Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa"

Transkriptio

1 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

2 Arvokasta vanhenemista omatoimisuutta tukemalla (AVOT) Kärkihankkeen tavoitteena on kehittää iäkkäille sekä omais- ja perhehoitajille nykyistä yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut. AVOT-hanke: Projektipäällikkö Soile Syrjäläinen Rahoitus: valtionapu 1, 29 milj., omarahoitus 0,32 milj., yht. 1,61 milj. Kehittäjätyöntekijöitä 6-8 (eri pituisissa määräaikaisissa työjaksoissa) Hankekonsortio: vähintään 20 eri tahoa, ainakin 5 eri toimialaa Muutosagenttituki hankkeelle

3 AVOT- hankekonsortio ja sidosryhmät

4 AVOT-HANKKEEN TAVOITTEET KOTIHOITO TOIMII OMAIS- JA PERHEHOITO VAHVISTUVAT HYVINVOINTITEKNOLOGIA ON HYÖTYKÄYTÖSSÄ OSALLISUUS LISÄÄNTYY AUTTAVA OMAINEN TOIMINTA VAHVISTAA VERTAISTUKEA Läpileikkaavat tavoitteet kotona asumisen tuki arjen ja oman elämänhallinnan vahvistuminen elämän mielekkyys ja merkityksellisyys Läpileikkaavat periaatteet osallisuuden vahvistaminen uusien toimintamallien luominen hyvinvointiteknologian nykyistä parempi hyötykäyttö 4

5 Kotihoito Kotihoidon prosessien ja käytäntöjen uudistaminen Toiminta kevät 2018: Tehostettu kotihoito (Juuka, Ilomantsi) Kotikuntoutus/Miun aktiivinen arki toimintamallin levittäminen maakunnan kattavaksi Asiakaslähtöinen toimintamalli toimintamallin levittäminen maakunnan kattavaksi Teknologia ja digitalisaatio (Ilomantsi, Lieksa) Palvelupilotti Stella läsnäolopalvelu (Joensuun kantakaupunki) Arviointijakso 4-6 viikkoa, kokonaisvaltainen toimintakyvyn arviointi ennen esim. kotihoidon asiakkuutta Arviointityöryhmä: fysioterapeutti, sairaanhoitaja, lähihoitaja, asiantuntija-apu ravitsemusterapia, suun terveydenhuolto, farmasia, sosiaalityön osuus juurruttamis- ja vakiinnuttamistyö valmisteilla koko maakunnan kattavaksi toiminnaksi

6 Ensihoito & kotihoito Hoidon tarpeen arviointi Kiteellä (pilotointi), jatkoaskellus alkanut Lieksa, Ilomantsi ja Juuka Toimintamallin levittäminen maakunnan kattavaksi Yhden hoitajan ensihoidon yksikkö aloittanut , toiminta-alue (Joensuu, Kontiolahti, Liperi, Polvijärvi, Outokumpu) 31 yhteydenottoa ensimmäisellä viikolla Ensihoidon ja puhelinneuvonnan yhteistyö Koko maakunnassa

7 Kotihoito & ravitsemus & suun terveydenhuolto & lääkehoito kotihoidon suun terveyden ja ravitsemushoidon toimintamallin luominen käynnissä Liperi ja Outokumpu Mm. MNA-mittaus (ravitsemustila-arviointi) toimintamallin levittäminen maakunnan kattavaksi Lääkehoidon arviointi Aloitettu Liperin ja Outokummun kotihoidoissa

8 Kaikenikäisten omais- ja perhehoito Toimeksiantosuhteisen perhehoidon prosessikoulutus Lyhyt ja pitkäaikaisen perhehoidon prosessikuvaukset Hyvinvointi- ja terveystarkastusmalli valmis Perhehoidon yhteinen toimintaohje (ky hallitus 12/2017) ml. Ikäihmisten toimintaohjeosio Ikäihmisten perhehoidon markkinointi Ikäihmisten perhehoitokoulutus, Kiteen kansanopisto-yhteistyö Omais-ja perhehoidon keskuksen vaihtoehtoiset mallit valmiina Omais- ja perhehoidon infotilaisuudet kunnissa Omaishoitoraadit jatkavat: Joensuu, Kitee, Lieksa Teemoina mm. vapaapäiväjärjestelyt, tiedon hankinta Toiminnan vakiinnuttaminen kevät

9 Hyvinvointiteknologia ja digitalisaatio Perhehoidon kuvapuhelinkokeilu on käynnissä 5/2018 Kitee, Liperi, Rääkkylä, Lieksa, Outokumpu ja Juuka (yht.10) Perhehoitokoti viranhaltija yhteydenpito Perhehoitajien välinen yhteydenpito Asukkaan ja omaisen välinen yhteydenpito Sisällöntuotantoyhteistyö (mm. Karelia amk/voimala) epalveluohjaus-kokeilu DigiSote (Karelia amk) ad 3/2018 RoboBisnes- yhteistyö (Riveria) Ikkunanpesurobotti, imuri-ja moppausrobotti, kuljetusrobotti eammattilaisuus- valmennus käynnissä (DigiSote) Lääkeautomaatti vakiintunut käyttöön (IkäOTe- hanke /2017), 30 käytössä, kilpailutuksen myötä mahdollisuus lisät Stella läsnäolopalvelu

10 Auttava omainen Omaisneuvontapalaverit alkavat 1x kk Yhteistyössä P-K:n Muisti ry, P-K:n Mielenterveysomaiset FinFami ry Omaisten tietoillat Liperi, Outokumpu, Polvijärvi, Heinävesi, Ilomantsi, Kitee, Joensuu Yhteistyössä P-K:n Mielenterveysomaiset FinFami ry Joensuun seudun Omaishoitajat ja läheiset ry AVOT, järjestöt, Siun sote mielenterveys- ja päihdehoitajat (miepä) Omaisneuvonta Miepä, Joensuu + psykiatritalo Vertaisomaistoiminta koulutus mielenterveys ja päihdeasiakkaan omaisille sekä muistisairaan omaisille vapaaehtoiskoulutus Vertaistuellinen omaisneuvonta käynnissä Kokemusasiantuntijakoulutus; käynnistyy 2/

11

12 Osallisuudesta ja kokemustiedosta Läpileikkaava teema kaikessa kehittämisessä ja muutoksessa Osallisuuden muotoja Asukasosallisuus Asiakasosallisuus Kehittäjäosallisuus Henkilöstöosallisuus Luottamushenkilöosallisuus Sidos- ja yhteistyökumppaniosallisuus Toteutuksesta Siun soten osallisuussuunnitelma Asukas-, kansalais- ja asiakasraatitoiminnat Asiakkuuskertomukset (mm. asiakaspalautteet, kokemustieto) Kehittäjä-asiakastoiminta Kokemusasiantuntijat Työhyvinvointipalautekäytännöt

13 Viestintä Sosiaalinen media; AVOT facebook-sivusto Siun soten asiakaslehti tulossa 4/2018 Verkkojulkaisut mm. IkäNYT!, Sosiaalialan osaamiskeskus (ISO) Tiedotteita, uutisia Siun soten web-sivut Maakunnan lehdet Sosiaali- ja terveysministeriö

14 Kiitos! stm.fi #IKIOMAT stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Tuula Kiviniemi Soile Syrjäläinen Pohjois-Karjalan I&O muutosagentti AVOT- hankkeen projektipäällikkö Puh Puh

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 10.11.2017 Arvokasta vanhenemista omatoimisuutta tukemalla (AVOT) Kärkihankkeen tavoitteena on kehittää iäkkäille sekä omais-

Lisätiedot

AVOT. Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla Siun sote

AVOT. Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla Siun sote AVOT Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla 1.10.2016 31.10.2018 Siun sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä AVOT Arvostus: ikäihmiset ja työ ikäihmisten palveluissa

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset

Muutosagenttitoiminnan tulokset Muutosagenttitoiminnan tulokset Tuula Kiviniemi, Pohjois-Karjala 1 30.11.2018 Muutosagenttitoiminta Pohjois-Karjala Hallituksen I&O kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

