Toimintakulttuurin rakentaminen
|
|
- Eija Aili Mäki
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintakulttuurin rakentaminen Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala toteuttaa tehtäväänsä arvo- ja sisältölähtöisesti. Toimialarakenne tarjoaa aiempaan hallintokuntarakenteeseen verrattuna paljon mahdollisuuksia resurssien parempaan hyödyntämiseen, suurempaan asiakasvaikuttavuuteen ja parempaan henkilöstökokemukseen. Samalla on selvää, että yhä vuoden 2018 aikana on suunnattava paljon työtä uuden toimialan toimintakulttuurin ja rakenteiden luomiseen. Tätä työtä tehdään yhdessä toimialan henkilöstön ja kumppaneiden kanssa. Vuoden 2017 aikana määriteltiin toimialan sisäisenä yhteistyönä periaatteet, joilla kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala toteuttaa kaupunkistrategian ajatusta maailman toimivimmasta kaupungista. Periaatteet ottavat huomioon toimialan palvelujen luonteen vapaan hakeutumisen palveluina kilpaillulla kentällä. Niiden määrittelyssä hyödynnettiin vuoden 2017 keväällä koko henkilöstölle suunnattua kyselyä odotuksista toimialalle. Kuvan tapa toimia Osallisuus Yhdenvertaisuus Vaikuttavuus Hyvä asiakaskokemus Hyvä henkilöstökokemus Sujuvat prosessit Kutsumme asiakkaat mukaan palvelujemme parantamiseen. Erilaisten asiakkaiden näkemykset, kokemukset, toiminta, tarpeet ja palaute vaikuttavat toimintaamme ja palveluihimme. Arvostamme aloitteellisuutta ja sitä, että henkilöstö vaikuttaa omaan työhönsä ja organisaation toimintaan. Vuorovaikutus on säännöllistä ja arvostavaa. Toimintatapamme ovat avoimia ja osallistavia. Palvelujen parantamisessa hyödynnämme laajasti työntekijöiden, asiakkaiden ja kumppaneiden osaamista. Kaikki kuntalaiset ovat tervetulleita palveluihimme. Palvelumme ovat helposti saavutettavia. Palveluita kohdennetaan perustellusti ja aktiivisesti. Hyvällä johtamisella ja yhteisillä pelisäännöillä varmistamme henkilöstön tasavertaisen kohtelun. Rakennamme yhdessä toimialamme tulevaa kulttuuria ja turvaamme, että viestimme tavoittavat kaikki työntekijät. Toimintatapamme ovat selkeitä ja ennakoitavia. Palvelumme ovat korkealaatuisia ja vaikuttavia. Olemme asettaneet asiakaskokemukselle laadullisia tavoitteita ja niitä seurataan. Henkilöstön osaaminen, työolosuhteet ja suhteet työtovereihin ovat kunnossa. Työllemme on asetettu selkeät tavoitteet. Työhyvinvointia ylläpidetään ja kehitetään aktiivisesti Ketterät ja modernit prosessit tuottavat aikataulussa ja oikeaan aikaan toivotut tulokset. 1
2 Taloudellisuus ja tuloksellisuus Etsimme ja jaamme aktiivisesti kustannuksia ja resursseja kumppaneiden kanssa. Tietomme on kaikkien saatavilla ja hyödynnettävissä. Ratkaisumme perustuvat strategiaan ja tietoon Asetamme palveluiden vaikuttavuudelle taloudellisia ja tuloksellisia tavoitteita, joita seurataan. Periaatteiden saavuttaminen kaikessa toiminnassa vaatii vielä paljon työtä. Keskeisimmät välineet periaatteiden toteuttamiseen ovat esimiestyön kehittäminen, eri työntekijäryhmien välinen osaamisen jakaminen ja vertaiskehittäminen, kumppanuudet, digitaaliset ratkaisut, toimialatasoiset investoinnit tiedolla johtamiseen ja palvelukehittämiseen sekä yhteiset mitattavat tavoitteet. Toimialan esimiestyö perustuu kaaviossa kuvattuihin periaatteisiin eli osallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja vaikuttavuuteen. Vuoden 2018 aikana vahvistetaan esimiesten vuorovaikutuksen ja yhteistyöskentelyn johtamisen taitoja tavoitteena, että jokainen työntekijä kokee että häntä aktiivisesti kannustetaan ja tuetaan tuomaan kehittämisaloitteensa ja ajatuksensa esille. Tavoitteena on käydä tulos- ja kehityskeskustelut kaikkien työntekijöiden kanssa sekä käynnistää henkilökohtaisessa kehittymissuunnitelmassa sovitut toimenpiteet. Työterveyskyselyn tulosten pohjalta laaditaan kullekin työyhteisölle toimenpidesuunnitelma henkilöstön työkyvyn tukemiseksi. Vuonna 2018 vahvistetaan koko henkilöstön mahdollisuuksia suunnitella yhteistyötä muiden palvelujen kanssa sekä tutustua toimialan toimintaan. Yhteinen suunnittelu ja ihmisiin tutustuminen luovat edellytykset yhteisten tavoitteiden saavuttamiselle ja uuden synnyttämiselle. Osaamisen