Finnair Neljännen vuosineljänneksen ja vuoden 2014 tulos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Finnair Neljännen vuosineljänneksen ja vuoden 2014 tulos"

Transkriptio

1 Finnair Neljännen vuosineljänneksen ja vuoden 2014 tulos Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Talousjohtaja Erno Hildén 1

2 Markkinaympäristö edelleen haastava Suomen talouden heikko tilanne näkyi liikematkustuksen ja lomaliikenteen kotimarkkinakysynnässä. Talouskasvu hidastui kehittyvissä talouksissa, myös Kiinassa. Useiden tulovaluutoiden valuuttakurssikehitys oli Finnairin kannalta negatiivinen. Lentopetrolin hinta laski voimakkaasti, suojaukset vaimensivat kustannussäästöjä. Rahtiliikenteessä oli edelleen ylikapasiteettia ja valuuttakurssikehitys heikensi tulosta. Kapasiteetin kasvu oli markkinoilla pääosin maltillista. Markkina Finnairin Euroopan kohteiden ja Helsingin välillä kasvoi tuolikilometreillä mitattuna noin 9,4 % Markkina Finnairin Aasian ja Euroopan kohteiden välillä kasvoi puolestaan 3,5 %. Finnair kasvatti markkinaosuuttaan Euroopan-liikenteessä selvästi. Aasian-liikenteessä markkinaosuus laski hieman vertailukaudesta.* 2 *Finnairin arvio, joka perustuu matkatoimistojen myyntimääristä kerättyyn MIDT-dataan sekä Finnairin arvioon lentoyhtiöiden lipunmyynnistä omien kanavien kuten internetin kautta.

3 Q4 Yksikkötuotot kääntyivät nousuun kaukoliikenteessä Pohjois-Amerikka** Eurooppa Kotimaa Aasia ASK 0.9 % ASK 2.8 % ASK 3.4 % ASK -3.4 % RPK -0.5 % RPK 5.4 % RPK 7.1 % RPK 0.5 % PLF -1.1 %-p Tuotot* 7.3 % PLF 1.9 %-p Tuotot* 1.0 % PLF 2.3 %-p Tuotot* 2.9 % PLF 3.0 %-p Tuotot* -0.2 % Matkustajatuottojen jakauma Koko liikenne Rahti 9% 4% ASK -0.5 % RPK 2.5 % ATK -2.1 % RTK 2.1 % PLF 2.3 %-p OLF 2.8 %-p 43% Tuotot* 0.9 % Tuotot % 44% Aasia Kotimaa Eurooppa Pohjois-Amerikka *Matkustajatuotot. **Atlantin yhteishankkeen kontribuutio mukana tuotoissa. 3

4 Koko vuoden 2014 liikenne edellisvuoden tasolla Pohjois-Amerikka** Eurooppa Kotimaa Aasia ASK -6.2 % ASK 0.9 % ASK 4.1 % ASK -2.0 % RPK -7.5 % RPK 1.0 % RPK 6.6 % RPK -0.3 % PLF -1.2 %-p Tuotot* 0.3 % PLF 0.1 %-p Tuotot* -4.9 % PLF 1.6 %-p Tuotot* -0.9 % PLF 1.4 %-p Tuotot* -4.1 % Matkustajatuottojen jakauma Koko liikenne Rahti 8% 5% ASK -0.9 % RPK 0.0 % ATK -1.4 % RTK 0.7 % PLF 0.7 %-p OLF 1.4 %-p 44% Tuotot* -4.0 % Tuotot -4.2 % 43% Aasia Kotimaa Eurooppa Pohjois-Amerikka *Matkustajatuotot. **Atlantin yhteishankkeen kontribuutio mukana tuotoissa. 4

5 Kaikilla henkilöstöryhmillä työehtosopimukset fokus toiminnan kehittämisessä Neuvottelutulokset mahdollistavat toimintamme jatkokehittämisen yhdessä henkilöstömme kanssa Säästöt toteutuvat vaiheittain vuoden 2015 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen 5

6 200 M kustannussäästötavoite ylitettiin 17 miljoonalla eurolla Vaihe I:140 M Tavoite yhteensä 200M Säästöt mennessä 217 M Muut Vaihe II: 60 M Lentäjät* 4 13 Matkustamopalvelu* 8 10 Tekniikka & maapalvelut* Muut henkilöstöryhmät ja muut säästöt Toteutunut Vaiheen I lisäsäästöt Vaiheen II toteuma Toteutuvat vaiheittain 2015 alkaen 6 *Solmitut sopimukset tuovat säästöjä vaiheittain 2015 alkaen

7 Yksikkötuotot kääntyivät nousuun, yksikkökustannukset laskivat Liikevaihto 552,7, -1,4 % Heikko kotimarkkinakysyntä Valuuttakurssivaikutukset Toiminnallinen liiketulos -9,3 M, +55,7 % Yksikkötuotto, RASK 2,8 % yksikkötuotto ilman valuuttakurssivaikutusta vertailukauden tasolla Yksikkökustannus, CASK ex. fuel -1,1 %, CASK 1,7 %. Toiminnallinen liiketulos, M Q1/10 Q2/10 Q3/10 Q4/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 7 * Toiminnallinen liiketulos: liiketulos ennen johdannaisten käyvän arvon ja valuuttamääräisten lentokaluston huoltovarausten arvon muutoksia, ja kertaluonteisia eriä.

8 Vuoden 2015 fokus lisätuotoissa uudet A350 XWB- koneet & tuoteuudistukset Signature ateriat ja uusi maksullinen menu, Sky Bistro Uudistetut Lounget Uusi viihdejärjestelmä Full flat istuimet 8 Uusi Economy Comfort - tuote Langaton verkko lennolla Airbus 350 XWB

9 Lisäpalveluiden myynnissä huomattava potentiaali Ancillary revenue, /pax in AY below world wide average of 11,7 9

10 Airbus 350 XWB antaa siivet kasvusuunnitelmille - Ensimmäiset jo kokoonpanolinjalla 10

11 Konetilaukset mahdollistavat kasvun Laajarunkolaivastosuunnitelma 25 30,000 Koneiden lukumäärä ,000 20,000 15,000 10,000 5,000 ASKs (M) A330 A340 AF A340 A350 WB ASK (M) 0 11

12 Ohjeistus vuodelle 2015 Finnair arvioi, että: Finnairin kapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä mitattuna kasvaa vuonna 2015 noin 3 prosenttia ja liikevaihto pysyy vuoden 2014 tasolla. Yksikkökustannukset ilman polttoainetta laskevat vuoden 2014 tasosta. Lentopetrolin alentunut hinta ja päätökseen viedyn kustannussäästöohjelman täysimääräinen vaikutus tukevat Finnairin taloudellista kehitystä vuonna * Koko tulosnäkymä tilinpäätöstiedotteessa vuodelta

13 Talous 13

14 Avainluvut Avainluvut Muutos, % Muutos % Liikevaihto ja tulos Liikevaihto , , Toiminnallinen liiketulos, EBIT <-200 % Toiminnallinen liiketulos liikevaihdosta ,1 %-yks ,1 %-yks. Liiketulos, EBIT <-200 % <-200 % EBITDAR Tulos ennen veroja <-200 % <-200 % Kauden tulos <-200 % <-200 % Tase ja kassavirta Bruttoinvestoinnit Liiketoiminnan nettorahavirta <-200 % Osake Osakkeen hinta vuosineljänneksen lopussa Kauden tulos/osake* <-200 % <-200 % Osakekohtainen tulos, EPS <-200 % <-200 % 14 * Ennen hybridilainan korkoja

15 Toiminnallinen liiketulos Q vs. Q4 2014, M

16 Toiminnallinen liiketulos 2013 vs. 2014, M

17 Segmenttitulokset: Lentoliikenne* Lentoliikenteen liikevaihto 522 M Avainluvut Muutos, % Muutos % 11 % Liikevaihto, milj. euroa 522,0 526,9-0, , ,9-4,6 14 % Toiminnallinen liiketulos, milj. euroa -14,2-21,9 35,2-43,5 8,8 <-200 Henkilöstö, keskimäärin ,5 75 % Matkustajaliikenne Muut Rahti Matkustajaliikenteen kehitys Q4 Kapasiteetti laski kaukoliikenteessä, kokonaiskapasiteetti edellisvuoden tasolla Kaukoliikenteen Yksikkötuotot nousivat ensimmäistä kertaa vuoden 2013 alun jälkeen * Sisältää lähtien myös lentokonehuollon, Finnair Travel Retailin sekä kiinteistöomaisuuden ja operatiiviseen toimintaan liittyvien kiinteistöjen hallinnoinnin. 17

18 Lentoliikenne: Q4 RASK & CASK kehitys Yksikkökustannus ilman polttoainetta (CASK) -1,1 % Yksikkötuotto (RASK) ilman valuuttakurssivaikutusta vertailukauden tasolla Muutos, % -15% -10% -5% 0% 5% 10% 15% 20% RASK, yksikkötuotto CASK, yksikkökustannus CASK, ilman polttoainetta Polttoaine Henkilöstö Poistot ja leasing Liikennöintimaksut Huolto Maapalvelut Catering Muut kulut 2.8 % -1.7 % -1.1 % -2.9 % -9.4 % -8.0 % % 3.1 % 2.0 % 13.3 % 16.1 % 18

19 Kustannussäästöohjelman toteututunut jakauma 9% 5% 21% Henkilöstö Huolto 9% Laivasto Catering 13% 16% Muut Maapalvelut 13% 14% Myynti- ja jakelu Polttoaine 19

20 Yksikkökustannus laskenut 13,4 % vuoden 2010 tasosta Muutos vuoteen 2014 CASK senttiä / ASK % % % -2.1 % % -1.1 % -0.6 % 0.0 % 2.5 % %

