KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma
|
|
- Hilkka Mikkola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Jaakko Leppänen HIRVIVIOITUKSEN VAIKUTUS SAHATUKIN LAATUUN Opinnäytetyö Syyskuu 2017
2 OPINNÄYTETYÖ Toukokuu 2017 Metsätalouden koulutusohjelma Karjalankatu Joensuu Tekijä Jaakko Leppänen Nimeke Hirvivioituksen vaikutus sahatukin laatuun Toimeksiantaja Luonnonvarakeskus Tiivistelmä Hirvet aiheuttavat merkittävää tuhoa havu- ja lehtipuutaimikoille vuosittain. Puiden kasvutappiot ja laatuviat aiheutuvat hirvien katkoessa puun oksia ja latvakasvaimia. Hirvituhojen määrään vaikuttaa oleellisesti vallitseva hirvikanta, jota voidaan säädellä metsästämällä. Tutkimus perustui vuonna 1980 perustetun hirvivioituskokeen aineistoon, jossa männyntaimia on vioitettu tarkoituksella mukaillen hirvien tekemiä tuhoja. Koepuut on mitattu maastossa, ja ne on käytetty Uimaharjun sahalla tukkiröntgenissä. Tavoitteena oli tutkia, miten hirvivioitus vaikuttaa puun käyttöön sahatukkina ja löytyykö tukkiröntgen kuvien perusteella sellaisia sisäisiä vikoja joita ei pystytä maastossa havaitsemaan. Tutkimuksesta ilmeni, että 70 % vioitetuista taimista ja 21,4 % vioittamattomista ei sovellu käytettäväksi sahatukkina. Tulos saatiin analysoimalla tukkiröntgenistä saatuja kuvia visuaalisesti. Syynä kelpaamattomuudelle oli useimmiten joko mutka tukkirungossa tai lenkous. Kieli suomi Asiasanat hirvi, hirvivioitus, sahatukki, tukkiröntgen Sivuja 20 Liitteet 1
3 Author Jaakko Leppänen THESIS May 2017 Degree Programme in Forestry Karjalankatu 3 FI JOENSUU FINLAND Title The Impact of Moose Damage on the Quality of Sawn Timber Commissioned by Natural Resources Institute Finland (LUKE) Abstract Mooses cause significant damage to the hardwood and softwood saplings annually. Tree growth losses and quality defects are caused by the decomposition of tree branches and treetop tumors. The amount of moose damages depends on predominant strain of mooses which can be controlled by hunting. The research was based on the material of artificial moose damage test set up in 1980, in which pine saplings have been deliberately damaged by adapting moose damages. Test trees have been measured in the forest after felling, and radiographed in the Uimaharju sawmill with an X-ray machine. The aim was to find out how moose damage affects the use of wood in the sawmills, and if there are internal defects that can not be detected in the forest. The study showed that 70 % of damaged saplings and 21.4 % of undamaged saplings are not suitable to be used as sawn timber. The result came by visualizing the images from the X-ray machine. The reason for the invalid result was most often bend or lane in a log. Language Finnish Keywords moose, moose damage, log, x-ray Pages 20 Appendices 1
4 Sisältö 1 Johdanto Hirven vaikutus metsätalouteen Hirvi Hirvituhot Hirvivioituksen vaikutus puuhun Hirvituhojen estäminen Sahatavaran laatuun vaikuttavat ominaisuudet Oksat Muotoviat ja halkeamat Muut vauriot Luonnonvarakeskus Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Tutkimuksen toteutus ja aineiston valinta Tulokset Pohdinta Lähteet Liitteet Liitteet Liite 1 Taimien käsittelykuvat
5 5 1 Johdanto Hirvi on merkittävin tuhoeläin varttuneissa havu- ja lehtipuutaimikoissa. Vuonna 2014 hirvieläinvahinkokorvauksia maksettiin yksityisille metsänomistajille yhteensä yli euroa. Eniten hirvet tekevät tuhoa talvisin, mutta erityisesti lehtipuuntaimet kärsivät myös kesäisin. Puuhun kohdistuvat kasvutappiot ja laatuviat aiheutuvat hirvien katkoessa puun oksia ja latvakasvaimia. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia hirvivioituksen vaikutusta sahatukin laatuun. Tutkimus perustui vuonna 1980 perustetun hirvivioituskokeen aineistoon, jossa 0,5 3 m:n pituisia männyntaimia on katkottu matkien hirvien vioituksia. Työn tarkoituksena oli selvittää, miten hirvivioitus vaikuttaa puun käyttöön sahatukkina. Hirvivioituskokeen aineisto on kerätty vuonna 2014 kaadetuista puista, joista tehtiin kaadettaessa mittaukset maastossa. Tämän jälkeen koepuut kuvattiin Uimaharjun sahan tukkiröntgenlaitteella, josta saatu röntgenkuva-aineisto oli käytössä tässä tutkimuksessa. Röntgenkuva-aineistoa analysoitiin visuaalisesti, ja pyrittiin tutkimaan, löytyykö tukkirungoista sellaisia sisäisiä vikoja, joita ei maastossa pystytä havaitsemaan. 2 Hirven vaikutus metsätalouteen 2.1 Hirvi Hirvi on suurikokoisin hirvieläin Suomessa. Sen ruumiin pituus voi olla jopa 300 cm, säkäkorkeus cm ja elopaino sonneilla jopa 600 kg. Väritykseltään hirvi on kauttaaltaan tummanharmaa, mutta jalat ovat vaaleat. Leukaparta sekä naarailla että sonneilla. (Suomen Riistakeskus, 2017.)
