KEVÄT 2012 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO SCANDIC PLAZA. turkuaboanova.org

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEVÄT 2012 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA. turkuaboanova.org"

Transkriptio

1 KEVÄT 2012 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO SCANDIC PLAZA turkuaboanova.org

2 TURKU ABOA NOVA on nuorekas klubi, johon tällä hetkellä kuuluu kolmisenkymmentä jäsentä. Klubiin kuuluu sekä miehiä että naisia, valtaosa aktiivisessa työelämässä vielä mukana olevia. Kokoontumisemme ovat melko vapaamuotoisia ja panostamme monipuoliseen yhdessäoloon. Kauden ohjelmassa on normaalien viikkokokousten lisäksi kulttuuritapahtumia, yritysvierailuja, sporttisia aktiviteetteja sekä juhlia. Rotariaatteen mukaisesti haluamme olla aktiivisesti mukana erilaisissa projekteissa. Klubimme avustuskohteita Rotary-säätiön ja RI:n Polio-kampanjan lisäksi ovat Sambian kaivoprojekti, Virusmäen lastenkoti ja Portsakoti Turussa. Klubimme jäsenistöä on mukana sekä piirin projekteissa että Suomen Rotaryn toiminnassa. Tervetuloa mukaan!

3 KANSAINVÄLINEN ROTARYJÄRJESTÖ on perustettu vuonna 1905 Chicagossa ja Suomeen ensimmäinen klubi perustettiin vuonna Tällä hetkellä maailmassa on rotareja 1,2 miljoonaa yli 200 maassa ja noin klubissa. Suomessa rotareja on runsaat Rotarytoiminnan tavoite on vaalia palvelemisen ihannetta kaiken arvossapidetyn yritteliäisyyden perustana: edistämällä tuttavuussuhteiden syntymistä ja siten luomalla tilaisuuksia palvelemiseen vaalimalla liike-ja ammattimoraalia innostamalla rotareja toteuttamaan palvelemisen ihannetta yksityiselämässään, ammatissaan ja yhteiskunnan jäsenenä edistämällä kansojen välistä yhteisymmärrystä, hyvää tahtoa ja rauhaa Rotaryn neljä kysymystä, joiden avulla pyritämään edistämään hyviä toimintatapoja keskinäisessä kanssakäymisessä ja ajamissaan palveluhankkeissa punnitsemalla toimintaansa seuraavasti: 1) Onko se totta? 2) Onko tämä oikeudenmukaista kaikkia asianosaisia kohtaan? 3) Luoko tämä hyvää tahtoa ja parantaako tämä ystävyyssuhteita? 4) Onko tämä kaikkien osapuolten edun mukaista?

4 RIP Kalyan Banerjeen teema Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita

5 VIRKAILIJAT KAUDELLA HALLITUS Presidentti Mika Mäkinen DP Katriina Kontu PP Anitta Bergbom 1. sihteeri Kirsi Storckovius 2. sihteeri Merja Sipiläinen-Kuhlberg Klubimestari Katri Kaisalmi Rahastonhoitaja Rainer Lundqvist Rotarysäätiöasiamies Matti Urho KOMITEAT Hallinto Mika Mäkinen Palvelu Tuula Lind Jäsenyys Maria Axo Suhdetoiminta ja internet Susanna Juusti Nuorisovaihto Katri Aalto Klubikouluttaja Lassi Holopainen

6 NAAPURIKLUBIEN KOKOUKSET Samppalinna ma Svenska Klubben Lieto ma Shell Simpukka Kaarina ma Tuorlan Majatalo Lieto Vanhalinna ti Vanhalinnan Kartano Meri-Naantali ti Naantalin Kylpylä Turku - Åbo ti Hamburger Börs Turku Sirkkala ti Ravintola Alabama Aamuvirkut ke 7.30 Ravintola WerkaHof Kupittaa ke Turun Upseerikerho Naantali ke Ravintola Kala-Trappi Paraisten portti ke Hotel Kalkstrand Turun Linna to Svenska Klubben Raisio to Ravintola Martinhovi Turku International to Holiday Inn Turku Piikkiö to Tuorlan majatalo Aninkainen pe Suomalainen Pohja Turunmaa pe Scandic Plaza Pargas pe Hotel Kalkstrand RIP Kalyan Banerjeen teema Raisio Jokilaakso pe Ravintola Huhkotalo Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita

7 TURKU ABOA NOVA ROTARYKLUBI Aalto Katri Aaltonen Sari Aro Sonja Axo Maria Bergbom Anitta Elonheimo Juhani Essén Tom Hakoila Matti Holopainen Lassi Jalonen Nina Jünger Anne-Marie Juusti Susanna Kaisalmi Katri Kasvi Brita Kavander Pirjo Koivuniemi Kauko Kontu Katriina Koskinen Jouni Laine Marie Lehmusvaara Jari Lind Tuula Lundqvist Rainer Mikola Jaana Mäkinen Mika Numminen Samu Pekuri Hannu Saarinen Johanna Silander Minna Sipiläinen-Kuhlberg Merja beiersdorf.com Storckovius Kirsi Urho Matti Vehmanen Pirjo Vieno Ari Virolainen Petri Wilén Yrsa

8 KEVÄTKAUDEN 2012 OHJELMA pe Illanvietto Auki ma Klubivierailuviikko - Kakola-produktion esittely Turun alueen klubit ma * Tunne jäsenet - Anne-Marie Jünger Plaza la Klubikouluttajan ohjelmanumero Plaza 6.2. ti Tähtitorni / Åbo Akademin säätiö Tähtitorni ma Liikunnan hyvää tekevä vaikutus/ Harri Helajärvi Plaza ma EI KOKOUSTA HIIHTOLOMAN TAKIA ma * Minne rotarien rahat menevät? Plaza 5.3. ma Kulttuurikävely Turku ma Tunne jäsenet - Sonja Aro Plaza ma * Piirin jäsenyyskomitean esittäytyminen Plaza ma Vakavien onnettomuuksien tutkinta - Veli-Pekka Nurmi Plaza 2.4. ma Meripelastus Meripelastuskeskus Turku 9.4. ma EI KOKOUSTA PÄÄSIÄISEN TAKIA ma * Tulevaisuuden tutkimus - Ilpo Alvesalo Plaza ma Vapaaehtoistyön viikko Portsakoti ma Vapunaaton kuohuviinit - GSE-ryhmä Australiasta vierailulla Plaza 4.5. ma Kakola-musikaali Turun Kaupunginteatteri ma * Klubineuvottelu/syksyn ohjelman suunnittelu Plaza ma Kakola-musikaalin loppuraportti Plaza ti Ryla-nuoret + kesävaihtoon lähtijät Plaza 4.6. ma Lacrosse - haavipallo, tutustuminen lajiin U19 MM 2012 heinäkuu Tku Parkin kenttä ma Muuttuva Turku Jossain päin Turkua ma Tunne jäsenet - uusi/vanha jäsen Plaza ti * Aboa Nova vaihtokokous E. Ekblom * Hallituksen kokous

KEVÄT 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA

KEVÄT 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA KEVÄT 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA TURKU ABOA NOVA on nuorekas klubi, johon tällä hetkellä kuuluu kolmisenkymmentä jäsentä. Klubiin kuuluu sekä miehiä että naisia, valtaosa aktiivisessa

Lisätiedot

SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA

SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA TURKU ABOA NOVA on nuorekas klubi, johon tällä hetkellä kuuluu kolmisenkymmentä jäsentä. Klubiin kuuluu sekä miehiä että naisia, valtaosa aktiivisessa

Lisätiedot

2014 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA

2014 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA 10 vuotta Kevät 2014 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA turkuaboanova.org Turku Aboa Nova on vuonna 2004 perustettu, Turun toiseksi nuorin rotaryklubi. Klubin arvot ovat: Joustavuus, Yhteisöllisyys

Lisätiedot

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014 Suunnitelma 1 (5) KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014 1 Sisältö Klubijohtosuunnitelman 2013-2014 sisältö: Klubin säännöt Klubin strategiset tavoitteet Klubin vuosikello (Liite 1) Klubin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Pietari Brahen Rotaryklubi. Viikkokokous 22.11.2011

Pietari Brahen Rotaryklubi. Viikkokokous 22.11.2011 Pietari Brahen Rotaryklubi Viikkokokous 22.11.2011 Rotaryvisailu Ensimmäisen kokouksen kutsui koolle Paul Harris. Mikä oli hänen ammattinsa? Mitä ammatteja muut perustajajäsenet edustivat? Lakimies Hiilikauppias

Lisätiedot

MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma

MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA 2016-2017 KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2016-2017 ROTARY PALVELEE IHMISKUNTAA - ROTARY SERVING HUMANITY KLUBIN KEVÄTKOKOUS 17.5.2016 Sisältö Klubin säännöt Klubin strategiset tavoitteet

Lisätiedot

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi.

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi. 1/6 Rotarypiiri 1390 JÄSENKYSELY 2010 Tämä on rotarypiirin 1390 kaikkien rotaryklubien jäsenille suunnattu kysely, jonka tavoitteena on kartoittaa suhtautumista rotariuteen yleensä sekä oman klubin toimintaan.

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

PETS D 1400 14.-15.3.2009

PETS D 1400 14.-15.3.2009 PETS D 1400 14.-15.3.2009 SERVICE ABOVE SELF RI on maailmanlaajuinen rotaryklubien yhteisö, joka palvelee, vaalii korkeita eettisiä arvoja, edistää maailman yhteisymmärrystä, hyvää tahtoa ja rauhaa johtavien

Lisätiedot

Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma

Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2015-2016 Service above self Palvelu itsekkyyden edelle Ole lahja maailmalle Be a gift to the world KLUBIN KEVÄTKOKOUS 28.4.2015 Sisältö Klubin säännöt Klubin

Lisätiedot

1 / 3. KLUBIJOHTOSUUNNITELMA Karhunpään rotaryklubi

1 / 3. KLUBIJOHTOSUUNNITELMA Karhunpään rotaryklubi KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2011 2012 Karhunpään rotaryklubi 1. Sisältö Klubijohtosuunnitelma 2011 2012 sisältää seuraavat osiot: Klubin säännöt Klubin vuosikello (Liite 1) Klubin strategiset tavoitteet 2011

