Vipuvoimaa EU:lta osaamiseen ja innovaatioihin. Rakennerahastokausi
|
|
- Anne-Mari Melasniemi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vipuvoimaa EU:lta osaamiseen ja innovaatioihin Rakennerahastokausi
2 Sisältö 3 Vipuvoimaa EU:lta osaamiseen ja innovaatioihin 4 Tukea osaamisen ja inn0vaatioiden kehittämiseen EU:n rakennerahastoista 6 Vaikutukset ympäristöön, yhteistyöhön ja tasa-arvoon suurennuslasin alla 7 EU-tuki suunnataan ohjelmien avulla 9 Lisää tietoa 10 Millaisiin hankkeisiin voi hakea tukea Euroopan aluekehitysrahastosta? 11 Millaisiin hankkeisiin voi hakea tukea Euroopan sosiaalirahastosta? 12 Miten toimin saadakseni EU-tukea? 14 Muut rahoitusmahdollisuudet Edita Prima Oy 4/2008
3 Vipuvoimaa EU:lta osaamiseen ja innovaatioihin Suomi on yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista. Koko maan hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että suomalainen osaaminen pärjää ja kehittyy jatkuvasti kiristyvässä kilpailussa myös tulevaisuudessa. Osaamisen ylläpito, uudet innovaatiot ja jatkuva kehittyminen ovat avainasemassa Suomen säilymisessä elinvoimaisena. Osaamisen vahvistaminen ja innovaatioiden tukeminen on myös yksi Euroopan unionin rahastoohjelmien painopisteistä. Euroopan unionin rakennerahastoista myönnetään lisärahoitusta toimintaan, joka parantaa suomalaista osaamista, työllisyyttä ja kilpailukykyä. Pyrkimyksenä on myös kehittää ihmisten ja alueiden tasavertaisia mahdollisuuksia. Tavoitteena on Suomi, jossa on työtä, osaavia ihmisiä, otollinen ilmapiiri uusille ideoille ja menestyvät yritykset sekä hyvä ympäristö asua, elää ja tehdä työtä. Esimerkiksi ideoiden ja tuotteiden kehitysvaiheessa, kaupallistamisessa tai ulkomaille viennissä moni yritys tarvitsee ulkopuolista pääomaa tai muuta tukea. Innovaatiot voivat syntyä hetkessä, mutta usein niiden taustalla on kokemukseen ja osaamiseen pohjautuvaa pitkäjänteistä työtä. 3
4 Tukea osaamisen ja innovaatioiden kehittämiseen EU:n rakennerahastoista EU rahoittaa suomalaisia hankkeita, jotka liittyvät osaamisen tai innovaatioiden kehittämiseen. EU myöntää tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). Rahastojen toimintalinjat määrittelevät ohjelmien keskeiset tavoitteet ja rahoitettavat hankkeet. Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitetaan muun muassa ideoiden ja tuotteiden kehittämistä tukevia innovaatiojärjestelmiä ja kansallisia sekä kansainvälisiä verkostoja. Niiden avulla esimerkiksi jaetaan tieto-taitoa ja tuotteistetaan parhaita ideoita. Lisäksi kehitetään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopalveluja sekä tuetaan yritysten tutkimus- ja tuotekehityshankkeita. Euroopan sosiaalirahastosta tuetaan muun muassa työelämän tarpeisiin vastaavan koulutuksen järjestämistä sekä opintojen jälkeen työelämään siirtymisen vauhdittamista. Tuen avulla koulutettavat voivat kehittää osaamistaan ja suomalainen koulutusjärjestelmä vastata entistä paremmin työelämän tarpeisiin ja työvoiman kysyntään. Yritykset ja oppilaitokset voivat myös kehittää yhteistyössä osaamista, jota tarvitaan esimerkiksi uusien ideoiden analysointiin ja tuotteistamiseen. ESR-varoin voidaan kehittää myös sosiaalisia innovaatiota, kuten uusia toimintatapoja yhteisöissä tai toimijaverkoissa. 4
5 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) varoilla tuetaan osaamiseen liittyvää verkostoitumista.
