1 (5) KOHTEEN KUVAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 (5) KOHTEEN KUVAUS"

Transkriptio

1 1 (5) KOHTEEN KUVAUS HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS HELSINGIN VIHERKERROINTYÖKALUN PÄIVITYSTYÖ Tausta Helsingin viherkerroinmenetelmä EUn osarahoittamassa Ilmastonkestävä kaupunki (ILKKA) työkaluja suunnitteluun -hankkeessa kehitettiin Etelä-Suomen olosuhteisiin soveltuva Helsingin viherkerrointyökalu, jonka avulla luodaan vihreitä, viihtyisiä ja ilmastonkestäviä tontteja tiivistyvään kaupunkirakenteeseen. Viherkerroinmenetelmä on kehitetty maankäytön suunnittelun tueksi erityisesti kaavoittajien, maisema-arkkitehtien ja pihasuunnittelijoiden käyttöön. Helsingin viherkertoimessa on 43 erilaista viherelementtiä, kuten istutettavaa ja säilytettävää kasvillisuutta, erilaisia hulevesiratkaisuja ja läpäisevä pintoja. Vastaavia viherkerroinmenetelmiä on hyödynnetty menestyksellisesti mm. Berliinin, Malmön, Seattlen ja Toronton kaupungeissa tärkeänä työvälineenä viherrakenteen ekologisten ja sosiaalisten hyötyjen säilyttämisessä ja lisäämisessä. Helsingin netti- ja excel-pohjainen viherkerrointyökalu on ladattavissa osoitteessa Helsingin viherkerroinmenetelmän kehittämistä käsittävä raportti Inkiläinen, Tiihonen ja Eitsi Viherkerroinmenetelmän kehittäminen Helsingin kaupungille on ladattavissa osoitteessa Yleiskuvaus Pyydämme teiltä kokonaishintatarjoustanne Helsingin viherkertoimen päivityksestä sisältäen menetelmän kehittämisen hulevesipainotteiseksi. EUn Interreg Central Baltic-ohjelman osarahoittamassa iwater Integrated Storm Water Management-hankeessa Helsingin kaupunki on päivittämässä olemassa olevaa viherkerrointyökalua. Päivitystyö käsittää olemassa olevien elementtien, tavoitetasojen, rajoitukset- ja tuloslehden muokkaamista/ hienosäätöä sekä mahdollisia muita pienempiä teknisiä muutoksia. Osana päivitystyötä viherkerroin tulisi myös kehittää hulevesipainotteiseksi.

2 2 (5) KOHTEEN KUVAUS Hulevesipainotteisuus tulisi lisätä niin, ettei viherkertoimen käyttömuoto merkittävästi muutu. iwater-hankeessa viherkerrointyökalua levitetään hankkeen partnerikaupunkeihin, joihin lukeutuvat Tartu (Viro), Riika ja Jelgava (Latvia), Söderhamn ja Gävle (Ruotsi) sekä Turku. Hankkeen puitteissa olemme partnerikaupungeissa ja Helsingissä järjestäneet viherkerrointyöpajoja, joissa päivitystarpeita olemassa olevaan versioon on noussut esille. Myös hulevesipainotteisuutta kehitettäessä partnereita osallistetaan. Tilaaja ja rahoitus Tilaajana toimii Helsingin kaupunki (Helsingin kaupungin ympäristökeskus, PL 500, Helsingin kaupunki). Helsinki uudistaa johtamistaan. Johtamisrakenteen lisäksi uudistuu kaupunkiorganisaatio. Kaupunkisuunnitteluvirasto, rakennusvirasto, kiinteistövirasto, rakennusvalvontavirasto, asuntotuotantotoimisto, ympäristökeskus, Tukkutori, Stara sekä pelastuslaitos ja HKL-liikelaitos palvelukokonaisuutta vastaavine organisaatioyksiköineen muodostavat kaupungin uudessa johtamisjärjestelmässä alkaen Kaupunkiympäristö-toimialan. Toimialan virastojen sopimukset siirtyvät toimialan sopimuksiksi alkaen. Johtamisuudistuksesta johtuvat muutokset sopimuksen tilaajaan alkaen eivät vaikuta sopimuksen ehtoihin eikä voimassaoloon. Hankinnan rahoittaja on EUn Interreg Central Baltic-ohjelman iwater-hanke. Palvelun tavoitteet ja sisältö Yksityiskohtaiset päivitystarpeet Palvelun tavoitteena on päivittää viherkerrointyökalu vastaamaan paremmin käyttäjien toiveita. Alla on listattuna iwater-hankkeen puitteissa partnerikaupunkien viherkerrointyöpajoissa esille nousseita päivitystarpeita: - Tavoitetason tiukentaminen - Minimitasoan poistaminen - Viherkattotyyppien lisääminen - Vaatimuksen lisääminen jokaisen elementtiryhmän käytöstä - Bonuselementtien painoarvon alentaminen - Tuloslehteen päällystettyjen pintojen lisääminen - Tuloslehden infografiikan kehittäminen, esim. käytettyjen elementtien osalta

3 3 (5) KOHTEEN KUVAUS - Maapeitteen paksuuden huomioiminen - Työkalun nettiversion bugien korjaaminen - Maankäyttöluokkien määritelmien tarkentaminen Kaikkia muokkaustoiveita ei mahdollisesti ole tarkoituksenmukaista lähteä toteuttamaan, mutta nämä tulisi päivitystyön aikana huomioida ja keskustelun kautta löytää ratkaisu niille. Muitakin pienempiä kuin mainittuja muokkaustarpeita voi olla tarpeen tehdä. Hulevesipainotteisuus Kaupungin tiivistyessä ja ilmastonmuutoksen tuoman lisääntyvän sateisuuden myötä tarve imeyttämiselle ja viivyttämiselle tonteilla kasvaa. Viherkerrointa tulisi tästä syystä osana palvelua painottaa hulevesipainotteiseksi. Työssä tulisi selvittää jos hulevesipainotteisuus voidaan toteuttaa asettamalla elementeille määrällisiä imeyttämis- tai viivytystavoitteita esim. niin, että tontin yhteenlaskettu viivyttämistarve on esim. 1 m3/100 m2 päällystettyä pintaa, tai jos painotteisuus on tarpeen tehdä esim. elementtien painotuksia muuttamalla, tai muulla tavalla. Keskustelun kautta päädytään toteutustapaan jonka mukaan hulevesipainotteisuus tehdään viherkertoimelle osana palvelua. Liitteenä on iwater-hankkeessa partnerikaupungin (Turun) kehitteillä oleva alustava esimerkki mahdollisesta tavasta painottaa viherkerroin hulevesien hallinnalle (liite 4). Osallistaminen Viherkertoimen päivitystyö kehitetään yhteistyössä seurantaryhmän kanssa, joka valvoo työtä. Tarjoaja kutsuu yhteiskokoukset koolle. Tarvittaessa kokoukset voidaan järjestää tilaajan tiloissa. Tilaaja tekee yhteistyössä tarjoajan kanssa kokousten valmistelun. Tilaaja tekee muistiinpanot. Pidettäviä kokouksia ovat aloituskokous, kaksi suunnittelukokousta ja loppukokous. Tarpeen vaatiessa voidaan pitää erillisiä kokouksia. Tämän lisäksi viherkertoimen päivityksen yhteydessä pidetään iwater-hankkeen partnereille työpaja, jossa palveluntuottaja esittelee päivitettyä työkalua. Työpaja pidetään Turussa syksyllä 2017 (todennäköisesti syyskuussa) englannin kielellä. Tarjoukseen pyydetään myös erikseen lisättäväksi mahdollisesti toteutettava konsultointimatka partnereiden viherkerrointyön tueksi. Matka käsittää päivän Jelgavassa ja Riiassa (Latvia, yht. 1 päivä) ja päivän Tartussa. Työn sisältömuoto

4 4 (5) KOHTEEN KUVAUS - Excel-pohjainen päivitetty viherkerrointyökalu (erilliset päivitystarpeet sekä hulevesipainotteisuus), kielinä suomi ja englanti (alkuperäiset identtiset excelpohjaiset työkalut ovat olemassa suomeksi ja englanniksi) - Suomenkielisen nettipohjaisen työkalun bugien korjaaminen - Kokoukset seurantaryhmän kanssa - Viherkertoimen päivitetystä versiosta lyhyt (n sivua) tekninen selostus suomeksi (vrt. Inkiläinen, Tiihonen ja Eitsi Viherkerroinmenetelmän kehittäminen Helsingin kaupungille s Työkalun esittely). - Partnereiden tuki: mahdollisesti 2 päivän konsultointimatka Viroon ja Latviaan - Työkalun esittely iwater-hankkeen tapahtumassa Turussa syksyllä 2017 Alustava aikataulu ke ma huhtikuu Tarjoajan valinta ja hankintapäätös Aloituskokous klo 13-15: Päivitystyön suunnittelu alkaa Ensimmäiset päivitykset ja hahmotelmat hulevesipainotteisuudesta Ensimmäinen suunnittelukokous Ensimmäinen versio päivitetystä työkalusta kommenteille toukokuu kesäkuu toukokuu-elokuu Mahdolliset vierailut partnereilla, toinen suunnittelukokous n. syyskuu Esittely iwaterin tapahtumassa Turussa lokakuu Loppukokous Palvelun laatuvaatimukset Tilaajan yhteyshenkilö sekä seurantatyöryhmä valvovat, että työ on tarjouspyynnön ja sopimuksen mukainen ja arvio ulkoasua ja rakennetta. Palveluntuottaja seuraa palvelun toteutumista ja valvoo palvelun laatua, sekä raportoi tilaajalle palvelun tuottamiseen liittyvistä seikoista sovitulla tavalla. Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajan laadunseurantaa varten pyytämät tiedot sovittuun määräaikaan mennessä. Tilaaja ja palveluntuottaja tapaavat sovituin väliajoin palvelunseurantakokouksissa. Sopijapuolet käsittelevät muun muassa palvelun toteutumiseen ja laatuun liittyviä asioita. Henkilökunta ja sen laatuvaatimukset

5 5 (5) KOHTEEN KUVAUS Hankkeen pääsuunnittelijalla pitää olla kokemusta vastaavista suunnittelutehtävistä. Suunnittelutoimistolla tulee olla kokemusta hulevesien hallintaan kehitetyistä suunnittelutyökaluista ja tuntea viherkerroinmenetelmä erinomaisesti.

SOPIMUS HELSINGIN VIHERKERROINTYÖKALUN PÄIVITYSTYÖSTÄ

SOPIMUS HELSINGIN VIHERKERROINTYÖKALUN PÄIVITYSTYÖSTÄ 1 (8) SOPIMUS HELSINGIN VIHERKERROINTYÖKALUN PÄIVITYSTYÖSTÄ 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Helsingin kaupungin ympäristökeskus PL 500 00099 Helsingin kaupunki xx (jäljempänä Palveluntuottaja)

Lisätiedot

Hankinta, jota tarjouspyyntö koskee, on kuvattu liitteessä 1.

Hankinta, jota tarjouspyyntö koskee, on kuvattu liitteessä 1. 1 (7) HELSINGIN VIHERKERROINTYÖKALUN PÄIVITYSTYÖSTÄ 1. Hankinnan perustiedot 1.1 Hankinnan kohteen kuvaus EUn Interreg Central Baltic-ohjelman osarahoittamassa iwater Integrated Storm Water Management-hankeessa

Lisätiedot

Viherkerroin alueiden suunnittelussa ja toteutuksessa - kokemuksia Helsingistä

Viherkerroin alueiden suunnittelussa ja toteutuksessa - kokemuksia Helsingistä Viherkerroin alueiden suunnittelussa ja toteutuksessa - kokemuksia Helsingistä Kajsa Rosqvist Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut KEHTO-foorumi 8.6.2017, Kotka Esityksen sisältö Taustaa Mikä viherkerroin

Lisätiedot

VIHERKERROINMENETELMÄN AVULLA KOHTI ILMASTONKESTÄVÄMPÄÄ HELSINKIÄ

VIHERKERROINMENETELMÄN AVULLA KOHTI ILMASTONKESTÄVÄMPÄÄ HELSINKIÄ VIHERKERROINMENETELMÄN AVULLA KOHTI ILMASTONKESTÄVÄMPÄÄ HELSINKIÄ Suvi Tyynilä Projektipäällikkö Kuninkaantammi-projekti Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 17.5.2016 ESIKUVANA MALMÖ MALMÖ MALMÖ VIHERKERROIN

Lisätiedot

Helsingin viherkerroinmenetelmä. Käyttöohje

Helsingin viherkerroinmenetelmä. Käyttöohje Helsingin viherkerroinmenetelmä Käyttöohje Sisällys 1. Työkalun käyttöönotto... 4 2. Työkalun käyttö ja rakenne... 4 3. Kolmivaiheinen viherkerroinlaskenta... 5 3.1 Ensimmäinen vaihe: rajaukset... 5 3.2

Lisätiedot

HELSINKI VIHERKERROINMENETELMÄN PÄIVITTÄMINEN. Päivitetyn työkalun (excel) käyttöohje

HELSINKI VIHERKERROINMENETELMÄN PÄIVITTÄMINEN. Päivitetyn työkalun (excel) käyttöohje HELSINKI VIHERKERROINMENETELMÄN PÄIVITTÄMINEN Päivitetyn työkalun (excel) käyttöohje FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32465 1 (14) Sisältö 1 TAUSTAA... 2 1.1 Lähtökohdat... 2 1.2 Tavoitteet ja päivitykset...

Lisätiedot

Uudet laskutusosoitteet alkaen

Uudet laskutusosoitteet alkaen Uudet laskutusosoitteet 1.6.2017 alkaen Uusille toimialoille otetaan käyttöön uudet laskutusosoitteet. Verkkolaskujen välittäjä on edelleen Basware Oyj, jonka välittäjätunnus on BAWCFI22. Vanhoihin, käytöstä

Lisätiedot

Helsingin, Turun ja Lahden hulevesiohjelmien vertaisarviointi

Helsingin, Turun ja Lahden hulevesiohjelmien vertaisarviointi Helsingin, Turun ja Lahden hulevesiohjelmien vertaisarviointi Ilmastonkestävä kaupunki työkaluja suunnitteluun (ILKKA) http://www.ilmastotyokalut.fi/ ILKKA -hankkeessa edistetään ilmastonkestävää kaupunkisuunnittelua.

Lisätiedot

VIHERKERROINMENETELMÄN PÄIVITTÄMINEN

VIHERKERROINMENETELMÄN PÄIVITTÄMINEN HELSINKI VIHERKERROINMENETELMÄN PÄIVITTÄMINEN Päivitetyn taulukon modifiointiohje FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32465 1 (14) Table of contents 1 TAUSTAA... 2 1.1 Modifiointiohjeen sisältö... 2 1.2 Suojaukset...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 219 Pilaantuneiden alueiden kunnostamiseen liittyvien konsulttitöiden sekä erityisasiantuntemusta vaativien kohteiden konsulttitöiden puitesopimusten optiokausi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (5) 8 Ympäristölaboratorioanalyysien hankinnan puitesopimus HEL 2017-005593 T 02 08 02 00 Päätösehdotus A B päättää hyväksyä ALS Finland Oy:n (osa-alueet A- C),

Lisätiedot

Viherkerroinmallin soveltaminen piha-alueiden suunnittelukäytäntöihin Helsingissä Sirkku Juhola ja Simo Haanpää, Maankäyttötieteiden laitos

Viherkerroinmallin soveltaminen piha-alueiden suunnittelukäytäntöihin Helsingissä Sirkku Juhola ja Simo Haanpää, Maankäyttötieteiden laitos Viherkerroinmallin soveltaminen piha-alueiden suunnittelukäytäntöihin Helsingissä Sirkku Juhola ja Simo Haanpää, Maankäyttötieteiden laitos Metropolialue muutoksessa 14.3.2014 Kaupunkiseutujen haasteet

Lisätiedot

Green Fact Viherkerroin kortteleiden vihertehokkuuden mittarina. Ympäristö & Omavaraisuus, Vaasa, , Mari Ariluoma

Green Fact Viherkerroin kortteleiden vihertehokkuuden mittarina. Ympäristö & Omavaraisuus, Vaasa, , Mari Ariluoma Green Fact Viherkerroin kortteleiden vihertehokkuuden mittarina Ympäristö & Omavaraisuus, Vaasa, 30.10.2018, Mari Ariluoma Viherkerrointyökalu ü Mihin tarvitaan? ü Miten toimii? ü Työkalun mahdollisuudet

Lisätiedot

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen kaupunkisuunnittelussa

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen kaupunkisuunnittelussa Sopeutuminen kaupunkisuunnittelussa ILKKA-hanke Seminaari ilmastonmuutoksen kansallisesta sopeutumisstrategiasta 10.4.2014 Elina Järvelä Helsingin kaupungin ympäristökeskus Ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (9) Kiinteistölautakunta Geo/ puuttuivat kyseisestä osatarjouksesta. kyseisestä osatarjouksesta.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (9) Kiinteistölautakunta Geo/ puuttuivat kyseisestä osatarjouksesta. kyseisestä osatarjouksesta. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (9) 183 Pohjatutkimuspalveluiden puitejärjestely 2017-2019 HEL 2017-000218 T 02 08 02 00 Päätös A B C D päätti hylätä Geovisor Oy:n osatarjouksen 5 (Kalliotutkimukset),

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (9) Kiinteistölautakunta Geo/ puuttuivat kyseisestä osatarjouksesta.

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (9) Kiinteistölautakunta Geo/ puuttuivat kyseisestä osatarjouksesta. Helsingin kaupunki Esityslista 8/2017 1 (9) 2 Pohjatutkimuspalveluiden puitejärjestely 2017-2019 HEL 2017-000218 T 02 08 02 00 Päätösehdotus A B C D päättää hylätä Geovisor Oy:n osatarjouksen 5 (Kalliotutkimukset),

Lisätiedot

Vesiensuojelua edistämässä Itämeren kunnissa. Satu Viitasalo-Frösen

Vesiensuojelua edistämässä Itämeren kunnissa. Satu Viitasalo-Frösen Vesiensuojelua edistämässä Itämeren kunnissa Satu Viitasalo-Frösen 6.5.2013 Miksi Citywater? Itämeren tila on huono Puhdas meri tarjoaa runsaasti ns. ekosysteemipalveluita rannikon kaupungeille ja kunnille

Lisätiedot

Baltic Urban Lab ( )

Baltic Urban Lab ( ) Integrated Planning and Partnership Model for Brownfield Regeneration Baltic Urban Lab (2016 2018) Kokemuksia hankkeen brownfield-piloteista MUTKU-päivät 14. 16.3.2018, Oulu Johanna Aaltonen & Sami Tantarimäki

Lisätiedot

BALTIC URBAN LAB. Integroitujen suunnittelu- ja kumppanuusmallien kehittämistä sekä testaamista brownfield-alueiden uudistamisessa

BALTIC URBAN LAB. Integroitujen suunnittelu- ja kumppanuusmallien kehittämistä sekä testaamista brownfield-alueiden uudistamisessa BALTIC URBAN LAB Integroitujen suunnittelu- ja kumppanuusmallien kehittämistä sekä testaamista brownfield-alueiden uudistamisessa tavoitteena tiivistää kaupunkia sekä kehittää älykästä ja kestävää, sekoitettua

Lisätiedot

Ilmastonkestävä kaupunki (ILKKA) työkaluja suunnittelijoille

Ilmastonkestävä kaupunki (ILKKA) työkaluja suunnittelijoille Ilmastonkestävä kaupunki (ILKKA) työkaluja suunnittelijoille Tiia Yrjölä, Helsingin kaupungin ympäristökeskus Kuntaliiton ilmastonkampanjan tapaaminen 12.3.2013 Esityksen sisältö Hankkeen perustiedot ja

Lisätiedot

Viherkertoimeen sisällytetyt elementit. Elementtejä täytetty, kpl

Viherkertoimeen sisällytetyt elementit. Elementtejä täytetty, kpl Säilytettävä kasvillisuus Istutettava kasvillisuus Pinnoitteet Hulevesien hallintarakenteet Bonuselementit 30 Tuloskortti Korttelinumero 78 ns. "Suurkortteli" Päivämäärä 15.01.2015 Tonttinumero - iherkertoimeen

Lisätiedot

VIHERKERROINMENETELMÄLLÄ TONTIT OSAKSI SOPEUTUMISTALKOITA. Ilmastonkestävä kaupunki (ILKKA) työkaluja suunnitteluun

VIHERKERROINMENETELMÄLLÄ TONTIT OSAKSI SOPEUTUMISTALKOITA. Ilmastonkestävä kaupunki (ILKKA) työkaluja suunnitteluun VIHERKERROINMENETELMÄLLÄ TONTIT OSAKSI SOPEUTUMISTALKOITA Viherkerroinmenetelmän kehittäminen Helsingille Auni Haapala, projektikoordinaattori, Helsingin kaupunki Viherkerroin? - Kuvaa alueen vihertehokkuutta

Lisätiedot

TAMMIKUU. Kirjanpito suljettu yrityksittäin. HELSINGIN KAUPUNKI Taloushallintopalvelu pia Talponen 1(5) HUHTIKUU 2015.

TAMMIKUU. Kirjanpito suljettu yrityksittäin. HELSINGIN KAUPUNKI Taloushallintopalvelu pia Talponen 1(5) HUHTIKUU 2015. 1(5) Kirjanpito yrityksittäin tallennuksen jälkeen tehdään käyttöomaisuuden sekä sisäisen laskennanan ja vyörytykset, tämän jälkeen 1) Yrityksen tuloslaskelma on valmis ja tase muilta osin matta arvonlisäverotasetilien

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 VUODEN 2015 VIRASTOJEN JA LIIKELAITOSTEN SEKÄ NIIDEN PÄÄLLIKÖIDEN TULOS- PALKKIOJÄRJESTELMIEN VALMISTELU Tässä kirjeessä annetaan tulospalkkiojärjestelmien valmistelua koskeva

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 42 Helsingin viherkerrointyökalun päivittäminen, hankinta HEL 2017-003068 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n 13.3.2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/2015 1 (5) 496 Helsingin kaupungin viherkattolinjaus HEL 2012-013805 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti antaa liitteenä 1 olevan Helsingin kaupungin viherkattolinjauksen

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n

Lisätiedot

Central Baltic ohjelma

Central Baltic ohjelma Central Baltic ohjelma 2014-2020 14.9.2015 Ohjelmamaat Suomi + Ahvenanmaa, Ruotsi, Viro ja Latvia Suomessa ohjelma-alueena Etelä- Suomi: Etelä-Karjala*, Kanta- Häme*, Kymenlaakso, Pirkanmaa*, Satakunta,

Lisätiedot

MITEN? Tutustu kaupunkitilaohjeeseen osoitteessa

MITEN? Tutustu kaupunkitilaohjeeseen osoitteessa 31.5.2016 MIKÄ? Helsingin kaupunkitilaohje on julkisen tilan hankintojen, suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon käsikirja suunnittelijoille, viranomaisille ja päättäjille. Lisäksi ohje toimii taustatietona

Lisätiedot

GREEN FACTOR Jyväskylän pilottiprojekti

GREEN FACTOR Jyväskylän pilottiprojekti GREEN FACTOR Jyväskylän pilottiprojekti viherpolitiikan toimenpide periaatteen osana 12/2012 valmistui maisema-arkkitehtuurin diplomityö (Marja Pelo): Vihertehokkuus rakennetussa ympäristössä diplomityössä

Lisätiedot

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä 1 SOPIMUSLUONNOS, AULAPALVELUT 1.1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Ympäristökeskus PL 500, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Käyntiosoite: Viikinkaari 2 a, 00790 Helsinki Y-tunnus: 0201256-6

Lisätiedot

Central Baltic ohjelma 2014-2020 16.9.2015

Central Baltic ohjelma 2014-2020 16.9.2015 Central Baltic ohjelma 2014-2020 16.9.2015 Ohjelmamaat Suomi + Ahvenanmaa, Ruotsi, Viro ja Latvia Suomessa ohjelma-alueena Etelä-Suomi: Etelä- Karjala*, Kanta-Häme*, Kymenlaakso, Pirkanmaa*, Satakunta,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (6) 1150 Yhteinen kunnallistekninen työmaa -yhteistoimintasopimus HEL 2016-012029 T 10 05 00 Päätös Käsittely päättää hyväksyä yhteistä kunnallisteknistä työmaata

Lisätiedot

HELSINGIN ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISEN LINJAUKSET. Sopeutumisryhmä

HELSINGIN ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISEN LINJAUKSET. Sopeutumisryhmä HELSINGIN ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISEN LINJAUKSET Sopeutumisryhmä 30.11.2016 1 Helsingin sopeutumisen linjausten aikataulu Sopeutumislinjaukset valmiina vietäväksi luottamushenkilöelimen käsittelyyn

Lisätiedot

Central Baltic -ohjelma Josefina Bjurström, Information Officer Central Baltic Contact Point Finland

Central Baltic -ohjelma Josefina Bjurström, Information Officer Central Baltic Contact Point Finland Central Baltic -ohjelma 2014-2020 Josefina Bjurström, Information Officer Central Baltic Contact Point Finland 15.10.2014 Helsinki Ohjelmamaat Suomi + Ahvenanmaa, Ruotsi, Viro ja Latvia Ohjelma-alue Suomessa

Lisätiedot

EU-hankkeita Baltic SCOPE Baltic LINes Plan4Blue. Riku Varjopuro

EU-hankkeita Baltic SCOPE Baltic LINes Plan4Blue. Riku Varjopuro EU-hankkeita Baltic SCOPE Baltic LINes Plan4Blue Riku Varjopuro Baltic SCOPE Towards coherence and cross-border solutions in Baltic Maritime Spatial Plans Partnerit Merialuesuunnitteluviranomaisia Ruotsi,

Lisätiedot

Espoon hulevesiohjelma. Katariina Peltola

Espoon hulevesiohjelma. Katariina Peltola Espoon hulevesiohjelma Katariina Peltola 7.11.2017 Hulevesiohjelma Valtuuston ohjeellisena hyväksymä hulevesiohjelma valmistui vuonna 2011. Päivitystyö käynnissä syksyllä 2017 Löytyy Espoon Internet sivuilta:

Lisätiedot

Haastetta suurelle suoraveloittajalle Case Helsingin kaupunki

Haastetta suurelle suoraveloittajalle Case Helsingin kaupunki Haastetta suurelle suoraveloittajalle Case Helsingin kaupunki Taloushallintopalvelu Helsingin kaupungin Taloushallintopalvelu liikelaitos on vuoden 2009 alussa aloittanut kunnallinen liikelaitos, joka

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Sopimus Asiakas- ja potilastietojärjestelmästä. Liite N: Kielivaatimukset

Sopimus Asiakas- ja potilastietojärjestelmästä. Liite N: Kielivaatimukset Sopimus Asiakas- ja potilastietojärjestelmästä Liite N: Kielivaatimukset VERSIOHISTORIA Päivä Versio Kuvaus Tekijä 12.3.15 3.0 Tarjouspyynnön liitteeksi 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 4 2 JÄRJESTELMÄN

Lisätiedot

VIHERKATOILLA VIIHTYISYYTTÄ JA ILMASTONKESTÄVYYTTÄ KAUPUNKEIHIN

VIHERKATOILLA VIIHTYISYYTTÄ JA ILMASTONKESTÄVYYTTÄ KAUPUNKEIHIN Kuva: Touko Hujanen VIHERKATOILLA VIIHTYISYYTTÄ JA ILMASTONKESTÄVYYTTÄ KAUPUNKEIHIN CASE: Helsingin seudun ilmastoseminaari 11.2.2016 Jouni Heinänen maisema-arkkitehti MARK Kuva: Wikimedia commons HAASTEET

Lisätiedot

Nykyisen Itämeren alueen ohjelman (2007-2013) tuloksia ja kokemuksia. Harry Ekestam harry.ekestam@tem.fi 010 606 4921

Nykyisen Itämeren alueen ohjelman (2007-2013) tuloksia ja kokemuksia. Harry Ekestam harry.ekestam@tem.fi 010 606 4921 Nykyisen Itämeren alueen ohjelman (2007-2013) tuloksia ja kokemuksia Harry Ekestam harry.ekestam@tem.fi 010 606 4921 Itämeri-ohjelmien lyhyt historia Interreg II C (1996-99) - 4 jäsenmaata (FI,SE,DK,DE),

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI. Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin sisältö

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI. Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin sisältö Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Kaavakartta nro 12459 1 (5) Hankenro 5344_2 HEL 2016-013448 11.4.2017, täydennetty 1.12.2017 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet Mikko Huokuna, SYKE

Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet Mikko Huokuna, SYKE Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet 5.10.2017 Mikko Huokuna, SYKE Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet Tarkistamiset: Tulvariskien alustava arviointi 22.12.2018 merkittävien

Lisätiedot

HEL KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HEL KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1269-00/16 Hankenro 2123_6 HEL 2016-006416 24.10.2016 1 (5) KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kalasataman keskuksen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kaupunkiympäristölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kaupunkiympäristölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2018 1 (5) 122 Pakilan palvelurakennukset, toteuttajan valinta HEL 2017-013185 T 10 06 00 Päätös A B Ratkaistava tässä kokouksessa päätti hyväksyä Pakilan palvelurakennukset

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

Puurakentamisalueiden kaavoitus * Suvi Tyynilä, arkkitehti Helsingin kaupunkiympäristö * 2018

Puurakentamisalueiden kaavoitus * Suvi Tyynilä, arkkitehti Helsingin kaupunkiympäristö * 2018 Puurakentamisalueiden kaavoitus * Suvi Tyynilä, arkkitehti Helsingin kaupunkiympäristö * 2018 MIKSI KAUPUNKISUUNNITTELUSSA TULISI EDISTÄÄ PUURAKENTAMISTA? - ei mielipidekysymys eikä talouspolitiikkaa vaan

Lisätiedot

Itämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum

Itämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum Itämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum 1 Kuva: Turun Sanomat Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupunginjohtajien Mikko

Lisätiedot

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen Suunnittelu & Valmistelu Toimeenpano Vakiinnuttaminen HKL johtoryhmä työpaja 13.5.2015 1 Uuden johtamisjärjestelmän suunnittelu ja valmistelu 1. Projektin tavoitteet,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1287-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL 2015-007184 15.3.2017 MAUNUNNEVANTIE 3, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Päivämäärä Julkisuus Otsikko Virasto

Päivämäärä Julkisuus Otsikko Virasto 1(5) 7.11.2014 Julkinen tarkastuslautakunnan TALOUSARVION SITOVIEN TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN LUONNE, PYSYVYYS JA YHTEYS STRATEGIAOHJELMAAN 2.12.2014 Julkinen tarkastuslautakunnan YLEISEN, TEHOSTETUN

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 172 Tietosuojatyöryhmän asettaminen HEL 2018-006747 T 00 00 02 Päätös Työryhmän jäsenet päätti asettaa työryhmän seuraavasti: Työryhmän nimi on tietosuojatyöryhmä. Työryhmän

Lisätiedot

Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus

Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus Tarjouspyyntö 1 (6) Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus Sisällys 1 Hankinnan kohde... 2 2 Hankekuvaus ja hankkeelle asetetut tavoitteet... 2 2.1 Mallinnuksen toteutus... 2 2.2 Alihankinta...

Lisätiedot

Viherrakenne ja täydennysrakentaminen Jyväskylän esimerkkejä yleiskaavasta asemakaavoitukseen

Viherrakenne ja täydennysrakentaminen Jyväskylän esimerkkejä yleiskaavasta asemakaavoitukseen TÄYDENNYSRAKENTAMISEN SEMINAARI 28.5.2014 Työpaja-alustus / IV Viherympäristön merkitys täydennysrakentamisessa Viherrakenne ja täydennysrakentaminen Jyväskylän esimerkkejä yleiskaavasta asemakaavoitukseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (8) 39 Täyttölupien myöntäminen HEL 2015-013426 T 01 01 01 00 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä, että seuraavat avoimeksi tulleet virat/toimet

Lisätiedot

(LUONNOS) PALVELUSOPIMUS

(LUONNOS) PALVELUSOPIMUS 1 (5) 8.11.2016 (LUONNOS) PALVELUSOPIMUS Saimaan Tukipalvelut Oy:n Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän keskussairaalalle tuottamista kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitopalveluista

Lisätiedot

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Laadittu 12.5.2015 Tarkistettu 06.10.2015 Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Kaavatunnus: 5-021 Diaarinro: 471/10.02.03/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06.10.2015 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Kaupunkivihreän suunnittelun hyviä esimerkkejä Suomesta ja ulkomailta

Kaupunkivihreän suunnittelun hyviä esimerkkejä Suomesta ja ulkomailta Kaupunkivihreän suunnittelun hyviä esimerkkejä Suomesta ja ulkomailta TYÖPAJA Eväitä kestävän kaupunkivihreän suunnitteluun Ympäristöministeriö 8.10.2014 Mervi Vallinkoski, maisema-arkkitehti, Jyväskylän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (6) Yleisten töiden lautakunta Ka/3 14.1.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (6) Yleisten töiden lautakunta Ka/3 14.1.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginarkkitehti 27.11.2013 5 HEL 2013-005356 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Saapuneet tarjoukset ja niiden käsittely Kaupunginarkkitehti

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

ROVANIEMEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN

ROVANIEMEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN ROVANIEMEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN Rakennemallit seminaari to 20.1.2011, klo 12-16 Rakennemallien 3 vaihtoehtoa Teemat Arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu Liikennekysymykset Keskusta kaupunkiyhteisön kehyksenä

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Riikka Leikola

Opetussuunnitelma. Riikka Leikola Opetussuunnitelma Riikka Leikola Mikä? Korkeakoulun suunnitelma seuraavaksi lukuvuodeksi siitä Mitä kokonaisuuksia koulutusohjelman tutkintoihin kuuluu Mistä kursseista koulutusohjelman opintokokonaisuudet

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (3) Asfalttinormitoimikunta

PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (3) Asfalttinormitoimikunta PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (3) - kokous 3/2015 Aika Torstai 24.9.2015 kello 9:00-11:30 Paikka Liikennevirasto, Pasila Osallistujat Pirjo Kuula, TTY, puheenjohtaja Katri

Lisätiedot

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi.

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi. POTILASPÖYTIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen (Asiakas) Salpakankaan vuodeosaston (Terveystie 4, Hollola) potilaspöytien hankinnasta. 1 HANKINTAMENETTELY Hankintamenettelynä

Lisätiedot

Euroopan alueellisen yhteistyön ja Keskinen Itämeri/Central Baltic ohjelman merkitys Suomessa

Euroopan alueellisen yhteistyön ja Keskinen Itämeri/Central Baltic ohjelman merkitys Suomessa Euroopan alueellisen yhteistyön ja Keskinen Itämeri/Central Baltic ohjelman merkitys Suomessa Suomen CB kontaktipisteen avajaiset Uudenmaan liitto, 15.10.2014 harry.ekestam@tem.fi Rakennerahastojen Euroopan

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 15/ (7)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 15/ (7) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 15/2015 1 (7) 27 Vuoden 2015 täyttölupien myöntäminen, aikana 1.1.-30.6.2015, kevätkausi HEL 2014-015170 T 01 01 01 00 Päätös KJ Kaupunginkanslia Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) ALLE 65-VUOTIAIDEN MONISAIRAIDEN ASIAKKAIDEN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN Helsingin kaupungin hankintakeskus yhteistyönä

Lisätiedot

5112 Purku urakka Presidentinkatu 3 E vaihe 1 Kuopio

5112 Purku urakka Presidentinkatu 3 E vaihe 1 Kuopio SIVU 1 / 6 5112 Purku urakka Presidentinkatu 3 E vaihe 1 Kuopio 1. Hankintayksikön perustiedot Virallinen nimi Savon Koulutuskuntayhtymä Kansallinen yritys ja yhteisötunnus 1852679 9 Postiosoite Sammakkolammentie

Lisätiedot

rakennusoikeutta lisätään n k-m2.

rakennusoikeutta lisätään n k-m2. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1292-00/17 Hankenro 0953_4 HEL 2015-011261 4.4.2017 1 (5) KORTTELIN 10599 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välittömästi Kalasataman

Lisätiedot

Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia

Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta 1.3.2017 31.5.2018 Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia Mitä tavoitellaan? Koko yhteisön kaksisuuntaista kotoutumista Kemin kaupungissa,

Lisätiedot

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014 Tarjouslomake MV/8/05.05.00.01/2013 1 TARJOUKSEN KANSILEHTI JA SISÄLLYSLUETTELO TARJOUS MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu Tarjoaja Tarjoajan

Lisätiedot

Luonto kaupunkisuunnittelussa

Luonto kaupunkisuunnittelussa Luonto kaupunkisuunnittelussa Esimerkkejä Turusta Turun kaupunki Kaupunkisuunnittelu Tuuli Vesanto / 11.10.2017 Aiheet: 1. LUONTOARVOT YLEISKAAVOITUKSESSA 2. HULEVEDET JA LUONNON MONIMUOTOISUUS 3. TURUN

Lisätiedot

Yhteinen Kunnallistekninen Työmaa. Eva-Lisa Karlsson YKT-koordinaattori Projektinjohtaja MAKA/LIKE/Toiminnanohjaus

Yhteinen Kunnallistekninen Työmaa. Eva-Lisa Karlsson YKT-koordinaattori Projektinjohtaja MAKA/LIKE/Toiminnanohjaus Yhteinen Kunnallistekninen Työmaa Eva-Lisa Karlsson YKT-koordinaattori Projektinjohtaja MAKA/LIKE/Toiminnanohjaus Helsinki, maailman toimivin kaupunki Toimiva kaupunki tarkoittaa sitä, että tietyöt hoidetaan

Lisätiedot

Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke

Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke Heli Suuronen 7.2.2018 MAL-verkosto ALLPPT.com _ Free PowerPoint Templates, Diagrams and Charts Asuinympäristön digitaalisuus Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

Kaavakartta nro (5) Hankenro 0740_38 HEL

Kaavakartta nro (5) Hankenro 0740_38 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Kaavakartta nro 12484 1 (5) Hankenro 0740_38 HEL 2015-007191 13.10.2017 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Haagan alueen (Vaakatie 4 ja 6) asemakaavan muutos (nro 12484) Vuorovaikutusraportin

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kaupunkiympäristölautakunta Otteet

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kaupunkiympäristölautakunta Otteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (5) 95 Pakilan palvelurakennukset, suunnitteluryhmän valinta HEL 2017-013185 T 10 06 00 Päätös A Käsiteltävä tässä kokouksessa päätti hyväksyä Pakilan palvelurakennukset

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN TURBIININ HANKINTA

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN TURBIININ HANKINTA TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN TURBIININ HANKINTA OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE 1(6) Turun seudun puhdistamo Oy (jäljempänä myös puhdistamo,

Lisätiedot

1/ ,00 /kokonaistoi mitus ,00 /konvertointi ,00 [1] 10,00 [2] 10,00 [3] Manuaalinen

1/ ,00 /kokonaistoi mitus ,00 /konvertointi ,00 [1] 10,00 [2] 10,00 [3] Manuaalinen 1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO H141-13 / HEL 2013-015859 / Helsingin kaupungin tietokeskuksen arkistotietojärjestelmän hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 3 Kelvollisia

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 27 Täyttölupien myöntäminen HEL 2016-013723 T 01 01 01 00 Päätös KJ Kaupunginkanslia Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä, että seuraavat avoimeksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3161_4 HEL osuutta kehitetään kävelykatuna.

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3161_4 HEL osuutta kehitetään kävelykatuna. HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1303-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3161_4 HEL 2017-003471 9.5.2017 SILTASAARENPORTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Luutnantintie 13:n tarjouspyyntö

Luutnantintie 13:n tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Luutnantintie 13:n tarjouspyyntö Asemakaava Rakennus Autopaikat Helsingin kaupunki myy Kaarelan Malminkartanossa, osoitteessa Luutnantintie 13 sijaitsevan toimistokäytössä olleen rakennuksen

Lisätiedot

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA hankenumero 8010159 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen hankesuunnitelma, Asko Rintamäki 2 Tekninen hankesuunnitelma,

Lisätiedot

Virtain yhtenäiskoulu. Rakennuttajakonsultin hankinta Tarjouspyynnön esittely Raimo Pirhonen Tekninen johtaja (Virrat)

Virtain yhtenäiskoulu. Rakennuttajakonsultin hankinta Tarjouspyynnön esittely Raimo Pirhonen Tekninen johtaja (Virrat) Virtain yhtenäiskoulu Rakennuttajakonsultin hankinta Tarjouspyynnön esittely 6.3.2018 Raimo Pirhonen Tekninen johtaja (Virrat) Hankekuvaus Virtain yhtenäiskoulun uudisrakennus rakennetaan Virtain kaupungin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1253-00/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL 2015-007362 19.5.2016 VUOSAAREN KESKUSTA, AROMIKUJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Kaavakartta nro 12459 Hankenro 5344_2 HEL 2016-013448 11.4.2017 1 (11) VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin

Lisätiedot

Tekoälyn hyödyntäminen asiakaspalvelun parantamiseksi Valtorissa ja Palkeissa

Tekoälyn hyödyntäminen asiakaspalvelun parantamiseksi Valtorissa ja Palkeissa Pyyntö 1 (7) Tietopyyntö Tekoälyn hyödyntäminen asiakaspalvelun parantamiseksi Valtorissa ja Palkeissa Pyyntö 2 (7) Sisällys 1 Yleistä tietopyynnöstä... 3 2 Hankkeen ja tulevan hankinnan tausta sekä osa-alueet...

Lisätiedot

Viherkerroinmenetelmän kehittäminen Helsingin kaupungille

Viherkerroinmenetelmän kehittäminen Helsingin kaupungille Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 8/2014 Viherkerroinmenetelmän kehittäminen Helsingin kaupungille Elina Inkiläinen (EPECC), Topi Tiihonen (EPECC) ja Eeva Eitsi (FCG) Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 38/ (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 38/ (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 38/2013 1 (5) 101 Seurantaraportti vuoden 2013 tulospalkkiojärjestelmien toimialarajat ylittävien prosessien tavoitteista ja tulospalkkiojärjestelmiin vuosiksi 2014

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY

Lisätiedot

Miten kaupungissa varaudutaan muuttuviin vesimääriin?

Miten kaupungissa varaudutaan muuttuviin vesimääriin? Ilmastonkestävä kaupunki Miten kaupungissa varaudutaan muuttuviin vesimääriin? kaupungininsinööri Helsingin kaupungin rakennusvirasto 1 Helsingin kaupungin HULEVESISTRATEGIA 2007 Päämäärät: - Tulvimishaittojen

Lisätiedot

ILMASTOTYÖN KOORDINOINTI Jari Viinanen

ILMASTOTYÖN KOORDINOINTI Jari Viinanen ILMASTOTYÖN KOORDINOINTI 3.3.2017 Jari Viinanen Enemmän koordinaatiota 3.3.2017 Ilmastotyön kehittäminen Helsingissä -Mia Malin 2015 pro gradu enemmän johdonmukaista ja strategista johtamista ja koordinointia

Lisätiedot

LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU

LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU 27.7.2017 Sivu 1/5 Tilaaja: Tuusulan kunta, tilakeskus ja vapaa-aikapalvelut PL 60 04301 Tuusula Hanke: Kellokosken koulun lähiliikuntapaikka LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU Pyydämme Teiltä tarjousta lähiliikuntapaikan

Lisätiedot

Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus

Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus SIVU 1 / 7 Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus 1. Hankintayksikön perustiedot Virallinen nimi Savon Koulutuskuntayhtymä Kansallinen yritys ja yhteisötunnus 1852679 9 Postiosoite Sammakkolammentie

Lisätiedot

Harjoitustyö Case - HelpDesk

Harjoitustyö Case - HelpDesk Harjoitustyö Case - HelpDesk Harjoitustyön Case: HelpDesk -sovellus Tietotekniikkatoimittaja AB ja asiakas X ovat viime vuonna sopineet mikrotukiyksikön ulkoistamisesta X:ltä AB:n liikkeenjohdon vastuulle.

Lisätiedot

Me teemme yhdessä uutta! Kuntastrategia valtuustokaudelle

Me teemme yhdessä uutta! Kuntastrategia valtuustokaudelle Me teemme yhdessä uutta! Kuntastrategia valtuustokaudelle 2017-2021 Vuoden 2019 tavoitteiden ja toimenpiteiden määrittely Indikaattoreiden lähtö- ja tavoitetasojen määrittely Riskienhallinta Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 162 Energiansäästöneuvottelukunnan asettaminen toimikaudeksi 2013-2014 Päätös päätti asettaa toimikaudelle 2013 2014 energiansäästöneuvottelukunnan, jonka tehtävänä

Lisätiedot