21 Segmenttitulokset: Matkapalvelut Avainluvut Muutos, % Muutos % Liikevaihto, milj. euroa 55,5 68,5-19,0 216,7 251,7-13,9 Toiminnallinen liiketulos, milj. euroa Henkilöstö, keskimäärin 4,8 0,8 > 200 7,0 3,1 129, ,1 Suomen talouden heikko tilanne vähensi selvästi sekä liikematkustusta että vapaa-ajanmatkustusta. Toiminnallinen liiketulos parani Aurinkomatkoissa että SMT:ssä toteutettujen kustannussäästöjen ja toiminnan uudelleenjärjestelyjen ansiosta. 21

22 Toiminnalliset kulut 567 M Polttoaine suurin kustannuserä 4% 3% 3% Muutos, % 5% 6% 28% Yhteensä Polttoaine Henkilöstö -3.5 % -4.7 % % 7% Maapalvelut ja catering -0.6 % 9% 15% Liikennöimismaksut Muut vuokrat -3.1 % 12.3 % 10% Poistot -7.6 % 11% Huolto 8.1 % Polttoaine Maaselvitys- ja catering Muut kulut Poistot ja arvonalentumiset Lentokaluston leasemaksut Myynti- ja markkinointi Henkilöstö Liikennöimismaksut Muut vuokrat Lentokaluston huolto Valmismatkatuotanto Valmismatkatuotanto-23.5 % Leasing 43.3 % Myynti ja markkinointi % Muut kulut -8.4 % -40% -20% 0% 20% 40% 60% 22

23 Polttoaineen spot-hinnan kehitys 23

24 Liiketoiminnan tuottojen valuuttajakaumat Valuuttajakauma Q Valuuttajakauma % 22 % 6% 5 % 6% 60% 7 % 58 % 8% 9 % EUR JPY CNY SEK Muut EUR YEN CNY SEK Muut 24 24

25 Vahva taloudellinen asema tukee liiketoiminnan kehittämistä ja tulevia investointeja % 120 Vahva tase M 600 Hyvä maksuvalmius Omavaraisuusaste Nettovelkaantumisaste Oikaistu nettovelkaantumisaste Liiketoiminnan nettorahavirta Bruttoinvestoinnit Rahavarat

26 Polttoaine Vertailukelpoinen Q4 polttoainekustannus, milj. euroa % % 8.1% 7 4.0% Q sisältää 2,6 M suojaustappion Q sisältää 9,2 M suojaustappion Q4/2013 Volume Price Currency Hedging deviation Q4/

27 100% Rullaava suojauspolitiikka 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Suojausasteet Suojausaste 2015: 64 % hedge ratio upper lower Polttoainehankintoja suojataan rullaavasti 24 kuukautta eteenpäin suojauspolitiikan mukaisissa rajoissa. Finnairin polttoainehankintojen suojausaste on 75 % vuoden 2015 ensimmäiselle ja 54 % vuoden 2015 toiselle vuosipuoliskolle. Yhtiö suojautuu valuutta-, korkoja lentopetrolipositioiden riskeiltä käyttämällä eri johdannaisinstrumentteja, kuten termiinejä, koronvaihtosopimuksia ja optioita. 27

28 Kiitos 28

Finnair Kolmannen vuosineljänneksen tulos

Finnair Kolmannen vuosineljänneksen tulos Finnair Kolmannen vuosineljänneksen tulos 31.10.2014 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Talousjohtaja Erno Hildén 1 Markkinaympäristö yhä vaikea etenkin kotimaassa Suomen talouden heikko tilanne näkyi liikematkustuksen

Lisätiedot

Finnair Q2-tulosinfo. 15.8.2014 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Talousjohtaja Erno Hildén. 1 Finnair Q2 2014 tulos 15.8.2014

Finnair Q2-tulosinfo. 15.8.2014 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Talousjohtaja Erno Hildén. 1 Finnair Q2 2014 tulos 15.8.2014 Finnair Q2-tulosinfo 15.8.2014 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Talousjohtaja Erno Hildén 1 Tuote-uudistukset: Asiakkaat puhuivat, me kuuntelimme Signature ateriat ja uusi maksullinen menu, Sky Bistro Uudistetut

Lisätiedot

Finnair 3. vuosineljänneksen tulos Finnair Q tulos,

Finnair 3. vuosineljänneksen tulos Finnair Q tulos, Finnair 3. vuosineljänneksen tulos 25.10.2013 1 Yksikkökustannusten lasku jatkui Q3:lla, myynti kärsi jenin heikkenemisestä Toiminnallinen tulos 38,4 M (-23,7 %) pettymys kausiluontoisesti vahvimmalla

Lisätiedot

Finnair 2015 toisen vuosineljänneksen tulos

Finnair 2015 toisen vuosineljänneksen tulos Finnair 2015 toisen vuosineljänneksen tulos 14.8.2015 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Vt. talousjohtaja Mika Stirkkinen 1 Markkinaympäristössä piristymisen merkkejä Kuluttaja- ja liikematkakysynnän piristymisestä