6 Vaikutukset ympä ristöön, yhteis työhön ja tasa-arvoon suurennuslasin alla Ympäristövaikutusten arviointi on olennainen osa EU-tukea saavissa hankkeissa. Ympäristön kannalta paras tulos saadaan, kun hankkeiden ympäristövaikutukset, niin hyvät kuin huonotkin, tunnistetaan jo hankkeiden valintavaiheessa. Myös Suomen oma lainsäädäntö velvoittaa arvioimaan hankkeiden vaikutuksia ympäristöön. Yhteistyötä eri tasoilla, kuten hankkeiden toteuttajien, viranomaisten, talouselämän ja järjestöjen kesken, tehdään hankkeiden kaikissa vaiheissa. Kumppanuuteen ja yhdessä tekemiseen kannustetaan niin hankkeiden suunnittelussa kuin toteuttamisvaiheessakin. Myös tasa-arvon edistäminen koko yhteiskunnassa muun muassa sukupuolten, ikäluokkien ja väestöryhmien välillä on yksi EU-tuen kriteereistä. Lisäksi kansallinen lainsäädäntö velvoittaa kiinnittämään huomiota sukupuolten tasa-arvoon hankkeiden toteutuksessa. Modernista logistiikkakoulutuksesta kunnan vetonaula 6 Taivalkosken metsäoppilaitos otti harppauksen eteenpäin puunkorjuun osaajana ja kehittäjänä. Työelämässä oli luonnollinen tarve henkilöstön koulutukselle tietojärjestelmien uusiutuessa. Logistiikkakoulutusta metsäalalle -hankkeella kehitettiin puunhankinnan koulutusta vastaamaan alan nykypäivän työelämää sekä parannettiin metsäalan yritysten työntekijöiden ja Taivalkosken metsäoppilaitoksen opettajien ammattitaitoa. Samassa yhteydessä rakennettiin toisella hankkeella virtuaalinen oppimisympäristö puunkorjuun hankintaan, koulutukseen ja testaukseen. Virtuaalinen oppimisympäristö koostuu opiskelussa tärkeistä hakkuukonesimulaattoreista ja atk-luokasta ohjelmistoineen. Hankkeen puitteissa järjestettyjen tietotekniikkakoulutusten osallistujatavoite ylittyi reilusti. Hanke on myös edistänyt kestävää kehitystä, koska metsätyön aiheuttama ympäristökuormitus vähenee entistä paremman logistiikan ja automaation hallinnan ansiosta. Vaikka kahden hankkeen yhtäaikainen vetäminen vaatiikin itsensä panemista peliin, olen todella tyyty-
7 EU-tuki suunnataan ohjelmien avulla Ohjelmat, joiden kautta EUtukea suunnataan, vahvistetaan seitsemänvuotisen ohjelmakauden ajaksi. Nykyinen ohjelmakausi kattaa vuodet EU-tukea on varattu erikseen jokaiselle vuodelle. Euroopan aluekehitysrahaston tukea jaetaan ohjelmakaudella viiden alueellisen ohjelman kautta Etelä-, Itä-, Länsi- ja Pohjois-Suomessa sekä Ahvenanmaalla. Ohjelmat pohjautuvat kunkin alueen omiin kehittämistarpeisiin. Ohjelmissa määritellään strategia, toimenpiteet ja niihin kohdistettava rahoitus sekä toiminnan tulosten mittarit. Euroopan sosiaalirahaston tuki jaetaan Manner- Suomessa yhden ohjelman kautta, joka jakautuu valtakunnalliseen jaalueellisiin osioihin. Ohjelmat on kuvattu tarkemmin ohjelmakohtaisissa esitteissä. väinen, että lähdin mukaan projektipäälliköksi. Olen oppinut paljon uutta ja luonut hyviä kontakteja. Minua on myös pyydetty kouluttajaksi valtakunnallisiin koulutuksiin, nelivuotista hanketta vetänyt Jouni Kortetjärvi Taivalkosken metsäoppilaitoksesta kertoo. Virtuaalinen oppimisympäristömme on ollut jopa vetonaula Taivalkosken kunnassa vieraileville.
8 EU-tukea voivat hakea hankkeisiinsa yritykset, oppilaitokset, tutkimuslaitokset, kunnat, seutukunnat ja muut oikeuskelpoiset yhteisöt tai niiden yhdistelmät.
