TORIBAROMETRI K ULUT TAJAK ÄY T TÄY T YMISEN TRENDIK ATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TORIBAROMETRI K ULUT TAJAK ÄY T TÄY T YMISEN TRENDIK ATSAUS"

Transkriptio

1 TO R I BA RO M E T R I K U L U T TA J A K ÄY T TÄY T Y M I S E N T R E N D I K AT S A U S Q4 / 2017

2 TORIBAROMETRI Q4/2017 Toribarometri Q4/2017 kertoo, mitä suomalaiset kuluttajat hakevat, selailevat, ostavat ja mistä haaveilevat Torissa vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kuluttajien ostoaikeita voidaan ennakoida sen perusteella, mitä ilmoituksia Torin yli viikkokävijää selailevat ja mitä hakuja he milloinkin tekevät. Barometri ennakoi vuoden 2017 viimeistä neljännestä, eli ajanjaksoa lokakuun alusta joulukuun loppuun. Pohjana on Torin vuoden 2016 neljännen kvartaalin data. Tämä, vuoden 2017 neljäs Toribarometri tarkastelee suomalaisten kuluttajien mielenliikkeitä vuoden viimeisen neljänneksen aikana eli lokakuusta joulukuun loppuun. Loppuvuoteen sijoittuvat suosiopiikit etenkin elektroniikassa, tietotekniikassa sekä vaatteissa. Talven myötä suosiotaan kasvattavat myös talviset liikuntavälineet, etenkin joulun aikaan käsityöt sekä autojen tarvikkeet. Torin data tarjoaakin mainostajalle arvokasta tietoa siitä, milloin näiden kohderyhmien ajatukset siirtyvät talven tullen ulkoa sisälle ja pikkuhiljaa joulun viettoon. Kampanjoiden suunnitteluun data tarjoaa hienojakoisempaa tietoa kauden sesongeista ja ostoaikeiden ajoittumisesta. LOKA JOULUKUUN OSTOTRENDIT Syksyn vaihtuessa talveksi suomalaisten kuluttajien mielenkiinto siirtyy ulkoa sisälle. Sisustuksen ja huonekalujen kategoria on Torissa ympäri vuoden suosituin kategoria autojen ja asuntojen rinnalla. Erityisiksi pimeän vuodenajan selailuhiteiksi nousevat etenkin kodin elektroniikka ja tietotekniikka. Muuta vuotta suositumpia talviaikaan ovat myös vaatteet ja käsityöt. Joulu on tietysti kuluttajille yksi vuoden suurimpia sesonkeja, ja Torissakin se näkyy suoraan esimerkiksi joulukuusten tai joulupukkien ilmoituksissa. Suomalaisille ei enää ole myöskään tabu ostaa joululahjaa käytettynä, vaan esimerkiksi toivelahjojen kuten kameroiden ja puhelinten selailu joulun alla on suosittua. 2

3 ELEKTRONIIKAN YKKÖNEN ON ÄLYPUHELIMET ELEKTRONIIKAN HAUT VIIHDE-ELEKTRONIIKKA PUHELIMET JA TARVIKKEET TIETOTEKNIIKKA KESÄ HEINÄ ELO SYYS LOKA MARRAS JOULU Pimenevä talvi saa suomalaiset käpertymään ruudun äärelle. Ruuduista nykyään suosituin on tietysti älypuhelimen ruutu, ja tämä näkyy myös Torin käytössä. Elektroniikan kategoriassa älypuhelimet ovat ylivoimaisesti haetuimpia tuotteita. Mikä tahansa älypuhelin ei kuitenkaan ollut haussa, vaan vuoden 2016 datassa korostui kahden mallin, iphone 6:n ja Samsung Galaxy S6:n murskaava ylivoima. Myös puhelinbrändeissä iphone ja Samsung pitivät kärkipaikkoja, eivätkä haastajat kuten Huawei Honor tai vanhat suosikit kuten Nokia päässeet edes kovin lähelle. Mielenkiintoinen detalji älypuhelinten hauissa on, että uuden iphone 7 -mallin julkaisu syyskuussa 2016 räjäytti sitä edeltäneen iphone 6 -mallin haut Torissa! Puhelintaan uusimpaan malliin vaihtavien ei siis todennäköisesti tarvitse kovin kauaa ihmetellä, mitä vanhalle luurilleen tekee. 600 IPHONE 6 HAUT KESÄ HEINÄ ELO SYYS LOKA MARRAS JOULU 3

4 HAETUIMMAT ELEKTRONIIKKA- BRÄNDIT TOP 5 1. IPHONE 6 2. GALAXY S6 3. IPHONE 4. SAMSUNG 5. PS4 SUOSITUIMMAT HAKUSANAT TOP KAIUTTIMET 2. TV 3. NÄYTTÖ 4. RADIO 5. TELEVISIO 6. SUBWOOFER 7. LEVYSOITIN 8. PUHELIN 9. TIETOKONE 10. STEREOT Muita suosittuja tuotteita Torin elektroniikkakategoriassa olivat perinteisemmät äänentoistolaitteet, kotiteatterit, televisiot ja pelikonsolit. Näissä tietyn mallin sijaan eniten haettiin laitetta yleissanalla tai brändillä. Vinyylitrendi näkyy hyvin siinä, että levysoitin nousee hakutermien listalla kymmenen kärkeen suositummaksi kuin vaikka Nintendo tai Macbook. Pelikonsoleista selkein voittaja on PlayStation 4, joka jättää taakseen Xbox Onen ja Nintendo Wiin. Retropelejäkin haetaan jonkin verran, mutta ihan retromanian kourissa pelaavan torittajakansan ei vielä voida sanoa olevan. Suosituimpia ovat 80- ja 90-luvun lapsille tutut NES-, SNES- ja Sega-laitteet PELIKONSOLEIDEN HAUT PS4 XBOX ONE NINTENDO WII KESÄ HEINÄ ELO SYYS LOKA MARRAS JOULU MITEN JOULU NÄKYY TORISSA? Joulusesonki on mainostajalle ja kuluttajalle usein vuoden kiireisintä aikaa. Torissa joulua edeltävä aika nostaa esille esimerkiksi elektroniikan puolella pelikonsoleita, järjestelmäkameroita ja muita toivelahjoja. Myös koruja ja kelloja etsitään eniten joulukuussa osa mennee lahjaksi, mutta myös pikkujouluilla lienee osuutta asiaan. Joulukuuset, joulupukit ja muut sesonkiin liittyvät palvelut ja tuotteet kasvattavat myös Torissa vuosi vuodelta suosiotaan. Vuonna 2016 joulupukin keskihinta Torissa oli 50 ja joulukuusen 34. 4

5 Sitkeästi myös elää myytti siitä, että heti joulun jälkeen herätään tavaramorkkiksen ja ei-toivotuista lahjoista hankkiudutaan eroon heti välipäivinä. Tälle ei Torin datasta löydy juuri tukea välipäivinä suomalaiset pyhien jälkeen innostuvat taas kyllä käyttämään Toria reippaasti, mutta datan perusteella kyse on enemmän siitä, että haetaan juuri saadulle pelikonsolille lisää pelejä tai aletaan jo valmistautua taas alkuvuonna koulussa tarvittaviin suksiin ja luistimiin. LOKA JOULUKUUN SUOSITUIMMAT HAUT JA KATEGORIAT Viimeisellä vuosineljänneksellä suosituin Torin kategoria oli sisustus ja huonekalut. Toiseksi suosituin kategoria oli autot ja kolmanneksi suosituin asunnot. 1,2 SUOSITUIMMAT KATEGORIAT, YHTEENLASKETTU SELAILU JA HAUT 1,0 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 SISUSTUS JA HUONEKALUT AUTOT ASUNNOT VAATTEET JA KENGÄT AUTOTARVIKKEET JA VARAOSAT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI TYÖKONEET JA KALUSTO LASTENTARVIKKEET JA LELUT LEMMIKIT VIIHDE- ELEKTRONIIKKA SUOSITUIMMAT HAKUSANAT TOP SOHVA 2. IPHONE 6 3. LIPASTO 4. MATTO 5. MARIMEKKO 6. RUOKAPÖYTÄ 7. NOJATUOLI 8. PÖYTÄ 9. VUODESOHVA 10. K AAPPI HAETUIMMAT BRÄNDIT TOP IPHONE 6 2. MARIMEKKO 3. ARTEK 4. IPHONE 5. PENTIK 6. VOLVO 7. BMW 8. ARABIA 9. LITTLEST PET SHOP 10. IKEA 5

6 Torin suosituimmat haut vaihtelevat jonkin verran sesongin mukaan. Lokajoulukuun kolmen kärjessä majailevat vuosia kärkipaikkoja pitäneet sohva ja lipasto, mutta kakkoseksi nousee uuden mallin julkaisun jälkeen iphone 6. Muuten suosituimmat hakusanat eivät tarjoa suuria yllätyksiä huonekalujen volyymi on niin suuri, että ne pitävät pintansa kaudesta toiseen. Haetuimmissa brändeissä näkyvät suomalaiset klassikot sekä sisustuksen puolelta tietysti myös Ikea. Hittileluksi muodostunut Littlest Pet Shop (LPS) on kerännyt vankan fanijoukon. Autoista mukaan kaikkien brändien top kymppiin mahtuvat BMW ja Volvo. SUOSITUIMMAT AUTOMERKIT HAETUIMMAT AUTOMERKIT TOP 5 1. TOYOTA 2. VOLVO 3. BMW 4. MERCEDES-BENZ 5. LADA KATSOTUIMMAT AUTOMERKIT TOP 5 1. MERCEDES-BENZ 2. VOLKSWAGEN 3. TOYOTA 4. VOLVO 5. FORD Torissa autoilmoituksia on jatkuvasti yli , mikä tekee siitä kiinnostavan paikan niin uuden kuin käytetynkin auton hankintaa miettivälle. Loka joulukuun tilastoissa eniten haettu merkki oli Toyota, mutta eniten kuitenkin selailtiin Mercedes-Benz-ilmoituksia. Haetuimpien ja selatuimpien merkkien listat menevät tyypillisesti hieman eri tavoin, mikä kertoo osaltaan haaveilun ja varsinaisen ostoaikeen eroista. Volkswagenin ostajakin saattaa ajanvietteenä haeskella Ladoja, vaikka sitten varsinaisessa päätöksessä painottuvatkin rationaalisemmat syyt. Autoilevan kansan talven ykkösaihe on tietysti talvirenkaat, joiden suurin hakupiikki ajoittuu luonnollisesti lokakuulle. Lisäksi talven myötä autotallien ja muiden autovarusteiden haut nousevat vuoden viimeisellä neljänneksellä kesän pienen hiljaiselon jälkeen. 6

7 TORI.FI SUOMEN SUURIN VERKKOKAUPPA Tori.fi on Suomen suurin kuluttajien välinen kauppapaikka verkossa. Torissa ostetaan ja myydään kaikenlaista tavaraa: huonekaluja, harrastusvälineitä, autoja ja asuntoja. Yli miljoona suomalaista käyttää Toria joka kuukausi. Käyttäjistä kolmasosa on lapsiperheitä, ja suurin yksittäinen käyttäjäryhmä ovat keskituloiset, kahden hengen taloudessa asuvat yli 35-vuotiaat. Tori sijoittuu sivulatauksien määrässä suomalaisten nettisivustojen top-3:en heti iltapäivälehtien jälkeen. Mainostajille Tori tarjoaa väylän tavoittaa kuluttajia siinä hetkessä, kun he ovat aktiivisesti etsimässä ja hankkimassa tietyn kategorian tuotteita. Tori.fi kuuluu kansainväliseen Schibsted Media Groupiin. TORI LUKUINA 30 % 627 3,4 TUHATTA UNIIKKIA VIIKKOKÄVIJÄÄ (TNS METRIX, VKO 26) SUOMALAISISTA KÄYTTÄÄ TORIA KUUKAUSITTAIN (COMSCORE) MILJARDIA SIVULATAUSTA VUONNA 2016 Torin Gross Merchandise Volume Käytämme kaupanteon määrän seurantaan ebayn ja Amazonin standardiksi muodostamaa Gross Merchandise Volume (GMV) indikaattoria, joka kertoo Torissa tehtyjen kauppojen arvon. TORIN VIIMEISEN 12 KUUKAUDEN GMV (HEINÄ 2016 ELO 2017): 575 MILJOONAA EUROA Tulosten vertailu osoittaa, että Torissa kauppa käy samaa tahtia kuin Suomen suurimmissa verkkokaupoissa Verkkokauppa.comissa ja Gigantissa. 7

8 SUOMALAISTEN KULUTTAJIEN SESONGIT HEIJASTUVAT TORIIN TALVEN SPURTTI SYKSYN STARTTI Loma- ja vuokra-asunnot Sisustus ja huonekalut Jouluvinkit ja -kalenterit Syysvaatteet ja -kengät, urheilu ja harrastukset, lasten tarvikkeet, metsästys, kalastus Urheiluvarusteet, luistelu, hiihto, lautailu, talvivaatteet ja -kengät, lämmityslaitteet, lumilingot, suksiboksit, kattotelineet, fitness ja urheilu Vuokra-asunnot, karavaanit, urheilu ja harrastukset, kävely ja jalkapallo Loma- ja vuokra-asunnot Kevätvaatteet ja -kengät, moottoripyörät, polkupyörät, sisustus, veneet ja varaosat Piha ja puutarha, matkailuvaunut, veneet ja varaosat, kalastus Moottoripyörät, polkupyörät, kesärenkaat KEVÄTSIIVOUS KESÄKIVAA LISÄTIETOJA PAUL ARPIKARI PUH LAURA KUUSELA PUH MEDIA.TORI.FI 8

9 TO R I BA RO M E T R I K U L U T TA J A K ÄY T TÄY T Y M I S E N T R E N D I K AT S A U S Q4 /

TORIBAROMETRI K ULUT TAJAK ÄY T TÄY T YMISEN TRENDIK ATSAUS

TORIBAROMETRI K ULUT TAJAK ÄY T TÄY T YMISEN TRENDIK ATSAUS TO R I BA RO M E T R I K U L U T TA J A K ÄY T TÄY T Y M I S E N T R E N D I K AT S A U S Q2 / 217 TORIBAROMETRI Q2/217 Toribarometri Q2/217 kertoo, mitä suomalaiset kuluttajat hakevat, selailevat, ostavat

Lisätiedot

Vertaiskauppa verkossa

Vertaiskauppa verkossa Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla Tutkimukset-osiossa. Sisällys Tausta ja käytetyt määritelmät Vertaiskauppa

Lisätiedot

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Joulukauppa Jaana Kurjenoja Joulukauppa 2017 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2017. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Joulukauppa Jaana Kurjenoja Joulukauppa 2016 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2016. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Ohjelmallinen mainonta ja kohdentaminen

Ohjelmallinen mainonta ja kohdentaminen Ohjelmallinen mainonta ja kohdentaminen Mitä on ohjelmallinen mainonta? Erilainen tapa ostaa ja myydä mediatilaa Datan hyödyntämistä kohdentamisessa Järjestelmä- ja teknologialähtöistä Ihmisten hallinnoimaa

Lisätiedot

Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa. Tuula Loikkanen Kaupan liitto

Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa. Tuula Loikkanen Kaupan liitto Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa Tuula Loikkanen Kaupan liitto Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi 24.11.2015 Tutkimuksen taustaa: tutkimusyhteistyö Tampereen yliopiston kanssa

Lisätiedot

Vähittäiskauppa kesällä

Vähittäiskauppa kesällä Vähittäiskauppa kesällä Mitä kesällä ostetaan? Kukkien ja kasvien myynnin sesonki alkaa käynnistyä huhtikuussa ja kuumimmillaan se on touko-kesäkuussa. Toukokuussa kasveja myydään jopa 93 prosenttia keskimääräistä

Lisätiedot

Moottoriajoneuvot vertaisverkossa

Moottoriajoneuvot vertaisverkossa Moottoriajoneuvot vertaisverkossa - Erityisselvitys 2014-2015 autoja, veneitä, moottoriajoneuvoja ja niiden tarvikkeita vertaisverkossa ostaneista Vertaiskauppa verkossa -selvitys on Kaupan liiton jäsenten

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Pohjoismaista verkkokauppaa 34,5 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat tehneensä verkko-ostoksia

Lisätiedot

Rauta- ja puutarhakaupan sekä lemmikkitarvikkeiden digitaaliset kuluttajamarkkinat. Jaana Kurjenoja

Rauta- ja puutarhakaupan sekä lemmikkitarvikkeiden digitaaliset kuluttajamarkkinat. Jaana Kurjenoja Rauta- ja puutarhakaupan sekä lemmikkitarvikkeiden digitaaliset kuluttajamarkkinat Jaana Kurjenoja Suomen suurimmat rauta- ja puutarhakaupan sekä lemmikkitarvikkeiden verkkokaupat Arvioitu ensisijainen

Lisätiedot

Sähköisen kaupan ja ns. hybridikaupan mahdollisuudet huonekalualalla

Sähköisen kaupan ja ns. hybridikaupan mahdollisuudet huonekalualalla Sähköisen kaupan ja ns. hybridikaupan mahdollisuudet huonekalualalla Krista Paloheimo, Smiigo Oy Lahdessa 13.11.2013 2 Vain osa nykytoimijoista selviää kaupan murroksesta VALMISTAJAT VÄHITTÄISKAUPPA VOITTAJAT

Lisätiedot

Joulukauppa 2012. Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012

Joulukauppa 2012. Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012 Joulukauppa 2012 Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on Kaupan

Lisätiedot

Vaatetus vertaisverkossa

Vaatetus vertaisverkossa Vaatetus vertaisverkossa - Erityisselvitys 2014-2015 aikuisten vaatteita sekä lastenvaatteita, -tarvikkeita ja leluja vertaisverkossa ostaneista Vertaiskauppa verkossa -selvitys on Kaupan liiton jäsenten

Lisätiedot

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa 2017 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset suunnittelevat ostavansa joululahjoja verkosta yhteensä 2,2 miljardilla eurolla tänä vuonna YHTEENVETO Joulukauppa

Lisätiedot

Sisustus vertaisverkossa

Sisustus vertaisverkossa Sisustus vertaisverkossa - Erityisselvitys 2014-2015 huonekaluja ja sisustustavaroita vertaisverkossa ostaneista Vertaiskauppa verkossa -selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla

Lisätiedot

Oikotie Työpaikat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie Työpaikat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Yhteensä 1 000 viikkokävijää Nainen 51 53 Mies 47 4 0 40 60 80 0 Ikä Yhteensä 1 000 viikkokävijää -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 45-54 vuotta 30 55-74 vuotta 36 0 40 60

Lisätiedot

Audio - Nyt ja tulevaisuudessa

Audio - Nyt ja tulevaisuudessa Audio - Nyt ja tulevaisuudessa 4.12.2017 Radio tavoittaa lähes kaikki suomalaiset viikoittain. Kuunteluaika, min/vrk Tavoittavuus %, viikko 196 195 191 190 188 187 183 181 179 181 96 95 95 96 95 95 94

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2010

Verkkokauppatilasto 2010 Verkkokauppatilaston julkistus 1.3. 2011 Seppo Roponen TNS Gallup Copyright TNS 2011 Vuoden 2010 alusta kansallinen seuranta otti harppauksen eteenpäin kun Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML, Kaupan liitto

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2011. Lehdistötilaisuus tilaisuus 29.2.2012

Verkkokauppatilasto 2011. Lehdistötilaisuus tilaisuus 29.2.2012 Lehdistötilaisuus tilaisuus 29.2.2012 Kansallisen verkkokaupan seurantaa vuodesta 2010 Seurannan toteuttajat: Seurannan sisällöllinen suunnittelu ja kehitystyö on tehty yhteistyössä siten, että organisaatioiden

Lisätiedot

Vertaiskauppa verkossa

Vertaiskauppa verkossa Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi 1 Sisällys Tausta ja käytetyt määritelmät 3 Vertaiskauppa ilmiönä 8 Tavaroiden vertaisverkkokauppa 2014-2015 Kuluttajan pääasiallisesti käyttämä vertaisverkkokauppa

Lisätiedot

Hintaseuranta.fi Tietotekniikka -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Hintaseuranta.fi Tietotekniikka -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Hintaseuranta.fi Tietotekniikka -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen Mies 1 4 N=2 84 Ikä -24 vuotta 32 2-34 vuotta 3-44 vuotta 23 N=2 4-4 vuotta -74 vuotta 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettikone.com

Kävijäprofiili 2012. Nettikone.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 6-vuotiaat (est. 3.62.000 henkeä,

Lisätiedot

Joulukauppa 2013 kuluttajat

Joulukauppa 2013 kuluttajat Joulukauppa 2013 kuluttajat Joulukaupan arvo keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna Kellot, korut, kultasepäntuotteet* Kirjat* Kodin tekniikka* Mm. lelut, pelit, lahjatavarat, Kukat ja kasvit* Huonekalut

Lisätiedot

HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 28 1 Mies 4 72 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 21-74 vuotta 31 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana / Syksy 2017/Kevät 2018

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana / Syksy 2017/Kevät 2018 Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana / Syksy 2017/Kevät 2018 autot muoti ja pukeutuminen matkailu ruoka ja ruuanlaitto terveys ja hyvinvointi kosmetiikka ja kosmetiikkamerkit huonekalut ja sisustaminen

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Viroon

Suomalaisten matkailu Viroon Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Syyskuun 2015 ja elokuun 2016 välisenä aikana Helsingistä Tallinnan

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettivene.com

Kävijäprofiili 2012. Nettivene.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20 Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä, 6.948

Lisätiedot

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services Consumer Connection System (CCS) CCS-TUTKIMUS MEDIAN TAVOITTAVUUS AJANKÄYTTÖ MEDIAAN TEKNOLOGIAN KÄYTTÖ DEMOGRAFIAT ELÄMÄN- ASENTEET MITÄ TEKEE INTERNETISSÄ

Lisätiedot

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa 30.11.16 saakka Mobiili mukaan syksyn kampanjoihin! Tarjous 1 Valitse mobiili verkosto/sanoma RON Valitse kampanjan näyttömäärä: Valitse kohdennukset

Lisätiedot

IS.fi Lemmikit -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Lemmikit -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 63 käyttäjät, N=633 Mies 37 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 18 3-44 vuotta 4-4 vuotta 18 18 käyttäjät, N=633-74 vuotta 22 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Autotie.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Autotie.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen käyttäjät, N= Mies 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 34 3-44 vuotta käyttäjät, N= 4-4 vuotta -4 vuotta 32 3 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

IS.fi Taloussanomat - kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Taloussanomat - kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 - kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 35 51 käyttäjät, N=07 Mies 4 65 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 22 käyttäjät, N=07 45-54 vuotta 55-74 vuotta 2 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Nyt.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Nyt.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 48 1 käyttäjät, N=21 Mies 4 2 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 21 3-44 vuotta 4-4 vuotta 22 käyttäjät, N=21-74 vuotta 2 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 4 Ammatillinen

Lisätiedot

HS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 24 1 käyttäjät, N= Mies 4 6 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta käyttäjät, N= -4 vuotta 36 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 6 Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 30 1 käyttäjät, N=223 Mies 4 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 1 käyttäjät, N=223 4-4 vuotta 24-4 vuotta 36 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Autot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Autot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 käyttäjät, N=23 Mies 4 5 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 24 käyttäjät, N=23 45-54 vuotta 22 55-4 vuotta 30 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

IS.fi Matkat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Matkat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 2 1 käyttäjät, N=26 Mies 4 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 14 3-44 vuotta 24 käyttäjät, N=26 4-4 vuotta 21-74 vuotta 30 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 6

Lisätiedot

IS.fi Perhe -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Perhe -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 66 käyttäjät, N=74 Mies 34 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 24 käyttäjät, N=74 4-4 vuotta 18 22-74 vuotta 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 12

Lisätiedot

IS.fi Viihde -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Viihde -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 4 Mies 46 4 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 1 3-44 vuotta 21 4-4 vuotta -74 vuotta 22 18 24 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 12

Lisätiedot

Oikotie Asunnot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie Asunnot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 51 Mies 4 4 0 20 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 1 35-44 vuotta 21 45-54 vuotta 1 55-4 vuotta 33 36 0 20 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

HS.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 HS.fi Koko palvelu -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 4 1 käyttäjät, N=33 Mies 4 3 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 käyttäjät, N=33-4 vuotta 32 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Huuto.net Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Huuto.net Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Huuto.net Koko palvelu -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 38 51 käyttäjät, N=3453 Mies 4 62 Ikä -24 vuotta -34 vuotta 35-44 vuotta käyttäjät, N=3453 45-54 vuotta 55-74 vuotta 27 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu

Lisätiedot

Oikotie.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 54 Mies 46 4 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 21 45-54 vuotta 1 1 55-74 vuotta 34 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 6 Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

Hintaseuranta.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Hintaseuranta.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Hintaseuranta.fi Koko palvelu -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 29 51 käyttäjät, Mies 49 71 Ikä 15-24 vuotta 15 25-34 vuotta 23 35-44 vuotta 22 käyttäjät, 45-54 vuotta 15 55-74 vuotta 21 36 Koulutus Peruskoulu,

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettiauto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettiauto.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Sanakirja.org -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Sanakirja.org -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 4 Mies 46 4 0 20 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 26 3-44 vuotta 4-4 vuotta -74 vuotta 26 36 0 20 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen

Lisätiedot

Oikotie Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 44 51 Mies 4 56 0 40 60 80 0 Ikä 15-24 vuotta 15 25-34 vuotta 21 35-44 vuotta 21 45-54 vuotta 55-74 vuotta 26 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

IS.fi Hyvä olo -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Hyvä olo -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 69 IS.fi Hyvä olo käyttäjät, N=87 Mies 31 49 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 21 IS.fi Hyvä olo käyttäjät, N=87 4-4 vuotta -74 vuotta 22 18 22 36 0

Lisätiedot

HS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 4 1 Mies 4 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 1-4 vuotta 3 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

IS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 4 1 Mies 49 2 0 40 60 0 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 21-74 vuotta 36 36 0 40 60 0 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 9 Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Asuminen -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Asuminen -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 61 Mies 3 4 0 20 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 20 3-44 vuotta 21 4-4 vuotta -74 vuotta 22 23 36 0 20 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

HS.fi Talous -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Talous -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 32 1 HS.fi Talous käyttäjät, N=4 Mies 4 68 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 14 17 21 18 HS.fi Talous käyttäjät, N=4-74 vuotta 37 36 0 40 60

Lisätiedot

HS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 43 1 Mies 4 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 18-4 vuotta 3 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 8 Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 48 1 IS.fi Etusivu käyttäjät, N=46 Mies 4 2 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 21 IS.fi Etusivu käyttäjät, N=46-74 vuotta 3 36 0 40 60 80

Lisätiedot

Pohjoismaiden joulukauppa 2015

Pohjoismaiden joulukauppa 2015 Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.

Lisätiedot

IS.fi MyStyle -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi MyStyle -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 83 Mies 17 49 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 1 22 21 3-44 vuotta 4-4 vuotta 19 17-74 vuotta 21 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Hintaseuranta.fi Kauneus ja terveys -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Hintaseuranta.fi Kauneus ja terveys -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Hintaseuranta.fi Kauneus ja terveys -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 61 Mies 3 4 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 2 31 45-54 vuotta 55-74 vuotta 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

HSTV -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HSTV -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 32 1 Mies 4 6 2 4 6 1 Ikä 1-24 vuotta 1 1 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 2-4 vuotta 3 36 2 4 6 1 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 4 Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

Kirjat vertaisverkossa

Kirjat vertaisverkossa Kirjat vertaisverkossa - Erityisselvitys 2014-2015 kirjoja vertaisverkossa ostaneista Vertaiskauppa verkossa -selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla Tutkimukset-osiossa.

Lisätiedot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana Autot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana Autot Autot 17 15 14 % en 5 4 4 % Blogit 1 2 2 % 15 13 12 % 3 2 2 % Televisio 5 4 3 % Muoti ja pukeutuminen 31 19 15 % en 6 3 3 % Blogit 8 5 5 % 10 8 9 % 2 1 1 % Televisio 10 5 4 % Matkailu 25 18 15 % en 6 4

Lisätiedot

Joulukauppa numeroina. Jaana Kurjenoja

Joulukauppa numeroina. Jaana Kurjenoja Joulukauppa numeroina Joulukauppa on elintärkeää tavarataloille ja monille erikoiskaupan aloille n liikevaihdon arvo keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna Keskiarvo 2000-2017 Kellot, korut, kultasepäntuotteet*

Lisätiedot

Otavamedian miestenlehtien lukijaprofiilit 2014

Otavamedian miestenlehtien lukijaprofiilit 2014 Otavamedian miestenlehtien lukijaprofiilit Miestenlehdet 508 000 lukijaa 338 000 lukijaa 252 000 lukijaa 154 000 lukijaa 126 000 lukijaa 88 000 lukijaa 84 000 lukijaa 62 000 lukijaa Lukijamäärät KMT S13/K,

Lisätiedot

Ilta-Sanomat Autot kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Ilta-Sanomat Autot kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili TNS Atlas heinä-joulukuu Sukupuoli Nainen 17 0 Mies 0 3 0 0 60 0 0 % TNS Atlas heinä-joulukuu Ikä 1-2 vuotta 21 2-3 vuotta 1 3- vuotta - vuotta -7 vuotta 23 3 0 0 60 0 0 % TNS Atlas heinä-joulukuu

Lisätiedot

Hintaseuranta.fi Tietotekniikka kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Hintaseuranta.fi Tietotekniikka kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 Hintaseuranta.fi Tietotekniikka kävijäprofiili Sukupuoli Yhteensä 2 000 viikkokävijää Nainen 50 N= Mies 50 0 0 60 0 0 % Ikä Yhteensä 2 000 viikkokävijää 15-2 vuotta 2 25- vuotta 2 5- vuotta 21 N= 5-5 vuotta

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettimoto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettimoto.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Huuto.net Koko palvelu kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Huuto.net Koko palvelu kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Yhteensä 000 viikkokävijää Nainen 3 50 Mies 50 61 0 20 0 60 0 0 % Ikä Yhteensä 000 viikkokävijää -2 vuotta 1 25-3 vuotta 1 35- vuotta 23 5-5 vuotta 55-7 vuotta 23 35 0 20 0 60

Lisätiedot

Kiloklubi.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013

Kiloklubi.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Kiloklubi.fi SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Vastaajien taustatiedot Sivustolla vierailutiheys Olen ensimmäistä kertaa 11% Kerran päivässä tai useammin 38% 69% 2-6 kertaa viikossa 13% 2 Noin kerran viikossa

Lisätiedot

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014 Pörssi-ilta Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,3 mrd - K-ryhmän myynti 11,6 mrd 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa

Lisätiedot

73783 Joulusesonki GallupKanavalla vk 41/07

73783 Joulusesonki GallupKanavalla vk 41/07 Joulusesonki GallupKanavalla vk /0 Ikä Elämänvaihe Oletko... VERT. % & CHI² (%) "" SIGNIF. Alle v v v 0 0 v 0+ Nainen Mies Asun kotona vanhempien luona Asun yksin Asun kaksin puolison kanssa Asun

Lisätiedot

Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014

Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014 Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 201 Markus Lahtinen Head of Product Management Consumer, Sonera Koti ja tv - tutkimus 201 Sonera selvitti nyt neljättä kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettiasunto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettiasunto.com Kävijäprofiili 12 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 11. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Kohti eurooppalaista sääntelyä

Kohti eurooppalaista sääntelyä Kohti eurooppalaista sääntelyä Tuula Loikkanen Kohti eurooppalaista sääntelyä Viron matkalta ei tuoda vain alkoholia, vaan rahaa kulutetaan myös muuhun Turvallisuudesta ei tingitä Kaupat osana palveluntarjoajien

Lisätiedot

Ilta-Sanomat Lemmikit kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Ilta-Sanomat Lemmikit kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 50 66 Mies 34 50 0 40 60 80 0 % Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 21 45-54 vuotta 55-74 vuotta 35 0 40 60 80 0 % Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Talous- ja rahoitusjohtaja 9/2014 Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Menaiset.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013

Menaiset.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Menaiset.fi SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Vastaajien taustatiedot Sivustolla vierailutiheys Olen ensimmäistä kertaa Kerran päivässä tai useammin 13% 11% 12% 38% 2-6 kertaa viikossa 25% 36% Noin kerran viikossa

Lisätiedot

Joulukauppa Kuluttajakysely. Viikot Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa

Joulukauppa Kuluttajakysely. Viikot Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 - Kuluttajakysely Viikot 47-51 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 Kuluttajakysely Innolink Research Oy haastattelee

Lisätiedot

Suomalaisten verkkoasioin0

Suomalaisten verkkoasioin0 Suomalaisten verkkoasioin0 Syyskuu 2014 Prior Konsultoin0 Oy Tatu Kauppinen, Jouni Kivikoski Tutkimuksen toteutus, kohderyhmä ja aineistot Tutkimuksen suunniaelusta, 0edonkeruusta, analyysista ja raportoinnista

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä ensimmäinen vuosipuolisko

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä ensimmäinen vuosipuolisko Verkkokauppatilasto 2013 Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä ensimmäinen vuosipuolisko Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen Kaikki

Lisätiedot

Tietoa lukijoista 2018

Tietoa lukijoista 2018 Tietoa lukijoista 2018 5/2018 Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se

Lisätiedot

Oikotie Asunnot kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2017

Oikotie Asunnot kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2017 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 50 53 Oikotie Asunnot käyttäjät, N=35 Mies 4 50 0 40 60 0 0 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 45-54 vuotta 1 1 1 Oikotie Asunnot käyttäjät, N=35 55-4 vuotta 32 36

Lisätiedot

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010 Johdanto Sähköisestä kaupankäynnistä on ollut pitkään saatavilla runsaasti tietoa. Tietoa

Lisätiedot

Ilta-Sanomat Taloussanomat -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2017

Ilta-Sanomat Taloussanomat -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 3 50 N=61 Mies 50 63 0 20 0 60 0 0 Ikä -2 vuotta 25-3 vuotta 35- vuotta 5-5 vuotta 1 16 20 16 21 1 N=61 55- vuotta 2 36 0 20 0 60 0 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai

Lisätiedot

Ilta-Sanomat Digitoday -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2017

Ilta-Sanomat Digitoday -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 26 50 Mies 50 74 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 14 25-34 vuotta 21 35-44 vuotta 24 45-54 vuotta 55-74 vuotta 21 18 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Alypaa.com kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2017

Alypaa.com kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2017 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 50 55 Alypaa.com käyttäjät, N= Mies 5 50 0 0 0 60 0 0 Ikä - vuotta 5-3 vuotta 16 35- vuotta 6 16 Alypaa.com käyttäjät, N= 5-5 vuotta 1 1 55- vuotta 36 53 0 0 0 60 0 0 Koulutus

Lisätiedot

Ilta-Sanomat Viihde kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Ilta-Sanomat Viihde kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 0 Mies 4 0 0 20 40 60 0 0 % Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 17 3-44 vuotta 4-4 vuotta 23-74 vuotta 24 3 0 20 40 60 0 0 % Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen

Lisätiedot

Ilta-Sanomat Urheilu kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Ilta-Sanomat Urheilu kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 33 0 Mies 0 67 0 40 60 0 0 % Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 14 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 21-74 vuotta 3 3 0 40 60 0 0 % Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Oikotie Asunnot kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Oikotie Asunnot kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 0 Kaikki, N=642 Mies 4 0 0 20 40 60 0 0 % Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 17 3-44 vuotta 21 Kaikki, N=642 4-4 vuotta 1 1-74 vuotta 32 3 0 20 40 60 0 0 % Koulutus Peruskoulu,

Lisätiedot

Ilta-Sanomat Matkat kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Ilta-Sanomat Matkat kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 2 0 Mies 4 0 0 40 60 0 0 % Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta -4 vuotta 2 3 0 40 60 0 0 % Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

Ilta-Sanomat Hyvä olo kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Ilta-Sanomat Hyvä olo kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 0 66 Ilta-Sanomat Hyvä olo käyttäjät, N=44 Kaikki, N=642 Mies 34 0 0 20 40 60 0 0 % Ikä -24 vuotta 1 2-34 vuotta 1 3-44 vuotta 4-4 vuotta 20 21 1 Ilta-Sanomat Hyvä olo käyttäjät,

Lisätiedot

Suomalainen joulu 2008

Suomalainen joulu 2008 Miten tutkimus tehtiin? Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa 7.10. 9.10.2008 välisenä aikana.

Lisätiedot

Nyt.fi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Nyt.fi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 4 0 Kaikki, N=642 Mies 2 0 0 20 40 60 0 100 % Ikä -24 vuotta 17 2-34 vuotta 2 3-44 vuotta 26 Kaikki, N=642 4-4 vuotta 1-74 vuotta 3 0 20 40 60 0 100 % Koulutus Peruskoulu,

Lisätiedot

HS.fi Urheilu kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

HS.fi Urheilu kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 27 0 Mies 0 7 0 20 0 60 0 0 % Ikä -2 vuotta 7 2-3 vuotta 1 3- vuotta 2 - vuotta 1-7 vuotta 33 3 0 20 0 60 0 0 % Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 3 Ammatillinen

Lisätiedot

Metro.fi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Metro.fi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 3 0 Mies 0 62 0 0 60 0 00 % Ikä -2 vuotta 22 2-3 vuotta 3- vuotta 2 - vuotta -7 vuotta 3 0 0 60 0 00 % Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 7 Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

Sanakirja.org kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Sanakirja.org kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 50 55 Mies 5 50 0 0 0 80 0 % Ikä -2 vuotta 28 25-3 vuotta 35- vuotta 5-5 vuotta 55- vuotta 23 35 0 0 0 80 0 % Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen

Lisätiedot

Taloussanomat.fi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Taloussanomat.fi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 32 50 Mies 50 6 0 0 60 0 0 % Ikä -2 vuotta 25-3 vuotta 35- vuotta 5-5 vuotta 1 55-7 vuotta 2 35 0 0 60 0 0 % Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 5 Ammatillinen

Lisätiedot

Ilta-Sanomat Etusivu kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Ilta-Sanomat Etusivu kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 4 50 Mies 51 50 0 40 60 0 0 % Ikä 15-24 vuotta 25-34 vuotta 15 35-44 vuotta 45-54 vuotta 21 55-74 vuotta 33 35 0 40 60 0 0 % Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Ilta-Sanomat Digi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Ilta-Sanomat Digi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 30 0 Mies 0 0 0 40 60 0 100 % Ikä -24 vuotta 31 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1-4 vuotta 3 0 40 60 0 100 % Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen

Lisätiedot

Oikotie Työpaikat kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016

Oikotie Työpaikat kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2016 kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 0 Oikotie Työpaikat käyttäjät, N= Mies 4 0 0 20 40 60 0 100 % Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 24 Oikotie Työpaikat käyttäjät, N= 4-4 vuotta 2-4 vuotta 20 3 0 20

Lisätiedot

Mainosvuosi 2015. Mainosvuosi 2015 TNS

Mainosvuosi 2015. Mainosvuosi 2015 TNS Mainosvuosi 2015 Ad spend trends Kantar Media #Mainosvuosi Kantar Media international ad spend trends Mediamainonnan kehitys on ollut vaatimatonta myös kansainvälisesti viime vuonna. Etelä- ja Itä Euroopassa

Lisätiedot