SIUN SOTE AVOT HANKE LOPPURAPORTTI. Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta tukemalla (AVOT)-hanke

SIUN SOTE AVOT HANKE LOPPURAPORTTI. Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta tukemalla (AVOT)-hanke Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta tukemalla (AVOT)-hanke Hankkeen perustiedot Hankkeen nimi: Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla (AVOT)-hanke Hankkeen kesto: 1.11.2016 31.12.2018 Toiminta-alue:

Lisätiedot

Maakuntaliitto. Etelä-Savon maakunta. Yhdessä uutta

Maakuntaliitto. Etelä-Savon maakunta.  Yhdessä uutta Etelä-Savon maakunta Maakuntaliitto www.es2019.fi Yhdessä uutta 28.9.2017 I&O kärkihankkeen muutosagenttina Etelä-Savon maakunnassa ja - edistämässä ikäihmisten kotihoidon ja kaikenikäisten omais- ja perhehoidon

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig. STM kuvapankki: istockphoto

Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig. STM kuvapankki: istockphoto Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig STM kuvapankki: istockphoto LAPSEN OIKEUDET, TULLA KUULLUKSI JA NÄHDYKSI Outokummun yläkoulun ja lukiolaisten yhteinen musiikki-ilta Suomi 100-teemalla

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten

Lisätiedot

Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä

Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Päijät-Hämeen omaishoidon maakuntapäivä Anu Olkkonen-Nikula Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja I&O kärkihanke 2016-2018 Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja,

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 30.5.2017

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke Netissä http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Hankesuunnitelma versio 25.2.2016 http://stm.fi/documents/1271139/1996957/io_hankesuunnitelma_25022016.pdf/a6b1

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 2016 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä

Lisätiedot

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 17.02.2017 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa,

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona

Lisätiedot

Siun sote palvelupaketeissa 2014

Siun sote palvelupaketeissa 2014 palvelupaketeissa 2014 www.siunsote.fi Juhani Junnilainen 4.2.2016 Väestötiedot 2014 Alue Ikäluokat yhteensä 0-17 v. 18-64 v. 65-74 v. 75 - v. Pohjois-Karjalan SHP 168896 30229 99820 21281 17566 Heinävesi

Lisätiedot

Omaishoidon vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Marita Neiro

Omaishoidon vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Marita Neiro Omaishoidon vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa Mukana kansallisessa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Tavoitteena

Lisätiedot

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala 10.2.2017 1 Lähtökohdat Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 8.11.2017 I & O /PR Palveluissa havaittuja puutteita Iäkkäiden palvelujärjestelmä Järjestelmä on pirstaleinen Rakenne ei ole

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Irma Ahokas-Kukkonen, sh, TtM Etelä-Savon muutosagentti

Miten tästä eteenpäin? Irma Ahokas-Kukkonen, sh, TtM Etelä-Savon muutosagentti Miten tästä eteenpäin? Irma Ahokas-Kukkonen, sh, TtM Etelä-Savon muutosagentti Muutosagentti maakunnan muutoksen tukena 31.12.2018 saakka tehtävänä on ohjata iäkkäiden palvelukokonaisuuden edelleen rakentumista

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle

Lisätiedot

I & O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa

I & O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa I & O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Maakunnat muutosmatkalle - kiertue Joensuu 27.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Keitä

Lisätiedot

0-17-vuotiaat vuotiaat 65 vuotta täyttäneet

0-17-vuotiaat vuotiaat 65 vuotta täyttäneet 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2030 2040 2060 6000000 5000000 4000000 3000000 2000000 1000000

Lisätiedot

Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista

Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista Marjo Lavikainen, Erkki Papunen, Anne-Mari Raassina & Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysvaliokunta 13.10.2015 Hyvinvointi ja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2 MAAKUNNALLINEN VALMISTELU SATAKUNNASSA Satakunnan 17 kuntaa Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä (6) Porin perusturvan

Lisätiedot

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa Sotemaku johtoryhmä 24..2017 VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 1 23.02.2018 Sisältö 1. I&O kärkihanke ja muutosagenttityöskentely 2. Kytkös Oma Hämeeseen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti Rita Oinas

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti Rita Oinas Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti 1 8.3.2017 Keihäänkärkiä ovat Alueellisen palvelukokonaisuuden ja keskitetyn asiakas- /palveluohjauksen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke)

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke) Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko 12.10.2016 klo 09:30 / HE 134/2016 Asiantuntija: Anja Noro, THT, dosentti, Projektipäällikkö, STM kotihoitoa ja vahvistetaan (I&O kärkihanke) STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO 13.3.2018 Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi Kuntouttava arviointijakso Tarkoituksena asiakkaan toimintakyvyn

Lisätiedot

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM,

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM, Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku Anja Noro projektipäällikkö STM, 21.3.2016 STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan

Lisätiedot

I&O hallituksen kärkihanke

I&O hallituksen kärkihanke I&O hallituksen kärkihanke Vate 31.10.2017 www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava laajasti iäkkään väestön tarpeisiin

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke 2016-2018)

Lisätiedot

Omaishoidon onnistumiset maakunnissa

Omaishoidon onnistumiset maakunnissa I&O Seminaari: Parasta elämää kotona II ja näin se tehdään! Omaishoidon onnistumiset maakunnissa Irma Ahokas-Kukkonen, muutosagentti, Etelä-Savo Onnistumiset omaishoitoperheiden silmälasein - ovatko palvelut

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Rintamaveteraaniasiain Pirkanmaan foorumi, AVI 8.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus Pirkanmaan sote-teemaryhmät

Lisätiedot

Yhistykset yhessä. JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa

Yhistykset yhessä. JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa Yhistykset yhessä JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa Yhistykset yhessä - JärjestöRalli2016 Kaikki tilaisuudet klo 17-19 6.10 Rääkkylä 8.11 Juuka 10.10 Kesälahti 9.11 Kontiolahti 12.10 Pyhäselkä 9.11 Eno 25.10

Lisätiedot

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Kainuun osahanke ErinOmainen erityislasten omaishoidon kehittäminen OSSI hanke Tavoitteet Muistisairaan

Lisätiedot

Kärkihankkeiden kokeilujen rahoitushaku on käynnissä. Eksotessa on rahoitushakuja valmistelu kaikkien kärkihankkeiden osalta.

Kärkihankkeiden kokeilujen rahoitushaku on käynnissä. Eksotessa on rahoitushakuja valmistelu kaikkien kärkihankkeiden osalta. Hallitus 144 31.08.2016 STM:n kärkihankkeiden rahoitushaun valmistelu Etelä-Karjalassa EKSTPHAL 144 Hallitus linjasi syksyllä 2015 strategisen hallitusohjelman toimintasuunnitelmassa kärkihankkeiden (26)

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! kotihoitoa ja vahvistetaan Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi

Lisätiedot

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula Järjestöt 2.0 -hanke Järjestöt maakuntauudistuksessa 21.6.2017 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely 24.3.2017 Yksityisten palvelujentuottajat Kukoistava kotihoito hankkeen esittely Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus VISIO ja PÄÄTAVOITE Visio Koko Keski-Suomen maakunnassa kotihoidolla

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

Iäkkäiden yhteen sovitettujen palvelujen kokonaisuus Päijät-Hämeessä

Iäkkäiden yhteen sovitettujen palvelujen kokonaisuus Päijät-Hämeessä Iäkkäiden yhteen sovitettujen palvelujen kokonaisuus Päijät-Hämeessä Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäällä 29.1.2019, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja (I&O kärkihankkeen muutosagentti ad

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden

Lisätiedot

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET STM:SSÄ Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään

Lisätiedot

Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja

Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Tilannekatsaus Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja 28.04.2017

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään Edistetään

Lisätiedot

Ajankohtaista omaishoidossa

Ajankohtaista omaishoidossa Ajankohtaista omaishoidossa Omaishoitolain muutokset 1.7.2016 Sosiaalihuoltolain muutos 1.7.2016 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa kärkihankkeen kuulumiset Kotihoidon

Lisätiedot

Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi

Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Lisätiedot

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia.

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Siun soten järjestämisvastuulle vuoden 2017 alussa. Tällä kyselyllä haetaan vastauksia siihen,

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kotiin annettavat palvelut, Aluehallintovirasto Tampere, 9.11.2017 I&O Etelä-Pohjanmaan Maakunnassa www.uusiep.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 30.11.2016 Esittely Muutosagentti Koulutus Diakoni Yhteiskuntatieteiden maisteri Lisäopinnot Työnohjaaja JOKO, PD, emba Työhistoria

Lisätiedot

Muutosagentti / Pohjois-Savo Tulokset

Muutosagentti / Pohjois-Savo Tulokset Muutosagentti / Pohjois-Savo Tulokset Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa kärkihanke I&O muutosagentti Päivi Tikkanen (STM/3240/2016) Hankkeen perustiedot Muutosagentti

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Miten tästä eteenpäin? 2 Maakunnat muutosmatkalle Etelä-Pohjanmaan muutosagentti

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O. Lapin maakuntakierros Liisa Niiranen YTM Muutosagentti

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O. Lapin maakuntakierros Liisa Niiranen YTM Muutosagentti Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O Lapin maakuntakierros 17.10.2016 Liisa Niiranen YTM Muutosagentti 2 Muutosagentin tehtävät Johtaa ja ohjata alueellisen

Lisätiedot

StV Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016

StV Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016 StV 6.9.2017 Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016 Strategiajohtaja Liisa Heinämäki, STM 1 5.9.2017 Hallitusohjelma STM:ssä 2 Reformeista sote -uudistus on keskeinen mukaan lukien tietojärjestelmän

Lisätiedot

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke Laajavuori 16.6.2017 I&O muutosagentti Tuija Koivisto Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa eli I&O kärkihanke Yksi

Lisätiedot

I&O-kärkihanke on POP muutosagentti Rita Oinas

I&O-kärkihanke on POP muutosagentti Rita Oinas I&O-kärkihanke on POP 2016-2018 muutosagentti Rita Oinas Iäkkäille ja omaishoitajille I&O yhdenvertaisemmat, KÄRKIHANKKEEN TEEMAT paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut. Keskitetty

Lisätiedot

Fyysisen kuormituksen vähentäminen ympärivuorokautisessa hoidossa johtamalla

Fyysisen kuormituksen vähentäminen ympärivuorokautisessa hoidossa johtamalla Fyysisen kuormituksen vähentäminen ympärivuorokautisessa hoidossa johtamalla, Vanhusten asumispalvelujen johtaja, TtT I & O kärkihankkeen muutosagentti, Varsinais-Suomi Kuormitus hallintaan seminaari Teemat

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminta Keski-Pohjanmaa STM/3239/2016. Liisa Ahonen muutosagentti marraskuu 2018

Muutosagenttitoiminta Keski-Pohjanmaa STM/3239/2016. Liisa Ahonen muutosagentti marraskuu 2018 Muutosagenttitoiminta Keski-Pohjanmaa STM/3239/2016 Liisa Ahonen muutosagentti marraskuu 2018 Hankkeen/kokeilun perustiedot Muutosagenttitoiminta Ajalla 1.11.2016 31.12.2018 Kuuluu kärkihankkeeseen: Kehitetään

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset. muutosagentti Rita Oinas

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset. muutosagentti Rita Oinas Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset 1 25.10.2017 Toimintasuunnitelma 2016-2018 Tavoitteena on kehittää kotona asumista

Lisätiedot

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten

Lisätiedot

Muutosagentin tulokset. I&O kärkihanke Muutosagentti Lapin maakunta

Muutosagentin tulokset. I&O kärkihanke Muutosagentti Lapin maakunta Muutosagentin tulokset I&O kärkihanke Muutosagentti Lapin maakunta Hankkeen/kokeilun perustiedot MUUTOSAGENTTI (STM/3244/2016) 1.10.2016 31.12.2018 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa,

Lisätiedot

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Apila, Kangasala 24.5.2016 Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Lähellä ja tukena -seminaari Tiistai 24.5.2016 klo 13. 16.00 Kuntoutumiskeskus Apila, Reumantie 6, 36200 Kangasala Seminaarin ohjelma

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin käyttöön ottaminen ja kehittäminen Yhteinen

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Työpajan antia 28.3.2017 7.4.2017 riitta.nahkiaisoja@poskelappi.fi 2 Työpajan antia 28.3.2017 / 1 Palveluneuvonta ja ohjaus

Lisätiedot

Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke

Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke 2017-2020 Itä-Suomen aluetyönverkosto 31.10.2017, Joensuu Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen

Lisätiedot

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot

Lisätiedot

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina HE 85/2016 VP Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Erkki Papunen Anne-Mari Raassina 25.5.2016 Tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien ja

Lisätiedot

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen PoKa-hanke Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Keva Sanna Pesonen Hankkeen taustaa Pohjois-Karjalan maakunnan alueella käynnissä oleva kuntatyöpaikkojen ammatillisen kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin kehittämishanke

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/7 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Juuan kunta Karelia Ammattikorkeakoulu Oy Kontiolahden kunta Lieksan kaupunki Lieksan seurakunta Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Opiskelija-asunnot

Lisätiedot

Uudenmaan I&O Kärkihanke ja sotevalmistelu. Maritta Haavisto

Uudenmaan I&O Kärkihanke ja sotevalmistelu. Maritta Haavisto Uudenmaan I&O Kärkihanke ja sotevalmistelu Maritta Haavisto 20.11.201 SISÄLTÖ 1. Uudenmaan I&O Kärkihankkeen valmistelu 2. Vanhusneuvostojen viesti valmistelijoille 3. Omaishoito -valmistelu 4. Mitä kuuluu

Lisätiedot

Sote-valmistelijat

Sote-valmistelijat Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 24.5.2017 1 käytännöt ja kriteerit. Hyvinvointia edistävät verkostot Toimiva Kotihoito Lappiin Asiakas keskiössä Kaikenikäisten

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2016

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2016 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2016 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen

Lisätiedot

Henkilökuljetukset Siun sotessa

Henkilökuljetukset Siun sotessa Henkilökuljetukset Siun sotessa Liikennejärjestelmäpäivät 2.11.2017 Juha Matti Alanen Logistiikkapäällikkö Mikä on Siun sote? Järjestää julkiset sosiaali ja terveyspalvelut 14 kunnan alueella Pohjois Karjalassa

Lisätiedot

HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto

HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla -hanke Ulvilan elinkeinotiimin kokous 9.6.2015 HYVÄKSI

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2016 YTM, M.A. European Studies, EMBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet 1. Nykyaikaistaa ja uudistaa

Lisätiedot

Siun soten SOTE alan palveluhankinnat Kevät Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Siun soten SOTE alan palveluhankinnat Kevät Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun soten SOTE alan palveluhankinnat Kevät 2017 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Palvelujen ostot toimintakuluista n. 230 milj. euroa vuodessa Toimintakulut 667,5 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Tilannekatsaus. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen neuvottelukunta Ylijohtaja Ari Niiranen Johtaja Ritva Saarelainen

Tilannekatsaus. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen neuvottelukunta Ylijohtaja Ari Niiranen Johtaja Ritva Saarelainen Tilannekatsaus Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen neuvottelukunta 24.10.2012 Ylijohtaja Ari Niiranen Johtaja Ritva Saarelainen 24.10.2012 ALKU-selonteko (VM) Selvityshenkilöt (TEM, YM) Eduskunta edellytti

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Arja Kumpu, Ikääntyneiden palvelujen johtaja 3.4.2014 Kirjoita tähän nimi dian perustyyli -tilassa 2 Risto- hankkeen ja Kotona kokonainen elämä hankkeiden tavoitteet

Lisätiedot