1 (20) 15.1.2018 n vuoden 2018 toimintasuunnitelma 15.1.2018 KANSLIAN HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA
2 (20) 15.1.2018 KAUPUNGINKANSLIAN VUODEN 2018 TOIMINTASUUNNITELMA Tausta ja sisältö Helsingin kaupungin toimintaa ohjaa Maailman toimivin kaupunki kaupunkistrategia valtuustokauden 2017 2021 ajan. Kaupunkistrategia luo pohjan kaupungin strategiselle johtamiselle ja kehittämiselle. n vuoden 2018 toimintasuunnitelma perustuu kaupunkistrategiaan ja talousarvioon. Toimintasuunnitelman sisältö jakaantuu kahteen osaan: Kansliayhteiset eli osastojen yhteiset tavoitteet ja tavoitteita toteuttavat kärkitoimenpiteet strategian toteuttamiseksi valtuustokaudella. Osastojen yhteisinä tavoitteina on: parantaa tiedon hyödyntämistä ja käytettävyyttä tulla yhdessä maailman parhaiten digitalisaatiota hyödyntäväksi kaupungiksi maailmassa luoda uutta elinkeinopolitiikka turvata vakaa talous ja kestävä kasvu parantaa johtamistyötä ja kehittää toimintakulttuuria. Kanslian vastuulla talousarviossa olevat keskeiset kokonaisuudet ja osastojen päätehtävät sekä talousarvion sitovat tavoitteet strategian toteuttamisessa vuonna 2018. Kanslian vastuulla talousarviossa olevat keskeiset kokonaisuudet ovat: 1. Kaupunkikehitystä tukevan kaupunkitiedon tuottaminen 2. Digitalisaation hyödyntämisen ohjaus ja sähköisten palvelujen kehittäminen 3. Talouden tasapainosta huolehtiminen 4. Monipuolisten asumisvaihtoehtojen edistäminen ja kaupunginosien kehittymisedellytysten luominen 5. Kaupungin kansainvälisen tunnettuuden vetovoimaisuuden ja yritysmyönteisyyden parantaminen 6. Kaupungin elinkeino, innovaatio ja kilpailukykypolitiikka sekä niihin liittyvä kehittäminen 7. Kaupungin työllisyysasioiden hoitaminen ja kehittäminen sekä maahanmuuttoasioiden koordinointi ja strateginen tuki 8. Hankintatoiminnan tehostaminen ja ympäristövastuun lisääminen. 9. Esimiestyön ja johtamisen kehittäminen
3 (20) 15.1.2018 10. Vastuullisen ja oikeudenmukaisen henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen kehittäminen 11. Läpinäkyvän hallinnon ja osallisuuden kehittäminen. Toimintasuunnitelma on visualisoitu sivulle 8. Kanslian toimintasuunnitelman toteutumista seurataan kanslian johtoryhmässä ja henkilöstötoimikunnassa erikseen sovittavan aikataulun mukaan. Osastoilla seurataan osaston vastuulle osoitettuja kanslian toimenpiteitä sekä osaston omia talousarviovuoden toimenpiteitä. Liitteessä 1 on esitetty osastoittain vuoden 2018 toimenpiteet. 1. Kansliayhteiset kärkitoimenpiteet strategian toteuttamiseksi valtuustokaudella Kansliayhteiset kärkitoimenpiteet toteutuvat koko kanslian tasolla ja ovat vastuutettu osastoille. Yhdessä toteutettavat toimenpiteet aikataulutetaan ja hankkeistetaan koko valtuustokaudelle. Tiedon hyödyntämisen ja käytettävyyden parantaminen Kansliayhteiset kärkitoimenpiteet valtuustokaudella 1. Tiedon tehokkaampi hyödyntäminen kanslian ydintehtävissä ja kaupungin organisaatiossa 2. Tietosuojaasetuksen jalkauttaminen kansliassa ja kaupunkiyhteisesti Vastuuosastot: Taso, Tivi, Haos, Heos Yhdessä maailman parhaiten digitalisaatiota hyödyntäväksi kaupungiksi maailmassa Kansliayhteiset kärkitoimenpiteet valtuustokaudella 1. Tiekartan laatiminen digitalisaation haasteiden ratkaisemiseksi 2. Digikyvykkyyden vahvistaminen 3. Kriittisten tietotekniikkapalvelujen riskien hallinta Vastuuosastot: Taso, Tivi
4 (20) 15.1.2018 Uutta luova elinkeinopolitiikka Kansliayhteiset kärkitoimenpiteet valtuustokaudella 1. Elinkeinopolitiikan linjausten toteuttaminen Kansainvälisesti houkutteleva Helsinki Tulevaisuuden elinkeinopohja Omaperäinen ja menestyvä startupkaupunki Yritysystävällinen Helsinki Yrityksille osaavaa työvoimaa Vastuuosastot: Elo, Taso Vakaa talous ja kestävän kasvun turvaaminen Kansliayhteiset kärkitoimenpiteet 1. Valtuustokauden mittainen talouden ja toiminnan suunnittelu 2. Talousohjausrakenteen uudistaminen kaupungin uuden rakenteen mukaiseksi 3. Asuntotuotantotavoitteen toteutumisen edistäminen Vastuuosastot: Taso Johtamistyön parantaminen ja toimintakulttuurin kehittäminen Kansliayhteiset kärkitoimenpiteet valtuustokaudella 1. Päätöksenteon selkiyttäminen ja nopeuttaminen yhteistyössä toimialojen kanssa 2. Task Force tiimien kokeilut ja käyttöönotto kanslian ydintehtävissä 3. Henkilöstön osallistaminen muutokseen sekä henkilöstön osaamisten saaminen tehokkaampaan käyttöön 4. Kanslian rakenteen ja toiminnan uudistaminen Vastuuosastot: Haos, Heos, Taso
5 (20) 15.1.2018 2. Kanslian vastuulla talousarviossa olevat keskeiset kokonaisuudet strategian toteuttamisessa 2018 Kaupunkikehitystä tukevan kaupunkitiedon tuottaminen Väestöryhmien ja alueiden välisten hyvinvointi ja terveyserojen kehityksen seuranta ja tutkimus Maahanmuuttoon liittyvien seurantatapojen ja mittarien kehittäminen Asumisen tietopohjan kehittäminen ja ylläpito Strategian seuranta ja raportointi Digitalisaation hyödyntämisen ohjaus ja sähköisten palveluiden kehittäminen Tietoresurssien ja rakenteiden potentiaalin käyttöönotto HRpalveluiden ja tietojärjestelmien kehittäminen Oikeudellisten verkkokäsikirjojen ja ohjeiden laatiminen ja kehittäminen Talouden tasapainosta huolehtiminen Strategian taloustavoitteisiin pääsyn varmistaminen Kaupunkikehityksen tavoitteiden toteutumisen ja tulevaisuuden edellytysten varmistaminen Soteuudistuksen vaikutusten ennakointi kaupungin talouteen pidemmällä aikavälillä ja tähän liittyvä edunvalvonta Yksityisten työpaikkojen synnyn ja työllisyyden edistämisen toimenpiteet TA sitova tavoite: Elinkeinopolitiikan tavoitteena on, että yksityisen sektorin työpaikkamäärä kasvaa pitkällä aikavälillä yhtä nopeasti kuin asukasluku Monipuolisten asumisvaihtoehtojen edistäminen ja kaupunginosien kehittymisedellytysten luominen Asuntotuotannon määrän varmistaminen TA sitova tavoite: Vuonna 2018 rakennetaan 6 000 uutta asuntoa. Kaupunkistrategian mukaisesti vuosina 201920121 rakennetaan vuosittain 7 000 uutta asuntoa. Asumisen tilannetta seurataan rakennusvalvonnan ylläpitämästä kuntarekisteristä Tasapainoisen asukasrakenteen varmistaminen
6 (20) 15.1.2018 Kaupungin kansainvälisen tunnettuuden vetovoimaisuuden ja yritysmyönteisyyden parantaminen Yritysystävällisyyden ja yritysvaikutusten arvioinnin lisääminen Merellisen Helsingin kehittäminen Kansainvälisen toiminnan kärkihankkeet Projektialueet ja asuminen osana kansainvälistä markkinointia Kansainvälisesti kiinnostavien investointi ja sijoittamismahdollisuuksien tarjoaminen projektialueilla Kaupungin elinkeino, innovaatio ja kilpailukykypolitiikka sekä niihin liittyvä kehittäminen Health Capital ja muiden kampusalueiden kehittäminen Kaupunki kokeilualustana toimintamallin vakiinnuttaminen sekä innovatiivisten julkisten hankintojen edistäminen Kaupungin työllisyysasioiden hoitaminen ja kehittäminen sekä maahanmuuttoasioiden koordinointi ja strateginen tuki Kv. työvoiman houkuttelu ja hyödyntäminen osaajille suunnatun International House Helsinki toiminnon kehittäminen Työttömille helsinkiläisille järjestettävät palkkatuki ja työkokeilupalvelut TA sitova tavoite: Tavoitteena on järjestää yhteensä 3500 työttömälle helsinkiläisille palkkatuki ja työkokeilupalveluja. Palvelut ovat: Palkkatuettu työ kaupunkityönantajan ja muiden työnantajien järjestämänä, yhteensä 2000 henkilölle. Palkkatuettu oppisopimus kaupunkityönantajan ja muiden järjestämänä, yhteensä 300 henkilölle Työkokeilu kaupunkityönantajan ja muiden työnantajien järjestämänä, yhteensä 1200 henkilölle Hankintatoiminnan tehostaminen ja ympäristövastuun lisääminen Hankintojen vaikuttavuuden ja vaikuttavuuden seurannan kehittäminen Ympäristö ja vastuullisuusnäkökulmien huomioiminen hankinnoissa TA sitova tavoite: Hankintakilpailutukset, joissa ympäristö ja tai vastuullisuusnäkökulma on huomioitu kaupungin kestäviä ja vastuullisia hankintoja määrittelevien ja ohjaavien linjausten mukaisesti (% yhteishankinnoista ja kaupunginkanslian hankinnoista). Vuonna 2018 ympäristö ja tai vastuulli
7 (20) 15.1.2018 suusnäkökulman huomioivia hankintoja on 65 %. Vuonna 2019 pyritään tavoitteeseen 70 % ja 2020 tavoitteeseen 75 %. Tulosperusteisten palvelujen hankintojen kehittäminen Hankintojen sosiaalisten kriteerien kehittäminen Esimiestyön ja johtamisen kehittäminen Johtamisen yhteinen kehittäminen ja arviointi Suorituksen johtaminen ja palkitseminen Talouden, konsernin, aluerakentamisen ja hankinnan ohjaamisen uudistaminen Johtamisjärjestelmän mukaisen tietohallinnon tavoiteohjausmallin vakiinnuttaminen Henkilöstöpolitiikan tavoiteohjausmallin vakiinnuttaminen Vastuullisen ja oikeudenmukaisen henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen kehittäminen Ennakoivan työkykyjohtamisen edistäminen Henkilöstötarpeiden ennakointi osana muutoksen johtamista Uralla kehittymisen edistäminen Kehittyminen monimuotoisena ja kansainvälisenä työnantajana Läpinäkyvän hallinnon ja osallisuuden kehittäminen Päätösvalmistelun ja päätöksenteon kehittäminen TA sitova tavoite: Tavoitteena on, että 60 % kaupunginvaltuuston ja hallituksen päätettäväksi tulevista asioista käsitellään enintään 100 päivässä Yhteisvalmistelun kehittäminen Päätösvalmisteluun sisältyvän vaikutusarvioinnin parantaminen Osallisuusmallin jalkauttaminen Yritysluotsitoiminnan käynnistyminen Kaupunkistrategian viestintäsuunnitelmat ja viestintätoimenpiteiden toteuttaminen
8 (20) 15.1.2018 Kanslian vuoden 2018 toimintasuunnitelman visualisointi
9 (20) Kanslian osastojen toimenpiteet vuonna 2018 Osastojen toimenpiteet vuonna 2018 perustuvat kanslian vastuulla oleviin keskeisiin kokonaisuuksiin talousarviossa. Kaupunkikehitystä tukevan kaupunkitiedon tuottaminen Talous ja suunnitteluosaston tehtävät 2018 Tutkimus ja tilastotiedon tuottaminen ja jalostaminen: Tilasto ja tutkimustiedon tuottaminen talous ja suunnitteluosaston ydintehtävistä: talous, taloudellisten vaikutusten arviointi, asuminen, väestöryhmien ja alueiden väliset erot Toimialojen keskeisten tietoaineistojen käytettävyyden parantaminen Tilasto ja tutkimustoiminnan ohjaaminen ja pitkäaikaiset painotukset Keskeisten talouden ja toiminnan suunnitteluun liittyvien ennusteiden laatiminen: väestöennuste Tiedon hallinnan ja hyödynnettävyyden sekä esittämisen tapojen kehittäminen tason ydintehtävissä Asuinrakennusten hallintamuotokartan ylläpito, kehittäminen ja analysointi Digitalisaation hyödyntämisen ohjaus ja sähköisten palvelujen kehittäminen Tietotekniikka ja viestintäosaston tehtävät 2018 Uuden johtamisjärjestelmän mukaisen tietohallinnon tavoiteohjausmallin vakiinnuttaminen Tietohallinnon ja tietohallintojohtamisen kyvykkyyksien kehittäminen Jatkuvien ITpalvelujen tavoitetoimintamallin jatkokehitys ja käyttöönotto Tietosuojaasetuksen voimaantulosta aiheutuvien toimenpiteiden määrittely ja toteuttaminen Digitaalisten palvelujen konsepti ja arkkitehtuuriratkaisut Digitaalisen tietomallin jatkokehitys ja hyödyntämisprojektit (3D) Avoimen ohjelmistokehityksen toimintamallin jatkokehitys ja projektit Kehittämismenetelmien koulutus, jalkautus ja jatkokehitys ITinfran vaatimustenmukaisuuden kehittäminen Talous ja suunnitteluosaston tehtävät 2018 Tietoresurssit ja rakenteet mahdollistavat strategian tavoitteiden saavuttamisen: Tietoresurssien ja rakenteiden kehittämiskohteiden kartoittaminen Avoimen datan edistäminen ja kehittäminen (HRI)
10 (20) Älykkään liikennejärjestelmän ja älykkäiden energiajärjestelmien toimintaedellytysten edistäminen projektialueilla Osaston vastuulla olevien talouden tietojärjestelmien kehittämishankkeet Henkilöstön ja osaston osaamistaso/kyvykkyydet digitalisaatiossa ovat kansainvälistä edelläkävijätasoa: Tason digitalisaation tiekartta ja osaamis ja resurssitarpeiden kartoitus Elinkeinoosaston tehtävät 2018 Kehitetään sähköistä palveluihin ohjausta ja ajanvarausta elinkeinoosaston yrityspalveluissa Digiohjaamon yhteiskehittäminen Hallintoosaston tehtävät 2018 Ahjo2asianhallintajärjestelmän kehittäminen asiainkäsittelyn ja asiakirjatuotannon sovellukset sekä kaupungin salijärjestelmä Kaupungin digitaalisten tiedonhallintakäytäntöjen kehittäminen asiakirjahallinnon ja asianhallinnan toimintatapojen yhtenäistäminen kehittämällä sähköistä tiedon käsittelyä ja säilyttämistä analogisen aineiston digitointi ja digitoidun tietoaineiston käytettävyyden kehittäminen Kaupunkiyhteisen tiedonohjaussuunnitelman käyttöönottaminen, mikä mahdollistaa vaiheittaisen siirtymisen sähköiseen säilyttämiseen Kaupunkiyhteisen tiedonohjausjärjestelmän toteuttaminen avoimen kehityksen periaatteella ja tiedonohjauksen metatietojen tarjoaminen Ahjo2asianhallintajärjestelmään sekä integroiminen myös muihin tietojärjestelmiin avoimen kehityksen periaatteella Henkilöstöosaston tehtävät 2018 HRprosessien ja tietojen sähköistäminen HRtietojärjestelmähankkeessa Oikeuspalvelutosaston tehtävät 2018 Sähköisen ulosottojärjestelmän (Uljas) käyttöönoton mahdollisuuksien selvittäminen tietosuojaasetuksen vaatimukset huomioon ottaen Tietosuojaasetuksen soveltamisen alkamiseen liittyvät valmistelevat tehtävät yhdessä hallintoosaston kanssa mm. tietosuojakäsikirjan laadintaan osallistuminen Sähköisen tietojenvaihdon käyttöön ottoon hankinnoissa liittyvät valmistelevat tehtävät
11 (20) Talouden tasapainosta huolehtiminen Talous ja suunnitteluosaston tehtävät 2018 Strategian taloustavoitteisiin pääseminen: Talousarvioraamin, talousarvioehdotuksen ja investointiohjelman valmistelu strategian taloustavoitteiden ja uudistetun talouden vuosikellon mukaisesti Tutkimus, seuranta ja vertailutiedon tuottaminen taloudesta, palvelujen kustannuksista, työllisyydestä, tuloista ja työpaikkakehityksestä: vuonna 2018 kytketään tiedon tuottaminen entistä vahvemmin talouden vuosikelloon ja laaditaan tiedon tuottamiselle aikataulut, sisällöt ja kartoitetaan kehittämiskohteet Kaupungin lainojen otto, kaupungin rahoitus, tasehallinta Harmaan talouden torjuntaohjeen päivittäminen Soteuudistuksen vaikutusten ennakointi kaupungin talouteen pidemmällä aikavälillä ja tähän liittyvä edunvalvonta Kaupunkikehityksen tavoitteiden toteutumisen ja tulevaisuuden edellytysten varmistaminen: Asuntorakentamisennuste ja väestöennuste Projektialueiden rakentamisen ohjelmointi Investointiohjelma Alueiden houkuttelevuus Taloudellisten vaikutusten arvioinnin vakiinnuttaminen osaksi päätöksenteon valmistelua: Vuoden 2018 aikana laaditaan toimintamalli taloudellisten vaikutusten arvioinnille yhteistyössä toimialojen kanssa Elinkeinoosaston tehtävät vuonna 2018 Yksityisten työpaikkojen synnyn ja työllisyyden edistämisen toimenpiteet Oikeuspalvelutosaston tehtävät vuonna 2018 Kaupunkikonsernin toimijoiden tukeminen toimintojen ja omistussuhteiden järjestelyissä sekä uusien toimintatapojen käyttöönotossa mahdollisimman taloudellisen ja veroneutraalin, tarkoituksenmukaisen ja käyttäjälähtöisen sekä juridisesti kestävän toimintarakenteen ja tavan löytämiseksi Kaupunkikonsernin toimijoiden tukeminen verooikeudellisissa asioissa ja kaupunkikonsernin edun ajaminen Taloudellista vaikutusta omaavien juridisten riskien selvittäminen ja arviointi Hankkeiden juridinen tuki mm. harmaan talouden toimintaohjeen päivittämiseen osallistuminen
12 (20) Henkilöstöosaston tehtävät vuonna 2018 Kustannustietoisuuden lisääminen esimiestyössä 2018: Monipuolisten asumisvaihtoehtojen edistäminen ja kaupunginosien kehittymisedellytysten luominen Talous ja suunnitteluosaston tehtävät 2018 Asuntotuotannon määrän varmistaminen: AMohjelman tavoitteiden toteutumisen edistäminen ja seuranta: seurantaraportti 2018 MAL 2019 suunnitelman valmistelu Tulevan asuntotuotannon ohjelmointi: asuntorakentamisennusteen laadinta Uusien alueiden toteuttamisen (esirakentaminen, rakentaminen, asuntotuotanto) aikataulutus ja toteutumisen edistäminen kaupungin kokonaistaloudellinen tarkastelu huomioon ottaen RaideJokerin ja ensimmäisten bulevardien suunnittelun ja toteuttamisen projektointi Täydennysrakentamisen edistäminen Asuntorakentamisen kehittäminen (Kehittyvä kerrostaloohjelma): toimintamallin kehittäminen ja toiminnan painopisteet Tasapainoisen asukasrakenteen varmistaminen: Väestöryhmien ja alueiden välisten hyvinvointierojen ja kehityksen seuranta ja tutkimus Alueiden hallintamuotojakauman seuranta ja kehittämistarpeiden kartoitus Asumisen tietopohjan kehittäminen ja ylläpito: Vuoden 2018 aikana laaditaan keskeisten tietosisältöjen tuottamisen ja julkaisemisen suunnitelma sekä kehittämishankelistaus Oikeuspalvelutosaston tehtävät 2018 Kaavoituksen ja kiinteistöjen luovutusten juridinen tuki, valitusten asianmukainen ja ripeä hoitaminen, päätöksenteon lainmukaisuuden varmistaminen mm. valtiontukikysymysten osalta
13 (20) Kaupungin kansainvälisen tunnettuuden, vetovoimaisuuden ja yritysmyönteisyyden parantaminen Elinkeinoosaston tehtävät 2018 Kaupunkidiplomaattisten suhteiden vahvistaminen Aasiassa, Venäjällä ja pohjoismaissa. Erityisesti Peking, Pietari ja Moskova Järjestetään Helsinki Events tapahtumia ulkomailla: New York, Tukholma, Moskova Kaupungin elinvoiman lisääminen suurtapahtumien avulla Kv. edunvalvonnan tehostaminen: Helsingin saama tuki liikennehankkeille sekä rahoitus EUtasolla Kestävän kaupungistumisen roolimalli konsepti ja pohjoismainen yhteistyö Special interest vierailuiden kaupunkitasoisen mallin luominen Kansainvälinen mielikuvatutkimus Helsingin vahvuuksista muotoilukaupunkina Kasvupalveluuudistukseen valmistautuminen Kehitetään brändilähettiläsmalli kv. markkinointiin ja toteutetaan kaupunkitasoiset brändikoulutukset Startupekosysteemin vahvistaminen ja startupyhteistyö (esim. Slush tapahtumien kautta) Vahvistetaan muotoilun roolia kansainvälisissä tapahtumissa ja tiivistetään markkinointi ja sisältöyhteistyötä kumppaniyritysten ja verkostojen kanssa Kaupungin brändijohtamista vahvistetaan Visuaalista ilmettä kehitetään ja visuaalisen ilmeen hierarkia viedään loppuun Kaupungin markkinoinnin ja paikallisylpeyden nostattamisen toimenpiteet (mm. toimialojen ja Helsinki Marketing oy:n kanssa) Talous ja suunnitteluosaston tehtävät 2018 Kansainvälisesti kiinnostavien investointi ja sijoittamismahdollisuuksien tarjoaminen projektialueilla: Edistetään ja tuetaan projektialueiden, sekä niille kehitettävien hankkeiden markkinointia ja tunnettavuutta Projektialueet ja asuminen osana kansainvälistä markkinointia: Tuetaan Helsingin markkinointia asumis ja liiketoimintaympäristönä Hallintoosaston tehtävät 2018 Kaupungin turvallisuusasioiden koordinointi ja edistäminen sekä varautumisen ja jatkuvuudenhallinnan ohjaaminen Turvallisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen liittyvien tilastojen ja mittareiden hyödyntämisen kehittäminen sekä kaupungin turvallisuustutkimuksen toteuttaminen
14 (20) Oikeuspalvelutosaston tehtävät 2018 Kehityshankkeiden juridinen tuki (kuten Startup Maria, Suvilahti, kaupunkikonsernin tapahtumatuotannon keskittäminen) Henkilöstöosaston tehtävät 2018 Helsingin kaupunki monimuotoisena ja kansainvälisenä työnantajana tarjoaa maahanmuuttajataustaisille työpaikkoja ja kehittää maahanmuuttajataustaisten urapolkuja osaamista vastaaviin tehtäviin tarjoaa kansainvälisille opiskelijoille harjoittelupaikkoja ja edistää korkeakouluyhteistyötä Kaupunki osallistuu työnantajana ulkopuolisiin työnantajaverkostoihin, jotka edistävät kansainvälistä rekrytointia Kaupungin elinkeino, innovaatio ja kilpailukykypolitiikka sekä niihin liittyvä kehittäminen Elinkeinoosaston tehtävät 2018 Osaajaekosysteemin markkinointi designing better life konseptilla Arabian AR/VR keskittymän synnyttäminen Elokuvatuotantojen edistäminen Helsingissä Game Factoryn perustaminen, pelialan ekosysteemiselvitys ja yhteistyömallin rakentaminen Korkeakouluyhteistyö mm. Kumpulan kampuksen Think Companyn ja Arabian ja Myllypuron kampusten ns. turbiinimallin osalta Matkailun ja tapahtumatoiminnan kehittäminen Designin, digitaalisuuden ja dialogin (osallistamisen) keinojen yhdistäminen asiakaskokemuksen kehittämiseksi Älykkään merialan klustereiden kehittämisen toimenpiteet Oikeuspalvelutosaston tehtävät 2018 Kehityshankkeiden juridinen tuki
15 (20) Kaupungin työllisyysasioiden hoitaminen ja kehittäminen sekä maahanmuuttoasioiden koordinointi ja strateginen tuki Elinkeinoosaston tehtävät 2018 Työelämäpalvelujen järjestäminen yrityksissä, järjestöissä sekä kaupungilla vähintään 3 500 asiakkaalle osaamisen vahvistamiseksi Edistetään maahanmuuttajien työllistymistä avoimille työmarkkinoille erityisesti yritysyhteistyön kautta Käynnistetään aikuisten Ohjaamomallin kehittäminen Accelerate Helsinki prosessin jatkokehittäminen Edistetään työllistymistä ja yrittäjyyttä hyödyntämällä ja vahvistamalla helsinkiläisten osaamista (mm. yhteistyössä Kaskon kanssa) Oikeuspalvelutosaston tehtävät 2018 Uudenlaisten hankintamenettelyjen juridinen tuki yhteistyössä talous ja suunnitteluosaston hankinnat ja kilpailuttaminen yksikön kanssa Hankintatoiminnan tehostaminen ja ympäristövastuun lisääminen Talous ja suunnitteluosaston tehtävät 2018 Hankintojen vaikuttavuuden kehittäminen ja vaikuttavuuden seurannan kehittäminen Yhteishankintasopimusten kulutustietojen kerääminen, analysointi ja hyödyntäminen hankintojen johtamisessa, kehittämisessä ja kilpailutusten valmistelussa Ympäristö ja vastuullisuusnäkökulmien huomioiminen hankinnoissa: Talousarvion sitovan tavoitteen 2018 mukaiset tehtävät (Hankintakilpailutukset, joissa ympäristö ja tai vastuullisuusnäkökulma on huomioitu kaupungin kestäviä ja vastuullisia hankintoja määrittelevien ja ohjaavien linjausten mukaisesti (% yhteishankinnoista ja kaupunginkanslian hankinnoista). Vuonna 2018 ympäristö ja tai vastuullisuusnäkökulman huomioivia hankintoja on 65 %. Vuonna 2019 pyritään tavoitteeseen 70 % ja 2020 tavoitteeseen 75 %.) Henkilöstöosaston tehtävät 2018 Hankintoihin ja ympäristövastuisiin liittyvien kaupunkiyhteisten koulutusten toteuttaminen
16 (20) Oikeuspalvelutosaston tehtävät 2018 Hankintoihin ja ympäristövastuisiin liittyvien kaupunkiyhteisten koulutusten, toteuttaminen Uudenlaisten hankintamenettelyjen juridinen tuki yhteistyössä talous ja suunnitteluosaston hankinnat ja kilpailuttaminen yksikön kanssa Esimiestyön ja johtamisen kehittäminen Talous ja suunnitteluosaston tehtävät 2018 Talouden, konsernin, aluerakentamisen ja hankinnan ohjaamisen uudistaminen TORin toiminnan kehittäminen ja toiminnan ohjaus: vuoden 2018 kokousrytmi ja kokouksien sisällöt vuosikellon mukaisesti, toiminnan kehittäminen Konserniyhteisöjen omistajapoliittisten linjausten valmistelu Aluerakentamisen ohjausryhmätyöskentelyn, alueryhmätyöskentelyn sekä yhteistyön ohjaamisen ja koordinoinnin kehittäminen Hankintojen palvelutarjooman määrittely ja kuvaaminen sekä tämän esittely ja sisäisten asiakkaiden palvelutarpeiden kartoitus Hankintojen ohjausryhmän työn käynnistäminen ja toiminnan vakiinnuttaminen osaksi kaupungin hankintatoimen kehittämistä ja ohjaamista Strategian mittarointi: Mittarointikokonaisuus valmiina tammikuu 2018, mittaroinnin raportointi talouden ja toiminnan seurannan yhteydessä Strategian tavoitteiden toteutumisen seuranta Johtamisen ja toimintakulttuurin muutos: Vuonna 2018: Ideoiden kartoittaminen henkilöstöltä toimintakulttuuriin muutokseen, kehittämiskohteiden valinta ja toimintatapamuutoksien toteuttamisen käynnistäminen Johtamisjärjestelmän kehittäminen, toimeenpano ja arviointi johtamiselle asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi Organisaation ja hallinnon selvitykset ja hankkeet Hallintoosaston tehtävät 2018 Kaupungin oman toiminnan turvallisuuden kehittäminen organisaatioturvallisuuden eri osaalueilla yhteistyössä toimialojen kanssa. Henkilöstöosaston tehtävät 2018 Johtamisen ja esimiestyön uudistaminen ja arviointi Esimiesten ja linjajohdon valmentaminen ohjelmallisessa hankkeessa Itsensä johtamisen edistämisen toimenpiteet organisaation eri osissa ja verkostoissa
17 (20) Yhdessä tekemiseen perustuvan toimintamallin luominen yhdessä henkilöstön kanssa Osallistuva ja aktiivinen henkilöstö hankkeessa HRtiedon tuottaminen johtamisen tueksi hankkeen toteuttaminen Oikeuspalvelutosaston tehtävät 2018 Toimintakulttuurin kehittäminen työ ja johtamiskäytännöissä ottaen huomioon mm. kaupungin brändi Vastuullisen ja oikeudenmukaisen henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen kehittäminen Henkilöstöosaston tehtävät 2018 Ennakoivan työkykyjohtamisen edistäminen arjen esimiestyössä Henkilöstötarpeiden ennakointi osana muutoksen johtamista Suorituksen johtaminen ja palkitseminen Osaamisen johtaminen ja urasuunnittelu Oikeuspalvelutosaston tehtävät 2018 Osaston henkilöstöjohtamisen osaamisen parantaminen Joustavampien lain määräysten mukaisten työsuhdekäytäntöjen käyttöön saamisen edistäminen Vastuullisen ja oikeudenmukaisen esimiestoiminnan kehittäminen erityisesti palvelussuhteiden päättämisten, uudelleensijoitusten ja kurinpitomenettelyiden osalta Läpinäkyvän hallinnon ja osallisuuden kehittäminen Hallintoosaston tehtävät 2018 Päätösvalmistelun ja päätöksenteon kehittäminen päätösvalmistelun kattavilla ohjeilla, tuella sekä koulutuksella yhteistyössä toimialojen kanssa Yhteisvalmistelun ohjeistaminen ja kehittäminen sekä yhteistyöverkostojen vakiinnuttaminen uudessa organisaatiossa Päätösvalmisteluun sisältyvän vaikutusarvioinnin kehittäminen Luottamushenkilöpalvelujen ja portaalin yhdenmukaistaminen ja strukturoiminen yhteistyössä toimialojen kanssa Protokollaa ja vieraanvaraisuutta koskevan päätöksenteon keventäminen delegoinneilla ja uusilla ohjeilla
18 (20) Kaupungin tietosuojavastaavan toiminnan käynnistäminen, toimintaan liittyvien ohjeiden ja prosessien luominen sekä henkilöstön kouluttaminen. Tietotekniikka ja viestintäosaston tehtävät 2018 Osallisuusmallin jalkauttaminen (alueellinen osallisuus ja osallistuva budjetointi) Osallisuus ja neuvonta yksikköön siirtynyt rikos ja riitaasioiden sovittelu vahvistaa yksikön kansalaisyhteiskuntatoimintaa ja laajentaa yhteisö ja viranomaisverkostoa. Sovittelun kaupungin pysyväisohje nuorten rikosten työkorvauksista viedään kaupunkitasoisesti kaikkien toimialojen toimintaan. Tiedolla johtamisen tueksi palautedatan hyödyntäminen kaupungin toiminnan kehittämisessä (dataanalyysit, tekstinlouhinta ja julkaisujen kehittäminen) yhdessä toimialojen kanssa Kaupungin alaaulan toimintakokonaisuuden uudelleen konseptointi palvelumuotoilun avulla sekä näyttely ja neuvontatoiminnan uudelleenjärjestely Asiakaspalvelumallin julkistaminen ja käyttöönotto (käsi ja työkirja, johon on koottu hankkeen aikana kehitettyjä ja testattuja menetelmiä, oppeja ja oman työn kehittämisen apuna käytettäviä työkaluja) Finnishcoursespalvelun uudistaminen (edellyttää investointiavustusta vuosille 2018 2019) Maailman toimivin kaupunki kaupunkistrategian viestintäsuunnitelmat ja toimenpiteet Johdon ja asiantuntijoiden viestintätuki Kanslian ja osastojen tavoitteiden, toiminnan ja palvelujen viestintä (digitalisaatio, elinkeino, innovaatio ja kilpailukykypolitiikka, työllisyysasiat, maahanmuuttoasiat, ilmastoasiat, vastuullinen ja oikeudenmukainen henkilöstöpolitiikka, osallisuus) Kanavien (erityisesti hel.fi, some, Helmi) ja julkaisutuotannon kehittäminen sekä lainsäädännön muutoksiin varautuminen Brändin jalkauttaminen sisällöntuotantoon, erityisesti uutissisältöihin Kaupungin visuaalisen ilmeen ohjaus ja edelleen kehittäminen Kaupungin viestintätoimintojen ohjaus viestinnän linjausten mukaisesti sekä kaupungin sisäisten ja ulkoisten viestintäverkostojen kehittäminen Päivitettyjen viestinnän ohjeiden (ml. kriisiviestintä) käyttöönotto Henkilöstöosaston tehtävät 2018 Osallisuuden ja siihen liittyvien periaatteiden ja käytäntöjen mukaanotto kaikkiin valmennuksiin. Oikeuspalvelutosaston tehtävät 2018 Yhteistyöverkostojen vahvistaminen ja vakiinnuttaminen Päätösvalmistelun ja päätöksenteon kehittämiseen osallistuminen
19 (20) Tietosuojavastaavan tukeminen mm. tietosuojaa koskevien ohjeiden laadinnassa (tietosuojakäsikirja) Kaupunkiyhteisten toimintoihin liittyvien mallien ja ohjeiden laatiminen (mm. perintäkäsikirja, avustusten myöntämiseen ja maksatusta koskeva käsikirja)
20 (20) Muut tehtävät Oikeuspalvelut osaston tehtävät 2018 Oikeudellisen asiantuntemuksen lisääminen kaupunkiorganisaatiossa Yhteisten oikeudellisten tietovarantojen ja viestinnän kehittäminen (mm. perintäkäsikirja, avustuskäsikirja, hankintakäsikirja). Oikeuspalvelujen toiminnan painopisteen siirtäminen ennakoivaan toimintaan Kaupungin edunvalvonnan tehostaminen Tietotekniikka ja viestintäosaston tehtävät 2018 Tietojärjestelmä ja teknologiasalkuissa olevien päällekkäisyyksien poistaminen migraatioilla tai muilla tarvittavilla menettelyillä Tietojärjestelmien omistajien tukeminen tietojärjestelmien teknisten ratkaisujen osalta EUtietosuojaasetuksen täytäntöönpanossa Henkilöstölle tarjottavien itsepalvelujen lisääminen Hallintoosaston tehtävät 2018 Kaupunkistrategian tavoitteiden ja johtamisjärjestelmän uudistamisesta aiheutuvien muutosten huomioiminen kaupunginkanslian tilankäyttösuunnitelmassa toimitilojen ja erityisesti hallinnon tilojen käytön tehostamisessa.