6 6 Hirviä esiintyy koko maassa, mutta esiintymistiheydessä on valtakunnallisia eroja. Eroihin vaikuttavat hirville mieluisat laidunmaat sekä kannan verotuksen suuntaaminen. Tiheystavoite Etelä-Suomessa on 2-4 hirveä / 1000 ha, ja Lapissa hirveä / 1000 ha. Hirvelle on tyypillistä vaellella vuodenaikojen mukaisesti. Kesällä se elää mielellään rehevillä alavilla mailla, ja talvella kerääntyy usein laumoiksi kuivemmille maille, kuten mäntytaimikoille. (Suomen Riistakeskus, 2017.) Ravinnokseen hirvi käyttää vuodenajasta riippuen puiden ja pensaiden oksia sekä versoja. Mieluisimpia lajeja ovat mm. haapa, pihlaja, pajut ja koivu, mutta erityisesti talvisin myös mänty ja kataja. Näin ollen hirvi aiheuttaa merkittäviä vahinkoja maa- ja metsätaloudelle, sekä myös liikenteelle, minkä takia hirvikannan säätely on tärkeää. (Suomen Riistakeskus, 2017.) 2.2 Hirvituhot Hirvi on merkittävin tuhoeläin varttuneissa havu- ja lehtipuutaimikoissa, joiden pituus on 1-3 m, mutta tuhoja ilmenee muissakin taimikoissa. Kuten sanottu, talviravinnoksi hirvi valitsee mieluiten kotimaisista puulajeista pihlajan, pajun, haavan ja katajan. Myös esimerkiksi lehtikuusi ja useat jalot lehtipuut kelpaavat hirvelle, mutta leppää tai kuusta se syö harvoin. (Luonnonvarakeskus 2012.) Toistuvuus samassa taimikossa on tyypillistä hirvituhoille, ja ne voivat pahimmillaan tehdä taimikosta kehityskelvottoman. Pahimmat tuhot syntyvät talvisin, mutta tuhoja tapahtuu männyn sekä etenkin lehtipuuntaimille myös sulan maan aikaan. Hirvelle lehtipuu on mieluisinta ravintoa, mutta tärkeintä talviravintoa on mänty, sillä lehtipuita ei ole talvisin saatavilla. Kesällä tuhoja syntyy todennäköisemmin rauduskoivuihin kuin hieskoivuihin. (Luonnonvarakeskus 2012.)
7 7 Kuva 1. Hirven syöntijälki männyntaimessa. (Luonnonvarakeskus 2012.) 2.3 Hirvivioituksen vaikutus puuhun Hirvet voivat vaurioittaa puuta eri tavoilla, ja erilaiset vioitukset myös vaikuttavat puuhun eri lailla. Puuhun kohdistuvat kasvutappiot ja laatuviat aiheutuvat hirvien katkoessa puun oksia ja latvakasvaimia. Latvakasvain kuivuu, kun hirvi syö puun sivuoksia tai lehtiä. Pysyviä runkovikoja hirvet aiheuttavat vioittamalla nuorten havupuiden runkoa. Hirvien liikkuessa metsässä ne myös tallovat taimia ja hankaavat sarviaan puihin. (Luonnonvarakeskus 2012.) Kuva 2. Kasvaimen kehityshäiriö männyllä. (Luonnonvarakeskus 2012.) 2.4 Hirvituhojen estäminen Hirvituhojen määrään vaikuttaa oleellisesti vallitseva hirvikanta, johon metsästyksellä pystytään vaikuttamaan. Myös hirvien liikkumiseen alueella on
8 8 mahdollista yrittää vaikuttaa, esimerkiksi asettelemalla nuolukivet kauemmas taimikoista, mikäli se on mahdollista. Markkinoilta löytyy myös taimikoille tarkoitettuja estoaineita, jotka perustuvat hirvelle epämiellyttävään hajuun tai makuun. (Suomen metsäkeskus 2016.) Suomessa metsänomistajat ovat yrittäneet suojella taimikoitaan hirvituhoilta monilla eri keinoilla, esimerkiksi saippualla. Ajatuksena on siis laittaa palasaippuaa ämpärin alle sateensuojaan tilan laitamille, jotta hirvi haistaisi sen eikä tulisi taimikkoon. Tulokset eivät ole tieteellisesti todistettuja, mutta keinoa kokeilleet maanomistajat kertoivat sen toimineen hyvin hirvituhojen ehkäisyssä. (Maaseudun tulevaisuus 2015.) 3 Sahatavaran laatuun vaikuttavat ominaisuudet 3.1 Oksat Yleisin määräävä tekijä sahatavaran laadussa on oksaisuus. Oksien muoto, sijainti ja laatu vaikuttavat siihen, miten paljon niistä on haittaa sahatavarana käytettävälle puulle ja sen jatkojalostukselle. Muodoiltaan erilaisia oksia ovat esimerkiksi sarvioksa, lehtioksa sekä pyöreä ja soikea oksa. Sarvioksa on halkaistu oksa lappeessa, joka ylettää syrjään saakka. Lappeella tarkoitetaan leveämpää sivua, ja syrjällä kapeampaa sivua. Kasvavassa puussa tapahtuvan latvamurtuman yhteydessä voi syntyä pysty- tai poikaoksa, joka luokitellaan samalla tavalla kuin sarvioksa. Lehtioksan määritelmä on samanlainen kuin sarvioksalla, mutta se ei ulotu syrjään saakka. Pyöreät tai soikeat ovat poikkisahattuja oksia jotka sijaitsevat joko lappeessa tai syrjässä. (Pohjoismainen sahatavara: mänty- ja kuusisahatavaran lajitteluohjeet 50-52, 1994.)
9 9 Kuva 3. Havainnollistava kuva puutavarasta (Puuinfo 2010.) Oksat voivat olla joko haja- tai ryhmäoksia. Hajaoksat ovat hajallaan eivätkä muodosta oksaryhmiä. Oksat luetaan ryhmäoksiksi, jos samalla 150 mm:n matkalla pintalappeella tai syrjillä havaitaan vähintään 4 yli 12 mm:n oksaa. Mikäli selkeä puun syymuodostelma ei erota oksia, määritellään ne yhdeksi oksaksi, jolloin ne myös mitataan sen mukaisesti. (Pohjoismainen sahatavara: mänty- ja kuusisahatavaran lajitteluohjeet 50-52, 1994.) Erilaisia oksia voidaan lajitella myös niiden laadun perusteella. Tuore, tai terve oksa, ei ole lahon vioittama, ja se on kasvanut vähintään 3/4 kiinni ympäröivään puuaineeseen. Kuiva, tai kuollut oksa, on joko osittain kiinnittynyt puuaineeseen, tai irronnut kokonaan. Mustaksi oksaksi kutsutaan kuivaa oksaa, joka on väriltään tumma. Helmioksaksi kutsutaan pientä tervettä oksaa, jonka halkaisija on enintään 7 mm. Kuorioksa on kuoren ympäröimä oksa, joka on kasvanut puun sisään. Mikäli oksa on alle 1/4 kuoren ympäröimä, se määritellään kuivaksi oksaksi. Laho-oksa on nimensä mukaisesti joko osittain tai kokonaan lahon vioittama. (Pohjoismainen sahatavara 50-52, 1994.)
10 Muotoviat ja halkeamat Tyypillisiä sahatavaran muotovikoja ovat esimerkiksi lape- ja syrjävääryys, sekä kuperuus ja kierous. Lapevääryys tarkoittaa lappeen pituussuuntaista taipumaa, joka ilmoitetaan suurimman poikkeaman kohdalta millimetreinä kaarevimman kahden metrin matkalta. Syrjävääryyden määritelmä on sama kuin lapevääryydellä, mutta kyseessä on syrjäpuolen pituussuuntainen taipuma. Kuperuus ja kierous ovat poikkeamaa tasosta, jota ilmaistaan prosentteina kappaleen leveydestä. Kuperuus on poikittaissuuntaista poikkeamaa, ja kierous kierremäistä poikkeamaa. Kuperuuden ja kierouden mittaukset tehdään suurimman poikkeaman kohdalta. (Pohjoismainen sahatavara: mänty- ja kuusisahatavaran lajitteluohjeet 58-59, 1994.) Kuivumisen seurauksena kappaleeseen voi syntyä jännityksiä, jotka voivat aiheuttaa kuivumishalkeaman. Syntynyt halkeama voi olla joko suora tai vino, riippuen puuaineen syyrakenteesta. Sydänhalkeama on säteensuuntainen halkeama, joka sijaitsee sydänpuussa ja aiheutuu sisäisistä jännityksistä. Sydänhalkeama ja kuivumishalkeama luokitellaan ja mitataan samalla tavalla. Myös rengashalkeama luokitellaan kuivumishalkeamaksi. Rengashalkeama sijaitsee vuosilustojen välissä puun sisällä. Sen voi joskus huomata vastakaadetun puun poikkileikkauspinnasta, jolloin vuosilustot ovat näkyvissä. (Pohjoismainen sahatavara: mänty- ja kuusisahatavaran lajitteluohjeet 54-57, 1994.) Kuva 4. Sydänhalkeama ja rengashalkeama. (Puuproffa 2012.)
11 Muut vauriot Vinosyisyys on puun syiden poikkeamaa, joka johtuu kasvukierteisyydestä (korkkiruuvi), mutkasta tai muusta puun epätavallisesta kasvamisesta. Syypoikkeaman suuruutta voidaan määrittää prosentteina kappaleen pituussuunnan suoruuteen nähden. Koro on puun rungossa oleva syvennys, joka syntyy kasvavan puun vioittuessa. Koro aiheuttaa usein runsaspihkaisuutta, joka taas voi tummentaa puuainetta. (Pohjoismainen sahatavara: mänty- ja kuusisahatavaran lajitteluohjeet 50-56, 1994.) Värivikoja puuaineeseen voivat aiheuttaa erilaiset home-, sinistäjä- ja lahottajasienet. Tukkisinistymässä puuhun syntyy värimuutoksia korjuun tai varastoinnin aikana. Sinistäjäsieni aiheuttaa tukkisinistymän, ja sen laajuutta voidaan arvioida prosentteina kappaleen tilavuudesta. Myös puun kuori voi ruskettaa puuta kuivauksen tai varastoinnin aikana. (Pohjoismainen sahatavara: mänty- ja kuusisahatavaran lajitteluohjeet 50-56, 1994.) 4 Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus on Suomen valtion ylläpitämä tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka kuuluu maa- ja metsätalousministeriön toimialaan. Vuoden 2015 alusta maa- ja metsätalousministeriö yhdisti voimaantulleella laillaan maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen sekä Metsäntutkimuslaitoksen Luonnonvarakeskukseksi. Sen keskeisenä tehtävänä on edistää kilpailukykyistä elinkeinotoimintaa ja maaseudun elinvoimaisuutta. Lisäksi Luonnonvarakeskuksen toimialaan kuuluu uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön edistäminen. (Finlex 2014.) Luonnonvarakeskusta johtaa valtioneuvoston valitsema pääjohtaja, jonka tehtävänä on vahvistaa keskuksen työjärjestykset, vastata toiminnan
12 12 tuloksellisuudesta ja tehokkuudesta. Organisaatio koostuu tulosvastuullisista yksiköistä eri puolilla Suomea. Näillä yksiköillä on yhdeksän keskeistä tehtävää, joita ovat esimerkiksi: harjoittaa tieteellistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa, edistää kansainvälistä yhteistyötä sekä hoitaa maa- ja metsätalousministeriön sille erikseen määräämät tehtävät. (Finlex 2014.) Luonnonvarakeskuksella on mahdollisuus käyttää asiantuntijapalveluita, ja se voi tehdä sopimuksia muiden toimialaansa kuuluvien toimijoiden kanssa. Keskuksella on myös mahdollisuus vastaanottaa lahjoituksia toimintansa ylläpitämiseen. Se voi toteuttaa toimialaansa kuuluvia tutkimuksia tai selvityksiä, sekä tarjota asiantuntijapalveluita maksua vastaan. (Finlex 2014.) 5 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Opinnäytetyö tuli toimeksiantoja Luonnonvarakeskukselta, ja sen tarkoituksena on pyrkiä selvittämään: - Miten hirvivioitus vaikuttaa sahatukin käyttöön - Selviääkö tukkiröntgenin avulla sellaisia sisäisiä vikoja, joita ei maastomittauksen perusteella havaita Tuloksista on tarkoituksena selvitä miten erilaiset hirvivioitukset vaikuttavat puun kasvuun, ja millaisia eroavaisuuksia vioitetuissa puissa ilmenee vioittamattomiin puihin verrattuna. Oleellista on myös selvittää, miten vioitukset vaikuttavat puiden käyttöön sahatavarana. Valitsin tutkimusmenetelmäksi määrällisen, eli kvantitatiivisen tutkimusmenetelmän, koska käytössäni oleva aineisto sopii siihen mielestäni hyvin. Kvantitatiivisella tutkimuksella voidaan tutkia erilaisia syy- ja seuraussuhteita sekä vertailla ja luokitella eri asioita tai ilmiöitä keskenään.
13 13 6 Tutkimuksen toteutus ja aineiston valinta Käytin tutkimuksessa Luonnonvarakeskuksen toimesta valmiiksi kerättyä materiaalia. Kyseessä on hirvivioituskokeen aineisto, johon kuuluu perustamisohje, maastomittaukset sekä kuvat tukkiröntgenistä. Tutkimus on aloitettu vuonna 1980, jolloin männyntaimia vaurioitettiin tarkoituksella mukaillen hirvien tekemiä tuhoja. Puut kaadettiin vuonna 2014, jolloin koepuut mitattiin maastossa ja mittaustulokset dokumentoitiin. Koepuut kävivät Uimaharjun sahalla tukkiröntgenissä, jolloin kuvista on mahdollista tunnistaa myös puun sisäisiä vikoja, jotka mahdollisesti aiheutuivat hirvivioituksesta. Valikoin aineistosta 58 puuta, joista 30 oli vioitettuja ja 28 vioittamattomia. Valikointi perustui tukkiröntgenkuvien laatuun, sillä suuri osa otetuista kuvista olivat epäonnistuneita, eikä niitä olisi voinut hyödyntää tutkimuksessa. Tutkin kuvia visuaalisesti, eli arvioin kunkin 5 metrin tukin soveltuvuutta sahatavaraksi tukkiröntgenkuvien perusteella. Aineiston puut ovat kasvaneet vanhassa pellossa, joka on männylle liian rehevä kasvupaikka, mikäli tavoitteena on kasvattaa laadukasta sahatukkia. Näin ollen vioittamattomatkaan puut eivät välttämättä ole laadultaan parhaita mahdollisia jatkojalostettavaksi sahalaitoksella. Esimerkkikuvista selviää, millä kriteereillä olen pyrkinyt arvioimaan eri pölkkyjen soveltuvuutta. Suurimpia syitä tukkien soveltumattomuudelle olivat lenkous tai mutka jossain kohti tukin runkoa.
14 14 Kuva 5. Esimerkkejä tukkiröntgenin perusteella sahatukeiksi kelpaavista puista. Kuva 6. Esimerkkejä tukkiröntgenin perusteella sahatukeiksi soveltumattomista puista.
15 15 7 Tulokset Visuaalisesti analysoiduista tukkiröntgenkuvista ilmeni, että 70 % vioitetuista puista ei sovellu sahatukeiksi. Vioittamattomista puista puolestaan 21,4 % eivät sovellu käytettäväksi sahatukkeina. Tulos on suuntaa antava, eikä sitä voida mielestäni pitää tieteellisesti luotettavana. Vioittamattomat taimet 6 22 Kelpaa sahatukiksi Ei kelpaa sahatukiksi Kuvio 1. Vioittamattomat taimet (21.4% ei kelpaa).
16 16 Vioitetut taimet 9 21 Kelpaa sahatukiksi Ei kelpaa sahatukiksi Kuvio 2. Vioitetut taimet (70 % ei kelpaa). Joissain tapauksissa tukissa oleva vika löytyi puun tyvestä, eli esimerkiksi tyvipölkyssä oli mutka. Jos puita olisi kasvatettu kauemmin, puiden järeys olisi ollut suurempi, jolloin erilaisella katkonnalla olisi voitu saada tyvipölkyn yläpuolelta sahalle kelpaavaa tukkia tai mäntyparrua. Hirvivioituksen vaikutusta männyntaimen kehitykseen on tutkittu aiemminkin. Keskimääräinen kasvutappio oli vähemmän kuin yhden vuoden kasvu. Latvakasvaimen alapuolelta katkenneiden taimien mutkaisuuden ja haitallisten oksien arvioitiin alentavan sahatavaran laatua. Suuri osa vioista oli jäämässä rungon sisäisiksi. Sisäiset viat johtavat rungon sisäosasta saatavan sahatavaran laadun alenemiseen. Runkovikoja voidaan vähentää karsimalla katkenneiden päärankojen tyngät sekä poistamalla ne huonolaatuiset puut, joissa vielä ensiharvennusvaiheessa näkyy vikoja. (Risto Heikkilä & Kari Löyttyniemi ) Tutkimuksessani käytettävät puut kaadettiin 34 vuoden ikäisenä jolloin ensiharvennus olisi voitu vielä tehdä siten, että huonolaatuiset ja vioittuneet puut olisi voitu harventaa ja jättää paremmin vioituksesta selvinneet puut järeytymään. Mikäli metsikkö harvennetaan uudelleen, jäävästä puustosta saatava tukkisaanto
17 17 uudistushakkuussa voi olla parempi kuin mitä tutkimus antaa olettaa, sillä pahiten vioituksesta kärsineet rungot on kaadettu jo aiemmin. Toki harvennukselta saatava tukkiprosentti on siitä huolimatta pienempi kuin vioittamattomilla puilla. Hirvivioituksen vaikutus pölkyn käyttöön sahatukkina vaihtelee aiheutetun vian mukaan. Sahalaitoksella mäntytukilla ei sallita esimerkiksi lenkoutta tai mutkia, joita hirvivioitus tukkiröntgen kuvien perusteella aiheuttaa. Tyvilaajentumia, lahoa tai pihkarosoja en pystynyt havaitsemaan tukkiröntgen aineiston perusteella. 8 Pohdinta Opinnäytetyön tarkoituksena oli käsitellä hirvivioituksen vaikutuksia sahatukin laatuun valmiiseen aineistoon pohjautuen. Tutkimuksen aiheen valintaan vaikutti oma harrastuneisuuteni hirvenmetsästyksen parissa. Luonnonvarakeskukselta löytyi sopiva tutkimus minulle opinnäytetyöksi, kun tiedustelin asiaa sähköpostitse joulukuussa Hirvivioituskokeessa männyntaimet on istutettu rehevälle kasvupaikalle vanhaan peltoon, jolloin olettamuksena oli että vioittamattomatkin rungot voivat olla heikkolaatuisia sahalle. Opinnäytetyön aihe ja aineisto saatiin opinnäytetyön toimeksiantajalta, Luonnonvarakeskukselta. Työtä varten on toimittu yhteistyössä Kareliaammattikorkeakoulun sekä Luonnonvarakeskuksen edustajien kanssa. Hyvän tieteellisen käytännön periaatteita noudattaen opinnäytetyössä on kunnioitettu aiempia tutkimuksia ja tarvittaessa viitattu niihin lähdemerkinnöin. Valmiin aineiston analysointi osoittautui haastavaksi, sillä tukkiröntgen kuvista ei mielestäni selviä sellaisia sisäisiä vikoja, joita olisi voinut analysoida tarkemmin. Lopulta käytin tutkimuksessa 58:aa puuta, vaikka 125 tukkia kuvattiin tukkiröntgenlaitteella Uimaharjussa. Suuri osa kuvista oli epäonnistuneita, eikä niitä olisi voinut analysoida edes visuaalisesti. Tukkiröntgen kuvista näkyy punaisen, sinisen, keltaisen ja vihreän sävyjä eri kohdissa runkoa. Mielestäni ne eivät välttämättä merkitse puuaineen tiheyttä, vaan saattavat johtua
18 18 kuvausteknisistä seikoista. Näin ollen analysoin kuvien perusteella pelkästään runkojen lenkoutta ja mutkia. Aineistoon kuului maastomittaukset samoista puista, jotka kuvattiin tukkiröntgenlaitteella. Toimeksiantaja halusi selvittää tukkiröntgenistä saatua aineistoa, joten jätin maastomittauksista saadun materiaalin taka-alalle tutkimuksessa. Tutkimuksen tulokset jäivät suppeiksi, ja ne perustuvat omaan visuaaliseen tulkintaani, joten niitä ei voida pitää tieteellisesti luotettavana.
19 19 Lähteet Finlex. Laki Luonnonvarakeskuksesta, Jyväskylän Yliopisto u/tutkimusstrategiat/maarallinen-tutkimus. Luonnonvarakeskus. Hirvi, Maaseudun tulevaisuus Pohjoismainen sahatavara: mänty- ja kuusisahatavaran lajitteluohjeet. Helsinki-Oslo-Tukholma: Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistys, Föreningen Svenska Sågverksmän, Treindustriens Tekniske Forening, 1994 ISBN: Puuinfo Puuproffa Risto Heikkilä & Kari Löyttyniemi Growth response of young Scots pines to artificial shoot breaking simutaling moose damage. Suomen metsäkeskus Suomen Riistakeskus. Hirvi.
20 20 Liitteet Liite 1. Taimien käsittelykuvat. (Ylhäällä pienet taimet, alhaalla isot taimet)
Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012
Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka
Tervasroso. Risto Jalkanen. Luonnonvarakeskus. Rovaniemi. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus. Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi
Tervasroso Risto Jalkanen Luonnonvarakeskus Rovaniemi 1 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Perinteinen tervasroso Peridermium pini - männystä mäntyyn 2 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Aggressiivinen
Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi
Männyn laatukasvatus Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Johdanto Suomen metsien luontaiset edellytykset soveltuvat hyvin laatupuun
Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin
Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella
Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme
Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen
SahapuuPunJGoj en APTEEIAUS alkaen käyttöön hyväksytyt. metsäteollisuuden tarkastamat tukkienteko-ohjeet.
SahapuuPunJGoj en APTEEIAUS 1.5.1989 alkaen käyttöön hyväksytyt sahatukkien laatuvaatimukset sekä MTK:n ja metsäteollisuuden tarkastamat tukkienteko-ohjeet. YLEISOHJEIT A APTEERAUKSEST A Sahapuurunkojen
Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E
Digikasvio Oleg ja Konsta 8E Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet.vaahtera kasvaa 10 20 metriä korkeaksi. Pvm: 13.9.2011 Paikka: Varisssuo Kasvupaikka: Sekametsä Vaahtera
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon
Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu
Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita?
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita? Metsäkeskus 2014 { 2 } Mene metsään - tarkastele etenkin vanhoja kuusikoitasi! Löydätkö pystyyn kuolleita yksittäisiä
40VUOTISJUHLARETKEILY
METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN 40VUOTISJUHLARETKEILY PUNKAHARJUN HEINÄKUUN KOKEILUALUEESSA 1 PÄIVÄNÄ 1958 RETKEILY OHJELMA klo 8.30 10.00 Kahviaamiainen T ervehdyssanat 10.00 12.00 Retkeilyä 12.00 13.15 Kenttälounas
Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito
Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -
Merkkausvärin kehittäminen
Merkkausvärin kehittäminen Heikki Juhe, 26.1.2011 1. Johdanto JL-tuotteet aloitti keväällä 2010 tutkimus- ja kehitysprojektin, jonka tarkoituksena oli tutkia käytössä olevien merkkausvärien imeytyvyyttä
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
Hirvet taimikoissa. Taimikonhoidon teemapäivä Joensuu Juho Matala.
Hirvet taimikoissa Taimikonhoidon teemapäivä Joensuu 26.8.2010 Juho Matala Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö juho.matala@metla.fi Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest
Rauduskoivun pystykarsintakoe
Rauduskoivun pystykarsintakoe - ensituloksia karsinta-ajankohdan ja menetelmän vaikutuksista 2006-2011 Pentti Niemistö 21.8.2012 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Puukaupan uudet tuulet - rungonosahinnoittelu. Jori Uusitalo Metla 02.10.2014
Puukaupan uudet tuulet - rungonosahinnoittelu Jori Uusitalo Metla 02.10.2014 Puun hinnoittelutapoja Puutavaralajihinnoittelu hinta tavaralajille Runkohinnoittelu yksi hinta koko rungolle Rungonosahinnoittelu
OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri
OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE
METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä
METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä 20.3.2018 Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointiin muutoksia Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta
Arboristi / Hortonomi Teppo Suoranta puh
3 4 5 6 1 2 7 Puut tutkittiin ensiksi silmämääräisesti. Tyvet ovat jonkin verran liian syvällä johtuen täyttömaasta. Halkeamia ja laho-onkaloita ei ole. Kasvupaikalla on tiivis maa ja pinta on katettu
Mitä uutta hirvikarkotteista? Juho Matala Taimitarhapäivät 2014 24.1, Hotelli Laajavuori, Jyväskylä
Mitä uutta hirvikarkotteista? Juho Matala Taimitarhapäivät 2014 24.1, Hotelli Laajavuori, Jyväskylä Mitä ovat hirvikarkotteet? Taimikohtaiseen suojaukseen tarkoitettuja tuotteita Perustuvat hirvelle epämiellyttävään
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala
HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointi muuttuu Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta 268/2017 Tullut voimaan 15.5.2017
RAPORTTI MYNÄMÄEN KIRKON PAANUJEN ENSIMMÄISEN ERÄN VALMISTUSMENETELMISTÄ JA LAADUSTA LOKAKUUSSA 2018.
RAPORTTI MYNÄMÄEN KIRKON PAANUJEN ENSIMMÄISEN ERÄN VALMISTUSMENETELMISTÄ JA LAADUSTA LOKAKUUSSA 2018. Läpileikkaus tukista, missä sydänpuun halkaisija on noin 380 mm. Mantopuun paksuus on noin 20 mm. Mantopuussa
Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa-
Liitetaulukko 43. Kuolleen puuston tilavuus lahon asteen mukaan metsä- ja kitumaalla. Ahvenanmaa Mänty 110 29 139 16 13 29 10 22 32 0 10 10 6 137 80 216 Kuusi 65 24 89 24 19 43 5 13 18 0 10 10 12 94 78
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu
JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO
JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO Keskijännitelinjojen (20 kv) vierimetsät 4.12.2014 Lähteenä mm. Johtoalueiden vierimetsien hoito -esite Suomen metsäkeskus, Pohjois-Pohjanmaa Julkiset palvelut Irmeli Ruokanen
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013. 309/2013 Valtioneuvoston asetus. riistavahingoista. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013 309/2013 Valtioneuvoston asetus riistavahingoista Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti
Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu
Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa Tutkimushankkeen loppuseminaari
TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala
TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA Timo Pukkala Sisältö Jaksollinen jatkuva Tasaikäisen metsän jatkuva kasvatus Alikasvos Metsän uudistaminen Metsänhoidon tukeminen Säännöllisen
ENERGIASEMINAARI 23.4.10. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja
ENERGIASEMINAARI 23.4.10 1 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme (2009) 2 Metsänomistajia jäseninä noin 7200 Jäsenien metsäala on noin 250 000
Trestima Oy Puuston mittauksia
Trestima Oy Puuston mittauksia Projektissa tutustutaan puuston mittaukseen sekä yritykseen Trestima Oy. Opettaja jakaa luokan 3 hengen ryhmiin. Projektista arvioidaan ryhmätyöskentely, projektiin osallistuminen
Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu
Laatumäntyä erirakenteiskasvatuksella koesuunnitelma ja toteutus
Laatumäntyä erirakenteiskasvatuksella koesuunnitelma ja toteutus Riikka Piispanen Luonnonvarakeskus Erirakenteiskasvatus männiköissä näin se voi toimia (Sauli Valkonen ja Riikka Piispanen) Erirakenteis-
Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013
Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet
Ravintoresurssin, hirvikannan ja metsätuhojen kolmiyhteys
Ravintoresurssin, hirvikannan ja metsätuhojen kolmiyhteys Juho Matala, Luonnonvarakeskus Antti Ihalainen, Kari Korhonen, Seppo Nevalainen, Ari Nikula, Vesa Nivala, Jyrki Pusenius, Antti Paasivaara, Teija
Mikä on taimikonhoidon laadun taso?
Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta
Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä
Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Juha Laitila, Pentti Niemistö & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos 28.1.2014 Hieskoivuvarat* VMI:n mukaan Suomen metsissä
Energiapuun mittaus ja kosteus
Energiapuun mittaus ja kosteus Metsäenergiafoorumi Joensuu 10.6.2009 Jari Lindblad Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö jari.lindblad@metla.fi 050 391 3072 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
Heli Viiri NordGen Metsä, Lahti 3.10.2011. Syökö hirvi metsänuudistamisen monimuotoisuuden?
Heli Viiri NordGen Metsä, Lahti 3.10.2011 Syökö hirvi metsänuudistamisen monimuotoisuuden? Hirven taloudellinen merkitys: Maan tärkein riistaeläin, v. 2004 saaliin arvo noin 50 miljoonaa euroa, noin 100
Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä
Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Tuula Piri Metsäntutkimuslaitos Taimitarhapäivät 2014, Jyväskylä Puulajeistamme kuusi pärjää parhaiten eri-ikäisrakenteisessa metsikössä, koska se on puolivarjopuu.
Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus
Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen.
Hirvieläinvahinkojen arviointi. vuodelta 2009
Hirvieläinvahinkojen arviointi vuodelta 2009 Julkaisija Metsäkeskus Keski-Suomi. Jyväskylä 22.3.2010. Julkaisu 4/2010. Kauppakatu 19 B, PL 39, 40101 JYVÄSKYLÄ p. 020 772 7800, s-posti: ksmk@metsakeskus.fi
Metsätalous TOT 10/2003. Metsuri jäi puun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Metsätalous 02. Puun kaataminen. Moottorisaha TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN
TOT-RAPORTTI Metsuri jäi puun alle 10/03 TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus 56-vuotias metsuri NN oli kaatamassa suurta kuusta, joka oli kaatuessaan osunut lahoon koivuun. Koivu oli katkennut noin
Metsänhoitotyöt kuvioittain
Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren
Sahatavara. Laatutavaraa suomalaisesta kuusesta ja männystä
TIMBER Sahatavara Laatutavaraa suomalaisesta kuusesta ja männystä SUOMALAINEN PUU MONIMUOTOINEN RAKENNUS- JA SISUSTUSMATERIAALI Suomalainen havupuu on miellyttävä, lämmin ja kaunis materiaali, joka mukautuu
Kuusen kasvun ja puutavaran laadun ennustaminen
Kuusen kasvun ja puutavaran laadun ennustaminen Anu Kantola Työ on aloitettu omana hankkeenaan 1.1.2001 Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiön rahoittamana, siirtyi Puro -hankkeen rahoittamaksi 1.1.2004
METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009
METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde
Puun kosteuskäyttäytyminen
1.0 KOSTEUDEN VAIKUTUS PUUHUN Puu on hygroskooppinen materiaali eli puulla on kyky sitoa ja luovuttaa kosteutta ilman suhteellisen kosteuden vaihteluiden mukaan. Puu asettuu aina tasapainokosteuteen ympäristönsä
Metsätuholakiesitys ja monimuotoisuus
Metsätuholakiesitys ja monimuotoisuus Sini Eräjää, 24.1.2013 Lain tarkoitus (1 ) Tämän lain tarkoituksena on metsien hyvän terveydentilan ylläpitäminen ja metsätuhojen torjuminen. (Työryhmämuistio 2012)
Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia.
Acer rubrum / Punavaahterat Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Tällaisilta leikkausten tulisi näyttää Havainnot
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä
Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä Metsävara-asiantuntija Mikko Lumperoinen Tapio Silva Oy Tammikuu 218 Jyväskylän kaupungin metsävarat tässä hakkuulaskelmassa Nykytilanne 27.11.217 Pinta-ala:
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on
ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016
SISÄLTÖ MAA JA PUUSTO NETTONYKYARVO NETTOTULOT JA HAKKUUKERTYMÄT ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016 KUNTA TILA REK.NRO 1234567892 LAATIJA: Antti Ahokas, Metsäasiantuntija 2 KASVUPAIKKOJEN PINTAALA JA PUUSTO
PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6
PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali
Rotstop-kantokäsittelyaineen vaikutus hakattuun puutavaraan
Ryhmähanke Rotstop-kantokäsittelyaineen vaikutus hakattuun puutavaraan Markku Mäkelä Kari Korhonen Metsätehon raportti 54 30.4.1998 Rotstop-kantokäsittelyaineen vaikutus hakattuun puutavaraan Markku Mäkelä
Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella.
Pintaruhjeita, lahoa 290. Tilia cordata 290. Tilia cordata 126 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 48,7 cm keskimäärin 48 % Kaivettu juuristoalueella. Pintaruhjeita ja lahoa. Iso, kuollut oksa Asfaltti
PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN
PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN Vesivarastointi 1 Vesivarastointi (ja uitto) Vesivarastointi on vanhin käytössä oleva puun laadun säilyttämismenetelmä Uitolla tarkoitetaan vedessä tapahtuvaa puiden kuljetusta
Männyn taimien elpyminen hirvituhoa simuloivan käsittelyn jälkeen
Matti Poti Männyn taimien elpyminen hirvituhoa simuloivan käsittelyn jälkeen Opinnäytetyö Kevät 2016 SeAMK Elintarvike ja maatalous Metsätalousinsinööri (AMK) 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön
Tunne puuraaka-aineen lahoviat
Tunne puuraaka-aineen lahoviat Alkusanat Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sellutehtaille tulevan raaka-aineen lahovikojen tunnistamista. Opas antaa tietoa puunhankinnassa, puun mittauksessa ja vastaanotossa
Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet
Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2
Taimikonhoidon perusteet.
Taimikonhoidon perusteet Mikä on taimikko? Metsää, jossa ei vielä ole kuitupuun mitat täyttävää puuta. (uusi metsälaki alle 7 cm rinnankorkeudelta on taimi) Vasta istutettu metsä voi olla jo taimikko vakiintunut
Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Pystypuusta lattialankuksi
Pystypuusta lattialankuksi Naapuripalstallamme tehtiin eräänä talvena avohakkuu, jonka seurauksena seuraavan kesän puhurituulet kaatoivat useita suuria kuusia oman metsäpalstamme suojattomasta reunasta.
METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus
METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden
RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö:
RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö: - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito - luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon - taimikonhoitokohteet, ajoitus ja menetelmät - harventamisen
Trestima Oy Puuston mittauksia
Koostanut Essi Rasimus ja Elina Viro Opettajalle Trestima Oy Puuston mittauksia Kohderyhmä: 9-luokka Esitiedot: ympyrä, ympyrän piiri, halkaisija ja pinta-ala, lieriön tilavuus, yhdenmuotoisuus, yksikkömuunnokset
Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. tua 9,8. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua.
Kunta Alue Ms 420 599 517 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 5 paikka Kunta 420 Alue 599 Ms 517 HEIKKIMÄKI Vallitseva jakso 44 17 600 20 17 136 43 90 9,8 35 0 14 19 15 3 1 2 0,3 45 7 232 20 15 54 29 24 3,7 45 7
Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun
Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon teemapäivä 26.8.2010 MMT Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoki Varhaishoito Pintakasvillisuuden torjunta - kilpailun vaikutukset Taimikonhoidon
Metsänhoitoa kanalintuja suosien
RIISTAMETSÄNHOITO Metsänhoitoa kanalintuja suosien Riistametsänhoito on helppoa, ja sen menetelmät sopivat tavallisen talousmetsän hoitoon. Metsänhoitotöissä voidaan ottaa riista huomioon läpi metsikön
Suomen metsävarat 2004-2005
Suomen metsävarat 24-2 Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 26. Suomen metsävarat 24-2. Metsätieteen Aikakauskirja 1B/26 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA
LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 Selvityksen tarkoitus Liito-oravaselvityksessä oli tarkoitus löytää selvitysalueella mahdollisesti olevat liito-oravan
KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3
KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot
Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä
Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu
Kuusen kasvun ja puutavaran laadun ennustaminen
Kuusen kasvun ja puutavaran laadun ennustaminen Anu Kantola Työ on aloitettu omana hankkeenaan 1.1.21 Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiön rahoittamana, siirtyi Puro -hankkeen rahoittamaksi 1.1.24 Biomassa-aineiston
Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma
MIKSI METSÄNHOITOON KANNATTAA PANOSTAA? Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu 1948 Julkilausuma Jokainen metsäammattimies tietää, että metsiemme metsänhoidollinen tila antaa monissa suhteissa
Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013
Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Mhy Etelä-Karjala Tervetuloa Etelä-Karjalaan, Luumäelle Kohteen teemana on metsien käsittely: Monipuolistuvat metsänkäsittely
Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015
RN:o 15:1/1 n. 2,5 ha RN:o 2:131 18,5 ha RN:o 2:87/0 37,1 ha Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 n. 2,5 ha RN:o 15:1/1 RN:o 2:87/0 37,1 ha RN:o 2:131 18,5 ha Raimola 595-427-2-87/0
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti
Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0
1262 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Rehevä Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti
KOTIPIHLAJA Lyhyt oppimäärä sahurille ja Metsänomistajalle. Jukka Hakanen LAMK/Muotoiluinstituutti Interform OY
KOTIPIHLAJA Lyhyt oppimäärä sahurille ja Metsänomistajalle Jukka Hakanen LAMK/Muotoiluinstituutti Interform OY Yleistä Levinneisyys Kasvutapa Kasvupaikka Puun ulkonäkö Puuaineksen ominaisuudet Käyttö
Männyn laaturajojen integrointi runkokäyrän ennustamisessa. Laura Koskela Tampereen yliopisto 9.6.2003
Männyn laaturajojen integrointi runkokäyrän ennustamisessa Laura Koskela Tampereen yliopisto 9.6.2003 Johdantoa Pohjoismaisen käytännön mukaan rungot katkaistaan tukeiksi jo metsässä. Katkonnan ohjauksessa
NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS
NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää 198-luvulla onnistuneesti perustettujen havupuuvaltaisten taimikoiden metsänhoidollinen
Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät
1.1.1 Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät Lehtipuiden kasvu ja vesominen Jari Miina, METLA Lehtipuita syntyy aina, - hakkuu/raivauskannot vesovat - haavan ja harmaalepän juurivesat - siemensyntyiset
Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan
Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011 Kari T. Korhonen VMI/Metla Valokuvat: E.Oksanen/Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
TIETOA TIMBERWISE-LAJITELMISTA
TIETOA TIMBERWISE-LAJITELMISTA Timberwisen lajitelmavalinta määrää lattian eloisuuden ja oksakohtien määrän. Timberwisen lankkuparketteihin saa valita lajitelman, joka määrittää sen kuinka paljon lankuissa
Keskijännitteisten ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen
Keskijännitteisten ilmajohtojen vierimetsien hoidon kehittäminen Risto Ranta, Hannu Niemelä 9.10.2013 08.10.13 1 Taustaa MTK:n/SLC:n ja Energiateollisuus ry:n yhteinen suositus Viime vuosien myrskyt Sähkömarkkinalain
Taimikoiden hirvituhot: tuhojen määrä, hirvikannan koon vaikutus tuhoihin, taimikoiden toipuminen, torjuntakeinot
Taimikoiden hirvituhot: tuhojen määrä, hirvikannan koon vaikutus tuhoihin, taimikoiden toipuminen, torjuntakeinot Juho Matala METSÄNUUDISTAMISEN LAADUN ONGELMAT NordGen Metsä teemapäivä Maanantai 3.10.2011,
Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä
Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää
Liite 5 Harvennusmallit
Liite 5 Harvennusmallit Liitteen harvennusmallit osoittavat puuston kehitysvaiheen (valtapituus, metriä) ja tiheyden (pohjapinta-ala, m²/ha) perusteella metsikön harvennustarpeen ja hakkuussa jätettävän,
KUUSEN OMINAISUUSPOTENTIAALI
KUUSEN OMINAISUUSPOTENTIAALI Marketta Sipi ja Antti Rissanen Helsingin yliopisto Metsävarojen käytön laitos Taustaa» Puuaineen ja kuitujen ominaisuudet vaihtelevat» Runkojen sisällä» Runkojen välillä»
Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus
Ensiharvennusmännik nnikön voimakas laatuharvennus Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen Nuorten metsien käsittely 1 Tausta: Miten tilanteeseen on tultu? Suomessa 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella männyn
Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri
Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri 20 vuotta taistelua juurikääpää vastaan kantokäsittelyn juhlaseminaari 1.6. 2011 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Kuusen kasvun ja puutavaran laadun ennustaminen
1/13 Kuusen kasvun ja puutavaran laadun ennustaminen Anu Kantola Työ on aloitettu omana hankkeenaan 1.1.21 Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiön rahoittamana, siirtyi Puro-hankkeen rahoittamaksi 1.1.24
Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015
Aasianrunkojäärä Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aino-Maija Alanko 18.11.2015 Sisällys Yleistä aasianrunkojäärästä Tilannekatsaus Kivipyykintien esiintymäpaikasta Kartoitukset Jatkotoimenpiteet Aino-Maija
HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT. Metsänomistajat
HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA! HYÖDYNNÄ PAIKALLINEN ASIANTUNTEMUKSEMME JA SAA PUUKAUPASTA PARAS HINTA! SOITA MEILLE TEHDÄÄN SOPIMUS KILPAILUTETAAN PUUKAUPPA RAHAT TILILLESI
Puun laadun säilyttäminen
Puun laadun säilyttäminen Puutavaralajien puuainemuutokset Mänty- ja kuusitukit: sinistymä, kuivumishalkeamat Koivuvaneritukit: värivika, kuivumishalkeamat, alkava kova ja pehmeä laho Mäntykuitupuu: sinistymä,