Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavanmuutos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavanmuutos"

Transkriptio

1 Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavanmuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tullut vireille (KELA ) Asemakaavanmuutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Kuva 1. Ote opaskartasta Kiinteistöjen isännöitsijöitä pyydetään tiedottamaan asukkaille ja toimitilojen haltijoille asemakaavan vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavan lähtökohdista voi esittää mielipiteitä.

2 Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Osallistumis- ja arviointisuunnitelmalla (OAS) tiedotetaan suunnittelun osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä asemakaavan vaikutusten arvioinnista asemakaavoituksessa. Suunnitelmassa kerrotaan asemakaavan lähtökohdista, tavoitteista, suunnittelun aikataulusta sekä siitä kuinka suunnitteluun voi osallistua ja miten suunnitelmasta voi esittää mielipiteensä. Siinä myös kuvaillaan, minkälaisia asemakaavan vaikutuksia suunnittelussa arvioidaan ja millä tavalla vaikutusten arviointi tehdään. Suunnitelmaa täydennetään tarvittaessa koko kaavoitusprosessin ajan kaavaehdotuksen valmistumiseen saakka. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä on mahdollista jättää mielipide. Suunnittelualue Etusivulla olevaan karttaan on rajattu alustava asemakaavan muutosalue sekä alue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia. Suunnittelualue sijaitsee Raahen kaupungin 31 kaupunginosassa osoitteessa Mestarinkatu 19 ja 21. Asemakaavan muutos koskee osaa Raahen kaupungin 31. kaupunginosan kiinteistöjä ja sekä Suunnittelualueen pinta-ala on noin 1,8 ha. Mitä alueelle suunnitellaan? Kuva 2. Ilmakuva asemakaavan muutosalueelta. Lentokuva Vallas Oy Alueelle suunnitellaan teollisuustonttien laajennus pääosin yleiskaavan mukaisesti. Yleiskaavassa teollisuudelle osoitettu alue laajenee hieman. Muilta osin nykyiset olemassa olevat toiminnot alueella voivat jatkua ennallaan. Asemakaavan muutoksen tavoitteet Asemakaavan muutoksen tavoitteena on osoittaa alue nykyisen tilanteen mukaiseen käyttöön teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi hieman yleiskaavan aluerajausta laajemmalla alueella. Asemakaavan muutoksella on tarkoitus muodostaa nykyisistä tonteista piha-alueeltaan laajempia käyttöä vastaavia teollisuustontteja. Asemakaavalla ratkaistaan huolto- ja kuljetusliikenteen sekä kevyen liikenteen järjestelyt valtatien varressa. Nykyinen rakennusoikeus ei muutu asemakaavanmuutoksella. 2

3 Suunnittelun lähtökohdat Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Valtioneuvosto antoi valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet alun perin maankäyttö- ja rakennuslain uudistamiseen liittyen (lainvoima ). Valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet tulee ottaa huomioon kaavoituksessa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on vasta uudistettu. Valtioneuvosto antoi uudistetuista tavoitteista päätöksen , päätös tuli voimaan Uudistuksessa tavoitteiden päällekkäisyydet erityislainsäädännön kanssa on purettu. Lisäksi kaikki tavoitteet koskevat nyt koko maata, eikä alueellisia erityistavoitteita enää ole. Päätöstä koskee siirtymäaika, jolloin ennen julkisesti nähtäville asetettu kaavaehdotus voidaan hyväksyä annetun päätöksen estämättä saakka. Uudistetut valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet jakautuvat viiteen kokonaisuuteen: Toimivat yhdyskunnat ja kestävä liikkuminen Tehokas liikennejärjestelmä Terveellinen ja turvallinen elinympäristö Elinvoimainen luonto- ja kulttuuriympäristö sekä luonnonvarat Uusiutumiskykyinen energiahuolto. Asemakaavan sisältövaatimukset Asemakaavaa laadittaessa on maakuntakaava ja oikeusvaikutteinen yleiskaava otettava huomioon kuten niistä maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään. Asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saavutettavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia, eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita. Asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Asemakaavalla ei myöskään saa asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää. Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavaa laadittaessa soveltuvin osin otettava huomioon mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään. Maakuntakaava Suunnittelualueella on voimassa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava, joka on kokonaismaakuntakaava ja vahvistettu ympäristöministeriössä ja se on saanut lainvoiman (KHO päätös ). Sen jälkeen maakuntakaavaa on uudistettu. Pohjois-Pohjanmaan 1. vaihemaakuntakaava on hyväksytty ja vahvistettu ympäristöministeriössä Pohjois-Pohjanmaan 1. vaihemaakuntakaava on lainvoimainen. Pohjois-Pohjanmaan 2. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa , ja se on lainvoimainen. Pohjois-Pohjanmaan 3. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa ja se on parhaillaan hyväksyttävänä. Aina kun vaihekaava on saanut lainvoiman, kumoutuu kokonaismaakuntakaava siinä käsiteltyjen teemojen ja korvaavien merkintöjen osalta. 3

4 Voimassa oleva asemakaava Suunnittelualue on voimassa olevassa lääninhallituksen vahvistamassa Mestauskallion teollisuusalueen asemakaavassa Ak 86 osoitettu ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueena TY-1 ja lähivirkistysalueena VL. Suunnittelualue ja sen ympäristö on rakentunut pääosin voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Asemakaavan muutosalue on olemassa olevien tonttien osalta rakennettu teollisuusalueeksi. Sen pohjoispuolella on rakentamaton metsäalue, joka toimii lähinnä suojavyöhykkeenä eri toimintojen välillä. Alueen sijainti huomioon ottaen sen virkistyskäyttömahdollisuudet ovat heikot ja sen virkistysarvo on vähäinen. Uuden teollisuustontin muodostaminen ei näin ollen vaikuta merkittävästi kaupungin virkistyskäyttöön tarkoitettujen alueiden määrään. Kuva 3. Ote Raahen kaupungin ajantasa-asemakaavasta. Voimassa oleva yleiskaava Suunnittelualueella on voimassa Raahe 2030, keskeisten taajama-alueiden osayleiskaava. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt yleiskaavan Yleiskaavassa suunnittelualue on pääosin osoitettu aluevarausmerkinnällä TY = Teollisuusalue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Merkinnän mukaan alue varataan sellaiselle teollisuustoiminnalle, josta ei aiheudu ympäristöön kohtuutonta melua, ilman pilaantumista tai muuta haittaa. Rakentamaton alue on osoitettu aluevarausmerkinnällä V = Virkistysalue. Merkinnän mukaan alue varataan yleiseen virkistys- ja ulkoilukäyttöön. V-alueella on sallittua virkistystä ja ulkoilua palveleva rakentaminen, mutta maisemaa muuttavaan toimenpiteeseen on saatava MRL 128: mukainen maisematyölupa. Suunnittelualue sijaitsee yleiskaavassa merkityllä pohjavesialueella ja vedenottamon suoja-alueella. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on päivittänyt Antinkankaan pohjavesialueen (Antinkangas , luokka 2) rajaa sekä luokitusta. Tilanne suunnittelualueen kohdalla on lieventynyt. Voimassa olevaa osayleiskaavaa kuvaamaan on laadittu kartat kartta 1, Tavoitteellinen yhdyskuntarakenne, liikenneverkko ja virkistysalueet sekä kartta 2, Luonnon ja kulttuuriympäristön sekä maiseman kannalta arvokkaat kohteet. Kuva 4. Ote yleiskaavasta. Vasemmalla on ote karttalehdestä 1 ja oikealla ote karttalehdestä 2. Rakennusjärjestys Raahen seutukunnan rakennusjärjestys on astunut voimaan annetulla kuulutuksella. Maanomistus Suunnittelualueen nykyisistä tonteista toinen on yksityisessä omistuksessa ja toinen kaupungin vuokratontilla. Rakentamaton alue on Raahen kaupungin omistuksessa. 4

5 Päätökset ja sopimukset Asemakaavan muutos perustuu vuoden 2018 kaavoitusohjelmaan. Miten kaavan vaikutuksia selvitetään ja arvioidaan? Suunnittelutyön edetessä suunnittelualueesta laaditaan tarvittavat selvitykset. Asemakaavan toteuttamisen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia arvioidaan suunnittelun yhteydessä maankäyttö- ja rakennuslain 9 ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 mukaisella tavalla. Työn kuluessa arvioidaan kaavamuutoksen toteuttamisen vaikutuksia ainakin seuraaviin asioihin: kaupunkikuvaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön (kulttuurihistorialliset arvot, täydennysrakentaminen, katunäkymät) asumiseen (vaikutukset lähinaapureihin) sekä palveluihin liikenteen toimivuuteen ja turvallisuuteen Arvioinnin tekee kaavoittaja yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Arviot vaikutuksista liitetään asemakaavan muutoksen selostukseen. Kaavan laadinnassa hyödynnetään aiemmin laadittuja selvityksiä sekä vaikutusten arvioinnin tuloksia. Vaikutusten arvioinnilla saadaan tietoa suunnittelun aikana eri suunnitteluvaihtoehtojen vaikutuksista, jolloin lopullisen suunnitteluratkaisun valinta helpottuu ja suunnitelman laatu paranee. Ketkä ovat osallisia ja keitä tiedotetaan erikseen? Kaavan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon, virkistykseen tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisille ja kuntalaisille varataan mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia sekä lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Viranomaisten, yritysten ja yhteisöjen osalta osallisia ovat seuraavat tahot: Pohjois-Pohjanmaan ELY- keskus Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan museo Museovirasto Jokilaaksojen pelastuslaitos Raahen Energia Oy Raahen Vesi Oy Elisa Oyj DNA Oyj Telia Finland Oyj Tiedottaminen suunnittelualueen ja lähiympäristön kiinteistönomistajille ja asukkaille: Suunnittelun vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta ilmoitetaan kirjeellä etusivulla olevan kartan rajauksen mukaisesti. Valmisteluaineiston (kaavaluonnos) nähtäville asettamisesta tiedotetaan osallisille lehti-ilmoituksella Raahelaisessa sekä kaupungin verkkosivuilla. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta lähetetään kirjeet ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille ja haltijoille, sekä niille, jotka ovat jättäneet mielipiteen valmisteluaineistosta sen nähtävilläolon aikana. Kuulutus kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta julkaistaan virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Ruskatie 1, Pattijoki, kaupungin verkkosivuilla ja sanomalehti Raahelaisessa. Tiedottaminen viranomaisille ja yhteisöille: Kaavoituksen eri vaiheista tiedotetaan sähköpostilla. 5

6 Miten kaavatyö etenee ja miten työhön voi vaikuttaa? Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää, että kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa (MRL 6 ). Kaavoituksen vireilletulosta sekä kaavaluonnoksen ja -ehdotuksen nähtävillä olosta kuulutetaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla, lehti-ilmoituksella Raahelaisessa ja kaupungin verkkosivuilla. Kunkin vaiheen kuulutusta koskevat asemakaava-asiakirjat asetetaan nähtäville kunnan ilmoitustaululle ja sähköisesti kaupungin verkkosivuille. Asiakirjatulosteita voi tarvittaessa pyytää kyseisenä aikana kaavoituksesta. Asemakaavamuutosprosessin etenemistä on mahdollista seurata Raahen kaupungin verkkosivuilla, jossa kaava-asiakirjoihin voi tutustua koko asemakaavaprosessin ajan. Kaavoituksen käynnistäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville. Vuorovaikutus- ja arviointimenettelyjen riittävyydestä on mahdollista jättää kirjallinen mielipide. Lisäksi osallisilla on oikeus esittää Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ennen kaavaehdotuksen asettamista nähtäville. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta tiedotetaan kaavoituksen käynnistymisestä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavoituksen edetessä. Valmisteluvaihe Asemakaavan muutosta koskeva valmisteluaineisto (asemakaavan muutosluonnos) asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi tavoiteaikataulun mukaan loppuvuodesta Mielipiteensä voi ilmoittaa kuulutuksessa mainittuun osoitteeseen. Vastine mielipiteisiin toimitetaan niille mielipiteensä antaneille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa sitä varten. Ehdotusvaihe Suunnittelun edettyä ehdotusvaiheeseen tavoiteaikataulun mukaan keväällä 2019 asetetaan asemakaavan muutosehdotus nähtäville 30 päivän ajaksi. Muistutukset tulee toimittaa kirjallisena kuulutuksessa mainittuun osoitteeseen. Vastine muistutuksiin toimitetaan niille muistutuksen tehneille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa sitä varten. Hyväksymisvaihe Asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen MRA 94 mukaisesti. Oikeudesta valittaa kaavan hyväksymispäätöksestä säädetään maankäyttö- ja rakennuslain MRL 191 :ssä. Kaavan voimaantulosta kuulutetaan kaupungin verkkosivulla valitusajan päätyttyä. Palautteen antaminen Kirjalliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, asemakaavan valmisteluaineistosta ja asemakaavaehdotuksesta toimitetaan postiosoitteeseen: Raahen kaupunki / kaavoitus, Ruskatie 1, Pattijoki tai sähköpostilla osoitteeseen: kaavoitus@raahe.fi Suunnittelutyön organisointi Asemakaavanmuutos laaditaan Raahen kaupungin kaavoituksessa. 6

7 Alustava aikataulu Kaavaprosessin aikataulua päivitetään tarvittaessa suunnittelun edetessä. RAAHEN KAUPUNKI Akm 238, MESTAUSKALLION TEOLLISUUSALUEEN KORTTELIN 3116 ASEMAKAAVANMUUTOS AIKATAULU TEHTÄVÄ elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä LÄHTÖTIEDOT JA PERUSSELVITYKSET OAS Perus- ja lähtötiedot ASEMAKAAVALUONNOS Vaikutusten arviointi Asemakaavaluonnos Selostus Nähtävilläolo ASEMAKAAVAEHDOTUS Palautteen analysointi Asemakaavaehdotus KÄSITTELYT Nähtävilläolo Viranomaisneuvottelu (tarvittaessa) Kehittämislautakunta KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINVALTUUSTO Lisätietoja kaavoituksesta Asemakaavoituksen valmistelusta lisätietoja antavat: Raahen kaupunki / Kaavoitus Kuva 5. Alustava aikataulu, Akm 238. Ruskatie 1 Anu Syrjäpalo Outi Järvinen Pattijoki Kaavoituspäällikkö Kaavasuunnittelija puh puh anu.syrjapalo@raahe.fi outi.jarvinen@raahe.fi Tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoituksena on välittää tietoa kaavaprosessista, kaavan tarkoituksesta, tavoitteista ja vaikutusten arvioinnista sekä kertoa alueen asukkaiden ja muiden osallisten vaikutusmahdollisuuksista kaavoitusprosessin aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään kaavoituksen aikana (MRL 63 ja 9 ). Osallisilla on mahdollisuus lausua mielipiteensä OAS:sta. Osallinen voi myös tarvittaessa esittää kirjallisesti Pohjois-Pohjanmaan ELY- keskukselle (os. Pohjois-Pohjanmaan ELY- keskus, Veteraanikatu 1, PL 86, OULU) neuvottelua OAS:n riittävyydestä ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville (MRL 64 ). 7

Mestauskallion teollisuusalueen kortteli 3116

Mestauskallion teollisuusalueen kortteli 3116 KAAVOITUS Asemakaavanmuutos Akm 238 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.9.2018 Kuulutettu vireille 6.10.2018 Täydennetty 4.2.2019 Kuva 1. Ote opaskartasta Asemakaavanmuutosalue Arvioitu lähialue, jolle

Lisätiedot

Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos

Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2017, päivitetty 23.1.2018 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla

Lisätiedot

Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos

Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2017 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Kiinteistöjen

Lisätiedot

Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava

Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava KAAVOITUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.10.2017 Korjattu 2.11.2018 Tullut vireille 11.11.2017 (KELA 1.11.2017 80) Kuva 1. Ote opaskartasta Asemakaavanmuutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella

Lisätiedot

Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava

Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava Osallistumis ja arviointisuunnitelma 23.10.2017 Tullut vireille 11.11.2017 (KELA 1.11.2017 80) korjattu 13.7.2018 Kuva 1. Ote opaskartasta Asemakaava alueen likimääräinen

Lisätiedot

Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava

Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava Osallistumis ja arviointisuunnitelma 23.10.2017 Tullut vireille KELA 1.11.2017 Kuva 1. Ote opaskartasta Asemakaava alueen likimääräinen sijainti Arvioitu lähialue, jolle

Lisätiedot

Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos

Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43, korttelin 62 tontteja 38 ja 52 sekä kortteleiden välistä katualuetta

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Takalaanilan kaupunginosan Hiltusenpuistoa. Matti Matinheikki esittelee asian kokouksessa.

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Takalaanilan kaupunginosan Hiltusenpuistoa. Matti Matinheikki esittelee asian kokouksessa. Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 483 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2344, Takalaanilan kaupunginosa (Hiltusenpuisto), OAS OUKA/7128/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia

Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Akm 241: Ouluntien liikennepalvelualueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.11.2018 Asemakaavanmuutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Kiinteistöjen

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1. Matti Matinheikki esitteli asian kokouksessa.

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1. Matti Matinheikki esitteli asian kokouksessa. Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 481 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2340, Kuivasjärven kaupunginosa (Ratsastuskentäntie 7), OAS OUKA/5221/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma IV kaupunginosan korttelin 19 tonttia nro 108 koskeva asemakaavan muutos (De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54) Kaavatunnus 564-2275 Diaarinumero

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 494 Dno Päivämäärä 29.11.2016 Asemakaavan muutos 564-2304, Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS OUKA/7413/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 31/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1

Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1 1/6 Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Linnanmaan kaupunginosassa on tullut vireille asemakaavan muutos. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu osallistumis-

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Päivämäärä 10.02.2015. Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS

Päivämäärä 10.02.2015. Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 53 Dno Päivämäärä 10.02.2015 Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS OUKA/2691/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 3/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie) 1(5) Suolamännyntie 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 175 Dno Päivämäärä 10.05.2016 Asemakaavan ja tonttijakojen muutos 564-2222, Rajakylän kaupunginosa (Kissankulma, Kissankellotie 1-7), OAS OUKA/3411/10.02.03/2014 Ote

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NÄHTÄVILLÄ 4.5.-25.5.2018 1/5 Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Limingantullin kaupunginosan korttelin 16 tonttia nro 1 sekä katu- ja puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos sekä katujen

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos ,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos ,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 416 Dno Päivämäärä 11.10.2016 Asemakaavan muutos 564-2297,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS OUKA/5856/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 26/2016

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Aapistie 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tiedoksi osallisille

Aapistie 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tiedoksi osallisille 1/6 Aapistie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan muutoksen laatiminen ja asemakaavan muutos on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 520 Dno Päivämäärä 24.11.2015 Asemakaavan muutos 564-2272, Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS OUKA/8226/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 578 Dno Päivämäärä 14.11.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2313, Heikkilänkankaan kaupunginosa (Heikkilänkankaantie 5, 7), OAS OUKA/10039/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Päivämäärä Päätöshistoria Oulun koulut 2020-luvulla, kaupunginhallitus

Päivämäärä Päätöshistoria Oulun koulut 2020-luvulla, kaupunginhallitus Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 429 Dno Päivämäärä 15.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2337, Toppilan kaupunginosa (Koskelantie 49), OAS OUKA/5015/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 18/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Päätöshistoria Suunnitteluvarauksen tekeminen, yhdyskuntalautakunta

Päivämäärä Päätöshistoria Suunnitteluvarauksen tekeminen, yhdyskuntalautakunta Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 593 Dno Päivämäärä 16.12.2014 Asemakaavan muutos 564-2238, IV kaupunginosan korttelin 3 tontit nro 2 ja 11 (Puistokatu 5), OAS OUKA/7285/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava

Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.5.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Päivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS

Päivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 41 Dno Päivämäärä 02.02.2016 Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS OUKA/7702/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 4/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 312 Dno Päivämäärä 21.06.2016 Asemakaavan muutos 564-2264, Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS OUKA/6507/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 378 Dno Päivämäärä 13.06.2017 Asemakaavan muutos 564-2331, Kiimingin kaupunginosa (Kiimingin pappila, Jaarantie 6), OAS OUKA/2592/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 16/2017

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 468 Dno Päivämäärä 29.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2300, Laanilan kaupunginosa (Hoikantie 8), OAS OUKA/6955/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 20/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 1 Dno Päätöshistoria Päivämäärä 12.01.2016 Asemakaavan muutos 564-2254, Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS OUKA/3113/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 1/2016

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työ liittyy

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 541 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan muutos 564-2303, Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS OUKA/7336/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 33/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot