Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava"

Transkriptio

1 Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava Osallistumis ja arviointisuunnitelma Tullut vireille KELA Kuva 1. Ote opaskartasta Asemakaava alueen likimääräinen sijainti Arvioitu lähialue, jolle kaavalla saattaa olla vaikutuksia Kiinteistöjen isännöitsijöitä pyydetään tiedottamaan asukkaille ja toimitilojen haltijoille asemakaavan vireilletulosta sekä osallistumis ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta. Osallistumis ja arviointisuunnitelmasta ja kaavan lähtökohdista voi esittää mielipiteitä.

2 Mikä on osallistumis ja arviointisuunnitelma? Tällä osallistumis ja arviointisuunnitelmalla (OAS) tiedotetaan suunnittelun osallistumis ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä asemakaavan vaikutusten arvioinnista asemakaavoituksessa. Suunnitelmassa kerrotaan asemakaavan lähtökohdista, suunnittelun aikataulusta, siitä kuinka suunnitteluun voi osallistua, ja miten suunnitelmasta voi esittää mielipiteensä. Siinä myös kuvaillaan, minkälaisia asemakaavan vaikutuksia suunnittelussa arvioidaan ja millä tavalla vaikutusten arviointi tehdään. Suunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavoituksen edetessä. Osallistumis ja arviointisuunnitelman riittävyydestä on mahdollista jättää mielipide. Suunnittelualue Etusivulla olevaan karttaan on rajattu alustava asemakaava alue sekä alue, jolle kaavalla saattaa olla vaikutuksia. Suunnittelualue sijaitsee Raahen kaupungin asemakaava alueen pohjoisrajalla Ruottalonlahden alueella. Asemakaava koskee Raahen kaupungin kiinteistöjä , , ja Asemakaavan muutos koskee osaa Raahen kaupungin 29. kaupunginosan kiinteistöstä Suunnittelualueen pinta ala on noin 13,6 ha. Kuva 2. Ilmakuva asemakaavan muutosalueelta. Lentokuva Vallas Oy Mitä alueelle suunnitellaan? Alueelle suunnitellaan keskustaajaman laajennus yleiskaavan mukaisesti asuinalueena. Yleiskaavassa osoitetut aluevaraukset tutkitaan maastotarkastelun pohjalta. Alueen ajoneuvoliikenteen yhteydet säilyvät, mutta reitit muuttuvat suunnitelman mukaisesti. Muilta osin nykyiset olemassa olevat toiminnot alueella voivat jatkua ennallaan. 2

3 Asemakaavan tavoitteet Asemakaavan tavoitteena on osoittaa alue yleiskaavan mukaiseen käyttöön asuinrakennusten korttelialueiksi ja virkistyskäyttöön. Asemakaavalla on tarkoitus muodostaa korttelialueet asuinpientaloille. Katujärjestelyt suunnitellaan palvelemaan syntyvää asuinaluetta. Ajoneuvoliikenteen yhteys pohjoispuolisille lomaasunnoille alueen halki säilytetään. Kevyen liikenteen tarpeissa huomioidaan virkistyskäyttö. Alueen tonttijako muodostetaan sitovaksi. Suunnittelun lähtökohdat Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa maankäyttö ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäytön tavoitteista Päätös tuli lainvoimaiseksi Alueidenkäyttötavoitteita tarkistettiin vuonna 2009 ja ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan aiempien päätösten tarkistamista. Ministeriön tavoitteena on, että valtioneuvosto voisi päättää uudistetuista tavoitteista loppuvuodesta Valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet tulee ottaa huomioon kaavoitustyössä. Valtakunnallisissa tavoitteissa esitetään alueidenkäytön suunnittelua koskevien periaatteellisten linjauksien lisäksi myös velvoitteita. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet käsittelevät seuraavia kokonaisuuksia: 1. toimiva aluerakenne 2. eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3. kulttuuri ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4. toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto 5. Helsingin seudun erityiskysymykset 6. luonto ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet (maankohoamisrannikko) Asemakaavan sisältövaatimukset Asemakaavaa laadittaessa on maakuntakaava ja oikeusvaikutteinen yleiskaava otettava huomioon kuten niistä maankäyttö ja rakennuslaissa säädetään. Asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saavutettavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia, eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita. Asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Asemakaavalla ei myöskään saa asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää. Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavaa laadittaessa soveltuvin osin otettava huomioon mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään. Maakuntakaava Suunnittelualueella on voimassa Pohjois Pohjanmaan maakuntakaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä ja saanut lainvoiman (KHO päätös). Maakuntakaavaa on viime aikoina uudistettu kolmessa vaiheessa. Pohjois Pohjanmaan 1. vaihemaakuntakaava vahvistettu ympäristöministeriössä ja se on lainvoimainen. Pohjois Pohjanmaan 2. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa ja se on lainvoimainen. Pohjois Pohjanmaan 3. vaihemaakuntakaavan laadinta on parhaillaan vireillä. Vaihemaakuntakaavan luonnos oli julkisesti nähtävillä

4 Voimassa oleva yleiskaava Suunnittelualueella on voimassa Raahe 2030, keskeisten taajama alueiden osayleiskaava. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt yleiskaavan Yleiskaavassa suunnittelualue on osoitettu aluevarausmerkinnöillä AP = pientalovaltainen asuntoalue, AP t = tiivis pientalovaltainen asuntoalue ja V = virkistysalue. Merkinnän AP mukaan alue varataan pääasiassa pientaloille, kuten erillispientaloille, kytketyille pientaloille, rivitaloille sekä pienkerrostaloille. Alueelle saa lisäksi sijoittaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia palvelu ja työpaikkatoimintoja. Lisärakentaminen edellyttää asemakaavan laatimista. Merkinnän AP t mukaan alue varataan pääasiassa asuinpientaloille, kuten erillispientaloille, kytketyille pientaloille, rivitaloille sekä kerrostaloille. Alueelle saa lisäksi sijoittaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia palvelu ja työpaikkatoimintoja. Asemakaavoituksella tulee edistää matalaa kaupunkimaista rakentamista sekä laadukasta asuinympäristöä. Lisärakentaminen edellyttää asemakaavan laatimista. Merkinnällä V osoitettu alue varataan yleiseen virkistys ja ulkoilukäyttöön. Alueella on sallittua virkistystä ja ulkoilua palveleva rakentaminen. Maisemaa muuttavaan toimenpiteeseen on saatava MRL 128 mukainen maisematyölupa. Suunnittelualueen läpi kulkee ajoneuvoliikenteen kulkuväylä ja virkistysreitti yhteystarvemerkintänä. Voimassa olevaa osayleiskaavaa kuvaamaan on laadittu kartat kartta 1, Tavoitteellinen yhdyskuntarakenne, liikenneverkko ja virkistysalueet sekä kartta 2, Luonnon ja kulttuuriympäristön sekä maiseman kannalta arvokkaat kohteet. Kuva 3. Ote yleiskaavasta. Vasemmalla on ote karttalehdestä 1 ja oikealla ote karttalehdestä 2. Voimassa oleva asemakaava Osalla suunnittelualuetta on voimassa lääninhallituksen vahvistama Isoholmin pohjoispuolisten alueiden asemakaava (AK 78). Asemakaavanmuutos koskee vahvistetun asemakaavan luonnontilassa säilytettävää puistoaluetta (PL) alueen luoteisrajalla. Suunnittelualue rajautuu kaupunginvaltuuston hyväksymään Kylmäniemen 2. asuntoalueen asemakaavaan (Ak 203). Yleiskaavassa osoitettu sisääntulotie suunnittelualueelle kulkee voimassa olevan asemakaava alueen läpi. Sama reitti palvelee alueen pohjoispuolista loma asumista. Suunnittelualue on rakentamatonta metsää. Alue on virkistyskäytössä. Uuden asuinalueen muodostaminen vaikuttaa näin ollen vähäisessä määrin kaupungin virkistyskäyttöön tarkoitettujen alueiden määrään. Suunnittelussa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota alueen virkistysreittien jatkuvuuteen ja laatuun. 4

5 Suunnittelualueen ympäristö on taajama alueen osalta rakentunut voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Suunnittelualueen pohjoispuolella on loma asuintoalue. Suunnitteluratkaisu vaikuttaa loma asuntojen alueen ajoneuvoliikenteen sisääntuloreitin linjaukseen suunnittelualueella. Kuva 4. Ote ajantasa asemakaavasta. Suunnittelualueen alustava rajaus on kuvassa violetilla rajauksella. Rakennusjärjestys Raahen seutukunnan rakennusjärjestys on astunut voimaan annetulla kuulutuksella. Maanomistus Suunnittelualue on lähes kokonaan Raahen kaupungin omistuksessa. Pieni alue suunnittelualueen reunalla on yksityisessä omistuksessa. Päätökset ja sopimukset Asemakaavan muutos perustuu kaavoitusohjelmaan Miten kaavan vaikutuksia selvitetään ja arvioidaan? Suunnittelutyön edetessä suunnittelualueesta laaditaan tarvittavat selvitykset. Asemakaavan toteuttamisen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia arvioidaan suunnittelun yhteydessä maankäyttö ja rakennuslain 9 ja maankäyttö ja rakennusasetuksen 1 mukaisella tavalla. Työn kuluessa arvioidaan kaavamuutoksen toteuttamisen vaikutuksia ainakin seuraaviin asioihin: kaupunkikuvaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön (kulttuurihistorialliset arvot, täydennysrakentaminen, katunäkymät) asumiseen (vaikutukset lähinaapureihin) sekä palveluihin liikenteen toimivuuteen ja turvallisuuteen 5

6 Arvioinnin tekee kaavoittaja yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Arviot vaikutuksista liitetään asemakaavan muutoksen selostukseen. Kaavan laadinnassa hyödynnetään aiemmin laadittuja selvityksiä sekä vaikutusten arvioinnin tuloksia. Vaikutusten arvioinnilla saadaan tietoa suunnittelun aikana eri suunnitteluvaihtoehtojen vaikutuksista, jolloin lopullisen suunnitteluratkaisun valinta helpottuu ja suunnitelman laatu paranee. Ketkä ovat osallisia ja keitä tiedotetaan erikseen? Kaavan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon, virkistykseen tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisille ja kuntalaisille varataan mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia sekä lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Viranomaisten, yritysten ja yhteisöjen osalta osallisia ovat seuraavat tahot: Pohjois Pohjanmaan ELY keskus Pohjois Pohjanmaan museo Jokilaaksojen pelastuslaitos Raahen kaupungin hallintokunnat Raahen Energia Oy Elenia Oy Raahen Vesi Oy Elisa Oyj DNA Oyj Telia Finland Oyj Tiedottaminen suunnittelualueen ja lähiympäristön kiinteistönomistajille ja asukkaille: Suunnittelun vireilletulosta sekä osallistumis ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta ilmoitetaan kirjeellä etusivulla olevan kartan rajauksen mukaisesti. Valmisteluaineiston (kaavaluonnos) nähtäville asettamisesta tiedotetaan osallisille lehti ilmoituksella Raahelaisessa sekä kaupungin verkkosivuilla. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta lähetetään kirjeet ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille ja haltijoille, sekä niille, jotka ovat jättäneet mielipiteen valmisteluaineistosta sen nähtävilläolon aikana. Kuulutus kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta julkaistaan virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Ruskatie 1, Pattijoki, kaupungin verkkosivuilla ja sanomalehti Raahelaisessa. Tiedottaminen viranomaisille ja yhteisöille: Kaavoituksen eri vaiheista tiedotetaan sähköpostilla. Missä kaava asiakirjoihin voi tutustua? Kuulutukset nähtäville asettamisesta julkaistaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla, jossa myös kaavaasiakirjoihin, esimerkiksi kaavakarttaan ja selostukseen voi tutustua nähtävilläoloaikoina. Asiakirjatulosteita voi tarvittaessa pyytää kyseisenä aikana kaavoituksesta. Asemakaavamuutoshankkeen etenemistä on mahdollista seurata Raahen kaupungin verkkosivuilla, jossa kaava asiakirjoihin voi tutustua koko asemakaavaprosessin ajan. 6

