljettajan erityiset riskitekijät liikenteessä sekä muun liikenteen huomioinnin ja liikennetilanteiden ennakoinnin merkitys niin oman kuin muidenkin tienkäyttäjien turvallisuuden kannalta. Tähän kohtaan lisätään myös edellä mainittu turvalaitteiden oikeaa käyttöä koskeva sisältövaatimus. Näiden opetussisältöjen läpikäyminen on tarpeellista teoriaopetuksena ennen liikenteessä tapahtuvaa ajo-harjoittelua. Määräys ei estä toteuttamasta EAS-koulutusta yhtäaikaisesti sekä opetuslupaoppilaalle että opettajalle. Autokoulut voivat suunnitella opetuslupaoppilaille ja -opettajille suunnattua koulutusta myös pakollisen koulutuksen vähimmäismäärän lisäksi. Muutos motivoisi autokouluja kehittämään opetuslupaoppilaille suunnattuja palvelujaan. 2/3 Koulutuksen aiheissa pitäisi tuoda selkeästi nä- Onnettomuustietoinsti- Lisätään kohtaan 2 sisältövaatimukseksi turvalaitteiden oikea käyttö ja kohtaan 3 ajami-
8(26) kyviin turvalaitteiden (erit. turvavyön) oikea käyttö sekä puhelimen ym. laitteiden käytön turvallisuusvaikutukset ajon aikana. Turvavyöttömyys on edelleen merkittävä riski uusien kuljettajien kuolonkolareissa ja turvavyön käyttö pelastaisi usean nuoren hengen vuosittain. Havaintovirheet ja huomion siirtyminen pois ajotehtävästä ovat yleisiä riskitekijöitä nuorten kuljettajien aiheuttamissa kuolonkolareissa. Tämän vuoksi älypuhelimien ym. laitteiden ajonaikainen käyttö ja siihen liittyvät riskit olisi tuotava omana kohtanaan esille opetettavien asioiden luettelossa. 3 Tarkkaamattomuus liikenteessä on noussut viime vuosina aikaisempaa selvemmin liikenteen riskitekijäksi. Määräyksessä tulisikin olla erillinen kokonaisuus kuljettajan tarkkaavaisuuden merkitysestä ja kuljettajan tarkkaavaisuutta häiritsevien tekijöiden välttämisestä. 2/3 Ensimmäistä ajokorttia suorittavan koulutuksessa ja määräysluonnoksen 3 kohdan henkilöauton ajokorttia suorittavan riskikoulutuksessa on päällekkäisyyttä. Riskikoulutuksessa tulisi olla enemmän painotusta erityisesti riskien tunnistamiseen ja välttämiseen, nyt sisällössä on aiheita, jotka kuuluvat kuljettajan perustaitoihin ja ovat vielä toistaiseksi voimassa olevissa koulutuksissa perusteoriaan kuuluvia asioita ja tulevat esiin jo ensimmäistä ajokorttia suorittavan 4 tunnin koulutuksessa. Päällekkäisyyksiä on riskikoulutuksessa kohdissa 3 1 a (2 1 c) ja 3 1 c (2 3 b). Kohta 3 1 c on tämän jälkeen demojen kanssa yhden tunnin mittainen, jolloin sillä saavutetaan riittävät valmiudet kul- tuutti (OTI) Liikenneturva Suomen Autokoululiitto ry sen häiriötekijät. EAS-koulutuksessa ja riskikoulutuksessa käsitellään osittain samoja aihealueita. Tällä varmistetaan, että kaikki ajokorttia suorittavat tuntevat ja muistavat liikenteen perusteemat, sillä EAS-koulutus ja riskikoulutus eivät välttämättä sijoitu ajallisesti lähekkäin. Riskikoulutuksessa syvennetään aiemmin hankittuja perustietoja ja taitoja. Riskikoulutuksen opetuksessa on noudatettava mitä ajokorttilain 35 :n 2 momentissa säädetään riskikoulutuksesta, jolla lisätään valmiuksia vaikeissa olosuhteissa ajamisessa ja tuetaan muutenkin sääntöjä noudattavan turvallisen ja vastuullisen ajotavan omaksumista. Koulutuksessa on erityisesti vahvistettava valmiuksia tunnistaa ja välttää liikenteen vaaratilanteita ja tekijöitä, jotka kuljettajan ajokykyä heikentämällä voivat lisätä onnettomuusriskiä. Määräyksellä täsmennetään, mihin liikennetilanteisiin ja ympäristöihin liittyen tätä opetusta on annettava. Toimijat voivat opetussuunnitelmissaan täsmentää koulutuksen sisältöjä ja toteutusta. Ei ole estettä ottaa esimerkiksi itsearviointia osaksi opetusta. Määräyksessä määrätään opetuksessa vähintään käsiteltävät aiheet, mutta siinä ei
9(26) jettajan perusensiapuun. 3 En pidä onnistuneena määräysluonnoksessa ehdotettuja henkilöauton ajokorttia suorittavan 8 tunnin riskikoulutuksen sisältöjä. Riskikoulutuksen aiheiksi on kirjattu monia sellaisia teoria- ja ajo-opetuksen aiheita, joiden pitäisi kuulua ajoopetuksen perusvaiheen normaaliopetukseen. Tmi Karvatassu määrätä muista opetuksessa mahdollisesti läpikäytävistä teemoista eikä ajankäytöstä. 2/3 Teoriaopetus Mielestäni Ajokorttilain 35 2 momentti edellyttää, että riskikoulutuksen sisältö laaditaan ajatuksella, että oppilas hankkii ensin itsenäisesti riittävän perusvaiheen teoria- ja ajo-opetuksen autokoulun tai opetuslupaopettajan johdolla. Riskikoulutuksen tulisi sitten syventää tätä saatua opetusta ja painottaa niitä erityisasioita, jotka liikenneturvallisuuden kannalta katsotaan tarpeellisiksi. Teoriaopetuksen osalta alakohtien 1 a-b sisältöjen merkityksen eroa neljän tunnin koulutuksen vastaavasta kohdasta on vaikea hahmottaa. Vastaava ajokorttilain 35 :n 2 momentti painottaa sitä, että koulutuksessa on erityisesti vahvistettava valmiuksia tunnistaa ja välttää liikenteen vaaratilanteita ja tekijöitä, jotka kuljettajan ajokykyä heikentämällä voivat lisätä onnettomuusriskiä. Näin ollen Liikenneturvan ehdottaa, että myös määräyksessä painotusta tulisi selkeästi siirtää kuljettajaopetuksen perusasioista enemmän kuljettajan omien heikkouksien ja riskien tunnistamiseen. Koulutuksen pitäisi sisältää esimerkiksi itsearviointia, omien valintojen - aina lähtien kulkutavan tai ajoneuvon valinnasta - turvallisuusvaikutusten arviointia, sekä erityisesti sosiaalisen ympäristön kuten ryhmäpaineen vaikutusta omaan toimintaan kuljettajana. Liikenneturva
10(26) 3 Käytännön opetus Kohdan 3 teoriaosuuden alakohdan 2 otsikko Asenteet ja suhtautuminen liikenteen haasteisiin, joka on sama kuin neljän tunnin koulutuksessa, ei kovin hyvin kuvaa otsikon alla olevia opetussisältöjä. Sinänsä nopeus ja turvaväli ovat luonnollisesti tärkeitä aiheita varsinkin huomioitaessa olosuhteiden (sää, keli, valoisuus) merkitystä turvallisuuteen. Määräyksen käytännön opetukseen ehdotetut sisällöt, kuten risteysajo, ajolinjat ja maantieajo, ovat perusasioita, joiden teknisen opettamisen ei ole tarkoituksenmukaista sisältyä riskikoulutukseen. Edellä mainittujen sisältöjen opiskelun pitäisi tapahtua selkeästi ennen riskikoulutusta. Vaikka ajo-opetuksen määrä onkin jatkossa yksilöllistä, niin näiden sisältöjen osalta osaaminen varmistetaan joka tapauksessa ajotutkinnossa. Näin ollen pääpaino riskikoulutuksessa myös käytännön opetuksen osalta tulisi olla vaikeiden olosuhteiden huomioimisessa sekä riskien havaitsemisessa ja niiden välttämisessä, aivan kuten ajokorttilain vastaavassa kohdassa perussäännöksenä on esitetty. Määräysluonnoksen lyhyet opetussisältökuvaukset eivät nyt riittävän selkeästi tuo esiin 35 2 momentin mukaiseen riskikoulutuksen tavoitteita, vaan vaarana on, että opetuksen sisällöt käytännössä muodostuvat asioista, joita tulisi opettaa muissa ajoopetuksen aikaisemmissa vaiheissa. 3 Ensimmäistä ajokorttia suorittavan koulutuksessa ja määräysluonnoksen 3 kohdan henkilöauton ajokorttia suorittavan riskikoulutuksessa on jonkin verran päällekkäisyyttä. Tämä on sinällään hyvä, että riskikoulutuksessa voidaan aiheissa mennä syvemmälle, mutta tätä olisi voitu kuvail- Liikenneturva Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry
11(26) la ainakin perusteluissa tarkemmin. Riskikoulutuksessa tulisi olla muutoinkin enemmän painotusta nimenomaan riskien tunnistamiseen ja välttämiseen, nyt sisällössä on aiheita, jotka kuuluvat kuljettajan perustaitoihin ja ovat vielä toistaiseksi voimassa olevissa koulutuksissa perusteoriaan kuuluvia asioita. 3 Riskikoulutuksesta olisi hyvä käyttää ajokorttiasetuksen mukaista termiä riskientunnistamiskoulutus. Riskikoulutus kuulostaa siltä, kuin koulutuksen toteuttamiseen sisältyisi jokin erityinen riski. 3 Riskikoulutuksesta on parempi käyttää termiä riskienhallintakoulutus. Riskienhallintakoulutuksessa tunnistetaan riskit ja haetaan keinoja riskien hallintaan tai kompensoidaan niitä esimerkiksi nopeuden ja etäisyyden muutoksella. 3 Riskientunnistamiskoulutuksen osalta opetuskokonaisuus tulee voida jakaa eri osioihin, jotta tarjonta ja kilpailutus opetuksen laadun ja hinnan osalta toteutuu. Alan ammattiopettajien keskustelupalstoilla tämä opetusvaihe on jo saanut lempinimen riskibisnes. Aiemman kokemuksen perusteella autokoulualan monopoliasema on johtanut kohtuuttomaan hinnoitteluun ja hintakilpailun loppumiseen. Erityisesti tämä on näkynyt opetuslupaoppilaiden syrjimisenä. Nyt kun uudistuksen nimenomaisena tarkoituksena on lisätä opetusluvalla tapahtuvaa ajoharjoittelua, niin ajokorttiasetuksella ja Trafin ohjeistuksella tulee varmistaa riittävät kilpailun edellytykset. Tämä on toteutettava niin, että Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Suomen Autokoululiitto ry Autoliitto Ry Muutetaan koulutusta koskevan 3 kohdan otsikkoon selvyyden vuoksi ajokorttiasetuksessa käytetty termi B-luokan riskientunnistamiskoulutus. Lisäksi lisätään kohdan johdantokappaleeseen, että koulutuksella tarkoitetaan ajokorttilain 35 :n 2 momentin mukaista koulutusta. Määräyksessä käytetään jäljempänä kuitenkin käytännön syistä lyhyempää nimitystä riskikoulutus, joka lisätään sulkeissa 3 kohdan otsikkoon. Vastaavat viittaukset ajokorttilain mukaisiin koulutuksiin tehdään selvyyden vuoksi määräyksen kohtiin 2 ja 4. Riskikoulutuksen antamiseen osissa ei ole estettä. Jos opetus annetaan osissa, jokaisesta osiosta on annettava erillinen todistus.
12(26) riskientunnistamiskoulutuksen opetuskokonaisuuden voi ostaa useammalta toimijalta. Liukkaankelinkoulutus pitäisi voida ostaa radalla tai lain sallimalla muulla paikalla toteutettuna ja teoriaopetus olisi voitava ostaa eri toimijalta kuin ajo-opetus. Vain tällä tavalla voidaan varmistaa riittävät kilpailun edellytykset erillisissä opetuskokonaisuuksissa ja estää jälleen kalliin yhdenmallin monopolivetoisen apteekkihinnoittelun syntyminen alalle. 3 LIITU kannattaa henkilöauton ajokorttia suorittavan riskientunnistamiskoulutukseen ehdotettuja aihekokonaisuuksia. Sisältövaatimuksilla otetaan huomioon liikenneturvallisuuden vaatimukset. 3 CAP kannattaa henkilöauton ajokorttia suorittavan riskientunnistamiskoulutukseen ehdotettuja aihekokonaisuuksia. Sisältövaatimuksilla otetaan huomioon liikenneturvallisuuden vaatimukset riittävän joustavasti, jotta yksilölliset opetustarpeet voidaan toteuttaa vaihtoehtoisesti. 3 Teoriaopetus 1 b Suomen Motoristit ehdottaa lisättäväksi moottoroitujen 2-pyöräisten huomioimisen opetuksessa. Muun liikenteen, erityisesti jalankulkijoiden, mopojen, moottoripyörien, pyöräilijöiden ja raskaan liikenteen huomioiminen. Perustelut: Kaikkien ajokorttiluokkien opetuksessa ja tutkinnoissa tulisi olla osana muiden, erityisesti onnettomuudessa usein heikommaksi jäävien L-luokkien, ajoneuvojen huomioiminen. Liikenteen turvallisuuskouluttajat ry (LIITU) CAP-Group Oy Suomen Motoristit ry (SMOTO) Kyseessä oleva koulutus on suunnattu ryhmän 1 ajokorttiluokalle, johon kuuluvat myös L-luokan ajoneuvot. Kaksipyöräisten ajoneuvojen näkyminen ja näkyvyys liikenteessä sisältyvät myös kuljettajantutkinnossa testattaviin asioihin.
13(26) 3 Teoriaopetus 2 a 3 Teoriaopetus 3 a 3 Teoriaopetus 4 3 Taajamaja maantieajo Kohdassa mainitaan nopeuden, turvallisuusvälin ja tieolosuhteiden yhteys onnettomuusriskiin. Liikenneturvallisuustyössä vakiintuneempi ilmaisu on turvaväli ks. esim. https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/turv avalilla-valia Teoriaosuuden 3. alakohdassa terveystilan ja omaan toimintaan liittyvän osaamiseen kuuluvat olennaisena osana myös tunteiden hallinta ja kuormittavat tilanteet. Neljännessä alakohdassa termin automatisaatio käyttäminen antaa erheellisen kuvan tämän hetken ajoneuvojen tekniikasta. Vielä toistaiseksi järjestelmät ovat kuljettajaa avustavia tai opastavia, ja kuljettajan vastuu ajamisen hallinnasta on yksiselitteinen. Automatisaation edetessä voi tarvittaessa nopeastikin päivittää kohdan sisältöjä ja terminologiaa. Käytännön opetuksessa 3 1 taajama-ajo ja 3 2 maantieajo on hyvä yhdistää riskien hallinnanosalta. Onnettomuustietoinstituutti (OTI) Liikenneturva Liikenneturva Suomen Autokoululiitto ry Määräyksessä käytetään selkeyden vuoksi ajokorttilain mukaista termiä turvallisuusväli. Nämä sisältyvät 3 kohdan teoriaopetuksen 3 a) alakohdassa mainittuun psyykkisen tilan vaikutusten huomioimiseen. Kyseisessä määräyksen kohdassa on huomioitu kuljettajan rooli ja avustavien järjestelmien kehitysvaihe. Ajankäyttöä eri opetusteemojen kesken ei ole määritelty määräyksessä. Simulaattorin käytön sallituista tuntimääristä säädetään ajokorteista annetulla valtioneuvoston asetuksella. Ajosimulaattorilla voidaan toteuttaa taajama- ja maantieajon riskienhallinnan käytännön opetustilanteet (eivät todennäköisimmin esiinny aidossa tilanteessa kuin satunnaisesti, jolloin ajosimulaattorin käyttö on erittäin perusteltua). 3 Liukkaalla kelillä ajo Liukkaalla kelillä ajo 3 4 pitää pääosin tapahtua aitoja olosuhteita vastaavassa tilanteessa (suljetulla alueella) oikealla ajoneuvolla. Siihen liittyen taajama- ja maantieajon yhdistämisestä jäänyt yksi käytännön ajotunti käytetään demoihin ja riskientunnistamisen näyttöihin sekä pohdintoihin käytännössä oikealla ajoneuvolla. Suomen Autokoululiitto ry
14(26) 3 Liukkaalla kelillä ajo Nykytilanteessa useimmissa autokouluissa ei käsitellä teoriatunneilla eikä ajo-opetustunneilla sorateillä ajamista erikseen. Monen nuoren osalta yleisesti ei ole käsitystä siitä, että kesäkelillä soratiellä voi olla esim. seuraavan mutkan jälkeen erittäin huono kitka, aivan kuin talviliukkaalla ajoneuvoa ajettaessa, esim. johtuen mahdollisesta sorastuksesta tai juuri lanatusta pinnasta. Jukka Kontola Lisätään liukkaalla kelillä ajamista koskevaan kohtaan täsmennykseksi maininta siitä, että opetuksessa on huomioitava myös erilaiset tienpinnat. Määräyksessä on rajattu opetuksen teemat, ja soratiellä ajaminen voidaan käsitellä liukkaalla ajamisen opetuksen yhteydessä. Toimijat voivat opetussuunnitelmissaan määritellä tarkemmat sisällöt huomioiden myös eri tienpinnoilla ajamisen. 3 Pimeään aikaan ajo Vaaralliset tilanteet ja lukuisat ulosajot juuri kortin saaneiden keskuudessa johtuvat suurelta osin siitä, ettei ole muodostunut käsitystä mahdollisen irtosoran ja tiellä olevan murskepinnan vaikutuksesta ajoneuvon käyttäytymiseen. Ajatellaan vain että, kesäkeli hyvä pito, kuiva tie, ja mahdollinen onnettomuusriski kasvaa suureksi. Koulutukseen onkin ehdottomasti sisällytettävä teoriaosuus, sekä käytännön ajoharjoittelu soratiellä. Esimerkiksi jos ajetaan ajourissa soratiellä, ja kohtaamistilanteeseen mennään liian suurella tilannenopeudella, niin tien reunaan siirryttäessä murskekivet sinkoilevat vastaantulijan tuulilasille ja on erittäin suuri vaara menettää ajoneuvon hallinta. LIITU kannattaa pimeällä ajamisen toteutusta ehdotetun mukaisesti. Henkilöauton ajokorttiopetuksen vaiheittaisuudesta luopumisesta johtuen on perusteltua edellyttää pimeällä ajamisen ajovalmiuksien varmistamiseksi koulutusvaatimusten tiukentamista nykyisestä. Pimeällä ajamisen turvallisuusvaatimuksia ei ole käytännössä mahdollista mitata kuljettajantutkinnossa. Ajokorttilain uudistuksen mukaisesti kuljettajalla Liikenteen turvallisuuskouluttajat ry (LIITU)
15(26) 3 Pimeään aikaan ajo 3 Pimeään aikaan ajo tulee olla heti ajouran alkaessa valmiudet kuljettaa ajoneuvoa turvallisesti monipuolisissa ja vaativissa olosuhteissa. Valtakunnallisesti simulaattorilla toteutetaan jo nykyisin suurin osa pimeällä ajamisen harjoituksista laajalla palveluverkostolla. CAP kannattaa pimeällä ajamisen toteutusta ehdotetun mukaisesti. Henkilöauton ajokorttiopetuksen vaiheittaisuudesta luopumisesta johtuen on perusteltua edellyttää pimeällä ajamisen ajovalmiuksien varmistamiseksi koulutusvaatimusten tiukentamista nykyisestä. Pimeällä ajamisen turvallisuusvaatimuksia ei ole käytännössä mahdollista mitata kuljettajantutkinnossa. Ajokorttilain uudistuksen mukaisesti kuljettajalla tulee olla heti ajouran alkaessa valmiudet kuljettaa ajoneuvoa turvallisesti monipuolisissa ja vaativissa olosuhteissa. Valtakunnallisesti simulaattorilla toteutetaan nykyisin suurin osa pimeällä ajamisen harjoituksista laajalla palveluverkostolla. Pimeään aikaan ajo pitää mahdollistaa elokuun ja maaliskuun välisenä aikana myös livepimeänä ja vaihtoehtoisesti ajosimulaattorilla. CAP-Group Oy Suomen Autokoululiitto ry Muutetaan määräystä siten, että annettaessa pimeällä ajamisen opetusta muuten kuin simulaattorilla, sitä voidaan antaa syyskuun alusta maaliskuun loppuun. Lisäksi lisätään täsmennys opetuksen antamisesta pimeään aikaan. Vuodenaikaan sidotulla rajoituksella halutaan varmistaa, että pimeällä ajamisen opetusta on näinä aikoina käytännössä mahdollista antaa eripuolilla Suomea. 3 Pimeään aikaan ajo Esityksessä ehdotetaan kalenteriin sidottuna aikarajauksena, että pimeällä ajamisen opetusta voi antaa lokakuun alusta maaliskuun loppuun. Ehdotuksen mielekkyyttä olisi hyvä vielä harkita ja etsiä vaihtoehtoja, jotka ohjaisivat ajoharjoittelun suorittamiseen tarkemmin pimeän aikaan. Pimeälle ajalle (yölle) löytyy esimerkiksi ilmailusäädöksistä määritelmä, jonka soveltuvuutta tähän tarkoitukseen olisi hyvä tarkastella. Onnettomuustietoinstituutti (OTI) Lisätään määräykseen täsmennys opetuksen antamisesta pimeään aikaan. Opetuksen antajilla on vastuu opetuksen antamisesta oikeaan aikaan paikkakuntakohtaiset erot huomioiden.
16(26) SERA-asetuksesta (yhteiset eurooppalaiset lentosäännöt): Yöllä tarkoitetaan aikaa iltahämärän päättymisestä aamuhämärän alkamiseen. Hämärä päättyy illalla, kun auringon keskipiste on 6 astetta horisontin alapuolella ja alkaa aamulla, kun auringon keskipiste on 6 astetta horisontin alapuolella; 3 Pimeään aikaan ajo Tämän määritelmän perusteella on helppo laatia vähintäänkin suuntaa-antava paikkakuntakohtainen taulukko, josta ilmenee pimeän ajan tunnit vuoden kaikkina päivinä. Pimeäajon pystyisi puolestaan antamaan hyvin teoriaopetuksena ajotunnin sijaan ja asiakkaan pitäisi voida päättää ottaako koulutuksen teoria-, ajo-, vai simulaattoriopetuksena. Nyt esitetty pakottaa oppilaat kesäaikana simulaattoriin, mikä maksaa toista sataa euroa kun taas saman asian ajavan teoriatunnin saa parillakymmenellä eurolla. Heijastimen näkyvyyden esittelemisen ja kauko- sekä lähivalojen oikeaoppisen vaihtamisen pystyy opettelemaan aivan yhtä hyvin teoriatunnilla erityisesti kun huomioidaan nykyaikaisen av-esitystekniikan mahdollisuudet. Autoliitto Ry Pimeän ajamiseen kuuluvia opetussisältöjä on mahdollista käsitellä myös osana teoriaopetusta. Kuitenkin käytännön harjoitukset pimeällä ajamisesta joko liikenteessä tai simulaattorilla suoritettuina tuovat paremmat tuntuman näkyvyyden ja valojen käytön merkityksen ymmärtämiseen. 3 Pimeään aikaan ajo Määräysluonnoksessa ollaan sisällyttämässä pimeällä ajamisen opetus riskientunnistamiskoulutuksen ajo-opetukseen. Me allekirjoittaneet katsomme, tämän aiheen tulee olla ajokorttia suorittavan omassa harkinnassa, millä tavalla hän opettelee aiheeseen sisältyvän osaamisen. Hallituksen kärkihankkeena on digitalisaation lisääminen ja sen käytön lisääminen kuljettajaopetukseen on jopa velvollisuus. Pimeänajon Autokoulu Proway- Koulutus; Liikenneopetus Niina Kansikas Oy; Autokoulu Aulis Oy; Korsisaari-Yhtymä, E. Korsisaari & Co Ky; Ylästön autokoulu
17(26) opetukseen on kehitetty laadukkaita digitaalisia opetusmenetelmiä ja välineitä. Pimeänajon opetuksen sisällöt voidaan toteuttaa laadukkaasti digitaalisesti teoriaopetuksena, tämä on ajokortin kustannuksia laskeva ja ennen kaikkea ympäristöä vähemmän kuorimittava menetelmä ja lisäksi se kannustaa omatoimiseen ajoharjoitteluun opetuslupaopetuksessa. Kuljettajaopetuksen määräyksessä tulee ottaa huomioon pimeänajon opetuksen tasapuoliset opetusmahdollisuudet. Esimerkiksi autokoulu, joka sijaitsee Helsingissä, joutuu toteuttamaan pimeän ajon opetuksen Kehä 3:n ulkopuolella. Tästä aiheutuu huomattavia lisäkustannuksia ajokorttia suorittavalle, eikä se ole yhdenvertaisten toimintaedellytyksien mukaista, kuten hallitus edellyttää. Lisäksi tämä vaatimus asettaisi osan autokouluista eriarvoiseen kilpailutilanteeseen. Määräyksen sisältövaatimus suhteutettuna onnettomuusriskiin, on pimeänajon opetusvaatimus ylikorostettu. Ajoneuvojen ajovalotekniikka on kehittynyt huomattavasti; on xenon; led ja matriisi-ajovalot, lisäksi on tullut muita valonvaihtoautomatiikka sekä muita pimeällä ajamista helpottavia laitteita. Jalankulkijan heijastimen käytön todentaminen ei ole tarpeen liittää kuljettajaopetuksen riskientunnistamiskoulutuksen ajo-opetukseen. Esitämme, että pimeän ajon opetuksen toteutus tulee määräyksessä mahdollistaa vaihtoehtoisesti teoriaopetuksena, ajoharjoitteluna tai simulaattoriopetuksena, ajokorttia suorittavan valin-
18(26) 3 Pimeään aikaan ajo ja simulaattorin käyttö 3 Käytännön opetus nan mukaisesti. Simulaattorin käytön lisäämisen kannustaminen pimeänajo-opettelun lisäämiseksi talvikauden ulkopuolella (Trafin tiedote 2.5.18) on ristiriidassa ajokorttilain valmisteluvaiheen aikana saaduista asiakaskokemuksista. Simulaattorin asiakaskokemukset eivät ole suurelta osin myönteisiä pimeänajon suhteen. LIITU ehdottaa riskikoulutuksen käytännön opetuksen muuttamista henkilökohtaiseksi ajoopetukseksi pimeällä ajamisen opetusta lukuun ottamatta. Pimeällä ajamisessa on tarkoituksenmukaista havainnollistaa henkilökohtaisen ajo-opetuksen lisäksi näyttöjen kautta vaaratilanteiden välttämistä. Näytöt voidaan toteuttaa myös ryhmäopetuksena. Ennalta ehkäisevän lakisääteisen opetuksen vähentyessä ajo-opetus on oltava henkilökohtaista harjoittelua riittävien ajovalmiuksien saavuttamiseksi, koska kyseisiä valmiuksia ei voida käytännössä mitata ajokokeessa. Vain osa pimeällä ajamisen opetuksesta voi olla ryhmäopetuksena toteutettavissa lakisääteiseen opetukseen sisältyvänä. Riskikoulutuksen osiot taajama-ajo, maantieajo ja liukkaalla kelillä ajo on toteutettava henkilökohtaisena ajo-opetuksena ja yhdelle oppilaalle kohdennettuina näyttöinä yksilöllisten tarpeiden mukaan. Ajokorttiopetusta uudistettaessa on noussut esille huoli uusien kuljettajien riittävistä ajovalmiuksista ja ajotuntumasta lakisääteisen opetusmäärän vähentyessä. Ryhmässä toteutettavat näytöt heikentävät yksilöllisten tarpeiden huomioimista ja vähentävät henkilökohtaista käytännön ajotaidon harjoittelua. LIITU ehdottaa, että lakisääteisen opetuksen osalta liukkaan kelin opetuksen näyttöjä ryhmäopetukse- Autokoulu Proway- Koulutus; Liikenneopetus Niina Kansikas Oy; Autokoulu Aulis Oy; Korsisaari-Yhtymä, E. Korsisaari & Co Ky; Ylästön autokoulu Liikenteen turvallisuuskouluttajat ry (LIITU) Simulaattorin käytön mahdollisuus lisää oppilaan valinnanmahdollisuutta koulutuksen suorittamistavasta ja ajankohdasta. Simulaattorin käytön määrästä opetuksessa säädetään ajokorttilaissa ja asetuksessa. Lisätään 3 kohdan ajo-opetusta koskevaan kohtaan vaatimus: Jos liukkaalla kelillä tai pimeällä ajamisen opetusta annetaan ajoharjoitteluradalla tai muulla vastaavalla rajatulla alueella, autossa on oltava mukana vastuullinen kuljettaja, jolloin koulutuksen voi antaa myös etänä. Tähän opetukseen sovelletaan mitä ajokorttilaissa ja -asetuksessa on säädetty etäyhteydellä annettavasta opetuksesta. Tällöin yhtä kouluttajaa kohti saa olla enintään 10 oppilasta. Muu riskikoulutukseen sisältyvä ajo-opetus on toteutettava henkilökohtaisena opetuksena, jos sitä ei anneta simulaattorilla.
19(26) na rajoitettaisiin. 3 Käytännön opetus CAP ehdottaa, että lakisääteisen opetuksen osalta liukkaan kelin opetuksen näyttöjä ryhmäopetuksena rajoitettaisiin. CAP-Group Oy Riskikoulutuksen osiot taajama-ajo, maantieajo ja liukkaalla kelillä ajo on toteutettava henkilökohtaisena ajo-opetuksena ja yhdelle oppilaalle kohdennettuina näyttöinä yksilöllisten tarpeiden mukaan. Ajokorttiopetusta uudistettaessa on noussut esille huoli uusien kuljettajien riittävistä ajovalmiuksista ja ajotuntumasta lakisääteisen opetusmäärän vähentyessä. Ryhmässä toteutettavat näytöt vähentävät henkilökohtaista käytännön ajoharjoittelua. Ennalta ehkäisevän lakisääteisen opetuksen vähentyessä ajo-opetus on oltava henkilökohtaista harjoittelua riittävien ajovalmiuksien saavuttamiseksi, koska kyseisiä valmiuksia ei voida käytännössä mitata ajokokeessa. 3 Ajaminen vaikeissa olosuhteissa ei saisi rajoittua vain pimeänajoon tai liukkauteen liittyviin aihekokonaisuuksiin. Nuorten vakavat liikenneonnettomuudet johtuvat pääsääntöisesti ajoneuvon hallinnan menetyksestä, ulosajoista sekä ohittamiseen liittyvien turvallisten toimintaedellytyksien puuttumisesta. Me allekirjoittaneet pidämme kuitenkin ensisijaisen tärkeänä, että uusille kuljettajille mahdollistetaan realistinen kokemus ajoneuvon hallinnan rajallisuudelta ja heille tulee omakohtainen kokemus nopeuden vaikutuksesta pysähtymismatkan pituuteen. Tämä edellyttää realistista rataopetusta. On myös syytä huomioida paikkakuntien eroa- Autokoulu Proway- Koulutus; Liikenneopetus Niina Kansikas Oy; Autokoulu Aulis Oy; Korsisaari-Yhtymä, E. Korsisaari & Co Ky; Ylästön autokoulu Määräyksessä määrätään opetuksessa ainakin käsiteltävät aihealueet, mutta opetukseen saa tämän lisäksi sisällyttää muitakin aiheita. Myös rataopetus on jatkossakin sallittua.
20(26) 3/5 Simulaattorin käyttö vaisuudet opetuksien toteutuksessa. Esimerkiksi maantieajoon ei voi edellyttää moottoritieosiota, koska kaikkien autokoulujen läheisyydessä ei ole moottoriteitä ja tämä vaatimus asettaisi osan autokouluista eriarvoiseen kilpailutilanteeseen. Määräysluonnoksen 3 kohtaan ei sisälly määräyksiä simulaattorin käytöstä riskienhallintakoulutuksessa. Ajokorttiasetuksen muutoksen perusteluissa todetaan B-luokan riskienhallintakoulutuksesta, että voisi ohjata koulutusta tarkemmilla määräyksillään, mutta muuten simulaattorin käyttöä ei rajoitettaisi. Määräyksiä simulaattorin käytöstä ei ole annettu. Määräyksen antamisella varmistetaan ajokorttilainsäädännössä esiintuotu nykyisten opetussuunnitelmien ja aiemmin käytössä olleen syventävän vaiheen opetuksen parhaiden käytäntöjen toteutuminen. Suomen Autokoululiitto ry Määräyksen 5 kohdassa määrätään koulutuksen toteuttamisesta simulaattorilla. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa määräyksiä muiden opetusvälineiden kuin ajoneuvojen teknisistä vaatimuksista sekä ajo-opetuksen ja ajoharjoittelun toteuttamisesta simulaattoria käytettäessä. lla ei ole määräyksenantovaltaa rajata määrällisesti simulaattorin käyttöä opetuksessa. Simulaattorilla sallitun opetuksen määrä kuuluu ajokorttilain ja -asetuksen alaan. Korjataan perustelumuistiossa käytettyä sanamuotoa niin, ettei perustelu anna väärää kuvaa kohdan sisällöstä. Riskienhallintakoulutuksen sisältö ajokorttilain mukaan pitkälti pitäisi vastata nykyisen syventävän vaiheen sisältöjä. Koska osa riskienhallintakoulutuksen opetuksesta voidaan antaa simulaattorilla, Autokoululiitto ehdottaa, että määräyksellä täsmennetään koulutusta niin, että liukkaat ja vaikeat keliolosuhteet pitää pääosin tapahtua aitoja olosuhteita vastaavassa tilanteessa (suljetulla alueella) oikealla ajoneuvolla. Jos tämä osio koulutuksesta tehdään simulaattorilla (jossa ei ole aitoa ajotuntumaa), menetetään riskienhallintakoulutuksen merkittävät hyödyt. Parhaimmillaan tai pahimmillaan Suomen liikenteessä on näin tulevana syksynä ensimmäisillä liukkaissa keliolosuhteissa tuhansia nuoria opettelemassa vaikeissa olosuhteissa ajamista muun liikenteen joukossa.
21(26) Autokoululiitto kannattaa simulaattorin käyttöä, mutta kaikkea ajamista (vaikeat olosuhteet) simulaattorilla ei ole viisasta korvata. 3 Simulaattorin käyttö ja ulkomailla saadun koulutuksen hyväksi lukeminen Määräysluonnoksen 5 kohdassa määrättäisiin perustelujen mukaan simulaattorin käytöstä opetuksessa. Kohdassa ei kuitenkaan määrätä kuin ajo-opetuksessa käytettävän simulaattorin ominaisuuksista, muuten kohdassa määrätään opetusmenetelmistä, opetusmateriaalista ja -välineistä sekä annettavasta todistuksesta. Esimerkiksi simulaattorin käytöstä kohdan 3 riskientunnistamiskoulutuksessa ei tässä sanota mitään. Tässä määräysluonnoksen 3 kohtaan ei sisälly määräyksiä simulaattorin käytöstä riskientunnistamiskoulutuksessa eikä määräyksiä ulkomailla saadun opetuksen hyväksi lukemisesta. Ajokorttiasetuksen muutoksen perusteluissa todetaan B-luokan riskientunnistamiskoulutuksesta, että voisi ohjata koulutusta tarkemmilla määräyksillään, mutta muuten simulaattorin käyttöä ei rajoitettaisi. Määräyksiä simulaattorin käytöstä ei kuitenkaan anneta, joten tilanne jää epäselväksi. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Simulaattorin käytöstä riskikoulutuksessa ja sen sallituista määristä säädetään ajokorttiasetuksessa. Ks. simulaattorin käyttöön liittyen myös edellinen vastaus. Pakollisen opetuksen vähimmäismääriä vähennettäessä ei katsota tarpeelliseksi hyväksi lukea ulkomailla saatua koulutusta. Riskikoulutuksen sisällöissä keskitytään Suomessa ajamisen kannalta olennaisiin aihealueisiin, joiden katsotaan olevan tarpeellisia kaikille Suomessa ajokortin suorittaville. Nykyisin ajokokeen vastaanottajat päättävät ulkomailla saadun opetuksen hyväksi lukemisesta toimitettujen selvitysten perusteella. Ulkomailla saadun koulutuksen sisällöstä on vaikea varmistua luotettavasti ja verrata sitä Suomessa annettavaan koulutukseen, joten nykyisen käytännön ylläpitämistä ei pidetä tarkoituksenmukaisena. Myös ulkomailla saadun koulutuksen hyväksyminen jää aivan avoimeksi. 4 Koulutuksen tavoitteena on, että koulutukseen osallistuva tunnistaa oman käyttäytymisensä riskitekijöitä, pohtii itsenäisesti, kouluttajan tuella sekä vertaisryhmässä syitä ja taustatekijöitä riskikäyttäytymiselle, saa tietoa liikenteen riskeistä sekä löytää itsenäisesti tai tuetusti ratkaisukeinoja riskikäyttäytymisen ehkäisemiseksi. Liikenneturva Tämä on huomioitu määräyksessä.
22(26) Liikenneturva pitää määräyksessä ehdotettuja sisältöjä kannatettavina. Tarkempia ohjeita määriteltäessä olisi huolehdittava siitä, että koulutusta suorittava osallistuu aktiivisesti koulutukseen. Erityisesti ryhmäkeskustelussa olisi toteuttamisen ehtona oltava vuorovaikutuksen varmistamiseksi reaaliaikainen video- ja ääniyhteys kouluttajan ja osallistujan välillä. 5 Määräysluonnoksen 5 kohdassa määrättäisiin perustelujen mukaan simulaattorin käytöstä opetuksessa. Kohdassa ei kuitenkaan määrätä kuin ajo-opetuksessa käytettävän simulaattorin ominaisuuksista, muuten kohdassa määrätään opetusmenetelmistä, opetusmateriaalista ja - välineistä sekä annettavasta todistuksesta. Esimerkiksi simulaattorin käytöstä kohdan 3 riskientunnistamiskoulutuksessa ei tässä sanota mitään. Simulaattoria koskevat vaatimukset perustuisivat toistaiseksi voimassa olevan ajokorttiasetuksen (423/2011) 26 :ään. Perustelujen mukaan simulaattoreita koskevassa sääntelyssä ei ole havaittu tulkinta- tai muita ongelmia nykyisellään. Sääntelyä on kuitenkin päätetty muuttaa siten, että määriteltäisiin, mitä tarkoitetaan riittävän laajalla näytöllä. Tässä tullaan samalla kiristäneeksi säädöstä, koska riittävä näyttö ei välttämättä kaikissa opetusaiheissa edellytä kyseisen luokan ajoneuvosta olevaa näkymää täysimääräisesti. Tämä voi vaikuttaa erityisesti ryhmän 2 kuljettajaopetuksessa, jossa opetussuunnitelmassa on vahvistettava ne ajo-opetuksen opetusaiheet, jotka soveltuvat simulaattorilla annettaviksi. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Ks. yllä oleva vastaus kohdassa 3/5 Simulaattorin käyttö. Simulaattoria koskevia vaatimuksia ei ole tarkoitus tiukentaa nykyisestä. Muutetaan kyseinen kohta muotoon: Näkymän on vastattava kyseisen luokan ajoneuvosta olevaa näkymää.
23(26) 5 CAP ehdottaa lisättäväksi viranomaishyväksynnän lakisääteisessä teoria- ja ajo-opetuksessa käytettäville teknisille käyttöyhteyksille, alustoille ja simulaattoreille yhtenäistämään koulutuksen sisältöä sekä laatua. Ennaltaehkäisevän opetusmäärän vähentyessä on perusteltua edellyttää viranomaishyväksyntää kyseisiltä opetusvälineiltä. Hyväksynnällä varmistetaan välineiden soveltuvuus lakisääteiseen opetukseen ja riittävän ajotuntuman saavuttamiseksi. Viranomaishyväksyntä lisäisi digitalisaation laajempaa hyödyntämistä ja antaisi kuluttajalle tiedon ajokorttiopetukseen parhaiten soveltuvista vaihtoehtoista palveluista. Huomioitavaa on, että kuluttajalla ei ole käytännössä mahdollisuutta vertailla erilaisia teknisesti toteutettuja vaihtoehtoja. Viranomaishyväksyntä muodostuisi kuluttajan eduksi. Nykyisin kuljettajaopetukseen hyväksytyt oppimisympäristöt täyttäisivät kyseisen vaatimuksen. Menettely ei lisäisi juurikaan hallinnollista taakkaa, koska uusien aikaisemmin hyväksymättömien laitteiden ja ohjelmistojen määrä tulee olemaan rajallinen. Käytännössä tämä tarkoittaisi muutaman tunnin työmäärää vuosittain. 5 LIITU ehdottaa lisättäväksi viranomaishyväksynnän lakisääteisessä teoria- ja ajo-opetuksessa käytettäville teknisille käyttöyhteyksille, alustoille ja simulaattoreille yhtenäistämään koulutuksen sisältöä sekä laatua. Ennaltaehkäisevän opetusmäärän vähentyessä on perusteltua edellyttää viranomaishyväksyntää kyseisiltä opetusvälineiltä. Hyväksynnällä varmistetaan välineiden soveltuvuus lakisääteiseen opetukseen ja riittävän ajotuntuman saavuttamiseksi. Viranomaishyväksyntä lisäisi digitalisaation laajempaa hyödyntämistä ja antaisi kuluttajalle tiedon ajokort- CAP-Group Oy Liikenteen turvallisuuskouluttajat ry (LIITU) Viranomaishyväksyntä simulaattoreille ei ole enää tarpeellinen. Opetuksen tarjoajien on joka tapauksessa varmistettava, että opetuksessa käytettävät laitteet soveltuvat annettavaan opetukseen. lla on jatkossakin mahdollisuus valvoa teoria- ja ajo-opetusta ja varmistaa siten esimerkiksi simulaattorien soveltuvuus annettavaan opetukseen.
24(26) Määräyksen antaminen ja voimaantulo Määräyksen antaminen ja voimaantulo Kuljettajatutkinto tiopetukseen parhaiten soveltuvista vaihtoehtoista palveluista. Huomioitavaa on, että kuluttajalla ei ole käytännössä mahdollisuutta vertailla erilaisia teknisesti toteutettuja vaihtoehtoja. Viranomaishyväksyntä muodostuisi kuluttajan eduksi. Nykyisin kuljettajaopetukseen hyväksytyt oppimisympäristöt täyttäisivät kyseisen vaatimuksen. Menettely ei lisäisi juurikaan hallinnollista taakkaa, koska uusien aikaisemmin hyväksymättömien laitteiden ja ohjelmistojen määrä tulee olemaan rajallinen. Käytännössä tämä tarkoittaisi muutaman tunnin työmäärää vuosittain. Määräysten on tarkoitus tulla voimaan yhtä aikaa ajokorttilain muutosten kanssa 1.7.2018 alkaen. Kun lausunnot on pyydetty annettaviksi 25.5.2018 mennessä, voi siitä päätellä, että määräykset annetaan aikaisintaan noin kuukautta ennen niiden voimaan tuloa. Näin ollen mahdollisten kouluttajien ja autokoulujen omien opetussuunnitelman teolle ja mm. opettajien kouluttamiselle jää hyvin vähän aikaa. LIITU toivoo lta mahdollisimman pikaista etenemistä määräyksen saattamiseksi hyväksyttäväksi, jotta kansalaiset ja toimijat saavat lopullisen varmuuden uuden järjestelmän vaatimuksista ajokortin suorittamiseksi. Digitalisaatio on tehnyt helpoksi liikkuvan kuvan tallentamisen ja siirtämisen. Kuljettajatutkinnon vastaanottamisessa tulisi ottaa käyttöön suorituksen tallentaminen ja tallenteen luovuttaminen tutkinnon suorittaneelle. Tämä mahdollistaisi paremman palautteen ja oppimisen sekä parantaisi liikenneturvallisuutta. Suorituksen tallentaminen parantaisi myös kokelaan oikeusturvaa. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Liikenteen turvallisuuskouluttajat ry (LIITU) Autoliitto Ry Määräyksen antaminen edellyttää tietoa lain ja asetuksen sisällöstä, joten se voidaan antaa vasta näiden säädösten vahvistamisen jälkeen. Asia ei kuulu määräyksen alaan. Kommentti voidaan ottaa huomioon kuljettajatutkinnon jatkokehitystyössä.
25(26) Poljinvaatimus Automaattivaihteisen auton käyttö kuljettajatutkinnossa Ajokorttilakia säädettäessä tavoitteena oli lisätä ajoharjoittelua opetusluvalla. Siitä huolimatta, että missään muualla maailmassa ei vaadita lisäjarrupoljinta ajoharjoittelussa, niin Suomessa tämä vaatimus jäi lakiin. Tutkimuksissa on osoitettu, että ratkaisevaa nuorten liikenneturvallisuuden parantamisessa on ajoharjoittelun lisääminen. Vastaavasti poljinvaatimus vähentää mahdollisuuksia ajoharjoitteluun ja nostaa sen kustannuksia. Ilmeisesti Suomessa on arvioitu olevan maailman huonoimmat nuoret kuljettajat ja heitä opetusluvalla opettavat opettajat, vaikka opetuslupaoppilaat ovatkin pärjänneet liikenteessä vähintään yhtä hyvin kuin ammattilaisten autokouluissa opettamat nuoret kuljettajat. Voimakkaimmin poljinvaatimusta ajoi lainsäädäntövaiheessa autokouluala, koska vaatimus vähentää opetuslupaopetuksen houkuttelevuutta ja parantaa autokoulualan liiketoimintamahdollisuuksia. Jatkossa asiaa tulee arvioida uudestaan ja lisäjarrupoljin tulisi säätää vapaaehtoiseksi lisävarusteeksi. Ruotsissa opetusluvalla opetetaan noin 90 % oppilaista. Siellä ei ole poljinpakkoa, koska sen on arvioitu kokonaisuudessaan heikentävän liikenneturvallisuutta. Kuljettajatutkinto pitäisi voida suorittaa automaattivaihteisella autolla ilman, että se rajoittaa ajo-oikeuden vain automaattivaihteiseen autoon. Manuaalivaihteisten autojen osuus vuonna 2017 oli vain 35 prosenttia rekisteröidyistä uusista henkilöautoista. Jatkossa vaihtoehtoisten käyttövoimien yleistyessä ja päästömääräysten tiukentuessa määrä laskee entisestään. Monien perheiden ainoa tai pääsääntöisesti käytettävä auto on automaattivaihteinen ja ajo-opetus olisi luontevaa ja kustannustehokkainta antaa sellai- Autoliitto Ry Autoliitto Ry Vaatimus opetuspolkimesta perustuu ajokorttilakiin. Siitä ei voida määrätä Liikenteen turvallisuusviraston määräyksessä. Vaatimus perustuu ajokorttidirektiiviin eikä siitä voida määrätä n määräyksellä.