9 Lisää tietoa Mitä EU-tuki käytännössä tarkoittaa? Käytännössä EU-tuki tarkoittaa sitä, että hankkeelle myönnetystä julkisesta tuesta osa on EU-tukea joko Euroopan aluekehitysrahastosta tai Euroopan sosiaalirahastosta ja osa muuta kansallista julkista rahoitusta. Tuen lisäksi hankkeessa pitää olla mukana myös hankkeen toteuttajan omaa rahoitusta. Tuen tyyppi ja määrä vaihtelevat julkisen rahoittajan, hankkeen sisällön ja kansallisen lainsäädännön mukaan. Mistä EU-tukea voi hakea ja mistä saa lisätietoja? Julkiset rahoittajat kertovat tuen hakumenettelyistä ja mahdollisista hakuajoista omilla internet-sivuillaan. Rahoittajien yhteystiedot löytyvät esitteen lopusta. Kuka voi hakea EU-tukea? EU-tukea voivat hakea hankkeisiinsa yritykset, oppilaitokset, tutkimuslaitokset, kunnat, seutukunnat ja muut oikeuskelpoiset yhteisöt tai niiden yhdistelmät. 9
10 Millaisiin hankkeisiin voi hakea tukea Euroopan aluekehitysrahastosta? Uuden idean tuotekehittelyyn saatetaan tarvita lisää pääomaa tai tuotteen markkinointiin tukea. Syrjäisillä alueilla toimivien yritysten ideoiden jakamiseen taas tarvitaan toimivia tietojärjestelmiä ja verkottumista. Euroopan aluekehitysrahasto tukee alueellisia hankkeita, jotka tekevät innovaatioiden tuotteistamisen ja taloudellisen hyödyntämisen helpommaksi sekä luovat verkostoja osaajien välille. Kun samalla parannetaan esimerkiksi tietoliikenneyhteyksiä ja -palveluja, voidaan syntyneet ideat ja saatu kokemus hyödyntää myös verkostoissa. Euroopan aluekehitysrahaston tuella esimerkiksi vahvistetaan teknologian ja osaamisen siirtoa, luodaan yritysten, oppilaitosten ja tutkimuslaitosten välille yhteistyöverkostoja, edistetään toimijoiden kansainvälistymistä, edistetään yliopistojen ja korkeakoulujen tutkimus- ja kehityspalveluita, parannetaan tutkimusta ja opetusta tukevia ympäristöjä, kehitetään osaamis- ja kulttuurirakenteita, kehitetään tietoliikenteen palveluja ja sisältöjä, parannetaan tietoyhteiskuntapalvelujen tasaarvoista saatavuutta. 10
11 Millaisiin hankkeisiin voi hakea tukea Euroopan sosiaalirahastosta? Euroopan sosiaalirahasto tukee osaamista ja innovaatioiden kehittämistä. Hankkeista hyötyvät niin yksilöt, yhteisöt kuin työmarkkinatkin. Osaavat ihmiset työllistyvät ja osaavat organisaatiot tehostavat toimintaansa. ESR-rahoituksella tuetaan osaamisen ja innovaatioiden välineiden kehittämistä ja tulosten hyödyntämistä. Osaamisen jakaminen ja innovaatioiden kehittely kumppanuudessa on tärkeää. Euroopan sosiaalirahaston tuella parannetaan nuorten työllistymistä ja hakeutumista koulutukseen, parannetaan työntekijöiden työkykyä, osaamista ja työoloja, kehitetään sosiaalisia innovaatioita, ennakoidaan koulutustarpeita alue- ja paikallistasolla, luodaan innovaatioympäristöjä ja verkostoja, kehitetään osaamis- ja innovaatiojärjestelmiä, helpotetaan siirtymistä koulutuksesta työelämään, kehitetään ammatillisen koulutuksen laatua ja houkuttelevuutta, tuetaan työntekijöiden ja opiskelijoiden muunto- ja jatkokoulutusta, kannustetaan organisaatioiden ja tutkijoiden yhteistyötä ja verkottumista, edistetään sukupuolten välistä tasa-arvoa ja kestävää kehitystä. 11