7 Miten kaavatyö etenee ja miten työhön voi vaikuttaa? Osallistumismahdollisuuksista ilmoittaminen Kaavoituksen vireille tulosta ja osallistumis ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta kuulutetaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla, lehti ilmoituksella Raahelaisessa ja kaupungin verkkosivuilla. Nähtävillä oloista ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen sekä oikeudesta muistutuksen tekemiseen kuulutetaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla, lehti ilmoituksella Raahelaisessa ja kaupungin verkkosivuilla. Kaavoituksen käynnistäminen Osallistumis ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville, vuorovaikutus ja arviointimenettelyjen riittävyydestä on mahdollista jättää kirjallinen mielipide. Osallisilla on oikeus esittää Pohjois Pohjanmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ennen kaavaehdotuksen asettamista nähtäville. Valmisteluvaihe Asemakaavaa koskeva valmisteluaineisto (asemakaavaluonnos) asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi tavoiteaikataulun mukaan syksyllä Mielipiteensä voi ilmoittaa kuulutuksessa mainittuun osoitteeseen. Vastine mielipiteisiin toimitetaan niille mielipiteensä antaneille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa. Ehdotusvaihe Suunnittelun edettyä ehdotusvaiheeseen tavoiteaikataulun mukaan keväällä 2018 asetetaan asemakaavan muutosehdotus nähtäville 30 päivän ajaksi. Muistutukset tulee toimittaa kirjallisena kuulutuksessa mainittuun osoitteeseen. Vastine muistutuksiin toimitetaan niille muistutuksen tehneille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa. Hyväksymisvaihe Asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan maankäyttö ja rakennusasetuksen MRA 94 mukaisesti. Oikeudesta valittaa kaavan hyväksymispäätöksestä säädetään maankäyttö ja rakennuslain MRL 191 :ssä. Kaavan voimaantulosta kuulutetaan kaupungin verkkosivulla valitusajan päätyttyä. Palautteen antaminen Kirjalliset mielipiteet osallistumis ja arviointisuunnitelmasta, asemakaavan valmisteluaineistosta ja asemakaavaehdotuksesta toimitetaan postiosoitteeseen: Raahen kaupunki / kaavoitus, Ruskatie 1, Pattijoki tai sähköpostilla osoitteeseen: kaavoitus@raahe.fi 7

8 Suunnittelutyön organisointi Asemakaavan muutos laaditaan Raahen kaupungin kaavoituksessa. Asemakaavan muutostyön pohjaksi laaditaan ensin korttelin viitesuunnitelma, jonka pohjalta valmistellaan asemakaavaluonnos. Alustava aikataulu Kaavaprosessin aikataulua päivitetään tarvittaessa suunnittelun edetessä. Kuva 5. Alustava aikataulu, Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava Lisätietoja kaavoituksesta Asemakaavoituksen valmistelusta lisätietoja antavat: Raahen kaupunki / Kaavoitus Ruskatie 1 Anu Syrjäpalo Outi Järvinen Pattijoki Kaavoituspäällikkö Kaavasuunnittelija puh puh anu.syrjapalo@raahe.fi outi.jarvinen@raahe.fi Tämän osallistumis ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoituksena on välittää tietoa kaavaprosessista, kaavan tarkoituksesta, tavoitteista ja vaikutusten arvioinnista sekä kertoa alueen asukkaiden ja muiden osallisten vaikutusmahdollisuuksista kaavoitusprosessin aikana. (MRL 63 ja 6.) Osallistumis ja arviointisuunnitelmaa päivitetään kaavoituksen aikana. Osallisilla on mahdollisuus lausua mielipiteensä OAS:sta. 8

Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava

Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava Osallistumis ja arviointisuunnitelma 23.10.2017 Tullut vireille 11.11.2017 (KELA 1.11.2017 80) korjattu 13.7.2018 Kuva 1. Ote opaskartasta Asemakaava alueen likimääräinen

Lisätiedot

Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava

Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava KAAVOITUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.10.2017 Korjattu 2.11.2018 Tullut vireille 11.11.2017 (KELA 1.11.2017 80) Kuva 1. Ote opaskartasta Asemakaavanmuutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella

Lisätiedot

Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos

Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2017, päivitetty 23.1.2018 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla

Lisätiedot

Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos

Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2017 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Kiinteistöjen

Lisätiedot

Mestauskallion teollisuusalueen kortteli 3116

Mestauskallion teollisuusalueen kortteli 3116 KAAVOITUS Asemakaavanmuutos Akm 238 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.9.2018 Kuulutettu vireille 6.10.2018 Täydennetty 4.2.2019 Kuva 1. Ote opaskartasta Asemakaavanmuutosalue Arvioitu lähialue, jolle

Lisätiedot

Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos

Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43, korttelin 62 tontteja 38 ja 52 sekä kortteleiden välistä katualuetta

Lisätiedot

Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavanmuutos

Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavanmuutos Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavanmuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.9.2018 Tullut vireille 6.10.2018 (KELA 25.9.2018 87) Asemakaavanmuutosalue Arvioitu lähialue,

Lisätiedot

Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia

Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Akm 241: Ouluntien liikennepalvelualueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.11.2018 Asemakaavanmuutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Kiinteistöjen

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Takalaanilan kaupunginosan Hiltusenpuistoa. Matti Matinheikki esittelee asian kokouksessa.

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Takalaanilan kaupunginosan Hiltusenpuistoa. Matti Matinheikki esittelee asian kokouksessa. Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 483 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2344, Takalaanilan kaupunginosa (Hiltusenpuisto), OAS OUKA/7128/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie) 1(5) Suolamännyntie 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1. Matti Matinheikki esitteli asian kokouksessa.

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1. Matti Matinheikki esitteli asian kokouksessa. Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 481 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2340, Kuivasjärven kaupunginosa (Ratsastuskentäntie 7), OAS OUKA/5221/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 494 Dno Päivämäärä 29.11.2016 Asemakaavan muutos 564-2304, Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS OUKA/7413/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 31/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Raja-Taskila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Raja-Taskila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/6 Raja-Taskila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos sekä liikenteen, katujen ja ympäristön suunnittelu (Piispanletonpuisto) Kaavatunnus

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava 511/10.1002.100203/2017 KELA 80 Ruottalonlahden asuinalueen asemakaavan laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2017

Lisätiedot

Päivämäärä 10.02.2015. Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS

Päivämäärä 10.02.2015. Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 53 Dno Päivämäärä 10.02.2015 Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS OUKA/2691/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 3/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 121 Dno Päivämäärä 21.03.2017 Asemakaavan muutos 564-2315, Knuutilan kaupunginosa (Knuutilankankaantie 1), OAS OUKA/10067/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 8/2017 Sivu

Lisätiedot

De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma IV kaupunginosan korttelin 19 tonttia nro 108 koskeva asemakaavan muutos (De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54) Kaavatunnus 564-2275 Diaarinumero

Lisätiedot

Päivämäärä Päätöshistoria Suunnitteluvarauksen tekeminen, yhdyskuntalautakunta

Päivämäärä Päätöshistoria Suunnitteluvarauksen tekeminen, yhdyskuntalautakunta Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 593 Dno Päivämäärä 16.12.2014 Asemakaavan muutos 564-2238, IV kaupunginosan korttelin 3 tontit nro 2 ja 11 (Puistokatu 5), OAS OUKA/7285/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos ,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos ,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 416 Dno Päivämäärä 11.10.2016 Asemakaavan muutos 564-2297,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS OUKA/5856/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 26/2016

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 175 Dno Päivämäärä 10.05.2016 Asemakaavan ja tonttijakojen muutos 564-2222, Rajakylän kaupunginosa (Kissankulma, Kissankellotie 1-7), OAS OUKA/3411/10.02.03/2014 Ote

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma TEKNINEN PALVELUKESKUS Ak 215 KAUPUNGINLAHDENRANNAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2017 Kaava-alueen sijainti ja alustava rajaus kartalla. Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue,

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 312 Dno Päivämäärä 21.06.2016 Asemakaavan muutos 564-2264, Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS OUKA/6507/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 520 Dno Päivämäärä 24.11.2015 Asemakaavan muutos 564-2272, Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS OUKA/8226/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava

Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.5.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

Päivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS

Päivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 41 Dno Päivämäärä 02.02.2016 Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS OUKA/7702/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 4/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NÄHTÄVILLÄ 4.5.-25.5.2018 1/5 Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Limingantullin kaupunginosan korttelin 16 tonttia nro 1 sekä katu- ja puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos sekä katujen

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

Aapistie 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tiedoksi osallisille

Aapistie 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tiedoksi osallisille 1/6 Aapistie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan muutoksen laatiminen ja asemakaavan muutos on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 544 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan muutos 564-2305, Limingantullin kaupunginosan korttelin 25 tontti nro 10, korttelin 26 tontti nro 7 sekä katu- ja puistoalue

Lisätiedot

Päivämäärä Päätöshistoria Oulun koulut 2020-luvulla, kaupunginhallitus

Päivämäärä Päätöshistoria Oulun koulut 2020-luvulla, kaupunginhallitus Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 429 Dno Päivämäärä 15.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2337, Toppilan kaupunginosa (Koskelantie 49), OAS OUKA/5015/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 18/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN 36. KAUPUNGINOSAN (OLLINSAARI) KORTTELIN 3629 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Nikolantie 3)

RAAHEN KAUPUNGIN 36. KAUPUNGINOSAN (OLLINSAARI) KORTTELIN 3629 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Nikolantie 3) Akm 227 RAAHEN KAUPUNGIN 36. KAUPUNGINOSAN (OLLINSAARI) KORTTELIN 3629 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Nikolantie 3) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.10.2013 Suunnittelualue on rajattu opaskarttaan punaisella.

Lisätiedot

Palokärjentie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Palokärjentie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 Palokärjentie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaakkurin kaupunginosan korttelin 151 tonttia nro 1 koskeva asemakaavan muutos Kaavatunnus 564 2321 Diaarinumero 265/2017 Asemakaavan muutosalue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 593 Dno Päivämäärä 15.12.2015 Asemakaavan muutos 564-2273, II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS OUKA/8297/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 28/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 578 Dno Päivämäärä 14.11.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2313, Heikkilänkankaan kaupunginosa (Heikkilänkankaantie 5, 7), OAS OUKA/10039/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Kirkkokangas 15. kortteli 15002 (osa) Asemakaavan muutos / 19.05.2016 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

SAMMALTIEN ASEMAKAAVA

SAMMALTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUE Kuva 1. Suunnittelualue sijaitsee Toijalan taajamassa, Junkkarin alueella. 2. KAAVAHANKKEEN TAVOITE Hankkeen tavoitteena on muodostaa Sammaltien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava Alavuden kaupungin Kirkkokangas 15. kaupunginosan kortteliin (osa)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava Alavuden kaupungin Kirkkokangas 15. kaupunginosan kortteliin (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaava Alavuden kaupungin Kirkkokangas 15. kaupunginosan kortteliin 15025 (osa) / Ympäristöpalvelut 16.3.2015 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 1 Dno Päätöshistoria Päivämäärä 12.01.2016 Asemakaavan muutos 564-2254, Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS OUKA/3113/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 1/2016

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 378 Dno Päivämäärä 13.06.2017 Asemakaavan muutos 564-2331, Kiimingin kaupunginosa (Kiimingin pappila, Jaarantie 6), OAS OUKA/2592/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 16/2017

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) / 16.11.2016 2 / 8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontit nro 18 ja 22 (Nahkatehtaankatu 1-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontit nro 18 ja 22 (Nahkatehtaankatu 1-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 29.9.2016 Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontit nro 18 ja 22 (Nahkatehtaankatu 1-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontteja nro 18 ja 22 koskeva

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 541 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan muutos 564-2303, Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS OUKA/7336/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 33/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Röyskö 12. kortteli 12008 (osa) Asemakaavan muutos / 15.11.2016 2 / 8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos 1 / 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos / 19.01.2016 2 / 10 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, 2. VAIHE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, 2. VAIHE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, 2. VAIHE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kokkolan kaupungin kaavoituspalvelut

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUONENJOKI RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN 3.3.2016 SUONENJOKI Rastilan ranta-asemakaavan muuttaminen Maankäytönsuunnittelu (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos ja tonttijako , Rajakylän kaupunginosan kortteli 127 katu- ja puistoalue (Ruiskukkatie 16), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos ja tonttijako , Rajakylän kaupunginosan kortteli 127 katu- ja puistoalue (Ruiskukkatie 16), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 53 Dno Päivämäärä 14.02.2017 Asemakaavan muutos ja tonttijako 564-2289, Rajakylän kaupunginosan kortteli 127 katu- ja puistoalue (Ruiskukkatie 16), OAS OUKA/3518/10.02.03/2016

Lisätiedot