Kestävää kasvua ja työtä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020"

Transkriptio

1 Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR Etelä-Pohjanmaa Aluekehittämispalaverit

2 sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma (komissio hyväksynyt ) - Kansalliset ja EU- tason lait ja asetukset - Ajankohtaista tietoa rakennerahastoista - Ohjeita hakijalle ja hanketoimijalle - Tietoa hakuajoista - Viestintäohjeet - Linkki EURA 2014 järjestelmään - Uutiskirjeet: TEM toimittaa valtakunnallisen uutiskirjeen, Länsi-Suomessa toimitetaan alueellista uutiskirjettä. - Linkki rakennerahastot Länsi-Suomessa osioon - Tietoa ohjelman horisontaalisista erityisteemoista - Tietoa ESR Henkilö järjestelmään kerättävistä osallistujien tiedoista 2

3 TOIMINTALINJA 3: TYÖLLISYYS JA TYÖVOIMAN LIIKKUVUUS EU + valtion rahoitusta vuonna 2015 on käytettävissä n. 1,7 milj Erityistavoite 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkinaasemassa olevien työllistymisen edistäminen Painopisteet 2015 Kehitetään ja tuotetaan työllistymistä tukevia toimintamalleja ja yksilöllisiä tukitoimia joilla vahvistetaan nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien osaamista ja työmarkkinavalmiuksia kuntien ja valtion viranomaisten, koulutuslaitosten, muiden palvelun tuottajien ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyön ja verkostojen kehittäminen Huomioidaan erityisesti työttömyyden pitkittymistä torjuvat toimet. 3

4 Erityistavoite 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmark-kinaasemassa olevien työllistymisen edistäminen Kohderyhmät Työttömät, työttömyysuhan alla olevat, työmarkkinoiden ulkopuolella olevat nuoret ja heikossa työmarkkina-asemassa olevat (mm. ikääntyvät, pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömät, osatyökyiset ja vammaiset henkilöt sekä maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt); kohderyhmälle palveluja tarjoavat tahot; kohderyhmän potentiaaliset työllistäjät erityisesti mikro- ja pk-yritykset. Tuensaajat Työvoimapalvelujen tarjoajat ja kehittäjät, kunnat, koulutusorganisaatiot, sosiaalipartnerit, järjestöt ja muut alan organisaatiot. 4

5 Erityistavoite 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmark-kinaasemassa olevien työllistymisen edistäminen Tulosindikaattorit Alle 30-vuotiaat osallistujat, jotka ovat työelämässä jättäessään toimen (tavoite 30 %) Yli 54-vuotiaat osallistujat, jotka ovat työelämässä jättäessään toimen (tavoite 23 %) Tuotosindikaattorit Työttömät ja työelämän ulkopuolella olevat alle 30-vuotiaat osallistujat, lkm Työttömät ja työelämän ulkopuolella olevat yli 54-vuotiaat osallistujat, lkm 5

6 TOIMINTALINJA 3: TYÖLLISYYS JA TYÖVOIMAN LIIKKUVUUS Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen Painopisteet 2015 Kehitetään ja vahvistetaan työhyvinvointia ja työssä jaksamista edistäviä toimintatapoja ja asiantuntijapalveluja Kehitetään ja tuotetaan tuottavuutta ja työhyvinvointia parantavia uudenlaisia koulutus-, ohjaus-, neuvonta- ja asiantuntijapalveluita sekä Vahvistetaan toimijoiden verkottumista ja kehitetään vertaisoppimista ja/tai erilaisia yhteistyön muotoja 6

7 Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen Kohderyhmät Mikro- ja pk-yritysten henkilöstö ja johto, ml. yrittäjät; kohderyhmälle palveluja tarjoavat tahot; erilaisten työvoima- ja yrityspalveluiden kehittäjät ja tarjoajat Tuensaajat Yritykset, työvoima- ja yrityspalveluiden kehittäjät ja tarjoajat, kunnat, koulutusorganisaatiot ja tutkimuslaitokset, sosiaalipartnerit ja muut toimialaan liittyvät järjestöt ja säätiöt 7

8 Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen Tulosindikaattorit Hankkeisiin osallistuneiden työorganisaatioiden parantunut työhyvinvointi, erillisselvitys Tuotosindikaattorit Työttömät ja työlliset, ml. itsenäiset ammatinharjoittajat, yli 54- vuotiaat osallistujat, lkm Tuettujen mikroyritysten sekä pk-yritysten lukumäärä 8