12 Miten toimin saadakseni EU-tukea? Kun Sinulla on idea osaamiseen tai innovaatioihin liittyvästä kehittämishankkeesta, johon haluat hakea EU-tukea, voit edetä seuraavien askeleiden mukaisesti: Kerää ympärillesi ryhmä ihmisiä, joita idea kiinnostaa ja jotka ovat halukkaita kehittämään ideaa eteenpäin. Ota mukaan myös ihmisiä, joita kehittäminen koskee. Varmista, että ideallasi on oman organisaatiosi ja tarvittavien yhteistyökumppaneiden tuki. Ota yhteyttä alueellasi toimivaan julkiseen rahoittajaan keskustellaksesi hankkeesta. Rahoittajiin kannattaa olla yhteydessä heti idean suunnitteluvaiheessa, jotta hanke etenee sujuvasti oikeaan suuntaan. Rakennerahasto-ohjelmien lisäksi tutustu oman alueesi maakuntaohjelmien stategioihin ja toteuttamissuunnitelmiin. Mitä tehdä, kun asiakas käy käsiksi? 12 Väkivalta uhkaa yhä useamman työssä käyvän turvallisuutta palvelualoilla. Väkivaltaisen asiakkaan mahdolliseen kohtaamiseen on hyvä hankkia tietoa ja taitoa. ESR-rahoitteinen AVEKKI-projekti kehitti koulutus- ja toimintatapamallin väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisyyn ja hallintaan, erityisesti terveydenhuollossa. Vaikka AVEKKI-projekti sai alkunsa terveydenhoitoalan tarpeista, se on täysin sovellettavissa myös muille aloille, kuten sosiaali-, opetus-, diakonia- ja turvallisuusaloille, kertoo projektipäällikkö Seija Taattola. Tyytyväiset AVEKKI-koulutetut ovat jo soveltaneet oppejaan esimerkiksi kouluhenkilökunnan tarpeisiin. Kansainvälisestikin laadukkaan koulutusmallin tueksi tuotettiin myös oppimateriaalikokonaisuus. Lisäksi AVEKKI poiki vuonna 2006 alkaneen osaprojektin, jossa kehitetään pelastusalan työturvallisuuskoulutusta. Tällä hetkellä projektissa suunnitellaan muun muassa KILPI-suojavaatetta pelastus- ja sairaankuljetustehtäviin yhteistyössä Poliisin tekniikkakeskuksen kanssa. Savonia-ammattikorkeakoulu on vetänyt hanketta vuodesta Projekti kokoaa yhteen Pohjois-Savon terveydenhuollon ja turvallisuuden
13 EU-tuki myönnetään aina ajallisesti ja sisällöllisesti rajatulle hankkeelle. Hankkeista tehdään aina suunnitelma, joka sisältää hankkeen sisällön, työnjaon, tavoitteet ja vaiheet, kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman sekä toteutusaikataulun. Tukihakemus täytetään sähköisesti EURA2007- järjestelmässä valtaosassa hankkeita. TEkeskusten myöntämiä tukia, Tekesin tutkimusja kehittämisrahoitusta sekä Finnvera Oyj:n lainoja ja takauksia haetaan kuitenkin omilla hakulomakkeilla ja -menettelyillä. Hakemusten jättämisestä saat lisätietoa ottaessasi yhteyttä julkiseen rahoittajaan. EU-ohjelmiin ja niiden toimintalinjojen tavoitteisiin, rahoituksen hakuaikoihin ja muihin ehtoihin voit tutustua internetissä Sivulta pääset myös oman alueesi ja julkisten rahoittajien internet-sivuille. Rahoittajilta saa myös asiantuntija-apua hankkeen suunnittelu- ja käynnistämisvaiheessa. asiantuntijoita, kuten Savon ammatti- ja aikuisopiston, Niuvanniemen sairaalan, Kuopion yliopistollisen sairaalan, Varkauden ja Iisalmen sairaalat, Kuopion poliisin sekä Kuopion yliopiston ja Pelastusopiston. Pelastusopiston rooli projektissa on väkivaltatilanteiden esiintyvyyden, muodon ja syiden kartoittaminen sekä passiivisten suojavälineiden kehittäminen.
14 Muut rahoitusmahdollisuudet Euroopan unionilla on myös muita ohjelmia, jotka tukevat osaamista ja innovaatioita. Niistä saa lisätietoa Euroopan unionin internet-sivustolta www. europa.eu. Suomessa toteutetaan osaamisen ja innovaatioiden edistämiseksi useita kansallisia kehittämisohjelmia ja tukijärjestelmiä, joista saa lisätietoa tässä esitteessä mainituilta rahoittajilta. Maaseudun kehittämistä tuetaan maaseudun kehittämisohjelman avulla. Lisätietoja saa maa- ja metsätalousministeriön internet-sivuilta tai TE-keskuksista Tekes rahoittaa tutkimus- ja kehittämishankkeita myös muun muassa tuotekehityslainoilla. Yritykset ja julkiset tutkimusyksiköt voivat päästä mukaan käynnissä oleviin Tekesin teknologiaohjelmiin omilla tutkimus- ja kehitysprojekteillaan. Lisätietoja löytyy Tekesin internet-sivuilta 14
15 RAHOITTAJAT Finnvera Oyj Lääninhallitukset Maakunnan liitot Opetushallitus Tiepiirit Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes Työvoima- ja elinkeinokeskukset Ympäristökeskukset Liikenne- ja viestintäministeriö Opetusministeriö Sisäasiainministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Työ- ja elinkeinoministeriö Ympäristöministeriö
16
Vipuvoimaa EU:lta tasavertaiseen tulevaisuuteen Rakennerahastokausi 2007 2013
Vipuvoimaa EU:lta tasavertaiseen tulevaisuuteen Rakennerahastokausi 2007 2013 Sisältö 3 Vipuvoimaa EU:lta tasavertaiseen tulevaisuuteen 4 Tukea tasavertaisuuden kehittämiseen EU:n rakennerahastoista 6
Lisätiedotkansainvälistymiseen Rakennerahastokausi 2007 2013
Vipuvoimaa EU:lta kansainvälistymiseen Rakennerahastokausi 2007 2013 Sisältö 3 Vipuvoimaa EU:lta kansainvälistymiseen 4 Tukea kansainvälistymisen kehittämiseen EU:n rakennerahastoista 6 Vaikutukset ympäristöön,
Lisätiedotyritystoiminnan kehittämiseen Rakennerahastokausi 2007 2013
Vipuvoimaa EU:lta yritystoiminnan kehittämiseen Rakennerahastokausi 2007 2013 Sisältö 3 Vipuvoimaa EU:lta yritystoiminnan kehittämiseen 4 Euroopan aluekehitysrahasto ja Euroopan sosiaalirahasto keskeiset
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä 2014-2020
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet
LisätiedotIdeasta suunnitelmaksi
Ideasta suunnitelmaksi Lainsäädäntö ja ohjelma-asiakirja Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta 1652/2009 Valtioneuvoston asetus eräiden työ- ja
LisätiedotVipuvoimaa EU:lta. ympäristöhankkeisiin Rakennerahastokausi 2007-2013
Vipuvoimaa EU:lta ympäristöhankkeisiin Rakennerahastokausi 2007-2013 1 Sisältö 3 Keisarinnan puisto koko kansan ulkoilualueeksi 4 Vipuvoimaa EU:lta ympäristöhankkeisiin 6 Euroopan aluekehitysrahaston tukemat
LisätiedotEUROOPPA-PÄIVÄ
EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen
Lisätiedot15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto
Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR
LisätiedotOsallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia
Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena
LisätiedotUlkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1
Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus EU-rahoitus 25. marraskuuta 2009 1 Rahoituksen pääryhmät EU-rahoitus Kansallisten viranomaisten hallinnoima Suoraan Euroopan komissiolta haettava 2 Kansallisten viranomaisten
LisätiedotMistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto
Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet Vastaanottava maaseutu 22.1.2016 Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rahoituksen jako rahastojen välillä (pl. alueellinen yhteistyö)
LisätiedotTYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?
LisätiedotKeski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku
LisätiedotKANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA
KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian
LisätiedotHankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011
Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011 Sisällysluettelo 1. Hanketoiminnan tavoitteet... 1 2. Hankerahoitus... 1 2.1 Valtionavustukset... 1 2.2 EAKR-ohjelmat... 1 2.3 ESR-ohjelma... 2 2.4 Oma rahoitus...
LisätiedotBusiness as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen
Business as (un)usual rahoittajan näkökulma 13.8.2013 Ilmi Tikkanen EU hankkeiden vaikuttavuudesta Havaintoja EU:n ohjelmakaudelta 2007 2013 Tuleva EU:n ohjelmakausi 2014 2020 (valmistelu) Etelä-Suomen
LisätiedotYhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen
Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä
LisätiedotKehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.
Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings
LisätiedotRakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto
Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen
LisätiedotRahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007 2013 ja sitä tarkentava Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelma 2007-2013 Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille Elintarvikealan
LisätiedotOma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella
LisätiedotRakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,
LisätiedotEAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ
EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana Pohjanmaan liiton rahoituskehyksestä 880 000 euroa EU-tukea toimintalinjan 2 uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen
LisätiedotInnovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa
Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy Kasvua ja Innovaatioita seminaari
LisätiedotRakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta
LisätiedotETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi
ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia
LisätiedotKESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,
LisätiedotSiinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
LisätiedotEU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.
EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 204-2020 Huippuvalmennuspäivät Helsinki 3.2.203 Opetusneuvos Seija asku seija.rasku@minedu.fi Valmistelu EU:ssa akennerahastotoimintaa ohjaavat asetukset Asetusluonnokset
LisätiedotKansainvälinen Pohjois Savo
Kansainvälisen yhteistyön tarpeet ja tavoitteet Pohjois Savon alueella Kansainvälisen koulutuksen Erasmus + Ideapaja Iisalmi 3.11.2015 Tiina Kivelä KARA Kansainväliset EU rahoitusohjelmat käyttöön Pohjois
LisätiedotKansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR
Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,
LisätiedotLISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009
LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 3.3.2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 24.2.2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä
LisätiedotEU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?
EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut
LisätiedotESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0
Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:
LisätiedotRakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus
Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia
LisätiedotRakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020
Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013
LisätiedotKESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN
LisätiedotESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0
Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:
LisätiedotSiinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
LisätiedotYritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö
LisätiedotLuovaa osaamista. Valtteri Karhu
Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla
LisätiedotYritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet
LisätiedotPohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua
LisätiedotTyövoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri
Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys
LisätiedotKESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Luovaa osaamista VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku 15.8. - 30.11.2017 Hakijan ohje 2 ESR-HANKEHAKU Hämeen ELY-keskus avaa Kestävää kasvua
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus
LisätiedotErityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen
Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen ESR-hakuinfo 15.1.18, Helsinki JA 12.1.2018 Toimintalinja 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR
LisätiedotODINE Open data Incubator for Europe
ODINE Open data Incubator for Europe Rahoitus tarkoitettu eurooppalaisille pk-yrityksille, tavoitteena luoda avoimesta datasta liiketoimintaa jopa 100 000 rahoitustuki / yritys asiantuntija-apua bisnesmentoreilta
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku 18.1.2016 Länsi-Suomen alueen
LisätiedotKESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA
LisätiedotToimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään
LisätiedotRucola Plus -rahoitusselvitys. Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla
Rucola Plus -rahoitusselvitys Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla Rucola Plus -rahoitusselvitys Yrityksille Joilla Venäjäperusasiat kunnossa
LisätiedotKeskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus
Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus 25.2.2015 Helsinki Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen
LisätiedotOma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello
LisätiedotLuovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
LisätiedotAlustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia
Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa
LisätiedotYrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus
Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää
LisätiedotEU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko
LisätiedotSuomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta
Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta EU:n Itämeri-strategian sidosryhmätilaisuus Ympäristöministeriö, 6.4.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö,
LisätiedotEU-rakennerahastojen mahdollisuudet kulttuuriperintöhankkeille. Helsinki 28.5.2010 Ylitarkastaja Henna Antila