Lisätiedot

Finnair 2. vuosineljänneksen tulos 14.8.2013

Finnair 2. vuosineljänneksen tulos 14.8.2013 1 Finnair 2. vuosineljänneksen tulos 14.8.2013 Finnairin kasvu jatkui toisella vuosineljänneksellä, tuottavuutta parannettava edelleen Tavoitteena kannattava kasvu huolimatta haasteista Liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

1Q 2013 Tulos. Finnair 1Q 2013 Tulos, 26.4.2013

1Q 2013 Tulos. Finnair 1Q 2013 Tulos, 26.4.2013 1Q 2013 Tulos 1 Markkinaympäristö edelleen haastava IATA:n mukaan, Tulosparannuskehitys pysähtyi Euroopassa jo Q4 2012 aikana, tulokset edellisvuoden tasolla Öljyn hinta laski maaliskuussa, hintataso kuitenkin

Lisätiedot

Finnair 2015 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos

Finnair 2015 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos Finnair 2015 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos 7.5.2015 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Vt. talousjohtaja Mika Stirkkinen 1 Markkinaympäristössä turbulenssia Suomen talouden heikko tilanne heijastui edelleen

Lisätiedot

Finnair sijoituskohteena Pörssi-ilta 24.11.2014, Helsinki

Finnair sijoituskohteena Pörssi-ilta 24.11.2014, Helsinki Finnair sijoituskohteena Pörssi-ilta 24.11.2014, Helsinki Pekka Vauramo toimitusjohtaja 1 Finnair on verkostolentoyhtiö joka yhdistää Aasian ja Euroopan liikenteen jakauma 5% 3% Yli 9 miljoonaa matkustajaa

Lisätiedot

Finnair 2015 kolmannen vuosineljänneksen tulos

Finnair 2015 kolmannen vuosineljänneksen tulos Kolmannen vuosineljänneksen tulos 215 3.1.215 Finnair 215 kolmannen vuosineljänneksen tulos 3.1.215 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Vuosineljänneksen kohokohdat Q3 Tulos

Lisätiedot

Finnair Q1-tulosinfo. 7.5.1014 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Talousjohtaja Erno Hildén. 1 Finnair Q1 2014 tulos 7.5.2014

Finnair Q1-tulosinfo. 7.5.1014 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Talousjohtaja Erno Hildén. 1 Finnair Q1 2014 tulos 7.5.2014 Finnair Q1-tulosinfo 7.5.1014 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Talousjohtaja Erno Hildén 1 Päivitetty missio ja strategiset tavoitteet 2 Missiomme on......tarjota Helsingin kautta pohjoisen pallonpuoliskon

Lisätiedot

2012 Tulos Mika Vehviläinen Toimitusjohtaja

2012 Tulos Mika Vehviläinen Toimitusjohtaja 2012 Tulos Mika Vehviläinen Toimitusjohtaja 1 Agenda Markkinaympäristö Q4 Liiketoiminta ja strategian toteutus Näkymät Talous 2 Markkinaympäristö IATA:n mukaan, Globaali lentomatkustus kasvaa edelleen,

Lisätiedot

Q2 Pääkohdat

Q2 Pääkohdat Osavuosikatsaus 5.8.2011 Finnairin toinen vuosineljännes 2011 Q2 Pääkohdat Aasia ja liikematkustus kasvussa Uuden Singaporen reitin liikkeellelähtö lupaava Finnair nousi kolmen suurimman kärkeen Aasian

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 27.10.2011 Finnairin kolmas vuosineljännes 2011

Osavuosikatsaus 27.10.2011 Finnairin kolmas vuosineljännes 2011 Osavuosikatsaus 27.10.2011 Finnairin kolmas vuosineljännes 2011 Q3 Pääkohdat Voitollinen kolmas vuosineljännes lyhyesti: Aasian yritysmyynnin kasvu lähes 50 % Finnair kolmen suurimman joukossa Eurooppa-Aasia-liikenteessä

Lisätiedot

Finnairin tulos Q2 2012. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 10.8.2012

Finnairin tulos Q2 2012. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 10.8.2012 Finnairin tulos Q2 2012 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 10.8.2012 1 Finnair Q2 tulos 10.8.2012 Sisältö Markkinaympäristö Q2 - pääkohdat Liiketoiminnan kehitys toisella vuosineljänneksellä Rakennemuutos

Lisätiedot

Finnair Osavuosikatsaus Heinä-syyskuu 2012

Finnair Osavuosikatsaus Heinä-syyskuu 2012 Finnair Osavuosikatsaus Heinä-syyskuu 2012 1 Sisältö Markkinaympäristö kolmannella vuosineljänneksellä Liiketoiminnan kehitys ja strategian toteutus Näkymät Q3 Luvut 2 Finnair osavuosikatsaus, 26.10.2012

Lisätiedot

CEO Pekka Vauramo CFO Pekka Vähähyyppä. Finnair Q1 tulos. Finnair Q tulos,

CEO Pekka Vauramo CFO Pekka Vähähyyppä. Finnair Q1 tulos. Finnair Q tulos, 12.5.2016 CEO Pekka Vauramo CFO Pekka Vähähyyppä Finnair Q1 tulos 1 Positiivinen kehitys jatkuu Q1 kausiluonteisesti heikko neljännes; tappio kuitenkin puolittui edellisvuodesta Käytössä yksi laajarunkokone

