PERHEEN KOKO, LASTEN LUKUMÄÄRÄ PERHEESSÄ, SISARUSTEN VÄLINEN IKÄERO

PERHEEN KOKO, LASTEN LUKUMÄÄRÄ PERHEESSÄ, SISARUSTEN VÄLINEN IKÄERO Suomalaisten mielestä ihanteellinen lapsiluku perheessä on 2,4 lasta¹. Vastaajista ne, joiden omassa lapsuuden perheessä oli ollut useampia sisaruksia, pitivät ihanteellisena lapsilukuna suurempaa lukua (2,8) kuin ainoat lapset (2,3) tai kaksilapsisissa perheissä kasvaneet (2,4). Keskimääräinen lapsiluku suomalaisissa perheissä on 1,8 lasta. Perheistä 43 prosenttia on kahden lapsen perheitä. Ensimmäisen ja toisen lapsen syntymäväli on suomalaisissa perheissä keskimäärin 3,5 vuotta. Sisarusten ikäero toisen ja kolmannen lapsen välillä on keskimäärin suurempi kuin ensimmäisen ja toisen lapsen välillä. Niissä perheissä, joissa lapsia on enemmän kuin kaksi, on ensimmäisen ja toisen lapsen ikäero keskimäärin pienempi kuin kaksilapsisissa perheissä¹. Ilmeisesti perheet, jotka suunnittelevat useamman kuin kahden lapsen hankkimista, pitävät enemmän kiirettä toisen lapsen hankkimisen kanssa. Aikaisemmin (1971) pidettiin ihanteellisena ikäerona sisarusten välillä 2,2 vuotta, vuoden 2002 perhebarometrin mukaan ihanteellisena syntymävälinä pidettiin 2,4 vuotta. Vastausten vaihteluväli oli niinkin suuri kuin yhdestä vuodesta yli kymmeneen vuoteen. Vain 1,2 prosenttia vastanneista piti ihanteellisena vain yhtä lasta perheessä¹. Sosiaalisen kehityksen kannalta edullinen sisarusten välinen ikäero on 2-3 vuotta. Jos ikäero on kovin suuri, sisarusten kokemuspiiristä muodostuu niin eriaikainen ja erilainen, että kaverillisen sisaruussuhteen sijasta sisarusten välille kehittyy pikemminkin toisen vanhempi-lapsi-suhteen kaltainen suhde. SISARUSASEMAN VAIKUTUS Kokemuksemme lapsuuden perheestämme muokkaavat meitä. Esikoisista kasvaa erilaisia kuin kuopuksista tai keskimmäisistä lapsista. Yleistäen voi sanoa, että esikoisista tulee vastuunkantajia ja johtajia, he menestyvät, keskimmäiset lapset kapinoivat, ovat joustavia ja heille kehittyy hyvät sosiaaliset taidot. Kuopukset pääsevät helpolla, mutta toisaalta heillä saattaa olla vaikeuksia kantaa vastuuta asioista. Lapsuuden roolit ja toimintamallit säilyvät alitajuntaisina toimintamalleinamme loppuelämän ajan. Ne ovat tapa toimia ja olla keskinäisissä vuorovaikutussuhteissa erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa; työyhteisöissä, harrastus- ja ystävyyssuhteissa ja erityisesti parisuhteessa. Tiedostamalla tämän asian voimme ainakin osittain vaikuttaa asiaan. Amerikkalaisissa ja brittiläisissä 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa² osoitetaan, että lapsen kehityksen olennaisin ympäristötekijä on hänen asemansa perheessä ja sisarusparvessa. Vaikka jokainen perhe on erilainen, esikoisilla, keskimmäisillä, kuopuksilla ja ainoilla lapsilla on yhteisiä piirteitä, jotka pysyvät osana heidän käyttäytymistään läpi elämän. Nämä piirteet muuttuvat

rooleiksi, hankalasti muutettaviksi toimintatavoiksi, joista tulee niin automaattisia, ettemme huomaa toimivamme niiden mukaan. ESIKOINEN Esikoinen tekee vanhemmista äidin ja isän. Esikoinen kantaa vahvimmin vanhempien odotukset ja on usein epävarmojen vanhempien koekaniini. Toisaalta esikoisena oleminen on itsessään palkitsevaa; hän oppii ensimmäisenä kävelemään, puhumaan, ajamaan polkupyörällä, lukemaan jne. Pienemmän sisaruksen syntymä on esikoiselle kriisi; hän menettää itseoikeutetun asemansa ainokaisena. Esikoisten selviytymisstrategiana on tässä tilanteessa tyypillisesti vanhempien miellyttäminen ja heidän toiveidensa mukaan toimiminen. Esikoisen rooli perheessä on parhaimmillaan imarteleva ja itsetuntoa parantava. Jos esikoiselle annetaan ikä- ja kehitystasoon nähden sopivasti vastuuta ja luottamusta, hän oppii luottamaan omiin kykyihinsä. Jos esikoiselta vaaditaan liikaa, voi vaarana olla suorituspaineet ja kokemus siitä, että tulee hyväksytyksi vain olemalla mukautuva ja avulias, suorittamalla. Aikuistuessa rajojen asettaminen omalle jaksamiselle voi olla vaikeaa. Esikoinen asettaa itselleen korkeita vaatimuksia, heikkous ja hoivattavana oleminen ovat pienten ominaisuuksia. Työelämässä esikoiset ovat usein johtajia tai johtavassa asemassa, vastuunkantajia tai hoito- ja kasvatusalalla työskenteleviä. KESKIMMÄINEN Toisena (tai kolmantena, neljäntenä) syntyneen lapsen ei tarvitse kokea sitä järkytystä, että menettää asemansa ainoana lapsena ja vanhempien jakamattoman huomion kohteena. Toisaalta perheen muut lapset joutuvat aloittamaan elämänsä isomman sisaruksen varjossa. Lapsen kehitykseen kuuluvien uusien taitojen oppimisella ei ole enää samaa uutuusarvoa kuin esikoisen kohdalla. Ei myöskään samanlaisia paineita saavuttaa ne. Keskimmäisillä lapsilla ei ole samanlaista automaattisesti lankeavaa roolia kuin esikoisilla tai kuopuksilla. Keskimmäisistä lapsista tulee muita useammin taiteilijoita tai keksijöitä ja he ovat todennäköisemmin alttiimpia radikaaleille ajatuksille kuin esikoiset³. Tätä voisi tulkita mm. siten, että saadakseen huomiota keskimmäisten lasten täytyy olla räväkämpiä ja tehdä näyttävämmin asioita kuin esikoisten. Vanhemmat ovat jo tottuneet vanhemmuuteen eivätkä hermostu pienistä Parhaimmillaan keskimmäisistä lapsista kehittyy itsenäisiä ja neuvottelutaitoisia. Keskimmäiset lapset sukkuloivat muiden sisarusten joukossa ja osaavat valita eri tilanteissa erilaisia rooleja joko

isompien tai pienempien kanssa. Keskimmäiset lapset ovat usein sosiaalisesti taitavia, joustavia ja sovittelevia. KUOPUS Kuopuksen asema perheessä ei ole uhattuna samalla tavalla kuin muiden lasten; hän saa pitää asemansa perheen vauvana menettämättä tätä roolia muille. Heistä kehittyy muita huolettomampia ja itsekeskeisempiä. Toisaalta kuopuksen itsenäistyminen voi olla vaikeampaa tämän perheen ikuisen pikkuvauvan roolin ja lellittynä olemisen vuoksi. Monella kuopuksella on hyvä itseluottamus. Kuopuksilla on usein aikuisina vaikeuksia ottaa auktoriteettiasemaa. He eivät aina uskalla sanoa omia mielipiteitään. AINOA LAPSI, AINOKAINEN Ainoilla lapsilla on sekä esikoisten että kuopuksen edut, mutta myös molempien velvollisuudet. Ainoat lapset ovat usein pikkuvanhoja ja järkeviä, mutta voivat olla tunne-elämältään kehittymättömämpiä, koska he eivät ole yhtä harjaantuneita sosiaalisissa suhteissa ja erilaisissa tunnemyräköissä kuin sisarussuhteessa kasvaneet, jotka ovat joutuneet kokemaan enemmän turhautumisia ja epäjohdonmukaista käyttäytymistä sisaruksiltaan. Kun perheessä on useita jäseniä, eivät perheen ristiriitatilanteiden aiheuttamat paineet kasaudu yhden harteille. Sisarukset ovat malleina toisilleen ja antavat vastavuoroista tukea. Lapset, joilla on sisaruksia ovat taipuvaisempia valitsemaan kaverinsa laajemmalla skaalalla. Kaverin ei tarvitse olla samaa sukupuolta tai samanikäinen kuin lapsi itse. Varsinkin nuoremmilla sisaruksilla suhde vanhempaan sisarukseen on silta perheen ja kavereiden välillä. Kokemus sisaruussuhteesta helpottaa kaverisuhteen muodostumista. Asia ei tietenkään ole yksiselitteinen. Kaikki suurperheiden lapset eivät ole sosiaalisia eivätkä ainoat lapset vähemmän suosittuja kaveripiirissä.

SISARUSTEN VÄLISET SUHTEET, SISARUUSRAKKAUS, YHTEENKUULUVUUS Sisaruussuhde on yleensä elämän pitkäaikaisin suhde. Yhteisten kokemusten kautta sisarukset oppivat hyväksymään toistensa erilaisuuden. Vauva rasittaa ja ärsyttää isompaa sisarusta, mutta palkitsee valloittavuudellaan. Pienemmät sisarukset palvovat yleensä isompia sisaruksiaan ja viihtyvät näiden seurassa hyvin. Sisarusten keskinäisiin suhteisiin vaikuttavat ikäero, sukupuoli ja lasten luonteet. Mitä pienempi ikäero lapsilla on, sitä enemmän lasten välillä yleensä on kilpailua. Eri sukupuolta oleviin lapsiin kohdistuu erilaisia odotuksia, mikä vähentää vertailua lasten kesken. Sisarukset antavat samanarvoisten ihmissuhteiden perusmallin ja niiden välityksellä lapset omaksuvat ne arvot ja normit, jotka pätevät muissakin tasavertaisissa suhteissa. Vastaavasti vanhempien ja lasten välinen suhde luo mallin suhteesta auktoriteettiin. Sisarusjoukossa lapsi oppii jakamisen, vuoron odottamisen ja empatian kyvyn sekä huolehtimaan ja kantamaan vastuuta toisista. Eri-ikäiset lapset opettavat toisilleen joustavuutta, leikkimielisyyttä, ystävyyttä ja ristiriitojen ratkomista. Sisaruussuhteissa sosiaaliset taidot karttuvat vielä tehokkaammin kuin kaveruussuhteissa, koska perheen sisällä sisarusten on pakko kunnioittaa toistensa oikeuksia. Sisaruussuhteesta ei voi irtisanoutua kuten kaveruudesta. Sisarusten välinen suhde on samalla aikaa sekä lapsi-lapsi suhde että aikuinen-lapsi suhde, koska sisarusten väliseen suhteeseen kuuluu yleensä aina myös hoivaamista. Jo parivuotiaat lapset hoivaavat mielellään pienempiä sisaruksiaan. Sisaruussuhde opettaa vanhemmille lapsille vastuuntuntoa ja empatiaa, vuoron opettelua ja jakamista. Nuoremmat oppivat matkimalla vanhempia lapsia ja esim. puheenkehityksen kannalta on todettu toisten lasten kanssa keskustelun olevan tehokkaampaa kuin aikuisen kanssa juttelu. Lapset käyttävät keskinäisissä leikeissään luovemmin kieltä ja heidän kielellinen tasonsa on kehittyneempää kuin puhuessaan aikuisen kanssa. Hyvä sisaruussuhde suojaa masennukselta. Prospektiivisella tutkimuksella, jossa seurattiin 30 vuoden ajan aikuisia miehiä4, todettiin, että huono suhde sisaruksiin 20 vuoden iässä ennakoi masennusta 50-vuotiaana. Suhteella vanhempiin ei ollut vastaavaa korrelaatiota masennuksen kanssa.

SISARKATEUS, MUSTASUKKAISUUS Puhuttaessa sisarussuhteista sisarkateus nostetaan lähes poikkeuksetta esille. Mustasukkaisuus, kateus ja kilpailu kuuluvatkin aina jossain määrin sisaruussuhteisiin. Vanhempien huomiosta ja rakkaudesta kilpaillaan ja pelätään toisen saavan sitä enemmän. Miten estää mustasukkaisuutta ja edistää hyvää sisaruussuhdetta? Miten tuleva vauva otetaan perheessä vastaan? Onko isompi sisarus osallisena vauvan odottamisessa? Valmistetaanko häntä tulevaan? Millaisia mielikuvia luodaan? Miten isoveli tai sisko osallistuu vauvanhoitoon? Isompaa sisarusta pidetään vauvan synnyttyä helposti isompana kuin hän onkaan. Isollakin lapsella on kuitenkin oikeus ja usein halukin olla välillä pieni, autettava ja ilman ison vastuuta. Isommat sisarukset taantuvat usein vauvan tultua perheeseen; kuivaksi oppineet alkavat tehdä housuihinsa, sormen imeminen, puheen lässytys palaa Jos uutta isomman sisaruksen roolia opetteleva isosisko tai veli saa tarvitsemansa huomion ja tulee vakuuttuneeksi siitä, että häntä rakastetaan edelleen yhtä paljon kuin ennenkin, paluu isoksi lapseksi tapahtuu melko pian. Isoksi kasvamiseksi kuuluu kuitenkin aina vaihtelua ison ja reippaan ja pienen ja autettavan välillä. Vanhempien on hyvä huomioida ja kehua isompaa sisarusta myös muista asioista kuin siitä, että hän on iso ja osaava, ettei isona olemisesta tule lapselle tarpeettomasti paineita ja pärjäämisestä lapsen mielessä keino saavuttaa aikuisen hyväksyminen. Pikkusiskon tai veljen syntyminen ja vauva-aika on tärkeää myös isomman sisaren identiteetin vahvistajana. Seuratessaan vauvan odotusta ja hoivaa isompi sisarus käy mielessään läpi omaa vauva-aikaansa, jostain hänellä ei ole (kognitiivista) muistia, mutta voimakkaita tunnetason muistikuvia. Isommat lapset ovat yleensä kiinnostuneita katsomaan omia vauvakuviaan ja kysymään omaan vauva-aikaansa liittyviä kysymyksiä: Tehtiinkö mullekin noin? Oliko mullakin noi potkuhousut? Itkinkö mäkin vauvana?. Näistä havainnoista jäsentyy itsetuntoa vahvistava kuva; minuakin on hoivattu, pidetty sylissä, hellitty ja suukoteltu. Vanhemmat voivat myös tietoisesti vahvistaa kokemuksia kielellisesti kertomalla millaista isomman lapsen vauva-aika oli. Samoin voi kertoa, että vauvan hoitamiseen liittyy paljon vaivaa ja vastuuta, mutta vanhemmat haluavat hoitaa ja huolehtia hankalistakin lapsista, koska he rakastavat heitä. Se, että joskus hermostuu tai väsyy lapsiin, ei tarkoita, etteivät vanhemmat rakastaisi heitä. Joskus vanhemmatkin väsyvät.

VANHEMMUUS MONILAPSISESSA PERHEESSÄ Ensimmäisen lapsen odotuksesta alkaa vanhemmuus. Toisen lapsen myötä syntyvät sisaruussuhteet. Vanhemmuus on toisen lapsen kohdalla toisaalta helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla, mutta kahden tai useamman lapsen hoitaminen on erilaista kuin yhden ja monet asiat vaativat uudelleen organisointia. Kaikkia lapsia rakastetaan yhtä paljon. Joskus rakkaus voi olla erilaista eri lapsiin. Toiset lapset ovat helppohoitoisempia kuin toiset. Kaikki lapset tarvitsevat myös vanhempien jakamatonta huomiota. Vanhempien omat kokemukset ja rooli omassa lapsuuden perheessä vaikuttavat siihen miten he suhtautuvat lapsiin. Jos molemmat vanhemmat ovat perheensä kuopuksia, asettuvatko he sisarusten välisissä kiistoissa aina automaattisesti nuorimmaisen puolelle? Suosivatko esikoisvanhemmat omia esikoisiaan tai vaativatko heiltä liikaa? ERILAISET LAPSET, SAMA PERHE, ROOLIT PERHEESSÄ Vaikka sisaruksilla on samat vanhemmat, sama koti ja sama kasvatus, niin lapset ovat keskenään hyvin erilaisia. Se, että kaikkiin lapsiin kohdistuu tasapuolinen kohtelu, on sanomattakin selvää. Lapset voivat kuitenkin vaatia keskenään erilaista kasvatusta; toiselle lapselle vanhemman neuvot menevät perille vasta äänen korottamisen jälkeen, toisella leuka väpättää jo pienemmästäkin ärtyneisyydestä äidin äänessä. Kunkin lapsen erityispiirteiden hyväksyminen ja erityisyyden kunnioittaminen on tärkeää. Keskinäiseen vertailuun syyllistyvät ajoittain varmaan kaikki vanhemmat, mutta sitä tulisi välttää, vaikka joskus vertailu ja kilpailu voikin tukea kasvatusta: Katsopas, miten reippaasti veljesi pistelee puuroa poskeen, Puepa sinäkin yhtä taitavasti kuin siskosi. Vanhemman tehtävä on huolehtia siitä, ettei lapsille muodostu rajoittavia rooleja kilttinä tyttönä tai perheen syntipukkina: Aina sinä kiukuttelet, ei kukaan muu ole ollut yhtä hankala. Lapset ovat tarkkoja havainnoimaan myös puolihuolimattomasti lausuttuja kommentteja, joita ei ole tarkoitettu lasten korviin: Kyllä tytöt ovat paljon helpompia ja kiltimpiä kuin pojat, Me toivottiin tietysti poikaa, mutta tämä kolmaskin oli sitten tyttö.

Ihanaa, kun tämä kuopus on ollut näin helppo vauva. En kestäisi, jos hän olisi samanlainen rääkyjä kuin isoveljensä. Lapsen korvissa tämä kuulostaa: Rakastan kuopusta enemmän kuin isoveljeä, joka on/oli rasittava. Vanhempien on yleensä helpompi ymmärtää itsensä kanssa samanlaisia lapsia. Itsensä kanssa hyvin erilainen lapsi voi tuntua kummalliselta ja vieraalta ja tämän lapsen käyttäytymismalleihin puututaan herkemmin. Toisaalta on joskus raivostuttavaa nähdä lapsella omia ei-toivottuja luonteenpiirteitä ja tapoja. Tai omien vanhempien, puolison, appivanhempien, entisen puolison On tärkeää, että aikuinen tunnistaa omat ns. sokeat pisteensä; miksi tietynlainen käytös ärsyttää enemmän kuin toinen, onko taipumusta suhtautua sallivammin joihinkin lasten tekemisiin, kun hermostun lapsen tekemiseen, vaikuttaako taustalla hermostumisen hänen toiseen vanhempaan, jonka kanssa olen kokenut riitaisan avioeron jne. Tutkimusten mukaan riitelevä perhe on hyvä kasvualusta lapselle, joka oppii jo kotona käsittelemään erilaisia ristiriitoja. Perheissä, joissa on enemmän poikia kuin tyttöjä, keskustellaan vähemmän ja näiden perheiden pojat suhtautuvat muutoksiin enemmän uhkina kuin mahdollisuuksina. Tyttövaltaiset perheet ovat suorituskeskeisempiä ja kommunikatiivisempia². SISARUKSEN ASEMA PERHEESSÄ, JOSSA YKSI LAPSI ON VAKAVASTI SAIRAS Kun perheen lapsi on sairas tai vammainen, tulee sisaruussuhteeseenkin erilainen jännite. Terve sisarus joutuu kantamaan suuremman taakan vanhempien odotuksista, saa vähemmän huomiota ja suhde sisarukseen on vähemmän tasa-arvoinen, enemmän hoivaava. Terveellä sisaruksella on samanaikaisesti monenlaisia tuntemuksia: hän tuntee syyllisyyttä siitä, että hän on terve ja pelkää tai jopa toivoo (irrationaalisesti) omaakin sairastumistaan samalla, kun pelko sisaruksen menettämisestä ja ärsyyntyminen sairaan sisaruksen aiheuttamasta vaivasta ja harmista ovat läsnä. Terveet sisarukset kehittyvät usein taitaviksi perheen ilmapuntariksi, jotka tarkkailevat vanhempien mielialoja ja perheen tunneilmastoa ja objektoivat itsensä sellaisiksi (usein ylikilteiksi) kuin uskovat vanhempien toivovan. ¹) Väestöliiton perhebarometri 2002, Poikolainen, Jaana (2002): Kasvatustietoisuuden ulottuvuuksia. Vanhempien käsityksiä kasvatuksesta ja vanhemmuudesta. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 192

²) Berthoud, Joy (1996): Pecking Order, Victor Gollancz, London, Bly, Robert (1996): The Sibling Society, Hamish Hamilton, London ³) Sulloway, Frank J. (1996): Born to Rebel, Little, Brown and Company, London 4) Waldinger RJ, Vaillant GE, Orav EJ, Childhood sibling relationships as a predictor of major depression in adulthood: A 30-year prospective study. Am. J Psychiatry 2007; 164:949-54