kehittämisen suunnitelmassa on todettu toimialan keskeisiä kehitettäviä strategisia osaamiskokonaisuuksia. Esimiestyössä vahvistetaan erityisesti vuorovaikutuksen ja dialogin sekä yhteistyöskentelyn taitoja. Digitaalisuuden hyödyntäminen, palvelumuotoilu sekä asiakaspalveluosaaminen ovat osaamisen kehittämisen painopisteitä. Kaikissa palvelukokonaisuuksissa vahvistetaan myös eri palveluiden substanssiosaamista. Kaupunkistrategian läpikäyvä digitalisuuspainotus johtaa suuriin työn ja palvelun muutoksiin myös kulttuurissa ja vapaa-ajassa. Motivaatioperusteiset asiakasprofiilit luovat pohjan uudenlaiselle lähestymistavalle käyttäjien tarpeisiin. Jotta digitaaliset ratkaisut ovat mahdollisimman vaikuttavia, ne rakennetaan usein yhteistyössä muiden toimialojen, joskus koko kaupungin kanssa, esimerkkeinä asiakkuus ja erilaisten resurssivarantojen asettaminen kaupunkilaisten käyttöön. Vaikuttavuuden tärkeä ehto on ydinpalveluiden, kehittämisen, ICT:n ja viestinnän ja tiivis yhteistyö. Toimialan toimintakulttuurin rakentamisessa keskeiset toimenpiteet vuoden 2018 aikana ovat: 2
3 Jatketaan 2017 käynnistynyttä toimintatapa- ja toimitilahanketta, jonka tavoitteena on parantaa yhteisen työskentelyn malleja sekä löytää toimialan suunnittelulle ja johdolle yhteinen tilaratkaisu. Kehitetään toimialan, erityisesti hallinto- ja tukitoimintojen prosesseja ketteriksi ja asiakaslähtöisiksi. Prosesseja kehittämällä uudistetaan työtapoja ja lisätään toiminnan selkeyttä. Käynnistetään toimialan sisäinen kehittämisverkosto ja systemaattinen kokeilutoiminta. Suunnitellaan ja otetaan käyttöön tiedolla johtamisen toimintatavat ja mittarit. Suunnitellaan ja toteutetaan osallisuusmallin mukaisia menetelmiä ja työtapoja. Määritellään toimialan palveluille motivaatioperustaiset asiakasprofiilit ja parannetaan niiden avulla toimialan palvelukokemusta. Rakennetaan toimialalle yhteinen asiakastyytyväisyysjärjestelmä Laaditaan toimialalle digisuunnitelma. Tavoitteena ovat digitaalisuuden mahdollistamat toiminnalliset muutokset (esim. jaettu tekeminen kaupungin ulkopuolisten kanssa) sekä niitä tukevat ratkaisut, jotka parantavat tai helpottavat asiakaskokemusta ja/tai vähentävät manuaalista työtä. Yhtenäistetään ja karsitaan päällekkäisiä tietojärjestelmiä ja digitaalisia palveluita. Valmistellaan toimialalle yhdenvertaisuussuunnitelma, joka kattaa sekä henkilöstön että asiakastyön. Toteutetaan sukupuolivaikutusten arviointi liikuntatoimessa. Tapahtumakaupunki ja tilat Helsinki on kaupunki, jossa on aina syitä lähteä liikkeelle kokemaan jotain uutta yhdessä. Teemme itse korkeatasoisia sisältöjä ja luomme mahdollisuuksia siihen muille. Kehitämme erityisesti Töölönlahden aluetta mm. avaamalla Oodin. Tuotetaan asukkaille helposti lähestyttäviä, vetovoimaisia ja korkealaatuisia kulttuurin tapahtumia ja sisältöjä. Kirjastot tuottavat laajasti tavoittavia kirjallisuus- ja muita tapahtumia satutunneista tietokirjalukupiireihin sekä verkossa toimivaan Helmetlukuhaasteeseen. Panostetaan erityisesti lapsille suunnattuihin lukemisen ja kertomusten iloon inspiroiviin tapahtumiin. Perustarjonnan ytimenä säilyy laadukas aineistokokoelma, jossa e- aineistoja lisätään. Kaupunginmuseon perusnäyttelyjen lisäksi Aleksanterinkadulle tuotetaan mm. Pelko-näyttely. Hakasalmen huvilassa avataan draamallinen Vihan kevät näyttely/esitys. Helsinkikuvia.fi-palvelua laajennetaan ja monipuolistetaan edelleen. Kulttuuritalot jatkavat korkealaatuisen ja aktivoivan ohjelman viemistä eri kaupunginosiin ja erityisesti lapsille, nuorille sekä maahanmuuttajille. Kaupungin taidemuseo HAM:ssa ovat esillä mm. katutaide sekä taiteilijapari Gilbert & George. 3
4 Kaupunginorkesteri tekee aikamatkaa eri vuosisatojen soivaan maailmaan. Orkesteri tekee kiertueen Salzburgiin ja Pariisiin. Osa konserteista lähetetään suorina Helsinki-kanavalla ja niitä voi katsella myös jälkikäteen taltiointeina. Vuonna 2012 syntyneiden kummilapsitoiminta jatkuu. Lisätään kulttuuripalvelujen välistä yhteistyötä lapsille ja nuorille sekä ikäihmisille tarkoitettujen palvelujen tuottamisessa Toimitaan alustana ja yhteistyökumppanina tapahtumille. Markkinoidaan tiloja ja alueita järjestäjille sekä tuetaan tapahtumatoimintaa avustuksilla ja neuvonnalla. Vahvistetaan toimialan avustustoiminnan yhteyttä kaupungin strategisiin tavoitteisiin ja toteutetaan lisämäärärahalla liikkumiseen ja harrastamiseen kohdennettu avustushaku kolmen palvelukokonaisuuden yhteistyönä. Avataan uusi kulttuurikeskus Caisa. Osallistutaan kansallisiin ja kansainvälisiin yhteistyö- ja kumppanuustapahtumiin. Kehitetään Varaamo-tilavarauspalvelua ja avataan lisää toimialan tiloja kuntalaisten käyttöön. Vahvistetaan Töölönlahden kulttuuri- ja urheilukeskittymää yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa Käynnistetään Töölönlahden toimijoiden yhteistyö alueen kehittämiseksi vetovoimaisena ja viihtyisänä kulttuurin, liikkumisen ja oleskelun ympäristönä. Läheisimpiä yhteistyökumppaneita ovat Taideyliopisto ja kaupunkiympäristön toimiala. Tuotetaan toimialan omia korkealaatuisia sisältöjä Töölönlahden kulttuurikeskittymässä. Avataan keskustakirjasto Oodi. Toteutetaan Oodin avaamisen edellyttämät uudet logistiset ja organisatoriset ratkaisut kirjaston sisällä. Ennakoidaan Oodin avautumisesta johtuva kansallinen ja kansainvälinen markkinointitarve. Käynnistetään kaupunkiympäristön toimialan kanssa kehittämishanke Töölönlahden ja keskustan alueen arkisten ulkoliikuntaolosuhteiden parantamiseksi. Osallistutaan Suvilahden alueen kehittämiseen. Hyvinvointi ja liikkuminen Helsingissä jokaisella on mahdollisuus kokemusrikkaaseen ja arkiaktiiviseen elämään riippumatta iästä, toimintakyvystä, asuinalueesta tai sukupuolesta. Osallistutaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kokonaisvaltaiseen johtamiseen muiden toimialojen kanssa. Tunnistetaan rakenteita ja toimintatapoja, 4
5 jotka vahvistavat nykyisiä ja luovat uusia vaikuttavia ketjuja: tavoitteena on löytää keinoja ylittää viimeinenkin este ns. viimeinen metri kaupunkilaisen saavuttamiseksi. Käynnistetään laaja-alainen liikkumisohjelma. Ohjelman kärkenä on arki- ja hyötyliikunnan lisääminen sekä palvelujen uudistaminen liikkumista edistäviksi. Ohjelmaa toteutetaan muiden toimialojen sekä laajan kumppanijoukon kanssa. Kaikissa kaupungin palveluissa edistetään ja helpotetaan asukkaiden mahdollisuuksia liikkumiseen sekä aktiiviseen ja sosiaaliseen elämään. Toteutetaan laaja-alaista markkinointiviestintää ja markkinoidaan näkyvästi toimialalla tuotettavia matalan kynnyksen sisältöjä (liikunnan lajikokeilut nuorisopalveluiden kanssa). Parannetaan liikunnan investointeihin saadulla lisämäärärahalla lähiliikuntapaikkoja ja puistoalueita. Tehostetaan koulujen liikuntatilojen käyttöä lisäämällä iltakäytön omavalvontaa. Liikkuvat-verkosto jatkaa toimialarajat ylittävää työtä ikäihmisten kulttuuriharrastusten ja liikkumisen edistämiseksi sekä vapaaehtoistoiminnan järjestämiseksi. Tavoitteena on saada Liikkuvat Stadin ikäohjelman yhdeksi työryhmäksi. Henkilökunnan osaamista ja ristiin oppimista tuetaan mm. konseptoimalla yhdessä oppimisen malli. Lisätään vapaaehtoistoiminnan määrää ja helpotetaan osallistumista rakentamalla kaupunkitasoinen vapaaehtoistoiminnan koordinaation toimintamalli yhdessä kaupunkilaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa Tuetaan kansalaisia digitaalisen osaamisen parantamisessa. Jatketaan lukutaito- ja lukemisen edistämiskampanjointia osana kansalaisuuden tukemista. Hyvä lukutaito on yhteiskunnassa selviytymisen ja menestymisen ehto. Nuorten hyvinvointi Helsinki on kaupunki, jossa nuorten ääni kuuluu, yhtäkään lasta ja nuorta ei jätetä yksin ja kaikilla on harrastus. Edistetään lasten ja nuorten harrastustakuuta valtion, muiden kaupunkien ja yleishyödyllisten toimijoiden kanssa. Perheitä tuetaan lasten harrastustoiminnassa. Toimialan palveluissa lisätään harrastamisen ja toiminnan mahdollisuuksia lapsille ja nuorille hyödyntämällä osallistavia menetelmiä. Vahvistetaan nuorten toiveisiin vastaavia harrastusmahdollisuuksia laajentamalla alueellista Pulssi-toimintaa Kehitetään menetelmiä, kuten digitaalinen harrastushaku yhteistyössä muiden kaupunkien, valtion ja säätiöiden kanssa, joiden avulla nuoret ja perheet löytävät harrastusmahdollisuuksia. 5
6 Toteutetaan nuorten vaikuttamisjärjestelmä Ruudin uudistukset mm. uudistamalla ydinryhmä nuorisoneuvostoksi ja varmistamalla nuorten osallistumismahdollisuudet uudessa osallisuusmallissa. Rakennetaan nuorisotoimen RuutiBudjetista, koulujen Ruuti-rahasta ja koko kaupungin osallistuvasta budjetoinnista selkeä yksi prosessi nuorille ja kouluille. Kartoitetaan ja selvennetään lasten ja nuorten kulttuuripalveluiden tuottamisen tavat ja vastuut. Lisätään matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia nuorille mm. laajentamalla NYT-liikuntatoimintaa ja FunAction-toimintaa. Käynnistetään etsivän nuorisotyön toiminta nuorisopalveluissa. Vahvistetaan nuorten työelämätaitoja tarjoamalla kaikille peruskoulun päättäville kesäseteli, tarjoamalla mielekkäitä kesätyön ja keikkatyön mahdollisuuksia sekä tunnistamalla ja tunnustamalla toiminnassa opittuja taitoja. Käynnistetään uusi kansallinen digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus. Kaupunginosat Helsingin alueet ovat yhdenvertaisia ja omaleimaisia. Alueiden ääntä ja omaleimaisuutta vahvistetaan yhdessä asukkaiden kanssa. Avaamme tiloja kuntalaisten käyttöön. Vahvistetaan toimialan yhteistä, palvelurajat ylittävää palvelujen ja toiminnan suunnittelua alueilla yhdessä asukkaiden ja alueiden toimijoiden kanssa. Vahvistetaan kirjastojen ja nuorisotilojen roolia alueiden olohuoneina ja tapahtumakeskuksina. Avataan uusi kirjasto ja nuorisotila Laajasalossa. Laajennetaan kirjastojen omatoimiaukioloa. Uudistetaan alueellisten kulttuuritalojen toimintamallia laatimalla palvelukonsepti ja yhteistyömalli sekä otetaan käyttöön toimialan osallistamismallin ja tiedolla johtamisen periaatteet. Parannetaan liikunnan olosuhteita kaupunginosissa Saatetaan loppuun ympärivuotisen ulkoilukeskuksen rakentamistyöt Paloheinässä Parannetaan liikuntakenttiä ja kenttäolosuhteita kaupunginosissa Toteutetaan Laajasaloon Helsingin kahdeksas tekojäärata-alue Jatketaan kulttuuriavustusten Helsinki-mallia, jolla vahvistetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta Helsingin eri alueilla. Selvitetään avustustoiminnan rakenteet ja avustusten kohdentuminen eri kaupunginosissa. Lisätään julkisen taiteen ja kuvataiteen saavutettavuutta niillä alueilla, joilla se nyt on vähäistä. Kaupunginosien identiteettejä ja kaupunkilaisten osallisuutta vahvistetaan osana Euroopan kulttuuriperintövuotta kaupunginmuseon Adoptoi monumentti hankkeen ja yhdessä Helsingin yliopiston kanssa toteutettavan Jaettu kaupunki 6
7 hankkeen kautta. Merellisyys ja biennaali Helsingin saaret, vesialueet ja rannat ovat helposti käytössä. Valmistaudumme kansainväliseen merelliseen julkisen taiteen biennaaliin. Käynnistetään Helsingin rannoille ja saaristoon sijoittuvan julkisen taiteen biennaalin valmistelu tavoitteena toteuttaa ensimmäinen nykytaiteen suurtapahtuma vuonna Uusitaan venesatama- ja vesiliikennelaitureita sekä parannetaan väyliä ja satamaolosuhteita. Avataan Rajasaaren uusi merellisen toiminnan tukikohta. Kehitetään lasten ja nuorten ympäristötietoisuutta ja -toimintaa erityisesti Itämeren suojelukysymyksissä. Osallistutaan kansallisen kaupunkipuiston valmisteluun. Sitovien tavoitteiden kytkeytyminen strategisiin lähtökohtiin Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan sitovat tavoitteet keskittyvät palvelujen houkuttelevuuteen ja toimialamallin läpivientiin. Toimialan sisältämät palvelut ovat perinteisesti olleet erillään toisistaan. Toimialamallin hyötyjen realisoituminen edellyttää yhteistä laatujärjestelmää ja yhteisiä tavoitteita. Näiden rakentaminen on merkittävä osa vuoden 2018 tavoitteita. Tämän lisäksi sitoviin tavoitteisiin on nostettu erityisesti palvelujen houkuttelevuutta osoittavia suoritetavoitteita. Koska toimialan palvelut ovat käyttäjilleen vapaaehtoisia, suoritetavoitteet kertovat myös palvelujen laadusta. Sitovat toiminnan tavoitteet a) Tiedolla johtaminen: Monipuolista tietoa hyödyntävän toimintatavan käyttöön ottaminen toimialalla. Tavoitteen toteutumisen mittarina ovat tiedolla johtamisen tavoitteiden ja mittareiden valmistuminen, tiedolla johtamisen käytäntöjen kuvaus sekä toimintatavan käyttöön ottaminen vuoden 2018 aikana. 7
8 b) Asiakaskokemus: Toimialan eri palvelujen kohderyhmät määritellään asiakastuntemukseen perustuvien motivaatiopohjaisten kävijäprofiilien avulla. Kullekin palvelulle määritellään asiakaslupaukset ja tavat arvioida asiakaskokemuksen laatua. Tavoitteen toteutumisen mittarina on asiakaslupausten ja ensimmäisten asiakaskokemusarvioiden valmistuminen. Näitä käytetään lähtötietoina sekä niiden pohjalta laaditaan vuoden 2019 sitovia toiminnallisia tavoitteita. c) Digitaalisuus: Toimialan palveluissa toteutetaan rajattu kokeilu eri palveluja yhdistävästä digitaalisesta asiakkuudesta, jolla lisätään toimialan palvelujen saavutettavuutta. Kokeilun tulokset ovat koko kaupunkiorganisaation käytössä. Tavoitteen toteutumisen mittarina ovat kokeilun toteuttaminen ja sen tulosten valmistuminen. Määrä- ja taloustavoitteet 2017 Enn Yhteisöllisesti tuotetut tapahtumat Haettujen avustusten määrä Suoritetavoitteet Liikunta Käyntikerrat Aukiolopäivät (monitoimi- ja uimahallit, maauimalat ja tekojääkentät) Nuoriso Käyntikerrat Toiminnan tuottamiseen osallistuneet nuoret RuutiBudjettiin osallistuneet yläkoulut (%) Kulttuuri Yleiset kulttuuripalvelut Tapahtumien määrä Käyntikerrat Orkesteri Sinfoniakonserttien määrä Käyntikerrat HAM Käyntikerrat Museo Käyntikerrat Julkiseen verkkoon avatut tietueet Kirjasto 8
9 Aukiolotunnit Käyntikerrat Tehokkuus / taloudellisuus Toiminnan laajuustiedot Resurssit, henkilöstö Henkilöstö Tilat, m Tuottavuusmittari enn Tuottavuus (2014=100) Tilankäytön tehokkuuden mittari enn Tilojen kokonaispinta-ala htm2 tilojen pinta-ala (htm2)suhteessa asiakasmäärään Hallintokunnan oma mittari Määrärahat Palvelukokonaisuuskohtaiset tulosbudjetit sisältyvät edellä kuvattuun talousarviokohtaan Tulosbudjetit palvelukokonaisuuksittain ja toimialan yhteisten osalta muodostuvat seuraavasti: 9
10 TULOSBUDJETTI Kulttuuri- Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut Toimialan yhteiset ja vapaa-aika Myyntitulot Maksutulot Tuet ja avustukset Vuokratulot Muut tulot Tulot yhteensä Palkat Muut henkilöstömenot Palvelujen ostot Aineet. tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokrat Muut menot Menot yhteensä Toimintakate Kulttuuripalvelujen budjetti jakautuu seuraavasti palveluittain: TULOSBUDJETTI Kulttuuripalvelut Kirjastopalvelut Kaupunginmuseo Kaupunginorkesteri Kaupungin taidemuseo Yleiset kulttuuripalvelut Myyntitulot Maksutulot Tuet ja avustukset Vuokratulot Muut tulot Tulot yhteensä Palkat Muut henkilöstömenot Palvelujen ostot Aineet. tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokrat Muut menot Menot yhteensä Toimintakate Merkittävimmät talousarviovaikutukset kohdistuvat Opetustoimelta liikuntapalvelulle siirtyneiden koulujen ja oppilaitosten sisäliikuntatilojen tulo- ja menovaikutuksista. Toimiala on varautunut myös joulukuussa 2018 avautuvan Oodikirjastosta aiheutuviin kustannuksiin. Toimialalla on lisäksi kustannuspaineita lisääntyvien asiakas- ja käyttömäärien johdosta, joita ei saada täysimääräisesti katettua 10
11 tulorahoituksella. Paineet kohdistuvat erityisesti kaupunginmuseoon sekä taidemuseoon. Tilojen osalta toimialan haasteena on vanhenevan tilakannan korjausvelka sekä uusien tilahankkeiden aiheuttamat kasvavat tilakustannukset. Toimiala ei ole tulosbudjettivalmistelussa pystynyt varautumaan merkittäviin tilavuokramuutoksiin. Toimintavuotta koskevat käyttömenot kattavat kaupunginkirjaston normaalista toiminnasta aiheutuvat menot. Mikäli kaupunginkirjasto saa toteutettavaksi ulkopuolisella hankerahoituksella toteutettavia projekteja ja hankkeita, niistä aiheutuvat menolisäykset on varauduttava kattamaan toimintakatteen alitusoikeudella. Toimialan yhteisten palveluiden kustannusrakennetta on tarkasteltu budjetointiprosessin yhteydessä ja joitakin määrärahasiirtoja on tehty palvelukokonaisuuksilta toimialan yhteisiin menoihin. Investoinnit Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 investointeihin on varattu euroa. Merkittävin investointikohde on joulukuussa 2018 avautuva keskustakirjasto Oodi. Irtaimen omaisuuden määrärahat kohdistuvat seuraavasti: IRTAIMEN OMAISUUDEN PERUSHANKINNAT Irtaimen omaisuuden perushankinnat Kalusteet Työkoneiden ja autojen hankinta 302 Muut irtaimen omaisuuden hankinnat 923 Tietotekniikka
12 Laitosavustukset Kulttuurin laitosavustukset TA TA TB Tulot yhteensä 0 Avustus Suomen Kansallisoopperan Säätiö Avustus Helsingin teatterisäätiö sr Avustus Korkeasaari Toim intakate Tilikauden tulos Tulot 0,0 0,0 Menot 27,0 0,0 Avustus Umo-säätiö sr Avustus Helsinki-viikon säätiö Menot yhteensä Muutos, % Liikunnan laitosavustukset Tulot yhteensä TAE TAE TB Avustukset Menot yhteensä Toimintakate Tilikauden tulos Tulot 0,0 0,0 Menot 5,5 0,0 Muutos, % 12
13 Kaupunginhallituksen lisämäärärahojen kohdentuminen Lautakunta kohdentaa määrärahat (2m ) avustusmäärärahojen korottamiseen liikkumattomuuden vähentämiseksi, lasten ja nuorten harrastustakuun toteuttamiseksi sekä etsivään nuorisotyöhön, taidehankintoihin ja merelliseen biennaaliin. Jalkautuva nuorisotyö Kohdennettu avustushaku (yhteinen liikkumiseen ja harrastuksiin) Liikkumisohjelman projektipäällikkö Yhteiskehittämisen palveluostot Liikunnan pääsymaksujen tuki NYT-liikunnan jatko Merellinen biennaali: kuraattori- ja luonnospalkkiot Yhteensä Lisäksi Irtaimeen omaisuuteen taidehankintoihin Kaupunginhallituksen käyttövaroista nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja alueiden välisen eriytymisen torjumiseen. Jaetaan toimialojen esitysten pohjalta (sote n. 2m, kasko n. 2m ja kuva n. 1m ) Yhteishanke Malminkartanoon Me-säätiön kanssa Ikäihmisten kulttuuripalvelut Digitaalisen syrjäytymisen ehkäisy FunAction-laajennus Liikkumisohjelman alueellinen viestintä Pulssi-toiminnan jatko Yhteensä
14 Kaupunginhallituksen lisämääräraha ulkoliikuntapaikkojen rakentamiseen (Kaupunkiympäristön toimialalle) Paloheinän ulkoilualue (portaiden valaistus, hiihtosillat) Keskuspuiston viitoitus Ulkokuntoilupisteet Lähiliikuntapaikat (1-2 kpl) Arabianrannan tenniskentät Tekonurmi Latokartanoon Tekonurmi Kannelmäkeen Tekojääkaukalo Laajasaloon Ns. Pienten lajien kenttien lisäys (Käpylä ja Myllypuro) Pienet kohteet (määrärahan lisäys) Muiden perusparannuskohteiden lisäys Yhteensä
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 toimintasuunnitelma ja tulosbudjetti
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 toimintasuunnitelma ja tulosbudjetti LIITE Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 16.1.2018 1 Toimintakulttuurin rakentaminen Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö
Ohjaamo Helsinki Tuloksia ja tulevaa Sirkku Reponen projektipäällikkö Kaupunkistrategiaa toteuttamassa Helsinki kehittää yhteensovitettuja, vaikuttavia ja ihmiskasvoisia palveluja yhdessä kaupunkilaisten
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia
HELSINGIN KAUPUNKI TAE 2018 Liite 1 1 (7) KULTTUURIN JA VAPAA-AJAN TOIMIALA
HELSINGIN KAUPUNKI TAE 2018 Liite 1 1 (7) TALOUSARVION PERUSTELUTEKSTI Toimintaympäristön muutosten vaikutukset 2018 talousarvioon Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ylläpitää ja parantaa eri-ikäisten helsinkiläisten
Viraston toimintaympäristön muutokset
1 HANKINTAKESKUS Viraston toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutosten vaikutukset 2017 talousarvioon Johtamisjärjestelmän uudistus tulee vaikuttamaan hankintakeskuksen ydintoimintoihin. Arvio
Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen
TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:
Matti Sarmela. Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan digitalisaatiosuunnitelma
19.6.2018 Matti Sarmela Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan digitalisaatiosuunnitelma 2019-2022 Digitalisaatiosuunnitelma = muutosohjelma Strategia + toimintasuunnitelma + tavoitearkkitehtuuri
Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen
HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä
HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tulosbudjetin ja toimintasuunnitelman tarkempi erittely Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle 27.3.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tulosbudjetin ja toimintasuunnitelman tarkempi erittely Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle 27.3.2018 Hyväksyessään kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 tulosbudjetin
Monialainen yhteistyö
Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8
Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1
Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.2018 Maailman toimivin kaupunki Toimivuus rakentuu tasa-arvolle,
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
Helsingin osallisuusmalli. Osallisuustyöryhmä
Helsingin osallisuusmalli Osallisuustyöryhmä 5 havaintoa valmistelusta 1. Kaikki haluavat, että Helsinki on entistä parempi kaupunki. 2. Ihmiset ovat valmiita antamaan asiantuntemustaan ja osaamistaan
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan
Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Tietohallintoneuvos, yksikön päällikkö Maria Nikkilä JulkICT 8.4.2019 @VM_MariaNikkila JulkICT Suomi on vakaa ja kestävä yhteiskunta, jossa on hyvä hallinto ja toimivat
Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso
Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014
Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat
Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue
KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen
TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman
Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa
6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.
Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet
Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana
Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys
Stadin HYTE. Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Stadin Hyte video
Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Stadin HYTE Valtuustoseminaari 31.1.2019 Stina Högnabba, erikoistutkija, Kaupunginkanslia, Kaupunkitutkimus ja -tilastot Tarja Saarinen, erityissuunnittelija,
LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
HESETA RY STRATEGIA
HESETA RY STRATEGIA 2018-2022 1 SISÄLLYSLUETTELO SIVU MISSIO 2 VISIO 2 ARVOT 2 STRATEGISET LINJAUKSET 2018-2022 3 YHTEISÖLLISYYS 3 ASIANTUNTIJUUS 4 VAIKUTTAVUUS 5 2 MISSIO Edistämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 Vapaa-ajanlautakunta 19.12.2017 Sisällysluettelo 2 Vapaa-ajanlautakunta yhteensä 3 Kulttuuripalvelut 4 Liikuntapalvelut 6 Nuorisopalvelut 8 2 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA
Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2016 Kklk ] Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/3.
Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE Kklk 11.10.] Laatija: AT tilivuosi /3. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/3. ENN tulot/tili Myyntituotot
KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT
KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat
Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen
Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen Kanuuna-seminaari, 9.11.2016 Heikki Lauha Vuonna 2015 toteutettu viiden maan tutkimusprojekti (Suomi, Irlanti, Pohjois-Irlanti, Tanska ja Itävalta) Määrällistä
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (5) 3 Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 tulosbudjetti ja toimintasuunnitelma HEL 2018-000021 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti hyväksyä vuoden 2018
Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM
Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat 12.9.2018 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM Lähtökohtana hallitusohjelma Hallitusohjelma: Osaaminen ja koulutus -kokonaisuuden kärkihanke 4: Parannetaan
SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN
SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan
Helsinki organisoituu uudelleen
Helsinki organisoituu uudelleen SLA:n olosuhdeseminaari 27. - 28.9.2017 Petteri Huurre, liikuntapaikkapäällikkö Kivikon hiihtohalli kausi käynnistyy 2.10. Helsingin johtamisjärjestelmän uudistus miksi?
Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu
Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu Johanna Seppälä Vuorovaikutuspäällikkö Helsingin kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Kaupunginkanslia 23.11.2016 23.11.2016 2 Osallisuusmallin valmistelu
Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1.
Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk 21.4.2015 Laatija: AT tilivuosi 2015/1. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. ENN
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (5) 305 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:
Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä
Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki
Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus
Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien
ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen
ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin
Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä
Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin
Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan
SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA
1 (5) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Nuorisotoimi Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi tukee nuorten
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa
Digitaalinen Helsinki -ohjelman loppuyhteenveto tiivistelmä
Digitaalinen Helsinki -ohjelman loppuyhteenveto tiivistelmä Ohjelmapäällikkö Ville Meloni Helsingin kaupunki 23.3.2018 Sisältö Digitaalinen Helsinki -ohjelma 1. Yhteenveto 2. Esimerkkejä tehdystä työstä
ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA
ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.10.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.10.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 2.
ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA
ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 30.11.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 30.11.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 2.
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut
ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE
Liikunta- ja nuorisopalvelujen tulosyksikön toimintaohje 3.2.5 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi
Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN
Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2014 Kklk 28.8.2014 Laatija: AT tilivuosi 2014/2. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN
ESIMIEHET KULTTUURIN JA VAPAA-AJAN TOIMIALALLA TASO 2 Palvelukokonaisuus. TASO 3 Palvelu. Kulttuuripalvelukokonaisuus
ESIMIEHET KULTTUURIN JA VAPAA-AJAN TOIMIALALLA 30.5.2017 Taso Nimike TASO 2 Palvelukokonaisuus Toimialan hallinto kulttuurijohtaja liikuntajohtaja nuorisoasiainjohtaja hallintojohtaja TASO 3 Palvelu Kaupunginmuseo
Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY
Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-
Toimintakyky ja arjen sujuvuus
Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia: tuetaan toimintakykyä ja
Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä
slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen
KUNTASTRATEGIA
KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan
TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2
Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01
Tampereen uuden strategian valmistelutilanne
Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 28.8.2017, Tampere-talo 1 Miksi Tampereen strategia? 2 Pormestariohjelma ja
Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM
Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM 6/2017 - Johtava konsultti 01-08/2017 Palvelumuotoilija 04/2015-01/2017 Terveydenhuollon työnkulkujen asiantuntija 08/2013-12/2014 Hoitotyön opettaja 11/2007-06/2015
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013
NYT-liikunta. matalankynnyksen liikuntaa vuotiaille Helsingissä. Saana Saarikivi, Liikunnan edistämisyksikkö
NYT-liikunta matalankynnyksen liikuntaa 18-29-vuotiaille Helsingissä Saana Saarikivi, Liikunnan edistämisyksikkö 1.3.2018 Helsingin kaupunki, Liikunnan edistämisyksikkö 2 NYT-liikunta Kaikki tunnit maksuttomia
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat
TARKASTUSVIRASTO Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet
1(5) TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Tarkastuslautakunta palvelee kaupunginvaltuuston strategisia ohjaustarpeita tuottamalla valtuustolle kuntalaissa tarkoitettua
Toimialaorganisaatioon siirtymisen aiheuttamien muutosten tarkistukset vuoden 2017 talousarvion määrärahoihin
Toimialaorganisaatioon siirtymisen aiheuttamien muutosten tarkistukset vuoden talousarvion määrärahoihin 1.6. 31.12. Keskushallinto 14001 Kaupunginkanslia muutokset 21.6.) 31.5. Talousarvio muutos 29.11.
TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet
TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden
Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1
Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013
Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella
Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä
Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä
TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi
TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen
Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa
Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017
Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen
Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus 2018 Kannisto/Toppinen HYVINVOINTIKESKUSTEN TOIMINTA- AJATUS 1.Tuotamme turkulaisille ikäihmisille joustavasti monipuolisia palveluita, jotka edistävät terveyttä ja
Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013
Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle Leena Silfverberg 17.4.2013 Hyvinvoiva helsinkiläinen Nuorille tilaa kuulua ja loistaa Ikääntyvistä huolehditaan Maahanmuuttajat
Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op
1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen
30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI
1 (5) 30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi
LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ
LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ 24.1.2019 I) LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN EDISTÄMINEN MADALTAMALLA LIIKUNTAAN OSALLISTUMISEN KYNNYSTÄ JO KEHITETTYJEN TOIMINTATAPOJEN,
Pohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä
Pohjanmaan liitto 16.05.2017 Tasa-arvo työryhmä 1. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma osana kaupungin toimintaa Kaupunginhallitus asetti toimikunnnan 21.3.2016 ( 106) valmistelemaan tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmat
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot
Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.
Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Palvelustrategia Helsingissä
Palvelustrategia Helsingissä Strategiapäällikkö Marko Karvinen Talous- ja suunnittelukeskus 13.9.2011 13.9.2011 Marko Karvinen 1 Strategiaohjelma 2009-2012 13.9.2011 Marko Karvinen 2 Helsingin kaupunkikonsernin
Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh
Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh 23.4.2018 99 Tulevaisuuden kunnan roolit (Kuntaliitto) 24.4.2018 Lähde: Kuntaliitto, ISBN 978-952-293-461-1 (pdf) 2 2018-2030 20.000 asukkaan Janakkala kasvukäytävän toimiva
Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen
Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa Mikko Komulainen Työnjako kunta-maakunta-valtio maanantaina 12. kesäkuu 2017 2 Osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden
Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta
Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset: