Ii: Vuosittainen raportti vuosilta 2013 2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 Iin kunnanvaltuusto 15.12.2014 93
SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1. Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta ajanjaksosta... 4 1.2. Kertomuksen vastuutaho ja laatijat... 4 1.3. Kuntalaisten osallisuus... 4 1.4. Iin kunnan hyvinvoinnin tekijät... 5 OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI... 6 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi, yhteenveto ja johtopäätökset... 6 1.1. Työpaikkojen lisääminen ja työnhakijoiden aktivointi... 6 1.2. Kuntalaisten osallisuuden edistäminen... 7 1.3. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen... 8 1.4. Iin kunnan hyvinvoinnin tunnusluvut... 9 Paketti 1: Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima... 9 Paketti 2: Kaikki ikäryhmät...16 Paketti 3: Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet...21 Paketti 4: Nuoret ja nuoret aikuiset...25 Paketti 5: Työikäiset...28 Paketti 6: Ikäihmiset...33 OSA II TULEVAN VUODEN SUUNNITTELU... 35 2. Kuntastrategian painopisteet ja linjaukset... 35 3. Hyvinvoinnin edistämistä tukevat ohjelmat ja suunnitelmat... 35 4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna 2015... 36 4.1. Painopistealue 1: Työpaikkojen lisääminen ja työnhakijoiden aktivointi...36 4.2. Painopistealue 2: Kuntalaisten osallisuuden edistäminen...39 5.3. Painopistealue 3: Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen...41 OSA III VALTUUSTOKÄSITTELY... 43 5. Hyväksyminen osaksi kunnan toiminta- ja taloussuunnitelmaa... 43 Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 2
1. Johdanto Kuntalain 1 mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. (Suomen perustuslaki 11.6.1999/731) Sähköinen hyvinvointikertomus on kunnan virkamiesjohdon työväline, jolla osaltaan valmistellaan hyvinvointi- ja terveysasioita kunnanvaltuustolle. Työvälinettä käyttävät kaikki hallintokunnat. Kunnan poliittisille päättäjille se on päätöksenteon väline, jolla sovitaan kunnan hyvinvointipolitiikasta, kehittämiskohteista ja niiden toiminnan resursoinnista. (Hyvinvointipolku.fi 2012) Hyvinvointikertomus on tiivis, eri hallinnonalojen asiantuntijoiden yhdessä laatima katsaus kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen sekä niihin vaikuttaviin tekijöihin. Sähköisen hyvinvointikertomuksen etuja ovat: helppokäyttöisyys, selkeä rakenne, kansallisesti yhtenäiset hyvinvointi-indikaattorit, poikkihallinnollisuus, kunnan vuosisuunnittelun huomioiminen ja maksuttomuus. Työväline on nopea tapa tehdä terveydenhuoltolain 12 hyvinvointikertomus ja vuosiraportit valtuustolle. (Hyvinvointipolku.fi 2012) 12 Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia. Kunnan on nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot. Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Lisäksi kunnan on tehtävä yhteistyötä muiden kunnassa toimivien julkisten tahojen sekä yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Jos sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestetty useamman kunnan yhteistoimintana, yhteistoiminta-alueen on osallistuttava asiantuntijana eri toimialojen väliseen yhteistyöhön sekä sosiaalisten ja terveysvaikutusten arviointiin alueen kunnissa. (Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326, 2 luku. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen) Hyvinvointikertomuksen tekemiselle on kaksi tärkeää perustelua: (Sähköinen hyvinvointikertomus) Laki velvoittaa kuntia tekemään hyvinvointikertomuksen: Toukokuussa 2011 astui voimaan uusi terveydenhuoltolaki, jonka pykälässä 12 todetaan, että kunnanvaltuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laaja hyvinvointikertomus ja kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Hyvinvointikertomuksen tekeminen toimii kunnan tärkeän tehtävän eli kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisen perustana (kuntalaki). Kertomus tuo esiin kuntalaisten hyvinvointitarpeita sekä arvioi toteutunutta toimintaa, hyvinvointipolitiikkaa sekä kunnan voimavarojen ja tarpeiden välistä suhdetta. Kertomus toimii valmistelijoiden työvälineenä hyvinvointitiedon kokoamisessa, raportoinnissa ja seurannassa sekä resursoinnin suunnittelussa. Luottamushenkilöille se on työväline päätöksenteossa, resursoinnissa ja vaikuttavuuden arvioinnissa. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 3
1.1. Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta ajanjaksosta Kunnanvaltuusto 36 26.04.2010, Päätös terveyttä edistävän työryhmän perustamisesta. Kunnanvahallitus 262 1.10.2013, Päätös laajan hyvinvointikertomuksen hyväksymisestä 2013-2016 Kunnanvaltuusto 124 19.11.2013, Päätös laajan hyvinvointikertomuksen hyväksymisestä 2013-2016 1.2. Kertomuksen vastuutaho ja laatijat Tavoitteena on, että hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen otetaan huomioon kaikissa päätöksissä ja toimissa. Kunnilla on vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä alueillaan. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012) HyTe työryhmän tehtävänä on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa yhteistyössä eri hallinnonalojen ja yhteistyötahojen kanssa. HyTE -työryhmä vastaa hyvinvointikertomuksen valmistelusta ja kunnan hyvinvointi-indikaattoreiden kehittämisestä ja laatii yhteistyössä eri hallinnonalojen asiantuntijoiden kanssa kunnan hyvinvointikertomuksen, jota päivitetään vuosittain. Hyvinvointivointikertomuksessa ehdotetaan kunnan HyTE:n tavoitteet, painopistealueet, toimenpiteet, mittarit sekä vastuutahot ja seuranta. HyTE -työryhmät sopivat eri hallinnonalojen kanssa tavoitteiden toteuttamisesta, eri hallinnonalojen terveyden edistämisen tehtävistä ja työnjaosta. Iin kunnan HyTe -työryhmän jäsenet: pj. Vesa Anttila, opetus- ja varhaiskasvatuspäällikkö, Iin kunta siht. Riitta Räinä, tapahtuma- ja hankesuunnittelija, Ii-instituutti liikelaitos Tiina Vuononvirta, terveydenhuollon koordinaattori, Oulunkaaren kuntayhtymä Lea Aalto, työllistämisen palvelukeskuksen päällikkö Pekka Parviainen, palotarkastaja, Oulu-Koillismaan Pelastusliikelaitos Pekka Suopanki, nuorisotyövastaava, Ii-instituutti liikelaitos Tarja Rahkola, johtaja, Ii-instituutti liikelaitos Leena Törmänen, palveluesimies, Oulunkaaren kuntayhtymä Erkki Taskila, hallintojohtaja, Iin kunta Markku Vitikka, tekninen johtaja, Iin kunta Pekka Paaso, johtaja, Iin Vesiliikelaitos Jaana Honkanen, johtaja, Iin Ateria- ja tilapalveluliikelaitos Leena Pimperi-Koivisto, johtaja, Oulunkaaren kuntayhtymä Markku Kehus, kunnanjohtaja, Iin kunta Iin kunnanhallituksen edustajat: Sirpa Varanka, Oili Kaleva, Sauli Keltamäki 1.3. Kuntalaisten osallisuus Iin kunnan hyvinvointikysely 1.7.-3.9.2014 Ilmoitus Hyvinvointikyselyyn vastaamisesta oli Iin kunnan nettisivujen etusivulla 1.7.-3.9.2014. Ii-instituutti liikelaitos palkkasi Oulunkaaren kuntayhtymän Terp2 hankkeen tuella asiakashaastattelijoiksi kaksi nuorta, jotka suorittavat Iissä ja Kuivaniemellä kauppojen edustoilla hyvinvointikyselyä tablet taulutietokoneilla. Asiakashaastattelijat tekevät hyvinvointikyselyä myös Iin ja Kuivaniemen alueen tapahtumissa. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 4