EU-rakennerahastojen mahdollisuudet kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010 Ylitarkastaja Henna Antila EU:n rakennerahasto-ohjelmat Suomessa ohjelmakaudella 2007-2013 Euroopan unionin rakennerahastoista
LisätiedotVipuvoimaa EU:lta hanketietoisku
Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku RR-hakuinfo 14.4.2010 Muotoiluakatemia Kuopio Itä-Suomen kehittämisstrategia Visio Vaikuttavuus-/ makrotavoitteet Ohjelmatavoitteet Kehittämisstrategian ydin Toimintalinjat
LisätiedotAjankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,
LisätiedotAmmattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja
LisätiedotVipuvoimaa EU:lta. sosiaalirahastosta Rakennerahastokausi 2007 2013
Vipuvoimaa EU:lta sosiaalirahastosta Rakennerahastokausi 2007 2013 Sisältö 3 Vipuvoimaa Euroopan sosiaalirahastosta 4 ESR ja EAKR tukevat tavoitteena parempi Suomi 6 Valtakunnallisia ja alueellisia ESR-hankkeita
LisätiedotPäivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet
Sivu 1 74 Dno Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet OUKA/351/02.05.01.03/2014 Päätöshistoria Kaupunginhallituksen kehittämisjaosto kokous 28.01.2014 10
LisätiedotRakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä 2014-2020
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR Etelä-Pohjanmaa Aluekehittämispalaverit 14.-23.4.2015 www.rakennerahastot.fi sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma
LisätiedotEuroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet
Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Pääteemana toimintalinja 5 eli sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Euroopan
LisätiedotTalousarvioesitys 2016
64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden
LisätiedotAlueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:
LisätiedotJoensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman
LisätiedotMiten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa
Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset
LisätiedotSEuroopan sosiaalirahasto 2000 2006. Tiedon, työllisyyden, osaamisen, yrittäjyyden ja tasa-arvon eurooppalainen Suomi
SEuroopan sosiaalirahasto 2000 2006 Tiedon, työllisyyden, osaamisen, yrittäjyyden ja tasa-arvon eurooppalainen Suomi Mikä Euroopan sosiaalirahasto on? Euroopan sosiaalirahasto (ESR) on tärkein väline Euroopan
LisätiedotRakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto
Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen
LisätiedotPIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa
PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla
LisätiedotKESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMAN MUUTOSESITYS (taulukot)
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Rahoitus- ja indikaattoritaulukot Muistion liite Alueosasto 1 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMAN MUUTOSESITYS (taulukot) Rahoitustaulukoissa on
LisätiedotRahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho
Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho Mikä muuttuu EAKR:ssä Jää pois tai vähenee Infrastruktuurihankkeet pois Finnveran lainatuotteet pois Keskitetty Finnveran pääomasijoitustoiminta
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EAKR-asiantuntijoiden neuvottelupäivä 12.11.2013 Hotelli Arthur, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12.11.2013 Kumppanuussopimus
Lisätiedot6Aika-strategian esittely
6Aika-strategian esittely Toukokuu 2014 Suurimpien kaupunkien kestävän kehittämisen strategia Uuden EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden 2014 2020 yhtenä painopisteenä kestävä kaupunkikehittäminen. Toteutus
Lisätiedot11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma
LisätiedotOppimisratkaisuilla Suomi nousuun
Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun OPTEK seminaari Pekka Ollikainen 24.5.2011 1 www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM# 24.5.11 Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun! Kansallisen oppimisjärjestelmän kehitys
LisätiedotLuovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu
Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen
Lisätiedot05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus
05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä
LisätiedotOhjaamo osana ESR-toimintaa
Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR
LisätiedotSatakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa
Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen
LisätiedotSatakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin
Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.4.2010 Markku Gardin Laajempi aluejako 9 toimialuetta Toimialueet Lappi Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi
LisätiedotKestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat
LisätiedotEtelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012
LisätiedotPohjois-Savon liiton hankerahoitukset. Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi
Pohjois-Savon liiton hankerahoitukset Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi Sisältö Pohjois-Savon liiton kansalliset rahoitukset Liiton kanavoima EU:n rakennerahastorahoitus
LisätiedotRakennerahastojen ohjelmakausi
Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013 123 Perusrahoitus
LisätiedotItä-Suomeen Rakennerahastokausi 2007 2013
Vipuvoimaa EU:lta Itä-Suomeen Rakennerahastokausi 2007 2013 Sisältö 3 Euroopan unioni osallistuu Suomen alueiden kehittämiseen 4 Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoite 5 Itä-Suomen EAKR-toimenpideohjelman
LisätiedotParempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto
Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena
LisätiedotKESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,
LisätiedotItä-Suomen kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen konferenssi
Itä-Suomen kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen konferenssi Kuopio 4.6.2019 rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen Tulevan rakennerahasto-ohjelman valmistelu 1. ESR tilanne ja kansalaisjärjestöjen rooli
Lisätiedot