Kuvassa Huittisten Repovuoren silokallioita Kokemäenjoelle päin kuvattuna. Kuva: Jari H

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuvassa Huittisten Repovuoren silokallioita Kokemäenjoelle päin kuvattuna. Kuva: Jari H"

Transkriptio

1 Maisemaan muokkaajana jääkausi vertaansa vailla. Usein kuitenkin unohdetaan eroosi vaikutukset, jotka saattavat olla huomattaviakin. Jääkauden jälkeen Satakunta uinui pitkään aaltojen alla suojassa lun voimilta. Vasta maannousu kohotti maiseman aaltojen ja tuulten vaikutuksille alttiiksi. Avokalliot syntyivät tällöin. Vaikka metsät ovat yrittäneet valloittaa ne takaisin, voimme nähdä min paikoin vielä sileitä kalliopintoja. Harjujen pehmeät muodot ovat aallokkojen työtä. Millaisia olisivatkaan Satakunnan harjut, ellei meri olisi niitä muokannut? Kuvassa Huittisten Repovuoren silokallioita Kokemäenjoelle päin kuvattuna. Kuva: Jari H Jääkauden työskentely Jääkausi kulutti liikkeellään kallioperää voimakkaasti ja irrotti siitä lohkareita ja kiviä, hioi pinnasta irti hiekkaa, silttiä ja savea. Nämä ainekset kulkivat etenevän mannerjään mukana sen kulutuskerroksessa ja irtosivat sitten jäästä tarttuen pohjamoreeniin kasvattaen sitä aina lisää. Moreeni peittää lähes koko Suomen, koska mannerjäätikkö peitti ainakin jossakin vaiheessa maamme joka kolkan. Kun jääkausi päättyi ja mannerjää suli pois, jäivät laajat moreenipeitteiset alueet Satakunnassa veden alle. Jäätikköjen sameat sulamisvedet huuhtoivat moreenin pintaa irrottaen siitä savilietettä, joka kulkeutui kauaksi lähteestään. Jäätikköjoet kasasivat nämä hienot ainekset järvien ja merien pohjalle muodostaen laajoja savikenttiä. Jokien pohjalle jääneet kivenmurikat ja sora-ainekset huuhtoutuivat jäätikköjoessa eteenpäin. Matkallaan joenpohjaa pitkin ne kolhivat toisiaan pyöristyen ja päätyivät lopulta "suvantokohtiin" kivikasoiksi. Kivikasojen päälle kertyi vielä hiekkaa ja soraa, jotka muodostavat nykyäänkin harjuja ja hiekkatasankoja. 1/9

2 Mannerjään reunan sulaessa se perääntyi luoteeseen metriä vuodessa. Talvella sulaminen keskeytyi ja mannerjään lutainen liike toi sen reunan metriä kaakko. Kesällä oli lämmintä ja jäätikkö suli reunastaan metriä, joten jää perääntyi keskimäärin ensiksi ilmoitettu määrä. Kylminä vuosina peräännyttiin vähän ja lämpöisinä palj. Jäätikön reunan ollessa lähellä kohdettaan, sen päälle kerrostui soraa ja hiekkaa. Reunan perääntyessä edelleen vain savi jaksoi kulkeutua ja kerrostua kohteen ylle. Mitä kauempana jäätikön reuna jäi kohteesta, sitä hienojakoisempaa ainesta kerrostui sen ylle. Periaatteessa kaikki vedenalaiset kohteet peittyivät savikerroksen alle. Kerrostuminen päättyi vasta kohteen noustua vedenpinnan yläpuolelle maankohoamisen seurauksena. Savet lähtevät uudelleen liikkeelle Vedestä kohoava mäen huippu alkoi kulua eroosi vaikutuksesta. Ensin aallokko vatkasi ja jäät kyntivät mäen lakia. Jos savikosta ja moreenista jäi jotain jäljelle, jatkoivat sadevedet ja tuuli huipun kuluttamista. Savet kulkeutuivat takaisin veteen ja kerrostuivat mäen ympäristössä merenpohjaan. Moreenin hiekat ja sora vierivät aaltojen ja sulamisveden mukana rantaveteen. Jos moreenipatja oli riittävän ohut, paljastui sen alta tumma ja sileä kallipinta. Tämä avokallio hapettui veden yllä ilman vaikutuksesta ja vaaleni harmaaksi. Rantahiekka ja kivikko kulkeutuivat alemmaksi mäen rinnettä aallok vaikutuksesta, kun maa kohosi hitaasti merestä. Vammalan Karkussa, Kuloveden äärellä, kohoaa Jyränvuori 180 metrin korkeuteen. Nimi johtunee ukkosesta, joka tykkää paukutella sen korkeaa huippua. Jyränvuori vanha vuorenjuuri, joka pistää kovan ytimensä ansiosta esiin mannerjään tasoittamasta tasangosta. Kokemäenjoen seuduilla vain Jyränvuori jäi suoraan vedenpinnan yläpuolelle, kun mannerjäätikkö suli pois. Sen huippua ei aallokko ole koskaan huuhtut ja siellä sen moreenipatja ollut sateen kastelemana noin vuotta. Tällaista maakerrosta kutsutaan vedenkoskemattomaksi ja se sisältää palj kivennäisaineita, mikä näkyy rehevämpänä kasvillisuutena. 2/9