1.4. Iin kunnan hyvinvoinnin tekijät Iin kunnan hyvinvointitutkimuksen 2014 vastaukset kysymykseen: Mitkä tekijät vaikuttavat väestön hyvinvointiin ja terveyteen? Vastaajia oli 456, ja heitä oli jokaiselta iin kylältä. 1 2 3 4 5 Yhteensä Keskiarvo Asuinolot ja asuminen 2 1 58 194 201 456 4,3 Elinolosuhteet 4 9 54 202 187 456 4,23 Elinympäristö 2 2 63 200 189 456 4,25 Henkisten voimavarojen hyödyntämisen kyky 5 11 96 188 156 456 4,05 Ihmissuhteet 3 3 50 179 221 456 4,34 Kestävä kehitys 8 28 149 189 82 456 3,68 Mielekäs tekeminen 4 8 55 192 197 456 4,25 Mielenrauha 4 5 69 179 199 456 4,24 Osallistuminen 8 32 147 184 85 456 3,67 Terveys 3 5 27 115 306 456 4,57 Toimeentulo 4 5 62 203 182 456 4,21 Toimintakyky 3 4 60 186 203 456 4,28 Tunnetilojen hallinta ja tunnistaminen 4 15 113 199 125 456 3,93 Turvallisuus 4 6 47 168 231 456 4,35 Yhteisöllisyys 4 27 130 197 98 456 3,79 Ympäristöystävällisyys 6 31 129 185 105 456 3,77 Yhteensä 68 192 1309 2960 2767 7296 4,12 Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 5
OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi, yhteenveto ja johtopäätökset Päättyneen vuoden 2013 ja kuluvan vuoden 2014 arviointi perustuu Iin kunnan talousarvioon 2013 ja 2014 sekä tilinpäätöstietoihin vuodelta 2013. Edellämainittuja tietoja on verrattu Iin kunnan laajassa hyvinvointikertomuksessa päätettyihin painopistealueisiin ja siinä asetettuihin tavoitteisiin. 1.1. Työpaikkojen lisääminen ja työnhakijoiden aktivointi Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Lähde Työllisyyden parantaminen Iiläisen työllistämismallin rakentaminen Yleishallinto/Elinvoimapalvelut/Työllis täminen Iin REkry aktivointityön käynnistäminen Yleishallinto/Elinvoimapalvelut/Työlli stäminen Iin Rekry pörssi ja tilaisuuden toteuttaminen Yleishallinto/Elinvoimapalvelut/Työlli stäminen Iin kunnan työllistämissuunnitelma (TA2014 s.15) (TA2014 s.15) (TA2014 s.15) (Kvalt 38/2014) Työpaikkojen lisääminen Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Yritysten toimintaedellytysten turvaaminen Elinkeino-ohjelman 2014-2017 toimenpiteet/yleishallinto/elinvoimap alvelut/micropolis Oy Iin kunta työllistää pitkäaikaistyöttämiä, vajaakuntoisia ja nuoria palkkatuella yht. 24 htv verran/yleishallinto/työllistäminen Työllistetään 120 1995-1998 syntynyttä nuorta ja tuetaan 90 nuoren työllistymistä yrityksiin ja yhdistyksiin/yleishallinto/työllistämin en Työpajatoimintaa tarjotaan 60 henkilölle/yleishallinto/työllistäminen (Iipaja, starttipaja, seinätön työpaja) Kehitetään kuntouttavan työtoiminnan toimintatapoja vahvistamalla asiakkaan työllistämisedellytyksiä ja toimintakykyä/sosiaali- ja terveyspalvelut/perhepalveluiden painopisteet Työllistäminen Iipaja, Virta osahanke. Iin kuntastrategia 2014-2017 asiakirjan laatimisprosessin käynnistäminen/yleishallinto (TA2014 s.14) (TA2014 s.16) (TA2014 s.15) (TA2014 s.16) (TA2014 s.16) (TA2014 s.17) (TP2013 s. 24 ja 26) (TA2014 s.14) Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 6
1.2. Kuntalaisten osallisuuden edistäminen Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Lähde Lapsiperheiden osallisuuden paraneminen ja vanhemmuuden tukeminen Lapset Puheeksi- toimintamallin jalkauttaminen ja käyttöön ottaminen/opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta/koko hallintokunta Nuorten osallisuuden edistäminen Ikäihmisten osallisuuden edistäminen Kuntalaisten osallisuuden lisääminen Nuorisovaltuusto/Ii-instituutti liikelaitos ja Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Ikäihmisten neuvosto/oulunkaaren kuntayhtymä ja Iin kunta Iin kunnan laaja hyvinvointikertomus/ Iin valokuidun verkkosuunnitelma sekä selvitys Iin tietoliikenteen tarpeista ja nykyisten toimenpiteiden kustannuksista/yleishallinto/elinv oimapalvelut/micropolis Oy Yhteispalvelupisteen kehittäminen yhteispalvelu- ja etäpalvelupisteeksi/yleishallinto/a sia-, tieto- ja talouspalvelut Eppi hanke; asiakkaiden käyttöön tarkoitettujen etäpalvelulaitteiden käytön ohjaus ja neuvonta Iin kunnan sitoumus/oulun Seudun Leader 2014-2020 Kylien neuvottelukunta/iiinstituutti liikelaitos yhteistyössä kaikkien Iin kyläyhdistysten kanssa. Iin kunnan hyvinvointikysely 2014/Ii-instituutti liikelaitos (TA2014 s.18) (TP2013 s.8) (TA2014 s.15) (TA2014 s.15) (TP2013 s. 24) (TP2013 s. 7) Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 7
1.3. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Tavoitteet Kuntalaisten terveelliset elämäntavat Toimenpiteet ja vastuutaho Iissä on Ilo-liikuntahanke/Iiinstituutti liikelaitos Liikuntaneuvonta Eikka palvelut kuntalaisille/iiinstituutti liikelaitos Lähde Kansantautien riskien varhainen tunnistaminen ja hoito Kunnan liikuntaja virkistyspaikkojen hoito ja kehittäminen Kuntalaisen henkinen hyvinvointi Ikääntyvien toimintakyvyn edistäminen Kirjastosta liikuntavälineitä/ii-instituutti liikelaitos Painonhallintaryhmät toimivat/oulunkaaren kuntayhtymä ja Ii-instituutti liikelaitos Iissä on Iloliikuntahanke/Ii-instituutti liikelaitos Maankäytön suunnittelu/yleishallinto Huilingin katsomon kattaminen Iin kunnan liikuntapaikkojen hoidon tason säilyttäminen ja leikkikenttien nykytason säilyttäminen Psykologien saatavuus parantunut Ii-instituutti liikelaitoksen tuottamat kansalaisopisto, kirjasto, kulttuuri, liikunta, tapahtuma, musiikki ja nuorisotyön palvelut. Oulunkaaren kuntayhtymän sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi 2014 2016/Oulunkaaren kuntayhtymä (TP2013 s. 29) (TA2014 s.14, 20) (TP2013 s.7) (TP2013 s. 34) (TP2013 s. 29) Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 8
1.4. Iin kunnan hyvinvoinnin tunnusluvut Iin kunnan hyvinvointia tunnuslukuja verrataan tässä suunnitelmassa asukasluvuiltaan samankokoisiin kasvukeskuksen lähellä oleviin kuntiin Muhos, Muurame ja Liminka sekä koko Suomen ja Pohjois-Pohjanmaahan. Paketti 1: Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima Demografinen (tai väestöllinen) huoltosuhde ilmaisee, kuinka monta alle 15-vuotiasta ja 65- vuotta täyttänyttä on sataa 15-64 -vuotiasta (työikäistä) kohti. Mitä enemmän on lapsia ja/tai eläkeikäisiä, sitä korkeampi huoltosuhteen arvo on. Nykyään huoltosuhde on 0,5 eli kahta työikäistä kohti on yksi huollettavan ikäinen. Väestöennusteiden mukaan vuonna 2030 suhde on jo yli 0,7 eli sataa työikäistä kohden huollettavan ikäisiä on (yli) 70. Suomen väestörakenne siis vanhenee. Iin huoltosuhde on vuodesta 2007 kasvanut 63,3:sta vuoteen 2013 70:n se on vertailukuntiin nähden korkea. Indikaattori ilmaisee väestön koulutustason, joka on mitattu laskemalla perusasteen jälkeen suoritetun korkeimman koulutuksen keskimääräinen pituus henkeä kohti. Väestön koulutustasoa osoittava mittain kuvaa väestöryhmän koulutustasoa koulutuspituudella. Esimerkiksi koulutustasoluku 246 osoittaa, että teoreettinen koulutusaika henkeä kohti on 2,5 vuotta peruskoulun suorittamisen jälkeen. Iin koulutustasoluku vuonna 2012 oli 298. Mittaimen avulla voidaan helposti vertailla eri alueiden välisiä koulutustasoeroja sekä seurata ajassa tapahtuvia muutoksia. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 9
Indikaattori ilmaisee lapsiperheiden osuuden prosentteina kaikista perheistä. Lapsiperheiksi luokitellaan perheet, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia. Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot ilman lapsia. Vuonna 2013 iiläisistä perheistä 44,6% oli lapsiperheitä. Indikaattori ilmaisee nettomuuton tuhatta asukasta kohti. Vuonna 2013 nettomuutto oli Iissä -2,1% 1000 asukasta kohti. Indikaattori ilmaisee työllisten osuuden prosentteina väestöstä. Työllisiksi luetaan 15-64 - vuotiaat henkilöt, jotka laskentaviikolla 25.-31.12. tekivät yhtenäkin päivänä ansiotyötä tai olivat tilapäisesti työstä poissa. Vuonna 2012 Iin kunnan väestöstä 35,6 % oli työllisiä. Pohjois- Pohjanmaalla keskimäärin vastaava luku oli vuonna 2012 39,8 % väestöstä. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 10
Indikaattori ilmaisee yhden hengen asuntokuntien osuuden prosentteina kaikista asuntokunnista. Asuntokunnan muodostavat kaikki samassa asunnossa vakinaisesti asuvat henkilöt. Vuonna 2013 yhden hengen asuntokuntia oli Iin kunnan alueen asuntokunnista 33%. Indikaattori ilmaisee yhden huoltajan lapsiperheiden osuuden prosentteina kaikista lapsiperheistä. Lapsiperheiksi luokitellaan perheet, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia. Vuonna 2013 Iin kunnan alueen lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä oli 15,3 %. Määrä kasvaa, koska vuonna 2007 vastaava luku oli 14,2 %. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 11
Indikaattori ilmaisee työttömien osuuden prosentteina työvoimasta. Työttömään työvoimaan luetaan 15-74-vuotiaat työttömät. Työtön työnhakija on henkilö, joka on ilman työtä ja kokopäivätyöhön käytettävissä tai joka odottaa sovitun työsuhteen alkamista, myös henkilökohtaisesti lomautetut lasketaan työttömiksi. Työttömyyseläkkeen saajia ei lasketa työttömiksi. Tulkinta Kunnan avainpäihdeindikaattoreihin liittyen: Työ toimii usein elämän rytmittäjänä ja työttömyyden kohdatessa riski syrjäytymiselle ja lisääntyneelle päihteiden käytölle kasvaa. Runsas päihteiden käyttö voi myös johtaa työttömyyteen. Toisaalta työssä kiinni pysyminen voi edesauttaa päihteidenkäytön hallintaa. Työttömyyden yleisyys päihdeongelmaisilla tulee esille päihdetapauslaskennoissa ja huumehoidon tietojärjestelmässä. Iin kunnan alueen työvoimasta vuonna 2013 työttömiä oli 16%, joka on selkeästi suurempi kuin vertailukunnissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja koko maassa. Taloudellinen huoltosuhde eli elatussuhde ilmaisee kuinka monta työvoiman ulkopuolella olevaa ja työtöntä on sataa työllistä kohti. Työttömiin ja työvoiman ulkopuolisiin lukeutuu koko eityöllinen väestö, eli työttömät, eläkeläiset, lapset ja omaa kotitaloutta hoitavat. Elatussuhde kuvaa kansantalouden kantokykyä paremmin kuin väestöllinen huoltosuhde, sillä elatussuhteessa ovat mukana työssäkäynti ja työttömät. Siten elatussuhdetta ja työllisyyttä (työllisyysastetta) voi tarkastella rinnakkain. Iin kunnan alueen elatussuhde oli vuonna 2012 180,7, joka on suurempi kuin vertailukunnissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja koko maassa. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 12
Tunnusluku kertoo, kuinka paljon kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Tunnusluvun osoittajaan merkitään tarkasteluvuoden tilinpäätöksen koko vieras pääoma vähennettynä saaduilla ennakkomaksuilla. Käyttötulot muodostuvat tilikauden toimintatuotoista, verotuloista ja käyttötalouden valtionosuuksista. Iin kunnan suhteellinen velkaantuneisuus vuonna 2012 oli 60,2 %. Indikaattori ilmaisee kunnan valtionosuudet yhteensä asukasta kohti euroina. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 13
Indikaattori ilmaisee kuntien vuosikatteen euroina asukasta kohti. Vuosikate osoittaa sen tulorahoituksen, joka juoksevien menojen maksamisen jälkeen jää jäljelle käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainojen lyhennyksiin. Vuosikate on keskeinen kateluku arvioitaessa tulorahoituksen riittävyyttä. Perusoletus on, että tulorahoitus on riittävä, jos vuosikate on vähintään käyttöomaisuuden poistojen suuruinen. Indikaattori ilmaisee kuntien vuosikatteen prosenttina poistoista. Poistot kuvaavat keskimääräistä vuosittaista korvausinvestointitarvetta. Mikäli vuosikate kattaa poistot (korvausinvestoinnit), kunnan ei tarvitse velkaantua, realisoida käyttöomaisuuttaan tai pitkäaikaisia sijoituksiaan tai vähentää toimintapääomaansa pitääkseen palvelujen tuotantovälineet toimintakunnossa. Jos vuosikate jää negatiiviseksi, tulorahoitus ei riitä edes juokseviin menoihin. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 14
Indikaattori ilmaisee kunnan verotulot asukasta kohti euroina. Indikaattori ilmaisee kunnan valtionosuudet % nettokustannuksista. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 15
Paketti 2: Kaikki ikäryhmät Osallisuus: Indikaattori kuvaa äänestysprosenttia kuntavaaleissa. Äänestysprosentti kertoo äänestäneiden osuuden äänioikeutetuista. Indikaattori mittaa kuntalaisten osallistumista kunnalliseen poliittiseen päätöksentekoon. Vuoden 2008 kuntavaaleissa äänesti 65,5 % iiläisistä ja vuonna 2012 äänestysaktiivisuus Iin kuntavaaleissa oli laskenut 62,6 %:n. Terveys ja toimintakyky: Indikaattori ilmaisee jokaiselle Suomen kunnalle lasketun indeksin avulla miten tervettä tai sairasta väestö on suhteessa koko maan väestön keskiarvoon (= 100). Luku on laskettu ikävakioituna. Luku kertoo nopeasti yleistilanteen kunnan tai sitä suuremman alueen sairastavuudesta, ja aikasarja osoittaa onko kunta etääntynyt maan keskiarvosta vai lähestynyt sitä. Vuonna 2012 Kelan sairastavuusindeksi oli 125,1 eli huomattavasti korkeampi kuin maassa keskimäärin ja vertailukunnissa. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 16
Indikaattori kuvaa sepelvaltimotautitapahtumien määrää 35-79 -vuotiailla suhteutettuna vastaavanikäiseen väestöön. Riittävän tapausmäärän varmistamiseksi pienimmillekin aluetasoille indeksin laskemisessa on käytetty kolmen peräkkäisen vuoden tietoja. Esimerkiksi vuoden 2009 indeksin laskennassa on käytetty vuosien 2008-2010 tietoja. Iissä sepelvaltimotauti-indeksi oli vuonna 2010 148,6, joka on merkittävästi suurempi kuin koko maassa. TULE -sairauksien yleisyys on erilainen eri ikäryhmissä, jolloin alueen ikärakenne vaikuttaa voimakkaasti sairastavuuden tasoon. Ikävakioitu indeksi kuvaa sitä osaa alueiden välisistä eroista, joka ei johdu ikärakenteiden erilaisuudesta. Ikävakioimaton indeksi (id:252) puolestaan heijastaa paremmin alueen tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvaa sairastavuustaakkaa ja esimerkiksi sen aiheuttamaa palvelujen tarvetta verrattuna koko maan tasoon. Riittävän tapausmäärän varmistamiseksi pienimmillekin aluetasoille indeksin laskemisessa on käytetty kolmen peräkkäisen vuoden tietoja. Esimerkiksi vuoden 2009 indeksin laskennassa on käytetty vuosien 2008-2010 tietoja. Iissä tuki- ja liikuntaelinsairausindeksi oli vuonna 189,2, joka on merkittävästi suurempi kuin koko maassa. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 17
Turvallisuus: Indikaattori ilmaisee poliisin tietoon tulleiden väkivaltarikosten eli henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten osuuden tuhatta asukasta kohti. Kyseessä ovat sellaiset väkivaltarikokset, joista on tehty rikosilmoitus, rangaistusvaatimusilmoitus tai annettu rikesakko. Suuri osa rikoksista ei tule poliisin tietoon. Rikokset kirjataan tekopaikan mukaan. Väkivaltarikostilastoissa tapahtuvat muutokset heijastavat suurelta osin päihteiden käytössä tapahtuvia muutoksia. Henkirikoksista 80 %:iin on arvioitu liittyvän päihteiden käyttöä. Pahoinpitelyrikoksiin syylliseksi epäillyistä (2005) lähes 70 % oli päihteiden vaikutuksen alaisina ja vastaava luku ryöstörikoksissa oli 56 %. Poliisin tietoon tulee vain osa väkivaltarikoksista. Iissä Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset 1000 asukasta kohden ovat kasvaneet vuoden 2007 3,6:sta vuoteen 2013 5:n. Indikaattori ilmaisee poliisin tietoon tulleiden huumausaineiden käyttörikosten osuuden tuhatta asukasta kohti. Väestötietona käytetään vuoden viimeisen päivän tietoa. Poliisin tietoon tulleet rikokset sisältävät ne rikokset, joista on tehty rikosilmoitus, rangaistusvaatimus tai annettu rikesakko. Suuri osa rikoksista ei tule poliisin tietoon. Rikokset kirjataan tekopaikan mukaan. Huumausainerikoksiin kuuluvat huumausaineen käyttörikokset, huumausainerikokset sekä törkeät huumausainerikokset. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 18
Indikaattori ilmaisee poliisin tietoon tulleiden kaikkien huumausainerikosten osuuden tuhatta asukasta kohti. Väestötietona käytetään vuoden viimeisen päivän tietoa. Poliisin tietoon tulleet rikokset sisältävät ne rikokset, joista on tehty rikosilmoitus, rangaistusvaatimus tai annettu rikesakko. Suuri osa rikoksista ei tule poliisin tietoon. Rikokset kirjataan tekopaikan mukaan. Huumausainerikoksiin kuuluvat huumausaineen käyttörikokset, huumausainerikokset sekä törkeät huumausainerikokset. Indikaattori ilmaisee poliisin tietoon tulleiden omaisuusrikosten osuuden tuhatta asukasta kohti. Väestötietona käytetään vuoden viimeisen päivän tietoa. Kyseessä ovat sellaiset omaisuusrikokset, joista on tehty rikosilmoitus, rangaistusvaatimusilmoitus tai annettu rikesakko. Suuri osa rikoksista ei tule poliisin tietoon. Rikokset kirjataan tekopaikan mukaan. Omaisuusrikoksia ovat mm. varkaudet, ryöstöt, petokset ja maksuvälinepetokset. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 19
Indikaattori ilmaisee vuoden aikana koti- ja vapaa-ajan tapaturmien vuoksi sairaanhoitoa saaneiden 0-14-vuotiaiden potilaiden hoitojaksojen lukumäärän kymmentä tuhatta vastaavanikäistä asukasta kohti. Väestötietona käytetään keskiväkilukua. Sairaalahoito sisältää sekä julkisen sektorin (kunnat, kuntayhtymät ja valtio) että yksityisen sektorin järjestämän sairaalahoidon. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmat on tässä indikaattorissa laskettu jättämällä tapaturmiin liittyvistä hoitojaksoista ne hoitojaksot tarkastelun ulkopuolelle, joissa ulkoiseksi syyksi on merkitty maaliikenteeseen tai maakuljetukseen liittyvä tapaturma sekä kaikki ne hoitojaksot, joiden on merkitty liittyvän työtapaturmaan. Ulkoisen syyn koodit: W00 - X5999 tai V90 - V9799 tai Y86 - Y8699, tapaturmatyyppi: muu kuin Y96.0 ja päädiagnoosi: S00 - T9899. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus: Indikaattori ilmaisee tarkasteltavan alueen asuntokuntien käytettävissä olevien rahatulojen jakautumista. Gini-kertoimen laskennassa asuntokunnan käytettävissä oleva rahatulo jaetaan asuntokunnan kulutusyksikköluvulla. Asuntokunnan käytettävissä olevat rahatulot on muodostettu laskemalla yhteen asuntokunnan jäsenten yhteenlasketut palkkatulot, yrittäjätulot, omaisuustulot (pl. laskennalliset tuloerät) sekä saadut tulonsiirrot ja vähentämällä näistä maksetut tulonsiirrot. Gini-kerroin on yksi yleisimmin käytetyistä tuloerojen mittareista. Gini-kertoimen arvot esitetään usein myös sadalla kerrottuna, jolloin kertoimen maksimiarvo on 100. Mitä suuremman arvon Gini-kerroin saa, sitä epätasaisempi tulonjako on. Työllisyys ja työttömyys ovat keskeisimmät tuloeroihin vaikuttavat tekijät. Hyvin suurten tuloerojen katsotaan heikentävän sosiaalista koheesiota, luottamusta ja liikkuvuutta, joiden heikkenemisellä on negatiivisia vaikutuksia väestön hyvinvointiin ja talouteen. Iin kunnan Gini-kerroin oli vuonna 2012 23,1%. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 20
Toimeentulo: Indikaattori ilmaisee pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien henkilöiden osuuden prosentteina kaikista alueella asuvista henkilöistä. Pienituloisuuden rajana käytetään 60 % suomalaisten kotitalouksien käytettävissä olevan ekvivalentin rahatulon (uudistetulla OECDskaalalla laskien) mediaanista kunakin vuonna. Käytettävissä olevat rahatulot lasketaan summaamalla palkka-, yrittäjä- ja pääomatulot sekä saadut tulonsiirrot ja vähentämällä summasta maksetut tulonsiirrot. Tilasto kuvaa, kuinka suuri osa alueen väestöstä kuuluu kotitalouksiin, joiden tulot jäävät suhteellisen pienituloisuusrajan alapuolelle. Kyse on mittarista, joka kuvaa väestön asemaa suhteellisella tulojakaumalla. Iin kunnan pienituloisuusaste oli vuonna 2012 15,7%, joka on verrokkikuntia korkeampi. Paketti 3: Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet Elämänlaatu: Indikaattori ilmaisee niiden peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisten osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa, jolla ei ole yhtään läheistä ystävää, jonka kanssa voi keskustella luottamuksellisesti omista asioista. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 21
Henkinen hyvinvointi: Indikaattori ilmaisee keskivaikeaa tai vaikeaa masentuneisuutta kokevien peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisten osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa. Muutoksia tarkasteltaessa trendistä poikkeaviin yksittäisten vuosien tuloksiin täytyy suhtautua kriittisesti. Mitä pienempi kunta on sitä todennäköisempää on satunnainen vaihtelu. Mikäli kunnassa on noin 100 vastaajaa, muodostaa yksi vastaaja yhden prosenttiyksikön. Muutoksen tulisi olla pienissä (alle 100 vastaajan) kunnissa vähintään 5 prosenttiyksikköä, jotta siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Suuremmissa kunnissa jo 2 prosenttiyksikön muutos on merkittävä. Iin kunnassa kouluterveyskyselyn mukaan vuonna 2007 8.-9. luokan vastaajista 16 % kertoi kokeneensa masentuneisuutta, kun vuonna 2011 vastaava luku oli 6,7 % vastaajista. Terveys ja toimintakyky: Indikaattori ilmaisee terveydentilansa keskinkertaiseksi, melko huonoksi tai huonoksi kokevien peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisten osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa. Iin kunnassa kouluterveyskyselyn mukaan vuonna 2007 8.-9. luokan vastaajista 15,6 % kertoi kokeneensa terveydentilan keskinkertaiseksi, kun vuonna 2011 vastaava luku oli 12,3 % vastaajista. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 22
Turvallisuus: Indikaattori ilmaisee vanhemmuuden puutetta kokevien peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisten osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa. Vanhemmuuden puute koostuu seuraavista tekijöistä: vanhemmat eivät tunne oppilaan ystäviä, eivät tiedä missä he viettävät viikonloppuiltansa, oppilas ei pysty keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan, oppilas ei saa kotoa apua kouluvaikeuksiin. Iin kunnassa kouluterveyskyselyn mukaan vuonna 2007 8.-9. luokan vastaajista 19,6 % kertoi kokeneensa vanhemmuuden puutetta, kun vuonna 2011 vastaava luku oli 13,5 % vastaajista. Asuminen ja ympäristö: Indikaattori ilmaisee ahtaasti asuvien lapsiasuntokuntien osuuden prosentteina kaikista lapsiasuntokunnista. Lapsiasuntokunta on asuntokunta, jossa on vähintään yksi alle 18-vuotias henkilö. Asunto on ahtaasti asuttu, jos siinä asuu enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti, kun keittiötä ei lasketa huonelukuun (määritelmä vuodesta 1990 lähtien). Vuonna 2013 ahtaasti asuvia lapsiasuntokuntia oli Iissä 35,2% lapsiasuntokunnista. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 23
Toimeentulo: Tilasto kuvaa, kuinka suuri osa alueen alle 18-vuotiaista kuuluu kotitalouksiin, joiden tulot jäävät suhteellisen pienituloisuusrajan alapuolelle. Kyse on mittarista, joka kuvaa väestön asemaa suhteellisella tulojakaumalla. Mikäli alle 18-vuotiaiden pienituloisuusaste on korkeampi kuin väestön yleinen pienituloisuusaste, lapsiperheiden suhteellinen tuloasema on keskimääräistä heikompi. Iin kunnan lasten pienituloisuusaste oli vuonna 2012 18, joka on korkeampi kuin vertailukunnissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja koko maassa. Kuntalaisten palvelut: Indikaattori kuvaa sosiaalihuoltolain mukaisen kasvatus- ja perheneuvolatoiminnan peittävyyttä. Kunta voi järjestää palveluja myös muiden lakien perusteella. Indikaattoria tulkittaessa onkin otettava huomioon, että palvelujärjestelmä on aina kokonaisuus ja eri kunnat valitsevat erilaisia järjestämistapoja. Yksittäisten palvelujen vertailu kuntien kesken ei siis kerro koko totuutta, sillä kunnassa voi olla panostettu muihin palveluihin. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 24
Paketti 4: Nuoret ja nuoret aikuiset Henkinen hyvinvointi: Indikaattori ilmaisee mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden (F00- F99) vuoksi työ- ja/tai kansaneläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkettä saaneiden osuuden prosentteina 16-24-vuotiaasta väestöstä tilastovuoden lopussa. Työkyvyttömyyseläkkeet käsittävät toistaiseksi myönnetyt eläkkeet ja määräaikaiset kuntoutustuet. Vuonna 2007 noin puolella oli mielenterveysdiagnoosina älyllinen kehitysvammaisuus (F70-F79). Mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavia 16-24- vuotiaita oli vuonna 2013 1,7 % vastaavaikäisestä väestöstä. Opiskelu ja työ: Indikaattori ilmaisee koulutuksen ulkopuolelle jääneiden 17-24-vuotiaiden osuuden prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Koulutuksen ulkopuolelle jääneillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka ko. vuonna eivät ole opiskelijoita tai joilla ei ole tutkintokoodia eli ei perusasteen jälkeistä koulutusta. Iissä koulutuksen ulkopuolelle jäi nuoria ikäryhmästään vuonna 2007 14,1 %, vuonna 2008 15,7 %, vuonna 2009 14,1 % ja vuonna 2010 12,8 %. Nuoria jää koulutuksen ulkopuolelle Iissä enemmän kun vertailukunnissa tai Pohjois- Pohjanmaalla sekä koko maassa. THL:n mukaan suomalaisesta vuosi-ikäluokasta noin 20 % ei suorita varusmies- tai siviilipalvelusta, Pohjois-Pohjanmaalla vastaava luku vuonna 2010 30,7 %. Vuonna 2009 Iissä kutsuntaikäluokasta vapautettiin kutsunnoissa 29,7 % ja vuonna 2010 44,6 %. Lisäksi on arvioitu, että iiläisten kutsuntaikäisten ikäluokasta palveluksen vuosittain keskeyttää noin 14 %. Näiden tietojen perusteella iiläisistä kutsuntaikäisistä noin 40-60 % ei suorittaisi varusmies- tai siviilipalvelusta. Suurimmat syyt varusmies- tai siviilipalveluksesta vapauttamiseen ja keskeyttämiseen Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 25
ovat mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt, joihin sisältyvät myös päihdeongelmat. Lähde: Huolityön toimintamalli Iin kunta. Indikaattori ilmaisee 15-24-vuotiaiden työttömien osuuden prosentteina 18-24-vuotiaasta työvoimasta. Nuorisotyötön on 15-24-vuotias työtön. Iissä nuorisotyöttömiä oli vuonna 2013 18-24-vuotiaasta työvoimasta 22,4 %. Toimeentulo: Indikaattori kertoo kuinka suuri osuus nuorista on pitkäaikaisesti toimeentulotuen piirissä. Pitkäaikaisesti toimeentulotukea saaneet nuoret ovat usein syrjäytymisvaarassa olevia. Heidän elämäntilannettaan pyritään parantamaan erilaisin sosiaalityön menetelmin. Vuonna 2012 Iin kunnan 18-24-vuotiaista sai toimeentulotukia 1 %. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 26
Indikaattori ilmaisee rikoksista syyllisiksi epäiltyjen 0-14-vuotiaiden osuuden tuhatta 10-14- vuotiasta kohti. Väestötietona käytetään vuoden viimeisen päivän tietoa. Rikoksista epäiltyjen lukumäärä on eri asia kuin syylliseksi todettujen lukumäärä. Lainsäädännön mukaan rikosoikeudellisen vastuun alaikäraja on 15 vuotta. Sitä nuorempien henkilöiden tekemistä rikoksista voi seurauksena olla ainoastaan lastensuojelulaissa määriteltyjä toimenpiteitä. Rikoksista syyllisiksi epäillyt 0-14-vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä vuonna 2013 27,8 henkilöä. Alioikeuksissa tuomitut 15 vuotta täyttäneet henkilöt / 1 000 vastaavanikäistä vuonna 2012 11,9 henkilöä.
Paketti 5: Työikäiset Henkinen hyvinvointi: Indikaattori ilmaisee mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saaneiden 25-64-vuotiaiden osuuden vastaavanikäisestä väestöstä. Vuonna 2013 mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa iiläisistä 25-64-vuotiaista sai 17,7 henkilöä vastaavanikäisistä 1000 asukasta kohti. Indikaattori ilmaisee mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden (F00-F99) vuoksi työ- ja/tai kansaneläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkettä saaneiden osuuden prosentteina 25-64- vuotiaasta väestöstä tilastovuoden lopussa. Työkyvyttömyyseläkkeet käsittävät toistaiseksi myönnetyt eläkkeet ja määräaikaiset kuntoutustuet. Vuonna 2013 Iissä 4,8 % saa työkyvyttömyyseläkettä mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden vuoksi. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 28
Terveys ja toimintakyky: Työkyvyttömyyseläkkeen saaminen ilmaisee pitkäaikaista tai pysyvää työkyvyttömyyttä. Yleisimmät sairausryhmät sen taustalla ovat mielenterveyden häiriöt ja tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, yksittäisistä sairauksista depressio ja selkäsairaudet. Työkyvyttömyys ilmentää vain osin sairastavuutta, sillä eläkkeelle hakeutumiseen vaikuttaa myös mm. henkilön taloudellinen tilanne ja työttömyys. Sairauksien esiintyvyyden tarkasteluun työkyvyttömyyseläkkeet soveltuvat siten vain varauksin. Iissä on vertailukuntiin nähden verrattain paljon enemmän työkyvyttömyyseläkettä saavia 25-64-vuotiaita, vuonna 2013 työkyvyttömyyseläkkeellä oli 11,8 % vastaavanikäisestä väestöstä. Indikaattori ilmaisee tuki- ja liikuntaelinsairauksien (M00-M99) vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä vuoden lopussa olleiden 16-64-vuotiaiden osuuden prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Tilasto kattaa henkilöt, jotka saivat työkyvyttömyyseläkettä joko työeläke- tai kansaneläkejärjestelmästä tai molemmista järjestelmistä. Yksilölliset varhaiseläkkeet sisältyvät työkyvyttömyyseläkkeisiin. Tuki- ja liikuntaelinten sekä sidekudosten sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavia oli vuonna 2011 16-64-vuotiaista 3,4%. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 29
Iissä on verenkiertoelinten sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavia 0,7 % 16-64-vuotiaista. Opiskelu ja työ: Indikaattori ilmaisee vaikeasti työllistyvien osuuden (%) 15-64-vuotiaasta väestöstä. Vaikeasti työllistetyt on suhteutettu vastaavanikäiseen väestöön, koska tässä ryhmässä on mukana myös henkilöitä, jotka eivät kuulu työvoimaan. Vaikeasti työllistyvien ryhmään luetaan pitkäaikaistyöttömät, rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät, toimenpiteeltä työttömäksi jääneet ja toimenpiteeltä toimenpiteelle siirtyneet. Vaikeasti työllistyvien osuus työikäisistä kuvaa rakenteellista työttömyyttä. Työttömyyttä voidaan pitää rakenteellisena, jos se ei vähene, vaikka samanaikaisesti työllisyysaste on korkea ja joillakin aloilla vallitsee työvoimapula. Iin kunnan alueen 15-64-vuotiaiden vaikeasti työllistyvien osuus on kasvanut vuodesta 2007 4,2%:sta vuoteen 2011 5,4%:n, ja se on selkeästi vertailukuntia, Pohjois- Pohjanmaata ja koko maata korkeampi. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 30
Vaikeasti työllistyvien ryhmään luetaan pitkäaikaistyöttömät, rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät, toimenpiteeltä työttömäksi jääneet ja toimenpiteeltä toimenpiteelle siirtyneet. Iissä vuonna 2013 vaikeasti työllistyviä (rakennetyöttömyys) oli 15-64 vuotiaista 6%. Indikaattori ilmaisee eläkkeelle (vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys- tai maatalouden erityiseläkkeelle) siirtyneiden aritmeettisen keskiarvoiän. Osa-aikaeläkkeelle siirtyneet eivät ole mukana keskiarvossa. Iissä siirryttiin eläkkeelle vuonna 2012 56,5-vuotiaana. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 31
Toimeentulo: Indikaattori kertoo kuinka suuri osuus parhaassa työiässä olevasta väestöstä on toimeentulotuen piirissä pitkäaikaisesti. Toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaissa ovat mukana ne asiakkaat, joiden tuen tarve jatkuu vuodesta toiseen. Pitkäaikaisasiakkaiden osuus väestöstä mittaa paremmin todellista köyhyyttä kuin kaikkien toimeentulotukiasiakkaiden osuus väestöstä. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 32
Paketti 6: Ikäihmiset Asuminen ja ympäristö: Vuonna 1992 sosiaali- ja terveysministeriön palvelurakennetyöryhmän antaman toimenpideohjelman tavoitteiden mukaan vuoteen 2000 mennessä kotona joko itsenäisesti tai lähiomaisten tai -ympäristön tukemana ja/tai sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämien koti- ja avohuollon palveluiden turvin selviävien 75 vuotta täyttäneiden osuus nousee 90 prosenttiin. Indikaattori on tarkoitettu ko. tavoitteen seurantaan. Iissä kotona asui vuonna 2012 75 -vuotta täyttäneistä kuntalaisista 94,4%. Toimeentulo: Täyttä kansaneläkettä saavien osuus osoittaa pienituloisuutta eläkeikäisessä väestössä. Iissä täyttä kansaneläkettä saaneita 65 vuotta täyttäneitä oli vuonna 2013 3,5 %. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 33
Kuntalaisten palvelut: Indikaattori ilmaisee, kuinka monta prosenttia 75 vuotta täyttäneistä saa säännöllisesti kotipalvelua ja/tai kotisairaanhoitoa. Indikaattori ei kerro avopalveluihin panostamisesta tai resursseista, sillä kunta voi tarjota paljon apua harvoille asiakkaille tai vähän palvelua monille asiakkaille. Lisäksi ikääntyneiden palvelujärjestelmä on kokonaisuus ja eri kunnat valitsevat erilaisia järjestämistapoja. Yksittäisten palvelujen vertailu kuntien kesken ei siis kerro koko totuutta, sillä kunnassa voi olla panostettu esimerkiksi palveluasumiseen asiakkaiden kunnosta ja toiveista johtuen. Iin kunnan alueella säännöllisen kotihoidon piirissä olleita 75 vuotta täyttäneitä asukkaita oli vuonna 2013 16,7 % vastaavanikäisestä väestöstä. Indikaattori ilmaisee vuoden aikana omaishoidon tukea saaneiden 75 vuotta täyttäneiden asiakkaiden osuuden prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Iissä on omaishoidon tuen 75-vuotta täyttäneitä asiakkaita vuoden 2013 aikana 9,4% vastaavanikäisestä väestöstä. Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 34
OSA II TULEVAN VUODEN SUUNNITTELU Iin kunnan suunnitelma hyvinvoinnin edistämiseksi valtuustokaudella 2013-2016 on talouden tasapainotuksen huomioonottava ja poikkihallinnollisesti toteutettava. Iin kunnan hyvinvointikertomus ottaa huomioon kaikki ikäryhmät. Iin kunnan painopistealueena valtuustokaudella ovat; 1) työpaikkojen lisääminen ja työnhakijoiden aktivointi 2) kuntalaisten osallisuuden edistäminen 3) Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 2. Kuntastrategian painopisteet ja linjaukset Iin kunnan strategia vuoteen 2020 tähtää; 1) Vetovoimaisuuden turvaaminen ja viihtyisä asuin- ja elinympäristö 2) Peruspalveluiden turvaaminen 3) Työllisyyden hoito ja osaaminen 4) Talouden tasapainottaminen 3. Hyvinvoinnin edistämistä tukevat ohjelmat ja suunnitelmat Iin kunnan laaja hyvinvointikertomus 2013 2016 Oulunkaaren kuntayhtymän sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi 2014 2016 Iin kunnan elinkeino-ohjelma 2014-2017 Iin kunnan kouluterveyskysely 2013 Iin kuntastrategia 2014-2020 Iin kunnan talousarvio 2014 Iin kunnan tilinpäätös 2013 Oulunkaaren järjestämissopimus 2014 Iin kunnan hyvinvointikysely raportti 2014 Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 35
4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna 2015 Iin kunnan suunnitelma hyvinvoinnin edistämiseksi valtuustokaudella 2013-2016 on talouden tasapainotuksen huomioonottava ja poikkihallinnollisesti toteutettava. Iin kunnan hyvinvointikertomus ottaa huomioon kaikki ikäryhmät. Iin kunnan painopistealueena valtuustokaudella ovat; työpaikkojen lisääminen ja työnhakijoiden aktivointi kuntalaisten osallisuuden edistäminen Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Indikaattoreiden perusteella Iin kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelmassa vuodelle 2015 korostuvat; Työttömien aktivointi Työkyvyn ylläpitäminen Päihteiden ja huumausaineiden käytön ennaltaehkäisy 4.1. Painopistealue 1: Työpaikkojen lisääminen ja työnhakijoiden aktivointi Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Työllisyyden Laajennuksen parantaminen valmistuminen Työpajan toimitilojen laajennus ja peruskorjaus 2015-2017/ Iin kunta/ Työllistämisen palvelukeskus, Tekninen Työvoimapoliittinen avustus ja palkkatuki Työtä luonnosta/ Iin kunta, Iin Micropolis Oy Osallistuminen Omapolkuhankkeeseen/ OAKK ja Iin kunta/työllistämisen palvelukeskus Voimavaroja työelämään: 1) valinnaiskurssien tuottaminen ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin 2) työttömien opintosetelit 3) Infopäivät 4) työnhaku kurssi 5) kurssikirjojen lainaus Iin kirjastosta Ii-instituutti liikelaitos/iin kansalaisopisto, kirjasto Kuntalaisten ja työnhakijoiden aktivointi ja osallisuuden lisääminen omalla kylällä/ Iiinstituutti liikelaitos/ Etsivä nuorisotyö, Nuorisotyö, liikunta, tapahtumat, kansalaisopisto, kirjasto, kulttuuri, ym. yhteistyökumppanit ESR/KOR, Iin kunta 4000 /v OKM avustus Opintomaksut Kyläbussi hanke Nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistäminen Hankkeeseen osallistuneiden iiläisten määrä, hlöä/sijoittuminen (opiskelu, työkokeilu, työ) Osallistujamäärät Käytettyjen seteleiden määrät Osallistujamäärät - lapset ja nuoret - työikäiset - ikäihmiset Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 36
Työpaikkojen lisääminen Koulu- ja armeijapudokkaiden sekä kutsuntaikäisten aktivointi/ Iiinstituutti liikelaitos Nuorisotyö, Etsivä Nuorisotyö Iirekry-nettisivustojen kehittäminen ja ylläpito / Iin kunta Elinvoimapalvelut, Työllistämisen palvelukeskus/ Micropolis Oy / yritykset Etsivä Nuorisotyö -hanke Alle 29 vuotiaiden työttömien määrän kehitys Nettisivuston kävijämäärä Uusien työpaikkojen lukumäärä ja työllistyvien lukumäärä Iirekry-tapahtumat / Iin kunta, Elinvoimapalvelut, Työllistämisen palvelukeskus / Micropolis Oy / Iiinstituutti liikelaitos, Etsivä nuorisotyö / yritykset Tapahtuman kävijämäärä osallistuneet yritykset ja yhteisöt Osallistuminen Oulunseudun työllisyyshankkeeseen/ Iin kunta, Työllistämisen palvelukeskus/ Micropolis Oy, Oulun kaupunki Hankerahoitus, Kuntaosuus n. 7000 /v Uudet innovaatiot Yritysyhteistyön kehittäminen/ Iin kunta Elinvoimapalvelut, Työllistämisen palvelukeskus, Micropolis Oy ja työllisyyshankkeet Hankerahoitus Uudet yhteistyömuodot Elinkeino-ohjelman 2014-2017 toteuttaminen/ Micropolis Oy Uusien työpaikkojen ja yritysten määrä Pelistudiotoiminnan aloittaminen uudessa koulukompleksissa/ Iin kunta opetus- ja varhaiskasvatus Lisäresurssein Erasmus+ Uusien työpaikkojen määrä Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Jamista nousseet hankkeet: Selvitetään Yllätetään Yhteiskunta päivästä 13.10.2014 nousseet hankkeet. Aktivointisuunnitelmat. Asiakkaiden neuvonta ja ohjaus työllistämisen asioissa sosiaalitoimesta, apuna lomakkeiden täytössä ja yhteyksissä eri viranomaisten kanssa, verkostoyhteistyö / Oulunkaaren kyntayhtymä Perhepalvelut/ TE-palvelut/ Iin kunta Työllistämisen palvelukeskus Hankerahoitus Uusien työpaikkojen määrä Aktivointisuunnitelmien määrä ja aktivointiaste yli 300 ja yli 1000 pvää passiivista työmarkkinatukea saaneiden määrä Työttömien terveystarkastukset, työkykykartoitukset ja eläkemahdollisuuden selvitykset / Oulunkaaren kuntayhtymä Työttömien terveystarkastusten määrä ja selvityksen jälkeen eläkkeelle siirtyneiden määrä. Kelan työmarkkinatuen kuntaosuus Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 37
Tietopista työnhakuun. Cv:t kaikille alle 29 vuotiaille työttömille/ Ii-instituutti liikelaitos, Etsivä Nuorisotyö/ Oulunkaaren kuntayhtymä Asiakasmäärät Tarjotaan kuntouttavan työtoiminnan paikkoja Iin kunnan ja Oulunkaaren ky:n yksiköissä sekä kartoitetaan yhdistysten mahdollisuudet (kysely Iin kylille) tarjota kuntouttavan työtoiminnan paikkoja / Iin kunta työllistämisen palvelukeskus/oulunkaaren kuntayhtymä Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuneet henkilöt + kuntouttavan työtoiminnan toimintapäivät Aktivointiaste Pitkäaikaistyöttömien työllistäminen kaikkiin hallintokuntiin. Palkkatukijaksoon sisällytetään työnhakukoulutusta: Iin kunta/työllistäminen palvelukeskus, hallinto-osasto, tekninen osasto, opetus- ja varhaiskasvatus, Iin Ateria- ja tilapalveluliikelaitos, Ii-instituutti liikelaitos, Iin vesiliikelaitos, Oulunkaaren kuntayhtymä Työllistettyjen määrä htv/työllistämiskustannukset Hankintoja koskevissa tarjouskilpailuissa asetetaan ehtoksi pitkäaikaistyöttömien työllistäminen/ Iin kunta ja Oulunkaari Työttömien määrä Työtä luonnosta/ Iin kunta, Iin Micropolis Oy ESR/KOR, Iin kunta Pitkäaikaistyöttömyyden väheneminen Yritysten toimintaedellytysten turvaaminen Maankäytön suunnittelun tehostaminen ja elinkeinovaikutusten arviointi/ Iin kunnanhallitus ja Iilaakso Oy Arvioidaan Hiilineutraali kunta, uusiutuvien energiamuotojen kunta/ Iin kunta, Iin Micropolis Oy, Iilaakso Oy, Hankerahoituksella Hiilineutraalikunta raportit Yritystontit ja tilat/ Iin kunta, Iilaakso Oy Tilojen käyttö-% Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 38
4.2. Painopistealue 2: Kuntalaisten osallisuuden edistäminen Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Lapsiperheiden osallisuuden paraneminen ja vanhemmuude n tukeminen Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma/ Oulunkaaren kuntayhtymä, Iin kunta, Ii-instituutti liikelaitos Lastensuojelulaki 12 Kehittäjäasiakastoiminta lastensuojeluun/ Oulunkaaren kuntayhtymä Osallistujamäärät Lapset puheeksi toimintamallin käytön juurruttaminen ja työntekijöiden kouluttaminen/ Oulunkaaren kuntayhtymä Lapsiperheiden aktivointi ja osallisuuden lisääminen palveluiden saatavuuden varmistaminen omalla kylällä/ Iiinstituutti liikelaitos, Nuorisotyö, liikunta, tapahtumat, kansalaisopisto, kirjasto, kulttuuri, ym. yhteistyökumppanit Korttelipartiotoiminnan suunnittelu, yhteistyöverkoston luominen sekä toiminnan käynnistäminen 2015. Nuorten ohjaus- ja palveluverkostotoiminnan juurruttaminen. Ennaltaehkäisevän päihdetyön uudistaminen. Päihdeja huumausainevalistus/ Iiinstituutti liikelaitos, Iin kunta, Iin seurakunta, Poliisi, Te-toimisto, Oulunkaaren kuntayhtymä, sosiaalitoimisto, etsivä nuorisotyö, nuoret, helluntaiseurakunta, vanhempainyhdistykset, vanhemmat, yritykset, järjestöt Päihteiden ja huumausaineiden ennaltaehkäisy ja valistus kouluympäristössä. Opetushenkilöstölle ja vanhemmille opetusta päihteidenkäytön tunnistamiseen ja puuttumiseen / Opetus- ja varhaiskasvatus Kyläbussi hanke Nykyresurssit Osallistujamäärät Osallistujamäärät - lapset ja nuoret - työikäiset - ikäihmiset Osallistujamäärät Poissaolojen väheneminen Kouluterveyskyselyt Huumausaineiden ja päihteiden käytön väheneminen Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 39
Nuorten osallisuuden edistäminen Nuorten aktivointi ja osallisuuden lisääminen/ Ii-instituutti liikelaitos, Nuorisotyö, liikunta, tapahtumat, kansalaisopisto, kirjasto, kulttuuri, ym. yhteistyökumppanit Kyläbussi hanke Osallistujamäärät - lapset ja nuoret - työikäiset - ikäihmiset Nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen/ Ii-instituutti liikelaitos, Nuorisotyö, Nuorisovaltuusto Sähköiset kyselyt Aloitteiden määrä Nuorten erityisryhmien omaan elämään vaikuttamisen lisääminen, esim. työn ja opiskelujen suhteen. Erityisryhmille yhteinen asiakaskohtainen hyvän elämän suunnitelma, jossa asiakas itse keskeisenä toimijana miettimässä oman elämän sisältöä ja siihen tarvittavia tukitoimia/ Oulunkaaren kuntayhtymä Asiakasmäärät Jälkihuoltonuorten osallisuuden edistäminen/ Oulunkaaren kuntayhtymä Asiakasmäärät Omahoitoalustan arjen hallinnan lukujärjestyksen pilottikäyttö erityisryhmille ja vaikuttavuuden arvioinnin jälkeen kunnan eri yksiköihin/ Oulunkaaren kuntayhtymä Asiakasmäärät Suunnitelmallinen sosiaalityö nuorten työllistämisen ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi/ Oulunkaaren kuntayhtymä Asiakasmäärät Ikäihmisten osallisuuden edistäminen Ikäihmisten aktivointi ja osallisuuden lisääminen palvelut omalle kylälle/ Ii-instituutti liikelaitos, Nuorisotyö, liikunta, tapahtumat, kansalaisopisto, kirjasto, kulttuuri, ym. Kyläbussi hanke Osallistujamäärät - lapset ja nuoret - työikäiset - ikäihmiset Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi/ Oulunkaaren kuntayhtymä Suunnitelma Kotihoidon kehittäminen, asiakkaille annettavan ajan lisääminen ja mobiilisovelluksien hyödyntäminen/ Oulunkaaren kuntayhtymä Asiakasmäärät Ikäihmisten neuvoston roolin vahvistaminen/ Iin kunta, Oulunkaaren kuntayhtymä, Ikäihmisten neuvosto Osallistujamäärät Iin kunnan hyvinvointikertomus 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 40