Lisätiedot

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 4.1 Raision Rotaryklubin organisaatio 4.1.1 Hallitus Puheenjohtaja Presidentti Erkki Haavisto GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Jäsenet Pastpresidentti

Lisätiedot

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle 2019-2020 Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubi Yhteystiedot Lappeenrannan Upseerikerho Upseeritie 2 53850 Lappeenranta Rotaryklubi Lappeenranta

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN ROTARYKLUBI

UUDENKAUPUNGIN ROTARYKLUBI UUDENKAUPUNGIN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2015 2016 Uudenkaupungin Rotaryklubi kokoontuu joka arkitorstaina Hotelli Aquariuksessa klo 12.00 1 / 5 KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2015-2016 Uudenkaupungin Rotaryklubi

Lisätiedot

Lisätään jäsenten määrää rekrytoimalla erityisesti niiltä ammattialoilta joista puuttuu edustus klubissa.

Lisätään jäsenten määrää rekrytoimalla erityisesti niiltä ammattialoilta joista puuttuu edustus klubissa. MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2014-2015 Sisältö Service above self Palvelu itsekkyyden edelle Klubin säännöt Klubin vuosikello (liite 1) Klubin strategiset tavoitteet 2014-2017 Klubin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2014-2017 2 Klubijohtosuunnitelma 2014-2017 Käsitellään klubineuvottelussa 27.7.2015 Johdanto... 3 1. Käyttöönotto... 3 2. Klubijohtosuunnitelman kuvaus... 3 3. Toimihenkilöt ja toimielimet... 3 3.1. Klubin

Lisätiedot

TITLE Klubijohtosuunnitelma Hannu Simström

TITLE Klubijohtosuunnitelma Hannu Simström TITLE Klubijohtosuunnitelma 2018-2019 Hannu Simström 22.5.2018 Someron Rotaryklubi - nykytilanne Someron Rotaryklubi perustettu 23.10.1954 Jäseniä tällä hetkellä 30 25 miestä, 5 naista Kauden 2017-2018

Lisätiedot

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä 19.03.2011 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

FORSSAN ROTARYKLUBI. VIIKKOKOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: klo 12-13

FORSSAN ROTARYKLUBI. VIIKKOKOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: klo 12-13 FORSSAN ROTARYKLUBI VIIKKOKOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: 2.11.2017 klo 12-13 PAIKKA: Scandic Forssa Puheenjohtaja: Pentti Aspila Chairman Sihteeri: Anu Suomela Secretary LÄSNÄ

Lisätiedot

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Jorma Nykänen, Presidentti, Jyväskylä Päijänne rk 23.7.2009 Presidentin esitelmä klubin kokouksessa (Lähde pääosin: DG Eero Piipponen) Rotaryn tulevaisuus on

Lisätiedot

ROTARY INTERNATIONALIN JÄRJESTYSMUOTO

ROTARY INTERNATIONALIN JÄRJESTYSMUOTO ROTARYN KÄSIKIRJA 2013 ROTARY INTERNATIONALIN JÄRJESTYSMUOTO Artikla Aihe Sivu 1 Määrittelyt... 123 2 Nimi ja kuvaus... 123 3 Tarkoitus... 123 4 Tavoite... 123 5 Jäsenyys... 123 6 Hallitus... 125 7 Toimihenkilöt...

Lisätiedot

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012 ROTARYVUODEN SUNNITTELU Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä: 17.03.2012 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin hallinto ja toiminta

Lisätiedot

Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit

Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit Erja Vihervaara, Olli Pihlava Suomen Rotary 2015 Sisällysluettelo 1. Presidentin odotukset ja tavoitteet s. 2 2. Tavoitteet s. 6 3. Johtaminen s.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Heinäkuu 2014 Heinäkuun läsnäoloprosentti 69,92 03.07. Ei kokousta 10.07. Kevätkokous o Alkaneen kauden ohjelma ja talousarvio 18.07. pe Kuokkalankosken markkinoiden

Lisätiedot

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO PRESIDENTIN VUODEN KIERTO V e s a M a r t i k k a l a A s s i s t a n t G o v e r n o r P E T S 1 6. 3. 2 0 1 3 L a p p e e n r a n t a Presidenttikautta edeltävä syksy Perehdy matrikkeliin: rotaryn tavoite,

Lisätiedot

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU Miksi viides palveluväylä (uudet sukupolvet palvelu) - Mahdollistaa tehokkaan väylän paikkakunnan nuorten tukemiseen - Tarvitaan

Lisätiedot

RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT

RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT Artikla Aihe Sivu 1 Määrittelyt... 213 2 Hallitus... 213 3 Vaalit ja tehtävien kestot... 213 4 Hallituksen tehtävät... 214 5 Kokoukset... 214 6 Liittymis- ja

Lisätiedot

ROTARYKLUBIN PRESIDENTIN TEHTÄVÄT

ROTARYKLUBIN PRESIDENTIN TEHTÄVÄT ROTARYKLUBIN PRESIDENTIN TEHTÄVÄT Esittäjä DG Timo Hänninen Päivämäärä 19.03.2011 Klubin presidentin opaskirja Tämä diasarja perustuu Rotaryklubin presidentin opaskirjaan 222-FI (111), jossa on lähtökohtana

Lisätiedot

PrePETS. Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG

PrePETS. Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG PrePETS Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG 2016-2017 Aimo Turunen Kiteen Rotaryklubi ry DG 2016-2017 Rotarypiiri 1430 aimo.turunen49@gmail.com 0400-275928 http://www.rotarypiiri1430.fi/ TITLE 2 RI Vuoden

Lisätiedot

Leila Risteli, PDG, DRFC. Johtajuus rotaryjärjestössä

Leila Risteli, PDG, DRFC. Johtajuus rotaryjärjestössä Leila Risteli, PDG, DRFC Johtajuus rotaryjärjestössä Mitä tiedät Rotarysta? yli 1,2 miljoonaa rotaria noin 35 000 rotaryklubissa noin 200 maassa/itsehallintoalueella ensimmäinen klubi Chicagoon 1905, Suomeen

Lisätiedot

SUPER-ILLAT KEVÄT 2014

SUPER-ILLAT KEVÄT 2014 Paikkakunta Päivä Liittohallituksen jäsen, jäsenet/ SuPerin toimihenkilö Jäseniltapaikka Kellonaika Sitovat ilmoittautumiset Helsinki ti 1.4. Tuula Kumpulainen / Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu

Lisätiedot

Rotaryjärjestön organisaatio. 05/2016 / MKa

Rotaryjärjestön organisaatio. 05/2016 / MKa 05/2016 / MKa Rotaryjärjestön perusorganisaatio ja eri yksikköjen keskinäiset suhteet Rotaryklubi Kuvernööri ja piiriorganisaatio Suomen Rotary Rotary International 2 Rotaryklubi Suomen Rotary ry Rotarytoimisto

Lisätiedot

Uutta virtaa rotarytoimintaan RLI-valmennus. Juha Risteli, DG Leila Risteli, PDG, DRFCC

Uutta virtaa rotarytoimintaan RLI-valmennus. Juha Risteli, DG Leila Risteli, PDG, DRFCC Uutta virtaa rotarytoimintaan RLI-valmennus Juha Risteli, DG Leila Risteli, PDG, DRFCC Mitä Rotary on? Mitä Rotary tekee? Miten saamme klubimme toimimaan hyvin? Miten kehitymme? Vastaamalla näihin kysymyksiin

Lisätiedot

TITLE KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET. Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri

TITLE KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET. Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri TITLE Pre/Past -PETS 2017 KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri 1 Presidentti / sihteeri / rahastonhoitaja Tärkeitä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2017 2018 Klubin hallitus ja komiteat 2017-2018 Klubin hallitus presidentti varapresidentti past presidentti tuleva presidentti 1. sihteeri 2. sihteeri rahastonhoitaja nuorisovaihtoasiamies

Lisätiedot

RI Oulun Tulli ohjelma 2007-2008

RI Oulun Tulli ohjelma 2007-2008 2.7.2007 1. peruttu kokous 9.7.2007 Hallituksen kokous 16.30 Pohjois-Suomen Messut RY, Ojakatu 2 12.7.2007 Kesäteatteri Hupisaari "Raksilan iloiset rouvat" 19.00 19.7.2007 16.30, kauden 2007-2008 toimintasuunnitelma

Lisätiedot

FORSSAN ROTARYKLUBI. VIIKKOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: klo Puheenjohtaja: Jos Helmich Sihteeri: Aki Härmä

FORSSAN ROTARYKLUBI. VIIKKOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: klo Puheenjohtaja: Jos Helmich Sihteeri: Aki Härmä FORSSAN ROTARYKLUBI VIIKKOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: 7.9.2017 klo 12-13 PAIKKA: Scandic Forssa Puheenjohtaja: Jos Helmich Sihteeri: Aki Härmä Chairman Secretary LÄSNÄ : Omia

Lisätiedot

Pori Karhunpään Rotaryklubi ry Jukka Kehusmaa Klubin presidentti Klubin säännöt

Pori Karhunpään Rotaryklubi ry Jukka Kehusmaa Klubin presidentti Klubin säännöt Pori Karhunpään Rotaryklubi ry Jukka Kehusmaa Klubin presidentti 2016-2017 12.5.2016 KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2016-2017 Teema 2016-2017 ROTARY SERVING HUMANITY " - "Rotary palvelee ihmiskuntaa KLUBIJOHTOSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 Kemin Rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma 2015 2016 RI:n presidentti K. R. (Ravi) Ravindran: Ole lahja maailmalle Klubin hallitus ja komiteat 2015-2016 Klubin hallitus presidentti Mikko Henriksson varapresidentti

Lisätiedot

Kuvernööri piirinsä johtajana ja piirien yhteistyön edistäjänä. PDG, DT Leila Risteli DGE-valmennus, Raahe 25.-26.8.2012

Kuvernööri piirinsä johtajana ja piirien yhteistyön edistäjänä. PDG, DT Leila Risteli DGE-valmennus, Raahe 25.-26.8.2012 Kuvernööri piirinsä johtajana ja piirien yhteistyön edistäjänä PDG, DT Leila Risteli DGE-valmennus, Raahe 25.-26.8.2012 Postia RI:lta Training Manuals LÄHTÖTILANNE Kuvernööri Piirin suunnitelmat Kuvernöörin