3 Sen rinteiltä löytyy myös ranta-aallok työstämiä rantapenkereistä. Mannerjään reunan vetäytyessä luoteeseen päin, jäi jäävuorien joukko tämä yksinäinen 200 metrinen saari. Matkaa lähimpään mantereeseen kaak suunnassa oli pari sataa kilometriä. Kaukana avomerellä se oli aina tuulisten myrskyjen kohteena. Aallot ja jäät puhdistivat vuoren kyljet tehokkaasti kivistä, sorasta ja hiekasta kuljettaen nämä rinnettä pitkin alemmaksi. Avomeren suunnan voi päätellä avokallioiden sijainnista huippuun nähden (klikkaan karttaa, linkki Jyränvuoren karttaan ). Luoteeseen levittäytyvät laajat jääkentät laskivat sulamisvetensä silloiseen Itämereen, jka pinta oli Keski-Satakunnassa noin 180 metriä nykyistä merenpintaa ylempänä (Yoldia-vaihe). Maailman valtamerien pinta oli jääkauden päättymisen takia kohoamassa ja osansa sai myös Itämeri. Tämä oli aluksi valtavan kokoinen jääjärvi, joka sai täydennystä Atlantin suolavedestä. Myöhemmin, kun mannerjää oli sulanut Etelä-Suomesta, kohosi keventynyt maankamara nopeammin kuin valtamerien pinta (ns. maankohoaminen). Silloin Itämeren yhteys katkesi joeksi ja sen vesi muuttui makeammaksi (Ancylus-vaihe). Kun valtameret myöhemmin kohosivat nopeammin, tulvi meri Itämerellekin ja vesi suolaantui (Litorina-vaihe) uudelleen. Se, millainen vesi kulloinkin huuhtoi seutumme rantoja, riippui aina ajankohdasta ja maailman merien vesitilanteesta. Avokallioiden syntyminen Kun sitten maan pinta maankohoamisen seurauksena nousi esiin vedestä, huuhtoivat aallot nousevien saarten matalikot puhtaiksi savesta. Kun edelleen tyrskyt ja jatkuvat rantavoimat huuhtoivat moreenia, kului sekin pois. Moreenin alta paljastuneet isot kivet jäivät rantakiviksi, joita jää ja aallot kuljettivat syvemmälle tai jättivät saarille. Usein moreenin alta paljastuivat korkeimmat kalliokummut, jotka olivat hioutuneet mannerjään vaikutuksesta silokallioiksi. Vaikka moreeni olikin tiivistä ja teräväreunasta savi-kivi seosta, pystyi vesi paikoin huuhtomaan sen pois. Tähän tarvittiin kuitenkin otolliset olosuhteet. Saaren tuli sijaita suuren ulapan reunalla ja aaltojen tuli päästä vaikuttamaan siihen suoraan. Avokallioita syntyi usein kalliokumpuselänteiden länsi- ja luoteisreunoille. Tämä Sydän-Satakunnan seudulle luteenomainen piirre selittyy geologialla. Maa viettää täällä luoteeseen päin. Kalliokumpuselänteen keskellä oli aaltojen voima murtunut ja silokalliot paljastuivat vain osittain. Selänteiden itä- ja eteläpuolet jäivät mesti suojaan ja säilyttivät moreenipeitteensä. Suurimman kulutuksen kokivat saaristot sekä salmien ja lahtien vastarannat. 3/9

4 Huuhtoumat sekoittuivat veteen ja ne laskeutuivat saarten välisiin syvänteisiin. Vanha mannerjään sulamisvesien kerrostamat savikot saivat nyt lisää savea päällensä. Mannerjään kerrostama savi näyttää raidalliselta, koska vuodenaikojen vaihtelut kerrostivat savea eri tavalla. Huuhtoutunut savi sen sijaan ei enää jättänyt näkyviin kerroksia (lustoja). Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) julkaisemat maaperäkartat ja Maan-mittaushallituksen tavalliset topografiset kartat näyttävät helposti muinaisten merien ja järvien tyrskyisimmät seudut kallioalueina. Maaperäkartoissa kallioseudut väritetään punaisella, joka erottuu vaalean ruskean moreenin ja vaaleansinisen saven seasta helposti. Kartoista huomaa helposti, että aallokko puhdisti saaristoissa myös kallioiden välit savesta ja paljasti moreenikerrokset. Kun maankohoaminen jätti maan kuiville, ei sinne enää kerrostunut savea lisää. Sateet ja talvien sulamisvedet sen sijaan saattoivat kuluttaa maan pintaa lisää. Näin varsinkin heti aluksi, kun kasvillisuus ei vielä ollut riittävän mimuotoista. Vesi viipyi syvänteiden savikoiden päällä kauemman aikaa, mistä johtuu savikoiden paksut kerrokset. Kun nekin lopulta kuivuivat, ei tyyntyneet aallot jaksaneet enää huuhdella niitä paljaiksi. Vain joen uomaan jääneet savikot kuluivat veden virtauksesta johtuen. (Vasemmalla linkki maaperäkartan valokuvaan. Kartta kattaa alueen Harjavallasta Vammalaan. ) Taulukko: Avokalli ikä määräytyy sen korkeuden mukaan. Korkealla sijaitsevat mäenhuiput paljastuivat maankohoamisen seurauksena ensimmäisinä vedenpinnan alta. Aallokko puhdisti ne maa-aineksesta ja jälelle jäi avokallio. Seutukunnan vanhimmat kalliot löytyvät siksi korkeimpien mäkien lakialueilta. Ajoitukset ovat kirjallisuudesta, mutta niihin sisältyy runsaasti epävarmuutta. Itämeren vaiheet ilmoitettu, jos tieto varma (Baltian jääjärvi, Yoldia-, Ancylus- ja Litorina-vaiheet). 4/9

5 Harjut muotoutuvat uudelleen Harjut ovat tunnettuja jääkauden tuotoksia. Ns. pääteharjut syntyivät mm. Salpauselkien kohdille. Sydän-Satakunnassa harjut ovat pääosin jäätikköjokien muodostumia. Mannerjään joukossa ollut maa-aines irtosi sulamisen takia ja valui veden mukana puroista tunneleihin ja jäätikön alla virtaaviin vuolaisiin jokiin. Kiviainesta kertyi jäätikköjoen rauhallisimpiin osiin, mutta 5/9

6 kevein aines kasaantui jäätunnelin suun eteen veden alle. Mannerjään sulaessa ja perääntyessä, tunnelin suu seurasi perässä ja jätti perääntyessään hiekkaa eteensä muodostaen näin jatkuvan hiekkaauman. Tunnelin romahdukset tai virtausten vaihtelut saattoivat kasata suuriakin hiekkaharjuja tai hiekkaharjut saattoivat puuttua kokaan joltakin matkalta. Mikään ei taannut harjun säännöllisen muod, joten harjujen muodoissa ja mittasuhteissa ollut suuria vaihteluita. Harjut saattoivat mutkitella ja harjujen sisälle jääneet jäälohkareet aiheuttivat sulaessaan lisää muotojen vaihtelua. Kun lisäksi hiekkaa kasaantui veden alla jyrkempiin kasoihin kuin kuivalla maalla, romahtivat reunat jo painovoiman takia harjujen noustua veden ylle. Aallot pesivät harjujen päältä sinne laskeutuneen saven. Samalla aallot tasoittivat kuoppia ja oikoivat mutkia. Aaltojen irrottamat hiekat kulkeutuivat syvemmälle veteen. Tuuli tarttui rannalle jääneeseen hiekkaan ja puhalsi keveimmän osan dyyneiksi. Vasta viime aikoina ovat geologit käyttäneet maatutkia harjujen rakenteen tutkimiseen. On ilmennyt, että lukuisia kuoppia ja suppia täyttynyt aallok vaikutuksesta. Harjujen piirteet ovatkin palj sileämpiä ja tasaisempia kuin syntyaikoinaan. Harjun jäädessä ulapan armoille, menetti se melkoisesti korkeuttaan, kun kapea ja jyrkkä huippu otti aallok kuluttavan vaikutuksen vastaan. Veden kuluttamat hiekat valuivat vedenalaisille rinteille ja huipusta tuli lähes tasainen. Kun harjua paljastui lisää, vastusti sen leveä selkä paremmin rantavoimia, mutta ulapan puoleinen sivu kului eniten. Sen ranta jäi loivaksi, kun irtohiekat siirtyivät kauaksi alarinteille. Harjun takana aallok kulutusvoima oli heikompi ja rannat jäivät jyrkemmiksi. Kivet, jotka paljastuivat pakenevan hiekan välistä, jäivät rantakivikoksi eli rantavalleiksi. Joskus kivikkoa syntyi palj ja muodosti ns. pirunpeltoja. Harjaantunut silmä erottaa nykyisestä maastosta näitä yksityiskohtia ja voi siten päätellä tapahtumien suhteelliset ajanjaksot korkeuksien avulla. 6/9

7 lentokeille epätasaisuudet tasoittuivat vastaavanlaisen ulapan aaltoilevaksi syviä suppa Kangasjärvi. Joskus mttuja tyrskyt. aallot kuitenkin lähes rinteeksi, (Vasemmalla varalaskupaikka tekivät ei Harjun aallokko suurimittaisen löydy, vakatasangoksi. säilynyt merkittäviä joka mutta tasoitti. kelpaa aaltojen putoaa ja rinteen tasoitustyön, moottoriurheilurata, Supat, muutostöitä. Säkylänharjun mainiosti täyttöyrityksiltä: aluksi vaakasuuntaisia pienet jyrkkänä, armeijan kun Alastar mäet, harjun ja Porsaanharjun jyrkkärinteinen mutta harjanteet harjoittelualueeksi. rantatörmiä esimerkki länsireunaa Palokangas, ja hiekkatasangosta, muut sitäkin ympäristö Virttaankankaan sitten huuhtoi minne epätasaisuudet Korkeita enemmän. pitkäksi saarettoman rakennettu kokenut kumpareita ja tasaisesti jka Yksi tai Huomaa korkeuserot jareuna rantamuodostelmat. linkki Kansalaisen Karttapaikkaan Säkylänharjun ympäristöön. )loivenee Tasaisen kapeina Hiittenharjun vahingoittanut Kokemäen Vastaavanlainen kankaan Koomankankaalta kohdalla näitä tasoittuminen keskellä harjumuodostelmia kohoavat selvästi löytyy Pitkäjärven havaitaan 20 erottuva 6 metriä kilometriä selvästi. altaasta, 45 ympäröivää Harjavallan, metrin pitkänä Ainoa jossa huippu. erottuvat hiekkalaakiota Kokemäen rantavoimilta lienee HiekanJärilän10 ja metriä säilynyt Köyliön jakorkeammalle. soranotto ja syvä Hiittenharjut, suppa välisellä kohta. löytynee kankaalla. (Vasemm jotka linkkiharjuntynkinä Karttapaikkaan Kokemäen Pitkäjärven ympäristöön )alla 7/9

8 korkeiksi. Merstolan prssikauden Aallokko saattoi Kokemäenjoen kohdalla harjavaltalaiset olla Matinharjun Hiittenharjun puoli tarjoaa itäreuna länsipäässä muutaman rantakivet jäänyt rajuakin, kiinnostavan jyrkäksi upeiksi mutta rantavalliksi. hiittenkiukaiksi. itäpuolella rantajäänteen. Vallin aallot päälle Harjavallan tuskin kohosivat se Hiittenharjun aikaan paljastaen jyrkille hiihtokeskuksesta, kin rinteille hiekkaisen pieni harjun pohjoispäässä lutokohde. muinaisia sisältä niemen joten niitä rantakivikoita. sen ulapanpuoleinen voidaan kivisen keränneet helppo sydämen. nähdä Kivikoille käydä aallok kärki. ihailemassa. Harjun johtaa Täällä työn itä-, met vesi jälkiä pohjoiskohde polut paikassa, huuhtut ja Hiittenharjun länsirinteille helppo joka harjua saavuttaa, oli Litorina-meren voimakkaasti ovat jäänyt vaikka 8/9

9 javiimeisenä Hiittenharjun. alkoi Paratiisin partaita kirjoittaa joen hitaasti vesi löytyy aivan kohdalle puski voisi kuluttaa Joki myös oma mainita eteenpäin ylitti joen artikkeli. Nakkilasta harjuun mataloituessaan jyrkkärinteiset vielä nykyisessä (Vasemmalla uomaa Kokemäenjoen joen alajuoksuilta. nykyisten partaat jokilaaksossaan, hiekkaisen muuten osuus Lammaisten Joen harjun harjun tasaiseen ympäristövaikutuksista kohtasi laen muokkaamisessa. kosken sen ympäristöön. se matalimmasta Harjavallan kohdasta. Samanlaisia Näin Kun voidaan kohdalla kohdasta maa syntyivät ja Lammaisten koski ylhäällä ja Hiittenharju linkki alaoikealla Karttapaikkaan Harjavallan keskustaan, missä ) kohosi 9/9

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Siikaniemi 26. 27.10. 2010 Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Salpausselän haasteet ja mahdollisuudet Mari Aartolahti http://fi.wikipedia.org/wiki/salpaussel%c3%a4t Salpausselät Salpausselät

Lisätiedot

- Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20).

- Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20). 1 Kartat (kpl 2) - Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20). - Mittakaava kertoo, kuinka paljon kohteita on pienennetty. Mittakaava 1: 20 00 tarkoittaa, että 1 cm kartalla on 20

Lisätiedot

1. Vuotomaa (massaliikunto)

1. Vuotomaa (massaliikunto) 1. Vuotomaa (massaliikunto) Vuotomaa on yksi massaliikuntojen monista muodoista Tässä ilmiössä (usein vettynyt) maa aines valuu rinnetta alaspa in niin hitaasti, etta sen voi huomata vain rinteen pinnan

Lisätiedot

1 KOKEMÄENJOEN SUISTON MAAPERÄN SYNTYHISTORIA

1 KOKEMÄENJOEN SUISTON MAAPERÄN SYNTYHISTORIA 1 KOKEMÄENJOEN SUISTON MAAPERÄN SYNTYHISTORIA Porin alueen maaperä on Suomen oloissa erityislaatuinen. Poikkeuksellisen paksun maaperäpeitteen syntyyn on vaikuttanut hiekkakiven hauras rakenne. Hiekkakivi

Lisätiedot

Luvut 4 5. Jääkaudella mannerjää peitti koko Pohjolan. Salpausselät ja harjut syntyivät mannerjäätikön sulaessa. KM Suomi Luku 4 5

Luvut 4 5. Jääkaudella mannerjää peitti koko Pohjolan. Salpausselät ja harjut syntyivät mannerjäätikön sulaessa. KM Suomi Luku 4 5 Luvut 4 5 Jääkaudella mannerjää peitti koko Pohjolan Salpausselät ja harjut syntyivät mannerjäätikön sulaessa Ennakkokäsityksiä 1. Voiko kylmä talvi kertoa jääkauden alkamisesta? 2. Miten paljon kylmempää

Lisätiedot

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 342,2 ha

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 342,2 ha 3514000 3515000 3516000 TUU-11-098 7264000 7265000 7266000 7267000 7267000 7266000 7265000 7264000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 67,8 ha

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 67,8 ha 3518000 3519000 3520000 TUU-11-094 7254000 7255000 7256000 7257000 7257000 7256000 7255000 7254000 7253000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

GEOLOGIA. Evon luonto-opas

GEOLOGIA. Evon luonto-opas Evon luonto-oppaan tekemiseen on saatu EU:n Life Luonto -rahoitustukea GEOLOGIA Korkokuva Evon Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja länsireunoilla maasto kohoaa aina 180 m meren pinnan yläpuolelle asti.

Lisätiedot

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto Puruveden kehitys ja erityispiirteet Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto PURUVESI KARU JA KIRKASVETINEN SUURJÄRVI Sekä Puruvesi että Pyhäjärvi ovat kirkasvetisiä suurjärviä,

Lisätiedot

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n

Lisätiedot

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 259,3 Karttalehti:

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 259,3 Karttalehti: 2551000 2552000 2553000 TUU-13-141 7368000 7369000 7370000 7371000 7371000 7370000 7369000 7368000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m 7367000 Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS Pohjois-Euroopan mannerjäätiköiden laajimmat levinneisyydet ja reuna-asemat Jäätiköitymishistorialla keskeinen

Lisätiedot

FAKTAT M1. Maankohoaminen

FAKTAT M1. Maankohoaminen Teema 3. Nousemme koko ajan FAKTAT. Maankohoaminen Jääpeite oli viime jääkauden aikaan paksuimmillaan juuri Korkean Rannikon ja Merenkurkun saariston yllä. Jään paksuudeksi arvioidaan vähintään kolme kilometriä.

Lisätiedot

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 206,6 ha

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 206,6 ha 2487000 2488000 2489000 7366000 7367000 7368000 7369000 7369000 7368000 7367000 7366000 7365000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Yyterin luonto Geologia ja maankohoaminen. Teksti: Marianna Kuusela (2014) Toimitus: Anu Pujola (2015)

Yyterin luonto Geologia ja maankohoaminen. Teksti: Marianna Kuusela (2014) Toimitus: Anu Pujola (2015) Yyterin luonto Geologia ja maankohoaminen Teksti: Marianna Kuusela (2014) Toimitus: Anu Pujola (2015) Yyterin alueen peruskallio on muodostunut hiekkakivestä Kallioperä on maapallon kiinteä kuori, joka

Lisätiedot

VAMMAVAARA. Rovaniemi Tervola. Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 741,4 ha. Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma

VAMMAVAARA. Rovaniemi Tervola. Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 741,4 ha. Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma 7346000 7347000 7348000 2562000 2563000 2564000 2565000 2566000 TUU-13-126 7348000 7347000 7346000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500 m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Erkki Haapanen Tuulitaito

Erkki Haapanen Tuulitaito SISÄ-SUOMEN POTENTIAALISET TUULIVOIMA-ALUEET Varkaus Erkki Haapanen Laskettu 1 MW voimalalle tuotot, kun voimalat on sijoitettu 21 km pitkälle linjalle, joka alkaa avomereltä ja päättyy 10 km rannasta

Lisätiedot

ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR

ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR Jari Nenonen Geologian päivä 30.08.2014 Rokua Geopark Rokua on Osa pitkää Ilomantsista Ouluun ja Hailuotoon kulkevaa harjujaksoa, joka kerrostui mannerjäätikön sulaessa noin 12

Lisätiedot

Maanpinnan kallistumien Satakunnassa

Maanpinnan kallistumien Satakunnassa Ennen maan pinnan asettumista lepotilaansa, eri paikkakunnat kohoavat erilaisilla nopeuksilla. Maan kohoaminen ilmeisesti sitä nopeampaa, mitä syvemmällä maan kamara ollut. Pohjanlahden nopea nousu verrattuna

Lisätiedot

Janakkala Kyöstilänharju ja Puurokorvenmäki muinaisjäännösinventointi 2011

Janakkala Kyöstilänharju ja Puurokorvenmäki muinaisjäännösinventointi 2011 1 Janakkala Kyöstilänharju ja Puurokorvenmäki muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Insinööritoimisto Matti Jokinen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartat... 4

Lisätiedot

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen 1 ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

TÖRMÄVAARA. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 409,7 ha Karttalehti: Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma

TÖRMÄVAARA. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 409,7 ha Karttalehti: Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma 2530000 2531000 2532000 7335000 7336000 7337000 7338000 7338000 7337000 7336000 TUU-13-135 7335000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m 7334000 Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010

Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010 1 Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Kustantaja: Nokia Asset Management Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 5 Muinaisjäännös... 6

Lisätiedot

Antti Peronius geologi, kullankaivaja

Antti Peronius geologi, kullankaivaja Antti Peronius geologi, kullankaivaja antti.peronius@kullankaivajat.fi Primäärijuoniteoriat - maallikot - kulta tullut läheltä tai kaukaa - räjähdys, tulivuori, asteroidi - jättiläistulva, salaperäinen

Lisätiedot

Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Saimaa Spirit Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvat... 5 Kansikuva:

Lisätiedot

ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön muinaisjäännösinventointi v. 2011

ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön muinaisjäännösinventointi v. 2011 1 ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön 46-416-2-41 muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Vuonna 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi keskittyi Änättijärven rantoihin. Kyseessä oli jatko vuonna 1987 alkaneelle inventointityölle.

Lisätiedot

Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa

Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Lappeenrannan Yritystila Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Lapinlahden kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kirveen löytöpaikka...

Lisätiedot

Imatra Ukonniemen alueen sekä sen pohjoispuolisen rantaalueen ja kylpylän ranta-alueen muinaisjäännösinventointi 2012

Imatra Ukonniemen alueen sekä sen pohjoispuolisen rantaalueen ja kylpylän ranta-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Imatra Ukonniemen alueen sekä sen pohjoispuolisen rantaalueen ja kylpylän ranta-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Imatran kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006

Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...

Lisätiedot

Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3

Lisätiedot

Historia muuttaa maisemaa

Historia muuttaa maisemaa Historia muuttaa maisemaa 1 (5) Joet maisemassa Harjut ja kallioselänteet Ihminen ja muutokset maisemassa Tiet ja rautatiet Hyvinkääläistä luonnonmaisemaa on muovannut jäätiköityminen ja jään sulamisvaiheet

Lisätiedot

AINIOVAARA. Ylitornio. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 409,7 ha. Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma

AINIOVAARA. Ylitornio. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 409,7 ha. Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma 2486000 2487000 2488000 2489000 7360000 TUU-13-153 7360000 7357000 7358000 7359000 7359000 7358000 7357000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet

Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet 25/6/2014 Eija Rantajärvi Vivi Fleming-Lehtinen Itämeri tietopaketti 1. Tietopaketin yleisesittely ja käsitteitä 2. Havainnoinnin yleisesittely 3. Havainnointikoulutus:

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTO GEOLOGIAN PÄÄSYKOE 27.5.2014

TURUN YLIOPISTO GEOLOGIAN PÄÄSYKOE 27.5.2014 TURUN YLIOPISTO GEOLOGIAN PÄÄSYKOE 27.5.2014 1. Laattatektoniikka (10 p.) Mitä tarkoittavat kolmiot ja pisteet alla olevassa kuvassa? Millä tavalla Islanti, Chile, Japani ja Itä-Afrikka eroavat laattatektonisesti

Lisätiedot

Muinaisjäännökset Muinaisjäännösrekisterin mukaiset kohteet Kirmanseudun osayleiskaava alueella.

Muinaisjäännökset Muinaisjäännösrekisterin mukaiset kohteet Kirmanseudun osayleiskaava alueella. Muinaisjäännökset Muinaisjäännösrekisterin mukaiset kohteet Kirmanseudun osayleiskaava alueella. 0010 Kauppis-Heikin koulu 140010010 Nimi: Kauppis-Heikin koulu Kunta: Järjestysnumero : 10 Tyyppi: asuinpaikat

Lisätiedot

KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018

KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 1 KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi...

Lisätiedot

PIELAVESI Sulkavajärven rantayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2004

PIELAVESI Sulkavajärven rantayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2004 1 PIELAVESI Sulkavajärven rantayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2004 Timo Jussila Kustantaja: Pielaveden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Täydennysinventointi lokakuussa 2004...

Lisätiedot

Erilaisten rantarakenteiden vertailu, rakenne, käyttöominaisuudet, ulkonäkö ja kustannukset AK 498 Selvitys 9.

Erilaisten rantarakenteiden vertailu, rakenne, käyttöominaisuudet, ulkonäkö ja kustannukset AK 498 Selvitys 9. Erilaisten rantarakenteiden vertailu, rakenne, käyttöominaisuudet, ulkonäkö ja kustannukset AK 498 Selvitys 9. Rannan stabilointi maksaa noin 10 metriä leveällä kaistaleella 6 500 /jm, kun savikerroksen

Lisätiedot

2. Yleiskuva kesän 2015 kaivausalueiden sijainnista. Etualalla kesällä 2014 täytetty alue 2. SW-NE GH.

2. Yleiskuva kesän 2015 kaivausalueiden sijainnista. Etualalla kesällä 2014 täytetty alue 2. SW-NE GH. YLEISKUVAT TUTKIMUSALUEESTA 1. Yleiskuva kesän 2015 kaivausalueiden sijainnista. Etualalla kesällä 2014 täytetty alue 1. SE-NW. 25.5.2015. GH. 2. Yleiskuva kesän 2015 kaivausalueiden sijainnista. Etualalla

Lisätiedot

Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi Timo Jussila

Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi Timo Jussila 1 Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007-2008 Timo Jussila Kustantaja: Saarijärven kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2

Lisätiedot

LAPPEENRANTA Ruohosaaren muinaisjäännösinventointi 2005

LAPPEENRANTA Ruohosaaren muinaisjäännösinventointi 2005 1 LAPPEENRANTA Ruohosaaren muinaisjäännösinventointi 2005 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta 1: 20 000... 5 Kansikuva: Ruohosaaren

Lisätiedot

Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 3 Yleiskartta...

Lisätiedot

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Beat 1 Rostad, Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken

Lisätiedot

6. MAAPERÄN VUOKSI SELLAISENAAN RAKENTAMISEEN SOVELTUMATTOMAT ALUEET KAAKKOIS-PIRKANMAAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA Yleistä etoa maaperästä

6. MAAPERÄN VUOKSI SELLAISENAAN RAKENTAMISEEN SOVELTUMATTOMAT ALUEET KAAKKOIS-PIRKANMAAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA Yleistä etoa maaperästä 6. MAAPERÄN VUOKSI SELLAISENAAN RAKENTAMISEEN SOVELTUMATTOMAT ALUEET KAAKKOIS-PIRKANMAAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA Yleistä etoa maaperästä Maaperä on syntynyt geologisten prosessien tuloksena. Näitä ovat rapautuminen

Lisätiedot

Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009

Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009 1 Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Plus arkkitehdit 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 5 Kansikuva: rakennettavaa tonttialuetta,

Lisätiedot

Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013

Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 1 Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: UPM-Kymmene Oyj 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 1 KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 Hannu Poutiainen, Hans-Peter Schulz, Timo Jussila Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartoitustyö...

Lisätiedot

KOLARI Nuottajärvi 1. Ylisen Nuottalompolonvaaran kivikautinen

KOLARI Nuottajärvi 1. Ylisen Nuottalompolonvaaran kivikautinen KOLARI Nuottajärvi 1. Ylisen Nuottalompolonvaaran kivikautinen asuinpaikka Inventointiraportti 2012 Göran Lybäck 1 Sisällysluettelo JOHDANTO 1 KOLARI, NUOTTAJÄRVI 1 2 KUVAUS 3 LUETTELO VALOKUVISTA, ILMAKUVISTA

Lisätiedot

Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS 31.10.2011

Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS 31.10.2011 1 Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS 31.10.2011 Laskelmat aallonkorkeuksista alueella Hernesaaren alue on aallonkon laskennan kannalta hankala alue, koska sinne pääsee

Lisätiedot

Lämpimillä rannoilla... 6. Jääkauden jälkeen... 10. Pohjois-Savon suurjärvi... 20. Suursaimaa... 30. Suursaimaan muinaisrannat...

Lämpimillä rannoilla... 6. Jääkauden jälkeen... 10. Pohjois-Savon suurjärvi... 20. Suursaimaa... 30. Suursaimaan muinaisrannat... Lämpimillä rannoilla..... 6 Jääkauden jälkeen........ 10 Pohjois-Savon suurjärvi..... 20 Suursaimaa........ 30 Suursaimaan muinaisrannat.... 40 Muinaiset lasku-uomat..... 48 Vuoksi........ 54 Suursaimaan

Lisätiedot

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys Kunta: Utsjoki Pinta-ala: 780,1 ha Maisemaseutu: Pohjois-Lapin tunturiseutu

Lisätiedot

Puumala Pistohiekka muinaisjäännösinventointi 2013

Puumala Pistohiekka muinaisjäännösinventointi 2013 1 Puumala Pistohiekka muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Tilaaja: Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Valokuvia... 5 Alueelle v. 1994 laadittu

Lisätiedot

Suomen maantiede 2. luento Suomen kallioperä ja maaperä. kehitysvaiheet merkitys alueellinen levinneisyys

Suomen maantiede 2. luento Suomen kallioperä ja maaperä. kehitysvaiheet merkitys alueellinen levinneisyys Suomen maantiede 2. luento Suomen kallioperä ja maaperä kehitysvaiheet merkitys alueellinen levinneisyys Suomen kallioperän alkuvaiheet vanhaa: Siuruan gneissi 3,5 miljardia vuotta arkeeinen poimuvuoristo

Lisätiedot

HARJUKSEN KUTUALUEIDEN

HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HEIKENTYMINEN PURUVEDEN SELKÄVESILLÄ ELOKUUSSA JA SYYSKUUSSA 2010 TEHTYJEN KARTOITUSTEN TULOKSET Puruveden Harjus ry 2011 HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HEIKENTYMINEN PURUVEDEN SELKÄVESILLÄ

Lisätiedot

Minun Saimaani. Saimaan juuret

Minun Saimaani. Saimaan juuret Minun Saimaani Saimaan juuret Baltian jääjärvet ja Salpausselät Saimaan jääjärvet Etelä-Saimaan jääjärvi Säämingin jääjärvi Lohikoski jääjärvien sarana Pohjois-Karjalan jääjärvi Jääjärvistä nykypäivään

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS 18.11.011 YLEISTÄ Kuva 1. Kaava-alue ilmakuvassa. Ilmakuvaan on yhdistetty maastomalli maaston korostamiseksi. Jokikylän yleiskaavan kaava-alue on

Lisätiedot

Nordanå-Lövbölen tuulivoimapuisto, Kemiönsaari

Nordanå-Lövbölen tuulivoimapuisto, Kemiönsaari Geologinen ja geotekninen selvitys Reijo Pitkäranta 28.4.2015 Kääntänyt suomeksi J. Loukonen (EFE Ab) 21.9.2015 28.4.2015 1 (8) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT... 2 3 TULOKSET... 2 3.1 Tielinjaukset

Lisätiedot

TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN. Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa

TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN. Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa 19.9.2014 Metsähallituksen uudet esitykset kalastustukikohdiksi Metsähallitus on esittänyt Inarin kunnan

Lisätiedot

Muhos Päivärinteen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010.

Muhos Päivärinteen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010. 1 Muhos Päivärinteen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010. Hannu Poutiainen Kustantaja: Muhoksen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 4 Muinaisjäännökset...

Lisätiedot

Firmaliiga Högbacka

Firmaliiga Högbacka Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.

Lisätiedot

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen. muinaisjäännösinventointi 2007

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen. muinaisjäännösinventointi 2007 1 Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösinventointi 2007 Timo Jussila ja Hannu Poutiainen Kustantaja: Pöyry Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Paikannuskartta...

Lisätiedot

Ruoppauksen ja läjityksen ympäristövaikutukset. Aarno Kotilainen, Geologian tutkimuskeskus

Ruoppauksen ja läjityksen ympäristövaikutukset. Aarno Kotilainen, Geologian tutkimuskeskus Ruoppauksen ja läjityksen ympäristövaikutukset Aarno Kotilainen, Geologian tutkimuskeskus Merenpohjaan kohdistuva toiminta kuten ruoppaus ja läjitys kuormittaa ympäristöä, ja huonosti suunniteltuna ja

Lisätiedot

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kaavakartta... 2 Maastokartta 1:10 000, muinaisjäännös ja tutkimusalue... 3 HANKASALMI 27

Lisätiedot

Rantojen kasvillisuus

Rantojen kasvillisuus Rantojen kasvillisuus KALVOSARJA 3 Rantaniittyjen kasvillisuus Murtoveden alavat merenrantaniityt kuuluvat alkuperäisiin rannikon kasvillisuusmuotoihin. Merenrantaniittyjen muodostumiseen ja laajuuteen

Lisätiedot

Tiivistelmä: kappaleet 1-8 ja 10-11

Tiivistelmä: kappaleet 1-8 ja 10-11 Tiivistelmä: kappaleet 1-8 ja 10-11 Suomi on pohjoinen valtio (kpl1) - Suomessa on 6 lääniä, joihin kuuluu 19 maakuntaa - Forssa kuuluu Kanta-Hämeen maakuntaan, joka puolestaan kuuluu Etelä-Suomen lääniin

Lisätiedot

MARJANIEMI. Tietokantatunnus: TUU-11-034 Muodostuma: Tuuli- ja rantakerrostuma. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 100,6 ha Karttalehti: 2442 09

MARJANIEMI. Tietokantatunnus: TUU-11-034 Muodostuma: Tuuli- ja rantakerrostuma. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 100,6 ha Karttalehti: 2442 09 2526000 2527000 2528000 TUU-11-034 7214000 TUU-11-033 7213000 7215000 7216000 7216000 7215000 7214000 7213000 7212000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste

Lisätiedot

Suomen kallioperä. Svekofenniset kivilajit eli Etelä- ja Keski-Suomen synty

Suomen kallioperä. Svekofenniset kivilajit eli Etelä- ja Keski-Suomen synty Suomen kallioperä Svekofenniset kivilajit eli Etelä- ja Keski-Suomen synty Svekofenninen orogenia Pääosin 1900 1875 miljoonaa vuotta vanha Pohjoisreunaltaan osin 1930 1910 miljoonaa vuotta Orogenia ja

Lisätiedot

Vedenpinnan nousu Etelä-Saimaan jääjärvessä?

Vedenpinnan nousu Etelä-Saimaan jääjärvessä? 1 Vedenpinnan nousu Etelä-Saimaan jääjärvessä? MATTI HAKULINEN Teksti täydentää Saimaan jääjärvet kirjassa kuvattua maanäytetutkimusta. Aiheeseen liittyvät kuvat on esitetty kirjassa. 1. Tutkimuspaikka

Lisätiedot

Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010.

Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. 1 Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Alustava pohjaveden hallintaselvitys

Alustava pohjaveden hallintaselvitys Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi

Lisätiedot

Georetki Rautalammilla 11.9. 2011

Georetki Rautalammilla 11.9. 2011 Georetki Rautalammilla 11.9. 2011 Näköala Kilpimäeltä pohjoiseen. Hannu Rönty Hetteisenlampi Liimattalanharjun juurella. GEORETKEN KOHTEET 1. Kilpimäki Kilpimäki on kolmisen kilometriä Rautalammin kirkonkylän

Lisätiedot

Beat 1 Rostad ja Sanden

Beat 1 Rostad ja Sanden Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on

Lisätiedot

Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus

Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus 1. Perustiedot Inventointialue: Kiantajärven Saukkojärven tervahaudan tarkastuspaikka sijaitsee

Lisätiedot

JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4224 08 JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 422406 KINAHMO 422409 TEYRISAARI 422412 KOLVANANUURO 422405 KUOREVAARA 422408 JOUHTEHINEN 422411 KONTIOLAHTI

Lisätiedot

Tehtdvifr Pyhd-Luoston kansal I ispu istosta

Tehtdvifr Pyhd-Luoston kansal I ispu istosta Tehtdvifr Pyhd-Luoston kansal I ispu istosta S@ Etsi vastauksia Pyhii-Luoston kansallispuiston esitteestd ja luontokeskuksen nayttelystri. Apuna voit kriyftrid my6s tietokonetta (esim. www.luontoon.fi

Lisätiedot

Kuva 1. Ylä-Lumijärven eteläpäädystä alkavan Lumijoen alkupäässä oleva ponttipadon alue on puhdas. (NP1).

Kuva 1. Ylä-Lumijärven eteläpäädystä alkavan Lumijoen alkupäässä oleva ponttipadon alue on puhdas. (NP1). LIITE 3 Liite 3. Valokuvat, Lumijoki Kuva 1. Ylä-Lumijärven eteläpäädystä alkavan Lumijoen alkupäässä oleva ponttipadon alue on puhdas. (NP1). Kuva 2. Lumijoen ensimmäiset kalkkihavainnot ovat näytepisteen

Lisätiedot

ALAVUS Edesjärvien ja Patasalmen rantaosayleiskaava-alueiden

ALAVUS Edesjärvien ja Patasalmen rantaosayleiskaava-alueiden 1 ALAVUS Edesjärvien ja Patasalmen rantaosayleiskaava-alueiden uusien rakennuspaikkojen tarkastus 2005 Timo Jussila Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset...

Lisätiedot

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä.

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. M 17 / Mh, Oj -51 / 1 / 84 Muhos ja Oulunjoki E. Aurola 14.6.51. Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. Oulu OY:n puolesta tiedusteli maisteri K. Kiviharju kevättalvella 1951

Lisätiedot

Tampereen paikan ainutlaatuisuuksia

Tampereen paikan ainutlaatuisuuksia Tampereen paikan ainutlaatuisuuksia BaltCICA 27.4.2011 Tampere valtuustosali 1 Pälkäne-Kangasala- Tampere-Ylöjärvi saumaharjujonon muodostuminen Näsijärven-Jyväskylän jääkieleke Tampere Jäätikkökielekkeiden

Lisätiedot

Kontiolahti Kulho Pohjavesikaivojen ja vesijohtolinjan muinaisjäännösinventointi 2014

Kontiolahti Kulho Pohjavesikaivojen ja vesijohtolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 1 Kontiolahti Kulho Pohjavesikaivojen ja vesijohtolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Joensuun Vesi 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ

Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 16UEC0035 1 Lemminkäinen Infra Oy 29.10.2012 Maa-ainesten ottaminen pohjavedenpinnan ala- ja yläpuolelta Alhonmäen alueella, Siikajoki SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 1.

Lisätiedot

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta, tutkimusalue,

Lisätiedot

PUUPPOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PUUPPOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3212 06 PUUPPOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Espoo 2009 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja

Lisätiedot

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY 43012016 10.8.2017 Liitteet 1 kpl Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Ykskuusen eteläkärjen korkeusmalli

Ykskuusen eteläkärjen korkeusmalli Simo Simon kunnan alueella tutkittiin kahdeksan POSKI-hankkeeseen valittua pohjavesialuetta. Muita pohjavesialueita tai muodostumia ei tutkittu. Tarkastelun perusteella kuudella tutkitulla alueilla on

Lisätiedot

Pispalan harjun muinaisrantatarkastelu , Jouko Seppänen

Pispalan harjun muinaisrantatarkastelu , Jouko Seppänen Pispalan harjun muinaisrantatarkastelu 6.2.2012, Jouko Seppänen Muinaisrantojen ja 1770 kartan sovitus Pispalan vääräväri-ilmakuvaan 2006 / kuvayhdistelmä Jouko Seppänen Pispalan harju on osa pitkää jäätikkökielekkeiden

Lisätiedot

E-I htaiz -.. ARPAISTEN-SAARILAMMEN HARJUMUODOSTUMA SOINISSA JA ÄHTÄRISSÄ. Harjumuodostuman synnystä

E-I htaiz -.. ARPAISTEN-SAARILAMMEN HARJUMUODOSTUMA SOINISSA JA ÄHTÄRISSÄ. Harjumuodostuman synnystä ARPAISTEN-SAARILAMMEN HARJUMUODOSTUMA SOINISSA JA ÄHTÄRISSÄ Arpaisten Saarilammen harju on runsaat viisi kilometriä pitkä yhtenäinen muodostuma Soinin ja Ahtärin kuntarajan tuntumassa Suomenselällä (kartta

Lisätiedot

Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008

Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 1 Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Kiuruveden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset... 4 KIURUVESI 60

Lisätiedot

Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot

Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta (ilmakuva)... 3 Yleiskartta 2... 4 Muinaisjäännökset... 5 KOLARI 28 ÄKÄSJOEN PATO... 5 KOLARI 83 RAUTUJÄRVI... 5 KOLARI 84 AHVENJÄRVI... 8 KOLARI

Lisätiedot

Utö 63193/ Ilmakuvatulkinta II1 Ss:sta ja Kökarin harjusta Jurmon ja Kökarin alueella.

Utö 63193/ Ilmakuvatulkinta II1 Ss:sta ja Kökarin harjusta Jurmon ja Kökarin alueella. Ilmakuvatulkinta II1 Ss:sta ja Kökarin harjusta Jurmon ja Kökarin alueella. Jurmo 63193/33-2fc Saari on pääasiassa II1 SS:ä (SrHk). Saaren N-reunalla on runsaasti kalliopaljastumia ja irtomaapeite on todennaköisesti

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA. Niemenharjun alueen maisemaselvitys

PIHTIPUTAAN KUNTA. Niemenharjun alueen maisemaselvitys PIHTIPUTAAN KUNTA Niemenharjun alueen maisemaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P33004P003 Maisemaselvitys 1 (8) Kärkkäinen Jari Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Käytetyt menetelmät... 1 3 Alueen

Lisätiedot

Hirviniemi HIRVINIEMI

Hirviniemi HIRVINIEMI Hirviniemi HIRVINIEMI 62 09,3' N 29 09,5' E Kaunis niemenkärki pitkän ja kapean järvenselän etelärannalla. Kallioiden vieressä pieni ja viihtyisä lahden poukama. Lisäksi kalliossa on kiinnityslenkit. Satamaan

Lisätiedot

Nro Kuva Kuvateksti Kertojan käsikirjoitus, sisältö. maailmanperintö. yhteistyössä 63 N. Korkea Rannikko/ Merenkurkun saaristo

Nro Kuva Kuvateksti Kertojan käsikirjoitus, sisältö. maailmanperintö. yhteistyössä 63 N. Korkea Rannikko/ Merenkurkun saaristo Syventävä esitelmä Yhteinen maailmanperintö Kuvat: Dragos Alexandrescu, Patricia Rodas, jollei muuta mainita. Nro Kuva Kuvateksti Kertojan käsikirjoitus, sisältö 1 Maailmanperintö yhteistyössä 63 N Korkea

Lisätiedot

LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2

LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2 1 LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2 Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 2004 Timo Jussila ja Tapani Rostedt 2 Sisältö: Maastokarttaote... 2 Perustiedot... 3 Abstrakti... 3 Kaivaus... 3 Yleiskartta 1:500...

Lisätiedot

KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002

KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002 1 KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002 Timo Jussila Mikroliitti Oy Kustantaja: Pohjois-Savon Liitto

Lisätiedot

~POHJANMAAN MUSEO " ~ ÖSTERBOTTENS MUSEUM

~POHJANMAAN MUSEO  ~ ÖSTERBOTTENS MUSEUM I/~ 0-J ~l1//8. I!, ZtfoZJ ~POHJANMAAN MUSEO " ~ ÖSTERBOTTENS MUSEUM T ARKASTUSKERTOMUS PMA 0222 ALAHÄRMÄ VUOSKOSKl KATISKA 2 t1r1 j r C{)tf Of 00 ;;2} Tarkastuskäynti 8.10.2002 Pentti Risla Ilmoittaja:

Lisätiedot

Ähtäri Moksunniemen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Ähtäri Moksunniemen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Ähtäri Moksunniemen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Ähtärin kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset...

Lisätiedot

Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila

Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila 1 Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: TuuliWatti Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot