Säästöpankkien Varainhoito
|
|
- Riitta-Liisa Mikkola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus Marraskuu 2017
2 POLTTOPISTEESSÄ Tarkastelumme kohteena Marraskuussa TALOUSTILANNE Talouden hyvät kasvunäkymät tukevat sijoitusmarkkinoita YHDYSVALLAT Yhdysvaltojen talouskasvu maltillista EUROOPPA Euroopan talouskasvuennusteet positiivisia OSAKKEET Osakemarkkinoiden talouskasvu pääosin vahvaa KOROT Korkomarkkinoilla haasteita ALLOKAATIO Osakesijoitukset ylipainossa KUUKAUDEN RAHASTO Säästöpankki Aasia Markkinakatsaus 2
3 TALOUSTILANNE Talouden hyvät kasvunäkymät tukevat sijoitusmarkkinoita Sijoitusmarkkinoiden näkymät ovat suhteellisen hyvät lähikuukausina. Maailmantalouden kasvun odotetaan jatkuvan vahvana ja keskuspankkien rahapolitiikan tukevan markkinoita vielä toistaiseksi. Pitkään jatkuneen nousun jälkeen sijoitusluokkien arvostustasot ovat korkealla tasolla ja rahapolitiikan hiljalleen kiristyessä riskinä on markkinoiden volatiliteetin, tuottojen heilahtelun, kasvu. Talouden hyvät kasvunäkymät ja alhaiset inflaatio-odotukset tukevat kuitenkin markkinoita. Hitaasta inflaatiokehityksestä huolimatta keskuspankit aloittelevat rahapolitiikkansa kiristämistä Japanin keskuspankkia lukuun ottamatta. Pisimmällä on Yhdysvaltojen keskuspankki, joka on jo korkojen noston ohella aloittanut taseensa pienentämisen. Tämän liikkeen markkinoiden likviditeettiä kiristävät vaikutukset tuntuvat vasta pitkällä ensi vuoden puolella. Euroopan keskuspankki (EKP) puolestaan aloittaa arvopapereiden osto-ohjelmansa pienentämisen tammikuussa. EKP on halunnut pitää kaikki vaihtoehtonsa auki, eikä ole ilmoittanut mitään ehdotonta takarajaa ohjelmalle. Viitekoron nostoon EKP pääsee markkinaarvioiden mukaan talousympäristöstä riippuen aikaisintaan ensi vuoden lopulla ja todennäköisemmin vasta vuoden 2019 puolella. EKP päivittää joulukuun kokoukseensa omat ennusteet talouskasvusta ja inflaatiosta, jotka yltävät nyt myös vuoteen Yhdysvalloissa verouudistus on hieman lähempänä toteutumista, kun sekä edustajainhuone että senaatti ovat hyväksyneet tahoillaan omat versiot verouudistuksesta. Seuraava vaihe on näiden versioiden eroavaisuuksista sopiminen ja yhdistäminen yhdeksi ehdotukseksi. On mahdollista, että uusi verolaki hyväksytään ennen vuoden vaihdetta. Yhdysvaltojen verouudistuksella on sijoitusmarkkinoiden kannalta merkitystä. Uudistus todennäköisesti kasvattaa talouden aktiviteettia ainakin väliaikaisesti tilanteessa, jossa talous on lähellä täystyöllisyyttä. Keskuspankin on huomioitava tämä omassa rahapolitiikassaan. Marraskuu oli haastava korko- ja osakemarkkinoiden tuotoille. Parhaiten tuottivat osakemarkkinat suomalaisia ja eurooppalaisia osakkeita lukuun ottamatta. Korkosijoitukset olivat miinuksella poikkeuksena valtionlainat, jotka pääsivät lievästi positiiviselle puolelle. Korkosijoitusten tuottoodotukset ovat laskeneet. Markkinakorot ovat hyvin alhaiset ja yrityslainoille maksettavat tuottolisät otetusta riskistä lähentelevät myös historiallisen alhaisia tasoja. Sijoitusmarkkinoiden poliittisten riskien osalta kuultiin väliaikaisesti positiivisia uutisia. Brexit -neuvotteluissa päästiin hieman eteenpäin, kun rahoituskysymyksistä sekä Irlannin ja Pohjois-Irlannin välisestä rajasta päästiin alustavaan sopuun. Tämä sopimus vaatii kuitenkin kaikkien valtionpäämiesten hyväksynnän. Euroopan unionin ehtona kauppaneuvotteluiden aloittamiselle on ollut riittävä edistyminen eroneuvotteluissa, ennen kuin varsinaiset kauppaneuvottelut voidaan aloittaa. Saksassa hallitusneuvotteluissa on edistytty, kun SPD päätti osallistua neuvotteluihin ensin niistä kieltäydyttyään. Tammikuussa käytävien neuvotteluiden lopputulos on kuitenkin epävarma, kun neuvotteluosapuolilla on eriävät näkemykset Saksan pakolaispolitiikasta. Ilkka Laru CEFA Korkosalkunhoitaja 3
4 TALOUSTILANNE Yhdysvaltojen talouskasvu maltillista Yhdysvaltojen bruttokansantuote (BKT) kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä tarkennettujen ennakkoarvioiden mukaan 3,3 % vuositasolla, mikä oli ensimmäistä arviota hieman korkeampi. Nousun taustalla oli laiteinvestointien kasvu ja julkisen sektorin kulutus. Yhdysvaltojen talous on myös hyötynyt globaalin talouden kasvusta, kun vienti on viime aikoina ollut tuontia suurempaa. Talouden hyvän momentin pitäisi jatkua maltillisena vuoden viimeiselläkin neljänneksellä, kun alkusyksyn luonnonkatastrofien jälkeinen kulutuspiikki tasaantuu. Mahdollinen uuden veropolitiikan toteutuminen voi tukea talouden kasvua entisestään. Toteutuessaan uudistus sattuisi ajankohtaan, jossa talous on lähes täystyöllisyyden tilassa. Marraskuun työttömyysaste pysyi muuttumattomana lokakuusta ja oli 4,1 %. Näin alhaisella tasolla työttömyysaste on nähty viimeksi vuoden 2000 lopulla. Vaikka keskituntiansiot kasvavat edelleen vain maltillisesti, noin 2,5 % vuositasolla, Yhdysvaltojen keskuspankki (Fed) voi tarkistaa nykyistä korkojen nostotahtiaan ylöspäin. Aivan marraskuun alussa pidetty avomarkkinakomitean kokouskaan ei odotetusti tuonut markkinoille uutta tietoa talouden osalta. Ohjauskorkoon ei tehty muutoksia. Alkusyksyn hurrikaanien aiheuttamasta häiriöstä huolimatta, komitea pitäytyy näkemyksessään talouden elpymisen jatkumisesta. Komitea odottaa inflaation lähestyvän kahden prosentin tavoitetta työllisyyden edelleen parantuessa. Kokouksesta marraskuun lopulla julkaistun muistion mukaan moni komitean jäsen pitää koronnostoa lähitulevaisuudessa perusteltuna, vaikka kaikki talousindikaattorit eivät sitä puoltaisi. Komitea pitää vahvasta työllisyyskehityksestä huolimatta viime aikaista hidasta palkkakehitystä ja pehmeitä inflaatiolukuja vain väliaikaisina, eikä siten esteenä koronnostolle. On todennäköistä, että Fed nostaa ohjauskorkoaan joulukuun kokouksessa. Seuraava korkopäätös julkistetaan Euroopan talouskasvuennusteet positiivisia Euroopan kasvunäkymät ovat hyvät. Euroalueen talous kasvoi reaalisesti 0,6 % kolmannella vuosineljänneksellä edellisestä neljänneksestä. Kasvu oli laaja-alaista ja sen taustalla oli kulutuskysyntä, varastojen kasvu ja positiivinen kauppatase. Työllisyys parani työttömyysasteen laskiessa 8,8 %:iin, ja kuluttajien luottamus talouteensa on kasvussa. Marraskuun tiedot ostopäälliköiden indeksistä 57,5 ennakoivat hyvää neljännen vuosineljänneksen kasvulle. Indeksin nousun taustalla on pääasiassa valmistava teollisuus, mutta myös palvelusektorin luvut ovat olleet kasvussa. Luvut ennakoivat aktiviteetin lisäystä, kun hyvä kysyntätilanne lisää työvoiman tarvetta, parantaa liiketoimintanäkymiä ja kasvattaa investointitarpeita. Euroalueen alustava kuluttajahintainflaatio marraskuulle oli lokakuun lukua hieman korkeampi (1,5 % vs 1,4 %) ja ydininflaatio 0,9 %. Inflaatiolukuihin ei odoteta lähikuukausina suuria muutoksia. Palkkakehitys pysyy toistaiseksi maltillisena. Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto ei kokoustanut marraskuussa. Lokakuun kokouksesta julkaistun muistion mukaan neuvosto oli euroalueen talouskehityksestä aikaisempaa hieman positiivisempi, vaikka alhainen inflaatio huolettaakin. EKP:n päätös jatkaa arvopapereiden ostoohjelmaa puolitettuna ainakin ensi vuoden syyskuuhun asti aiheutti muistion mukaan keskustelua siitä, olisiko tässä yhteydessä ollut hyvä kertoa ohjelman lopullinen päättymispäivä sen sijaan, että ohjelman kesto jätettiin avoimeksi. Kritiikin mukaan EKP:n rahapolitiikan voi nykymuodossaan olla vaikea sopeutua nopeasti, jos talouskasvu ja -ympäristö muuttuvat. EKP:n rahapolitiikka jatkuu markkinoita tukevana toistaiseksi. Euroalueen talouskasvun piristymisen myötä nykyinen rahapolitiikka voi loppua kuitenkin ennakoitua nopeammin, vaikka EKP haluaa pitää jatkon osalta kaikki mahdollisuudet auki. Arvopapereiden osto-ohjelman loppuessa erääntyvien lainojen uudelleen sijoittaminen tukisi markkinoita jatkossakin. Vasta taseen pienentäminen merkitsisi EKP:n osalta likviditeetin kiristämistä. Keskuspankin neuvoston seuraava kokous on Markkinakatsaus 4
5 MARKKINAT OSAKKEET Osakemarkkinoiden talouskasvu pääosin vahvaa Euroissa mitattuina maailman osakemarkkinat kulkivat sivusuuntaisesti marraskuussa. Yhdysvalloissa ja Japanissa markkinat olivat suhteellisen vahvat, mutta Euroopan osakemarkkinat olivat suhteellisen heikot. Euroopan heikkous marraskuussa selittynee osittain kasvavilla poliittisilla riskeillä ja osittain lokakuun viimeisten päivien vahvalla kurssinousulla. Viime päivinä markkinoilla on myyty teknologiasektorin osakkeita, mikä osittain selittyy voittojen kotiuttamisella. Talouskasvu jatkui vahvana laajalla rintamalla ja toteutuneet talousluvut ovat olleet yli odotusten. Euroopan talousalueella kasvu ei ole ollut näin laajamittaista moneen vuoteen. Hyvät raportoidut talousluvut ovat johtaneet siihen, että odotuksia on nostettu. Lyhyellä tähtäimellä se voi tarkoittaa sitä, että tulevat talousluvut eivät välttämättä ruoki kurssikehitystä, koska ne eivät ehkä ylitä korkealle asetettuja odotuksia. Kolmannen kvartaalin tuloskausi saatiin pitkälti päätökseen marraskuussa. Yritysten raportoimat tulokset ja liikevaihdot ovat olleet hyvällä tasolla. Yhdysvalloissa useat yritykset ovat saaneet liikevaihdon ja tulosten kasvulle tukea dollarin heikkoudesta ja vientimarkkinoiden talouskasvusta. Vastaavasti euron vahvuus on noussut huolenaiheeksi eurooppalaisissa vientiyrityksissä. Tuloskauden aikana markkinat rankaisivat yrityksiä, jotka eivät yltäneet korkealle asetettuihin odotuksiin, suurilla negatiivisilla kurssireaktioilla. Yrityksiä, jotka ylittivät odotukset, eivät keskimäärin palkittu yhtä paljon kuin tulospettäjiä rankaistiin. Tämä on yhdenmukaista sen kanssa, että markkinan arvostustaso mielletään korkeaksi. Tuloskasvuodotukset vuodelle 2018 ovat hyvällä tasolla ja ne antavat tukea suotuisalle osakemarkkinakehitykselle. Euroopan tuloskasvuodotus on 9%, Yhdysvaltojen 11% ja kehittyvien markkinoiden 12,5%. Marraskuussa päämarkkinoiden tuotot paikallisissa valuutoissa olivat: Maailma +1,6 %, Eurooppa -1,7 %, Yhdysvallat +3,0 %, Suomi +2,2 %, Japani +1,4 % ja kehittyvät markkinat -0,8 %. Euroissa mitatut tuotot olivat: Maailma -0,2 %, Eurooppa -2,1 %, Yhdysvallat +0,6 %, Japani +0,6 % ja kehittyvät markkinat -0,2 %. Euroissa mitattuja tuottoja painoi euron vahvuus. Poliittiset riskit ovat edelleen merkittävät. Kurssien vaihtelut ovat olleet kuluvan vuoden aikana yllättävän pienet. Kurssien hintavaihtelu on viime viikkoina kasvanut ja odotamme kurssivaihtelujen tulevaisuudessa olevan kuluvaa vuotta suurempia. Korkojen nousu ja kvantitatiivisen elvytyksen hidastuminen voivat painaa korkealla olevia arvostuskertoimia. Anders Pelli Osakesalkunhoitaja OMX Helsinki CAP S&P Euro 350 S&P Global Lähde: Bloomberg & Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus 5
6 MARKKINAT KOROT Korkomarkkinoilla haasteita Eurovaltionlainamarkkinan hyvän tuottokehityksen taustalla oli ennen kaikkea Portugalin ja Italian valtionlainojen hyvä vire. Olemme ylipainottaneet kyseisten maiden valtionlainoja jo pitkään. Emme odota Euroopan keskuspankin (EKP) nostavan ohjauskorkoaan ensi vuonna, mutta nykyisen vahvan talouskasvun ajamana EKP ajaa osto-ohjelmansa alas vuoden loppupuoliskolla. EKP:n ostot puoliintuvat heti tammikuun alussa, joka voi painaa pitkien korkojen tuottopotentiaalia heti vuoden alusta lähtien. Yrityslainojen osalta marraskuu oli negatiivinen riskilisien noustessa hieman hyvin matalilta tasoilta. EKP tulee todennäköisesti pienentämään ostojaan enemmän valtionlainojen puolelta ja on siksi edelleen merkittävä ostaja ja tuki yrityslainamarkkinoilla. Heikkolaatuisemmatkin yrityslainat käyvät edelleen hyvin kaupaksi. Yritykset ottavat lainaa markkinoilta usein maksaakseen hyviä osinkoja osakkeenomistajilleen. Mikko Rautiainen CFA Korkosalkunhoitaja Valtionlainat Yrityslainat 3 kk euribor Lähde: Bloomberg & Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus 6
7 ALLOKAATIO Osakesijoitukset ylipainossa Marraskuun sijoituskokouksessa päätimme laskea taktisessa allokaatiossamme High Yield -yrityslainojen painoa 2,5 prosenttiyksikköä ja nostaa Aasia-Tyynimeri -osakkeiden painoa vastaavasti 2,5 prosenttiyksikköä. Muutoksella kasvatimme hieman sijoitussalkkumme osakesijoitusten taktista painoa suhteessa korkosijoituksiin. Talouskasvu jatkuu vahvana kaikilla mantereilla ja näkemyksemme mukaan sijoitusympäristö pysyy suosiollisena lähikuukaudet. Yrityslainamarkkinoilla likviditeetti ja riskipreemiot ovat kuitenkin laskeneet, mikä osaltaan puoltaa taktista alipainoa ennen alkuvuoden 2018 uusemissioita. Kehittyvien markkinoiden ja erityisesti Aasian näkymät globaalin talouskasvun vetämänä ovat parantuneet, eivätkä arvostuskertoimet vielä ole niin korkealla tasolla kuin kehittyneillä markkinoilla. sijoitusluokat eli suomalaiset, yhdysvaltalaiset ja kehittyvien maiden osakkeet ovat neutraalipainossa. Korkosijoitusten sisällä rahamarkkinasijoitukset ja valtionlainat ovat alipainossa. Paremman ja huonomman riskiluokan yrityslainat ovat neutraalipainossa. Säilytämme ylipainon kehittyvien markkinoiden korkosijoituksissa. Osakesijoitusten sisällä eurooppalaiset ja Aasia-Tyynimeri -alueen osakkeet ovat siis ylipainossa ja kaikki muut Osake Suositeltava paino Suomi 7,5% Eurooppa 20,0% Pohjois-Amerikka 15,0% Osake Aasia-Tyynimeri 7,5% Kehityyvät markkinat 5,0% 5,0 % 7,5 % Korko Suositeltava paino Rahamarkkina 2,5% 15,0 % 20,0 % Valtionlainat 15,0% Yrityslainat (IG) 15,0% 15,0 % 15,0% Yrityslainat (HY) 5,0% Kehittyvien maiden lainat 7,5% 2,5% 7,5 % 5,0 % Korko Lähde: Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus 7
8 KUUKAUDEN RAHASTO SÄÄSTÖPANKKI AASIA Made in Hong Kong. Mielikuva takavuosilta ei enää pidä paikkaansa. Samsung, LG, Kia Motors ja monet muut laadukkaat kuluttajatuotteet valmistetaan nykyään Aasiassa. Sieltä löytyy myös runsaasti laatuyhtiöitä joihin sijoittaa. Laatuyhtiön tunnusmerkkejä ovat kestävä kilpailuetu, hyvä tuotto sijoitetulle pääomalle, laadukas johto ja kestävä liiketoiminnan kasvu. Tällaisia yhtiöitä löytyy Aasiasta muita markkinoita enemmän. tämä on uutisoitu myös muun muassa Kauppalehdessä. Uskomme vahvasti tuottojen olevan kilpailukykyisiä myös tulevaisuudessa. Maailman väestöstä noin 60 % asuu Aasiassa ja maailman bruttokansantuotteesta noin 30 % tuotetaan siellä, silti alueen osakemarkkinat edustavat vain vajaat 10 % maailman osakemarkkinoista. Voidaankin sanoa niiden olevan hyvin alisijoitetut ja talouksien kasvun jatkuessa tämän osuuden voi hyvällä omalla tunnolla odottaa kasvavan, mikä tarkoittaa myös nousevia osakekursseja. Alueen väestö on nuorta ja koulutettua ja Kiinan siirtyminen kohti kuluttajavetoista taloutta luo hyvän pohjan talouskasvulle myös tulevaisuudessa. Pitkäaikaiselle sijoittajalle tämä tarjoaa houkuttelevan mahdollisuuden. Alibaba, Tencent, Baidu ja muut huikeat kasvutarinat tulevat Aasiasta. Säästöpankki Aasia erikoissijoitusrahasto on loistava tapa päästä osaksi näitä ja tulevia menestystarinoita. Rahasto sijoittaa varansa Morgan Stanley Asia Opportunity rahastoon, joka sijoittaa laajasti Aasian osakemarkkinoille laatuyhtiöstrategialla. Rahastoa hoitaa kokenut salkunhoitotiimi, joka istuu Hong Kongissa lähellä paikallisia markkinoita. Rahaston tuotot ovat olleet erinomaisia ja Lassi Kallio Salkunhoitaja Säästöpankki Aasia Tuottoero Aasia Vertailuindeksi 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% -10% Lähde: Bloomberg & Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus 8
9 Istuta unelmasi Me kasvatamme sen Miia Antin Varainhoitaja Petteri Vaarnanen Varainhoidon johtaja Sp-Rahastoyhtiö Oy Teollisuuskatu HELSINKI Puh Y-tunnus:
Säästöpankkien Varainhoito
Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus Joulukuu 2017 POLTTOPISTEESSÄ Tarkastelumme kohteena Joulukuussa TALOUSTILANNE Positiiviset talouskasvunäkymät vuodenvaihteessa YHDYSVALLAT Yhdysvaltojen talouskasvu
LisätiedotSäästöpankkien Varainhoito
Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus Huhtikuu 2017 POLTTOPISTEESSÄ Tarkastelumme kohteena Huhtikuussa TALOUSTILANNE Sijoitusmarkkinoiden hyvä kehitys jatkuu YHDYSVALLAT Yhdysvaltojen talouskasvussa
LisätiedotSäästöpankkien Varainhoito
Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus Syyskuu 2017 POLTTOPISTEESSÄ Tarkastelumme kohteena Syyskuussa TALOUSTILANNE Maailman talouskasvun kehitys vakaalla pohjalla YHDYSVALLAT Yhdysvaltojen talous
LisätiedotSäästöpankkien Varainhoito
Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus Kesäkuu 2017 POLTTOPISTEESSÄ Tarkastelumme kohteena Kesäkuussa TALOUSTILANNE Sijoitusmarkkinoilla sekä positiivista että negatiivista liikehdintää YHDYSVALLAT
LisätiedotSäästöpankkien Varainhoito
Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus Elokuu 2017 POLTTOPISTEESSÄ Tarkastelumme kohteena Elokuussa TALOUSTILANNE Parantunut taloustilanne tukee sijoitusmarkkinoita YHDYSVALLAT Yhdysvaltojen talouskasvuodotukset
LisätiedotSäästöpankkien Varainhoito
Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus Lokakuu 2017 POLTTOPISTEESSÄ Tarkastelumme kohteena Lokakuussa TALOUSTILANNE Positiiviset talousluvut tukevat sijoitusmarkkinoita YHDYSVALLAT Yhdysvaltojen talouskasvun
LisätiedotMarkkinakatsaus. Toukokuu 2016
Markkinakatsaus Toukokuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja, IMF laski ennusteensa maailmantalouden vuoden 2016 ja 2017 kasvulle Euroalueen ensimmäisen neljänneksen BKT:n
LisätiedotMarkkinakatsaus. Maaliskuu 2016
Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue
LisätiedotMarkkinakatsaus. Helmikuu 2016
Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun
LisätiedotSäästöpankkien Varainhoito
Säästöpankkien Varainhoito Markkinakatsaus Toukokuu 2017 POLTTOPISTEESSÄ Tarkastelumme kohteena Toukokuussa TALOUSTILANNE Sijoitusmarkkinoilla tasainen tunnelma YHDYSVALLAT Yhdysvaltojen talouskasvu piristynyt
LisätiedotMarkkinakatsaus. Kesäkuu 2016
Markkinakatsaus Kesäkuu 2016 Talouskehitys Maailmantalous on OECD:n mukaan hitaan kasvun ansassa, tarvetta on kokonaisvaltaisille vero- ja rahapoliittisille sekä rakeenteellisille toimenpiteille Suomen
LisätiedotMarkkinakatsaus. Kesäkuu 2015
Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen
LisätiedotMarkkinakatsaus. tammikuu 2017
Markkinakatsaus tammikuu 2017 Talouskehitys IMF:n odotukset Maailman BKT-kasvun suhteen ennallaan (3,4 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018). Talousennusteisiin liittyy kuitenkin tällä hetkellä tavallista
LisätiedotMarkkinakatsaus. Elokuu 2016
Markkinakatsaus Elokuu 2016 Talouskehitys Brexit -tulos yllätti finanssimarkkinat, mutta sen aiheuttama volatiliteetti markkinoilla jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi IMF laski kuitenkin globaalia kasvuennustettaan
LisätiedotMarkkinakatsaus. Marraskuu 2015
Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi
LisätiedotMarkkinakatsaus. Joulukuu 2015
Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa
LisätiedotMarkkinakatsaus. Huhtikuu 2016
Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti
LisätiedotMarkkinakatsaus. Elokuu 2015
Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi
LisätiedotMarkkinakatsaus. Huhtikuu 2015
Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit
LisätiedotMakrokatsaus. Huhtikuu 2016
Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan
LisätiedotMarkkinakatsaus Kesäkuu 2017
Markkinakatsaus Kesäkuu 2017 Talouskehitys Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella Macronin puolue otti selvän voiton. Macronille tullee enemmistö parlamentissa, mikä on talouden kannalta
LisätiedotMarkkinakatsaus Joulukuu 2017
Markkinakatsaus Joulukuu 2017 Talouskehitys Yhdysvalloissa veropaketin odotetaan lähiaikoina menevän läpi Kongressin edustajahuoneen äänestyksessä. Tämän jälkeen on tarkoitus äänestää senaatissa ja lopulta
LisätiedotMarkkinakatsaus. Maaliskuu 2017
Markkinakatsaus Maaliskuu 2017 Talouskehitys Talousluvut ovat viime aikoina olleet hyvin vahvoja sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Euroalueella inflaatio nousi kahteen prosenttiin, hälventäen deflaatiopelkoja
LisätiedotMarkkinakatsaus Helmikuu 2018
Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti tammikuun katsauksessaan maailman talouskasvuennustetta vuosille 2018 ja 2019 tasolle 3,9 prosenttia (ennen 3,7 prosenttia).
LisätiedotMissä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi
Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Markkinaympäristö talouden fundamentit edelleen kunnossa Maailmantalouden kasvu on edelleen vahvaa, joskin hidastunut viime vuodesta
LisätiedotMarkkinakatsaus. joulukuu 2016
Markkinakatsaus joulukuu 2016 Talouskehitys Maailman BKT kasvun odotetaan olevan 3,1 prosenttia 2016, vuosille 2017-2018 kasvun odotetaan olevan vähän kovempi. Taloudellisiin ennusteisiin liittyy kuitenkin
LisätiedotMarkkinakatsaus. Syyskuu 2015
Markkinakatsaus Syyskuu 2015 Talouskehitys Suomen vienti hienoisessa kasvussa heinäkuussa Pk-yritysten työllistämisnäkymät ovat Suomessa parantuneet keväästä Euroopan keskuspankki (EKP) valmis tarvittaessa
LisätiedotMakrokatsaus. Elokuu 2016
Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla
LisätiedotOSAKEMARKKINAKATSAUS. Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto
OSAKEMARKKINAKATSAUS Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto 15.3.2017 Osakemarkkinoiden näkymät vuodelle 2017 Näkymät vuodelle 2017 haasteelliset erityisesti Yhdysvalloissa Trumpin valinnan
LisätiedotMarkkinakatsaus. Toukokuu 2017
Markkinakatsaus Toukokuu 2017 Talouskehitys Vuoden toiset ja ehkä tärkeimmät poliittiset Eurooppavaalit Ranskassa menivät markkinoiden kannalta erinomaisesti, Macronin valinta presidentiksi nosti euroa
LisätiedotMarkkinakatsaus Tammikuu 2018
Markkinakatsaus Tammikuu 2018 Talouskehitys Vuosi 2017 maailmantaloudessa osoittautui yllättävän vahvaksi etenkin kehittyneissä talouksissa, mikä näkyi myös keskuspankkien talouskasvuennustemuutoksissa
LisätiedotTampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti Konsernipankki Konsernihallinto
Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti 2016 Konsernipankki Konsernihallinto SISÄLLYS Sijoitusmarkkinat Kaupungin sijoitusomaisuus Rahamarkkinasijoitukset Korkosijoitukset Osakesijoitukset Muut sijoitukset
LisätiedotMarkkinakatsaus. Lokakuu 2016
Markkinakatsaus Lokakuu 2016 Talouskehitys IMF nosti euroalueen kasvuennustettaan 1,7 prosenttiin kuluvalle vuodelle, ensi vuoden kasvun kuitenkin ennustetaan hidastuvan 1,5 prosenttiin. Euroalueella Brexit
LisätiedotMARKKINAKATSAUS. helmikuu 2019
MARKKINAKATSAUS helmikuu 2019 SISÄLTÖ SIJOITUSMARKKINAT NYT POIMINTAMME TALOUDEN TILANTEESTA PÄÄKIRJOITUS Positiivinen aloitus vuodelle kantanut helmikuulle...3 TALOUSTILANNE YHDYSVALLAISSA Talouden kasvu
LisätiedotMarkkinakatsaus Syyskuu 2017
Markkinakatsaus Syyskuu 2017 Talouskehitys Yhdysvalloissa velkakattoneuvotteluihin otettiin myrskytuhojen takia 3 kuukauden aikalisä. Trumpin verouudistuksen uskottavuus horjuu, kun Valkoisen talon sisälläkin
LisätiedotMarkkinakatsaus. Syyskuu 2016
Markkinakatsaus Syyskuu 2016 Talouskehitys Talouden makroluvut vaihtelevia viime kuukauden aikana, kuitenkin enemmän negatiivisia kuin positiivisia yllätyksiä kehittyneiden talouksien osalta Euroopan keskuspankki
LisätiedotMarkkinakatsaus. Toukokuu 2015
Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,
LisätiedotMarkkinakatsaus. Maaliskuu 2018
Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -
LisätiedotMarkkinakatsaus. Huhtikuu 2017
Markkinakatsaus Huhtikuu 2017 Talouskehitys Vuoden ensimmäiset isommat poliittiset Eurooppavaalit Hollannissa menivät markkinoiden kannalta hyvin Vapauspuolueen kannatuksen jäädessä selvästi odotuksia
LisätiedotMarkkinakatsaus Elokuu 2017
Markkinakatsaus Elokuu 2017 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) piti globaalin kasvun ennusteet muuttumattomana (3,5 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018) heinäkuun katsauksessaan. Kasvuennusteita
LisätiedotMarkkinakatsaus. helmikuu 2017
Markkinakatsaus helmikuu 2017 Talouskehitys Trumpin ajamien veronkevennysten uskotaan siivittävän USA:n talouskasvua selvästi lähivuosina, mikä vauhdittaisi maailmankaupan kasvua. Talouspoliittisista uudistuksista
LisätiedotMiltä näyttää vuosi 2017 tilinpäätösten perusteella? Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto
Miltä näyttää vuosi 2017 tilinpäätösten perusteella? Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto 16.2.2017 Markkinatilanne Euroopassa Takana osakemarkkinoiden vahva nousujakso loppuvuonna 2016. Euroopan
LisätiedotMARKKINAKATSAUS TO U K O K U U
MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U 2 0 1 9 OSAKEMARKKINAT ELPYIVÄT VAHVASTI ALKUVUODEN AIKANA Osakemarkkinoiden alkuvuoden tuotot ovat olleet vahvoja Yhdysvalloista parhaimmat tuotot, Eurooppa on pysynyt mukana
LisätiedotMARKKINAKATSAUS TO U K O K U U
MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U 2 0 1 9 OSAKEMARKKINAT ELPYIVÄT VAHVASTI ALKUVUODEN AIKANA Osakemarkkinoiden alkuvuoden tuotot ovat olleet vahvoja Yhdysvalloista parhaimmat tuotot, Eurooppa on pysynyt mukana
LisätiedotMarkkinakatsaus. Marraskuu 2016
Markkinakatsaus Marraskuu 2016 Talouskehitys Donald Trump voitti yllättäen presidenttivaalit Yhdysvalloissa Trump sanoi mm. uudelleenrakentavansa maan infrastruktuurin ja on aiemmin puhunut verojen leikkaamisesta
LisätiedotMarkkinakatsaus Lokakuu 2017
Markkinakatsaus Lokakuu 2017 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti lokakuun katsauksessaan maailman talouskasvuennusteensa 0,1 prosenttiyksiköllä vuodelle 2017 ja 2018, talouskasvuennuste
LisätiedotMarkkinakatsaus Marraskuu 2017
Markkinakatsaus Marraskuu 2017 Talouskehitys Trump nimitti Yhdysvaltojen keskuspankin (FED) tulevaksi pääjohtajaksi Jerome H. Powellin, joka jatkanee FEDin nykyistä rahapoliittista linjaa. Valinta nostaa
LisätiedotKorkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012
Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan lokakuu 2012 Miltä maailma näyttää 12 kk:n horisontilla? Globaali kasvu jatkuu ja elpyy 2013 Kiina ja Yhdysvallat elvyttävät Euroopan velkakriisi laimenee
LisätiedotMARKKINAKATSAUS. kesäkuu 2019
MARKKINAKATSAUS kesäkuu 2019 SISÄLTÖ SIJOITUSMARKKINAT NYT POIMINTAMME TALOUDEN TILANTEESTA PÄÄKIRJOITUS Osakekurssit nousussa kesäkuussa...3 TALOUSTILANNE YHDYSVALLOISSA Talouskasvun maltillistumista...4
LisätiedotMarkkinakatsaus. Lokakuu 2015
Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia
LisätiedotSyksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen
Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti 27.9.2007 Vesa Ollikainen Osakkeissa jälleen parhaat tuotot 124 120 Euroopan osakkeet 116 112 108 Maailman osakkeet 104 Euro-rahamarkkina 100 Euro-valtionobligaatiot
LisätiedotKorkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. Matti Kantomaa
Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan Matti Kantomaa Tämän päivän haasteet korkosijoittajalle 1 kk Euribor 0,4 % Saksan 2 vuoden obligaatiotuotto 0,17 % Saksan 10 vuoden obligaatiotuotto 1,7 %
LisätiedotMARKKINATILANNE ELÄKESIJOITTAJAN NÄKÖKULMASTA. Mikko Mursula, sijoitusjohtaja Insolvenssioikeudellinen Yhdistys ry,
MARKKINATILANNE ELÄKESIJOITTAJAN NÄKÖKULMASTA Mikko Mursula, sijoitusjohtaja Insolvenssioikeudellinen Yhdistys ry, 25.8.2015 1 ILMARINEN YLEISTÄ 2 HUOLEHDIMME LÄHES 900 000 SUOMALAISEN ELÄKETURVASTA 479
LisätiedotMarkkinakatsaus. Helmikuu 2015
Markkinakatsaus Helmikuu 2015 Talouskehitys Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mukaan yritysten suhdannekuva on Suomessa edelleen vaimea, mutta teollisuuden tuotanto olisi kasvamassa loivasti lähikuukausina
LisätiedotAllokaatiomuutos Alexandria
Allokaatiomuutos 3.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 28.5.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,12 Suomi 5,87 SEB Finlandia SEB 4,39 SEB Finland Small Cap SEB 1,48 Eurooppa
LisätiedotErkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015
Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI
LisätiedotTalouden näkymiä Reijo Heiskanen
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista
LisätiedotVuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta
Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä OP Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta OP Vuosi 2016 sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä 2 Maailmantalouden kasvu on hidasta
LisätiedotRahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne
Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat
LisätiedotUUSI DIGIPALVELU ASIAKKAILLEMME
UUSI DIGIPALVELU ASIAKKAILLEMME Taaleri-mobiilisovelluksen avulla seuraat nopeasti ja vaivattomasti salkkusi kehitystä ja sisältöä. Sovelluksessa pääset lukemaan ajankohtaisia tiedotteita ja markkinakatsauksia,
LisätiedotHEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin)
1 HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) SIJOITTAMISEN PERIAATTEITA Sijoittaminen tapahtuu rahastojen kautta käyttäen vähintään kahta varainhoitajaa.
LisätiedotMakrokatsaus. Joulukuu 2016
Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa
LisätiedotKansainvälisen talouden näkymät
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Kasvu jatkuu, näkymät vaimentuneet 4.10.2018 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit kasvu hidastumassa asteittain,
LisätiedotSijoitusmarkkinat. Kuukausikatsaus TULEVA TALOUSKASVU KULUTTAJIEN JA KESKUSPANKKIEN HARTEILLA
Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus 31.7.2019 TULEVA TALOUSKASVU KULUTTAJIEN JA KESKUSPANKKIEN HARTEILLA Sijoitusmarkkinat jatkoivat heinäkuussa yllättävän vahvaa nousua globaalin talouskehityksen epävarmuustekijöistä
LisätiedotMaailmantalouden näkymät
Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4
LisätiedotMARKKINAKATSAUS. maaliskuu 2019
MARKKINAKATSAUS maaliskuu 2019 SISÄLTÖ SIJOITUSMARKKINAT NYT POIMINTAMME TALOUDEN TILANTEESTA PÄÄKIRJOITUS Maaliskuu suosi sijoitusmarkkinoita...3 TALOUSTILANNE YHDYSVALLOISSA Talouden kasvu kohtuullisella
LisätiedotGlobaalit näkymät vuonna 2008
Globaalit näkymät vuonna 2008 TALOUS 2008 -seminaari Finlandia-talo 25.10.2007 Pentti Hakkarainen Johtokunnan jäsen Suomen Pankki SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Globaalit näkymät vuonna
LisätiedotMarkkinakatsaus. Tammikuu 2016
Markkinakatsaus Tammikuu 2016 Talouskehitys Maailmanpankki laski globaalia kasvuennustetta, kuluvan vuoden kasvuvauhti 2,9 prosenttia Yhdysvalloista edelleen vahvoja työllisyyslukuja, työttömyysaste viisi
LisätiedotMakrokatsaus. Maaliskuu 2016
Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi
LisätiedotMarkkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010
Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 2 Taantumapelot heiluttaneet markkinoita 3 Osakkeiden nousu tasaantunut Ristiriitaisia viestejä Taloudesta
LisätiedotTalouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit
LisätiedotTarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014
Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja Pasi Sorjonen 03/02/2014 Keskuspankit sekä työllisyys- ja luottamusluvut vievät huomion Viime viikon antia: Fed pienensi odotetusti ostoohjelmaansa Hyviä Q4 BKT-lukuja
LisätiedotAasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä?
Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Seija Parviainen Suomen Pankki Vaasa 17.9.29 Miksi Aasialla on väliä Suomen taloudelle? Asian kehittyvät taloudet pitäneet maailmantalouden pyörät pyörimässä
LisätiedotFront Kuukausikatsaus
Front Kuukausikatsaus Epävarmuus väistyy sijoitusmarkkinoilla Epävarmuus on vähentynyt tuntuvasti sijoitusmarkkinoilla EKP:n joulukuun alussa tekemien päätösten jälkeen ja vuosi 2012 on alkanut poikkeuksellisen
LisätiedotGlobaali suhdannekuva vahva positiivinen talouskasvuyllätys on mahdollinen kehittyneissä maissa
>JXRRQUJRJZYJ[Y ZV[RVR[[ *()) 1 Markkinanäkemys Globaali suhdannekuva vahva positiivinen talouskasvuyllätys on mahdollinen kehittyneissä maissa Inflaation nousu on johtanut rahapolitiikan kiristämiseen
LisätiedotMarkkina romuna milloin tämä loppuu?
FIM ON PALANNUT! Olemme jälleen henkilöstön omistama, riippumaton, suomalainen varainhoitotalo - jatkamme työtämme aktiivisena ja kantaaottavana sijoittajan pankkina Vesa Engdahl / 18.11.2008 Markkina
LisätiedotTILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas
TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo:
LisätiedotKansainvälisen talouden näkymät
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Näkymät heikentyneet nopeasti korjautuuko tilanne? Euro & talous Tiedotustilaisuus 15.3.2019 15.3.2019 1 Näkymät heikentyneet
LisätiedotSijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus
Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus 31.10.2017 LYHYESTI: Tuottohakuiselle sijoittajalle vaihtoehtoisen sijoituskohteen löytyminen osakemarkkinalle on muuttunut haastavammaksi, ja kurssinousuista huolimatta
LisätiedotOP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto
OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia
LisätiedotAllokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria
Allokaatiomuutos 26.1.2015 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 23.1.2015 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,22 Suomi 5,23 SEB Finlandia SEB 5,23 Eurooppa 8,43 BGF European Fund Blackrock
LisätiedotYrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun
1 Yrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun Tommi Kokkarinen Head of Credit Pohjola Varainhoito 8.5.2012 Rahamarkkinat/Valtiolainat - Matala korkotaso pakottaa hakemaan tuottoja muualta 2 Korot ennätysalhaalla,
LisätiedotMakrokatsaus. Toukokuu 2016
Makrokatsaus Toukokuu 2016 Osakkeet nousivat toukokuussa 2 Oslon pörssi kehittyi myönteisesti myös toukokuussa 1,8 prosentin nousulla. Öljyn tynnyrihinta nousi edelleen ja oli kuukauden lopussa noin 50
LisätiedotPaniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra
Maailmantalouden kasvu hiipuu Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Imatra 23.8.2011 2 Markkinalevottomuuden syitä ja seurauksia Länsimaiden heikko suhdannekuva löi
LisätiedotILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto
LisätiedotKasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen
LisätiedotTalouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät
Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011
LisätiedotMaailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia
Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat
LisätiedotErkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Kehysriihi
Suomen Pankki Talouden näkymistä Kehysriihi 1 Osakkeiden ja raaka-aineiden hinnat heiluneet alkuvuonna 140 120 100 Osakkeiden hinnat, euroalue* Osakkeiden hinnat, Yhdysvallat** Öljyn hinta*** Indeksi,
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat
LisätiedotDanske Bank Oyj, www.danskebank.fi. Sijoitusnäkemys
Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Sijoitusnäkemys Syyskuu 2015 Sijoitusnäkemys Syyskuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto 3 Makrotalous ja sijoitusnäkemys 4 Korot 5 Osakkeet 6 Sijoitusnäkemys on Danske
LisätiedotEuroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen?
Olli Rehn Suomen Pankki Euroopan ja Suomen talouden näkymät Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen? Arvopaperilehden Rahapäivä 2017 Helsinki, 21.9.2017 21.9.2017 1 Rahapolitiikan
LisätiedotKeskuspankkeja ja luottamusta. Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014
Keskuspankkeja ja luottamusta Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014 Keskuspankkeja ja luottamusta Tulevaa Yhdysvallat: Työllisyyslukujen vuoro Keskuspankkikokouksia (EKP, BoE) Luottamuslukuja Mennyttä Yhdysvallat:
LisätiedotMakrokatsaus. Heinäkuu 2018
Makrokatsaus Heinäkuu 2018 Hyvä kesä myös osakemarkkinoilla 2 Heinäkuu oli hyvä kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, ja kauppasodan ja "Brexitin" aiheuttamista häiriöistä huolimatta pörssit
LisätiedotSijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus
Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus 30.9.2017 LYHYESTI: Syyskuu oli vahva sijoituskuukausi. Sekä osake- että korkomarkkinat kehittyivät suotuisasti. Suuria keskustelunaiheita oli Yhdysvaltain keskuspankki
LisätiedotKATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio
KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 2 Ilmarisen sijoitustoiminnan kehitys tammi- syyskuussa 2014
LisätiedotFed kertoo taaperostaan. Pasi Sorjonen 16/12/2013
Fed kertoo taaperostaan Pasi Sorjonen 16/12/2013 Alkaako Fed taapertaa nyt vai kuukauden kuluttua? Viime viikon antia: Yhdysvalloissa sopu budjetista Tulevaa: Tavallista tärkeämpi keskuspankkien viikko
LisätiedotDANSKE VARAINHOITO 25
DANSKE VARAINHOITO 25 KUUKAUSIKATSAUS MAALISKUU 31.3.2018 Osakemarkkinat olivat maaliskuussa laskussa kautta linjan. Puheet tuontitulleista herättivät pelkoja kauppasodasta ja siten aiheuttivat laskupaineita
LisätiedotRahapolitiikka ja kansainvälinen talous
13 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Viime kuukausien aikana kehittyneiltä päätalousalueilta on saatu rohkaisevia merkkejä: pahin voi olla jo takana. Euroalueen tuotannon syksystä 11 jatkunut supistuminen
LisätiedotKorot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki
Korot ja suhdanteet Pasi Kuoppamäki 24.4. 2018 Vahvaa talouskasvua 2017 Odotukset ja ennusteet korkealla alkuvuonna 2018 2 Tuoreimmat tilastot kertovat kasvun hidastumisesta euroalueella Yritysten luottamusta
Lisätiedot