Lisätiedot

ROTARIKLUBI TURUN AAMUVIRKKUJEN TOIMINTA VUONNA 2018

ROTARIKLUBI TURUN AAMUVIRKKUJEN TOIMINTA VUONNA 2018 ROTARIKLUBI TURUN AAMUVIRKKUJEN TOIMINTA VUONNA 2018 Vuoden aikana nelisen kymmentä korkeatasoista esitelmää kaikilta elämän alueilta sekä lukuisia yritysvierailuita ja muita aktiviteetteja http://turunaamuvirkut.fi/

Lisätiedot

P I I R I N 1410 T O I M I N T A K E R T O M U S - ROTARYVUOSI

P I I R I N 1410 T O I M I N T A K E R T O M U S - ROTARYVUOSI Olli Pihlava DG 2015 2016 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1410 South-West Finland and Aland Islands P I I R I N 1410 T O I M I N T A K E R T O M U S - ROTARYVUOSI 2015-2016 Rotary Internationalin presidentin

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

Kemin rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma RI:n presidentti John F. Germ; Rotary palvelee yhteiskuntaa

Kemin rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma RI:n presidentti John F. Germ; Rotary palvelee yhteiskuntaa Kemin rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma 2016 2017 RI:n presidentti John F. Germ; Rotary palvelee yhteiskuntaa Klubin hallitus ja komiteat 2016 20177 Klubin hallitus presidentti Leena Jokinen varapresidentti

Lisätiedot

DGE-INFO Kokkola T E R V E T U L O A!

DGE-INFO Kokkola T E R V E T U L O A! DGE-INFO 27. 28.8.2011 Kokkola T E R V E T U L O A! Hyvät tulevien kuvernöörien puolisot, Me kaikki IPDG ja PDG- seuralaiset toivotamme teidät tervetulleeksi! Piirit Suomessa Piiri 1400 Pohjois-Suomi Pohjanmaa

Lisätiedot

Pietarsaari-Mässkär Rotaryklubin järjestysmuoto

Pietarsaari-Mässkär Rotaryklubin järjestysmuoto _ Rotary International Pietarsaari-Mässkär Rotaryklubin järjestysmuoto I artikla Määritelmät ( RI:n säännöt edellyttävät jokaisen RI:n jäsenyyteen hyväksytyn rotaryklubin hyväksyvän tämän vahvistetun järjestysmuodon

Lisätiedot

NURMIJÄRVI KLAUKKALAN ROTARYKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUOSI

NURMIJÄRVI KLAUKKALAN ROTARYKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUOSI 1 NURMIJÄRVI KLAUKKALAN ROTARYKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUOSI 1.7.2016 30.6.2017 2 1. Yleistä Nurmijärvi-Klaukkalan Rotaryklubi ry on rekisteröity yhdistysrekisteriin 4.11.2015. Yhdistyksen rekisterinumero

Lisätiedot

Eläväisen klubin eväät. Klubijohtosuunnitelma

Eläväisen klubin eväät. Klubijohtosuunnitelma Eläväisen klubin eväät Klubijohtosuunnitelma Rotaryn tavoitteena on vaalia palvelemisen ihannetta kaiken arvossapidetyn yritteliäisyyden perustana: 1. edistämällä tuttavuussuhteiden syntymistä ja siten

Lisätiedot

Kari Kivistö DG 2011 2012 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1410 South-West Finland and Aland Islands

Kari Kivistö DG 2011 2012 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1410 South-West Finland and Aland Islands Kari Kivistö DG 2011 2012 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1410 South-West Finland and Aland Islands T O I M I N T A K E R T O M U S ROTARYVUOSI 2011 2012 PIIRI 1410 Rotary Internationalin presidentin teema:

Lisätiedot

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja YSRG Youth Service Resource Group ja Rotaryn Nuorisotoiminnot (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Interact 14 18 v Tarkoitus: Antaa nuorille tilaisuus toimia yhdessä maailmanlaajuisessa toveripiirissä,

Lisätiedot

KUVERNÖÖRIPOSTIA. Teemat. Sisältö. Raili Töntsi, piirikuvernööri , piiri 1390 Loka ja marraskuu Hyvät rotarit!

KUVERNÖÖRIPOSTIA. Teemat. Sisältö. Raili Töntsi, piirikuvernööri , piiri 1390 Loka ja marraskuu Hyvät rotarit! KUVERNÖÖRIPOSTIA Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Loka ja marraskuu 2015 Hyvät rotarit! Piirikokous ja Syysseminaari Lahdessa la 10.10.2015 Piirikokous kokosi Lahden Upseerikerholle

Lisätiedot

Rovaniemi-Ounasvaaran Rotaryklubi ry:n säännöt

Rovaniemi-Ounasvaaran Rotaryklubi ry:n säännöt Rovaniemi-Ounasvaaran Rotaryklubi ry:n säännöt 1. YLEISTÄ... 2 1.1 (YHDISTYKSEN) KLUBIN NIMI JA SIJAINTIPAIKKAKUNTA... 2 1.2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 1.3 JÄSENYYS ROTARY INTERNATIONALISSA... 2

Lisätiedot

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Näin me sen teimme RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Ylivieskan Rotary klubi Ylivieskan Jokivarsi Rotary klubi Haapaveden Rotary klubi Oulaisten Rotary klubi 22.3.2014 MARTTI MATIKAINEN 1 OHJELMA RYLA-JOHTAMISSEMINAARI

Lisätiedot

Säännöt. Kokkolan Rotaryklubin ry Gamlakarleby Rotaryklubbs rf säännöt 1/9. 1. Yleistä 2. 1.1 (Yhdistyksen) Klubin nimi ja sijaintipaikkakunta.

Säännöt. Kokkolan Rotaryklubin ry Gamlakarleby Rotaryklubbs rf säännöt 1/9. 1. Yleistä 2. 1.1 (Yhdistyksen) Klubin nimi ja sijaintipaikkakunta. Säännöt Kokkolan Rotaryklubin ry Gamlakarleby Rotaryklubbs rf säännöt 1/9 1. Yleistä 2 1.1 (Yhdistyksen) Klubin nimi ja sijaintipaikkakunta. 2 1.2 Tarkoitus ja toiminnan laatu.. 2 1.3 Jäsenyys Rotary Internationalissa.

Lisätiedot

Virtain Rotaryklubi ry:n säännöt

Virtain Rotaryklubi ry:n säännöt Virtain Rotaryklubi ry:n säännöt PHR:m ennakkotarkastamat Päätös 26.11.2013/PRH Dnro 2013/002191Y 2 Päätös 26.11.2013/PRH Dnro 2013/002191Y Virtain Rotaryklubi ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka

Lisätiedot

Jäsenyyskomitean mietteitä

Jäsenyyskomitean mietteitä Jäsenyyskomitean mietteitä Kari Koski, Presidentti 2016-2017, 2017-2018 Turku Samppalinnan Rotaryklubi ry Piirin jäsenyyskomitean pj 2017-2018 JÄSENYYSKOMITEA 2017-2018 PP Kari Koski, Turku Samppalinna

Lisätiedot

RI Piiri 1390

RI Piiri 1390 1 Helge Saarinen 16.3.2013 RI Piiri 1390 ROTARYN STRATEGIA 2011 2014 ROTARYN TEEMA 2013 2014 PIIRIN PAINOPISTEALUEET FIRST CLASS - HAASTE 3 4 ROTARYN STRATEGIA D1390 2013 5 ROTARYN STRATEGIA ROTARYN ARVOT

Lisätiedot

Raision Rotaryklubin säännöt

Raision Rotaryklubin säännöt Raision Rotaryklubin säännöt Hyväksytty klubin kokouksessa 8.4.2010 Säännöt ovat voimassa toistaiseksi SL/hallintokomitea 3.12.2009 2 1 Yleistä 1.1 Rotaryklubin nimi on Raision Rotaryklubi Klubin kotipaikka

Lisätiedot

Oulu City Rotaryklubi ry

Oulu City Rotaryklubi ry TOIMINTASTRATEGIA 2013 2016 Pirjo Isoluoma Y-Tunnus: 2156710-2 Sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Oulu City rotaryklubi ry:n tehtävä, visio ja arvot... 3 2. Toiminnan keskeiset tavoitteet... 4 3. Johtaminen ja

Lisätiedot

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017)

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Rotary tänään jäseniä 1.22 milj./ 34 000 klubissa mukana 200 maassa ja maantieteellisellä alueella palvelee, auttaa ja kehittää jäsenistöään noudattaa

Lisätiedot

FORSSAN ROTARYKLUBI. VIIKKOKOKOUSPÖYTÄKIRJA 14/17 18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: klo 12 13

FORSSAN ROTARYKLUBI. VIIKKOKOKOUSPÖYTÄKIRJA 14/17 18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: klo 12 13 FORSSAN ROTARYKLUBI VIIKKOKOKOUSPÖYTÄKIRJA 14/17 18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: 7.12.2017 klo 12 13 PAIKKA: Scandic Forssa Puheenjohtaja: Oiva Niemeläinen Chairman Sihteeri: Aki Härmä Secretary LÄSNÄ

Lisätiedot

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle.

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle. ROTARYPIIRI 00 Toiminta rotaryvuonna 200 20 n rotaryvuoden teemana on RIP Ray Klinginsmithin teema Rakentaa yhteiskuntaa, yhdistää maanosia tai vapaasti muokaten Rotary toimii lähellä ja kaukana n toimintaa

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

Ole lahja maailmalle. Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran

Ole lahja maailmalle. Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran Ole lahja maailmalle Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran Pre-PETS / Post-PETS käsiteltyjä asioita: Vuosikello: mitä presidentin, sihteerin ja rahastonhoitajan pitää tehdä tiettyinä

Lisätiedot

Rotaryklubin järjestysmuoto

Rotaryklubin järjestysmuoto * Rotaryklubin järjestysmuoto Artikla 1 Määrittelyt Ellei sisältö muuta vaadi niin tässä järjestysmuodossa käytetyillä sanoilla on seuraava merkitys: 1. hallitus: tämän klubin hallitus. 2. säännöt: tämän

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

FORSSAN ROTARYKLUBI VIIKKOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: Puheenjohtaja: Jos Helmich Sihteeri: Aki Härmä

FORSSAN ROTARYKLUBI VIIKKOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: Puheenjohtaja: Jos Helmich Sihteeri: Aki Härmä FORSSAN ROTARYKLUBI VIIKKOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/17-18 MINUTES OF WEEKLY MEETING AIKA: 10.8.2017 PAIKKA: Scandic Forssa Puheenjohtaja: Jos Helmich Sihteeri: Aki Härmä Chairman Secretary LÄSNÄ : Omia 11 Vieras

Lisätiedot

PORIN ROTARYKLUBIN KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2012-2013

PORIN ROTARYKLUBIN KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2012-2013 Paavo Kajander 30.3.2012 Presidentti 2012-2013 Porin Rotaryklubi PORIN ROTARYKLUBIN KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2012-2013 RI:n presidentti Sakuji Tanakan teema on Rauhaan palvelemalla KLUBIJOHTOSUUNNITELMAN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ LAAJAVUORI ROTARYKLUBIN SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄ LAAJAVUORI ROTARYKLUBIN SÄÄNNÖT Suomen Rotary ry 1 (11) JYVÄSKYLÄ LAAJAVUORI ROTARYKLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty klubikokouksessa 15.6.2011. 2 (11) JYVÄSKYLÄ-LAAJAVUORI ROTARYKLUBIN SÄÄNNÖT 1 Yleistä 1.1 Klubin nimi ja sijaintipaikkakunta

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus Toimintakertomus 1.7.2016 30.6.2017 Forssan Rotaryklubi ry on osa Rotary Internationaalin maailmanlaajuista rotaryklubien yhteisöä, joka palvelee, vaalii korkeita eettisiä arvoja, edistää maailman yhteisymmärrystä,

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Ristiinan Rotaryklubi ry:n säännöt

Ristiinan Rotaryklubi ry:n säännöt (Hyväksytty Patentti-ja rekisterihallituksessa 23.9.2010) Ristiinan Rotaryklubi ry:n säännöt 1. YLEISTÄ...2 1.1 KLUBIN NIMI JA SIJAINTIPAIKKAKUNTA...2 1.2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU...2 1.3 JÄSENYYS

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Olen eettinen, tunnistan ja edistän muiden eettistä ajattelua ja etsin mahdollisuuksia toisten palvelemiseen omassa ammatissani.

Olen eettinen, tunnistan ja edistän muiden eettistä ajattelua ja etsin mahdollisuuksia toisten palvelemiseen omassa ammatissani. Etiikka ammattipalvelu Olen eettinen, tunnistan ja edistän muiden eettistä ajattelua ja etsin mahdollisuuksia toisten palvelemiseen omassa ammatissani. Tunnin tavoitteet Miten Rotaryn johtoajatusten pitäisi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, VUOSIKERTOMUS 2014-2015

SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, VUOSIKERTOMUS 2014-2015 6.9.2015 1/41 SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, VUOSIKERTOMUS 2014-2015 1. Hallitus ja komiteat (1.7.2014 30.6.2015) Presidentti 2014 2015 Leino Kimmo Tuleva presidentti 2015 2016 Kaunisto Jari Tuleva presidentti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT 1 Asunto Oy Nakkilan Tarhakoto 100 % Janika Löfbacka Kirsi-Marja Auvinen (Sakipa Oy Isännöinti) Eero Rantala pj. Eeva-Anneli Pulska (asukasjäsen) Petri Nurminen vast. toimii Aino Lepistö varsinaisessa

Lisätiedot

KOKEMÄEN ROTARYKLUBI TOIMINTAKERTOMUS

KOKEMÄEN ROTARYKLUBI TOIMINTAKERTOMUS KOKEMÄEN ROTARYKLUBI TOIMINTAKERTOMUS 2009 2010 Kokemäen Rotaryklubin toimintavuosi oli järjestyksessään 44. Vuoden kansainvälisenä teemana oli: Rotaryn tulevaisuus on sinun käsissäsi. Ennen toimintavuoden

Lisätiedot

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Sihteerien koulutus

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Sihteerien koulutus PrePETS 2015 Rotarypiiri 1430 Koulutuskomitea Sihteerien koulutus Sihteeri on klubin avainhenkilö Olet ykkössihteerinä klubin presidentin lähin tuki ja koko klubin tietolähde Klubissa voi olla useampia

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

ROTARYPIIRI 1400 RAPORTTI 1/5 Piirikouluttaja

ROTARYPIIRI 1400 RAPORTTI 1/5 Piirikouluttaja ROTARYPIIRI 1400 RAPORTTI 1/5 Piirikouluttaja Oulu 24.9.2007 KOONNOS SYKSYN 2007 JÄSENYYSSEMINAARIEN TYÖRYHMÄRAPORTEISTA Koonnos on tehty 12 työryhmän vastauksista kuhunkin kuuteen tehtävään. Samansisältöisiä

Lisätiedot

ElectroCity Turun yliopiston Kupittaa Järjestävä klubi Turun Kupittaa RK Puheenjohtaja Leena-Maija Laurén Sihteeri Lea Wuori

ElectroCity Turun yliopiston Kupittaa Järjestävä klubi Turun Kupittaa RK Puheenjohtaja Leena-Maija Laurén Sihteeri Lea Wuori Turun Rotaryklubien presidenttien en kokous 26.10.2011 17-18 18 KOKOUS 3 / 2011-2012 2012 Pöytäkirja LML/LW AIKA 26.10.2011, KLO 17-18 KOKOUS KAHVI/TEETARJOILU KLO 16:30-17 Paikka Turun yliopisto, Tulevaisuuden

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

RAISION ROTARYKLUBI 2011 2012

RAISION ROTARYKLUBI 2011 2012 RAISION ROTARYKLUBI 2011 2012 Toimintakertomus Raision rotaryklubi täytti 50 vuotta 28.2.2012. YLEISTÄ- TAPAHTUNUTTA Maailmanpresidentti Kalyan Banerjee on valinnut Rotaryn teemaksi täksi kaudeksi Reach

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Syyskuu 2014 Syyskuun läsnäoloprosentti 82,95 to 04.09. Klubikokous o Markku Kalliomäki, ystävyyttä yli rajojen / saksal. ystävyysklubin vierailu 02.10. to 11.09. Järjestelyt

Lisätiedot

Rotarypiiri 1430 AG koulutus Joensuu Osmo Siira

Rotarypiiri 1430 AG koulutus Joensuu Osmo Siira Rotarypiiri 1430 AG koulutus Joensuu 06.05.2017 Osmo Siira Kuvernöörin odotuksia Piirin laajennetun johtoryhmän jäsen AG osallistuu alueensa ja alueensa klubien edustajana piirin johtamiseen piirin toiminnan,

Lisätiedot

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla Liite b. Nousiaisten (3.) kartalla PÖYTYÄ AURA Nousiainen Nousiainen 5 TURKU LIETO RAISIO NAANTALI Tarjousaluekarttojen mittakaavat: : 5, 3-5 : 7 tarjousalue 2 Lisätietoja: Tapio Tuhkanen, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

SUOMALAISEN ROTARYKLUBIN SÄÄNTÖMALLI

SUOMALAISEN ROTARYKLUBIN SÄÄNTÖMALLI Suomen Rotary ry 1(9) päivitetty 25.2.2009 SUOMALAISEN ROTARYKLUBIN SÄÄNTÖMALLI Johdanto Jokaisen rotaryklubin on Rotary Internationaliin liittyessään laadittava klubin säännöt ja pidettävä ne ajan tasalla

Lisätiedot

KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia)

KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia) KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia) Kävelytreffeillä Hali-Koira johdattaa kävelijät tutustumaan mm. erilaisiin kulttuurikohteisiin. Voit osallistua joka kerta tai vain silloin, kun sinulle

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2016 Toimintakertomukseen, Liite 2.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2016 Toimintakertomukseen, Liite 2. Ajankohta 2016 TAMMIKUU Paikka Tilaisuus Kohderyhmä Kouluttaja/vastuuhenkilö henkilö lkm 11. Alvarium Joku Roti! Kaikki ryhmät Visa Pohjola ja 81 14. Aurakatu Some -koulutus Heikki Pölönen ja 14 25. Aurakatu

Lisätiedot

Klubin johtosuunnitelma

Klubin johtosuunnitelma Klubin johtosuunnitelma 2018-2019 ILKK A VUORI P RESI DENTTI 2018-2019 SISÄLLYS 1 Klubin strategiset tavoitteet 2018 2019... 2 2 Klubin säännöt... 2 3 Hallituksen kokoonpano ja yhteystiedot... 3 4 Komiteoiden

Lisätiedot

Olet valmistautumassa oman klubisi tulevan kauden suunnitteluun. Tämä yhteenveto on tarkoitettu helpottamaan suunnittelutyötäsi.

Olet valmistautumassa oman klubisi tulevan kauden suunnitteluun. Tämä yhteenveto on tarkoitettu helpottamaan suunnittelutyötäsi. Heikki Keravuori / Matti Taipale 22.1.2015 Klubin toimintasuunnitelman laadinta Yleisiä ohjeita tuleville presidenteille 2015-16 A. TAUSTAKSI Olet valmistautumassa oman klubisi tulevan kauden suunnitteluun.

Lisätiedot

SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ

SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ Mikä on satelliittiklubi? Satelliittiklubit ovat uudenlainen mahdollisuus perustaa rotaryklubeja. Satelliittiklubi toimii lyhytkestoisena siirtymävaiheena matkalla täysivaltaiseksi,

Lisätiedot

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta 7.12.2007 / Olavi Vähämäki 1 LAIHIAN ROTARYKLUBI Vuosikertomus v. 2006-2007 Hallitus ja komiteat Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Presidentti Past Presidentti

Lisätiedot

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Presidenttien koulutus

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Presidenttien koulutus PrePETS 2015 Rotarypiiri 1430 Koulutuskomitea Presidenttien koulutus Haasteita Haasteita Perehdy ja kouluttaudu - Tutustu klubin johtamiseen osallistumalla jo kuluvana rotarivuonna hallituksen ja klubin

Lisätiedot