9 TOIMINTALINJA 3: TYÖLLISYYS JA TYÖVOIMAN LIIKKUVUUS Erityistavoite 8.1. Työ- ja koulutusurien sukupuolenmukaisen eriytymisen lieventäminen Painopisteet - Kehitetään ja tarjotaan koulutusta, neuvontaa, ohjausta, mentorointia ym. toimenpiteitä, joilla vähennetään sukupuolten välisiä koulutus- ja osaamiseroja - Tarjotaan ohjausta ja koulutusta työllistäville aloille ottaen huomioon sukupuolen mukaisen eriytymisen lieventäminen - Tuetaan naisten johtajuutta ja yrittäjyyttä tukevaa osaamista liittyen erityisesti työnantajayrittäjyyteen ja innovaatioiden hyödyntämisestä lähtevään yrittäjyyteen 9

10 Erityistavoite 8.1. Työ- ja koulutusurien sukupuolenmukaisen eriytymisen lieventäminen Kohderyhmät Työssäkäyvät, työttömät ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevat naiset ja miehet; tutkimus- ja koulutusorganisaatiot; työnantajat, työllisyys- ja sosiaalipalvelujen tarjoajat; sosiaalipartnerit sekä muut järjestöt ja säätiöt Tuensaajat Yritykset, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, sosiaalipartnerit ja muut toimialaan liittyvät järjestöt ja säätiöt 10

11 Erityistavoite 8.1. Työ- ja koulutusurien sukupuolenmukaisen eriytymisen lieventäminen Tulosindikaattorit Hankkeet, jotka ovat saaneet validioinnin kehittämälleen tasaarvoa edistävälle tuotteelle (lkm) Tuotosindikaattorit Työelämän ulkopuolella olevat miehet ja työttömät miehet (lkm) Yrittäjinä toimivat naiset (lkm) 11

12 TOIMINTALINJA 4: KOULUTUS, AMMATTITAITO JA ELINIKÄINEN OPPIMINEN EU+valtion rahoitusta vuonna 2015 on käytettävissä Kohderyhmät Opiskelijat, työttömät ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevat, koulutusorganisaatiot, opinto-ohjaajat, uraneuvojat ja muut ohjaus- ja koulutuspalvelujen asiantuntijat, hankkeiden toimintaan liittyvät työnantajat, mikro- ja pk-yritysten johto ja työntekijät, yrittäjät Tuensaajat Koulutusorganisaatiot ja tutkimuslaitokset, kunnat ja kuntayhtymät, sosiaalipartnerit ja muut toimintaan liittyvät järjestöt, säätiöt ja yritykset 12

13 TOIMINTALINJA 4: KOULUTUS, AMMATTITAITO JA ELINIKÄINEN OPPIMINEN Erityistavoite 9.1. Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantaminen Painopisteet 2015 Kehitetään toimintatapoja koulutuksen ja työelämän vuorovaikutuksen lisäämiseksi ja opiskelijoiden työelämä-, yrittäjyysja innovaatiovalmiuksien parantamiseksi Kehitetään ja otetaan käyttöön uusia palvelu- ja toimintamalleja, joilla tuetaan koulutuksesta koulutukseen tai työelämään siirtymistä 13

14 TOIMINTALINJA 4: KOULUTUS, AMMATTITAITO JA ELINIKÄINEN OPPIMINEN Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen Painopisteet 2015 Kehitetään moniammatillisuutta tukevia koulutusratkaisuja sekä joustavia ja yksilöllisiä opinto- ja tutkintopolkuja joilla vastataan Etelä-Pohjanmaan työelämän osaamistarpeisiin Erityisesti painotetaan vähähiilisyysteeman energia- ja resurssitehokkuutta tukevia koulutussisältöjä, jotka tukevat EAKR erityistavoitetta 4.1 ja

15 TOIMINTALINJA 4: KOULUTUS, AMMATTITAITO JA ELINIKÄINEN OPPIMINEN Tulosindikaattorit Alle 25-vuotiaat osallistujat, jotka ovat koulutuksessa jättäessään toimen (%) Osallistujille osuvampi koulutus työelämän vaatimuksiin (erillisselvitys vuosina 2018 ja 2023) Tuotosindikaattorit Alemman perusasteen tai ylemmän perusasteen (peruskoulu) koulutuksen suorittaneet osallistujat (lkm) Osallistuneet opinto-ohjaajat, uraneuvojat ja muut ohjauspalveluiden asiantuntijat (lkm) 15

16 TOIMINTALINJA 5: SOSIAALINEN OSALLISUUS JA KÖYHYYDEN TORJUNTA EU + valtion rahoitusta vuonna 2015 on käytettävissä Erityistavoite 10.1 Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen Heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevat Työllisyys taustalla olevana tavoitteena, vaikka ei heti realistista Palvelujen kehittäminen myös ennaltaehkäisevästi Kansalaistoimijalähtöiset toimenpiteet 16

17 TOIMINTALINJA 5: SOSIAALINEN OSALLISUUS JA KÖYHYYDEN TORJUNTA Erityistavoite 10.1 Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen Painopisteet 2015 Kehitetään sosiaalista osallisuutta vahvistavia toimintatapoja, menetelmiä ja palveluita, joilla lisätään osallistujien työ- ja toimintakykyä sekä vahvistetaan heidän koulutus- ja työelämävalmiuksia Kehitetään asukaslähtöisiä toimintatapoja ja palveluita aktiivisen osallisuuden tukemisessa Vahvistetaan monialaista ja -ammatillista yhteistyötä toimijoiden välillä ja parannetaan siihen liittyvää osaamista 17

18 TOIMINTALINJA 5: SOSIAALINEN OSALLISUUS JA KÖYHYYDEN TORJUNTA Kohderyhmät Työttömät ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevat, erityisesti nuoret, maahanmuuttajataustaiset, romanit, vammaiset henkilöt, vajaakuntoiset, pitkäaikaissairaat ja ikääntyvät, toiminnassa mukana olevat työnantajat ja yhteistyökumppanit Tuensaajat Kunnat, työllisyys-, sosiaali- ja kuntoutuspalvelujen tarjoajat, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, kansalaisjärjestöt, sosiaalipartnerit ja muut alaan liittyvät järjestöt, säätiöt ja yritykset 18

19 TOIMINTALINJA 5: SOSIAALINEN OSALLISUUS JA KÖYHYYDEN TORJUNTA Tulosindikaattorit - Osallistujien parantunut työ- tai toimintakyky (arvosana) Tuotosindikaattorit Työmarkkinaosapuolten tai kansalaisjärjestöjen täysin tai osittain toteuttamat hankkeet (lkm) Työelämän ulkopuolella olevat, jotka eivät ole koulutuksessa (lkm) Pitkäaikaistyöttömät (lkm) 19

20 ESR rahoitus Vuosien määrärahat tullevat sidotuiksi käsittelyssä oleviin hakemuksiin. Seuraava hankehaku avautuu kesäkuussa ja päättyy Haussa vuoden 2016 määrärahat 20

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi ESR-sisällöt Pekka Stenfors Keski-Suomen ELY-keskus/ Turku 13.6.2014 Hallinnon muutokset ESR-rakennerahastohallinto Varsinais-Suomen osalta 1.1.2014 alkaen Keski-Suomen ELY-keskuksessa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hakuinfo Etelä-Pohjanmaa ESR www.rakennerahastot.fi sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020

Lisätiedot

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta 22.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Yksi ohjelma, joka pitää sisällään ESR- ja EAKR- rahoitukset Valtakunnalliset

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari

Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari ESR, tuettava toiminta Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari 26.5.2014 Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020, kehys n. 31,4 M 6,2 M 20 % 14,8

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hakuinfo 17.6.2014 Molempia rahastoja koskevia hakuohjeita Mitä ennen hanketta ja mitä sen jälkeen? Hakemuksessa on selvitettävä Miten suunnittelussa

Lisätiedot

ESR-hakuinfo Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3

ESR-hakuinfo Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3 ESR-hakuinfo 16.6.2015 Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku Länsi-Suomen alueen 3. alueellinen ESRhankehaku 12.6.-1.10.2015 Haku

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen Varsinais-Suomen alueen painotukset 2 ESR-haussa etusijalla ovat hankkeet, jotka perustuvat todelliseen tarpeeseen ja joissa jo hakuvaiheessa

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa rahoituskaudelle 2014-2020 ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston varoilla

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku 18.1.2016 Länsi-Suomen alueen

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen ELY-keskuksen kehittämishankerahoitus: EAKR & ESR Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen EAKR-kehittämishankkeet (YM:n hallinnonala) ELY-keskus rahoittaa ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämishankkeita;

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 13.3..2015 Taina Lommi taina.lommi@ely-keskus.fi EU-rahoitusohjelmia ENI ESR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - ohjelmassa Euroopan sosiaalirahasto rahoituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen Kuhmo

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen Kuhmo Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 24.1.2018 Kuhmo ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 4.4.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Itä-Lapin hankepäivä Liisa Irri, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Itä-Lapin hankepäivä Liisa Irri, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto ESR Itä-Lapin hankepäivä 27.4.2018 Liisa Irri, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 (ESR) Rakennerahastokausi 2014-2020 - Tavoitteena on parantaa työllisyyttä,

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 23.5.2014 MAKO-verkostot Olli Lehtoniemi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Ohjelman rakenne

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS Lapin MYR 20.3.2017 Hakemustilanne 10.2.2017 (ESR ja EAKR) Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, sis. myös valtakunnalliset

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku

Länsi-Suomen ESR-haku Länsi-Suomen ESR-haku 12.6.2015 1.10.2015 Toimintalinja 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Erityistavoite 10.1:Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen Länsi-Suomen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusasiantuntija Päivi Jaakola 17.1.2017

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 20.5.2014 ESR osana Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaa Sama ohjelma, sama rakenne Toimintalinjat,

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 13.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot

Hankerahoittajan näkökulma Etelä-Savossa: mitä halutaan ja mitä voidaan rahoittaa Euroopan sosiaalirahaston avulla?

Hankerahoittajan näkökulma Etelä-Savossa: mitä halutaan ja mitä voidaan rahoittaa Euroopan sosiaalirahaston avulla? Hankerahoittajan näkökulma Etelä-Savossa: mitä halutaan ja mitä voidaan rahoittaa Euroopan sosiaalirahaston avulla? Soile Laitinen, Etelä-Savon ELY-keskus 15.10.2014 Ohjelmakauden 2014-2020 näkymiä ja

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Alueellinen ESR-haku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Pori 3.2.2015 Kehittämisasiantuntija Johanna Latvala Rakennerahasto-ohjelman ESR-painopisteet

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella 2014-2020 TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivi Jaakola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus ESR toimintaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmassa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 25.1.2015 Merja Enlund Johanna Latvala Haun erityiset painotukset 1. Maahanmuuttajien kotoutumisen tukeminen,

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat Maakunnan yhteistyöryhmän 41 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 32 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 41 Kestävää kasvua ja

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto ja välityömarkkinoiden kehittäminen ohjelmakaudella

Euroopan sosiaalirahasto ja välityömarkkinoiden kehittäminen ohjelmakaudella Euroopan sosiaalirahasto ja välityömarkkinoiden kehittäminen ohjelmakaudella 2014-2020 Lapin välityömarkkinaverkoston työkokous 26. 27.9.2013 Liisa Irri Lapin ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto ESR Euroopan

Lisätiedot

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Suuri tarve työtä ja ohjausta Työllisyyden trendit Hämeessä Työttömiä työnhakijoita oli helmikuun lopussa 26 241,

Lisätiedot

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari Valintaperusteita on kolmenlaisia I YLEISET VALINTAPERUSTEET (luonnos) Merkitään rastilla

Lisätiedot

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo Kevään 2018 ESR- ohjelmatilanne TL5 Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo 29.5.2018 TL5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 29.8.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

ESR-hankkeiden hakuinfo

ESR-hankkeiden hakuinfo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR-hankkeiden hakuinfo 15.8.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ELY-keskus/Rahoitusyksikkö Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet Vastaanottava maaseutu 22.1.2016 Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rahoituksen jako rahastojen välillä (pl. alueellinen yhteistyö)

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

ESR Rahoituksen hakeminen

ESR Rahoituksen hakeminen ESR Rahoituksen hakeminen 25.1.2018 Sirpa Raassina Etelä-Savon RR-ELY Rakennerahasto-ohjelman toimintalinjat ja erityistavoitteet ESR 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani Verna Mustonen

Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-hankkeissa Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani Verna Mustonen 18.5.2016 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja

Lisätiedot

EUROOPPA-PÄIVÄ

EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu

Lisätiedot

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus ESR hankehaku syksyllä 2017 Alueellinen ESR haku 1.5.-3.10.2017 Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelman tavoitteita Nuorisotakuun toimeenpanon tukeminen Uudenlaiset palvelut

Lisätiedot

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen ESR-hakuinfo 15.1.18, Helsinki JA 12.1.2018 Toimintalinja 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

ESR-haun painotukset ja valintaperusteet Varsinais-Suomen rakennerahastohaun infotilaisuus

ESR-haun painotukset ja valintaperusteet Varsinais-Suomen rakennerahastohaun infotilaisuus ESR-haun painotukset ja valintaperusteet Varsinais-Suomen rakennerahastohaun infotilaisuus 14.1.2015 Rahoitusasiantuntija Mika Villa Keski-Suomen ELY-keskus/Turku Suomen rakennerahasto-ohjelman ESR-painopisteet

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Erityiset painotukset maahanmuuttajien kotoutuminen ja kansainvälinen yhteistyö

Länsi-Suomen ESR-haku Erityiset painotukset maahanmuuttajien kotoutuminen ja kansainvälinen yhteistyö Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen ja köyhyyden torjuntaan! TL 5 infotilaisuus Turku Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 Erityiset painotukset maahanmuuttajien kotoutuminen

Lisätiedot

Luovaa osaamista ja ESR -hakua

Luovaa osaamista ja ESR -hakua Luovaa osaamista ja ESR -hakua Etunimi Sukunimi 11.6.2018 Valtteri Karhu https://vimeo.com/89564794 Valtteri Karhu 11.6.2018 Globaalit megatrendit digitalisoituminen, elämyksellisyys, vastuullisuus ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus 070514 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

hankerahoitus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Inari

hankerahoitus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Inari Kestävää ää kasvua ja työtä 2014-2020 0 0 - Suomen rakennerahasto-ohjelma e a asto o a Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella 2014-20202020 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Inari

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 12.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR rahoitus Pohjois-Pohjanmaalla ohjelmakaudella

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR rahoitus Pohjois-Pohjanmaalla ohjelmakaudella Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR rahoitus Pohjois-Pohjanmaalla ohjelmakaudella 2014-2020 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoituspäällikkö Riitta Ilola 14.12.2017 Rakennerahastot

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 28.11.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella

ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella 2014-2020 Luovan talouden kehittämisohjelman julkaisutilaisuus Päivi Jaakola Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 28.8.2014 Kestävää kasvua ja työtä Suomen

Lisätiedot

6Aika-strategian johtoryhmä

6Aika-strategian johtoryhmä 6Aika-strategian johtoryhmä Sähköpostikokous 20.1.2017 klo 9-15 Pöytäkirja 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

6Aika-strategian ohjausryhmä

6Aika-strategian ohjausryhmä 6Aika-strategian ohjausryhmä Sähköpostikokous 17.1.2017 klo 13-17 Muistio 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelma 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) Nuorten

Lisätiedot

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO EU-rahoituspäällikkö 5.6.2014 1. ESR:N VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISOHJELMAT 2. ESR TOIMINTALINJAT 3. RAHOITUS (JA HAKEMINEN)

Lisätiedot

ESR-hankekausi : ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus

ESR-hankekausi : ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus ESR-hankekausi 2014-2020: ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus 18.11.2014 EU-koordinaattori Mika Villa Keski-Suomen ELY-keskus/Turku Ohjelmakauden 2014-2020 käynnistyminen Ensimmäinen haku päättyi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella

Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella 2014-2020 Timo Ollila ELY-keskus timo.ollila@ely-keskus.fi 13.5.2014 Rakennerahastojen Investointistrategia Haasteita, joihin investointistrategian mukaisilla toimilla

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 Alueosasto/Rakennerahastot LUONNOS 2 9.5.2014 1 (6) VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma I YLEISET VALINTAPERUSTEET Merkitään rastilla täyttyvät kriteerit.

Lisätiedot

ESR-rahoitus uudella ohjelmakaudella 2014-2020 Pohjanmaalla sekä uuden rakennerahastojen hallintomallin vaikutukset rahoitustehtävien hoitoon

ESR-rahoitus uudella ohjelmakaudella 2014-2020 Pohjanmaalla sekä uuden rakennerahastojen hallintomallin vaikutukset rahoitustehtävien hoitoon ESR-rahoitus uudella ohjelmakaudella 2014-2020 Pohjanmaalla sekä uuden rakennerahastojen hallintomallin vaikutukset rahoitustehtävien hoitoon 4.11.2014 Jouni Kytösaari ja Marko Muotio (osa materiaalista

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016 Hakijan ohje Sisältö: 1. Yleistä ESR-hausta 2. Haun erityispiirteet 3. Ohjeita hakemuksen

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

Kajaani Verna Mustonen

Kajaani Verna Mustonen ESR: tuettava toiminta ja painotukset Kajaani Verna Mustonen 30.8.2016 Käytettävissä olevat ja varatut ESR-valtuudet toimintalinjoittain Kainuussa 2014-2020 (M ) (tilanne 30.8.2016) TL3 6,0 14,8 TL4 3,9

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelman saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR

Rakennerahasto-ohjelman saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR 16.8.2018 Punkaharju ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus, TL 4 Koulutus, ammattitaito

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 26.11.2018, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi Liisa Irri

Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi Liisa Irri ESR:n TL 5 Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi 1.9.2016 Liisa Irri TL 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta: Erityistavoitteet ja rahoitus Erityistavoite 10.1 Työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Luovaa osaamista VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku 15.8. - 30.11.2017 Hakijan ohje 2 ESR-HANKEHAKU Hämeen ELY-keskus avaa Kestävää kasvua

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot