PUHUTAAN JA wilmaillaan koululaisen tueksi

Samankaltaiset tiedostot
Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Kysely huoltajille arviointikeskustelun järjestelyistä ja annista

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

Rantasalon peruskoulu syystiedote

PARKANON YHTENÄISKOULU

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

PIKAOHJEET WILMAN KÄYTÖSTÄ - HUOLTAJA

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

Sähköposti - muistuttaa tavallista kannettavaa postia monin tavoin ekijä ja päivämäärä

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille

Wilman käyttöohjeet. 1. Kirjaantuminen ja turvallisuus

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Urheiluseuran viestintä

i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

JOPO VUOSIKELLO

Kodin ja koulun yhteistyö (PO)

Mediakyselyn tulokset

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Wilma.

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

KIVISTÖN KOULUN VANHEMPAINILTA

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous VANHEMPAINYHDISTYS

Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä

Suomen Vanhempainliitto. 110 vuotta Kasvatuskumppanuutta.

Wilma-ohje huoltajille

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA

Vastausten määrä: 82 Tulostettu :59:08

TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

Turvallisesti netissä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv

OPPILASKUNTAKANSIO SASTAMALAN KAUPUNKI

Hei! Arviointityöryhmä toivottaa kaikille mukavaa kevättä, kesäloma häämöttää jo kuuden viikon päässä

YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin

Koulukuljetus- vanhempainilta

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Kuparivuoren koulun kuukausitiedote

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa.

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

kaikki luokat Kaikki luokat 2.luokat 1.-5.lk 3.-6.lk 5. luokat 4.-6.luokat Kaikki luokat

Muksunetti. Huoltajan ohje VARHAISKASVATUS. Muksunetti, huoltajan ohje sivu 1/18. Lähde: Tiedon Muksunetti-opas huoltajille

S T U D E N T A P L U S O P I S K E L I J A N W E B - L I I T T Y M Ä P I K A O P A S

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

Esikoulun itsearviointilomakkeiden täyttämisohjeet

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Opetushenkilöstö Punkaharju

Lukio alkaa

KODIN ja KOULUN YHTEISTYÖ. - toivotaan kaksi kertaa tai useammin vuodessa järjestettäväksi tai tiiviimpää viestintää WILMASSA

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

koulun nimi Valmistava opetus

Keski-Uudenmaan Ohjaamot. Suuntaviivat ja vinkit 2017

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

Wilman pikaopas huoltajille

Vanhempainilta koulukiusaamisesta

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016


Primuksen ja Wilman viestitoiminnot

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<

18. TET työelämään tutustuminen

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

Esi- ja perusopetuksen viestintäkysely Analyysi ja johtopäätökset. Laura Humppi

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino

Transkriptio:

PUHUTAAN JA wilmaillaan koululaisen tueksi KOULUN JA KODIN VÄLISEN VIESTINNÄN pelisäännöt

OPE JA VANHEMPI Hupsista saimme keväällä 2018 palaute a vanhemmilta, e ä eri koulujemme vies ntätavat vaihtelevat aika lailla. Informaa otulvasta on välillä vaikea löytää itselle tärkeät asiat. Toisaalta silloin tällöin olisi kiva kuulla lasten kuulumisia. Jo a arki sujuisi mallikkaammin, olemme nyt koonneet tähän vihkoseen vinkkejä hyvään vies ntään koulun ja kodin välillä. Tarkoitus olisi, e ä sekä opet e ä vanhemmat lukisi e nämä vinkit ajatuksella. Kokosimme vinkkejä Lempäälän kunnan rehtoreilta ja vies nnän asiantun joilta. Toivomme, e ä myös te osallistuisi e antamalla rehtorille palaute a tästä vinkkivihkosen ensimmäisestä versiosta. Hyvä vies ntä rakentaa luo amusta ja parantaa yhteistyötä! VIESTITELLÄÄN! LUOKKIEN 0-2 OPE, LUOKKIEN 3-6 OPE, MUISTA! SYYSTERVEHDYS KEVÄTTERVEHDYS 1-2 MUUTA TIEDOTE TT MUISTA! A/LUKUKAUSI YS SYYSTERVEHD YS HD E RV KEVÄTTE KO ISET JOKA VIIK UM UL LYHYET KU YLÄKOULUN OPE, MUISTA! SYYSTERVEHDYS KEVÄTTERVEHDYS 2

VANHEMPI, MUISTA! KATSO WILMAA USEIN ERITYISESTI ELOKUUSSA JA TAMMIKUUSSA, MIELELLÄÄN JOKA PÄIVÄ. VALITSE SOPIVAT WILMAN ILMOITUSASETUKSET ÄLYPUHELIMEEN SAAT WILMAN KÄTEVÄN MOBIILISOVELLUKSEN. VIESTI: NOPEAT JA TÄRKEÄT, OMAA LUOKKAA KOSKEVAT ASIAT TIEDOTE: KOKO KOULUA KOSKEVAT ASIAT, EI NIIN KIIREELLISET 3

MISTÄ ASIOISTA VIESTIMME? MÄ! SÄILYTÄ TÄ Reksin edote: Lukuvuoden kevät - Täydentää syksyn edote a Kevä ervehdys opelta Reksin edote: Joulunajan ohjelma, joulujuhla, joululoma UU UU OK EL TO Eskarit: Kouluun ilmoi autuminen 3. lk: A2-valinnat 7. lk: valinnaisaineinfot 8. lk: JOPO-haku 8.-9. lk: TET-harjoi elut 6. lk: Yläkouluun siirtyminen ISKUU MAAL HUHTIKUU UK KUU Vanhempainyhdistyksen kokouskutsu KESÄ MÄ! SÄILYTÄ TÄ H KUU SYYS Tiedote: tavoite- ja arvioin keskustelut U IKU M EL LOKAKUU HEINÄKUU Koulukokouskutsu 2 viikkoa ennen kokousta ASK TAM M RR IKUU JOILLEKIN LUOKKA-ASTEILLE: UKUU JOUL MA Tiedote: tavoite- ja arvioin keskustelut OK UU Koulukokouskutsu 2 viikkoa ennen kokousta Eskarit ja 1. lk: Kouluun tutustuminen Reksin edote: Viimeisen viikon ohjelma, kevätjuhla, kesäloma Reksin edote: Lukuvuoden aikataulut ja muut tärkeät asiat Syystervehdys opelta Luokka-asteiden vanhempainillat Liikuntapäivät Poikkeuspäivät koulutyössä Teemapäivät/-viikot Kerhokalenterit Erityisruokavaliot Liikennejärjestelyt Lempäälän kunnan omasta kul uurikasvatusohjelmasta Kul uurirappusista edotamme pitkin kouluvuo a. Tilaisuudet ovat yleensä koulupäivän aikana, joten nämä vies t ovat vain edoksi vanhemmille. OPE, koska viestejä tulee muutenkin jo paljon, älä lähe ele WILMAssa viestejä koulun ulkopuolisista asioista, esim. kesäleireistä tai tapahtumista. 4

OMAA LUOKKAA KOSKEVAT TÄRKEÄT ASIAT Liikuntavälineet, retket, leirikoulu, muutokset lukujärjestyksessä, kokeet YHDEN KOULULAISEN ARKI Keskusteluiden sopiminen Sairastumiset ja muut äkki lanteet Ris riita lanteet Koulumenestys Muu koulutyön tukeminen MUUT ASIAT VUODEN AIKANA OMAN LUOKAN TOUHUT ABCDEFGHIJKLM N RS OPQ TUVWXYZÅ HI JKLM Kuulumisia kouluvuodesta ja muita puuhia kuten munkki- tai ilmapallomyyn ÄÖA BCDEF VIESTINNÄN KANAVAT Koulun ne sivuilla on yhteys etoja, lukuvuoden pysyvää asiaa ja lomakkeita. Siellä on etoa kouluun tulevalle oppilaalle. Suurimman osan koulunkäyn in lii yvistä asioista vies mme Wilman kau a. Myös koulunkäynnin arvioinnit näkyvät Wilmassa. Vanhempainyhdistys vies i myös sosiaalisessa mediassa. Jos on tarve saada vanhempi tai ope aja nopeas kiinni, soita. Huom! Tavallinen sähköpos on salaamatonta vies ntää, emme vies sen kau a oppilaiden asioita. Käytämme Wilmaa. Jos asia on hankalampi tai puhuisit mieluummin kasvokkain, sovi keskusteluaika Wilman kau a tai jätä soi opyyntö. Koulun poikkeus lanteiden vies nnän hoidamme WILMAn kau a ja tarvi aessa puhelimitse. 5 G

OTSIKOI. TERVEHDI. TIIVISTÄ. TIIVISTÄ OTSIKKOON VIESTIN TÄRKEIN SISÄLTÖ LYHYESTI, JOTTA VASTAANOTTAJA TIETÄÄ HELPOSTI, ONKO VIESTI MERKITYKSELLINEN HÄNELLE. OPE OPE JA REKSI, VOITT E KÄYTTÄÄ OTSIKOINNISSA ESIM. SEURAAVIA: Ei näin: Liikunta tällä viikolla Vaan näin: Uin a istaina 13.2. omalla luokalla Oma luokka Open blogi Reksin edote Open syys/kevä erv ehdys Ei näin: Tärkeää infoa Vaan näin: Luokkaretken aikataulut omalle luokalle Ei näin: Alkuvuonna tapahtunu a Vaan näin: Open blogi viime kuukauden touhuista Ei näin: Tulipalo Vaan näin: Koulussa pieni tulipalo, päivä jatkuu normaalis Huom! Wilman mo biilisovelluksessa näkyy vain lyhyet ots ikot. Laita siksi tärkein asia alkuun. VANHEMPI Ei näin: Poissaolo Vaan näin: Aapo poissa torstaina 10-11, hammaslääkäri JOS KIRJOITAT PITKÄN VIESTIN: Ei näin: Kalle ja Ville kuriin! Vaan näin: Soita mahd. pian, Aapoa kiusataan. Tärkein asia ensimmäiseksi Yhteenveto alkuun Lyhyt ja informa ivinen teks Lyhyet kappaleet Väliotsikot Ranskalaiset viivat Selkeää kieltä ilman sivistyssanoja Kerro selkeäs, mitä odotat vastaano ajan tekevän HEI, ERVEHDYKSET ALKU JA LOPPUT Ä TEKEVÄT VIESTIST JOS N. MA AM IA EL HT KO SÄVY, VÄ IKÄ VIESTISSÄ ON TODENNÄKÖIVASTAUSTA SAA LA PIDEMPÄÄN. SEMMIN ODOTEL Blogissa voi vähän irrotella, koska sen tarkoitus ei ole informoida! TERVEISIN ANVALVOJA MINNA, 6B LUOK 6

KOLMEN ARKIPÄIVÄN KULUESSA VASTAUS Koska ope ajille ja vanhemmille tulee molemmille paljon viestejä, anna toiselle pari päivää aikaa vastata vies in. Vastaa itse mahdollisimman nopeas. Tavoite: vähintään kolmen arkipäivän kuluessa. Vastaus voi olla myös reagoin esim. kiitos vies stä, selvitän asiaa. VANHEMPI, ilmoita sairastumisesta he aamulla Wilmassa. OPE, Muista vies nnän ajantasaisuus! Tiedota liikuntavälineet jo edellisellä viikolla säävarauksella. VANHEMPI! ANNA VIESTIN VASTAANOTTAJIEN NÄHDÄ, KENELLE KAIKILLE VIESTI ON MENNYT. ON TÄRKEÄ TIETÄÄ, KUKA JO KÄSITTELEE ASIAA, JOTTEI SAMAAN ASIAAN KÄYTETÄ MONEN TYÖAIKAA. MIELUITEN LÄHETÄ VIESTI VAIN YHDELLE HENKILÖLLE. JOSKUS HARMITTAA Jos harmi aa tai ärsy ää, älä keskustele asiasta Wilmassa. Vies tä Wilman kau a toiselle osapuolelle, e ä asia on niin tärkeä, e ä haluat keskustella siitä hänen kanssaan henkilökohtaises. 7

5 VINKKIÄ SOMEEN 1. Muista aina salassapitoja vai olovelvollisuus! Ope: Älä koskaan puhu koululaisesta tai hänen opiskelustaan somessa. Vanhempi: Kysy koululaiselta lupa julkaisuun. 2. Kuvat: koululaisella on oikeus yksityisyyteen Ope: Älä jaa kuvia oppilaista, edes suljetussa ryhmässä. Vanhempi: Jaa kuvia vain omasta lapsestasi, hänen luvallaan. 4. Harkitse, mitä kirjoitat. Somessa kaikki saa aa tulla julkiseksi, vaikka keskustelisit suljetussa ryhmässä ja nimimerkillä. 3. Kuvat henkilökunnasta Ope: Jos jaat kuvia työkavereista, kysy aina lupa ensin. Vanhemmat: On kohteliasta pyytää myös open lupa kuvaamiseen. 5. Puutu tarvi aessa epäkoh in, erityises, jos näet kiusaamista somessa. Koulun vanhempainyhdistyksellä on usein oma Facebook-kanava, jota kanna aa seurata! Iloista ja sujuvaa kouluvuotta!