Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KK 119/1999 vp -Riitta Korhonen /kok KIRJALLINEN KYSYMYS 119/1999 vp V elkaj ärj estelyn lopettaminen sopimuksella Eduskunnan puhemiehelle Vuosikymmenen alun lama koetteli lukuisia yrittäjiä. Heidän avukseen säädettiin laki yksityishenkilön velkajärjestelystä, jonka mukaan velallinen saattoi vapautua veloistaan maksamalla velkajärjestelyn mukaisesti osan veloistaan tietyn ajan kuluessa. Periaatteessa tuo aika säädettiin viideksi vuodeksi. Mikäli velallinen halusi säilyttää asuntonsa, velkajärjestelyaika saattoi pidentyä kymmeneksi vuodeksi, jopa pitemmäksikin ajaksi. Mikäli velallisen taloudellisessa tilanteessa tapahtuu muutoksia vähintään markkaa vuodessa tai hän saa vähintään markan arvoisen lahjan, perinnön tms., hänen tulee hakea muutosta maksuohjelmaansa ja tilittää kolmeneljäsosaa kasvaneista tuloista velkojille. Suomessa vallitsevan sopimusvapauden mukaan maksuohjelmasta lienee teoriassa mahdollista myös sopia. Osa velallisista on kuluneina vuosina noudattanut säntillisesti ja tunnollisesti maksuohjelmaansa. Suoritettuna saattaa olla jo suurin osa veloista. Tällä hetkellä taloudellinen kehitys on kohenemaan päin. Velkajärjestely hankaloittaa kuitenkin velallisen asemaa. Ilman velkajärjestelyä yrittäjä voisi esimerkiksi ryhtyä investoimaanja laajentamaan yritystään. Samalla työllistävä vaikutus kasvaisi, kun laajentuneeseen yritykseen palkattaisiin lisää työntekijöitä. Velkajärjestelyn takia yrityksen laajentaminen vaikeutuu. Moni yrittäjä toivoisikin, että velkajärjestelyn voisi vaihtaa normaaliksi pankkilainaksi, jolla jäljellä olevan maksuohjelman mukaiset erät voisi maksaa pois. Sen jälkeen velkaa lyhennettäisiin kuten tavallista velkaa ja velkajärjestelyn yritystoimintaa haittaava vaikutus poistuisi. Tällainen ei ole käytännössä pankeille sopinut. Velkajärjestelylaki mahdollistaa sen, että velkojan asemassa oleva pankki pidättää itsellään oikeuden velallisen mahdolliseen lisätilitysvelvollisuuteen velkajärjestelyn keston ajaksi. Laman aikana pankeille maksettiin suuria summia pankkitukia, joilla pankit pystyivät kuittaamaan luottotappioitaan. Sen lisäksi pankeilla on edelleen mahdollisuus saada joka kuukausi osansa velkajärjestelyssä olevalta velalliseltaan. Tällä hetkellä pankit rikastuvat, sillä ne ovat jo kertaalleen saaneet rahansa valtiovallalta pankkituen muodossa. Mikäli pankeille ehdottaa sopimusta velkajärjestelyn lopettamisesta, pankit kieltäytyvät ja puhuvat "yhteiskunnallisesta valvontavelvollisuudesta". Yhteiskunnallisen valvontavelvollisuuden mukaista olisi, että pankit tulouttaisivat takaisin valtiolle velkajärjestelyssä olevalta velalliseltaan saamansa varat niiden luottotappioiden osalta, joihin on jo saatu pankkitukea. Näin ei kuitenkaan käytännössä tapahdu. Velkajärjestelyn ennenaikainen lopettaminen on oikeuskäytännön mukaan ollut mahdollista mm. sellaisessa tapauksessa, jossa kysymys on ollut lähisukulaisen antamasta takausvelasta. Näin ihmisiä on voitu auttaa pois ahdingosta, johon he ovat joutuneet ilman omaa syytään tai ymmärtämättömyyttään. Mahdollisuus velkajärjestelyn lopettamisesta sopimusteitse pankin myötävaikutuksella perustuisi luonnollisesti olennaiseen muutokseen olosuhteissa. Velkajärjestelyn lopettaminen sopimuksella tarjoaisi yrittäjälle mahdollisuuden päästä kasvattamaan kansan- Versio 2.0

2 KK 119/1999 vp- Riitta Korhonen /kok taloutta, työllisyyttä ja yleistä hyvinvointia ja samalla motivoisi häntä yrittämään uudelleen, kun kaikki ei menisi entisten virheiden maksamiseen. Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 :n 1 momenttiin viitaten esitän kunnioit- tavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta velkajärjestelyn lopettamisesta voitaisiin sopia yrittäjän ja pankin välillä? Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 1999 Riitta Korhonen /kok 2

3 Ministerin vastaus KK 119/1999 vp- Riitta Korhonen /kok Eduskunnan puhemiehelle Valtiopäiväjärjestyksen 37 :n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Riitta Korhosen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 119/1999 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta velkajärjestelyn lopettamisesta voitaisiin sopia yrittäjän ja pankin välillä? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Velkajärjestelylaki ei aseta esteitä sille, että velallinen ja velkojat sopivat velkajärjestelyn lopettamisesta. Mahdollista on esimerkiksi se, että velallinen neuvottelee itselleen pankkilainan ja maksaa sillä maksuohjelman mukaiset suoritukset. Käytännössä velkajärjestelyn päättäviä sopimuksia on myös tehty. Tavallisesti velallinen on tällöin maksanut veloistaan jopa selvästikin enemmän kuin hänen piti maksaa vahvistetun maksuohjelman mukaan. Velallisen maksukyvyn parantumiseen ovat voineet vaikuttaa hänen tulotasonsa nousu tai perintö. Velkojalla ei ole velvollisuutta suostua sopimukseen maksuohjelman päättämiseksi. Sopimus edellyttää nimenomaista suostumusta kaikilta niiltä velkojilta, joiden saatavat sisältyvät maksuohjelmaan. Kun velkajärjestely on käytännössä merkinnyt velkojen tuntuvia leikkauksia ja ne on useinjouduttu toteuttamaan vastoin velkojan tahtoa, velkojien kiinnostus velallisen neuvotteluehdotukseen voi olla vähäinen. Sopimusta ei yleensä synny, jos velkoja ei pidä velallisen ehdotusta oman etunsa mukaisena. Velkoja voi laskea saavansa velalliselta maksuohjelman nojalla enemmän, vaikka ohjelman seuranta ja mak- sujen vastaanottaminen aiheuttavat velkojalle myös kustannuksia. Velallisen tarjousta harkitessaan velkoja ottaa huomioon kirjallisessa kysymyksessä mainitun velallisen lisäsuoritusvelvollisuuden. _Yelkajärjestelyssä maksuohjelma määrää sen, kumka suuren osuuden velallinen maksaa veloistaan. Pääperiaate on, että velallisen maksuvara käytetään kokonaisuudessaan velkojen maksamiseen. Maksuvaralla tarkoitetaan sitä osaa velallisen tuloista, jota hän ei tarvitse välttämättömään toimeentuloonsa. Maksuohjelmaa laadittaessa lähtökohtana ovat velallisen todelliset tulot, mutta myös hänen tulevat ansaintamahdollisuutensa vaikuttavat velkojille tulevaan kertymään. Lisäksi ohjelmassa otetaan ennalta huomioon muut velallisen maksukykyyn vaikuttavat seikat, jotka ovat ohjelmaa laadittaessa tiedossa. Tämä ei kuitenkaan lain mukaan riitä, vaan velkojat ovat oikeutettuja saamaan velalliselta lisäsuorituksia jos hänen maksukykynsä ohjelman aikana olen~ naisesti paranee. Vastaavasti velallisen maksuvelvollisuutta voidaan myöhemmin alentaa tai se voidaan jopa poistaa, jos hänen maksukykynsä ohjelman aikana heikkenee pitkäaikaisesti ja maksuvelvollisuus osoittautuu sen vuoksi kohtuuttomaksi. Velkajärjestelyn tavoitteena on turvata velkojille mahdollisimman täysimääräinen maksu. Velallisen edun mukaista olisi luonnollisesti se, että tulojen lisääntyminen koituisi hänen omaksi hyväkseen eikä hän joutuisi maksamaan velkojaan maksuohjelman aikana lisää. Lisäsuoritusvelvollisuuden perusteena on velkajärjestelyn periaatteiden mukaisesti varmistaa se, että velkoja saa maksuohjelman keston aikana velallisen todellisen maksukyvyn mukaiset suoritukset. Velkajärjestely merkitsee velalliselle merkittävää talou- 3

4 KK 119/1999 vp- Riitta Korhonen /kok Ministerin vastaus dellista etua, jonka saadakseen hän voi siis joutua maksamaan velkojaan enemmän kuin maksuohjelmassa alun perin määrättiin. Velkojille tuleva osuus velallisen tuloista voisi muuten jäädä kohtuuttoman alhaiseksi. Järjestelmä, jossa velallisen tuleva maksukyky ei hyödyttäisi velkojia, voisi myös olla omiaan johtamaan velkojien kannalta hyvinkin epäedullisiin järjestelyihin. Lisäsuoritusvelvollisuutta koskevat säännökset ovat varsin yksiselitteiset. Tilanteet, joissa maksuvelvollisuus syntyy, kirjataan maksuohjelmaan valmiiksi eikä asiaa yleensä jouduta enää käsittelemään tuomioistuimessa. Lisäsuoritusvelvollisuus syntyy, jos velallisen nettotulot kasvavat kalenterivuoden aikana vähintään markkaa. Lisääntyneistä tuloistaan velallinen saa pitää itse yhden neljäsosan. Samoja periaatteita noudatetaan, jos velallisen käytettävissä olevat tulot kasvavat vastaavasti asumismenojen alenemisen vuoksi. Velallinen joutuu maksamaan lisää myös, jos hän saa maksuohjelman keston aikana esimerkiksi perinnön, jonka arvo ylittää markkaa. Tämänkaltaiset kertaluonteiset, yleensä velallisen omista toimista riippumattomat varat hän on velvollinen käyttämään kokonaan velkojen maksuun. Lisäsuoritusvelvollisuudesta voidaan maksuohjelmassa määrätä toisin, jos velallinen sitä ehdottaa eikä kukaan velkojis- ta vaadi lainmukaista minimitasoa noudatettavaksi. Periaate, jonka mukaan velallinen saa osan lisääntyneistä tuloistaan itselleen, sisällytettiin velkajärjestelylainsäädäntöön vuonna Tällä haluttiin kannustaa velallista parantamaan omaa taloudellista asemaansa. Velalliselle lisätuloista jäävä osuus ja lisäsuoritusvelvollisuuden aiheuttava tuloraja ovat kieltämättä melko alhaiset, mutta järjestelmän lieventämistä lainsäädäntötasolla ei kuitenkaan voida pitää perusteltuna. Monessa kotitaloudessa välttämätön toimeentulo on niukempaa kuin velkajärjestelyvelallisella joko alhaisen tulotason vuoksi tai siitä syystä, että käytettävistä olevista tuloista merkittävä osuus kuluu velkojen maksamiseen. Mitä pienempi osuus veloista tulee maksetuksi velkajärjestelyssä, sitä suurempi on vaara yleisen maksumoraalin heikentymisestä. Kysymyksen perusteluissa kiinnitetään vielä huomiota velkajärjestelyssä olevan yrittäjän vaikeuksiin laajentaa toimintaansa. Toiminnan laajentamiselle ei yrittäjän velkajärjestely sinänsä aseta esteitä, mutta yrittäjän luotousaantia se voi vaikeuttaa. Lainsäädännön keinoin ei kuitenkaan voida vaikuttaa luoton myöntämiseen tai pankkien ja muiden velkojien sopimushalukkuuteen kysymyksessä tarkoitetuissa tapauksissa. Helsingissä 16 päivänä kesäkuuta 1999 Oikeusministeri Johannes Koskinen 4

5 Ministems svar KK 119/1999 vp- Riitta Korhonen /kok Tili riksdagens talman I det syfte 37 1 mom. riksdagsordningen anger har Ni, Fru talman, tili vederbörande medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsman Riitta Korhonen /saml undertecknade skriftliga spörsmål SS 119/1999 rd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att en företagare och en bank skall kunna komma överens om att avsluta en skuldsanering? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Lagen om skuldsanering ställer inga hinder för att gäldenären och borgenärema kommer överens om att en skuldsanering skall avslutas. Det är t.ex. möjligt att gäldenären upptar ett banklån och med detta lån erlägger de betalningar som fastställts i betalningsprogrammet. I praktiken har man också ingått avtal i syfte att avsluta en skuldsanering. Gäldenären har vanligen i sådana fall betalat en större andel av sin skuld än det varit meningen att han skall betala enligt det fastställda betalningsprogrammet. Gäldenärens betalningsförmåga kan ha blivit bättre för att hans inkomstnivå har blivit högre eller han har fått ett arv. En borgenär är inte skyldig att samtycka tili ett avtal för att avsluta ett betalningsprogram. Ett avtal förutsätter ett uttryckligt samtycke av alla de borgenärer vilkas fordringar omfattas av betalningsprogrammet. Eftersom skuldsanering i praktiken innebär att borgenäremas fordringar minskas avsevärt och minskningen ofta genomförs mot borgenäremas vilja kan borgenäremas intresse för gäldenärens förhandlingsförslag vara litet. Ett avtal kan i allmänhet inte ingås om borgenären anser att gäldenärens förslag inte är tili fördel för honom. Borgenären räknar eventuellt med att han får ut mera av gäldenären om man följer betalningsprogrammet, trots att borgenären också förorsakas kostnader för uppföljning av programmet och för att ta emot betalningama. Då borgenären överväger gäldenärens anbud beaktar han den tilläggsbetalningsskyldighet som nämns i det skriftliga spörsmålet. I en skuldsanering bestämmer betalningsprogrammet hur mycket av skulden gäldenären skall betala. Huvudprincipen är att gäldenärens betalningsmån isin helhet används för att betala skulderna. Med betalningsmån avses dendel av gäldenärens inkomster som han inte behöver för sin bastrygghet. Vid utarbetandet av betalningsprogrammet är utgångspunkten gäldenärens faktiska inkomster, men också hans framtida förvärvsmöjligheter påverkar den utdelning som tillkommer borgenärerna. Dessutom beaktas på förhand i programmet sådana på betalningsförmågan inverkande faktorer som man har kännedom om då prograrnmet görs upp. Detta räcker dock enligt lagen inte tili, utan borgenärerna har rätt tili tillläggsbetalningar om gäldenärens betalningsförmåga väsentligt förbättras under den tid betalningsprogrammet pågår. På motsvarande sätt kan gäldenärens betalningsskyldighet senare nedsättas eller t.o.m. slopas om hans betalningsförmå ~a under programmet blir svagare för en längre tid och betalningsskyldigheten på denna grund visar sig vara oskälig. A vsikten med skuldsanering är att säkerställa att borgenärema får en betalning som kommer så nära en betalning tili fullt belopp som möjligt. Det vore naturligtvis tili fördel för gäldenären att ökningen av inkomsten skulle komma honom själv till godo och han inte vore tvungen att betala en större andel av sina skulder under den tid 5

6 KK 119/1999 vp- Riitta Korhonen!kok Ministerns svar betalningsprogrammet pågår. Grunden för tillläggsbetalningsskyldigheten är att i enlighet med principerna för skuldsaneringen säkerställa att borgenärerna under den tid betalningsprogrammet pågår får betalningar som följer gäldenärens faktiska betalningsförmåga. För gäldenären innebär en skuldsanering en betydande ekonomisk fördel och för att erhålla denna kan han alltså bli tvungen att betala mera än vad som fastställts i det ursprungliga betalningsprogrammet. Annars kunde dendel av gäldenärens inkomster som tillkommer borgenärerna bli oskäligt låg. Ett system enligt vilket gäldenärens framtida betalningsförmåga inte skulle komma borgenärerna till godo kunde också vara ägnat att leda till arrangemang som skulle vara mycket ofördelaktiga för borgenärerna. Bestämmelserna om tilläggsbetalningsskyldighet är synnerligen entydiga. De situationer då nämnda betalningsskyldighet kan uppstå antecknas fårdigt i betalningsprogrammet och ärendet behandlas i allmänhet inte mera i en domstol. Tilläggsbetalningsskyldighet uppstår om gäldenärens nettoinkomst stiger med minst mark under ett kalenderår. Gäldenären får själv behålla en fjärdedel av sin ökade inkomst. Samma principer iakttas om gäldenärens disponibla inkomst stiger för att hans boendekostnader minskar. Gäldenären blir tvungen att betala mera också om han under den tid betalningsprogrammet pågår t.ex. får ett arv vars värde överstiger mark. Tillgångar av denna typ som gäldenären tillfålligt erhåller och som i allmänhet inte är en följd av gäldenärens egna åtgärder är han skyldig att använda helt för att betala av på sina skulder. I betalningsprogrammet kan tilläggsbetalningsskyldigheten fastställas på ett avvikande sätt om gäldenären föreslår detta och ingen av borgenärerna kräver att i lag föreskriven miniminivå skall iakttas. Principen enligt vilken gäldenären själv erhåller en del av inkomstökningen infogades i skuldsaneringslagstiftningen Med denna strävade man efter att sporra gäldenären att förbättra sin ekonomiska ställning. Den del av inkomstökningen som tillkommer gäldenären och den inkomstgräns som förpliktar till tilläggsbetalning är onekligen rätt låga, men att på lagstiftningsnivå lindra systemet kan dock inte anses vara motiverat. Många privathushåll har en utkomst som är knappare än skuldsaneringsgäldenärernas antingen på grund av en låg inkomstnivå eller för att en stor del av den disponibla inkomsten går åt till att betala skulder. Ju mindre den andel av skulderna som betalas vid en skuldsanering är, desto större är faran för att den allmänna betalningsmoralen skall försvagas. I motiveringarna till spörsmålet fåster man dessutom uppmärksamhet vid en företagares svårigheter att utvidga sin verksamhet. Skuldsaneringen uppställer i sig inga hinder för en företagare att utvidga sin verksamhet, men den kan försvåra en företagares möjligheter att uppta krediter. Lagstiftningsvägen kan man dock inte påverka beviljandet av krediter eller bankernas och de andra borgenärernas vilja att ingå avtal i de situationer som avses i spörsmålet. Helsingfors den 16 juni 1999 Justitieminister Johannes Koskinen 6