Liite 3. APARAATIN KIVA VIHJE Tällä kertaa perehdymme Urho Kalevan lukiovuosiin Kajaanin yhteiskoulussa. Kekkonen ei ollut tavallinen lukiolainen.

Transkriptio

1 Liite 3. APARAATIN KIVA VIHJE Tällä kertaa perehdymme Urho Kalevan lukiovuosiin Kajaanin yhteiskoulussa. Kekkonen ei ollut tavallinen lukiolainen. Lainaus Biografiakeskuksen Kekkoshenkilökuvasta: Kajaanin yhteiskoulun kouluvuosina tulivat näkyviin Kekkosen tarmokas ja sopivaisuuden rajat ylittävä, reippaisiin otteisiin taipuva luonne. 15-vuotiaana hän oli opettajainkokouksen pöytäkirjan mukaan venäjän vihkoonsa muuttanut opettajan antamia numeroita ja tehnyt korjauksia sekä muillekin opettajille osoittanut vallattomuutta ja ylimielisyyttä. Kekkonen sai kahden numeron käytöksenalennuksen ja kuusi tuntia karsseria. Vielä pari kuukautta ennen ylioppilaaksituloa 1919 hän sai lisärangaistuksia röyhkeydestä ja tovereiden pahentamisesta. Tiedossa olevan aineiston mukaan Kekkonen oli siis hankala oppilas. Asia on ymmärrettävissä hänen varhaiskypsyytensä näkökulmasta - Urho oli vanhana syntynyt. 15- vuotiaana UKK oli jo täysi mies aloittaessaan lukion: hän oli atleettinen, voimakasrakenteinen urheilijanuorukainen, ja hänellä oli vankat mielipiteensä niin politiikasta, yhteiskunnasta kuin koulustakin. Urho oli johtajatyyppi keskenkasvuisten joukossa (vaikka päiväkirjassaan hän väittää muuta). Hän oli jo mies: hiuksetkin olivat alkaneet harventua, mikä vain lisäsi mielikuvaa kouluun syntyneestä uudesta uhasta. Niin - miesopettajat kokivat Kekkosen uhkana, sillä UKK oli ottamassa koulunsa alfa-uroksen aseman. Kaiken kukkuraksi Kekkonen oli lahjakas ja älykäs; hänen ei tarvinnut ponnistella selviytyäkseen koulussa. Ylimielisyys ärsytti opettajakuntaa, toisin kuin oppilaita, joille Urhon olemus ja edesottamukset edustivat jonkinlaista ihannetta. (Tästäkin nuoruuden päiväkirja antaa ilmeisen väärän, vähättelevän kuvan: Kekkonen väittää olleensa arka ja hiljainen. Hänen isänsä ostamasta punaisesta kankaasta ommellut housut kylläkin aiheuttivat pilkkanaurua Kajaanin kaduilla, mutta housupilkka on arvattavasti vain sisuunnuttanut ja vahvistanut Urhoa.) Yhteiskoulut olivat tuohon aikaan maassamme harvinaisia. Koulun taholta Kekkosen maskuliinisuus koettiin uhkana edistykselliselle koulumuodolle. Ääneen siitä ei puhuttu, mutta Urhon sukupuolinen vetovoima aiheutti jännitteitä koulun ilmapiirissä: naispuoliset opettajat ja varttuneemmat tyttöoppilaat joutuivat pistoksiin nuoren Kekkosen vaikutuspiirissä. Miesopettajat olivat luonnollisesti kauhuissaan tilanteesta. Tällaisen

2 siveettömän ilmapiirin leimaamana, jos siitä saataisiin tietää laajemmalti, koko koulun tulevaisuus olisi vaakalaudalla. Ryhmän näkyvin Kekkos-vastainen hahmo oli venäjän kielen lehtori, jota koulussa kutsuttiin pilkkanimellä Tsaari. Hän oli venäläismielinen naimaton kiihkoilija, joka liehitteli koulun uutta hehkeää historian opettajatarta (hänestä tiedämme vain etunimen: Lyydia). Muistettakoon vielä tuolloinen maailmanpoliittinen tilanne: Euroopassa käytiin 1. maailmansotaa ja Venäjän vallankumous oli ovella. Suomi oli itsenäistymässä, ja sitä seuraisi sisällissota. Lainaus Biografiakeskuksen Kekkos-henkilökuvasta: Lukiolaisena Kekkonen liittyi Elja Rihtniemen johtamaan Kajaanin suojeluskuntaan ja osallistui vapaussotaan Kajaanin Sissirykmentin mukana hallituksen joukoissa. Hän osallistui taisteluihin muun muassa Kuopiossa, Varkaudessa, Mouhussa ja Viipurin suunnalla sekä johti Haminassa teloituspartiota keväällä Ote Kekkosen historian esseestä abiturienttivuotenaan 1919: (Kuinka Ranskan suuren vallankumouksen jälkimainingit muuttivat Pohjolan karttaa) Sieluni silmin näen, kuinka venäjän kielen taituri, Tsaari, havittelee Suomi-neitoa. Suunnitelmassaan hän on pitkäjänteinen ja kavala. Ensimmäisen kerran hän yritti jo v tilanteen ollessa otollinen. Nyt hän suunnittelee uutta katalaa tekoa Pietarin palatsissaan. Tsaari empii ja kärttää muiden mielipidettä. Onko hänestä miestä käymään uudestaan Ruotsi-Suomen kimppuun mereltä käsin, Neitsytsaaren liepeiltä? Vihollinen kutsuu paikkaa Ruotsinsalmeksi, mutta nimi olisi muuttuva voiton myötä. Tsaari tutkailee laivaston komentajaltaan, Nassaun Prinssiltä, saamaansa uutta hollantilaista sekstanttia sekä Itämeren alueen karttaa. Tällainen on tarkka näkyni Aleksanteri I:n päätöksen syntymisestä: Aparaatin kiva vihje: Länteen päin eestä vaarin! syttyi. Siis saaren valintaan, tutki karttaa. Ei hänkään äkkää: Miten näistä? Pokkaa pelatenko? Viikseen vahan veti. Prinssi: Tuskin Kesti sitten huippupaatos: Jaappas vakinainen, ala tallaten!

3 Ensin näiden Neitsytsaaret valtaisin Tyydyt taakseni! Hääräsi Prinssi: Paine, peli, amme Kustaa Toistasi, sekä väärän listin itsenäisen ristin. Lahtaan rantaan! Tämän jälkeen Kekkonen jatkaa esseetään osaavasti ja asialinjalla. Emme tiedä, minkä arvosanan hän kirjoitelmastaan sai, sillä ilmeisesti vain alkuosa on säästynyt (tai viitsitty harsia kokoon). Joka tapauksessa Urho aloittaa historia-aiheisen esseensä varsin lennokkaasti painottaen henkilökohtaista tunnelmaansa ja näkyään. Sinänsä siinä ei ole mitään väärää; salliihan essee vapaamuotoisenkin käsittelytavan. Mutta lukekaamme esseen toinen kappale tarkemmin: tyyli ja kieli muuttuvat siinä yllättäen. Halusiko Kekkonen elävöittää tekstiään? Urhohan oli innokas kirjoittaja: hänen juttujaan julkaistiin jo tuolloin Kajaanin sanomissa. Lukija pysähdytetään pohtimaan, mitä kirjoittaja hakee yllättävällä tyylin vaihdoksellaan. Lukija on Lyydia, historian lehtori. Käännettynä teksti osoittautuukin hyvin henkilökohtaiseksi historiaksi : Äpärää tinkivä vihje: lanteenpaineesta väärin syttyi. Siis säären välin tään tutki, kärttää: Ei, hankaan akkaa! Miten naista pökkää, pelätenkö? Viikseen vähän veti prinssi. Tuskin kesti sitten huippu, päätös. Jääpäs väkinäinen, älä tälläten! Ensin naiden, neitsyt! Sääret vältä isin tyydyttääkseni haarasi. Prinssi päin epeliämme kus` tää töistäsi! Sekava-aran listin itse naisen ristin. Lähtään räntään! Varsin karski, jollei jopa härski teksti osoitettavaksi nuorelle, sivistyneelle naiselle. Mitä oli tapahtunut? Punaisen kirjan seuraavalle aukeamalle vanhan miehen tutisevalla käsialalla kirjoitettu tarina paljastaa meille taustat, tosin niukasti. Käytän tietoa hyväkseni tulkitessani riimit. Osaksi joudun rekonstruoimaan, kuten aina tutkittaessa historiaa. Ensin hiven Kekkosen henkilöhistoriaa: Heti lukion ensimmäisellä luokalla Urho rakastui historian opettajattareensa. Sehän nyt ei ole tavatonta - nyt on vain muistettava, että Urho oli

4 jo nimensäkin mukaisesti mies. Taidan olla pihkassa lukee hänen julkaistussa päiväkirjassaan. Vain kohde ei ole ollut tiedossa. Nuori Kekkonen rakastui tunteikkaalla, ylevän romanttisella tavalla. Hän ihannoi Lyydian älyä, sielukkuutta ja henkevyyttä. Lyydia oli hänen tavoittamaton sielunsa valtiatar: ihana haavekuva, josta ei edes sopinut unelmoida epäsopivalla tavalla. Urho menetti yöunensa. Täyttymätön rakkaus saavutti valtavat mittasuhteet. Kekkonen olisi ollut valmis uhraamaan henkensäkin Lyydian takia. Muut tytöt eivät häntä kiinnostaneet, vain Lyydia merkitsi. Lyydian takia hän kävi koulussa, yksin Lyydian takia. Urho jopa hillitsi vallattomuuksiaan tämän ihanan ja kauniin naisen tähden. Kekkosen tunnetilan hedelmänä historian tunneille levisi innostuksen ilmapiiri. Koko luokka yritti parastaan Lyydian tunneilla, mutta kuinka harvoin niitä olikaan! Kekkonen teki jopa aloitteen vanhempainneuvostolle: historian opetusta tulisi lisätä venäjän kielen kustannuksella. Salainen rakastaminen kävi yhä tuskallisemmaksi, tunnetta oli enää vaikea pidätellä sisällään. Asiat etenivät vääjäämättömästi: rakkaus oli tunnustettava, mutta sen piti tapahtua peitellysti. Torjutuksi tulemisen pelko ensilemmessä oli jopa Urholle tosiasia. Kekkonen ryhtyi viettiensä viemänä älylliseen valloitussuunnitelmaan: hän kirjoitti kehittelemiään lemmekkäitä muutaman sanan pituisia viestejä Lyydialle ja ujutti ne historian koevastauksiinsa. Syntyi siis lätinä. Näitä ensimmäisiä lemmekkäitä riimejä ei ole säilynyt. Sylvi Kekkonen repi ne, kuten tämän toisen sävyisen esseenkin (Urho sai säilyttää ja liimata kirjaansa vain tämän ensisuhteensa ikävän sävyiset päätösriimit). Kekkosen muistelun mukaan lemmenriimit olivat olleet kauniita täynnänsä lemmentuskaa. Vanhus ei vain ikäväksemme enää muistanut yhtäkään ensimmäisistä runoistaan, vaikka Sylvin kuoltua Kekkonen olisi voinutkin kirjata ne uudestaan ylös. Lyydia ei huomannut tekstiin upotettuja rakkauden tunnustuksia. Kekkonen kävi yhä rohkeammaksi. Kevätlukukaudella Lyydia vihdoin ymmärsi yhden pidemmistä riimeistä. Se lienee ollut kuin sähköisku nuorelle, naimattomalle naiselle. Hän oli jo aiemmin mieltynyt Kekkoseen, kuten niin moni muukin nainen koulussa. Koulutuntien sähköinen lataus oli tehnyt salaista työtään naisen herkässä, alttiissa sielussa. Lyydian sydän kääntyi Kekkosen

5 puoleen, vaikka hän hyvin ymmärsi, kuinka siveetön ja turmiollinen moinen tunne oli, mutta suurille tunteilleen hän ei voinut mitään. Koevastausten palautusten myötä Kekkonen sai vastakaikua lemmen mouruamiselleen. Lyydia oli opetellut lätinän! Keväällä hänen pikkuisessa, sievässä puutarhassaan tarvittaisiin miehistä maankääntöapua. Urho pestautui tehtävään. Perunan istutuksen jälkeen puutarhurin pesti sai jatkoa kesän myötä. Monen viikon halailujakson jälkeen pari ajautui kiihkoisaan seksuaaliseen suhteeseen. Puutarha kukoisti. Intohimoinen suhde pysyi salaisena loppuunsa asti. Se loppui sisällissotaan. Velvollisuus ja isänmaa kutsuivat Kekkosta. Kuinka vaikeaa hänen olikaan jättää hyvästit rakastetulleen, mutta käsillä olivat vieläkin suuremmat asiat: Suomen kohtalon hetket. He vannoivat ikuista rakkautta: sodan päätyttyä he menisivät naimisiin. Sota päättyi, mutta Kekkonen viipyi ja viipyi. Ei tiedetty edes, oliko hän hengissä. Murtunut Lyydia ei jaksanut enää epätoivoista ikäväänsä ja odotustaan, ja kotirintamalla tapahtuikin yllättävä ja ratkaiseva käänne. Venäjän lehtori Tsaari iski kyntensä surevaan Lyydiaan. Piirityksen ja lievän painostuksen alaisena Lyydia teki hätäisen ratkaisunsa: hän suostui selvästi itseään vanhemman opettaja-kollegansa kosintaan. Tästä on siis kyse. Nyt ymmärrämme Kekkosen myrkylliset riimit. Ne ovat petetyn miehen katkeraa moitetta. Urho oli pelastamassa isänmaataan, ja sillä aikaa venäläismielinen Tsaari vehkeili hänen selkänsä takana. Riimit ovat rujoja ja rumia. Niistä paistaa viha. Käänteisesti voimme vain kuvitella, kuinka kauniita nuo ensimmäiset lemmensäkeet ovatkaan olleet. Voi pyhä Sylvi, minkä teit repiessäsi Urhon koevastaukset! Vastenmielinen tehtäväni on nyt raottaa tämän ihailemani ihmisen pimeintä puolta. Tämän jälkeen unohtakaamme nuorukaisen tunteenpurkaus ja antakaamme hänelle anteeksi. Tulkitsen riimit vain lyhyesti niiden arkaluonteisuuden vuoksi: Kuten muistamme, on kyse tsaareista. Ensimmäisessä runossa olemme Aleksanteri I:n palatsissa miettimässä Ruotsi-Suomen kukistamista. Toisen runon naissankarina esiintyy Kajaanin yhteiskoulun venäjän kielen lehtori, Tsaari. Aparaatin kiva vihje: Länteen päin eestä vaarin! syttyi. / Äpärää tinkivä vihje: lanteenpaineesta väärin syttyi. Ensimmäisessä osiossa Aleksanteri I sormeilee sekstanttia (aparaatti). Hän saa siitä ajatuksen: esi-isien perinne velvoittaa hyökkäämään aika ajoin länteen.

6 Toisessa osiossa Tsaari tinkii Lyydialta jälkeläistä vihjeen kera - vai voidaanko puhua enää pelkästä vihjeestä, kun mies on lanteenpaineen aiheuttamassa fyysisessä tilassa? Kekkosen mielestä lapsi olisi äpärä, sillä vannottujen valojen mukaan Lyydian kuului synnyttää lapsi Kekkoselle. Urho epäilee ja väheksyy myös Tsaarin perimmäisiä tarkoituksia. Lanteenpaineesta väärin syttyi - riimillään runoilija lyttää Tsaarin rakkauden laadun. Urhon ylevä rakastaminen vertautuu tässä Tsaarin likaisten viettien sytyttämään lihalliseen himoon. Siis saaren valintaan: tutki karttaa. / Siis säären välin tään tutki, kärttää. Onpa kovin erilaista tutkimista näillä kahdella tsaarilla! Aleksanteri I suunnittelee toista meritaisteluaan Suomenlahdella kukistaakseen Ruotsi-Suomen lopullisesti. Hän perehtyy kartan avulla arvattavasti Kotkan edustan saaristoon ja Ruotsinsalmeen, missä hän oli hävinnyt ensimmäisen koitoksensa. Vaan mitä tekeekään kotiryssämme? Hän tutkii ja kärttää säären väliä! Voiko asiaa enää rumemmin naiselle ilmaista? Kekkosen palava rakkaus on muuttunut inhoksi. Ei hänkään äkkää: Miten näistä? Pokkaa pelatenko? / Ei, hankaan akkaa! Miten naista pökkää, pelätenkö? Aleksanteri I:llä on vaikea tehtävä. Hän ei keksi (ei äkkää) kartalta hyvää taistelustrategiaa. Olisiko sittenkin parempi jakaa alueet reilusti pokeria pelaten Kustaa III:n kanssa? Toinen Tsaarimme on päässyt jo asiaan. Lehtori on kuullut puhuttavan esileikeistä (hän hankaa akkaa). Viimeinen lause ilmaisee Kekkosen pienen huolestumisen omista miehisistä kyvyistään. Hän kysyy suoraan Miten naista pökkää? Väistämättä kysymys tuo mieleen jokaisen aisankannattajan tunteman huolen omasta naisen tyydytyskyvystään. Sitten Urho pienellä sanalla pelätenkö mitätöi pelon omasta miehisyydestään. Kekkosen mielikuvissa ruipelo Tsaari tuntee pohjimmiltaan pelkoa hehkeää naista kohtaan. Viikseen vahan veti. Prinssi: Tuskin Kesti, sitten huippupaatos: / Viikseen vähän veti prinssi. Tuskin kesti sitten huippu, päätös. Aleksanteri I ei osaa päättää; hän huoltaakin viiksiään samalla kun pohtii maailmankartan muutoksia. Nassaun Prinssi ei tiedä, minkä kannan ottaisi oikukkaan Tsaarin pohdintaan, ja toteaakin vain Tuskin tarkoittaen tällä ilmeisen kielteistä kantaansa äskeiseen pokeripelin mahdollisuuteen. Aleksanterin pohdiskelu kesti kauan, mutta sitten hän hurmioituu huippupaatokseen, ja Suomen kohtalo on sinetöity seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Toisessa osiossa Kekkonen toteaa katkerana tapahtuneen tosiasian. Prinssin eli lehtorin kiilusilmäinen halu päästä käsiksi Lyydian aarteeseen saa täyttymyksensä. Tapahtuneen

7 Kekkonen toteaa käyttäen alatyylistä ilmaisua viikseen vähän veti. Huomatkaa myös tarkoin harkittu sana vähän. Kekkonen väheksyy Tsaarin kyvykkyyttä, ja vihjaa tämän olleen liian nopea päästyään vihdoin toimeen - eikä pelkästään vihjaa, vaan antaa mielikuvilleen vallan maalailemalla muutamalla ratkaisevalla sanalla koko lyhyen aktin. Ehkäpä tällainen kuvitelma helpotti hieman Urhon tuskaa. Jaapas vakinainen, ala tallaten! / Jääpäs väkinäinen, älä tälläten! Aleksanteri I jakelee nyt päättäväisiä sota-strategisia määräyksiään: vakinainen sotaväki pitää jakaa kahtia (saartoliike?) ja maavoimille annetaan marssi-määräys (ala tallaten!) Kotitsaarimmekin on valmis uuteen koitokseen äskeisen vähäiseksi jääneen lemmenleikin jälkeen, vaikka Lyydia on muuttunut väkinäiseksi. Keksimänsä monologin avulla Urho kuvaa Lyydian tilan alistetuksi. Lehtori määräilee (jääpäs!), eikä hän salli naisen edes siistiytyä (älä tälläten!) Sanalla sanottuna Lyydia on alistettu Tsaarin (seksuaalisen) pakkovallan alle. Ensin näiden Neitsytsaaret valtaisin Tyydyt taakseni! / Ensin naiden, neitsyt! Sääret vältä isin tyydyttääkseni haarasi. Laivaston komentaja, Nassaun Prinssi, yhtyy Aleksanteri I:n suunnitelmiin. Hän ehdottaa Neitsytsaarten (tarkoittanee Tytärsaarta) valtaamista sillanpääasemaksi. Aleksanteri I keskeyttää tylysti Nassaun Prinssin suunnitelmat tokaisemalla: Tyydyt taakseni! Toisessa osiossa runoilija asettelee Tsaarin suuhun lisää iljettävyyksiä. Naimapuuhissa kokematon Tsaari ei edes ymmärrä (tai ei ole ehtinyt huomaamaan), että Lyydian neitsyys on viety jo aiemmin (Urhon toimesta). Kekkonen asettaa lehtorin suorastaan naurettavaan valoon laittamalla tämän sanomaan: Sääret vältä isin tyydyttääkseni haarasi. Vanhan miehen ( isin ) sääret eivät ole kaunista katseltavaa, ja ensirakastaja neuvookin Lyydiaa sulkemaan silmänsä aktin aikana voidakseen tuottaa Lyydiallekin täyttymyksen. Hääräsi Prinssi: Paine, peli, amme Kustaa Toistasi, sekä väärän listin itsenäisen ristin. Lahtaan rantaan! / Prinssi päin epeliämme kus` tää töistäsi! Sekava-aran, listin itse, naisen ristin. Lähtään räntään! Säilyttääkseen kasvonsa äskeisen Aleksanterin läksytyksen jälkeen, Nassaun Prinssi ryhtyy hääräämään - mitä ilmeisemmin huoneessa olevan Suomenlahden pienoismallin ääressä (amme). Samalla hän mutisee hämmennyksissään sotilastaktisia termejä (paine, peli).

8 Koko runon ajan kytenyt arvovaltataistelu kahden miehen välillä leimahtaa lopussa liekkeihin: Aleksanteri piikittelee Nassaun Prinssiä, jonka tietää olevan Kustaa III:n merisotataitojen ihailija. Aleksanteri I uhoaa lahtaavansa rantaan tuon Nassaun Prinssin esikuvan, Kustaa Toisensa. Runoilijan vapaudella Kekkonen tekee pienen, ilmeisen tahallisen asiavirheen (Ruotsin kuninkaana tuolloin vaikutti Kustaa Kolmas). Sitä vastoin itsenäisen ristin listiminen on näyte runoilijan asiaosaamisesta: Venäjän Ortodoksinen usko vastaan läntinen Luterilainen hapatus on koko sotaisan vihamielisyyden ideologinen tausta. Kustaa III kohtaisi kohtalonsa Kotkan rannassa (lahtaan rantaan). Varsinaisen, petetyn miehen runonsa Kekkonen päättä koston vannomiseen, mutta myös anteeksiantoon ja yllättävään ehdotukseen. Seksuaalisesti latautuneen runonsa loppuhuipennuksena UKK lipsahtaa perversion puolelle (jos luemme sanan kus` kirjaimellisesti). Kuseminen tässä yhteydessä tarkoittaa kusettamista ja kohteena on epeli eli Kekkonen. Töistäsi - sana tarkoittaa tietysti Lyydian työpaikkaa eli koulua. Kaikesta katkeruudestaan huolimatta Kekkonen ymmärtää sekavaa ja arkaa naista - rivien välistä voimme lukea jopa anteeksiannon sävyjä. Mutta naisen ristin eli venäjän kielen lehtorin Urho on valmis listimään. Sen jälkeen olisi edessä rakastavaisten pakomatka, jota kuvastaa epätoivoinen ehdotus lähtään räntään. *** Tämä on siis koko Punaisen kirjan ensimmäinen, kipeä ja raastava riimipari. Se antanee eväitä asiantuntijoille pohtia jatkossa - sitten kun kirja julkaistaan - Kekkosen persoonaa ja sielunelämää. Itse en halua psykologisoida tämän enempää, sillä minulla ei ole siihen pätevyyttä. Selittäisikö tämä traumaattinen kokemus osittain Kekkosen jääräpäisen uskon riimiensä mahdollisuuksiin jopa salakielenä? Aivan oikein julkisuudessa on kritisoitu salakielen alkeellisuutta. Koodin purkaminen ei ole kovin vaikea tehtävä, kun taas koodaaminen on erittäinkin hankalaa. Riekki oli sikäli oikeassa tyrmätessään Kekkosen aloitteen - salakieleksi riimeistä ei ollut. Tämä oli jääräpäisen Kekkosen sokea piste. Tulevan reaalipoliitikon harkintakyky petti täydellisesti salakieliasiassa. Olisi myös hyvin mielenkiintoista tietää, mistä Punaisen kirjan ensilehdelle jälkikäteen kirjoitetussa esipuheessa on kyse. Siinä Urho kiittää isäänsä Juho Kekkosta kielen keksimisestä. Muistelu juontaa UKK:n varhaislapsuuteen, suurlakon aikaan vuonna 1905: Juho oli tullut käymään savotalta kotiin asemiesten vartiossa. Salaa näiltä hän oli käskenyt poikansa hiihtää pappilaan. Viisivuotiaalle Urholle kolmen kilometrin hiihtomatka oli ollut

9 raskas ja pelottava. Isänsä ohjeiden mukaan järven rantaa myötäillen hän ei ollut kuitenkaan eksynyt. Urholla oli ollut repussaan kirja, joka oli pitänyt luovuttaa rovastille. Urhon oli pitänyt kirjaa antaessaan näyttää sen kansilehteen kirjoitettu viesti ja sanoa: Buukstaavit pitää korjata pisteillä! Asemiehet ja pelko olivat jääneet viisinvuotiaan pojan mieleen. Kyseisiä riimejä UKK ei enää valitettavasti muistanut tarkemmin (nuorukaisena hän oli luonnollisesti keskustellut asiasta isänsä kanssa). Viestin aiheena olivat olleet kuitenkin suurlakko ja Halla-yhtiön asiat, sekä punaiset ja körtit. Isä antoi minulle lahjan, joka muodostui lähes kiroukseksi kuuluu esipuheen viimeinen, dramaattinen lause. Kolmannen kolumnin jälkeiset reaktiot: Kolumnin vastaanotto oli tyrmistynyt: Oraakkelin tarkoituksena arveltiin olevan suurmiehen maineen mustamaalaaminen. Usko Punaiseen kirjaan alkoi hiipua - semminkin kun asiantuntijat vihdoin antoivat kilvan epäileviä lausuntojaan. HS:a moitittiin ja pilkattiin rajusti, mutta lehden levikki oli lähtenyt hurjaan nousukiitoon. Samoihin aikoihin Oraakkelin uskottavuus koki toisen ankaran kolauksen: Television ajankohtaisohjelman toimittaja esitteli erästä kolumnin kappaletta. Hän paljasti, että Oraakkelin kolumneissa käytettiin suoria lainauksia Wikipediasta. Kuinka tällainen kirjoittaja, joka käyttää lähteenään Wikipediaa, voi olla luotettava? Menetelmä ei täytä tieteellisen kirjoittamisen kriteerejä, päinvastoin! totesi ohjelman lopussa haastateltu asiantuntija. Oraakkeli kirjoitti vastineen HS:iin: Vastine Punaisesta kirjasta syntyneeseen kritiikkiin On hyvä, että asioista puhutaan ja keskustellaan. Huono asia on, että peistä väännetään asiantuntemattomasti. Julkituomani seikat Kekkosen Punaisesta kirjasta ovat nostattaneet melkoisen vastalauseryöpyn: on epäilty, vähätelty, paheksuttu, arvailtu ja tuomittu, mutta myös hehkutettu vähäisin perustein. Kolumnejani on tietoisesti tulkittu väärin. Nopeat ovat syöneet hitaat tässäkin asiassa. Nopeita lausuntoautomaatteja maassamme näyttää riittävän aivan lehtien pääkirjoituspalstoja myöten. Entä varsinaiset Kekkos-asiantuntijat - mihin maanrakoon he ovat painuneet? Mieleni tekee hieman suomia heitä. Pitää olla tarkkana! Miten on käynyt tutkittaessa UKK:n päiväkirjoja?

10 Ovatko siellä sivujen marginaaleissa piileskelleet käsittämättömät reunahuomautukset jääneet huomiotta, ovatko ne sivuutettu merkityksettöminä höpinöinä? Kekkosen kaikki paperit on käytävä uudestaan läpi. Olen vakuuttunut, että Kekkonen on kirjannut ylös päähänsä pälkähtäneitä riimiaihioita kulloinkin saatavilla oleviin papereihin, sillä kirjailijat ja runoilijat toimivat niin. Riimin alkuja löytyy varmasti päiväkirjoista ja muista Kekkosen tärkeistä papereista. Patistan tutkijat tarkempaan syyniin. Myönnän, etten ole historioitsija, enkä edes erityinen Kekkosen tuntija. Siksi tekstissäni saattaa olla pieniä ristiriitaisuuksia historialliseen viitekehykseensä. Hitlerin valtaan nousun kuvaamisessani olin epätarkka. Mutta muuttaako se varsinaista sanomaani ja tulkintaani Kekkosen riimeistä? Innolla odotan helmikuuta 2010, jolloin luovutan kirjan Kekkosen perikunnalle. Silloin toivottavasti saamme riimeille myös poikkeavia, oikeampia tulkintoja. Korostan että tulkintani ovat vain yhden ei-asiantuntijan valistuneita arvauksia. Eniten kritiikkiä on syntynyt Kekkosen luomasta salakirjoituksesta. Se on osin oikeutettua: olin huolimaton tuodessani esille vain yhden Kekkosen mahdollisista monista motiiveista. Onhan aivan selvää, että UKK:n keksimä salakirjoitus on epäonnistunut ja naurettava. Koodin purkaminen on aivan liian helppoa ja toisaalta koodaaminen on hyvin vaikeaa ja epätäsmällistäkin - erisnimet lienevät tässä suurin ongelma. Olisiko kieltä pystynyt käyttämään kukaan muu kuin Kekkonen itse? Hän oli synnynnäinen kielellinen lahjakkuus, eikä ymmärtänyt muiden rajoittuneisuutta. Mutta mikä sitten oli Kekkosen motiivi ehdottaa tällaista Etsiväin poliisin johtajalle, Esko Riekille? Toin esille kolumnissani vain yhden syyn: Kekkonen todella uskoi keksimäänsä salakirjoitukseen. Tämäkin on mahdollista sen valossa, mitä viimeisessä kolumnissani paljastettiin. Oliko hänelle muodostunut päähänpinttymä riimeistään aikaisempien kokemustensa pohjalta? Olivatko lapsuuden ja lukioajan traumat aiheuttaneet hänelle tällaisen täydellisen sokean pisteen? Psykologiaan pohjautuen väittäisin, että tämä on täysin mahdollista. Myönnän että ajatellen myöhempää Kekkosen reaalipoliitikon uraa tämä teoria ei ole vahvoilla, mutta se on mahdollista. Kuka tahansa voi erehtyä, etenkin nuorena. Annan tässä muutaman muun mahdollisen selityksen: Kekkonen ja Riekki joutuivat eri linjoille EK:n linjasta ja toiminnasta. Riekki määräsi (ja nöyryytti) Kekkosen luomaan uuden salakirjoituksen. Kekkonen ei innostunut tehtävästä, mutta hän ei voinut kieltäytyäkään. Niinpä hän teki jäynää, suoritti työn italialaisittain: hän käytti tehtäväänsä tuhottomasti aikaa ja esitteli sitten nämä riimit.

11 Kolmas mahdollisuus voisi olla pelkkä vitsi. Salakirjoituksen keksiminen ehkä delegoitiin jollekin asiaan paremmin perehtyneelle henkilölle. Kekkonen olisi sitten vain asiaa sivuten kahvipöytäkeskustelussa tuonut esiin hauskat nuoruuden riiminsä. Runojahan oli jo ennen Etsiväin töistä urkki jää -riimejäkin. Kyseinen irtisanoutumisriimi oli vain viimeinen piikki Riekin lihaan. Ehkäpä Urho kahvipöydässä harkitusti pohjusti musertavan kostonsa Riekille. Riimien kirjallinen arvo onkin jo ymmärretty, joten siihen en puutu. Kuulutan asiantuntijat mukaan keskusteluun. nimim. Oraakkeli, lat. oraculum tarkoittaa jumalan antamaa vastausta esitettyyn kysymykseen. Oraakkelilla tarkoitetaan myös paikkaa, jossa vastauksia annetaan, tai myöhemmässä kielenkäytössä ihmistä, joka vastaukset antaa. Vastaukset kysymyksiin välitettiin tyypillisesti esimerkiksi meedion tai pappien kautta. Tämä jätti välittäjille mahdollisuuden vaikuttaa neuvojen pyytäjiin. (Lainaus Wikipediasta).