Lisätiedot

Finnair Vuoden 2011 tulos Mika Vehviläinen

Finnair Vuoden 2011 tulos Mika Vehviläinen Finnair Vuoden 2011 tulos 9.2.2012 Mika Vehviläinen Sisältö Vuoden 2011 pääkohdat Liiketoiminnan kehitys neljännellä vuosineljänneksellä ja koko vuonna 2011 Rakennemuutos Kotimaan ja Euroopan liikenne

Lisätiedot

Q Nopea kasvu jatkui, vertailukelpoinen tulos ennätystasolla. Finnair Q1 tulos Pekka Vauramo

Q Nopea kasvu jatkui, vertailukelpoinen tulos ennätystasolla. Finnair Q1 tulos Pekka Vauramo 2018 Nopea kasvu jatkui, Finnair Q1 tulos vertailukelpoinen tulos ennätystasolla 17.7.2018 Pekka Vauramo 1 Hyvä toinen vuosineljännes vertailukelpoinen liiketulos nousi kauden uudelle ennätystasolle Liikevaihto

Lisätiedot

Finnairin toinen vuosineljännes 2019 Ennätysmäärä matkustajia Topi Manner

Finnairin toinen vuosineljännes 2019 Ennätysmäärä matkustajia Topi Manner 1 Finnairin toinen vuosineljännes 2019 Ennätysmäärä matkustajia 17.7.2019 Topi Manner 2 Markkinaosuus ja matkustajamäärät kasvoivat toisella neljänneksellä Liikevaihto kasvoi 10,4 % 793 miljoonaan euroon

Lisätiedot

Finnair sijoituskohteena

Finnair sijoituskohteena Finnair sijoituskohteena Rahapäivä 17.9.2013 Mari Reponen Finnair IR 1 17/09/2013 Finnair sijoituskohteena - Rahapäivä 2013 90-vuotias verkostolentoyhtiö 8,8 miljoonaa matkustajaa 95 097 lentoa 30 366

Lisätiedot

Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008

Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 1 31/10/2008 Presentation name / Author Lentoliikenteessä meneillään historiallinen murros Polttoaineen voimakas hinnan nousu pilasi tämän vuoden tulokset,

Lisätiedot

Q Finnairin kasvu jatkui Pekka Vähähyyppä

Q Finnairin kasvu jatkui Pekka Vähähyyppä 2018 Finnairin kasvu jatkui 25.10.2018 Pekka Vähähyyppä 1 Jatkoimme palveluiden ja verkoston kehittämistä Los Angeles uutena reittinä 2019, lentoja Hongkongiin kaksi kertaa päivässä Uusi digipalvelu suomalaisten

Lisätiedot

Finnair-konserni. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010

Finnair-konserni. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 Toimialalla varovaista kasvua Kysyntä palannut vähin erin kuluvan vuoden aikana Liikematkustus lähtenyt selvään nousuun Kapasiteetti kasvanut kysyntää rauhallisemmin,

Lisätiedot

FINNAIR Q TULOS TOIMITUSJOHTAJA PEKKA VAURAMO TALOUSJOHTAJA PEKKA VÄHÄHYYPPÄ

FINNAIR Q TULOS TOIMITUSJOHTAJA PEKKA VAURAMO TALOUSJOHTAJA PEKKA VÄHÄHYYPPÄ FINNAIR Q1 2017 TULOS 28.4.2017 TOIMITUSJOHTAJA PEKKA VAURAMO TALOUSJOHTAJA PEKKA VÄHÄHYYPPÄ Liikevaihto kasvoi ja tulos jatkoi nousu-uralla Liikevaihto* kasvoi 4,1 % kotimaa, Kiina ja Korea kasvoivat

Lisätiedot

CEO Pekka Vauramo CFO Pekka Vähähyyppä. Finnair Q2 tulos. Finnair Q tulos,

CEO Pekka Vauramo CFO Pekka Vähähyyppä. Finnair Q2 tulos. Finnair Q tulos, 17.8.2016 CEO Pekka Vauramo CFO Pekka Vähähyyppä Finnair Q2 tulos 1 Finnair Q2 2016 tulos, 17.8.2016 Toisen vuosineljänneksen kohokohdat 2 Seitsemäs peräkkäinen tulosparannuksen vuosineljännes Skytrax

Lisätiedot

Ensimmäinen vuosineljännes kausiluontoisesti heikko Topi Manner

Ensimmäinen vuosineljännes kausiluontoisesti heikko Topi Manner 1 Ensimmäinen vuosineljännes kausiluontoisesti heikko 24.4.2019 Topi Manner 2 Matkustajakysynnän kasvu vaihteli alueittain Maailman talouden epävarmuus heijastui markkinatilanteeseen Pääsiäinen siirtyi

Lisätiedot

Finnair Q1 tulos Q Kannattava kasvu jatkui

Finnair Q1 tulos Q Kannattava kasvu jatkui Finnair tulos 2018 Kannattava kasvu jatkui 25.4.2018 Pekka Vauramo 1 Voitollinen -tulos ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen Liikevaihto 635 M + 15 % Vertailukelpoinen liiketulos 3,9 M Matkustajat 3 milj.

Lisätiedot

Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009

Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009 Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009 Lentoyhtiöiden tulokset punaisella Koko toimiala on kriisissä, heikkoja tuloksia tiedossa Kysynnän heikentyminen johtanut polkumyyntiin Rahtikysynnän lasku

Lisätiedot

FINNAIR Q TULOS TOIMITUSJOHTAJA PEKKA VAURAMO

FINNAIR Q TULOS TOIMITUSJOHTAJA PEKKA VAURAMO FINNAIR 2017 TULOS 20.7.2017 TOIMITUSJOHTAJA PEKKA VAURAMO Kaikkien aikojen paras -tulos Siirryimme kiihdytettyyn kasvuun; A350-laivastossa nyt 10 konetta Matkustajamäärässä kvartaaliennätys; vahva käyttöasteen

Lisätiedot

Finnair Q1 2012 tulos. 27.4.2012 Mika Vehviläinen

Finnair Q1 2012 tulos. 27.4.2012 Mika Vehviläinen Finnair Q1 2012 tulos 27.4.2012 Mika Vehviläinen Sisältö Q1 pääkohdat Liiketoiminnan kehitys ensimmäisellä vuosineljänneksellä Rakennemuutos ja säästöohjelma Näkymät Luvut Finnair - Q1 tulos 27.4.2012

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 28.4.2011 Finnairin ensimmäinen vuosineljännes 2011. Ensimmäisen vuosineljänneksen pääkohdat

Osavuosikatsaus 28.4.2011 Finnairin ensimmäinen vuosineljännes 2011. Ensimmäisen vuosineljänneksen pääkohdat Osavuosikatsaus 28.4.2011 Finnairin ensimmäinen vuosineljännes 2011 Ensimmäisen vuosineljänneksen pääkohdat 1 Toimiala jatkaa kasvu-uralla Lentoliikenne jatkaa kasvuaan: IATA arvioi toimialan globaalin

Lisätiedot

FINNAIR Q3 TULOS CEO PEKKA VAURAMO CFO PEKKA VÄHÄHYYPPÄ

FINNAIR Q3 TULOS CEO PEKKA VAURAMO CFO PEKKA VÄHÄHYYPPÄ FINNAIR Q3 TULOS 26.10.2016 CEO PEKKA VAURAMO CFO PEKKA VÄHÄHYYPPÄ Kohokohdat Vertailukelpoinen liiketulos parani yhä vaikeutuvassa markkinatilanteessa Finnairin strategian toteutus jatkuu: Seitsemäs A350-toimitettu;

Lisätiedot

FINNAIR Q4 JA 2016 TULOS CEO PEKKA VAURAMO CFO PEKKA VÄHÄHYYPPÄ

FINNAIR Q4 JA 2016 TULOS CEO PEKKA VAURAMO CFO PEKKA VÄHÄHYYPPÄ FINNAIR Q4 JA 2016 TULOS 15.2.2017 CEO PEKKA VAURAMO CFO PEKKA VÄHÄHYYPPÄ 2016: Kasvun askeleita Liiketulos yli kaksinkertaistui (55 M ) Lähes 11 miljoonaa matkustajaa puoli miljoonaa enemmän kuin 2016

Lisätiedot

Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2002

Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2002 Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2002 Tilanne hallinnassa Syyskuun tilanteen haltuunotto Tuotannon nopea ja oikein kohdistettu leikkaus Toimintakulut laskivat Käyttöasteet paranivat Q1/2002 lyhyesti

Lisätiedot

Finnair 2015 kolmannen vuosineljänneksen tulos

Finnair 2015 kolmannen vuosineljänneksen tulos Neljännen vuosineljänneksen tulos 2015 10.2.2015 Finnair 2015 kolmannen vuosineljänneksen tulos 30.10.2015 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 2015 oli käänteen vuosi Koko vuoden

Lisätiedot

Finnair-konserni Osavuosikatsaus

Finnair-konserni Osavuosikatsaus Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009 Toimiala kriisissä Matkustaja- ja rahtikysyntä selvästi alle viime vuoden Keskihinnat alamaissa liikematkustuksen vähennyttyä 30-40 prosenttia Ylikapasiteetti

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Vahva kasvun vuosi Finnair Q4 ja FY 2017 tulos

Vahva kasvun vuosi Finnair Q4 ja FY 2017 tulos 2017 - Vahva kasvun vuosi Finnair ja FY 2017 tulos 16.2.2018 Pekka Vauramo 1 Ennätysneljännes päätti vahvan vuoden 2017 Vertailukelpoinen liiketulos -ennätystasolla, 22,9 milj. euroa ( 2016: 1,6) Historian

Lisätiedot

Finnair Q tulos Pekka Vauramo

Finnair Q tulos Pekka Vauramo Finnair Q3 2017 tulos 25.10.2017 Pekka Vauramo 1 Historiamme paras vuosineljännes Liikevaihto +15 %, ennätykselliset 735 milj. euroa Koneet täysiä, matkustajakäyttöaste 87 % Aasia ja San Francisco myivät

Lisätiedot

Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005

Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Vahvasti kannattava neljännes Kannattavuuskehitys jatkunut myönteisenä Kysyntä ja liikevaihto kasvoivat yli alan keskiarvon Tulos tuplaantui kalliista polttoaineesta

Lisätiedot

Finnair-konserni Tilinpäätös

Finnair-konserni Tilinpäätös Finnair-konserni Tilinpäätös 1.1.-31.12.2008 1 05/02/2009 Presentation name / Author Lentoliikenne globaalissa kurimuksessa Polttoaineen hinnan ääripäät neljässä kuukaudessa Lentoliikenteen kysyntäpudotus

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.4.2015 23.4.2015 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto kasvoi ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä

Lisätiedot

Finnair-konserni Osavuosikatsaus

Finnair-konserni Osavuosikatsaus Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010 Toimiala toipumassa Toimiala toipuu nopeimmin Aasiassa ja hitaimmin Euroopassa Alan voittoennuste kuluvalle vuodelle on 2,5 miljardia dollaria Tuhkapilvi

Lisätiedot

Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 1 Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 1. Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Klaus W. Heinemann Finnairin Johtoryhmä Pekka Vauramo toimitusjohtaja Eija Hakala Henkilöstö Ville

Lisätiedot

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Finnair konserni Osavuosikatsaus

Finnair konserni Osavuosikatsaus Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2005 Lentoyhtiöt vihdoin nousuun? + Kysyntä kasvaa + Matkustajakäyttöasteet edelleen nousussa - Toimialan taakkana kohonnut polttoaineen hinta - Hintakilpailu

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Osavuosikatsaus 1.1. - 3.9. Esitys 24.1. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q3/ Q3/26 1-9/ 1-9/26 26 Liikevaihto 55,7 51,4 161,2 148,4 22,6 Liikevoitto,5,3 2,2,4

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.4.2014 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,1 (2,3) miljoonaa euroa Kannattavuus vahvistui

Lisätiedot

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019 Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 11.2.2009 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 Tapani Kiiski toimitusjohtaja Markkinatilanne jatkuu vaikeana Vaneriteollisuuden markkinatilanne heikentyi voimakkaasti toisella vuosipuoliskolla Markkinatilanne oli Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

Finnair-konserni Osavuosikatsaus

Finnair-konserni Osavuosikatsaus Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 1 08/08/2008 Presentation name / Author Lentoliikenteessä meneillään historiallinen murros Polttoaineen hinta kuristaa toimialaa Lentolippujen keskihinnat

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.7.2014 Oriola-KD tammi-kesäkuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,3 (6,0) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013 Vuoden 212 tilinpäätöstiedote Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.213 Keskeistä neljännellä vuosineljänneksellä Saadut tilaukset alenivat 16 %y-o-y 71 (842) milj. euroon Liikevaihto kasvoi 7

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Finnair-konserni Tilinpäätös

Finnair-konserni Tilinpäätös Finnair-konserni 4.2.2011 Tilinpäätös 1.1. 31.12.2010 Toimiala kääntyi kasvuun Matkustaja- ja rahtikysyntä kääntyivät nousuun Liikematkustus palasi merkittävässä määrin Kapasiteetin kasvu maltillista,

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 31.7.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.10.2018 Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut tärkeimmillä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.

Lisätiedot

Finnair-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015

Finnair-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015 Finnair-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015 Kaikkien aikojen paras vuosineljännes: toiminnallinen liiketulos 64,2 miljoonaa euroa Heinä syyskuu 2015 Liikevaihto kasvoi 2,3 prosenttia vertailukaudesta

Lisätiedot

Finnair-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015

Finnair-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015 Finnair-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015 Kaikkien aikojen paras vuosineljännes: toiminnallinen liiketulos 64,2 miljoonaa euroa Heinä syyskuu 2015 Liikevaihto kasvoi 2,3 prosenttia vertailukaudesta

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

Finnair konserni Osavuosikatsaus

Finnair konserni Osavuosikatsaus Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2002 Haasteet jatkuvat Epävarmuuden kausi pitkittynyt Elpyminen odotettua hitaampaa Eloonjäämiskamppailua 29 31 5 % 0 % -5 % -10 % -15 % -20 % -25 % AEA:n kysynnän

Lisätiedot

Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö. Sijoitusristeily 23. 24.3.2007

Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö. Sijoitusristeily 23. 24.3.2007 Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö Sijoitusristeily 23. 24.3.2007 Finnair on matkalla kasvuun Keskittyminen Eurooppa-Aasia -liikenteeseen Voimakkaasti kasvava kysyntä Moderni laivasto

Lisätiedot

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com Tilinpäätös 2005 8.2.2006 www.raute.com 2005 M Jatkuvat toiminnot 2005 2004 Liikevaihto Liiketulos 108,6 4,4 73,1 3,6* Uudet tilaukset: projektit teknologiapalvelut 109 23 Tilauskanta 55 Henkilöstö (kirjoilla)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2015 Markkinakatsaus 1-3/2015 Vuosi 2015 käynnistyi joulun lomakauden jälkeen hitaasti. Suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3. Esitys 25.4. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q1 Q1 26 26 Liikevaihto 54,3 49,3 22,6 Liikevoitto 1,3,6 1,2 Katsauskauden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 14.2.19 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö 18 Markkinatilanne hyvä Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkui tärkeimmillä markkina-alueilla

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2004 Konsernijohtaja Ole Johansson 28.10.2004. Wärtsilä

Wärtsilä Oyj Abp. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2004 Konsernijohtaja Ole Johansson 28.10.2004. Wärtsilä Wärtsilä Oyj Abp Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2004 Konsernijohtaja Ole Johansson 28.10.2004 Keskeistä kolmannelta neljännekseltä Tilauskertymä kasvoi 7,7%, tilauskanta hyvällä tasolla Power-liiketoimintojen

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 28 25.4.28 Toimitusjohtaja Risto Anttonen Tammi-maaliskuu 28 lyhyesti Toimintaympäristö pysyi haastavana Liikevaihto kasvoi viime aikojen kasvuinvestointien

Lisätiedot

Finnair-konsernin puolivuosikatsaus

Finnair-konsernin puolivuosikatsaus Finnair-konsernin puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 17.7.2018 Finnair-konsernin puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 Toisen vuosineljänneksen vertailukelpoinen liiketulos nousi 27,6 prosenttia 47,9 miljoonaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2013 24.4.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Tilinpäätös 2016 Konsernin talouskatsaus

Tilinpäätös 2016 Konsernin talouskatsaus Tilinpäätös 2016 Konsernin talouskatsaus Talousjohtaja Tuomo Valkonen 1 Tulos epätyydyttävä, Ruotsi pettymys Uusi johto hakemaan käännettä 2 HKScan-konserni 2016 Konsernin liikevaihto laski sekä koko vuonna

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa. 3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu 28 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 31.1.28 Q3/28 Raisio-konserni Q3/28 Liikevaihto kasvoi noin 23 %:lla vertailukaudesta ja oli 134,5 milj. euroa (19,8 milj.

Lisätiedot

Q3 osavuosikatsaus. Talousjohtaja Tuomo Valkonen

Q3 osavuosikatsaus. Talousjohtaja Tuomo Valkonen Q3 osavuosikatsaus Talousjohtaja Tuomo Valkonen Heikko tulos tehostamistoimet käynnissä 2 HKScan-konserni Q3/2017 Positiivista Negatiivista Tuotemyynnin liikevaihto ja markkinaosuus kääntyivät kasvuun

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015 Ahlstrom Tammi-maaliskuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.215 Sisältö Tammi-maaliskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Finnair-konsernin tilinpäätöstiedote 2013

Finnair-konsernin tilinpäätöstiedote 2013 Finnair-konsernin tilinpäätöstiedote 2013 Liikevaihto oli 2 400,3 miljoonaa euroa, toiminnallinen liiketulos -4,8 miljoonaa euroa vuonna 2013 Avainluvut 10-12 2013 10-12 2012 Muutos % 2013 2012 Muutos

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Finnair-konsernin osavuosikatsaus

Finnair-konsernin osavuosikatsaus Finnair-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Parantunut matkustajakäyttöaste ja kustannussäästöjen eteneminen eivät riittäneet kompensoimaan heikkoa yksikkötuottokehitystä, toiminnallinen liiketulos

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 3Q 2014

Metsä Board Osavuosikatsaus 3Q 2014 Osavuosikatsaus 3Q 214 Olennaisinta vuoden 214 kolmannella neljänneksellä Kannattavuus parani edellisestä neljänneksestä Kartonkitoimitusten kasvu jatkui ja hintatasot olivat vakaat Paperien toimitusmäärät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.4.2004 30.6.2004 1 Elisan Q2 2004 Markkinakatsaus ja taloudellinen tilanne Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q2 2004 keskeiset asiat Matkaviestinnässä liittymämäärän kasvu

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ. Tulostiedote Esitys

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ. Tulostiedote Esitys SUOMINEN YHTYMÄ OYJ Tulostiedote 1.1. - 31.12.26 Esitys 12.2. 27 Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää, toimitusjohtaja Vuoden 26 avainluvut Milj. EUR * Q4 26 Q4 25 26 25 Liikevaihto 54,2 44,6 22,6 195,2 Liikevoitto,8-1,3

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012 26.10.2012 Osavuosikatsaus 01-09/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,1 Me (15,1 Me 07-09/2011 ), liiketulos 0,4 (0,5) Me ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2015

Osavuosikatsaus Q2 2015 Osavuosikatsaus Q2 2015 Enabling digital evolution Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Edistämme Company restricted Jokapäiväisen elämäsi sujuvuutta, turvallisuutta ja tehokkuutta. Company restricted Liiketoiminta-alueet

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot